YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN
TUOMIO (laajennettu neljäs jaosto)
22 päivänä lokakuuta 1997 (1)
Kilpailu Siirrettävät nosturit Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla
Kohtuullisen ajan noudattaminen Hyväksymisjärjestelmä Vuokrauskielto
Suositushinnat Sisäiset hinnat Sakot
Yhdistetyissä asioissa T-213/95 ja T-18/96,
Stichting Certificatie Kraanverhuurbedrijf (SCK), Alankomaiden oikeuden mukaan
perustettu säätiö, kotipaikka Culemborg (Alankomaat), ja
Federatie van Nederlandse Kraanverhuurbedrijven (FNK), Alankomaiden oikeuden
mukaan perustettu yhteenliittymä, kotipaikka Culemborg (Alankomaat),
edustajinaan asianajajat Martijn van Empel, Amsterdam ja Thomas Janssens,
Bryssel, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Marc Loesch, 11 rue
Goethe,
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään oikeudellisen yksikön virkamies
Wouter Wils, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies
Carlos Gómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,
jota tukevat asiassa T-18/96
Van Marwijk Kraanverhuur BV, Alankomaiden oikeuden mukaan perustettu yhtiö,
kotipaikka Zoetermeer (Alankomaat),
Kraanbedrijf Nijdam BV, Alankomaiden oikeuden mukaan perustettu yhtiö,
kotipaikka Groningen (Alankomaat),
Kranen, Transport & Montage 's Gilde NV, Alankomaiden oikeuden mukaan
perustettu yhtiö, kotipaikka Geldermalsen (Alankomaat),
Wassink Transport Arnhem BV, Alankomaiden oikeuden mukaan perustettu yhtiö,
kotipaikka Arnhem (Alankomaat),
Koedam Kraanverhuur BV, Alankomaiden oikeuden mukaan perustettu yhtiö,
kotipaikka Vianen (Alankomaat),
Firma Huurdeman Kraanwagenverhuurbedrijf, Alankomaiden oikeuden mukaan
perustettu yhtiö, kotipaikka Hoevelaken (Alankomaat),
Datek NV, Belgian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Genk (Belgia),
Thom Hendrickx, kotipaikka Turnhout (Belgia),
edustajinaan asianajajat August Braakman, Rotterdam ja Willem Sluiter, Haag,
prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Michel Molitor, 14 a rue des Bains,
joissa kantajat vaativat asiassa T-213/95 komission velvoittamista EY:n
perustamissopimuksen 178 ja 215 artiklan nojalla korvaamaan kantajille
lainvastaisella toiminnallaan aiheuttamansa vahingon ja asiassa T-18/96 EY:n
perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 29 päivänä marraskuuta 1995
tehdyn komission päätöksen 95/551/EY (IV/34.179, 34.202, 34.216 Stichting
Certificatie Kraanverhuurbedrijf ja Federatie van Nederlandse
Kraanverhuurbedrijven, EYVL L 312, s. 79) kumoamista,
EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN
TUOMIOISTUIN (laajennettu neljäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja K. Lenaerts sekä tuomarit P. Lindh,
J. Azizi, J. D. Cooke ja M. Jaeger,
kirjaaja: hallintovirkamies J. Palacio González,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 4.6.1997 pidetyssä suullisessa
käsittelyssä esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Kanteiden perustana olevat tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet
- 1.
- Esillä olevat asiat koskevat siirrettävien nosturien vuokrausalaa Alankomaissa.
Siirrettävät nosturit ovat sellaisia nostureita, joita voidaan vapaasti siirrellä
työmaalla. Ne eroavat siirrettävyytensä perusteella kaikista niistä nostokurjista, jotka
pystytetään kiinteille jaloille ja joita voidaan siirtää vain eteen- ja taaksepäin.
Siirrettäviä nostureita käytetään pääasiallisesti rakentamisessa, petrokemian
teollisuudessa ja kuljetusalalla.
- 2.
- Käytännön syistä kunkin siirrettävän nosturin käyttöalueen säde on rajoittunut
50 kilometriin. Siirrettävien nosturien vuokrausalalle on lisäksi luonteenomaista,
että sopimukset tehdään erittäin lyhyen ajan kuluessa ennen työn toteuttamista
(overnight contracting). Kun nosturivuokraamoa pyydetään toteuttamaan tietty
työ erittäin lyhyen ajan kuluessa, tämä yritys päättää työmaan sijainnin ja
käytössään olevien nosturien mukaan joko käyttää omia nostureitaan tai vuokrata
nosturin joltakin työmaan lähellä sijaitsevalta toiselta yritykseltä.
- 3.
- Alankomaiden sosiaaliministeriön vuonna 1982 perustama Keuring Bouw Machines
-niminen säätiö (jäljempänä Keboma) tarkastaa ennen nosturien ensimmäistä
käyttöönottoa Alankomaissa, ovatko ne Arbeidsomstandighedenwetissä (Arbowet,
työsuojelulaki), Veiligheidsbesluit voor fabrieken of werkplaatsenissa (tehtaiden ja
työpajojen turvallisuutta koskeva asetus), Veiligheidsbesluit restgroepenissa
(muuntyyppisten työpaikkojen turvallisuutta koskeva asetus) ja eri ministeriöiden
asetuksissa ja työsuojeluviraston julkaisuissa määrättyjen turvallisuusvaatimusten
mukaisia. Keboma on ainoa hyväksytty laitos, joka vastaa siirrettävien nosturien
tarkastamisesta ja testaamisesta. Koneita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön
lähentämisestä 14 päivänä kesäkuuta 1989 annetun neuvoston direktiivin
89/392/ETY (EYVL L 183, s. 9, jäljempänä direktiivi 89/392/ETY) mukaan
testausvelvollisuus ei enää 1 päivästä tammikuuta 1993 alkaen koske nostureita,
joissa on EY-merkki ja joiden mukana on direktiivin mukainen
vaatimustenmukaisuusilmoitus. Nosturit on tarkastutettava Kebomalla kolme vuotta
ensimmäisen käyttöönoton jälkeen ja tämän toisen tarkastuksen jälkeen joka toinen
vuosi.
- 4.
- Federatie van Nederlandse Kraanverhuurbedrijven (jäljempänä FNK) on 13.3.1971
perustettu alakohtainen yhteenliittymä, joka toimii alankomaalaisten
nosturivuokraamojen yleisenä kattojärjestönä. FNK:n säännöissä määrätty tavoite
on valvoa erityisesti sen jäseninä olevien nosturivuokraamojen etua ja edistää
jäsentensä välistä yhteydenpitoa ja yhteistyötä mahdollisimman laajasti. FNK:n
jäsenet omistavat 1 552 nosturia Alankomaissa olevista 3 000 vuokranosturista.
FNK:n sisäisten määräysten 3 artiklaan sisältyi 15.12.197928.4.1992 ehto, jonka
mukaan sen jäsenten oli annettava etusija toisille jäsenille ottaessaan tai antaessaan
vuokralle nostureita (jäljempänä etusijasääntö) ja sovellettava kohtuullisia hintoja.
FNK vahvisti ja julkisti suositushinnat sekä kustannusarvioita nosturinvuokrauksesta
rakennuttajille. Tämän lisäksi nosturivuokraamojen säännöllisissä kokouksissa
päätettiin FNK:n jäsenten väliseen vuokraukseen sovellettavista sisäisistä hinnoista.
- 5.
- Stichting Certificatie Kraanverhuurbedrijf (jäljempänä SCK) on
nosturivuokraamojen ja rakennuttajien edustajien vuonna 1985 perustama säätiö,
jonka sääntömääräisenä tavoitteena on edistää ja ylläpitää nosturivuokraamojen
laatua. Tätä tarkoitusta varten SCK otti käyttöön hyväksymisjärjestelmän, jossa se
myöntää hyväksymistodistuksia yrityksille, jotka täyttävät lukuisat
nosturivuokraamojen hallintoa ja nosturien käyttöä ja ylläpitoa koskevat
edellytykset. Tämän järjestelmän avulla rakennuttajat voivat luottaa siihen, että
tietty yritys täyttää edellytykset ilman että niiden tarvitsee itse tarkastaa sitä.
Nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevien määräysten 7 artiklan toisessa
kohdassa kielletään hyväksynnän saaneita yrityksiä vuokraamasta nostureita
SCK:hon kuulumattomilta yrityksiltä (jäljempänä vuokrauskielto). Raad voor de
Certificatie (hyväksymisneuvosto), joka on alankomaalainen hyväksymiselimet
tunnustava viranomainen, tunnusti SCK:n ja totesi, että SCK täytti asiaa koskevat
eurooppalaiset standardit (45011-sarja), joissa määritetään edellytykset, jotka
hyväksymiselinten on täytettävä. Hyväksymisneuvoston hyväksymisperusteiden
2 artiklan 5 kohdan mukaan hyväksymiselimen on valvottava, että
hyväksymisedellytyksiä noudatetaan myös aliurakoinnissa. Hyväksymiselimellä on
käytettävänään seuraavat vaihtoehdot tämän velvoitteen täyttämiseksi: se voi itse
tarkastaa aliurakoitsijat (2 artiklan 5 kohdan a 1 alakohta) tai se voi tarkastaa
tunnustetun yrityksen aliurakoitsijasta tekemän tarkastuksen (2 artiklan 5 kohdan
A 2 ja A 3 alakohta).
- 6.
- M. W. C. M. Van Marwijk (jäljempänä Van Marwijk) ja kymmenen muuta yhtiötä
tekivät 13.1.1992 komissiolle valituksen ja hakemuksen väliaikaisista toimenpiteistä.
Valittajat katsoivat, että kantajat rikkoivat EY:n perustamissopimuksen
kilpailusääntöjä kieltämällä siirrettävien nostureiden vuokraamisen sellaisilta
yrityksiltä, joita SCK ei ole hyväksynyt, ja määräämällä nosturien vuokrien
suuruudesta.
- 7.
- SCK:n säännöistä ja nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevista määräyksistä
ilmoitettiin komissiolle 15.1.1992. FNK:n säännöistä ja sisäisistä määräyksistä
ilmoitettiin komissiolle 6.2.1992. Molemmissa tapauksissa haettiin
puuttumattomuustodistusta tai vaihtoehtoisesti poikkeuslupaa
perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla.
- 8.
- Valittajat nostivat Alankomaissa kanteen Arrondissementsrechtbank te Utrechtissa,
jonka puheenjohtaja määräsi 11.2.1992 tekemällään välipäätöksellä, että FNK:n oli
keskeytettävä etusijasäännön sekä suositushintoja (joita sovellettiin nosturien
vuokraamisessa rakennuttajille) ja sisäisiä hintoja (joita sovellettiin
nosturivuokraamojen väliseen vuokraukseen) koskevan järjestelmän soveltaminen.
Arrondissementsrechtbank te Utrecht kielsi myös SCK:ta soveltamasta
vuokrauskieltoa. Tämä päätös kumottiin 9.7.1992 Gerechtshof te Amsterdamin
tekemällä välipäätöksellä, jossa todettiin muun muassa, ettei ollut selvää eikä täysin
varmaa, että komissio ei antaisi poikkeuslupaa kyseisille järjestelyille. SCK otti
vuokrauskiellon uudelleen käyttöön Gerechtshof te Amsterdamin tekemän
päätöksen julistamispäivänä. FNK sitä vastoin ilmoitti, ettei se osallistuisi enää
suositushintojen eikä sisäisten hintojen vahvistamiseen.
- 9.
- Komissio antoi 16.12.1992 kantajille väitetiedoksiannon. Tässä asiakirjassa se
ilmoitti kantajille, että se aikoi poistaa 6.2.1962 annetun neuvoston asetuksen N:o
17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus,
EYVL 1962, 13, s. 204, jäljempänä asetus N:o 17) 15 artiklan 6 kohdan nojalla
saman artiklan 5 kohdassa tarkoitetun sakkoimmuniteetin.
- 10.
- Kantajat antoivat komissiolle 3.2.1993 vastauksensa väitetiedoksiantoon. Tässä
vastauksessa ne pyysivät komissiota muun muassa järjestämään kuulemisen.
- 11.
- Komissio ilmoitti kantajille 4.6.1993 päivätyllä kirjeellä, että asetuksen N:o 17
15 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu menettely voitiin saattaa päätökseen vain, mikäli
vuokrauskielto peruutettiin.
- 12.
- Valittajat panivat asian uudelleen vireille Arrondissementsrechtbank te Utrechtissa,
jonka puheenjohtaja totesi 6.7.1993 tekemällään välipäätöksellä, ettei
vuokrauskieltoa enää voitu soveltaa, koska komissio oli tällä välin ilmaissut
kantansa kyseisistä määräyksistä ja koska oli ilmeistä, että komissio ei missään
tapauksessa antaisi poikkeuslupaa kiellon osalta.
- 13.
- Komissio ilmoitti kantajille 29.9.1993 päivätyllä kirjeellään, että se aikoi järjestää
kantajien pyytämän kuulemisen ennen perustamissopimuksen 85 artiklassa
tarkoitetun lopullisen päätöksen tekemistä, vaikka se totesi, ettei asetuksen N:o 17
15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen osalta edellytetty tällaisen kuulemisen
järjestämistä.
- 14.
- Arrondissementsrechtsbank te Utrechtin 6.7.1993 tekemä päätös pysytettiin
voimassa Gerechtshof te Amsterdamin 28.10.1993 antamalla päätöksellä. Viimeksi
mainittu päätös perustui erityisesti pääosastolla IV (kilpailu) toimivan Giuffridan
valittajille osoittamaan päiväämättömään kirjeeseen, josta oli annettu jäljennös
kantajien edustajalle. Kantajat totesivat saaneensa kirjeen tiedoksi 22.9.1993.
Kirjeessä todettiin seuraavasti: Asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa
tarkoitetun päätöksen luonnos annetaan komission hyväksyttäväksi kirjallisen
menettelyn yhteydessä tämän viikon lopussa, heti kun kaikki tarvittavat kieliversiot
ovat saatavilla. Yksiköt, joita asia koskee, ovat jo antaneet suostumuksensa Yksikköni arvioi, että päätös voitaisiin antaa virallisesti tiedoksi [kantajille] vuoden
1993 lokakuun alkupuolella.
- 15.
- SCK antoi 4.11.1993 tiedotteen, jossa se ilmoitti, että vuokrauskiellon soveltaminen
keskeytettiin siihen asti, kunnes komissio olisi tehnyt lopullisen päätöksen asiassa.
- 16.
- Komissio teki 13.4.1994 asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun
päätöksen.
- 17.
- Kantajat vaativat 3.6.1994 päivätyllä kirjeellään komissiota tekemään lopullisen
päätöksen viimeistään 3.8.1994.
- 18.
- Pääosaston IV tuolloinen pääjohtaja Ehlermann ilmoitti 27.6.1994 päivätyllä
kirjeellään kantajille, ettei lopullista päätöstä ollut mitenkään mahdollista tehdä
3.8.1994 mennessä, niinkuin oli vaadittu, mutta että lopullinen päätös tehtäisiin niin
pian kuin mahdollista.
- 19.
- Komissio ilmoitti 9.8.1994 päivätyllä kirjeellään vastauksena kantajien 3.8.1994
päivättyyn kirjeeseen, että joulukuussa 1992 annettu väitetiedoksianto koski
ainoastaan asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua päätöstä. Se
totesi, että ennen lopullista päätöstä annettaisiin uusi väitetiedoksianto, jonka
jälkeen kantajilla olisi tilaisuus tulla kuulluiksi.
- 20.
- Kantajille annettiin 21.10.1994 uusi väitetiedoksianto, joka koski
perustamissopimuksen 85 artiklassa tarkoitettua menettelyä.
- 21.
- Kantajat osoittivat 21.12.1994 komissiolle vastauksensa väitetiedoksiantoon. Tässä
vastauksessa ne vaativat uudestaan komissiota toimimaan viipymättä ja kieltäytyivät
kuulemisesta.
- 22.
- Kantajat nostivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa 27.11.1995
vahingonkorvauskanteen (asia T-213/95). Ne tekivät erillisellä kirjelmällä
välitoimihakemuksen (asia T-213/95 R). Kantajat peruuttivat viimeksi mainitun
hakemuksen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti poisti asian
T-213/95 R rekisteristä 24.1.1996 antamallaan määräyksellä. Määräyksessä todettiin,
että oikeudenkäyntikuluista lausutaan myöhemmin.
- 23.
- Komissio teki 29.11.1995 EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta
päätöksen 95/551/EY (IV/34.179, 34.202, 34.216 Stichting Certificatie
Kraanverhuurbedrijf ja Federatie van Nederlandse Kraanverhuurbedrijven, EYVL
L 312, s. 79, jäljempänä riidanalainen päätös). Se toteaa päätöksessä, että FNK on
rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa 15.12.197928.4.1992
soveltamalla suositushintoja ja sisäisiä hintoja, minkä vuoksi sen jäsenten oli
mahdollista ennakoida toistensa hinnoittelupolitiikka (1 artikla). Se toteaa myös,
että SCK on rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa
1.1.19914.11.1993 (lukuun ottamatta ajanjaksoa 17.2.9.7.1992) kieltämällä
jäsenyrityksiään vuokraamasta nostureita SCK:hon kuulumattomilta yrityksiltä
(3 artikla). Lisäksi komissio toteaa, että kantajien on lopetettava määräysten
rikkominen heti (2 ja 4 artikla) ja määrää FNK:lle 11 500 000 ecun ja SCK:lle
300 000 ecun sakon (5 artikla).
- 24.
- Kantajat pyysivät 11.1.1996 päivätyllä kirjeellään saada tutustua asiaan liittyviin
asiakirjoihin voidakseen nostaa tästä päätöksestä kanteen, mistä komissio kieltäytyi
15.1.1996 päivätyllä kirjeellään.
- 25.
- Kantajat nostivat 6.2.1996 riidanalaisesta päätöksestä kumoamiskanteen yhteisöjen
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa (asia T-18/96). Ne tekivät tuolloin
erillisellä kirjelmällä välitoimihakemuksen (asia T-18/96 R).
- 26.
- Kantajat sopivat 25.3.1996 komission kanssa vuokrauskiellon muuttamisesta siihen
asti, kunnes ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antaisi tuomion asiassa T-18/96.
Nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevien määräysten 7 artiklan toisen kohdan
muutetun sanamuodon mukaan SCK:n hyväksymät yritykset voivat käyttää vain
sellaisia nostureita, joissa on voimassa oleva hyväksymismerkki osoituksena siitä,
että ne on ennakolta hyväksytty joko säätiössä tai muussa alankomaalaisessa tai
ulkomaalaisessa hyväksymiselimessä, jolla on oikeus hyväksyä nosturivuokraamoja
ja joka soveltaa selvästikin samoja perusteita, paitsi jos voidaan kirjallisesti näyttää
toteen (telekopiot mukaan luettuna), ettei rakennuttaja ole pitänyt
merkityksellisenä tilausta tehdessään, onko sen käyttämä (hyväksymisjärjestelmän
ulkopuolinen) nosturivuokraamo hyväksytty vaiko ei (25.3.1996 päivätty komission
kirje kantajille).
- 27.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti hylkäsi 4.6.1996 antamallaan
määräyksellä välitoimihakemuksen asiassa T-18/96 R (Kok. 1996, s. II-407).
Määräyksessä todettiin, että välitoimimenettelyn oikeudenkäyntikuluista päätetään
myöhemmin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräyksestä tehty valitus
hylättiin yhteisöjen tuomioistuimen presidentin 14.10.1996 antamalla määräyksellä
(Kok. 1996, s. I-4971).
- 28.
- Kantajat pyysivät 9.7.1996 päivätyllä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen
presidentille osoitetulla kirjeellä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta
määräämään työjärjestyksen 65 artiklan b kohdan nojalla tai toissijaisesti
työjärjestyksen 64 artiklan 3 kohdan d alakohdan nojalla, että ne saisivat tutustua
asioita SCK ja FNK koskeviin komission asiakirjoihin, joiden numerot olivat
IV/34.179, 34.202 ja 34.216, mukaan lukien komission sisäiset asiakirjat, jotka
koskevat pääosastojen III (teollisuus) ja IV (kilpailu) välistä kirjeenvaihtoa näistä
asioista, sekä mahdollisia muita asiakirjoja, joihin riidanalainen päätös perustuu.
- 29.
- Laajennetun neljännen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 4.10.1996 antamallaan
määräyksellä Van Marwijkin ja seitsemän muun nosturivuokraamon väliintulijoiksi
tukemaan komission väitteitä asiassa T-18/96.
- 30.
- Laajennetun neljännen jaoston puheenjohtaja päätti 12.3.1997 antamallaan
määräyksellä yhdistää työjärjestyksen 50 artiklan nojalla nämä kaksi asiaa suullista
käsittelyä varten.
- 31.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (laajennettu neljäs jaosto) päätti esittelevän
tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa asian suullisen käsittelyn ilman edeltäviä
asian selvittämistoimia. Se pyysi kuitenkin pääasian asianosaisia toimittamaan
joitakin asiakirjoja ennen istuntoa.
- 32.
- Osapuolten lausumat ja vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen
esittämiin kysymyksiin kuultiin 4.6.1997 pidetyssä istunnossa.
- 33.
- Kuultuaan osapuolia tältä osin istunnossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
(laajennettu neljäs jaosto) katsoo, että kyseiset kaksi asiaa on yhdistettävä myös
tuomion antamista varten.
Asianosaisten väitteet
- 34.
- Asiassa T-213/95 kantajat vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
toteaa, että yhteisö on vastuussa vahingosta, joka kantajille on aiheutunut
ja aiheutuu yhä komission lainvastaisen toiminnan vuoksi;
velvoittaa yhteisön korvaamaan tämän vahingon ja määrittämään vahingon
suuruuden yhdessä kantajien kanssa, ja jollei asiassa päästä yksimielisyyteen,
arvioi itse vahingon suuruuden, nimettyään tarvittaessa asiantuntijan
laskemaan sen täsmällisesti;
velvoittaa yhteisön korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- 35.
- Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
hylkää kanteen;
velvoittaa kantajat yhteisvastuullisesti korvaamaan oikeudenkäyntikulut,
mukaan lukien välitoimimenettelystä aiheutuneet kulut.
- 36.
- Asiassa T-18/96 kantajat vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
toteaa ensisijaisesti, että riidanalainen päätös on mitätön, koska komissio on
päättänyt sen päätösosassa, että asiaan sovelletaan 85 artiklan 1 kohtaa, ja
määrännyt tästä syystä kantajille sakon lausumatta mitään kantajien
pyynnöstä, joka koskee perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan
soveltamista;
tai vaihtoehtoisesti toteaa, että päätös on pätemätön;
tai vaihtoehtoisesti kumoaa päätöksen sillä perusteella, että se on
perustamissopimuksen 85 artiklan, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien
suojaamiseksi 4 päivänä marraskuuta 1950 tehdyn yleissopimuksen
(jäljempänä ihmisoikeussopimus) 6 artiklan sekä yleisten oikeusperiaatteiden
ja perusteluvelvollisuutta koskevan periaatteen (perustamissopimuksen
190 artikla) vastainen;
tai vaihtoehtoisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen osittain siten, ettei
kantajille määrätä sakkoja;
velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut;
toteaa, että väliintulijat vastaavat väliintulosta aiheutuneista
oikeudenkäyntikuluista.
- 37.
- Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
hylkää kanteen;
velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- 38.
- Väliintulijat vaativat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
hyväksyy komission vaatimukset;
velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien
väliintulijoiden oikeudenkäyntikulut.
Vahingonkorvauskanne (asia T-213/95)
- 39.
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustamissopimuksen 215 artiklan toisessa
kohdassa tarkoitettu sopimussuhteen ulkopuolinen yhteisön vastuu voi syntyä vain,
jos seuraavat edellytykset täyttyvät: toimielimen moitittu toiminta on lainvastaista,
vahinko on syntynyt, sekä väitetyn vahingon ja toimielimen toiminnan välillä on syy-yhteys (ks. esim. asia C-146/91, KYDEP v. neuvosto ja komissio, tuomio 15.9.1994,
Kok. 1994, s. I-4199, 19 kohta ja yhdistetyt asiat T-481/93 ja T-484/93, Exporteurs
in Levende Varkens ym. v. komissio, tuomio 13.12.1995, Kok. 1995, s. II-2941,
80 kohta).
1. Lainvastaiseksi väitetty komission toiminta
- 40.
- Kantajat vetoavat neljään kanneperusteeseen osoittaakseen, että komissio on
toiminut lainvastaisesti sen menettelyn yhteydessä, jonka komissio aloitti sille
13.1.1992 tehdyn valituksen sekä kantajien 15.1.1992 ja 6.2.1992 tekemien
ilmoitusten perusteella. Nämä kanneperusteet koskevat ihmisoikeussopimuksen
6 artiklan rikkomista, oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden
loukkaamista ja sitä, että kantajien oikeutta tulla kuulluksi on loukattu.
Ensimmäinen kanneperuste: ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan rikkominen
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 41.
- Kantajat väittävät, että komissiolla on velvollisuus noudattaa
ihmisoikeussopimuksen määräyksiä. Ne viittaavat tämän osalta oikeuskäytäntöön
(asia 11/70, Internationale Handelsgesellschaft, tuomio 17.12.1970, Kok. 1970,
s. 1125; yhdistetyt asiat 46/87 ja 227/88, Hoechst v. komissio, tuomio 21.9.1989,
Kok. 1989, s. 2859 ja asia 374/87, Orkem v. komissio, tuomio 18.10.1989, Kok. 1989,
s. 3283), Euroopan unionista tehdyn sopimuksen f artiklan 2 kohtaan ja
edustajakokouksen, neuvoston ja komission 5.4.1977 antamaan yhteiseen
julistukseen (EYVL C 103, s. 1).
- 42.
- Kantajat väittävät, että perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamista koskevaan
komission hallinnolliseen menettelyyn sovelletaan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa.
Yhteisöjen tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustoimikunnan oikeuskäytännöstä
käy ilmi, että tätä määräystä sovelletaan hallinnollisiin riita-asioihin liittyviin
menettelyihin (Stenuit v. Ranska, 1992, 14 EHRR 509 ja Niemitz v. Saksa, 1993,
16 EHRR 97).
- 43.
- Kantajat väittävät, että komissio ei ole noudattanut ihmisoikeussopimuksen
6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua kohtuullista aikaa. Euroopan
ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että 17 kuukautta ylitti kohtuullisen ajan (asia
Schouten ja Meldrum v. Alankomaat, tuomio 9.12.1994, A-sarja, nro 304).
Komission koko hallinnollinen menettely kesti yli 45 kuukautta. Tästä syystä
komission toiminta on selvästi ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan vastaista.
- 44.
- Kantajat väittävät, että komissio on käyttänyt väärin asetukseen N:o 17 perustuvaa
menettelyä antaessaan ensimmäisen väitetiedoksiannon ainoastaan voidakseen
tehdä kyseisen asetuksen 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen. Tämän
lisäksi on mahdotonta ymmärtää, miksi komissiossa on kulunut 22 kuukautta
ensimmäisestä väitetiedoksiannosta siihen, kun se on antanut toisen
väitetiedoksiannon, joka perustui pääasiallisesti täysin samoihin seikkoihin kuin
ensimmäinenkin väitetiedoksianto. Toisen väitetiedoksiannon antaminen oli
tarpeetonta, ja komission tarkoituksena olikin vain pitkittää menettelyä sen avulla.
- 45.
- Kantajien mukaan Gerechtshof te Amsterdamin 28.10.1993 tekemä päätös oli
välipäätös, jonka oikeusvaikutusten oli tarkoitus ulottua vain siihen asti, kunnes
komissio olisi tehnyt päätöksensä. Näissä olosuhteissa komission olisi pitänyt tehdä
nopeasti lopullinen päätös. Kantajat toteavat vielä, että komission tavasta johtaa
menettelyä kävi selvästi ilmi, että sille riitti, että se pyrki vaikuttamaan kansallisen
tuomioistuimen ratkaisutoimintaan ja että se voi tehdä asetuksen N:o 17
15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen. Kantajien mukaan komissio ei ole
missään vaiheessa pitänyt asiaa kiireellisenä.
- 46.
- Kantajat väittävät, että ne eivät ole millään tavoin myötävaikuttaneet komission
viivästykseen. Ne tekivät rakentavia ehdotuksia, jotta asiassa olisi päästy nopeasti
ratkaisuun, mutta komissio hylkäsi nämä ehdotukset. Kantajat korostavat, että ne
luopuivat kuulemisesta toisen väitetiedoksiannon saatuaan, jotta ne olisivat voineet
nopeuttaa lopullisen päätöksen tekemistä. Komissio ei voi moittia niitä siitä, että
ne ovat saattaneet asian pääosaston III käsiteltäväksi, sillä tämä pääosasto on
komission toimivaltainen osasto hyväksymispolitiikkaa koskevissa asioissa.
Pääosaston III osallistuminen asian käsittelyyn olisi ollut tarpeen, vaikka kantajat
eivät olisi sitä pyytäneet. Kantajat toteavat myös, ettei niitä voida moittia siitä, että
ne saattoivat asian Euroopan unionissa olevan Alankomaiden pysyvän edustuston
ja hyväksymisneuvoston käsiteltäväksi, koska tähän ei kulunut kahta viikkoa
kauempaa (13.27.10.1993).
- 47.
- Kohtuullisen ajan ylittämistä ei voida missään tapauksessa perustella asian
vaikeusasteella (em. asiassa Schouten ja Meldrum v. Alankomaat annettu tuomio).
Kantajat toteavat päätösluonnoksen suomen- ja ruotsinkielisen käännöksen
puuttumisen vuoksi aiheutuneesta viivästyksestä, että kohtuullisen ajan ylittämistä
ei voida perustella vetoamalla rakenteellisista seikoista johtuviin viiveisiin (asia
Buchholz, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 6.5.1981, A-sarja, nro 42).
- 48.
- Komissio vastaa tähän, että arvioitaessa jonkin menettelyn keston kohtuullisuutta
on otettava huomioon kaikki asiaan liittyvät seikat. Merkitystä ei ole pelkästään
komission toiminnalla, vaan myös kantajien toiminnalla, samoin kuin asian
vaikeusasteella ja kaikilla muilla erityisillä seikoilla. Komissio myöntää, ettei se ole
pitänyt asiaa kiireellisenä vuoden 1992 tammikuun ja heinäkuun välillä, koska asia
oli vireillä myös alankomaalaisessa tuomioistuimessa ja koska yhteisön oikeuden
rikkominen oli lakannut Arrondissementsrechtbank te Utrechtin 11.2.1992 tekemän
päätöksen julistamisen jälkeen (ks. näin asia T-24/90, Automec v. komissio, tuomio
18.9.1992, Kok. 1992, s. II-2223, 77 ja 85 kohta). Komissio nopeutti asian tutkimista
Gerechtshof te Amsterdamin tehtyä 9.7.1992 päätöksen, jonka seurauksena SCK
saattoi ottaa vuokrauskiellon uudelleen käyttöön (ks. edellä 8 kohta).
- 49.
- Komissio toteaa, että asiakirjojen alustavan tutkimisen perusteella oli ilmeistä, että
asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdan soveltamisen edellytykset täyttyivät.
Komissio antoi kantajille viiden kuukauden kuluttua Gerechtshof te Amsterdamin
tekemän päätöksen jälkeen väitetiedoksiannon kyseisen artiklan soveltamiseksi
(16.12.1992 päivätty väitetiedoksianto, ks. edellä 9 kohta).
- 50.
- Komissio toteaa vielä, että kun asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdan nojalla tehty
päätösluonnos oli valmis, pääosasto III pyysi pääosastoa IV järjestämään
päätösluonnosta koskevan kokouksen ennen kuin se esitettäisiin komissaarien
kollegiolle. Pääosaston III osallistuminen asiaan oli pääasiallinen syy asiakirja-aineiston käsittelyn viivästymiseen tätä seuranneiden kuukausien aikana, ja se oli
suora seuraus kantajien menettelystä. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa
tarkoitettu päätös tehtiin vihdoin 13.4.1994.
- 51.
- Komissio antoi kantajille 21.10.1994 väitetiedoksiannon tehdäkseen asiassa
lopullisen päätöksen. Asetuksen N:o 17 3 artiklan ja 15 artiklan 2 kohdan nojalla
tehty päätös poikkeaa komission mukaan 15 artiklan 6 kohdan nojalla tehdystä
päätöksestä sen tavoitteen ja oikeusvaikutusten osalta. Pääosasto IV teki
päätösluonnoksen jo kuukauden kuluttua siitä, kun se oli saanut kantajien
vastauksen toiseen väitetiedoksiantoon. Suomen ja Ruotsin liityttyä Euroopan
unioniin 1.1.1995 suomen- ja ruotsinkieliset käännökset viivästyivät kuitenkin
pahasti. Komissio teki riidanalaisen päätöksen lopulta 29.11.1995.
- 52.
- Komission mukaan sitä ei siis voida moittia siitä, että se olisi loukannut kohtuullisen
ajan noudattamista koskevaa periaatetta hallinnollisen menettelyn aikana.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 53.
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeudet ovat olennainen osa yleisiä
oikeusperiaatteita, joiden noudattamisen yhteisöjen tuomioistuin varmistaa (ks. mm.
28.3.1996 annettu yhteisöjen tuomioistuimen lausunto 2/94, Kok. 1994, s. I-1759,
33 kohta ja asia C-299/95, Kremzow, tuomio 29.5.1997, s. I-2629, 14 kohta).
Yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ottavat
huomioon tältä osin jäsenvaltioiden yhteiset valtiosääntöoikeudelliset perinteet ja
kansainväliset ihmisoikeussopimukset, joiden tekemiseen jäsenvaltiot ovat
osallistuneet tai joihin ne ovat liittyneet. Ihmisoikeussopimuksella on tältä osin
erityinen merkitys (asia 222/84, Johnston, tuomio 15.5.1986, Kok. 1986, s. 1651,
18 kohta ja em. asia Kremzow, tuomion 14 kohta). Lisäksi Euroopan unionista
tehdyn sopimuksen f artiklan 2 kohdassa määrätään, että unioni pitää arvossa
yhteisön oikeuden yleisinä periaatteina perusoikeuksia, sellaisina kuin ne taataan
[ihmisoikeus]sopimuksessa ja sellaisina kuin ne ilmenevät jäsenvaltioiden yhteisessä
valtiosääntöperinteessä.
- 54.
- Kantajat väittävät, että riidanalaista päätöstä, joka on tehty 29.11.1995 Van
Marwijkin ym. 13.1.1992 komissiolle tekemän valituksen ja SCK:n 15.1.1992 ja
FNK:n 6.2.1992 tekemien ilmoitusten (ks. edellä 6 ja 7 kohta) seurauksena, ei ole
tehty ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla
kohtuullisen ajan kuluessa; tämän artiklan mukaan jokaisella on oikeus
kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin
laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa
.
- 55.
- Kun asianosainen pyytää komissiolta puuttumattomuustodistusta asetuksen N:o 17
2 artiklan nojalla tai tekee saman asetuksen 4 artiklan 1 kohdan nojalla ilmoituksen
saadakseen poikkeusluvan, komissio ei voi lykätä kannanottoaan loputtomasti.
Oikeusvarmuuden ja riittävän oikeussuojan varmistamiseksi komission on
kohtuullisessa ajassa tehtävä päätös tai lähetettävä hallinnollinen kirje, jos tällaista
kirjettä on pyydetty. Silloin kun komissiolle on tehty asetuksen N:o 17 3 artiklan
1 kohdassa tarkoitettu hakemus, jossa ilmoitetaan perustamissopimuksen 85 artiklan
ja/tai 86 artiklan rikkomisesta, sen on määriteltävä kohtuullisessa ajassa lopullinen
kantansa valitukseen (asia C-282/95 P, Guérin automobiles v. komissio, tuomio
18.3.1997, Kok. 1997, s. I-1503, 38 kohta).
- 56.
- Se, että komission on tehtävä kohtuullisessa ajassa hallinnollisen menettelyn
päätteeksi kilpailupolitiikkaa koskevat päätökset, on yhteisön oikeuden yleinen
oikeusperiaate (ks. valituksen hylkäämisestä em. asia Guérin automobiles v.
komissio, tuomion 38 kohta; valtion tuesta asia 120/73, Lorenz, tuomio 11.12.1973,
Kok. 1973, s. 1471, 4 kohta; asia 223/85, RSV v. komissio, tuomio 24.11.1987,
Kok. 1987, s. 4617, 1217 kohta). Tästä syystä on tutkittava, onko komissio
loukannut esillä olevassa asiassa kohtuullisen ajan noudattamista koskevaa yhteisön
oikeuden yleistä oikeusperiaatetta riidanalaisen päätöksen tekemistä edeltäneen
menettelyn kuluessa, ilman että on tarpeen lausua, voidaanko
ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaa sellaisenaan soveltaa komission
kilpailupolitiikkaa koskeviin hallinnollisiin menettelyihin.
- 57.
- Kyseessä oleva hallinnollinen menettely kesti yhteensä noin 46 kuukautta. Kuten
komissio on kuitenkin todennut, hallinnollisen menettelyn keston kohtuullisuutta on
arvioitava tapauskohtaisesti ja arvioinnissa on otettava huomioon muun muassa
asiayhteys, komission käyttämät eri menettelyvaiheet, asianosaisten toiminta
menettelyn aikana, asian vaikeusaste sekä asian merkitys eri osapuolille (ks.
vastaavasti asia Erkner, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 23.4.1987,
A-sarja, nro 117, s. 62, 66 kohta; asia Milasi, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
tuomio 25.6.1987, A-sarja, nro 119, s. 46, 15 kohta ja em. asia Schouten v.
Alankomaat, s. 25, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomion 63 kohta).
- 58.
- Esillä olevan asian asiayhteydestä on todettava ensinnäkin, että FNK:n sisäisiin
määräyksiin sisältyi jo 15.12.1979 lähtien ehto, jonka mukaan yhteenliittymän
jäsenten oli annettava etusija toisille jäsenille ottaessaan tai antaessaan vuokralle
nostureita sekä sovellettava kohtuullisia hintoja (sisäisten määräysten 3 artiklan a
ja b kohta). SCK:n antamien nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevien
määräysten ehto, jota riidanalainen päätös koskee, eli vuokrauskielto (7 artiklan
toinen luetelmakohta) tuli voimaan 1.1.1991. Kantajat eivät selvästikään ole
katsoneet tarpeelliseksi pyytää komission kannanottoa säännöistään tai
määräyksistään ennen kuin Van Marwijk ja kymmenen muuta yritystä olivat tehneet
komissiolle valituksen 13.1.1992. SCK:n säännöistä ja nosturivuokraamojen
hyväksymistä koskevista määräyksistä tehtiin komissiolle ilmoitus vasta 15.1.1992 ja
FNK:n säännöistä ja sisäisistä määräyksistä 6.2.1992.
- 59.
- Valituksen ja ilmoitusten jättämisen sekä toisaalta riidanalaisen päätöksen välillä
kulunut 46 kuukauden pituinen aika muodostuu eri menettelyvaiheista. Tutkittuaan
valituksen ja ilmoitukset komissio antoi 16.12.1992 väitetiedoksiannon voidakseen
tehdä asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen, jonka se teki
13.4.1994. Tämän jälkeen se antoi uuden väitetiedoksiannon 21.10.1994 voidakseen
tehdä riidanalaisen päätöksen, jonka se teki 29.11.1995.
- 60.
- Seuraavaksi on arvioitava kunkin menettelyvaiheen keston kohtuullisuutta.
- 61.
- Komissio antoi ensimmäisen väliaikaisen kannanottonsa 16.12.1992 päivätyssä
väitetiedoksiannossa. Tämä ensimmäinen menettelyvaihe kesti noin 11 kuukautta,
mitä on pidettävä kohtuullisena ja jopa lyhyenä, kun otetaan huomioon kaikki
asiaan liittyvät seikat. On korostettava, että komissio tutki tuolloin samanaikaisesti
kantajien tekemiä ilmoituksia sekä Van Marwijkin ja muiden yritysten tekemää
valitusta, joka koski juuri kantajien ilmoittamia toimia. Tämän lisäksi komissio
saattoi perustellusti katsoa, ettei kantajien sen käsiteltäväksi saattama asia ollut
kiireellinen. Kantajat eivät itsekään olleet vaatineet ilmoituksissaan, että niiden asia
olisi pitänyt käsitellä kiireellisenä, vaikka lomakkeessa A/B olevan liitteen (joka on
liitetty 3 päivänä toukokuuta 1962 annettuun komission asetukseen N:o 27
(neuvoston asetuksen N:o 17 ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) [Hakemusten ja
ilmoitusten muoto, sisältö ja muut yksityiskohdat], joka on myöhemmin korvattu21 päivänä joulukuuta 1994 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 3385/94)
7.4 kohdassa kehotetaan asianosaisia ilmoittamaan, miten kiireellinen asia on.
Tämän lisäksi ilmoitettu toiminta, jonka osalta komissio katsoi, ettei sille voitu
myöntää perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla poikkeuslupaa, oli
keskeytynyt noin viiden kuukauden ajaksi 11.2.19929.7.1992 (ks. edellä 8 kohta)
valittajien nostettua kanteen alankomaalaisessa tuomioistuimessa.
- 62.
- Joulukuun 16 päivänä 1992 päivätyn väitetiedoksiannon ja asetuksen N:o 17
15 artiklan 6 kohdan nojalla 13.4.1994 tehdyn päätöksen välillä kulunut noin 16
kuukauden pituinen aika oli myös täysin kohtuullinen. Kantajien edustaja on lisäksi
myöntänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen istunnossa, että SCK vaati
ensimmäistä kertaa vasta komissiolle 21.10.1993 lähettämässään kirjeessä (joka oli
osoitettu pääosastossa IV toimivalle Dubois'lle), että asia oli käsiteltävä nopeasti
ja kiireellisenä. FNK ei esittänyt tällaisia vaatimuksia ennen kuin komissio oli tehnyt
päätöksen 13.4.1994. FNK vaati ensimmäistä kertaa edustajansa komissiolle
osoittamassa vaatimuskirjeessä, että asia oli käsiteltävä kiireellisenä. Kantajat eivät
ole myöskään kiistäneet sitä, että juuri samaan aikaan kun SCK pyysi ensimmäisen
kerran pääosastoa IV käsittelemään asiaa kiireellisenä, kantajat pyysivät, että
pääosasto III osallistuisi asian käsittelyyn pääosastossa IV, jotta niiden
poikkeuslupahakemus hyväksyttäisiin (ks. erityisesti kantajien edustajan
III.B.3-yksikön päällikölle McMillanille 5.10.1993 osoittama kirje). Vaikka tällainen
menettely onkin täysin perusteltua, kantajien on täytynyt käsittää, että niiden pyyntö
siitä, että pääosasto III osallistuisi asian käsittelyyn, hidastaisi menettelyn kulkua
myös, koska pääosastoa III ei ollut kuultu perustamissopimuksen 85 artiklan
3 kohtaan perustuvassa poikkeuslupamenettelyssä tai perustamissopimuksen
85 artiklan 1 kohtaan perustuvassa menettelyssä kilpailusääntöjen rikkomisen
toteamiseksi.
- 63.
- Menettelyn seuraavassa vaiheessa komissio antoi kantajille väitetiedoksiannon
voidakseen tehdä riidanalaisen päätöksen. Väitetiedoksianto annettiin 21.10.1994
eli kuusi kuukautta asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdan nojalla tehdyn
päätöksen jälkeen.
- 64.
- Kuuden kuukauden pituista aikaa ei voida pitää kohtuuttomana.
- 65.
- Kantajat väittävät kuitenkin, että toisen väitetiedoksiannon antaminen oli
tarpeetonta ja että komission tarkoituksena olikin vain pitkittää menettelyä sen
avulla. Tätä väitettä ei voida hyväksyä. Ensinnäkin näillä kahdella
väitetiedoksiannolla oli aivan erilainen tarkoitus. Ensimmäinen väitetiedoksianto
koski asetuksen N:o 17 15 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun sakkoimmuniteetin
poistamista saman artiklan 6 kohdan nojalla, kun taas toisen väitetiedoksiannon
tarkoituksena oli valmistella päätöstä, jolla todetaan kilpailusääntöjen rikkominen
ja määrätään asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdassa ja 15 artiklan 2 kohdassa
tarkoitettu sakko. Toisaalta toisessa väitetiedoksiannossa esitettiin väitteitä, jotka
koskivat kaikkia riidanalaisessa päätöksessä todettuja rikkomisia eli vuokrauskieltoa
sekä suositushintoja ja sisäisiä hintoja, kun taas ensimmäisessä väitetiedoksiannossa
tarkasteltiin ainoastaan vuokrauskieltoa perustamissopimuksen 85 artiklan
perusteella. On todettava, että asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 kohdassa ja
neuvoston asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyistä kuulemisista
25 päivänä heinäkuuta 1963 annetun komission asetuksen N:o 99/63/ETY (EYVL
1963, 127, s. 2268) 2 ja 4 artiklassa, joissa sovelletaan puolustautumisoikeuksien
noudattamisen periaatetta, edellytetään, että yrityksille, joita menettely
kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiseksi koskee, on hallinnollisen menettelyn
kuluessa annettava mahdollisuus esittää kantansa kaikista päätöksessä esitetyistä
väitteistä (asia 85/76, Hoffmann-La Roche v. komissio, tuomio 13.2.1979,
Kok. 1979, s. 461, 9 kohta; yhdistetyt asiat T-10/92, T-11/92, T-12/92 ja T-15/92,
tuomio 18.12.1992, Kok. 1992, s. II-2667, 39 kohta ja yhdistetyt asiat T-39/92 ja
T-40/92, CB ja Europay v. komissio, tuomio 23.2.1994, Kok. 1994, s. II-49,
47 kohta). Komission oli siis annettava kantajille toinen väitetiedoksianto sekä siksi,
että näillä kahdella väitetiedoksiannolla oli erilainen tavoite, että myös siksi, että
riidanalaisessa päätöksessä esitetään väite, jota ei ollut mainittu ensimmäisessä
väitetiedoksiannossa. Toisin sanoen jos komissio ei olisi antanut toista
väitetiedoksiantoa, riidanalaista päätöstä tehtäessä olisi selvästi rikottu kantajien
puolustautumisoikeuksia.
- 66.
- Komissio teki lopullisen päätöksensä 29.11.1995 eli noin 11 kuukauden kuluttua
siitä, kun se oli saanut 21.12.1994 kantajien vastauksen toiseen väitetiedoksiantoon.
Riippumatta asianosaisten kirjelmissään esittämistä eri kieliversioihin liittyvistä
ongelmista, komission ei voida katsoa loukanneen kohtuullisen ajan noudattamista
koskevaa periaatetta kilpailupolitiikkaa koskevan hallinnollisen menettelyn
yhteydessä sillä perusteella, että saatuaan vastauksen väitetiedoksiantoon sillä on
kulunut 11 kuukautta siihen, että se on valmistellut lopullisen päätöksen kaikilla
yhteisön virallisilla kielillä.
- 67.
- Kantajien sen väitteen osalta, että komissio ei ole missään vaiheessa käsitellyt asiaa
kiireellisenä ja että se on katsonut riittäväksi vaikuttaa kansallisen tuomioistuimen
ratkaisutoimintaan ja tehdä asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun
päätöksen, on todettava, että komissiolla on valta päättää sen käsiteltäväksi
saatettujen asioiden kiireellisyysjärjestyksestä (em. asia Automec v. komissio,
tuomion 77 kohta). Lisäksi jos se katsoo, ettei sille ilmoitetuille menettelytavoille
voida myöntää poikkeuslupaa perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla,
se voi arvioidessaan ilmoituksen kiireellisyyttä ottaa huomioon sen, että kansallinen
tuomioistuin on jo määrännyt, että rikkomiset on lopetettava.
- 68.
- Kantajien istunnossa esittämään väitteeseen asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdan
nojalla tehdyn päätöksen pysyvistä haittavaikutuksista on vastattava, että yhteisöjen
tuomioistuin on todennut yhdistetyissä asioissa 8/66, 9/66, 10/66 ja 11/66,
Cimenteries CBR ym. vastaan komissio, 15.3.1967 antamassaan tuomiossa
(Kok. 1967, s. 93 ja 118), että tällaista päätöstä koskeva kumoamiskanne voidaan
ottaa tutkittavaksi muun muassa sillä perusteella, että jos väliaikainen toimenpide
ei olisi tuomioistuinvalvonnan alainen, toimenpiteen käytännön vaikutus olisi
näin ollen se, ettei komission tarvitsisi tehdä lopullista päätöstä, koska pelkkä sakon
uhka olisi riittävän tehokas(2). Esillä olevassa asiassa kantajat eivät voi vedota
asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdan nojalla 13.4.1994 tehdyn päätöksen
mahdollisiin pysyviin haittavaikutuksiin, koska ne eivät ole nostaneet siitä
kumoamiskannetta.
- 69.
- Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella on todettava, että komissio on
noudattanut riidanalaisen päätöksen tekemistä edeltäneen hallintomenettelyn
kuluessa kohtuullisen ajan noudattamista koskevaa periaatetta.
- 70.
- Tämän vuoksi ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.
Toinen kanneperuste: oikeusvarmuuden periaatteen loukkaaminen
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 71.
- Kantajat toteavat, että niille on ollut 45 kuukauden ajan epäselvää, myönnetäänkö
niille niiden pyytämä poikkeuslupa. Ne väittävät lisäksi, että oikeusvarmuuden
periaate on entistäkin ehdottomampi tapauksessa, jossa säännöksillä voi olla
taloudellisia vaikutuksia (asia 325/85, Irlanti v. komissio, tuomio 15.12.1987,
Kok. 1987, s. 5041, 18 kohta). Asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdan nojalla
tehdyllä päätöksellä ei voida saada aikaan samaa oikeusvarmuutta kuin lopullisella
päätöksellä (em. asiassa Cimenteries CBR ym. vastaan komissio annettu tuomio).
Kantajien mukaan ei ole myöskään selvää, miksi komissio on väittänyt, että kantajat
voivat luottaa asemaansa alankomaalaisten tuomioistuinten tehtyä päätöksensä, kun
näitä päätöksiä oli tarkoitus soveltaa ainoastaan väliaikaisesti siihen asti, kunnes
komissio olisi tehnyt lopullisen päätöksensä. Lisäksi Gerechtshof te Amsterdamin
28.10.1993 tekemä päätös perustui erityisesti Giuffridan syyskuussa 1993
lähettämään kirjeeseen (ks. edellä 14 kohta), johon sisältyi virheellinen toteamus,
jonka mukaan yksiköt, joita asia koskee, o[li]vat jo antaneet suostumuksensa.
Pääosasto III ei kantajien mukaan kuitenkaan vielä kyseisenä ajankohtana ollut
ottanut asiaan kantaa.
- 72.
- Komissio kiistää, että kantajilla olisi voinut olla epäselvyyttä oikeudellisesta
asemastaan 45 kuukauden ajan. Se viittaa tämän osalta Arrondissementsrechtbank
te Utrechtin 6.7.1993 tekemään päätökseen. Komissio toteaa vastauksessaan vielä,
että 16.12.1992 annettu väitetiedoksianto ja 4.6.1993 päivätty kirje (ks. edellä 9 ja
11 kohta) olivat kantajille selvä merkki komission suhtautumisesta mahdollisen
poikkeusluvan myöntämiseen. Komissio toteaa lisäksi, että Giuffridan syyskuussa
1993 lähettämään kirjeeseen sisältyvä ilmaisu yksiköt, joita asia koskee kattoi vain
pääosaston IV ja komission oikeudellisen yksikön. Pääosasto III on osallistunut
menettelyyn vasta kantajien tehtyä tätä koskevan nimenomaisen pyynnön.
Pääosaston III osallistuminen menettelyyn sai aikaan sen, että asetuksen N:o 17
15 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu päätös tehtiin joitakin kuukausia myöhemmin
kuin mitä Giuffrida oli kohtuudella voinut odottaa 22.9.1993.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 73.
- Kyseinen kanneperuste jakautuu kahteen osaan.
- 74.
- Kanneperusteen ensimmäinen osa koskee sitä, onko komissiolla oikeusvarmuuden
periaatteen mukaan velvollisuus tehdä päätös kohtuullisessa ajassa tapauksessa,
jossa sille on ilmoitettu sopimuksista asetuksen N:o 17 2 ja/tai 4 artiklan 1 kohdan
nojalla. Tällä tavalla ilmaistuna tämä kanneperuste koskee samaa asiaa kuin
ensimmäinen kanneperuste ja se on hylättävä samoista syistä.
- 75.
- Kanneperusteen toisessa osassa kantajat väittävät, että Giuffridan syyskuussa 1993
lähettämään kirjeeseen (ks. edellä 14 kohta) sisältyi virheellinen toteamus, jonka
mukaan yksiköt, joita asia koskee, o[li]vat jo antaneet suostumuksensa. Tämä
väite on esitetty myös kolmannessa kanneperusteessa, joka koskee
luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista. Se on hylättävä jäljempänä
82 kohdassa esitetyillä perusteilla.
- 76.
- Tästä seuraa, että oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamista koskeva
kanneperuste on hylättävä.
Kolmas kanneperuste: luottamuksensuojan periaatteen loukkaaminen
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 77.
- Kantajat väittävät, että komissio on antanut lupauksia, jotka ovat osoittautuneet
perusteettomiksi. Ne viittaavat ensinnäkin Giuffridan kirjeeseen (ks. edellä
14 kohta), jossa todettiin syyskuussa 1993, että asetuksen N:o 17 15 artiklan
6 kohdassa tarkoitettu päätös tehtäisiin viipymättä. Ne vetoavat tämän lisäksi
Ehlermannin 27.6.1994 päivättyyn kirjeeseen (ks. edellä 18 kohta), jonka mukaan
päätös tehtäisiin niin pian kuin mahdollista. Koska Gerechtshof te Amsterdam
nojautui 28.10.1993 tekemässään päätöksessä komission lupauksiin, joiden mukaan
komissio aikoi tehdä päätöksensä viipymättä, kantajat väittävät tämän perusteella,
että niillä oli perusteltu syy olettaa, että komissio täyttäisi lupauksensa.
- 78.
- Kantajat toteavat vastauksessaan lisäksi Giuffridan kirjeestä, että pääosasto III
vastaa hyväksymispolitiikasta ja että esillä oleva asia on komission mukaan
ensimmäinen tapaus, jossa 85 artiklaa sovelletaan tällaiseen
hyväksymisjärjestelmään. Kantajat väittävät tästä syystä, että kirjeen laatimishetkellä
ainakaan yksi yksikkö, jota asia koski, eli pääosasto III, ei ollut antanutsuostumustaan. Kun otetaan huomioon, mikä vaikutus kyseisellä kirjeellä on ollut
Gerechtshof te Amsterdamin tekemään päätökseen, on todettava, että komissio on
virheellisillä toteamuksillaan loukannut luottamuksensuojan periaatetta.
- 79.
- Komissio vastaa tähän, ettei 22.9.1993 päivätyssä kirjeessä ole annettu väärää kuvaa
tuolloisesta tilanteesta. Se viittaa tämän osalta edellä 72 kohdassa esitettyihin
väitteisiin. Se toteaa myös, ettei sen 27.6.1994 päiväämään kirjeeseen sisälly mitään
virheellisiä tietoja.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 80.
- Perustellun luottamuksen käsite edellyttää asianomaisella olevan odotuksia, jotka
perustuvat yhteisön toimielinten antamiin selviin lupauksiin (asia T-465/93,
Consorzio gruppo di azioni locale Murgia Messapica v. komissio, tuomio
19.5.1994, Kok. 1994, s. II-361, 67 kohta ja asia T-195/95, Guérin Automobiles v.
komissio, määräys 11.3.1996, Kok. 1996, s. II-171, 20 kohta).
- 81.
- Esillä olevassa asiassa kantajat vetoavat komission kahteen kirjeeseen, joihin on
niiden mukaan sisältynyt perusteettomiksi osoittautuneita lupauksia.
- 82.
- Giuffridan kirje on laadittu joko 21. tai 22.9.1993. Se on vastaus 21.9.1993
päivättyyn valittajien kirjeeseen, ja kantajat ovat todenneet saaneensa sen tiedoksi
22.9.1993. Kirjeessä todettiin, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa
tarkoitetun päätöksen luonnos annettaisiin komissaarien kollegion hyväksyttäväksi
seuraavalla viikolla ja että komissio antaisi päätöksen virallisesti tiedoksi kantajille
vuoden 1993 lokakuun alkupuolella. Vaikka voitaisiinkin katsoa, että tähän
kirjeeseen sisältyy selviä lupauksia, joiden mukaan komissio tekisi päätöksen niin
pian kuin mahdollista, kantajat eivät kuitenkaan kiistä sitä, että saatuaan kirjeen
tiedoksi ne pyysivät pääosastoa III osallistumaan pääosastossa IV käsiteltävänä
olevaan asiaan (ks. erityisesti kantajien edustajan III.B.3-yksikön päällikölle
McMillanille 5.10.1993 osoittama kirje, jossa viitataan McMillanin ja kantajien
edustajan väliseen keskusteluun 28.9.1993). Näiden seikkojen vuoksi kantajat eivät
ole voineet odottaa, että komissio olisi noudattanut 22.9.1993 päiväämässään
kirjeessä antamiaan lupauksia.
- 83.
- Ehlermannin 27.6.1994 päivätyssä kirjeessä ilmoitettiin, että pääosastossa IV
lopullisen päätöksen tekemistä kyseisessä asiassa pidettiin kiireellisenä. Kun otetaan
huomioon tällaisen toteamuksen yleinen luonne, ei voi olla kyse komission selvistä
lupauksista, joiden perusteella kantajilla olisi voinut olla perusteltuja odotuksia
niiden asiaa koskevan lopullisen päätöksen tekemisen ajankohdasta. Joka
tapauksessa komissio vahvisti Ehlermannin kirjeen todenperäisyyden antaessaan
21.10.1994 väitetiedoksiannon, joka koski lopullisen päätöksen tekemistä.
- 84.
- Tästä seuraa, että myös kolmas kanneperuste on hylättävä.
Neljäs kanneperuste: oikeutta tulla kuulluksi on loukattu
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 85.
- Kantajat toteavat, että ne ovat pyytäneet useaan kertaan saada tulla kuulluiksi
asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen tekemiseen
johtaneen menettelyn kuluessa. Ne väittävät, että koska komissio ei ole hyväksynyt
niiden pyyntöjä, se on loukannut kantajien puolustautumisoikeuksia. Kantajat
toteavat, että puolustautumisoikeuksien suojaaminen edellyttää, että ne voivat
vastata suullisessa menettelyssä, jossa on varmistettu kaikki muodolliset takeet,
toisaalta sellaisiin uusiin seikkoihin, joita on voinut tulla esiin hallinnollisen
menettelyn kuluessa, ja toisaalta siihen, että komissio on kieltäytynyt
sovitteluratkaisusta. Kantajien intressillä tällaiseen kuulemiseen voitiin niiden
mukaan perustella menettelyn mahdollinen viivästyminen ainakin asetuksen N:o 17
15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen tekemistä edeltävänä aikana.
- 86.
- Komissio vastaa tähän, että se on antanut kantajille tilaisuuden ilmaista kantansa
komission väitteistä. Siksi kysymyksessä ei voi olla puolustautumisoikeuksien
loukkaaminen. Koska missään säädöksessä ei todeta, että yrityksiä tai
yhteenliittymiä, joita asia koskee, on kuultava suullisesti ennen kuin komissio tekee
asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen, eikä asiaan liity
mitään sellaista erityistä seikkaa, jonka perusteella puolustautumisoikeudet olisi
tässä tapauksessa voitu tehokkaasti taata ainoastaan kuulemisella, komissio ei ole
ollut velvollinen kuulemaan kantajia suullisesti, koska se oli tiedustellut kirjallisesti
niiden näkemyksiä asiasta.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 87.
- Kantajat ovat väittäneet, että niiden kärsimä vahinko johtui siitä, että komissio ei
ollut vielä kannetta nostettaessa tehnyt lopullista päätöstä kantajien tekemistä
ilmoituksista, ja tästä syystä niille oli melkein neljän vuoden ajan epäselvää, olivatko
niiden ilmoittamat säännöt ja määräykset yhteensopivia yhteisön oikeuden kanssa.
Komission toiminnan seurauksena oli, että hyväksymisneuvosto uhkasi peruuttaa
SCK:lle myönnetyn hyväksynnän, että nosturivuokraamot eivät noudattaneet FNK:n
yleisiä ehtoja yhtä tunnollisesti kuin ennen ja että kantajien hyvä maine kärsi.
- 88.
- On todettava, että kyseisessä kanneperusteessa moitittu komission toiminta eli se,
ettei komissio ole järjestänyt kuulemista ennen kuin se on tehnyt asetuksen N:o 17
15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun päätöksen, ei ole voinut aiheuttaa kanteessa
väitettyä vahinkoa tai vakavoittaa sitä.
- 89.
- Esillä olevalla kanneperusteella ei siis ole mitään yhteyttä vahinkoon.
- 90.
- Lisäksi se koskee ainoastaan sitä, onko asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdan
nojalla 13.4.1994 tehty päätös lainmukainen. Nyt esillä olevassa kanteessa vaaditaan
kuitenkin korvausta vahingosta, jota on aiheutunut siitä, ettei lopullista päätöstä ole
tehty kohtuullisessa ajassa, eikä siitä, että 13.4.1994 tehty päätös olisi ollut
lainvastainen, eivätkä kantajat sitä paitsi ole riitauttaneet kyseistä päätöstä sitä
varten varatun määräajan kuluessa.
- 91.
- Tästä syystä neljäs kanneperuste on hylättävä.
- 92.
- Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, ettei kanneperusteiden tutkimisen
perusteella ole ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden vuoksi komission toiminta olisi
ollut lainvastaista siten, että yhteisö olisi vastuussa vahingosta.
- 93.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo kuitenkin, että sen on tutkittava
vielä sitä, onko lainvastaiseksi väitetyn toiminnan ja kantajien väittämän vahingon
välillä syy-yhteyttä.
2. Syy-yhteys
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 94.
- Kantajat väittävät, että komissio on vastuussa niille aiheutuneesta vahingosta. Ne
väittävät, että on vaarana, että SCK menettää sille myönnetyn hyväksynnän, koska
hyväksymisneuvosto katsoo, että vuokrauskielto on ainoa keino täyttää
hyväksymisperusteet, kun taas kyseisen vuokrauskiellon soveltaminen keskeytettiin
nimenomaan siihen asti, kunnes riidanalainen päätös olisi tehty. Komission toiminta
on vaikuttanut haitallisesti erityisesti FNK:n maineeseen ja yleisiin ehtoihin.
Kantajat väittävät vastauskirjelmässään vielä, että Gerechtshof te Amsterdam on
antanut komission virheellisten toteamusten perusteella välipäätöksen
vuokrauskiellon keskeyttämisestä siihen asti, kunnes komissio olisi tehnyt lopullisen
päätöksensä (ks. edellä 14 kohta). Ne väittävät, että koska komissio on
kohtuuttoman pitkään ollut toimimatta, Gerechtshof te Amsterdamin 28.10.1993
tekemä päätös on ollut voimassa huomattavasti kauemmin kuin mitä kansallinen
tuomioistuin oli tarkoittanut.
- 95.
- Komissio vastaa tähän, ettei komission toiminnan ja vuokrauskiellon pitkäaikaisen
keskeyttämisen välillä ole välitöntä ja välttämätöntä syy-yhteyttä. Komissio toteaa,
että vuokrauskiellon keskeyttämisestä turvaamistoimena määräsi kansallinen
tuomioistuin, eikä komissio. Jos SCK katsoi, etteivät turvaamistoimet olleet tietyn
ajan kuluttua enää perusteltuja, koska komission lopullisen päätöksen tekeminen
kesti odotettua kauemmin, SCK:n olisi pitänyt pyytää kansallista tuomioistuinta
peruuttamaan turvaamistoimet tai muuttamaan niitä.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 96.
- Perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdalla on välittömiä oikeusvaikutuksia
yksityisten oikeussubjektien välisissä suhteissa ja sillä luodaan näille
oikeussubjekteille välittömiä oikeuksia, joita kansallisten tuomioistuinten on
suojattava (ks. esim. asia C-234/89, Delimitis, tuomio 28.2.1991, Kok. 1991, s. I-935,
45 kohta).
- 97.
- Soveltaessaan perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa Gerechtshof te
Amsterdam kielsi 28.10.1993 tekemällään päätöksellä SCK:ta soveltamasta
vuokrauskieltoa (SCK:n nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevien määräysten
7 artiklan toinen kohta). Vaikka olisikin totta, että komission kannanotto eli
tarkemmin sanottuna Giuffridan syyskuussa 1993 lähettämä kirje (ks. edellä
14 kohta), jossa todettiin, että komissio aikoi tehdä asetuksen N:o 17 15 artiklan
6 kohdassa tarkoitetun päätöksen vaikutti Gerechtshof te Amsterdamin tekemään
päätökseen, tämä kannanotto ei kuitenkaan sitonut kansallista tuomioistuinta.
Giuffridan tästä kiellosta tekemä arviointi oli luonteeltaan vain tosiseikka, jonka
Gerechtshof te Amsterdam saattoi ottaa huomioon tutkiessaan sitä, oliko kanteen
kohteena oleva menettely perustamissopimuksen 85 artiklan mukainen (yhdistetyt
asiat 253/78, 1/79, 2/79 ja 3/79, Giry ja Guerlain ym., tuomio 10.7.1980, Kok. 1980,
s. 2327, 13 kohta ja asia T-575/93, Koelman v. komissio, tuomio 9.1.1996,
Kok. 1996, s. II-1, 43 kohta). Kuten käy ilmi riidanalaisesta päätöksestä nostettua
kumoamiskannetta koskevasta arvioinnista, komission hallinnollisen menettelyn
kuluessa tekemä kannanotto, jonka se on sittemmin toistanut riidanalaisessa
päätöksessä, perustuu myös perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan
virheettömään tulkintaan. Se, että SCK:lla on ollut vaara menettää sille myönnetty
hyväksyntä, johtui siitä, että SCK oli määrätty lopettamaan perustamissopimuksen
85 artiklan 1 kohdan rikkominen. Komissio ei voi olla vastuussa tällaisesta
vahingosta.
- 98.
- Kantajat eivät selvitä, miten komission toiminta olisi vaikuttanut FNK:n maineeseen
ja yleisiin ehtoihin, vaikka vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kantajien on
näytettävä toteen toimielimen tekemän virheen ja väitetyn vahingon välillä oleva
syy-yhteys (ks. esim. yhdistetyt asiat C-363/88 ja C-364/88, Finsider ym. v. komissio,
tuomio 30.1.1992, Kok. 1992, s. I-359, 25 kohta ja asia T-168/94, Blackspur ym. v.
neuvosto ja komissio, tuomio 18.9.1995, Kok. 1995, s. II-2627, 40 kohta).
Hallinnollisessa menettelyssä on asetettu kyseenalaiseksi vain FNK:n ne
menettelytavat, jotka koskevat suositushintoja ja sisäisiä hintoja sekä niin kutsuttua
etusijasääntöä, jonka mukaan FNK:n jäsenten oli annettava etusija toisille jäsenille
ottaessaan tai antaessaan vuokralle nostureita (FNK:n sisäisten määräysten
3 artiklan a ja b kohta). Kantajat ovat kuitenkin todenneet hallinnollisen menettelyn
ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjallisen sekä suullisen käsittelyn
kuluessa, että FNK oli vapaaehtoisesti luopunut näistä menettelytavoista sen
jälkeen kun Gerechtshof te Amsterdam oli 9.7.1992 kumonnut
Arrondissementsrechtbank te Utrechtin puheenjohtajan 11.2.1992 tekemän
päätöksen, vaikka komissio ei ollut vielä tuona ajankohtana (heinäkuu 1992)
ottanut edes väliaikaisesti kantaa FNK:n ilmoitukseen tai Van Marwijkin
valitukseen. Tästä syystä FNK:lle aiheutunut vahinko ei ole mitenkään voinut olla
seurausta komission toiminnasta hallinnollisen menettelyn kuluessa.
- 99.
- Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella vahingonkorvauskanne onhylättävä, ilman että on tarpeen tutkia vielä, täyttyykö yhteisön vastuun aiheuttava
toinen edellytys eli se, että vahinko on syntynyt.
Päätöksen 95/551/EY mitättömyyden toteamista tai kumoamista koskeva kanne
(asia T-18/96)
1. Riidanalaisen päätöksen mitättömyyden toteamista koskevat vaatimukset
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 100.
- Kantajat vetoavat yhteen ainoaan kanneperusteeseen vaatimustensa tueksi. Ne
väittävät, että riidanalainen päätös on mitätön, koska komissio ei ole lausunut sen
päätösosassa perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan perusteella tehdystä
poikkeuslupahakemuksesta. Tästä hakemuksesta olisi pitänyt välttämättä lausua
päätösosassa, koska tietyn tilanteen yhteensopivuutta yhteisön kilpailusääntöjen
kanssa on arvioitava koko 85 artiklan perusteella (yhdistetyt asiat T-528/93,
T-542/93, T-543/93 ja T-546/93, Métropole télévision ym. v. komissio, tuomio
11.7.1996, Kok. 1996, s. II-649) ja koska ainoastaan päätöksen päätösosalla voi olla
oikeusvaikutuksia (asia T-138/89, NBV ja NVB v. komissio, tuomio 17.9.1992,
Kok. 1992, s. II-2181, 31 kohta ja asia T-50/92, Fiorani v. parlamentti, tuomio
8.6.1993, Kok. 1993, s. II-555, 39 kohta). Kantajien mukaan asetuksen N:o 17
15 artiklan 6 kohdan nojalla 13.4.1994 tehty komission päätös ei vaikuta mitenkään
edellä mainittuun. Tällainen päätös tehdään vain alustavan tutkimuksen perusteella
eikä se siis ole lopullinen päätös. Vaikka sen voitaisiinkin katsoa olevan lopullinen
päätös, on joka tapauksessa todettava, että tässä asiassa se koski vain SCK:n
soveltamaa vuokrauskieltoa eikä siinä mainittu mitään FNK:n ilmoittamista
menettelytavoista, joten siitä, sovelletaanko näihin menettelytapoihin
perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohtaa, ei vieläkään ole tehty päätöstä.
- 101.
- Komissio vastaa tähän, että riidanalaisen päätöksen 3239 perustelukappaleista käy
selvästi ilmi, että se on tutkinut kantajien perustamissopimuksen 85 artiklan
3 kohdan nojalla tekemät poikkeuslupahakemukset ja hylännyt ne. Ei olisi mitään
syytä lisätä päätösosaan artiklaa, jossa nimenomaisesti todettaisiin, että
perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla myönnettävää poikkeuslupaa
koskevaa hakemusta ei hyväksytä, koska päätöksen 1 ja 3 artiklaan sisältyvä
toteamus, että SCK ja FNK ovat rikkoneet perustamissopimuksen 85 artiklan
1 kohtaa, sekä päätöksen 2 ja 4 artiklassa määrätty kielto tarkoittavat välttämättä,
että perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla tehty poikkeuslupahakemus
on hylätty.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 102.
- Komissio toteaa riidanalaisen päätöksen päätösosassa, että FNK:n suositushintoja
ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä (1 artikla) ja SCK:n soveltama vuokrauskielto
(3 artikla) ovat perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan vastaisia ja se määrää,
että FNK:n (2 artikla) ja SCK:n (4 artikla) on lopetettava määräysten rikkominen
heti. Riidanalaisessa päätöksessä määrätään lisäksi kantajille sakkoja (5 artikla).
- 103.
- Vaikka päätösosassa ei lausuta nimenomaisesti kantajien perustamissopimuksen
85 artiklan 3 kohdan nojalla tekemistä poikkeuslupahakemuksista, on todettava,
että komissio on tutkinut riidanalaisen päätöksen 1 ja 3 artiklassa kyseisten
menettelytapojen yhteensopivuutta yhteisön kilpailusääntöjen kanssa koko
85 artiklan perusteella. Riidanalaisen päätöksen yksityiskohtaisista perusteluista
(3239 perustelukappale) käy ilmi, että komissio on tutkinut, voidaanko
perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla todeta, ettei
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa sovelleta näihin menettelytapoihin.
Tutkittuaan asiaa komissio toteaa 35 perustelukappaleessa FNK:n suositushinnoista
ja sisäisistä hinnoista, että ei ole mahdollista myöntää poikkeusta
perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla. Komissio toteaa samoin
39 perustelukappaleessa SCK:n soveltamasta vuokrauskiellosta, että ei ole
mahdollista myöntää perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan mukaista
poikkeusta.
- 104.
- On muistutettava, että päätöksen perustelut ovat välttämättömiä sen
täsmentämiseksi, mitä päätösosassa on määrätty (yhdistetyt asiat 97/86, 99/86,
193/86 ja 215/86, Asteris ym. v. komissio, tuomio 26.4.1988, Kok. 1988, s. 2181,
27 kohta; asia C-355/95 P, TWD v. komissio, tuomio 15.5.1997, s. I-2549, 21 kohta
ja asia T-26/90, Finsider v. komissio, tuomio 5.6.1992, Kok. 1992, s. II-1789,
53 kohta). Tästä syystä vaikka riidanalaisen päätöksen päätösosassa ei vastata
nimenomaisesti kantajien perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla
tekemiin poikkeuslupahakemuksiin, se, että päätösosassa todetaan rikkomiset ja
määrätään lopettamaan ne, tarkoittaa päätöksen perustelujen
(3239 perustelukappale) mukaisesti tulkittuna välttämättä sitä, että komissio on
hylännyt kyseiset pyynnöt.
- 105.
- Lopuksi on todettava vielä, että kantajat eivät voi vedota edellä mainituissa asioissa
NBV ja NVB vastaan komissio sekä Fiorani vastaan parlamentti annettuihin
tuomioihin. Näissä asioissa, jotka eivät millään tavoin koskeneet yhteisön
toimielimen tekemän päätöksen mitättömyyttä, riidanalaisen päätöksen päätösosa
ei ollut kantajille vastainen. Vain jotkut kyseisten päätösten perusteluihin sisältyvistä
huomioista olivat oletettavasti kantajille vastaisia. Näissä asioissa nostetut
kumoamiskanteet jätettiin tutkimatta, koska niissä vaadittiin tosiasiassa vain
päätöksen perustelujen kumoamista. Nyt esillä olevassa asiassa riidanalaisen
päätöksen päätösosa on kantajille vastainen, koska siinä todetaan, että kantajat ovat
rikkoneet perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa, ja koska siinä määrätään ne
lopettamaan rikkomiset sekä määrätään kantajille sakkoja ja hylätään implisiittisesti
mutta varmasti kantajien poikkeuslupahakemukset.
- 106.
- Tämän vuoksi kanneperustetta ei voida hyväksyä.
- 107.
- Edellä esitettyjen seikkojen perusteella riidanalaisen päätöksen mitättömyyden
toteamista koskevat vaatimukset on hylättävä.
2. Riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevat vaatimukset
- 108.
- Kantajat vetoavat riidanalaisen päätöksen kumoamisen tueksi viiteen
kanneperusteeseen, jotka koskevat asetuksen N:o 17 3, 4, 6 ja 9 artiklan
rikkomista, perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomista,
perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan rikkomista, puolustautumisoikeuksien
loukkaamista ja perustamissopimuksen 190 artiklan rikkomista.
Ensimmäinen kanneperuste: asetuksen N:o 17 3, 4, 6 ja 9 artiklan rikkominen
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 109.
- Kantajat viittaavat riidanalaisen päätöksen mitättömyyttä koskeviin väitteisiinsä ja
esittävät puutteellisia väitteitä siitä, että komissio on rikkonut asetuksen N:o 17
3, 4, 6 ja 9 artiklaa laiminlyödessään vastata perustamissopimuksen 85 artiklan
3 kohdan nojalla myönnettävää poikkeuslupaa koskeviin hakemuksiin, ja että
komissio on samoin rikkonut vakavalla tavalla menettelymääräyksiä, joten päätös
on kumottava sillä perustella, että se ei täytä säädettyjä muotovaatimuksia.
- 110.
- Komissio viittaa riidanalaisen päätöksen mitättömyyden toteamista koskevista
vaatimuksista tekemiinsä huomioihin.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 111.
- Tämä kanneperuste perustuu samoihin väitteisiin kuin riidanalaisen päätöksen
mitättömyyden toteamista koskevan kanneperusteen yhteydessä on esitetty.
- 112.
- On todettava, että komissio on vastannut viimeksi mainitun osalta selvästi kantajien
perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla tekemiin
poikkeuslupahakemuksiin (ks. edellä 103 ja 104 kohta).
- 113.
- Ensimmäinen kanneperuste on siis hylättävä.
Toinen kanneperuste: perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkominen
- 114.
- Suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen ja suullisen käsittelyn perusteella
tämä kanneperuste on jaettava neljään osaan.
- 115.
- Ensimmäinen osa koskee kantajien väitteitä siitä, että SCK:n on virheellisesti
katsottu olevan perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys.
Toinen osa jakautuu kahteen väitteeseen. Näistä ensimmäinen koskee oikeudellista
virhettä, joka liittyy siihen, miten avoimuutta, julkisuutta, riippumattomuutta ja
muiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksymistä koskevia edellytyksiä on
käytetty arvioitaessa, onko hyväksymisjärjestelmä yhteensopiva
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kanssa. Toinen kysymys koskee
arviointivirhettä, jonka komissio on kantajien mukaan tehnyt katsoessaan, että
vuokrauskiellon tarkoituksena oli rajoittaa kilpailua tai että siitä seurasi, että
kilpailu rajoittui perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
Kolmas osa koskee sitä, että komissio on kantajien mukaan tehnyt arviointivirheen
katsoessaan, että suositushintojen ja sisäisten hintojen tarkoituksena oli rajoittaa
kilpailua tai että niistä seurasi, että kilpailu rajoittui perustamissopimuksen
85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Neljäs osa koskee arviointivirhettä
vaikutuksista jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
Ensimmäinen osa, joka koskee sitä, että SCK:n on virheellisesti katsottu olevan
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 116.
- Kantajat väittävät, että SCK ei ole perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa
tarkoitettu yritys, koska hyväksymiselin, joka yksinomaan valvoo puolueettomasti
ja objektiivisesti yrityksiä tietyllä erityisalalla ei harjoita liiketoimintaa (asia C-41/90,
Höfner ja Elser, tuomio 23.4.1991, Kok. 1991, s. I-1979; yhdistetyt asiat C-159/91
ja C-160/91, Poucet ja Pistre, tuomio 17.2.1993, Kok. 1993, s. I-637 ja asia 123/83,
BNIC, tuomio 30.1.1985, Kok. 1985, s. 391, s. 392, julkisasiamies Slynnin
ratkaisuehdotus). SCK ei kantajien mukaan ole myöskään kyseisessä määräyksessä
tarkoitettu yritysten yhteenliittymä.
- 117.
- Komissio vastaa tähän, että jotta oikeushenkilöä voidaan pitää
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yrityksenä, riittää, että
se harjoittaa sellaista liiketoimintaa, jota jokin yksityinen yritys voisi harjoittaa
voittoa tavoitellen, eikä sen oikeudellisella muodolla ole merkitystä. Esillä olevassa
asiassa hyväksymistodistuksen antaminen maksua vastaan on komission mukaan
tämäntyyppistä toimintaa. SCK:n on tästä syystä katsottava olevan
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 118.
- Komissio on todennut riidanalaisessa päätöksessään, että SCK on
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys
(17 perustelukappaleen toinen kohta).
- 119.
- On tutkittava, onko komissio tehnyt arviointivirheen tai oikeudellisen virheen
tehdessään tämän määritelmän.
- 120.
- Yhteisön kilpailuoikeudessa yrityksen käsite kattaa kaikki yksiköt, jotka
harjoittavat liiketoimintaa, niiden oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta
riippumatta (em. asia Höfner ja Elser, tuomion 21 kohta).
- 121.
- SCK on yksityisoikeudellinen oikeushenkilö, joka on perustanut
nosturivuokraamojen hyväksymisjärjestelmän, johon liittyminen on vapaaehtoista.
SCK määrää itsenäisesti edellytykset, jotka hyväksynnän saaneiden yritysten on
täytettävä. Se antaa hyväksymistodistuksen ainoastaan maksua vastaan.
- 122.
- Nämä ominaispiirteet osoittavat, että SCK harjoittaa liiketoimintaa. Sen on siis
katsottava olevan perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys.
- 123.
- Koska komissio on oikein määritellyt SCK:n yritykseksi, kantajien väitteellä, jonka
mukaan SCK ei ole yritysten yhteenliittymä, ei ole merkitystä asian kannalta.
- 124.
- Edellä esitetystä seuraa, että toisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.
Toinen osa, joka koskee toisaalta oikeudellista virhettä sen osalta, että komissio on
käyttänyt perusteena avoimuutta, julkisuutta, riippumattomuutta ja muiden
järjestelmien vastaavien takeiden hyväksymistä koskevia edellytyksiä arvioidessaan,
onko hyväksymisjärjestelmä yhteensopiva perustamissopimuksen 85 artiklan
1 kohdan kanssa, ja toisaalta arviointivirhettä, jonka komissio on tehnyt
katsoessaan, että vuokrauskiellon tarkoituksena oli rajoittaa kilpailua tai että siitä
seurasi, että kilpailu rajoittui perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa
tarkoitetulla tavalla
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 125.
- Kantajat toteavat, että komissio on katsonut riidanalaisessa päätöksessä, että jos
vuokrauskielto liittyy hyväksymisjärjestelmään, joka on täysin julkinen, riippumaton
ja avoin ja johon sisältyy muiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksyminen,
voidaan päätellä, että sillä ei ole kilpailua rajoittavaa vaikutusta vaan sen
tarkoituksena on ainoastaan täydellisesti taata hyväksyttyjen tavaroiden tai
palvelujen laatu (23 perustelukappaleen ensimmäinen kohta). Komissio on niiden
mukaan rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa määritellessään itse
yleiset edellytykset sen arvioimiseksi, voidaanko tätä määräystä soveltaa tällaiseen
hyväksymisjärjestelmään, vaikka perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaan ei
sisälly näitä edellytyksiä.
- 126.
- SCK:n hyväksymisjärjestelmään sisältyvän vuokrauskiellon tarkoituksena ei ole
kantajien mukaan rajoittaa kilpailua eikä siitä seuraa, että kilpailu rajoittuu.
Kantajat väittävät, että sen arvioimiseksi, ovatko tällaiset ehdot
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan mukaan kiellettyjä, on tutkittava,
minkälaista kilpailu olisi ilman näitä ehtoja (asia 42/84, Remia ym. v. komissio,
tuomio 11.7.1985, Kok. 1985, s. 2545, 18 kohta). SCK:n hyväksymisjärjestelmä
edistää kantajien mukaan kilpailua. Sillä edistetään markkinoiden avoimuutta,
koska sen avulla voidaan arvioida objektiivisesti ja puolueettomasti tavaroita
tarjoavien eri yritysten laatua ja turvallisuutta. Kantajien mukaan on välttämätöntä
kieltää nostureiden vuokraaminen hyväksymisjärjestelmään kuulumattomilta
yrityksiltä, koska tällainen kielto on ainoa keino taata, että kunkin hyväksynnän
saaneelle yritykselle tehdyn tilauksen toteuttaa yritys, joka vastaa samoja
turvallisuutta ja laatua koskevia edellytyksiä. Tällä tavalla vuokrauskiellolla
tarjotaan sama suoja kuin tavaramerkillä, minkä yhteisöjen tuomioistuin on
todennut olevan yhteensopiva yhteisön kilpailuoikeuden kanssa (asia C-10/89, CNL-SUCAL, tuomio 17.10.1990, Kok. 1990, s. I-3711, 13 kohta). Vuokrauskielto on
lisäksi välttämätön siitä syystä, että se on ainoa keino täyttää hyväksymisneuvoston
hyväksymisperusteiden 2 artiklan 5 kohdassa määrätyt edellytykset (ks. edellä
5 kohta); kyseisen määräyksen mukaan silloin kun työn toteuttaa aliurakoitsija,
hyväksymiselimen on valvottava itse, että laatuvaatimuksia noudatetaan. Sen
komission ehdotuksen osalta, jonka mukaan hyväksynnän saaneille yrityksille
annettaisiin mahdollisuus osoittaa etukäteen laadittujen luetteloiden avulla, että
hyväksymisjärjestelmään kuulumattomat yritykset, joita ne käyttävät
aliurakoitsijoinaan, täyttävät ainakin edellytetyt laatuvaatimukset, kantajat toteavat
että tällainen yksittäisiin tarkastuksiin perustuva järjestelmä olisi täysin
systemaattisiin tarkastuksiin perustuvan järjestelmän vastakohta. Vuokrauskielto on
kantajien mukaan pysytettävä voimassa myös silloin, kun rakennuttaja sallii
nimenomaisesti nosturien vuokraamisen hyväksymisjärjestelmän ulkopuolisilta
yrityksiltä. Hyväksymisjärjestelmän uskottavuus perustuu niiden mukaan siihen, että
kaikki hyväksynnän saaneiden yritysten tarjoamat tavarat ja palvelut täyttävät
vaaditut edellytykset.
- 127.
- Kantajat väittävät, että riidanalainen järjestelmä täyttää joka tapauksessa kaikki
komission määrittelemät edellytykset. Järjestelmälle on ominaista, että se on täysin
avoin, koska hyväksyntä voidaan myöntää FNK:n jäsenten lisäksi kaikille muille
halukkaille yrityksille. SCK onkin myöntänyt hyväksynnän kahdelletoista sellaiselle
yritykselle, jotka eivät olleet FNK:n jäseniä. Hyväksymistä koskevan todistuksen
myöntämiseen vaadittavat edellytykset ovat objektiivisia, eikä niillä syrjitä muita
yrityksiä. FNK:n jäsenille 1.1.1992 asti myönnetty alennus maksuista oli vain
korvaus sihteeripalveluista, jotka FNK oli tarjonnut SCK:lle. Myös muissa
jäsenvaltioissa toimivat yritykset ovat voineet liittyä järjestelmään, mikä käy ilmi
hyväksymisneuvoston 11.1.1993 päivätystä kertomuksesta ja belgialaisten
nosturivuokraamojen yhteenliittymän 11.3.1994 päivätystä kirjeestä. SCK on aina
hyväksynyt sen, että jos yritys on rekisteröity ulkomailla, se täyttää edellytyksen,
jonka mukaan SCK:lta todistusta pyytävän yrityksen on oltava rekisteröity
kauppakamarissa. Näin ollen ulkomaisten yritysten vaikeudet päästä Alankomaiden
markkinoille ovat johtuneet ainoastaan eri maiden lainsäädäntöjen välillä olevista
eroista.
- 128.
- Vaikka SCK:n sääntöihin ei sisälly tätä koskevaa määräystä, se tunnustaa muiden
hyväksymisjärjestelmien vastaavuuden, mikäli niissä turvataan riidanalaista
järjestelmää vastaavat takeet. SCK:n hyväksymisjärjestelmän vaatimustaso on sekä
aineellisesti että menettelyllisesti lakisääteisen järjestelmän vaatimustasoa
korkeampi. Aineelliselta kannalta katsottuna SCK:n järjestelmän tekniset ja
yrityshallinnolliset edellytykset ylittävät laajalti laissa säädetyt edellytykset. SCK:n
toteuttama valvonta on paljon tehokkaampaa kuin Keboman suorittama valvonta.
Tämä hyväksymisjärjestelmän täydentävä tehtävä selittyy sillä, että Alankomaissa
noudatetaan tietoista politiikkaa, jossa laissa säädettyjen edellytysten valvontaa
luovutetaan mahdollisimman paljon markkinaosapuolille. Myös pääosasto III on
todennut SCK:n järjestelmän korkeamman vaatimustason 18.8.1994 päivätyssä
kirjeessään, joka on osoitettu pääosastolle IV. Näiden seikkojen vuoksi SCK ei
voinut sallia sellaista nosturien vuokrausta, joka täytti ainoastaan laissa säädetyt
edellytykset, ilman että se olisi vaikuttanut SCK:n hyväksymisjärjestelmän
johdonmukaisuuteen. Se, ettei vielä ole olemassa muita yksityisiä oikeushenkilöitä,
jotka olisivat perustaneet SCK:n järjestelmää vastaavan hyväksymisjärjestelmän, ei
tarkoita sitä, että SCK ei olisi valmis hyväksymään vastaavaa järjestelmää, jos
sellainen olisi olemassa. Lisäksi komission väitteen hyväksyminen johtaisi siihen,
että olisi mahdotonta perustaa hyväksymisjärjestelmää alalla, jolla sitä ei vielä ole,
koska ensimmäisenä perustetulla järjestelmällä ei olisi mahdollisuutta tunnustaa
muita vastaavia järjestelmiä.
- 129.
- Komissio vastaa tähän, että se on riidanalaisen päätöksen
2330 perustelukappaleessa tutkinut yksityiskohtaisesti vuokrauskiellon oikeudellista
ja taloudellista taustaa voidakseen arvioida, onko kyseinen kielto yhteensopiva
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kanssa (ks. asia 56/65, Société
technique minière, tuomio 30.6.1966, Kok. 1966, s. 337).
- 130.
- Komissio väittää, ettei vuokrauskielto ole välttämätön kyseisen
hyväksymisjärjestelmän johdonmukaisuuden säilyttämiseksi. Osoittaakseen, että
kielto on suhteeton, se toteaa, että sillä suljetaan pois mahdollisuus käyttää muiden
toimielinten hyväksymiä nostureita, eikä urakoitsija voi näyttää edes etukäteen
laatimansa luettelon avulla, että järjestelmään kuulumaton aliurakoitsija täyttää
kaikki SCK:n edellyttämät vaatimukset. Lisäksi kiellolla estetään pääurakoitsijaa
käyttämästä järjestelmään kuulumatonta aliurakoitsijaa tapauksessa, jossa
rakennuttaja on nimenomaisesti luopunut SCK:n todistukseen sisältyvistä
laatutakeista ja on sallinut hyväksymättömien nosturien käytön.
- 131.
- Komissio väittää, että SCK:n hyväksymisjärjestelmä ei täytä riidanalaisen päätöksen
23 perustelukappaleen ensimmäisessä kohdassa ilmaistuja edellytyksiä. Siinä on
ollut alusta asti ja ainakin osittain 21.10.1993 saakka suljetun järjestelmän piirteitä
(riidanalaisen päätöksen 24 perustelukappale). Toisin kuin kantajat väittävät, SCK
ei ole sallinut muiden takuujärjestelmien hyväksymistä. Kantajien ehdottamalla
muutoksella hyväksymistä koskevien määräysten 7 artiklan toiseen kohtaan, jonka
tarkoituksena on tunnustaa muiden yksityisoikeudellisten elinten hyväksyntä
[kantajien edustajan komissiolle (Dubois'lle osoitettu) 12.7.1993 lähettämä kirje],
ei ole mitään käytännön merkitystä, koska tällaisia elimiä ei ole Alankomaissa eikä
muissa naapurimaissa ja koska SCK ei hyväksy muita takeita kuin yksityisiä
hyväksymistodistuksia. Muun muassa Keboman myöntämää merkkiä ja belgialaisten
tai saksalaisten viranomaisten myöntämiä vastaavia virallisia todistuksia ei ole
hyväksytty.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 132.
- Nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevien SCK:n määräysten 7 artiklan toisessa
kohdassa kielletään SCK:n hyväksynnän saaneita jäsenyrityksiä vuokraamasta
nostureita siihen kuulumattomilta yrityksiltä.
- 133.
- Nyt käsiteltävänä olevan kanneperusteen toisen osan ensimmäinen väite koskee
oikeudellista virhettä, joka johtuu siitä, että komissio on käyttänyt perusteena
avoimuutta, julkisuutta, riippumattomuutta ja muiden järjestelmien vastaavien
takeiden hyväksymistä koskevia edellytyksiä arvioidessaan, onko
hyväksymisjärjestelmä yhteensopiva perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan
kanssa; tämän väitteen osalta on todettava, että komissio on todennut
riidanalaisessa päätöksessä (23 perustelukappale), että vuokrauskiellon
kilpailusääntöjen vastaisuutta voidaan arvioida vain sen hyväksymisjärjestelmän
luonteen perusteella, johon tämä kielto kuuluu. Tässä tarkoituksessa komissio on
määritellyt neljä edellytystä joita ovat siis julkisuus, riippumattomuus, avoimuus
ja muiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksyminen jotka
hyväksymisjärjestelmän on täytettävä, jotta vuokrauskieltoon ei sovellettaisi
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa.
- 134.
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toiminnan yhteensopivuutta
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kanssa on arvioitava asian
oikeudellisen ja taloudellisen yhteyden kannalta (ks. esim. em. asiassa Société
technique minière annettu tuomio ja asia T-77/94, Vereniging van Groothandelaren
in Bloemkwekerijprodukten ym. v. komissio, tuomio 14.5.1997, Kok. 1997, II-759,
140 kohta). Koska komissiolla on siis valta määritellä ne edellytykset, jotka
konkretisoivat perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa määrätyt vaatimukset
tietyssä oikeudellisessa ja taloudellisessa tilanteessa, on tutkittava, onko niillä
edellytyksillä, joihin komissio viittaa riidanalaisen päätöksen 23 perustelukappaleen
ensimmäisessä kohdassa, merkitystä asian kannalta.
- 135.
- Koska komissio on kuitenkin perustanut arvionsa ainoastaan siihen, ettei SCK:n
hyväksymisjärjestelmä ollut avoin ja siihen, ettei se hyväksynyt muiden järjestelmien
vastaavia takeita, ja todennut tämän jälkeen, että esillä olevassa asiassa
vuokrauskielto vääristää kilpailua (riidanalaisen päätöksen 23 perustelukappaleen
toinen kohta ja 3 artikla), riittää, kun arvioidaan, ovatko nämä kaksi edellytystä
merkityksellisiä asian kannalta.
- 136.
- Ei ole epäilystäkään hyväksymisjärjestelmän avoimuutta koskevan edellytyksen
merkityksellisyydestä arvioitaessa vuokrauskiellon yhteensopivuutta
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kanssa. Kielto vuokrata nostureita
hyväksymisjärjestelmään kuulumattomilta yrityksiltä vaikuttaa merkittävästi näidenyritysten kilpailumahdollisuuksiin tapauksissa, joissa pääsy hyväksymisjärjestelmään
on vaikeaa.
- 137.
- Toinen edellytys, joka koskee muiden järjestelmien vastaavien takeiden
hyväksymistä, on myös merkityksellinen. Vuokrauskieltoa, jolla kielletään
hyväksynnän saaneita jäsenyrityksiä vuokraamasta nostureita
hyväksymisjärjestelmään kuulumattomilta yrityksiltä, vaikka viimeksi mainitut
tarjoaisivat yhtä hyvät takeet kuin hyväksymisjärjestelmä, ei voida perustella
objektiivisesti tarpeella pitää yllä hyväksymisjärjestelmässä taattujen tavaroiden tai
palvelujen laatua. Päinvastoin se, ettei muiden järjestelmien vastaavia takeita
hyväksytä, on omiaan suojaamaan hyväksyttyjä yrityksiä hyväksymisjärjestelmään
kuulumattomien yritysten taholta tulevalta kilpailulta.
- 138.
- Kanneperusteen toisen osan ensimmäinen väite, joka koskee oikeudellista virhettä,
on siis hylättävä.
- 139.
- Saman osan toisesta väitteestä, jossa kantajat vetoavat siihen, että komissio on
tehnyt arviointivirheen katsoessaan, että SCK:n vuokrauskielto rajoittaa kilpailua
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, on todettava,
että kun SCK:n perustamista käsiteltiin FNK:n Noord Hollandin alueyksikön
kokouksessa 27.9.1983, tämän kokouksen osanottajien tavoitteena ei ollut suinkaan
niiden välisen kilpailun vahvistaminen vaan pikemminkin markkinahintojen
korottaminen. Tästä kokouksesta tehtyyn kokouspöytäkirjaan (jonka kantajat ovat
toimittaneet 10.4.1997 päivätyllä kirjeellä) on kirjattu erään osanottajan tekemä
ehdotus: Tällainen [hyväksymis]elin on erittäin hyödyllinen. On odotettavissa, että
hankkeella on hyvin toteutettuna vaikutusta hintoihin. Toinen osanottaja totesi
kokouksessa, että hyväksymisjärjestelmää koskeva hanke oli hyvä ajatus ja lisäsi,
että yritykselle on tärkeämpää sen toteuttama liikevaihto kuin sen koneiden
käyttöaste. Todettakoon, että nosturivuokraamo, joka ei nosta koneidensa
käyttöastetta, voi nostaa liikevaihtoaan ainoastaan korottamalla hintojaan.
- 140.
- Toisen osan toisessa väitteessä on käytetty eri näkökulmaa kuin se, jonka
perusteella komissio on arvioinut vuokrauskieltoa riidanalaisessa päätöksessä.
Komissio on perustanut arvionsa kilpailunrajoituksesta siihen, että vuokrauskieltoa
sovellettiin hyväksymisjärjestelmässä, joka ei ollut täysin avoin ja jossa ei hyväksytty
muiden järjestelmien tarjoamia vastaavia takeita (riidanalaisen päätöksen
23 perustelukappaleen toinen kohta).
- 141.
- Nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevien SCK:n määräysten 7 artiklan toisessa
kohdassa määrätyllä vuokrauskiellolla ei rajoiteta ainoastaan hyväksyttyjen yritysten
toimintavapautta, vaan sillä vaikutetaan lisäksi erityisesti järjestelmään
kuulumattomien yritysten kilpailumahdollisuuksiin. Kun otetaan huomioon SCK:n
markkinaosuus, joka on sen itsensä mukaan noin 37 prosenttia Alankomaiden
siirrettävien nosturien vuokramarkkinoista, on selvää, että vuokrauskielto vaikuttaa
tuntuvasti kilpailuun perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla
tavalla, jos kuten komissio on todennut hyväksymisjärjestelmä, johon
vuokrauskielto sisältyy, ei ole täysin avoin ja jos siinä ei sallita muiden järjestelmien
vastaavien takeiden hyväksymistä (ks. jäljempänä 143151 kohta). Tällaisessa
tapauksessa vuokrauskielto itse asiassa vahvistaa hyväksymisjärjestelmän suljettuja
piirteitä (riidanalaisen päätöksen 26 perustelukappaleen ensimmäinen kohta) ja
estää huomattavasti järjestelmään kuulumattomien yritysten pääsyä Alankomaiden
markkinoille (26 perustelukappaleen toinen kohta).
- 142.
- Tässä vaiheessa on siis tutkittava, ovatko ne tosiasiaperusteet asianmukaisia, joihin
komissio on perustanut arvionsa, eli se, ettei SCK:n hyväksymisjärjestelmä ollut
täysin avoin ja se, ettei siinä sallittu muiden järjestelmien vastaavien takeiden
hyväksymistä.
- 143.
- Komission toteamus siitä, että SCK:n hyväksymisjärjestelmä ei ollut avoin
riidanalaisena ajanjaksona (1.1.1991 [jolloin vuokrauskielto tuli voimaan]4.11.1993
[jolloin vuokrauskiellon soveltaminen keskeytettiin], lukuun ottamatta ajanjaksona
17.2.9.7.1992) perustuu seuraaviin seikkoihin: FNK:hon kuulumattomien yritysten
oli vaikeampaa päästä SCK:n hyväksymisjärjestelmään, koska niiden
osallistumiskustannukset olivat korkeampia kuin FNK:n jäsenten, ja
hyväksymisjärjestelmässä vaaditut edellytykset perustuivat Alankomaiden
tilanteeseen, mikä rajoitti ulkomaisten yritysten pääsyä järjestelmään. Niinpä SCK:n
hyväksymisjärjestelmässä edellytettiin 1.5.1993 saakka, että yritys oli rekisteröity
kauppakamarissa ja FNK:n yleisiä ehtoja oli noudatettava 21.10.1993 saakka
(riidanalaisen päätöksen 24 perustelukappale).
- 144.
- On todettava, että seikat, joihin kantajat ovat vedonneet osoittaakseen SCK:n
hyväksymisjärjestelmän olevan avoin, eivät pidä paikkaansa.
- 145.
- Komissio on todennut riidanalaisessa päätöksessä, että syyskuusta 1987 1 päivään
tammikuuta 1992 osallistuminen SCK:n hyväksymismenettelyyn oli FNK:n
jäsenyrityksille kolme kertaa edullisempaa kuin siihen kuulumattomille
(9 perustelukappale). Kantajat eivät ole kiistäneet hallinnollisen menettelyn aikana
tai ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen istunnossa sitä, että FNK:n jäsenet
saivat SCK:n jäsenmaksuista tuntuvan alennuksen (noin 66 prosenttia) 1.1.1992
saakka. Vaikka alennus olisikin ollut korvaus FNK:n ja SCK:n tarjoamista
sihteeripalveluista, niin kuin kantajat ovat väittäneet, tämän käytännön seurauksena
on joka tapauksessa ollut, että ulkomaalaisten yritysten pääsy SCK:n
hyväksymisjärjestelmään on ollut vaikeampaa kuin alankomaalaisten yritysten, koska
lähes kaikki SCK:n hyväksymät yritykset (yli 90 prosenttia hyväksytyistä yrityksistä)
olivat FNK:n jäseniä ja koska vain Alankomaissa sijaitsevat nosturivuokraamot
saattoivat liittyä FNK:n jäseniksi (FNK:n sääntöjen 4 artiklan a kohta). Tätä
poissulkevaa vaikutusta on vielä korostanut se, että jos muissa jäsenvaltioissa kuin
Alankomaissa sijaitsevat yritykset olisivat kaikesta huolimatta halunneet saada
SCK:n hyväksymistodistuksen, niiden olisi pitänyt noudattaa 21.10.1993 saakka
sellaisen yhteenliittymän (eli FNK:n), johon ne eivät voineet liittyä, yleisiä ehtoja,
joiden valmisteluun ne eivät olleet voineet osallistua. Se, että järjestelmä on suljettu
tai että se ei ainakaan ole täysin avoin ulkomaisille yrityksille, käy ilmi siitä, että
SCK:n hyväksymisjärjestelmän edellytykset on määrätty Alankomaiden tilanteen ja
erityisesti Alankomaiden lainsäädännön perusteella, mitä ei myöskään ole kiistetty.
- 146.
- Kantajien väitteestä, jonka mukaan ulkomailla rekisteröity yritys saattoi saada
SCK:n hyväksymistodistuksen, on todettava, että 11.1.1993 päivätyssä
hyväksymisneuvoston kertomuksessa (s. 5) todetaan, ettei mikään estä
ulkomaalaisia yrityksiä osallistumasta SCK:n hyväksymisjärjestelmään.
Kertomuksessa viitataan tämän johtopäätöksen osalta SCK:n sääntöjen
muutokseen, joka tuli voimaan 1.1.1992 ja jossa on muotoiltu uudelleen SCK:n
perustamistarkoitus siten, että se edistää ja ylläpitää nosturivuokraamojen laatua
yleisesti eikä enää pelkästään Alankomaissa. Mutta vaikka SCK:n säännöissä ei
enää suljetakaan pois muissa maissa sijaitsevien yritysten mahdollisuutta saada
SCK:n hyväksymistodistusta, tästä ei kuitenkaan seuraa automaattisesti, että SCK:n
hyväksymisjärjestelmä olisi täysin avoin muissa jäsenvaltioissa sijaitseville yrityksille.
Se, ettei hyväksymisjärjestelmä ole täysin avoin, johtuu nimittäin esillä olevassa
asiassa muista seikoista, jotka on esitetty edellä 145 kohdassa.
- 147.
- Belgialaisten nosturivuokraamojen yhteenliittymän puheenjohtajan 11.3.1994
päivätyssä kirjeessä todetaan, että huomattavin haitta jäsenvaltioiden väliselle
kaupalle nosturinvuokrausalalla aiheutuu jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen
erilaisuudesta, mistä syystä SCK:n toiminta ei estä belgialaisia yrityksiä
toteuttamasta urakoita yhteisössä. SCK on itsekin todennut komissiolle tekemässään
ilmoituksessa, että hyväksymisjärjestelmässä asetetut edellytykset vastaavat suurin
piirtein Alankomaiden lainsäädännössä nosturivuokraamoille säädettyjä
velvollisuuksia, joten hyväksymisellä taataan paremmin näiden lakisääteisten
velvollisuuksien tehokas noudattaminen (SCK:n ilmoituksen 2628 kohta). Koska
SCK on sisällyttänyt useita Alankomaiden lainsäädännössä säädettyjä edellytyksiä
hyväksymisjärjestelmäänsä, se on siis vahvistanut ja lujittanut niitä esteitä, joita
jäsenvaltioiden väliselle kaupalle aiheutuu kansallisten lainsäädäntöjen
mahdollisesta erilaisuudesta. Kun yhteisön direktiivillä on tunnustettu
vastavuoroisesti jotakin tiettyä alaa koskevat kansalliset lainsäädännöt, siitä, että
yksityinen hyväksymiselin pakottaa yritykset noudattamaan Alankomaiden
lainsäädäntöä tällä alalla, aiheutuu, että ne jäsenvaltioiden välisen kaupan esteet,
jotka yhteisön lainsäätäjän tarkoituksena on ollut poistaa, pysytetään voimassa tai
ne otetaan uudelleen käyttöön. On selvää, että SCK tekee tiettyjä tarkastuksia,
joista vastasi aiemmin Keboma, mutta joka luopui niistä direktiivin 89/392/ETY
säännösten tultua voimaan (ks. edellä 3 kohta). Kantajat ovatkin todenneet kanteen
114 kohdassa seuraavasti: EY-merkin käyttöönotto nostokurkien osalta on
vähentänyt entisestään Keboman lakisääteistä tehtävää. Nostokurkia, jotka on
varustettu EY-merkillä ja vaatimustenmukaisuusilmoituksella, ei tarvitse
tarkastuttaa Kebomalla ensimmäistä käyttöönottoa varten. Tämä tarkoittaa, että
SCK:n merkitys on kasvanut. SCK:n hyväksymisjärjestelmässä valvotaan tarkasti,
vastaavatko uudet nostokurjet laissa säädettyjä edellytyksiä. Edellä esitetyn vuoksi
kantajat eivät voi väittää, että ne vaikeudet, joita ulkomaalaiset nosturivuokraamot
ovat kohdanneet pääsyssä Alankomaiden markkinoille, johtuvat ainoastaan
jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen välisistä eroista eivätkä SCK:n
hyväksymisjärjestelmästä.
- 148.
- Sen selvittämiseksi, sallittiinko SCK:n hyväksymisjärjestelmässä muiden
järjestelmien vastaavien takeiden hyväksyminen, on todettava, että SCK on
ehdottanut pääosastossa IV toimivalle Dubois'lle 12.7.1993 osoittamassaan kirjeessä
hyväksymisjärjestelmän muutosta, jonka mukaan SCK tunnustaisi muut
hyväksynnästä vastaavat oikeushenkilöt, jotka täyttävät eurooppalaisten standardien
(45011-sarja) perusteella määritetyt edellytykset, ja jotka tarjoavat yhtä hyvät takeet
kuin SCK:n järjestelmä. Muutosehdotuksesta käy ilmi, ettei SCK:n
hyväksymisjärjestelmään sen alkuperäisessä muodossa sisältynyt määräyksiä
vastaavien järjestelmien tunnustamisesta. Lisäksi vaikka muutos olisi vain täsmennys
nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevien määräysten 7 artiklan toisen kohdan
alkuperäiseen versioon, kuten kantajat ovat väittäneet, SCK:n
hyväksymisjärjestelmässä ei kuitenkaan määrätä mitään sellaisen valtiollisen
sääntelyn tunnustamisesta, jossa tarjotaan yhtä hyvät takeet kuin SCK:ssa.
- 149.
- Edellä esitetyistä havainnoista seuraa, ettei komissio ole tehnyt arviointivirhettä
todetessaan riidanalaisen päätöksen 23 perustelukappaleessa, että SCK:n
hyväksymisjärjestelmä ei ollut täysin avoin (ainakaan 21.10.1993 saakka) ja ettei
siinä sallittu muiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksymistä. Tästä syystä
vuokrauskiellolla, jolla vahvistettiin entisestään hyväksymisjärjestelmän suljettuja
piirteitä ja estettiin huomattavasti järjestelmän ulkopuolisten ja erityisesti muissa
jäsenvaltioissa sijaitsevien yritysten pääsyä Alankomaiden markkinoille (ks. edellä
145148 kohta), rajoitetaan tosiasiassa kilpailua perustamissopimuksen 85 artiklan
1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Lopputulos on sama, vaikka kantajat pystyisivät
näyttämään, että ehto on välttämätön hyväksymisjärjestelmän johdonmukaisuuden
säilyttämiseksi. Koska SCK:n hyväksymisjärjestelmä ei ole piirteiltään avoin ja koska
siinä ei sallita muiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksymistä, sillä rikotaan
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa, vaikka sen vaatimustaso olisikin, kuten
kantajat ovat väittäneet, Alankomaiden lainsäädännön vaatimustasoa korkeampi.Tällaiseen järjestelmään sisältyvä erityinen ehto, kuten kielto vuokrata nostureita
järjestelmään kuulumattomilta yrityksiltä, ei ole yhteensopiva perustamissopimuksen
85 artiklan 1 kohdan kanssa vaikka se olisi välttämätön järjestelmän
johdonmukaisuuden säilyttämiseksi, koska järjestelmä on lähtökohtaisesti
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan vastainen.
- 150.
- Tästä seuraa, että esillä olevan kanneperusteen toinen osa on hylättävä.
- 151.
- Väliintulijat ovat pyytäneet suullisessa käsittelyssä ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuinta lausumaan vielä siitä, onko nosturivuokraamojen hyväksymistä
koskevien määräysten 7 artiklan toisen kohdan muutos, jonka soveltamisesta
pääasian osapuolet ovat sopineet siihen asti, kunnes ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuin antaa tuomion esillä olevassa asiassa, lainmukainen (ks. edellä
26 kohta). On kuitenkin todettava, että kun kyseessä on perustamissopimuksen
173 artiklassa tarkoitettu kumoamiskanne, yhteisöjen tuomioistuinten
laillisuusvalvonta ulottuu ainoastaan kanteen kohteena olevaan toimeen. Esillä
olevassa asiassa riidanalaiseen päätökseen ei sisälly minkäänlaisia arvioita
vuokrauskieltoa koskevan ehdon muutoksesta, koska hyväksymistä koskevien
sääntöjen muutos on tehty kyseisen päätöksen tekemisen jälkeen. Väliintulijoiden
suullisessa käsittelyssä esittämä pyyntö ylittää näin ollen perustamissopimuksella
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle myönnetyn toimivallan
kumoamiskanteiden osalta, ja se on siis jätettävä tutkimatta.
Kolmas osa, joka koskee sitä, että komissio on tehnyt arviointivirheen katsoessaan,
että suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskevan järjestelmän tarkoituksena oli
rajoittaa kilpailua tai että siitä seurasi, että kilpailu rajoittui perustamissopimuksen
85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 152.
- Kantajat väittävät, että suositushintojen julkistaminen ja sisäisten hintojen
vahvistaminen eivät myöskään rajoita kilpailua perustamissopimuksen 85 artiklan
1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, koska nämä hinnat oli tarkoitettu ainoastaan
objektiiviseksi ohjeeksi konkreettisiin neuvotteluihin, eivätkä ne olleet millään
tavalla sitovia. Markkinatilanne olisi tästä syystä sama, vaikka hintoja ei olisi
julkistettu. Jokaisella taloudellisella toimijalla on ja on ollut vapaus määrittää
itsenäisesti kaupallinen strategiansa (asia 172/80, Züchner, tuomio 14.7.1981,
Kok. 1981, s. 2021, 13 kohta). Kantajat väittävät, että markkinahinnat olivat selvästi
FNK:n julkistamia suositushintoja alhaisempia, ja ne vaihtelivat yrityksen, asiakkaan
ja tilauksen mukaan.
- 153.
- Kantajien mukaan FNK:n sisäisten määräysten 3 artiklan b kohta, jossa määrätään
velvollisuudesta noudattaa kohtuullisia hintoja sillä uhalla, että muutoin yritys
erotetaan jäsenyydestä sääntöjen 10 artiklan nojalla, ei tarkoita, että FNK:n jäsenet
olisivat velvollisia noudattamaan suositushintoja. Ne väittävät myös, ettei koko
FNK:n olemassaoloaikana ole tehty yhtään erillistä tutkimusta sen tarkastamiseksi,
noudatettiinko kohtuullisia hintoja, eikä yhtään jäsentä ole erotettu tällä perusteella.
Tuomiot, joihin komissio on viitannut riidanalaisen päätöksen
20 perustelukappaleessa, eivät ole merkityksellisiä asian kannalta. Yhteisöjen
tuomioistuimen asiassa 8/72, Vereniging van Cementhandelaren vastaan komissio,
17.10.1972 antama tuomio (Kok. 1972, s. 977) koski suositushintojen
noudattamista pakollisessa järjestelmässä, josta ei ole kyse esillä olevassa asiassa ja
jossa määrättiin vakavia seuraamuksia, mikäli hintoja ei noudatettu, ja kaikilla
järjestelmään osallistuvilla toimijoilla oli näin mahdollisuus ennakoida suhteellisen
varmasti, mikä niiden kilpailijoiden hinnoittelukäytäntö tulisi olemaan. Yhteisöjen
tuomioistuimen asiassa 45/85, Verband der Sachversicherer vastaan komissio,
27.1.1987 antamassa tuomiossa (Kok. 1987, s. 405) oli kyseessä tilanne, jossa
kyseisen sopimuksen tavoitteena oli vaikuttaa kilpailuun, kun taas esillä olevassa
asiassa suositushintojen julkistamisella ja kustannusarvioiden vahvistamisella oli
aivan erilainen tavoite.
- 154.
- Kantajat eivät ole kiistäneet sisäisten hintojen osalta sitä, että FNK on satunnaisesti
suorittanut sihteeripalveluja näitä hintoja koskevissa kokouksissa. Kantajat väittävät
kuitenkin, että FNK:n osallistuminen sisäisten hintojen vahvistamiseen on ollut niin
vähäistä, ettei sen voida katsoa olevan siitä vastuussa. Vaikka FNK:n voitaisiin
katsoa olevan vastuussa sisäisten hintojen vahvistamisesta, tällä ei kuitenkaan ole
ollut mitään vaikutusta markkinoilla vallitsevaan kilpailuun. Kyseiset markkinat,
joille on ominaista overnight contracting, ovat automaattisesti kehittyneet
sellaisiksi, että pysyvissä kauppasuhteissa olevat osapuolet, jotka tarjoavat
vastavuoroisesti samoja palveluja, määräävät etukäteen hinnat, joita ne käyttävät
aina palveluja tarjotessaan. Komissio ei ole myöskään näyttänyt toteen, että sisäiset
hinnat olisivat olleet sitovia.
- 155.
- Komissio vastaa tähän, että FNK:n sisäisistä määräyksistä ja säännöistä käy ilmi,
että suositushinnat ja sisäiset hinnat ovat sitovia siitä syystä, että FNK:n jäsenillä
on velvollisuus noudattaa kohtuullisia hintoja, ja siitä, että tämän velvollisuuden
rikkomisesta voi seurata jäsenyydestä erottaminen (sääntöjen 10 artiklan 1 kohdan
d alakohta). Lisäksi overnight contracting -ilmiön vuoksi on todennäköistä, että
suositushintoja käytetään itse asiassa viitehintoina.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 156.
- Aluksi on selvitettävä, onko komissio tehnyt arviointivirheen katsoessaan, että
suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä rajoittaa kilpailua
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla [a)]. Sen jälkeen
on arvioitava, onko FNK vastuussa väitetystä rikkomisesta [b)].
a) Suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä
- 157.
- Komissio toteaa riidanalaisessa päätöksessä (20 ja 21 perustelukappale), että
FNK:n jäsenet olivat velvollisia noudattamaan sen määräämiä hintoja. Komissio
katsoo, että vaikka hinnat olisivat ohjehintoja, ne rajoittavat joka tapauksessa
kilpailua, koska niiden perusteella voidaan suhteellisen varmasti ennakoida
kilpailijoiden hinnoittelukäytäntö.
- 158.
- On muistettava, että perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan a alakohdassa
määrätään nimenomaisesti, että yhteismarkkinoille soveltumattomia ovat sellaiset
yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, joilla suoraan tai välillisesti vahvistetaan
osto- tai myyntihintoja taikka muita kauppaehtoja.
- 159.
- FNK:n jäsenet olivat riidanalaisena ajanjaksona FNK:n sisäisten määräysten
3 artiklan b kohdan nojalla velvollisia noudattamaan kohtuullisia hintoja, ja
sääntöjen 10 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan yritys voidaan erottaa FNK:n
jäsenyydestä, jos se rikkoo sisäisiä määräyksiä. FNK on vahvistanut, että sen
julkistamat suositushinnat (joita sovellettiin suhteissa rakennuttajiin) olivat
käytännössä sisäisten määräysten 3 artiklan b kohdassa määrättyjä kohtuullisia
hintoja (FNK:n tekemän ilmoituksen 17 kohta). Sama pätee myös FNK:n yleensä
alueellisin perustein vahvistamiin sisäisiin hintoihin (joita sovelletaan FNK:n
jäsenten välisessä vuokrauksessa) (ks. jäljempänä 167 kohta). Ei ole todennäköistä,
että FNK olisi osallistunut sellaisten sisäisten hintojen vahvistamiseen, jotka eivät
olisi olleet sisäisten määräysten 3 artiklan b kohdassa tarkoitettuja kohtuullisia
hintoja. Koska suositushinnat ja sisäiset hinnat olivat käytännössä niitä kohtuullisia
hintoja, joita FNK:n jäsenten on noudatettava sisäisten määräysten 3 artiklan
b kohdan nojalla, suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä oli
todellisuudessa FNK:n jäsenille tarkoitettu määrähintajärjestelmä.
- 160.
- Tätä toteamusta tukee vielä se seikka, jonka kantajatkin ovat myöntäneet, että
FNK:n hintajärjestelmä perustettiin sen epävakaan markkinatilanteen
korjaamiseksi, joka oli johtanut useisiin konkursseihin. Lisäksi FNK:n
alueyksiköiden eri kokouksista tehdyissä pöytäkirjoissa, jotka on esitetty
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle tämän prosessinjohtotoimena antaman
määräyksen vuoksi (ks. edellä 31 kohta), korostetaan sitä, että FNK:n
suositushinnat ja sisäiset hinnat ovat sitovia. Eräs FNK:n Noord Hollandin
alueyksikön 17.2.1981 pidetyn kokouksen osanottaja totesikin, että FNK:n
jäsenyyden haittana on velvollisuus noudattaa sovittua hintaa (pöytäkirjan
4 kohta). Samoin Noord Hollandin alueyksikön 22.2.1982 pidetyn kokouksen
pöytäkirjasta (6 kohta) käy ilmi, että suositushintojen noudattamatta jättämistä
pidettiin FNK:n sisäisten määräysten rikkomisena. Eräs tämän kokouksen
osanottajista lisäsi, että on päätettävä keinoista, jotta määräysten rikkomisesta
voitaisiin määrätä seuraamukseksi sakkoja (ks. vastaavasti Oost Nederlandin
alueyksikön 16.4.1986 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 3 kohta).
- 161.
- Vaikkei tiedossa olekaan yhtään konkreettista tapausta, jossa olisi määrätty
seuraamuksia sellaisille jäsenille, jotka eivät olleet noudattaneet sovittuja hintoja,
hintojen noudattamista kuitenkin valvottiin. FNK:n alueyksiköiden
kokouspöytäkirjoista käy ilmi, että sen jäsenille on muistutettu velvollisuudesta
noudattaa sääntöjä. Esimerkiksi West Brabantin ja Zeelandin alueyksikön 8.12.1980
pidetyn kokouksen pöytäkirjaan (6 kohta) on kirjattu seuraavat toteamukset sen
jälkeen, kun Van Haarlem ei ole noudattanut sisäisiä hintoja: alueyksikkö ei
hyväksy Van Haarlemin toimintaa ja Van Haarlem myöntää, että olisi ollut
parempi, jos hän ei olisi toiminut näin (ks. vastaavasti West Brabantin ja
Zeelandin alueyksikön 21.2.1980 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 7 kohta).
- 162.
- FNK on tukenut sisäisten hintojen vahvistamista nimenomaan voidakseen
varmistaa, että sen jäsenet noudattavat sisäisiä hintoja (ks. jäljempänä
165170 kohta). Nosturivuokraamo, joka laskee tuntuvasti hintojaan, saa
rakennuttajilta paljon tilauksia ja sen on tällöin vuokrattava ylimääräisiä nostureita
kilpailijoiltaan. Sisäiset hinnat halutaan siis vahvistaa, koska nosturivuokraamon on
otettava nämä hinnat huomioon määrätessään hintansa rakennuttajalle,
välttääkseen mahdollisten ylimääräisten nosturien vuokraamisesta aiheutuneen
tappion (ks. esim. Noord Hollandin alueyksikön 22.2.1982 pidetyn kokouksen
pöytäkirja, 6 kohta, jossa todetaan seuraavasti: On syytä sopia yhteisesti sisäisistä
hinnoista, koska nämä hinnat vaikuttavat joka tapauksessa tietyllä tavalla
rakennuttajilta perittäviin hintoihin. Kun on tiedossa, että nostureita voidaan
vuokrata toisilta jäsenyrityksiltä vain tiettyyn hintaan, tämä on varokeino sen
välttämiseksi, että rakennuttajille tarjottaisiin näitä sisäisiä hintoja huomattavasti
alhaisempia hintoja; ks. vastaavasti West Brabantin ja Zeelandin alueyksikön
5.10.1987 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 4 kohta; Oost Nederlandin alueyksikön
10.10.1989 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 6 kohta; Midden Nederlandin alueyksikön
21.2.1990 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 4 kohta ja telaketjunostureita käyttävien
FNK:n jäsenten 24.8.1989 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 2 kohta). FNK:n johtaja
De Blank onkin todennut, että sisäisillä hinnoilla oli ohjaava tehtävä (West
Brabantin ja Zeelandin alueyksikön 30.5.1988 pidetyn kokouksen pöytäkirja,
3 kohta).
- 163.
- Asiaan liittyvistä asiakirjoista selviää, että FNK:n hintajärjestelmän tavoitteena on
ollut markkinahintojen korottaminen. FNK on itsekin todennut komissiolle
tekemässään ilmoituksessa, että sisäiset hinnat olivat markkinahintoja korkeampia
(ilmoituksen 18 kohta). Sisäisten hintojen vahvistamisella suositushintojen
perusteella oli tosiasiallisia vaikutuksia, eli rakennuttajilta perittävät hinnat nousivat
(ks. Zuid-Hollandin alueyksikön 9.10.1990 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 7 kohta,
jonka mukaan sisäiset hinnat ovat nostaneet markkinahintoja; Noord Hollandin
alueyksikön 11.2.1987 pidetyn kokouksen pöytäkirja, 5 kohta, jonka mukaan De
Blank toteaa, että Noord Hollandin alueella on sovittu laajamittaisesti
hintajärjestelyjä aluksi ryhmittäin ja sitten kolmen alueen kesken. Tämä ontuottanut tuloksia; Midden Nederlandin alueyksikön 28.2.1991 pidetyn kokouksen
pöytäkirja, 4 kohta ja telaketjunostureita hyödyntävien FNK:n jäsenten 12.11.1991
pidetyn kokouksen pöytäkirja, 3 kohta, jonka mukaan näyttää siltä, että myös
markkinahinnat nousevat sisäisiä hintoja koskevien sopimusten seurauksena).
- 164.
- Edellä esitetystä seuraa, että suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä
oli määrähintajärjestelmä, jonka avulla FNK:n jäsenet voivat ennustaa suhteellisen
varmasti muiden FNK:n jäsenten noudattamat hinnat, vaikka kaikki jäsenet eivät
olisikaan aina noudattaneet vahvistettuja hintoja. On myös näytetty, että
järjestelmän tavoitteena oli markkinahintojen nostaminen. Komissio on siis
perustellusti todennut, että tämä järjestelmä rajoitti kilpailua perustamissopimuksen
85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla (em. asia Vereniging van
Cementhandelaren v. komissio, tuomion 19 ja 21 kohta ja em. asia Verband der
Sachversicherer v. komissio, 41 kohta).
b) FNK:n vastuu sisäisten hintojen vahvistamisesta
- 165.
- Kantajat väittävät, ettei FNK:n voida katsoa olevan vastuussa sisäisten hintojen
vahvistamisesta. FNK:n tehtävä sisäisten hintojen vahvistamisessa ei ole milloinkaan
ollut muuta kuin satunnaisten sihteeripalvelujen suorittamista. Kyseiset hinnat on
kantajien mukaan vahvistettu paikallisella tai alueellisella tasolla.
- 166.
- Tiettyjen nosturityyppien eli yli 150 tonnia painavien nosturien ja telaketjunosturien
osalta sisäiset hinnat vahvistettiin maakohtaisesti. Ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimelle toimitetuista kokouspöytäkirjoista käy ilmi, että sisäiset hinnat on
vahvistettu kokouksissa, joissa kaikki tällaisia nostureita käyttävät FNK:n jäsenet
olivat edustettuina (ks. telaketjunostureita käyttävien yritysten 15.2.1979 pidetyn
kokouksen pöytäkirja, 4 kohta). Kokoukset pidettiin pääsääntöisesti FNK:n
toimitiloissa, FNK:n johtajan, De Blankin läsnäollessa, ja näiden kokousten
pöytäkirjat laadittiin FNK:n tunnuksella varustetulle paperille.
- 167.
- Sisäiset hinnat vahvistettiin maakohtaisesti ainoastaan poikkeustapauksissa. FNK:n
johto olisi kuitenkin halunnut, että sisäiset hinnat olisi vahvistettu myös
maakohtaisesti (ks. Noord Hollandin alueyksikön 4.9.1989 pidetyn kokouksen
pöytäkirja, 5 kohta, jossa todetaan, että johto toivoo, että koko maata varten
saataisiin sovittua yksi ainoa sisäinen hinta). Käytännön syistä sisäisiä hintoja ei
kuitenkaan voitu vahvistaa maakohtaisesti muiden kuin yli 150 tonnia painavien
nosturien ja telaketjunosturien osalta. FNK:n johto totesi tästä seuraavasti:
100150 tonnia painavia nostureita käyttäviä yrityksiä on liian paljon, jotta voitaisiin
tehdä koko maan kattavia sopimuksia. Johto on tästä syystä päättänyt, että näitä
nostureita varten on laadittava sopimuksia myös aluekohtaisesti . (West
Brabantin ja Zeelandin alueyksikön 15.10.1990 pidetyn kokouksen pöytäkirja,
7 kohta; ks. myös yli 150 tonnia painavia nostureita käyttävien yritysten 25.9.1990
pidetyn kokouksen pöytäkirja, 6 kohta ja 26.11.1991 pidetyn kokouksen pöytäkirja,
6 kohta).
- 168.
- Tästä seuraa, että FNK päätti itse, oliko sisäinen hinta vahvistettava maa- vai
aluekohtaisesti.
- 169.
- FNK:n osallisuudesta aluekohtaisten sisäisten hintojen vahvistamiseen on todettava,
että FNK:n säännöissä määrätään, että alueet muodostavat FNK:n alueyksikköjä
(sääntöjen 16 artikla), alueyksiköiden kokouspöytäkirjat on laadittu FNK:n
tunnuksella varustetulle paperille ja FNK:n johtaja, De Blank, on osallistunut
kaikkiin niihin alueyksiköiden kokouksiin, joiden pöytäkirjat on toimitettu
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle ja joissa on käsitelty sisäisiä hintoja.
Lisäksi De Blank on useaan kertaan tiedottanut alueyksiköiden kokouksissa
kyseisen alueen jäsenille muilla alueilla sovituista sisäisistä hinnoista (ks. esim. West
Brabantin ja Zeelandin alueyksikön 4.3.1991 pidetyn kokouksen pöytäkirja,
5 kohta; Midden Nederlandin alueyksikön 28.2.1991 pidetyn kokouksen pöytäkirja,
4 kohta; Noord Hollandin alueyksikön 24.9.1990 pidetyn kokouksen pöytäkirja,
7 kohta; Noord Nederlandin alueyksikön 26.9.1988 pidetyn kokouksen pöytäkirja,
5 kohta). FNK on siis aktiivisesti osallistunut alueyksiköiden sisäisten hintojen
vahvistamiseen. Midden Nederlandin alueyksikön 28.2.1991 pidetyn kokouksen
pöytäkirjasta (4 kohta) käy lisäksi ilmi, että FNK:n sisäisiä hintoja koskeva kirje on
vaikuttanut siten, että hinnat ovat tietyissä tapauksissa nousseet.
- 170.
- Edellä esitetystä selviää, että FNK on osallistunut aktiivisesti sisäisten hintojen
vahvistamiseen, riippumatta siitä, vahvistettiinko hinnat koko maan vai jonkin tai
joidenkin alueiden osalta. Vaikka FNK, joka on yhteenliittymä, ei ole vahvistanut
hintoja yksipuolisesti, vaan on kirjannut nosturivuokraamojen kokouksissaan
sopimat sisäiset hinnat (FNK:n johdon 4.4.1990 pitämän kokouksen pöytäkirja,
8 kohta), sisäisten hintojen vahvistaminen alueellisella tai kansallisella tasolla oli
kuitenkin osoitus FNK:n tahdosta koordinoida jäsentensä toimintaa markkinoilla
(em. asia Verband der Sachversicherer v. komissio, tuomion 32 kohta).
- 171.
- Tästä seuraa, että komissio ei ole tehnyt arviointivirhettä todetessaan riidanalaisen
päätöksen 1 artiklassa, että FNK on vastuussa sisäisiä hintoja koskevasta
järjestelmästä.
- 172.
- Kaiken edellä esitetyn perusteella myös toisen kanneperusteen kolmas osa on
hylättävä.
Neljäs osa, joka koskee arviointivirhettä vaikutuksista jäsenvaltioiden väliseen
kauppaan
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 173.
- Kantajat väittävät, että riidanalaisen päätöksen 1 ja 3 artiklassa kilpailusääntöjen
vastaisiksi todetuilla menettelytavoilla ei ole vaikutuksia jäsenvaltioiden väliseen
kauppaan (asia 22/79, Greenwich Film Production, tuomio 25.10.1979, Kok. 1979,
s. 3275, 11 kohta ja asia T-2/89, Petrofina v. komissio, tuomio 24.10.1991,
Kok. 1991, s. II-1087, 222 kohta). Kantajien mukaan siirrettävien nosturien
vuokrausmarkkinat rajoittuvat Alankomaiden alueeseen niiden rajoitetun
siirtomahdollisuuden ja overnight contracting -ilmiön vuoksi, joten toiminnalla ei
ole ollut tuntuvaa vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (asia 22/78, Hugin
v. komissio, tuomio 31.5.1979, Kok. 1979, s. 1869). Se, että valittajista kaksi yritystä
sijaitsee muussa jäsenvaltiossa, ei kantajien mukaan riitä osoittamaan, että
riidanalaisella toiminnalla olisi vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
Kantajat toteavat erityisesti SCK:n osalta, että hyväksymisjärjestelmä on avoin
muissa jäsenvaltioissa sijaitseville yrityksille niitä syrjimättä, mikäli ne täyttävät
hyväksymisjärjestelmässä määrätyt edellytykset. Järjestelmä edistää siis
avoimuutensa vuoksi ulkomaalaisten yritysten tuloa Alankomaiden markkinoille.
FNK:n osalta kantajat korostavat, että se on osallistunut ainoastaan välillisesti
sisäisten hintojen valmisteluun, ja että hintoja sovellettiin ainoastaan paikallisella
tai alueellisella tasolla. Lisäksi nämä hinnat koskivat ainoastaan niitä yrityksiä, jotka
olivat vahvistaneet ne. Niillä ei siis ollut mitään vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen
kauppaan siirrettävien nosturien alalla.
- 174.
- Komissio vastaa, että vaikka siirrettäviä nostureita voidaan siirtää ainoastaan
50 kilometrin säteellä, oli kuitenkin mahdollista, että menettelytavat vaikuttivat
jäsenvaltioiden väliseen kauppaan Belgian ja Saksan raja-alueilla. Se, että valittajista
kaksi on belgialaisia yrityksiä, osoittaa, että kyseiset markkinat eivät ole rajoittuneet
vain Alankomaiden alueeseen.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 175.
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jotta päätös, sopimus tai yhteisjärjestely
voisi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, kaikkien oikeudellisten seikkojen
ja tosiseikkojen perusteella on oltava riittävän todennäköistä, että nämä voivat
vaikuttaa suoraan tai välillisesti taikka tosiasiallisesti tai mahdollisesti
jäsenvaltioiden väliseen kauppaan siten, että on pelättävissä, että nämä voivat estää
yhtenäismarkkinoiden toteuttamisen jäsenvaltioiden välillä (ks. yhdistetyt asiat
209/78215/78 ja 218/78, Van Landewyck ym. v. komissio, tuomio 29.10.1980,
Kok. 1980, s. 3125, 170 kohta ja asia C-219/95 P, Ferriere Nord v. komissio, tuomio
17.7.1997, Kok. 1997, s. I-4411, 20 kohta).
- 176.
- Kantajat eivät voi perustellusti väittää, etteivät riidanalaisessa päätöksessä
tarkoitetut menettelytavat voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan sillä
perusteella, ettei siirrettävien nostureiden vuokraamisen alalla ole jäsenvaltioiden
välistä kauppaa.
- 177.
- On selvää, että siirrettävien nostureiden käyttöalueen säde on noin 50 kilometriä.
Jäsenvaltioiden välistä kauppaa voi siis olla Alankomaiden raja-alueilla. Tätä
toteamusta tukee se seikka, että niiden yritysten joukossa, jotka ovat tehneet
valituksen komissiolle SCK:ta ja FNK:ta vastaan, on kaksi belgialaista yritystä. Olisi
hämmästyttävää, että nämä yritykset ovat ryhtyneet esillä olevaan menettelyyn, jos
niillä ei olisi mitään mahdollisuuksia toimia Alankomaiden markkinoilla.
- 178.
- Muissa kantajien väitteissä ei kyseenalaisteta jäsenvaltioiden välisen kaupan
mahdollisuutta, vaan niiden tarkoituksena on näyttää, etteivät vuokrauskielto tai
suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä ole vaikuttaneet tuntuvasti
jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
- 179.
- On myös muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhden
jäsenvaltion koko alueen kattava kilpailua rajoittava toiminta edistää jo sinänsä
kansallista eristymistä, mikä estää perustamissopimuksen tavoitteena olevaa
taloudellista vuorovaikutusta (em. asia Vereniging van Cementhandelaren v.
komissio, 29 kohta; em. asia Remia ym. v. komissio, 22 kohta ja asia T-29/92, SPO
ym. v. komissio, tuomio 21.2.1995, Kok. 1995, s. II-289, 229 kohta).
- 180.
- Esillä olevassa asiassa on selvää, että SCK:n vuokrauskieltoa ja FNK:n
suositushintoja sovelletaan koko Alankomaiden alueella. Tämä pätee myös tiettyihin
sisäisiin hintoihin (ks. edellä 166 kohta). Tästä syystä nämä kilpailua rajoittavat
menettelytavat (ks. edellä 141150 kohta ja 157164 kohta) vaikuttavat jo sinänsä
jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Lisäksi SCK on todennut ilmoituksessaan, jonka
se on tehnyt saadakseen puuttumattomuustodistuksen tai vaihtoehtoisesti
perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan mukaisen poikkeusluvan (ks. edellä
7 kohta), että nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevat määräykset saattoivat
vaikuttaa haitallisesti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (ilmoituksen 4.3 kohta).
- 181.
- Sen selvittämiseksi, ovatko riidanalaisen päätöksen 1 ja 3 artiklassa mainitut
menettelytavat omiaan vaikuttamaan tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan,
on todettava, että vaikka asianosaiset eivät ole yksimielisiä FNK:n jäsenten ja
SCK:n hyväksymien yritysten tarkasta markkinaosuudesta, kantajat ovat itse
todenneet, että vuonna 1991 SCK:n hyväksymien yritysten osuus oli 37 prosenttia
ja FNK:n jäsenten osuus noin 40 prosenttia Alankomaiden siirrettävien nosturien
vuokramarkkinoista. On todettava, että vaikka SCK:n hyväksymien yritysten osuus
oli vain 37 prosenttia ja FNK:n jäsenten osuus vain 40 prosenttia
Alankomaiden markkinoista, kantajien koko ja markkinavoima olivat riittävän
merkittäviä, jotta riidanalaisessa päätöksessä mainitut menettelytavat (joista
vuokrauskieltoa ja suositushintoja sovellettiin koko Alankomaiden alueella) ovat
voineet vaikuttaa tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (asia 19/77, Miller
v. komissio, tuomio 1.2.1978, Kok. 1978, s. 131, 10 kohta).
- 182.
- Edellä esitetystä seuraa, että toisen kanneperusteen neljäs osa on hylättävä.
- 183.
- Kaiken edellä esitetyn perusteella perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan
rikkomista koskeva kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.
Kolmas kanneperuste: perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan rikkominen
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 184.
- Kantajat väittävät toissijaisesti, että koska komissio ei ole todennut, että
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta riidanalaiseen asiaan, se on
rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohtaa, koska SCK:n
hyväksymisjärjestelmä, suositushintojen ja kustannusarvioiden sekä sisäisten hintojen
julkistaminen ovat täyttäneet kaikki tässä määräyksessä vaaditut edellytykset.
Komission päätös siitä, ettei se myönnä SCK:n vuokrauskiellolle poikkeuslupaa
- 185.
- Kantajat väittävät, että hyväksymisjärjestelmä parantaa siirrettäviä nostureita
vuokraavien yritysten asemaa, koska se edistää sellaisten avointen markkinoiden
perustamista, joilla toimivat yritykset täyttävät laissa säädettyjä edellytyksiä
korkeammat laatuvaatimukset. Tämä hyväksymisjärjestelmän korkeampi
vaatimustaso (ks. edellä 128 kohta), joka saadaan aikaan lakisääteistä valvontaa
paljon tehokkaammalla valvonnalla, tulee loppujen lopuksi rakennuttajien hyväksi.
Koska nämä viimeksi mainitut ovat edustettuina SCK:ssa, on lisäksi selvää, että
kohtuullinen osa hyväksymisjärjestelmästä saatavasta hyödystä tulee käyttäjien
hyväksi. Edellä esitettyjen syiden (ks. 126 kohta) vuoksi vuokrauskielto on kantajien
mielestä ainoa keino säilyttää hyväksymisjärjestelmän johdonmukaisuus kyseisessä
erityisessä markkinatilanteessa, joten tästä mahdollisesti aiheutuva kilpailunrajoitus
on välttämätön hyväksymisjärjestelmän toteuttamisella tavoitellun päämäärän
saavuttamiseksi. Sen sijaan että hyväksymisjärjestelmällä poistettaisiin kilpailu, sillä
päin vastoin vahvistetaan hyväksyttyjen yritysten välistä vilkasta kilpailua hinnoista
ja muista ehdoista, ja näin sillä taataan yritysten korkea laatu avoimilla
markkinoilla, vaikuttamatta kuitenkaan samanaikaisesti hyväksyttyjen yritysten ja
järjestelmään kuulumattomien yritysten väliseen kilpailuun.
- 186.
- Komissio vastaa tähän, että riidanalaisen päätöksen 37 perustelukappaleesta käy
ilmi, etteivät kaksi perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyistä
neljästä edellytyksestä täyttyneet. Tuotannon tai tuotteiden jakelun tehostamista
koskevan edellytyksen osalta ei ole näytetty, että hyväksymisjärjestelmän
vaatimustaso olisi korkeampi. Joka tapauksessa jäsenyrityksille määrätyt rajoitukset
ja tästä järjestelmän ulkopuolisille yrityksille aiheutuvat haitat ovat komission
mukaan selvästi järjestelmällä mahdollisesti saavutettavia etuja suurempia. Komissio
katsookin, että suurin osa nosturivuokraamojen hyväksymistä koskevista
edellytyksistä perustuu lainsäädäntöön, ja näiden edellytysten täyttymistä valvotaan
useassa vaiheessa. Se kiistää myös, että SCK:n toteuttama valvonta olisi
tehokkaampaa kuin Keboman suorittama valvonta. Sen edellytyksen osalta, jonka
mukaan rajoitusten on oltava välttämättömiä SCK:n hyväksymisjärjestelmän
tavoitteiden saavuttamiseksi, komissio viittaa edellä 130 kohdassa esitettyihin
seikkoihin osoittaakseen, ettei vuokrauskielto ollut välttämätön.
Komission päätös siitä, ettei se myönnä suositushintoja ja sisäisiä hintoja
koskevalle järjestelmälle poikkeuslupaa
- 187.
- Kantajat väittävät, että suositushintojen julkistaminen ja kustannusarviot täyttävät
myös perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyt edellytykset.
Komission päätöskäytännössä (ks. ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan
soveltamisesta 24 päivänä helmikuuta 1993 tehty komission päätös 93/174/ETY
[IV/34.494 Yhdistettyjen tavarakuljetusten sovittu hintarakenne] [EYVL L 73,
s. 38, jäljempänä päätös 93/174] ja perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan
soveltamisesta tiettyihin vakuutusalan sopimusten, päätösten ja yhdenmukaistettujen
menettelytapojen ryhmiin 21 päivänä joulukuuta 1992 annettu komission asetus
[ETY] N:o 3932/92 [EYVL L 398, s. 7, jäljempänä asetus [ETY] N:o 3932/92]) on
niiden mukaan todettu, että sovittu hintarakenne edistää markkinoiden avoimuutta
ja kyseisen alan taloudellista kehitystä, koska käyttäjät voivat verrata paremmin
markkinoilla toimivia yrityksiä toisiinsa. Tästä syystä kohtuullinen osa näin
saatavasta hyödystä tulee käyttäjien hyväksi. Tällainen markkinoiden avoimuus
voidaan saavuttaa vain julkistamalla kyseiset hinnat, joten tästä aiheutuva
kilpailunrajoitus on välttämätön. Hintojen julkistamisella ei poisteta kilpailua
merkittävältä osalta kyseessä olevia tuotteita, koska julkistetut hinnat eivät ole
sitovia, vaan taloudellisille toimijoille jätetään vapaus poiketa niistä ja siis kilpailla
muiden yritysten kanssa.
- 188.
- Myös sisäisille hinnoille on kantajien mukaan myönnettävä perustamissopimuksen
85 artiklan 3 kohdan nojalla poikkeuslupa. Siirrettäviä nostureita vuokraavien
yritysten tilanne on rinnastettavissa pankkeihin, koska ne ovat säännöllisesti
kahdenkeskisissä liikesuhteissa keskenään. Koska komissio on todennut, ettei
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa sovelleta sellaisia palveluja koskeviin
hintasopimuksiin, joita pankit tarjoavat toisilleen vastavuoroisesti (ETY:n
perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 12 päivänä joulukuuta 1986 tehty
komission päätös 87/103/ETY [IV/31.356 ABI] [EYVL L 43, s. 51, jäljempänä
päätös 87/103]), kantajia on niiden mukaan kohdeltava samalla tavalla sisäisten
hintojen vahvistamisen osalta. Nämä hinnat parantavat tuotantoa lisäämällä
tehokkuutta, koska niiden vuoksi ei tarvitse ryhtyä hintaneuvotteluihin joka kerta,
kun nosturivuokraamot vuokraavat nostureita toisilta hyväksytyiltä yrityksiltä. Myös
rakennuttajat hyötyvät tästä lisääntyneestä tehokkuudesta, joten kohtuullinen osuus
näin saatavasta hyödystä jää kuluttajille. Hinnoista mahdollisesti aiheutuvat
kilpailunrajoitukset ovat välttämättömiä tehokkuuden lisäämiseksi.
Hyväksymisjärjestelmällä ei poisteta kilpailua merkittävältä osalta kyseessä olevia
tuotteita, sillä sisäisten hintojen vahvistamiseen osallistuneet yritykset voivat kunkin
yksittäisen liiketoimen yhteydessä joko soveltaa toista hintaa tai kieltäytyä
vuokrauksesta.
- 189.
- Komissio viittaa riidanalaisen päätöksen 34 perustelukappaleeseen. Se toteaa, ettei
FNK voi vedota päätökseen 93/174, koska esillä olevassa asiassa ei ole kyse
samoista erityispiirteistä kuin edellä mainittuun päätökseen johtaneessa
tapauksessa. Suositushinnat koskevat kokonaishintaa eivätkä jotain hintaan liittyvää
osatekijää, eikä avoimuus ole yhtä tärkeää siirrettävien nosturien
vuokrausmarkkinoilla kuin mainitussa päätöksessä kyseessä olleilla markkinoilla.
FNK ei voi myöskään vedota pankkien välisistä hinnoista tehtyyn päätökseen
voidakseen osoittaa, että sisäiset hinnat olivat välttämättömiä. Siirrettäviä nostureita
vuokraavien yritysten tilanne eroaa usealla perusteella pankeista: pankit toimivat
liikekumppaneina käytännön pakosta, koska niiden on toimittava yhteistyössä
asiakkaansa valitseman pankin kanssa voidakseen toteuttaa tilisiirron, kun taas
siirrettäviä nostureita vuokraavat yritykset valitsevat itse aliurakoitsijansa; pankit
toteuttavat huomattavasti suuremman määrän liiketapahtumia; lisäksi sisäisiin
hintoihin liittyy se, että rakennuttajiin nähden sovelletaan suositushintoja, kun taas
komissio ei ole hyväksynyt päätöksessä 87/103 pankkien yhteistoimintaa niiden
asiakkailta perittävien hintojen osalta.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 190.
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen
harjoittama valvonta, joka koskee komission sille perustamissopimuksen 85 artiklan
3 kohdassa annetun harkintavallan nojalla tekemiä monimutkaisia taloudellisia
arviointeja kunkin mainitun säännöksen sisältämän neljän edellytyksen osalta,
rajoittuu sen varmistamiseen, että menettely- ja perustelusääntöjä on noudatettu,
tosiseikat ovat aineellisesti oikeita, ja ettei komissio ole syyllistynyt ilmeiseen
arviointivirheeseen eikä harkintavallan väärinkäyttöön (yhdistetyt asiat 142/84 ja
156/84, BAT ja Reynolds v. komissio, tuomio 17.11.1987, Kok. 1987, s. 4487,
62 kohta; em. asia CB ja Europay v. komissio, tuomion 109 kohta; asia T-17/93,
Matra Hachette v. komissio, tuomio 15.7.1994, Kok. 1994, s. II-595, 104 kohta ja
em. asia SPO ym. v. komissio, tuomion 288 kohta).
- 191.
- Esillä olevassa asiassa se, että komissio ei ole myöntänyt FNK:n ja SCK:n
säännöille ja määräyksille poikkeuslupaa perustuu siihen toteamukseen, että
perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyistä neljästä edellytyksestä
kaksi ei täyty. Koska perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyt neljä
poikkeusluvan edellytystä ovat kumulatiivisia (yhdistetyt asiat 43/82 ja 63/82, VBVB
ja VBBB v. komissio, tuomio 17.1.1984, Kok. 1984, s. 19, 61 kohta ja em. asia SPO
v. komissio, tuomion 267 kohta), komissiolla ei ollut velvollisuutta tutkia kaikkia
85 artiklan 3 kohdassa määrättyjä edellytyksiä.
Komission päätös siitä, ettei se myönnä SCK:n vuokrauskiellolle poikkeuslupaa
- 192.
- Riidanalaisen päätöksen 37 perustelukappaleesta käy ilmi, että komissio on
hylännyt SCK:n hyväksymisjärjestelmää ja erityisesti vuokrauskieltoa koskevan
poikkeuslupahakemuksen, todettuaan ensin, etteivät perustamissopimuksen
85 artiklan 3 kohdassa määrätyt ensimmäinen ja toinen edellytys täyttyneet. Se on
siis katsonut, ettei SCK:n hyväksymisjärjestelmä todellisuudessa nostanut
vaatimustasoa aineellisesti tai menettelyllisesti laissa säädettyihin edellytyksiin
verrattuna. Järjestelmällä ei siis tehosteta tuotantoa tai edistetä teknistä tai
taloudellista kehitystä (perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätty
ensimmäinen edellytys). Vaikka hyväksymisjärjestelmällä saavutettaisiin etuja, jotka
olisivat tästä järjestelmän ulkopuolisille yrityksille aiheutuvia haittoja suurempi,
vuokrauskielto ei ole välttämätön järjestelmän toiminnalle (perustamissopimuksen
85 artiklan 3 kohdassa määrätty kolmas edellytys).
- 193.
- Kantajat väittävät, että komissio on rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan
3 kohdan määräyksiä. SCK:n hyväksymisjärjestelmän vaatimustaso on riittävästi
korkeampi, jotta sillä voidaan perustella vuokrauskiellosta mahdollisesti aiheutuva
kilpailunrajoitus. Kantajat väittävät, että SCK valvoo laissa säädettyjen vaatimusten
noudattamista tehokkaammin kuin Alankomaiden julkinen valvontaelin, Keboma,
ja SCK:n hyväksymisjärjestelmässä sovellettavat tekniset ja yrityshallinnolliset
edellytykset ylittävät laajalti laissa säädetyt edellytykset.
- 194.
- Siitä, että kantajat ovat väittäneet SCK:n valvovan tehokkaammin laissa säädettyjä
edellytyksiä (menettelyä koskeva korkeampi vaatimustaso), on todettava, että on
pääsääntöisesti viranomaisten eikä yksityisten oikeushenkilöiden tehtävänä valvoa,
että laissa säädettyjä periaatteita noudatetaan (asia T-30/89, Hilti v. komissio,
tuomio 12.12.1991, Kok. 1991, s. II-1439, 118 kohta). Tästä säännöstä voidaan
poiketa silloin, kun viranomaiset ovat omasta aloitteestaan päättäneet antaa laissa
säädettyjen edellytysten valvonnan yksityisen elimen tehtäväksi. Esillä olevassa
asiassa SCK on kuitenkin perustanut viranomaisten valvonnan kanssa rinnakkaisen
valvontajärjestelmän, ilman että viranomaiset olisivat luovuttaneet SCK:lle niille
kuuluvaa valvontavaltaa. Kantajat eivät myöskään ole uskottavasti kiistäneet
riidanalaisen päätöksen 37 perustelukappaleen toiseen kohtaan sisältyvää
toteamusta, että SCK:n hyväksymisjärjestelmään kuulumattomat yhtiöt voivat
samalla tavoin osoittaa täyttävänsä säädetyt vaatimukset. Kantajat eivät ole
myöskään näyttäneet toteen, että viranomaisten toteuttama laissa säädettyjen
edellytysten valvonta olisi ollut puutteellista, minkä vuoksi yksityisen
valvontajärjestelmän perustaminen olisi ollut välttämätöntä. Vaikka ne pystyisivätkin
näyttämään toteen, että SCK:n toteuttama laissa säädettyjen edellytysten valvonta
on Alankomaiden viranomaisten valvontaa tehokkaampaa, kantajat eivät
kuitenkaan ole osoittaneet, että lakisääteinen valvontajärjestelmä olisi ollut
riittämätön. On korostettava, että SCK, joka on perustettu vuonna 1985, sisällytti
hyväksymistä koskeviin määräyksiin vasta 1.1.1991 vuokrauskieltoa koskevan ehdon.
Kantajien edustaja on vastannut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen niillesuullisessa käsittelyssä esittämään kysymykseen, ettei yksikään rakennuttaja ollut
valittanut SCK:lle ennen vuokrauskiellon käyttöönottoa siitä, että jokin hyväksynnän
saanut yritys olisi käyttänyt järjestelmään kuulumattomilta yrityksiltä vuokrattuja
nostureita, jotka olivat siis ainoastaan viranomaisten tarkastamia. Komissio on siis
perustellusti todennut, että SCK:hon liittyville yhtiöille asetetut rajoitukset ja
SCK:hon liittymättömille [yrityksille] aiheutuneet haitat ovat merkittävämpiä kuin
mitkään SCK:n ilmoittamat edut (riidanalaisen päätöksen 37 perustelukappaleen
toinen kohta). Tästä syystä komission arvioon siitä, että hyväksymisjärjestelmän
väitetty menettelyä koskeva korkeampi vaatimustaso ei täytä perustamissopimuksen
85 artiklan 3 kohdassa määrättyä ensimmäistä edellytystä, ei liity ilmeistä
arviointivirhettä.
- 195.
- Kantajien väitteestä, jonka mukaan SCK:n hyväksymisjärjestelmän korkeampi
aineellinen vaatimustaso perustuu siihen, että järjestelmän tekniset ja
yrityshallinnolliset edellytykset ylittävät laajalti laissa säädetyt edellytykset, komissio
on todennut riidanalaisessa päätöksessä, että ei ole näytetty toteen, että SCK:n
hyväksymisjärjestelmä toisi todellista arvonlisää sovellettavien säädettyjen
vaatimusten lisäksi. Siihen liittyneitä yhtiöitä koskevat vaatimukset ovat itse asiassa
aivan samat kuin säädetyt vaatimukset (37 perustelukappaleen ensimmäinen
kohta). Suurin osa SCK:n antamista turvallisuusmääräyksistä sisältyi jo
Alankomaiden lainsäädäntöön. Komissio on todennut myös, että SCK:n useimmat
muuta kuin turvallisuutta koskevat vaatimukset kuten verojen ja
sosiaaliturvamaksujen maksamista, kauppakamarin rekisteröintiä, kolmannen
osapuolen vakuutusta, luottokelpoisuutta ja työehtosopimuksen noudattamista
koskevat vaatimukset sisältyvät jo säädettyihin vaatimuksiin
(37 perustelukappaleen kolmas kohta). Komissio on todennut vielä, että SCK
ylittää määräykset asettamalla liiketoiminnan harjoittamistapaa koskevia
vaatimuksia, mutta se pelkästään ei riitä oikeuttamaan kilpailunrajoitusten käyttöä
(37 perustelukappaleen kolmannen kohdan lopussa).
- 196.
- Sellaisen päätöksen lainmukaisuutta, jossa todetaan, ettei poikkeuslupaa myönnetä,
on arvioitava asianosaisten ilmoituksessaan esittämien kaikkien seikkojen
perusteella, sellaisina kuin ne on täsmennetty hallinnollisen menettelyn kuluessa (ks.
esim. asia C-360/92 P, Publishers Association v. komissio, tuomio 17.1.1995,
Kok. 1995, s. I-23, 3941 kohta).
- 197.
- SCK on selostanut komissiolle tekemässään ilmoituksessa, että yrityksille asetetaan
hyväksymisjärjestelmässä kolmenlaisia velvollisuuksia, jotka koskevat 1) siirrettäviin
nostureihin sovellettavia edellytyksiä, 2) yritykseen sovellettavia yleisiä edellytyksiä
ja 3) yrityksen henkilöstön osalta sovellettavia edellytyksiä.
- 198.
- SCK on nimenomaisesti todennut komissiolle tekemässään ilmoituksessa, että
ensiksi mainittuja edellytyksiä, joita ovat riidanalaisessa päätöksessä mainitut
turvallisuusvaatimukset, sovelletaan myös kansallisen lainsäädännön perusteella
(ilmoituksen 26 kohta). SCK:n mukaan sama pätee myös yrityksen henkilöstöä
koskeviin edellytyksiin. SCK toteaa ilmoituksessaan, että turvallisuusvaatimuksista
on säädetty jo laissa. SCK:n tarkoituksena on ainoastaan varmistaa, että hyväksytyt
yritykset voivat osoittaa täyttävänsä nämä laissa säädetyt vaatimukset (ilmoituksen
28 kohta).
- 199.
- SCK toteaa ilmoituksessaan, että yritystä koskevia yleisiä edellytyksiä ovat veroja,
vakuutusta ja maksukykyä koskevat velvoitteet. Myös näistä yrityksiä koskevista
edellytyksistä on suurelta osin säädetty kansallisessa lainsäädännössä, ja hyväksyntä
on lisätae siitä, että lakisääteisiä velvoitteita todella noudatetaan. Tämä koskee
erityisesti verojen maksamista, kaupparekisteri-ilmoitusta ja vakuutuksen ottamista
koskevia velvollisuuksia (ilmoituksen 27 kohta). SCK mainitsee ilmoituksessaan
vain kolme velvoitetta, joista ei ole säädetty laissa ja joita ovat maksukykyä ja
maksuvalmiutta koskevat vähimmäisvaatimukset, velvollisuus (joka on sittemmin
poistettu) soveltaa FNK:n yleisiä ehtoja ja velvollisuus ottaa vastuuvakuutus.
- 200.
- Hyväksymisjärjestelmän väitetyn korkeamman vaatimustason osalta SCK on
keskittynyt käsittelemään ilmoituksessaan säädettyjen edellytysten valvonnan
välttämättömyyttä (menettelyä koskeva korkeampi vaatimustaso) eikä niinkään
korkeampaa aineellista vaatimustasoa. Korkeammasta aineellisesta vaatimustasosta
on todettava, että komissio on riidanalaisessa päätöksessä (ks. edellä 195 kohta)
tarkasti toistanut SCK:n ilmoituksessaan toteaman kannan (ks. edellä 198 ja
199 kohta), eli että SCK:n hyväksymisjärjestelmässä määrätyt edellytykset vastasivat
pääpiirteissään voimassa olevan lainsäädännön säännöksiä. Tämän toteamuksen
pitäisi periaatteessa riittää sen väitteen hylkäämiseksi, jonka mukaan komissio on
tehnyt ilmeisen arviointivirheen todetessaan, ettei SCK:n hyväksymisjärjestelmän
aineellinen vaatimustaso olisi ollut korkeampi laissa säädettyihin edellytyksiin
verrattuna.
- 201.
- Kantajat ovat kuitenkin hallinnollisessa menettelyssä korostaneet järjestelmän
väitettyä korkeampaa aineellista vaatimustasoa. Ne ovat viitanneet 16.12.1992
päivättyyn väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa sen liitteessä 3 olevaan
taulukkoon ja väittäneet, että hyväksymisjärjestelmään sisältyi lukuisia turvallisuutta
ja toimintakykyä koskevia vaatimuksia, joista ei ollut säädetty Alankomaiden
lainsäädännössä (väitetiedoksiantoon annetun vastauksen 9 kohta). Ne viittaavat
21.10.1994 päivättyyn väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa samaan
taulukkoon osoittaakseen, että järjestelmä nostaa aineellista vaatimustasoa
(väitetiedoksiantoon annetun vastauksen 32 kohta; kanteen liite 19). On
huomattava, että tähän taulukkoon sisältyy luettelo hyväksymisjärjestelmässä
määrätyistä edellytyksistä, ja että siinä todetaan kunkin edellytyksen osalta,
perustuuko se lakiin vaiko ei. Kanteen 101118 kohdassa on esitetty samanlainen
luettelo.
- 202.
- Kanta, jonka kantajat ovat esittäneet väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa
ja kanteessaan, ei tosiasiassa kuitenkaan vastaa SCK:n ilmoituksessa kuvailtuja
hyväksymisjärjestelmän edellytyksiä (ilmoituksen 2628 kohta; ks. edellä 198 ja
199 kohta). Hyväksymisjärjestelmä ei nosta vaatimustasoa pelkästään sillä
perusteella, että siinä määrätään edellytyksistä, joista ei ole säädetty laissa. SCK:n
hyväksymisjärjestelmä voi todellisuudessa nostaa vaatimustasoa vain, jos tässä
järjestelmässä määrätyt edellytykset soveltuvat tavoitellun päämäärän
saavuttamiseksi eli parempien turvallisuutta koskevien takeiden tarjoamiseksi
rakennuttajille (ks. tämän osalta kanteen 8087 kohta). Kantajat eivät kuitenkaan
ole selvittäneet, millä perusteella ja missä määrin ne edellytykset, joista ei ole laissa
säädetty, olisivat soveltuneet tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Todetessaan
hallinnollisessa menettelyssä ja kanteessa pelkästään, ettei useista
hyväksymisjärjestelmän edellytyksistä ole säädetty lainsäädännössä, ja otaksuessaan,
että järjestelmä nostaa on näin ollen aineellista vaatimustasoa, kantajat eivät ole
näyttäneet, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen todetessaan, että ei
ole näytetty toteen, että SCK:n hyväksymisjärjestelmä toisi todellista arvonlisää
sovellettavien säädettyjen vaatimusten lisäksi (riidanalaisen päätöksen
37 perustelukappaleen ensimmäinen kohta) ja että SCK:n määräämät muut kuin
lainsäädäntöön perustuvat edellytykset eivät riitä oikeuttamaan kilpailunrajoitusten
käyttöä (37 perustelukappaleen kolmannen kohdan lopussa).
- 203.
- Tästä seuraa, että kantajat eivät ole näyttäneet, että komissio olisi tehnyt ilmeisen
arviointivirheen katsoessaan, että SCK:n hyväksymisjärjestelmä ja tähän liittyvä
vuokrauskielto eivät täytä perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyistä
neljästä ensin mainittua (ks. esim. em. asia Van Landewyck v. komissio, tuomion
185 kohta). Koska perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyt neljä
poikkeusluvan edellytystä ovat kumulatiivisia, ei ole tarpeen tutkia, onko komissio
tehnyt ilmeisen arviointivirheen todetessaan, ettei SCK:n hyväksymisjärjestelmään
sisältyvä vuokrauskielto ole välttämätön (ks. esim. asia C-137/95 P, SPO ym. v.
komissio, määräys 25.3.1996, Kok. 1996, s. I-1611, 48 kohta ja em. asia CB ja
Europay v. komissio, tuomion 110 ja 115 kohta).
- 204.
- Perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan rikkomista koskeva kanneperuste on
siis hylättävä vuokrauskieltoa koskevilta osin.
Komission päätös siitä, ettei se myönnä suositushintoja ja sisäisiä hintoja
koskevalle järjestelmälle poikkeuslupaa
- 205.
- Komission päätös olla myöntämättä poikkeuslupaa FNK:n suositushintoja ja sisäisiä
hintoja koskevalle järjestelmälle perustuu siihen, etteivät perustamissopimuksen
85 artiklan 3 kohdassa määrätyt kaksi ensimmäistä edellytystä täyttyneet. Komissio
on todennut riidanalaisen päätöksen 34 perustelukappaleessa seuraavasti: Ei ole
näytetty toteen, että velvollisuus soveltaa kohtuullisia taksoja, markkinoiden
lisääntyvän avoimuuden väitetystä tavoitteesta huolimatta, osaltaan parantaisi
nosturinvuokraustoimintaa ja että kuluttajat, tässä tapauksessa nostureita
vuokraavat yhtiöt, saisivat kohtuullisen osan saavutetusta hyödystä. Päinvastoin:
riippumattoman toimialatutkimuksen mukaan käytetyt suositustaksat ja sisäiset
taksat, jotka FNK määritteli tehdäkseen selväksi kohtuullisen taksan käsitteen,
olivat yleensä markkinataksoja korkeampia. Tutkimuksen laatijat selittävät tämän
osaltaan sillä, että markkinoilla on varauduttava kilpailuun.
- 206.
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tapauksessa, jossa pyydetään
perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla poikkeuslupaa, ilmoituksen
tekevien yritysten on näytettävä komissiolle, että tässä määräyksessä vaaditut neljä
edellytystä täyttyvät (em. asia VBVB ja VBBB v. komissio, tuomion 52 kohta ja em.
asia Matra-Hachette v. komissio, tuomion 104 kohta).
- 207.
- Sisäisten hintojen osalta on todettava, että FNK on väittänyt perustamissopimuksen
85 artiklan 3 kohtaa koskevassa ilmoituksessaan vain, ettei näillä hinnoilla poisteta
kilpailua (ilmoituksen 25 kohta). Kantajat eivät ole myöskään tuoneet esille
16.12.1992 ja 21.10.1994 päivättyihin väitetiedoksiantoihin antamissaan vastauksissa
mitään uusia seikkoja sisäisten hintojen arvioimiseksi perustamissopimuksen
85 artiklan 3 kohdan kannalta. Vaikka kantajat ovat väittäneet hallinnollisessa
menettelyssä, että sisäisten hintojen vahvistaminen ei tapahtunut FNK:ssa (FNK:n
ilmoituksen 19 kohta), ne eivät ole esittäneet komissiolle mitään seikkaa sen
näyttämiseksi, että perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyt kolme
ensimmäistä edellytystä täyttyivät sisäisiä hintoja koskevan järjestelmän osalta. Tästä
syystä ne eivät ole voineet väittää, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen
katsoessaan, että ei ole näytetty (riidanalaisen päätöksen 34 perustelukappale),
että sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä olisi täyttänyt perustamissopimuksen
85 artiklan 3 kohdassa määrätyt kaksi ensimmäistä edellytystä.
- 208.
- Kantajat ovat väittäneet ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vireillä
olevassa oikeudenkäynnissä, että FNK:n sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä lisää
markkinoiden avoimuutta. Niiden mukaan käyttäjät eli rakennuttajat hyötyvät tästä
avoimuudesta. Sen ansiosta käyttäjät voivat helpommin verrata kilpailevia tarjouksia
toisiinsa. Kantajat väittävät, että myös perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa
määrätyt kaksi muuta edellytystä täyttyvät, koska kilpailunrajoitukset ovat
välttämättömiä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, eikä niillä poisteta kilpailuamerkittävältä osalta kyseessä olevia tuotteita.
- 209.
- On todettava, että vaikka FNK ei ole ilmoituksessaan perustellut
poikkeuslupahakemustaan sillä, että järjestely edistäisi markkinoiden avoimuutta
(ilmoituksen 2224 kohta), kantajat ovat kuitenkin vedonneet tähän väitteeseen
hallinnollisessa menettelyssä ja nimenomaan 21.10.1994 päivättyyn
väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa (kyseisen vastauksen 28 kohta).
- 210.
- Markkinoiden lisääntynyt avoimuus kuuluu olennaisesti jokaiseen
suositushintajärjestelmään, jossa hinnat määrää ja julkistaa tietyillä markkinoilla
toimivien yritysten huomattavaa osaa edustava yhteenliittymä. Näin ollen sen
näyttäminen, että suositushintajärjestelmää koskevien markkinoiden avoimuus
lisääntyy, ei riitä osoittamaan, että perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa
määrätty ensimmäinen edellytys täyttyy. Kantajien väitteet ja komission arviointi
suositushinnoista riidanalaisen päätöksen 34 perustelukappaleessa koskevat tässä
tapauksessa eri asioita. Komissio ei ole missään vaiheessa väittänyt, ettei
suositushintoja koskeva järjestelmä lisäisi markkinoiden avoimuutta. Se on vain
katsonut, että markkinoiden lisääntyvän avoimuuden väitetystä tavoitteesta
huolimatta perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdassa määrätyt kaksi
ensimmäistä edellytystä eivät täyttyneet. Se on tämän osalta katsonut riidanalaisessa
päätöksessä perustellusti, että FNK:n jäsenillä oli velvollisuus noudattaa
suositushintoja (ks. edellä 159164 kohta), koska nämä hinnat olivat käytännössä
niitä kohtuullisia hintoja, joita FNK:n jäsenet olivat velvollisia noudattamaan
sisäisten määräysten 3 artiklan b kohdan mukaisesti (riidanalaisen päätöksen
20 perustelukappale). Kantajat eivät ole myöskään kiistäneet sitä, että kyseiset
hinnat olivat huomattavasti markkinahintoja korkeampia (riidanalaisen päätöksen
34 perustelukappale ja FNK:n ilmoituksen 18 kohta).
- 211.
- Todettuaan, että FNK:n hinnat olivat määrähintoja ja lisäksi markkinahintoja
korkeampia komissio on todennut riidanalaisen päätöksen
34 perustelukappaleessa, että vaikka järjestelmällä edistettiin avoimuutta mistä
komission ei olisi tarvinnut lausua sillä mahdollisesti aikaansaatavilla eduilla, eli
markkinoiden lisääntyneellä avoimuudella, ei voitu korvata määrähinnoista
aiheutuvia kilpailunrajoituksia eikä erityisesti tästä järjestelmästä aiheutuvaa haittaa,
koska sen tavoitteena oli nostaa hintoja markkinahintoihin verrattuna. Tästä syystä
kantajat, jotka ovat ainoastaan väittäneet kanteessaan, että suositushintoja koskevan
järjestelmän etuna oli markkinoiden avoimuuden lisääntyminen, eivät ole
näyttäneet, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen todetessaan, että
markkinoiden lisääntyneen avoimuuden väitetystä tavoitteesta huolimatta
(riidanalaisen päätöksen 34 perustelukappale), perustamissopimuksen 85 artiklan
3 kohdassa määrätyt kaksi ensimmäistä edellytystä eivät täyttyneet.
- 212.
- Edellä esitetyn perusteella kolmas kanneperuste, joka koskee
perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan rikkomista, on hylättävä
kokonaisuudessaan.
Neljäs kanneperuste: puolustautumisoikeuksien loukkaaminen
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 213.
- Tämä kanneperuste jakautuu kolmeen osaan.
- 214.
- Kantajat väittävät kanneperusteen ensimmäisessä osassa, että komissio on rikkonut
ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa määrättyä velvollisuutta tehdä ratkaisu
kohtuullisessa ajassa. Ne väittävät, että komissio on tahallisesti pitkittänyt
hallinnollista menettelyä, mikä käy ilmi siitä, että se on todennut, ettei se pitänyt
asiaa kiireellisenä, koska se oli vireillä myös alankomaalaisessa tuomioistuimessa
ja koska yhteisön oikeuden rikkominen oli lakannut Arrondissementsrechtbank te
Utrechtin 11.2.1992 tekemän päätöksen jälkeen. Tämä asiaintila muuttui vasta
Gerechtshof te Amsterdamin tehtyä 9.7.1992 päätöksen, jonka seurauksena SCK
saattoi ottaa vuokrauskiellon uudelleen käyttöön. Kantajat väittävät lisäksi, että
komissio antoi niille hallinnollisen menettelyn aikana kaksi väitetiedoksiantoa.
Toiseen väitetiedoksiantoon, joka annettiin 22 kuukautta ensimmäisen
väitetiedoksiannon jälkeen, ei sisältynyt niiden mukaan mitään muutoksia komission
tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja koskevan arvioinnin osalta. Niiden mukaan
tällainen viivästys päätöksentekomenettelyssä siitä huolimatta, että kantajat olivat
korostaneet asian kiireellisyyttä luopumalla lokakuussa 1994 oikeudestaan tulla
kuulluiksi, on ollut vakavaa menettelyn väärinkäyttöä.
- 215.
- Kantajat väittävät kanneperusteen toisessa osassa, että komissio on rikkonut
ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa tehdessään asetuksen N:o 17 15 artiklan
6 kohdassa tarkoitetun päätöksen kantajia kuulematta.
- 216.
- Kanneperusteen kolmannessa osassa kantajat väittävät, että komissio on loukannut
niiden puolustautumisoikeuksia kieltämällä niiltä oikeuden saada tutustua asiaan
liittyviin asiakirjoihin (ks. edellä 24 kohta). Komissio ei kantajien mukaan voi
väittää, että ne olisivat luopuneet oikeudestaan saada tutustua asiakirjoihin siitä
syystä, että ne eivät ole vedonneet tähän oikeuteen ennen väitetiedoksiantoon
vastaamista (ks. XII kilpailupolitiikkaa koskeva kertomus). Komission kanta on
lisäksi suhteettoman ehdoton, koska se ei ole antanut asianosaisille mahdollisuutta
valmistella mahdollisimman hyvin puolustustaan komission päätöksen laillisuutta
koskevaa oikeudenkäyntiä varten, eikä siitä ilmene selvästi, minkä vuoksi komissio
on omaksunut tämän kannan. Kantajat eivät myöskään ole pyytäneet saada tutustua
vain asiaa koskeviin asiakirjoihin, vaan myös pääosastojen III ja IV välillä käytyyn
sisäiseen kirjeenvaihtoon 18.11.199327.9.1994 (ks. edellä 28 kohta). Vaikka
tällainen kirjeenvaihto on yleensä salaista, kantajat väittävät, että tästä periaatteesta
olisi perusteltua poiketa, koska tämän kirjeenvaihdon avulla voitaisiin selvittää,
onko komissio käyttänyt harkintavaltaansa väärin tässä tapauksessa (asia T-1/89,
Rhône-Poulenc v. komissio, tuomio 24.10.1991, Kok. 1991, julkisasiamies
Vesterdorfin ratkaisuehdotus, s. II-867, 869 ja 891).
- 217.
- Vastauksessaan kanneperusteen ensimmäiseen osaan komissio viittaa asiassa
T-213/95 antamaansa vastineeseen. Toiseen osaan se vastaa, että missään ei ole
säädetty tai määrätty, että yrityksiä tai yhteenliittymiä, joita asia koskee, on kuultava
suullisesti, eikä asiaan liity mitään sellaista erityistä seikkaa, jonka perusteella
puolustautumisoikeudet olisi esillä olevassa tapauksessa voitu taata ainoastaan
kuulemisella, joten komissiolla ei ollut velvollisuutta kuulla kantajia suullisesti,
koska se oli tiedustellut kirjallisesti niiden näkemyksiä asiasta. Kolmannesta osasta
komissio toteaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kilpailuasioissa
asiakirjoihin tutustumisen tarkoituksena on antaa väitetiedoksiannon kohteena
oleville mahdollisuus tutustua komission asiakirja-aineiston todisteisiin, jotta
asianosaiset voisivat niiden perusteella esittää mielipiteensä komission
väitetiedoksiannossaan tekemistä päätelmistä (ks. asia T-30/91, Solvay v. komissio,
tuomio 29.6.1995, Kok. 1995, s. II-1775, 59 kohta). Komission mukaan kantajat
eivät ole käyttäneet mahdollisuutta tutustua komission asiakirjoihin
väitetiedoksiannon antamisen jälkeen, joten ei ole mitään syytä, miksi niiden pitäisi
saada tutustua asiakirjoihin menettelyn myöhemmässä vaiheessa eikä etenkään sen
jälkeen, kun riidanalainen päätös on tehty.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 218.
- Kantajat ovat vedonneet jo asiassa T-213/95 tämän kanneperusteen ensimmäiseen
osaan, joka koskee sitä, että ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa määrättyä
velvollisuutta ratkaista asia kohtuullisen ajan kuluessa on rikottu. Tämä osa on
hylättävä edellä 5370 kohdassa esitettyjen perusteiden vuoksi.
- 219.
- Toisesta osasta, joka koskee sitä, että komission olisi pitänyt kuulla kantajia ennen
kuin se teki 13.4.1994 asetuksen N:o 17 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun
päätöksen, on todettava, että vaikka komissiolla olisi ollut yhteisön oikeuden nojalla
velvollisuus kuulla kantajia suullisesti ennen tällaisen päätöksen tekemistä, tämän
velvollisuuden rikkominen olisi vaikuttanut kuitenkin vain 13.4.1994 tehdyn
komission päätöksen lainmukaisuuteen, eikä riidanalaiseen päätökseen, joka
ainoastaan on laillisuusvalvonnan kohteena esillä olevassa asiassa. On kiistatonta,
että kantajat ovat ilmoittaneet 21.10.1994 päivättyyn väitetiedoksiantoon
antamassaan vastauksessa luopuvansa niitä varten järjestettävästä kuulemisesta
ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä. Tästä syystä myös kanneperusteen toinen
osa on hylättävä.
- 220.
- Kanneperusteen viimeisestä osasta, joka koskee sitä, ettei komissio ole antanut
kantajien tutustua asiaa koskeviin asiakirjoihin, on todettava, että kantajat ovat
esittäneet tätä koskevan pyynnön vasta riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen.
Tästä syystä päätöksen lainmukaisuuteen ei voi mitenkään vaikuttaa se, ettei
komissio ole hyväksynyt pyyntöä saada tutustua asiakirjoihin (ks. asia T-145/89,
Baustahlgewebe v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok. 1995, s. II-987, 30 kohta).
Kantajat eivät myöskään ole vedonneet mihinkään sellaiseen seikkaan, joka
osoittaisi, että asiakirja-aineistossa voisi olla niiden kannalta edullisia seikkoja. Ne
eivät ole väittäneet, että ne eivät olisi saaneet tutustua kaikkiin niille vastaisiin
asiakirjoihin. Ne eivät myöskään ole väittäneet pääosastojen III ja IV
kirjeenvaihdosta, että nämä sisäiset asiakirjat, jotka ovat yleensä luottamuksellisia
(asia T-7/89, Hercules Chemicals v. komissio, tuomio 17.12.1991, Kok. 1991,
s. II-1711, 54 kohta; asia C-310/93 P, BPB Industries ja British Gypsum v. komissio,
tuomio 6.4.1995, Kok. 1995, s. I-865, 25 kohta), voisivat sisältää niiden kannalta
edullisia seikkoja. Kantajat väittävät, että tämän kirjeenvaihdon perusteella
voitaisiin arvioida, onko komissio käyttänyt väärin harkintavaltaansa. Ne eivät
kuitenkaan ole kanteessaan katsoneet tarpeelliseksi esittää harkintavallan
väärinkäyttöä koskevaa kanneperustetta osoittaakseen, että riidanalainen päätös on
lainvastainen.
- 221.
- Tämän vuoksi myös kanneperusteen kolmas osa on hylättävä.
- 222.
- Samojen perusteiden vuoksi kantajien 9.7.1996 tekemää pyyntöä asian
selvittämistoimiin tai prosessinjohtotoimiin ryhtymiseksi (ks. edellä 28 kohta) ei
voida hyväksyä.
- 223.
- Edellä esitetystä seuraa, että neljäs kanneperuste, joka koskee
puolustautumisoikeuksien loukkaamista, on hylättävä kokonaisuudessaan.
Viides kanneperuste: perustamissopimuksen 190 artiklan rikkominen
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 224.
- Kantajat väittävät, että komissio on rikkonut perustamissopimuksen 190 artiklaa.
Sillä oli esillä olevassa asiassa erityinen perusteluvelvollisuus, koska se käsitteli
ensimmäistä kertaa tällaisen hyväksymisjärjestelmän yhteensopivuutta yhteisön
kilpailusääntöjen kanssa. Se ei ole myöskään ottanut huomioon kantajien
hallinnollisen menettelyn kuluessa tekemiä huomautuksia. Kantajat katsovat
erityisesti, että komissio ei ole perustellut riittävästi seuraavia seikkoja: 1) SCK:n
luonnehtimista perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi
yritykseksi ja 2) SCK:n ja FNK:n menettelytapojen aiheuttamaa kilpailun rajoitusta
ja vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
- 225.
- Komissio ei ole vastannut erikseen tähän kanneperusteeseen.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 226.
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yksittäistapausta koskevan päätöksen
perusteluvelvollisuuden tarkoituksena on taata, että ne, joita asia koskee, saavat
riittävät tiedot voidakseen arvioida, onko päätös perusteltu vai liittyykö siihenmahdollisesti virhe, jonka perusteella päätöksen pätevyys voidaan riitauttaa, ja että
yhteisöjen tuomioistuimet voivat valvoa päätöksen lainmukaisuutta. Tämän
velvoitteen laajuus riippuu kyseisen toimen luonteesta ja asiayhteydestä päätöstä
tehtäessä (ks. mm. asia C-350/88, Delacre ym. v. komissio, tuomio 14.2.1990,
Kok. 1990, s. I-395, 15 kohta; asia T-504/93, Tiercé Ladbroke v. komissio, tuomio
12.6.1997, Kok. 1997, s. II-923, 149 kohta). Komission on siis esitettävä
nimenomaiset perustelut, jos sen tekemän päätöksen vaikutukset ulottuvat
huomattavasti pidemmälle kuin sitä edeltävät päätökset (asia 73/74, Papier Peints
v. komissio, tuomio 26.11.1975, Kok. 1975, s. 1491, 31 kohta).
- 227.
- Esillä olevassa asiassa väitetystä erityisestä perusteluvelvollisuudesta on todettava,
että vaikka komissio lausuu riidanalaisen päätöksen päätösosassa vain
vuokrauskiellosta ja suositushintoja sekä sisäisiä hintoja koskevasta järjestelmästä,
se on kuitenkin todennut, mitkä edellytykset julkisuus, riippumattomuus, avoimuus
ja muiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksyminen hyväksymisjärjestelmän
on täytettävä, jotta sen voidaan katsoa olevan yhteensopiva perustamissopimuksen
85 artiklan 1 kohdan kanssa (riidanalaisen päätöksen 23 perustelukappale).
Kantajat eivät voi väittää, että riidanalaisen päätöksen päätösosa menisi mainittujen
rikkomisten osalta (vuokrauskielto ja suositushintoja sekä sisäisiä hintoja koskeva
järjestelmä) huomattavasti komission aikaisempia päätöksiä pidemmälle. Komissio
on joka tapauksessa selvittänyt riidanalaisessa päätöksessä yksityiskohtaisesti, miksi
suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskevalla järjestelmällä ja vuokrauskiellolla
rikottiin perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa (2031 perustelukappale) ja
miksi näille menettelytavoille ei ole voitu myöntää poikkeuslupaa
perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla (3239 perustelukappale). Se
on samoin perustellut riittävästi, miksi se on katsonut, että SCK on
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys
(17 perustelukappale).
- 228.
- Väitteestä, jonka mukaan komission olisi pitänyt ottaa huomioon kantajien
hallinnollisessa menettelyssä esittämät huomautukset, on todettava, että vaikka
komission on perustamissopimuksen 190 artiklan mukaan mainittava ne tosiseikat,
jotka ovat päätöksen syynä ja ne oikeudelliset seikat, joiden perusteella se on tehnyt
kyseisen päätöksen, tässä määräyksessä ei kuitenkaan edellytetä, että sen on
mainittava kaikki hallinnollisessa menettelyssä esitetyt tosiseikat ja oikeudelliset
seikat (em. asia BAT ja Reynolds v. komissio, tuomion 72 kohta ja em. asia Tiercé
Ladbroke v. komissio, 149 kohta). Asiaa koskevista asiakirjoista ei ilmene, että
komissio ei olisi ottanut huomioon jotain hallinnollisessa menettelyssä esitettyä
olennaista seikkaa (ks. em. asia Publishers Association v. komissio, tuomion 41 ja
42 kohta).
- 229.
- Tämän vuoksi perustamissopimuksen 190 artiklan rikkomista koskeva kanneperuste
on perusteeton.
- 230.
- Kaiken edellä esitetyn perusteella riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevat
vaatimukset on hylättävä.
3. Toissijaiset vaatimukset, jotka koskevat sakkojen poistamista tai niiden määrän
alentamista
- 231.
- Kantajat vetoavat kolmeen kanneperusteeseen tukeakseen toissijaisia
vaatimuksiaan, jotka koskevat sakkojen poistamista tai niiden määrän alentamista.
Ensimmäinen kanneperuste koskee asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan
rikkomista, toinen suhteellisuusperiaatteen loukkaamista ja kolmas
perustamissopimuksen 190 artiklan rikkomista.
Ensimmäinen kanneperuste: asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan rikkominen
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 232.
- Kantajat väittävät, ettei sakon määrääminen ole ollut perusteltua. Ne väittävät, että
riidanalaisen päätöksen 44 perustelukappaleeseen sisältyvä toteamus, jonka mukaan
FNK ja SCK eivät ole voineet olla tietämättömiä siitä, että kyseessä olevien
menettelytapojen tarkoituksena oli kilpailun rajoittaminen, tai niistä seurasi ainakin,
että kilpailu rajoittui(3) ei pidä paikkaansa.
- 233.
- SCK:n ei voida olettaa olleen tietoinen siitä, että vuokrauskiellon tarkoituksena oli
rajoittaa kilpailua tai että siitä seurasi, että kilpailu rajoittui, koska ensinnäkin
hyväksymisneuvosto oli todennut, että vuokrauskielto oli ainoa keino
hyväksymisjärjestelmän johdonmukaisuuden säilyttämiseksi ja koska komissio oli itse
todennut asiassa T-213/95 antamassaan vastineessa, että tämä asia oli sekä
käsitteellisesti että kilpailupoliittisesti monimutkainen. Joka tapauksessa komissio
on todennut eräässä aikaisemmassa tapauksessa, että se, ettei se ollut koskaan
ennen tehnyt päätöstä tietyn tyyppisestä rikkomisesta, oli riittävä syy olla
määräämättä sakkoa (ETY:n perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan soveltamisesta
26 päivänä heinäkuuta 1988 tehty komission päätös 88/501/ETY [IV/31.043 Tetra
Pak I (BTG-lisenssi) [EYVL L 272, s. 27, jäljempänä päätös 88/501]).
- 234.
- Kantajat viittaavat FNK:n suositushintojen osalta perustamissopimuksen 85 artiklan
3 kohdan soveltamisesta tiettyihin franchising-sopimusten ryhmiin 30 päivänä
marraskuuta 1988 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 4087/88 (EYVL L 359,
s. 46, jäljempänä asetus N:o 4087/88) 5 artiklaan ja perustamissopimuksen
85 artiklan 3 kohdan soveltamisesta tiettyihin sopimusten, päätösten ja
yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin vakuutusalalla 31 päivänä
toukokuuta 1991 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1534/91 (EYVL L 143,
s. 1, jäljempänä asetus N:o 1534/91) 1 artiklan 1 kohtaan sekä yhteisöjen
tuomioistuimen asiassa 161/84, Pronuptia, 28.1.1986 antamaan tuomioon
(Kok. 1986, s. 353), joista niiden mukaan käy ilmi, ettei pelkästään sellaisten
suositushintojen, jotka eivät olleet sitovia, soveltamisen voitu katsoa olevan yhteisön
oikeuden vastaista. Vaikka FNK:n voitaisiin katsoa olevan vastuussa sisäisten
hintojen vahvistamisesta, sen ei ole voitu kohtuudella edellyttää olevan tietoinen
siitä, että tällä toiminnalla rikottiin perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa,
koska komissio oli jo hyväksynyt kahteen eri kertaan vastaavanlaiset sisäiset
hintajärjestelmät pankkialalla (päätös 87/103 ja ETY:n perustamissopimuksen
85 artiklassa tarkoitetusta menettelystä 19 päivänä heinäkuuta 1989 tehty komission
päätös 89/512/ETY [IV/31.499 alankomaalaiset pankit] [EYVL L 253, s. 1]).
- 235.
- Komissio toteaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jotta voitaisiin katsoa,
että kilpailusääntöjä on rikottu tahallisesti, ei ole välttämätöntä, että yritys on ollut
tietoinen siitä, että se on rikkonut vastoin 85 artiklassa määrättyä kieltoa. Riittää,
kun se ei ole voinut olla tietämättä, että riitautetun toiminnan tavoitteena oli
rajoittaa kilpailua (asia 246/86, Belasco ym. v. komissio, tuomio 11.7.1989,
Kok. 1989, s. 2117, 41 kohta). Tämä pätee komission mukaan kantajiin. Komissio
toteaa vielä erityisesti FNK:sta, ettei se voi vedota edellä mainitussa asiassa
Pronuptia annettuun tuomioon, asetuksiin (ETY) N:o 4087/88 ja (ETY)
N:o 1534/91 tai komission pankkialaa koskevaan päätöskäytäntöön, koska ne
koskivat vapaita hintajärjestelmiä, kun taas esillä olevassa asiassa suositushinnat ja
sisäiset hinnat olivat sitovia ja niitä sovellettiin asiakkaisiin.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 236.
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kilpailusääntöjen rikkomista, josta voidaan
määrätä seuraamuksia, on tahallinen tai tuottamuksellinen rikkominen, ja sen osalta
riittää, kun rikkomukseen syyllistynyt ei ole voinut olla tietämättä, että tämän
toiminnan täytyi rajoittaa kilpailua (asia T-43/92, Dunlop Slazenger v. komissio,
tuomio 7.7.1994, Kok. 1994, s. II-441, 142 kohta ja em. oikeuskäytäntö).
- 237.
- SCK:n väitteitä, joiden mukaan se ei ollut tietoinen siitä, että vuokrauskiellolla
rajoitettiin kilpailua, ei voida hyväksyä. Asiaa koskevista asiakirjoista ei käy ilmi,
että hyväksymisneuvosto olisi todennut vuokrauskiellon olleen ainoa keino täyttää
hyväksymisneuvoston hyväksymisperusteiden 2 artiklan 5 kohdassa mainittu
hyväksymisjärjestelmän johdonmukaisuutta koskeva edellytys. Hyväksymisneuvoston
22.4.1992 päivätyssä kertomuksessa, johon kantajat ovat viitanneet, todetaan vain,
ettei SCK noudata enää tätä kohtaa sen jälkeen, kun se on lakannut soveltamasta
vuokrauskieltoa kansallisen tuomioistuimen antaman välipäätöksen seurauksena,
eikä se ole määrännyt vaihtoehtoisesta ratkaisusta (SCK on tuomioistuimen
tekemän päätöksen seurauksena lakannut soveltamasta kyseistä ehtoa
[vuokrauskieltoa], mutta se ei ole vielä määrännyt muuta ehtoa, joka vastaisi
järjestelmän perimmäistä tavoitetta eli sen varmistamista, että vuokrattaessa
nostureita muilta yrityksiltä myös nämä nosturit ovat vaatimusten mukaisia. Tästä
syystä SCK ei täytä hyväksymisperusteiden 2 artiklan 5 kohdassa määrättyä
edellytystä).
- 238.
- Sillä, että komissio on todennut asian olevan monimutkainen, ei myöskään voida
perustella sitä, ettei SCK ole ollut tietoinen kilpailunrajoituksesta. Ei ole
mahdollista, että SCK olisi voinut katsoa, että vuokrauskielto, jolla rajoitetaan
hyväksynnän saaneiden yritysten sopimusvapautta ja jolla vaikutetaan järjestelmän
ulkopuolisten yritysten asemaan, ei ollut omiaan rajoittamaan kilpailua ja
aiheuttamaan ongelmia yhteisön kilpailuoikeuden kannalta.
- 239.
- Komission päätöksellä olla määräämättä sakkoja päätöksessä 88/501 sillä
perusteella, että todetut rikkomiset olivat luonteeltaan melko uusia, ei myönnetä
immuniteettia sakoista yrityksille, jotka ovat syyllistyneet sellaisiin rikkomisiin,
joista komissio ei ole aikaisemmin määrännyt seuraamuksia. Komissiolla on
harkintavaltaa päättää kunkin tapauksen erityisten seikkojen perusteella siitä, onko
sen toteaman rikkomisen seuraamukseksi ja kilpailuoikeuden tehokkaan
vaikutuksen säilyttämiseksi tarpeen määrätä sakkoja. Tämän osalta on todettava,
että kantajien on täytynyt olla tietoisia niistä vaikutuksista, joita vuokrauskiellolla
oli hyväksymisjärjestelmässä, joka ei ollut avoin ja jossa ei sallittu muiden
järjestelmien vastaavien takeiden hyväksymistä.
- 240.
- FNK:n suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä oli sitova (ks. edellä
159164 kohta) ja tämä järjestelmä koski sekä FNK:n jäsenten välisiä suhteita
(sisäiset hinnat) että sen jäsenten ja rakennuttajien välisiä suhteita (suositushinnat).
Näiden piirteiden vuoksi esillä oleva asia eroaa perustavalla tavalla edellä
mainitussa asiassa Pronuptia annetussa tuomiossa, asetuksessa (ETY) N:o 4087/88
ja asetuksessa (ETY) N:o 1534/91, sellaisena kuin tämä asetus on
täytäntöönpantuna asetuksella (ETY) N:o 3932/92 sekä komission pankkialaa
koskevassa päätöskäytännössä tutkituista tapauksista, joihin kantajat ovat vedonneet
(ks. edellä 234 kohta). On lisättävä, että suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskevan
järjestelmän tavoitteena oli nostaa markkinahintoja (ks. edellä 163 ja 164 kohta).
Näiden seikkojen vuoksi ei ole mahdollista, että FNK ei olisi ollut tietoinen siitä,
että sen suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä sai aikaan kilpailun
rajoituksen.
- 241.
- Tästä seuraa, että ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.
Toinen kanneperuste: suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 242.
- Kantajat väittävät, että komission riidanalaisen päätöksen 45 perustelukappaleessa
esittämät seikat, joiden perusteella se on vahvistanut sakon määrän, eivät ole asian
kannalta merkityksellisiä. Sakon määrä ei ole niiden mukaan oikeassa suhteessa
nosturinvuokrausalan yhteismarkkinoiden väitettyyn häiriöön nähden. Komissio on
myös virheellisesti katsonut, että SCK ja FNK jotka yhdessä edustavat vain noin
40 prosenttia markkinoilla toimivista yrityksistä ja joilla ei siis ole merkittävää
osuutta nosturinvuokrausmarkkinoista ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. LisäksiFNK on vapaaehtoisesti pysyttänyt voimassa 11.2.1992 annetulla kansallisen
tuomioistuimen välipäätöksellä aikaansaadun tilanteen, huolimatta sen
kumoamisesta 9.7.1992 muutoksenhaun seurauksena. Tällainen toiminta, jonka
vuoksi kantajille ei olisi pitänyt määrätä lainkaan sakkoa (ETY:n
perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 5 päivänä syyskuuta 1979 tehty
komission päätös 79/934/ETY [IV/29.021 BP Kemi DDSF] [EYVL L 286,
s. 32]), on joka tapauksessa riittävä syy alentaa sakon määrää huomattavasti.
- 243.
- Komission määräämät sakot ovat lisäksi kohtuuttoman suuria, koska FNK:lla ja
SCK:lla ei ole riittävästi varoja voidakseen maksaa ne. Kantajat toteavat SCK:n
osalta, että rikkomisen lyhyt kesto (ETY:n perustamissopimuksen 86 artiklan
soveltamisesta 19 päivänä joulukuuta 1974 tehty komission päätös 75/75/ETY
[IV/28.851 General Motors Continental] [EYVL L 29, s. 14]) ja se seikka, ettei
komissio ole koskaan aikaisemmin ottanut kantaa kilpailusääntöjen soveltamisen
hyväksymisjärjestelmiin (asia C-62/86, AKZO v. komissio, tuomio 3.7.1991,
Kok. 1991, s. I-3359, 163 kohta) ovat lieventäviä seikkoja, joiden vuoksi sakkojen
määrän alentaminen on perusteltua. Ne toteavat FNK:n osalta, ettei komissiolla
ollut oikeutta ottaa huomioon FNK:n jäsenten liikevaihdon suuruutta sen
vahvistaessa sakon määrää, koska riidanalainen päätös on osoitettu FNK:lle eikä
sen yksittäisille jäsenille. Lopuksi sakon määrää pitäisi niiden mukaan alentaa,
koska komissio on rikkonut hallinnollisessa menettelyssä ihmisoikeussopimuksen
6 artiklaa, koska se ei ole tehnyt ratkaisua kohtuullisessa ajassa.
- 244.
- Kantajat viittaavat väliintulokirjelmästä tekemissään huomautuksissa vielä EY:n
perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 5 päivänä kesäkuuta 1996 tehtyyn
komission päätökseen 96/438/EY (IV/34.983 FENEX) (EYVL L 181, s. 28,
jäljempänä päätös 96/438), jossa komissio määräsi vain 1 000 ecun suuruisen sakon,
ja ne väittävät, että mainitussa tapauksessa kyseessä ollut rikkominen vastaa
piirteiltään sitä rikkomista, johon FNK:n on väitetty syyllistyneen.
- 245.
- Komissio vastaa tähän, että kantajat eivät voi väittää, ettei yhteisön markkinoilla
ole ollut häiriöitä. Kantajilla on yhdessä huomattava osuus Alankomaiden
markkinoista. Suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä oli ollut
olemassa yli kymmenen vuoden ajan, kun FNK keskeytti sen soveltamisen
Arrondissementsrechtbank te Utrechtin puheenjohtajan 11.2.1992 tekemän
välipäätöksen jälkeen. Sakkojen määrä ei ole kohtuuttoman suuri, koska kantajien
jäsenten liikevaihto on yli 200 miljoonaa ecua. Sakkoa määrättäessä on otettu
huomioon SCK:n rikkomisen suhteellisen lyhyt kesto. Komission mukaan se ei ole
rikkonut ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 246.
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sakon määrä on porrastettava rikkomiseen
liittyvien seikkojen ja rikkomisen vakavuuden perusteella, ja sakon määrää
vahvistettaessa rikkomisen vakavuutta on arvioitava erityisesti ottaen huomioon
aiheutettujen kilpailunrajoitusten luonne (ks. asia T-77/92, Parker Pen v. komissio,
tuomio 14.7.1994, Kok. 1994, s. II-549, 92 kohta).
- 247.
- Komissio on arvioinut riidanalaisen päätöksen 45 perustelukappaleessa rikkomisten
vakavuutta voidakseen vahvistaa kantajille määrättävän sakon määrän. Se on
todennut aluksi, että FNK:n hintajärjestelmällä ja SCK:n vuokrauskiellolla
valvotaan tai rajoitetaan Alankomaiden nosturinvuokrausmarkkinoita
keinotekoisesti ja siten vääristetään nosturinvuokrausalan yhteisön markkinoita.
Se on todennut tämän jälkeen, että kantajat ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa,
ja ne muodostuvat useista yrityksistä, joilla on merkittävä osa nosturien
vuokrausmarkkinoista ja että rajoituksista luovuttiin vasta tuomioistuimen tätä
koskevan päätöksen jälkeen.
- 248.
- Koska rikkomisten vakavuutta koskevien arviointiseikkojen merkityksellisyys on
selvää, on tutkittava, pitävätkö tätä koskevat toteamukset asiallisesti paikkansa.
- 249.
- Kuten on jo todettu, SCK:n vuokrauskiellolla ja FNK:n suositushintoja ja sisäisiä
hintoja koskevalla järjestelmällä rikottiin perustamissopimuksen 85 artiklan
1 kohtaa. Tämän osalta on todettava, että kyseessä oleva vuokrauskielto, joka liittyy
järjestelmään, joka ei ole täysin avoin ja jossa ei sallita muiden järjestelmien
vastaavien takeiden hyväksymistä, rajoitti järjestelmän ulkopuolisten ja erityisesti
muiden kuin alankomaalaisten yritysten kilpailumahdollisuuksia. Lisäksi FNK:n
hintajärjestelmä rajoitti huomattavasti FNK:n jäsenten välistä kilpailua. FNK:n ja
SCK:n riidanalaiset toimet ovat siis aiheuttaneet huomattavia häiriöitä
nosturinvuokrausalan yhteisön markkinoilla. Kantajat ovat kanteessa itse todenneet
FNK:n ja SCK:n läheisestä yhteydestä toisiinsa, että FNK:lla ja SCK:lla on lähes
yhtä paljon jäseniä, ja nämä yritykset ovat suureksi osaksi samoja. Komissio ei ole
myöskään tehnyt arviointivirhettä katsoessaan, että FNK:n jäsenten ja SCK:n
hyväksynnän saaneiden yritysten osuus nosturinvuokrausmarkkinoista on
huomattava. Komissio on arvioinut riidanalaisessa päätöksessä, että FNK:n ja
SCK:n osuus Alankomaiden nosturinvuokrausmarkkinoista oli 78 tai 51 prosenttia
(6 perustelukappale). Kantajat ovat itse todenneet hallinnollisessa menettelyssä
niiden markkinaosuuden olevan juuri 51 prosenttia. Kantajat ovat kiistäneet
21.10.1994 päivättyyn väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa komission
esittämän luvun (75 prosenttia), ja väittäneet, että FNK:n jäsenillä oli 31.12.1993
yhteensä 1 544 siirrettävää nosturia koko nosturinvuokrausmarkkinoilla olevista
noin 3 000 siirrettävästä nosturista, eli niiden markkinaosuus oli 51 prosenttia. Tästä
syystä kantajien väite, jonka mukaan FNK:n ja SCK:n joihin kuuluvat yritykset
ovat pääasiallisesti samoja markkinaosuus on vain 40 prosenttia Alankomaiden
nosturinvuokrausmarkkinoista, on hylättävä. Joka tapauksessa myös 40 prosentin
markkinaosuus on huomattava osa alankomaiden nosturinvuokrausmarkkinoista.
FNK ei voi myöskään sakon poistamiseksi tai sen määrän alentamiseksi väittää, että
se on pysyttänyt voimassa 11.2.1992 tehdyllä välipäätöksellä aikaansaadun tilanteen
siitä huolimatta, että muutoksenhakutuomioistuin kumosi kyseisen päätöksen
9.7.1992. Koska sakko koskee vain 6.2.1992 edeltävää aikaa (riidanalaisen
päätöksen 46 perustelukappale), sillä, ettei FNK ole soveltanut suositushintoja ja
sisäisiä hintoja koskevaa järjestelmää 11.2.1992 jälkeen, ei ole merkitystä
arvioitaessa rikkomisen vakavuutta ennen 6.2.1992.
- 250.
- Ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevasta perusteesta on
todettava, että se ei ole perusteltu (ks. edellä 5370 kohta). Tästä syystä myöskään
vaatimusta, jonka mukaan sakon määrää on alennettava sillä perusteella, että
kohtuullista aikaa koskevaa periaatetta on loukattu, ei voida hyväksyä.
- 251.
- Kantajat eivät voi myöskään vedota päätökseen 96/438. Tästä päätöksestä käy
nimittäin ilmi, että FENEXin ehdottamat hinnat olivat puhtaasti ohjeellisia. Tässä
asiassa ei siis ollut kysymyksessä hintajärjestelmä, joka kuten esillä olevassa asiassa
olisi sitonut yhteenliittymän jäseniä sen vuoksi, että niillä oli velvollisuus noudattaa
kohtuullisia hintoja (ks. edellä 159164 kohta). On lisäksi selvää, että toisin kuin
FNK:n tapauksessa (Arrondissementsrechtbank te Utrechtin puheenjohtajan
11.2.1992 tekemä välipäätös; ks. edellä 8 kohta), kansallinen tuomioistuin tai muu
viranomainen ei ole määrännyt FENEXiä lopettamaan hintojen julkistamista.
Tämän lisäksi FENEX oli vapaaehtoisesti luopunut suositushintojen julkistamisesta,
ennen kuin komissio päätti viran puolesta, ei siis sille tehdyn valituksen perusteella,
aloittaa menettelyn FENEXiä vastaan.
- 252.
- Suhteellisuusperiaatteen loukkaamisesta sillä perusteella, että sakkojen suuruus on
määrätty kantajien varallisuuden perusteella, on todettava, että vakiintuneen
oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa käytetty
yleisluonteinen ilmaus rikkominen koskee erotuksetta sopimuksia, yritysten välisiä
yhdenmukaistettuja menettelytapoja sekä yritysten yhteenliittymien päätöksiä, ja sen
käyttö osoittaa, että tässä säännöksessä säädetyt enimmäismäärät soveltuvat samalla
tavalla sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin sekä yritysten
yhteenliittymien päätöksiin. Tämän seurauksena 10 prosentin suuruinen
liikevaihdosta laskettava enimmäismäärä on laskettava suhteessa kunkin kyseisen
sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan osapuolena olevan yrityksen
saavuttamaan liikevaihtoon tai yhteenliittymään kuuluvien yritysten
yhteenlaskettuun liikevaihtoon, ainakin silloin, kun sisäisten sääntöjen mukaan
yhteenliittymä pystyy tekemään jäseniä sitovia päätöksiä. Tällaisen päättelyn
perusteltavuutta tukee se, että yritysten yhteenliittymän mahdollisesti käyttämä
vaikutusvalta markkinoilla ei riipu sen omasta liikevaihdosta, joka ei osoita sen
kokoa eikä markkinavoimaa, vaan sen jäsenten liikevaihdosta, joka on osoitus sen
koosta ja markkinavoimasta (em. asia CB ja Europay v. komissio, 136 ja 137 kohta
sekä em. asia SPO ym. v. komissio, 385 kohta).
- 253.
- Esillä olevassa asiassa ei ole kiistetty, että FNK on yritysten yhteenliittymä (FNK:n
ilmoituksen 8 kohta). Lisäksi FNK:n sääntöjen 6 artiklan nojalla yhteenliittymä
pystyy tekemään jäseniään sitovia päätöksiä. Kantajat eivät siis voi väittää, ettei
komissiolla olisi ollut oikeutta ottaa huomioon FNK:n jäsenten liikevaihtoa sen
vahvistaessa tälle yhteenliittymälle määrättävän sakon määrää.
- 254.
- SCK:lle määrätystä sakosta on todettava, että komissio on riidanalaisessa
päätöksessä (17 perustelukappale) todennut oikein perustein, että SCK on yritys
eikä yritysten yhteenliittymä. Tästä syystä komissiolla ei ollut oikeutta ottaa
huomioon hyväksynnän saaneiden yritysten liikevaihtoa sen vahvistaessa sakon
määrän. SCK:n vuoden 1994 vuosikertomuksesta käy ilmi, että sen liikevaihto oli
608 231 guldenia, eli noin 288 750 ecua. Vaikka komissio on noudattanut asetuksen
N:o 17 15 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädettyä ylärajaa, on selvää, että
SCK:lle määrätty 300 000 ecun suuruinen sakko, joka ylittää SCK:n riidanalaisen
päätöksen tekemistä edeltävänä vuonna toteuttaman liikevaihdon, on suhteeton.
- 255.
- Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo sille
kuuluvan täyden harkintavallan perusteella, että on perusteltua alentaa sakon
määrää 100 000 ecuun.
Kolmas kanneperuste: perustamissopimuksen 190 artiklan rikkominen
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
- 256.
- Kantajat väittävät, että komissio on perustellut sakon määrän puutteellisesti (asia
45/69, Boehringer Mannheim v. komissio, tuomio 15.7.1970, Kok. 1970, s. 769 ja
811; yhdistetyt asiat 40/7348/73, 50/73, 54/73, 55/73, 56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73,
Suiker Unie ym. v. komissio, tuomio 16.12.1975, Kok. 1975, s. 1663, 612 kohta ja
yhdistetyt asiat 100/80103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio
7.6.1983, Kok. 1983, s. 1825, 120 kohta).
- 257.
- Komissio viittaa tämän osalta riidanalaisen päätöksen 45 ja
46 perustelukappaleeseen.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 258.
- On muistettava, että asianosaisille vastaisten päätösten perustelua koskevan
velvollisuuden tarkoituksena on tehdä mahdolliseksi se, että asianosaiset saavat
tarpeelliset tiedot siitä, onko päätös asianmukainen ja että tuomioistuimet voivat
valvoa kyseisen päätöksen laillisuutta (ks. edellä 226 kohdassa mainittu
oikeuskäytäntö ja asia T-150/89, Martinelli v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok. 1995,
s. II-1165, 65 kohta).
- 259.
- Komissio on todennut riidanalaisen päätöksen 44 perustelukappaleessa, että SCK:n
ja FNK:n on täytynyt olla tietoisia siitä, että kyseessä olevan liiketoiminnantarkoituksena oli kilpailun rajoittaminen, tai siitä seurasi ainakin, että kilpailu
rajoittui. Se on arvioinut 45 ja 46 perustelukappaleissa rikkomisten vakavuutta ja
kestoa voidakseen vahvistaa kantajille määrättävän sakon määrän. Näissä kahdessa
perustelukappaleessa on annettu kantajille tarvittavat tiedot, jotta ne voivat
arvioida, ovatko niille määrätyt sakot perusteltuja ja jotta ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuin voi valvoa niiden laillisuutta.
- 260.
- Kolmatta kanneperustetta ei siis voida hyväksyä.
- 261.
- Edellä esitetystä seuraa, että sakkojen poistamista koskevat vaatimukset on
hylättävä ja että ainoastaan SCK:lle määrätyn sakon määrää on alennettava.
Oikeudenkäyntikulut
- 262.
- Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan
2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan
oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Kuitenkin saman artiklan
3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen
asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, yhteisöjen ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten
kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan. Asiassa T-213/95 kantajat
ovat hävinneet kaikki vaatimuksensa ja asiassa T-18/96 pääasialliset vaatimuksensa
sekä suurimman osan toissijaisista vaatimuksistaan. Tämän vuoksi työjärjestyksen
87 artiklan 3 kohtaa ei ole syytä soveltaa. Kantajat velvoitetaan tästä syystä
korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut, välitoimia koskevasta
oikeudenkäynnistä aiheutuneet kulut mukaan luettuina. Kantajat velvoitetaan lisäksi
korvaamaan väliintulijoiden oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN
(laajennettu neljäs jaosto)
on antanut seuraavan tuomiolauselman:
1) Asiat T-213/95 ja T-18/96 yhdistetään tuomion julistamista varten.
2) EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 29 päivänä
marraskuuta 1995 tehdyn komission päätöksen 95/551/EY (IV/34.179,
34.202, 34.216 Stichting Certificatie Kraanverhuurbedrijf ja Federatie van
Nederlandse Kraanverhuurbedrijven) 5 artiklan 2 kohdassa Stichting
Certificatie Kraanverhuurbedrijfille määrättyä sakkoa alennetaan
100 000 ecuun.
3) Kanteet hylätään muilta osin.
4) Kantajat vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoitetaan
korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut, välitoimia koskevasta
oikeudenkäynnistä aiheutuneet kulut mukaan lukien. Kantajat velvoitetaan
korvaamaan myös väliintulijoiden oikeudenkäyntikulut.
LenaertsLindh
Azizi
Cooke Jaeger
|
Julistettiin Luxemburgissa 22 päivänä lokakuuta 1997.
H. Jung
P. Lindh
kirjaaja
laajennetun neljännen jaoston puheenjohtaja
Sisällys
Kanteiden perustana olevat tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet
II - 3
Asianosaisten väitteet
II - 8
Vahingonkorvauskanne (asia T-213/95)
II - 9
1. Lainvastaiseksi väitetty komission toiminta
II - 10
Ensimmäinen kanneperuste: ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan rikkominen
II - 10
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 10
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 12
Toinen kanneperuste: oikeusvarmuuden periaatteen loukkaaminen
II - 17
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 17
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 17
Kolmas kanneperuste: luottamuksensuojan periaatteen loukkaaminen
II - 18
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 18
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 18
Neljäs kanneperuste: oikeutta tulla kuulluksi on loukattu
II - 19
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 19
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 20
2. Syy-yhteys
II - 21
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 21
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 21
Päätöksen 95/551/EY mitättömyyden toteamista tai kumoamista koskeva kanne
(asia T-18/96)
II - 22
1. Riidanalaisen päätöksen mitättömyyden toteamista koskevat vaatimukset
II - 22
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 22
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 23
2. Riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevat vaatimukset
II - 24
Ensimmäinen kanneperuste: asetuksen N:o 17 3, 4, 6 ja 9 artiklan rikkominen
II - 25
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 25
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 25
Toinen kanneperuste: perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkominen
II - 25
Ensimmäinen osa, joka koskee sitä, että SCK:n on virheellisesti katsottu
olevan perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yritys
II - 26
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 26
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 26
Toinen osa, joka koskee toisaalta oikeudellista virhettä sen osalta, että
komissio on käyttänyt perusteena avoimuutta, julkisuutta, riippumattomuutta
ja muiden järjestelmien vastaavien takeiden hyväksymistä koskevia
edellytyksiä arvioidessaan, onko hyväksymisjärjestelmä yhteensopiva
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kanssa, ja toisaalta
arviointivirhettä, jonka komissio on tehnyt katsoessaan, että vuokrauskiellon
tarkoituksena oli rajoittaa kilpailua tai että siitä seurasi, että kilpailu
rajoittui perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla
II - 27
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 27
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi
asiasta
II - 29
Kolmas osa, joka koskee sitä, että komissio on tehnyt arviointivirheen
katsoessaan, että suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskevan järjestelmän
tarkoituksena oli rajoittaa kilpailua tai että siitä seurasi, että kilpailu
rajoittui perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla
II - 34
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 34
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi
asiasta
II - 36
a) Suositushintoja ja sisäisiä hintoja koskeva järjestelmä
II - 36
b) FNK:n vastuu sisäisten hintojen vahvistamisesta
II - 38
Neljäs osa, joka koskee arviointivirhettä vaikutuksista jäsenvaltioiden
väliseen kauppaan
II - 40
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 40
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi
asiasta
II - 40
Kolmas kanneperuste: perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan
rikkominen
II - 42
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 42
Komission päätös siitä, ettei se myönnä SCK:n vuokrauskiellolle
poikkeuslupaa
II - 42
Komission päätös siitä, ettei se myönnä suositushintoja ja sisäisiä
hintoja koskevalle järjestelmälle poikkeuslupaa
II - 43
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 44
Komission päätös siitä, ettei se myönnä SCK:n vuokrauskiellolle
poikkeuslupaa
II - 44
Komission päätös siitä, ettei se myönnä suositushintoja ja sisäisiä
hintoja koskevalle järjestelmälle poikkeuslupaa
II - 48
Neljäs kanneperuste: puolustautumisoikeuksien loukkaaminen
II - 50
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 50
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 51
Viides kanneperuste: perustamissopimuksen 190 artiklan rikkominen
II - 52
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 53
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 53
3. Toissijaiset vaatimukset, jotka koskevat sakkojen poistamista tai niiden määrän
alentamista
II - 54
Ensimmäinen kanneperuste: asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan
rikkominen
II - 54
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 54
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 55
Toinen kanneperuste: suhteellisuusperiaatteen loukkaaminen
II - 57
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 57
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 58
Kolmas kanneperuste: perustamissopimuksen 190 artiklan rikkominen
II - 60
Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista
II - 60
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
II - 61