UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)
19 päivänä joulukuuta 2019 (*)
EU-tavaramerkki – Menettämismenettely – EU-tavaramerkiksi rekisteröity sanamerkki Vita – Päätös, joka on tehty unionin yleisen tuomioistuimen kumottua aikaisemman päätöksen – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 65 artiklan 6 kohta (josta on tullut asetuksen (EU) 2017/1001 72 artiklan 6 kohta) – Oikeusvoima
Asiassa T-690/18,
Sony Interactive Entertainment Europe Ltd, kotipaikka Lontoo (Yhdistynyt kuningaskunta), edustajanaan S. Malynicz, QC,
kantajana,
vastaan
Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehinään J. Crespo Carrillo ja H. O’Neill,
vastaajana,
jossa muuna osapuolena EUIPO:n valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä oli
Vieta Audio, SA, kotipaikka Barcelona (Espanja),
ja jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu EUIPO:n neljännen valituslautakunnan 10.9.2018 tekemästä päätöksestä (asia R 695/2018-4), joka koskee Vieta Audion ja Sony Interactive Entertainment Europen välistä menettämismenettelyä,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. M. Collins (esittelevä tuomari) sekä tuomarit M. Kancheva ja G. De Baere,
kirjaaja: hallintovirkamies R. Ūkelytė,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.11.2018 jätetyn kannekirjelmän,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 12.4.2019 jätetyn vastauskirjelmän,
ottaen huomioon 10.10.2019 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Vitakraft-Werke Wührmann & Sohn GmbH & Co. KG jätti 6.7.2001 EU-tavaramerkiksi rekisteröintiä koskevan hakemuksen Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle (EUIPO) yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (korvattu yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna, joka puolestaan on korvattu Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1)) nojalla.
2 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on sanamerkki Vita.
3 Tavarat, joille rekisteröintiä haettiin, kuuluvat muun muassa tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 9, ja ne vastaavat seuraavaa kuvausta: ”Ohjelmilla varustetut tietovälineet; Tietokoneohjelmistot; Ääni- ja/tai kuvavälineet (ei paperista); Magneettinauhakasetit; Ääninauhat; CD-äänilevyt; DAT-kasetit (digitaaliset ääninauha-); Videolevyt; Videonauhat; Valotetut filmit; Litografit”.
4 Tavaramerkkihakemus julkaistiin 15.7.2002 Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 56/2002.
5 Haettu tavaramerkki rekisteröitiin 27.9.2005 numerolla 2290385.
6 Forrester Ketley Ltd ilmoitti 28.3.2011 päivätyllä faksilla EUIPO:lle, että Vitakraft-Werke Wührmann & Sohn oli siirtänyt 16.3.2011 sille oikeutensa EU-tavaramerkiksi rekisteröityyn sanamerkkiin Vita siltä osin kuin kyseinen merkki kattoi edellä 3 kohdassa mainitut tavarat. Forrester Ketley on palveluyhtiö, joka muun muassa edusti Sony Computer Entertainment Europe Ltd:tä, joka oli kantajana olevan Sony Interactive Entertainment Europe Ltd:n edeltäjä, siltä osin kuin on kyse tavaramerkkioikeutta koskevista kysymyksistä EUIPO:ssa.
7 EU-tavaramerkiksi rekisteröity sanamerkki Vita, sellaisena kuin se oli ollut kyseisen osittaisen siirron kohteena, rekisteröitiin numerolla 9993361.
8 Forrester Ketley ilmoitti 28.9.2011 päivätyllä faksilla EUIPO:lle, että se oli siirtänyt 15.9.2011 riidanalaisen tavaramerkin Sony Computer Entertainment Europelle.
9 Muuna osapuolena EUIPO:ssa käydyssä menettelyssä ollut Vieta Audio, SA esitti 14.10.2011 asetuksen N:o 207/2009 51 artiklan 1 kohdan a alakohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 58 artiklan 1 kohdan a alakohta) nojalla riidanalaisen tavaramerkin menettämistä koskevan vaatimuksen kaikkien kyseisen tavaramerkin kattamien tavaroiden osalta. Se väitti tässä vaatimuksessa, ettei riidanalaista tavaramerkkiä ollut otettu Euroopan unionissa tosiasialliseen käyttöön viiden vuoden merkityksellisen ajanjakson kuluessa eli 14.10.2006–13.10.2011 ja ettei käyttämättä jättämiselle ollut pätevää syytä.
10 Sony Computer Entertainment Europe väitti 4.5.2012 vastauksena riidanalaisen tavaramerkin menettämistä koskevaan vaatimukseen, että riidanalainen tavaramerkki oli merkityksellisen ajanjakson kuluessa otettu unionissa tosiasialliseen käyttöön kyseessä oleville tavaroille. Se totesi, että se on käyttänyt kyseistä tavaramerkkiä PlayStation Vita ‑nimisessä kannettavassa videopelikonsolissa sekä siihen liittyvissä peleissä ja tarvikkeissa. Se täsmensi, että tämän uuden konsolin nimi on ilmoitettu virallisesti vuoden 2011 kesäkuussa ja konsoli on tämän jälkeen ollut laajan myynninedistämiskampanjan kohteena vuoden 2011 lokakuuhun saakka. Se on laskenut PlayStation Vita ‑konsolin virallisesti liikkeelle Euroopassa Kölnissä (Saksa) vuoden 2011 elokuussa pidetyillä Gamescom-messuilla, ja kyseinen konsoli saatettiin unionin markkinoille 22.2.2012.
11 Sony Computer Entertainment Europe esitti väitteidensä tueksi 4.5.2012 päivätyn kirjallisen lausunnon, jonka yksi sen johtajista oli laatinut ja johon oli liitetty seuraavat todisteet:
– 7.6.2011 päivätty lehdistötiedote, jossa ilmoitetaan sen uuden kannettavan videopelikonsolin nimi eli PlayStation Vita
– sellainen 7.6.2011 otettu ruutukaappaus www.pcmag.com ‑internetsivustolta, jossa viitataan tähän ilmoitukseen
– jäljennös myynninedistämisesitteestä, jota on väitetysti jaettu vierailijoille ja toimittajille Gamescom-messuilla ja joka sisältää muun muassa tietoja PlayStation Vita ‑konsolista ja siinä käytettäväksi tarkoitetuista videopeleistä
– jäljennös kyseisen esitteen kansilehdestä, jossa PlayStation Vita ‑konsoli näkyy
– levyke, jossa on PlayStation Vita ‑konsolia koskevia myynninedistämisvideoita, joita on väitetysti jaettu Gamescom-messuilla
– PlayStation Vita ‑konsolia ja siinä käytettäviksi tarkoitettuja pelejä koskevat eri lehtiartikkelit, jotka on julkaistu PlayStationin virallisella internetsivustolla Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja jotka on päivätty 7.6.–22.9.2011
– ruutukaappaus videosta, joka on ladattu YouTube-videoiden verkkoisännöintipalveluun
– 28.2.2012 päivätty lehdistötiedote, joka koskee PlayStation Vita ‑konsolin maailmanlaajuista myyntiä
– sellaiset vuonna 2012 otetut ruutukaappaukset PlayStationin virallisesta internetsivustosta Yhdistyneessä kuningaskunnassa, jotka koskevat PlayStation Vita ‑konsolin tarvikkeita – muun muassa muistikortteja – ja oheislaitteita.
12 Sony Computer Entertainment Europe vastasi 2.1.2013 huomautuksiin, jotka muu osapuoli EUIPO:ssa käydyssä menettelyssä oli esittänyt 31.7.2012, ja toimitti seuraavat lisätodisteet sen osoittamiseksi, että riidanalainen tavaramerkki oli otettu tosiasialliseen käyttöön kaikille kyseessä oleville tavaroille:
– sellaiset 12.12.2012 otetut ruutukaappaukset PlayStationin virallisesta internetsivustosta Yhdistyneessä kuningaskunnassa, joissa esitetään yksityiskohtaisesti PlayStation Vita ‑konsolin tekniset ominaisuudet ja eritelmät
– sellaiset 12.12.2012 otetut ruutukaappaukset PlayStationin virallisesta internetsivustosta Yhdistyneessä kuningaskunnassa, joissa on tietoja PlayStation Vita ‑konsolin varusohjelmiston saattamisesta ajan tasalle
– sellaiset 2.1.2013 otetut ruutukaappaukset Wikipedia-verkkosivustosta, jotka koskevat sen emoyhtiötä ja Naughty Dog, Inc:a, joka on kyseisen emoyhtiön täydessä määräysvallassa oleva yhdysvaltalainen videopelejä tekevä yhtiö
– sellaiset 12.12.2012 otetut ruutukaappaukset PlayStationin virallisesta internetsivustosta Yhdistyneessä kuningaskunnassa, joissa on esimerkkejä PlayStation Vita ‑konsoleista, peleistä, tarvikkeista ja muista tuotteista muodostuvista yhdistetyistä tarjouksista.
13 Sony Computer Entertainment Europe totesi vielä 24.4.2013 esittämissään täydentävissä huomautuksissa, että se oli laskenut 25.10.2007 unionin markkinoille liikkeelle Aqua Vita ‑nimellä interaktiivisen videopelin, jossa on virtuaalinen akvaario. Se täsmensi, että kyseinen videopeli on ollut myytävänä tästä viimeksi mainitusta päivämäärästä lähtien sillä unionin markkinoilla olevissa verkkomyymälöissä, ja ilmoitti liikevaihdon, jonka se on saanut mainitun pelin myynnistä kyseisillä markkinoilla vuosittain sen liikkeeseen laskemisesta vuoteen 2013 saakka. Se liitti huomautuksiinsa yhtäältä sellaiset 24.4.2013 otetut ruutukaappaukset PlayStationin virallisesta internetsivustosta Espanjassa, Saksassa, Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, joissa näkyy, että kyseinen peli oli saataville sen verkkomyymälöissä, ja toisaalta jäljennöksiä erilaisista mainittua peliä koskevista artikkeleista.
14 Mitättömyysosasto totesi 30.6.2014 tehdyllä päätöksellä riidanalaisen tavaramerkin menetetyksi kaikkien niiden tavaroiden osalta, joille se oli rekisteröity, menettämisvaatimuksen esittämispäivästä lukien.
15 Sony Computer Entertainment Europe valitti 28.8.2014 EUIPO:hon mitättömyysosaston päätöksestä asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan (joista on tullut asetuksen 2017/1001 66–71 artikla) nojalla.
16 Sony Computer Entertainment Europe toimitti 29.10.2014 valituksen perusteet sisältävän kirjelmän ja liitti siihen lisätodisteita, joihin kuului valokuvia videopelien laatikoista, joissa näkyi kyseessä olevan videopelin nimen lisäksi merkki PSVita (joka on lyhennys nimestä PlayStation Vita).
17 EUIPO:n viides valituslautakunta vahvisti 12.11.2015 tekemällään päätöksellä (asia R 2232/2014-5) (jäljempänä aikaisempi päätös) mitättömyysosaston päätöksen ja hylkäsi valituksen.
18 Viides valituslautakunta palautti ensin mieleen sovellettavat periaatteet (aikaisemman päätöksen 19–24 kohta), minkä jälkeen se tarkasteli kysymystä riidanalaisen tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskevasta ajanjaksosta (aikaisemman päätöksen 25–38 kohta). Se totesi aluksi, että merkityksellinen ajanjakso kattoi 14.10.2006 ja 13.10.2011 välisen ajanjakson. Se katsoi tämän jälkeen, että riidanalaista tavaramerkkiä oli käytetty konkreettisesti ensimmäinen kerran unionissa Gamescom-messuilla, jotka pidettiin Kölnissä 17.–21.8.2011 ja joilla myynninedistämisaineistoa (muun muassa esitteinä ja CD-ROM-levynä) oli väitetysti jaeltu, mutta PlayStation Vita ‑konsolia alettiin markkinoida etenkin unionin markkinoilla vasta 22.2.2012 eli merkityksellisen ajanjakson jälkeen. Se katsoi, että neljä kuukautta kestänyt käyttö merkityksellisen ajanjakson aikana (eli 7.6–13.10.2011) saattoi olla kestoltaan käyttöä edellyttäen, että kaikki muut edellytykset täyttyivät. Se totesi lopuksi, ettei mikään konkreettinen todiste kuitenkaan osoittanut, että Gamescom-messuilla osallistujille olisi jaeltu myynninedistämisaineistoa.
19 Viides valituslautakunta tutki toiseksi kysymystä käytön paikasta (aikaisemman päätöksen 39–42 kohta). Se katsoi erityisesti, että jos osoitetaan, että Gamescom-messuilla Kölnissä oli jaeltu mainosaineistoa, sanaa ”vita” olisi selvästikin käytetty unionissa. Se päätteli tästä, että sanaa ”vita” oli käytetty unionissa merkityksellisen ajanjakson aikana.
20 Viides valituslautakunta tarkasteli kolmanneksi kysymystä käytön luonteesta ja laajuudesta (aikaisemman päätöksen 43–52 kohta). Se huomautti, että suurin osa Sony Computer Entertainment Europen esittämistä todisteista, jotka koskivat merkityksellistä ajanjaksoa, olivat myynninedistämis- ja mainosaineistoa, minkä jälkeen se arvioi, missä määrin tavaramerkin käyttö mainoksissa saattoi olla tosiasiallista käyttöä. Se täsmensi tältä osin muun muassa, että tavaroiden ja palvelujen tosiasiallista markkinointia edeltävä mainonta rinnastetaan yleensä tosiasialliseen käyttöön siltä osin kuin sen tarkoituksena on ollut luoda kyseisille tavaroille ja palveluille markkinoita. Se totesi, että nyt esillä olevassa asiassa ”uuden PlayStation ‑konsolin liikkeelle laskemiseen kohdistuneet odotukset koko maailmassa olivat aikaansaaneet todellisen markkinavoiman [tämän] uuden videopelikonsolin nimeä julkistettaessa” (aikaisemman päätöksen 49 kohta), minkä jälkeen se totesi, että ”se, että [Sony Computer Entertainment Europen] esittämät todisteet käytöstä olivat näyttöä] mainoksista ja valmisteluista uuden konsolin saattamiseksi markkinoille, täytti tosiasiallisen käytön edellytykset” (aikaisemman päätöksen 50 kohta). Se totesi lopuksi aikaisemman päätöksen 52 kohdassa, että Sony Computer Entertainment Europen esittämistä todisteista ilmeni, että PlayStation Vita ‑konsolin liikkeelle laskemista oli valmisteltu ja suunniteltu huolellisesti ja että viimeksi mainittu oli esitetty uutena kannettava pelikonsolina, johon oli kehitelty uusia erityispelejä.
21 Viides valituslautakunta tutki neljänneksi, oliko riidanalainen tavaramerkki otettu tosiasiallisesti käyttöön kyseessä olevien tavaroiden yhteydessä (aikaisemman päätöksen 53–69 kohta).
22 Tältä osin viides valituslautakunta totesi aluksi, että alkuperäisen tavaramerkin hakemishetkellä vuonna 2001 oli ollut voimassa Nizzan luokituksen seitsemäs versio ja että juuri se oli näin ollen otettava huomioon. Sen mukaan ”Pelikonsolit” oli tuolloin kuitenkin jo luokiteltu ryhmään ”Automaattiset, muut kuin kolikkokäyttöiset pelit ja pelit käytettäviksi ainoastaan televisiovastaanottimien kanssa” tai ryhmään ”Pelit”; kumpikin näistä ryhmistä kuului luokkaan 28 ja eikä niitä siis ollut ryhmitelty luokkaan 9 kuuluviksi tavaroiksi ”Tietovälineet” tai ”Tietokoneohjelmistot” (aikaisemman päätöksen 53 kohta). Se totesi vielä, että vaikka on totta, että ”Ajanvietelaitteet käytettäviksi ainoastaan televisiovastaanottimien kanssa”, kuuluvat luokkaan 9, nämä tavarat eroavat kuitenkin tavaroista, joille riidanalainen tavaramerkki oli rekisteröity (aikaisemman päätöksen 54 kohta).
23 Viides valituslautakunta totesi tämän jälkeen, että Sony Computer Entertainment Europe oli esittänyt todisteita, jotka osoittivat, että ennen PlayStation Vita ‑konsolin liikkeelle laskemista toteutettujen mainoskampanjoiden päämääränä oli tehdä kyseinen konsoli ja siinä käytettäviksi tarkoitetut uudet pelit tunnetuiksi, mutta että niissä ei viitattu lainkaan tavaroihin ”Tietovälineet” tai ”Tietokoneohjelmistot” (aikaisemman päätöksen 55 ja 56 kohta). Se katsoi, että oli määritettävä, oliko ”käytetyt tavarat tarkoitus ymmärtää lueteltujen tavaroiden sananmukaisessa merkityksessä (erityisesti tietovälineet ja tietokoneohjelmistot)” (aikaisemman päätöksen 58 kohta), minkä jälkeen se huomautti, että ”Ohjelmilla varustetut tietovälineet” olivat sellaisia laitteita, joiden tehtävänä on tallentaa tietoja, kuten ”muistikortteja, USB-muistitikkuja, CD-ROMeja, kovalevyjä jne.”, ja että vaikka pelikonsoleihin voidaan tallentaa tietoja, kyse ei ole niiden pääasiallisesta tehtävästä (aikaisemman päätöksen 59 kohta).
24 Viides valituslautakunta päätteli edellä esitetyn perusteella, että mitättömyysosasto oli todennut perustellusti, että kaikki Sony Computer Entertainment Europen esittämät todisteet ja yhden sen johtajan 4.5.2012 antama lausunto osoittivat luokkaan 28 kuuluvien tavaroiden eikä riidanalaisella tavaramerkillä nimettyjen tavaroiden käyttöä (aikaisemman päätöksen 60 kohta).
25 Viides valituslautakunta totesi Aqua Vita ‑videopelistä muun muassa, ettei Sony Computer Entertainment Europen esittämiä myyntilukuja ollut tuettu millään laskulla tai muulla seikalla, että nämä luvut eivät myöskään osoittaneet, että kyseistä peliä olisi käytetty laajasti, kun otetaan huomioon merkitykselliset markkinat eli koko unioni, ja että se, että mainittu peli oli ollut saatavilla verkkomyymälöissä unionin markkinoilla, ei riittänyt osoittamaan riidanalaisen tavaramerkin käyttöä (aikaisemman päätöksen 66 ja 68 kohta).
26 Sony Computer Entertainment Europe nosti 21.1.2016 unionin yleisessä tuomioistuimessa aikaisemmasta päätöksestä kanteen, joka merkittiin rekisteriin asianumerolla T-35/16, ja vetosi sen tueksi yhteen ainoaan kanneperusteeseen, joka perustui asetuksen N:o 207/2009 51 artiklan 1 kohdan a alakohdan rikkomiseen.
27 Unionin yleinen tuomioistuin kumosi 12.12.2017 annetulla tuomiolla Sony Computer Entertainment Europe v. EUIPO – Vieta Audio (Vita) (T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886) aikaisemman päätöksen kokonaisuudessaan viran puolesta tutkitun oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvan perusteen eli perustelujen puutteellisuuden perusteella. Unionin yleinen tuomioistuin päätti erityisesti kyseisen tuomion 43 kohdassa, että aikaisemman päätöksen perusteella ei voitu riittävän selvästi määrittää syitä, joiden vuoksi viides valituslautakunta oli katsonut, ettei Sony Computer Entertainment Europe ollut osoittanut, että riidanalainen tavaramerkki oli otettu tosiasiallisesti käyttöön kyseessä olevien tavaroiden tietyille ryhmille.
28 Valituslautakuntien puheenjohtajisto siirsi 12.12.2017 annetun tuomion Vita (T‑35/16, EU:T:2017:886) jälkeen valituksen neljännen valituslautakunnan käsiteltäväksi asianumerolla R 695/2018–4.
29 Neljäs valituslautakunta hylkäsi valituksen 10.9.2018 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös). Se tutki ja arvioi uudelleen, oliko Sony Computer Entertainment Europen toimittamien todisteiden perusteella mahdollista osoittaa riidanalaisen tavaramerkin tosiasiallinen käyttö. Se huomautti kuitenkin useaan otteeseen, että unionin yleinen tuomioistuin oli 12.12.2017 annetussa tuomiossa Vita (T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886) vahvistanut tietyt viidennen valituslautakunnan päätelmät.
30 Neljäs valituslautakunta katsoi ensinnäkin riidanalaisen päätöksen 25 kohdassa, että unionin yleinen tuomioistuin oli 12.12.2017 antamassaan tuomiossa Vita (T‑35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886) vahvistanut aikaisemman päätöksen siltä osin kuin on kyse viidennen valituslautakunnan päätelmistä käytön kestosta, paikasta ja luonteesta.
31 Neljäs valituslautakunta totesi toiseksi riidanalaisen päätöksen 41 kohdassa tavaroista ”Ohjelmilla varustetut tietovälineet”, että unionin yleinen tuomioistuin oli 12.12.2017 annetussa tuomiossa Vita (T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886) vahvistanut viidennen valituslautakunnan aikaisemman päätöksen 59 ja 60 kohdassa esittämät päätelmät niistä syistä, joiden vuoksi PlayStation Vita ‑konsolia koskevat todisteet eivät osoittaneet, että riidanalainen tavaramerkki olisi otettu tosiasialliseen käyttöön näille tavaroille, minkä johdosta kyseisistä päätelmistä oli tullut lopullisia.
32 Neljäs valituslautakunta totesi kolmanneksi riidanalaisen päätöksen 55 ja 5 6 kohdassa tavaroista ”Ääni- ja/tai kuvavälineet (ei paperista)”, että kyseinen määritelmä kattaa myös muistikortit, mutta että esitetyillä todisteilla ei voitu osoittaa myöskään näiden tavaroiden tosiasiallista käyttöä. Neljäs valituslautakunta totesi vielä perinpohjaisuuden vuoksi riidanalaisen päätöksen 57 kohdassa, että siltä osin kuin kantaja väitti, että PlayStation Vita ‑konsoli kuului myös kyseiseen tavaroiden ryhmään, aikaisemman päätöksen 59 kohdassa esitettyä päättelyä tavaroista ”Ohjelmilla varustetut tietovälineet” voitiin soveltaa analogisesti, kun pidetään mielessä, että näiden konsolien pääasiallisena tehtävänä ei ole äänitiedostojen ja kuvien tallentaminen. Neljännen valituslautakunnan mukaan unionin yleinen tuomioistuin on vahvistanut tämän päättelyn 12.12.2017 annetun tuomion Vita (T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886) 50 kohdassa.
33 Neljäs valituslautakunta totesi neljänneksi Aqua Vita ‑videopeliä koskevista todisteista riidanalaisen päätöksen 59 kohdassa, että unionin yleinen tuomioistuin oli päätellyt 12.12.2017 annetun tuomion Vita (T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886) 54 kohdassa, että viides valituslautakunta oli esittänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla aikaisemman päätöksen 61–69 kohdassa ne syyt, joiden vuoksi se oli katsonut, ettei Aqua Vita ‑videopeliä koskevien todisteiden perusteella voitu osoittaa riidanalaisen tavaramerkin tosiasiallista käyttöä.
Asianosaisten vaatimukset
34 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen ja
– velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
35 EUIPO vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen ja
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
36 Kantaja esittää kanteensa tueksi kaksi kanneperustetta, joista ensimmäinen perustuu asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 6 kohdan (josta on tullut asetuksen 2017/1001 72 artiklan 6 kohta) rikkomiseen ja perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämiseen ja toinen asetuksen N:o 207/2009 51 artiklan 1 kohdan a alakohdan rikkomiseen.
37 Kantajan mukaan neljäs valituslautakunta on rikkonut asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 6 kohtaa, koska se ei ole toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä noudattaakseen 12.12.2017 annettua tuomiota Vita (T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886). Se on näin toimiessaan laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa.
38 Kantaja väittää, että neljäs valituslautakunta on katsonut virheellisesti riidanalaisen päätöksen 41, 57 ja 59 kohdassa, että unionin yleinen tuomioistuin oli vahvistanut tietyt viidennen valituslautakunnan päätelmät. Se väittää, että unionin yleinen tuomioistuin totesi 12.12.2017 annetussa tuomiossa Vita (T‑35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886) ainoastaan, että aikaisempi päätös oli puutteellisesti perusteltu ja että se oli näin ollen kumottava kokonaisuudessaan. Unionin yleinen tuomioistuin ei sitä vastoin tutkinut kanneperusteita, joihin Sony Computer Entertainment Europe oli vedonnut kyseisessä tuomioistuimessa, eikä se näin ollen ole vahvistanut minkään asianosaisten esittämän argumentin perustelujen oikeellisuutta.
39 Neljäs valituslautakunta on näin ollen jättänyt virheellisesti tutkimatta kantajan väitteet siitä, saattoivatko sen esittämät todisteet PlayStation Vita ‑konsolista osoittaa, että riidanalainen tavaramerkki oli otettu tosiasiallisesti käyttöön ryhmälle ”Ohjelmilla varustetut tietovälineet” ja ryhmälle ”Ääni- ja/tai kuvavälineet (ei paperista)”.
40 Kantaja väittää ryhmän ”Ääni- ja/tai kuvavälineet (ei paperista)” osalta, että neljäs valituslautakunta on ollut väärässä katsoessaan, että unionin yleinen tuomioistuin oli vahvistanut päätelmän, jonka mukaan PlayStation Vita ‑konsoli kuuluu tähän tavaroiden ryhmään ainoastaan, jos sen pääasiallisena tehtävänä on äänitiedostojen ja kuvien tallentaminen. Kantajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin vain totesi, että aikaisemmassa päätöksessä oli esitetty tältä osin oikeudellisesti riittävällä tavalla syyt, joiden perusteella päätös oli ymmärrettävissä.
41 Kantaja toteaa tavaroiden ”Tietokoneohjelmistot” osalta, että neljäs valituslautakunta on ollut väärässä katsoessaan, että unionin yleinen tuomioistuin oli hyväksynyt aikaisemman päätöksen siltä osin kuin on kyse Aqua Vita ‑videopeliä koskevien todisteiden arvioimisesta. Unionin yleinen tuomioistuin on kantajan mukaan ainoastaan muistuttanut, että viidennen valituslautakunnan tältä osin esittämä päättely oli riittävän selkeä.
42 EUIPO väittää, että unionin yleinen tuomioistuin kumosi aikaisemman päätöksen sillä perusteella, että viides valituslautakunta oli laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa niiden päättelyyn sisältyvien seikkojen osalta, jotka olivat olennaisia aikaisemman päätöksen loppupäätelmän tukemiseksi. Ne päättelyyn sisältyvät seikat, joiden osalta unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että ne on perusteltu puutteellisesti, eivät EUIPO:n mukaan kata niitä seikkoja, jotka koskevat PlayStation Vitan käyttöä tavaroina ”Ohjelmilla varustetut tietovälineet” ja ”Ääni- ja/tai kuvavälineet”. Kuten neljäs valituslautakunta on riidanalaisen päätöksen 41 ja 59 kohdassa todennut (ks. edellä 31 kohta), viidennen valituslautakunnan päätelmät ovat siis tulleet tältä osin lopullisiksi. EUIPO toteaa vielä riidanalaisen päätöksen 57 kohdassa esitetystä toteamuksesta (ks. edellä 32 kohta), että kyse on ”perinpohjaisuuden vuoksi” esitetystä päättelystä, johon se yhtyy.
43 EUIPO väittää toissijaisesti, että siinä tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin katsoisi, että viidennen valituslautakunnan päätelmät eivät ole tulleet lopullisiksi, riidanalaista päätöstä ei edelleenkään ole perusteltu puutteellisesti, koska on ilmeistä, että neljännen valituslautakunnan omaksuma kanta kyseessä olevista kohdista on sama kuin viidennen valituslautakunnan näistä samoista kohdista aikaisemmassa päätöksessä omaksuma kanta.
44 Aluksi on muistutettava, että koska 12.12.2017 annetusta tuomiosta Vita (T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886) ei ole valitettu, siitä on tullut lainvoimainen.
45 Tämän jälkeen on huomautettava, että oikeuskäytännön mukaan kumoamistuomion vaikutukset ovat takautuvia, ja kumottu toimi poistetaan siis sillä taannehtivasti oikeusjärjestyksestä (ks. tuomio 25.3.2009, Kaul v. SMHV – Bayer (ARCOL), T-402/07, EU:T:2009:85, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä samasta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kumotun toimen toteuttaneen toimielimen on kumoamistuomion noudattamiseksi ja pannakseen sen kaikilta osin täytäntöön paitsi noudatettava tuomion tuomiolauselmaa myös otettava huomioon siihen johtaneet perustelut, jotka ovat sen tarpeellinen tuki, sillä perustelut ovat välttämättömiä tuomiolauselman täsmällisen sisällön määrittämiseksi. Juuri perusteluissa näet yhtäältä yksilöidään nimenomainen toimen kohta, jota pidetään lainvastaisena, ja toisaalta juuri niistä käyvät tarkasti ilmi ne tuomiolauselmassa todetun lainvastaisuuden syyt, jotka asianomaisen toimielimen on otettava huomioon, kun se korvaa kumotun toimen toisella toimella (tuomio 25.3.2009, ARCOL, T-402/07, EU:T:2009:85, 22 kohta ja tuomio 13.4.2011, Safariland v. SMHV – DEF-TEC Defense Technology (FIRST DEFENSE AEROSOL PEPPER PROJECTOR), T-262/09, EU:T:2011:171, 41 kohta).
46 On myös huomautettava, että unionin yleinen tuomioistuin kumosi 12.12.2017 annetulla tuomiolla Vita (T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886, 43–59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) aikaisemman päätöksen viran puolesta tutkitun oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvan perusteen eli perustelujen puutteellisuuden perusteella.
47 Tältä osin on muistutettava yhtäältä, että asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan ensimmäisen virkkeen (josta on tullut asetuksen 2017/1001 94 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke) mukaan EUIPO:n päätökset on perusteltava. Näin vahvistettu perusteluvelvollisuus on samanlaajuinen kuin SEUT 296 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus. Oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklassa edellytetyistä perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimen antaneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimi koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimen laillisuuden. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, sillä tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimen perustelut SEUT 296 artiklan mukaiset vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. vastaavasti tuomio 21.10.2004, KWS Saat v. SMHV, C‑447/02 P, EU:C:2004:649, 63–65 kohta).
48 On muistutettava toisaalta, että perusteluvelvollisuus on olennainen muotomääräys, joka on erotettava perustelujen aineellisesta paikkansapitävyydestä, koska viimeksi mainittu koskee riidanalaisen toimen aineellista lainmukaisuutta. Päätöksen perusteluissa nimittäin ilmaistaan virallisesti päätöksen perustana olevat syyt. Jos nämä syyt ovat virheellisiä, ne rasittavat päätöksen aineellista lainmukaisuutta mutta eivät sen perusteluja, jotka saattavat olla riittävät, vaikka niissä esitetään virheellisiä syitä (ks. tuomio 22.9.2016, Pensa Pharma v. EUIPO, C‑442/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:720, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
49 Unionin yleisen tuomioistuimen 12.12.2017 annetussa tuomiossa Vita (T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886) toteama perustelujen puutteellisuus koski aikaisemman päätöksen kolmea näkökohtaa. Viides valituslautakunta ei ensinnäkään ollut selittänyt, miksi muistikorttien kappaleilla, jotka on varustettu merkillä PSVita, ei voitu osoittaa, että riidanalainen tavaramerkki oli otettu tosiasialliseen käyttöön tavaroille ”Ohjelmilla varustetut tietovälineet” (tuomio 12.12.2017, Vita, T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886, 51 kohta). Se ei toiseksi ollut täsmentänyt riittävän selkeästi ja yksiselitteisesti, mistä syistä se katsoi, ettei riidanalaista tavaramerkkiä ollut otettu tosiasiallisesti käyttöön tavaroille ”Ääni- ja/tai kuvavälineet (ei paperista); Magneettinauhakasetit; Ääninauhat; CD-äänilevyt; DAT-kasetit (digitaaliset ääninauha-); Videolevyt; Videonauhat; Valotetut filmit; Litografit” (tuomio 12.12.2017, Vita, T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886, 53 kohta). Se ei kolmanneksi ollut selittänyt, miksi se ei ollut ottanut huomioon todisteita, joilla osoitettiin, että merkki PSVita oli ollut PlayStation Vita ‑konsoleissa käytettäväksi tarkoitetuissa videopeleissä (tuomio 12.12.2017, Vita, T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886, 55 kohta).
50 Tutkiessaan tätä oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvaa perustetta unionin yleinen tuomioistuin huomautti myös, että viides valituslautakunta oli esittänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla syyt, joiden vuoksi se katsoi, ettei PlayStation Vita ‑konsolia koskevilla todisteilla voitu osoittaa, että riidanalainen tavaramerkki oli otettu tosiasialliseen käyttöön tavaroille ”Ohjelmilla varustetut tietovälineet” (tuomio 12.12.2017, Vita, T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886, 50 kohta). Sama koski syitä, joiden vuoksi viides valituslautakunta oli katsonut, ettei Aqua Vita ‑videopeliä koskevilla todisteilla voitu osoittaa, että riidanalainen tavaramerkki oli otettu tosiasialliseen käyttöön tavaroille ”Tietokoneohjelmistot” (tuomio 12.12.2017, Vita, T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886, 54 kohta).
51 On huomautettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi 12.12.2017 annetun tuomion Vita (T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886) 50 ja 54 kohdassa ainoastaan, että viides valituslautakunta oli oikeudellisesti riittävällä tavalla ilmaissut syyt, joihin aikaisempi päätös perustui. Kyseisestä tuomiosta ilmenee sitä vastoin selvästi, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut Sony Computer Entertainment Europen ainoan kanneperusteensa, joka perustui siihen, että viides valituslautakunta oli rikkonut asetuksen N:o 207/2009 51 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, yhteydessä esittämiä väitteitä ja että unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen ole lausunut aikaisemman päätöksen aineellisesta lainmukaisuudesta. Tästä seuraa, että oikeusvoima koskee yksinomaan aikaisemman päätöksen perusteluja olennaisena muotomääräyksenä eikä sen aineellista lainmukaisuutta.
52 Lisäksi on huomautettava, että oikeusvoima ulottuu ainoastaan tuomion perusteluihin, jotka ovat tuomion tuomiolauselman tarpeellinen tuki ja joita ei tämän takia voida erottaa tuomiolauselmasta (tuomio 25.7.2018, Société des produits Nestlé ym. v. Mondelez UK Holdings & Services, C‑84/17 P, C‑85/17 P ja C‑95/17 P, EU:C:2018:596, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Aikaisempaan päätökseen sisältyvien seikkojen, joiden osalta unionin yleinen tuomioistuin oli huomauttanut, että ne oli perusteltu asianmukaisesti, ei siis voida katsoa saaneen oikeusvoimaa (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 25.7.2018, Société des produits Nestlé ym. v. Mondelez UK Holdings & Services, C‑84/17 P, C‑85/17 P ja C‑95/17 P, EU:C:2018:596, 53 kohta). Nyt käsiteltävässä asiassa nämä aikaisempaan päätökseen sisältyvät seikat eivät siis voineet sitoa neljättä valituslautakuntaa, eikä se voinut vahvistaa niitä riidanalaisessa päätöksessä.
53 Neljäs valituslautakunta on näin ollen ollut väärässä katsoessaan riidanalaisen päätöksen 41 ja 59 kohdassa, että viidennen valituslautakunnan päätelmät, jotka koskevat PlayStation Vita ‑konsolia ja Aqua Vita ‑videopeliä, olivat tulleet lopullisiksi 12.12.2017 annetun tuomion Vita (T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886) johdosta, ja riidanalaisen päätöksen 57 kohdassa, että unionin yleinen tuomioistuin oli vahvistanut viidennen valituslautakunnan toteamuksen, jonka mukaan PlayStation Vita ‑konsoli ei kuulunut ryhmään ”Ääni- ja/tai kuvatallenteet (ei paperista)”, koska sen pääasiallisena tehtävänä ei ollut äänitiedostojen ja kuvien tallentaminen.
54 Sen jälkeen kun aikaisempi päätös oli kumottu perustelujen puutteellisuuden vuoksi neljäs valituslautakunta oli siis noudattaakseen asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 6 kohdasta johtuvaa velvollisuuttaan toteuttaa toimenpiteet, joita 12.12.2017 annetun tuomion Vita (T-35/16, ei julkaistu, EU:T:2017:886) täytäntöönpano edellytti, velvollinen ratkaisemaan uudelleen kaikki asetuksen N:o 207/2009 51 artiklan 1 kohdan a alakohdan soveltamisen kannalta merkitykselliset kysymykset.
55 Edellä esitetystä ilmenee lopuksi, ettei myöskään EUIPO:n toissijaisesti esittämä väite, jonka mukaan riidanalaista päätöstä ei ole perusteltu puutteellisesti, koska on ilmeistä, että neljännen valituslautakunnan omaksuma kanta kyseessä olevista kohdista on sama kuin viidennen valituslautakunnan näistä samoista kohdista aikaisemmassa päätöksessä omaksuma kanta, ei voi menestyä. Riidanalaisesta päätöksestä (ks. edellä 29–33 kohta) ei näet ilmene, että neljännen valituslautakunnan omaksuma kanta kyseessä olevista kohdista on sama kuin viidennen valituslautakunnan näistä samoista kohdista aikaisemmassa päätöksessä omaksuma kanta. Neljäs valituslautakunta totesi riidanalaisessa päätöksessä virheellisesti, että unionin yleinen tuomioistuin oli vahvistanut tietyt viidennen valituslautakunnan päätelmät. Se katsoi näin ollen, että nämä päätelmät sitoivat sitä, tutkimatta kuitenkaan asianosaisten merkityksellisiä väitteitä ja ottamatta niihin kantaa. Kuten edellä 52 kohdassa on jo huomautettu, viidennen valituslautakunnan päätelmät eivät voineet myöskään sitoa neljättä valituslautakuntaa, eikä se voinut vahvistaa niitä riidanalaisessa päätöksessä.
56 Koska neljäs valituslautakunta ei ole noudattanut velvollisuutta ratkaista asia uudelleen kaikkien merkityksellisten kysymysten osalta, ensimmäinen kanneperuste on tältä osin hyväksyttävä ja riidanalainen päätös on kumottava kokonaisuudessaan ilman, että on tarpeen lausua muista väitteistä ja toisesta kanneperusteesta.
Oikeudenkäyntikulut
57 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska EUIPO on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut kantajan vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) neljännen valituslautakunnan 10.9.2018 tekemä päätös (asia R 695/2018‑4), joka koskee Vieta Audio, SA:n ja Sony Interactive Entertainment Europe Ltd:n välistä menettämismenettelyä, kumotaan.
2) EUIPO vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Sony Interactive Entertainment Europen oikeudenkäyntikulut.
Julistettiin Luxemburgissa 19 päivänä joulukuuta 2019.
Allekirjoitukset