YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu toinen jaosto)

11 päivänä maaliskuuta 1999 (1)

EHTY:n perustamissopimus - Kilpailu - Yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yhdenmukaistetut menettelytavat - Hintojen vahvistaminen - Markkinoiden jakaminen - Tietojenvaihtojärjestelmät

Asiassa T-156/94,

Siderúrgica Aristrain Madrid, SL, kotipaikka Madrid, edustajinaan asianajajat Antonio Creus sekä aluksi Xavier Ruiz Calzado ja sittemmin Natalia Lacalle, Barcelona, prosessiosoite Brysselissä asianajotoimisto Cuatrecasas, avenue d'Auderghem 78,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään aluksi oikeudellisen yksikön virkamiehet Julian Currall ja Francisco Enrique González-Diaz sekä komissiossa toimiva kansallinen virkamies Géraud Sajust de Bergues, sittemmin oikeudellisen yksikön pääjohtaja Jean-Louis Dewost, Julian Currall ja komissiossa toimiva kansallinen virkamies Guy Charrier, joita avustaa asianajaja Ricardo García Vicente, Madrid, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies Carlos Gómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jossa kantaja vaatii, että yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumoaa eurooppalaisten teräspalkintuottajien välisiä sopimuksia ja yhdenmukaistettuja menettelytapoja koskevan, EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan soveltamisesta 16 päivänä helmikuuta 1994 tehdyn komission päätöksen 94/215/EHTY (EYVL L 116, s. 1),

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (laajennettu toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: C. W. Bellamy, joka hoitaa jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit A. Potocki ja J. Pirrung,

kirjaaja: hallintovirkamies J. Palacio González,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 23.3., 24.3., 25.3., 26.3. ja 27.3.1998 pidetyssä suullisessa käsittelyssä esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion(2)

Kanteen perustana olevat tosiseikat

A Alustavat toteamukset

1.

    Käsiteltävänä olevassa kanteessa vaaditaan kumottavaksi eurooppalaisten teräspalkintuottajien välisiä sopimuksia ja yhdenmukaistettuja menettelytapoja koskeva, EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan soveltamisesta 16 päivänä helmikuuta 1994 tehty komission päätös 94/215/EHTY (EYVL L 116, s. 1, jäljempänä riidanalainen päätös), jossa komissio on todennut 17 eurooppalaisen terästeollisuusyrityksen ja niiden yhden toimialajärjestön osallistuneen EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 1 kohdan vastaisesti eräisiin sopimuksiin,päätöksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin hintojen vahvistamiseksi, markkinoiden jakamiseksi ja teräspalkkien markkinoita yhteisön alueella koskevien luottamuksellisten tietojen vaihtamiseksi ja jolla komissio on määrännyt 14:lle tämän alan yritykselle sakkoja 1.7.1988-31.12.1990 tehdyistä kilpailusääntöjen rikkomisista.

2.

    Riidanalaisen päätöksen mukaan kantaja Siderúrgica Aristrain Madrid, SL (jäljempänä Aristrain Madrid), aikaisemmalta nimeltään José Maria Aristrain Madrid, SA, ja Siderúrgica Aristrain Olaberría, SL (jäljempänä Aristrain Olaberría), aikaisemmalta nimeltään José Maria Aristrain, SA, ovat sisaryhtiöitä, jotka kuuluvat Aristrain-suvun omistamaan Aristrain-terästeollisuuskonserniin (jäljempänä Aristrain).

[- -]

D Riidanalainen päätös

49.

    Riidanalainen päätös annettiin kantajalle tiedoksi Van Miertin 28.2.1994 päivätyn saatekirjeen (jäljempänä päätöksen saatekirje) mukana. Kantaja kuittasi vastaanottaneensa sen 7.3.1994.

50.

    Vaikka komissio on riidanalaisen päätöksen perusteluissa katsonut, että kaksi Aristrain-konserniin kuuluvaa yhtiötä eli Aristrain Madrid ja Aristrain Olaberría on osallistunut kysymyksessä oleviin kilpailusääntöjen rikkomisiin, seuraavan päätösosan sisältävän riidanalaisen päätöksen adressaattina on vain Aristrain Madrid:

”1 artikla

Seuraavat yritykset ovat tässä päätöksessä selostetuin tavoin osallistuneet kukin oman nimensä yhteydessä mainittuihin kilpailun vastaisiin menettelytapoihin, jotka ovat estäneet, rajoittaneet ja vääristäneet tavanomaista kilpailutilannetta yhteismarkkinoilla. Sakkojen määräämisen yhteydessä kilpailusääntöjen rikkomisen kestoaika on ilmaistu kuukausina, paitsi hintalisien yhtenäistämisen osalta, johon osallistuminen on osoitettu X-merkillä.

[- -]

Aristrain

a)    Luottamuksellisten tietojen vaihto teräspalkkikomitean

    välityksellä                                (24)

b)    Hintojen vahvistaminen teräspalkkikomiteassa    (24)

c)    Markkinoiden jakaminen, British Steel, Ensidesa

    ja Aristrain                            (8)

h)    Lisähintojen yhtenäistäminen                (x)

4 artikla

Edellä 1 artiklassa selostetuista 30.6.1988 jälkeen tehdyistä (Aristrainin ja Ensidesan osalta 31.12.1989(3) jälkeen tehdyistä) kilpailusääntöjen rikkomisista määrätään seuraavat sakot:

[- -]

Siderúrgica Aristrain Madrid SL    10 600 000 ecua

[- -]

[- -]

6 artikla

Tämä päätös on osoitettu seuraaville:

[- -]

* Siderúrgica Aristrain Madrid, SL

[- -]”

[- -]

Vaatimus riidanalaisen päätöksen 1 artiklan kumoamisesta

[- -]

A Kantajan menettelyllisten oikeuksien loukkaaminen

Oikeudenkäyntiä puolueettomassa tuomioistuimessa koskevan oikeuden loukkaaminen

Tiivistelmä kantajan esittämistä perusteluista

81.

    Kantaja katsoo, että riidanalainen päätös on tehty rikkoen perustavanlaatuista oikeutta oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa. Kantajan mukaan tämä oikeus, joka perustuu oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan periaatteeseen, on vahvistettu ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä EIOS) 6 artiklan 1 kappaleessa ja yleisemminkin jäsenvaltioiden yhteisessä valtiosääntöperinteessä, johon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen F artiklan 2 kohdassa viitataan yhteisön oikeuden perusperiaatteena.

82.

    Kantajan mukaan tämän oikeuden loukkaaminen johtuu pääasiassa siitä, että komissiossa noudatettavassa menettelyssä tutkintatehtäviä ja päätöksentekoa ei ole uskottu eri elimille tai eri henkilöille, vaikka perustamissopimuksessa ei määrätä täysitutkintaisen kanteen, jollaista EIOS:ssa edellytetään, nostamismahdollisuudesta komission päätöksiä vastaan.

83.

    Aluksi kantaja torjuu vastaväitteen, jonka mukaan komissio ei olisi tuomioistuin EIOS:n 6 artiklan sananmukaisessa merkityksessä ja sen ei siksi tarvitsisi noudattaa tämän artiklan vaatimuksia, niin kuin yhteisöjen tuomioistuin on katsonut yhdistetyissä asioissa 209/78-215/78 ja 218/78, van Landewyck ym. vastaan komissio, 19.10.1980 antamassaan tuomiossa (Kok. 1980, s. 3125) ja yhdistetyissä asioissa 100/80, 101/80, 102/80 ja 103/80, Musique Diffusion française ym. vastaan komissio 7.6.1983 antamassaan tuomiossa (Kok. 1983, s. 1825, jäljempänä Pioneer-tapaus).

84.

    Kantajan mukaan kyseisessä artiklassa tarkoitettua syytteen käsitettä ei ole ymmärrettävä muodollisesti vaan aineellisesti, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä (jäljempänä ihmisoikeustuomioistuin) (asia Deweer v. Belgia, tuomio 27.2.1980, A-sarja, nro 35, s. 23 ja 24; asia Öztürk v. Saksa, tuomio 21.2.1984, A-sarja, nro 73; asia Engel ym. v. Alankomaat, tuomio 8.6.1984, A-sarja, nro 22; asia Campbell ja Fell v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 28.6.1984, A-sarja, nro 80 sekä asia Funke, Crémieux ja Miailhe v. Ranska, tuomio 25.2.1993 (A-sarja, nro 256-A-C). Se, että EHTY:n ja EY:n perustamissopimusten mukaisia seuraamuksia ei ”sisäisessä” oikeusjärjestyksessä - tässä tapauksessa yhteisön oikeudessa - muodollisesti luokitella rikosoikeudellisiksi, ei siten estä sitä, että ne ovat EIOS:n näkökulmasta aineellisessa mielessä rikosoikeudellisia.

85.

    Kantaja katsoo siten, että Euroopan ihmisoikeuskomission (jäljempänä ihmisoikeuskomissio) asiassa SA Stenuit vastaan Ranska (kantelu nro 15598/85, päätös 11.7.1989, D.R. 61, s. 125-131, § 62) ja asiassa M. & Co. vastaan Saksa (kantelu nro 13258/87, päätös 9.2.1990, D.R. 64, s. 146-153) on tunnustettu, että kilpailuoikeuden mukaiset hallinnolliset seuraamukset kuuluvat rikosasioiden käsitteen piiriin kyseisten määräysten tavoitteena olevan yleisen edun sekä määrätyn hallinnollisen sakon luonteen ja ankaruuden vuoksi.

86.

    Tässä tapauksessa komission perustamissopimuksen 65 artiklan perusteella määräämät sakot ovat yksi väline tämän sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksija etenkin yhteismarkkinoiden luomiseksi. Lisäksi niillä on ennaltaehkäisevä vaikutus ja ne ovat rangaistusluontoisia, kuten komission 16.2.1994 julkistamasta lehdistötiedotteesta ilmenee. Lisäksi ne ovat määrältään erityisen suuria, koska 10,6 miljoonaa ecua on 11,9 prosenttia kantajan liikevaihdosta, kun ihmisoikeuskomissio on puolestaan edellä mainitussa asiassa SA Stenuit vastaan Ranska katsonut, että sakko, jonka määrä voi nousta 5 prosenttiin sääntöjä rikkoneiden yritysten vuosittaisesta liikevaihdosta, osoittaa ”erittäin selvästi, että kyseisellä seuraamuksella on tarkoitettu olevan ennaltaehkäisevä vaikutus” (em. päätöksen 62 kohta). Nämä sakot ovat siten luonteeltaan EIOS:n 6 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettuja rikosoikeudellisia seuraamuksia, joten EIOS:n mukaisia takeita on noudatettava niiden määräämiseen johtavissa menettelyissä.

87.

    Kantaja tukeutuu sitten ihmisoikeustuomioistuimen asiassa Piersack vastaan Belgia 1.10.1982 antamaan tuomioon (A-sarja, nro 53), asiassa Albert ja Le Compte vastaan Belgia 10.2.1983 antamaan tuomioon (A-sarja, nro 58), asiassa De Cubber vastaan Belgia 26.10.1984 antamaan tuomioon (A-sarja, nro 86) ja asiassa Hauschildt vastaan Tanska 24.5.1989 antamaan tuomioon (A-sarja, nro 154) sekä lausuu, että hallintoviranomaisen toimenpiteitä edellyttävissä ”rikosluontoisissa” asioissa menettelytapojen on EIOS:n 6 artiklan mukaan oltava joko sellaiset, että tutkintavaihe on erotettu päätöksentekovaiheesta, tai ainakin sellaiset, että niihin sisältyy jälkikäteinen laillisuusvalvonta tuomioistuimessa, jolla on täysi ratkaisuvalta kaikissa tosiasiakysymyksissä ja oikeuskysymyksissä sekä myös asianomaisen hallintoelimen käyttämään harkintavaltaan nähden (ks. myös asia Obermeier v. Itävalta, ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 28.6.1990, A-sarja, nro 179).

88.

    Kantajan mukaan komissio on kuitenkin tehnyt riidanalaisen päätöksen siten, että sillä on ollut yhtaikaa tutkintavaltuudet ja päätösvalta, joita ovat käyttäneet samat henkilöt, eikä tätä riidanalaista päätöstä vastaan voida nostaa sellaista täydellä harkintavallalla tutkittavaa kannetta, jota ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetaan.

89.

    Kantaja katsoo aluksi, että järjestelmä, jossa samalla hallintoelimellä on tutkintavaltuudet ja päätösvalta, ei anna riittäviä takeita siitä, että sitä voitaisiin pitää objektiivisesti ja toiminnallisesti puolueettomana.

90.

    Osoittaakseen, ettei yhteisön kilpailuoikeudessa ole mahdollisuutta täydellä harkintavallalla tutkittavan kanteen nostamiseen, kantaja nojautuu EHTY:n perustamissopimuksen 36 artiklassa olevaan viittaukseen saman sopimuksen 33 artiklaan sekä vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan komissiolla on monitahoisten seikkojen arvioinnissa laaja harkintavalta siten, että yhteisöjen tuomioistuin tutkii tällaisen toimivallan käytön edellytyksiä valvoessaan vain sen, että menettelymääräyksiä on noudatettu, että perustelut ovat riittävät, että tosiseikat pitävät paikkansa sekä ettei asiassa ole tapahtunut ilmeistäarviointivirhettä eikä harkintavallan väärinkäyttöä. Tässä tarkoituksessa kantaja viittaa yhteisöjen tuomioistuimen asiassa 13/60, ”Geitling” Ruhrkohlen-Verkaufsgesellschaft ym. vastaan korkea viranomainen, 18.5.1962 antamaantuomioon (Kok. 1962, s. 165), asiassa 55/75, Balkan, 22.1.1976 antamaan tuomioon (Kok. 1976, s. 19) ja asiassa 42/84, Remia vastaan komissio, 11.7.1985 antamaan tuomioon (Kok. 1985, s. 2545). Kantaja lainaa myös yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-225/91, Matra vastaan komissio, 15.6.1993 antaman tuomion (Kok. 1993, s. I-3203) 23 kohtaa, jossa yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, ettei se voi ”korvata tosiseikkoja koskevaa, varsinkaan talouden alaan liittyvää päätöksen tekijän arviointia omalla arvioinnillaan”. Kantaja viittaa tältä osin myös ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-30/89, Hilti vastaan komissio, 12.12.1991 antamaan tuomioon (Kok. 1991, s. II-1439, 136 kohta) ja yhdistetyissä asioissa T-68/89, T-77/89 ja T-78/89, SIV ym. vastaan komissio, 10.3.1992 antamaan tuomioon (Kok. 1992, s. II-1403), joissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut, ettei sillä ole toimivaltaa muuttaa riidanalaista päätöstä eikä sen asiana ollut tehdä sen tutkittavina olleista todisteista uutta kokonaisarviointia eikä tehdä niistä kilpailusääntöihin liittyviä johtopäätöksiä. Kantaja vetoaa siihen, että tuomioistuin, joka todella valvoo tosiasiakysymyksiä ja oikeuskysymyksiä sekä myös hallinnollisen harkintavallan käyttöä, olisi ilman muuta ryhtynyt arvioimaan asian tosiseikkoja eli syitä, joiden vuoksi komissio oli määrännyt näin suuren sakon.

91.

    Kantajan mukaan asia on näin perustamissopimuksen 36 artiklan sanamuodosta huolimatta. Yhteisöjen tuomioistuin on asiassa 8/56, ALMA vastaan korkea viranomainen, 10.12.1957 antamastaan tuomiosta (Kok. 1957, s. 179) asti katsonut, ettei se voi valvoa eikä muuttaa perustamissopimuksen mukaista seuraamusta muulloin kuin tapauksissa, joissa korkea viranomainen on syyllistynyt ”ilmeiseen kohtuuttomuuteen”. Komissiolla on siten erittäin suuri vapaus sakkojen määrän vahvistamisessa, eikä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi valvoa yksityiskohtaisesti syitä, joiden vuoksi sakko on määrätty tietyn suuruisena (ks. myös yhdistetyt asiat 32/78 ja 36/78-82/78, BMW Belgium ym. v. komissio, tuomio 12.7.1979, julkisasiamies Warnerin ratkaisuehdotus, Kok. 1979, s. 2435, 2484 sekä tuomari Vesterdorfin julkisasiamiehenä asiassa T-1/89, Rhône-Poulenc ym. v. komissio, tuomio 24.10.1991, Kok. 1991, s. II-867, II-869 esittämä ratkaisuehdotus, joka koskee yhteisesti niin sanottuja Polypropeeni-tapauksia, joista asioissa T-2/89 ja T-3/89 on annettu tuomio 24.10.1991, Kok. 1991, s. II-1087 ja II-1177; asioissa T-4/89, T-6/89, T-7/89 ja T-8/89 tuomio 17.12.1991, Kok. 1991, s. II-1523, II-1623, II-1711 ja II-1833, sekä asioissa T-9/89-T-15/89 tuomio 10.3.1992, Kok. 1992, s. II-499, II-629, II-757, II-907, II-1021, II-1155 ja II-1275). Perustamissopimuksen 36 artiklassa tarkoitetun täydellä harkintavallalla tutkittavan kanteen yhteydessä tapahtuva laillisuusvalvonta ei toisaalta koske kaikkia riidanalaisen päätöksen osia, vaan sen yksinomaisena tarkoituksena on mahdollinen muutos määrättyyn taloudelliseen seuraamukseen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi valvoa päätöksen muiden osien kuten seuraamuksen määräämisen oikeudellisen perustan laillisuutta vain perustamissopimuksen 33 artiklassa määrätyllä tavalla.

92.

    Kantaja vetoaa lisäksi siihen, että kun otetaan huomioon uusi näkökulma, joka yhteisön oikeuteen on tullut Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella, jonka F artiklan 2 kohdassa vahvistetaan unionin pitävän arvossa jäsenvaltioidenvaltiosääntöperinteitä yhteisön oikeuden yleisinä periaatteina, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ei pidä tässä tapauksessa arvioida riidanalaista päätöstä pelkästään ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen valossa.

93.

    Tältä osin kantaja vetoaa siihen, että jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten mukaiset menettelylliset takeet hallinnollisia seuraamuksia koskevissa asioissa ja erityisesti kilpailuasioissa menevät paljon pitemmälle kuin mitä ihmisoikeustuomioistuimen vahvistama oikeudenkäyntiä riippumattomassa tuomioistuimessa koskevan oikeuden de minimis -periaatteen mukainen tulkinta edellyttää. Jäsenvaltioissa nimittäin säädetään pääsääntöisesti, että kilpailuoikeuden rikkomisesta määrää sakot eri toimielin kuin se, joka on suorittanut tutkinnan, ja kaikissa jäsenvaltioissa säädetään lisäksi mahdollisuudesta nostaa menettelyn myöhemmissä vaiheissa yleisissä tuomioistuimissa täydellä harkintavallalla tutkittava kanne ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vaatimusten mukaisesti. Kantaja vetoaa tältä osin Ranskan, Kreikan, Belgian, Portugalin, Espanjan, Tanskan, Saksan ja Italian oikeuteen korostaen samalla, ettei Ison-Britannian, Irlannin ja Alankomaiden järjestelmissä säädetä sakoista tällä alalla. Vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoisi, ettei komission tekemä riidanalainen päätös merkitse oikeudenkäyntiä puolueettomassa tuomioistuimessa koskevan oikeuden rikkomista ihmisoikeustuomioistuimen lausumien kriteerien mukaan, kantaja katsoo edellä olevan perusteella, että se merkitsee joka tapauksessa oikeudenkäyntiä puolueettomassa tuomioistuimessa koskevan perusoikeuden rikkomista sellaisena kuin tuo oikeus on määritelty jäsenvaltioiden valtiosääntöperinteessä, jota niissä noudatettavat kilpailuoikeuden soveltamismenettelyt ilmentävät.

94.

    Kantajan mukaan tästä seuraa, että riidanalainen päätös on tehty loukaten ihmisoikeuksia, joiden kunnioittamisesta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on huolehdittava (ks. esim. asia 29/69, Stauder, tuomio 12.11.1969, Kok. 1969, s. 419; asia C-260/89, ERT, tuomio 18.6.1991, Kok. 1991, s. I-2925 ja asia 374/87, Orkem v. komissio, tuomio 18.10.1989, Kok. 1989, s. 3283).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

95.

    Tarkasteltava väite on jätettävä tutkimatta, koska väitteellä pyritään riitauttamaan perustamissopimuksen 65 ja 66 artiklassa toteutetun kartelleita koskevan seuraamusjärjestelmän laillisuus taikka myös perustamissopimuksen 33 ja 36 artiklassa toteutetun hallintoelinten toimenpiteiden tuomioistuinvalvontaa koskevan järjestelmän laillisuus.

96.

    Perustamissopimus itsessään ei nimittäin ole komission säädös, eivätkä yhteisöjen tuomioistuimet siksi voi valvoa sen laillisuutta perustamissopimuksen 33 tai 36 artiklan perusteella (ks. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen osalta asia C-253/94 P, Roujansky v. neuvosto, määräys 13.1.1995, Kok. 1995, s. I-7, 10 kohta).

97.

    Perustamissopimuksesta itsestään kuitenkin johtuu, että kartelleista määrättäviä seuraamuksia koskevissa asioissa tutkinta, syyttäminen ja päätöksenteko onkeskitetty, koska siinä nämä tehtävät on annettu yhdelle ja samalle toimielimelle eli komissiolle (ks. 65 artiklan 1-5 kohta).

98.

    Koska kantaja on kuitenkin todennut, ettei sen tekemän väitteen tarkoituksena ollut riitauttaa perustamissopimuksen laillisuutta, on katsottava, että kantaja pyrkii kyseisellä väitteellä riitauttamaan sen, että kartelleista määrättäviä seuraamuksia koskevissa asioissa tutkintaa ja päätöksentekoa ei ole annettu komission sisällä eri henkilöiden tai eri elinten tehtäväksi, muttei riitauttamaan sitä, että sama yhteisöjen toimielin huolehtii näistä kahdesta tehtävästä.

99.

    Tältä osin on todettava, että vaikkei yhteisö ole liittynyt EIOS:ään eikä sillä yhteisön oikeuden nykyisessä kehitysvaiheessa olisi siihen toimivaltaakaan (lausunto 2/94, 28.3.1996, Kok. 1996, s. I-1759, 36 kohta), pitää silti täysin paikkansa, että Euroopan unionista tehdyn sopimuksen F artiklan 2 kohdan mukaan unioni pitää arvossa yhteisön oikeuden yleisinä periaatteina perusoikeuksia, sellaisina kuin ne taataan EIOS:ssä ja sellaisina kuin ne ilmenevät jäsenvaltioiden yhteisessä valtiosääntöperinteessä.

100.

    Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä (ks. em. lausunnon 2/94, 33 kohta, lisäksi asia C-177/94, Perfili, tuomio 1.2.1996, Kok. 1996, s. I-161, 20 kohta ja asia C-309/96, Annibaldi, tuomio 18.12.1997, Kok. 1997, s. I-7493, 12 kohta) johtuu myös, että perusoikeudet ovat olennainen osa yleisiä oikeusperiaatteita, joiden noudattamista yhteisöjen tuomioistuimet valvovat. Tältä osin yhteisöjen tuomioistuin ja yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tukeutuvat jäsenvaltioiden yhteiseen valtiosääntöperinteeseen sekä kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, joiden syntyyn jäsenvaltiot ovat vaikuttaneet tai joihin ne ovat liittyneet. Tässä yhteydessä yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että EIOS:llä on erityinen merkitys (asia 222/84, Johnston, tuomio 15.5.1986, Kok. 1986, s. 1651, 18 kohta ja asia C-299/95, Kremzow, tuomio 29.5.1997, Kok. 1997, s. I-2629, 14 kohta). Kuten yhteisöjen tuomioistuin on myös täsmentänyt, tästä seuraa, ettei yhteisössä voida hyväksyä sellaisia toimia, joissa ei noudateta näin tunnustettuja ja taattuja ihmisoikeuksia (ks. mm. em. asia ERT, tuomion 41 kohta).

101.

    On vielä syytä korostaa, että komission on omassa hallinnollisessa menettelyssään noudatettava yhteisön oikeuden mukaisia menettelyllisiä takeita (ks. asia T-11/89, Shell v. komissio, tuomio 10.3.1992, Kok. 1992, s. II-757, 39 kohta).

102.

    Edellä mainitussa asiassa Pioneer annetusta tuomiosta (6-8 kohta) kuitenkin ilmenee, ettei se, että komissio huolehtii sekä syyttämiseen että päätöksentekoon kuuluvista tehtävistä, ole yhteisön oikeuden mukaisten menettelyllisten takeiden vastaista. Vastaavasti edellä mainitussa asiassa Shell vastaan komissio annetusta tuomiosta (40 kohta) ilmenee, etteivät yhteisön oikeuden menettelylliset takeet velvoita komissiota järjestämään sisäistä organisaatiotaan siten, että yksi ja sama virkamies ei voisi toimia samassa asiassa sekä tutkijana että esittelijänä.

103.

    Edellä esitetty huomioon ottaen, vaikka perustamissopimuksen 65 artiklan mukaisesti määrättyjen sakkojen katsottaisiin olevan rikosoikeudellisia sakkoja, kantajan väite voidaan hyväksyä vain, mikäli komission päätöksistä ei voida nostaa kannetta riippumattomassa tuomioistuimessa, jolla on EIOS:ssä tarkoitetussa mielessä täysi harkintavalta.

104.

    Tältä osin on huomautettava, että perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdassa komissiolle annetaan toimivalta määrätä yritykselle, joka on rikkonut 65 artiklan 1 kohdan määräyksiä, sakkoja tai uhkasakkoja, joiden määrä on kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olleista tuotteista kertyneen liikevaihdon määrä enintään kaksinkertaisena, mutta että jos tarkoituksena on rajoittaa tuotantoa, teknistä kehitystä tai investointeja, näin määritelty sakon enimmäismäärä voidaan korottaa 10 prosenttiin kyseisten yritysten vuosittaisesta liikevaihdosta ja uhkasakkojen enimmäismäärä 20 prosenttiin päivittäisestä liikevaihdosta.

105.

    Se, että komission jokaiseen päätökseen, jossa todetaan edellä mainittujen yhteisön kilpailusääntöjen rikkominen ja rangaistaan siitä, on voitava kohdistaa tehokas tuomioistuinvalvonta, on jäsenvaltioiden yhteisiin valtiosääntöperinteisiin perustuva yhteisön oikeuden yleinen periaate (ks. vastaavasti asia T-186/94, Guérin automobiles v. komissio, tuomio 27.6.1995, Kok. 1995, s. II-1753, 23 kohta).

106.

    Tässä tapauksessa tätä yhteisön oikeuden yleistä periaatetta ei ole rikottu.

107.

    Ensinnäkin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on riippumaton ja puolueeton tuomioistuin, joka on perustettu Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustamisesta 24 päivänä lokakuuta 1988 tehdyllä neuvoston päätöksellä 89/591/EHTY, ETY, Euratom (EYVL L 319, s. 1; oikaistu EYVL 1989, L 241, s. 4). Kuten tämän päätöksen johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee, se on perustettu erityisesti tuomioistuimen tuomiovaltaan kuuluvien oikeussuojan parantamiseksi niiden asioiden osalta, jotka edellyttävät monimutkaisten tosiasioiden perusteellista tarkastelua.

108.

    Toiseksi, saman päätöksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin käyttää yhteisöjen perustamissopimuksissa ja niiden täytäntöönpanoa koskevissa säädöksissä yhteisöjen tuomioistuimelle uskottua toimivaltaa ”kanteissa, jotka luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt ovat nostaneet EHTY:n perustamissopimuksen 33 artiklan toisen kohdan [- -] nojalla”.

109.

    Kolmanneksi, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tapahtuvaanoikeudenkäyntiin on saman päätöksen 4 artiklan perusteella sovellettava EHTY:n perustamissopimuksen 36 artiklan määräyksiä, ja tämän artiklan toisessa kohdassa määrätään, että ”tämän sopimuksen nojalla määrätyistä taloudellisista seuraamuksista tai uhkasakoista voidaan nostaa kanne, jossa tuomioistuimella on täysi harkintavalta”.

110.

    Komission päätöksen, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen ja määrätään siitä sakko luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, laillisuuteen kohdistuvaa valvontaa on EHTY:n perustamissopimuksen 33 artiklan toisen kohdan ja 36 artiklan toisen kohdan nojalla nostettujen kanteiden yhteydessä pidettävä kyseisen päätöksen tehokkaana tuomioistuinvalvontana. Kanneperusteet, joihin kyseinen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi taloudellisen seuraamuksen kumoamista tai muuttamista koskevan vaatimuksensa tueksi vedota, ovat nimittäin sellaisia, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi arvioida sekä sen, ovatko komission kilpailuoikeuden alalla esittämät syytökset oikeita oikeudellisten seikkojen osalta, että sen, ovatko ne oikeita tosiseikkojen osalta (ks. EY:n perustamissopimuksen osalta asia T-348/94, Enso Española v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok. 1998, s. II-1875, 63 kohta).

111.

    Kantajan väite, jonka mukaan perustamissopimuksen 36 artiklan kolmannessa kohdassa sen 33 artiklan ensimmäiseen kohtaan tehdystä viittauksesta voitaisiin päätellä, ettei mahdollisuutta täydellä harkintavallalla tutkittavaan kanteeseen ole, on tältä osin hylättävä. Kun perustamissopimuksen 36 artiklan kolmannessa kohdassa määrätään, että ”kantajat voivat [taloudellisia seuraamuksia ja uhkasakkoja vastaan nostetun täydellä harkintavallalla tutkittavan kanteen] tueksi tämän sopimuksen 33 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätyin edellytyksin esittää, että päätös tai suositus, jota heidän väitetään jättäneen noudattamatta, on oikeudellisesti virheellinen”, perustamissopimuksen 36 artiklan kolmannesta kohdasta ei mitenkään johdu, että täydellä harkintavallalla tutkittavan kanteen tueksi esitettävissä olevat kanneperusteet rajattaisiin kumoamiskanteiden yhteydessä sallittuihin kanneperusteisiin, vaan siinä säännellään pelkästään siitä, milloin sellaisen kanteen tueksi saadaan vedota lainvastaisuutta koskevaan väitteeseen.

112.

    Päinvastoin kuin kantaja väittää, yhteisöjen tuomioistuin ei sitä paitsi ole edellä mainitussa asiassa ALMA vastaan korkea viranomainen antamassaan tuomiossa missään tapauksessa katsonut voivansa valvoa ja muuttaa seuraamusta ainoastaan, jos korkea viranomainen on syyllistynyt ilmeiseen kohtuuttomuuteen. Yhteisöjen tuomioistuin on siinä päinvastoin todennut (s. 191), että sillä oli siinä vireillä olevassa asiassa täysi harkintavalta (perustamissopimuksen 36 artiklan toinen kohta) ja että sillä oli sen vuoksi ”toimivalta tehdyn päätöksen kumoamisen lisäksi myös sen muuttamiseen”, ja lisännyt, että ”[sillä] on jopa ilman nimenomaista vaatimusta toimivalta alentaa määrältään liian suurta sakkoa”. Yhteisöjen tuomioistuin on sen jälkeen (s. 192) katsonut, ettei sakko ollut kyseisessä tapauksessa määrältään liian suuri, kun otetaan huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus ja kantajan taloudellinen asema, ja todennut lopuksi, että ”koska asiassa ei ole osoitettu ilmeistä kohtuuttomuutta, yhteisöjen tuomioistuin ei katso olevan syytä korvata korkean viranomaisen esittämää arviointia omalla arvioinnillaan”.

113.

    Kantajan toissijainen väite, jonka mukaan perustamissopimuksen 36 artiklassa tarkoitetun täydellä harkintavallalla tutkittavan kanteen yhteydessä tapahtuvan laillisuusvalvonnan ainoana tarkoituksena on määrätyn taloudellisen seuraamuksenmuuttaminen eikä valvonta kohdistu riidanalaisen päätöksen muihin osiin kuten seuraamuksen määräämisen lailliseen perustaan, jotka siten jäisivät pelkästään perustamissopimuksen 33 artiklassa tarkoitetun laillisuusvalvonnan varaan, on myös hylättävä.

114.

    Ensinnäkään ei nimittäin voida kiistää, että seuraamuksesta sinänsä voidaan perustamissopimuksen 36 artiklan mukaisesti nostaa täydellä harkintavallalla tutkittava kanne.

115.

    Toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että perustamissopimuksen 36 artiklan mukaisesti täydellä harkintavallalla tapahtuva seuraamuksen tuomioistuinvalvonta, johon tarvittaessa liittyy perustamissopimuksen 33 artiklan nojalla tapahtuva päätöksen muiden osien laillisuusvalvonta, vastaa EIOS:n 6 artiklan 1 kappaleessa vahvistettuja periaatteita. Perustamissopimuksen 36 artiklan nojalla käytettävän täyden harkintavallan lisäksi perustamissopimuksen 33 artiklassa nimittäin annetaan yhteisöjen tuomioistuimille toimivalta tutkia sen käsiteltäviksi saatettujen päätösten laillisuus kokonaisuudessaan kohdistamalla valvontansa sekä oikeudellisia seikkoja että tosiseikkoja koskeviin virheisiin. Käytännössä tämä pitää erityisesti paikkansa valvonnassa, joka kohdistuu komission toteamien tosiseikkojen paikkansa pitävyyteen.

116.

    Lisäksi on syytä huomauttaa, että Ranskan valtuuskunnan selonteossa Pariisissa 18.4.1951 allekirjoitetuista Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksesta ja siirtymämääräyksistä tehdystä yleissopimuksesta (Paris, Ministère des Affaires étrangères, lokakuu 1951, s. 41) lausutaan perustamissopimuksen mukaisesta taloudellisia seuraamuksia koskeviin kanteisiin liittyvästä täydestä harkintavallasta, että ”asianosaisten hyväksi oli tältä osin määrättävä erityisistä takeista, eivätkä normaalit määräykset kumoamiskanteesta soveltuneet tarkoitukseen. Sen vuoksi hyväksyttiin kanteen tutkiminen täydellä harkintavallalla, jonka perusteella yhteisöjen tuomioistuin voi rajoituksitta arvioida tosiseikaston ja sen lisäksi harkintansa mukaan poistaa sakon tai muuttaa sitä.”

117.

    Kantajan väite, jonka mukaan kilpailuasioissa noudatettavat kansalliset menettelyjärjestelmät antavat nykyään pitemmälle menevät takeet kuin EIOS:n 6 artiklassa taattu de minimis -periaatteen mukainen oikeusturva ja että yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi otettava kansalliset järjestelmät huomioon jäsenvaltioiden yhteisenä valtiosääntöperinteenä, on hylättävä perusteettomana, koska kuten komissio huomauttaa, asioissa noudatettava yhteisön järjestelmä on vain muunnelma eräistä kansallisista järjestelmistä, joiden kehitykseen se sitä paitsi on avoimesti vaikuttanut.

118.

    Kanneperuste on kaikki edellä esitetty huomioon ottaen hylättävä perusteettomana, eikä asiassa ole tarpeen lausua siitä, ovatko perustamissopimuksen 65 artiklan perusteella määrätyt sakot EIOS:ssä tarkoitettuja rikosoikeudellisia sakkoja.

Väitettyjen kilpailusääntöjen rikkomisten katsominen vain kantajan tekemiksi ja sakon määrääminen vain kantajalle

Tiivistelmä asianosaisten esittämistä perusteluista

119.

    Kantaja huomauttaa, että vaikka se on riidanalaisen päätöksen adressaattina yksin (ks. päätöksen 323 perustelukappale), sille on määrätty sakko, jonka määrä ei perustu vain sen omaan menettelyyn ja liikevaihtoon vaan myös sen sisaryhtiön Aristrain Olaberrían (ks. edellä 2 kohta) menettelyyn ja liikevaihtoon, mikä on kantajan mielestä vastoin perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan määräyksiä.

120.

    Näin menetellessään komissio on kantajan mukaan katsonut kantajan olevan vastuussa oikeudellisesti erillisen ja liiketoiminnastaan yksin vastuussa olevan sisaryhtiönsä menettelystä. Kantaja viittaa vastuun kohdentamista konsernissa koskevaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön (asia 48/69, ICI v. komissio, tuomio 14.7.1972, Kok. 1972, s. 619; Kok. Ep. II, s. 25 sekä em. asia BMW Belgium ym. v. komissio) ja katsoo, ettei konserniin kuuluvan tytäryhtiön voida katsoa olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisista, jotka saman konsernin toisen tytäryhtiön väitetään tehneen.

121.

    Kantaja korostaa, että komissio on koko hallinnollisen menettelyn ajan ja varsinkin väitetiedoksiannossa viitannut joko Aristrain-konserniin sellaisenaan tai Aristrain Madridiin ja Aristrain Olaberríaan kahtena tähän konserniin kuuluvana erillisenä yrityksenä. Myös väitetiedoksianto ja kutsu kuulemistilaisuuteen on kantajan mukaan lähetetty kummallekin yritykselle erikseen. Kantaja katsoo, että määrittäessään riidanalaisen päätöksen ainoaksi adressaatiksi Aristrain Madridin komissio on tietoisesti rajannut kyseisen päätöksen vaikutukset koskemaan vain tuota yritystä, minkä vuoksi komissio ei olisi saanut ottaa huomioon Aristrain Olaberrían menettelyä ja liikevaihtoa sakon määrää vahvistaessaan.

122.

    Kantaja vetoaa myös siihen, että komission väite, joka perustuu siihen, että kummallakin Aristrain-konserniin kuuluvalla yhtiöllä on ollut hallinnollisessa menettelyssä yhteinen edustus ja puolustus, on vastoin prosessioikeuden keskeisiä periaatteita, koska tällaisesta yhteydestä ei seuraa, että vastaajat olisivat yksi ja sama henkilö.

123.

    Kantajan mukaan komissio on siten virheellisesti määrännyt yksinomaan Aristrain Madridille sakon, joka on 11,9 prosenttia sen liikevaihdosta vuonna 1993 ja joka siten ylittää sekä perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdassa määrätyn 10 prosentin ylärajan että komission jäsenen Van Miertin 16.2.1994 pitämässään lehdistötilaisuudessa mainitseman 7,5 prosentin enimmäismäärän.

124.

    Vastaaja vetoaa siihen, että kantajan väitteet sivuuttavat yhteisön oikeuskäytännön, jonka mukaan vastuu kilpailusääntöjen rikkomisista kohdistetaan taloudelliseen yksikköön, vaikka tämä taloudellinen yksikkö muodostuisi oikeudelliselta kannaltauseista yhtiöistä (em. asia ICI v. komissio ja asia 170/83, Hydrotherm, tuomio 12.7.1984, Kok. 1984, s. 2999), jollei näistä yhtiöistä jonkin todisteta olevan yksin vastuussa todetuista rikkomisista (em. asia BMW Belgium ym. v. komissio). Komissio on riidanalaisessa päätöksessä kauttaaltaan noudattanut tämän oikeuskäytännön mukaista näkemystä pitäen Aristain Madridin ja Aristain Olaberrían muodostamaa Aristrain-konsernia taloudellisena yksikkönä (ks. riidanalaisen päätöksen 16 perustelukappaleen b alakohta ja päätösosan 1 artikla).

125.

    Komissio korostaa, että kantajan oman lausunnon mukaan Aristrain Olaberría toimii ”aina konsernin sisällä” (ks. kannekirjelmän 131 kohta) ja että näillä yhtiöillä on ollut yhteinen edustus ja puolustus. Ne ovat siten toimineet yhdessä, minkä todistaa se, että ne ovat lähettäneet yhteisen vastauksen väitetiedoksiantoon.

126.

    Vastaaja kiistää, että se olisi pitänyt ja kohdellut kyseistä kahta yhtiötä ”erillisinä yhtiöinä”. Ainoa tämän puolesta puhuva seikka on se, että kumpikin yhtiö on erikseen kutsuttu kuulemistilaisuuteen. Riidanalaisen päätöksen 323 perustelukappaleesta sitä paitsi ilmenee selvästi, ettei komissio määrää seuraamusta Aristain Madridin menettelystä erikseen. Lainvastaiset menettelyt ovat päinvastoin koskeneet Aristrain-konsernia kokonaisuudessaan, ja taloudellinen seuraamus vastaa molempien yhtiöiden menettelyä.

127.

    Komissio katsoo, että Aristrain Olaberrían liikevaihdon huomioon ottaminen on yhteisön kilpailuoikeuden määräysten mukaista.

128.

    Kantaja vetoaa vastauksessaan siihen, että vastaaja on 22.6.1994 päivätyssä kirjeessään (ks. edellä 54 kohta) hyväksynyt oikeudenkäynnin ulkopuolella kantajan käsityksen ilmoittaen aikovansa muuttaa riidanalaista päätöstä siten, että Aristrain Olaberría lisätään sen vastaanottajiin ja konsernin kummallekin yhtiölle määrätään sakko, joiden yhteismäärä on sama kuin kantajalle yksin määrätyn sakon määrä.

129.

    Vastaaja korostaa vastauksessaan, ettei tämän aiotun toimenpiteen tarkoituksena ollut minkään virheen korjaaminen, vaan huoli siitä, että seuraamuksen täytäntöönpanoa haettaessa voitaisiin turvautua parempiin takeisiin.

130.

    Kantajan avustaja on suullisessa lausumassaan ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimessa myös viitannut komission kuulemismenettelystä vastanneen neuvonantajan Johannesin Brysselissä 23.1.1995 järjestämään kuulemistilaisuuteen, jossa käsiteltiin kysymystä siitä, onko komission syytä muuttaa riidanalaista päätöstä siten, että sen adressaatteihin lisätään Aristrain Olaberría. Tämän kuulemistilaisuuden pöytäkirjasta, jonka komissio on esittänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen pyynnöstä ja joka on liitetty oikeudenkäyntiaineistoon, ilmenee, että kantajan avustaja on vastustanut riidanalaisen päätöksen muuttamista millään tavoin. Komissio on myös esittänyt ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on liittänyt oikeudenkäyntiaineistoon komission jäsenen Van Miertin 27.4.1995 päivätyn, kantajan avustajalle osoitetun seuraavansisältöisen kirjeen:

”Päätöksen muuttamista koskevan menettelyn jälkeen ja Teidän väitteenne huomioon ottaen olen päättänyt olla toistaiseksi esittämättä aiottua muutosta komissiolle ja odottaa Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaisua asiassa.”

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

131.

    Aristrain-konsernin molemmat teräspalkkien tuottajayhtiöt eli tämän asian kantaja Aristrain Madrid, Aristrain Olaberría ja itse Aristrain-konserni kuvataan riidanalaisen päätöksen 16 perustelukappaleen b alakohdassa seuraavasti:

”José Maria Aristrain Madrid, S.A. ja José Maria Aristrain, S.A. (joista käytetään jäljempänä nimitystä Aristrain) ovat terästeollisuusyhtiöitä ja kuuluvat Aristrain-suvun omistuksessa olevaan Aristrain-konserniin. [- -] José Maria Aristrain Madrid, S.A. ja José Maria Aristrain, S.A. ovat nykyisiltä nimiltään Siderúrgica Aristrain Madrid, S.L. ja Siderúrgica Aristrain Olaberría, S.L.”

132.

    Sen jälkeen riidanalaisessa päätöksessä viitataan vain Aristrainiin, millä tarkoitetaan sekä Aristrain Madridia että Aristrain Olaberríaa. Riidanalaisen päätöksen 323 perustelukappaleessa komissio kuitenkin ilmoittaa, että päätöksen adressaattina on vain Aristrain Madrid mutta että sille määrätyssä sakossa on otettu huomioon myös sen sisaryhtiön Aristrain Olaberrían menettely.

133.

    Riidanalaisen päätöksen päätösosan 1 artiklan sanamuodon mukaan kilpailusääntöjen rikkomisten toteaminen kohdistuu tässä tapauksessa Aristrainiin eli siten sekä Aristrain Madridiin että Aristrain Olaberríaan. Kuten jo 323 perustelukappaleessa mainittiin, riidanalaisen päätöksen päätösosan 4 artiklassa sakko kuitenkin määrätään vain Siderúrgica Aristrain Madrid SL:lle, ja vain tämä yhtiö mainitaan päätöksen adressaattina riidanalaisen päätöksen päätösosan 6 artiklassa.

134.

    Asianosaisten suullisessa käsittelyssä antamista selityksistä ilmenee myös, että Aristrain Madrid ja Aristrain Olaberría, joista ensimmäisen tuotanto on 36 prosenttia ja jälkimmäisen 64 prosenttia Aristrainin teräspalkeista kertyneestä vuoden 1990 liikevaihdosta EHTY:ssä, kehittävät toimintaansa samoilla markkinoilla konsernitason markkinapolitiikan mukaisesti ja tukeutuen samaan jakeluverkkoon. Se, että konsernin myyntiyksikköjen eri jäsenvaltioissa vastaanottamien teräspalkkitilausten toteuttajana ja toimittajana voi olla joko Aristrain Madrid tai Aristrain Olaberría, johtuu konsernin sisäisestä päätöksestä, joka perustuu tuotanto-ohjelmiin ja asianomaisten teräspalkkien kokoon (Aristrain Madrid on erikoistunut lähinnä pienikokoisten teräspalkkien tuotantoon).

135.

    Oikeudenkäyntiaineistosta ilmenee myös, että Aristrain-konserni ja sen tytäryhtiöt ovat osallistuneet yhtä suuressa määrin kilpailusääntöjen rikkomisiin, joista vain Aristrain Madridin on riidanalaisessa päätöksessä katsottu olevan vastuussa, eikäkonsernin eri yksiköiden omakohtaisia osallisuusasteita näihin rikkomisiin voida erottaa toisistaan. Esimerkiksi teräspalkkikomitean jäseninä olevien muiden yritysten kannalta Aristrain näytti yhtenäiseltä konsernilta, johon kuuluivat sekä Aristrain Madrid että Aristrain Olaberría, joilla oli eri kokouksissa yhteinen edustaja tai yhteiset edustajat.

136.

    On syytä katsoa, että yhtiöt Aristrain Madrid ja Aristrain Olaberría muodostavat näissä olosuhteissa taloudellisen yksikön ja siten vain yhden ”yrityksen” perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdassa tarkoitetussa mielessä (ks. em. asia Hydrotherm, tuomion 11 kohta ja asia C-79/95 P, Viho v. komissio, tuomio 24.10.1996, Kok. 1996, s. I-5457, 15-18 kohta).

137.

    On syytä todeta myös, että emoyhtiön ja sen tytäryhtiöiden muodostamaa yhtä ainoaa taloudellista yksikköä koskevan yhteisöjen tuomioistuimen ja yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan emoyhtiön voidaan eräin edellytyksin katsoa olevan vastuussa tytäryhtiöiden menettelystä (ks. em. asia ICI v. komissio, tuomion 135 kohta). Nämä edellytykset täyttyvät tässä asiassa. Vaikka nimittäin molemmilla teräspalkkeja tuottavilla tytäryhtiöillä on eri oikeushenkilöllisyys, ne eivät määritä itsenäisesti toimintaansa markkinoilla, vaan noudattavat lähinnä konsernin niille toiminnan käynnistäjänä ja yhteensovittajana antamia ohjeita (ks. em. asia ICI v. komissio, tuomion 133 kohta ja em. asia Shell v. komissio, tuomion 312 kohta).

138.

    Selityksistä, jotka vastaajan asiamies on antanut sekä välitoimimenettelyn suullisessa käsittelyssä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentille että suullisessa käsittelyssä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle ja joita kantaja ei ole kiistänyt, ilmenee kuitenkin, että vaikka komissio aikoi kohdentaa Aristrain-konserniin vastuun sen tytäryhtiöiden Aristrain Madridin ja Aristrain Olaberrían tekemistä rikkomisista, komission ei ollut mahdollista yksilöidä konsernin emoyhtiötä, koska sellaista ei väitetiedoksiantoa lähetettäessä ollut olemassa ”holdingyhtiönä käsitteen perinteisessä merkityksessä” sen vuoksi, että osakepääoma oli Aristrain-suvun jäsenten hallussa. Sen vuoksi komissio osoitti väitetiedoksiannon 6.5.1992 päivätyillä kirjeillä kummallekin yhtiölle, Aristrain Madridille ja Aristrain Olaberríalle, ja kutsui myös molemmat hallinnolliseen kuulemistilaisuuteen. Tältä osin on syytä muistuttaa, että väitetiedoksiantoon annettiin yhteinen vastaus molempien yhtiöiden puolesta ja että ne ilmoittivat haluavansa samojen asianajajien edustavan kumpaakin hallinnollisessa kuulemistilaisuudessa (ks. kantajan asianajajien 22.7.1992 ja 3.9.1992 päivätyt kirjeet komissiolle).

139.

    Samoista riitauttamattomista selityksistä ilmenee, että konsernin ”holdingyhtiö” on perustettu myöhemmin mutta että komissio katsoi paremmaksi jättää sen päätöksen adressaattien ulkopuolelle, koska se ei ollut ollut väitetiedoksiannon vastaanottajana. Komissio on siksi valinnut ”konsernia edustavan yhtiön” eli Aristrain Madridin, johon se on kohdentanut vastuun kaikista kilpailusääntöjenrikkomisista ja jolle se on määrännyt sakon myös sen sisaryhtiön Aristrain Olaberrían käyttäytymisen ja liikevaihdon perusteella.

140.

    Koska komissio oli asianmukaisesti osoittanut Aristrain Madridin ja Aristrain Olaberrían osallistuneen yhtä suuressa määrin kilpailusääntöjen rikkomisiin, jotka on riidanalaisen päätöksen päätösosan 1 artiklassa todettu niiden osalta, ja koska näiden kahden yhtiön on katsottava olevan vain yksi perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu ”yritys”, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio on tämän tapauksen erityisolosuhteet huomioon ottaen perustellusti katsonut ensimmäisen yhtiön olevan vastuussa jälkimmäisen menettelystä ja perustellusti ottanut riidanalaisen päätöksen päätösosan 4 artiklassa huomioon jälkimmäisen yhtiön liikevaihdon laskettaessa ensimmäisen yhtiön maksettavaa sakkoa.

141.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin nimittäin katsoo, että milloin konsernin rakenne perheyrityksenä ja sen omistuksen jakautuneisuus on tehnyt mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi määrittää konsernia johtavan oikeushenkilön, jonka voitaisiin konsernin toiminnan yhteensovittamisesta vastaavana tahona katsoa olevan vastuussa siihen kuuluvien eri yhtiöiden tekemistä rikkomisista, komissiolla on ollut oikeus katsoa molempien tytäryhtiöiden Aristrain Madridin ja Aristrain Olaberrían olevan yhteisesti vastuussa konsernin koko menettelystä, jottei näiden yhtiöiden eri oikeushenkilöllisyydestä johtuva muodollinen ero estäisi toteamasta niiden markkinakäyttäytymisen yhteneväisyyttä kilpailusääntöjen soveltamisessa (ks. em. asia ICI v. komissio, tuomion 140 kohta).

142.

    Tästä seuraa, että komissiolla on tässä tapauksessa ollut perusteet määrätä molemmille sisaryhtiöille vain yksi sakko, jonka määrä on laskettu viittaamalla niiden yhteenlaskettuun liikevaihtoon ja jonka maksamisesta ne ovat yhteisesti vastuussa.

143.

    Tästä seuraa myös, ettei komissio ole menetellyt lainvastaisesti sisällyttäessään päätöksen adressaatteihin vain Aristrain Madridin mutta laskiessaan sen sakon viittaamalla sen ja Aristrain Olaberrían yhteenlaskettuun liikevaihtoon, vaan komissio on pelkästään luopunut määräämästä viimeksi mainittua yhtiötä yhteisvastuulliseksi velalliskumppaniksi.

144.

    Komission jäsenen Van Miertin 22.6.1994 päivätyssä kirjeessä Aristrainille käsitellystä komission mahdollisesta aikomuksesta muuttaa riidanalaista päätöstä edellä mainituin tavoin on todettava, ettei se ole toteutunut eikä sitä siksi voida ottaa huomioon tässä tuomiossa.

145.

    Kaikesta edellä todetusta seuraa, että tämä väite on hylättävä.

[- -]

Puolustautumisoikeuksien loukkaaminen

[- -]

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

152.

    On syytä todeta, että kantajan mainitsemat puolustautumisoikeudet on tässä asiassa taattu perustamissopimuksen 36 artiklan ensimmäisessä kohdassa, jonka sanamuodon mukaan komission on ennen kyseisessä sopimuksessa määrätyn taloudellisen seuraamuksen määräämistä varattava sille, jota asia koskee, tilaisuus esittää huomautuksensa (ks. asia 9/83, Eisen und Metall Aktiengesellschaft v. komissio, tuomio 16.5.1984, Kok. 1984, s. 2071, 32 kohta ja asia 183/83, Krupp v. komissio, tuomio 12.11.1985, Kok. 1985, s. 3609, 7 kohta).

153.

    Arvioitaessa tämän vaatimuksen noudattamista tässä tapauksessa on aluksi todettava, että asianomaisille 6.5.1992 osoitettu väitetiedoksianto on ollut yksilöity jokaisen adressaatin kohdalta mainitsemalla kutakin niistä koskevat menettelyt ja todisteet. Sitä paitsi kyseisen väitetiedoksiannon VIII lukuun sisältyy yksityiskohtainen kuvaus kilpailusääntöjen rikkomisista siten, että kunkin rikkomisen yhteydessä mainitaan todisteet, joihin komissio nojautuu.

154.

    Komissio on liittänyt väitetiedoksiantoon jäljennöksen asiakirjoista, joita se on konkreettisesti pitänyt todisteina kutakin asianomaista yritystä vastaan (väitetiedoksiannon liite 3), sekä luettelon, joka sisältää yhteenvedon kaikista tämän asian aineistoon sisältyvistä asiakirjoista (”luettelo tiedonsaantioikeuksista”, väitetiedoksiannon liite 2). Tässä luettelossa mainitaan jokaisen asiakirjan laatimispäivä ja lyhyt yksilöinti, minkä lisäksi asiakirjat jaetaan niiden laadun perusteella kahteentoista numeroituun ryhmään ja mainitaan, missä määrin kullakin asianomaisista yrityksistä on oikeus tutustua niihin. Komissio on lisäksi kutsunut yritykset tutustumaan komission tiloissa kaikkiin tutustumisoikeuden piiriin kuuluviin asiakirjoihin.

155.

    Edellä todetusta ilmenee, että komissio on tässä tapauksessa noudattanut Kahdennessatoista kilpailupolitiikkaa koskevassa kertomuksessa (s. 40 ja 41) selostettua asiakirjoihin tutustumismahdollisuuden järjestämismenettelyä, sellaisena kuin se on hyväksytty EY:n perustamissopimusta koskevassa yhteisöjen tuomioistuimen ja yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytännössä (ks. asia T-7/89, Hercules Chemicals v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok. 1991, s. II-1711, 53 ja 54 kohta; yhdistetyt asiat T-10/92, T-11/92, T-12/92 ja T-15/92, Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomio 18.12.1992, Kok. 1992, s. II-2667, 38-41 kohta; asia T-65/89, BPB Industries ja British Gypsumv. komissio, tuomio 1.4.1993, Kok. 1993, s. II-389, 29-33 kohta, vahvistettu asiassa C-310/93 P, BPB Industries ja British Gypsum v. komissio, 6.4.1995 annetulla tuomiolla, Kok. 1995, s. I-865, 12-33 kohta sekä asia T-30/91, Solvay v. komissio, tuomio 29.6.1995, Kok. 1995, s. II-1775, 77-104 kohta), eikä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ole tarpeen ottaa kantaa riidanalaisen päätöksenjälkeisiin komission julistuksiin, jotka sisältyvät 5.5.1994 päivättyyn XXIII kilpailupolitiikkaa koskevaan kertomukseen vuodelta 1993 (erityisesti 202 kohta) ja koskevat yritystä vastaan ja yrityksen eduksi todisteina vaikuttavien asiakirjojen lähettämistä yhdessä väitetiedoksiannon kanssa.

156.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tässä tapauksessa voinut lisäksi todeta, että kaikki komission 23 artiklan nojalla sille toimittamaan aineistoon sisältyvät kantajaa koskeneet asiakirjat on väitetiedoksiannon 2 liitteessä luokiteltu asiakirjoiksi, joihin kantajan sallitaan tutustuvan, lukuun ottamatta joitakin British Steelin sisäisiä asiakirjoja, joihin kantajan sallitaan tutustuvan osittain. Viimeksi mainitun ryhmän osalta kantaja ei ole kiistänyt sitä, että väitteet perustuvat pelkästään otteisiin näistä asiakirjoista, joihin sen on sallittu tutustuvan.

157.

    Lisäksi on todettava, että komission asiakirja-aineiston asiakirjat 1888 ja 1892 koskevat British Steelin kaupankäyntiä Ranskan ja Ison-Britannian markkinoiden välillä ja British Steelin toimituksista laadittua taulukkoa. Nämä kaksi asiakirjaa eivät mitenkään vaikuta kantajaan todisteina sitä vastaan tai sen puolesta, joten ne on oikeutetusti voitu luokitella väitetiedoksiannon liitteessä 2 asiakirjoiksi, joihin kantajalla ei ole oikeutta tutustua, koska perustamissopimuksen 47 artiklan mukaan komissio on velvollinen suojaamaan muiden tähän asiaan osallisten yritysten liikesalaisuuksia. Väitetiedoksiannon 40 kohdassa mainitun 1.3.1990 päivätyn asiakirjan numero komission aineistossa on puolestaan 3370, ja se on selvästi luokiteltu asiakirjaksi, johon kantajan sallitaan tutustuvan, minkä lisäksi asiakirja on väitetiedoksiannon liitteen 3 mukaan saatettu kantajan tiedoksi.

158.

    Sitä paitsi on riidatonta, että kantajalla on ollut tilaisuus tutustua asiakirja-aineistoon komission 6.5.1992 päivätyssä kirjeessä ilmoitetun menettelyn mukaisesti. Kantajalla on siten ollut mahdollisuus saada jäljennös kaikista asiakirjoista, joihin komissio on sallinut sen tutustuvan kokonaan tai osittain.

159.

    Kantaja ei myöskään ole ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tarkentanut, millä tavoin väitetiedoksiannon liitteessä 2 lueteltuja asiakirjoja ei sen mielestä esitelty riittävästi, jotta kantaja olisi voinut löytää kyseiset asiakirjat asian aineistoon tutustuessaan.

160.

    Komissioon kohdistetusta arvostelusta, jonka mukaan se on sekä väitetiedoksiannossa että riidanalaisessa päätöksessä maininnut asianosaista vastaan todistavat asiakirjat viittaamalla vain niiden päivämäärään mainitsematta samalla niiden numeroa komission asiakirja-aineistossa, on todettava, että tällainen järjestelmä tekee kyseisten asiakirjojen tunnistamisen hankalammaksi sekä asianosaisille että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle varsinkin nyt käsiteltävän kaltaisessa asiassa, johon liittyy tuhansia asiakirjoja, ja että hyvän hallintokäytännön vaatimuksia vastaisi paremmin, että komissio tällaisissa tapauksissa yksilöisi mainitsemansa asiakirjat viittaamalla niiden pelkän päivämäärän lisäksi myös niiden numerointiin asiakirja-aineistossa.

161.

    Se, ettei väitetiedoksiannossa eikä riidanalaisessa päätöksessä viitata asiakirjojen numerointiin, jonka komissio on tehnyt asiakirja-aineistonsa muodostamiseksi, ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole ollut omiaan loukkaamaan kantajan puolustautumisoikeuksia, koska kantajalla on asiakirjojen pelkkään päivämäärään kohdistuneen viittauksenkin perusteella ollut mahdollisuus tunnistaa kyseiset asiakirjat sekä väitetiedoksiannon liitteeksi 2 otetusta luettelosta että komission asiakirja-aineistosta. Erityisesti on todettava, että kantajan vastauskirjelmän liitteessä IV luetellut asiakirjat ovat tunnistettavissa ilman mitään erityisiä vaikeuksia.

162.

    Sen johdosta, ettei eräitä asiakirjoja ole käännetty espanjan kielelle, on aluksi korostettava, ettei komission voida edellyttää kääntävän muita asiakirjoja kuin ne, joihin se perustaa väitteensä. Viimeksi mainittujen asiakirjojen on sitä paitsi katsottava olevan todisteita, joihin komissio nojautuu, ja ne on sen vuoksi saatettava päätöksen vastaanottajan tietoon sellaisinaan, jotta vastaanottaja saa tietoonsa komission niistä tekemän tulkinnan, johon komissio on perustanut sekä väitetiedoksiantonsa että riidanalaisen päätöksensä. Tässä tapauksessa on todettava, että väitetiedoksiannon liite I sisälsi käännöksen kaikista kyseiseen tiedoksiantoon alkukielisinä lainatuista asiakirjan otteista. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että tämän menettelytavan perusteella kantajalla on ollut mahdollisuus saada tarkka tieto tosiseikoista ja oikeudellisesta päättelystä, johon komissio on nojautunut, ja siten puolustaa oikeuksiaan tehokkaasti (ks. asia T-148/89, Tréfilunion v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok. 1995, s. II-1063, 21 kohta).

163.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettei kantaja sen vuoksi ole osoittanut, ettei sille olisi annettu hallinnollisessa menettelyssä tilaisuutta lausua tehokkaasti käsityksensä asiakirjoista, joihin väitetiedoksiannossa on viitattu todisteina sitä vastaan.

164.

    Lopuksi on korostettava, että riidanalaiseen päätökseen sisältyy muun muassa yksilöity luettelo eri kilpailusääntöjen rikkomisista, joihin kantajan on katsottu osallistuneen, sekä niiden kestoajoista kuukausina. Sen päätösosan 4 artiklassa mainitaan päivämäärä, jonka perusteella seuraamukset on vahvistettu, eli Aristrainin osalta 31.12.1988, kun kirjoitusvirhe korjataan (ks. jäljempänä 226 kohta). Kysymystä kilpailusääntöjen rikkomisten päättymisestä on sitä paitsi käsitelty riidanalaisen päätöksen 318 perustelukappaleessa. Riidanalaiseen päätökseen sisältyy myös jokaisen siinä mainitun kilpailusääntöjen rikkomisen yksityiskohtainen tarkastelu sekä tosiseikkojen että oikeudellisen arvioinnin osalta, ja tämä tarkastelu on tehty jokaisesta rikkomisiin osallisesta. Riidanalaisen päätöksen 313 perustelukappaleessa myönnetään lopuksi asianomaisten espanjalaisten tuottajien eduksi vaikuttavia lieventäviä asianhaaroja, kun taas 305-307 perustelukappaleessa ilmoitetaan näytetyiksi katsotut raskauttavat asianhaarat mainitsemalla kutakin väitettä tukevat todisteet. On katsottava, että näillä eri lausumilla komissio on antanut kantajalle mahdollisuuden puolustaa tehokkaasti oikeuksiaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

165.

    Lisäksi on todettava, että väite, jonka mukaan komissio ei ole osoittanut kantajan osallistuneen sen osalta todettuihin tekoihin ja jonka tueksi kantaja on ottanut vastauskirjelmänsä liitteeksi V taulukon sitä vastaan todisteina käytetyistä asiakirjoista, liittyy riidanalaisen päätöksen sisällöllisen laillisuuden valvontaan, eikä tämä väite voisi toteen näytettynäkään olla todiste puolustautumisoikeuksien loukkaamisesta.

166.

    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että tämä väite on kokonaisuudessaan hylättävä.

Hallinnollisen menettelyn mitättömyys

Tiivistelmä kantajan esittämistä perusteluista

167.

    Kantaja katsoo, että komissiolle käynnistämiensä menettelyjen tutkinnasta vastaavana toimielimenä kuuluva velvollisuus tehdä päätöksensä ilman aiheetonta viivytystä johtuu oikeudenmukaista ja ilman aiheetonta viivytystä tapahtuvaa oikeudenkäyntiä koskevasta perusoikeudesta, joka on kantajan mukaan tunnustettu kaikissa jäsenvaltioissa ja etenkin Espanjan oikeudessa. Se, ettei asiasta ole yhteisön oikeussäännöksiä, ei voi vapauttaa komissiota velvollisuudesta noudattaa toiminnassaan asiaankuuluvaa huolellisuutta sen välttämiseksi, että tutkintaviranomainen ahdistelee hallintoalamaista loputtomasti, koska muutoin luodaan perusoikeuksien vastainen oikeudellinen epävarmuus.

168.

    Tässä tapauksessa menettelyn aikataulu osoittaa, että menettely on pelkästään komission vastuulla olevista syistä, joita ei voida perustella objektiivisilla, välttämättömillä ja ratkaisevilla seikoilla, juuttunut paikoilleen ajanjaksoiksi, jotka ovat vaihdelleet viidestä kuukaudesta (asianosaisten väitetiedoksiantoon antamien vastausten ja asianosaisten kuulemisen välillä) kolmeentoista kuukauteen (asianosaisten kuulemisen ja riidanalaisen päätöksen tekemisen välillä). Kantaja katsoo, että tällaisista viivytyksistä seuraa, ettei komissiolla ole oikeutta määrätä sakkoa.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

169.

    Vaikkei missään yhteisön oikeussäännöksessä mainita hallinnollisen menettelyn mitättömyyden käsitettä kantajan tarkoittamassa mielessä, se, että komission on tehtävä kohtuullisessa ajassa hallinnollisen menettelyn päätteeksi kilpailupolitiikkaa koskevat päätökset, on yhteisön oikeuden yleinen oikeusperiaate (ks. yhdistetyt asiat T-213/95 ja T-18/96, SCK ja FNK v. komissio, tuomio 22.10.1997, Kok. 1997, s. II-1739, 56 kohta ja siinä mainittu oikeuskäytäntö sekä asia T-95/96, Gestevisión Telecinco v. komissio, tuomio 15.9.1998, Kok. 1998, s. II-3407, 73 kohta).

170.

    Tästä syystä on tutkittava, onko komissio loukannut esillä olevassa asiassa kohtuullisen ajan noudattamista koskevaa yhteisön oikeuden yleistä oikeusperiaatetta riidanalaisen päätöksen tekemistä edeltäneen menettelyn kuluessaottaen huomioon, että hallinnollisen menettelyn keston kohtuullisuutta on arvioitava tapauskohtaisesti ja arvioinnissa on otettava huomioon muun muassa asiayhteys, komission käyttämät eri menettelyvaiheet, asianosaisten toiminta menettelyn aikana, asian vaikeusaste sekä asian merkitys eri osapuolille (em. yhdistetyt asiat SCK ja FNK v. komissio, tuomion 57 kohta ja em. asia Gestevisión Telecinco v. komissio, tuomion 75 kohta).

171.

    Käsiteltävässä asiassa hallinnollinen menettely kesti yhteensä noin 36 kuukautta. Ensimmäiset tarkastukset suoritettiin tammikuussa 1991. Muita tarkastuksia tehtiin maaliskuussa 1991. Osa asianomaisista yrityksistä ja yritysten yhteenliittymistä on toimittanut lisätietoja komission EHTY:n perustamissopimuksen 47 artiklan nojalla esittämien pyyntöjen johdosta. Tämä koskee muun muassa kantajaa, joka on vastannut 17.9. ja 19.9.1991 päivätyillä kirjeillä komission 24.7. ja 6.8.1991 päivättyihin pyyntöihin. Tarkastusten ja tietojensaantipyyntöjen kautta saatujen tietojen perusteella komissio päätti lähettää 6.5.1992 väitetiedoksiannon kysymyksessä oleville 19 yritykselle ja yhteenliittymälle, muun muassa kantajalle. Kantaja vastasi siihen 22.7.1992 päivätyllä kirjeellä. Väitetiedoksiannon vastaanottajina olleiden yritysten kuulemistilaisuus, joka oli aluksi tarkoitus järjestää syyskuussa, siirrettiin tammikuuhun 1993 eräiden asianosaisten pyynnöstä, jotta niiden oikeudenkäyntiavustajat olisivat voineet keskittyä puolustamaan niitä polkumyyntiä koskevassa menettelyssä, johon Yhdysvaltojen viranomaiset olivat tuohon aikaan ryhtyneet niitä vastaan. Kuulemismenettelystä vastaava neuvonantaja määräsi niin ikään asianosaisten pyynnöstä käynnistettäväksi PO III:n osuutta asiassa koskevan sisäisen tutkinnan, joka suoritettiin tammi-huhtikuussa 1993. Kuulemismenettelystä laadittu muistio lähetettiin asianosaisille 8.7. ja 8.9.1993. Komission asianomaiset yksiköt laativat, hyväksyivät ja käänsivät tällä välin päätösluonnoksen hyväksyttäväksi komission jäsenten kollegiossa, mikä tapahtui lopuksi 16.2.1994.

172.

    Kaikkien näiden seikkojen perusteella on katsottava, että komissio on riidanalaisen päätöksen tekemistä edeltäneessä hallinnollisessa menettelyssä toiminut kohtuullisen ajan noudattamisen periaatteen edellyttämällä tavalla. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo varsinkin asian laajuus, vaikeusaste ja siihen osallisten yritysten lukumäärä huomioon ottaen, että noin kolmentoista kuukauden kuluminen hallinnollisen kuulemismenettelyn ja riidanalaisen päätöksen tekemisen välillä siten, että tuosta ajasta useita kuukausia on käytetty asianosaisten omasta pyynnöstä suoritettuun sisäiseen tutkintaan, ei merkitse tämän periaatteen loukkaamista (ks. myös em. asia SCK ja FNK v. komissio, tuomion 66 kohta).

173.

    Tästä seuraa, että tämä väite on hylättävä.

[- -]

C Perustamissopimuksen 65 artiklan 1 kohdan rikkominen

[- -]

Hintojen (tavoitehinnat) vahvistaminen teräspalkkikomiteassa

1. Tosiseikkojen paikkansapitävyys

226.

    Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan mukaan komissio on katsonut kantajan osallistuneen teräspalkkikomiteassa tehtyyn kilpailusääntöjen rikkomiseen eli hintojen vahvistamiseen. Sakon määrän vahvistamisen perusteena on pidetty 1.1.1989 ja 31.12.1990 välistä 24 kuukauden ajanjaksoa (ks. riidanalaisen päätöksen 80-121, 223-243, 311, 313 ja 314 perustelukappale ja päätösosan 1 artikla). Tältä osin on totta, että riidanalaisen päätöksen espanjan- ja ranskankielisissä versioissa päätöksen 4 artiklassa sanotaan, että kantajalle määrätty sakko on määrätty ”31.12.1989 jälkeen” tehdyistä kilpailusääntöjen rikkomisista. Sekä mainitun 4 artiklan saksan- ja englanninkielisistä versioista että riidanalaisen päätöksen perusteluista (ks. 313 ja 314 perustelukappale, jotka koskevat Espanjan liittymisasiakirjan mukaisen siirtymävaiheen vaikutusta asiaan, ja 1 artikla, jonka mukaan Aristrain on osallistunut teräspalkkikomiteassa tehtyyn rikkomiseen eli hintojen vahvistamiseen 24 kuukauden ajan), joiden valossa päätöksen päätösosaa on tulkittava, ilmenee kuitenkin, että tätä päivämäärää koskeva merkintä päivämäärän 31.12.1988 sijasta on pelkkä kirjoitusvirhe, joka ei vaikuta riidanalaisen päätöksen sisältöön (ks. asia C-30/93, AC-ATEL Electronics Vertriebs, tuomio 2.6.1994, Kok. 1994, s. I-2305, 21-24 kohta).

[- -]

Toissijainen vaatimus riidanalaisen päätöksen 4 artiklan kumoamisesta tai ainakin sakon määrän alentamisesta

[- -]

D Riidanalaisessa päätöksessä sakon määrän vahvistamiseen käytettyjen perusteiden ja seikkojen virheellinen arviointi

[- -]

Sakon laskennassa huomioon otettavan liikevaihdon arviointi

[- -]

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

571.

    Perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Komissio voi määrätä yritykselle, joka on tehnyt mitättömän sopimuksen taikka - - soveltanut tai yrittänyt soveltaa mitätöntä sopimusta tai päätöstä - - taikkaosallistunut tämän artiklan 1 kohdan mukaan kiellettyihin menettelytapoihin, sakon tai uhkasakon, joka on tämän artiklan 1 kohdan mukaan kielletyn sopimuksen, päätöksen tai menettelytavan kohteena olleista tuotteista kertyneen liikevaihdon määrä enintään kaksinkertaisena; jos sopimuksen, päätöksen tai menettelytavan tarkoituksena kuitenkin on rajoittaa tuotantoa, teknistä kehitystä tai investointeja, sakkojen enimmäismäärä voidaan korottaa 10 prosenttiin kyseisten yritysten vuosittaisesta liikevaihdosta ja uhkasakkojen enimmäismäärä 20 prosenttiin päivittäisestä liikevaihdosta.”

572.

    Vaikkei riidanalaisessa päätöksessä sanota nimenomaisesti, kumpaa perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisista enimmäismääristä on sovellettu tässä tapauksessa (ks. 299 perustelukappale, jossa vain toistetaan kyseinen määräys), komission oikeudenkäynnin aikana antamista selityksistä ilmenee, että komissio on käyttänyt niistä ensimmäistä eli kysymyksessä olevan menettelytavan kohteena olleista tuotteista kertyneiden liikevaihdon kaksinkertaista määrää (ks. myös riidanalaisen päätöksen 322 perustelukappale, jossa komissio viittaa ”kysymyksessä olevien tuotteiden liikevaihtoon”). Kantajan ensimmäinen väite on sen vuoksi hylättävä.

573.

    Lisäksi on syytä todeta, että perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan sanamuodon mukaan 200 prosentin enimmäismäärä asianomaisen rikkomisen kohteena olleista tuotteista kertyneestä liikevaihdosta on sakon vahvistamisessa pääasiallisesti käytettävä vertailukohta, jota komissio voi käyttää kaikissa tapauksissa. Asianomaisten yrityksen vuosittaisesta liikevaihdosta laskettavan 10 prosentin enimmäismäärän käyttö on sen sijaan jätetty komission vapaaseen harkintaan vain tarkoin määrätyissä olosuhteissa. Koska tällaisia olosuhteita ei tässä tapauksessa ole ollut olemassa, komissiolla ei ole ollut oikeutta ottaa huomioon asianomaisten yritysten koko liikevaihtoa. Myös kantajan toinen väite on sen vuoksi hylättävä.

574.

    On syytä lisätä, että toisin kuin kantaja väittää, perustamissopimuksen järjestelmä ei sellaisenaan syrji yhtä tuotetta valmistavia yrityksiä verrattuina yrityksiin, joiden tuotanto on monipuolisempi. Perustamissopimuksen mukaisena periaatteena nimittäin on, että kilpailunrajoituksen kohteena olleista tuotteista kertynyt liikevaihto on objektiivinen peruste, jolla tämän menettelyn haitallinen vaikutus tavanomaiseen kilpailuun yhteismarkkinoilla saadaan täsmällisesti mitatuksi muulloin paitsi erityistapauksissa, joissa on kyse rajoitussopimuksista, joilla pyritään rajoittamaan tuotantoa, tekniikan kehitystä tai investointeja ja joista voidaan jo niiden luonteen vuoksi määrätä asianmukaisempi seuraamus perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan jälkimmäisen enimmäismäärän mukaisesti. Sitä vastoin on merkityksetöntä, onko tavanomaista kilpailua vääristävään menettelyyn syyllistynyt monipuolisen tuotannon omaava yritys vai yhden tuotteen yritys. Yrityksen osallistumisesta kilpailusääntöjen rikkomiseen aiheutuvat kilpailunrajoitukset nimittäin eivät yleensä riipu niin suuresti yrityksen koosta kuin sen asemasta kysymyksessä olevan rikkomisen kohteena olleiden tuotteiden markkinoilla.

575.

    Tämän järjestelmän soveltaminen käsiteltävänä olevassa tapauksessa ei myöskään merkitse kantajan syrjimistä. Määritettyään ensin perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti asiassa huomioon otettavasta liikevaihdosta sakkojen vahvistamiseksi laskettavan prosenttiosuuden komissio olisi päinvastoin perusteettomasti rankaissut monipuolisen tuotannon omaavia yrityksiä, jos se olisi korottanut tätä prosenttilukua kertoimella, jonka tarkoituksena olisi ollut niiden muun tuotannon huomioon ottaminen, siitä riippumatta, olisiko tarkoituksena ollut ”niiden varoittaminen” tai jokin muu syy.

576.

    Lisäksi komissio myöntää laskeneensa kantajan sakon Aristrain Madridin ja Aristrain Olaberrían liikevaihdon perusteella, koska komission mukaan molemmat yritykset ovat rikkoneet kilpailusääntöjä yhtä suuressa määrin, vaikka riidanalainen päätös on osoitettu vain ensimmäiselle niistä (ks. 323 kohta).

577.

    Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on jo todennut (ks. edellä 143 ja 144 kohta), komissiolla on ollut perusteet määrätä kantajalle vain yksi sakko, jonka määrä on laskettu Aristrain Madridin ja Aristrain Olaberrían yhteenlasketun liikevaihdon perusteella.

578.

    Kantajan tilintarkastajien antamasta vakuutuksesta ilmenee, että kantajan teräspalkkien myynnistä yhteisössä kertynyt liikevaihto on vuonna 1990 ollut 9 921 miljoonaa Espanjan pesetaa (ESP) eli 76 563 000 ecua [tapauksessa sovellettavan (ks. jäljempänä 663 kohta) keskimääräisen vaihtokurssin 1 ecu = 129,58 ESP mukaan]. Sille määrätty 10 600 000 ecun sakko on 13,84 prosenttia kyseisestä liikevaihdosta ja siten selvästi vähemmän kuin perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukainen enintään 200 prosenttia samasta liikevaihdosta.

579.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo myös, että tämän enimmäismäärän puitteissa komissiolla on ollut perusteet soveltaa huomioon otettavasta liikevaihdosta laskettua 7,5 prosentin ”peruskerrointa”, jota on tässä tapauksessa käytetty sakon laskemiseen (ks. edellä 535 kohta) Aristrain Madridin ja Aristrain Olaberrían yhteenlasketusta liikevaihdosta. Näiden kahden yhtiön teräspalkkien myynnistä yhteisössä kertynyt yhteenlaskettu liikevaihto on vuonna 1990 ollut 27 749 miljoonaa ESP eli 214 145 700 ecua, joten kantajalle määrätty 10 600 000 ecun sakko on 4,95 prosenttia tästä liikevaihdosta ja siten selvästi pienempi kuin komission itselleen vahvistama 7,5 prosentin raja.

580.

    Kantajan kolmas väite on sen vuoksi hylättävä.

581.

    Oikeudenkäyntiaineistosta ja vastaajan oikeudenkäynnin aikana antamista selityksistä ilmenee lopuksi, että kantajalle määrätty sakko on laskettu 34 468 miljoonan ESP:n liikevaihdon perusteella, jonka kantaja oli 30.7.1992, 2.12.1993 ja 28.1.1994 päivätyissä kirjeissään itse ilmoittanut komissiolle olevan Aristrain-konsernin teräspalkkien myynnistä yhteisössä vuonna 1990 kertynyt liikevaihto.

582.

    Kantaja on 24.2.1998 päivätyssä vastauskirjeessään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen vedonnut siihen, että tämä tieto oli virheellinen, koska 34 468 miljoonan ESP:n liikevaihtoon sisältyy vienti kolmansiin maihin, jolloin se ei koske pelkästään teräspalkkien myyntiä EHTY:ssä. Kantaja on liittänyt vastaukseensa tilintarkastajiensa 27.1.1995 päivätyn kirjeen, jossa vakuutetaan, että Aristrain-konsernin vuoden 1990 liikevaihto yhteisön teräspalkkimarkkinoiden osalta on todellisuudessa ollut 27 748 915 000 ESP, josta Aristrain Olaberrían osuus on 17 827 510 000 ESP ja Aristrain Madridin osuus 9 921 405 000 ESP.

583.

    Vastatessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suullisessa käsittelyssä esittämiin kysymyksiin vastaaja on katsonut, että riidanalaisessa päätöksessä kantajalle määrätyn sakon suuruutta on pidettävä oikeana, koska sakko on laskettu kantajan hallinnollisen menettelyn aikana antamien tietojen perusteella. Komissio sanoo lähtevänsä periaatteesta, jonka mukaan alun perin ilmoitetut luvut pitävät paikkansa, ja kieltäytyy hyväksymästä kantajan tilintarkastajien myöhemmin vahvistamia lukuja.

584.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettei komissiota voida moittia siitä, että se on laskenut sakon määrän kantajan perustamissopimuksen 47 artiklan mukaisiin tietopyyntöihin vastatessaan itse kolmeen eri kertaan ilmoittamien keskenään yhtäpitävien numerotietojen perusteella.

585.

    On kuitenkin myönnettävä, että näin ilmoitetut tiedot ovat olleet virheellisiä, koska niissä oli otettu huomioon Aristrain-konsernin teräspalkkien myynti yhteisön ulkopuolelle, vaikka komission tietopyyntö ei koskenut sitä eikä sitä siten ollut määrä ottaa huomioon laskettaessa tässä asiassa määrättäviä sakkoja. Tältä osin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mielestä ei ole syytä epäillä kantajan tilintarkastajien 27.1.1995 tarkastuksen jälkeen vahvistamien lukujen luotettavuutta tai paikkansapitävyyttä.

586.

    Tästä seuraa, että kantajalle on erehdyksessä määrätty sakko, jonka määrä ei vastaa asianmukaisesti kantajan asemaa teräspalkkien yhteismarkkinoilla eikä siten myöskään sen kyseisiin kilpailusääntöjen rikkomisiin osallistumisen laajuutta ja vakavuutta. Vaikka kantaja on vastuussa tästä erehdyksestä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo täyden harkintavaltansa nojalla, että erehdyksen vaikutukset on korjattava ja kantajalle määrättyä sakkoa on alennettava sen mukaisesti.

[- -]

Kilpailusääntöjen rikkomisten kestoajan arviointi

[- -]

594.

    Riidanalaisen päätöksen 4 artiklan espanjan- ja ranskankielisissä versioissa olevaa sisällöllistä virhettä ei edellä 226 kohdassa jo esitetyistä syistä ole otettava huomioon. Sen vuoksi komission sakon laskemisperusteena käyttämä aika on espanjalaisten tuottajien tapauksissa todella 1.1.1989 ja 31.12.1990 väliset 24 kuukautta, kun se muiden tuottajien tapauksissa on yleensä 1.7.1988 ja 31.12.1990 väliset 30 kuukautta.

595.

    Komission oikeudenkäynnin aikana antamista yksityiskohtaisista selityksistä ilmenee sitä paitsi, että komissio on suhteuttanut sakot muun muassa kunkin kilpailusääntöjen rikkomisen kestoajan mukaisesti, lukuun ottamatta sopimuksia lisähintojen yhtenäistämisestä. Komissio on siten ottanut asianmukaisesti huomioon sen, että espanjalaisten tuottajien osallistuminen tavoitehintojen vahvistamiseen ja luottamuksellisten tietojen vaihtoon teräspalkkikomiteassa on kestänyt vähemmän aikaa, koska niille tämän vuoksi määrätty sakko on 80 prosenttia (24/30) sakosta, joka niille olisi määrätty, jos ne olisivat muiden tuottajien enemmistön tavoinosallistuneet näihin kilpailusääntöjen rikkomisiin 1.7.1988 alkaen.

596.

    Vastaaja on lisäksi ilmoittanut riidanalaisen päätöksen 252 perustelukappaleessa, että ”313 perustelukappaleessa todetuista syistä Ensidesan ja Aristrainin ei katsota olevan vastuussa osallistumisestaan 15.11.1988 tehtyyn sopimukseen”. Kantajan osallistuminen lisähintojen yhtenäistämisestä 1.1.1989-31.12.1990 tehtyihin neljään muuhun sopimukseen on sen sijaan näytetty toteen. On kuitenkin ilmeistä, ettei komissio ole kantajalle tämän perusteella määrättävää sakkoa laskiessaan ottanut huomioon, että kantajan osallistuminen näihin sopimuksiin on ollut vähäisempää, koska sakko on kaikkien asianomaisten yritysten osalta vahvistettu kiinteästi 0,5 prosentiksi huomioon otettavasta liikevaihdosta (joskin Aristrainille ja Ensidesalle on erikseen myönnetty 10 prosentin alennus, koska lisähintoja ei yhtenäistetty Espanjassa: ks. edellä 356 kohta).

597.

    Nämä seikat huomioon ottaen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo täyden harkintavaltansa nojalla, että kantajalle sen osallistumisesta lisähintojen yhtenäistämisestä tehtyihin sopimuksiin määrättyä sakkoa on alennettava 20 prosentilla.

598.

    Muilta osin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että lainvastaista menettelyä, joka on ilmennyt osallistumisena kahden vuoden ajan tuottajien välisissä säännönmukaisesti järjestetyissä lukuisissa kokouksissa tehtyihin sopimuksiin ja kilpailunrajoituksiin, jotka ovat koskeneet hintojen vahvistamista, markkinoiden jakamista ja luottamuksellisten tietojen vaihtoa, voidaan perustellusti pitää pitkäaikaisena. Kantajan muut väitteet on sen vuoksi hylättävä perusteettomina.

[- -]

Pesetan devalvaation huomiotta jättäminen

653.

    Kantaja vetoaa siihen, että kun komissio on ilmaissut sakkojen määrän ecuina korjaamatta Euroopan valuuttajärjestelmän kriisin jälkeen vuosina 1992 ja 1993 tapahtuneiden devalvaatioiden vaikutuksia, se on syrjinyt niitä yrityksiä, joiden liikevaihdosta kantajan tavoin suurin osa kertyy devalvoituina valuuttoina, niiden yritysten eduksi, jotka käyttävät revalvoituja valuuttoja kuten Saksan markkaa.

654.

    Kantajan mukaan yhdenvertaisuusperiaate edellyttää komission huolehtivan siitä, etteivät kunkin yhteisesti tehtyyn kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneen yrityksen tahdosta, suhtautumisesta tai osallisuusasteesta riippumattomat tilanteet tai seikat aiheuta niiden kohtelun tosiasiallista eroavuutta, joka voisi vaikuttaa kielteisesti niiden kilpailusuhteisiin. Kantaja katsoo, että etenkin valuuttojen devalvoinnin vaikutuksen kilpailusääntöjen soveltamismenettelyyn on oltava neutraali.

655.

    Tältä osin kantaja esittää, että komissio on ottanut sakkoa laskettaessa huomioon Aristrain-konsernin liikevaihdon viitetilikaudeksi valitulta tilivuodelta 1990 (ks. riidanalaisen päätöksen 16 perustelukappale), eli 34 468 miljoonaa pesetaa, ja muuntanut sen ecuiksi vuonna 1990 voimassa olleella vaihtokurssilla, jonka mukaan 129,58 pesetaa vastaa yhtä ecua, ja soveltaessaan näin saatuun tulokseen eli 266 miljoonaan ecuun sakon määräämisessä käytettyä 4 prosentin kerrointa päätynyt lopuksi 10 600 000 ecun summaan, joka on riidanalaisella päätöksellä helmikuussa 1994 määrätty sakko. Kun valuutan vaihtokurssi on muuttunut 158,24 pesetaksi yhtä ecua kohden vuonna 1994, sakon maksaminen tai pankkitakauksen asettaminen aiheuttaisi kantajalle noin 22 prosentin lisäkustannuksen, joka vastaa 1,92 miljoonaa ecua, tai jopa 30 prosentin lisäkustannuksen, jos sen kohtelua verrataan saksalaisten yritysten kohteluun.

656.

    Kantaja pitää törkeänä huolimattomuutena komission menettelyä, koska komissio on kantajan mielestä virheellisesti ilmaissut sakot ecuina, vaikka ecu on vain laskentayksikkö eikä sillä ole muuta merkitystä kuin asetuksen N:o 17 mukaisten enimmäismäärien noudattamisen toteaminen, ja menetellyt vastoin yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka perustuu rahamaailman todellisuuteen (ks. em. yhdistetyt asiat Suiker Unie ym. vastaan komissio, tuomion 9-17 kohta ja julkisasiamies Warnerin ratkaisuehdotus kyseisessä asiassa sekä asia 256/78, Misenta v. komissio, tuomio 13.2.1980, Kok. 1980, s. 219). Kantajan mukaan syrjintä olisi ollut vältettävissä joko ilmaisemalla liikevaihto kansallisen valuutan määräisenä tai käyttämällä riidanalaisen päätöksen tekopäivänä voimassa ollutta ecun vaihtokurssia, jolloin devalvaation vaikutukset olisi neutralisoitu.

657.

    Kantaja vetoaa vielä siihen, että valuuttariski on hyväksyttävä kansainvälisessä vaihdannassa, koska siihen sisältyy korjausmekanismeja, muttei erittäin pitkän hallinnollisen menettelyn lopputuloksessa, koska yritykset eivät ole sen yhteydessä voineet ennakoida niille määrättävien kaikkien aikojen seuraamusten ennätyksellistä suuruutta eivätkä suojautua niiltä.

658.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että riidanalaisen päätöksen 4 artiklan sanamuodon mukaan asiassa määrätyt sakot on maksettava ecuina.

659.

    On syytä huomauttaa, ettei mikään estä komissiota ilmaisemasta sakon määrää ecuina, joka on kansalliseksi valuutaksi muunnettavissa oleva rahayksikkö. Sitä paitsi yritykset voivat sen ansiosta helpommin vertailla asiassa määrättyjä sakkoja. Mahdollisuus muuntaa ecu kansalliseksi valuutaksi erottaa tämän valuuttayksikön asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa mainitusta ”laskentayksiköstä”, josta yhteisöjen tuomioistuin on nimenomaisesti todennut, että kun laskentayksikkö ei ole maksuväline, sakon määrä on välttämättä määritettävä kansallisena valuuttana (yhdistetyt asiat 41/73, 43/73 ja 44/73, Société anonyme générale sucrière ym. v. komissio, tuomio 9.3.1977 - Tulkinta, Kok. 1977, s. 445, 15 kohta).

660.

    Kantajan esittämää arvostelua, jossa riitautetaan komission käyttämän menetelmän, jonka mukaan yritysten viiteliikevaihto muunnetaan ecuiksi saman vuoden (1990) keskimääräisellä vaihtokurssilla, laillisuus, ei voida hyväksyä, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on jo katsonut asiassa T-334/94, Sarrió vastaan komissio, 14.5.1998 antamassaan tuomiossa (Kok. 1998, s. II-1439, 394 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

661.

    Ensinnäkin on todettava, että komission on yleensä käytettävä yhtä ja samaa menetelmää laskiessaan sakkoja, joita yrityksille määrätään seuraamuksena samasta kilpailusääntöjen rikkomisesta (ks. Pioneer-tapaus, tuomion 122 kohta).

662.

    Jotta komissio voisi verrata eri yritysten omana kansallisena valuuttanaan ilmoittamia liikevaihtoja, sen on muunnettava liikevaihdot yhdeksi ja samaksi rahayksiköksi. Koska ecun arvo määräytyy kaikkien jäsenvaltioiden kansallisten valuuttojen arvon perusteella, komissio on aiheellisesti muuntanut kaikkien yritysten liikevaihdot ecuiksi.

663.

    Komissio on samoin aiheellisesti käyttänyt perustana viitevuoden (1990) liikevaihtoja ja muuntanut ne ecuiksi saman vuoden keskimääräisillä vaihtokursseilla. Kun komissio on ottanut huomioon kunkin yrityksen liikevaihdon viitevuodelta eli rikkomisajan viimeiseltä täydeltä vuodelta, se on voinut arvioida kunkin yrityksen kokoa ja taloudellista valtaa sekä kunkin yrityksen osalta kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta, koska näillä seikoilla on merkitystä arvioitaessa kunkin yrityksen osalta kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta (ks. Pioneer-tapaus, tuomion 120 ja 121 kohta). Kun komissio on liikevaihtoja ecuiksi muuntaessaan käyttänyt viitevuoden keskimääräistä vaihtokurssia, se on voinut välttää sen, että kilpailusääntöjen rikkomisen päättymisen jälkeen tapahtuneet valuuttakurssivaihtelut vaikuttaisivat yritysten koon ja taloudellisen vallan sekä kilpailusääntöjen rikkomisen laajuuden arviointiin kunkin osalta ja siten kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arviointiin. Kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arvioinnin on nimittäin perustuttava todelliseen taloudelliseentilanteeseen, sellaisena kuin se ilmeni silloin, kun kilpailusääntöjen rikkominen tapahtui.

664.

    Väitettä, jonka mukaan viitevuoden liikevaihto olisi pitänyt muuntaa ecuiksi päätöksen tekopäivän vaihtokurssilla, ei näin ollen voida hyväksyä. Sellaisella sakkojen laskentamenetelmällä, jossa käytetään viitevuoden keskimääräistä vaihtokurssia, voidaan välttää ne sattumanvaraiset vaikutukset, joita aiheutuu viitevuoden ja päätöksen tekovuoden välillä kansallisten valuuttojen todellisissa arvoissa mahdollisesti tapahtuvista muutoksista, joita tässä asiassa todella on tapahtunut. Vaikka tämä menetelmä voikin johtaa siihen, että tietyn yrityksen maksettavaksi tulee määrä, joka kansallisena valuuttana ilmaistuna on nimellisarvoltaan suurempi tai pienempi kuin mitä sen maksettavaksi olisi tullut sovellettaessa päätöksen tekopäivän vaihtokurssia, tämä on vain looginen seuraus eri kansallisten valuuttojen todellisten arvojen vaihteluista.

665.

    On lisättävä, että yritykset, joille päätös on osoitettu, yleensä toimivat useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa paikallisten edustajien välityksellä. Näin ollen ne toimivat käyttäen useita kansallisia valuuttoja. Kantaja itse saa huomattavan osan liikevaihdostaan vientimarkkinoilta (kantajan tilintarkastajien 27.1.1995 päivätyn kirjeen mukaan kantajalle vuonna 1990 teräspalkeista kertynyt liikevaihto on ollut 6 067 974 000 ESP Espanjassa ja 3 853 431 000 ESP muualla EHTY:ssä; sen sisaryhtiön Aristrain Olaberrían vastaavat luvut ovat 12 717 803 000 ESP ja 5 109 707 000 ESP). Kun päätöksessä, kuten riidanalaisessa päätöksessä, määrätään seuraamuksia perustamissopimuksen 65 artiklan 1 kohdan rikkomisesta ja kun yritykset, joille päätös on osoitettu, yleensä toimivat useissa jäsenvaltioissa, viitevuoden liikevaihto, joka on muunnettu ecuiksi saman vuoden keskimääräisellä vaihtokurssilla, on yrityksen kaikissa eri toimintamaissa saamien liikevaihtojen summa. Tällaisessa muuntamisessa otetaan siis täydellisesti huomioon kyseisten yritysten taloudellinen tilanne viitevuonna.

666.

    Kantajan väite on edellä esitetyn perusteella hylättävä.

Lieventävien asianhaarojen virheellinen arviointi

[- -]

668.

    Edellä jo esitetyistä syistä on katsottava, että komissio on arvioinut asianmukaisesti laadun, laajuuden, merkityksen ja kestoajan, jotka kantajan osallisuudella riidanalaisessa päätöksessä sen osalta todettuihin kilpailusääntöjen rikkomisiin on ollut.

669.

    Lisäksi on syytä huomauttaa, ettei se, ettei yritys ole toiminut erityisen aktiivisesti tai yllyttäjänä, poista sen vastuuta osallistumisestaan kilpailusääntöjen rikkomiseen (em. yhdistetyt asiat BMW Belgium ym. v. komissio, tuomion 49 kohta ja sitä seuraavat kohdat sekä asia 19/77, Miller v. komissio, tuomio 1.2.1978, Kok. 1978, s. 131, 18 kohta).

670.

    Sekään, että yritys, jonka on näytetty osallistuneen kilpailijoidensa kanssa hintoja koskeneeseen yhteistoimintaan, ei ole markkinoilla toiminut siten, kuin kilpailijoiden kanssa on sovittu, ei välttämättä ole sellainen seikka, joka olisi sakkojen suuruutta määrättäessä otettava huomioon lieventävänä asianhaarana (ks. em. asia Petrofina v. komissio, 173 kohta ja asia T-308/94, Cascades v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok. 1998, s. II-925, 230 kohta). Yritys, joka kilpailijoidensa kanssa harjoittamastaan yhteistoiminnasta huolimatta noudattaa jokseenkin itsenäistä politiikkaa markkinoilla, voi yksinkertaisesti yrittää käyttää kartellia hyväkseen.

671.

    Kantajan esittämien seikkojen perusteella ei tässä tapauksessa voida katsoa, että sen todellinen markkinakäyttäytyminen olisi ollut omiaan kumoamaan todettujen kilpailusääntöjen rikkomisten kilpailunvastaisia vaikutuksia. On kiistatonta, että kantaja on todella osallistunut yhteisesti sovittuihin hinta-aloitteisiin, minkä lisäksi se on yhteisön toiseksi suurin teräspalkintuottaja.

672.

    Kantaja ei ole esittänyt mitään todisteita sen tueksi, että toimialan muut yritykset olisivat painostaneet kantajaa tai että se olisi pakotettu liittymään teräspalkkikomiteaan.

673.

    Väitteestä, jonka mukaan kantajalla ei ole toiminut tahallisesti taituottamuksellisesti, on huomautettava, että kilpailusääntöjen rikkomista voidaan pitää tahallisena, vaikkei yritys olisi tiennyt rikkovansa perustamissopimuksen 65 artiklassa määrättyä kieltoa; riittää, ettei se voinut olla tietämättä, että lainvastaiseksi katsottu toiminta oli omiaan vääristämään tavanomaista kilpailua yhteismarkkinoilla (ks. EY:n perustamissopimuksen osalta em. yhdistetyt asiat Belasco ym. v. komissio, tuomion 41 kohta ja asia T-310/94, Gruber + Weber v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok. 1998, s. II-1043, 259 kohta).

674.

    Tässä tapauksessa on riittävää todeta, että kantaja on osallistunut teräspalkkikomitean kokouksiin, että komissio on todistanut tämän elimen kilpailunvastaisen tarkoituksen ja että kantaja on osallistunut markkinoiden jakamisesta Ensidesan ja British Steelin kanssa tehtyyn sopimukseen.

675.

    Asiassa todettu kantajan tekemä perustamissopimuksen 65 artiklan 1 kohdan rikkominen on kaiken lisäksi ilmiselvä.

676.

    Kantajan komission kanssa tekemää yhteistyötä koskevasta väitteestä on todettava, että vastauksessaan väitetiedoksiantoon kantaja ei ole myöntänyt oikeaksi ainoatakaan sitä vastaan esitetyistä väitteistä.

677.

    Komissio on aiheellisesti katsonut, että kantaja ei ole tällä tavalla vastatessaan toiminut siten, että sakon alentaminen olisi ollut perusteltua hallinnollisessa menettelyssä harjoitetun yhteistyön vuoksi. Alennuksen myöntäminen tästä syystä on perusteltua vain, jos komissio on yrityksen käyttäytymisen vuoksi voinut todetakilpailusääntöjen rikkomisen helpommin ja mahdollisesti saada sen loppumaan (ks. em. asia Cascades v. komissio, tuomion 255 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

678.

    Lopuksi on todettava, ettei sillä, että kantaja on väitteiden tiedoksiannon jälkeen päättänyt lopettaa osallistumisen teräspalkkikomitean kokouksiin ja valvoa tiedonvälitystä yrityksen ulkopuolelle, ole vaikutusta siihen, miten aikaisempia menettelyjä on arvioitava, varsinkaan kun ne on tarkoituksellisesti salattu komissiolta. Tahallisen kilpailusääntöjen rikkomisen lopettamista ei muutenkaan voida pitää lieventävänä asianhaarana, kun se on johtunut siitä, että komissio on puuttunut asiaan.

679.

    Kantajan väitteet on edellä esitetyn perusteella hylättävä kokonaisuudessaan.

Yhdenvertaisuusperiaatteen loukkaaminen riidanalaisella päätöksellä sakotettujen yritysten välillä

680.

    Kantaja arvostelee ensinnäkin sitä, että sitä on kohdeltu samalla tavoin kuin Euroferin jäsenyrityksiä, vaikkei se ole tämän yhdistyksen jäsen. Kantaja viittaa riidanalaisen päätöksen 317 perustelukappaleeseen, jossa komissio toteaa, ettei se pidä aiheellisena määrätä Euroferin jäsenyrityksille ylimääräisiä sakkoja niiden yhteenliittymän menettelyn perusteella, ”koska sen jäsenet saavat jo sakon näistä rikkomisista”. Se, ettei yhteenliittymän tekemiä rikkomisia oteta huomioon, merkitsee kantajan mukaan muista kilpailusääntöjen rikkomisista määrättävien seuraamusten tason korottamista Euroferiin kuulumattomien yritysten vahingoksi.

681.

    Kantaja katsoo toiseksi, että sitä on kohdeltu syrjivästi verrattuna pohjoismaisiin yrityksiin. Verrattuna kaikkiin muihin hintasopimuksiin, joista riidanalaisessa päätöksessä on määrätty seuraamuksia, komissio on kantajan mukaan soveltanut epätasapuolisia perusteita noiden yritysten Eurofer/Scandinavie-ryhmässä Tanskan markkinahinnoista tekemiin sopimuksiin ja määrännyt niille naurettavia sakkoja (750 ecua Norsk Jernverk AS:lle ja 600 ecua Inexa Profil AB:lle), joiden määrä ei ole yhteismitallinen kantajan oman sakon määrän kanssa, joka ei kantajan mukaan selity pelkällä liikevaihtojen erolla.

682.

    Kantaja katsoo kolmanneksi, ettei komission olisi pitänyt kohdella samalla tavoin sekä voimakkaasti tuettuja suuria terästeollisuuskonserneja, jotka valmistavat useita tuotteita, että pientä yhteen tuotteeseen keskittyvää perheyritystä, joka kantajan tavoin ei ole koskaan saanut minkäänlaista julkista tukea tai avustusta. Kun kantaja joutuu selviytymään sakon maksamisesta ja/tai vakuuden asettamisesta ilman minkäänlaista valtion tukea ja voimatta turvautua samaan konserniin kuuluvien yritysten välisiin ristisubventioihin, kantajaa rangaistaan muita ankarammin syistä, jotka eivät liity kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuuteen ja kestoaikaan. Kantaja toteaa vastauskirjelmässään, että Aristrain-konsernille määrätty sakko suhteutettuna sen kokonaisliikevaihtoon on 28 kertaa niin suuri kuin Usinor Sacilorin, 17 kertaa niin suuri kuin NMH:n, 18 kertaa niin suuri kuin Thyssenin, melkein 11 kertaa niin suuri kuin TradeARBEDin, noin 6 kertaa niin suuri kuin Saarstahlin, lähes 5 kertaaniin suuri kuin British Steelin ja 4 kertaa niin suuri kuin Preussagin vastaava suhdeluku.

683.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (ks. esim. asia T-317/94, Moritz J. Weig v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok. 1998, s. II-1235, 287-289 kohta) on yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista, että toisiinsa rinnastettavissa olevia tilanteita kohdellaan eri tavalla ja että erilaisia tilanteita kohdellaan samalla tavalla, ellei tällainen erilainen kohtelu ole objektiivisesti perusteltua.

684.

    Käsiteltävässä asiassa on vastaajan oikeudenkäynnin aikana esittämien yksityiskohtaisten selvitysten perusteella syytä huomauttaa, että komissio on käyttänyt jokaisen asiaan osallisen yrityksen sakon määrittämisessä samaa laskentamenetelmää soveltaen huomioon otettavasta liikevaihdosta laskettuja samoja prosenttiosuuksia, jotka on suhteutettu niiden kilpailusääntöjen rikkomisten, joihin asianomainen on osallistunut, kestoaikaan, vakavuuteen ja maantieteelliseen merkitykseen.

685.

    Väitetystä syrjinnästä Euroferin jäsenyrityksiin verrattuna on ensinnäkin riittävää todeta, että kaikille riidanalaisessa päätöksessä tarkoitettuihin luottamuksellisten tietojen vaihtojärjestelmiin osallistuneille yrityksille on määrätty seuraamuksia tehdyn kilpailusääntöjen rikkomisen kestoajan perusteella täysin samalla tavalla siitä riippumatta, ovatko ne Euroferin jäseniä vai eivät. Komission päätöksen, jonka mukaan Euroferin jäsenyrityksille ei määrätä lisäsakkoja niiden yhteenliittymän menettelyn vuoksi, joka on helpottanut jäsenyritysten välistä tietojenvaihtoa, tarkoituksena puolestaan on vain se, ettei samoille jäsenille määrätä seuraamuksia välillisesti kaksi kertaa samoista menettelyistä. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että kyseisten tietojenvaihtojen perusteella määrättyä sakkoa olisi korotettu Euroferiin kuulumattomien yritysten vahingoksi.

686.

    Väitetystä syrjinnästä pohjoismaisiin yrityksiin verrattuna on toiseksi syytä huomauttaa, että kantajan ja pohjoismaisten yritysten Norsk Jernverk AS:n ja Ovako AB:n välillä on objektiivisia eroja, koska viimeksi mainitut ovat osallistuneet vain sopimuksiin maantieteellisesti suhteellisen pienten Tanskan markkinoiden hintojen vahvistamisesta 30 ja vastaavasti 28 kuukauden ajan, kun taas kantajan osalta on todettu sopimuksia hintojen vahvistamisesta EHTY:n eri markkinoilla 24 kuukauden ajan, luottamuksellisten tietojen vaihto teräspalkkikomiteassa 24 kuukauden ajan, sopimus markkinoiden jakamisesta British Steelin ja Ensidesan kanssa 8 kuukauden ajan sekä lisähintojen yhtenäistäminen. Lisäksi näiden yritysten kyseisestä tuotteesta kertynyt liikevaihto, joka vaikuttaa merkittävästi seuraamusten arviointiin, on huomattavasti pienempi kuin kantajan vastaava luku ja vielä pienempi kuin Aristrain-konsernin vastaava luku.

687.

    Kantajan kolmas väite on puolestaan hylättävä toteen näyttämättömänä, koska se perustuu täysin todistamattomaan väitteeseen, jonka mukaan yksilöimättä jääneetjäsenvaltiot olisivat vaikuttaneet perustamissopimuksen 67 artiklassa tarkoitetulla tavalla kilpailun edellytyksiin niin ikään yksilöimättä jääneiden yritysten hyväksi ja tavalla, jota ei ole edes täsmennetty. Siltä osin kuin väite perustuu yhden tuotteen yritysten ja tuotannoltaan monipuolisten konsernien väliseen eroon, se on hylättävä jo edellä 576 kohdassa pääasiallisesti esitetyistä syistä. Lopuksi on todettava, että kantajan tekemät vertailut sakon tuntuvuudesta suhteessa eri yritysten liikevaihtoon ovat asian kannalta merkityksettömiä, koska ne perustuvat kokonaisliikevaihtoon eivätkä asianomaisesta tuotteesta kertyneeseen liikevaihtoon, joka komission oli yksinomaan otettava huomioon (ks. edellä 575 kohta).

Suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen

[- -]

691.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on jo todennut, että käsiteltävässä asiassa määrättyjen sakkojen yleinen taso on laskettu ottaen huomioon useita asianmukaisia seikkoja, kuten tehtyjen kilpailusääntöjen rikkomusten kestoaika, vakavuus ja ilmeisyys sekä yritysten relevanteilla markkinoilla omaama taloudellinen valta, jota ilmentää niiden teräspalkeista kertynyt liikevaihto, sekä niiden tietoisuus siitä, että niiden menettely oli kilpailusääntöjen vastaista.

692.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa myös, että komission oikeudenkäynnin aikana antamista yksityiskohtaisista selvityksistä ilmenee, että komissio on ottanut lähtökohdaksi ”peruskertoimen”, 7,5 prosenttia asianomaisesta tuotteesta kertyneestä liikevaihdosta, ja tämä kerroin on sitten suhteutettu kunkin eri kilpailusääntöjen rikkomisen maantieteelliseen merkitykseen ja kestoaikaan.

693.

    Kantajaa erikseen koskevin osin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on jo todennut, että kantajan osallistuminen kyseisiin kilpailusääntöjen rikkomisiin on kestänyt nimenomaan kaksi vuotta eikä yhden vuoden, että huomioon otettava liikevaihto on sekä Aristrain Madridille että Aristrain Olaberríalle kertynyt liikevaihto ja että kantajalle sen osallistumisesta eri kilpailusääntöjen rikkomisiin määrätty sakko on 4,95 prosenttia tästä yhteenlasketusta liikevaihdosta.

694.

    Kaikki nämä seikat huomioon ottaen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettei komissio ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä vahvistaessaan kantajalle määrättävän sakon tason.

695.

    Mistään ei myöskään voida päätellä, että komissio olisi sakkojen määrän vahvistamisessa nojautunut käsiteltävään asiaan liittymättömiin seikkoihin. On syytä lisätä, että vaikka tässä asiassa määrätyt sakot oli tarkoitettu varoittaviksi esimerkeiksi, se ei riitä perusteeksi sille, että niiden katsottaisiin loukkaavan suhteellisuusperiaatetta (ks. em. asia Hilti v. komissio).

696.

    Lopuksi on syytä huomauttaa, ettei yrityksen kyky maksaa sakkonsa vaikuta välttämättä seuraamuksen määräämiseen (em. yhdistetyt asiat IAZ ym. v. komissio).Komissio on joka tapauksessa ottanut tämän seikan asianmukaisesti huomioon antaessaan yrityksille mahdollisuuden maksaa sakot useassa erässä.

697.

    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, ettei komissio ole loukannut suhteellisuusperiaatetta vahvistaessaan sakkojen ja samalla kantajalle määrättävän sakon yleisen tason.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen täyden harkintavaltansa nojalla tekemä ratkaisu

698.

    Aluksi on huomautettava, ettei riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa eikä päätöksen 314 perustelukappaleen ensimmäisessä taulukossa, jossa on yhteenveto hintojen vahvistamisesta tehdyistä sopimuksista, todeta kantajan osallistuneen sopimukseen Espanjan markkinahintojen vahvistamisesta. Komission oikeudenkäynnin aikana antamista yksityiskohtaisista selityksistä ilmenee, että kantajalle on määrätty sellaisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta 212 800 ecun suuruinen sakko. Komissio nojautuu riidanalaisen päätöksen 174 ja 276 perustelukappaleeseen ja katsoo, että nämä seikat ovat ilmeisesti erehdyksessä jääneet mainitsematta riidanalaisen päätöksen 314 perustelukappaleessa ja 1 artiklassa.

699.

    Koska riidanalaisen päätöksen päätösosassa ei todeta kantajan osallistumista kyseiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, sitä ei ole otettava huomioon sakkoa laskettaessa. Komission käyttämän laskentatavan mukaan sakkoa olisi siten alennettava 212 800 eculla.

700.

    Edellä 598 kohdassa esitetyistä syistä myös kantajalle sen osallistumisesta lisähintojen yhtenäistämisestä tehtyihin sopimuksiin määrättyä sakkoa on alennettava 20 prosentilla. Komission käyttämän laskentatavan mukaan sakkoa olisi siten espanjalaisia tuottajia koskeva erityinen lieventävä asianhaara huomioon ottaen alennettava 239 400 eculla.

701.

    Edellä 619 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa(4) esitetyistä syistä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo lisäksi, että hintojen vahvistamista koskevista sopimuksista ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista määrätyn sakon kokonaismäärää on alennettava 15 prosentilla, koska komissio on jossain määrin yliarvioinut todettujen kilpailusääntöjen rikkomisten kilpailunvastaisia vaikutuksia. Ottaen huomioon jo mainitut vähennykset Espanjan markkinahintojen vahvistamista koskevan väitetyn sopimuksen ja lisähintojen yhtenäistämisestä tehtyjen sopimusten osalta tämän vähennyksen määrä on komission käyttämän laskentatavan mukaan 941 164 ecua.

702.

    Edellä 586 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa esitetyistä syistä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantajan sakko on laskettava käyttäenperusteena 27 748 917 000 ESP:n eli 214 145 700 ecun eikä 24 468 000 000 ESP:n suuruista huomioon otettavaa liikevaihtoa. Jo mainitut vähennykset huomioon ottaen kantajalle määrätty sakko olisi siten alennettava komission käyttämän laskentatavan mukaan 7 412 184 ecuksi.

703.

    Lopuksi on huomautettava, ettei komissio ole katsonut kantajan osallistuneen Yhdistyneessä kuningaskunnassa vuoden 1990 toisella neljänneksellä noudatettavien hintojen vahvistamista koskevaan yhdenmukaistettuun menettelytapaan, mutta että sellainen kilpailusääntöjen rikkominen on todettu eräiden muiden yritysten osalta (ks. edellä 276 kohta). Vaikka tämä seikka ei vaikuta hintojen vahvistamista teräspalkkikomiteassa koskevan, riidanalaisen päätöksen päätösosan 1 artiklassa kantajan osalta todetun kilpailusääntöjen rikkomisen kestoaikaan, se on omiaan vähentämään kantajan osallisuutta tähän rikkomiseen muiden asianomaisten yritysten osallisuuteen verrattuna. Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo täyden harkintavaltansa nojalla, että sakkoa on alennettava komission käyttämän laskentatavan mukaisesti 300 000 eculla.

704.

    Kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vahvistaa sakon määrän täyttä harkintavaltaansa käyttäen, kyseessä ei ole täsmällinen aritmeettinen laskutoimitus. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei myöskään ole sidottu komission laskutoimituksiin, vaan sen on suoritettava oma arviointinsa ottaen huomioon kaikki asiaan liittyvät seikat.

705.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komission sakkojen tason vahvistamisessa noudattamat yleiset lähtökohdat ovat asiassa ilmenneiden seikkojen perusteella asianmukaiset. Perustamissopimuksen 65 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti kiellettyä hintojen vahvistamista ja markkinoiden jakamista on nimittäin pidettävä erityisen vakavina kilpailusääntöjen rikkomisina, koska ne vaikuttavat suoraan kyseisillä markkinoilla vallitsevan kilpailun olennaisiin parametreihin. Myös luottamuksellisten tietojen vaihtojärjestelmillä, joihin kantajan on katsottu osallistuneen, on ollut markkinoiden jakamiseen vakiintuneen kaupankäynnin mukaisesti rinnastettava tarkoitus. Kaikki nämä sakkoa vahvistettaessa huomioon otetut kilpailusääntöjen rikkomiset on tehty kriisimääräysten voimassaolon päätyttyä ja yritysten saatua aikaisemmin asianmukaiset varoitukset. Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, kysymyksessä olevien sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen yleinen tarkoitus on ollut estää tai vääristää nimenomaan paluuta tavanomaiseen kilpailuun, joka oli olennaista kriisimääräysten voimassaolon päättymiselle. Yritykset ovat lisäksi olleet tietoisia menettelynsä laittomuudesta ja tietoisesti salanneet sen komissiolta.

706.

    Ottaen huomioon kaikki edellä esitetyt seikat ja sen, että tietyistä euron käyttöön ottamiseen liittyvistä säännöksistä 17 päivänä kesäkuuta 1997 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1103/97 (EYVL L 162, s. 1) on tullut voimaan 1.1.1999, sakon määrä on vahvistettava 7 100 000 euroksi.

[- -]

Oikeudenkäyntikulut

713.

    Kantaja vaatii, että komissio velvoitetaan korvaamaan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaisesti tästä oikeudenkäynnistä aiheutuvat kulut kokonaisuudessaan ja lisäksi kantajalle hallinnollisen menettelyn aikana syntyneet kulut. Kantaja perustaa vaatimuksensa kohtuullisuusperiaatteeseen, hallintomenettelyn heikkotasoisuuden paljastaviin riidanalaisen päätöksen virheisiin sekä perustamissopimuksen 34 artiklaan.

714.

    Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan, jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi. Koska kanne on hyväksytty vain osittain, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin harkitsee tässä asiassa ilmenneet seikat huomioon ottaen oikeaksi määrätä, että kantaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja että se velvoitetaan korvaamaan kolme neljäsosaa vastaajan oikeudenkäyntikuluista, välitoimimenettelystä aiheutuneet kulut mukaan lukien.

715.

    Lisäksi on syytä huomauttaa, että työjärjestyksen 91 artiklan b kohdan mukaan asianosaisille asian käsittelystä aiheutuneita korvattavia kuluja ovat ”välttämättömät kustannukset, erityisesti matka- ja oleskelukustannukset, sekä asiamiehen, avustajan tai asianajajan palkkio”.

716.

    Tästä seuraa, että kyseisessä määräyksessä tarkoitettuja korvattavia kuluja ovat vain toisaalta oikeudenkäynnistä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa johtuvat kulut, joihin oikeudenkäyntiä edeltävän vaiheen kulut eivät sisälly (asia C-222/92 DEP, SFEI ym. v. komissio, määräys 20.11.1994, Kok. 1994, s. I-5431, 12 kohta sekä asiat T-177/94 (92) ja T-377/94 (92), Altmann ym. v. komissio, määräys 25.6.1998, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 18 kohta), toisaalta kulut, jotka ovat olleet sen vuoksi välttämättömiä (asia 89/95 DEP, Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, määräys 9.11.1995, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 14 kohta).

717.

    Kantajan vaatimusta vastaajan velvoittamisesta korvaamaan hallinnollisen menettelyn aikana syntyneet kulut ei sen vuoksi voida hyväksyä.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (laajennettu toinen jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1)    Eurooppalaisten teräspalkintuottajien välisiä sopimuksia ja yhdenmukaistettuja menettelytapoja koskevan, EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan soveltamisesta 16 päivänä helmikuuta 1994 tehdyn komission päätöksen 94/215/EHTY 4 artiklassa kantajalle määrätyn sakon määrä vahvistetaan 7 100 000 euroksi.

2)    Kanne hylätään muilta osin.

3)    Kantaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan kolme neljäsosaa vastaajan oikeudenkäyntikuluista. Vastaaja vastaa yhdestä neljäsosasta omia oikeudenkäyntikulujaan.

BellamyPotocki Pirrung

Julistettiin Luxemburgissa 11 päivänä maaliskuuta 1999.

H. Jung

C. W. Bellamy

kirjaaja

laajennetun toisen jaoston puheenjohtaja

1: Oikeudenkäyntikieli: espanja.

2: -     Tämän tuomion perusteluista on otettu tähän vain kohdat, joiden julkaisemista ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin pitää aiheellisena. Muut kohdat ovat suureksi osaksi täysin tai lähes täysin samanlaisia kuin asiassa T-141/94, Thyssen v. komissio, 11.3.1999 annetun tuomion (Kok. 1999, s. II-347) kohdat, paitsi muun muassa 74-120, 331-365, 373-378, 413-454 ja 614-625 kohta, joita vastaavia kohtia tähän tuomioon ei sisälly. Myöskään eräillä kansallisilla markkinoilla tehdyt perustamissopimuksen 65 artiklan 1 kohdan rikkomiset, joihin kantajan on katsottu osallistuneen, eivät ole samoja, joihin asian Thyssen v. komissio kantajan on katsottu osallistuneen.

3: -     Riidanalaisen päätöksen ranskan- ja espanjankielisissä versioissa on tämä päivämäärä. Saksan- ja englanninkielisissä versioissa on päivämäärä 31.12.1988.

4: -     Ks. asia Thyssen v. komissio, tuomion 640 kohta ja sitä seuraavat kohdat.