Kanne 23.2.2024 – Lattanzio KIBS ym. v. komissio
(Asia T-113/24)
Oikeudenkäyntikieli: englanti
Asianosaiset
Kantajat: Lattanzio KIBS SpA (Milano, Italia), CY, CV ja CW (edustajat: asianajajat B. O’Connor ja M. Hommé)
Vastaaja: Euroopan komissio
Vaatimukset
Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
kumoaa komission 13.12.2023 tekemän päätöksen, joka koskee menettelyä ensimmäisen kantajan poissulkemiseksi asetuksen (EU, Euratom) 2018/1046 (jäljempänä varainhoitoasetus) 1 ja asetuksen (EU) 2018/1877 2 soveltamisalaan kuuluvien julkisten hankintojen ja avustusten ratkaisu- ja myöntämismenettelyistä tai niiden soveltamisalaan kuuluvien rahastojen täytäntöönpanosta (Ares (2023)8545235);
velvoittaa Euroopan komission (ja mahdolliset väliintulijat) korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Kanteensa tueksi kantaja vetoaa kahdeksaan kanneperusteeseen.
Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevan ilmeisen arviointivirheen, kun se on pitänyt Milanon rikostuomioistuimen 13.7.2021 antamaa tuomiota (jäljempänä Milano-tuomio) lainvoimaisena langettavana tuomiona, jolla toinen ja kolmas kantaja todettiin syyllisiksi korruptioon.
– Komissio on tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä, jotka ovat olleet perustana virheelliselle päätelmälle siitä, että Milano-tuomio oli lainvoimainen langettava tuomio.
– Kantajat väittävät lisäksi, että komissio on tehnyt perustavanlaatuisia arviointivirheitä Italian oikeuden osalta.
Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on rikkonut varainhoitoasetuksen 136 artiklan 1 kohdan d alakohdan ii alakohtaa, kun se on katsonut ilmeisen arviointivirheen perusteella, että Milano-tuomio oli pätevä peruste sulkea ensimmäinen kantaja asetuksen 2018/1046 ja asetuksen 2018/1877 soveltamisalaan kuuluvien ratkaisu- ja myöntämismenettelyjen ulkopuolelle.
– Mainitun 136 artiklan 1 kohdan d alakohdan ii alakohdan mukaan poissulkeminen edellyttää lainvoimaista tuomiota, jossa on todettu, että henkilö tai yhteisö on syyllistynyt korruptioon.
– Milano-tuomiota ei voida pitää lainvoimaisena langettavana tuomiona eikä siinä tuomittu toista ja kolmatta kantajaa korruptiosta, joten komissio ei voinut laillisesti poissulkea ensimmäistä kantajaa varainhoitoasetuksen 136 artiklan 1 kohdan d alakohdan ii alakohdan nojalla.
Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio ei ole noudattanut velvollisuuttaan ottaa huomioon kansallisen oikeuden sisältö ja luonne.
– Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä, että ilmaisulla “lainvoimainen langettava tuomio” on itsenäinen merkitys unionin oikeudessa, mutta se ei kuitenkaan kantajien mukaan esittänyt sille määritelmää tai ilmoittanut oikeudellista perustaa tälle arvioinnille.
– Komissio ei ottanut huomioon Milano-tuomion luokittelua Italian oikeudessa.
Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on rikkonut varainhoitoasetuksen 136 artiklan 4 kohtaa, kun se on poissulkenut ensimmäisen kantajan sellaisen ilmeiseen arviointivirheeseen perustuvan päätelmän perusteella, jonka mukaan toisella ja kolmannella kantajalla oli päätös- tai valvontavaltaa ensimmäisen kantajan osalta.
– Komission varainhoitoasetuksen 136 artiklan 4 kohdan mukaiset arvioinnit eivät kantajan mukaan riitä osoittamaan sitä, että tässä säännöksessä mainitut edellytykset täyttyivät, ja niitä rasitti komission virheellinen tulkinta Milano-tuomiosta.
Viides kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio ei ole perustellut riidanalaisessa päätöksessä tekemiään päätelmiä.
– Kantajat väittävät, että komissio on rikkonut SEUT 296 artiklaa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaa.
– Komissio ei ole perustellut kahta johtopäätöstään, joilla oli ratkaiseva merkitys lopullisen päätöksen kannalta.
Kuudes kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on loukannut suhteellisuusperiaatetta, joka on tunnustettu varainhoitoasetuksen 136 artiklan 3 kohdassa ja joka on SEU 5 artiklan 4 kohdan nojalla unionin oikeuden yleinen periaate, kun se on antanut riidanalaisen päätöksen 2 ja 3 artiklan.
– Päätös julkaista poissulkemispäätös DG NEARin verkkosivustolla ja rekisteröidä toisen ja kolmannen kantajan nimet ja henkilötiedot varhaishavainta- ja poissulkemisjärjestelmän tietokantaan on ollut kantajien mukaan ilmeisen suhteetonta.
– Komissio ei ole ottanut huomioon varainhoitoasetuksen 136 artiklan 3 kohdan mukaisia näkökohtia.
Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on rikkonut varainhoitoasetuksen 136 artiklan 6 kohtaa, kun se ei ole käsitellyt ensimmäisen kantajan ehdottamia korjaavia toimenpiteitä.
– Komissio ei ole ottanut huomioon kantajien kontradiktorisen menettelyn yhteydessä esittämiä pyyntöjä sen selventämiseksi, mitkä korjaavat toimenpiteet olisivat kantajille mahdollisia.
– Komissio ei ottanut kantaa niihin lukuisiin kantajien sille esittämiin todisteisiin, joita voitiin pitää korjaavina toimenpiteinä.
Kahdeksas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on loukannut neljännen kantajan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklassa taattua oikeutta tulla kuulluksi.
– Komissio on rikkonut perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohtaa, kun se ei ilmoittanut neljännelle kantajalle tekevänsä tästä arviointia ja kun se ei antanut kantajalle oikeutta puolustautua.
____________
1 Unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä, asetusten (EU) N:o 1296/2013, (EU) N:o 1301/2013, (EU) N:o 1303/2013, (EU) N:o 1304/2013, (EU) N:o 1309/2013, (EU) N:o 1316/2013, (EU) N:o 223/2014, (EU) N:o 283/2014 ja päätöksen N:o 541/2014/EU muuttamisesta sekä asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 kumoamisesta 18.7.2018 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) 2018/1046 (EUVL 2018, L 193, s. 1).
1 Yhdenteentoista Euroopan kehitysrahastoon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta ja asetuksen (EU) 2015/323 kumoamisesta 26.11.2018 annettu neuvoston asetus (EU) 2018/1877 (EUVL 2018, L 307, s. 1).