JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

VERICA TRSTENJAK

14 päivänä helmikuuta 2012 (1)

Asia C‑618/10

Banco Español de Crédito, S.A.

vastaan

Joaquín Calderón Camino

(Audiencia Provincial de Barcelonan (Espanja) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Kuluttajansuoja – Direktiivi 93/13/ETY – 6 artiklan 1 kohta – Kulutusluottosopimukset – Maksujen viivästyessä sovellettavat korkokannat – Kohtuuttomat ehdot – Kansallinen siviiliprosessioikeus – Maksamismääräysmenettely – Kansallisen tuomioistuimen toimivalta lausua kansallisessa maksamismääräysmenettelyssä viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä kulutusluottosopimukseen sisältyvän, viivästyskorkoa koskevan ehdon sitomattomuudesta ja muuttamisesta – Asetus (EY) N:o 1896/2006 – Eurooppalainen maksamismääräysmenettely – Direktiivi 2008/48/EY – 30 artikla – Ajallinen soveltamisala – Direktiivi 87/102/ETY – 6 ja 7 artikla – Aineellinen soveltamisala – Jäsenvaltioiden menettelyllinen autonomia

Sisällys

I  Johdanto

II  Asiaa koskevat oikeussäännöt

A  Unionin oikeus

B  Kansallinen oikeus

III  Tosiseikat, pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

IV  Oikeudenkäyntimenettely unionin tuomioistuimessa

V  Oikeudenkäynnin osapuolten keskeiset perustelut

VI  Oikeudellinen arviointi

A  Alustavia huomautuksia

B  Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

1. Kansallisen tuomioistuimen rooli kohtuuttomien ehtojen kieltämisessä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan

2. Oikeuskäytännössä kehitettyjen periaatteiden sovellettavuus pääasiassa

a) Unionin tuomioistuimen lähestymistapa asiassa Pénzügyi annetussa tuomiossa

b) Argumentteja, joiden mukaan tätä oikeuskäytäntöä ei voida soveltaa pääasiassa

i) Vertaaminen asiassa Pénzügyi annettuun tuomioon

– Erilainen prosessuaalinen tilanne

– Erityyppiset sopimusehdot

– Päätelmä

ii) Maksamismääräysmenettelyyn soveltamisen seuraukset

– Maksamismääräysmenettelyn toimintaperiaatteen perustava muuttaminen

– Yhdenmukaisuus menettelyllisen autonomian periaatteen kanssa

3. Päätelmät

a) Viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä maksamismääräysmenettelyssä tehtävää tutkintaa koskevan unionin oikeuteen perustuvan velvollisuuden puuttuminen

b) Jäsenvaltioiden toimivalta antaa tiukempia sääntöjä

C  Toinen ennakkoratkaisukysymys

D  Kolmas ennakkoratkaisukysymys

E  Neljäs ja viides ennakkoratkaisukysymys

F  Kuudes ennakkoratkaisukysymys

VII  Ratkaisuehdotus

I       Johdanto

1.        Nyt käsiteltävä asia perustuu ennakkoratkaisupyyntöön, jonka Audiencia Provincial de Barcelona (jäljempänä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin) on esittänyt SEUT 267 artiklan mukaisesti ja jonka myötä kansallinen tuomioistuin on esittänyt unionin tuomioistuimelle joukon kysymyksiä, jotka koskevat direktiivin 93/13/ETY,(2) direktiivin 2009/22/EY(3) asetuksen (EY) N:o 1896/2006,(4) direktiivin 2008/48/EY(5) ja direktiivin 2005/29/EY(6) tulkintaa.

2.        Ennakkoratkaisupyyntö perustuu Banco Español de Crédito, S.A:n (jäljempänä pääasian valittaja) ja Joaquín Calderón Caminon (jäljempänä vastapuoli) väliseen oikeusriitaan lainan maksusta sekä viivästyskoroista. Pääasian valittaja, joka alun perin oli esittänyt kansallisen lainsäädännön nojalla maksamismääräystä koskevan hakemuksen, vaatii nyt kansallista tuomioistuinta kumoamaan päätöksen, jossa julistettiin viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä 29 prosentin viivästyskorkoa koskeva sopimusehto mitättömäksi, muutettiin korkokanta 19 prosentiksi ja velvoitettiin valittaja laskemaan korko uudelleen ennen asian käsittelyn jatkamista.

3.        Ennakkoratkaisupyynnön tarkoituksena on selvittää, onko kansallisella tuomioistuimella unionin oikeuden mukaisesti velvollisuus siviilioikeudellisen vaatimuksen tutkittavaksi ottamista harkitessaan arvioida viran puolesta viivästyskorkoa koskevien, ennakolta laadittujen sopimusehtojen kohtuuttomuutta kulutusluottosopimuksessa ja muuttaa ehtojen sisältöä. Ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin esittää myös asiaan sovellettavan unionin oikeuden kannalta muutamia kysymyksiä, jotka liittyvät luottolaitoksen toimintaan tilanteessa, jossa lainan takaisinmaksu laiminlyödään.

4.        Euroopan unionin kuluttajansuojalainsäädäntöön ollaan parhaillaan tekemässä muutoksia, jotka kertovat komission pyrkimyksistä konsolidoida ja nykyaikaistaa unionin nykyistä säännöstöä. Direktiiviin 93/13/ETY on tehty joitakin yksittäisiä muutoksia(7) kuluttajien oikeuksista 25.10.2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2011/83/EU(8), joka perustuu kansallisten kuluttajansuojasäännösten täyttä yhdenmukaistamista koskevaan lähestymistapaan. Tämän lisäksi komissio käynnisti 11.10.2011 esittämällään ehdotuksella Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisestä eurooppalaisesta kauppalaista(9) lainsäädäntöhankkeen, joka tulevaisuudessa mahdollistaa tämän säännöstön soveltamisen vaihtoehtona rajatylittäviin myyntisopimuksiin osapuolten erillisen sopimuksen perusteella.(10) Vaikkei näitä säädöksiä ajallisesti voidakaan soveltaa pääasiaan, niillä on epäilemättä ratkaiseva vaikutus tulevaan kehitykseen kuluttajansuojalainsäädännön alalla.

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Unionin oikeus

5.        Direktiivin 93/13/ETY tarkoituksena on sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan lähentää jäsenvaltioiden elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen sopimusten kohtuuttomia ehtoja koskevia lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.

6.        Direktiivin 3 artiklassa täsmennetään seuraavaa:

”1. Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.

2. Sopimusehtoa ei koskaan pidetä erikseen neuvoteltuna, jos se on ennakolta laadittu, eikä kuluttaja ole näin ollen voinut vaikuttaa sen sisältöön, varsinkaan ennakolta muotoiltujen vakiosopimusten yhteydessä.

– –”

7.        Direktiivin liitteessä on luettelo ehdoista, joita 3 artiklan 3 kohdan mukaisesti voidaan pitää kohtuuttomina:

”1. Ehdot, joiden tarkoituksena tai seurauksena on:

– –

e) suhteettoman suuren korvauksen vaatiminen kuluttajalta, joka ei täytä velvollisuuksiaan;

– –”

8.        Direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioidaan ottaen huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden ja palvelujen luonne ja viitaten sopimuksentekohetkellä kaikkiin sopimuksen tekoon liittyviin olosuhteisiin sekä kaikkiin muihin sopimuksen ehtoihin tai toiseen sopimukseen, josta se on riippuvainen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan soveltamista.”

9.        Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.”

10.      Direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.”

B       Kansallinen oikeus

11.      Espanjan oikeudessa kohtuuttomia sopimusehtoja koskevasta kuluttajien suojasta säädettiin alun perin kuluttajien ja käyttäjien suojasta 19.7.1984 annetulla yleisellä lailla 26/1984 (Ley General 26/1984 para la Defensa de los Consumidores y Usuarios,(11) jäljempänä laki 26/1984). Tätä lakia muutettiin myöhemmin yleisistä sopimusehdoista 13.4.1998 annetulla lailla 7/1998 (Ley 7/1998 sobre condiciones generales de la contratación,(12) jäljempänä laki 7/1998), jolla saatettiin direktiivi 93/13/ETY osaksi kansallista lainsäädäntöä. Kuninkaan asetuksella 1/2007 (Real Decreto Legislativo 1/2007,(13) jäljempänä RDL 1/2007), joka annettiin 16.11.2007, hyväksyttiin lopulta uusi versio kuluttajien ja käyttäjien suojasta annetusta yleisestä laista.

12.      RDL 1/2007:n 83 §:ssä säädetään seuraamuksista, jotka johtuvat sopimusehdon kohtuuttomuuden toteamisesta. Niistä todetaan, että ”kohtuuttomat sopimusehdot ovat mitättömiä ja niistä ei katsota sovitun” ja että ”sitä sopimuksen osaa, johon mitättömyys vaikuttaa, muutetaan Espanjan siviililain 1258 §:ssä säädetyn mukaisesti ja lojaliteettiperiaatetta noudattaen. Tätä varten tuomioistuin, joka julistaa sopimusehdot mitättömiksi, muuttaa sopimusta, ja sillä on toimivalta lieventää osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia, jos sopimus pysyy voimassa, ja pätemättömyyden seurauksia, jos kuluttajalle tai käyttäjälle aiheutuu merkittävää vahinkoa. Tuomioistuin voi julistaa koko sopimuksen pätemättömäksi vain siinä tapauksessa, että sopimukseen jäljelle jäävien ehtojen perusteella määräytyvä osapuolten asema on epäsuhtainen eikä sitä voida korjata”.

13.      Espanjan siviililain 1108 §:ssä säädetään, että jos sitoumuksena on rahamäärän maksaminen eikä velallinen maksa velkaansa ajoissa, vahingot ja haitat korvataan, jos muuta ei ole sovittu, maksamalla sovitut korot, ja jos koroista ei ole sovittu, maksamalla lakisääteinen korko.

14.      Espanjan siviililain 1258 §:n mukaan sopimus syntyy yksinkertaisesti tahtojen yhtymisellä, ja sopimukset velvoittavat siitä lähtien nimenomaisesti sovittujen seikkojen täyttämisen lisäksi myös kaikkiin seurauksiin, jotka ovat luonteeltaan lojaliteettiperiaatteen, hyvän tavan sekä lain mukaisia.

III  Tosiseikat, pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

15.      Pääasian asianosaiset tekivät 28.5.2007 sopimuksen 30 000 euron suuruisesta lainasta, jonka tarkoituksena oli ajoneuvon hankinta. Kuten ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevasta päätöksestä ilmenee, todellinen vuosikorko oli 8,890 prosenttia, lainan korko 7,950 prosenttia ja viivästyskorko 29 prosenttia. Vaikka lainan piti erääntyä vasta 5.6.2014, valittaja vaati saatavaansa ennenaikaisesti, koska vastapuoli ei ollut maksanut kaikkia sovituista 67 takaisinmaksuerästä.

16.      Valittaja esitti 8.1.2009 maksamismääräystä koskevan hakemuksen, jossa vaadittiin 29 381,95:tä euroa sopimukseen perustuvine korkoineen ja kuluineen. Juzgado de Primer Instancia n° 2 de Sabadell antoi 21.1.2010 päätöksen, jossa viivästyskorkoa koskeva sopimusehto julistettiin mitättömäksi, viivästyskoroksi vahvistettiin 19 prosenttia ja valittajaa vaadittiin laskemaan korot samalta aikaväliltä uudelleen päätöksessä esitetyn mukaisesti. Asiaa käsitellyt tuomioistuin perusteli ratkaisuaan viivästyskorkoa koskevan sopimusehdon kohtuuttomuudella. Se esitti voivansa todeta mitättömyyden viran puolesta myös maksamismääräysmenettelyssä, koska tarkastellut säännökset ovat luonteeltaan pakottavia.

17.      Pääasian valittaja riitauttaa tämän päätöksen ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle tekemässään valituksessa. Se vetoaa tehokkaan oikeussuojan välttämättömyyteen ja toteaa lähinnä, ettei sopimukseen perustuvaa viivästyskorkoa ole mahdollista arvioida viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä vaan että arviointi voidaan suorittaa vasta vastapuolen vastustaessa maksamismääräystä.

18.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää unionin oikeuden tulkintaa tarpeellisena asian ratkaisemiseksi. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii erityisesti, onko kansallisella tuomioistuimella unionin oikeuden mukaan mahdollisuus päättää maksamismääräysmenettelyssä viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä viivästyskorkoa koskevan sopimusehdon mitättömyydestä vai onko sen sen sijaan jätettävä sopimuspuolten asiaksi vedota tuomioistuimessa tällaisen ehdon mitättömyyteen, mikäli ei poikkeuksellisesti ole kyse sopimusehdoista, jotka selvästi rikkovat pakottavia sääntöjä tai muita kieltäviä säännöksiä. Tästä syystä kyseinen tuomioistuin on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko vastoin unionin oikeutta ja erityisesti kuluttajansuojaa koskevia sääntöjä, että kansallinen tuomioistuin jättää lausumatta viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä ja missä tahansa asian käsittelyn vaiheessa kulutusluottosopimukseen sisältyvän, (tässä tapauksessa 29 prosentin) viivästyskorkoa koskevan ehdon mitättömyydestä ja muuttamisesta? Voiko tuomioistuin päättää unionin oikeudessa tunnustettuja kuluttajan oikeuksia muuttamatta, että tällaisen ehdon mahdollinen arviointi riippuu velallisen aloitteesta (asianmukainen väite)?

2)      Miten tulkitaan tässä yhteydessä direktiivien mukaisella tavalla kuninkaan asetuksen nro 1/2007 83 §:ää (kuluttajien ja käyttäjien suojasta 19.7.1984 annetun yleisen lain 26/1984 (Ley General 26/1984 para la Defensa de los Consumidores y Usuarios) entinen 8 §), kun otetaan huomioon direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohta ja direktiivin 2009/22/ETY 2 artikla? Millainen on tässä yhteydessä direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohdan ulottuvuus, kun siinä säädetään, että kohtuuttomat sopimusehdot ’eivät sido kuluttajia’?

3)      Suljetaanko viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä tehtävä tuomioistuinvalvonta pois, jos hakija ilmoittaa maksamismääräyshakemuksessaan selkeästi viivästyskoron; vaatimuksen määrän, mukaan lukien sen pääoman ja koron; sopimussakon ja kulut; korkokannan ja ajan, jolta kyseistä korkoa vaaditaan (tai maininnan lakisääteisen koron lisäämisestä viran puolesta määräyksen antavan jäsenvaltion lainsäädännön nojalla); vaatimuksen perusteen, mukaan luettuna kuvaus vaatimuksen sekä koron perusteena olevista seikoista, täsmentäen, ovatko kyseessä lakisääteiset korot, sopimukseen perustuvat korot, koron pääomittaminen vai lainan korkokanta ja onko hakija suorittanut laskennan ja montako prosenttiyksikköä korko ylittää keskuspankin peruskoron, kuten säädetään eurooppalaisesta maksamismääräysmenettelystä annetussa yhteisön asetuksessa?

4)      Kun direktiiviä 2008/48/EY ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, velvoittavatko sen 5 artiklan 1 kohdan l ja m alakohta, 6 artikla ja 10 artiklan 2 kohdan 1 alakohta, joissa viitataan ’mukauttamista koskeviin järjestelyihin’, luottolaitosta esittämään sopimuksessa erityisen selkeällä tavalla (ei siis sopimuksen varsinaisessa tekstissä niin, ettei se erotu mitenkään) ’ennen sopimuksen tekoa annettavina tietoina’ viivästyskoron maksujen laiminlyönnin varalta selkeästi ja selvästi erottuvalla tavalla ja sitä määritettäessä huomioon otettavat seikat (taloudelliset kulut, perintäkulut jne.) sekä lisäämään varoituksen kustannuksiin liittyvistä seurauksista?

5)      Sisältyykö direktiivin 2008/48/EY 6 artiklan 2 kohtaan velvollisuus ilmoittaa luoton tai lainan ennenaikaisesta erääntymisestä, josta lukien viivästyskoron kertyminen alkaa? Sovelletaanko direktiivin 2008/48/EY 7 artiklan mukaista perusteettoman edun kiellon periaatetta, kun luottolaitos ei vaadi pelkästään tavaran (lainapääoman) palautusta vaan myös erityisen korkeaa viivästyskorkoa?

6)      Kun kansallista täytäntöönpanosäännöstöä ei ole, voiko tuomioistuin direktiivin 2005/29/EY 11 artiklan 2 kohdan valossa tutkia viran puolesta, onko viivästyskorkoa koskevan ehdon sisällyttäminen sopimustekstiin sopimaton menettely?”

IV      Oikeudenkäyntimenettely unionin tuomioistuimessa

19.      Ennakkoratkaisun esittämistä koskeva, 29.11.2010 päivätty päätös saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 29.12.2010.

20.      Pääasian valittaja, Espanjan kuningaskunnan hallitus, Saksan liittotasavallan hallitus ja Euroopan komissio esittivät kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa mainitussa määräajassa.

21.      Pääasian valittajan, Espanjan kuningaskunnan hallituksen, Saksan liittotasavallan hallituksen ja komission edustajat ja asiamiehet esittivät suullisia huomautuksia 1.12.2011 pidetyssä istunnossa.

V       Oikeudenkäynnin osapuolten keskeiset perustelut

22.      Oikeudenkäynnin osapuolten väitteet esitetään olennaisilta osin yksittäisten oikeuskysymysten tutkimisen yhteydessä.

VI     Oikeudellinen arviointi

A       Alustavia huomautuksia

23.      Kun velallinen ei maksa velkojansa rahasaatavia, ei tämä aina johdu siitä, että hänellä olisi saatavaa koskevia asiallisia vastaväitteitä. Usein velallinen on yksinkertaisesti haluton maksamaan tai maksukyvytön. Näissä tapauksissa voi velkojan näkökulmasta vaikuttaa siltä, ettei ole järkevää ryhtyä tuomioistuimessa pääasiamenettelyyn tätä velallista vastaan.(14) Hän etsii todennäköisemmin yksinkertaisempia ja edullisempia mahdollisuuksia täytäntöönpanoperusteen aikaansaamiseksi. Useat jäsenvaltiot ovat ottaneet huomioon tämän vaatimuksen yksinkertaistetusta keinosta vaatia oikeuksiaan ottamalla siviiliprosessilaissaan käyttöön erinäisiä erityismenettelyjä rahasaatavien perimiseksi.(15) Menettelyjen muoto ja käytännön merkitys voivat kuitenkin vaihdella huomattavasti kansallisesta lainsäädännöstä toiseen.(16)

24.      Koska näiden menettelyjen muoto on vähitellen pitkälti vakiintunut, on joissakin oikeusjärjestyksissä tuomioistuinlaitoksen työtaakan vähentämiseksi esimerkiksi siirretty vastuu näistä menettelyistä oikeuslaitoksen virkamiehille, joilla on vastaava oikeudellinen koulutus – esimerkiksi Saksassa Rechtspfleger tai Urkundsbeamter –(17), kun taas toisissa oikeusjärjestyksissä yksinomainen toimivalta on edelleen siviilituomioistuimen tuomarilla.(18) Lisäksi tarve tehdä oikeuksien täytäntöönpanosta yksinkertaisempaa ja nopeampaa on johtanut siihen, että joissakin oikeusjärjestyksissä on hyväksytty tietoisesti poikkeuksia siviilikanteiden perustaviin sääntöihin, esimerkiksi asianosaisten kuulemisen osalta tai esitetyn vaatimuksen tueksi esitetyn näytön määrän ja sen riittävyyden (uskottavuus tai ilmeisyys) osalta.(19)

25.      Lainsäätäjän pyrkimyksestä yhtäältä joutuisamman oikeuksien täytäntöönpanon ja toisaalta menettelyllisten takeiden ylläpitämisen välisen ristiriidan asianmukaiseen ratkaisuun todistaa unionin tasolla asetus (EY) N:o 1896/2006, jolla otettiin käyttöön – kansallisten menettelyjen rinnalle – eurooppalainen maksamismääräysmenettely riitauttamattomia rahamääräisiä vaatimuksia koskevien valtion rajat ylittävien siviili- ja kauppaoikeudellisten asioiden yhteydessä. Tämä eurooppalainen maksamismääräysmenettely perustuu siinä mielessä jäsenvaltioiden kokemuksiin tällaisista yksinkertaistetuista menettelyistä, että siihen on sisällytetty lukuisia ratkaisuja, jotka ovat osoittautuneet käyttökelpoisiksi kansallisella tasolla. Näihin kuuluu esimerkiksi riitauttamismahdollisuuden myöntäminen, jos vastaaja esimerkiksi haluaa kiistää maksamismääräyksen; tällaisessa tapauksessa, kuten myös useimmissa kansallisissa maksamismääräysmenettelyissä,(20) menettelyä jatketaan tuomioistuimessa tavanomaisen siviiliprosessin sääntöjen mukaan.(21)

26.      Nyt käsiteltävässä asiassa on kysymys Espanjassa rahamääräisten vaatimusten perinnän yhteydessä käytettävästä maksamismääräysmenettelystä (proceso monitorio), johon sisältyy useita edellä mainituista tyypillisistä piirteistä. Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensin, mitä unionin oikeuden mukaisia edellytyksiä rahamääräisten vaatimusten toteuttamista koskevan kansallisen tuomioistuinmenettelyn on täytettävä, jotta kuluttajaa suojellaan tehokkaasti vaatimuksilta, jotka perustuvat kohtuuttomiin ehtoihin kulutusluottosopimuksissa. Tarkemmin sanottuna kyse on kansallisen tuomioistuimen mahdollisesta unionin oikeuteen perustuvasta velvollisuudesta myös maksamismääräysmenettelyn yhteydessä päättää viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä kulutusluottosopimukseen sisältyvän, kohtuuttoman ehdon sitomattomuudesta ilman, että kohtuuttomuuden arviointi tehdään riippuvaiseksi velallisen menettelystä prosessissa.

27.      Tämän kysymyksenasettelun arkaluonteisuus johtuu ennen kaikkea siitä, että kohtuuttomuuden arviointi edellyttää tavallisesti sitä, että kansallinen tuomioistuin arvioi kattavasti sopimuksesta määräytyviä oikeuksia ja velvollisuuksia, mitä tavallisesti ei tehdä maksamismääräysmenettelyn yhteydessä. Jos unionin tuomioistuin puoltaisi tällaista unionin oikeuden mukaista velvoitetta, siitä seuraisi loppujen lopuksi, että kansallinen lainsäätäjä pakotettaisiin muuttamaan merkittävästi siviiliprosessioikeuttaan täyttääkseen unionin oikeuden vaatimukset. Samalla lainsäätäjän olisi kuitenkin varmistettava, ettei kansallisen maksamismääräysmenettelyn tehokkuus kärsisi ja että se säilyttäisi jatkossakin asemansa yksinkertaisena ja edullisena oikeuksien täytäntöönpanon välineenä.(22) Koska tämä kysymyksenasettelu on erityisen merkityksellinen ja vastauksella, jonka unionin tuomioistuin siihen antaa, saattaa hyvinkin olla kauaskantoisia vaikutuksia jäsenvaltioiden siviiliprosessioikeuteen, sillä on tutkinnassani erityinen painoarvo.

B       Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

28.      Ennakkoratkaisukysymys on melko laajasti muotoiltu (”missä tahansa asian käsittelyn vaiheessa”), mikä voisi antaa olettaa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa yleisesti selvittää kansallisen siviilituomioistuimen tuomarin toimivallan kohtuuttomien ehtojen kieltämisessä. Jos ennakkoratkaisukysymys kuitenkin ymmärrettäisiin näin, ei otettaisi huomioon, että unionin tuomioistuin on käsitellyt aihetta kattavasti jo direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohtaa koskevassa oikeuskäytännössään. Kun ennakkoratkaisupyyntöä arvioidaan järkevästi pääasian erityispiirteiden perusteella, voidaan ennemminkin olettaa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa tietää, voidaanko unionin tuomioistuimen kuluttajansuojan alalla kehittämiä oikeuskäytännön periaatteita soveltaa myös kansalliseen maksamismääräysmenettelyyn. Ennen tämän kysymyksen käsittelyä on kuitenkin tarpeen palauttaa pikaisesti mieleen nämä oikeuskäytännössä kehitetyt periaatteet.

1.       Kansallisen tuomioistuimen rooli kohtuuttomien ehtojen kieltämisessä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan

29.      Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivillä 93/13/ETY toteutettu suojajärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta, mikä johtaa kuluttajan sitoutumaan elinkeinonharjoittajan ennakolta laatimiin sopimusehtoihin ilman, että hän voisi vaikuttaa niiden sisältöön.(23) Tämän heikomman aseman takia direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia. Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, kyseessä on pakottava säännös, jolla pyritään korvaamaan muodollinen tasapaino, joka sopimuksessa perustetaan sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, todellisella tasapainolla, jolla voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus.(24)

30.      Taatakseen direktiivillä 93/13/ETY tavoitellun suojan yhteisöjen tuomioistuin on useaan otteeseen todennut, että tätä kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välistä epätasa-arvoista tilannetta voidaan tasoittaa ainoastaan sopimuspuolten ulkopuolisella aktiivisella toiminnalla.(25) Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut näiden periaatteiden valossa, että kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus viran puolesta tutkia sopimusehdon kohtuuttomuus.(26) Tuomioistuimen mahdollisuus tutkia viran puolesta tietyn sopimusehdon kohtuuttomuus on yhteisöjen tuomioistuimen näkemyksen mukaan keino, jonka avulla voidaan samanaikaisesti saavuttaa direktiivin 93/13/ETY ”6 artiklassa asetettu tavoite eli sen estäminen, että kohtuuton ehto sitoisi yksittäistä kuluttajaa, ja edistää direktiivin 7 artiklassa tarkoitetun tavoitteen toteuttamista, koska tällainen tutkiminen voi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että elinkeinonharjoittaja lakkaa käyttämästä kohtuuttomia ehtoja kuluttajien kanssa tekemissään sopimuksissa”.(27) Tätä tuomioistuimelle annettua mahdollisuutta yhteisöjen tuomioistuin on lisäksi pitänyt ”tarpeellisena tosiasiallisen kuluttajansuojan turvaamiseksi, kun otetaan huomioon muun muassa se vähäistä suurempi vaara, että kuluttaja ei tunne oikeuksiaan tai kohtaa vaikeuksia niiden käyttämisessä”.(28)

31.      Asiassa Pannon antamassaan tuomiossa(29) yhteisöjen tuomioistuin vahvisti kuluttajan asemaa oikeudenkäynnissä viittaamalla kansallisen tuomioistuimen velvollisuuteen tutkia viran puolesta sopimusehdon kohtuuttomuus ”aina silloin, kun sillä on käytössään tämän tutkinnan edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat”. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin täsmensi, että tämä velvollisuus koskee kansallista tuomioistuinta myös silloin, kun se selvittää omaa alueellista toimivaltaansa.(30) Tätä oikeuskäytäntöä täsmennettiin asiassa Pénzügyi 9.11.2010 annetussa tuomiossa(31) siten, että unionin tuomioistuimen näkemyksen mukaan ”kansallisen tuomioistuimen on ryhdyttävä viran puolesta selvittämistoimiin todetakseen, kuuluuko sen käsiteltävänä olevan riidan kohteena olevassa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehdyssä sopimuksessa oleva oikeuspaikkalauseke, jossa myönnetään yksinomainen alueellinen toimivalta, direktiivin 93/13/ETY soveltamisalaan, ja jos näin on, arvioitava viran puolesta tällaisen lausekkeen mahdollista kohtuuttomuutta”.(32) Sen tutkinnasta, sovelletaanko direktiiviä 93/13/ETY konkreettiseen sopimukseen, unionin tuomioistuin totesi, että kansallisen tuomioistuimen on ”kaikissa tapauksissa ja kansallisen oikeuden säännöksistä riippumatta selvitettävä, onko riidanalaisesta ehdosta neuvoteltu erikseen elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä”.

2.       Oikeuskäytännössä kehitettyjen periaatteiden sovellettavuus pääasiassa

a)       Unionin tuomioistuimen lähestymistapa asiassa Pénzügyi annetussa tuomiossa

32.      Kaikista edellä mainituista tuomioista asiassa Pénzügyi annettu tuomio on mielestäni valaisevin etsittäessä vastausta ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen, erityisesti siksi, että unionin tuomioistuin käsitteli kyseisessä asiassa samankaltaista kysymyksenasettelua. Siltä kysyttiin tuolloin seuraavaa: Mikäli kansallinen tuomioistuin havaitsee sopimusehdon mahdollisen kohtuuttomuuden mutta asianosaiset eivät ole esittäneet tältä osin mitään vaatimuksia, voiko kansallinen tuomioistuin selvittää asian viran puolesta arvioinnin kannalta tarpeellisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen vahvistamiseksi siinä tapauksessa, että tällainen selvittäminen on kansallisen prosessioikeuden mukaan sallittua vain silloin, kun asianosaiset sitä vaativat? Unionin tuomioistuin vastasi tähän kysymykseen myöntävästi, kuten edellä mainituista tuomion kohdista käy ilmi. Lisäksi se antoi kansalliselle tuomioistuimelle unionin oikeuteen perustuvan velvoitteen ryhtyä selvittämistoimiin tarpeellisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen selvittämiseksi. Tässä yhteydessä annettiin vastaus kysymykseen, joka asiassa Pannon annetussa tuomiossa oli vielä jätetty avoimeksi, nimittäin miten tämä tarkalleen ottaen on tehtävä. Koska unionin tuomioistuin ei antanut asiasta tarkempia ohjeita, voitiin siis olettaa, että asiassa on noudatettava kunkin yksittäisen jäsenvaltion prosessioikeutta.

33.      Tämän ratkaisuehdotuksen 31 kohdassa mainitut tuomion kohdat antavat olettaa, että unionin tuomioistuin tavoitteli mahdollisesti poikkeusta siviiliprosessin määräämisperiaatteeseen taatakseen unionin lainsäätäjän tavoitteleman kuluttajansuojan tehokkuuden tietynlaisessa tapauksessa. Tämä lähestymistapa on yhdenmukainen unionin tuomioistuimen tähänastisen, kuluttajaystävällisen oikeuskäytännön kanssa. Kun nimittäin kansalliselle siviilituomioistuimen tuomarille annetaan laaja tutkintavelvoite, hänelle annetaan mahdollisuus kuluttajan suojelemiseksi puuttua menettelyyn, vaikka kansallinen oikeus ei yleensä sallisi hänen toimivan näin. Oikeus toimenpiteisiin olisi tällöin johdettavissa suoraan unionin oikeudesta, joten sen kanssa ristiriidassa olevat kansalliset menettelymääräykset olisi jätettävä huomiotta unionin oikeuden ensisijaisuuden vuoksi.

b)       Argumentteja, joiden mukaan tätä oikeuskäytäntöä ei voida soveltaa pääasiassa

34.      Vaikka tämä lähestymistapa onkin kuluttajansuojan näkökulmasta ilahduttava, en pidä tämän oikeuskäytännön rajoittamatonta soveltuvuutta maksamismääräysmenettelyn kaltaiseen menettelyyn dogmaattisesti ilman muuta mahdollisena. Mielestäni on otettava huomioon ne erityispiirteet, jotka olivat ominaisia asialle Pénzügyi ja joihin unionin tuomioistuimen ratkaisu perustui. Lisäksi on otettava huomioon seuraukset, joita olisi tämän oikeuskäytännön soveltamisella maksamismääräysmenettelyyn.

i)       Vertaaminen asiassa Pénzügyi annettuun tuomioon

–        Erilainen prosessuaalinen tilanne

35.      Ensin on huomautettava, että prosessuaalinen tilanne, jossa kuluttaja oli kyseisessä asiassa, oli erilainen kuin pääasiassa, joten näitä asioita ei mielestäni voida rinnastaa. Kuten asiassa Pénzügyi annetussa tuomiossa annetuista oikeudenkäynnin vaiheita koskevista tiedoista(33) ilmenee, kuluttajaa vastaan oli haettu maksamismääräystä, koska hän oli laiminlyönyt lainan maksamisen. Haettu maksamismääräys oli annettu hakemuslainkäyttömenettelyssä, jossa ei Unkarin oikeuden mukaan edellytetä, että kyseinen tuomioistuin pitää suullisen käsittelyn tai kuulee toista osapuolta. Kun ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin oli antanut maksamismääräyksen, se ei ollut epäillyt alueellista toimivaltaansa eikä lainasopimuksessa olevaa oikeuspaikkalauseketta.

36.      Tuomiosta ilmenee kuitenkin myös, että kuluttaja oli vastustanut maksamismääräystä, minkä seurauksena maksamismääräysmenettely siirrettiin kontradiktoriseen menettelyyn, jossa noudatetaan yleisiä siviiliprosessioikeuden säännöksiä.(34) Näin ollen voidaan olettaa, että oli aloitettu menettely pääasiassa. Pääasiassa maksamismääräysmenettely kuitenkin eteni ilman, että kuluttaja olisi riitauttanut sitä oikeudessa. Sen sijaan kansallinen tuomioistuin puuttui asiaan omasta aloitteestaan julistaen kohtuuttomaksi katsotun sopimusehdon mitättömäksi. Näin ollen on lähdettävä siitä, että unionin tuomioistuimen asiassa Pénzügyi kehittämä lähestymistapa koskee oikeastaan pääasian käsittelyä siviiliprosessissa eikä maksamismääräysmenettelyä.

–        Erityyppiset sopimusehdot

37.      Lisäksi on kiinnitettävä huomiota siihen seikkaan, että asiassa Pénzügyi oli kyse täysin erilaisesta sopimusehdosta kuin pääasiassa. Tämä seikka on erityisen merkittävä, ja sitä on tutkittava seikkaperäisesti. Tässä yhteydessä on tarkasteltava erityyppisiä ehtoja, joita kansallisen tuomioistuimen yleensä on käsiteltävä.

38.      Asiassa Pénzügyi pääasian kohde oli oikeuspaikkalauseke, joka sisältyi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen lainasopimukseen. Tämä ehto oli siinä mielessä erikoinen, että siinä määrättiin sellaisen tuomioistuimen yksinomaisesta alueellisesta toimivallasta, joka ei ollut sen alueen tuomioistuin, jossa kuluttajan kotipaikka sijaitsi, eikä sen alueen tuomioistuin, jossa elinkeinonharjoittajan kotipaikka sijaitsi, vaan joka sijaitsi viimeksi mainitun kotipaikan lähellä sekä maantieteellisesti että liikenneyhteyksien kannalta.(35) Siinä mielessä tämä oikeuspaikkalauseke oli, kuten unionin tuomioistuin asiassa Pénzügyi antamassaan tuomiossa myös perustellusti totesi, samankaltainen kuin ehto, josta oli kyse jo asiassa Océano Grupo Editorial ja Salvat Editores. Tuomioistuin muistutti, että se oli kyseisen tuomion 24 kohdassa katsonut, että oikeuspaikkalauseketta, jossa myönnetään yksinomainen toimivalta sen alueen tuomioistuimelle, jossa elinkeinonharjoittajan kotipaikka sijaitsee, on pidettävä direktiivin 3 artiklassa tarkoitettuna kohtuuttomana ehtona, koska se lojaliteettiperiaatteen vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.(36)

39.      Unionin tuomioistuin näki tästä aiheutuvan kuluttajalle huomattavaa vahinkoa, koska tällainen ehto merkitsee hänelle velvollisuutta alistua sellaisen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan, joka voi olla kaukana kuluttajan kotipaikasta, mikä on omiaan vaikeuttamaan etenkin silloin, kun riidan arvo on vähäinen, sitä, että kuluttaja puolustaa oikeuksiaan, sillä oikeudessa esiintymisestä aiheutuu kuluja. Tällainen oikeuspaikkalauseke kuului siten unionin tuomioistuimen näkemyksen mukaan direktiivin liitteen 1 kohdan q alakohdan soveltamisalaan, koska se on sopimusehto, jonka tarkoituksena tai seurauksena on kuluttajan kanneoikeuden poissulkeminen tai rajoittaminen.(37) Lisäksi unionin tuomioistuin piti tällaista ehtoa elinkeinonharjoittajan kohtuuttomana suosimisena, koska se sallii tämän koota kaikki elinkeinotoimintaansa liittyvät oikeusriidat yhteen tuomioistuimeen, joka ei ole kuluttajan kotipaikan tuomioistuin, mikä sekä helpottaa mainitun elinkeinonharjoittajan oikeudessa esiintymisen järjestämistä että tekee siitä edullisempaa.(38)

40.      Toisin kuin asioissa Pénzügyi sekä Océano Grupo Editorial ja Salvat Editores nyt käsiteltävän asian kohde ei kuitenkaan ole oikeuspaikkasopimus vaan viivästyskorkoa koskeva sopimusehto. Tämä ero on siksi tärkeä, että kansallisen tuomioistuimen lähestymistapa siviiliprosessissa riippuu kussakin tapauksessa kyseessä olevan sopimusehdon luonteesta.

41.      Kuten totesin asiassa Pénzügyi esittämässäni ratkaisuehdotuksessa,(39) tällaisten ehtojen, joissa määrätään aineellisista sopimusvelvoitteista, ja oikeuspaikkasopimusten välillä on lähtökohtaisesti tehtävä ero. Ensiksi mainituille on tyypillistä, että ne sisältävät usein yksityiskohtaisia, sopimuspuolia sitovia sääntöjä, joiden yhteensoveltumattomuus lojaliteettiperiaatteen kanssa ei erityisesti niiden monimutkaisuuden takia aina ilmene ensi silmäyksellä. Sen sijaan yhteensoveltumattomuuden toteamiseen tarvitaan usein kansallisen tuomioistuimen perusteellista arviointia käsiteltävän tapauksen kaikkien seikkojen avulla. Tähän viittaa myös komissio.(40) Direktiivissä 93/13/ETY edellytetään implisiittisesti, että kansallinen tuomioistuin ryhtyy tällaiseen perusteelliseen arviointiin, sillä 3 artiklan sisältämän määritelmän mukaan ehtoa voidaan pitää kohtuuttomana ainoastaan, jos se lojaliteettiperiaatteen vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille, mikä voidaan todeta vasta huolellisen tutkinnan avulla. Lisäksi direktiivin 93/13 4 artiklassa säädetään, että ”sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioidaan ottaen huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden ja palvelujen luonne ja viitaten sopimuksentekohetkellä kaikkiin sopimuksen tekoon liittyviin olosuhteisiin sekä kaikkiin muihin sopimuksen ehtoihin tai toiseen sopimukseen, josta se on riippuvainen”. Näiden olosuhteiden huomioon ottaminen edellyttää siis kyseisen ehdon tutkintaa, joka menee selvästi pidemmälle kuin pelkkä uskottavuuden tutkinta.

42.      Myös alussa mainitussa ehdotuksessa asetukseksi yhteisestä eurooppalaisesta kauppalaista(41) otetaan huomioon se, että tiettyjä ehtoja on usein tutkittava huolellisesti niiden kohtuuttomuuden havaitsemiseksi. Ehdotus sisältää muun muassa ”kohtuuttomista ehdoista” elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa laadittuja säännöksiä, jotka pitkälti vastaavat direktiivin 93/13/ETY säännöksiä.(42) Tässä yhteydessä on tärkeää mainita, että asetusehdotus sisältää myös säännöksiä koroista tapauksessa, jossa kuluttajan maksut viivästyvät.(43) Erityisen mielenkiintoinen tässä on säännös,(44) jonka mukaan silloin, kun vahvistetaan korkeampi korko kuin asetusehdotuksessa ehdotetaan, tällainen sopimusehto ei ole sitova, mikäli se arvioidaan asiaankuuluvissa säännöksissä tarkoitetussa merkityksessä ”kohtuuttomaksi”. Itse arviointi tapahtuu yhtä tiukkojen kriteerien mukaan kuin direktiiviä 93/13/ETY sovellettaessa.(45) Se, tuleeko tämä säädös tässä muodossa koskaan voimaan, riippuu tietenkin lainsäädäntömenettelyn etenemisestä. Se helpottaisi joka tapauksessa pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten sopimusehtojen kohdalla – mikäli sopimuspuolet sopivat yhteisen eurooppalaisen kauppalain soveltamisesta – kansallisen tuomioistuimen, jonka on arvioitava viivästyskorkoa koskevan sopimusehdon mahdollista kohtuuttomuutta, ratkaisun tekemistä.

43.      Mikäli kyseistä ehtoa ei poikkeuksellisesti ole määritelty lainsäädännössä esimerkiksi siten, että se mainitaan luettelossa ehdoista, jotka joka tapauksessa on julistettava kohtuuttomiksi, kansallisen tuomioistuimen on arvioitava ehdon kohtuuttomuutta. Tässä yhteydessä on kuitenkin huomautettava, että edes se, että ehto on määritelty kuten direktiivin 93/13/ETY liitteen ehtojen kuvauksessa, ei muuta tätä tosiasiaa. Direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu liite sisältää nimittäin vain ohjeellisen luettelon, joka ei ole tyhjentävä, niistä ehdoista,(46) joita voidaan pitää kohtuuttomina.(47) Luettelossa olevaa ehtoa ei välttämättä ole pidettävä kohtuuttomana, ja päinvastoin sellainen ehto, joka ei ole luettelossa, voidaan todeta kohtuuttomaksi.(48) Näin ollen pelkästään siitä, että ehto on luettelossa, ei voida välttämättä päätellä, että se on myös kohtuuton. Huolimatta ohjeellisesta luonteesta, joka tällaisella seikalla oikeuskäytännön mukaan on, kyseisen sopimusehdon mahdollista kohtuuttomuutta on arvioitava erikseen ja yksityiskohtaisesti.

44.      Tilanne on kuitenkin erilainen, jos kansallisen tuomioistuimen on käsiteltävä asiassa Pénzügyi kyseessä olleen kaltaista oikeuspaikkalauseketta. Kuten totesin asiassa Pénzügyi esittämäni ratkaisuehdotuksen 112 kohdassa, kansallinen tuomioistuin voi tutkia sellaisen sopimusehdon, joka olisi mahdollisesti luokiteltava kohtuuttomaksi, koska sen tarkoituksena on myöntää kaikkia sopimuksesta johtuvia riita-asioita koskeva toimivalta sen alueen tuomioistuimelle, jossa elinkeinonharjoittajan kotipaikka sijaitsee, jo samassa yhteydessä, kun se tutkii viran puolesta oman toimivaltaisuutensa. Tällöin se ei tarvitse asianosaisten seikkaperäisiä lausumia. Laajan tutkintavelvollisuuden asettaminen ei ollut välttämätöntä direktiivin 93/13/ETY tavoitteena olevan kohtuuttomien sopimusehtojen valvonnan toteuttamiseksi. Tämän oletuksen vahvisti myös pääasian prosessuaalinen tilanne. Kuten totesin ratkaisuehdotuksessani, asiakirja-aineistosta ilmeni, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomasi ennen suullisen käsittelyn aloittamista koskevan päätöksen tekemistä, että pääasian vastaajan kotipaikka ei sijaitse sen tuomiopiirissä. Pääasian valittaja oli esittänyt maksamismääräyksen vahvistamista koskevan hakemuksensa tuomioistuimelle, joka sijaitsee lähellä sen kotipaikkaa, sellaisten yleisten sopimusehtojen perusteella, joiden määräykset epäilyttivät tätä tuomioistuinta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin siis viittasi viime kädessä oikeuspaikkalausekkeen kohtuuttomuuteen.

45.      Edellä esitetyn perusteella katson, että oli ymmärrettävää, että ennakkoratkaisua asiassa Pénzügyi pyytänyt tuomioistuin luokitteli kyseisen ehdon kohtuuttomaksi, seuraavista syistä: Ensinnäkin kyseinen tuomioistuin käsitteli sopimusehtoa, jonka kohtuuttomuudesta ei yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Océano Grupo antamassa tuomiossa itse tekemän arvion perusteella ollut epäilystäkään. Näin ollen voidaan perustellusti väittää, että kyse oli unionin oikeudessa riittävän tarkasti määritellystä ehdosta. Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pystyi selvittäessään omaa alueellista toimivaltaansa ja siten suhteellisen yksinkertaisesti selvittämään tarpeelliset tosiseikat ja oikeudelliset seikat täyttääkseen velvollisuutensa tutkia viran puolesta sopimusehdon kohtuuttomuutta. Toisin sanoen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ei tarvinnut arvioida kohtuuttomuutta laajasti, kun otetaan huomioon käsiteltävän tapauksen kaikki seikat.

46.      On välttämätöntä palauttaa mieleen nämä seikat, jotta asiassa Pénzügyi annettu tuomio voidaan asettaa oikeaan kontekstiin. Mielestäni tästä seuraa, että kansallisen tuomioistuimen velvollisuus ryhtyä viran puolesta selvittämistoimiin, kuten unionin tuomioistuin määräsi kyseisen tuomion 56 kohdassa, voidaan ymmärtää ainoastaan sitä taustaa vasten, että kansallisen siviilituomioistuimen tuomari pystyy yleensä suhteellisen yksinkertaisesti selvittämään toimivaltansa viran puolesta ja samalla toteamaan asioissa Océano Grupo ja Pénzügyi kyseessä olleen kaltaisen sopimusehdon kohtuuttomuuden. Tämä ei aineellisen ehdon kohdalla ole ilman muuta mahdollista jo mainitsemistani syistä varsinkaan, jos kohtuuttomuuden toteaminen edellyttää huolellista tutkintaa. Asiassa Pénzügyi annettu tuomio tarjoaa näin ollen asianmukaisen ratkaisun kuluttajansuojan takaamiseksi ainoastaan kyseessä olleen pääasian erityisissä olosuhteissa.

–        Päätelmä

47.      Katson siis, että asiassa Pénzügyi kehitetyn oikeuskäytännön sovellettavuus nyt käsiteltävän asian kaltaiseen tapaukseen ei tule kysymykseen, mikäli siihen liittyy kansallisen tuomioistuimen velvoite päättää maksamismääräysmenettelyn yhteydessä viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä kulutusluottosopimukseen sisältyvän, viivästyskorkoa koskevan ehdon mitättömyydestä.

ii)     Maksamismääräysmenettelyyn soveltamisen seuraukset

–        Maksamismääräysmenettelyn toimintaperiaatteen perustava muuttaminen

48.      Jos unionin tuomioistuin on toista mieltä eikä, toisin kuin minä, näe edellä mainituissa seikoissa estettä asiassa Pénzügyi kehitetyn oikeuskäytännön sovellettavuudelle pääasiaan, on kuitenkin otettava huomioon seuraukset, joita tuomioistuimen kehittämän lähestymistavan soveltamisella olisi maksamismääräysmenettelyyn.

49.      Kaikki oikeudenkäynnin osapuolet ovat – mielestäni perustellusti – yhtä mieltä siitä, että jos kansalliselle tuomioistuimelle asetettaisiin laaja tutkintavelvollisuus kansallisen maksamismääräysmenettelyn puitteissa sekä velvollisuus päättää ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä kulutusluottosopimukseen sisältyvän, viivästyskorkoa koskevan ehdon mitättömyydestä, se johtaisi tämän menettelyn toimintaperiaatteen perustavaan muuttamiseen, mikä ei olisi toivottavaa. Esiin tuodut epäilykset liittyvät siihen, että on välttämätöntä sekä suojata asianosaisten menettelyllisiä takeita että säilyttää pitkällä aikavälillä kansallisten maksamismääräysmenettelyjen tehokkuus.

50.      Jotta tällaisen kansalliselle tuomioistuimelle asetettavan, unionin oikeuteen perustuvan velvollisuuden ulottuvuus voidaan ymmärtää, on tarpeen palauttaa mieleen maksamismääräysmenettelyn merkitys sekä sen sääntelyyn liittyvät haasteet, jotta tehokkuuden ja oikeusvaltioperiaatteen välille löydetään tasapaino. Kuten jo alustavissa huomautuksissani totesin,(49) maksamismääräysmenettelyn tarkoitus on riippumatta siitä, miten sen yksityiskohdat on yksittäisissä jäsenvaltioiden lainsäädännöissä järjestetty, taata riitauttamattomien rahamääräisten vaatimusten yksinkertainen, nopea ja tehokas täytäntöönpano.(50) Maksamismääräysmenettelyn rajaaminen riitauttamattomiin rahamääräisiin vaatimuksiin mahdollistaa siitä säätämisen kollektiivisena menettelynä. Kuten Saksan hallitus osuvasti toteaa,(51) nimenomaan menettelyn ajallisella edulla on suuri merkitys maksuviivästyksestä pienille ja keskisuurille yrityksille aiheutuvan vaaran välttämisessä tai pienentämisessä. Sen avulla voidaan myös välttää oikeudenkäyntikuluja.

51.      Tällaiset menettelyt erottuvat muista siinä mielessä, että täytäntöönpanoperuste saadaan lomakkeella tai kirjelmällä esitetyllä hakemuksella ilman suullista käsittelyä. Maksamismääräyksen vahvistamista edeltävässä menettelyn vaiheessa vastaaja ei siis osallistu menettelyyn. Tuomioistuin tarkistaa oman toimivaltansa lisäksi tietyt hakemusvaatimukset, erityisesti sen, onko esitetty vaatimus yksilöity riittävän tarkasti. Väitetyn vaatimuksen sisältöä ei sen sijaan yleensä tutkita. Maksamismääräystä koskeva hakemus voidaan hylätä ainoastaan, jos vaatimus on ilmiselvästi perusteeton.(52) Esitetyn vaatimuksen sisältö tutkitaan kontradiktorisen menettelyn siinä vaiheessa, jonka vastaaja voi käynnistää riitauttamalla maksamismääräyksen. Kontradiktorisessa menettelyssä asiaa käsittelevä tuomioistuin tutkii aina myös viran puolesta, täyttyvätkö esitetyn vaatimuksen edellytykset. Jos vaatimuksen hyväksyminen tai hylkääminen riippuu ratkaisevasti jostakin sopimusehdosta, kansallinen tuomioistuin tutkii myös kysymystä sen mahdollisesta kohtuuttomuudesta.

52.      Kansallisen tuomioistuimen velvollisuutta tutkia viran puolesta mahdollisesti kohtuuttomia ehtoja ja määrätä, että niitä ei sovelleta, olisi sikäli pidettävä oikeudellisesti arveluttavana, että maksamismääräysmenettely ei ole kontradiktorinen menettely; jos kansallinen tuomioistuin julistaisi viran puolesta sopimusehdon kohtuuttomaksi ja hylkäisi maksamismääräystä koskevan hakemuksen, elinkeinonharjoittajalle ei annettaisi tilaisuutta ottaa kantaa väitteeseen kohtuuttomien ehtojen käyttämisestä kaupallisissa menettelyissä. Oikeusvaltiossa olennainen oikeus tulla kuulluksi, joka kuuluu oikeuskäytännössä tunnustettuihin unionin oikeuden yleisiin oikeusperiaatteisiin,(53) ei saisi riittävää suojaa.

53.      Jos kansalliselle tuomioistuimelle asetettaisiin tällainen velvollisuus, tulisivat lisäksi vastaan tietyt rajat, jotka liittyvät maksamismääräysmenettelyn muodollisuuksiin. Vaikka sopimusehdon kohtuuttomuus on joissakin tapauksissa ilmeistä, esimerkiksi silloin, kun kyseisen tyyppinen ehto on määritelty lainsäädännössä, tämä ei kuitenkaan päde kaikkiin tapauksiin. Kuten edellä mainitsin, ehdon kohtuuttomuuden arviointi direktiivin 93/13/ETY 3 ja 4 artiklan oikeudellisten sääntöjen avulla saattaa olla hyvinkin monimutkaista.(54) Lisäksi saattaa esiintyä epäilyksiä sen osalta, onko kyseisestä ehdosta neuvoteltu erikseen 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Kuten komissio osuvasti toteaa,(55) ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että kansallinen tuomioistuin joutuu hankalaan tilanteeseen eli ilmaisemaan lopullisen kantansa ehdon kohtuuttomuudesta, vaikka sillä on asiasta epäilyksiä tai sillä ei ole käytössään kaikkia tietoja tosiseikoista. Komission kanssa on oltava samaa mieltä siitä, että olisi oikeudellisesti arveluttavaa, jos toimivaltaisen tuomioistuimen ainoat vaihtoehdot olisivat epäilyksistä huolimatta hylätä hakemus – velkojan vahingoksi – tai hyväksyä se – velallisen vahingoksi.

54.      Jos maksamismääräysmenettelyä olisi vastoin sen alkuperäistä ajatusta muutettava siten, että siinä olisi annettava mahdollisuus suullisiin lausumiin, esimerkiksi myöntämällä mahdollisuus suulliseen käsittelyyn, jotta epäilykset voidaan poistaa tai asianosaisille annetaan oikeus tulla kuulluiksi ennen ratkaisua, vaarana olisi, että menettely menettäisi nimenomaan yhden olennaisista tehokkuuseduistaan, jos se muutettaisiin pelkäksi kopioksi riita-asian oikeudenkäynnistä.

55.      Lisäksi on otettava huomioon, että joissakin jäsenvaltioissa toimivalta maksamismääräysmenettelyissä on tuomioistuinten työtaakan vähentämiseksi siirretty ammattituomareiden sijaan oikeuslaitoksen virkamiehille.(56) Kun otetaan huomioon sopimusehdon kohtuuttomuuden tutkinnan monimutkaisuus ja seuraukset, joita ehdon sitomattomuuden toteamisella on sopimuspuolille, tämä tehtävä pitäisi kuitenkin jättää tuomarin hoidettavaksi. Jos unionin tuomioistuin siis katsoo, että direktiivin 93/13/ETY 6 artiklasta voidaan päätellä kansallisella tuomioistuimella olevan unionin oikeuteen perustuva velvollisuus laajaan tutkintaan sekä ratkaisun antamiseen kulutusluottosopimukseen sisältyvän ehdon mitättömyydestä ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä myös maksamismääräysmenettelyn yhteydessä, tämä edellyttäisi kansallisten tuomioistuimia koskevien sääntöjen organisatorista mukauttamista. Tällöin olisi ryhdyttävä riittäviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että ainoastaan tuomarit käsittelevät maksamismääräyksiä koskevia hakemuksia kuluttajansuoja-asioissa. Näiden asioiden erottaminen tavanomaisesta maksamismääräysmenettelystä johtaisi kuitenkin siihen, että menettelystä tulisi mahdollisesti monimutkaisempi, minkä takia kansallisten tuomioistuinten työmäärää vähentävä vaikutus menisi osittain hukkaan.

56.      Näin ollen tulen siihen lopputulokseen, että velvollisuuden, joka koskisi laajaa tutkintaa maksamismääräysmenettelyn yhteydessä sekä ratkaisua kulutusluottosopimukseen sisältyvän, viivästyskorkoa koskevan ehdon mitättömyydestä ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä, asettaminen johtaisi perustavaan muutokseen tämän menettelyn toimintatavassa. Muutos poistaisi yhden maksamismääräysmenettelyn olennaisista tehokkuuseduista, nimittäin riitauttamattomien rahamääräisten vaatimusten nopean täytäntöönpanon.

–        Yhdenmukaisuus menettelyllisen autonomian periaatteen kanssa

Siviiliprosessioikeus unionin oikeuden ja kansallisen oikeuden kokonaisuudessa

57.      On myös kyseenalaista, miten tällainen tulkinta, jolla olisi kauaskantoisia seurauksia kansalliselle maksamismääräysmenettelylle, ylipäänsä voitaisiin saattaa yhdenmukaiseksi jäsenvaltioiden menettelyllistä autonomiaa koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa.

58.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että koska unioni ei ole antanut asiasta säännöksiä, kunkin jäsenvaltion asiana on sisäisessä oikeusjärjestyksessään määrittää toimivaltaiset tuomioistuimet ja antaa menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeudet.(57) Tämä jäsenvaltioiden toimivalta perustuu loppujen lopuksi siihen, ettei jäsenvaltioiden prosessioikeutta lähtökohtaisesti ole yhdenmukaistettu. Unionilla ei ole myöskään yleistä lainsäädäntövaltaa tällä alalla. Viimeksi mainittu pätee erityisesti siviiliprosessioikeuteen, josta nyt käsiteltävässä asiassa on kyse, vaikkakin unionin oikeus vaikuttaa siihen yhä enemmän.(58) Unionin oikeuden vaikutus kansalliseen siviiliprosessioikeuteen ilmenee tällä hetkellä yksittäisten johdetun oikeuden säädöksien siviiliprosessisäännöksissä,(59) unionin oikeuden perusperiaatteissa ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä.

59.      Tämän jäsenvaltioiden menettelyllisen autonomian yksi tärkeä rajoitus aiheutuu ennen kaikkea unionin oikeuden yleisistä periaatteista, esimerkiksi unionin lainsäädännöstä johtuvien subjektiivisten oikeuksien täytäntöönpanon yhteydessä. Unionin tuomioistuin on tosin yhtäältä antanut jäsenvaltioille nimenomaan niille tällä alalla jääneen toimivallan osalta laajan sellaisia menettelysääntöjä koskevan harkintavallan, joilla pyritään turvaamaan unionin oikeuteen perustuvat kansalaisten oikeudet. Toisaalta se on kuitenkin selvästi viitannut tämän jäsenvaltioiden toimivallan unionin oikeuteen perustuviin rajoihin täsmentämällä, että kyseiset menettelysäännöt eivät kuitenkaan saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltioiden sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeudessa vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate).(60)

60.      Näitä oikeuskäytännössä kehitettyjä periaatteita voidaan soveltaa myös järjestelmään, joka otettiin käyttöön direktiivillä 93/13/ETY kuluttajan suojelemiseksi kohtuuttomilta ehdoilta kaupallisissa menettelyissä. Yhteisöjen tuomioistuin viittasi viimeksi asiassa Asturcom Telecomunicaciones antamassaan tuomiossa merkitykseen, joka menettelyllisen autonomian periaatteella on valvottaessa sopimusehtoja tuomioistuimissa. Kyseisessä asiassa oli kyse siitä, voitiinko direktiiviä 93/13/ETY tulkita siten, että kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi on saatettu sellaisen oikeusvoimaisen välitystuomion pakkotäytäntöönpanoa koskeva hakemus, joka on annettu ilman kuluttajan osallistumista asian käsittelyyn, on tutkittava viran puolesta, onko elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen sisältyvä välityslauseke kohtuuton, ja kumottava kyseinen tuomio.(61) Yhteisöjen tuomioistuin vastasi kysymykseen viitaten oikeuskäytäntöönsä, jonka mukaan unionin oikeudessa ei ”edellytetä, että kansallisen tuomioistuimen olisi jätettävä soveltamatta kansallisia menettelysääntöjä, joiden perusteella ratkaisu on oikeusvoimainen, vaikka siten olisi mahdollista lopettaa kyseisellä ratkaisulla tapahtunut yhteisön oikeuden – – loukkaus”.(62) Todettuaan, että yhteisö ei ole antanut asiasta säännöksiä, yhteisöjen tuomioistuin viittasi siihen, että jäsenvaltioiden asiana on säätää sisäisessä oikeusjärjestyksessään oikeusvoiman periaatteen yksityiskohtaisesta toteuttamisesta jäsenvaltioiden menettelyllisen autonomian periaatteen nojalla. Yhteisöjen tuomioistuin muistutti kuitenkin myös, että nämä säännöt eivät saa olla epäedullisempia kuin ne säännöt, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia, ja että niillä ei saada tehdä yhteisön oikeusjärjestyksessä tunnustettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi.(63)

61.      Tästä tuomiosta voidaan päätellä, että kansallista siviiliprosessioikeutta sääntelevät unionin tuomioistuimen näkemyksen mukaan ainoastaan vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteet, mikäli asiasta ei ole annettu tarkempia unionin oikeuteen perustuvia säännöksiä.(64) Unionin oikeutta voidaan siten katsoa loukatun vasta, mikäli siinä ei noudateta näitä periaatteita. Kysymykseen siitä, onko kansallisia maksamismääräysmenettelyjä muutettava ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä tarkoitetulla tavalla kuluttajansuojan takaamiseksi, voidaan näin ollen antaa vastaus vasta, mikäli tässä olennaisilta piirteiltään jo kuvaillussa kansallisessa menettelyssä ei noudateta vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteita. Seuraavaksi tutkitaan tätä.

Vastaavuusperiaatetta ei ole loukattu

62.      Vastaavuusperiaate edellyttää, että kansallista sääntöä sovelletaan samalla tavalla sekä unionin oikeuden rikkomiseen perustuviin oikeussuojakeinoihin että jäsenvaltion sisäisen oikeuden rikkomiseen perustuviin oikeussuojakeinoihin, joiden kohde ja peruste ovat samankaltaiset.(65) Sovellettuna kuluttajansuojan tässä olennaisen aspektin erityiseen kontekstiin tämä tarkoittaa, että on kysyttävä, taataanko unionin lainsäätäjän direktiivillä 93/13/ETY tavoittelema kuluttajan suojeleminen kohtuuttomilta ehdoilta kaupallisissa menettelyissä kansallisen tason menettelyissä yhtä hyvin kuin kuluttajan suojeleminen jäsenvaltioiden sisäisen oikeuden nojalla suojeltavien vastaavanlaisten intressien loukkauksilta. Tällöin voitaisiin vastata myöntävästi kysymykseen vastaavuusperiaatteen loukkaamisesta vasta, jos direktiivistä 93/13/ETY johtuvien oikeuksien täytäntöönpanomahdollisuudet olisivat menettelysääntöjen osalta suhteellisesti epäedullisemmat.

63.      Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään kehittänyt joukon yleisiä kriteerejä, joiden avulla voidaan arvioida kansallisen oikeussuojan vastaavuutta nimenomaan unionin oikeudessa vahvistettujen intressien suojelemisen alalla. Itse arviointi koostuu periaatteessa siitä, että kyseessä olevia menettelysääntöjä verrataan toisiinsa. Unionin tuomioistuin katsoo tässä yhteydessä, että arvioitaessa jäsenvaltioiden sisäiseen oikeuteen perustuvien väitetysti samankaltaisten oikeussuojakeinojen samankaltaisuutta olennaisina kriteereinä on otettava huomioon kyseisten oikeussuojakeinojen kohde, peruste ja olennaiset piirteet.(66) Lisäksi unionin tuomioistuin totesi, että sen määrittämiseksi, onko kansallinen menettelysäännös epäedullisempi, on otettava huomioon säännöksen asema menettelyssä kokonaisuudessaan, menettelyn kulku ja näiden sääntöjen erityispiirteet.(67)

64.      Vaikka unionin tuomioistuin on antanut tämän tehtävän lähtökohtaisesti kansallisille tuomioistuimille hyödyntääkseen niiden kansallisen prosessioikeuden suoraa tuntemusta,(68) se on kuitenkin halunnut esittää unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja(69) ja silloin tällöin jopa omia toteamuksia vastaavuuden noudattamisesta konkreettisessa tapauksessa,(70) mikäli sillä on ollut käytössään riittävät asiaankuuluvat tiedot. Tuomioistuimen tarkoituksena ei kuitenkaan ole mikään muu kuin antaa kansallisille tuomioistuimille hyödyllisiä vihjeitä, jotka auttavat niitä tekemään oman arvionsa.(71) Tätä taustaa vasten tuntuu asianmukaiselta esittää joitakin periaatteellisia toteamuksia pääasian tietyistä piirteistä.

65.      Pääasiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamuksista ei mielestäni voi päätellä, että Espanjan siviiliprosessioikeus tekisi kansallisten maksamismääräysmenettelyjen yhteydessä kuluttajaluottosopimusten ehtojen kohtuuttomuuden valvonnasta direktiivin 93/13/ETY säännösten mukaan epäedullisempaa kuin valvonnasta, joka koskee näiden kuluttajaluottosopimusten yhdenmukaisuutta kansallisen oikeuden kanssa. Näin ollen mikään ei siis viittaa vastaavuusperiaatteen loukkaamiseen nyt kyseessä olevan kansallisen maksamismääräysmenettelyn yhteydessä.

66.      Nyt käsiteltävän ennakkoratkaisumenettelyn kannalta on siis lähdettävä siitä, että vastaavuusperiaatetta on kunnioitettu.

Tehokkuusperiaatetta ei ole loukattu

67.      Lopuksi on tutkittava, onko kansallinen maksamismääräysmenettely olennaisten piirteidensä osalta yhdenmukainen tehokkuusperiaatteen kanssa. Periaate edellyttää, ettei unionin oikeuden soveltamisesta saada tehdä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa. Tässä yhteydessä on viitattava unionin lainsäätäjän direktiivin 93/13/ETY 7 artiklan 1 kohdassa asettamaan tavoitteeseen, jonka mukaan ”jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa”. Tämä tavoite muodostaa oikeudellisesti tarkasteltuna perusteen, jonka avulla kansallista maksamismääräysmenettelyä on arvioitava.

68.      Kansallisen tuomioistuimen velvollisuus laajaan tutkintaan sekä ratkaisun antamiseen kulutusluottosopimukseen sisältyvän kohtuuttoman ehdon mitättömyydestä ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä johtaisi siihen, että kuluttajaa suojeltaisiin ennen lainvoimaisen ratkaisun tekemistä rahamääräisestä vaatimuksesta. Kansallista maksamismääräysmenettelyä täydennettäisiin siten ennalta ehkäisevän oikeussuojan mekanismilla. On kuitenkin kyseenalaista, onko tällainen mekanismi välttämätön kuluttajan suojaamiseksi tehokkaasti kohtuuttomien ehtojen käyttämiseltä kaupallisissa menettelyissä. Kuten edellä jo mainitsin, maksamismääräysmenettely on jäsenvaltioissa yleensä järjestetty niin, että sen tutkiminen, onko sopimusehto kohtuuton, on siirretty riitauttamisella käynnistettävään oikeudenkäyntiin riita-asiassa.(72) Kansallinen tuomioistuin saa tämän oikeudenkäynnin yhteydessä tilaisuuden täyttää unionin oikeuteen perustuvan velvollisuutensa tutkia kohtuuttomuutta. Toisin sanoen myös tässä mallissa annetaan kuluttajalle oikeussuojaa. Oikeussuojan antaminen tosin riippuu siitä, että kuluttaja ilmaisee maksamismääräysmenettelyn yhteydessä halunsa puolustautua oikeudessa.

69.      Mielestäni on epätodennäköistä, että unionin oikeuden tehokkuus heikkenisi sen takia, että oikeussuoja tehdään riippuvaiseksi kuluttajan tahdonilmauksesta. Oikeuskäytäntö nimittäin nimenomaan osoittaa, että unionin tuomioistuin on pitänyt direktiivin 93/13/ETY 6 ja 7 artiklan säännösten kanssa yhteensopivana sitä, että kansallisen tuomioistuimen aktiivinen toimiminen kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisen epätasapainoisen tilanteen tasoittamiseksi tehdään riippuvaiseksi kuluttajan suostumuksesta.

70.      Ensin on muistutettava asiassa Pannon GSM annetusta tuomiosta, jossa yhteisöjen tuomioistuin viittasi kansallisen tuomioistuimen velvollisuuteen jättää soveltamatta sopimusehtoja, jos se pitää niitä kohtuuttomina, tosin sillä edellytyksellä, että ”kuluttaja ei vastusta tätä”.(73) Perusteluissaan tuomioistuin totesi, että velvollisuus tutkintaan viran puolesta on välttämätön direktiivin säännöksillä tavoitellun suojan tehokkaan vaikutuksen turvaamiseksi. Samalla yhteisöjen tuomioistuin kuitenkin täsmensi, että kansallisen tuomioistuimen ei tarvitse ”olla soveltamatta kyseessä olevaa sopimusehtoa, ellei kuluttaja ole sen jälkeen, kun tuomioistuin on kuluttajalle tästä ilmoittanut, halunnut vedota sopimusehdon kohtuuttomuuteen ja sitomattomuuteen”.

71.      Lisäksi voidaan muistuttaa asiassa Martín Martín annetusta tuomiosta,(74) jossa unionin tuomioistuin tarkasteli kysymystä siitä, saako kansallinen tuomioistuin todeta viran puolesta muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta 20.12.1985 annetun direktiivin 85/577/ETY(75) 4 artiklaa loukatun ja julistaa mitättömäksi tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvan sopimuksen sillä perusteella, että kuluttajalle ei ole ilmoitettu hänellä olevasta peruuttamisoikeudesta, vaikkei kuluttaja ole missään vaiheessa vedonnut tähän mitättömyyteen toimivaltaisissa kansallisissa tuomioistuimissa.(76) Tuomioistuin viittasi kyseisessä tuomiossa siihen, että ”unionin oikeudessa ei lähtökohtaisesti edellytetä, että kansalliset tuomioistuimet ottavat viran puolesta huomioon unionin oikeussääntöjen rikkomista koskevan perusteen, jos tuomioistuimen olisi tällaisen perusteen tutkimiseksi ylitettävä asianosaisten rajaaman riita-asian kohde nojautumalla muihin tosiseikkoihin ja olosuhteisiin kuin niihin, joihin asianosainen, jonka edun mukaista on soveltaa sanottuja oikeussääntöjä, on perustanut vaatimuksensa”.(77) Lisäksi unionin tuomioistuin totesi, että ”tämä kansallisen tuomioistuimen toimivallan rajoitus perustuu periaatteeseen, jonka mukaan aloitteen tekeminen oikeudenkäynnissä on asianosaisten tehtävä, eikä tuomioistuin näin ollen voi toimia viran puolesta kuin poikkeuksellisissa tilanteissa yleisen edun sitä edellyttäessä”.(78) Tuomioistuin piti kansallisen tuomioistuimen aktiivista toimintaa pääasian kaltaisessa tapauksessa loppujen lopuksi kuitenkin perusteltuna siksi, että direktiivin 85/577/ETY 4 artikla kuuluu yleisen edun piiriin. Kuten unionin tuomioistuin totesi kyseisessä asiassa esittämääni ratkaisuehdotukseen(79) viitaten, direktiivin 85/577/ETY 4 artiklassa asetetulla ilmoitusvelvollisuudella on keskeinen asema direktiivin systematiikassa, koska tämä velvollisuus on purkuoikeuden tehokkaan käyttämisen ja täten yhteisön lainsäätäjän tavoitteleman kuluttajansuojan tehokkaan vaikutuksen olennainen tae.(80) Tässä yhteydessä on välttämätöntä huomauttaa, että tuomioistuin piti mahdollisuutta julistaa riidanalainen sopimus mitättömäksi direktiivin 4 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitetulla tavalla ”aiheellisena” toimenpiteenä kuluttajan suojelemiseksi tapauksessa, jossa ilmoitusvelvollisuutta ei ole noudatettu. On kuitenkin mainittava, että unionin tuomioistuin myös täsmensi edellä mainittuun asiassa Pannon GSM annettuun tuomioon(81) viitaten, että ”kansallinen tuomioistuin voi myös eräissä tapauksissa joutua ottamaan huomioon sen, että kuluttaja haluaa, ettei kyseessä olevaa sopimusta pureta”.(82)

72.      Lopuksi on vielä muistutettava asiassa Asturcom Telecomunicaciones annetusta tuomiosta, jossa yhteisöjen tuomioistuimelta kysyttiin, onko kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi on saatettu sellaisen oikeusvoimaisen välitystuomion pakkotäytäntöönpanoa koskeva hakemus, joka on annettu ilman kuluttajan osallistumista asian käsittelyyn, tutkittava viran puolesta, onko elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen sisältyvä välityslauseke kohtuuton, ja kumottava kyseinen tuomio.(83) Huomattavaa oli ero, jonka tuomioistuin teki asiassa Mostaza Claro annettuun tuomioon nähden viitatessaan siihen, että toisin kuin tilanteessa, joka oli lähtökohtana toisessa asiassa, kuluttaja oli ollut täysin passiivinen eri menettelyjen aikana, jotka liittyivät hänen ja elinkeinonharjoittajan väliseen riita-asiaan, ja hän ei etenkään ollut nostanut välitystuomiosta kumoamiskannetta välityslausekkeen riitauttamiseksi kohtuuttomuuden perusteella, minkä vuoksi kyseinen tuomio oli tullut lainvoimaiseksi.(84) Ehdotukseni(85) vastaisesti yhteisöjen tuomioistuin päätti olla asettamatta kansalliselle tuomioistuimelle kyseisen kaltaista velvollisuutta. Sen sijaan se jätti kysymyksen selvittämisen kansallisille oikeusjärjestyksille ja tyytyi tutkimaan, oliko kyseinen Espanjan prosessioikeus yhdenmukainen vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen kanssa. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi kansallisen tuomioistuimen olevan velvollinen tutkimaan viran puolesta välityslausekkeen kohtuuttomuutta pakkotäytäntöönpanon yhteydessä ainoastaan silloin, kun tutkinta kansallisten menettelysääntöjen mukaan oli ylipäänsä mahdollista samankaltaisten jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvien vaatimusten osalta.(86)

73.      Mainittu oikeuskäytäntö osoittaa, että unionin tuomioistuin pyrkii tulkitsemaan unionin oikeutta siten, että kuluttajan henkilökohtaiset intressit otetaan asianmukaisesti huomioon antamalla hänelle mahdollisuus päättää itsenäisesti, haluaako hän hyödyntää kuluttajansuojalainsäädännön suojaa siviiliprosessissa, jossa määräämisperiaate on ratkaiseva piirre.(87) Tämä näkemys kuluttajan prosessuaalisesta asemasta on yhdenmukainen myös oikeuskäytännössä kehitetyn tyypillisen kuluttajan käsitteen(88) kanssa; kuluttaja on ”tavanomaisen valistunut sekä kohtuullisen tarkkaavainen ja huolellinen”. Asiassa Pannon GSM annetussa tuomiossa noudatetussa lähestymistavassa on se erikoisuus, että kuluttajaa ei suojata väkisin vaan kuluttajansuoja toteutetaan tiedottamalla. Yhteisöjen tuomioistuin ottaa nimittäin huomioon, että kuluttaja saattaa joissakin tapauksissa haluta pitää kiinni kyseisestä ehdosta, esimerkiksi tuomioistuimen toimivaltaa koskevan sopimuksen yhteydessä, jos kuluttaja haluaa käydä oikeutta ehdossa määrätyssä paikassa.(89) Toisaalta unionin tuomioistuimella näyttää olevan taipumusta ottaa huomioon myös se, että kuluttaja luopuu oikeuksiensa käyttämisestä, kuten asiassa Asturcom Telecomunicaciones annettu tuomio osoittaa. Sen mukaan kansallisten tuomioistuinten unionin oikeuteen perustuva velvollisuus aktiivisella toiminnalla suojella kuluttajaa kohtuuttomilta ehdoilta näyttää menevän vain niin pitkälle kuin kansallinen prosessioikeus sallii.

74.      Kaiken tämän perusteella tulen siihen tulokseen, että direktiivillä 93/13/ETY käyttöön otetun järjestelmän tehokasta vaikutusta ei heikennä se, että kansallista tuomioistuinta ei velvoiteta ratkaisun antamiseen kulutusluottosopimukseen sisältyvän kohtuuttoman ehdon mitättömyydestä viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä. Näin ollen voidaan yhtyä kaikkien osapuolten tästä seikasta yksimieliseen näkemykseen, jonka mukaan kuluttajan suojelemiseksi kohtuuttomiin ehtoihin perustuvilta vaatimuksilta riittää, että kuluttajalle, jota vastaan on tehty maksamismääräystä koskeva hakemus, annetaan tilaisuus puolustautua oikeudellisesti riitauttamalla se, kuten yleensä kansallisessa maksamismääräysmenettelyssä säädetään. Tehokkuuden periaatetta tällä menettelyllä ei nähdäkseni rikota.

75.      Nämä pohdinnat koskevat tietenkin ainoastaan kuluttajan suojaa. Ei kuitenkaan saa jättää huomiotta, että direktiivin 93/13/ETY 7 artiklan 1 kohdassa edellytetään nimenomaan riittävien ja tehokkaiden keinojen käyttöön ottamista myös ”kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi”. Toisin sanoen on luotava menettelyjä, joissa otetaan yhtä lailla huomioon molempien sopimuspuolten edut. Tästä on todettava, että siirtämällä kohtuuttomuuden valvonta riitautuksella käynnistettävään oikeudenkäyntiin riita-asiassa vältetään samalla se, että kansallinen tuomioistuin toteaa tietyn sopimusehdon sitomattomaksi ilman, että elinkeinonharjoittajalle annetaan sitä ennen tilaisuus ottaa asiaan kantaa. Näin suojellaan asianmukaisesti elinkeinonharjoittajan oikeussuojan tehokkuutta, mitä komissio perustellusti on vaatinut.(90)

Välipäätelmä

76.      On siis todettava, että vastaavuus- ja tehokkuusperiaate eivät vaadi asettamaan kansalliselle tuomioistuimelle velvollisuutta antaa ratkaisu kulutusluottosopimukseen sisältyvän kohtuuttoman ehdon mitättömyydestä viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä. Näin ollen en pidä tarpeellisena rajoittaa jäsenvaltioiden menettelyllistä autonomiaa kuluttajansuojan takaamiseksi.

3.       Päätelmät

a)       Viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä maksamismääräysmenettelyssä tehtävää tutkintaa koskevan unionin oikeuteen perustuvan velvollisuuden puuttuminen

77.      Päättelen näin ollen, että asiassa Pénzügyi kehitetyn oikeuskäytännön sovellettavuus pääasiaan ei tule kysymykseen. Sille on esteenä ensinnäkin kyseisten asioiden taustalla olevien seikkojen erilaisuus, ennen kaikkea prosessuaalinen tilanne(91) – maksamismääräysmenettely ja oikeudenkäynti riita-asiassa – sekä sen sopimusehdon tyyppi(92), jota kansallinen tuomioistuin käsittelee – aineellinen ehto ja sopimus oikeuspaikasta. Toisena perusteluna, joka estää tämän oikeuskäytännön soveltamisen pääasiaan, voidaan esittää, että velvollisuus ratkaisun antamiseen kulutusluottosopimukseen sisältyvän kohtuuttoman ehdon mitättömyydestä viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä johtaisi perustavaan muutokseen maksamismääräysmenettelyn toimintatavassa.(93) Tämä muutos rajoittaisi jäsenvaltioiden menettelyllistä autonomiaa ilman, että se olisi välttämätöntä direktiivin 93/13/ETY tehokkaan vaikutuksen takaamiseksi.(94) Näin ollen tällaista unionin oikeuteen perustuvaa kansallisen tuomioistuimen velvollisuutta ei voida hyväksyä.

78.      Koska unionin oikeudessa ei vaadita kansalliselta tuomioistuimelta tällaista menettelyä, ei myöskään ole unionin oikeuden vastaista, jos kansallinen tuomioistuin ei anna ratkaisua kulutusluottosopimukseen sisältyvän, viivästyskorkoa koskevan ehdon mitättömyydestä viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä.

b)       Jäsenvaltioiden toimivalta antaa tiukempia sääntöjä

79.      Samalla on muistutettava siitä, että direktiivillä 93/13/ETY, kuten sen johdanto-osan 12 perustelukappaleesta selvästi käy ilmi, yhdenmukaistetaan ainoastaan osittain ja vähimmäistasoisesti kohtuuttomia sopimusehtoja koskevat kansalliset lainsäädännöt.(95) Olennainen normatiivinen ilmaus tämän direktiivin perustana olevasta vähimmäistason yhdenmukaistamisesta on 8 artiklassa annettu toimivalta, jonka perusteella jäsenvaltioiden nimenomaisesti sallitaan antaa tämän direktiivin soveltamisalalla perustamissopimuksen mukaisia tiukempia säännöksiä varmistaakseen kuluttajalle suojelun korkeamman tason. Kuten selvitin jo asiassa Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid antamassani ratkaisuehdotuksessa, tämä vähimmäistason yhdenmukaistaminen jättää jäsenvaltioille merkittävän muotoamisvallan,(96) jota rajoittavat ainoastaan unionin oikeuden yleiset rajat, ennen kaikkea primaarioikeus.(97) Näin ollen jäsenvaltiot voivat lähtökohtaisesti säätää kansallisissa siviiliprosessilainsäädännöissään tuomioistuinten velvollisuudesta tutkia sopimusehdon kohtuuttomuutta viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntiä maksamismääräysmenettelyn yhteydessä.

C       Toinen ennakkoratkaisukysymys

80.      Toinen ennakkoratkaisukysymys on muotoiltava uudelleen, jotta kansalliselle tuomioistuimelle voidaan antaa hyödyllinen vastaus. Jos nimittäin kysymyksen sanamuodolla on tarkoitus hankkia unionin tuomioistuimelta direktiivin mukainen tulkinta RDL 1/2007:n 83 §:stä, kun otetaan huomioon direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohta ja direktiivin 2009/22 2 artikla, sitä ei voitaisi ottaa tutkittavaksi, koska hyväksyttävää tulkinnan kohdetta ei ole.(98)

81.      Tältä osin on palautettava mieliin, että unionin tuomioistuimen tehtävänä ei SEUT 267 artiklan mukaisessa ennakkoratkaisumenettelyssä ole lausua kansallisen oikeuden yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa eikä tulkita kansallista oikeutta. Unionin tuomioistuin on sen sijaan toimivaltainen esittämään ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kaikki sellaiset unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joiden avulla se voi arvioida tätä yhteensopivuutta sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa.(99) Tässä tarkoituksessa unionin tuomioistuimen on poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista, erityisesti ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevan päätöksen perusteluista, ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde.(100)

82.      Toinen ennakkoratkaisukysymys on sekä ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevassa päätöksessä tarkastellut pääasian ongelmat että ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys (”kulutusluottosopimukseen sisältyvän ehdon – – mitättömyydestä ja muuttamisesta”) huomioon ottaen ymmärrettävä siten, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää lähinnä tulkintaa direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohdasta. Se haluaa nimittäin tietää, onko sillä tämän direktiivin säännöksen mukaisen seuraamuksen, jonka mukaan kohtuuton sopimusehto ei sido kuluttajaa, perusteella oikeus korvata sopimusehto, jonka kohtuuttomuus on todettu, toisella, jota ei voida luokitella kohtuuttomaksi.

83.      Vastaus tähän kysymykseen selviää mielestäni sekä direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohdan sanamuodosta että sen sääntelytarkoituksesta.

84.      Ensin on todettava, että direktiivissä 93/13/ETY ei säädetä nimenomaisesti kohtuuttomien ehtojen ”korvaamisesta” eikä vastaavasta tuomioistuimen oikeudesta siihen. Sen sijaan direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa tyydytään säätämään seuraamuksena tällaisten ehtojen sitomattomuudesta.(101) Saman voi päätellä johdanto-osan 21 perustelukappaleesta. Tämä säännös on kaikilta osiltaan jäsenvaltioita sitova, joten ne eivät voi poiketa siitä. Kun otetaan huomioon direktiivin 6 artiklan 1 kohdan tarkoitus, myös sitä täytäntöönpantaessa on säädettävä pakottavasta seuraamuksesta, jonka mukaan ehdot eivät sido, mistä ei voi sopia toisin.

85.      Lisäksi on todettava, että direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kohtuuttoman ehdon sitomattomuuden toteamisen jälkeen sopimus ”jää muilta osin osapuolia sitovaksi”, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja. Johdanto-osan 21 perustelukappaleessa todetaan tältä osin, että ”sopimus sitoo edelleen osapuolia samoin ehdoin”. Direktiivin 6 artiklan 1 kohta on näin ollen ymmärrettävä siten, että sopimuksen on kohtuuttomien ehtojen poistamisen jälkeen jäätävä voimaan muuttumattomana muiden ehtojen osalta, mikäli tämä on oikeudellisesti mahdollista, mikä jo käsitteellisesti sulkee pois ehtojen korvaamisen ja sopimuksen muuttamisen.

86.      Jos direktiivin 6 artiklan 1 kohdan sääntelytarkoitusta tarkastellaan vielä tarkemmin, löytyy muitakin perusteluja, jotka sulkevat pois kansallisen tuomioistuimen oikeuden muuttaa ehtoa. Kuten edellä jo esitin, kun kansallinen tuomioistuin antaa ratkaisun kohtuuttoman ehdon sitomattomuudesta, tarkoitus on estää se, että kuluttaja on edelleen sidottu kyseisiin ehtoihin. Tämä edistää kuitenkin samalla direktiivin 93/13/ETY toista, pitkän aikavälin tavoitetta, joka on kohtuuttomien ehtojen käytön lopettaminen kaupallisissa menettelyissä, kuten direktiivin 7 artiklan 1 kohdasta käy ilmi. Tässä tarkoituksessa direktiivissä 93/13/ETY hyödynnetään, kuten unionin tuomioistuin oikeuskäytännössään nimenomaan on todennut, ennalta ehkäisevää vaikutusta, joka voi elinkeinonharjoittajiin olla sillä, että tuomioistuin tutkii kohtuuttomuuden.(102)

87.      Sen toteamiseksi, onko sopimuksen muuttaminen korvaamalla kyseinen kohtuuton ehto toisella, kuten pääasiassa tehtiin, ristiriidassa direktiivin 93/13/ETY säännösten kanssa, on siksi tutkittava, heikentääkö tämä muutos pysyvästi ennalta ehkäisevää vaikutusta, joka kohtuuttomuuden tutkinnalla on. Tämä tarkoittaisi nimittäin, että direktiivin tehokas vaikutus ei enää olisi taattu, mikä olisi ristiriidassa sen unionin oikeuteen perustuvan kiellon kanssa, joka koskee direktiivin tavoitteiden tekemistä tyhjiksi jäsenvaltion täytäntöönpanotoimilla.

88.      Tällainen sopimuksen muuttaminen johtaa siihen, että elinkeinonharjoittajalle kohtuuttomien ehtojen käytöstä kaupallisissa menettelyissä aiheutuvat riskit pienenevät huomattavasti. Kun elinkeinonharjoittaja ehdon mitättömyyden toteamisen jälkeen mahdollisesti saa pelätä olevansa edelleen sidottu hänelle mahdollisesti epäedullisempaan sopimukseen, edellä tarkoitetun kaltainen muutos taas johtaa loppujen lopuksi siihen, että sopimusehdot mukautetaan lainmukaiseen ja siten elinkeinonharjoittajan kannalta tyydyttävään tilanteeseen.(103) Myös sellaisissa tapauksissa, joissa yhden tai useamman ehdon kohtuuttomuus johtaisi koko sopimuksen vaikutuksettomaksi tekemiseen, elinkeinonharjoittaja voi kuitenkin luottaa siihen, että sopimus säilyttää silti vaikutuksensa, mikä ei kenties voi olla kuluttajien edun mukaista. Mahdollisuudella sopimuksen vaikutuksettomaksi tekevien syiden korjautumiseen sekä elinkeinonharjoittajan suhteellisen pienellä riskillä saattaa olla päinvastainen vaikutus kuin direktiivin antajan tavoittelema. Nämä tekijät saattavat ennemminkin kannustaa yksinkertaisesti ”koettamaan onneaan” ja sisällyttämään sopimukseen niin monia kohtuuttomia ehtoja kuin mahdollista siinä toivossa, että suuri osa niistä jää kansalliselta tuomioistuimelta huomaamatta. Kuten komissio(104) osuvasti huomauttaa, elinkeinonharjoittaja saattaa loppujen lopuksi kokea tällaisen lainsäädännön yllyttäväksi, varsinkin kun hänellä ei olisi mitään hävittävää yrittäessään saada kuluttajat hyväksymään ehtonsa. Nämä esimerkit osoittavat, että tuomioistuimen mahdollisuus muuttaa sopimusta jälkikäteen ei ainoastaan heikentäisi direktiivin 6 artiklan ennalta ehkäisevää vaikutusta vaan sillä olisi jopa päinvastainen vaikutus. Tämä tekisi direktiivin 93/13/ETY tavoitteet tyhjiksi.

89.      Tämä huomioon ottaen on katsottava, että tällainen menettely heikentäisi direktiivin 93/13/ETY tehokasta vaikutusta. Vastaavasti ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava siten, että direktiivin 6 artiklan 1 kohta on esteenä RDL 1/2007:n 83 §:n kaltaiselle kansalliselle säännökselle, joka antaa kansalliselle tuomioistuimelle mahdollisuuden korvata kohtuuton sopimusehto toisella, jota ei sellaiseksi luokitella.(105) On kansallisen tuomioistuimen tehtävä tulkita ja soveltaa tätä kansallista säännöstä direktiivin mukaisesti. Kansallisen tuomioistuimen on kansallista lainsäädäntöä soveltaessaan tulkittava kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle kyseessä olevan direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti direktiivillä tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi noudattaakseen näin EY 288 artiklan kolmatta kohtaa.(106)

D       Kolmas ennakkoratkaisukysymys

90.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa lisäksi tietää, suljetaanko viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä tehtävä tuomioistuinvalvonta pois, jos lainasopimuksen tietyistä seikoista ilmoitetaan selkeästi, kuten eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn yhteydessä on tehtävä. Tällä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tarkoittaa eurooppalaisesta maksamismääräysmenettelystä annetun asetuksen N:o 1896/2006 7 artiklaa, jonka mukaan eurooppalaista maksamismääräystä koskevassa hakemuksessa on mainittava tietyt tiedot, jotka luetellaan erikseen 2 kohdassa. Tältä osin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää hypoteesin, jonka mukaan tiettyjen sisällöllisten vaatimusten asettaminen voisi mahdollisesti kompensoida ennen varsinaista oikeudenkäyntiä suoritettavaa tarkastusta koskevan mahdollisuuden puuttumisen.(107) Syy näihin toteamuksiin näyttää olevan se, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antamien tietojen mukaan Espanjan lainsäädännössä ei vaadita tämänkaltaisia tietoja.

91.      Loppujen lopuksi on kuitenkin epäselvää, mihin ennakkoratkaisukysymyksellä oikeastaan pyritään. Kysymystä voidaan ensinnäkin pitää, kuten Espanjan hallitus ja komissio ehdottavat,(108) siinä mielessä hypoteettisena, jolloin sitä ei unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti loppujen lopuksi kuitenkaan voitaisi ottaa tutkittavaksi, että se koskee asetuksen N:o 1896/2006 tulkintaa, kun taas pääasiassa on kyse yksinomaan kansallisesta maksamismääräysmenettelystä, jota säätelevät yksinomaan Espanjan siviiliprosessioikeuden säännökset. Tässä yhteydessä on muistutettava, että jos kansallisten tuomioistuinten esittämät kysymykset koskevat unionin oikeuden säännön tulkintaa, unionin tuomioistuimen on lähtökohtaisesti vastattava niihin,(109) ellei ole ilmeistä, että ennakkoratkaisupyynnöllä pyritään todellisuudessa saamaan unionin tuomioistuimelta ratkaisu näennäisessä oikeudenkäyntiasiassa taikka neuvoa-antava lausunto yleisluonteisista tai hypoteettisista kysymyksistä tai että unionin oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevan asian tosiseikkoihin tai kohteeseen taikka että unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.(110)

92.      Ennakkoratkaisukysymyksen ensi silmäyksellä hypoteettinen luonne voidaan kuitenkin sivuuttaa, jos kysymys ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen lisätoteamukset huomioon ottaen ymmärretään siten, että sillä haetaan vastausta kysymykseen, mitä asetuksesta N:o 1896/2006 voidaan päätellä niiden sisällöllisten vaatimusten osalta, joita maksamismääräystä koskevalle kansalliselle hakemukselle asetetaan. Ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevasta päätöksestä voidaan nimittäin päätellä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin harkitsee asetuksen N:o 1896/2006 ”analogista soveltamista”. Asetuksen N:o 1896/2006 7 artiklan sisältämän säännöksen analoginen soveltaminen johtaisi kuitenkin loppujen lopuksi kansallisen siviiliprosessioikeuden yhdenmukaistamiseen, mihin unionin lainsäätäjä ei ole pyrkinyt. Kuten nimittäin asetuksen johdanto-osan 10 perustelukappaleessa todetaan, ”tällä asetuksella käyttöön otetun menettelyn olisi oltava valinnainen lisäkeino kantajalle, jolla on edelleen täysi mahdollisuus käyttää kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä menettelyjä”. Unionin lainsäätäjän kehittämä konsepti eurooppalaisesta maksamismääräysmenettelystä valinnaisena lisäkeinona riitauttamattomien rahamääräisten vaatimusten rajat ylittävässä perinnässä osoittaa, että kansallisen ja eurooppalaisen menettelyn on tarkoitus toimia rinnakkain.(111) Asetuksen suhdetta kansalliseen lainsäädäntöön täsmennetään vielä toisessa virkkeessä, jossa nimenomaisesti todetaan, että tällä asetuksella ei korvata eikä yhdenmukaisteta nykyisiä kansallisen lainsäädännön mukaisia riitauttamattomien vaateiden perintämenettelyjä. Näin ollen asetuksen N:o 1896/2006 ei voida katsoa sisältävän sitovia säännöksiä(112) siitä, miten kansallista maksamismääräystä koskeva hakemus sisällöllisesti on muotoiltava.

93.      Tästä huolimatta vastaus kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen saadaan jo toteamuksista, joita esitin ensimmäisestä ja toisesta ennakkoratkaisukysymyksestä. Niiden mukaan jäsenvaltioilla ei ole unionin oikeuden mukaista velvollisuutta kansallisissa lainsäädännöissään säätää sopimusehtojen kohtuuttomuuden tutkimisesta viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä maksamismääräysmenettelyjen yhteydessä. Ne saavat kuitenkin säätää tästä direktiivin 93/13/ETY 8 artiklan toimivaltaperustan nojalla kuluttajansuojan takaamiseksi.

E       Neljäs ja viides ennakkoratkaisukysymys

94.      Myös neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen vastaamisen tarpeellisuus on kyseenalaista. Nimittäin sikäli kuin sillä pyritään direktiivin 2008/48 tulkintaan, on kiinnitettävä huomio siihen seikkaan, ettei tätä direktiiviä ajallisesti voida soveltaa pääasian tosiseikkoihin. Direktiivi annettiin nimittäin 23.4.2008 ja tuli voimaan 11.6.2008; määräaika sen saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä umpeutui 12.5.2010. Riidan kohteena oleva lainasopimus tehtiin kuitenkin jo 28.5.2007 eli ajallisesti ennen direktiivin 2008/48 voimaantuloa.

95.      Direktiivissä 2008/48 säädetään tosin siirtymätoimenpiteistä, mutta huomioon on otettava direktiivin 30 artikla, jonka mukaan direktiiviä nimenomaan ei sovelleta luottosopimuksiin, jotka ovat voimassa kansallisten täytäntöönpanosäännösten voimaantulopäivänä. Tämän säännöksen ulkopuolelle jätetään ainoastaan 11, 12, 13 ja 17 artikla, 18 artiklan 1 kohdan toinen virke ja 18 artiklan 2 kohta, joiden soveltaminen ”myös toistaiseksi voimassa oleviin luottosopimuksiin, jotka ovat voimassa kansallisten täytäntöönpanosäännösten voimaantulopäivänä”, jäsenvaltioiden on varmistettava. Näihin eivät kuitenkaan kuulu 5 artiklan 1 kohdan l ja m alakohta, 6 artikla eikä 10 artiklan 2 kohdan l alakohta, joissa lainanantajalle asetetaan tiettyjä lainansaajalle ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevia velvollisuuksia ja joita ennakkoratkaisukysymys nimenomaan koskee. Yritettäessä antaa kansalliselle tuomioistuimelle tästä huolimatta hyödyllinen vastaus ottamalla lähtökohdaksi direktiivin 2008/48 sijaan sen ajallisesti sovellettavissa oleva edeltäjädirektiivi 87/102 kohdataan myös ylittämättömiä esteitä, sillä viimeksi mainittu ei sisältänyt säännöksiä, jotka vastaisivat mainittuja direktiivin säännöksiä. Direktiivin 87/102 tulkinta ei näin ollen anna vastausta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiin.

96.      Koska neljännellä ennakkoratkaisukysymyksellä ei ole yhteyttä pääasiaan, siihen ei ole tarpeen vastata. Ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle on kuitenkin huomautettava siitä, ettei direktiiviä 2008/48 tässä tapauksessa voida soveltaa ajallisesti.

97.      Viidennen ennakkoratkaisukysymyksen osalta on ensin tarpeen huomauttaa virheestä, jonka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmeisesti on tehnyt tätä kysymystä muotoillessaan. Koska mainituilla säännöksillä ei ole yhteyttä esitettyyn sääntelyn kohteeseen, on – kuten komissiokin perustellusti toteaa(113) – lähdettävä siitä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa ennemminkin direktiivin 87/102 6 artiklan 2 kohtaan ja 7 artiklaan. Oikeus tietoon ja perusteettoman edun kiellon periaate on nimittäin kirjattu direktiiviin 87/102 eikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemaan direktiiviin 2008/48.

98.      Jos lähdetään siitä, että tämä oletus on oikea, on vielä tutkittava, voidaanko ennakkoratkaisukysymystä pääasian konkreettiset ongelmat huomioon ottaen myös pitää ratkaisevana.

99.      Tästä on todettava, ettei ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevassa päätöksessä mikään viittaa siihen, että pääasiassa olisi ongelma, joka liittyy direktiivin 87/102 6 artiklan 2 kohdalla säädeltyyn lainanantajan velvollisuuteen, jonka mukaan ”kuluttajalle on sopimuksen voimassaoloaikana ilmoitettava kaikista vuotuista korkokantaa tai veloitettavia maksuja koskevista muutoksista silloin, kun tällaisia muutoksia tapahtuu”. Sitä paitsi tämä velvollisuus koskee direktiivin 87/102 6 artiklan 1 kohdan mukaan ainoastaan sopimuksia luotoista, jotka luotto- tai rahoituslaitos myöntää kuluttajille ennakkonostoina muulta avistatililtä kuin luottokorttitililtä. Koska riidan kohteena oleva lainasopimus käytettävissä olevien tosiseikkoja koskevien tietojen mukaan ei näytä kuuluvan tähän lainasopimusluokkaan, ei pääasian ratkaisemiseksi myöskään ole tarpeen tulkita direktiivin 87/102 6 artiklan 2 kohtaa.

100. Myöskään direktiivin 87/102 7 artiklan tulkitseminen ei vaikuta tarpeelliselta pääasian ratkaisemiseksi. Kyseisessä säännöksessä jäsenvaltiot velvoitetaan tavaran hankkimiseksi myönnettyjen luottojen osalta säätämään ”ehdoista, joiden nojalla tavara voidaan ottaa takaisin, ja erityisesti takaisinotosta tapauksissa, joissa kuluttaja ei ole suostunut siihen”. Lisäksi siinä todetaan, että jäsenvaltioiden on huolehdittava, että kun luotonantaja ottaa tavaran takaisin, siitä ei ”aiheudu osapuolten välillä suoritettavassa tilityksessä perusteetonta etua”. Ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevassa päätöksessä taas mikään ei viittaa siihen, että pääasiassa olisi ongelma, joka liittyy tavaran palauttamiseen velkojalle. Mahdollisesti ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa kuitenkin mahdolliseen tapaukseen, jossa elinkeinonharjoittaja voisi vaatia lainan takaisinmaksua, koska kuluttaja ei ole noudattanut sopimusvelvoitteitaan. Tässä tapauksessa heräisi kuitenkin kysymys siitä, olisiko elinkeinonharjoittajalla myös oikeus kohtuuttomina pidettäviin viivästyskorkoihin. Viimeksi mainittua voitaisiin nimittäin muussa tapauksessa pitää perusteettomana etuna. Ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevasta päätöksestä ei kuitenkaan voida päätellä, että ennakkoratkaisupyynnöllä olisi tarkoitus selvittää tämä kysymys.

101. Kaiken edellä mainitun perusteella tulen siihen tulokseen, että neljänteen ja viidenteen ennakkoratkaisukysymykseen ei ole tarpeen vastata.

F       Kuudes ennakkoratkaisukysymys

102. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kuudennella kysymyksellään lähinnä sitä, voidaanko direktiivin 2005/29 11 artiklan 1 kohtaa tulkita siten, että kansallinen tuomioistuin voi viran puolesta arvioida, että viivästyskorkoa koskevan ehdon sisällyttäminen sopimustekstiin on sopimaton kaupallinen menettely.

103. Tässä säännöksessä, jonka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee kysymyksessään, säädetään yleisestä tavoitteesta, joka jäsenvaltioiden on saavutettava lainsäädäntöteitse. Jäsenvaltioiden ”on huolehdittava, että käytettävissä on riittävät ja tehokkaat keinot sopimattomien kaupallisten menettelyjen torjumiseksi, jotta tämän direktiivin säännöksiä noudatetaan kuluttajien edun edellyttämällä tavalla”. Näihin keinoihin kuuluvat säännökset, joiden mukaisesti voidaan riitauttaa tuomioistuimessa tällaiset sopimattomat kaupalliset menettelyt ja/tai saattaa tällaiset sopimattomat kaupalliset menettelyt sellaisen hallintoviranomaisen käsiteltäväksi, jolla on toimivalta joko ratkaista riitautukset tai panna vireille asianmukainen oikeudenkäynti asiassa. On siis todettava, että direktiivi 2005/29 mahdollistaa sopimattomien kaupallisten menettelyjen torjumiseksi sekä oikeudenkäynnin että hallinnollisen menettelyn käynnistämisen kansallisella tasolla.

104. Ennakkoratkaisumenettelyn kannalta merkityksellinen on kuitenkin ainoastaan ensimmäinen vaihtoehto, sillä esitetyt oikeuskysymykset koskevat kansallista maksamismääräysmenettelyä kansallisessa tuomioistuimessa. Tässä yhteydessä on todettava, että direktiivin 2005/29 11 artiklan 2 kohdassa säädetään jäsenvaltioiden tuomioistuinten laajasta toimivallasta ja kuvaillaan sen olennaiset pääpiirteet. Tämä toimivalta kattaa muun muassa sopimattomien kaupallisten menettelyjen kieltämisen tuomioistuimessa, turvaamistoimien määräämisen sekä toimenpiteistä määräämisen tämänkaltaisten kaupallisten menettelyjen vaikutusten poistamiseksi.

105. Säännöksen yksiselitteisen sanamuodon mukaan jäsenvaltioiden on kuitenkin annettava tämä toimivalta vasta direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä, jolloin niiden on noudatettava tiettyjä unionin oikeuteen perustuvia vähimmäisvaatimuksia.(114) Lisäksi niillä on täytäntöönpanon yhteydessä laaja harkintavalta.(115) Direktiivillä 2005/29 on tosin täysin yhdenmukaistettu aineelliset säännöt, jotka koskevat yritysten sopimattomia kaupallisia menettelyjä kuluttajia kohtaan,(116) mutta ei menettelyllisiä välineitä, joilla tällaisia kaupallisia menettelyjä torjutaan. Mitä taas tulee kysymykseen direktiivin 2005/29 välittömästä sovellettavuudesta – jota ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmeisesti tarkoittaa viitatessaan direktiivin 2005/29 Espanjassa selvästi laiminlyötyyn täytäntöönpanoon – edellä esitetystä seuraa nähdäkseni, ettei tästä ole nimenomaisesti säädetty eikä tällaista mahdollisuutta direktiivin 2005/29 sääntelytarkoituksen perusteella näytä olevan tavoiteltu. Perusteluna sille, etteivät kansalliset tuomioistuimet voi erotuksetta ja välittömästi soveltaa direktiivin 2005/29 säännöksiä, voidaan nimittäin esittää, että 11 artiklan 1 kohdasta käy nimenomaan ilmi, että vasta menettelyt, jotka jäsenvaltioiden on kehitettävä, takaavat direktiivin täytäntöönpanon. Riittävien keinojen kehittäminen sopimattomien kaupallisten menettelyjen torjumiseksi osoittautuu siten välttämättömäksi edellytykseksi direktiivin tavoitteiden täytäntöön panemiseksi kansallisella tasolla.(117)

106. Tästä tulkintatuloksesta huolimatta on todettava ennakkoratkaisukysymykseen vastaamisen relevanssiudesta, ettei ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevassa päätöksessä mikään viittaa siihen, että ensimmäisen asteen tuomioistuin olisi luokitellut kohtuuttomina pitämiensä viivästyskorkoa koskevien sopimusehtojen sisällyttämisen sopimustekstiin direktiivissä 2005/29 tarkoitetuksi sopimattomaksi kaupalliseksi menettelyksi. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, joka ensimmäisenä toi esiin kysymyksen direktiivin 2005/29 sovellettavuudesta pääasiaan, puhuu ainoastaan mahdollisesta sopimattomasta kaupallisesta menettelystä(118) tukematta kuitenkaan tällaista olettamusta. Kokonaisuuden perusteella voidaan ainoastaan olettaa, että kaupallisen menettelyn sopimattomuus johtuu ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen näkemyksen mukaan liian korkean viivästyskoron määräämisestä. Ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevan päätöksen vähäiset tiedot eivät kuitenkaan anna mahdollisuutta varmistua siitä, onko ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ylipäänsä katsonut tosiseikkojen kuuluvan direktiivin säännösten soveltamisalaan. Tästä seuraa, ettei pyynnöllä direktiivin 2005/29 tulkitsemisesta ole yhteyttä pääasiaan. Näin ollen on lähdettävä oikeudenkäynnin osapuolten tavoin siitä, että ennakkoratkaisukysymys on luonteeltaan puhtaasti hypoteettinen. Tämän vuoksi myös kuudes ennakkoratkaisukysymys on jätettävä tutkimatta.

VII  Ratkaisuehdotus

107. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Audiencia Provincial de Barcelonan esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

1)      Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annettua neuvoston direktiiviä 93/13/ETY on tulkittava siten, että siinä ei velvoiteta kansallista tuomioistuinta kansallisen maksamismääräysmenettelyn yhteydessä viran puolesta ennen varsinaista oikeudenkäyntimenettelyä lausumaan kulutusluottosopimukseen sisältyvän, viivästyskorkoa koskevan ehdon sitomattomuudesta, mikäli tämän ehdon mahdollisen kohtuuttomuuden arviointi kansallisessa prosessioikeudessa säädetyn mukaisesti voidaan siirtää velallisen riitautuksella käynnistettävään oikeudenkäyntiin, jossa kansallinen tuomioistuin saa mahdollisuuden selvittää tarpeelliset tosiseikat ja oikeudelliset seikat voidakseen antaa tällaisen arvion.

2)      Direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohta on esteenä kansalliselle säännökselle, joka antaa kansalliselle tuomioistuimelle toimivallan muuttaa kuluttajasopimusta korvaamalla kohtuuton sopimusehto toisella, jota ei luokitella kohtuuttomaksi.

3)      Eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1896/2006 säännöksiä ei voida soveltaa kansalliseen maksamismääräysmenettelyyn.

1 – Alkuperäinen kieli: saksa.

      Oikeudenkäyntikieli: espanja.

2 – Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annettu neuvoston direktiivi 93/13/ETY (EYVL L 95, s. 29).

3 – Kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista 23.4.2009 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/22/EY (EUVL L 110, s. 30).

4 – Eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta 12.12.2006 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1896/2006 (EUVL L 399, s. 1).

5 – Kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/48/EY (EUVL L 133, s. 66).

6 – Sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta 11.5.2005 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY (EUVL L 149, s. 22).

7 – Direktiivin 2011/83/EU 32 artiklassa, joka sisällytetään 8a artiklana direktiiviin 93/13/ETY, asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus ilmoittaa komissiolle erityisten valtion sisäisten säännösten hyväksymisestä tietyillä aloilla. Tarkoitus on laajentaa direktiivin 93/13/ETY 4 artiklan 2 kohdan mukaista sisällöllistä valvontaa sekä ottaa käyttöön kansalliset luettelot sopimusehdoista, joita pidetään kohtuuttomina.

8 – Kuluttajan oikeuksista, neuvoston direktiivin 93/13/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY muuttamisesta sekä neuvoston direktiivin 85/577/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY kumoamisesta 25.10.2011 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/83/EU (EUVL L 304, s. 64). Jäsenvaltioiden on 28 artiklan 1 kohdan mukaisesti saatettava direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 13.12.2013.

9 – Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisestä eurooppalaisesta kauppalaista, 11.10.2011 (KOM(2011) 635 lopullinen).

10 – Komissio on viime vuosina tehostanut ponnistelujaan eurooppalaista sopimusoikeutta koskevan välineen luomiseksi. Komissio ehdotti vuonna 2003 esittämässään tiedonannossa ”Sopimusoikeuden yhtenäistäminen – Toimintasuunnitelma” sellaisten yhteisten puitteiden työstämistä, joiden soveltaminen pitäisi valita (opt-in). Puitteisiin haluttiin sisällyttää eurooppalaisen sopimusoikeuden yhteisiä sääntöjä ja yhteinen terminologia. Tämän jälkeen kansainvälinen tutkijaverkosto ”Study Group on a European Civil Code” laati akateemisen luonnoksen yhteisestä viitekehyksestä (Common Frame of Reference – CFR). Työssä hyödynnettiin niin kutsutun Landon toimikunnan puitteissa työstettyjä eurooppalaisen sopimusoikeuden periaatteita (”Principles of European Contract Law”, PECL). Näiden valmistelutöiden pohjalta Euroopan komissio perusti huhtikuussa 2010 asiantuntijaryhmän käsittelemään eurooppalaisen sopimusoikeuden yhteisiä puitteita, ja ryhmä esitteli 3.5.2011 toteutettavuustutkimuksen. Ks. ponnisteluista kuluttajan oikeuksien eurooppalaisen säännöstön laatimiseksi Lando, O., ”On a European Contract Law for Consumers and Businesses – Future Perspectives”, Towards a European Contract Law (toim. Reiner Schulze / Jules Stuyck), München, 2011, s. 203 ja 204, ja Mazeaud, D., ”Unfairness and Non-negotiated Term”, edellä mainittu teos, s. 123; Hesselink, M., ”The Consumer Rights Directive and the CFR: two worlds apart?”, European review of contract law, nide 5 (2009), nro 3, s. 290; Zimmermann, R., ”The present state of European private law”, The American journal of comparative law, nide 57 (2009), nro 2, s. 479.

11 – BOE nro 176, 24.6.1984.

12 – BOE nro 89, 14.4.1998.

13 – BOE nro 287, 30.11.2007.

14 – Ks. Gruber, U., Europäisches Zivilprozess- und Kollisionsrecht – Kommentar (toim. Thomas Rauscher), München, 2010, s. 274, 1 kohta.

15 – Ongelmat, jotka liittyvät riidattomien saatavien joukkoperintään tuomioistuinteitse, on kaikissa jäsenvaltioissa pyritty ratkaisemaan kansallisista lähtökohdista, niiden oikeudellisten perinteiden ja menettelyjen mukaisesti. Ratkaisut ovat sekä teknisesti että tuloksiltaan hyvin erilaisia. Eräissä jäsenvaltioissa riidattomien vaateiden ratkaisemiseen sovelletaan pääasiallisesti seuraavia prosessioikeuden välineitä: yksipuoliset tuomiot, tavallisessa siviiliprosessissa toteutetut summaariset erityismenettelyt tai jopa turvaamistoimet, jotka ovat käytännössä lopullisia, sillä asiaa viedään tuskin koskaan pääkäsittelyyn. Erityinen maksamismääräysmenettely on kuitenkin osoittautunut useissa jäsenvaltioissa erittäin tehokkaaksi keinoksi varmistaa, että riidattomina pidettävät saatavat voidaan periä nopeasti ja kustannustehokkaasti. Tällainen menettely sisältyi alun perin yhdentoista jäsenvaltion (Belgian, Espanjan, Italian, Itävallan, Kreikan, Luxemburgin, Portugalin, Ranskan, Ruotsin, Saksan ja Suomen) siviiliprosessilainsäädäntöön; tunnetuimpia esimerkkejä ovat Ranskan injonction de payer ja Saksan Mahnverfahren. Vuonna 1999 myös Espanjassa otettiin käyttöön samankaltainen menettely (proceso monitorio) (ks. komission 12.12.2002 esittämä vihreä kirja eurooppalaisesta maksusuoritusmääräyksestä ja toimenpiteistä vähäisiä vaateita koskevien oikeudenkäyntien yksinkertaistamiseksi ja nopeuttamiseksi (KOM(2002) 746 lopullinen)). Tämä kehitys osoittaa, että kyseistä menettelytapaa arvostetaan Euroopan unionissa yhä enemmän.

16 – Ks. Hess, B., Europäisches Zivilprozessrecht, Heidelberg, 2010, s. 556, 10 §, 40 kohta.

17 – Ks. esim. toimivaltajärjestelyistä Saksassa Prütting, H. / Gehrlein, M., ZPO – Kommentar, 2. painos, Köln, 2010, s. 1455, 689 §, 2 kohta; Zeiss, W. / Schreiber, K., Zivilprozessrecht, 10. painos, s. 305, Itävallassa Rechberger, W. / Simotta, D.‑A., Grundriss des österreichischen Zivilprozessrechts, Wien, 2003, s. 302, 515/3 kohta ja Espanjassa Alonso Crespo, E., ”Algunos medios preventivos o alternativos del proceso civil atribuidos al secretario judicial”, Estudios jurídicos, 2004, s. 6687 ja Rodríguez Tirado, A. M., Las funciones procesales del Secretario judicial, Barcelona, 2001, joissa käsitellään saksalaisen ja itävaltalaisen Rechtspflegerin sekä espanjalaisen secretario judicialin asemaa oikeushallinnossa.

18 – Ks. esim. toimivaltasäännöstö Ranskassa Guinchard, S., Droit et pratique de la procédure civile, Pariisi 2004, s. 629 ja Italiassa De Stefano, A., Procedura Civile, Milano, 2010, s. 662, 5144 kohta.

19 – Kuten Sujecki, B. selittää artikkelissaan ”Das Europäische Mahnverfahren” (Neue Juristische Wochenschrift, 2007, s. 1625), asetuksen (EY) N:o 1896/2006 8 artiklan tulkintaa vaativan sanamuodon esimerkin avulla, suppean tutkinnan tarkoitus on sallia siten, että näyttöä ilmeisestä perusteltavuudesta ei tosin tarvita mutta ilmiselvästi perusteettomat vaatimukset on hylättävä, joten tutkinnan voi suorittaa tuomarikunnan alapuolella oleva tuomioistuimen virkamies. Tällainen suppea tutkinta mahdollistaa lisäksi myös maksamismääräystä koskevien hakemusten täysin automaattisen tutkimisen, jolloin maksamismääräysmenettelyllä on toivottu vaikutus eli se tehostaa prosesseja ja vapauttaa tuomioistuimet ylimääräisestä työtaakasta.

20 – Ks. järjestelystä Ranskassa Guinchard, S., edellä alaviitteessä 18 mainittu teos, s. 631, Saksassa Zeiss, W. / Schreiber, K., edellä alaviitteessä 17 mainittu teos, s. 306, 779 kohta, Itävallassa Rechberger, W. / Simotta, D.‑A., edellä alaviitteessä 17 mainittu teos, s. 304, 515/7 kohta ja Italiassa De Stefano, A., edellä alaviitteessä 18 mainittu teos, s. 671, 5210 kohta.

21 – Ks. Gruber, U., edellä alaviitteessä 14 mainittu teos, s. 275, 3 kohta, jossa tekijä huomauttaa, että asetuksen (EY) N:o 1896/2006 mukainen menettely perustuu samaan perusajatukseen kuin kansalliset maksamismääräysmenettelyt. Velkojan on tarkoitus saada täytäntöönpanoperuste yksinkertaisessa, nopeassa ja edullisessa menettelyssä. Ainoastaan silloin, kun velallinen puolustautuu, asian käsittelyä jatketaan tavanomaisessa siviiliprosessissa.

22 – Ks. Alonso Crespo, E., edellä alaviitteessä 17 mainittu teos, s. 6687 ja Rechberger, W. / Simotta, D.‑A., edellä alaviitteessä 17 mainittu teos, s. 301, 515/2 kohta. Kirjoittajat viittaavat etuihin, joita tuo täytäntöönpanoperusteen aikaansaaminen kustannuksia säästävästi maksamismääräyksen avulla.

23 – Ks. yhdistetyt asiat C‑240/98–C‑244/98, Océano Grupo Editorial ja Salvat Editores, tuomio 27.6.2000 (Kok., s. I‑4941, 25 kohta) ja asia C‑168/05, Mostaza Claro, tuomio 26.10.2006 (Kok., s. I‑10421, 25 kohta).

24 – Ks. edellä alaviitteessä 23 mainittu asia Mostaza Claro, tuomion 36 kohta ja asia C‑243/08, Pannon GSM, tuomio 4.6.2009 (Kok., s. I‑4713, 25 kohta). Tämän oikeuskäytännön kritiikistä ks. edellä alaviitteessä 10 mainittu teos Hesselink, M., ”Unfair Terms in Contracts Between Businesses”, Towards a European Contract Law, s. 132 ja 133.

25 – Ks. edellä alaviitteessä 23 mainitut yhdistetyt asiat Océano Grupo Editorial ja Salvat Editores, tuomion 27 kohta ja edellä alaviitteessä 23 mainittu asia Mostaza Claro, tuomion 26 kohta ja asia C‑40/08, Asturcom Telecomunicaciones, tuomio 6.10.2009 (Kok., s. I‑9579, 31 kohta).

26 – Edellä alaviitteessä 25 mainittu asia Asturcom Telecomunicaciones, tuomion 32 kohta. Ks. yleisten sopimusehtojen sisällön tarkistamisesta tuomioistuimessa lojaliteettiperiaate huomioon ottaen Basedow, J., ”Der Europäische Gerichtshof und das Privatrecht”, Archiv für die civilistische Praxis, nide 210 (2010), s. 172 ja 173.

27 – Ks. asia C-473/00, Cofidis, tuomio 21.11.2002 (Kok., s. I‑10875, 32 kohta) ja edellä alaviitteessä 23 mainittu asia Mostaza Claro, tuomion 27 kohta.

28 – Ks. edellä alaviitteessä 27 mainittu asia Cofidis, tuomion 33 kohta ja edellä alaviitteessä 23 mainittu asia Mostaza Claro, tuomion 28 kohta.

29 – Edellä alaviitteessä 24 mainittu asia Pannon GSM.

30 – Ibid., 35 kohta.

31 – Asia C‑137/08, Pénzügyi, tuomio 9.11.2010, Kok., s. I‑10847.

32 – Ibid., 56 kohta.

33 – Ibid., 14 ja 15 kohta.

34 – Ibid., 18 kohta.

35 – Ibid., 52 kohta.

36 – Ibid., 54 kohta.

37 – Ibid., 53 kohta.

38 – Ibid., 55 kohta.

39 – Ks. edellä alaviitteessä 31 mainitussa asiassa Pénzügyi 6.7.2010 esittämäni ratkaisuehdotus (113 kohta).

40 – Ks. komission kirjelmän 65 kohta.

41 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 4 kohta.

42 – Ks. asetusehdotuksen 8 luku (79–86 artikla – ”Kohtuuttomat sopimusehdot”).

43 – Ks. asetusehdotuksen VI osa, 16 luku, 2 jakso (166–171 artikla – ”Viivästyskorko: Yleiset säännökset”).

44 – Asetusehdotuksen 167 artiklan 3 kohta kuuluu seuraavasti: ”Sopimusehto, jossa vahvistetaan korkeampi viivästyskorko kuin 166 artiklassa, tai määrätään koron kertyminen alkamaan tämän artiklan 2 kohdassa määritettyä ajankohtaa aikaisemmin, ei ole sitova siltä osin kuin tämä olisi 83 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä kohtuutonta.”

45 – Asetusehdotuksen 83 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan kriteerit (ehdon ymmärrettävyys, sopimuksen kohteen luonne, sopimuksen tekemiseen liittyvät olosuhteet, muut sopimusehdot ja sellaisten muiden sopimusten ehdot, joista kyseinen sopimus on riippuvainen), joiden perusteella sopimusehdon ”kohtuuttomuutta” arvioidaan. Tämä säännös on muotoiltu direktiivin 93/13/ETY 4 artiklan pohjalta.

46 – Kuten johdanto-osan 17 perustelukappaleesta käy ilmi, direktiivin tarkoituksen mukaisesti sen liitteessä olevien ehtojen luettelolla voi olla ainoastaan ohjeellinen luonne, ja tämän direktiivin vähimmäisluonteen vuoksi jäsenvaltiot voivat joko laajentaa tai rajoittaa ehtojen soveltamisalaa lainsäädännöllään.

47 – Ks. edellä alaviitteessä 24 mainittu asia Pannon GSM, tuomion 38 kohta ja asia C‑237/02, Freiburger Kommunalbauten, tuomio 1.4.2004 (Kok., s. I‑3403, 20 kohta).

48 – Ks. asia C‑478/99, komissio v. Ruotsi, tuomio 7.5.2002 (Kok., s. I‑4147, 20 kohta) ja edellä alaviitteessä 47 mainittu asia Freiburger Kommunalbauten, tuomion 20 kohta.

49 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 23 kohta.

50 – Vastaavasti myös De Stefano, A., edellä alaviitteessä 18 mainittu teos, s. 655, 5100 kohta, maksamismääräysmenettelystä (konkreettisesti Italian menettelystä procedimento di ingiunzione); tässä menettelyssä ei ole riita-asian oikeudenkäyntiä eikä esitetyn rahamääräisen vaatimuksen perusteellista tutkimista, joten velkoja saa nopeasti ja edullisesti täytäntöönpanoperusteen pakkotäytäntöönpanoa varten.

51 – Ks. Saksan hallituksen kirjelmän 22 kohta.

52 – Ks. esim. maksamismääräysmenettelystä Ranskassa Guinchard, S., edellä alaviitteessä 18 mainittu teos, s. 629 ja Saksassa Zeiss, W. / Schreiber, K., edellä alaviitteessä 17 mainittu teos, s. 305. Näiden jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen mukaan kansallinen tuomioistuin voi hylätä maksamismääräystä koskevan hakemuksen ainoastaan, jos toimitetuista asiakirjoista käy ilmi, ettei vaatimuksella ilmiselvästi ole perusteita.

53 – Ks. asia 32/62, Alvis, tuomio 4.7.1963 (Kok., s. 109); asia 136/79, National Panasonic, tuomio 26.6.1980 (Kok., s. 2033, Kok. Ep., s. 261, 121 kohta) ja asia C‑48/96 P, Windpark Groothusen, tuomio 14.5.1998 (Kok., s. I‑2873, 47 kohta).

54 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 41 kohta.

55 – Ks. komission kirjelmän 65 kohta.

56 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 24 kohta.

57 – Ks. mm. asia 33/76, Rewe, tuomio 16.12.1976 (Kok., s. 1989, Kok. Ep., s. 271, 5 kohta); asia 45/76, Comet, tuomio 16.12.1976 (Kok., s. 2043, 13 kohta); asia C‑453/99, Courage ja Crehan, tuomio 20.9.2001 (Kok., s. I‑6297, 29 kohta); asia C-13/01, Safalero, tuomio 11.9.2003 (Kok., s. I‑8679, 49 kohta); asia C‑432/05, Unibet, tuomio 13.3.2007 (Kok., s. I‑2271, 39 kohta) ja asia C‑246/09, Bulicke, tuomio 8.7.2010 (Kok., s. I‑7003, 25 kohta).

58 – Ks. Lupoi, M. A., ”The Harmonization of Civil Procedural Law within the EU” (toim. Justin Orlando Frosini / Michele Angelo Lupoi / Michele Marchesiello), A European Space of Justice, Ravenna, 2006, s. 209. Lupoin näkemyksen mukaan Euroopan unioni on integraatiojärjestelmistä se, jossa siviiliprosessioikeuden yhdenmukaistaminen on viety pisimmälle. Hän myöntää tosin, että yhdenmukaistaminen on tähän saakka koskenut ainoastaan yksittäisten yhtenäisten välineiden käyttöönottoa, joten jäsenvaltioiden on pitänyt vain mukauttaa kansallisia siviiliprosessilainsäädäntöjään siten, että yhtenäiset välineet voivat toimia asianmukaisesti. Yhdenmukaistavat seuraukset ovat siten vaikuttaneet loppujen lopuksi vain ”epäsuorasti”. Lupoin näkemyksen mukaan ei ole mahdollista ennakoida yhdenmukaistamisen tulevaisuutta siviiliprosessioikeuden alalla. Vastaavasti myös Wagner, G. teoksessa Kommentar zur Zivilprozessordnung (toim. Stein/Jonas), 22. painos, nide 10, Tübingen, 2011, s. 46, 88 kohta. Hän katsoo huolimatta siitä, että unionin lainsäädäntö on paisunut valtavasti tällä alalla, siviiliprosessioikeuden ytimen – sisäisiä riita-asioita koskevien menettelysääntöjen – pysyneen tähän asti ennallaan. Wagnerin näkemyksen mukaan eurooppalaisten siviiliprosessilainsäädäntöjen yhtenäistäminen on realistisesti tarkasteltuna vielä hyvin kaukana.

59 – SEUT 81 artiklan 2 kohdan f alakohdan mukaan unionilla on toimivalta antaa siviiliprosessimenettelyä koskevia säädöksiä, mikäli sisämarkkinat ovat vaarassa heikentyä. Kattavia säännöksiä sisältävät tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001 (EYVL L 12, s. 1), jäsenvaltioiden tuomioistuinten välisestä yhteistyöstä siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa tapahtuvassa todisteiden vastaanottamisessa 28.5.2001 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1206/2001 (EYVL L 174, s. 1), oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (asiakirjojen tiedoksianto) ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1348/2000 kumoamisesta 13.11.2007 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1393/2007 (EUVL L 324, s. 79), oikeussuojakeinojen parantamisesta rajat ylittävissä riita-asioissa vahvistamalla oikeusapuun kyseisissä riita-asioissa liittyvät yhteiset vähimmäisvaatimukset 27.1.2003 annettu neuvoston direktiivi 2002/8/EY (EYVL L 26, s. 41) sekä siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston perustamisesta 28.5.2001 tehty neuvoston päätös 2001/470/EY (EYVL L 174, s. 25). Ks. Rörig, U., ”Einfluss des Rechts der Europäischen Gemeinschaft auf das nationale Zivilprozessrecht”, Europäische Zeitschrift für Wirtschaftsrecht, 2004, s. 18 ja 19. Lisäksi unionin tasolla on otettu käyttöön useita välineitä rajat ylittävien oikeusriitojen ratkaisemisen ja rajat ylittävän täytäntöönpanon helpottamiseksi, esim. eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä 11.7.2007 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 861/2007 (EUVL L 199, s. 1), eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta 12.12.2006 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1896/2006 (EUVL L 399, s. 1) sekä riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta 21.4.2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 805/2004 (EUVL L 143, s. 15).

60 – Ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C‑430/93 ja C‑431/93, van Schijndel ja van Veen, tuomio 14.12.1995 (Kok., s. I‑4705, 17 kohta); yhdistetyt asiat C‑279/96, C‑280/96 ja C‑281/96, Ansaldo Energia ym., tuomio 15.9.1998 (Kok., s. I‑5025, 16 ja 27 kohta); asia C‑326/96, Levez, tuomio 1.12.1998 (Kok., s. I‑7835, 18 kohta); asia C‑78/98, Preston ym., tuomio 16.5.2000 (Kok., s. I‑3201, 31 kohta); asia C‑472/99, Clean Car Autoservice, tuomio 6.12.2001 (Kok., s. I‑9687, 28 kohta); asia C‑129/00, komissio v. Italia, tuomio 9.12.2003 (Kok., s. I‑14637, 25 kohta); yhdistetyt asiat C‑392/04 ja C‑422/04, i‑21 Germany ja Arcor, tuomio 19.9.2006 (Kok., s. I‑8559, 57 kohta); edellä alaviitteessä 23 mainittu asia Mostaza Claro, tuomion 24 kohta, yhdistetyt asiat C‑222/05–C‑225/05, van der Weerd ym., tuomio 7.6.2007 (Kok., s. I‑4233, 28 kohta); asia C‑2/08, Fallimento Olimpiclub, tuomio 3.9.2009 (Kok., s. I‑7501, 24 kohta); edellä alaviitteessä 25 mainittu asia Asturcom Telecomunicaciones, tuomion 38 kohta ja asia C‑177/10, Rosado Santana, tuomio 8.9.2011 (Kok., s. I‑7907, 89 kohta).

61 – Edellä alaviitteessä 25 mainittu asia Asturcom Telecomunicaciones, tuomion 28 kohta.

62 – Edellä alaviitteessä 25 mainittu asia Asturcom Telecomunicaciones, tuomion 37 kohta.

63 – Edellä alaviitteessä 25 mainittu asia Asturcom Telecomunicaciones, tuomion 38 kohta.

64 – Ks. Wagner, G., edellä alaviitteessä 58 mainittu teos, s. 39, 68 kohta. Wagner viittaa siihen, että mikäli unionin siviiliprosessioikeudessa säädetään jostakin asiasta, se on myös ensisijainen suhteessa kansalliseen oikeuteen. Mikäli näin ei ole, jäsenvaltioilla on menettelyllinen autonomia. Jäsenvaltioiden on menettelyissään kuitenkin noudatettava vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteita.

65 – Ks. vastaavasti asia C-118/08, Transportes Urbanos y Servicios Generales, tuomio 26.1.2010 (Kok., s. I‑635, 33 kohta); asia C‑231/96, Edis, tuomio 15.9.1998 (Kok., s. I‑4951, 36 kohta); edellä alaviitteessä 60 mainittu asia Levez, tuomion 41 kohta; edellä alaviitteessä 60 mainittu asia Preston ym., tuomion 55 kohta ja edellä alaviitteessä 60 mainittu asia i‑21 Germany ja Arcor, tuomion 62 kohta.

66 – Ks. edellä alaviitteessä 60 mainittu asia Rosado Santana, tuomion 90 kohta, edellä alaviitteessä 57 mainittu asia Bulicke, tuomion 28 kohta; edellä alaviitteessä 60 mainittu asia Levez, tuomion 43 kohta; edellä alaviitteessä 60 mainittu asia Preston ym., tuomion 56 kohta ja asia C-63/08, Pontin, tuomio 29.10.2009 (Kok., s. I‑10467, 45 kohta).

67 –      Ks. edellä alaviitteessä 60 mainittu asia Rosado Santana, tuomion 90 kohta ja edellä alaviitteessä 57 mainittu asia Bulicke, tuomion 29 kohta.

68 – Ks. edellä alaviitteessä 60 mainittu asia Rosado Santana, tuomion 90 kohta.

69 – Ks. edellä alaviitteessä 25 mainittu asia Asturcom Telecomunicaciones, tuomion 50 kohta ja edellä alaviitteessä 60 mainittu asia Levez, tuomion 40 kohta.

70 – Ks. edellä alaviitteessä 60 mainittu asia Rosado Santana, tuomion 91 kohta ja asia C‑261/95, Palmisani, tuomio 10.7.1997 (Kok., s. I‑4025, 33 kohta).

71 – Vastaavasti Girerd, P., ”Les principes d’équivalence et d’effectivité – encadrement ou désencadrement de l’autonomie procédurale des États membres?”, Revue trimestrielle de droit européen, 2002, s. 75 ja 76.

72 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 24 kohta.

73 – Edellä alaviitteessä 24 mainittu asia Pannon GSM, tuomion 35 kohta.

74 – Asia C‑227/08, Martín Martín, tuomio 17.12.2009, Kok., s. I‑11939.

75 – EYVL L 372, s. 31.

76 – Edellä alaviitteessä 74 mainittu asia Martín Martín, tuomion 18 kohta.

77 – Ibid., 19 kohta.

78 – Ibid., 20 kohta.

79 – Ks. edellä alaviitteessä 74 mainitussa asiassa Martín Martín 7.5.2009 esittämäni ratkaisuehdotuksen 55 ja 56 kohta.

80 – Edellä alaviitteessä 74 mainittu asia Martín Martín, tuomion 27 kohta.

81 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 70 kohta.

82 – Edellä alaviitteessä 74 mainittu asia Martín Martín, tuomion 35 kohta.

83 – Edellä alaviitteessä 25 mainittu asia Asturcom Telecomunicaciones, tuomion 28 kohta.

84 – Edellä alaviitteessä 25 mainittu asia Asturcom Telecomunicaciones, tuomion 33 kohta.

85 – Ks. edellä alaviitteessä 25 mainitussa asiassa Asturcom Telecomunicaciones 14.5.2009 esittämäni ratkaisuehdotuksen 82 kohta.

86 – Edellä alaviitteessä 25 mainittu asia Asturcom Telecomunicaciones, tuomion 53–55 ja 59 kohta. Espanjan hallituksen antamista tiedoista yhteisöjen tuomioistuin päätteli, että Espanjan lainsäädännön mukaan tuomioistuimen, jolta oli haettu oikeusvoimaisen välitystuomion täytäntöönpanoa, tehtävä oli arvioida viran puolesta, onko välityslauseke kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisessä sopimuksessa mitätön, koska se rikkoo pakottavia kansallisia säännöksiä. Tällainen toimivalta oli oletuksena myös useissa Audiencia Provincial de Madridin ja Audiencia Nacionalin hiljattain antamissa tuomioissa. Yhteisöjen tuomioistuin siirsi kuitenkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtäväksi sen tutkimisen, oliko tilanne sama myös kyseisessä tuomioistuimessa vireillä olevan asian kohdalla.

87 – Tähän viittaa myös Tinzo, V. artikkelissaan ”Il potere del giudice di rilevazione della nullità di protezione”, Diritto del commercio internazionale, 2011, s. 584. Hänen näkemyksensä mukaan kansallisen tuomioistuimen on ennen kyseessä olevan kohtuuttoman ehdon toteamista sitomattomaksi kysyttävä kuluttajalta, haluaako tämä sittenkin, että se pidetään voimassa. Siten loppujen lopuksi ainoa ratkaiseva tekijä on kuluttajan tahto. Tinzon näkemyksen mukaan unionin tuomioistuimen kehittämä ratkaisu johtuu opista, jossa pyritään sovittamaan direktiivin 93/13/ETY kuluttajansuojaa koskeva tavoite yhteen sopimussuhteiden pysyvyyttä koskevan periaatteen kanssa. Vastaavasti myös Milanesi, S. artikkelissaan ”Le pronunce Pannon ed Eva Martín Martín sulla rilevabilità d'ufficio delle nullità di protezione”, Giurisprudenza commerciale, 2010, nide II, s. 805. Milanesi pitää unionin tuomioistuimen lähestymistapaa lisäksi myönteisenä sen takia, että siinä otetaan huomioon pätemättömyyden periaate (”nullità di protezione”, ”protective nullity”). Hänen mukaansa tämä lähestymistapa takaa myös osapuolten tasapuolisen aseman kontradiktorisessa menettelyssä.

88 – Ks. kuluttajan käsitteestä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä asia C‑373/90, X, tuomio 16.1.1992 (Kok., s. I‑131, 15 ja 16 kohta); asia C‑210/96, Gut Springenheide ja Tusky, tuomio 16.7.1998 (Kok., s. I‑4657, 31 kohta); yhdistetyt asiat C‑108/97 ja C‑109/97, Windsurfing Chiemsee, tuomio 4.5.1999 (Kok., s. I‑2779, 29 kohta); asia C‑220/98, Estée Lauder, tuomio 13.1.2000 (Kok., s. I‑117, 27 kohta); asia C‑30/99, komissio v. Irlanti, tuomio 21.6.2001 (Kok., s. I‑4619, 32 kohta); asia C‑99/01, Linhart ja Biffl, tuomio 24.10.2002 (Kok., s. I‑9375, 31 kohta); asia C‑44/01, Pippig Augenoptik, tuomio 8.4.2003 (Kok., s. I‑3095, 55 kohta); asia C‑363/99, Koninklijke KPN Nederland, tuomio 12.2.2004 (Kok., s. I‑1619, 77 kohta); asia C‑218/01, Henkel, tuomio 12.2.2004 (Kok., s. I‑1725, 50 kohta); asia C‑421/04, Matratzen Concord, tuomio 9.3.2006 (Kok., s. I‑2303, 24 kohta) ja asia C‑356/04, Lidl Belgium, tuomio 19.9.2006 (Kok., s. I‑8501, 78 kohta).

89 – Vastaavasti Heinig, J. artikkelissaan ”Die AGB-Kontrolle von Gerichtsstandsklauseln – zum Urteil Pannon des EuGH”, Europäische Zeitschrift zum Wirtschaftsrecht, 24/2009, s. 885. Myös Josipovič, T., artikkelissaan ”Verbraucherschutz in der Republik Kroatien”, Konsumentenschutz in Zentral- und Osteuropa (toim. Rudolf Welser), Wien, 2010, s. 72, viittaa tähän erikoisuuteen tässä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön lähestymistavassa. Josipovičin arvion mukaan tätä oikeuskäytäntöä ei tosin vielä ole pantu täytäntöön Kroatiassa yhteisöön liittyvänä valtiona, sillä kansallisessa oikeudessa on säädetty ainoastaan kohtuuttoman ehdon mitättömyydestä. Ei siis ole mahdollista jättää sitä voimaan, jos kuluttaja niin toivoo.

90 – Ks. komission kirjelmän 68 kohta.

91 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 35 ja 36 kohta.

92 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 37 ja 38 kohta.

93 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 48 ja 49 kohta.

94 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 69 ja 70 kohta.

95 – Ks. asia C‑484/08, Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid, tuomio 3.6.2010 (Kok., s. I‑4785, 28 ja 29 kohta).

96 – Ks. edellä alaviitteessä 95 mainitussa asiassa Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid 29.10.2009 esittämäni ratkaisuehdotuksen 86 kohta.

97 – Jäsenvaltioiden on direktiivin 8 artiklassa annettua toimivaltaa käyttäessään kunnioitettava unionin oikeuden yleisiä rajoja. Näihin kuuluu primaarioikeus, perusoikeudet mukaan luettuina, sekä muu sekundaarioikeus (ks. Kapnopoulou, E., Das Recht der missbräuchlichen Klausel in der Europäischen Union, Tübingen, 1997, s. 163).

98 – Ks. Neisser, H. / Verschraegen, B., Die Europäische Union – Anspruch und Wirklichkeit, Wien, 2001, s. 297, 14.103 kohta; Koenig, C. / Pechstein, M., ja Sander, C., EU-/EG-Prozessrecht, 2. painos, Tübingen, 2002, s. 401, 767 kohta; Leanerts, K. / Arts, D., Maselis, I., Procedural Law of the European Union, 2. painos, Lontoo, 2006, s. 174 ja 175.

99 – Ks. asia 24/64, Dingemans, tuomio 2.12.1964 (Kok., s. 1259); asia 33/65, Dekker, tuomio 1.12.1965 (Kok., s. 1111); asia 80/71, Merluzzi, tuomio 22.3.1972 (Kok., s. 175); asia C‑292/92, Hünermund ym., tuomio 15.12.1993 (Kok., s. I‑6787, 8 kohta); asia C‑237/04, Enirisorse, tuomio 23.3.2006 (Kok., s. I‑2843, 24 kohta); asia C‑380/05, Centro Europa 7, tuomio 31.1.2008 (Kok., s. I‑349, 49 ja 50 kohta) ja asia C‑213/07, Michaniki, tuomio 16.12.2008 (Kok., s. I‑9999, 51 kohta).

100 – Ks. asia C-107/98, Teckal, tuomio 18.11.1999 (Kok., s. I‑8121, 34 kohta); asia C‑425/98, Marca Mode, tuomio 22.6.2000 (Kok., s. I‑4861, 21 kohta) ja yhdistetyt asiat C‑223/99 ja C‑260/99, Agorà ja Excelsior, tuomio 10.5.2001 (Kok., s. I‑3605, 24 kohta).

101 – Ks. Kapnopoulou, E., edellä alaviitteessä 97 mainittu teos, s. 151. Myös Kapnopoulou huomauttaa, että direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohdassa ei lähtökohtaisesti säädetä sitomattomien ehtojen ”korvaamisesta”. Sen sijaan sopimusta pitäisi hänen mukaansa käsitellä edelleen aivan kuin kuluttajalle kohtuuttomia rasitteita ei olisi lainkaan kirjoitettu.

102 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 30 kohta.

103 – Tässä yhteydessä on otettava huomioon julkisasiamies Tizzanon toteamukset hänen asiassa C‑302/04, Ynos, tuomio 10.1.2006 (Kok., s. I‑371), 22.9.2005 esittämänsä ratkaisuehdotuksen 80 kohdassa. Kuten hän kyseisessä kohdassa osuvasti totesi, direktiivillä 93/13/ETY pyritään ”pikemminkin tasapainottamaan kuluttajan sopimusoikeudellista asemaa estämällä se, että ’kohtuuton sopimusehto sitoisi’ kuluttajaa, kuin suojelemaan sopimuspuolten, varsinkaan elinkeinonharjoittajan, autonomiaa, koska elinkeinonharjoittajan edun mukaista saattaisi päinvastoin olla sellaisista sopimusvelvoitteista vapautuminen, jotka tasapainon palauttamisen jälkeen olisivat sille epäedullisempia”. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna sopimuksen muuttaminen olisi loppujen lopuksi ainoastaan elinkeinonharjoittajan edun mukaista, mikä julkisasiamiehen näkemyksen mukaan ei kuitenkaan ole direktiivin 93/13/ETY tavoite.

104 – Ks. komission kirjelmän 55 kohta.

105 – Ks. Pfeiffer, T. teoksessa Das Recht der Europäischen Union - Kommentar (toim. E. Grabitz ja M. Hilf), nide IV, A5, 6 §, 7 kohta, s. 2. Pfeiffer pitää ”pätevyyden säilyttävää supistamista” eli kohtuuttoman ehdon, jonka sisältö on juuri ja juuri hyväksyttävissä, voimassa pitämistä tavallisesti yhteensopimattomana direktiivin 93/13/ETY kanssa.

106 – Ks. yhdistetyt asiat C‑397/01–C‑403/01, Pfeiffer ym., tuomio 9.3.2004 (Kok., s. I‑8835, 113 kohta).

107 – Ks. ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevan päätöksen 4.2. kohta.

108 – Ks. komission kirjelmän 72 kohta ja Espanjan hallituksen kirjelmän 41 kohta.

109 –      Ks. mm. asia C‑379/98, PreussenElektra, tuomio 13.3.2001 (Kok., s. I‑2099, 38 kohta); asia C‑18/01, Korhonen ym., tuomio 22.5.2003 (Kok., s. I‑5321, 19 kohta); asia C‑380/01, Schneider, tuomio 5.2.2004 (Kok., s. I‑1389, 21 kohta); asia C‑295/05, Asemfo, tuomio 19.4.2007 (Kok., s. I‑2999, 30 kohta) ja yhdistetyt asiat C‑261/07 ja C‑299/0723, VTB‑VAB, tuomio 23.4.2009 (Kok., s. I‑2949, 32 kohta).

110 – Ks. mm. asia 244/80, Foglia/Novello, tuomio 16.12.1981 (Kok., s. 3045, 18 kohta); yhdistetyt asiat C‑422/93–C‑424/93, Zabala Erasun ym., tuomio 15.6.1995 (Kok., s. I‑1567, 29 kohta); asia C‑415/93, Bosman, tuomio 15.12.1995 (Kok., s. I‑4921, 61 kohta); asia C‑314/96, Djabali, tuomio 12.3.1998 (Kok., s. I‑1149, 19 kohta); edellä alaviitteessä 109 mainittu asia PreussenElektra, tuomion 39 kohta; edellä alaviitteessä 109 mainittu asia Schneider, tuomion 22 kohta; asia C‑212/06, Gouvernement de la Communauté française ja Gouvernement wallon, tuomio 1.4.2008 (Kok., s. I‑1683, 29 kohta) ja edellä alaviitteessä 109 mainitut yhdistetyt asiat VTB-VAB, tuomion 33 kohta.

111 – Kuten asetuksen N:o 1896/2006 1 artiklan 2 kohdasta käy ilmi, ”tämä asetus ei estä kantajaa esittämästä – – vaatimusta käyttäen jonkin jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön tai yhteisön lainsäädännön mukaista muuta menettelyä”. Tästä Gruber, U. päättelee edellä alaviitteessä 14 mainitussa teoksessa (s. 279, 21 kohta), että asetus ei korvaa voimassa olevia kansallisia menettelyjä pääasiassa ja maksamismääräysmenettelyjä. Velkoja voi hänen mukaansa siis asetuksen mukaisen menettelyn vaihtoehtona turvautua kuten tähänkin asti olemassa oleviin kansallisiin maksamismääräysmenettelyihin. Mikäli velkoja saa kansallisessa maksamismääräysmenettelyssä täytäntöönpanoperusteen, hän voi vahvistuttaa tämän asiakirjan asetuksen N:o 805/2004 mukaisesti eurooppalaiseksi täytäntöönpanoperusteeksi ja hakea täytäntöönpanoa toisissa jäsenvaltioissa, ilman että niissä tarvitaan etukäteen täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista.

112 – Sitovia säännöksiä asetuksen N:o 1896/2006 ei varmasti voida katsoa sisältävän. On kuitenkin otettava huomioon, että eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn pitäisi unionin lainsäätäjän tahdon mukaan tehokkuutensa vuoksi toimia esimerkkinä (ks. Hess, B. edellä alaviitteessä 16 mainitussa teoksessa, s. 139, 4 §, 23 kohta).

113 – Ks. komission kirjelmän 77 kohta.

114 – Ks. Stuyck, J., ”Enforcement of consumer rights and legal redress for consumers in the EU: An institutional model”, New frontiers of consumer protection (toim. Fabrizio Cafaggi ja Hans‑W. Micklitz), Oxford, 2009, s. 72 ja 73. Stuyck kiinnittää huomion yhtäältä jäsenvaltioiden laajaan harkintavaltaan oikeuksien täytäntöönpanoa koskevien mahdollisuuksien kehittämisen kohdalla kansallisella tasolla ja toisaalta siihen, että direktiivissä 2005/29 asetetaan tiettyjä unionin oikeuteen perustuvia vähimmäisnormeja, joita jäsenvaltioiden on pakko noudattaa.

115 – Ks. Stolze, C., Harmonisierung des Lauterkeitsrechts in der EU – Unter besonderer Berücksichtigung der Sanktionssysteme, Hampuri, 2010, s. 158. Stolzen mukaan direktiivin 2005/29 joustava sanamuoto antaa jäsenvaltioille laajan harkintavallan 11 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa tarkoitetun oikeuksien täytäntöönpanoa koskevien säännösten täytäntöönpanon yhteydessä.

116 – Ks. asia C-540/08, Mediaprint Zeitungs- und Zeitschriftenverlag, tuomio 9.11.2010 (Kok., s. I‑10909, 27 kohta).

117 – Vastaavasti Abbamonte, G., ”The Unfair Commercial Practices Directive and its General Prohibition”, The Regulation of Unfair Commercial Practices undes EC Directive 2005/29, Oxford, 2007, s. 30. Abbamonte viittaa siihen, että direktiivillä 2005/29 tosin yhdenmukaistetaan täysin jäsenvaltioiden aineellinen oikeus sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan lainsäädännön alalla mutta ei mekanismeja sopimattomien kaupallisten menettelyjen torjumiseksi. Tästä seuraa, että jäsenvaltioiden on organisoitava täytäntöönpanojärjestelmänsä, määritettävä luonnolliset henkilöt ja järjestöt, jotka direktiivin mukaan voivat vaatia oikeussuojaa, sekä vahvistettava direktiivin rikkomisesta aiheutuvat seuraamukset. Abbamonte korostaa, että tehokas täytäntöönpano on välttämätöntä, jotta direktiivi voi saavuttaa täyden tehonsa.

118 – Ks. ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevan päätöksen otsikko 7 (”La posible práctica desleal de la entidad bancaria”).