Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MACIEJ SZPUNAR
16 päivänä kesäkuuta 2022(1)
Asia C-265/21
AB ja
AB-CD
vastaan
Z EF
(Ennakkoratkaisupyyntö – Cour d’appel de Bruxelles (Brysselin ylioikeus, Belgia))
Ennakkoratkaisupyyntö – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano siviili- ja kauppaoikeuden alalla – Asetus (EY) N:o 44/2001 – 5 artiklan 1 alakohta – Toimivalta sopimusta koskevassa asiassa – Sopimusta koskevan asian käsite – Kanne kahteen peräkkäiseen sopimukseen perustuvan omistusoikeuden toteamiseksi – Kanteen perusteena olevan velvoitteen täyttämispaikkakuntaa määritettäessä huomioon otettava sopimus – Sopimusvelvoitteisiin sovellettava laki – Asetus (EY) N:o 593/2008
I Johdanto
1. Cour d’appel de Bruxellesin (Brysselin ylioikeus, Belgia) esittämät kysymykset koskevat pääasiallisesti asetuksen (EY) N:o 44/2001(2) 5 artiklan 1 alakohdan ja asetuksen (EY) N:o 593/2008(3) 4 artiklan tulkintaa.
2. Ensin mainitussa säännöksessä, jonka tulkintaa tämä ennakkoratkaisupyyntö keskeisesti koskee, säädetään erityistä toimivaltaa sopimusta koskevissa asioissa koskevista säännöistä, jotka tietyissä tilanteissa antavat kantajalle oikeuden nostaa vastaajaa vastaan kanne muun kuin sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, jossa vastaajalla on kotipaikka, millä poiketaan asetuksen N:o 44/2001 2 artiklan 1 kohdan yleissäännöstä.
3. Käsiteltävässä asiassa on ratkaistava, sovelletaanko tätä säännöstä riita-asiaan, joka koskee kahteen sopimukseen perustuvaa kannetta 20:tä taideteosta koskevan omistusoikeuden vahvistamiseksi, vaikka asianosaisten, jotka ovat ensimmäisen sopimuksen osapuolten jälkeläisiä, välillä ei ole suoraa sopimussuhdetta.
4. Tässä asiayhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy unionin tuomioistuimelta pääasiallisesti, mikä ulottuvuus sen tätä alaa koskevan oikeuskäytännön kehityksellä on. Tämän ennakkoratkaisupyynnön johdosta unionin tuomioistuimen on jälleen kerran tarkasteltava asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun sopimusta koskevan asian käsitettä. Ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle on käsiteltävässä asiassa esitettävä seikat, joiden perusteella se pystyy arvioimaan, onko unionin tuomioistuimen äskettäisten tuomioiden(4) katsottava merkitsevän suunnanmuutosta tämän säännöksen tulkintaa koskevaan aikaisempaan oikeuskäytäntöön nähden.
5. Kuten tuon jäljempänä yksityiskohtaisesti esiin, katson, että asetuksen N:o 44/20015 artiklan 1 alakohtaa sovelletaan pääasian kohteena olevan kaltaisessa tilanteessa.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Asetus N:o 44/2001
6. Asetuksen N:o 44/2001 II luvun 1 jaksossa, jonka otsikko on ”Yleiset säännökset”, olevan 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Kanne henkilöä vastaan, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimissa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu.”
7. Tämän asetuksen II luvun 2 jaksossa, jonka otsikko on ”Erityinen toimivalta”, olevan 5 artiklan 1 alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa:
1) a) sopimusta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai täytettävä,
b) jollei toisin ole sovittu, tätä säännöstä sovellettaessa kanteen perusteena olevan velvoitteen täytäntöönpanopaikka on:
– irtaimen tavaran kaupassa se paikkakunta jäsenvaltiossa, missä tavarat sopimuksen mukaan toimitettiin tai oli toimitettava,
– palvelujen osalta se paikkakunta jäsenvaltiossa, missä palvelut sopimuksen mukaan suoritettiin tai oli suoritettava,
c) jollei sovelleta b alakohtaa, sovelletaan a alakohtaa[.]”
B Asetus N:o 593/2008
8. Asetuksen N:o 593/2008 4 artiklassa, joka koskee sovellettavaa lakia, kun osapuolet eivät ole valinneet lakia, säädetään seuraavaa:
”1. Siltä osin kuin sopimukseen sovellettavaa lakia ei ole valittu 3 artiklan mukaisesti ja rajoittamatta 5–8 artiklan soveltamista, sopimukseen sovellettava laki määritetään seuraavasti:
a) irtaimen tavaran kauppasopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa myyjän asuinpaikka on;
b) palvelun suorittamista koskevaan sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa palvelunsuorittajan asuinpaikka on;
– –
2. Jos sopimus ei kuulu 1 kohdan piiriin tai jos sopimuksen osiot kuuluisivat useamman kuin yhden 1 kohdan a–h alakohdan piiriin, sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa on sen osapuolen asuinpaikka, joka vastaa sopimuksen luonteenomaisesta suorituksesta.
3. Jos kaikista tapaukseen liittyvistä olosuhteista ilmenee, että sopimus liittyy 1 tai 2 kohdassa tarkoitettua maata selvästi läheisemmin johonkin toiseen maahan, sovelletaan tämän toisen maan lakia.
4. Jos sovellettavaa lakia ei voida määrittää 1 tai 2 kohdan mukaisesti, sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, johon sopimus läheisimmin liittyy.”
III Pääasian taustalla olevat tosiseikat, ennakkoratkaisukysymykset ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa
9. Puolisot X EF ja Y EF, jotka olivat pääasian vastapuolen Z EF:n vanhemmat, olivat saksalaisia taiteilijoita, jotka olivat tehneet 20 valokuvasarjaa (jäljempänä taideteokset), jotka olivat olleet esillä vuonna 1977 pidetyssä kansainvälisessä näyttelyssä.
10. CD, joka oli pääasian valittajien AB:n anoppi ja AB-CD:n äiti, piti taidegalleriaa Liègessä (Belgia). Taideteokset luovutettiin vuoden 1980 lopussa tai vuoden 1981 alussa CD:lle ja myöhemmin myös teosten aitoustodistukset luovutettiin hänelle.
11. Pääasian valittajat ostivat taideteokset CD:ltä 26.1.2007 tehdyllä sopimuksella. CD kuoli 24.11.2007, ja myös Y EF kuoli samana vuonna.
12. Elokuussa 2013 AB antoi taideteokset Christie’s-yhtiön haltuun, jotta ne myytäisiin huutokaupalla. Vuonna 2014 tämä yhtiö otti yhteyttä X EF:ään, joka ilmoitti omistavansa teokset. Taideteosten huutokauppa keskeytettiin.
13. Pääasian valittajat väittävät, että CD oli ostanut nämä teokset, kun taas pääasian vastapuoli väittää, että ne oli talletettu CD:n galleriaan, jotta ne olisi asetettu yleisön nähtäville myyntiä varten.
14. Pääasian valittajat panivat 20.6.2014 vireille tämän oikeudenkäynnin, jotta todettaisiin pääasiallisesti, että he olivat taideteosten ainoat omistajat, ja jotta X EF:ää kiellettäisiin vetoamasta omistusoikeuteen niiden osalta.
15. Tribunal de première instance francophone de Bruxellesiin (Brysselin ranskankielinen alioikeus, Belgia) haastettu X EF väitti ensisijaisesti ja asetuksen N:o 44/2001 perusteella, ettei tuomioistuin ollut toimi- ja tuomiovaltainen, koska hänen kotipaikkansa oli Saksassa. Hän väitti toissijaisesti, että häntä vastaan nostetun kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuivat tai että kanne oli perusteeton, sekä vaati taideteosten palauttamista. X EF kuoli 10.10.2015, ja pääasian vastapuoli tuli hänen sijaansa oikeudenkäynnissä.
16. Tribunal de première instance francophone de Bruxelles totesi 22.11.2016 antamassaan päätöksessä, ettei sillä ole alueellista toimivaltaa. Se katsoi tässä yhteydessä, ettei sen toimivaltaa voitu perustaa asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaan, koska asianosaisten välillä ei ollut mitään sopimussuhdetta.
17. Pääasian valittajat valittivat tästä päätöksestä cour d’appel de Bruxellesiin. He väittävät, että CD oli hankkinut taideteokset kauppasopimuksella, että kanteen on katsottava koskevan sopimusta ja että Belgian tuomioistuimet ovat asiassa toimivaltaisia, koska sopimuksen täyttämispaikkakunta oli Belgiassa. Pääasian vastapuoli väittää sitä vastoin, että taideteoksista oli tehty talletussopimus ja että koska kyse on hänen mukaansa omistusoikeutta koskevasta kanteesta, toimivaltainen tuomioistuin määräytyy asetuksen N:o 44/2001 2 artiklan 1 kohdan perusteella, ja tämän mukaan toimivaltaisia ovat Saksan tuomioistuimet.
18. Siitä, onko pääasian valittajien kanteessa kyse asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetusta sopimusta koskevasta asiasta, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, ettei riita-asian kahden osapuolen välillä ole mitään suoraa sopimussuhdetta. Tämä tuomioistuin katsoo kuitenkin, että kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen äskettäiset tätä alaa koskevat tuomiot,(5) on mahdollista, ettei vaatimus, että on näytettävä toteen velvoite, johon on vapaaehtoisesti annettu suostumus, enää merkitse siten kuin on ollut tuomiosta Handte(6)lähtien, että riita-asian asianosaiset ovat antaneet suostumuksensa tähän velvoitteeseen, vaan että se merkitsee vain, että kantaja perustaa vastaajaa vastaan nostamansa kanteen oikeudelliseen velvoitteeseen, johon henkilö on vapaaehtoisesti antanut suostumuksensa toiseen osapuoleen nähden.(7) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan unionin tuomioistuin ei nimittäin ole ainoastaan täsmentänyt, että sopimusta koskeviin asioihin kuuluvat kaikki velvoitteet, jotka perustuvat sopimukseen, jonka noudattamatta jättämiseen vedotaan kanteen tueksi,(8) vaan se on katsonut myös, että actio pauliana ‑kanteen tavoin korvauskanne(9) sisältyy sopimusta koskevan asian käsitteeseen, kun kanteen peruste itse on velvoite, johon on sitouduttu vapaaehtoisesti.(10)
19. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että vaikka kyse on yksittäisistä tilanteista, joiden ulkopuolella tällainen tulkinta ei voi menestyä, unionin tuomioistuin on kuitenkin todennut, että asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa säädetty erityistä toimivaltaa sopimusta koskevissa asioissa koskeva sääntö ei perustu asianosaisten henkilöllisyyteen vaan kanteen perusteeseen.(11)
20. Tässä tilanteessa cour d’appel de Bruxelles on 1.4.2021 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimen kirjaamoon 26.4.2021, päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [asetuksen N:o 44/2001] 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettua käsitettä ”sopimusta koskeva asia”
tulkittava siten, että siinä edellytetään näyttämään toteen oikeudellinen velvoite, johon henkilö on vapaaehtoisesti antanut suostumuksensa suhteessa toiseen osapuoleen ja johon kanne perustuu, ja onko näin, vaikka vastaaja ei ole vapaaehtoisesti antanut suostumustaan velvoitteeseen ja/tai suostumusta ei ole annettu suhteessa kantajaan?
Jos tähän vastataan myöntävästi, minkä asteinen liittymä oikeudellisen velvoitteen, johon on sitouduttu vapaaehtoisesti, ja kantajan ja/tai vastaajan välillä täytyy olla?
2) Edellyttääkö käsite ”kanne”, johon kantaja ”tukeutuu”, samalla tavoin kuin arviointiperuste, jota käytetään erottamaan, onko kanteessa kyse [asetuksen N:o 44/20012] 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetusta sopimusta koskevasta asiasta vai saman asetuksen 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitetusta ”sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevasta asiasta” (tuomio [24.11.2020, Wikingerhof,] C-59/19, [ECLI:EU:C:2020:950,] 32 kohta[; jäljempänä tuomio Wikingerhof]), siitä varmistumista, onko oikeudellisen velvoitteen, johon on sitouduttu vapaaehtoisesti, tulkinta välttämätöntä kanteen perusteen arvioimiseksi?
3) Onko kanteessa kyse [asetuksen N:o 44/2001] 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetusta sopimusta koskevasta asiasta, kun kantaja pyrkii kanteella siihen, että hänet todetaan hallussaan olevan omaisuuden omistajaksi, ja tukeutuu kahteen kauppasopimukseen, joista ensimmäisen on tehnyt omaisuuden alkuperäinen yhteisomistaja (vastaajan puoliso, joka oli samaten alkuperäinen yhteisomistaja) omaisuuden kantajalle myyneen henkilön kanssa ja jälkimmäisen ovat tehneet kaksi viimeksi mainittua?
a) Vastataanko tähän eri tavalla, jos vastaaja vetoaa siihen, ettei ensimmäinen sopimus ollut kauppasopimus vaan talletussopimus?
b) Jos jokin näistä tapausvaihtoehdoista on sopimusta koskeva asia, mikä sopimus on otettava huomioon määritettäessä kanteen perusteena olevan velvoitteen paikkakuntaa?
4) Onko [asetuksen N:o 593/2008] 4 artiklaa tulkittava siten, että sitä sovelletaan kolmannessa ennakkoratkaisukysymyksessä tarkoitettuun tapausvaihtoehtoon, ja mikä sopimus on siinä tapauksessa otettava huomioon?”
21. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian asianosaiset, Belgian hallitus sekä Euroopan komissio. Asiassa ei ole pidetty istuntoa.
IV Asian tarkastelu
A Neljännen ennakkoratkaisukysymyksen tutkittavaksi ottaminen
22. Komissio ei muodollisesti vetoa siihen, että neljäs ennakkoratkaisukysymys on jätettävä tutkimatta, mutta se väittää, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo esiin syitä, joiden vuoksi se on ryhtynyt tarkastelemaan asetuksen N:o 593/2008 4 artiklan 1 kohdan soveltamista pääasian kohteena oleviin sopimuksiin.
23. On muistutettava, että sen vakiintuneen oikeuskäytännön, joka ilmenee nykyään unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklasta, mukaan on niin, että jotta unionin oikeutta voitaisiin tulkita siten, että tulkinta olisi kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen, kansallisen tuomioistuimen on määritettävä esittämiinsä kysymyksiin liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat tai ainakin selostettava ne tosiseikkoja koskevat lähtökohdat, joihin nämä kysymykset perustuvat. Ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä tehdyssä päätöksessä on lisäksi ilmoitettava täsmällisesti ne syyt, joiden perusteella kansallinen tuomioistuin pyytää unionin oikeuden tulkintaa ja on päätynyt siihen, että ennakkoratkaisukysymyksen esittäminen unionin tuomioistuimelle on tarpeellista.(12)
24. Käsiteltävässä asiassa on todettava, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ole selostanut syitä, joiden vuoksi se on esittänyt neljännen kysymyksensä, joten se ei ole noudattanut unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklassa tarkoitettua vaatimusta.
25. Ehdotan, että neljäs kysymys jätetään tutkimatta.
B Asiakysymys
26. Kolme ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä koskevat pääasiallisesti asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun sopimusta koskevan asian käsitteen tulkintaa, sellaisena kuin tämä ilmenee unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.
27. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuin epäilyt, jotka koskevat pääasiallisesti sitä, mikä ulottuvuus unionin tuomioistuimen viimeisten 30 vuoden aikana luoman laajan oikeuskäytännön kehityksellä on, johtuvat yhtäältä siitä, ettei unionin tuomioistuin ole tulkinnut asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettua, sopimusta koskevan asian käsitettä yhtenäisesti, ja toisaalta siitä, että unionin tuomioistuin on tehnyt oikeuskäytännössään suunnanmuutoksen hylkäämällä tämän käsitteen suppean tulkinnan.
28. Tässä ratkaisuehdotuksessa esitän aluksi lyhyesti eräitä alustavia huomautuksia erityisesti asetuksen N:o 44/2001 järjestelmästä, tavoitteista ja lainsäädäntöhistoriasta (1 osasto). Sen jälkeen tarkastelen tämän asetuksen 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun sopimusta koskevan asian itsenäistä käsitettä koskevaa unionin tuomioistuimen relevanttia oikeuskäytäntöä selventääkseni, mikä ulottuvuus tämän oikeuskäytännön kehityksellä on, ja ehdottaakseni vastausta ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen (2 osasto) ja lopuksi analysoin toista ja kolmatta ennakkoratkaisukysymystä (3 ja 4 osasto).
1. Alustavat huomautukset
29. On ensin muistutettava, että asetus N:o 44/2001, jolla korvattiin 27.9.1968 tehty yleissopimus,(13) pohjautuu tähän yleissopimukseen ja on jatkoa sille.(14) Näin ollen ja kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, unionin tuomioistuimen kyseisen yleissopimuksen määräyksistä antama tulkinta pätee myös tämän asetuksen säännösten osalta, mikäli kyseisten määräysten ja säännösten voidaan katsoa ”vastaavan toisiaan”.(15) Näin on Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan ja asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan osalta, sillä niiden sanamuoto on lähes sama. Näin on myös asetuksen 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun käsitteen ”sopimusta koskevassa asiassa” osalta, koska tähän säännökseen tehdyt muutokset koskevat vain toimivaltaisen tuomioistuimen määrittämiseen sovellettavaa liittymäperustetta irtaimen tai palvelujen kauppaa koskevien sopimusten osalta, ja muilta osin Brysselin yleissopimuksen vastaavan määräyksen sisältö säilytettiin muuttumattomana.(16) Siltä osin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy unionin tuomioistuimelta sen tätä käsitettä koskevan äskettäisen oikeuskäytännön kehityksestä, viittaan tässä ratkaisuehdotuksessa myös asetuksen N:o 44/2001 korvanneen asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohtaa koskevaan relevanttiin oikeuskäytäntöön.
30. Toiseksi on tähdennettävä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava asetuksen lainsäädäntöhistorian, tavoitteiden ja järjestelmän valossa.(17) Siltä osin kuin on tarkemmin kysymys tässä säännöksessä tarkoitetusta sopimusta koskevan asian käsitteestä, on muistutettava, että unionin tuomioistuin on Brysselin yleissopimuksen tulkintaa koskeneesta tuomiosta Peters Bauunternehmung(18) lähtien katsonut moneen kertaan, ettei tätä käsitettä voida tulkita siten, että siinä viitattaisiin siihen määritelmään, jolla sovellettavassa kansallisessa laissa luonnehditaan kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevaa oikeussuhdetta. Käsitettä on päinvastoin tulkittava itsenäisesti käyttäen perustana asetuksen N:o 44/2001 järjestelmää ja tavoitteita, jotta varmistettaisiin käsitteen yhtenäinen soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa.(19) Vaikka unionin tuomioistuin ei esitä sopimusta koskevan asian käsitteelle yleistä ja abstraktia määritelmää, se on näin ollen kuitenkin hahmotellut käsitteen rajat tapauskohtaisesti ottamalla huomioon lainsäädäntömuutokset ja toteamalla, oliko sopimusvelvoite olemassa.
31. Unionin tuomioistuin pyrkii tässä yhteydessä vielä nykyäänkin määrittelemään asetuksen N:o 44/2001 järjestelmän ja tavoitteet siitä lähtien, kun tämä asetus ”syntyi” Brysselin yleissopimuksena. Mielestäni on tärkeää muistuttaa lyhyesti yhtäältä asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan soveltamisedellytysten ulottuvuudesta ja toisaalta tämän säännöksen aiheuttamista vaikeuksista erityisen runsaan oikeuskäytännön asiayhteydessä.(20)
32. Siltä osin kuin on ensinnäkin kysymys asetuksen N:o 44/2001 järjestelmästä, on muistutettava, että yhteisöjen tuomioistuin on tuomiossa Peters Bauunternehmung(21) ensimmäistä kertaa lausunut vastaajan kotipaikan jäsenvaltion tuomioistuinten toimivaltaa koskevan yleissäännön, josta säädetään asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa, ja asetuksen 5 artiklan 1 alakohdassa säädetyn sopimusta koskevaa asiaa koskevan erityisen toimivallan välisestä suhteesta. Yhteisöjen tuomioistuin on tässä tuomiossa katsonut, että ”[Brysselin yleissopimuksen] 5 artiklassa määrätään tuomioistuimen erityisestä toimivallasta, joka määräytyy kantajan valinnan mukaan poiketen siitä, mitä [tämän] yleissopimuksen 2 artiklan [1 kappaleen] yleisessä toimivaltasäännössä määrätään”.(22) Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään toistuvasti muistuttanut tästä arvioinnista.(23)
33. Siltä osin kuin on seuraavaksi kysymyksen asetuksen N:o 44/2001 tavoitteista, on todettava, että asetuksen johdanto-osan 11 perustelukappaleen mukaan tuomioistuimen toimivaltaa koskevien sääntöjen ennustettavuuden on oltava hyvä ja niiden on perustuttava periaatteeseen, jonka mukaan toimivaltainen tuomioistuin määräytyy pääsääntöisesti vastaajan kotipaikan perusteella, ja vastaajan kotipaikan tuomioistuin on aina toimivaltainen, lukuun ottamatta joitakin tarkoin rajattuja tapauksia, joissa riidan kohteen tai osapuolten sopimusvapauden vuoksi jokin muu liittymäperuste on oikeutettu. Asetuksen N:o 44/2001 johdanto-osan 12 perustelukappaleessa todetaan lisäksi, että asianmukaisen lainkäytön helpottamiseksi tai tuomioistuimen ja riita-asian läheisen yhteyden vuoksi tulisi olla vaihtoehtoisia toimivaltaperusteita vastaajan kotipaikan mukaan määräytyvän toimivaltaperusteen lisäksi.
34. Minun on lopuksi vielä muistutettava, että asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan lainsäädäntöhistoria osoittaa, että erityiset toimivaltasäännöt perustuvat näkökohtaan, jonka mukaan ”kanteen ja sen tuomioistuimen välillä, jonka tutkittavaksi asia on saatettu, on läheinen liittymä”.(24) Tässä säännöksessä kantajalle annetut vaihtoehdot vastaavat näin ollen läheisyysperiaatteen vaatimuksiin.(25)
35. Seuraavaksi analysoin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiä näiden alustavien huomautusten valossa.
2. Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys
36. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään pääasiallisesti, onko asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaa tulkittava siten, että sen soveltaminen edellyttää, että määritetään se oikeudellinen velvoite, johon henkilö on vapaaehtoisesti antanut suostumuksensa suhteessa toiseen osapuoleen ja johon kanne perustuu, vaikka tämä velvoite ei sido suoraan riita-asian asianosaisia. Jos tähän vastataan myöntävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy, minkä asteinen liittymä sopimusvelvoitteen ja näiden asianosaisten välillä täytyy olla. Tällä kysymyksellä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta vahvistamaan sopimusta koskevan asian käsitteen tulkinnan, sellaisena kuin tämä ilmenee unionin tuomioistuimen äskettäisestä oikeuskäytännöstä.
37. Siltä osin kuin on kyse ensinnäkin tämän asian erityispiirteistä, on todettava, että pääasian valittajat perustavat omistusoikeuden vahvistuskanteensa kauppasopimukseen, jonka ovat tehneet toisen valittajan äiti, joka oli galleristi, joka oli hankkinut taideteokset taiteilijapariskunnalta eli pääasian vastapuolen vanhemmilta. Pääasian vastapuoli väittää, ettei riidanalainen sopimus ollut kauppasopimus vaan talletussopimus.
38. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, riidanalaista sopimusta eivät ole tehneet pääasian asianosaiset, joiden välillä ei siis ole suoraa sopimussuhdetta.
39. Siltä osin kuin on toiseksi kysymys osapuolten kirjallisista huomautuksista, on todettava, että pääasian valittajat ja Belgian hallitus katsovat, että sopimusta koskevan asian käsitettä on tulkittava laajasti siten, että myös kolmansien sallitaan vedota asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaan. Belgian hallitus toteaa kuitenkin, että tuomiossa flightright esitettyä arviointiperustetta ei ole sovellettava tilanteisiin, joissa on kysymys siitä, kuka on esineen omistaja, kuten tässä tapauksessa, vaan ainoastaan tilanteisiin, joissa kanne perustuu itse sopimusvelvoitteeseen. Belgian hallituksen mukaan unionin tuomioistuimen äskettäinen oikeuskäytäntö on omiaan johtamaan forum shoppingiin oikeusvarmuuden vahingoksi.
40. Pääasian vastapuoli ja komissio väittävät erityisesti, että kanteen luokittelu sopimusta koskevaksi edellyttää, että asianosaisten välillä on sopimussuhde. Pääasian vastapuoli muistuttaa tässä yhteydessä, että erityistä toimivaltaa on tulkittava suppeasti, jotta suojellaan ennustettavuutta ja oikeusvarmuutta koskevia asetuksen N:o 44/2001 tavoitteita. Komissio puolestaan väittää, että kun otetaan huomioon yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö tuomiossa Handte,(26) tilanteessa, jossa kantaja perustaa kanteensa useisiin peräkkäisiin sopimuksiin, ei voida soveltaa sopimusta koskevaa asiaa koskevaa erityistä toimivaltaa, koska kantaja ja vastaaja eivät ole saman sopimuksen osapuolia. Komissio katsoo näin ollen, että on sovellettava vastaajan kotipaikan jäsenvaltion tuomioistuinten toimivaltaa koskevaa yleissääntöä.
41. Kun otetaan huomioon ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen sanamuoto ja osapuolten huomautukset, on mielestäni tarpeen analysoida unionin tuomioistuimen relevanttia oikeuskäytäntöä.
a) Asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettua sopimusta koskevan asian käsitettä koskeva unionin tuomioistuimen relevantti oikeuskäytäntö
42. Asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa säädetään, että jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa sopimusta koskevassa asiassa ”sen paikkakunnan” tuomioistuimessa, ”missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai täytettävä”. Unionin tuomioistuin on tähän säännökseen perustuvan tuomioistuimen toimivallan määrittääkseen ja vastatakseen kysymykseen, voidaanko asiaa pitää sopimusta koskevana, tulkinnut sopimusta koskevan asian käsitettä itsenäisesti suuntautumalla aluksi käsitteen suppeaan tulkintaan ja sittemmin käsitteen laajempaan tulkintaan. Näissä kahdessa lähestymistavassa määritetään kanteen perusteena oleva velvoite ja siis tämän velvoitteen täyttämispaikkakunta eri tavalla. Yhteisöjen tuomioistuin on kylläkin katsonut, että ”velvoitteena, jonka täyttämispaikan perusteella ratkaistaan [asetuksen N:o 44/2001] 5 artiklan 1 alakohdan mukaan toimivaltainen tuomioistuin, on pidettävä sopimukseen perustuvaa velvoitetta, jonka täyttämättä jättämiseen kanteessa vedotaan”.(27) Tämän toteamuksen selvyydestä huolimatta velvoitteen tunnistaminen ei kuitenkaan aina ole itsestäänselvyys, kuten sopimusta koskevan asian käsitteen tulkinnassa ilmenneet vaikeudet osoittavat.(28)
43. Tässä yhteydessä esiin nouseva kysymys koskee sitä, onko unionin tuomioistuin hylännyt suppean tulkinnan laajemman tulkinnan hyväksi ja tehnyt siten suunnanmuutoksen aikaisempaan oikeuskäytäntöönsä nähden. Tällä kysymyksellä on keskeinen asema nyt käsiteltäviin ennakkoratkaisukysymyksiin johtaneissa epäilyissä. Jotta tämän oikeuskäytännön ulottuvuus ymmärrettäisiin paremmin ja jotta pystyisin ehdottamaan hyödyllistä vastausta, on mielestäni tarpeen tunnistaa mainitusta oikeuskäytännöstä nämä kaksi tulkintalinjaa ja niiden kehitys sekä ennustettavuutta ja/tai läheisyyttä koskevat asetuksen N:o 44/2001 tavoitteet, joihin unionin tuomioistuin on tukeutunut noudattaakseen jompaakumpaa tulkintaa.
1) Sopimusta koskevan asian käsitteen suppea tulkinta: asianosaisten välisen sopimuksen olemassaoloa koskeva vaatimus
44. Asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettu sopimusta koskevan asian käsite on unionin oikeuden itsenäinen käsite, jota käytetään tämän säännöksen soveltamisalaa rajattaessa.(29)
45. Kun yhteisöjen tuomioistuin 1980-luvun alussa hahmotteli tämän itsenäisen käsitteen rajoja, se tulkitsi kantajan käyttöön sopimusta koskevissa asioissa annettua erityistä toimivaltasääntöä suppeasti (jäljempänä suppea tulkinta). Tämä oikeuskäytännön linja on saanut alkunsa tuomiosta Peters Bauunternehmung ja tuomiosta Handte.
46. Tuomiossa Peters Bauunternehmung(30) yhteisöjen tuomioistuin on lausunut toimivaltaa koskevien erityissääntöjen ja yleissäännön välisestä suhteesta.(31) Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että yhteisöjen tuomioistuin on tässä tuomiossa lausunut ”sen puolesta, että kaikkea, mikä on poikkeus Brysselin yleissopimuksen 2 artiklasta, tulkitaan suppeasti”.(32)
47. Seuraavaksi yhteisöjen tuomioistuin on todennut tuomiossa Kalfelis,(33) että koska erityistä toimivaltaa koskevat säännöt ovat poikkeuksia pääsäännöstä, niitä on tulkittava suppeasti,(34) ja myöhemmin täsmentänyt, että niitä ”ei voida tulkita niin, että tulkinnassa otettaisiin huomioon muita kuin [Brysselin] yleissopimuksessa tarkoitettuja tilanteita”.(35) Vaikka tällä lähestymistavalla ei käsitykseni mukaan ole pyritty rajoittamaan sopimusta koskevan asian soveltamisalaa(36) tulkitsemalla sopimusvelvoitteen käsitettä suppeasti, unionin tuomioistuin on myöhemmissä tuomioissa kuitenkin tulkinnut viimeksi mainittua käsitettä suppeasti sen perusteella, että kyse oli eräästä yleisen toimivaltasäännön poikkeuksesta.
48. Tuomiossa Handte(37) yhteisöjen tuomioistuin on ensimmäisen kerran lausunut Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta sopimusta koskevan asian käsitteestä ja todennut, että käsitteen ”ei voida katsoa tarkoittavan sellaista tilannetta, jossa osapuoli ei ole vapaaehtoisesti sitoutunut velvoitteeseen toiseen osapuoleen nähden”. Yhteisöjen tuomioistuin on siten tukeutunut sen oikeuspaikan, jossa kantajan on nostettava kanteensa, ennustettavuuden periaatteeseen(38) ja katsonut, että ”yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että sitä ei sovelleta tavaran myöhemmän ostajan ja sen valmistajan, joka ei ole tavaran myyjä, väliseen riita-asiaan, joka koskee tavaran virheellisyyttä tai soveltumattomuutta siihen käyttöön, johon se on tarkoitettu”.(39)
49. Tästä tuomiosta lähtien on ollut selvää, että unionin tuomioistuimen noudattama suppea tulkinta rajoitti sopimusta koskevan asian käsitettä siten, että tätä säännöstä voitiin soveltaa vain riidanalaisen sopimuksen sopimuskumppaneiden suhteisiin eli ainoastaan sopimusten osapuolten välisiin riita-asioihin. Kannetta luokiteltaessa ratkaiseva seikka, jonka unionin tuomioistuin otti huomioon, oli nimittäin riita-asian asianosaisten sopimussuhde.
50. Tässä yhteydessä on mielestäni tärkeää tähdentää, että kun yhteisöjen tuomioistuin on tässä oikeuskäytäntölinjauksessa(40) tulkinnut Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohtaa tai asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaa yleissopimuksen tai asetuksen tavoitteiden ja järjestelmän valossa, se on perustanut sopimusta koskevan asian itsenäisen käsitteen pääasiallisesti ennustettavuuden tavoitteeseen.(41)
51. Vaikka tämä asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan ja siis sopimusta koskevan asian käsitteen suppea tulkinta, jota on pitkään toistettu oikeuskäytännössä,(42) on otettu hyvin vastaan osassa oikeuskirjallisuutta,(43) eräät kirjoittajat ovat kuitenkin myös arvostelleet tätä tulkintaa paitsi tiukasta lähestymistavasta yleissäännön ja erityissääntöjen väliseen suhteeseen myös sopimusta koskevan asian käsitteen ja näin ollen sopimusvelvoitteen suppeasta määritelmästä, jonka unionin tuomioistuin on esittänyt oikeuskäytännössään.
52. Ensinnäkin siltä osin kuin kyse asetuksen N:o 44/2001 järjestelmästä, tätä lähestymistapaa vastustavat kirjoittajat katsovat, ettei asetuksen 2 artiklan yleissäännön pelkän olemassaolon pidä johtaa siihen, että asetuksen 5 artiklan ahtaasta ja jopa suppeasta tulkinnasta tulee vallitseva, ja ettei tällaista tulkintaa voida vakiinnuttaa niin, että asetuksen kokonaisvaltainen johdonmukaisuus kärsii,(44) eli on varmistettava, että asetuksesta syntyvät oikeudet ja velvoitteet ovat mahdollisimman tasapuolisia ja yhtenäisiä.(45) Erityisesti tietyt kirjoittajat tähdentävät, että on pelkästään vältettävä se, että – kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut – ”tulkinnassa otettaisiin huomioon muita kuin [asetuksen N:o 44/2001 järjestelmässä] tarkoitettuja tilanteita”,(46) ja että on siten väärin päätellä asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan sanamuodosta, että tämä säännös on poikkeus, jota on sovellettava harvemmin kuin asetuksen 2 artiklaa.(47) Jo se, että on olemassa erityisiä toimivaltasääntöjä sellaisinaan, nimittäin suurentaa mahdollisuutta, että kanne vastaajaa vastaan nostetaan muun kuin sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa hänellä on kotipaikka. Tällä mahdollisuudella pystytään takaamaan kantajan ja vastaajan etujen tasapaino.(48)
53. Yhdyn tähän näkemykseen. Tällainen lähestymistapa ilmenee selvästi tuomiosta Peters Bauunternehmung, jossa yhteisöjen tuomioistuin on jo täsmentänyt, että ”kun [Brysselin yleissopimuksen] 5 artiklassa määrätään tietyistä tapauksista, joissa tuomioistuimen toimivalta määräytyy kantajan valinnan mukaan, tämä johtuu tietyissä tarkoin määritetyissä tapauksissa esiintyvästä erityisen läheisestä liittymästä itse asian ja sellaisen tuomioistuimen välillä, jota voidaan pyytää käsittelemään asia, jotta oikeudenkäynti olisi tarkoituksenmukaisesti järjestetty”.(49) Tästä ilmenee selvästi, että tätä määräystä tulkitessaan yhteisöjen tuomioistuin viittaa erityisesti läheisyystavoitteeseen.
54. Tämä saa minut muistuttamaan toiseksi, että myös asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun sopimusta koskevan asian käsitteen määritelmää, sellaisena kuin yhteisöjen tuomioistuin on hahmotellut sen tuomiossa Handte,(50) on arvosteltu. Useat kirjoittajat ovat nimittäin katsoneet, että tässä suppeassa lähestymistavassa annettiin liian pieni rooli sopimusasian oikeuspaikalle erityisesti läheisyysperiaatteen vahingoksi(51) ja että oli esitettävä ”laajempi tulkinta, joka vastaa taustalla olevia taloudellisia intressejä”.(52)
55. Näin ollen katson edellisissä kohdissa esitetyistä syistä,(53) että yleissäännön ja erityissääntöjen välistä suhdetta koskevan suppean tulkinnan ei pidä johtaa sopimusta koskevan asian käsitteen suppeaan tulkintaan eikä sen seurauksena sopimusvelvoitteen käsitteen suppeaan tulkintaan.(54) Sopimusta koskevan asian käsitteen laajempi tulkinta mahdollistaa läheisyyttä ja asianmukaista lainkäyttöä koskevan tavoitteen huomioon ottamisen.(55) Kuten oikeuskirjallisuudessa on äskettäin todettu, tulkinta, joka on liian dogmaattinen ja jossa annetaan liian suuressa määrin etusija oikeusvarmuudelle ja siten ennustettavuuden tavoitteelle asianmukaiseen lainkäyttöön ja läheisyyttä koskevaan tavoitteeseen nähden, uhkaa häiritä järjestelmän toimintaa.(56) Mielestäni asetuksen N:o 44/2001 kokonaisvaltainen johdonmukaisuus nimittäin edellyttää, että asetuksen 5 artiklan 1 alakohtaa tulkittaessa otetaan huomioon läheisyyttä ja asianmukaista lainkäyttöä koskevan tavoitteen ja ennustettavuutta ja oikeusvarmuutta koskevan tavoitteen välinen tasapaino.(57) Tämä asetuksen tavoitteiden tasapaino mahdollistaa myös kantajan ja vastaajan etujen välisen tasapainon takaamisen. Tässä yhteydessä riittää, kun muistutetaan, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sopimusta koskevan asian itsenäisen käsitteen osalta perustana on käytettävä mainitun asetuksen järjestelmää ja tavoitteita, jotta taataan asetuksen yhtenäinen soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa.(58) Asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan tulkinta ei kuitenkaan saa viedä tältä säännökseltä sen sisältöä, ja tulkinnan on mahdollistettava, että tässä säännöksessä ilmaistun erityistä toimivaltaa koskevan säännön tehokas vaikutus voi toteutua.(59) Tässä vaiheessa on kysyttävä, mahdollistaako unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön suuntautuminen kohti tämän säännöksen laajempaa tulkintaa tämän. Mielestäni tähän on vastattava myöntävästi.
2) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kehittyminen kohti laajempaa tulkintaa: vaatimus, että on tunnistettava oikeudellinen velvoite, johon henkilö on vapaaehtoisesti antanut suostumuksensa suhteessa toiseen osapuoleen ja johon kanne perustuu
56. On muistutettava, että yhteisöjen tuomioistuin on ensimmäisissä Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan tulkintaa koskevissa tuomioissaan katsonut, että tätä määräystä voitiin soveltaa, ”vaikka asianosaisten välillä onkin riita siitä, onko kanteen perustana oleva sopimus syntynyt”.(60) Jo tästä toteamuksesta ilmenee, kuten julkisasiamies Jacobs on myöhemmin todennut,(61) ettei yhteisöjen tuomioistuin ollut katsonut, että tämän määräyksen soveltamisala tulisi määritellä suppeasti. Julkisasiamies Jacobs on ratkaisuehdotuksessaan muistuttanut, että yhteisöjen tuomioistuin oli jo katsonut, että kyseisen määräyksen soveltamisalaan kuului ”läheinen suhde, joka on samanlainen kuin sopimuksen osapuolten välinen suhde”, ja että tämä kattaa myös yhdistyksen ja sen jäsenten välisen suhteen.(62) Julkisasiamies Jacobsin mukaan tällainen tulkintatapa näyttää heijastelevan kyseisen määräyksen eri kieliversioiden sanamuodoista seuraavaa näkemystä.(63)
57. Joitakin vuosia tämän jälkeen yhteisöjen tuomioistuin on tuomiossa Tacconi(64) todennut selvästi, että ”[asetuksen N:o 44/2001] 5 artiklan 1 alakohta ei edellytä sopimuksen tekemistä”,(65) ja täsmentänyt, että ”velvoitteen tunnistaminen on kuitenkin välttämätöntä tämän [säännöksen] soveltamiseksi, koska kansallisen tuomioistuimen toimivalta vahvistetaan sopimusta koskevassa asiassa sen paikkakunnan mukaan, jossa kanteessa tarkoitettu velvoite on täytetty tai täytettävä”.(66) Tämä tuomio kuitenkin vaikuttaa edelleen rajaavan asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan soveltamisen koskemaan tilanteita, joissa osapuoli on vapaaehtoisesti sitoutunut velvoitteeseen toiseen osapuoleen nähden eli joissa on olemassa riita-asian asianosaisia sitova velvoite.
58. Tällainen rajaus on hylätty tuomiossa Engler,(67) jossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa ei edellytetä sopimuksen tekemistä.(68) Yhteisöjen tuomioistuin on selvästi todennut aikaisemman oikeuskäytäntönsä osalta,(69) että tässä säännöksessä säädetyn säännön, joka koskee erityistä toimivaltaa sopimusta koskevassa asiassa, soveltamista ”ei tulkit[a] – – suppeasti”.(70) Yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että tämän säännöksen soveltaminen edellyttää, että ”on määriteltävä se oikeudellinen velvoite, johon henkilö on vapaaehtoisesti antanut suostumuksensa suhteessa toiseen osapuoleen ja johon kanne perustuu”.(71) Tämä sopimusta koskevan asian käsitteen laajempi määritelmä on sittemmin vakiintunut unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.(72) Tämä määritelmä edellyttää, että kahden kumulatiivisen edellytyksen on täytyttävä, jotta kanteessa olisi kyse sopimusta koskevasta asiasta, sillä kanteen on yhtäältä koskettava oikeudellista velvoitetta, johon henkilö on vapaaehtoisesti antanut suostumuksensa suhteessa toiseen osapuoleen, ja toisaalta perustuttava tähän velvoitteeseen.
i) Ensimmäinen edellytys: kanteen on koskettava oikeudellista velvoitetta, johon henkilö on vapaaehtoisesti antanut suostumuksensa suhteessa toiseen osapuoleen
59. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että tämä ensimmäinen edellytys koskee useita oikeudellisten velvoitteiden tyyppejä.(73) Ensinnäkin tuomiossa Kareda(74) unionin tuomioistuin on täsmentänyt ensimmäistä edellytystä aikaisemman oikeuskäytäntönsä valossa.(75) Sopimusta koskevan asian käsitteen laajemman tulkinnan yhteydessä unionin tuomioistuin on katsonut, että sopimusvelvoitteisiin kuuluvat kaikki velvoitteet, jotka perustuvat sopimukseen.(76)
60. Seuraavaksi se on sisällyttänyt niihin myös velvoitteet, jotka perustuvat ”lähei[seen] suh[teseen], joka on samanlainen kuin sopimuksen osapuolten välinen suhde”.(77)
61. Lopuksi on todettava, että koska se, että kanteessa olisi kyse sopimusta koskevasta asiasta, edellyttää kanteen perusteena olevan velvoitteen tunnistamista, vaikka sopimuksen olemassaoloa ei edellytetäkään,(78) unionin tuomioistuin on katsonut erityisesti, että velvoitteet, joita ei ole noudatettava tahtojen yhtymisen vaan sellaisen yksipuolisen velvoitteen perusteella, johon henkilö on vapaaehtoisesti sitoutunut toiseen henkilöön nähden,(79) sekä hiljaiset sopimussuhteet(80) kuuluvat sopimusta koskeviin asioihin.
62. Koska nämä kaksi edellytystä ovat kumulatiivisia, asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan soveltaminen ei kuitenkaan riipu yksinomaan velvoitteen tunnistamisesta. Lisäksi edellytetään, että kanne perustuu tähän velvoitteeseen.
ii) Toinen edellytys: kanteen on perustuttava tähän velvoitteeseen
63. Unionin tuomioistuin on tuomiossa flightright(81) täsmentänyt, että asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa ja asetuksen N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa säädetty erityistä toimivaltaa sopimusta koskevissa asioissa koskeva sääntö ei perustu asianosaisten henkilöllisyyteen vaan kanteen perusteeseen.(82)
64. Kuten julkisasiamies Saugmandsgaard Øe on tässä yhteydessä todennut, ”tällä edellytyksellä unionin tuomioistuin rajaa – – kante[et], jotka liittyvät sopimussuhteeseen eli joissa riita koskee aineellisesti sopimusoikeudellisia kysymyksiä tai toisin sanoen kysymyksiä, jotka kuuluvat [asetuksessa N:o 593/2998] tarkoitetulla tavalla sopimukseen sovellettavan lain (lex contractus) alaan. Näin unionin tuomioistuin varmistaa kyseisen säännöksen taustalla olevan läheisyystavoitteen mukaisesti, että sopimuksen osalta toimivaltainen tuomioistuin lausuu ensisijaisesti tällaisista kysymyksistä”.(83) Julkisasiamies on tähdentänyt, että koska näitä säännöksiä, jotka koskevat erityistä toimivaltaa sopimusta koskevissa asioissa koskevaa sääntöä, ei sovelleta yksinomaan sopimuksiin, hän viittasi tällä ”kaikkiin oikeussääntöihin, joissa asetetaan velvoitteita sillä perusteella, että henkilö on antanut vapaaehtoisen sitoumuksen toiseen henkilöön nähden”.(84)
b) Välipäätelmä
65. Edellä esitetyn perusteella on todettava ensinnäkin, että asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun sopimusta koskevan asian käsitteen tulkintaa ei voida pitää yhtenäisenä, mikä selittää vaikeudet, joita kansallisilla tuomioistuimilla vielä nykyäänkin on ratkaistessaan, onko riita-asioissa kyse sopimusta koskevasta asiasta.(85)
66. Unionin tuomioistuin on nimittäin aluksi suuntautunut sopimusta koskevan asian käsitteen suppeaan tulkintaan katsoessaan, että tällaisiin asioihin kuuluivat ainoastaan riita-asiat, jotka perustuvat asianosaisten väliseen sopimukseen.(86) Unionin tuomioistuin on tämän tulkinnan yhteydessä viitannut pääasiallisesti Brysselin yleissopimuksessa tai asetuksessa N:o 44/2001 asetettuun ennustettavuutta ja oikeusvarmuutta koskevaan tavoitteeseen.(87)
67. Tämän jälkeen unionin tuomioistuin on suuntautunut sopimusta koskevan asian käsitteen laajempaan tulkintaan katsoessaan, että riita-asia kuuluu tämän käsitteen alaisuuteen, kun kantaja perustaa vastaajaa vastaan nostamansa kanteen oikeudelliseen velvoitteeseen, johon henkilö on vapaaehtoisesti antanut suostumuksensa toiseen osapuoleen nähden. Yhteisöjen tuomioistuin on tuomiossa Engler(88) ensimmäisen kerran todennut selvästi, että se ”ei tulkitse [asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaa] suppeasti”. Tämän jälkeen unionin tuomioistuin on tuomiossa Kareda(89) ja tuomiossa flightright,(90) jotka on vahvistettu myöhemmässä oikeuskäytännössä,(91) lopullisesti hylännyt tämän säännöksen suppean tulkinnan, joka perustui sopimusta koskevan asian ”henkilökeskeiseen” lähestymistapaan,(92) joka sai alkunsa tuomiosta Handte,(93) ja on ryhtynyt noudattamaan laajempaa tulkintaa.
68. Toiseksi tästä laajemmasta tulkinnasta ilmenee, että kantajan kanne – silloinkin kun se on nostettu kolmatta vastaan – on luokiteltava asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetuksi sopimusta koskevaksi kanteeksi, jos se perustuu oikeudelliseen velvoitteeseen, johon henkilö on antanut suostumuksensa suhteessa toiseen osapuoleen.(94) Näin ollen se, että käsiteltävässä asiassa riita-asian asianosaisten välillä ei ole suoraa sopimussuhdetta, ei voi kyseenalaistaa luokittelua, jonka mukaan kanteessa on kyse sopimusta koskevasta asiasta. Merkitystä on nimittäin vain sillä, että oikeudellinen velvoite, johon pääasian valittajat vetoavat, on syntynyt joko sopimuksesta, kun tämä ymmärretään kahden henkilön väliseksi yhteisymmärrykseksi, tai oikeussuhteesta, joka voidaan samaistaa sopimukseen, koska siitä syntyy ”läheinen suhde, joka on samanlainen kuin sopimuksen osapuolten välinen suhde”.(95)
69. Tämän laajemman tulkinnan yhteydessä tuomiosta Kareda ja tuomiosta flightright ilmenee, ettei unionin tuomioistuin ole viitannut pelkästään ennustettavuuden ja oikeusvarmuuden tavoitteeseen vaan myös läheisyyden ja asianmukaisen lainkäytön tavoitteeseen.(96)
70. Kun sopimusvelvoite, johon kanne perustuu, on tunnistettu, on siten määritettävä, vallitseeko kanteen ja tuomioistuimen, joka mahdollisesti ratkaisee tämän kanteen, välillä erityisen läheinen liittymä, tai pystytäänkö asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan soveltamisella helpottamaan asianmukaista lainkäyttöä.(97) Käsitykseni mukaan on huolehdittava siitä, että noudatetaan ennustettavuuden ja oikeusvarmuuden tavoitteen ja läheisyyttä ja asianmukaista lainkäyttöä koskevan tavoitteen välistä tasapainoa tämän asetuksen mukaisesti.(98)
71. Muistutan tässä yhteydessä, että yhteisöjen tuomioistuin on katsonut yhtäältä, että on välttämätöntä mahdollisuuksien mukaan välttää sitä, että usea tuomioistuin olisi toimivaltainen saman sopimuksen osalta, jotta vältyttäisiin keskenään ristiriitaisilta tuomioistuinten ratkaisuilta ja helpotettaisiin niiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa sen valtion ulkopuolella, jossa ne on annettu.(99) Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan toimivaltakriteeristä on määrätty asianmukaiseen lainkäyttöön ja prosessin asianmukaiseen järjestämiseen liittyvien syiden perusteella, koska sen paikkakunnan tuomioistuimella, jossa sopimuksessa määrätty ja kanteessa tarkoitettu velvoite on täytettävä, on yleensä parhaat mahdollisuudet ratkaista asia muun muassa riidan läheisyyden ja asian selvittämisen vaivattomuuden vuoksi.(100)
72. Yhteisöjen tuomioistuin on toisaalta katsonut myös, että oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että asetuksen N:o 44/2001 2 artiklassa määrätystä yleisestä periaatteesta poikkeavia, tämän asetuksen 5 artiklan 1 alakohdassa säädetyn kaltaisia toimivaltasääntöjä tulkitaan siten, että tavanomaisen valveutunut vastaaja voi kohtuullisesti ennakoida, missä muussa tuomioistuimessa kuin sen valtion tuomioistuimessa, jossa hänen kotipaikkansa on, kanne häntä vastaan voidaan nostaa.(101)
73. Käsiteltävässä asiassa pääasian vastapuolen väite, jonka mukaan hän ei voinut ennakoida, että kanne häntä vastaan nostetaan ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, joka on sen paikkakunnan tuomioistuin, missä velvoitteet on täytetty ja missä taideteokset olivat yli 30 vuotta, ei voi menestyä.
74. Tämä käsitys on läheisyys- ja oikeusvarmuusperiaatteen mukainen ja takaa kantajan ja vastaajan etujen tasapainon. Lisäksi tällainen ratkaisu mahdollistaa asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa säädetyn toimivaltasäännön tehokkaan vaikutuksen toteutumisen.
75. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan, että asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että sen soveltaminen edellyttää, että on määritetty se oikeudellinen velvoite, johon henkilö on vapaaehtoisesti antanut suostumuksensa suhteessa toiseen osapuoleen ja johon kanne perustuu, vaikka tämä velvoite ei sido suoraan riita-asian asianosaisia. Kansallisen tuomioistuimen on tätä säännöstä tulkitessaan huolehdittava siitä, että noudatetaan ennustettavuuden ja oikeusvarmuuden tavoitteen ja läheisyyttä ja asianmukaista lainkäyttöä koskevan tavoitteen välistä tasapainoa.
3. Toinen ennakkoratkaisukysymys
76. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii toisella kysymyksellään selvittämään, onko kanteessa kyse asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetusta sopimusta koskevasta asiasta, kun kanteen perusteen arvioimiseksi on välttämätöntä tutkia sopimusvelvoitetta tai tarvittaessa riidanalaisen sopimuksen tai riidanalaisten sopimusten sisältöä, jotta voitaisiin todeta velvoitteen oikeudellinen luonne. Tällä kysymyksellä se pyytää unionin tuomioistuinta vahvistamaan, voidaanko unionin tuomioistuimen tuomion Wikingerhof 32 kohdassa esittämää arviointiperustetta soveltaa analogisesti pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen, omistusoikeuden vahvistamista koskevan kanteen perusteen arvioimiseen. Kun otetaan huomioon, että mainittuun tuomioon johtaneessa asiassa kantaja vetosi kanteessaan laissa ja tarkemmin sanottuna kilpailuoikeudessa säädetyn velvoitteen rikkomiseen,(102) katson kuitenkin, ettei tätä arviointiperustetta voida soveltaa käsiteltävässä asiassa. Tämän vuoksi on käsitykseni mukaan tarpeen muotoilla kysymys uudelleen, jotta unionin tuomioistuin voisi antaa siihen hyödyllisen vastauksen.
77. Katson näin ollen, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toinen kysymys on muotoiltava uudelleen siten, että tämä tuomioistuin pyrkii tällä kysymyksellä selvittämään, onko tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu, toimivaltaisuuttaan tutkiessaan tutkittava sopimusvelvoitetta tai tarvittaessa riidanalaisen sopimuksen tai riidanalaisten sopimusten sisältöä, kun se arvioi kanteen perustetta todetakseen, onko kanteessa kyse asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetusta sopimusta koskevasta asiasta.
78. Mielestäni oikeuskäytännössä vastataan tähän kysymykseen. Unionin tuomioistuin on nimittäin katsonut, että oikeusvarmuuden tavoite vaatii, että kansallinen tuomioistuin voi helposti ratkaista oman toimivaltansa ilman että sen täytyisi tutkia pääasia.(103) Kun on kyse tämän vaatimuksen soveltamisesta pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen erityisen toimivallan yhteydessä, unionin tuomioistuin on katsonut yhtäältä, että tuomioistuin, jonka ratkaistavaksi on saatettu sopimukseen perustuva riita-asia, voi jopa omasta aloitteestaan tutkia toimivaltansa olennaiset edellytykset sellaisten asianomaisen asianosaisen esittämien ratkaisevien ja merkityksellisten seikkojen nojalla, jotka osoittavat, että sopimus on olemassa taikka että sitä ei ole olemassa.(104) Unionin tuomioistuin on toisaalta täsmentänyt, että tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, ei toimivallan tutkimisvaiheessa arvioi kansallisten oikeussääntöjen mukaisesti, onko kanne otettava tutkittavaksi tai onko se perusteltu, vaan se toteaa ainoastaan ne liittymät tuomioistuinvaltioon, jotka asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan nojalla ovat perusteena sen toimivallalle. Kun kyseinen tuomioistuin tutkii, onko se kyseisen säännöksen nojalla toimivaltainen, se saa olettaa, että kantajan esittämät, asian kannalta merkitykselliset väitteet kanteen perusteena olevien velvoitteiden oikeudellisesta luonteesta pitävät paikkansa.(105) Unionin tuomioistuin on vielä täsmentänyt, että kun tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, tutkii toimivaltaansa asetuksen N:o 44/2001 perusteella, sen on arvioitava kaikkia käytettävissään olevia seikkoja, tarvittaessa myös vastaajan kiistäviä lausumia.(106)
79. Se, että pääasiassa kanne on omistusoikeuden vahvistamista koskeva kanne, ei vaikuta siihen, että kanteessa on kyse sopimusta koskevasta asiasta, eikä näin ollen asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan soveltamiseen. Merkitystä on nimittäin vain sillä, että oikeudellinen velvoite, johon pääasian valittajien kanne perustuu, on syntynyt alkuperäisestä sopimuksesta, kuten olen todennut tämän ratkaisuehdotuksen 68 kohdassa. Totean myös, että pääasian valittajien kanne perustuu väitteeseen, jonka mukaan CD olisi tällä ensimmäisellä sopimuksella hankkinut omistusoikeuden taideteoksiin.
80. Näin ollen ehdotan, että tähän kysymykseen vastataan, että kun tuomioistuin, jossa kanne on nostettu, arvioi kanteen perustetta ratkaistakseen, onko kanteessa kyse asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetusta sopimusta koskevasta asiasta, se ei toimivaltaisuuttaan tutkiessaan ole velvollinen tutkimaan sopimusvelvoitetta tai tarvittaessa riidanalaisen sopimuksen tai riidanalaisten sopimusten sisältöä. Tutkiessaan, täyttyvätkö sen toimivallan olennaiset edellytykset, tämä tuomioistuin toteaa ainoastaan ne liittymät tuomioistuinvaltioon, jotka tämän säännöksen nojalla ovat perusteena sen toimivallalle, ja arvioi kaikkia käytettävissään olevia seikkoja, erityisesti kantajan esittämiä asian kannalta merkityksellisiä väitteitä kanteen perusteena olevien velvoitteiden luonteesta ja tarvittaessa myös vastaajan kiistäviä lausumia. Se, että pääasian kohteena oleva kanne on omistusoikeuden vahvistamista koskeva kanne, ei vaikuta siihen, onko kanteessa kyse sopimusta koskevasta asiasta, eikä näin ollen asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan soveltamiseen.
4. Kolmas ennakkoratkaisukysymys
81. Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy pääasiallisesti, onko asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaa tulkittava siten, että kun irtainta omaisuutta koskevan omistusoikeuden vahvistamista koskeva kanne perustuu kahteen sopimukseen, joista kumpikaan ei sido asianosaisia, kanteessa on kyse tässä säännöksessä tarkoitetusta sopimusta koskevasta asiasta, ja kumpi näistä sopimuksista on tarvittaessa otettava huomioon määritettäessä kanteen perusteena olevan velvoitteen paikkakuntaa.
82. Käsiteltävässä asiassa pääasian valittajat pyrkivät kanteellaan siihen, että heidän omistusoikeutensa taideteoksiin vahvistettaisiin. Kuten olen jo todennut, tämän asian erityispiirteet johtuvat siitä, että kantajien kanne heidän omistusoikeutensa vahvistamiseksi perustuu kahteen sopimukseen, vaikka heidän ja pääasian vastapuolen välillä ei ole suoraa sopimussuhdetta.
83. Siltä osin kuin on kyse ensinnäkin siitä, onko pääasian kohteena olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa kanteen perusteena olevat sopimukset eivät sido asianosaisia, kyse sopimusta koskevasta asiasta, katson, siten kuin ensimmäiseen kysymykseen ehdottamastani vastauksesta ilmenee, että tähän on vastattava myöntävästi. Lisäksi ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen argumentaatiosta ilmenee, että on mahdollista tunnistaa oikeudellinen velvoite, johon kaksi henkilöä eli CD ja taitelijapari ovat vapaaehtoisesti antaneet suostumuksensa ja johon pääasian valittajien kanne perustuu. Tämä velvoite on olemassa siitä riippumatta, minkä tyyppinen sopimus (kauppasopimus vai talletussopimus) CD:n(107) ja taiteilijaparin tekemä sopimus on. Näiden kahden osapuolen tekemän alkuperäisen sopimuksen oikeudellisella luonteella ei siten ole merkitystä, kun on määritettävä, voiko ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tunnistaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetun sopimusvelvoitteen.
84. Siltä osin kuin on toiseksi kysymys siitä, mikä sopimus on otettava huomioon kanteen perusteena olevan velvoitteen täyttämispaikkakunnan määrittämiseksi, on muistutettava, että pääasia perustuu ensimmäiseen sopimukseen, jonka luokittelu on riidan ydinkysymys. Toisin sanoen tämä ensimmäinen sopimus on riidanalaisten oikeuksien ja velvoitteiden alkulähde. Vaikka sillä, luokitellaanko kyseinen sopimus kauppasopimukseksi vai talletussopimukseksi, on olennainen merkitys ratkaistaessa, onko taideteosten omistusoikeus siirtynyt CD:lle, luokittelu ei kuulu unionin tuomioistuimelle vaan kansalliselle tuomioistuimelle. Sopimuksen analysointi sen oikeudellisen luonteen määrittämiseksi kuuluu nimittäin pääasian asiakysymyksen tutkimiseen.
85. Siihen vastaamiseksi, kuuluuko pääasia asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan soveltamisalaan, ei kylläkään ole tarpeen määrittää, onko ensimmäinen sopimus kauppasopimus vai talletussopimus. Sopimuksen luokittelu on kuitenkin välttämätöntä sen määrittämiseksi, kumpaa säännöstä tähän asiaan sovelletaan, asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohtaa vai 5 artiklan 1 alakohdan b alakohtaa, sillä viimeksi mainittu säännös koskee ainoastaan irtaimen kauppaa ja palvelujen suorittamista. Lisäksi näiden säännösten välinen erottelu vaikuttaa sopimusta koskevassa asiassa toimivaltaisten tuomioistuinten määräytymiseen.(108)
86. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole erikseen käsitellyt mainittujen säännösten sovellettavuutta käsiteltävään asiaan, eikä se ole myöskään pyytänyt unionin tuomioistuimelta tätä koskevia selvennyksiä. Myöskään asianosaiset eivät ole tarkastelleet tätä kysymystä, jota niiden välinen keskustelu ei ole koskenut. Tyydyn näin ollen esittämään seuraavat huomautukset.
87. Huomautan aluksi, että määrittäessään, sovelletaanko pääasiaan asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohtaa, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava, voidaanko käsiteltävässä asiassa ensimmäistä sopimusta luonnehtia irtaimen kauppaa koskevaksi sopimukseksi tai palvelujen suorittamista koskevaksi sopimukseksi. Jos se vastaa tähän myöntävästi, sen on määritettävä paikkakunta, missä tavarat sopimuksen mukaan toimitettiin tai oli toimitettava,(109) tai tilanteen mukaan paikkakunta, missä palvelut suoritettiin tai oli suoritettava.(110) Muistutan tässä yhteydessä, että tässä säännöksessä määritellään irtaimen tavaran kauppaa ja palvelujen suorittamista koskevien sopimusten liittymäperusteet itsenäisesti.(111)
88. Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, ettei asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan b alakohtaa sovelleta pääasiaan,(112) sen on tällöin sovellettava tämän asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohtaa, joka koskee kaikkia sopimustyyppejä paitsi niitä, jotka mainitaan asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan b alakohdassa. Tällaisessa tapauksessa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on määrittääkseen, mikä on asetuksen 5 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitettu riidanalaisen velvoitteen täyttämispaikkakunta, sovellettava tuomiosta Industrie Tessili Italiana Como(113) ilmenevää periaatetta, jonka mukaan kanne voidaan nostaa kanteen perusteena olevan velvoitteen täyttämispaikkakunnan tuomioistuimessa ja tämä paikkakunta on määritettävä sen lain mukaan, jota asiaa käsittelevän tuomioistuimen on lainvalintasääntöjen mukaan sovellettava tähän riidanalaiseen sopimusvelvoitteeseen.(114)
89. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen, että irtainta omaisuutta koskevan omistusoikeuden vahvistamista koskevassa kanteessa, joka perustuu kahteen sopimukseen, jotka eivät sido suoraan asianosaisia, on kyse asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetusta sopimusta koskevasta asiasta. Sopimus, joka on otettava huomioon määritettäessä kanteen perusteena olevan velvoitteen täyttämispaikkakuntaa, on riidan kohteena oleva alkuperäinen sopimus.
V Ratkaisuehdotus
90. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa cour d’appel de Bruxellesin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaa on tulkittava siten, että sen soveltaminen edellyttää, että on määritetty se oikeudellinen velvoite, johon henkilö on vapaaehtoisesti antanut suostumuksensa suhteessa toiseen osapuoleen ja johon kanne perustuu, vaikka tämä velvoite ei sido suoraan riita-asian asianosaisia. Kansallisen tuomioistuimen on tätä säännöstä tulkitessaan huolehdittava siitä, että noudatetaan ennustettavuuden ja oikeusvarmuuden tavoitteen ja läheisyyttä ja asianmukaista lainkäyttöä koskevan tavoitteen välistä tasapainoa.
2) Kun tuomioistuin, jossa kanne on nostettu, arvioi kanteen perustetta ratkaistakseen, onko kanteessa kyse asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetusta sopimusta koskevasta asiasta, se ei toimivaltaisuuttaan tutkiessaan ole velvollinen tutkimaan sopimusvelvoitetta tai tarvittaessa riidanalaisen sopimuksen tai riidanalaisten sopimusten sisältöä. Tutkiessaan, täyttyvätkö sen toimivallan olennaiset edellytykset, tämä tuomioistuin toteaa ainoastaan ne liittymät tuomioistuinvaltioon, jotka tämän säännöksen nojalla ovat perusteena sen toimivallalle, ja arvioi kaikkia käytettävissään olevia seikkoja, erityisesti kantajan esittämiä asian kannalta merkityksellisiä väitteitä kanteen perusteena olevien velvoitteiden luonteesta ja tarvittaessa myös vastaajan kiistäviä lausumia. Se, että pääasian kohteena oleva kanne on omistusoikeuden vahvistamista koskeva kanne, ei vaikuta siihen, onko kanteessa kyse sopimusta koskevasta asiasta, eikä näin ollen asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan soveltamiseen.
3) Irtainta omaisuutta koskevan omistusoikeuden vahvistamista koskevassa kanteessa, joka perustuu kahteen sopimukseen, jotka eivät sido suoraan asianosaisia, on kyse asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetusta sopimusta koskevasta asiasta. Sopimus, joka on otettava huomioon määritettäessä kanteen perusteena olevan velvoitteen täyttämispaikkakuntaa, on riidan kohteena oleva alkuperäinen sopimus.