UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)

18 päivänä syyskuuta 2014 (*)

Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmä – Tuottamusvastuu – Komissio ei antanut tietoja varastetuiksi väitetyistä päästöoikeuksista eikä suostunut estämään niitä koskevia rekisteritapahtumia – Oikeussäännön, jolla annetaan yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeinen rikkominen – Ankara vastuu

Asiassa T‑317/12,

Holcim (Romania) SA, kotipaikka Bukarest (Romania), edustajanaan asianajaja L. Arnauts,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään K. Mifsud-Bonnici ja E. White,

vastaajana,

jossa on kyse yhtäältä tuottamusvastuun alaan kuuluvasta vaatimuksesta saada korvaus vahingosta, joka kantajalle väitetään aiheutuneen siitä syystä, että komissio kieltäytyi luovuttamasta kantajalle tietoja siltä varastetuiksi väitetyistä kasvihuonekaasujen päästöoikeuksista ja estämästä kaikkia kyseisiä päästöoikeuksia koskevia rekisteritapahtumia, ja toisaalta ankaran vastuun alaan kuuluvasta vahingonkorvausvaatimuksesta,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja D. Gratsias (esittelevä tuomari) sekä tuomarit M. Kancheva ja C. Wetter,

kirjaaja: hallintovirkamies S. Spyropoulos,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 27.2.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

I       Kioton pöytäkirjasta johtuvat velvoitteet

1        Ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus allekirjoitettiin Euroopan talousyhteisön puolesta 13.6.1992. Se hyväksyttiin Euroopan yhteisön puolesta ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen tekemisestä 15.12.1993 annetulla neuvoston päätöksellä 94/69/EY (EYVL L 33, s. 11) ja tuli Euroopan yhteisön osalta voimaan 21.3.1994.

2        Ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirja (jäljempänä Kioton pöytäkirja) allekirjoitettiin Euroopan yhteisön puolesta 29.4.1998. Pöytäkirja hyväksyttiin Euroopan yhteisön puolesta 25.4.2002 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2002/358/EY (EYVL L 130, s. 1).

3        Kioton pöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdassa määrätään, että vuosien 2008 ja 2012 välisenä aikana kukin ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen liitteessä I mainituista valtioista ja kansainvälisistä järjestöistä varmistaa, etteivät niiden tiettyjen kasvihuonekaasujen päästöjen kokonaismäärät ylitä asetettua määrää, jota kutsutaan ˮsallituksi päästömääräksiˮ. Liitteessä tarkoitettuihin kansainvälisiin järjestöihin kuului Euroopan yhteisö, jonka seuraaja on Euroopan unioni SEU 1 artiklan kolmannen kohdan nojalla, sellaisena kuin sitä on muutettu Lissabonin sopimuksella.

4        Kioton pöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sallittu päästömäärä ilmaistaan hiilidioksidiekvivalenttitonneina siten, että yksi tonni vastaa yhtä ˮsallittua päästömääräyksikköäˮ (assigned amount unit, AAU). Vuosien 2008 ja 2012 välisenä aikana kukin Kioton pöytäkirjan liitteessä I mainituista valtioista ja kansainvälisistä järjestöistä saattoi päästöjen määrällisten rajoitus- ja vähennysvelvoitteiden täyttämiseksi toteutettavien toimenpiteiden lisäksi vaikuttaa omaan sallittuun päästömääräänsä siten, ettei se ole todellisia päästöjä pienempi. Niillä oli käytössään useita mahdollisuuksia. Kioton pöytäkirjan 17 artiklan mukaisesti oli ensinnäkin mahdollista saada kolmansilta valtioilta ylimääräisiä sallittuja päästömääräyksiköitä (AAU). Lisäksi oli mahdollista tuottaa toisentyyppisiä yksiköitä yhtäältä ˮvälittömistä ihmisen toiminnan aiheuttamilla maankäytön muutoksilla ja metsätalouden toimenpiteillä, jotka rajataan metsitykseen, uudelleen metsitykseen ja metsänhävitykseenˮ (Kioton pöytäkirjan 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut ˮpoistoyksikötˮ, removal units eli RMU), ja toisaalta tietyillä hankkeilla, joiden tarkoituksena on vähentää muissa valtioissa tuotettuja kasvihuonekaasupäästöjä. Viimeksi mainittuun yksikköryhmään kuului kaksi alaryhmää eli yhtäältä (Kioton pöytäkirjan 6 artiklassa tarkoitetut) ˮpäästövähennysyksikötˮ (emission reduction unit, ERU) ja toisaalta (Kioton pöytäkirjan 12 artiklassa tarkoitetut) ˮsertifioidut päästövähennyksetˮ (certified emission reduction, CER). Sallitut päästömääräyksiköt (AAU), päästövähennysyksiköt (ERU), sertifioidut päästövähennykset (CER) ja poistoyksiköt (RMU) (jäljempänä yhdessä Kioton yksiköt) vastasivat kukin yhtä hiilidioksidiekvivalenttitonnia.

5        Ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen osapuolten konferenssi teki 30.11.2005 Kioton pöytäkirjan osapuolten kokouksen ominaisuudessa päätöksen 13/CMP.1. Kyseisen päätöksen liitteessä määritellään ”[s]allittujen päästömäärien laskemismenetelmät”.

II     Unionissa Kioton pöytäkirjan täytäntöön panemiseksi käyttöön otettu säännöstö

6        Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/87/EY kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta (EUVL L 275, s. 32) annettiin 13.10.2003. Kyseisellä direktiivillä pyritään sen johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan ˮmyötävaikutta[maan] siihen, että Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot täyttävät [Kioton pöytäkirjasta johtuvat] sitoumuksensa tehokkaamminˮ. Direktiivin 19 artiklan 3 kohdassa säädettiin, että ”[t]ämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi komissio antaa asetuksen standardoidusta ja suojatusta rekisterijärjestelmästä. Rekisterit koostuvat standardoiduista sähköisistä tietokannoista, joiden yhteisten tietojen avulla voidaan seurata päästöoikeuksien myöntämistä, hallussapitoa, siirtämistä ja mitätöimistä, taata yleisölle oikeus tutustua tietoihin ja luottamuksellisuus tarvittaessa sekä varmistaa, ettei suoriteta siirtoja, jotka ovat Kioton pöytäkirjasta johtuvien velvoitteiden vastaisia”.

7        Euroopan yhteisöjen komissio antoi kyseisen säännöksen nojalla 21.12.2004 asetuksen (EY) N:o 2216/2004 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen 280/2004/EY mukaisesta standardoidusta ja suojatusta rekisterijärjestelmästä (EUVL L 386, s. 1).

A       Unionin säännöstöllä käyttöön otetut kasvihuonekaasujen päästöoikeudet

8        Direktiivillä 2003/87 otettiin käyttöön käsite ˮkasvihuonekaasujen päästöoikeudetˮ (jäljempänä päästöoikeudet). Sen 3 artiklan a alakohdan mukaan päästöoikeus tarkoittaa ˮoikeutta päästää ympäristöön yhtä hiilidioksiditonnia vastaava määrä tiettynä ajanjaksona”.

9        Yhtäältä päästöoikeuksien ja toisaalta tiettyjen Kioton yksikköjen välillä on yhteys, vaikka ne ovat luonteeltaan erilaisia.

10      Asetuksen N:o 2216/2004 45 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa säädetään yhtäältä, että päästöoikeus, jonka haltija voi olla luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, saadaan ˮmuuntamallaˮ sallittu päästömääräyksikkö (AAU), ja muuntaminen tapahtuu lisäämällä sana ”päästöoikeus” sallitun päästömääräyksikön (AAU) tunnistekoodiin.

11      Direktiivin 2003/87 muuttamisesta 27.10.2004 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2004/101/EY (EUVL L 338, s. 18) lisätyssä direktiivin 2003/87 11 a artiklassa tarjotaan toisaalta tietyille luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille erilaisin varauksin mahdollisuus saada päästöoikeuksia päästövähennysyksiköitä (ERU) tai sertifioituja päästövähennyksiä (CER) ˮvastaanˮ.

B       Päästöoikeuksien myöntäminen ja palauttaminen

12      Direktiivin 2003/87 11 artiklan 2 ja 4 kohdan mukaan asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on myönnettävä 1.1.2008 alkavalla viisivuotiskaudella yhteen liitteessä I lueteltuun toimialaan kuuluvalle toiminnanharjoittajalle tietty määrä kasvihuonekaasujen päästöoikeuksia kutakin vuotta kohti. Päästöoikeudet myönnetään kyseisen vuoden helmikuun 28. päivään mennessä (vuosi N).

13      Direktiivin 2003/87 14 ja 15 artiklan mukaan kalenterivuonna N tarkkaillaan kunkin laitoksen päästöjä, ja ne todennetaan.

14      Direktiivin 2003/87 12 artiklan 3 kohdan mukaan toiminnanharjoittaja palauttaa vuoden N+1 huhtikuun 30. päivään mennessä kalenterivuoden N kokonaispäästöjään vastaavan määrän päästöoikeuksia.

15      Kuten direktiivistä 2003/87 ilmenee, neljä tilannetta ovat tällöin mahdollisia. Ensimmäiseksi on niin, että jos toiminnanharjoittajalla on vuoden N+1 huhtikuun 30. päivänä enemmän päästöoikeuksia kuin sen laitoksen kokonaispäästöt olivat vuonna N, se voi pitää kyseiset ylijääneet oikeudet tai myydä ne. Toiseksi on niin, että jos toiminnanharjoittajalla on sen laitoksen kokonaispäästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia, sille ei jää lainkaan oikeuksia kyseisen laitoksen osalta palauttamisvelvollisuuksien täyttämisen jälkeen. Kolmanneksi on niin, että jos toiminnanharjoittaja toteaa, että sen laitoksen päästöt ovat sillä kyseistä laitosta varten olevien päästöoikeuksien määrää suuremmat, se voi hankkia niitä ennen vuoden N+1 huhtikuun 30. päivää voidakseen täyttää palauttamisvelvollisuutensa. Neljänneksi direktiivin 2003/87 16 artiklan 3 kohdan nojalla on niin, että jos toiminnanharjoittaja ei ole vuoden N+1 huhtikuun 30. päivään mennessä palauttanut vuoden N päästöjään kattavaa päästöoikeuksien määrää, sen on maksettava liikapäästösakko. Tämä liikapäästösakko on 100 euroa kutakin sellaista hiilidioksidiekvivalenttitonnia kohti, jonka osalta toiminnanharjoittaja ei ole palauttanut päästöoikeuksia. Toiminnanharjoittajan on liikapäästösakon maksamisesta huolimatta palautettava vuoden N+2 huhtikuun 30. päivään mennessä vuoden N liikapäästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia. Tällaisessa tilanteessa olevan toiminnanharjoittajan on siis käytännössä hankittava lisäpäästöoikeuksia vuoden N+2 huhtikuun 30. päivään mennessä.

16      Lopuksi todettakoon, että nämä erilaiset mahdollisuudet luovat päästöoikeusmarkkinoiden syntyedellytykset.

C       Päästökauppajärjestelmän toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt

17      Erityistä huomiota on syytä kiinnittää kolmeen säännösryhmään.

18      Ensimmäiseen ryhmään kuuluvassa direktiivin 2003/87 19 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on perustettava rekisterejä ˮsen varmistamiseksi, että päästöoikeuksien myöntämisestä, hallussapidosta, siirtämisestä ja mitätöimisestä pidetään tarkkaa kirjanpitoaˮ. Saman artiklan 2 kohdassa säädetään, että rekistereissä on oltava ˮerilliset tilitˮ, joille kirjataan ˮkunkin sellaisen henkilön päästöoikeudet, jolle päästöoikeuksia myönnetään ja jolle tai jolta niitä siirretäänˮ. Asetuksen N:o 2216/2004 3 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että rekistereiden on kussakin jäsenvaltiossa oltava standardoituja (englanniksi ”standardised”) sähköisiä tietokantoja. Saman artiklan 2 kohdassa lisätään, että rekistereihin on kuuluttava ˮlaitteistot ja ohjelmistotˮ (englanniksi ˮhardware and softwareˮ) ja niitä on voitava käyttää internetin välityksellä. Mainitun artiklan 3 kohdassa säädetään vielä, että rekistereillä on voitava muun muassa suorittaa moitteettomasti kaikki yhtäältä todennettuja päästöjä ja toisaalta käyttöoikeuksien haltijoina olevien luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden tilejä koskevat prosessit.

19      Toiseen ryhmään kuuluvassa direktiivin 2003/87 20 artiklan 1 kohdassa säädetään, että komissio nimittää keskusvalvojan, jonka tehtävänä on ˮpitää riippumatonta tapahtumakirjaa päästöoikeuksien myöntämisestä, siirtämisestä ja mitätöimisestäˮ.

20      Asetuksen N:o 2216/2004 5 artiklan 1 kohdassa lisätään, että komissio perustaa kyseisen tapahtumakirjan, jota kutsutaan myös ˮyhteisön riippumattomaksi tapahtumalokiksiˮ ja joka muodostuu ˮstandardoidustaˮ sähköisestä tietokannasta. Mainitun artiklan 2 kohdassa säädetään, että mainittu tapahtumaloki käsittää ˮlaitteistot ja ohjelmistotˮ ja sitä on voitava käyttää internetin välityksellä. Mainittakoon vielä, että 5 kohdassa, sellaisena kuin se perustuu asetuksen N:o 2216/2004 muuttamisesta 31.7.2007 annettuun komission asetukseen (EY) N:o 916/2007 (EUVL L 200, s. 5), täsmennetään, että lokia pitävä keskusvalvoja suorittaa päästöoikeuksia, todennettuja päästöjä tai tilejä koskevia prosesseja ainoastaan, jos se on tarpeen keskusvalvojalle kuuluvien tehtävien suorittamiseksi. Lopuksi todettakoon, että asetuksen N:o 2216/2004 perusteella yhteisön riippumaton tapahtumaloki on tietokanta, jossa yhtäältä vahvistetaan kansallisista rekisteristä peräisin olevat tiedot ja jonka avulla voidaan toisaalta tunnistaa eri rekisterien väliset tapahtumat.

21      Kolmanteen ryhmään kuuluvassa asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 1 kohdassa otetaan käyttöön luottamuksellisuussäännöt. Siinä säädetään seuraavaa:

”Kaikkia rekistereissä ja yhteisön riippumattomassa tapahtumalokissa olevia tietoja, kaikkien tilien tilitiedot ja kaikki tapahtumat mukaan luettuina, on pidettävä luottamuksellisina kaikissa muissa yhteyksissä kuin tämän asetuksen, direktiivin 2003/87/EY tai kansallisen lainsäädännön täytäntöönpanon yhteydessä.”

III  Kanteen nostamista edeltävät tosiseikat

22      Kantaja, Holcim (Romania) SA, kuuluu Holcim-konserniin, joka on erikoistunut käyttövalmiin sementin, kiviaineksen, asfaltin ja betonin valmistukseen. Sillä on päästöoikeustilejä Romanian rekisterissä.

23      Kantajan mukaan eräs luvaton henkilö pääsi käyttämään tilejä lainvastaisesti 16.11.2010. Kantaja väittää, että tämän lainvastaisen käytön vuoksi miljoona sille kuuluvaa päästöoikeutta siirrettiin lainvastaisesti Italiassa pidetylle tilille, ja 600 000 päästöoikeutta siirrettiin Liechtensteiniin. Liechtensteiniin siirretyt 600 000 päästöoikeutta oli saatu takaisin kannekirjelmän jättämispäivänä. Näin ei ollut kuitenkaan tapahtunut jäljellä olevan miljoonan päästöoikeuden tapauksessa. Kantajan mukaan varastetun miljoonan päästöoikeuden (joita ei ollut saatu takaisin kannekirjelmän jättämispäivänä) arvo oli tosiseikkojen tapahtuma-aikaan ”noin 15 miljoonaa euroa”.

24      Kantaja ilmoitti tapauksesta komissiolle virallisesti 24.11.2010 päivätyllä kirjeellä ja pyysi sitä ”kehottamaan kansallisia rekistereitä [yhtäältä] jäädyttämään” varastetuiksi väitetyt päästöoikeudet sekä ”estämään sellaisten tilien käytön”, joiden kautta päästöoikeudet oli siirretty.

25      Kantaja teki rikosilmoituksen Romanian syyttäjäviranomaiselle 25.11.2010 päivätyllä kirjeellä.

26      Kantajan valtuuttama asianajotoimisto pyysi komissiota ”keskeyttämään ja estämään sellaisten tilien käytön”, joiden kautta varastetuiksi väitetyt päästöoikeudet oli siirretty. Se pyysi komissiota myös ”kehottamaan niitä kansallisia rekistereitä, jotka eivät täytä pankkitoiminnan tavanomaisia tietoturvavaatimuksia, lopettamaan kaikki [päästöoikeuksien] siirrot, kunnes tällaiset tietoturvatoimenpiteet on toteutettu”.

27      Komission toimivaltaisen yksikön päällikkö vastasi 2.12.2010 päivättyyn kirjeeseen 14.12.2010 päivätyllä kirjeellä todeten seuraavaa:

”– –

Olette pyytänyt keskeyttämään ja estämään kyseisten tilien käytön. Mielestämme vilpillisesti siirretyiksi väitettyjen päästöoikeuksien takaisin saaminen on kuitenkin kysymys, joka kuuluu kansallisen lainsäädännön piiriin ja kansallisille lainvalvontaviranomaisille. Komissiolla ei ole toimivaltaa jäädyttää tällaisia päästöoikeuksia rekisterin tilille.

Pyydämme ottamaan huomioon, että päästöoikeustapahtumia koskevat tiedot ovat asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan ja liitteen XVI säännösten nojalla luottamuksellisia viiden vuoden ajan. Kyseisistä säännöksistä huolimatta komissio tekee toki yhteistyötä asianomaisten lainvalvontaviranomaisten kanssa ratkaistakseen [kysymyksen] [kyseisten] tilien luvattomasta käytöstä.

Olette pyytänyt pysäyttämään kaikki päästöoikeuksien siirrot kansallisissa rekistereissä, kunnes pankkitoiminnan tavanomaiset tietoturvatoimenpiteet on toteutettu. Tällainen toimenpide olisi kuitenkin suhteeton ja vailla oikeusperustaa – –”

28      Komission ilmastotoimien pääosastosta vastaava pääjohtaja vastasi 24.11.2010 päivättyyn kirjeeseen 22.12.2010 päivätyllä kirjeellä seuraavasti:

”– –

Vilpillisesti siirretyiksi väitettyjen päästöoikeuksien takaisin saaminen on kysymys, joka kuuluu kansallisen lainsäädännön piiriin ja kansallisille lainvalvontaviranomaisille. Komissiolla ei ole toimivaltaa jäädyttää tällaisia päästöoikeuksia rekisterin tilille, sillä kyseiset päästöoikeudet ovat edelleenkin oikeudellisesti päteviä keinoja säännösten noudattamiseksi.

Pyydämme ottamaan huomioon, että päästöoikeustapahtumia koskevat tiedot ovat asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan ja liitteen XVI säännösten nojalla luottamuksellisia viiden vuoden ajan. Kyseisistä säännöksistä huolimatta komissio tekee toki yhteistyötä asianomaisten lainvalvontaviranomaisten kanssa ratkaistakseen [kysymyksen] [kyseisten] tilien luvattomasta käytöstä.

– –”

29      Asiassa ei ole kiistetty sitä, että komission pääosaston pääjohtaja toimi direktiivin 2003/87 20 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yhteisön riippumattoman tapahtumalokin keskusvalvojana; tehtävä oli siirretty hänelle vuoden 2010 aikana.

30      Eräs toinen yhtiö kuin kantaja aloitti 28.12.2010 komissiota vastaan välitoimimenettelyn tribunal de première instance de Bruxellesissä (Brysselin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin, Belgia). Välitoimimenettelyn tarkoituksena oli erityisesti saada kyseisen tuomioistuimen presidentti välitoimista päättävänä tuomarina määräämään, että komission ”on ilmoitettava, kuka tai ketkä omistavat” ne tilit, joilla varastetuiksi väitetyt päästöoikeudet ovat, ja ”jäädytettävä kaikki kansalliset rekisterit, joihin [nämä] päästöoikeudet [oli] kirjattu”. Kantaja jätti tribunal de première instance de Bruxellesiin 21.2.2011 väliintulohakemuksen ”tarkoituksenaan saada määrätyksi samat toimenpiteet kuin ne”, joita kyseinen toinen yhtiö oli tavoitellut. Näin kantaja sai ”toisen kantajan” aseman. Tämä käy ainakin ilmi välitoimimenettelyn päättäneessä määräyksessä, joka mainitaan jäljempänä 39 kohdassa.

31      Järjestäytyneen rikollisuuden ja terrorismin tutkintaviraston (Romania) johtava syyttäjä ilmoitti kantajalle 11.3.2011 päivätyllä kirjeellä, että tosiseikoista, jotka kantaja esittää (edellä 25 kohdassa mainitussa) valituksessaan, oli aloitettu ”rikostutkinta”.

32      Sama viranomainen ilmoitti kantajalle 18.3.2011 päivätyllä kirjeellä lähettäneensä Belgian oikeusviranomaisille 11.1.2011 virka-apupyynnön. Pyynnön tarkoituksena oli, että yhteisön riippumattoman tapahtumalokin pitämisestä vastaava komission pääosasto

–        kieltää virallisesti kansallisten rekisterien pitämisestä vastaavia viranomaisia kirjaamasta ja sallimasta tapahtumia, jotka koskevat kantajalle kuuluvia päästöoikeuksia;

–        antaa kaikki hallussaan olevat tiedot kantajan päästöoikeuksien väitetystä luvattomasta siirrosta, joka oli tapahtunut 16.11.2010;

–        antaa selvityksen kaikista kyseisiä päästöoikeuksia koskevista tapahtumista;

–        toimittaa lokitiedostot, joista käyvät ilmi IP-osoitteet, päivämäärät ja kellonajat kaikista 16.11.2010 tai sen jälkeen toteutetuista toimista, joiden tarkoituksena oli ollut käyttää kantajalle kuuluvia päästöoikeuksia sisältäviä tilejä;

–        antaa kaikki tiedot, joita muut kansalliset rekisterit ovat lähettäneet vastaavanlaisista tapauksista.

33      Mainitussa 18.3.2011 päivätyssä kirjeessä todettiin myös, etteivät Belgian oikeusviranomaiset olleet vielä vastanneet pyyntöön.

34      Vastineesta käy ilmi, että tällä välin Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF) oli saanut kyseisen virka-apupyynnön 4.3.2011 Belgian oikeusviranomaisten välityksellä.

35      Eräs kantajan kanssa samaan konserniin kuuluva yhtiö ilmoitti komissiolle 4.4.2011 päivätyllä kirjeellä, että kantajan edustaja oli keskustellut komission virkamiesten kanssa 2.3.2011 ja 17.3.2011. Se tähdensi, että komission virkamiehille oli kyseisinä ajankohtina kerrottu Romanian syyttäjäviranomaisen lähettäneen komissiolle virka-apupyynnön. Se kertoi myös, ettei pyyntöön ollut vielä vastattu. Todettuaan saaneensa suullisen vahvistuksen siitä, että OLAF oli vastaanottanut pyynnön, yhtiö pyysi komissiota antamaan vastauksensa mahdollisimman pikaisesti.

36      Komission toimivaltaisen yksikön päällikkö kertoi kyseiselle yhtiölle 7.4.2011 päivätyssä kirjeessä, ettei ilmastotoimien pääosasto ollut saanut pyyntöä Romanian oikeusviranomaisilta. Hän myös ilmoitti kantajalle, että yhteisön riippumattomassa tapahtumalokissa olevat tapahtumatiedot ovat luottamuksellisia ja että ”vakiintuneen käytännön mukaan” niitä annetaan ainoastaan kansallisille lainvalvontaviranomaisille asianmukaisesti perustellusta pyynnöstä.

37      Vastineesta sekä sitä tukevista asiakirjoista, jotka komissio esitti vastauksena unionin yleiseltä tuomioistuimelta saamaansa kirjalliseen kysymykseen, käy ilmi, että OLAF vastasi virka-apupyyntöön samana päivänä eli 7.4.2011. Myös kantaja myöntää kannekirjelmässään, että kyseinen vastaus oli annettu. Komission toimittamien tarkennusten mukaan OLAF lähetti Belgian syyttäjäviranomaiselle ”CD-ROM-levyn sekä kiintolevyn, joka sisälsi 300 gigatavua tietoa”.

38      Kantajan asianajaja ilmoitti komissiolle 31.5.2011 päivätyllä kirjeellä olettavansa komission olevan tietoinen siitä, että kantaja oli ollut helmikuusta 2011 lähtien väliintulijana edellä 30 kohdassa mainitussa välitoimimenettelyssä. Hän painotti kyseisen menettelyn tavoitteena olleen, että komissio määrätään jäädyttämään päästöoikeudet, jotka väitettiin varastetuiksi 16.11.2010, ja paljastamaan ”niiden nykyinen sijainti kansallisissa rekistereissä”. Asianajaja totesi lisäksi, että lehdistössä paljastettujen tietojen mukaan erinäiset toiminnanharjoittajat unionissa olivat palauttaneet 279 210 varastetuksi väitettyä päästöoikeutta 30.4.2011 (täyttääkseen direktiivin 2003/87 12 artiklan 3 kohdassa säädetyn palautusvelvollisuuden, joka mainitaan edellä 14 kohdassa). Sen jälkeen hän pyysi, ettei komissio salli kyseisten päästöoikeuksien palauttamista ja että se ainakin jäädyttää ne ja kohdentaa ne uudelleen niiden lailliselle haltijalle.

39      Tribunal de première instance de Bruxellesin presidentti katsoi 3.6.2011 antamallaan määräyksellä, ettei hänellä ole toimivaltaa tutkia edellä 30 kohdassa mainittua välitoimihakemusta.

40      Komissio vastasi 18.7.2011 päivätyllä kirjeellä kantajan asianajajan sille 31.5.2011 lähettämään kirjeeseen: se totesi kantansa pysyneen muuttumattomana asiassa, joka koskee pyyntöä estää varastetuiksi väitettyjen päästöoikeuksien palauttaminen. Komissio totesi yhtäältä, että ”vilpillisesti siirretyiksi väitettyjen päästöoikeuksien takaisin saaminen on kysymys, joka kuuluu kansallisen lainsäädännön piiriin ja kansallisille lainvalvontaviranomaisille”, ja toisaalta, että ”komissiolla ei ole toimivaltaa jäädyttää tällaisia päästöoikeuksia rekisterin tilille, sillä kyseiset päästöoikeudet ovat edelleenkin oikeudellisesti päteviä keinoja säännösten noudattamiseksi”.

41      Kantaja väitti komissiolle lähettämässään 13.12.2011 päivätyssä kirjeessä, että komission ja jäsenvaltioiden ”implisiittisenä velvollisuutena” on etsiä ratkaisu, jolla korvataan päästöoikeuksien käyttäjän ilman omaa syytään kärsimä vahinko. Sen jälkeen kantaja totesi aikovansa panna vireille oikeudenkäynnin komissiota ja Romanian viranomaisia vastaan ”saadakseen hyvityksen menetyksestään”. Kantaja totesi vielä, että koska tällainen oikeudenkäynti ei ole sen osakkeenomistajien etujen mukaista, se on valmis etsimään komission kanssa tuomioistuimen ulkopuolista ratkaisua (englanniksi ”out-of-court settlement”).

42      Komissio ilmoitti kantajalle 16.1.2012 päivätyllä kirjeellä, ettei se kannata sovintoratkaisua.

 Menettely ja asianosaisten vaatimukset

43      Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 11.7.2012 toimittamallaan kannekirjelmällä. Sen esittämät vaatimukset voidaan jakaa kahteen ryhmään.

44      Se vaati ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin antaa ”välituomion”, jossa se

–        ”toteaa, että koska kantajan kärsimä vahinko johtuu miljoonan päästöoikeuden varastamisesta, – – unionin on vastattava komission toiminnasta SEUT 256, SEUT 268 ja SEUT 340 artiklan nojalla

–        velvoittaa – – unionin maksamaan kantajalle alustavasti yhden euron suuruisen summan

–        määrää asianosaiset sopimaan keskenään vahingon määrän ja/tai määrää kantajan osoittamaan kärsimänsä vahingon lopullisen laajuuden kolmen kuukauden kuluessa välituomion antamisesta

–        julistaa tuomion täytäntöönpanokelpoiseksi.”

45      Toiseksi se vaati unionin yleistä tuomioistuinta

–        ”velvoittamaan – – unioni maksamaan kantajalle varastetuiksi väitettyjen päästöoikeuksien, joita ei ole saatu takaisin tuomion antamispäivään mennessä, markkina-arvo niiden markkinahintaan vuotuisine kahdeksan prosentin korkoineen 16.11.2010 lähtien

–        velvoittamaan – – unioni korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja

–        julistamaan tuomio täytäntöönpanokelpoiseksi.”

46      Komissio toimitti vastineensa unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.10.2012. Se vaati, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

47      Kantaja sai 23.10.2012 takaisin 94 761 päästöoikeutta sen jälkeen, kun Italian rekisteri oli ”jäädyttänyt” ne ja Italian syyttäjäviranomainen oli takavarikoinut ne. Kyseisestä päivämäärästä lähtien kantajalla oli saamatta takaisin vielä 905 239 päästöoikeutta eikä enää miljoona päästöoikeutta, kuten se oli alun perin väittänyt (ks. edellä 44 kohta).

48      Kantaja toimitti vastauskirjelmänsä unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 11.2.2013. Se oli muuttanut yhtä vaatimusten pääkohdista. Sen sijaan, että se olisi pyytänyt unionin yleistä tuomioistuinta ”määräämään asianosaiset sopimaan keskenään vahingon määrän ja/tai määräämään kantajan osoittamaan kärsimänsä vahingon lopullisen laajuuden kolmen kuukauden kuluessa välituomion antamisesta”, se pyysi unionin yleistä tuomioistuinta ”määräämään asianosaiset sopimaan keskenään vahingon määrän ja/tai määräämään kantajan osoittamaan kärsimänsä vahingon lopullisen laajuuden viimeistään kolmen kuukauden kuluessa Romaniassa käydyn rikosprosessin päättymisestä”. Kantaja säilytti kannekirjelmän muut vaatimukset ennallaan.

49      Komissio toimitti vastauskirjelmänsä unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 29.5.2013.

50      Koska unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, alun perin nimetty esittelevä tuomari siirrettiin kahdeksanteen jaostoon, jonka käsiteltäväksi nyt käsiteltävä asia näin ollen annettiin.

51      Unionin yleinen tuomioistuin (kahdeksas jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn. Se pyysi prosessinjohtotoimena asianosaisia vastaamaan joihinkin kysymyksiin ja esittämään joitakin asiakirjoja.

52      Komissio noudatti tätä pyyntöä unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamossa 5.2.2014 kirjatulla asiakirjalla. Kantaja teki samoin 6.2.2014.

53      Kantajan ja komission lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 27.2.2014 pidetyssä istunnossa.

 Asiakysymyksen tutkimista edeltävät kysymykset

54      Ennen kuin unionin yleinen tuomioistuin tutkii, onko kanne oikeudellisesti perusteltu, se arvioi viran puolesta työjärjestyksensä 44 artiklan 1 kohdan c alakohdassa esitettyjen vaatimusten kannalta, voidaanko kanne ottaa tutkittavaksi, ja määrittää sen jälkeen, miten asian käsittelyyn vaikuttaa romanialaisessa tuomioistuimessa Romanian viranomaisia vastaan nostettu kanne, jolla haetaan korvausta samasta vahingosta kuin tässä oikeusasteessa käsiteltävässä kanteessa.

I       Työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan noudattaminen

55      Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisen alakohdan, luettuna yhdessä tämän perussäännön 53 artiklan ensimmäisen alakohdan sekä työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan kanssa, mukaan kanteessa on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Näiden mainintojen on oltava riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin yleinen tuomioistuin voi tarvittaessa ratkaista kanteen tukeutumatta muihin tietoihin. Oikeusvarmuuden ja hyvän oikeudenkäytön takaamiseksi kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on, että ne oleelliset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin kanne perustuu, ilmenevät ainakin pääpiirteittäin mutta silti johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmästä. Jotta nämä edellytykset täyttyisivät, kannekirjelmästä, jossa vaaditaan unionin toimielimen aiheuttamien vahinkojen korvaamista, on ilmettävä erityisesti seikat, joiden perusteella voidaan ensinnäkin yksilöidä moitittu toiminta, toiseksi väitetyn vahingon laatu ja laajuus ja kolmanneksi ne syyt, joiden nojalla kantaja katsoo, että tämän toiminnan ja vahingon välillä on syy-yhteys (ks. asia T-16/04, Arcelor v. parlamentti ja neuvosto, tuomio 2.3.2010, Kok., s. II‑211, 132 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56      Kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä ei ole kuitenkaan välttämättä se, että kannekirjelmässä täsmennetään vahingon täsmällinen laajuus, eikä etenkään, että siinä yksilöidään vaaditun vahingonkorvauksen määrä, koska tämä on joka tapauksessa mahdollista vastauskirjelmän toimittamiseen saakka, sillä edellytyksellä, että kantaja vetoaa viivästymisen perustelemiseksi erityisolosuhteisiin ja ilmoittaa seikat, joiden perusteella on mahdollista arvioida vahingon luonnetta ja laajuutta, jolloin vastaajalla on edellytykset puolustautumiseen (ks. edellä 55 kohdassa mainittu asia Arcelor v. parlamentti ja neuvosto, tuomion 135 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57      Kysymys siitä, täyttääkö kannekirjelmä työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan vaatimukset, on ratkaistava juuri näiden huomautusten perusteella.

A       Unionin moitittu toiminta

58      Kannekirjelmässä käytetyillä perusteluilla pyritään osoittamaan, että komission olisi pitänyt paljastaa kantajalle, keiden hallussa varastetut päästöoikeudet nykyisin ovat, ja kieltää sitten kaikki tällaisia päästöoikeuksia koskevat tapahtumat, jotta niiden palauttaminen kantajalle olisi helpompaa. Kannekirjelmän 64 kohdassa kantaja nimittäin tähdentää, että ”kieltäytyessään paljastamasta varastettujen päästöoikeuksien sijainnin ja jäädyttämästä niitä” komissio aiheutti unionin vastuun syntymisen. Samanlaisia toteamuksia esitetään kannekirjelmän 68 kohdassa. Kannekirjelmän 134 kohdassa tästä esitetään vielä selkeämpiä väitteitä. Sen mukaan toiminta, josta unionia moititaan, ”ei koske varkautta itseään” vaan ”– – komission lainvastaista kieltäytymistä ja kykenemättömyyttä jäädyttää varastetut päästöoikeudet oikeaan aikaan ja paljastaa niiden sijainti”.

59      Kantaja toki toteaa kannekirjelmän 65 kohdassa, että ”[t]osiseikat, jotka johtivat unionin vastuun syntymiseen” tapahtuivat 16.11.2010 eli päästöoikeuksien väitettynä luvattomana siirtopäivänä. Koska kantaja ei ole kuitenkaan missään vaiheessa esittänyt nimenomaisesti siirron johtuvan komissiosta, on katsottava, että ne toiminnat, joista kantaja komissiota moittii, yksilöidään selkeästi kannekirjelmässä. Niitä on kaksi: yhtäältä komission väitetty kieltäytyminen ”paljastamasta varastettujen päästöoikeuksien sijaintia” ja toisaalta sen kieltäytyminen ”jäädyttämästä niitä”.

B       Vahinko, johon kanteessa vedotaan

60      Kantaja vaatii esittämissään vaatimuksissa, että sille maksetaan sen kärsimästä vahingosta korvaus, joka vastaa ”varastettujen eurooppalaisten päästöoikeuksien, joita ei ole saatu takaisin tuomion antamispäivään mennessä, markkina-arvoa niiden markkinahintaan vuotuisine kahdeksan prosentin korkoineen 16.11.2010 lähtien”.

61      Se on siis riittävän tarkasti määrittänyt vahingon, johon se vetoaa: kyseessä on puhdas varallisuusvahinko, joka muodostuu pääasiallisesti varastetuksi väitetyn ja kanteen nostamispäivänä takaisin saamatta olevan miljoonan päästöoikeuden markkina-arvosta 16.11.2010.

62      Lisäksi kannekirjelmän on katsottava sisältävän riittävästi tietoja, joiden perusteella voidaan määrittää väitetyn vahingon tarkka laajuus.

63      Kannekirjelmän vaatimusosaa on nimittäin luettava yhdessä kannekirjelmän 119 kohdan kanssa; kyseisessä kohdassa todetaan, että kantajan kärsimät ”menetykset” ovat yhteensä ”noin 15 miljoonaa euroa”.

64      Vaikka kyseinen luku on arvio, sitä on tulkittava lisäksi kannekirjelmän 7 kohdan perusteella; kyseisessä kohdassa todetaan, että ”[kunkin varastetuksi väitetyn ja takaisin saamatta olevan päästöoikeuden] keskimääräinen kauppahinta [oli väitettynä varkauspäivänä] 10–20 euroa”. Kyseisestä kohdasta käy ilmi, että kantaja vaatii enintään 20 miljoonan euron suuruista korvausta, korot pois lukien.

65      Näin ollen on siis todettava, että kannekirjelmässä määritetään sekä vahingon laatu että sen laajuus.

C       Syy-yhteys

66      Kannekirjelmässä todetaan lopuksi jokseenkin selvästi, että vahinko, johon vedotaan, on ”aiheutunut – – komission lainvastaisesta kieltäytymisestä ja kykenemättömyydestä jäädyttää varastetut päästöoikeudet oikeaan aikaan ja paljastaa niiden sijainti”. Kantajan mielestä tämä kieltäytyminen esti sitä tunnistamasta päästöoikeuksien nykyiset haltijat ja siten toteuttamasta toimia tarvittaessa tuomioistuimissa päästöoikeutensa takaisin saamiseksi.

67      Nämä tiedot moititun toiminnan ja väitetyn vahingon välisestä syy-yhteydestä ovat riittävät, jotta unionin yleinen tuomioistuin voi katsoa kanteen täyttävän työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan vaatimukset.

II     Sen seikan merkitys, että romanialaisessa tuomioistuimessa nostettiin Romanian viranomaisia vastaan kanne, jolla haettiin korvausta samasta vahingosta kuin nyt käsiteltävässä kanteessa

68      Vastauskirjelmänsä 17 kohdassa kantaja toteaa, että se ”on pannut vireille siviilikanteen” Romanian rekisterin pitämisestä vastaavaa viranomaista vastaan romanialaisessa tuomioistuimessa. Se toteaa lisäksi, että ”kyseinen kanne eroaa luonteeltaan [nyt käsiteltävästä kanteesta], eikä siinä puututa [nyt käsiteltävään kanteeseen], koska se perustuu kantajan ja romanialaisen hallintoviraston väliseen sopimukseen”.

69      Romanialaiselle tuomioistuimelle esitetyn ja sen 10.11.2011 kirjaaman kannekirjelmän 49 kohdasta käy kuitenkin ilmi, että vahinko, johon Romanian viranomaisilta haettiin korvausta, vastasi niiden miljoonan päästöoikeuden markkina-arvoa 16.11.2010, jotka väitettiin siirretyn luvattomasti ja joita ei ollut saatu takaisin. Toiminta, josta Romanian viranomaisia moititaan (eli se, että ne ovat laiminlyöneet velvollisuutensa taata Romanian rekisterin turvallisuus), eroaa siis toiminnasta, josta komissiota moititaan nyt käsiteltävässä kanteessa, mutta vahinko, johon molemmissa tapauksissa vedotaan, on kuitenkin sama: varastetuiksi väitettyjen ja kanteen nostamispäivänä takaisin saamatta olevien päästöoikeuksien arvo (ks. edellä 61 kohta).

70      Kantajan antamien tietojen mukaan yksikään romanialainen tuomioistuin ei ollut kuitenkaan antanut ratkaisuaan istuntoajankohtana eikä etenkään kannekirjelmän jättämisajankohtana.

71      Jos romanialainen tuomioistuin hyväksyisi nyt käsiteltävässä asiassa pidetyn istunnon jälkeen kantajan sille esittämän vaatimuksen ja jos unionin yleinen tuomioistuin samanaikaisesti hyväksyisi nyt käsiteltävän kanteen, oltaisiin tilanteessa, jossa kantajalle korvattaisiin sama vahinko kaksi kertaa.

72      Oikeuskäytännössä on kuitenkin ratkaisuja, joiden avulla tällaiset seuraukset voidaan välttää tapauksen mukaan joko selvitettäessä kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä tai myöhemmin arvioitaessa, onko kanne perusteltu.

A       Romanialaisessa tuomioistuimessa nostetun vahingonkorvauskanteen vaikutus nyt käsiteltävän kanteen tutkittavaksi ottamiseen

73      Asiassa 20/88, Roquette frères vastaan komissio, 30.5.1989 annetussa tuomiossa (Kok., s. 1553, 15 kohta) katsottiin, että SEUT 268 ja SEUT 340 artiklan toisessa kohdassa määrätyn vahingonkorvauskanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä voi joissakin tapauksissa olla se, että on turvauduttu kaikkiin käytettävissä olleisiin sisäisiin oikeussuojakeinoihin hyvityksen saamiseksi kansallisilta viranomaisilta, mikäli kyseisillä sisäisillä oikeussuojakeinoilla turvataan tehokkaasti asianomaisten yksityisten oikeussuoja ja mahdollistetaan korvauksen saaminen väitetystä vahingosta.

74      ”Voida”-verbin käyttäminen kyseisen periaatteen sanamuodossa osoittaa, että se, ettei ole ”turvauduttu kaikkiin käytettävissä olleisiin sisäisiin oikeussuojakeinoihin hyvityksen saamiseksi kansallisilta viranomaisilta” ei saa automaattisesti johtaa siihen, että unionin tuomioistuimet päättävät jättää kanteen tutkimatta. Kanteen tutkimatta jättämiseen voidaan päätyä vain ”tietyissä tapauksissa”.

75      Tällaisia tapauksia ei tosin täsmennetty edellä 73 kohdassa mainitussa asiassa Roquette frères vastaan komissio annetussa tuomiossa (15 kohta). Unionin yleisen tuomioistuimen mielestä on kuitenkin vain yksi tilanne, jossa se, ettei kansallisessa tuomioistuimessa nostetusta vahingonkorvauskanteesta ole annettu lopullista ratkaisua, tarkoittaa ehdottomasti unionin tuomioistuimissa esitetyn vahingonkorvauskanteen tutkimatta jättämistä. Se on tilanne, jossa kyseinen seikka estää unionin yleistä tuomioistuinta määrittämästä sellaisen vahingon laadun ja laajuuden, johon sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa on vedottu, ja tästä seuraa, että työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan vaatimukset eivät täyty (ks. edellä 55 kohdassa esitetty oikeuskäytäntö).

76      Esillä olevassa tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin voi kuitenkin rajata väitetyn vahingon laadun ja määrän huolimatta siitä, ettei asiakirja-aineistossa ole mitään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin katsoa, ettei romanialainen tuomioistuin ole antanut ratkaisua kantajan nostamasta vahingonkorvauskanteesta (ks. edellä 65 kohta).

77      On siis poissuljettua, että nyt käsiteltävä kanne jätetään tutkimatta edellä 73 kohdassa mainitussa asiassa Roquette frères vastaan komissio annetusta tuomiosta (15 kohta) johtuvan oikeuskäytännön perusteella.

B       Romanialaisessa tuomioistuimessa nostetun vahingonkorvauskanteen vaikutus nyt käsiteltävän kanteen aiheellisuuden arviointiin

78      Sillä, että kansallisessa tuomioistuimessa nostetaan kanne, jolla haetaan korvausta samasta vahingosta kuin kanteella unionin tuomioistuimissa, ei ole seurauksia ainoastaan kanteen tutkittavaksi ottamisen kannalta, vaan se vaikuttaa myös unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi saatetun vahingonkorvauskanteen aiheellisuuden arviointiin.

79      Oikeuskäytännöstä ilmenee, että kun henkilö ensinnäkin hakee korvausta samasta vahingosta kahdella kanteella, joista toinen on nostettu kansallista viranomaista vastaan kansallisessa tuomioistuimessa ja toinen unionin toimielintä tai muuta elintä vastaan unionin tuomioistuimissa, ja kun on toiseksi olemassa vaara siitä, että näiden tuomioistuinten eri näkemykset vahingosta johtavat siihen, että kyseinen henkilö saa riittämättömän tai liiallisen korvauksen, unionin tuomioistuinten on ennen vahinkoasian ratkaisemista odotettava, että kansallinen tuomioistuin antaa sen käsiteltäväksi saatetusta kanteesta lopullisen ratkaisunsa (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 5/66, 7/66 ja 13/66–24/66, Kampffmeyer ym. v. komissio, tuomio 14.7.1967, Kok., s. 317, 344 kohta; asia 30/66, Becher v. komissio, tuomio 30.11.1967, Kok., s. 369, 389 ja 390 ja asia T-138/03, É.R. ym. v. neuvosto ja komissio, tuomio 13.12.2006, Kok., s. II‑4923, 42 kohta).

80      Unionin tuomioistuinten on siis tällaisessa tapauksessa odotettava, kunnes kansallinen tuomioistuin on antanut ratkaisunsa, ennen kuin ne voivat päättää, onko vahinkoa aiheutunut ja mikä on sen laajuus. Tätä odottaessaan unionin tuomioistuimet eivät siis voi myöskään tehdä päätöstä siitä, mikä on unionin moititun toiminnan syy-yhteys vahinkoon, johon on vedottu. Ne voivat sitä vastoin jo ennen kansallisen tuomioistuimen antamaa ratkaisua päättää, voiko moitittu toiminta johtaa sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymiseen. Lisäksi edellä 79 kohdassa mainitussa asiassa Kampffmeyer ym. vastaan komissio annetun tuomion (Kok., s. 339) taustalla olleessa asiassa oli ennen asian käsittelyn lykkäämistä otettu kantaa siihen, oliko tehty ”virkavirhe, joka voi johtaa yhteisön vastuun syntymiseen”.

81      Koska kantaja on nostanut kanteen, joka on edelleen vireillä romanialaisessa tuomioistuimessa ja jolla se pyrkii saamaan korvauksen samasta vahingosta kuin tässä kanteessa, unionin yleinen tuomioistuin lykkää nyt käsiteltävässä asiassa vahingon ja syy-yhteyden tutkimista.

82      Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin huomauttaa kykenevänsä ratkaisemaan kysymykset, jotka edeltävät tätä tutkimusta.

83      Se voi varsinkin arvioida niiden komission kahden toiminnan lainmukaisuuden, joihin kantaja on vedonnut tukeakseen tuottamusvastuun alaan kuuluvia korvausvaatimuksiaan. Jos se päätyy hylkäämään ensimmäiset korvausvaatimukset, se kykenee myös päättämään, täyttyvätkö ankaran vastuun syntyedellytykset, edellyttäen, että tällaisella vastuujärjestelmällä on sijansa unionin oikeudessa.

 Asiakysymys

84      Kantaja pyrkii siihen, että unionin vastuu todetaan kahdella osa-alueella: se vetoaa pääasiallisesti unionin tuottamusvastuuseen eli lainvastaisesta toiminnasta johtuvaan vastuuseen ja toissijaisesti ankaraan vastuuseen eli lainmukaisesta toiminnasta johtuvaan vastuuseen.

85      Näitä kahta osa-aluetta tarkastellaan seuraavassa peräjälkeen.

I       Tuottamusvastuu

86      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sopimussuhteen ulkopuolinen unionin vastuu vaatii toteutuakseen neljän edellytyksen täyttymisen: moitittu toiminta voidaan lukea unionin toimielimen tai muun elimen syyksi, kyseinen toiminta on lainvastaista, vahinkoa on syntynyt ja mainitun toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on suora syy-yhteys. Jos yksikin näistä edellytyksistä jää täyttymättä, kanne on hylättävä kokonaisuudessaan, eikä muiden edellytysten täyttymistä tarvitse tutkia (ks. asia T-587/10, Interspeed v. komissio, tuomio 10.7.2012, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

87      Moititun toiminnan lainvastaisuutta koskevan edellytyksen täyttyminen edellyttää oikeuskäytännön mukaan, että voidaan näyttää toteen sellaisen oikeussäännön riittävän ilmeinen rikkominen, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että sopimussuhteen ulkopuolista unionin vastuuta koskevassa oikeuskäytännössä otetaan huomioon muun muassa säänneltävien tilanteiden monimuotoisuus, lainsäädännön soveltamis- tai tulkintavaikeudet ja erityisesti riidanalaisen toimen tehneen toimielimen harkintavalta. Ratkaiseva peruste unionin oikeuden rikkomisen luokittelemiseksi riittävän ilmeiseksi on asianomaisen toimielimen harkintavallalle asetettujen rajojen ilmeinen ja vakava ylittäminen. Jos tällä toimielimellä on harkintavaltaa hyvin vähän tai ei ollenkaan, jo pelkän unionin oikeuden rikkomisen voidaan katsoa olevan riittävän ilmeinen rikkominen (asia C‑352/98 P, Bergaderm ja Goupil v. komissio, tuomio 4.7.2000, Kok., s. I-5291, 40 ja 42–44 kohta ja asia C‑312/00 P, komissio v. Camar ja Tico, tuomio 10.12.2002, Kok., s. I-11355, 52–55 kohta).

88      Nämä näkökohdat on otettava huomioon tutkittaessa, ovatko edellä 59 kohdassa mainitut kaksi eri toimintaa, joista kantaja komissiota moittii, lainmukaisia.

A       Ensimmäinen moitittu toiminta: kieltäytyminen paljastamasta 16.11.2010 varastetuiksi väitettyjen päästöoikeuksien sijainti

1.     Ensimmäisen moititun toiminnan ilmeneminen

89      Yksikään asiakirja-aineistoon sisältyvistä kirjeistä, jotka lähetettiin komissiolle kantajan nimissä, ei sisällä nimenomaista pyyntöä siitä, että komissio paljastaa 16.11.2010 varastetuiksi väitettyjen päästöoikeuksien sijainnin.

90      Todettakoon kuitenkin, että komissio ilmoitti omasta aloitteestaan kantajalle 14.12.2010 ja 22.12.2010 päivätyissä kirjeissä, että kaikki ”[päästöoikeuksien kauppaa] koskevat tiedot ovat luottamuksellisia viiden vuoden ajan”.

91      Asiakirja-aineistoon sisältyvistä asiakirjoista käy lisäksi ilmi, että kantaja pyysi 21.2.2011 tribunal de première instance de Bruxellesin presidenttiä määräämään komission ”ilmoittamaan, kuka tai ketkä omistavat” tilit, joilla sijaitsevat ne päästöoikeudet, jotka kantaja väitti itseltään varastetun 16.11.2010 (ks. edellä 30 kohta). Kantaja siis pyysi, että komissio määrätään paljastamaan varastetuiksi väitettyjen päästöoikeuksien sijainti.

92      Vaikka kantajan pyyntö osoitettiin tribunal de première instance de Bruxellesin presidentille eikä komissiolle, on selvää, että komissio halusi vastata siihen 7.4.2011 päivätyllä kirjeellään (ks. edellä 36 kohta). Kirjeessä nimittäin todetaan, että yhteisön riippumattomassa tapahtumalokissa olevat tapahtumatiedot ovat luottamuksellisia ja että ”vakiintuneen käytännön mukaan” komissio antaa niitä ainoastaan kansallisille lainvalvontaviranomaisille asianmukaisesti perustellusta pyynnöstä. Tosin 7.4.2011 päivätty kirje ei ollut osoitettu kantajalle vaan eräälle toiselle samaan konserniin kuuluvalle yhtiölle, eikä siinä viitattu pyyntöön, jonka kantaja oli esittänyt tribunal de première instance de Bruxellesissä vireillä olevan menettelyn yhteydessä. Tästä huolimatta kirjeessä vastattiin pyyntöön epäsuorasti.

93      Näin ollen on katsottava, että komissio ei suostunut kantajan pyyntöön paljastaa 16.11.2010 varastetuiksi väitettyjen päästöoikeuksien sijainti. Ensimmäisen toiminnan tapahtuminen on siis osoitettu toteen.

2.     Ensimmäisen moititun toiminnan lainmukaisuus

94      Kantaja on esittänyt pääasiallisesti seitsemän kanneperustetta, joilla se pyrkii osoittamaan, että ensimmäinen moitittu toiminta eli komission kieltäytyminen luovuttamasta sille suoraan luottamuksellisia tietoja oli lainvastainen.

a)     Ensimmäinen kanneperuste: asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 1 kohdan rikkominen

 Kantajan väitteet

95      Ensimmäisessä kanneperusteessaan kantaja väittää pääasiallisesti, että kun komissio kieltäytyi luovuttamasta varastetuiksi väitettyjä päästöoikeuksia koskevia tietoja, se rikkoi asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklaa, jossa asetetaan luottamuksellisuuteen sovellettavat säännöt.

96      Kantaja toteaa tämän kanneperusteen tueksi, että komissio oli velvollinen luovuttamaan sille luottamuksellisia tietoja, jotta varastetuiksi väitetyt päästöoikeudet olisi saatu takaisin. Sen mielestä asetuksen N:o 2216/2004 10 artikla sallii luottamuksellisten tietojen luovuttamisen silloin, kun se on tarpeellista asetuksen N:o 2216/2004, direktiivin 2003/87 ja kansallisen lainsäädännön vaatimusten täytäntöön panemiseksi. Kantajan mukaan varastettuja päästöoikeuksia koskevien tietojen luovuttaminen olisi juuri tarpeellista tällaisten vaatimusten ”täytäntöön panemiseksi” ja ”rekisterien pidon edellytys”.

97      Näkemyksensä perustelemiseksi kantaja väittää, että direktiivin 2003/87 20 artiklassa asetetaan yhteisön riippumattoman tapahtumalokin pitämistä varten nimettyjen komission yksiköiden tehtäväksi selvittää tapahtumiin liittyvät mahdolliset varkaudet tai sääntöjenvastaisuudet ja korjata ne. Sen mielestä tehtävän suorittaminen ei ole kuitenkaan mahdollista, jos ”sääntöjenvastaisuuksien uhreille” ei anneta mitään tietoja. Tilejä koskevien tietojen luovuttaminen ”varastettujen päästöoikeuksien takaisin saamiseksi” on siis kantajan mielestä direktiivin 2003/87 20 artiklan vaatimusten mukaista toimintaa.

98      Lopuksi kantaja väittää, että vaikka komissio ilmoitti suostuvansa ”luovuttamaan tietoja ’[jäsenvaltioiden] lainvalvontaviranomaisille’”, se sulki kuitenkin pois sen, että siviilituomioistuimet ja erityisesti tribunal de première instance de Bruxellesin presidentti voisivat olla tällaisia viranomaisia. Tällainen näkemys ei ole kantajan mielestä ”perusteltu ja on jo sinänsä esimerkki toimivallan väärinkäytöstä” (englanniksi ”misuse of powers”). Kantaja katsoo vielä, ettei komissio ole ”tosiasiallisesti” vielä vastannut ”Romanian rikosasioita käsittelevien viranomaisten – – 13.1.2011 esittämään virka-apupyyntöön”.

 Kantajan väitteiden hyväksyttävyys

99      Ensimmäiseen kanneperusteeseen vastaamiseksi on ensin palautettava mieleen asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan säännökset ja tulkittava niitä.

–       Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan säännökset, jotka olivat voimassa komission moititun toiminnan ajankohtana.

100    Aluksi on todettava, että asetuksen N:o 2216/2004 10 artikla oli yhä voimassa päivänä, jona komission on katsottava kieltäytyneen luovuttamasta kantajan pyytämiä tietoja, eli viimeistään 7.4.2011 (ks. edellä 92 kohta). Vaikka asetus N:o 2216/2004 kumottiin direktiivin 2003/87 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 280/2004/EY mukaisesta standardoidusta ja suojatusta rekisterijärjestelmästä 8.10.2008 annetun komission asetuksen (EY) N:o 994/2008 (EUVL L 271, s. 3) 91 artiklan 2 kohdassa, kumoamisen voimaantulo siirrettiin 1. päivään tammikuuta 2012.

101    Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 1 kohta säilyi muuttumattomana siihen saakka, kunnes se kumottiin 1.1.2012. Siinä säädetään, että ”[k]aikkia rekistereissä ja yhteisön riippumattomassa tapahtumalokissa olevia tietoja, kaikkien tilien tilitiedot ja kaikki tapahtumat mukaan luettuina, on pidettävä luottamuksellisina kaikissa muissa yhteyksissä kuin tämän asetuksen, direktiivin 2003/87/EY tai kansallisen lainsäädännön täytäntöönpanon yhteydessä”.

102    Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 2–2e kohdan sanamuotoa, jota sovellettiin ensimmäisen moititun toiminnan ajankohtana, oli puolestaan muutettu direktiivin 2003/87 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 280/2004/EY mukaisesta standardoidusta ja suojatusta rekisterijärjestelmästä 7.10.2010 annetun komission asetuksen (EU) N:o 920/2010 (EUVL L 270, s. 1) 78 artiklan 2 kohdalla, ja kyseiset muutokset olivat tulleet voimaan saman asetuksen 80 artiklan mukaisesti 15.10.2010.

103    Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 2–2e kohdassa säädettiin siis pääasiaan sovellettavan sanamuodon mukaan seuraavaa:

”2.      Rekistereissä ja [yhteisön riippumattomassa tapahtumalokissa] säilytettyjä tietoja voivat saada seuraavat tahot:

a)      jäsenvaltioiden lainvalvonta- ja veroviranomaiset,

b)      [OLAF],

c)      Europol,

d)      jäsenvaltioiden rekisterien valvojat.

2 a.      Tietoja voidaan antaa edellä 2 kohdassa luetelluille tahoille niiden esitettyä pyynnön keskusvalvojalle tai rekisterin valvojalle, jos kyseiset pyynnöt ovat perusteltuja ja tarpeen petoksiin, verohallintoon tai veronkantoon, rahanpesuun, terrorismin rahoittamiseen tai vakavaan rikollisuuteen liittyvän tutkinnan, selvittämisen tai syytetutkinnan vuoksi.

2 b.      Tapahtumatietoja 2 a kohdan mukaisesti saavan tahon on varmistettava, että saatuja tietoja käytetään ainoastaan pyynnössä ilmoitettuihin tarkoituksiin 2 a kohdan mukaisesti ja että niitä ei tahallisesti eikä tahattomasti luovuteta henkilöille, jotka eivät liity tietojen tarkoitettuun käyttöön. Tällä säännöksellä ei estetä sitä, että mainitut tahot saattavat tietoja toisten 2 kohdassa lueteltujen tahojen saataville, jos tämä on tarpeen 2 a kohdan mukaisesti tehdyn pyynnön kannalta.

2 c.      Keskusvalvoja voi pyynnöstä myöntää pääsyn anonyymeihin tapahtumatietoihin 2 kohdassa luetelluille tahoille, kun tarkoituksena on tutkia epäilyttäviä tapahtumakaavoja. Nämä tahot, joille pääsy on myönnetty, voivat ilmoittaa epäilyttävistä tapahtumakaavoista muille 2 kohdassa luetelluille tahoille.

2 d.      Rekisterien valvojien on saatettava turvallisin tavoin kaikkien muiden rekisterien valvojien tietoon niiden henkilöiden nimet ja henkilöllisyydet, joille he ovat kieltäytyneet avaamasta tiliä tai jotka he ovat kieltäytyneet nimeämästä valtuutetuksi edustajaksi tai muuksi valtuutetuksi edustajaksi.

2 e.      Rekisterien valvojat voivat ilmoittaa kaikille kansallisille lainvalvontaviranomaisille kaikista tapahtumista, joissa on mukana rekisterin valvojan määrittämän määrän ylittävä määrä yksiköitä, ja kaikista tileistä, jotka ovat 24 tunnin aikana mukana tietyssä määrässä tapahtumia, jotka ylittävät tietyn rekisterin valvojan määrittämän määrän.”

104    Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 3 kohdan sanamuotoa, jota sovellettiin ensimmäisen moititun toiminnan ajankohtana, oli muutettu asetuksen N:o 916/2007 1 artiklan 6 kohdalla.

105    Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 3 kohdassa säädettiin siis pääasiaan sovellettavan sanamuodon mukaisesti seuraavaa:

”Kukin toimivaltainen viranomainen ja rekisterin valvoja suorittaa päästöoikeuksia, todennettuja päästöjä, – – tilejä tai Kioton päästöyksikköjä koskevia prosesseja ainoastaan, jos se on tarpeen toimivaltaiselle viranomaiselle tai rekisterin valvojalle kuuluvien tehtävien suorittamiseksi.”

–       Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan tulkinta

106    Asetuksen N:o 2216/2004 10 artikla vastaa liikesalaisuuden säilyttämistarpeeseen. Siinä asetetaan sääntö, jonka mukaan kaikkia rekistereissä ja yhteisön riippumattomassa tapahtumalokissa olevia tietoja, kaikkien tilien tilitiedot ja kaikki tapahtumat mukaan luettuina, on pidettävä luottamuksellisina.

107    Ensimmäinen poikkeus tähän sääntöön säädetään asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 1 kohdassa. Kyseinen poikkeus koskee tilanteita, joissa luottamuksellisten tietojen paljastamisen tarkoituksena on panna täytäntöön asetuksen N:o 2216/2004, direktiivin 2003/87 tai kansallisen lainsäädännön vaatimuksia. Poikkeusta on tulkittava kuitenkin suppeasti, kuten kaikkia pääsäännöstä myönnettyjä erivapauksia tai poikkeuksia (ks. asia C-82/10, komissio v. Irlanti, tuomio 29.9.2011, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Tämän vuoksi sen on syytä katsoa koskevan vain kahta tilannetta. Ensimmäisessä tilanteessa rekistereissä ja yhteisön riippumattomassa tapahtumalokissa olevien tietojen luovuttamista edellytetään nimenomaisesti jossakin direktiivin 2003/87 tai asetuksen N:o 2216/2004 säännöksessä tai unionin oikeuden mukaisen kansallisen lain säännöksessä. Toisessa tilanteessa tällaisten tietojen luovuttaminen on välttämätöntä edellä mainittujen säännösten moitteettoman soveltamisen kannalta. Lisäksi on huomautettava, että kyseessä oleva poikkeus hyödyttää pääsääntöisesti ainoastaan viranomaisia, joilla on oikeuksia julkisen vallan käyttöön ja joille voidaan tällä perusteella uskoa asetuksen N:o 2216/2004 ja direktiivin 2003/87 säännösten tai näiden kansalliseen oikeusjärjestykseen saattamista tai soveltamista koskevien kansallisten säännösten ”täytäntöönpano”.

108    Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 2, 2 a, 2 b ja 2 c kohdassa säädetään toisesta poikkeuksesta sääntöön, jonka mukaan rekistereissä ja yhteisön riippumattomassa tapahtumalokissa olevat tiedot ovat luottamuksellisia.

109    Kyseisessä 10 artiklan 2 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että tämä poikkeus koskee ainoastaan jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisia, jäsenvaltioiden veroviranomaisia, OLAFia, Europolia ja jäsenvaltioiden rekisterien valvojia.

110    Lisäksi poikkeusta sovelletaan 2 a kohdan mukaan vain silloin, kun edellä mainitut tahot ovat esittäneet pyynnön saada rekistereissä ja yhteisön riippumattomassa tapahtumalokissa olevia tietoja. Pyynnössä on oltava asianmukaiset perustelut. Pyydettyjen tietojen on oltava puolestaan välttämättömiä joko rikosten syytetutkinnan tai veroperusteen laadinnan tai veronkannon kannalta.

111    Mainitussa 10 artiklan 2 b kohdassa ei estetä 2 a kohdan nojalla tietoja saavaa tahoa luovuttamasta niitä puolestaan luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille, joita pyynnössä esitetyt rikosoikeudelliset tai verotukselliset lausumat suoraan koskevat. Niinpä 10 artiklan 2 b kohdan ensimmäisessä alakohdassa ”[vaaditaan jokaista] tapahtumatietoja 2 a kohdan mukaisesti [saavaa tahoa varmistamaan], että saatuja tietoja käytetään ainoastaan pyynnössä ilmoitettuihin tarkoituksiin 2 a kohdan mukaisesti ja että niitä ei tahallisesti eikä tahattomasti luovuteta henkilöille, jotka eivät liity tietojen tarkoitettuun käyttöön”. Vastapäätelmänä on todettava, että henkilöt, ”jotka – – [liittyvät] tietojen – – käyttöön”, joka mainitaan 2 a kohdan nojalla esitetyssä pyynnössä, ovat henkilöitä, jotka voivat saada tietoja mainitun pyynnön esittäneiltä tahoilta.

112    Korostettakoon kuitenkin, että yksin se, että henkilö liittyy 2 a kohdan nojalla esitetyssä pyynnössä mainittujen tietojen käyttöön, ei anna hänelle ehdotonta oikeutta saada tällaisia tietoja. Niiden luovuttaminen tällaiselle henkilölle on ainoastaan mahdollisuus, joka on pyynnön esittäneen tahon käytettävissä: kyseisen tahon tehtävänä on arvioida varsinkin käytettävissään olevien tosiseikkojen ja sovellettavan kansallisen lain perusteella, onko tiedot luovutettava.

113    Kun siis rikosasioita käsittelevä viranomainen – kuten viranomainen, jonka käsiteltäväksi kantaja asiansa saattoi 25.11.2010 (ks. edellä 25 kohta) – on saanut ”lainvalvonnasta vastaavan” elimen ominaisuudessaan rekistereihin ja yhteisön riippumattomaan tapahtumalokiin sisältyviä luottamuksellisia tietoja, jotka ovat sen mielestä tarpeellisia rikoksen tekijöiden tunnistamiseksi, asetuksen N:o 2216/2004 10 artikla ei estä sitä paljastamasta mainittuja tietoja luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, joka on kantajan tavoin oletetun rikoksen uhri. Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 2 b kohdan mukaan tällaisen henkilön on katsottava ”liittyvän” niihin näkökohtiin, jotka on esitetty luottamuksellisuudesta luopumiseksi.

114    Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 2 d kohdassa säädetään luottamuksellisuussääntöön kolmas poikkeus, jota sovelletaan ainoastaan rekisterien valvojiin. Kyseinen kohta antaa niille luvan toimittaa joitakin tietoja toisilleen.

115    Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 2 e kohdassa säädetään vielä luottamuksellisuussääntöön tehtävästä neljännestä poikkeuksesta: kyseisessä kohdassa annetaan rekisterien valvojille lupa ilmoittaa kansallisille lainvalvontaviranomaisille yhtäältä tapahtumat, joiden laajuus ylittää tietyn kynnyksen, ja toisaalta tilit, joita koskevat päivittäiset tapahtumat ylittävät tietyn kynnyksen.

–       Soveltaminen nyt käsiteltävässä asiassa

116    Direktiivin 2003/87 20 artiklassa säädetään ensinnäkin, että komission nimeämä keskusvalvoja tekee ”automaattisia tarkistuksia” kustakin tapahtumasta rekisterissä varmistaakseen, ettei päästöoikeuksien osalta toimita ”sääntöjenvastaisesti”, ja toiseksi, että kun ”sääntöjenvastaisuutta” on havaittu, keskusvalvojan on ilmoitettava siitä asianomaiselle jäsenvaltiolle tai asianomaisille jäsenvaltioille (ks. edellä 148 kohta). Toisin kuin kantaja edellä 97 kohdassa väittää, kyseisessä artiklassa tai missään muussakaan direktiivin 2003/87 tai asetuksen N:o 2216/2004 artiklassa ei säädetä nimenomaisesti, että komissio voi antaa varastetuiksi väitettyjä päästöoikeuksia koskevia tietoja varkauden oletetulle uhrille. Asiassa ei ole myöskään osoitettu tai edes väitetty, että jossakin jäsenvaltiossa sovellettavassa lain säännöksessä olisi tällainen määräys.

117    Ei ole myöskään osoitettu, että tällainen luottamuksellisuudesta luopuminen olisi direktiivin 2003/87 tai asetuksen N:o 2216/2004 taikka jäsenvaltiossa sovellettavan lain tietyn säännöksen moitteettoman soveltamisen kannalta välttämätöntä. Luottamuksellisuudesta luopuminen ei ole tarpeellista varsinkaan, jotta voitaisiin soveltaa moitteettomasti direktiivin 2003/87 20 artiklaa, johon kantaja on vedonnut.

118    Näin ollen kantaja ei voi vedota asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 1 kohdassa säädetystä luottamuksellisuussäännöstä tehtävään aineelliseen poikkeukseen (joka esitetään edellä 107 kohdassa).

119    Lisähuomautuksena voidaan todeta, että kantaja on Romanian lainsäädännön mukaisesti perustettu osakeyhtiö. Tässä ominaisuudessaan se ei voi tehokkaasti vedota asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 2 kohdassa säädettyyn henkilölliseen poikkeukseen (joka esitetään edellä 108 kohdassa).

120    Lisäksi kantaja korostaa edellä 98 kohdassa esitetyllä väitteellään pääasiallisesti, että komissio toimi lainvastaisesti kieltäytyessään antamasta luottamuksellisia tietoja siviilituomioistuimelle eli Tribunal de première instance de Bruxellesin presidentille eikä ”tosiasiallisesti” luovuttanut kyseisiä tietoja rikosasioita käsittelevälle viranomaiselle eli Romanian syyttäjäviranomaiselle. Kantajan mielestä nämä kieltäytymiset estivät sitä myöhemmin saamasta käyttöönsä kyseiset luottamukselliset tiedot asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 2 b kohdan nojalla, sellaisena kuin sitä tulkitaan edellä 108–113 kohdassa.

121    Vastineessa esitetyt toteamukset, joita tukee unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen laaditussa vastauksessa esitetty komission sisäinen asiakirja, yhtäältä kuitenkin osoittavat, että Romanian syyttäjäviranomaisen esittämään virka-apupyyntöön vastasi 7.11.2011 OLAF, jonka tehtävänä on Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) perustamisesta 28.4.1999 tehdyn komission päätöksen 1999/352/EY, EHTY, Euratom (EYVL L 136, s. 20) 2 artiklan nojalla muun muassa ”toteuttaa [komission] sisäisiä hallinnollisia tutkimuksia, joiden tarkoituksena on – – torjua petoksia” ja ”avustaa komissiota jäsenvaltioiden välisessä yhteistyössä petostentorjunnan alalla” (ks. edellä 37 kohta). Kyseisiä vastineen toteamuksia ei kiistetä kannekirjelmässä vaan ne päinvastoin vahvistetaan siinä täysin. Vaikka kantaja väittää kannekirjelmän 93 kohdassa, ettei virka-apupyyntöön ole ”tosiasiallisesti” vastattu (ks. edellä 98 kohta), se kuitenkin myöntää kannekirjelmän 53 kohdassa, että vastaus on saatu. Lisäksi on todettava, että vaikka kantaja arvosteli kannekirjelmän 93 kohdassa esitetyllä väitteellään sen vastauksen asianmukaisuutta, jonka OLAF antoi komission puolesta kyseessä olevaan pyyntöön, se ei ole kuitenkaan esittänyt mitään näyttöä, joka tukisi tätä väitettä. Se ei ole sitä paitsi edes täsmentänyt, miltä osin OLAFin antama vastaus Romanian syyttäjäviranomaisille on sen mielestä epätarkoituksenmukainen tai riittämätön, kun taas komissio kertoi vastineessaan tarkasti, kuinka laajat tiedot OLAF komission puolesta lähetti (ks. edellä 37 kohta). Näin ollen kantajalla ei ole päteviä syitä väittää, että komissio kieltäytyi antamasta Romanian syyttäjäviranomaiselle tietoja niiden luottamuksellisuuden perusteella.

122    Toisaalta asetuksen N:o 2216/2004 10 artikla ei antanut komissiolle lupaa antaa rekistereissä olevia luottamuksellisia tietoja tribunal de première instance de Bruxellesin presidentille. Tämä ei nimittäin ollut välitoimista päättävänä tuomarina kyseisen artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun ”lainvalvontaviranomaisen” asemassa (ks. edellä 103 kohta). Hän ei etenkään vastannut mistään varastetuiksi väitettyjä päästöoikeuksia koskevasta tutkinnasta.

123    Lisäksi on virheellistä kantajan tavoin väittää, että komissio kieltäytyi luovuttamasta luottamuksellisia tietoja jonkin jäsenvaltion siviilituomioistuimelle, kuten tribunal de première instance de Bruxellesin presidentille: se kieltäytyi ainoastaan luovuttamasta tietoja suoraan kantajalle kyseisen belgialaisen oikeusviranomaisen määräyksestä.

124    Tässä yhteydessä on korostettava, että komission asianajaja totesi tribunal de première instance de Bruxellesille 21.2.2011 jättämässään kirjelmässä seuraavaa:

”Unioni on aina todennut olevansa valmis vastaamaan asianmukaisesti perusteltuihin valtion viranomaisten kysymyksiin, mutta tämä ei ole toisen osapuolen pyynnön tarkoituksena – – on aivan eri asia antaa tietoja tuomarille tai poliisille – – kuin liikeyritykselle, mihin pyynnöllä pyritään – vaikka se onkin esitetty tuomioistuimelle: jos pyyntöön suostuttaisiin, unionin – – pitäisi antaa vaaditut tiedot kantajalle eikä välitoimihakemuksen käsittelevälle [tribunal de première instance de Bruxellesin] presidentille.”

125    Toisin sanoen komissio kertoi asianajajansa välityksellä suostuvansa toimittamaan päästöoikeuksia koskevia luottamuksellisia tietoja asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 2 kohdan nojalla erityisesti kansallisille oikeusviranomaisille. Se täsmensi kuitenkin, että tribunal de première instance de Bruxellesille esitetyllä kantajan välitoimihakemuksen kaltaisella pyynnöllä (ks. edellä 30 kohta) ei pyritty luottamuksellisten tietojen luovuttamiseen oikeusviranomaisille vaan niiden luovuttamiseen suoraan ”liikeyritykselle”, mistä syystä pyyntöön ei voitu komission mielestä suostua.

126    Tämän vuoksi ensimmäinen kanneperuste on perusteeton.

b)     Toinen kanneperuste: Kioton pöytäkirjasta johtuvien velvoitteiden rikkominen

 Asianosaisten lausumat

127    Toisessa kanneperusteessaan kantaja väittää, että asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 1 kohdassa, sellaisena kuin sitä tulkitaan edellä 107 kohdassa, rikotaan edellä 5 kohdassa mainitun päätöksen 13/CMP.1 liitteessä olevan 47 kohdan säännöksiä. Näin tehdessään se esittää lainvastaisuusväitteen.

128    Väitteensä tueksi kantaja toteaa, että päätöksen 13/CMP.1 liitteessä olevassa 47 kohdassa luetellaan tiedot, jotka on saatettava yleisön saataville ”44 kohdan nojalla”. Sen mielestä kyseisiin tietoihin sisältyy ”yksittäisiä tilejä koskevia tietoja”.

129    Kantaja väittää lisäksi, että ”[se] ei voinut kohtuudella odottaa komission – – tulkitsevan velvoitteensa suhteettomalla ja epäjohdonmukaisella tavalla suhteessa – – Kioton pöytäkirjan yhteydessä annettuihin – – sitoumuksiin”, kuten päätökseen 13/CMP.1, ja se päättelee tästä, että luottamuksensuojan periaatetta on loukattu.

130    Komissio puolestaan väittää vastineessaan, että päätöksen 13/CMP.1 liite ei kuulu unionin oikeusjärjestykseen, sillä unioni ei ole sitä hyväksynyt.

 Kanneperusteen aiheellisuus

131    Vaikka päätöksen 13/CMP.1 liite olisikin osa unionin oikeusjärjestystä ja siihen voitaisiin vedota unionin yleisessä tuomioistuimessa, toinen kanneperuste on hylättävä seuraavassa esitettävistä syistä.

–       Ensimmäinen syy

132    Päätöksen 13/CMP.1 liitteessä olevassa 44 kohdassa säädetään, että ”[k]aikki kansallisiin rekistereihin kirjatut muut kuin luottamukselliset tiedot on asetettava yleisön saataville”, kun taas samassa liitteessä olevassa 47 kohdassa, johon kantaja vetoaa, säädetään seuraavaa:

”– – 44 kohdassa tarkoitettuihin tietoihin sisältyvät seuraavat kansallisessa rekisterissä olevia yksikköjä ja tapahtumia koskevat tiedot – –:

[Kioton yksiköiden (eli päästövähennysyksiköiden (ERU), sertifioitujen päästövähennysten (CER), sallittujen päästömääräyksiköiden (AAU) ja poistoyksiköiden (RMU)), sellaisina kuin ne määritellään edellä 4 kohdassa,] kokonaismäärä kullakin tilillä vuoden alussa;

sallitun päästömäärän perusteella – – myönnettyjen sallittujen päästömääräyksiköiden (AAU) kokonaismäärä;

[tiettyjen hankkeiden] perusteella myönnettyjen päästövähennysyksiköiden (ERU) kokonaismäärä;

muista rekistereistä saatujen [Kioton yksiköiden] kokonaismäärä sekä lähdetilien ja ‑rekisterien tunnistetiedot;

[tiettyjen toimintojen] perusteella myönnettyjen poistoyksiköiden (RMU) kokonaismäärä;

muihin rekistereihin siirrettyjen [Kioton yksiköiden] kokonaismäärä sekä kohdetilien ja ‑rekisterien tunnistetiedot;

[tiettyjen toimintojen] perusteella mitätöityjen [Kioton yksiköiden] kokonaismäärä;

[säännönmukaisesti] mitätöityjen [Kioton yksiköiden] kokonaismäärä;

muiden mitätöityjen [Kioton yksiköiden] kokonaismäärä;

poistettujen [Kioton yksiköiden] kokonaismäärä;

edelliseltä velvoitekaudelta siirrettyjen [Kioton yksiköiden] kokonaismäärä;

kullakin tilillä tarkasteluajankohtana olevat [Kioton yksiköt].”

133    Kuten päätöksen 13/CMP.1 liitteessä olevan 47 kohdan sanamuodosta käy ilmi, kohdassa lueteltuja tietoja ei luonnehdita ”muiksi kuin luottamuksellisiksi” tiedoiksi.

134    Jos tästä seikasta huolimatta oletettaisiin, että 47 kohdassa tarkoitetaan vain tietoja, jotka eivät ole luonteeltaan luottamuksellisia, kansalliseen rekisteriin ei jäisi juuri mitään tietoja, joita voitaisiin pitää luottamuksellisina. Kullakin Kioton yksiköllä on nimittäin päätöksen 13/CMP.1 liitteessä olevan 24, 27 ja 29 kohdan sekä 41 kohdan b alakohdan nojalla oma sarjanumero. Jos siis oletettaisiin, että kaikki kyseisen liitteen 47 kohdassa tarkoitetut tiedot ovat luonteeltaan muita kuin luottamuksellisia tietoja, tämä tarkoittaisi varsinkin sitä, että kuka tahansa saisi 47 kohdan nojalla tietää tietyllä tilillä tiettynä ajankohtana olevat Kioton yksiköt ja kykenisi selvittämään käyttöönsä saamia tietoja tutkimalla, mistä kyseiset yksiköt ovat peräisin. Tällainen päätöksen 13/CMP.1 liitteessä olevan 47 kohdan tulkinta veisi merkityksen 44 kohdalta, joka oikeuttaa antamaan yleisölle ainoastaan sellaisia rekisterissä olevia tietoja, jotka eivät ole luottamuksellisia.

135    Onkin syytä katsoa, että 47 kohdassa luetellut tiedot ovat tietoja, jotka on asetettava yleisön saataville 44 kohdan nojalla, mutta ainoastaan silloin, kun ne eivät ole luonteeltaan luottamuksellisia.

136    Päätöksen 13/CMP.1 liitteessä ei täsmennetä kriteerejä, joiden mukaisesti jokin Kioton pöytäkirjan osapuoli voi pitää liitteessä olevaan 47 kohtaan sisältyviä tietoja muina kuin luottamuksellisina tietoina.

137    Sen vuoksi kantaja ei voi vedota tehokkaasti päätöksen 13/CMP.1 liitteessä olevaan 47 kohtaan osoittaakseen, että sen pyytämät tiedot eivät olleet luottamuksellisia.

–       Toinen syy

138    Päätöksen 13/CMP.1 44 ja 47 kohdassa käsitellään ainoastaan Kioton yksiköitä koskevien tietojen luovuttamista yleisölle. Niissä ei käsitellä sellaisten tietojen luovuttamista yleisölle, jotka koskevat direktiivin 2003/87 ja asetuksen N:o 2216/2004 nojalla vahvistettuja päästöoikeuksia.

139    Kioton yksiköt ja päästöoikeudet ovat ensinnäkin luonteeltaan erilaiset.

140    Kuten edellä 10 kohdassa todettiin, asetuksen N:o 2216/2004 45 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa säädetään, että päästöoikeus saadaan ”muuntamalla” sallittu päästömääräyksikkö (AAU), ja muuntaminen tapahtuu lisäämällä sana ”päästöoikeus” sallitun päästömääräyksikön (AAU) tunnistekoodiin. Tällaisen ”muuntamisen” tarve osoittaa, että päästöoikeus ja sallittu päästömääräyksikkö (AAU) eroavat toisistaan varsinkin luottamuksellisuussääntöjen soveltamisen kannalta.

141    Kuten edellä 11 kohdassa todettiin, direktiivin 2003/87 11 a artikla tarjoaa lisäksi kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kauppaa koskevan yhteisön järjestelmän soveltamisalaan kuuluville toiminnanharjoittajille tietyin varauksin mahdollisuuden saada päästöoikeuksia päästövähennysyksiköitä (ERU) tai sertifioituja päästövähennyksiä (CER) ˮvastaanˮ. Tämä kuitenkin osoittaa, että päästöoikeudet ovat luonteeltaan erilaisia kuin päästövähennysyksiköt (ERU) ja sertifioidut päästövähennykset (CER) varsinkin luottamuksellisuussääntöjen soveltamisen kannalta.

142    Lopuksi voidaan todeta yleisesti, että päästöoikeuksiin sovellettavat säännöt ja Kioton yksiköitä koskevat säännöt erotetaan huolellisesti toisistaan asetuksessa N:o 2216/2004. Päästöoikeuksia ja Kioton yksiköitä ei siis ryhmitellä siinä saman termin alle. Esimerkkinä tästä on mainittava asetuksen N:o 2216/2004 11 artiklan 5 kohta, jossa säädetään, että ”[e]llei toisin säädetä, kaikilla [rekistereissä olevilla] tileillä on voitava säilyttää päästöoikeuksia ja Kioton päästöyksikköjä”.

143    Kioton yksiköillä ja päästöoikeuksilla on myös erilaiset tarkoitusperät.

144    Päätöksen 13/CMP.1 liitteessä olevan 1–4 kohdan perusteella Kioton yksiköt nimittäin myönnetään Kioton pöytäkirjan tai sen soveltamiseksi tehtyjen päätösten nojalla. Edellä 3 kohdassa mainitun Kioton pöytäkirjan 3 artiklan 1 kohdasta ja myös sen soveltamiseksi tehdyistä päätöksistä käykin ilmi, että pöytäkirjassa asetetaan velvollisuuksia ainoastaan sen osapuolina oleville valtioille ja niiden välisille järjestöille. Kioton yksiköt ovat siis keino, jota valtiot ja valtioiden väliset järjestöt voivat käyttää täyttääkseen Kioton pöytäkirjasta johtuvat velvollisuutensa.

145    Päästöoikeudet otettiin puolestaan käyttöön direktiivin 2003/87 ja asetuksen N:o 2216/2004 nojalla. Kyseisissä säädöksissä asetetaan kuitenkin velvollisuuksia niiden soveltamisalaan kuuluville luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille eli henkilöille, jotka harjoittavat direktiivin 2003/87 liitteessä I tarkoitettuja toimintoja. Päästöoikeudet ovat siis välineitä, jotka on luotu yksinomaan unionin lainsäädännöllä ja jotka on tarkoitettu ensisijaisesti tällaisille luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille. Näin ollen ne ovat osa kyseisten henkilöiden omaisuutta, jota käytetään todennäköisesti liiketoiminnan logiikan mukaisesti.

146    Koska komissio kieltäytyi 4.4.2011 päivätyllä kirjeellään luovuttamasta kantajalle ainoastaan päästöoikeuksia koskevia tietoja, kantaja vetoaa siis turhaan siihen, että asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklassa rikotaan päätöksen 13/CMP.1 47 kohtaa, joka – kuten jo todettiin – koskee ainoastaan Kioton yksiköitä. Myöskään edellä 129 kohdassa mainittua väitettä ei näin ollen voida hyväksyä.

c)     Kolmas kanneperuste: direktiivin 2003/87 19 ja 20 artiklan rikkominen

147    Direktiivin 2003/87 19 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2. Kuka tahansa henkilö voi pitää hallussaan päästöoikeuksia. Rekisterin on oltava yleisön käytettävissä, ja rekisterissä kirjataan erillisille tileille kunkin sellaisen henkilön päästöoikeudet, jolle päästöoikeuksia myönnetään ja jolle tai jolta niitä siirretään.

3. Tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi komissio antaa asetuksen standardoidusta ja suojatusta rekisterijärjestelmästä. Rekisterit koostuvat standardoiduista sähköisistä tietokannoista, joiden yhteisten tietojen avulla voidaan seurata päästöoikeuksien myöntämistä, hallussapitoa, siirtämistä ja mitätöimistä, taata yleisölle oikeus tutustua tietoihin ja luottamuksellisuus tarvittaessa sekä varmistaa, ettei suoriteta siirtoja, jotka ovat Kioton pöytäkirjasta johtuvien velvoitteiden vastaisia. – –”

148    Saman direktiivin 20 artiklassa säädetään seuraavaa:

”– –

[Komission nimeämä] keskusvalvoja tekee riippumattoman tapahtumakirjan avulla automaattisia tarkistuksia kustakin tapahtumasta rekisterissä varmistaakseen, että päästöoikeuksien myöntämisessä, siirtämisessä ja mitätöimisessä ei toimita sääntöjenvastaisesti.

3.      Jos automaattisissa tarkistuksissa havaitaan sääntöjenvastaisuutta, keskusvalvojan on ilmoitettava tästä asianomaiselle jäsenvaltiolle tai asianomaisille jäsenvaltioille, joka ei tai jotka eivät saa kirjata kyseistä tapahtumaa tai asianomaisiin päästöoikeuksiin liittyviä muita tapahtumia ennen kuin sääntöjenvastaisuudet on selvitetty.”

 Kantajan perustelut

149    Kolmannessa kanneperusteessaan kantaja esittää pääasiallisesti lainvastaisuusväitteen.

150    Se väittää, että direktiivin 2003/87 19 artiklan 3 kohdassa, jossa komissio valtuutetaan määrittelemään asetuksella ”standardoi[tu] ja suoja[ttu] rekisterijärjestelm[ä]”, jätetään komissiolle ”harkintavaltaa asianmukaisen tasapainon löytämiseksi julkisuus- ja luottamuksellisuusintressien välille”, mutta että harkintavaltaa kaventaa ”[saman direktiivin] 20 artiklan tiukka sanamuoto sääntöjenvastaisuuksista ja niiden korjaamisvelvoitteesta”. Kantaja toteaa lisäksi, että kun päästöoikeuksiin kohdistuu ”sääntöjenvastaisia” tapahtumia ja kun ”sääntöjenvastaisuuksista” ilmoitetaan komissiolle, se on direktiivin 2003/87 20 artiklan nojalla velvollinen julkistamaan tällaisia päästöoikeuksia koskevat tiedot.

151    Kantajan mielestä asetuksen N:o 2216/2004 10 artikla ei kuitenkaan ”täytä direktiivin [2003/87] 19 ja 20 artiklan vaatimuksia”. Kantajan mukaan niissä painotetaan päästökauppajärjestelmän turvallisuusvaatimuksia, kun taas asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklassa asetetut luottamuksellisuussäännöt estävät sen, että päästöoikeudet voitaisiin takavarikoida kantajan pyynnöstä, ja kieltävät antamasta päästöoikeuksia koskevia tietoja ”rikosilmoituksen tekijälle edes rikosprosessissa”.

152    Kantaja katsoo näin ollen, että hyväksyessään asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan ”komissio on rikkonut selvällä ja vakavalla tavalla harkintavallalleen asetettuja rajoja”. Sen mielestä olisi pitänyt säätää, että tiedot päästöoikeuksien varkaudesta annetaan varkauden oletetulle uhrille. Se katsoo, että ainoastaan tällaisella säännöksellä voitaisiin saada aikaan direktiivin 2003/87 19 artiklan 3 kohdassa edellytetty asianmukainen tasapaino ”julkisuus- ja luottamuksellisuusintressien” välille. Kantaja toteaa lisäksi, että ”se ei voinut kohtuudella odottaa komission – – kieltäytyvän ryhtymästä toimiin sääntöjenvastaisuustapauksessa ja/tai tulkitsevan velvoitteensa suhteettomalla ja epäjohdonmukaisella tavalla suhteessa direktiivin 2003/87 20 artiklaan – –”, ja se päättelee tästä, että luottamuksensuojan periaatetta on loukattu.

 Kantajan perustelujen hyväksyttävyys

153    Ensinnäkin on todettava kantajan olevan oikeassa siinä, että direktiivin 2003/87 19 artiklan 3 kohdassa edellytetään, että asetuksessa N:o 2216/2004 ”taata[an] yleisölle oikeus tutustua tietoihin ja luottamuksellisuus tarvittaessa” eli että yhtäältä avoimuuden ja toisaalta luottamuksellisuuden välille järjestetään asianmukainen tasapaino.

154    Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklassa säädetään kuitenkin juuri näiden eri vaatimusten yhteensovittamiseksi ja siis direktiivin 2003/87 19 artiklan 3 kohdan noudattamiseksi merkittäviä poikkeuksia, jotka koskevat rekistereissä ja yhteisön riippumattomassa tapahtumalokissa olevien tietojen luottamuksellisuutta. Edellä 113 kohdassa todettiin erityisesti, että kun rikosasioita käsittelevä viranomainen – kuten viranomainen, jonka käsiteltäväksi kantaja asiansa saattoi 25.11.2010 (ks. edellä 25 kohta) – on saanut rekistereihin ja yhteisön riippumattomaan tapahtumalokiin sisältyviä luottamuksellisia tietoja, jotka ovat sen mielestä tarpeellisia rikoksen tekijöiden tunnistamiseksi, asetuksen N:o 2216/2004 10 artikla ei estä kyseistä rikosasioita käsittelevää viranomaista paljastamasta mainittuja tietoja luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, joka on kantajan tavoin oletetun rikoksen uhri. Kyseinen artikla ei myöskään estä sitä, että tällainen henkilö panee sille annettujen tietojen perusteella myöhemmin vireille kanteen tiettyjen päästöoikeuksien takavarikoimiseksi.

155    Näin ollen väite siitä, että asetuksen N:o 2216/2004 10 artikla on direktiivin 2003/87 19 artiklan 3 kohdan vastainen, on hylättävä.

156    Lisäksi kantaja tukeutuu perusteluissaan direktiivin 2003/87 20 artiklan virheelliseen tulkintaan.

157    Kyseisessä artiklassa asetetaan nimittäin kaksi velvoitetta – yksi keskusvalvojalle eli komissiolle ja toinen tietyille jäsenvaltioille: jos automaattisessa tarkistuksessa havaitaan tiettyä tapahtumaa koskevia sääntöjenvastaisuuksia, keskusvalvojan on ilmoitettava tästä ”asianomaiselle jäsenvaltiolle tai asianomaisille jäsenvaltioille”; kun nämä ovat saaneet tällaisen tiedon, ne eivät saa kirjata kyseistä tapahtumaa tai asianomaisiin päästöoikeuksiin liittyviä muita tapahtumia ”ennen kuin sääntöjenvastaisuudet on selvitetty”.

158    Direktiivin 2003/87 20 artiklassa ei kuitenkaan säädetä ”sääntöjenvastaista” tapahtumaa koskevien tietojen antamisesta. Siinä ei varsinkaan velvoiteta komissiota antamaan tietoja, jotka koskevat tällaisen tapahtuman kohteena olevia päästöoikeuksia.

159    Unionin yleinen tuomioistuin ei voi näin ollen hyväksyä väitettä, jonka mukaan asetuksen N:o 2216/2004 10 artikla on direktiivin 2003/87 20 artiklan vastainen, eikä edellä 152 kohdassa esitettyä väitettä, jonka mukaan luottamuksensuojan periaatetta on loukattu.

160    Sen vuoksi kolmas kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

d)     Neljäs kanneperuste: omistusoikeuden loukkaus

 Kantajan väitteet

161    Neljännessä kanneperusteessaan kantaja esittää jälleen lainvastaisuusväitteen.

162    Ensin se väittää, että asetuksen N:o 2216/2004 10 artikla loukkaa suhteettomasti sen omistusoikeutta. Kyseisessä artiklassa asetetut luottamuksellisuussäännöt estivät kantajan mukaan komissiota toimimasta siten, kuin sen olisi pitänyt, eli ”tunnollisella, ripeällä, puolueettomalla ja tarkkaavaisella tavalla”, auttaakseen kantajaa selvittämään 16.11.2010 tapahtuneeksi väitetyn päästöoikeuksien varkauden. Luottamuksellisuussäännöt estivät kantajaa myös saamasta takaisin päästöoikeutensa, ja niillä oli sen vuoksi samat vaikutukset kuin pakkolunastuksella.

163    Kantaja väittää toiseksi, että luottamuksellisuussäännöt, jotka vastaavat liikesalaisuuden säilyttämistarpeeseen ja takaavat markkinoiden likviditeetin, haittaavat, toisin kuin komissio väittää, päästökauppajärjestelmän moitteetonta toimintaa. Ne eivät siis ole minkään riittävän yleisen edun mukaisia.

 Kantajan väitteiden hyväksyttävyys

164    Omistusoikeus turvataan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa. Kyseinen oikeus ei ole kuitenkaan ehdoton oikeus, ja sitä voidaan näin ollen rajoittaa (ks. asia T-187/11, Trabelsi ym. v. neuvosto, tuomio 28.5.2013, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

165    Esillä olevassa tapauksessa kantaja väittää pääasiallisesti, että asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklassa asetetut luottamuksellisuussäännöt estivät sitä saamasta takaisin varastetut päästöoikeudet ja rajoittivat näin ollen välillisesti sen omistusoikeutta.

166    Vaikka näin olisi tapahtunut, rajoituksen on katsottava olevan perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa asetettujen vaatimusten mukainen: kyseisessä kohdassa määrätään ensinnäkin, että ”– – perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla, ja kyseisten oikeuksien ja vapauksien olennaista sisältöä noudattaen”, ja lisäksi, että ”[s]uhteellisuusperiaatteen mukaisesti rajoituksia voidaan tehdä ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia”.

167    Ensimmäiseksi on todettava, että luottamuksellisuussäännöt asetetaan asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklassa, joka on direktiivin 2003/87 19 artiklan 3 kohdassa olevien valtuuttavien säännösten mukainen (ks. edellä 155 kohta). Niitä on siis pidettävä perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla lailla säädettyinä.

168    Toiseksi on katsottava, kuten edellä 106 kohdassa, että kyseiset säännöt vastaavat liikesalaisuuden säilyttämistarpeeseen eli ”unionin tunnustamaa yleisen edun mukaista tavoitetta”.

169    Kolmanneksi on katsottava, että mainituilla säännöillä ei aseteta vaatimuksia, jotka ovat suhteettomia tavoiteltuun päämäärään nähden. Niillä ei loukata omistusoikeuden keskeistä sisältöä. Ne eivät nimittäin itsessään loukkaa suoraan omistusoikeutta. Niillä ei toisaalta myöskään ylitetä rajoja, jotka on asetettu sen mukaan, mikä on tarpeellista edellisessä kohdassa mainitun päämäärän saavuttamiseksi ja tähän soveltuvaa. Edellä 113 ja 154 kohdassa nimittäin todettiin, että kun rikosasioita käsittelevä viranomainen – kuten viranomainen, jonka käsiteltäväksi kantaja asiansa saattoi – on saanut rekistereihin ja yhteisön riippumattomaan tapahtumalokiin sisältyviä luottamuksellisia tietoja, jotka ovat sen mielestä tarpeellisia rikoksen tekijöiden tunnistamiseksi, asetuksen N:o 2216/2004 10 artikla ei estä sitä paljastamasta mainittuja tietoja luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, joka on kantajan tavoin oletetun rikoksen uhri. Kyseinen artikla ei myöskään estä tällaista henkilöä ryhtymästä paljastettujen tietojen perusteella toimiin saadakseen päästöoikeudet takaisin, eikä se tee kyseisestä tehtävästä liian monimutkaista.

170    Neljäs kanneperuste on siis hylättävä.

e)     Viides kanneperuste: tehokkaan oikeussuojan periaatteen loukkaaminen

171    Viidennessä kanneperusteessaan kantaja väittää, että ”komission toiminta” loukkaa perusoikeuskirjan 47 artiklassa määrättyä oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan. Kantajan mielestä komissio esti sitä ”käytännössä – – panemasta vireille kanteita, jotka olivat välttämättömiä varastettujen päästöoikeuksien takaisin saamiseksi”, sillä ”[kantaja] ei [tiennyt], missä maassa ja ketä vastaan kanne pitäisi panna vireille”.

172    Tämä kanneperuste on lainvastaisuusväite. Kantaja nimittäin väittää pääasiallisesti, että asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklassa loukataan tehokkaan oikeussuojan periaatetta, koska kyseisestä artiklasta edellä 106–115 kohdassa annetun tulkinnan mukaan artiklassa estetään komissiota antamasta suoraan kantajalle tietoja, jotka koskevat tältä varastetuiksi väitettyjä päästöoikeuksia, mikä estää sitä panemasta vireille kansallisia tuomioistuinmenettelyjä päästöoikeuksien palauttamiseksi.

173    Kantaja otaksuu näin ollen, että koska komissio ei saa paljastaa sille ”suoraan” rekistereihin ja yhteisön riippumattomaan tapahtumalokiin sisältyviä luottamuksellisia tietoja, se ei voi panna vireille tuomioistuinmenettelyjä siltä varastetuiksi väitettyjen päästöoikeuksien palauttamiseksi.

174    Edellä 113, 154 ja 169 kohdassa todetusta käy kuitenkin ilmi, että kantaja tukeutuu perusteluissaan virheelliseen olettamukseen, jonka mukaan asetuksen N:o 2216/2004 10 artikla estää yhtäältä Romanian syyttäjäviranomaista toimittamasta kantajalle luottamuksellisia tietoja, joita virka-apupyyntöön esitetty komission vastaus todennäköisesti sisältää, ja se estää toisaalta kantajaa käyttämästä näin saatuja tietoja pannakseen vireille tuomioistuinmenettelyjä varastetuiksi väitettyjen päästöoikeuksien palauttamiseksi.

175    Viides valitusperuste on siis hylättävä.

f)     Kuudes kanneperuste: oikeusvarmuuden periaatteen loukkaaminen

176    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeusvarmuuden periaatteen tarkoituksena on taata niiden tilanteiden ja oikeussuhteiden ennakoitavuus, joihin unionin oikeutta sovelletaan (ks. asia C-199/03, Irlanti v. komissio, tuomio 15.9.2005, Kok., s. I-8027, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

177    Kuudennessa kanneperusteessaan kantaja esittää jälleen lainvastaisuusväitteen. Se tähdentää, että lainsäädäntö ”on pantava täytäntöön kohtuullisen selkeällä ja johdonmukaisella tavalla, jotta voidaan mahdollisimman hyvin välttää oikeudellinen epävarmuus ja toimenpiteiden kohteena olevien oikeussubjektien epätietoisuus”. Sen mielestä ”[t]ässä tapauksessa komissio on selvästikin aiheuttanut huomattavaa oikeudellista epävarmuutta, [koska] Kioton pöytäkirjassa on omaksuttu [luottamuksellisuuden suhteen] sallivampi toimintatapa”.

178    Kantaja väittää siis pääasiallisesti, että päästöoikeuksiin ja Kioton yksiköihin liittyvien luottamuksellisuuskysymysten erilainen käsittely on osoitus epäjohdonmukaisuudesta ja loukkaa näin ollen oikeusvarmuuden periaatetta.

179    Päästöoikeudet ja Kioton yksiköt eivät ole kuitenkaan luonteeltaan samanlaisia (ks. edellä 139 kohta). Vaikka päästöoikeuksiin ja Kioton yksiköihin sovellettavat luottamuksellisuussäännöt eroaisivat toisistaan, kuten kantaja väittää, tämä ei siis heikennä niiden ennakoitavuutta eikä voi siis olla osoitus siitä, että komissio on loukannut oikeusvarmuuden periaatetta.

180    Kuudes kanneperuste on näin ollen hylättävä.

g)     Seitsemäs kanneperuste: direktiivin 91/308 2 artiklan rikkominen

181    Työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan kannekirjelmässä on mainittava muun muassa yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Yhteenvedon on oltava riittävän selkeä ja täsmällinen, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin yleinen tuomioistuin voi tarvittaessa ratkaista kanneperusteet tukeutumatta muihin tietoihin. Oikeusvarmuuden ja hyvän oikeudenkäytön takaamiseksi kanneperusteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on, että ainakin sen merkitys ilmenee johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi (ks. vastaavasti asia T-424/12, Gaumina v. EIGE, tuomio 28.11.2013, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

182    Seitsemännessä kanneperusteessaan kantaja väittää, että ”komissio ei ole noudattanut” rahoitusjärjestelmän rahanpesutarkoituksiin käyttämisen estämisestä 10.6.1991 annettua neuvoston direktiiviä 91/308/ETY (EYVL L 166, s. 77), ”koska – – kyseisen direktiivin 2 artiklassa asetetaan yleinen rahanpesukielto – – ja [koska komissio] rinnastaa itsensä [tribunal de première instance de Bruxellesille] esittämässään kirjelmässä rahoituslaitokseen korostaen, että [yhteisön riippumattomaan tapahtumalokiin] ainoastaan kirjataan tapahtumat mutta ei olla muuten osallisina niihin”.

183    Kun tätä kanneperustetta luetaan sellaisena kuin se esitetään kannekirjelmässä, kantaja selvästi olettaa, että toimiessaan yhteisön riippumattoman tapahtumalokin keskusvalvojana komissiolla on samankaltaiset tehtävät kuin rahoituslaitoksella ja siihen sovelletaan siis rahanpesukieltoa, joka kantajan mukaan asetetaan direktiivin 91/308 2 artiklassa.

184    Kun kantajalta kysyttiin istunnossa, täyttääkö seitsemäs kanneperuste työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan vaatimukset, se kuitenkin vastasi, että sen aikomuksena ei ollut väittää, että direktiiviä 91/308 sovelletaan komissioon.

185    Tässä tilanteessa unionin yleinen tuomioistuin ei voi selvittää, mikä on seitsemännen kanneperusteen merkitys, kun se lisäksi esitetään kannekirjelmässä ainoastaan pääpiirteittäin. Kanneperuste ei siis täytä työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdassa asetettuja johdonmukaisuuden ja selkeyden vaatimuksia. Näin ollen se on jätettävä tutkimatta.

186    Vaikka tämän kanneperusteen katsottaisiin täyttävän ristiriitaisesta ja epätarkasta esitystavastaan huolimatta työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan vaatimukset, se on hylättävä kuitenkin myös perusteettomana.

187    Direktiivin 91/308 2 artiklassa, johon kantaja vetoaa, säädetään ensinnäkin, että ”[j]äsenvaltioiden on huolehdittava, että – – rahanpesu kielletään”. Siinä asetetaan siis velvoitteita ainoastaan jäsenvaltioille. Näin ollen kantaja ei voi vedota siihen tehokkaasti osoittaakseen komission toiminnan lainvastaisuuden.

188    Kantajan perustelut on hylättävä myös, jos oletettaisiin, että sen tarkoituksena olisi ollut esittää kannekirjelmässä väite, jonka mukaan unionin oikeusjärjestykseen sisältyvä yleisperiaate kieltää kaikkia tahoja toteuttamasta rahanpesutoimia. Kantaja ei nimittäin edes ilmoita, minkä syiden perusteella kieltäytyminen antamasta 16.11.2010 varastetuiksi väitettyjä päästöoikeuksia koskevia tietoja, mistä se komissiota moittii, voitaisiin rinnastaa rahanpesutoimeen.

189    Kantajan perusteluja ei voida hyväksyä myöskään, vaikka se olisi tarkoittanut, että kyseinen kieltäytyminen merkitsee anastettujen varojen alkuperän tai sijainnin salaamista. Direktiivin 91/308 1 artiklan kolmannen luetelmakohdan mukaan rahanpesun käsitteeseen toki sisältyy erityisesti ”varojen todellisen luonteen, alkuperän, sijainnin, niitä koskevien määräämistoimien, liikkeiden taikka niiden todellisen omistajan tai niitä koskevien oikeuksien salaaminen tai peittely tietoisena siitä, että kyseiset varat on saatu rikollisesta toiminnasta tai osallisuudesta tällaiseen toimintaan”. Se, että komissio kieltäytyi asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan nojalla antamasta tietoja varastetuiksi väitetyistä päästöoikeuksista suoraan kantajalle, ei kuitenkaan osoita, että se olisi aikonut salata päästöoikeuksien alkuperän tai sijainnin. Kuten edellä 121 kohdassa todettiin, kantaja ei kiistä sitä, että OLAF lähetti 7.4.2011 komission puolesta kyseisiä päästöoikeuksia koskevat tiedot Romanian syyttäjäviranomaiselle.

190    Edellä esitetystä seuraa, että komission ensimmäisen moititun toiminnan lainvastaisuutta ei ole näytetty toteen.

B       Toinen moitittu toiminta: kieltäytyminen estämästä kaikki tapahtumat, jotka koskevat 16.11.2010 varastetuiksi väitettyjä päästöoikeuksia

1.     Toisen moititun toiminnan ilmeneminen

191    Kantaja väittää unionin yleiselle tuomioistuimelle, että komissio kieltäytyi ”jäädyttämästä” päästöoikeuksia, jotka se väitti itseltään varastetun. Tämä on toinen toiminta, josta kantaja moittii komissiota (ks. edellä 58 ja 59 kohta).

192    Tämän toiminnan tapahtuminen on osoitettu toteen.

193    Kantaja nimittäin pyysi 24.11.2010 päivätyllä kirjeellään komissiota ”kehottamaan kansallisia rekistereitä” ”estämään sellaisten tilien käytön”, joiden kautta varastetuiksi väitetyt päästöoikeudet oli siirretty (ks. edellä 24 kohta). Se siis pyysi ensimmäisen kerran virallisesti, että komissio vaatii kansallisia viranomaisia estämään kyseisten tilien käytön, eikä se vaatinut, että komissio itse estää niiden käytön. Tämä tilinkäytön estämispyyntö toistettiin myöhemmin, joskin hieman muutettuna. Kantajan nimissä 2.12.2010 päivätyllä kirjeellä komissiota pyydettiin toisen kerran ”[itse] estämään [kyseisten] tilien käytön” (ks. edellä 26 kohta). Toisin sanoen komissiolta pyydettiin, että se ”jäädyttää” itse päästöoikeudet ja estää lisäksi myös kaikkien sellaisten tilien käytön, joiden kautta päästöoikeuksia oli siirretty. Komissiolta pyydettiin 31.5.2011 päivätyllä kirjeellä vielä kolmannen kerran, että se itse ”jäädyttää” ainoastaan varastetut päästöoikeudet (ks. edellä 38 kohta).

194    Tästä viimeisestä pyynnöstä kuitenkin kieltäydyttiin 18.7.2011 päivätyllä kirjeellä (ks. edellä 40 kohta).

2.     Toisen moititun toiminnan lainmukaisuus

195    Kantaja esittää pääasiallisesti viisi kanneperustetta osoittaakseen, että toinen toiminta, josta se komissiota moittii, on lainvastaista. Ne tutkitaan seuraavassa peräjälkeen.

a)     Ensimmäinen kanneperuste: hyvän hallinnon periaatteen loukkaaminen

196    Unionin oikeusjärjestyksessä myönnettyihin takeisiin hallinnollisissa menettelyissä kuuluu erityisesti perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettu hyvän hallinnon periaate, johon liittyy huolellisuusvelvollisuus eli toimivaltaisen toimielimen velvollisuus tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävänään olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (asia T-387/09, Applied Microengineering v. komissio, tuomio 27.9.2012, 76 kohta ja asia T-333/10, ATC ym. v. komissio, tuomio 16.9.2013, 84 kohta).

197    Ensimmäisessä kanneperusteessa kantaja toteaa, että ”[k]omissio osoitti vilpillistä mieltä ja haluttomuutta täyttää huolellisuusvelvollisuutensa väittäessään muun muassa, ettei se kykene jäädyttämään päästöoikeuksia, vaikka se sai varkaudesta lähes välittömästi tiedon [Romanian viranomaisilta] ja vaikka se esti vain vajaat kaksi kuukautta myöhemmin kaikkien rekisterien käytön useiden kuukausien ajaksi väittäen edelleen, ettei se voi jäädyttää yksittäisiä päästöoikeuksia”.

198    Toisin sanoen kantaja väittää, että kun komissio ei suostunut estämään kaikkia tapahtumia, jotka koskevat kantajalta varastetuiksi väitettyjä päästöoikeuksia, komissio ei toiminut huolellisesti ja loukkasi siten hyvän hallinnon periaatetta.

199    Kantaja siis olettaa, että komissiolla oli valta jäädyttää kyseiset päästöoikeudet. Jotta viranomainen kykenisi toimimaan huolellisesti tietyllä osa-alueella, sillä on tietenkin oltava valta toimia kyseisellä osa-alueella.

200    Kantajan olettamus on virheellinen.

201    Asetuksessa N:o 2216/2004 säädetään ensinnäkin mahdollisuudesta jäädyttää tietyt päästöoikeudet rekisterin sisällä vain yhdessä tilanteessa, josta säädetään sen 27 artiklassa. Tällainen tilanne on kyseessä, kun ”laitoksen edellisen vuoden todennettuja päästöjä ei ole – – kirjattu kunkin vuoden 1 päivään huhtikuuta mennessä todennettujen päästöjen tauluun”, ja tällöin kyseisen toiminnanharjoittajan tilin käyttö on estettävä kokonaisuudessaan. Kyseessä on siis tapaus, jossa toiminnanharjoittaja ei ole noudattanut vaaditussa ajassa yhdessä laitoksistaan teknisiä sääntöjä, jotka koskevat ilmoitusta kyseisen laitoksen kasvihuonekaasupäästöjen määrästä, sellaisena kuin toimivaltainen viranomainen on sen hyväksynyt.

202    On joka tapauksessa selvää, ettei kantajan pyytämä päästöoikeuksien jäädyttäminen kuulu asetuksen N:o 2216/2004 27 artiklan säännösten soveltamisalaan.

203    Lisäksi on totta, että komissio on itse myöntänyt, että pääsy rekistereihin keskeytettiin tammikuussa 2011.

204    Se kuitenkin totesi, kantajan tätä kiistämättä, että rekisterien käytön keskeyttämisen oikeudellisena perusteena oli asetuksen N:o 2216/2004 69 artikla, jossa säädetään seuraavaa:

”Keskusvalvoja voi keskeyttää yhteisön riippumattoman tapahtumalokin käytön ja rekisterin valvoja voi keskeyttää pääsyn rekisteriinsä, jos yhteisön riippumattomaan tapahtumalokiin tai rekisteriin kohdistuu tietoturvaloukkaus, joka uhkaa yhteisön riippumattoman tapahtumalokin tai rekisterin eheyttä tai rekisterijärjestelmän ja – – varajärjestelyjen eheyttä.”

205    Toisin kuin kantaja antaa ymmärtää, kyseinen artikla ei anna mahdollisuutta estää tiettyjen päästöoikeustilien käyttöä rekisterin sisällä. Se antaa ainoastaan mahdollisuuden keskeyttää kokonaan pääsy rekisteriin tai yhteisön riippumattoman tapahtumalokin käyttö silloin, kun järjestelmään kohdistuu riskejä.

206    Hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista koskeva kanneperuste on sen vuoksi hylättävä.

b)     Toinen kanneperuste: oikeusvarmuuden periaatteen loukkaaminen

207    Toisessa kanneperusteessa kantaja tähdentää, että lainsäädäntö ”on pantava täytäntöön kohtuullisen selkeällä ja johdonmukaisella tavalla, jotta voidaan mahdollisimman hyvin välttää oikeudellinen epävarmuus ja toimenpiteiden kohteena olevien oikeussubjektien epätietoisuus”. Sen mielestä ”[t]ässä tapauksessa komissio on selvästikin aiheuttanut huomattavaa oikeudellista epävarmuutta”, sillä ”[se] ilmoitti ensin, että [päästöoikeuksien jäädyttäminen] ei ole mahdollista, ja esti kuitenkin myöhemmin koko eurooppalaisen päästökauppajärjestelmän käytön [tammikuussa 2011]”. Kantaja toteaa vielä, että tällaiselle erilaiselle kohtelulle ei ole perusteita jo senkin vuoksi, että ”koko eurooppalaisen päästökauppajärjestelmän” käytön estäminen tapahtui sen jälkeen, kun oli tapahtunut samanlaisia varkauksia kuin kantaja väittää kärsineensä.

208    Toinen kanneperuste perustuu olettamukseen siitä, että oikeusperusta, johon vedottiin rekistereihin pääsyn keskeyttämiseksi tammikuussa 2011, tarjosi komissiolle mahdollisuuden jäädyttää tietylle päästöoikeustilille talletetut päästöoikeudet rekisterin sisällä.

209    Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista. Kuten edellä 203–205 kohdassa todettiin, rekistereihin pääsy keskeytettiin tammikuussa 2011 asetuksen N:o 2216/2004 69 artiklan perusteella. Vaikka kyseinen artikla sallii kaikkiin rekistereihin pääsyn keskeyttämisen järjestelmään kohdistuvan riskin tapauksessa, se ei salli saman rekisterin sisällä olevilla päästöoikeustileillä pidettyjen tiettyjen päästöoikeuksien jäädyttämistä, vaikka kantaja tätä toivookin.

210    Kun komissio keskeytti pääsyn rekistereihin tammikuussa 2011 ja kieltäytyi myöhemmin hyväksymästä kantajan pyynnön tiettyjen päästöoikeuksien jäädyttämisestä, se ei siis toiminut epäjohdonmukaisesti eikä loukannut oikeusvarmuuden periaatetta, vaikka kantaja näin väittääkin.

211    Toinen kanneperuste on siis hylättävä.

c)     Kolmas kanneperuste: direktiivin 2003/87 20 artiklan rikkominen

212    Kuten edellä 148 kohdassa todettiin, direktiivin 2003/87 20 artiklassa säädetään seuraavaa:

”– –

Keskusvalvoja tekee riippumattoman tapahtumakirjan avulla automaattisia tarkistuksia kustakin tapahtumasta rekisterissä varmistaakseen, että päästöoikeuksien myöntämisessä, siirtämisessä ja mitätöimisessä ei toimita sääntöjenvastaisesti.

3. Jos automaattisissa tarkistuksissa havaitaan sääntöjenvastaisuutta, keskusvalvojan on ilmoitettava tästä asianomaiselle jäsenvaltiolle tai asianomaisille jäsenvaltioille, joka ei tai jotka eivät saa kirjata kyseistä tapahtumaa tai asianomaisiin päästöoikeuksiin liittyviä muita tapahtumia ennen kuin sääntöjenvastaisuudet on selvitetty.”

213    Kolmannessa kanneperusteessaan kantaja väittää, että ”[v]aikka direktiivissä 2003/87 edellytetään sääntöjenvastaisuuksien varalta tehtäviä ’automaattisia’ tarkistuksia ja päästöoikeuksien jäädyttämistä sääntöjenvastaisuuksien tapauksessa, komission on puututtava sitä suuremmalla syyllä tilanteeseen silloin, kun niistä ilmoitetaan sille oma-aloitteisesti”. Se toteaa lisäksi, että ”kun sääntöjenvastaisuuksista on ilmoitettu, direktiivin 2003/87 20 artikla ei jätä komissiolle kyseessä olevien päästöoikeuksien jäädyttämisen suhteen mitään harkintavaltaa”. Kantajan mukaan direktiivin 2003/87 20 artiklan toisenlainen tulkinta olisi ”vastoin” artiklan tarkoitusta, ”joka on yhteisön riippumattoman tapahtumalokin eheyttä heikentävien sääntöjenvastaisuuksien ja petosten estäminen”.

214    On kuitenkin otettava huomioon, että direktiivin 2003/87 20 artikla koskee sääntöjenvastaisuuksia, jotka voidaan havaita ”automaattisissa tarkistuksissa”. Vaikka kantaja toteaa, ettei se ollut antanut lupaa päästöoikeuksien siirtämiseen 16.11.2010 sen tileiltä Romanian rekisterissä, ja vaikka se antaa ymmärtää, että tämä siirto oli lainvastainen, se ei kuitenkaan näytä toteen eikä edes väitä, että tällainen sääntöjenvastaisuus olisi kyetty havaitsemaan pelkässä automaattisessa tarkistuksessa.

215    Kantajan perusteluja ei voida hyväksyä myöskään, vaikka kyseessä olevien päästöoikeuksien siirtoa pidettäisiin direktiivin 2003/87 20 artiklassa tarkoitettuna ”sääntöjenvastaisuutena” ja vaikka, kuten kantaja toteaa, artikla toisaalta edellyttää, että komissio ryhtyy siinä säädettyihin toimenpiteisiin silloin, kun sen yksiköt havaitsevat ”sääntöjenvastaisuuden” automaattisen tarkistuksen perusteella ja silloin, kun kyseessä oleva henkilö ilmoittaa sääntöjenvastaisuudesta. Direktiivin 2003/87 20 artiklassa edellytetään ensinnäkin, että komissio ilmoittaa keskusvalvojan ominaisuudessaan asianomaisille jäsenvaltioille, jos tapahtumien yhteydessä ilmenee ”sääntöjenvastaisuuksia”, ja toiseksi, että kyseiset jäsenvaltiot eivät kirjaa tällaisia tapahtumia. Siinä ei sitä vastoin velvoiteta eikä edes valtuuteta nimenomaisesti tai implisiittisesti komissiota itse jäädyttämään niitä päästöoikeuksia, joita tällaiset tapahtumat koskevat.

216    Kolmas kanneperuste on sen vuoksi hylättävä.

d)     Neljäs kanneperuste: yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen

217    Kantaja väittää vastauskirjelmässään ensimmäisen kerran, että komissio kohteli sitä epäedullisemmin kuin yhtiöitä, joiden päästöoikeuksia oli varastettu vuoden 2010 alussa. Sen mukaan vuonna 2011 julkaistussa artikkelissa todetaan komission jäädyttäneen tällaisilta yhtiöiltä varastetut päästöoikeudet.

218    Työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdasta ja 48 artiklan 2 kohdasta kuitenkin ilmenee, että kannekirjelmän jättämisen jälkeen ei saa vedota uusiin kanneperusteisiin, elleivät ne perustu asian käsittelyn aikana esiin tulleisiin oikeudellisiin seikkoihin tai tosiseikkoihin. Peruste, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, on kuitenkin otettava tutkittavaksi (ks. asia T-345/05, Mote v. parlamentti, tuomio 15.10.2008, Kok., s. II-2849, 85 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

219    Ensinnäkin on todettava, että – toisin kuin kantaja istunnossa väitti – tällä kanneperusteella ei laajenneta mitään kannekirjelmässä esitettyä perustetta. Se ei myöskään perustu seikkoihin, jotka ovat tulleet esiin asian käsittelyn aikana. Lisäksi se esitettiin liian myöhään eli kantajan vastauksessa. Edellisen lisäksi voidaan huomauttaa, ettei kantaja ole esittänyt syitä siihen, miksi kanneperuste esitettiin liian myöhään, vaikka unionin yleinen tuomioistuin pyysi sitä istunnossa näin tekemään.

220    Neljäs kanneperuste on siis hylättävä.

221    Lisäksi on todettava, että vaikka näin ei olisi tehty, kanneperuste olisi joka tapauksessa jouduttu hylkäämään tosiseikkoihin perustumattomana. Kantajan mainitsemassa artikkelin otteessa ei nimittäin todeta, että komissio oli itse jäädyttänyt varastetut päästöoikeudet. Siinä todetaan, että eräiden vilpillisten menettelytapojen havaitseminen oli johtanut ”niiden kohteena olleiden käyttäjien tileiltä tehtävien tapahtumien keskeyttämiseen”. Otteessa ei kuitenkaan täsmennetä, mikä viranomainen tapahtumat oli keskeyttänyt.

e)     Viides kanneperuste: tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaaminen

222    Viidennessä kanneperusteessa kantaja väittää, että kieltäytyminen jäädyttämästä varastetuiksi väitettyjä päästöoikeuksia loukkaa sen oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan. Sen mielestä päästöoikeuksien jäädyttämättä jättäminen heikentää vakavalla tavalla niitä tuomioistuinmenettelyjä, joita voitaisiin panna vireille päästöoikeuksien takaisin saamiseksi.

223    Toisin kuin kantaja olettaa, päästöoikeuden tunnistaminen ja siihen perustuva tuomioistuinmenettelyn vireille paneminen päästöoikeuden takaisin saamiseksi ei kuitenkaan edellytä, ettei päästöoikeudella voida käydä kauppaa. Jokaisella päästöoikeudella on nimittäin asetuksen N:o 2216/2004 39 artiklan toisen kohdan nojalla ”yksilöivä päästöyksikkötunnus”, ja se voidaan sen vuoksi tunnistaa, vaikka sitä ei ole ”jäädytetty”.

224    Lisäksi on todettava, kuten edellä 113, 154, 169 ja 174 kohdassa, että asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 2 b kohta ei estä sitä, että rikosasioita käsittelevä viranomainen – kuten viranomainen, jonka käsiteltäväksi kantaja asiansa saattoi – antaa saamiaan luottamuksellisia tietoja esimerkiksi varastetuiksi olettamiensa päästöoikeuksien sijainnista luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, joka on kantajan tavoin tällaisen oletetun varkauden uhri. Kyseinen säännös ei myöskään estä tällaista henkilöä käyttämästä näin saamiaan tietoja pannakseen vireille tuomioistuinmenettelyjä, joilla se yrittää saada takaisin päästöoikeudet, jotka se katsoo itseltään varastetun.

225    Viides kanneperuste on sen vuoksi hylättävä.

226    Edellä esitetystä seuraa, että komission toisen moititun toiminnan lainvastaisuutta ei ole näytetty toteen.

227    Tuottamusvastuun osalta esitetyt korvausvaatimukset on siis hylättävä.

II     Ankara vastuu

A       Kantajan väitteet

228    Kantaja pyrkii toissijaisesti siihen, että unioni katsotaan vastuulliseksi ankaran vastuun perusteella.

229    Kantaja väittää, että unionin vastuu voi syntyä jopa silloin, kun moititulla toiminnalla ei yhtäältä rikota sovellettavaa lainsäädäntöä ja kun kyseinen lainsäädäntö on toisaalta itse ylemmäntasoisten oikeussääntöjen mukainen. Se katsoo lisäksi, että tällainen lainmukaisten toimien hyväksymisestä johtuva vastuu syntyy esillä olevassa tapauksessa. Kantajan mielestä komissio on toiminnallaan aiheuttanut sille epätavallisen ja erityisen vahingon, jota ei voida perustella myöskään riittävällä yleisellä edulla. Kannekirjelmästä käy ilmi, että kantajan mielestä tällainen toiminta on yhtäältä säännöksen eli asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan antaminen ja toisaalta yksittäisten toimenpiteiden hyväksyminen eli kyseisen artiklan soveltaminen yksittäistapauksessa.

230    Kantaja väittää tarkemmin, vetoamalla asiassa C‑237/98 P, Dorsch Consult v. neuvosto ja komissio, 15.6.2010 annettuun tuomioon (Kok., s. I-4549, 18 kohta), että unionin ankara vastuu syntyy, koska väitetty vahinko vaikuttaa erityiseen taloudellisten toimijoiden ryhmään suhteettomalla tavalla muihin toimijoihin verrattuna ja on suurempi kuin kyseisen alan toimintaan luonnostaan kuuluvat taloudelliset riskit, ilman että väitetyn vahingon aiheuttanut säädös olisi yleisen taloudellisen edun vuoksi perusteltu.

231    Kantaja väittää kyseisessä tuomiossa asetettuja sääntöjä soveltaen, että sille aiheutunut vahinko on epätavallinen, koska se on ”suhteeton verrattuna markkinoiden muihin toimijoihin, jotka eivät ole olleet korvaamattoman varkauden uhreina”.

232    Kantaja katsoo myös, että sen kärsimä vahinko on erityinen, koska ”sen jatkuvuus ei johdu [kantajan] toimintoihin liittyvästä näkökohdasta eikä itse varkaudesta tai jostain muusta ’tavanomaisesta’ yhteiskunnallisesta syystä vaan mahdottomuudesta saada varastetut päästöoikeudet takaisin”.

233    Kantaja toteaa vielä, että asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklassa asetetut luottamuksellisuussäännöt suojaavat ainoastaan yksityisten intressejä eli intressejä, jotka kuuluvat ”markkinoiden muille taloudellisille toimijoille, jotka ovat ostaneet tai salailleet varastettuja päästöoikeuksia”. Lisäksi se katsoo, että kyseiset säännöt eivät ole välttämättömiä päästöoikeuksien markkinoiden moitteettoman toiminnan kannalta.

B       Kantajan väitteiden hyväksyttävyys

234    Yhdistetyissä asioissa C‑120/06 P ja C‑121/06 P, FIAMM ym. v. neuvosto ja komissio, 9.9.2008 annetussa tuomiossa (Kok., s. I-6513, 175 ja 176 kohta) katsotaan, että jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten keskinäisen vertailun avulla ei voida päätellä, onko ”mahdollisesti olemassa periaate, joka koskee vastuuta viranomaisen lainmukaisesta toimesta tai toimimatta jättämisestä, erityisesti kun kyse on lainsäädäntötoiminnasta”. Sen jälkeen tuomiossa tehdään johtopäätöksiä käsiteltävänä olevassa erityistilanteessa ja katsotaan, että ”nykyisessä [unionin] oikeudessa ei ole vastuujärjestelmää, jonka nojalla [unioni] voisi joutua vastuuseen lainsäädäntövaltansa alaan kuuluvasta menettelystä, kun [unionin] tuomioistuimissa ei voida vedota siihen, että tällainen menettely saattaa olla vastoin [kansainvälistä sopimusta]”.

235    Unionin tuomioistuin totesi kuitenkin asiassa C‑414/08 P, Sviluppo Italia Basilicata v. komissio, 25.3.2010 antamassaan tuomiossa (Kok., s. I-2559, 141 kohta) – katsottuaan tarpeettomaksi lausua ”mahdollisuudesta unionin vastuun syntymiselle lainmukaisen toimen aiheuttamasta vahingosta nyt esillä olevassa asiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa” – että [unionin yleinen] tuomioistuin saattaa tekemättä oikeudellista virhettä hylätä perusteen, joka koskee lainmukaisen toimen vuoksi syntyvää unionin vastuuta, sillä perusteella, että vahinko, johon valittaja vetoaa, ei ole millään tavoin epätavallinen ja erityinen. Unionin tuomioistuin siis totesi, ettei [unionin yleinen] tuomioistuin tee oikeudellista virhettä, jos se ei ratkaise kysymystä siitä, onko unionin oikeudessa olemassa ankaraa vastuuta, vaan hylkää joka tapauksessa perustelut, jotka sille on esitetty, koska väitetyn vahingon epätavallisuutta ja erityisyyttä ei ole osoitettu.

236    Oikeuskäytännön mukaan vahinkoa on kuitenkin pidettävä ”epätavallisena”, jos se on suurempi kuin kyseisen alan toimintaan luonnostaan kuuluvat taloudelliset riskit, ja ”erityisenä”, jos se vaikuttaa erityiseen taloudellisten toimijoiden ryhmään suhteettomalla tavalla muihin toimijoihin verrattuna (ks. asia T-170/00, Förde-Reederei v. neuvosto ja komissio, tuomio 20.2.2002, Kok., s. II-515, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

237    Esillä olevassa tapauksessa toinen näistä kumulatiivisista edellytyksistä jää joka tapauksessa täyttymättä: väitetyn vahingon epätavallisuutta ei ole osoitettu. Se, että luottamuksellisuusäännöt asetettiin asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklassa ja että komissio sovelsi niitä myöhemmin kantajaan, ei muodosta epätavallista riskiä alalla: jos tällaisia sääntöjä ei olisi, liikesalaisuutta ei voitaisi suojella, mikä vaarantaisi koko päästöoikeusmarkkinoiden olemassaolon.

238    Lisähuomautuksena on syytä todeta, että kyseessä olevalla alalla – eli yhteisön päästökauppajärjestelmään kuuluvien taloudellisten toimijoiden alalla – pääsy päästöoikeustileille tapahtuu avoimen tietojärjestelmän kautta internetissä. Päästöoikeuksia myös kaupataan tämän internetissä olevan avoimen tietojärjestelmän välityksellä. On yleisesti tiedossa, että tällaiseen toimintatapaan sisältyy teknisiä riskejä, jotka ovat toisinaan huomattavia. Vahinkoa, joka vastaa niiden päästöoikeuksien arvoa, jotka on siirretty sähköisesti ja ilman kantajan lupaa muille kuin sen omille tileille, ei siis voida missään tapauksessa pitää vahinkona, joka on suurempi kuin kyseisen alan toimintaan kuuluvat taloudelliset tai tekniset riskit.

239    Sen vuoksi vaatimukset, jotka koskevat ankaraa vastuuta on joka tapauksessa hylättävä.

240    Kanne on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

241    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

242    Koska kantaja on hävinnyt nyt käsiteltävän asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Holcim (Romania) SA vastaa omista ja Euroopan komission oikeudenkäyntikuluista.

Gratsias Kancheva Wetter

Julistettiin Luxemburgissa 18 päivänä syyskuuta 2014.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asian tausta

I Kioton pöytäkirjasta johtuvat velvoitteet

II Unionissa Kioton pöytäkirjan täytäntöön panemiseksi käyttöön otettu säännöstö

A Unionin säännöstöllä käyttöön otetut kasvihuonekaasujen päästöoikeudet

B Päästöoikeuksien myöntäminen ja palauttaminen

C Päästökauppajärjestelmän toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt

III Kanteen nostamista edeltävät tosiseikat

Menettely ja asianosaisten vaatimukset

Asiakysymyksen tutkimista edeltävät kysymykset

I Työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan noudattaminen

A Unionin moitittu toiminta

B Vahinko, johon kanteessa vedotaan

C Syy-yhteys

II Sen seikan merkitys, että romanialaisessa tuomioistuimessa nostettiin Romanian viranomaisia vastaan kanne, jolla haettiin korvausta samasta vahingosta kuin nyt käsiteltävässä kanteessa

A Romanialaisessa tuomioistuimessa nostetun vahingonkorvauskanteen vaikutus nyt käsiteltävän kanteen tutkittavaksi ottamiseen

B Romanialaisessa tuomioistuimessa nostetun vahingonkorvauskanteen vaikutus nyt käsiteltävän kanteen aiheellisuuden arviointiin

Asiakysymys

I Tuottamusvastuu

A Ensimmäinen moitittu toiminta: kieltäytyminen paljastamasta 16.11.2010 varastetuiksi väitettyjen päästöoikeuksien sijainti

1. Ensimmäisen moititun toiminnan ilmeneminen

2. Ensimmäisen moititun toiminnan lainmukaisuus

a) Ensimmäinen kanneperuste: asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan 1 kohdan rikkominen

Kantajan väitteet

Kantajan väitteiden hyväksyttävyys

– Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan säännökset, jotka olivat voimassa komission moititun toiminnan ajankohtana

– Asetuksen N:o 2216/2004 10 artiklan tulkinta

– Soveltaminen nyt käsiteltävässä asiassa

b) Toinen kanneperuste: Kioton pöytäkirjasta johtuvien velvoitteiden rikkominen

Asianosaisten lausumat

Kanneperusteen aiheellisuus

– Ensimmäinen syy

– Toinen syy

c) Kolmas kanneperuste: direktiivin 2003/87 19 ja 20 artiklan rikkominen

Kantajan perustelut

Kantajan perustelujen hyväksyttävyys

d) Neljäs kanneperuste: omistusoikeuden loukkaus

Kantajan väitteet

Kantajan väitteiden hyväksyttävyys

e) Viides kanneperuste: tehokkaan oikeussuojan periaatteen loukkaaminen

f) Kuudes kanneperuste: oikeusvarmuuden periaatteen loukkaaminen

g) Seitsemäs kanneperuste: direktiivin 91/308 2 artiklan rikkominen

B Toinen moitittu toiminta: kieltäytyminen estämästä kaikki tapahtumat, jotka koskevat 16.11.2010 varastetuiksi väitettyjä päästöoikeuksia

1. Toisen moititun toiminnan ilmeneminen

2. Toisen moititun toiminnan lainmukaisuus

a) Ensimmäinen kanneperuste: hyvän hallinnon periaatteen loukkaaminen

b) Toinen kanneperuste: oikeusvarmuuden periaatteen loukkaaminen

c) Kolmas kanneperuste: direktiivin 2003/87 20 artiklan rikkominen

d) Neljäs kanneperuste: yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen

e) Viides kanneperuste: tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaaminen

II Ankara vastuu

A Kantajan väitteet

B Kantajan väitteiden hyväksyttävyys

Oikeudenkäyntikulut

* Oikeudenkäyntikieli: englanti.