Asia C-556/20
Schneider Electric ym.
vastaan
Premier ministre
ja
Ministre de l’Economie, des Finances et de la Relance
(Conseil d’État’n (Ranska) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 12.5.2022
Ennakkoratkaisupyyntö – Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Direktiivi 90/435/ETY – Eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettava yhteinen verojärjestelmä – 4 artikla ja 7 artiklan 2 kohta – Osinkojen taloudellisen kaksinkertaisen verotuksen välttäminen
1. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettava yhteinen verojärjestelmä – Direktiivi 90/435 – Taloudellisen kaksinkertaisen verotuksen välttäminen – Saatujen osinkojen vapauttaminen emoyhtiön verotuksessa – Emoyhtiön jäsenvaltion toteuttama verotustoimenpide, jossa säädetään veronpidätyksen tekemisestä silloin, kun kyseinen yhtiö jakaa edelleen osinkoja, joista ei ole maksettu yleisen verokannan mukaista yhteisöveroa – Verotus, joka ylittää direktiivissä 90/435 säädetyn viiden prosentin enimmäismäärän, jota ei voida hyväksyä – Emoyhtiön mahdollisuus saada veronhyvitys – Vaikutuksettomuus
(Neuvoston direktiivin 90/435 4 artikla)
(ks. 41–49, 52–54, 58–65 ja 88 kohta sekä tuomiolauselma)
2. Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettava yhteinen verojärjestelmä – Direktiivi 90/435 – Saatujen osinkojen vapauttaminen emoyhtiön verotuksessa – Osinkojen kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi tai vähentämiseksi tarkoitettuja kansallisia säännöksiä tai sopimusmääräyksiä koskeva poikkeus – Poikkeuksen soveltamisalaan ei kuulu emoyhtiön jäsenvaltion toteuttama verotustoimenpide, jossa säädetään veronpidätyksen tekemisestä silloin, kun kyseinen yhtiö jakaa edelleen osinkoja, joista ei ole maksettu yleisen verokannan mukaista yhteisöveroa
(Neuvoston direktiivin 90/435 7 artiklan 2 kohta)
(ks. 67–88 kohta ja tuomiolauselma)
Tiivistelmä
Schneider Electric SE -yhtiö ja muita yhtiöitä, joilla kaikilla on verotuksellinen kotipaikka Ranskassa, jakoivat vuosina 2000-2004 edelleen osakkeenomistajilleen osinkoja, jotka olivat peräisin muun muassa muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneilta tytäryhtiöiltä.
Tämän edelleen jakamisen vuoksi nämä yhtiöt olivat velvollisia maksamaan hallinnollisissa kommenteissa mainitun irtaimen omaisuuden tuotosta pidätettävän veron. Koska nämä yhtiöt katsoivat, että näissä viimeksi mainituissa toistettiin kansallisen oikeuden säännöksiä,(1) jotka ovat ristiriidassa emo-tytäryhtiödirektiivin kanssa, ne nostivat Conseil d’État’ssa (ylin hallintotuomioistuin, Ranska) kanteen, jossa ne vaativat niiden kumoamista. Kansallisen säännöstön mukaan nimittäin irtaimen omaisuuden tuotosta tehtävä pidätys oli maksettava, jos voitonjako johti veronhyvitykseen, kun näistä voitoista ei ole maksettu yleisen verokannan mukaista yhteisöveroa emoyhtiön tasolla. Tältä osin Conseil d’État päätteli asiassa Accor annetusta tuomiosta,(2) että osinkoja saavalla yhtiöllä on oikeus veronhyvitykseen, jolla voidaan taata Ranskaan sijoittautuneilta yhtiöiltä saatujen osinkojen ja toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneista yhtiöistä peräisin olevien osinkojen sama verokohtelu ja joka vähennetään irtaimen omaisuuden tuotosta tehtävästä pidätyksestä.
Unionin tuomioistuin, jolle kyseinen tuomioistuin on esittänyt ennakkoratkaisupyynnön, katsoo, että emo-tytäryhtiödirektiivissä(3) estetään tällainen kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään, että emoyhtiö on velvollinen tekemään pidätyksen siinä tapauksessa, että sen osakkeenomistajille jaetaan edelleen sen tytäryhtiöiden maksamat voitot, kun näistä voitoista ei ole maksettu yleisen verokannan mukaista yhteisöveroa, kun pidätyksenä maksettavat rahamäärät ylittävät samassa direktiivissä säädetyn 5 prosentin enimmäismäärän. Tällainen pidätys ei myöskään kuulu kyseisen direktiivin sen säännöksen soveltamisalaan, jonka mukaan mainittu direktiivi ei vaikuta osinkojen taloudellisen kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi tai vähentämiseksi tarkoitettujen kansallisten säännösten tai sopimusmääräysten soveltamiseen.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Unionin tuomioistuin huomauttaa aluksi, että emo-tytäryhtiödirektiivillä pyritään varmistamaan jäsenvaltiossa sijaitsevan tytäryhtiön toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle emoyhtiölleen suorittaman voitonjaon verotuksen neutraalisuus. Tämän tavoitteen saavuttaakseen kyseisellä direktiivillä pyritään estämään näiden voittojen taloudellinen kaksinkertainen verotus eli se, että jaetut voitot joutuvat ensiksi verotuksen kohteeksi tytäryhtiön verotuksessa ja toiseksi emoyhtiön verotuksessa. Unionin tuomioistuin täsmentää tältä osin, että kyseisellä direktiivillä kielletään jäsenvaltioita verottamasta emoyhtiötä tytäryhtiön emoyhtiölleen jakamasta voitosta tekemättä eroa sen mukaan, onko emoyhtiön verottamisen verotettavana tapahtumana kyseisen voiton saaminen vai sen jakaminen edelleen.
Unionin tuomioistuin toteaa seuraavaksi, että tytäryhtiön emoyhtiölleen jakamien voittojen verottaminen emoyhtiön jäsenvaltiossa tämän yhtiön verotuksessa näiden voittojen uudelleenjakamisen yhteydessä merkitsisi sitä, että voitoista verotettaisiin emo-tytäryhtiödirektiivissä (4) säädettyä 5 prosentin enimmäismäärää enemmän, johtaisi tämän direktiivin vastaiseen kaksinkertaiseen verotukseen kyseisen yhtiön tasolla. Unionin tuomioistuin toteaa tältä osin, että emoyhtiön osakkeenomistajilleen jakamiin osinkoihin liittyvää veronhyvitystä vastaavan pidätyksen soveltaminen mahdollisti sen, että mainituista osingoista voitiin kantaa veroa, joka ylittää emo-tytäryhtiödirektiivin vastaisen 5 prosentin enimmäismäärän.
Lopuksi unionin tuomioistuin katsoo, että sellaisille emoyhtiöille, jotka ovat saaneet osinkoja toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelta tytäryhtiöltä, myönnetty veronhyvitys, jolla pyritään korjaamaan kansallisen lainsäädännön ristiriita unionin oikeuden kanssa, ei ole omiaan korjaamaan kansallisen säännöstön vaikutuksia, jotka ovat ristiriidassa emo-tytäryhtiödirektiivin kanssa. Tällaisessa tapauksessa veronhyvityksen saaminen edellyttää nimittäin sitä, että verovelvollinen on käynnistänyt hallinnolliset ja tuomioistuinmenettelyt sekä sitä, että verovelvollinen esittää todisteita, vaikka kyseisessä direktiivissä ei sallita tällaisten edellytysten asettamista. Lisäksi veronhyvityksen huomioon ottaminen johtaa siihen, että osinkoihin sovelletaan hyvitysjärjestelmää, vaikka jäsenvaltio on valinnut vapautusjärjestelmän, eikä se sulje pois sitä, että pidätyksestä on saattanut jäädä jäännös.
Sen kysymyksen osalta, kuuluuko pidätys emo-tytäryhtiödirektiivin 7 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan, unionin tuomioistuin muistuttaa, että tällä säännöksellä voidaan ainoastaan säilyttää sellaisten kansallisten tai sopimusperusteisten järjestelmien tai sopimusten soveltaminen, jotka ovat direktiivin tarkoituksen mukaisia ja joilla pyritään poistamaan osinkojen kaksinkertainen verotus tai lieventämään sitä. Tämä tavoite huomioon ottaen vero voisi kuulua kyseisen säännöksen soveltamisalaan, jos sen soveltaminen ei kumoa tämän kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi tai vähentämiseksi tarkoitettujen kansallisten säännösten tai sopimusmääräysten vaikutuksia.
Unionin tuomioistuin huomauttaa tältä osin, että vaikka irtaimen omaisuuden tuotosta tehtävä pidätys kuului niiden kansallisten säännösten soveltamisalaan, joilla pyritään estämään osinkojen taloudellinen kaksinkertainen verotus kansallisella tasolla, kyseisen pidätyksen soveltaminen saattoi johtaa siihen, että emoyhtiön toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneilta tytäryhtiöiltään saamia voittoja verotetaan taloudellisesti kaksinkertaisesti silloin, kun ne jaetaan edelleen. Unionin tuomioistuin lisää, että sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltaminen, jonka vaikutuksena on tällainen kaksinkertainen verotus, ei ole emo-tytäryhtiödirektiivin tavoitteen mukainen, vaikka tämän kaksinkertaisen verotuksen vaikutuksia voidaan mahdollisesti lieventää myöhemmällä vaatimuksella perusteettomasti maksettujen määrien palauttamisesta, joka tapahtuu veronhyvityksenä, joka on myönnetty oikeuskäytännössä.