Yhdistetyt asiat C-225/19 ja C-226/19
R.N.N.S.
ja
K.A.
vastaan
Minister van Buitenlandse Zaken
(rechtbank Den Haag, zittingsplaats Haarlemin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 24.11.2020
Ennakkoratkaisupyyntö – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Yhteisön viisumisäännöstö – Asetus (EY) N:o 810/2009 – 32 artiklan 1–3 kohta – Viisumin epäämispäätös – Liite VI – Vakiolomake – Perustelut – Uhka yhden tai useamman jäsenvaltion yleiselle järjestykselle, sisäiselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle taikka kansainvälisille suhteille – 22 artikla – Muiden jäsenvaltioiden keskusviranomaisten ennalta kuulemista koskeva menettely – Viisumin myöntämisen vastustaminen – Muutoksenhaku viisumin epäämispäätökseen – Tuomioistuinvalvonnan laajuus – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla – Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin
1. Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Viisumipolitiikka – Yhteisön viisumisäännöstö – Asetus N:o 810/2009 – Yhtenäisten viisumien myöntämismenettelyt ja -edellytykset – Viisumin epääminen – Peruste – Hakija, jonka katsotaan muodostavan uhan jonkin jäsenvaltion yleiselle järjestykselle, sisäiselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle taikka kansainvälisille suhteille – Muutoksenhaku kyseiseen päätökseen – Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin – Perusteluvelvollisuuden laajuus – Tuomioistuinvalvonnan laajuus
(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 810/2009, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 610/2013, 32 artiklan 1 kohdan a alakohdan vi alakohta sekä 2 ja 3 kohta)
(ks. 42, 43, 45, 46, 48–52 ja 56 kohta sekä tuomiolauselma)
2. Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Viisumipolitiikka – Yhteisön viisumisäännöstö – Asetus N:o 810/2009 – Yhtenäisten viisumien myöntämismenettelyt ja -edellytykset – Viisumin epääminen – Muutoksenhaku kyseiseen päätökseen – Kansallisten menettelysääntöjen soveltaminen – Menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaate – Vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen noudattaminen
(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 810/2009 32 artiklan 3 kohta)
(ks. 53 kohta)
Tiivistelmä
Jäsenvaltion, joka päättää evätä Schengen-viisumin toisen jäsenvaltion vastustettua sen myöntämistä, on ilmoitettava päätöksessään jäsenvaltio, joka on tällaisen vastustuksen esittänyt, tähän vastustukseen pohjautunut nimenomainen epäämisperuste ja tämän mukana tarvittaessa kyseisen vastustuksen syyt
Egyptissä asuva Egyptin kansalainen (asia C-225/19) ja Saudi-Arabiassa asuva Syyrian kansalainen (asia C-226/19) hakivat Schengen-viisumia(1) Alankomaiden ulkoasiainministeriltä (Minister van Buitenlandse Zaken, jäljempänä ministeri) voidakseen vierailla Alankomaissa asuvien perheenjäsentensä luona. Heidän hakemuksensa kuitenkin hylättiin, ja tämä hylkäys ilmoitettiin heille viisumisäännöstön mukaisesti vakiolomakkeella(2), joka sisältää 11 rastitettavaa ruutua valitun epäämisperusteen mukaan. Tässä tapauksessa oli rastitettu kuudes ruutu, joten viisumin epääminen selittyi sillä, että asianomaisten oli katsottu muodostavan uhan jonkin jäsenvaltion yleiselle järjestykselle, sisäiselle turvallisuudelle, kansanterveydelle tai kansainvälisille suhteille(3). Viisumin epääminen johtui Unkarin ja Saksan esittämästä vastustuksesta Alankomaiden viranomaisten kuultua niitä ennalta viisumisäännöstössä säädetyn menettelyn yhteydessä(4). Lomakkeessa ei kuitenkaan esitetty asianomaisille mitään täsmennyksiä siitä, mistä jäsenvaltioista oli kyse, siitä tarkasta epäämisperusteesta, joka oli valittu neljästä mahdollisesta (uhka yleiselle järjestykselle, sisäiselle turvallisuudelle, kansanterveydelle tai kansainvälisille suhteille), tai syistä, joiden takia heidän oli katsottu muodostavan tällaisen uhan.
Asianomaiset tekivät ministerille oikaisuvaatimuksen, joka hylättiin. Tämän vuoksi he ovat nostaneet kanteen(5) rechtbank Den Haag, zittingsplaats Haarlemissa (Haagin alioikeus, Haarlemin istuntopaikka, Alankomaat) ja väittävät siinä, ettei heillä ole tehokasta oikeussuojaa siltä osin kuin heidän on mahdoton riitauttaa kyseiset päätökset aineellisesti. Mainittu tuomioistuin päätti kysyä unionin tuomioistuimelta yhtäältä perusteluista, jotka viisumin epäämispäätöksessä on esitettävä silloin, kun epäämisen perusteena on toisen jäsenvaltion esittämä vastustus, ja toisaalta mahdollisuudesta saattaa kyseinen epäämisperuste tuomioistuinvalvontaan viisumin epäämispäätökseen tehdyn muutoksenhaun yhteydessä ja tällaisen valvonnan laajuudesta.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Unionin tuomioistuin katsoo ensinnäkin, että jäsenvaltion, joka on päättänyt evätä viisumin jonkin toisen jäsenvaltion vastustettua sen myöntämistä, on ilmoitettava päätöksessään jäsenvaltio, joka on tällaisen vastustuksen esittänyt, tähän vastustukseen pohjautunut nimenomainen epäämisperuste ja tämän mukana tarvittaessa kyseisen vastustuksen syiden pääsisältö.
Tämän osalta unionin tuomioistuin korostaa, että viisumin epäämispäätökseen kohdistettavan oikeussuojakeinon ominaispiirteet on määritettävä noudattamalla Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaa, jossa taataan oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Tämän artiklan nojalla asianomaisen on voitava saada tieto häntä koskevan päätöksen perusteluista joko suoraan päätöksestä itsestään tai ilmoituksella asianomaisen pyynnöstä. Unionin tuomioistuin toteaa lisäksi, että vaikka vakiolomakkeen kuudetta ruutua vastaavat perustelut on määritelty ennalta, toimivaltainen kansallinen viranomainen on velvollinen ilmoittamaan tarpeelliset tiedot vakiolomakkeen kohdassa ”Selvitysosa”. Lisäksi unionin tuomioistuin huomauttaa, että on säädetty uudesta vakiolomakkeesta, jossa aikaisemmin erotuksetta mainitut mahdolliset eri epäämisperusteet on vastedes erotettu toisistaan.(6)
Toiseksi unionin tuomioistuin katsoo, että jäsenvaltion, joka on päättänyt evätä viisumin jonkin toisen jäsenvaltion vastustettua sen myöntämistä, tuomioistuimet eivät voi tutkia kyseisen vastustuksen laillisuutta aineellisesti. Siksi jäsenvaltion, joka on päättänyt evätä viisumin, on ilmoitettava päätöksessään myös se viranomainen, jonka puoleen viisumin hakija voi kääntyä saadakseen tietoonsa tällaisen vastustuksen esittäneessä jäsenvaltiossa käytettävissä olevat oikeussuojakeinot muutoksenhakua varten.
Tämän päätelmän tehdessään unionin tuomioistuin korostaa ensiksi, että tuomioistuinvalvonta, jonka viisumin epäämisestä päättäneen jäsenvaltion tuomioistuimet suorittavat, koskee kyllä tämän päätöksen laillisuuden tutkintaa. Kansallisilla toimivaltaisilla viranomaisilla on kuitenkin viisumihakemuksia tutkiessaan laaja harkintavalta viisumisäännöstössä säädettyjen epäämisperusteiden soveltamisedellytysten ja merkityksellisten tosiseikkojen arvioinnin osalta. Tähän harkintavaltaan kohdistuva tuomioistuinvalvonta rajoittuu siten sen tarkastamiseen, perustuuko riidanalainen päätös riittävän vankkaan tosiseikastoon, ja sen varmistamiseen, ettei harkintavallan käytössä ole tehty ilmeistä virhettä. Tässä yhteydessä on niin, että kun viisumin epäämisen perusteena on se, että jokin toinen jäsenvaltio on vastustanut viisumin myöntämistä, kyseisillä tuomioistuimilla on oltava mahdollisuus varmistua siitä, että viisumisäännöstössä säädettyä muiden jäsenvaltioiden ennalta kuulemista koskevaa menettelyä on sovellettu, ja erityisesti selvittää, onko hakija yksilöity asianmukaisesti kyseisen vastustuksen kohteeksi. Lisäksi näiden tuomioistuinten on voitava varmistua siitä, että perusteluvelvollisuuden kaltaisia menettelyllisiä takeita on noudatettu. Sen, onko toisen jäsenvaltion esittämä vastustus perusteltu, valvonta sitä vastoin on tämän toisen jäsenvaltion kansallisten tuomioistuinten asiana.