UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
22 päivänä kesäkuuta 2022 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – SEUT 101 artikla – Direktiivi 2014/104/EU – 10, 17 ja 22 artikla – Euroopan unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen johdosta nostetut vahingonkorvauskanteet – Vanhentumisaika – Kumottavissa oleva olettama vahingosta – Aiheutuneen vahingon määrittäminen – Direktiivin myöhäinen täytäntöönpano – Ajallinen soveltaminen – Aineelliset säännökset ja menettelysäännökset
Asiassa C‑267/20,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Audiencia Provincial de León (Leónin maakunnallinen ylioikeus, Espanja) on esittänyt 12.6.2020 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 15.6.2020, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Volvo AB (publ.) ja
DAF Trucks NV
vastaan
RM,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Arabadjiev (esittelevä tuomari) sekä tuomarit I. Ziemele, T. von Danwitz, P. G. Xuereb ja A. Kumin,
julkisasiamies: A. Rantos,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Volvo AB (publ.), edustajinaan N. Gómez Bernardo ja R. Murillo Tapia, abogados,
– DAF Trucks NV, edustajinaan C. Gual Grau, abogado, M. de Monchy ja J. K. de Pree, advocaten, sekä D. Sarmiento Ramírez‑Escudero ja P. Vidal Martínez, abogados,
– RM, edustajinaan M. Picón González, procuradora, ja I. San Primitivo Arias, abogado,
– Espanjan hallitus, asiamiehinään L. Aguilera Ruiz ja S. Centeno Huerta,
– Viron hallitus, asiamiehenään A. Kalbus,
– Euroopan komissio, asiamiehinään S. Baches Opi, M. Farley ja G. Meessen,
kuultuaan julkisasiamiehen 28.10.2021 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 101 artiklan, tietyistä säännöistä, joita sovelletaan jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen johdosta kansallisen lainsäädännön nojalla nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin, 26.11.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/104/EU (EUVL 2014, L 349, s. 1) 10 artiklan, 17 artiklan ja 22 artiklan 2 kohdan sekä tehokkuusperiaatteen tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä Volvo AB (publ.) ja DAF Trucks NV ja toisaalta RM ja jossa on kyse RM:n nostamasta vahingonkorvauskanteesta, jossa vaaditaan korvaamaan sellaisesta Euroopan komission toteamasta SEUT 101 artiklan rikkomisesta aiheutunut vahinko, johon useat kuorma‑autonvalmistajat, mukaan lukien Volvo ja DAF Trucks, ovat syyllistyneet.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 2014/104 johdanto‑osan 47 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Jotta voitaisiin korjata tietojen epäsymmetriaa ja poistaa osa niistä vaikeuksista, jotka liittyvät vahingon määrittämiseen kilpailuoikeutta koskevissa asioissa, sekä varmistaa vahingonkorvausvaateiden tehokkuus, on tarkoituksenmukaista olettaa, että kartelliin liittyvistä rikkomisista aiheutuu vahinkoa erityisesti hintavaikutuksen muodossa. Asiaan liittyvistä tosiseikoista riippuen kartellit johtavat hinnan nousuun tai estävät hintojen laskun, joka olisi tapahtunut ilman kartellia. Tämän olettaman ei pitäisi koskea konkreettista vahingon määrää. Rikkomiseen syyllistyneiden olisi voitava kiistää olettama. On tarkoituksenmukaista rajoittaa tämä kumottavissa oleva olettama kartelleihin, sillä niiden salainen luonne lisää tietojen epäsymmetriaa ja tekee kantajille vaikeammaksi saada tarvittavat todisteet vahingon toteennäyttämiseksi.”
4 Kyseisen direktiivin 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Vanhentumisajat”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on tämän artiklan mukaisesti vahvistettava säännöt, joita sovelletaan vahingonkorvauskanteiden nostamista koskeviin vanhentumisaikoihin. Kyseisissä säännöissä on määritettävä, milloin vanhentumisaika alkaa kulua, sen kesto sekä olosuhteet, joiden vallitessa se katkeaa tai keskeytyy.
2. Vanhentumisajat eivät saa alkaa kulua, ennen kuin kilpailuoikeuden rikkominen on päättynyt ja kantajan tiedossa on tai sen tiedossa voidaan kohtuudella olettaa olevan
a) toiminta ja se, että toiminta rikkoo kilpailuoikeutta;
b) se, että kilpailuoikeuden rikkominen on aiheuttanut sille vahinkoa; ja
c) rikkomiseen syyllistynyt.
3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vahingonkorvauskanteiden nostamiseen sovellettavat vanhentumisajat ovat vähintään viisi vuotta.
4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vanhentumisaika keskeytyy tai, kansallisen oikeuden säännöksistä riippuen, vanhentumisaika katkeaa, jos kilpailuviranomainen käynnistää tutkimuksen tai menettelyn kilpailuoikeuden rikkomisesta, johon vahingonkorvauskanne liittyy. Keskeytyminen saa päättyä aikaisintaan vuosi sen jälkeen, kun rikkomista koskevasta päätöksestä on tullut lopullinen tai menettely on muulla tavoin lopetettu.”
5 Mainitun direktiivin 17 artiklassa, jonka otsikko on ”Vahingon määrittäminen”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, ettei vahingon määrittämisen edellyttämä todistustaakka eikä näyttökynnys tee käytännössä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi käyttää oikeutta saada vahingonkorvausta. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisilla tuomioistuimilla on valta arvioida kansallisten menettelyjen mukaisesti vahingon suuruus, jos kantajan todetaan kärsineen vahinkoa mutta vahingon täsmällinen määrittäminen on käytännössä mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa käytettävissä olevien todisteiden pohjalta.
2. Kun kyse on kartellista, rikkomisen oletetaan aiheuttavan vahinkoa. Rikkomiseen syyllistyneellä on oltava oikeus kiistää tämä olettama.
3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallinen kilpailuviranomainen voi vahingonkorvausoikeudenkäynnissä kansallisen tuomioistuimen pyynnöstä avustaa kyseistä kansallista tuomioistuinta vahingon määrittämisessä, jos kyseinen kansallinen kilpailuviranomainen katsoo tällaisen avustamisen tarkoituksenmukaiseksi.”
6 Saman direktiivin 21 artiklan 1 kohdan sanamuoto on seuraava:
”Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 27 päivänä joulukuuta 2016. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle.
Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.”
7 Direktiivin 2014/104 22 artiklassa, jonka otsikko on ”Ajallinen soveltaminen”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisia säädöksiä, jotka on 21 artiklan nojalla annettu tämän direktiivin aineellisten säännösten noudattamiseksi, ei sovelleta taannehtivasti.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 21 artiklan nojalla annettuja muita kuin 1 kohdassa tarkoitettuja kansallisia säädöksiä ei sovelleta vahingonkorvauskanteisiin, jotka on nostettu kansallisessa tuomioistuimessa ennen 26 päivää joulukuuta 2014.”
8 [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 25 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Vanhentumisaika alkaa kulua päivästä, jona rikkominen tapahtui. Jatketun tai uusitun rikkomisen osalta aika alkaa kuitenkin kulua siitä päivästä, jona rikkominen lakkaa.”
9 Kyseisen asetuksen 30 artiklassa, jonka otsikko on ”Päätösten julkistaminen”, säädetään seuraavaa:
”1. Komission on julkaistava päätökset, jotka se tekee 7–10 sekä 23 ja 24 artiklan nojalla.
2. Julkaistaessa mainitaan osapuolten nimet ja päätöksen pääasiallinen sisältö mukaan lukien määrätyt seuraamukset. Siinä on otettava huomioon yritysten oikeutetut edut sen suhteen, ettei niiden liikesalaisuuksia paljasteta.”
Espanjan oikeus
10 Kilpailun suojaamisesta 3.7.2007 annetun lain 15/2007 (Ley 15/2007 de Defensa de la Competencia) (BOE nro 159, 4.7.2007, s. 28848), sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan unionin direktiivin täytäntöönpanosta rahoituksen, kaupan ja terveyden alalla sekä työntekijöiden lähettämisen osalta 26.5.2017 annetulla kuninkaan asetuksella 9/2017) (Real Decreto‑ley 9/2017, por el que se transponen directivas de la Unión Europea en los ámbitos financiero, mercantil y sanitario, y sobre el desplazamiento de trabajadores) (BOE nro 126, 27.5.2017, s. 42820) (jäljempänä laki 15/2007, sellaisena kuin se on muutettuna kuninkaan asetuksella 9/2017), 74 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Kilpailusääntöjen rikkomisesta aiheutuneen vahingon korvaamista koskevan kanteen vanhentumisaika on viisi vuotta.”
11 Lain 15/2007, sellaisena kuin se on muutettuna kuninkaan asetuksella 9/2017, 76 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään seuraavaa:
”2. Jos kantajan todetaan kärsineen vahinkoa, mutta vahingon täsmällinen määrittäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa käytettävissä olevien todisteiden pohjalta, tuomioistuimilla on valta arvioida vahingonkorvauksen suuruus.
3. Kartellin yhteydessä tapahtuneista rikkomisista oletetaan aiheutuvan vahinkoa, jollei toisin osoiteta.”
12 Kuninkaan asetuksen 9/2017, jolla direktiivi 2014/104 saatetaan osaksi Espanjan oikeutta, ensimmäisessä siirtymäsäännöksessä, jonka otsikko on ”Jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen johdosta nostettuja vahingonkorvauskanteita koskeva siirtymäjärjestelmä”, säädetään seuraavaa:
”1. Tämän kuninkaan asetuksen 3 §:n säännöksiä ei sovelleta taannehtivasti.
2. Tämän kuninkaan asetuksen 4 §:n säännöksiä sovelletaan vain asetuksen voimaantulon jälkeen vireille pantuihin menettelyihin.”
13 Siviililain (Código Civil) 1902 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Sen, joka toiminnallaan tai laiminlyönnillään tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttaa toiselle henkilölle vahinkoa, on korvattava aiheutunut vahinko.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
14 RM osti vuosina 2006 ja 2007 Volvolta ja DAF Trucksilta kolme näiden yhtiöiden valmistamaa kuorma‑autoa.
15 Komissio teki 19.7.2016 päätöksen C(2016) 4673 final [SEUT] 101 artiklan ja ETA‑sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia AT.39824 – Kuorma‑autot) ja julkaisi sitä koskevan lehdistötiedotteen. Komissio julkaisi 6.4.2017 asetuksen N:o 1/2003 30 artiklan nojalla kyseistä päätöstä koskevan tiivistelmän Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
16 Mainitussa päätöksessä komissio totesi useiden kuorma‑autonvalmistajien, joihin Volvo ja DAF Trucks kuuluvat, rikkoneen SEUT 101 artiklaa ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3) 53 artiklaa sopimalla yhtäältä 6–16 tonnia painavien (eli keskiraskaiden) tai yli 16 tonnia painavien (eli raskaiden) kuorma‑autojen hinnoittelusta ja bruttohintojen korotuksista Euroopan talousalueella ja toisaalta Euro 3–Euro 6 ‑standardien edellyttämien päästövähennystekniikoiden käyttöönoton ajankohdasta ja kustannusten siirtämisestä hintoihin. Rikkominen tapahtui Volvon ja DAF Trucksin osalta 17.1.1997–18.1.2011.
17 Kuninkaan asetus 9/2017, jolla direktiivi 2014/104 saatetaan osaksi Espanjan oikeutta, tuli voimaan 27.5.2017 eli viisi kuukautta kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisen jälkeen.
18 RM nosti 1.4.2018 Volvoa ja DAF Trucksia vastaan kanteen Juzgado de lo Mercantil de Leónissa (Leónin kauppatuomioistuin, Espanja). Kanteessa vaaditaan sen vahingon korvaamista, jota RM väittää itselleen aiheutuneen kyseessä olevien kahden yhtiön kilpailunvastaisista menettelytavoista. Mainittu kanne perustuu ensisijaisesti lain 15/2007, sellaisena kuin se on muutettuna kuninkaan asetuksella 9/2017, asian kannalta merkityksellisiin säännöksiin ja toissijaisesti sopimussuhteen ulkopuolista vahingonkorvausvastuuta koskevaan yleiseen järjestelmään ja etenkin siviililain 1902 §:ään. Tämä sama kanne on vahingonkorvauskanne, joka on nostettu sellaisen komission lopullisen päätöksen jälkeen, jolla komissio toteaa SEUT 101 artiklan ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkomisen.
19 Volvo ja DAF Trucks vastustivat kyseistä kannetta ja väittivät muun muassa, että se on vanhentunut ja että RM ei ollut näyttänyt toteen, että päätöksessä C(2016) 4673 final todetun rikkomisen ja kuorma‑autojen hinnankorotuksen välillä on syy‑yhteys.
20 Juzgado de lo Mercantil de León hyväksyi 15.10.2019 antamallaan tuomiolla RM:n kanteen osittain ja määräsi Volvon ja DAF Trucksin maksamaan RM:lle vahingonkorvauksena 15 prosenttia kuorma‑autojen ostohinnasta laillisine korkoineen mutta ei velvoittanut kyseisiä yhtiöitä korvaamaan oikeudenkäyntikuluja. Kyseinen tuomioistuin hylkäsi Volvon ja DAF Trucksin esittämän vanhentumista koskevan väitteen etenkin sillä perusteella, että lain 15/2007, sellaisena kuin se on muutettuna kuninkaan asetuksella 9/2017, 74 §:ssä, jolla direktiivin 2014/104 10 artiklan 3 kohta on pantu täytäntöön, säädetty viiden vuoden vanhentumisaika oli voimassa kanteen nostamisajankohtana ja sitä sovellettiin siis nyt käsiteltävässä asiassa. Mainittu tuomioistuin katsoi lisäksi, että kyseisen lain 76 §:n 2 ja 3 momentti, joilla kyseisen direktiivin 17 artiklan 1 ja 2 kohta on pantu täytäntöön, on menettelysäännös, ja nojautui ensinnäkin lain 15/2007, sellaisena kuin se on muutettuna kuninkaan asetuksella 9/2017, 76 §:n 3 momentissa esitettyyn vahinkoa koskevaan olettamaan perusteena sille, että RM:lle oli aiheutunut vahinkoa, ja toiseksi kyseisen lain 76 §:n 2 momenttiin määrittääkseen kyseisen vahingon määrän.
21 Volvo ja DAF Trucks valittivat tästä tuomiosta Audiencia Provincial de Leóniin (Leónin maakunnallinen ylioikeus, Espanja). Nämä kaksi yritystä väittävät, että direktiiviä 2014/104 ei sovelleta nyt käsiteltävässä asiassa, koska se ei ollut voimassa silloin, kun kyseessä oleva rikkominen tapahtui, sillä tämä rikkominen oli päättynyt 18.1.2011. Mainittujen yritysten mukaan juuri kyseisen rikkomisen tapahtumisajankohta on merkityksellinen RM:n vahingonkorvauskanteeseen sovellettavaa järjestelmää määritettäessä.
22 Volvo ja DAF Trucks ovat näin ollen sitä mieltä, että RM:n vahingonkorvauskanne on vanhentunut. DAF Trucks väittää tältä osin, ettei asiassa sovelleta direktiivin 2014/104 10 artiklassa, joka on pantu täytäntöön lain 15/2007, sellaisena kuin se on muutettuna kuninkaan asetuksella 9/2017, 74 §:n 1 momentilla, säädettyä viiden vuoden vanhentumisaikaa, vaan siviililain 1968 §:ssä säädettyä yhden vuoden vanhentumisaikaa. Kyseinen yhden vuoden vanhentumisaika on lisäksi alkanut kulua päätöstä C(2016) 4673 final koskevan komission lehdistötiedotteen julkaisemisesta. DAF Trucks katsoo tästä syystä, että mainittu vanhentumisaika oli päättynyt silloin, kun RM nosti vahingonkorvauskanteensa, eli 1.4.2018.
23 Volvo ja DAF Trucks toteavat vielä, että koska kyseistä direktiiviä ei sovelleta, nyt käsiteltävässä asiassa on näytettävä toteen sekä vahingon olemassaolo että sen suuruus, ja jos näin ei tehdä, kyseinen kanne on hylättävä.
24 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin miettii tässä yhteydessä direktiivin 2014/104 10 artiklan ja 17 artiklan 1 ja 2 kohdan ajallista soveltamisalaa. Se katsoo, että kyseinen soveltamisala on täsmennetty mainitun direktiivin 22 artiklassa.
25 Sen ratkaisemiseksi, sovelletaanko pääasiassa kyseisen direktiivin 10 artiklaa ja 17 artiklan 1 ja 2 kohtaa, joissa vahvistetaan säännöt, jotka koskevat vanhentumisaikaa, kartellista aiheutuvan vahingon olemassaoloa ja kyseisen vahingon määrittämistä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii yhtäältä, ovatko nämä säännökset aineellisia säännöksiä vai menettelysäännöksiä.
26 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin miettii toisaalta, mikä on se merkityksellinen ajankohta, johon nähden on tutkittava mainittujen säännösten ajallista soveltamista sen ratkaisemiseksi, sovelletaanko niitä nyt käsiteltävässä asiassa.
27 Tässä tilanteessa Audiencia Provincial de León päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko SEUT 101 artiklaa ja tehokkuusperiaatetta tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle kansallisen säännöksen tulkinnalle, jonka mukaan vahingonkorvauskanteen nostamista koskevaa viiden vuoden vanhentumisaikaa, josta säädetään direktiivin [2014/104] 10 artiklassa, ja vahingon arviointia tuomioistuimessa koskevaa [kyseisen] direktiivin 17 artiklaa ei sovelleta taannehtivasti ja jonka mukaan taannehtivalla soveltamisella viitataan seuraamuksen määräämisajankohtaan eikä kanteen nostamisen ajankohtaan?
2) Onko direktiivin 2014/104 22 artiklan 2 kohtaa ja taannehtivan soveltamisen käsitettä tulkittava siten, että direktiivin 10 artiklaa sovelletaan pääasiassa nostetun kaltaiseen kanteeseen, jossa, vaikka se nostettiin direktiivin ja täytäntöönpanosäännöksen voimaantulon jälkeen, viitataan näiden voimaantuloa aikaisempiin tosiseikkoihin tai seuraamuksiin?
3) Onko direktiivin 2014/104 17 artiklaa, joka koskee vahingon arviointia tuomioistuimessa, tulkittava [lain 15/2007] 76 §:n kaltaista säännöstä sovellettaessa siten, että se on luonteeltaan menettelysääntö, jota voidaan soveltaa pääasiaan, jossa kanne on nostettu kansallisen täytäntöönpanosäännöksen voimaantulon jälkeen?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
28 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Se, että kansallinen tuomioistuin on muodollisesti esittänyt ennakkoratkaisukysymyksen viittaamalla tiettyihin unionin oikeuden määräyksiin tai säännöksiin, ei estä unionin tuomioistuinta esittämästä kansalliselle tuomioistuimelle kaikkia unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä kansallisen tuomioistuimen arvioidessa käsiteltävänään olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kansallinen tuomioistuin kysymyksiä esittäessään viitannut niihin. Unionin tuomioistuimen on tältä osin poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde (tuomio 28.3.2019, Cogeco Communications, C‑637/17, EU:C:2019:263, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
29 Kun otetaan huomioon kaikki ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät seikat, ennakkoratkaisukysymykset on nyt käsiteltävässä asiassa muotoiltava uudelleen, jotta kyseiselle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus.
30 Ennakkoratkaisupyynnöstä näet ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmella kysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, lähinnä, sovelletaanko direktiivin 2014/104 10 artiklaa ja 17 artiklan 1 ja 2 kohtaa kyseisen direktiivin 22 artiklan nojalla ajallisesti sellaiseen vahingonkorvauskanteeseen, joka koskee tosin kilpailuoikeuden rikkomista, joka on päättynyt ennen kyseisen direktiivin voimaantuloa, mutta joka on nostettu niiden säännösten voimaantulon jälkeen, joilla tämä direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeutta.
Alustavat huomautukset
31 On huomautettava, että poiketen menettelysäännöistä, joita katsotaan yleensä voitavan soveltaa siitä ajankohdasta alkaen, jona ne tulevat voimaan (tuomio 3.6.2021, Jumbocarry Trading, C‑39/20, EU:C:2021:435, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), unionin aineellisen oikeuden sääntöjä on oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden noudattamisen takaamiseksi tulkittava siten, että ne koskevat ennen niiden voimaantuloa täysin toteutuneita tilanteita ainoastaan siinä tapauksessa, että niiden sanamuodosta, tarkoituksesta tai systematiikasta käy selvästi ilmi, että niille on annettava tällainen vaikutus (tuomio 21.12.2021, Skarb Państwa (Liikennevakuutuksen vakuutusturva), C‑428/20, EU:C:2021:1043, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
32 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että lähtökohtaisesti uutta oikeussääntöä sovelletaan sen toimen voimaantulosta lukien, jossa siitä säädetään. Vaikka sitä ei sovelleta aikaisemman lain soveltamisaikana syntyneisiin ja lopullisiksi tulleisiin oikeudellisiin tilanteisiin, sitä sovelletaan kuitenkin aikaisemman säännön soveltamisaikana syntyneiden tilanteiden tuleviin vaikutuksiin samoin kuin uusiin oikeudellisiin tilanteisiin. Toisin on vain – jollei oikeudellisten toimien taannehtivuuskiellon periaatteesta muuta johdu –, jos uuteen sääntöön liittyy erityisiä säännöksiä, joissa nimenomaisesti vahvistetaan sen ajallista soveltamista koskevat edellytykset (tuomio 21.12.2021, Skarb Państwa (Liikennevakuutuksen vakuutusturva), C‑428/20, EU:C:2021:1043, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 Erityisesti direktiivien osalta on todettava, että ainoastaan direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisen jälkeen täysin toteutuneiden oikeudellisten tilanteiden voidaan lähtökohtaisesti katsoa kuuluvan tämän direktiivin ajalliseen soveltamisalaan (määräys 16.5.2019, Luminor Bank, C‑8/18, ei julkaistu, EU:C:2019:429, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
34 Näin on varsinkin sellaisten oikeudellisten tilanteiden osalta, jotka ovat syntyneet aikaisemman säännön soveltamisaikana ja joiden vaikutukset jatkuvat sellaisten kansallisten toimien voimaantulon jälkeen, jotka on annettu direktiivin täytäntöönpanoa varten kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisen jälkeen.
35 Direktiivin 2014/104 ajallisesta soveltamisesta tässä yhteydessä on huomautettava, että kyseiseen direktiiviin sisältyy erityissäännös, jossa nimenomaisesti määritellään direktiivin aineellisten ja muiden kuin aineellisten säännösten ajallisen soveltamisen edellytykset (ks. vastaavasti tuomio 28.3.2019, Cogeco Communications, C‑637/17, EU:C:2019:263, 25 kohta).
36 Erityisesti on todettava, että yhtäältä direktiivin 2014/104 22 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden oli varmistettava, että kansallisia säännöksiä, jotka on kyseisen direktiivin 21 artiklan nojalla annettu tämän direktiivin aineellisten säännösten noudattamiseksi, ei sovelleta taannehtivasti (tuomio 28.3.2019, Cogeco Communications, C‑637/17, EU:C:2019:263, 26 kohta).
37 Toisaalta direktiivin 2014/104 22 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden oli varmistettava, että tämän direktiivin muiden kuin aineellisten säännösten noudattamiseksi annettuja kansallisia säädöksiä ei sovelleta vahingonkorvauskanteisiin, jotka on nostettu kansallisessa tuomioistuimessa ennen 26.12.2014 (ks. vastaavasti tuomio 28.3.2019, Cogeco Communications, C‑637/17, EU:C:2019:263, 27 kohta).
38 Direktiivin 2014/104 säännösten ajallisen sovellettavuuden määrittämiseksi on siis selvitettävä ensinnäkin, onko asianomainen säännös aineellinen säännös.
39 Tältä osin on täsmennettävä, että sitä, mitkä kyseisen direktiivin säännökset ovat aineellisia ja mitkä eivät, on arvioitava – koska direktiivin 2014/104 22 artiklassa ei viitata kansalliseen oikeuteen – unionin oikeuden eikä sovellettavan kansallisen oikeuden kannalta.
40 Vaikka kyseisessä 22 artiklassa ei lisäksi täsmennetäkään kunkin säännöksen osalta, onko se aineellinen säännös, tämän artiklan, jonka 1 kohdassa viitataan ”tämän direktiivin aineellis[iin] säännö[ksiin]”, sanamuodosta ilmenee yksiselitteisesti, että aineellisilla tai muilla kuin aineellisilla säännöksillä tarkoitetaan kyseisen direktiivin säännöksiä eikä tämän direktiivin noudattamiseksi annettuja kansallisia säännöksiä.
41 Jos jäsenvaltioille annettaisiin harkintavaltaa sen määrittämisessä, ovatko direktiivin 2014/104 säännökset aineellisia, tällä voitaisiin myöskin haitata näiden säännösten tehokasta, johdonmukaista ja yhtenäistä soveltamista unionin alueella.
42 Kun on määritetty, onko asianomainen säännös aineellinen, on tarkastettava toiseksi, onko kyseessä oleva tilanne – siltä osin kuin sitä ei voida luonnehtia uudeksi – pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa, joissa kyseinen direktiivi on pantu täytäntöön myöhässä, täysin toteutunut ennen mainitun direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymistä vai ovatko sen vaikutukset jatkuneet tämän määräajan päättymisen jälkeen.
Direktiivin 2014/104 10 artiklan ajallinen sovellettavuus
43 Ensinnäkin siitä, onko direktiivin 2014/104 10 artikla luonteeltaan aineellinen, on huomautettava, että kyseisen artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan siinä vahvistetaan säännöt, joita sovelletaan vanhentumisaikoihin, jotka koskevat kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta nostettuja vahingonkorvauskanteita. Mainitun artiklan 2 ja 4 kohdassa määritetään erityisesti ajankohta, josta alkaen vanhentumisaika alkaa kulua, ja tilanteet, joissa vanhentumisaika voi katketa tai keskeytyä.
44 Kyseisen direktiivin 10 artiklan 3 kohdassa täsmennetään vanhentumisajan vähimmäiskesto. Kyseisen säännöksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että vahingonkorvauskanteiden nostamiseen kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta sovellettavat vanhentumisajat ovat vähintään viisi vuotta.
45 Direktiivin 2014/104 10 artiklan 3 kohdassa säädetyn vanhentumisajan tarkoituksena on erityisesti yhtäältä taata vahinkoa kärsineen henkilön oikeuksien suojaaminen, ja tällä on oltava käytettävissään riittävästi aikaa asianmukaisten tietojen kokoamiseen mahdollista kannetta varten, ja toisaalta estää se, että vahinkoa kärsinyt henkilö voisi viivästyttää loputtomasti vahingonkorvausoikeutensa käyttämistä vahingosta vastuussa olevan henkilön vahingoksi. Vanhentumisajalla suojataan näin ollen viime kädessä sekä vahinkoa kärsinyttä henkilöä että vahingosta vastuussa olevaa henkilöä (ks. analogisesti tuomio 8.11.2012, Evropaïki Dynamiki v. komissio, C‑469/11 P, EU:C:2012:705, 53 kohta).
46 Tässä yhteydessä on huomautettava unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevän, että prosessuaalisista määräajoista poiketen vanhentumisaika, joka johtaa kanneoikeuden lakkaamiseen, liittyy aineelliseen oikeuteen, koska se vaikuttaa asianomaisen henkilön subjektiivisen oikeuden käyttämiseen, sillä tämä ei enää voi tehokkaasti vedota tähän oikeuteensa tuomioistuimessa (ks. analogisesti tuomio 8.11.2012, Evropaïki Dynamiki v. komissio, C‑469/11 P, EU:C:2012:705, 52 kohta).
47 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 66 ja 67 kohdassa pääosin huomauttanut, on siis katsottava, että direktiivin 2014/104 10 artikla on kyseisen direktiivin 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu aineellinen säännös.
48 Toiseksi, siltä osin kuin nyt käsiteltävässä asiassa on selvää, että direktiivi 2014/104 on saatettu osaksi Espanjan oikeusjärjestystä viisi kuukautta kyseisen direktiivin 21 artiklassa säädetyn täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisen jälkeen, koska kyseisen direktiivin täytäntöönpanemiseksi annettu kuninkaan asetus 9/2017 tuli voimaan 27.5.2017, mainitun direktiivin 10 artiklan ajallisen sovellettavuuden määrittämiseksi on tarkastettava, onko pääasiassa kyseessä oleva tilanne täysin toteutunut ennen saman direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymistä vai jatkuvatko sen vaikutukset kyseisen määräajan päättymisen jälkeen.
49 Kun tässä tarkoituksessa otetaan huomioon vanhentumissääntöjen erityispiirteet, niiden luonne ja niiden toimintamekanismi etenkin sellaisen lopullisen päätöksen jälkeen, jolla todetaan unionin kilpailuoikeuden rikkominen, nostetun vahingonkorvauskanteen yhteydessä, on selvitettävä, oliko pääasiassa kyseessä olevaan tilanteeseen sovellettava vanhentumisaika umpeutunut direktiivin 2014/104 täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisajankohtana eli 27.12.2016, mikä edellyttää määrittämään sen ajankohdan, josta kyseinen vanhentumisaika on alkanut kulua.
50 Siitä ajankohdasta, josta mainittu vanhentumisaika on alkanut kulua, on kuitenkin huomautettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun mitään asiaa koskevaa unionin sääntelyä ei voida soveltaa ajallisesti, kunkin jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä on annettava SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan rikkomisesta aiheutuvan vahingon korvaamisen vaatimista koskevan oikeuden käyttämiseen liittyvät tarkemmat säännöt, mukaan lukien vanhentumisaikoja koskevat säännökset, edellyttäen kuitenkin, että vastaavuusperiaatetta ja tehokkuusperiaatetta noudatetaan, ja viimeksi mainittu periaate edellyttää, että säännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuden välittömään oikeusvaikutukseen perustuvat yksityisten oikeudet, eivät saa olla sellaisia, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (ks. vastaavasti tuomio 28.3.2019, Cogeco Communications, C‑637/17, EU:C:2019:263, 42 ja 43 kohta).
51 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen käytössä olevasta asiakirja‑aineistosta ilmenee, että ennen kuin mainittu direktiivi saatettiin osaksi Espanjan oikeutta, kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin sovellettavaa vanhentumisaikaa säänneltiin sopimussuhteen ulkopuolista vahingonkorvausvastuuta koskevassa yleisessä järjestelmässä ja että siviililain 1968 §:n 2 momentin mukaan kyseinen yhden vuoden pituinen vanhentumisaika alkoi kulua vasta siitä ajankohdasta, jolloin asianomainen kantaja sai tiedon vastuun synnyttävistä tosiseikoista. Vaikka ennakkoratkaisupyynnöstä ei ilmene nimenomaisesti, mitkä ovat Espanjan oikeuden mukaan ne vastuun synnyttävät tosiseikat, joista tiedon saamisesta vanhentumisaika alkaa kulua, unionin tuomioistuimen käytössä oleva asiakirja‑aineisto näyttää viittaavan siihen, että nämä tosiseikat edellyttävät tiedon saamista vahingonkorvauskanteen nostamisen kannalta välttämättömistä seikoista. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on ratkaista tämä kysymys.
52 Kun kansallisten tuomioistuinten on ratkaistava yksityisten välinen oikeusriita, niiden on kuitenkin tarvittaessa tulkittava pääasiassa kyseessä olevia kansallisia säännöksiä niin pitkälti kuin mahdollista unionin oikeuden – erityisesti SEUT 101 artiklan sanamuodon ja tarkoituksen – mukaisesti tulkitsematta näitä kansallisia säännöksiä kuitenkaan contra legem (ks. vastaavasti tuomio 21.1.2021, Whiteland Import Export, C‑308/19, EU:C:2021:47, 60–62 kohta).
53 Tältä osin on todettava, että kansallinen säännöstö, jossa vahvistetaan ajankohta, josta vanhentumisaika alkaa kulua, vanhentumisajan pituus sekä tarkemmat säännöt vanhentumisajan keskeytymisestä tai katkaisesta, on mukautettava kilpailuoikeuden erityispiirteisiin ja niihin tavoitteisiin, joita on asianomaisten henkilöiden toteuttamalla kilpailuoikeuden sääntöjen täytäntöönpanolla, jotteivät SEUT 101 ja SEUT 102 artikla menettäisi täysimääräistä vaikutustaan (ks. vastaavasti tuomio 28.3.2019, Cogeco Communications, C‑637/17, EU:C:2019:263, 47 kohta).
54 Vahingonkorvauskanteiden nostaminen unionin kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta edellyttää näet lähtökohtaisesti monitahoista tosiseikkojen ja taloudellisten seikkojen analysointia (tuomio 28.3.2019, Cogeco Communications, C‑637/17, EU:C:2019:263, 46 kohta).
55 On myös otettava huomioon se, että unionin kilpailuoikeuden ja kansallisen kilpailuoikeuden rikkomisia koskeville oikeusriidoille on lähtökohtaisesti ominaista tietojen epäsymmetria, josta aiheutuu haittaa vahinkoa kärsineelle henkilölle, kuten direktiivin 2014/104 johdanto‑osan 47 perustelukappaleessa huomautetaan, minkä johdosta vahinkoa kärsineen henkilön on vaikeampaa saada vahingonkorvauskanteen nostamisen kannalta välttämättömät tiedot kuin mitä kilpailuviranomaisten on saada tiedot, jotka ovat tarpeen, jotta ne voivat käyttää toimivaltaansa soveltaa kilpailuoikeutta.
56 Tässä yhteydessä on katsottava, että siitä komissioon sovellettavasta säännöstä poiketen, joka sisältyy asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan vanhentumisaika seuraamuksista määräämiselle alkaa kulua päivästä, jona rikkominen tapahtui, tai jatketun tai uusitun rikkomisen osalta siitä päivästä, jona rikkominen lakkaa, jäsenvaltioiden ja unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisten osalta nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin sovellettavat vanhentumisajat eivät saa alkaa kulua ennen kuin kilpailuoikeuden rikkominen on päättynyt ja vahinkoa kärsineen henkilön tiedossa ovat tai hänen tiedossaan voidaan kohtuudella olettaa olevan hänen vahingonkorvauskanteensa nostamisen kannalta välttämättömät seikat.
57 Muussa tapauksessa korvauksen vaatimista koskevan oikeuden käyttäminen olisi tehty käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi.
58 Siltä osin kuin on kyse vahingonkorvauskanteen nostamisen kannalta välttämättömistä tiedoista on huomautettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että jokaisella on oikeus vaatia aiheutuneen vahingon korvaamista, jos tämän vahingon ja unionin kilpailuoikeuden rikkomisen välillä on syy‑yhteys (ks. vastaavasti tuomio 5.6.2014, Kone ym., C‑557/12, EU:C:2014:1317, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 28.3.2019, Cogeco Communications, C‑637/17, EU:C:2019:263, 40 kohta).
59 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että jotta vahinkoa kärsinyt henkilö voisi nostaa vahingonkorvauskanteen, hänen on välttämättä tiedettävä, kuka on vastuussa kilpailuoikeuden rikkomisesta (tuomio 28.3.2019, Cogeco Communications, C‑637/17, EU:C:2019:263, 50 kohta).
60 Tästä seuraa, että kilpailuoikeuden rikkominen, vahingon aiheutuminen, kyseisen vahingon ja kyseisen rikkomisen välinen syy‑yhteys sekä tieto tähän rikkomiseen syyllistyneestä ovat välttämättömiä seikkoja, jotka vahinkoa kärsineellä henkilöllä on oltava tiedossaan vahingonkorvauskanteen nostamista varten.
61 On siis katsottava, että jäsenvaltioiden ja unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen johdosta nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin sovellettavat vanhentumisajat eivät voi alkaa kulua ennen kuin rikkominen on päättynyt ja vahinkoa kärsineen henkilön tiedossa on tai hänen tiedossaan voidaan kohtuudella olettaa olevan se, että hänelle on aiheutunut vahinkoa kyseisestä rikkomisesta, ja se, kuka on syyllistynyt kyseiseen rikkomiseen.
62 Nyt käsiteltävässä asiassa kilpailuoikeuden rikkominen on päättynyt 18.1.2011. Siitä ajankohdasta, jolloin RM:n tiedossa voidaan kohtuudella olettaa olevan seikat, jotka ovat välttämättömiä, jotta se voi nostaa vahingonkorvauskanteen, Volvo ja DAF Trucks katsovat, että merkityksellinen ajankohta on päätöstä C(2016) 3673 final koskevan lehdistötiedotteen julkaisemisajankohta eli 19.7.2016 ja että siviililain 1968 §:ssä säädetty vanhentumisaika alkoi siis kulua tästä julkaisemispäivästä.
63 RM, Espanjan hallitus ja komissio väittävät sitä vastoin, että merkityksellisenä ajankohtana on pidettävä sitä ajankohtaa, jolloin päätöstä C(2016) 3673 final koskeva tiivistelmä julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä, eli 6.4.2017.
64 Vaikkei voida pitää mahdottomana, että vahingonkorvauskanteen nostamisen kannalta välttämättömät seikat voivat jopa kartelliasiassa olla vahinkoa kärsineen henkilön tiedossa ennen kuin komission päätöstä koskeva tiivistelmä julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä tai ennen kuin kyseistä päätöstä koskeva lehdistötiedote julkaistaan, unionin tuomioistuimen käytössä olevasta asiakirja‑aineistosta ei kuitenkaan ilmene, että näin olisi nyt käsiteltävässä asiassa.
65 On siis ratkaistava, kumpi näistä kahdesta julkaisusta on se, jonka nojalla voidaan kohtuudella olettaa, että RM:n tiedossa ovat olleet välttämättömät seikat, joiden nojalla se voi nostaa vahingonkorvauskanteen.
66 Tässä tarkoituksessa on otettava huomioon komission päätöksiä koskevien lehdistötiedotteiden ja näistä päätöksistä Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistujen tiivistelmien kohde ja luonne.
67 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 125–127 kohdassa pääosin huomauttanut, lehdistötiedotteet sisältävät lähtökohtaisesti vähemmän yksityiskohtaisia tietoja asianomaista asiaa koskevista olosuhteista ja syistä, joiden vuoksi kilpailua rajoittava käyttäytyminen voidaan luonnehtia rikkomiseksi, kuin Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistut komission päätösten tiivistelmät, joissa on asetuksen N:o 1/2003 30 artiklan mukaan mainittava osapuolten nimet ja päätöksen pääasiallinen sisältö, mukaan lukien määrätyt seuraamukset.
68 Lehdistötiedotteilla ei ole myöskään tarkoitus saada aikaan oikeusvaikutuksia suhteessa kolmansiin osapuoliin eikä etenkään vahinkoa kärsineisiin henkilöihin. Ne ovat sitä vastoin lyhyitä asiakirjoja, jotka on tarkoitettu lähtökohtaisesti lehdistölle ja viestintävälineille. Ei siis voida katsoa, että kilpailusääntöjen rikkomisen vuoksi vahinkoa kärsineillä henkilöillä on yleinen huolellisuusvelvoite, joka edellyttää heidän seuraavan tällaisten lehdistötiedotteiden julkaisemista.
69 Komission päätösten tiivistelmät julkaistaan SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan mukaisissa menettelyissä sovellettavista käytännesäännöistä annetun komission tiedonannon 148 kohdan mukaan pian kyseessä olevan päätöksen antamisen jälkeen Euroopan unionin virallisessa lehdessä kaikilla unionin virallisilla kielillä, kun taas lehdistötiedotteita ei välttämättä julkaista kaikilla unionin virallisilla kielillä.
70 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 129–131 kohdassa pääosin huomauttanut, näyttää siltä, että nyt käsiteltävässä asiassa lehdistötiedotteessa ei yksilöidä yhtä täsmällisesti kuin päätöksen C(2016) 4673 final tiivistelmässä niitä, jotka ovat syyllistyneet asianomaiseen rikkomiseen, rikkomisen tarkkaa kestoa eikä kyseisen rikkomisen piiriin kuuluvia tuotteita.
71 Ei siis voida kohtuudella olettaa, että nyt käsiteltävässä asiassa RM:n tiedossa ovat päätöstä C(2016) 4673 final koskevan lehdistötiedotteen julkaisemisajankohtana eli 19.7.2016 olleet ne välttämättömät seikat, joiden nojalla se voi nostaa vahingonkorvauskanteensa. Voidaan sitä vastoin kohtuudella olettaa, että nämä seikat ovat olleet RM:n tiedossa ajankohtana, jolloin päätöstä C(2016) 3673 final koskeva tiivistelmä julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä, eli 6.4.2017.
72 Tämän johdosta SEUT 101 artiklan täysi tehokkuus edellyttää, että nyt käsiteltävässä asiassa vanhentumisajan katsotaan alkaneen kulua tästä julkaisemispäivästä.
73 Jos vanhentumisaika on alkanut kulua direktiivin 2014/104 täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisajankohdan eli 27.12.2016 jälkeen ja kulunut edelleen jopa kyseisen direktiivin täytäntöönpanemiseksi annetun kuninkaan asetuksen 9/2017 voimaantuloajankohdan eli 27.5.2017 jälkeen, tämä vanhentumisaika olisi siten väistämättä umpeutunut näiden kahden ajankohdan jälkeen.
74 On siis ilmeistä, että pääasiassa kyseessä olevan tilanteen vaikutukset jatkuivat direktiivin 2014/104 täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisajankohdan ja jopa sen täytäntöönpanevan kuninkaan asetuksen 9/2017 voimaantuloajankohdan jälkeen.
75 Sikäli kuin pääasiassa asia on näin, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava, mainitun direktiivin 10 artiklaa sovelletaan ajallisesti nyt käsiteltävässä asiassa.
76 Tässä yhteydessä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivi ei itsessään voi luoda velvoitteita yksityiselle eikä direktiiviin siis voida sellaisenaan vedota yksityistä vastaan. Se, että mahdollisuus vedota sellaisen direktiivin säännökseen, jota ei ole pantu täytäntöön tai joka on pantu täytäntöön virheellisesti, ulotettaisiin yksityisten välisiin suhteisiin, merkitsisi näet sitä, että unionille tunnustettaisiin valta säätää välittömin oikeusvaikutuksin yksityisiin kohdistuvista velvoitteista, vaikka sillä on tämä toimivalta ainoastaan niillä aloilla, joilla sille on annettu asetuksenantovalta (tuomio 7.8.2018, Smith, C‑122/17, EU:C:2018:631, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
77 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa yksityisten välisessä oikeusriidassa kansallisen tuomioistuimen on tarvittaessa tulkittava kansallista oikeutta täytäntöönpanematta jääneen direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisestä lähtien niin, että kyseessä oleva tilanne on välittömästi yhteensoveltuva kyseisen direktiivin säännösten kanssa, tulkitsematta kansallista oikeutta kuitenkaan contra legem (ks. vastaavasti tuomio 17.10.2018, Klohn, C‑167/17, EU:C:2018:833, 45 ja 65 kohta).
78 Kun joka tapauksessa otetaan huomioon se, että sen ajankohdan, jolloin päätöstä C(2016) 3673 final koskeva tiivistelmä julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ja RM:n vahingonkorvauskanteen nostamisen välillä on kulunut alle 12 kuukautta, ei näytä siltä, että kyseinen kanne oli vanhentunut sen nostamisajankohtana, jollei muuta johdu niistä tarkastuksista, jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tehtävä.
79 Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että direktiivin 2014/104 10 artiklaa on tulkittava siten, että se on kyseisen direktiivin 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu aineellinen säännös ja että sen ajalliseen soveltamisalaan kuuluu sellainen kilpailuoikeuden rikkomiseen perustuva vahingonkorvauskanne, joka koskee tosin ennen mainitun direktiivin voimaantuloa päättynyttä kilpailuoikeuden rikkomista mutta joka on nostettu niiden säännösten voimaantulon jälkeen, joilla kyseinen direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeutta, jos tähän kanteeseen aikaisempien sääntöjen nojalla sovellettu vanhentumisaika ei ollut umpeutunut ennen saman direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisajankohtaa.
Direktiivin 2014/104 17 artiklan 1 ja 2 kohdan ajallinen sovellettavuus
80 Ensinnäkin asetuksen N:o 2014/104 17 artiklan 1 kohdan ajallisesta sovellettavuudesta nyt käsiteltävässä asiassa on huomautettava, että kyseisen säännöksen sanamuodosta ilmenee, että jäsenvaltioiden on varmistettava, ettei vahingon määrittämisen edellyttämä todistustaakka eikä näyttökynnys tee käytännössä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi käyttää oikeutta saada vahingonkorvausta. Jäsenvaltioiden on varmistettava myös, että kansallisilla tuomioistuimilla on valta arvioida kansallisten menettelyjen mukaisesti kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomisesta aiheutuneen vahingon suuruus, jos kantajan todetaan kärsineen vahinkoa mutta vahingon täsmällinen määrittäminen on käytännössä mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa käytettävissä olevien todisteiden pohjalta.
81 Mainitulla säännöksellä pyritään siis takaamaan kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta nostettujen vahingonkorvauskanteiden tehokkuus etenkin erityistilanteissa, joissa on käytännössä mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa määrittää vahingon täsmällinen määrä.
82 Saman säännöksen tavoitteena on näet alentaa aiheutuneen vahingon määrän määrittämiseen vaadittavaa näyttökynnystä sekä korjata tietojen epäsymmetriaa, josta aiheutuu haittaa asianomaiselle kantajalle, ja poistaa siitä aiheutuvia vaikeuksia, että aiheutuneen vahingon määrittäminen edellyttää sen arvioimista, miten asianomaiset markkinat olisivat kehittyneet, jos rikkomista ei olisi tapahtunut.
83 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 73 kohdassa huomauttanut, direktiivin 2014/104 17 artiklan 1 kohdassa ei vahvisteta uusia aineellisia velvoitteita asianomaisen oikeusriidan jollekin asianosaiselle. Kyseisellä säännöksellä ja erityisesti sen toisella virkkeellä kansallisille tuomioistuimille annetaan sitä vastoin siinä mainittujen ”kansallisten menettelyjen” mukaisesti erityinen harkintavalta oikeusriidoissa, joissa on kyse kilpailuoikeuden rikkomiseen perustuvista vahingonkorvauskanteista.
84 Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että todistustaakkaa ja edellytettyä todistuskynnystä koskevat säännöt luonnehditaan lähtökohtaisesti menettelysäännöiksi (ks. vastaavasti tuomio 21.1.2016, Eturas ym., C‑74/14, EU:C:2016:42, 30–32 kohta).
85 On siis katsottava, että direktiivin 2014/104 17 artiklan 1 kohta on kyseisen direktiivin 22 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettelysäännös.
86 Tämän tuomion 31 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että menettelysääntöjä katsotaan yleensä voitavan soveltaa siitä ajankohdasta alkaen, jona ne tulevat voimaan.
87 On myös huomautettava, että direktiivin 2014/104 22 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden oli varmistettava, että kyseisen direktiivin muiden kuin aineellisten säännösten noudattamiseksi annettuja kansallisia säädöksiä ei sovelleta vahingonkorvauskanteisiin, jotka on nostettu kansallisessa tuomioistuimessa ennen 26.12.2014.
88 Nyt käsiteltävässä asiassa vahingonkorvauskanne on nostettu 1.4.2018 eli päivämäärän 26.12.2014 jälkeen ja sen ajankohdan jälkeen, jolloin direktiivi 2014/104 saatettiin osaksi Espanjan oikeusjärjestystä. Jollei tämän tuomion 76 ja 77 kohdassa esitetyistä seikoista muuta johdu, kyseisen direktiivin 17 artiklan 1 kohtaa sovelletaan siis ajallisesti tällaiseen kanteeseen.
89 Tämän perusteella on katsottava, että direktiivin 2014/104 17 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on kyseisen direktiivin 22 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettelysäännös ja että sen ajalliseen soveltamisalaan kuuluu vahingonkorvauskanne, joka koskee tosin ennen mainitun direktiivin voimaantuloa päättynyttä kilpailuoikeuden rikkomista mutta joka on nostettu 26.12.2014 jälkeen ja sen jälkeen, kun kansalliset säännökset, joilla kyseinen direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä, tulivat voimaan.
90 Toiseksi siltä osin kuin on kyse direktiivin 2014/104 17 artiklan 2 kohdan ajallisesta sovellettavuudesta, on heti alkuun huomautettava, että kyseisen säännöksen sanamuodon mukaan silloin, kun kyse on kartellista, rikkomisen oletetaan aiheuttavan vahinkoa. Rikkomiseen syyllistyneellä on kuitenkin oltava oikeus kumota tämä olettama.
91 Mainitun säännöksen sanamuodosta ilmenee, että siinä esitetään kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan kartellista aiheutuu vahinkoa. Kuten direktiivin 2014/104 johdanto‑osan 47 perustelukappaleesta ilmenee, unionin lainsäätäjä on rajoittanut tämän olettaman koskemaan kartelliasioita, sillä kartellien salainen luonne lisää tietojen epäsymmetriaa ja tekee vahinkoa kärsineille henkilöille vaikeammaksi saada tarvittavat todisteet vahingon toteennäyttämiseksi.
92 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 78, 79 ja 81 kohdassa pääosin huomauttanut, on niin, että vaikka direktiivin 2014/104 17 artiklan 2 kohdassa säännellään väistämättä todistustaakan jakoa, koska siinä esitetään olettama, kyseisen säännöksen tarkoitus ei ole puhtaasti todisteluun liittyvä.
93 Kuten tämän tuomion 58–60 kohdasta ilmenee, vahingon aiheutuminen, kyseisen vahingon ja tapahtuneen kilpailuoikeuden rikkomisen välinen syy‑yhteys sekä tieto tähän rikkomiseen syyllistyneestä ovat tältä osin välttämättömiä seikkoja, jotka vahinkoa kärsineellä henkilöllä on oltava tiedossaan vahingonkorvauskanteen nostamista varten.
94 Koska direktiivin 2014/104 17 artiklan 2 kohdassa säädetään, että SEUT 101 artiklassa kielletystä kartellista vahinkoa kärsineiden henkilöiden ei ole tarpeen osoittaa, että tällaisesta rikkomisesta on aiheutunut vahinkoa ja/tai että mainitun vahingon ja kyseisen kartellin välillä on syy‑yhteys, on lisäksi katsottava, että kyseinen säännös koskee sopimussuhteen ulkopuolisen vahingonkorvausvastuun perustana olevia seikkoja.
95 Kun mainitussa säännöksessä esitetyssä kumottavissa olevassa olettamassa oletetaan, että kartellista on aiheutunut vahinkoa, se liittyy suoraan sopimussuhteen ulkopuolisen vahingonkorvausvastuun syntymiseen asianomaiselle rikkomiseen syyllistyneelle ja vaikuttaa näin ollen suoraan tämän oikeudelliseen tilanteeseen.
96 On siis katsottava, että direktiivin 2014/104 17 artiklan 2 kohta on sääntö, joka liittyy läheisesti SEUT 101 artiklaa kartelliin osallistumalla rikkoneiden yritysten sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymiseen, kohdentumiseen ja laajuuteen.
97 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 81 kohdassa huomauttanut, tällainen sääntö voidaan luonnehtia aineelliseksi säännöksi.
98 On siis katsottava, että direktiivin 2014/104 17 artiklan 2 kohta on kyseisen direktiivin 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aineellinen.
99 Kuten tämän tuomion 42 kohdasta ilmenee, direktiivin 2014/104 17 artiklan 2 kohdan ajallisen sovellettavuuden määrittämiseksi nyt käsiteltävässä asiassa on tarkastettava, onko pääasiassa kyseessä oleva tilanne täysin toteutunut ennen kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymistä vai jatkuvatko sen vaikutukset kyseisen määräajan päättymisen jälkeen.
100 Tässä tarkoituksessa on otettava huomioon direktiivin 2014/104 17 artiklan 2 kohdan luonne ja toimintamekanismi.
101 Kyseisessä säännöksessä esitetään kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan on niin, että jos kyseessä on kartelli, kyseisestä kartellista oletetaan automaattisesti aiheutuneen vahinkoa.
102 Koska se unionin lainsäätäjän määrittämä seikka, jonka nojalla voidaan olettaa, että vahinkoa on aiheutunut, on kartellin olemassaolo, on tarkastettava, onko ajankohta, jolloin asianomainen kartelli on lakannut, aikaisempi kuin direktiivin 2014/104 täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisajankohta, koska kyseistä direktiiviä ei ole saatettu tässä määräajassa osaksi Espanjan oikeutta.
103 Nyt käsiteltävässä asiassa rikkominen tapahtui 17.1.1997–18.1.2011. Kyseinen rikkominen on siten lakannut ennen direktiivin 2014/104 täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymistä.
104 Kun otetaan huomioon direktiivin 2014/104 22 artiklan 1 kohta, on siis katsottava, että kyseisen direktiivin 17 artiklan 2 kohdassa vahvistettua kumottavissa olevaa olettamaa ei voida soveltaa ajallisesti vahingonkorvauskanteeseen, joka on tosin nostettu niiden kansallisten säännösten voimaantulon jälkeen, joilla mainittu direktiivi on myöhässä saatettu osaksi kansallista oikeutta, mutta joka koskee kilpailuoikeuden rikkomista, joka on lakannut ennen kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisajankohtaa.
105 Esitettyihin kysymyksiin on vastattava edellä esitetyn perusteella seuraavasti:
– Direktiivin 2014/104 10 artiklaa on tulkittava siten, että se on kyseisen direktiivin 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu aineellinen säännös ja että sen ajalliseen soveltamisalaan kuuluu sellainen kilpailuoikeuden rikkomiseen perustuva vahingonkorvauskanne, joka koskee tosin ennen mainitun direktiivin voimaantuloa päättynyttä kilpailuoikeuden rikkomista mutta joka on nostettu niiden säännösten voimaantulon jälkeen, joilla kyseinen direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeutta, jos tähän kanteeseen aikaisempien sääntöjen nojalla sovellettu vanhentumisaika ei ollut umpeutunut ennen saman direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisajankohtaa.
– Direktiivin 2014/104 17 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on kyseisen direktiivin 22 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettelysäännös ja että sen ajalliseen soveltamisalaan kuuluu vahingonkorvauskanne, joka koskee tosin ennen mainitun direktiivin voimaantuloa päättynyttä kilpailuoikeuden rikkomista mutta joka on nostettu 26.12.2014 jälkeen ja sen jälkeen, kun kansalliset säännökset, joilla kyseinen direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä, tulivat voimaan.
– Direktiivin 2014/104 17 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se on kyseisen direktiivin 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu aineellinen säännös ja että sen ajalliseen soveltamisalaan ei kuulu vahingonkorvauskanne, joka on tosin nostettu niiden kansallisten säännösten voimaantulon jälkeen, joilla mainittu direktiivi on myöhässä saatettu osaksi kansallista oikeutta, mutta joka koskee kilpailuoikeuden rikkomista, joka on lakannut ennen kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisajankohtaa.
Oikeudenkäyntikulut
106 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Tietyistä säännöistä, joita sovelletaan jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen johdosta kansallisen lainsäädännön nojalla nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin, 26.11.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/104/EU 10 artiklaa on tulkittava siten, että se on kyseisen direktiivin 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu aineellinen säännös ja että sen ajalliseen soveltamisalaan kuuluu sellainen kilpailuoikeuden rikkomiseen perustuva vahingonkorvauskanne, joka koskee tosin ennen mainitun direktiivin voimaantuloa päättynyttä kilpailuoikeuden rikkomista mutta joka on nostettu niiden säännösten voimaantulon jälkeen, joilla kyseinen direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeutta, jos tähän kanteeseen aikaisempien sääntöjen nojalla sovellettu vanhentumisaika ei ollut umpeutunut ennen saman direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisajankohtaa.
Direktiivin 2014/104 17 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on kyseisen direktiivin 22 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettelysäännös ja että sen ajalliseen soveltamisalaan kuuluu vahingonkorvauskanne, joka koskee tosin ennen mainitun direktiivin voimaantuloa päättynyttä kilpailuoikeuden rikkomista mutta joka on nostettu 26.12.2014 jälkeen ja sen jälkeen, kun kansalliset säännökset, joilla kyseinen direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä, tulivat voimaan.
Direktiivin 2014/104 17 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se on kyseisen direktiivin 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu aineellinen säännös ja että sen ajalliseen soveltamisalaan ei kuulu vahingonkorvauskanne, joka on tosin nostettu niiden kansallisten säännösten voimaantulon jälkeen, joilla mainittu direktiivi on myöhässä saatettu osaksi kansallista oikeutta, mutta joka koskee kilpailuoikeuden rikkomista, joka on lakannut ennen kyseisen direktiivin täytäntöönpanolle varatun määräajan päättymisajankohtaa.
Allekirjoitukset