UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

29 päivänä huhtikuuta 2015 (*)

Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka – Iraniin kohdistetut rajoittavat toimenpiteet, joiden tarkoituksena on estää ydinaseiden levittäminen - Varojen jäädyttäminen – Kumoamiskanne – Kanteen nostamisen määräaika – Tutkittavaksi ottaminen – Lainvastaisuusväite – Oikeudellinen virhe – Oikeasuhteisuus – Omaisuudensuoja – Neuvoston toimivalta – Perusteluvelvollisuus – Puolustautumisoikeudet – Toteutettujen rajoittavien toimenpiteiden uudelleentarkastelu – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan – Arviointivirhe

Asiassa T‑10/13,

Bank of Industry and Mine, kotipaikka Teheran (Iran), edustajinaan asianajajat E. Glaser ja S. Perrotet,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään V. Piessevaux ja M. Bishop,

vastaajana,

jossa vaaditaan yhtäältä kumoamaan osittain Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun neuvoston päätöksen 2010/413/YUTP muuttamisesta 15.10.2012 annetun neuvoston päätöksen 2012/635/YUTP (EUVL L 282, s. 58) 1 artiklan 8 kohta ja toisaalta kumoamaan päätös 2012/635, Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EU) N:o 267/2012 täytäntöönpanosta 15.10.2012 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 945/2012 (EVL L 282, s. 16) sekä neuvoston 14.3.2014 päivätyllä kirjeellä tiedoksi antama päätös siltä osin kuin kyse on kantajan nimen merkitsemisestä Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja yhteisen kannan 2007/140/YUTP kumoamisesta 26.7.2010 annetun neuvoston päätöksen 2010/413/YUTP (EUVL L 195, s. 39) liitteessä II olevaan luetteloon ja Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja asetuksen (EU) N:o 961/2010 kumoamisesta 23.3.2012 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 267/2012 (EUVL L 88, s. 1) liitteessä IX olevaan luetteloon,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kanninen sekä tuomarit I. Pelikánová (esittelevä tuomari) ja E. Buttigieg,

kirjaaja: hallintovirkamies S. Bukšek Tomac,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 12.9.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Kantaja Bank of Industry and Mine on Iranin valtion omistama iranilainen pankki, jonka tehtävänä on tarjota pankkipalveluja kaivos- ja teollisuusalan yrityksille.

2        Käsiteltävä asia liittyy sellaisiin rajoittaviin toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on painostaa Iranin islamilaista tasavaltaa lopettamaan ydinaseiden levittämistä edistävä ydinenergia-alan toiminta ja ydinasejärjestelmien kehittäminen (jäljempänä ydinaseiden levittäminen).

3        Euroopan unionin neuvosto antoi 26.7.2010 päätöksen 2010/413/YUTP Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja yhteisen kannan 2007/140/YUTP kumoamisesta (EUVL L 195, s. 39). Päätöksen liitteessä II luetellaan muut kuin liitteessä I mainitut Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston nimeämät henkilöt ja yhteisöt, joiden varat on jäädytetty.

4        Neuvosto antoi 23.1.2012 päätöksen 2012/35/YUTP päätöksen 2010/413 muuttamisesta (EUVL L 19, s. 22). Tämän päätöksen 1 artiklan 7 kohdassa otettiin päätökseen 2010/413 uusi 20 artiklan 1 kohdan c alakohdan säännös, jossa säädetään varojen jäädyttämisestä, jonka kohteena ovat ”muut henkilöt ja yhteisöt, jotka eivät sisälly liitteeseen I ja jotka antavat tukea Iranin hallitukselle, ja näitä lähellä olevat henkilöt ja yhteisöt, liitteessä II olevan luettelon mukaisesti.”

5        Neuvosto antoi 23.3.2012 asetuksen (EU) N:o 267/2012 Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja asetuksen (EU) N:o 961/2010 kumoamisesta (EUVL L 88, s. 1). Päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohdan täytäntöönpanemiseksi tämän asetuksen 23 artiklan 2 kohdan d alakohdassa säädetään sellaisten liitteessä IX lueteltujen henkilöiden, yhteisöjen ja elinten varojen jäädyttämisestä, jotka ”ovat muita henkilöitä, yhteisöjä tai elimiä, jotka antavat Iranin hallitukselle esimerkiksi rahoitus-, logistista ja aineellista tukea, ja näitä lähellä olevia henkilöitä ja yhteisöjä”.

6        Neuvosto antoi 15.10.2012 päätöksen 2012/635/YUTP päätöksen 2010/413 muuttamisesta (EUVL L 282, s. 58).

7        Päätöksen 2012/635 1 artiklan 8 kohdalla muutettiin päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, jonka kohteena nyt ovat ”muut henkilöt ja yhteisöt, jotka eivät ole liitteessä [I] olevassa luettelossa, jotka antavat tukea Iranin hallitukselle, ja näiden omistamat tai määräysvallassa olevat yhteisöt, taikka henkilöt tai yhteisöt, joilla on yhteys näihin, siten kuin nämä on lueteltu liitteessä II”.

8        Päätöksen 2012/635 2 artiklalla kantajan nimi merkittiin päätöksen 2010/413 liitteessä II olevaan luetteloon.

9        Näin ollen neuvosto antoi 15.10.2012 täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 945/2012 Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen N:o 267/2012 täytäntöönpanosta (EUVL L 282, s. 16). Täytäntöönpanoasetuksen N:o 945/2012 1 artiklalla kantajan nimi merkittiin asetuksen N:o 267/2012 liitteessä IX olevaan luetteloon.

10      Päätöksessä 2012/635 ja täytäntöönpanoasetuksessa N:o 945/2012 kantajaa vastaan esitettiin seuraavat perustelut:

”Valtion omistama yhtiö, joka tukee taloudellisesti Iranin hallitusta.”

11      Päätös 2012/635 ja täytäntöönpanoasetus N:o 945/2012 annettiin kantajalle tiedoksi 16.10.2012 päivätyllä kirjeellä, jossa neuvosto kiinnitti sen huomion mahdollisuuteen esittää huomautuksia ja vaatia uudelleentarkastelua.

12      Kantaja riitautti kirjeellä 8.1.2013 sen, että se oli merkitty rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien yhteisöjen luetteloihin, ja vaati neuvostolta uudelleentarkastelua. Se pyysi myös, että sille toimitettaisiin koko asiakirja-aineisto, jonka perusteella päätös 2012/635 ja täytäntöönpanoasetus N:o 945/2012 oli annettu.

13      Neuvosto vastasi 10.6.2013 kirjeellä, jonka liitteenä oli useita asiakirjoja. Neuvosto ilmoitti, ettei sen hallussa ollut muita kantajaa koskevia asiakirjoja tai tietoja.

14      Neuvosto ilmoitti kantajalle kirjeellä 14.3.2014, että se oli uudelleentarkastelun jälkeen päättänyt säilyttää kantajan nimen päätöksen 2010/413 liitteessä II ja asetuksen N:o 267/2012 liitteessä IX olevissa luetteloissa. Se totesi tältä osin, että kantaja oli Iranin valtion omistuksessa, että näin ollen Iranin hallitus sai kantajan tuottamat voitot ja että ydinaseiden levittämisen estäminen oikeuttaa kyseistä hallitusta taloudellisesti tukevien yhteisöjen varojen jäädyttämisen.

 Oikeudenkäynti ja asianosaisten vaatimukset

15      Kantaja nosti nyt käsiteltävänä olevan kanteen 9.1.2013 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamallaan kannekirjelmällä.

16      Kun unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari siirrettiin ensimmäiseen jaostoon, joten esillä oleva asia annettiin tämän jaoston käsiteltäväksi.

17      Kantaja mukautti kirjeellä 16.4.2014 vaatimuksiaan neuvoston 14.3.2014 päivätyn kirjeen johdosta.

18      Asianosaisia kehotettiin kirjeellä 10.7.2014 unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena vastaamaan kirjallisesti eräisiin kysymyksiin. Neuvosto esitti vastauksensa 27.7. ja kantaja 15.8.2014.

19      Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kirjallisiin ja suullisiin kysymyksiin kuultiin 12.9.2014 pidetyssä istunnossa.

20      Kun otetaan huomioon kantajan 15.8.2014 vastauksissaan esittämät selitykset, kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa päätöksen 2012/635 1 artiklan 8 kohdan siltä osin kuin tällä säännöksellä on muutettu päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohtaa

–        kumoaa päätöksen 2012/635, täytäntöönpanoasetuksen N:o 945/2012 ja 14.3.2014 kirjeellä tiedoksi annetun päätöksen siltä osin kuin nämä toimet koskevat kantajan merkitsemistä päätöksen 2010/413 liitteessä II ja asetuksen N:o 267/2012 liitteessä IX oleviin luetteloihin

–        velvoittaa neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

21      Neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen ja

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

22      Kantaja esittää kanteensa tueksi kuusi kanneperustetta. Ensimmäisen kanneperusteen mukaan päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohta ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohta ovat lainvastaisia. Toisen kanneperusteen mukaan neuvostolla ei ollut toimivaltaa antaa päätöstä 2012/635 ja asetusta N:o 945/2012, minkä lisäksi viimeksi mainitulla ei ole oikeusperustaa. Kolmannen kanneperusteen mukaan perusteluvelvollisuus on laiminlyöty, kantajan puolustautumisoikeuksia on loukattu, neuvosto on laiminlyönyt velvollisuutensa tarkastella toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä uudelleen ja kantajan oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan on loukattu. Neljännen kanneperusteen mukaan on tehty oikeudellinen virhe ja suhteellisuusperiaatetta on loukattu siltä osin kuin kyse on tuesta Iranin hallitukselle. Viidennen kanneperusteen mukaan tosiseikkoja on arvioitu virheellisesti. Kuudennen kanneperusteen mukaan suhteellisuusperiaatetta on loukattu.

23      Neuvoston mukaan kantajan väitteet ovat perusteettomia. Se väittää lisäksi, että kanne on useista syistä jätettävä tutkimatta.

24      Ennen neuvoston esittämien oikeudenkäyntiväitteiden ja kantajan esittämien kanneperusteiden tutkimista on tarkasteltava kysymystä unionin yleisen tuomioistuimen toimivallasta käsitellä kantajan ensimmäistä vaatimusta.

 Unionin yleisen tuomioistuimen toimivalta

25      Kantajan ensimmäinen vaatimus koskee päätöksen 2012/635 1 artiklan 8 kohdan kumoamista siltä osin kuin kyseisellä säännöksellä muutettiin päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohtaa.

26      Päätöksen 2012/635 1 artiklan 8 kohdassa säädetään, siltä osin kuin kantajan ensimmäinen vaatimus sitä koskee, seuraavaa:

”Muutetaan [päätöksen 2010/413] 20 artikla seuraavasti:

a) korvataan 1 kohdan b ja c alakohta seuraavasti:

– –

c) muut henkilöt ja yhteisöt, jotka eivät ole liitteessä [I] olevassa luettelossa, jotka antavat tukea Iranin hallitukselle, ja näiden omistamat tai määräysvallassa olevat yhteisöt, taikka henkilöt tai yhteisöt, joilla on yhteys näihin, siten kuin nämä on lueteltu liitteessä II

– –”

27      Tältä osin on muistettava, että sekä päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohta että päätöksen 2012/635 1 artiklan 8 kohta ovat SEU 29 artiklan, joka on SEUT 275 artiklassa tarkoitettu yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (jäljempänä YUTP) koskeva määräys, perusteella annettuja säännöksiä. SEUT 275 artiklan toisen kohdan mukaan, kun se luetaan yhdessä SEUT 256 artiklan 1 kohdan kanssa, unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan vain SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetuin edellytyksin vireille pannut kanteet, jotka koskevat luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle osoitetun, neuvoston EU-sopimuksen V osaston 2 luvun nojalla tekemän, rajoittavia toimenpiteitä sisältävän päätöksen laillisuuden tutkimista. Kuten unionin tuomioistuin on todennut yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten nojalla annetuista toimista, on niin, että se, että nämä toimet ovat yksittäistapauksissa annettuja toimia, antaa SEUT 275 artiklan toisen kohdan ja SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaisesti oikeuden saada asiansa käsitellyksi unionin tuomioistuimissa (ks. analogisesti tuomio 4.6.2014, Sina Bank v. neuvosto, T-67/12, EU:T:2014:348, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28      Päätöksen 2010/413 1 artiklan 8 kohdassa, sellaisena kuin se on muutettuna päätöksen 2012/635 20 artiklan 1 kohdan c alakohdalla, vahvistetut rajoittavat toimenpiteet ovat yleisesti sovellettavia toimenpiteitä, jotka koskevat objektiivisesti määriteltyjä tilanteita, kuten Iranin hallituksen tukemista, ja joiden oikeusvaikutukset kohdistuvat yleisesti ja abstraktisti määriteltyyn henkilöryhmään eli ”henkilöihin tai yhteisöihin – – siten kuin nämä on lueteltu [päätöksen 2010/413] liitteessä II”. Näin ollen tätä säännöstä ei voida pitää SEUT 275 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettuna luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle osoitettuna rajoittavia toimenpiteitä sisältävänä päätöksenä (ks. analogisesti edellä 27 kohdassa mainittu tuomio Sina Bank v. neuvosto, EU:T:2014:348, 39 kohta).

29      Tätä ratkaisua ei muuta se, että kantajan nimi toistetaan päätöksen 2010/413 liitteessä II. Se seikka, että päätöksen 2010/413 1 artiklan 8 kohtaa, sellaisena kuin se on muutettuna päätöksen 2012/635 20 artiklan 1 kohdan c alakohdalla, sovellettiin kantajaan, ei muuta sen luonnetta yleisesti sovellettavana toimena (ks. analogisesti edellä 27 kohdassa mainittu tuomio Sina Bank v. neuvosto, EU:T:2014:348, 39 kohta).

30      Vaatimukset, jotka koskevat päätöksen 2012/635 1 artiklan 8 kohdan kumoamista siltä osin kuin sillä muutettiin päätöksen 2010/13 20 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, eivät näin ollen vastaa SEUT 275 artiklan toisessa kohdassa vahvistettuja unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaa koskevia sääntöjä. Ne on siis hylättävä sen vuoksi, että ne on esitetty tuomioistuimessa, jolla ei ole toimivaltaa tutkia niitä (ks. analogisesti edellä 27 kohdassa mainittu tuomio Sina Bank v. neuvosto, EU:T:2014:348, 40 kohta).

 Tutkittavaksi ottaminen

 Kanteen nostamisen määräajan noudattaminen siltä osin kuin kyse on päätöksestä 2012/635 ja täytäntöönpanoasetuksesta N:o 945/2012

31      SEUT 263 artiklan kuudennen kohdan mukaan kumoamiskanne on pantava vireille kahden kuukauden kuluessa tapauskohtaisesti joko toimen julkaisemisesta tai siitä, kun se on annettu kantajalle tiedoksi, taikka jollei tointa ole julkaistu tai annettu tiedoksi, kahden kuukauden kuluessa siitä, kun kantaja on saanut siitä tiedon.

32      Työjärjestyksen 102 artiklan 2 kohdan mukaan tätä määräaikaa on pidennettävä pitkien etäisyyksien vuoksi kymmenellä päivällä.

33      Siltä osin kuin kyse on toimista, joilla on toteutettu henkilöä tai yhteisöä koskevia rajoittavia toimenpiteitä tai säilytetty ne, kumoamiskanteen nostamisen määräaika alkaa kunkin henkilön ja yhteisön osalta pakollisen tiedoksiantamisen päivästä (ks. vastaavasti tuomio 23.4.2013, Gbagbo ym. v. neuvosto, C-478/11 P–C-482/11 P, Kok, EU:C:2013:258, 55 ja 59 kohta).

34      Päätöksen 2010/413 24 artiklan 3 kohdan ja asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 3 kohdan mukaan on niin, että neuvosto antaa asianomaiset toimet tiedoksi suoraan, jos asianomaisen henkilön tai yhteisön osoite on tiedossa.

35      Käsiteltävässä asiassa neuvosto väittää, että 16.10.2012 päivätty kirje, jolla se antoi kantajalle tiedoksi päätöksen 2012/635 ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 94/2012, oli luovutettu viimeksi mainitulle 28.10.2012. Se perustaa väitteensä kyseisen kirjeen vastaanottotodistukseen sekä Iranin postin internetsivustolta otettuun kuvakaappaukseen, jonka Belgian posti toimitti sen pyynnöstä.

36      Neuvosto katsoo tämän vuoksi, että kahden kuukauden ja kymmenen päivän pituinen määräaika kanteen nostamiselle päättyi 7.1.2013, mikä merkitsee, että käsiteltävänä oleva 9.1.2013 vireille pantu kanne on nostettu määräajan päättymisen jälkeen ja on siis jätettävä tutkimatta.

37      Kantaja vastaa, että lähettäessään kirjeen 16.10.2012 neuvosto oli merkinnyt väärän kadunnumeron, minkä vuoksi kyseinen kirje oli toimitettu 28.10.2012 eräälle kolmannelle yhteisölle, jonka osoite oli tässä numerossa. Kyseinen yhteisö lähetti 16.10.2012 päivätyn kirjeen tavallisena kirjeenä kantajalle, joka sai sen 31.10.2012. Kantaja esitti istunnossa väitteidensä tueksi 16.10.2012 päivätyn kirjeen jäljennöksen, joka oli varustettu sen sisäisellä leimalla 31.10.2012, sekä Iranin postin johtajan selvityksen olosuhteista, joissa 16.10.2012 päivätty kirje oli kuljetettu määränpäähänsä.

38      Kantaja katsoo, että näissä olosuhteissa kanne on nostettu määräajassa.

39      On ensiksi todettava, että koska neuvosto vetoaa siihen, että kanne on nostettu myöhässä, sen on esitettävä näyttö ajankohdasta, jolloin 16.10.2012 päivätty kirje annettiin tiedoksi kantajalle (ks. vastaavasti tuomio 5.6.1980, Belfiore v. komissio, 108/79, Kok., EU:C:1980:146, 7 kohta).

40      Tältä osin neuvoston esittämistä seikoista käy ilmi, että 16.10.2012 päivätty kirje lähetettiin vastaanottotodistuksella varustettuna kirjattuna kirjeenä, se oli osoitettu kantajalle osoitteeseen ”No. 2817 Firouzeh Tower (above park junction) Valiaar St. Tehran IRAN” ja luovutettu allekirjoitusta vastaan 28.10.2012.

41      Näin ollen neuvoston ilmoittama osoite on, kuten kantaja väittää, virheellinen kadunnumeron osalta, koska kantajan osoite on nro 2917 de Valiaar St., eikä nro 2817. Lisäksi vastaanottotodistuksen perusteella ei voida yksilöidä henkilöä tai yhteisöä, jolle Iranin posti tosiasiallisesti luovutti kirjeen.

42      Neuvosto ei siis ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että 16.10.2012 päivätty kirje olisi luovutettu kantajalle 28.10.2012.

43      Kun otetaan huomioon edellä 39 kohdassa esitetty, epäilyn, joka koskee 16.10.2012 päivätyn kirjeen tiedoksiantoajankohtaa ja joka on seurausta siitä, että tästä ajankohdasta ei ole luotettavaa näyttöä, on koiduttava kantajan hyväksi. Neuvoston esittämät seikat eivät horjuta kantajan väitettä, jonka mukaan kyseinen kirje luovutettiin sille 31.10.2012 sen jälkeen, kun kolmas yhteisö oli lähettänyt kirjeen sille edelleen, ja väitettä tukevat kantajan istunnossa esittämät seikat.

44      On siis katsottava, että 16.10.2012 päivätty kirje annettiin kantajalle tiedoksi 31.10.2012.

45      Tästä seuraa, että määräaikaa kanteen nostamiselle päätöksestä 2012/635 ja täytäntöönpanoasetuksesta N:o 945/2012 päättyi 10.1.2013, mikä merkitse, että 9.1.2013 vireille pantu kanne nostettiin määräajassa.

46      Näin ollen neuvoston esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

 Oikeudenkäyntiväite, joka perustuu siihen, että kaikki kanteen tueksi esitetyt perusteet nojautuvat siihen, että kantaja vetoaa perusoikeuksiin liittyviin suojaan ja takeisiin

47      Neuvosto katsoo, että kanne on jätettävä tutkimatta, ja väittää, että kantajalla ei iranilaisena julkisena yhteisönä ole oikeutta vedota perusoikeuksiensa loukkaamiseen.

48      On huomattava, että siltä osin kuin unionin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta käsitellä esillä oleva kanne, viimeksi mainittu kuuluu SEUT 275 artiklan toisen kohdan alaan ja että kantajalla on oikeus riitauttaa unionin tuomioistuimissa sen merkitseminen riidanalaisissa toimissa olevaan luetteloon, koska kirjaaminen koski sitä SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla suoraan ja erikseen (ks. vastaavasti tuomio 28.11.2013, neuvosto v. Manufacturing Support & Procurement Kala Naft, C-348/12 P EU:C:2013:776, 50 kohta).

49      Näin ollen väitteet, jotka koskevat sitä, voiko kantaja vedota perusoikeuksiin liittyviin suojaan ja takeisiin, eivät koske kanteen taikka kanneperusteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä vaan oikeudenkäynnin asiakysymystä (ks. vastaavasti edellä 48 kohdassa mainittu tuomio neuvosto v. Manufacturing Support & Procurement Kala Naft, EU:C:2013:776, 51 kohta).

50      Siten neuvoston esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä perusteettomana. Tämä hylkääminen ei neuvoston esittämään puolustautumisperusteeseen nähden vaikuta jäljempänä 53–58 kohdassa toteutettavaan sen tutkimiseen, voiko kantaja vedota perusoikeuksiin liittyvään suojaan ja takeisiin.

 Asiakysymys

51      On ensiksi tutkittava, onko kantajalle oikeus vedota perusoikeuksiin liittyvään suojaan ja takeisiin, minkä neuvosto on riitauttanut.

52      Tämän jälkeen on kantajan esittämä argumentaatio huomioon ottaen tutkittava yhdessä ensimmäinen ja neljäs kanneperuste, jotka koskevat yhtäältä laillisuutta ja toisaalta niiden säännösten tulkintaa, joissa vahvistetaan kantajaan nähden sovellettu arviointiperuste, koska nämä kaksi kysymystä liittyvät läheisesti toisiinsa. Muut kanneperusteet tutkitaan siinä järjestyksessä, jossa ne on esitetty edellä 22 kohdassa.

 Kantajan oikeus vedota perusoikeuksiin liittyvään suojaan ja takeisiin

53      Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei Euroopan unionin perusoikeuskirjassa eikä unionin primäärioikeudessa ole säännöksiä tai määräyksiä, joissa evättäisiin oikeushenkilöiltä, jotka ovat valtion ilmentymiä, perusoikeuksien suoja. Kantajan esittämien kanneperusteiden kannalta merkityksellisissä perusoikeuskirjan määräyksissä, erityisesti sen 17, 41 ja 47 artiklassa, päinvastoin taataan oikeudet ”jokaiselle”, ja tällainen sanamuoto kattaa kantajan kaltaiset oikeushenkilöt (tuomio 6.9.2013, Bank Melli Iran v. neuvosto, T-35/10 ja T-7/11, Kok., EU:T:2013:397, 65 kohta).

54      Neuvosto vetoaa tässä yhteydessä kuitenkin ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn, Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 34 artiklaan, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ota tutkittavaksi valtiollisten elinten valituksia.

55      Yhtäältä on todettava, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 34 artikla on menettelymääräys, jota ei sovelleta unionin tuomioistuimissa käytäviin menettelyihin. Toisaalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että mainitun määräyksen tarkoituksena on estää se, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopijapuolena oleva valtio voisi olla mainitussa tuomioistuimessa samanaikaisesti sekä valittajana että vastapuolena (ks. vastaavasti asia Compagnie de navigation de la République islamique d’Iran v. Turkki, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 13.12.2007, Recueil des arrêts et décisions, 2007-V, 81 kohta). Tätä päättelyä ei voida soveltaa nyt esillä olevassa asiassa (edellä 53 kohdassa mainittu tuomio Bank Melli Iran v. neuvosto, EU:T:2013:397, 67 kohta).

56      Neuvosto väittää niin ikään, että sääntö, johon se vetoaa, on perusteltu siitä syystä, että valtion on taattava perusoikeuksien kunnioittaminen alueellaan, mutta se ei voi itse vedota näihin oikeuksiin.

57      Vaikka oletettaisiin, että tätä perustelua sovellettaisiin sisäiseen tilanteeseen, sillä seikalla, että valtion on taattava perusoikeuksien kunnioittaminen alueellaan, ei ole merkitystä niiden oikeuksien laajuuden kannalta, joita kyseisen valtion ilmentymiä olevilla oikeushenkilöillä voi olla kolmansien valtioiden alueella (edellä 53 kohdassa mainittu tuomio Bank Melli Iran v. neuvosto, EU:T:2013:397, 69 kohta).

58      Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että unionin oikeudessa ei ole sääntöä, jolla estettäisiin oikeushenkilöitä, jotka ovat kolmansien valtioiden ilmentymiä, vetoamasta perusoikeuksiin liittyvään suojaan ja takeisiin. On siis niin, että vaikka kantaja julkisena yhteisönä on Iranin valtion ilmentymä, se voi vedota kyseisiin oikeuksiin unionin tuomioistuimissa, kunhan oikeudet ovat yhteensoveltuvia sen oikeushenkilöllisyyden kanssa (ks. vastaavasti edellä 53 kohdassa mainittu tuomio Bank Melli Iran v. neuvosto, EU:T:2013:397, 70 kohta).

 Ensimmäinen ja neljäs kanneperuste, joiden mukaan päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohta ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohta ovat lainvastaisia ja on tehty oikeudellinen virhe ja suhteellisuusperiaatetta on loukattu siltä osin kuin kyse on Iranin hallitukselle annettavan tuen käsitteestä

59      Kantaja väittää ensimmäisessä kanneperusteessa, että säännökset, joihin sitä koskevat rajoittavat toimenpiteet perustuvat, eli yhtäältä päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohta, sellaisena kuin se on muutettuna päätöksillä 2012/35 ja 2012/36, ja toisaalta asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohta loukkaavat suhteellisuusperiaatetta, oikeusvarmuuden periaatetta ja omaisuudensuojaa, koska niissä käytetään epämääräisiä, epäselviä ja ymmärtämisen kannalta mahdottomia arviointiperusteita niiden henkilöiden ja yhteisöjen määrittelemiseksi, joihin voidaan kohdistaa rajoittavia toimenpiteitä.

60      Ensiksikin päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohdassa, sellaisena kuin se on muutettuna päätöksillä 2012/35 ja 2012/635, ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohdassa vahvistettu arviointiperuste, joka koskee tukea Iranin hallitukselle (jäljempänä riidanalainen arviointiperuste), on kohtuuttoman epäselvä.

61      Toiseksi sama toteamus soveltuu samoissa säännöksissä käytettyihin käsitteisiin yhteys [päätöksen suomenkielinen versio] ja lähellä oleminen [asetuksen suomenkielinen versio; säännösten ranskankielisissä versioissa ”association”].

62      Kolmanneksi päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on mahdoton ymmärtää siltä osin kuin kyse on muille yhteisöille kuin Iranin hallitukselle annettavan tuen käsitteestä.

63      Kantajan mukaan päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohta ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohta ovat siis kohtuuttoman epäselviä, minkä merkitsee, että ne ovat lainvastaisia ja että olisi todettava SEUT 277 artiklan nojalla, ettei niitä siis sovelleta kantajaan.

64      Kantaja väittää neljännessä kanneperusteessa, että vaikka riidanalainen arviointiperuste olisi laillinen, se koskee ainoastaan tilannetta, jossa kyseessä oleva henkilö tai yhteisö antaa erityistä apua ydinaseiden levittämistä koskevaan toimintaan. Käsite viittaa siis ainoastaan ydinaseiden levittämistä koskevalle toiminnalle annettavaan suoraan tukeen tai hallitukselle Iranin ydinohjelman toteuttamisessa annettavaan tukeen.

65      Kantaja viittaa tältä osin kyseessä olevien rajoittavien toimenpiteiden taustalla oleviin tavoitteisiin, jotka sen mukaan muodostuvat ainoastaan ydinaseiden levittämisen estämisestä eivätkä tämän levittämisen ulkopuolisiin aloihin vaikuttamisesta.

66      Kantaja päättelee tästä, että neuvosto on tehnyt oikeudellisen virheen ja loukannut suhteellisuusperiaatetta, kun se tulkitsi riidanalaista arviointiperustetta toisin. Se täsmentää, että tällä tulkinnalla neuvostolle annetaan kohtuuton ja mielivaltainen valta, jonka nojalla neuvosto voi muun muassa jäädyttää minkä hyvänsä Iranin hallituksen omistaman tai tähän hallitukseen yhteyksiä pitävän yhteisön varat.

67      Neuvosto väittää yhtäältä, että ensimmäinen ja neljäs kanneperuste on työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla jätettävä tutkimatta. Sen mukaan nämä kanneperusteet ovat ristiriitaisia, koska kantaja samalla sekä vetoaa riidanalaisen arviointiperusteen epäselvyyteen että väittää tämän perusteen viittaavan vain ydinaseiden levittämiseen liittyvään tukeen.

68      Neuvosto katsoo lisäksi, että kantajan väitteet ovat perusteettomia.

69      Aluksi on hylättävä neuvoston esittämä oikeudenkäyntiväite. Yhtäältä kantajan kirjelmistä käy ilmi, että neljäs kanneperuste on esitetty sen varalta, että unionin yleinen tuomioistuin hylkää ensimmäisen kanneperusteen. Toisaalta neuvosto on voinut kirjelmissään vastata molempiin kanneperusteisiin, ja unionin yleinen tuomioistuin voi myös arvioida niiden perusteltavuutta.

70      Asiakysymyksen osalta on palautettava mieleen, että päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohdassa, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna päätöksellä 2012/635, säädetään, että jäädytetään kaikki sellaiset varat ja taloudelliset resurssit, joiden omistajia ovat ”muut henkilöt ja yhteisöt, jotka eivät ole liitteessä [I] olevassa luettelossa, jotka antavat tukea Iranin hallitukselle, ja näiden omistamat tai määräysvallassa olevat yhteisöt, taikka henkilöt tai yhteisöt, joilla on yhteys näihin, siten kuin nämä on lueteltu liitteessä II”. Asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohta puolestaan koskee ”muita henkilöitä, yhteisöjä tai elimiä, jotka antavat Iranin hallitukselle esimerkiksi rahoitus-, logistista ja aineellista tukea, ja näitä lähellä olevia henkilöitä ja yhteisöjä”.

71      Neuvosto on yksilöinyt kantajan riidanalaisten toimien perusteluissa seuraavasti: ”valtion omistama yhtiö, joka tukee taloudellisesti Iranin hallitusta”.

72      Tämä perustelu merkitsee, että on heti aluksi hylättävä tehottomina kantajan väitteet, joiden mukaan yhteydessä tai lähellä olemisen käsite on epäselvä ja päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on mahdoton ymmärtää siltä osin kuin kyse on muille yhteisöille kuin Iranin hallitukselle annettavan tuen käsitteestä (ks. edellä 61 ja 62 kohta). Edellisessä kohdassa mainituista perusteluista käy selvästi ilmi, että neuvoston mukaan kantaja antaa tukea suoraan Iranin hallitukselle sen sijaan, että se olisi yhteydessä tai lähellä taikka että se antaisi tukea muille yhteisöille kuin tälle. Näin ollen vaikka kantajan yhteydessä tai lähellä olemista ja olettamaa muille yhteisöille kuin Iranin hallitukselle annettavasta tuesta koskevat väitteet olisivat perusteltuja, ne eivät oikeuttaisi riidanalaisten toimien kumoamista siltä osin kuin kyse on kantajan merkitsemisestä luetteloon.

73      Näin ollen on tutkittava vain väitteet, jotka koskevat riidanalaisen arviointiperusteen väitettyä epäselvyyttä ja sitä, miten tätä arviointiperustetta on tulkittava.

74      On huomattava, että unionin tuomioistuinten on niille perussopimuksessa myönnetyn toimivallan mukaisesti valvottava, pääsääntöisesti täysimääräisesti, kaikkien unionin toimien laillisuutta perusoikeuksien kannalta, jotka ovat erottamaton osa unionin oikeusjärjestystä. Tällaisesta vaatimuksesta määrätään nimenomaisesti SEUT 275 artiklan toisessa kohdassa (ks. tuomio 28.11.2013, neuvosto v. Fulmen ja Mahmoudian, C-280/12 P, Kok., EU:C:2013:775, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 48 kohdassa mainittu tuomio neuvosto v. Manufacturing Support & Procurement Kala Naft, EU:C:2013:776, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

75      Neuvostolla on kuitenkin laaja harkintavalta rajoittavien toimenpiteiden oikeudellisten arviointiperusteiden yleisen ja abstraktin määrittelyn ja niiden toteuttamista koskevien menettelytapojen osalta. Näin ollen yleisesti sovellettaviin sääntöihin, joissa nämä perusteet ja menettelytavat määritellään – kuten päätöksen 2010/413 ja asetuksen N:o 267/2012 säännöksiin, joissa vahvistetaan riidanalainen arviointiperuste ja joita ensimmäinen ja neljäs kanneperuste koskevat – kohdistuu vain rajoitettu tuomioistuinvalvonta, joka rajoittuu menettelyä ja perusteluja koskevien sääntöjen noudattamisen ja tosiseikkojen aineellisen paikkansapitävyyden sekä sen tarkistamiseen, ettei tosiseikkojen arvioinnissa ole tehty ilmeistä arviointivirhettä ja ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin. Tämä rajoitettu valvonta koskee erityisesti sellaisten tarkoituksenmukaisuuteen liittyvien näkökohtien arviointia, joihin rajoittavat toimenpiteet perustuvat (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 9.7.2009, Melli Bank v. neuvosto, T-246/08 ja T-332/08, Kok., EU:T:2009:266, 44 ja 45 kohta ja tuomio 14.10.2009, Bank Melli Iran v. neuvosto, T-390/08, Kok., EU:T:2009:401, 35 ja 36 kohta).

76      On myönnettävä, että riidanalainen arviointiperuste on muotoiltu niin väljäksi, että sillä annetaan harkintavaltaa neuvostolle. Toisin kuin kantaja väittää, tämä harkintavalta on kuitenkin yhteensoveltuva suhteellisuusperiaatteen ja oikeusvarmuuden periaatteen samoin kuin kantajan omaisuudensuojan kanssa, eikä sillä anneta neuvostolle kohtuutonta tai mielivaltaista valtaa.

77      Ensiksikin oikeusvarmuuden periaatetta, joka on unionin oikeuden yleinen periaate ja edellyttää erityisesti, että oikeussäännöt ovat selviä ja täsmällisiä ja että niiden seuraukset ovat ennakoitavissa varsinkin silloin, kun niillä voi yksityishenkilöiden ja yritysten kannalta olla epäedullisia seurauksia (tuomio 18.11.2008, Förster, C-158/07, Kok., EU:C:2008:630, 67 kohta), sovelletaan kyllä siltä osin kuin kyse on käsiteltävänä olevan kaltaisista rajoittavista toimenpiteistä, jotka vaikuttavat raskaasti asianomaisten henkilöiden ja yhteisöjen oikeuksiin ja vapauksiin (ks. vastaavasti tuomio 16.7.2014, National Iranian Oil Company v. neuvosto, T-578/12, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 112, 113, 116 ja 117 kohta).

78      Toiseksi riidanalainen arviointiperuste liittyy oikeudelliseen kehykseen, jota selvästi rajaavat tavoitteet, joihin Iraniin kohdistettavia rajoittavia toimenpiteitä koskevalla säännöstöllä pyritään. Tältä osin päätöksen 2012/35, jolla tämä arviointiperuste lisättiin päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohtaan, johdanto-osan 13 perustelukappaleessa täsmennetään nimenomaisesti, että jäädyttäminen olisi ulotettava henkilöihin ja yhteisöihin, ”jotka antavat Iranin hallitukselle tukea, jonka avulla se jatkaa ydinalan toimia, joihin liittyy joukkotuhoaseiden leviämisen vaara, tai ydinasejärjestelmien kehittämistä, erityisesti henkilöihin ja yhteisöihin, jotka antavat Iranin hallitukselle rahoitus-, logistista tai materiaalista tukea”. Asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan d alakohdassa todetaan niin ikään, että tämä tuki voi olla ”rahoitus-, logistista ja aineellista tukea” (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 118 kohta).

79      Riidanalainen arviointiperuste ei siis koske mitä hyvänsä Iranin hallitukselle annettavan tuen muotoa vaan sellaisia tuen muotoja, jotka määrällisen tai laadullisen merkittävyytensä vuoksi edistävät Iranin ydinenergia-alan toimintaa. Kun riidanalaista arviointiperustetta tulkitaan unionin tuomioistuinten valvonnassa sen tavoitteen valossa, joka on Iranin hallituksen painostaminen, jotta se pakotettaisiin lopettamaan toiminta, joka merkitsee ydinaseiden levittämisen vaaraa, siinä määritellään siis objektiivisesti rajattu sellaisten henkilöiden ja yhteisöjen ryhmä, joihin voidaan kohdistaa varojen jäädyttämistä koskevia toimenpiteitä (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 119 kohta).

80      Edellä 79 kohdassa mainitun varojen jäädyttämistä koskevien toimenpiteiden päämäärän valossa riidanalaisesta arviointiperusteesta ilmenee yksiselitteisesti, että se koskee kohdennetusti ja valikoivasti asianomaisen henkilön tai yhteisön omaa toimintaa, jolla tosin ei sellaisenaan ole mitään suoraa tai välillistä yhteyttä ydinaseiden levittämiseen mutta joka on kuitenkin omiaan edistämään sitä, koska siten tarjotaan Iranin hallitukselle varoja tai aineellisia, rahoituksellisia ja logistisia palveluja siten, että sen on mahdollista jatkaa levittämistoimintaa (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 120 kohta).

81      Tämä toteamus merkitsee lisäksi, että on hylättävä kantajan neljännen kanneperusteen yhteydessä esittämä argumentaatio, jonka mukaan riidanalainen arviointiperuste voi koskea ainoastaan ydinaseiden levittämistä koskevalle toiminnalle annettavaa suoraa tukea tai hallitukselle Iranin ydinohjelman toteuttamisessa annettavaa tukea.

82      Tältä osin kantaja sekoittaa keskenään riidanalaisen arviointiperusteen, joka yksin on merkityksellinen käsiteltävässä asiassa, ja arviointiperusteen, joka koskee ”Iranin joukkotuhoaseiden leviämistä edistävän ydinenergia-alan toiminnan tai ydinasejärjestelmien kehittämisen” tukemista ja joka ilmaistaan päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan a alakohdassa; tämä peruste merkitsee tiettyä liitynnän astetta Iranin ydinenergia-alan toimintaan (ks. vastaavasti edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 139 kohta).

83      Kuten edellä 78 kohdassa on todettu riidanalaisesta arviointiperusteesta, päätöksen 2012/35 johdanto-osan 13 perustelukappaleesta käy nimenomaisesti ilmi, että varojen jäädyttämistä koskevat toimenpiteet olisi ulotettava henkilöihin ja yhteisöihin, jotka antavat Iranin hallitukselle tukea, jonka avulla se jatkaa ydinaseiden levittämistoimintaa. Sovellettavassa säännöstössä on siis selvästi vahvistettu, että Iranin hallituksen tukemisen ja ydinaseiden levittämistoiminnan jatkamisen välillä on yhteys, ja riidanalaisella arviointiperusteella pyritään riistämään Iranin hallitukselta sen tulonlähteet sen pakottamiseksi lopettamaan ydinaseiden levittämisohjelman kehittäminen riittävien varojen puuttuessa (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 140 kohta).

84      Niinpä – toisin kuin kantaja väittää – riidanalaista arviointiperustetta voidaan soveltaa jokaiseen yhteisöön, joka antaa tukea Iranin hallitukselle muun muassa rahoitustuen muodossa. Se ei sen sijaan koske kaikkia Iranin hallituksen omistamia tai tähän hallitukseen yhteyksiä pitäviä yhteisöjä kaikista Iranin verovelvollisista puhumattakaan.

85      Kolmanneksi on muistettava, että riidanalaisella arviointiperusteella neuvostolle annetun harkintavallan vastapainona ovat perusteluvelvollisuus ja vahvistetut menettelylliset oikeudet, jotka on taattu oikeuskäytännössä (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 122 kohta; ks. myös analogisesti tuomio 21.11.1991, Technische Universität München, C-269/90, Kok., EU:C:1991:438, 15 kohta ja tuomio 18.7.2013, komissio ym. v. Kadi, C‑584/10 P, C‑593/10 P ja C‑595/10 P, Kok., EU:C:201:518, 114 kohta).

86      Käsiteltävässä asiassa kantaja kiistää kolmannessa kanneperusteessa sen, että neuvosto olisi turvannut nämä takeet, ja unionin yleinen tuomioistuin tutkii sen argumentaation perusteltavuuden jäljempänä 121–169 kohdassa.

87      Edellä 74–85 kohdassa esitetyn valossa on todettava, että riidanalaisella arviointiperusteella rajoitetaan neuvoston harkintavaltaa, kun siinä otetaan käyttöön objektiiviset kriteerit, ja sillä taataan unionin oikeudessa edellytetty ennustettavuuden aste (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 123 kohta; ks. myös analogisesti tuomio 22.5.2008, Evonik Degussa v. komissio, C-266/06 P, EU:C:2008:295, 58 kohta).

88      Näin ollen mainittu arviointiperuste on yhteensoveltuva oikeusvarmuuden periaatteen kanssa, eikä sitä voida pitää mielivaltaisena.

89      Koska riidanalaisen arviointiperusteen perusteella toteutettavista varojen jäädyttämistä koskevista toimenpiteistä säädetään lisäksi päätöksen 2010/413 ja asetuksen N:o 267/2012 asian kannalta merkityksellisissä säännöksissä, tämän arviointiperusteen soveltamisesta seuraava omaisuudensuojan loukkaus on yhteensoveltuva perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan määräyksen kanssa, jossa määrätään, että tässä perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 124 kohta).

90      Oikeuskäytännössä on lisäksi todettu, että unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin kuuluvan suhteellisuusperiaatteen mukaan taloudellista toimintaa koskevan kiellon lainmukaisuuden edellytyksenä on, että kieltotoimenpiteet ovat tarpeellisia kyseisellä säännöstöllä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvia, eli silloin kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. edellä 53 kohdassa mainittu tuomio Bank Melli Iran v. neuvosto, EU:T:2013:397, 179 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

91      Kun otetaan huomioon, että kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden säilyminen on ensisijaisen tärkeää, neuvosto on voinut käsiteltävässä asiassa harkintavaltaansa ylittämättä katsoa, että riidanalaisen arviointiperusteen soveltamisesta seuranneet omaisuudensuojan loukkaukset olivat soveltuvia ja tarpeellisia Iranin hallituksen painostamiseksi, jotta se pakotettaisiin lopettamaan ydinaseiden levittämistoimintansa (ks. analogisesti tuomio 13.3.2012, Melli Bank v. neuvosto, C-380/09 P, Kok., EU:C:2012:137, 61 kohta).

92      Näin ollen riidanalainen arviointiperuste, sellaisena kuin sitä on tulkittu edellä 76–84 kohdassa, on yhteensoveltuva suhteellisuusperiaatteen kanssa, eikä sillä anneta neuvostolle kohtuutonta valtaa.

93      Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäinen kanneperuste on hylättävä osin tehottomana ja osin perusteettomana, ja neljäs kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

 Toinen kanneperuste, jonka mukaan neuvostolla ei ollut toimivaltaa antaa päätöstä 2012/635 ja täytäntöönpanoasetusta N:o 945/2012 ja viimeksi mainitulla ei ole oikeusperustaa

94      Kantaja väittää, että neuvostolla ei ollut toimivaltaa antaa päätöstä 2012/635 ja täytäntöönpanoasetusta N:o 945/2012. Se muistuttaa tältä osin, että SEUT 215 artiklan 2 kohdan nojalla neuvosto voi toteuttaa rajoittavia toimenpiteitä unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ja komission yhteisestä ehdotuksesta.

95      Kantaja toteaa ensiksi, että käsiteltävässä asiassa neuvosto on kuitenkin antanut päätöksen 2012/635 yksin, joten SEUT 215 artiklan 2 kohdassa asetettua vaatimusta ei ole täytetty. Tässä yhteydessä SEUT 215 artiklassa ei tehdä mitään eroa YUTP:n puitteissa toteutettavien toimenpiteiden ja muiden toimenpiteiden välillä, joten sitä sovelletaan päätöksen 2012/635 kaltaisiin SEU 29 nojalla annettuihin päätöksiin.

96      Kantaja toteaa toiseksi, että siltä osin kuin täytäntöönpanoasetuksella N:o 945/2012 pannaan täytäntöön päätös 212/365, sillä ei ole oikeusperustaa ja se on annettu ilman toimivaltaa.

97      Kantajan mukaan kolmanneksi asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohta on SEUT 215 artiklan 2 kohdan vastainen, koska sillä annetaan neuvostolle yksin toimivalta muuttaa liitettä IX, johon sisältyy luettelo henkilöistä yhteisöistä ja elimistä, joihin on kohdistettava rajoittavia toimenpiteitä. Tämän vuoksi kantajan mukaan on todettava, että asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohtaa ei SEUT 277 artiklan mukaisesti sovelleta kantajaan, mikä kantajan mukaan merkitsee, että asetuksen perusteella annetulla täytäntöönpanoasetuksella ei ole oikeusperustaa ja että se on myös tästä syystä annettu ilman toimivaltaa.

98      Neuvoston mukaan kantajan väitteet ovat perusteettomia.

–       Päätöksen 2012/635 antamista koskevan menettelyn tarkastelu

99      Päätöksestä 2012/635 on neuvoston tavoin todettava, ettei se perustu SEUT 215 artiklaan vaan ainoastaan SEU 29 artiklaan, joka on Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston YUTP:ta koskevassa 2 luvussa ja jonka mukaan neuvosto voi tehdä yksin siinä tarkoitetut päätökset.

100    Tältä osin SEUT 215 artiklan 2 kohdassa määrätään, että ”jos Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston 2 luvun mukaisesti tehdyssä päätöksessä niin säädetään, neuvosto voi toteuttaa 1 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen luonnollisiin tai oikeushenkilöihin, ryhmiin tai muihin kuin valtiollisiin yhteisöihin kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä”.

101    Niinpä se, että ensin annetaan päätös Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston 2 luvun mukaisesti – kuten käsiteltävässä asiassa SEU 29 artiklan nojalla annettu päätös 2012/635 –, on välttämätön edellytys sille, että neuvosto voi toteuttaa rajoittavia toimenpiteitä sille SEUT 215 artiklan 2 kohdassa annetun toimivallan nojalla. Tämä toteamus ei kuitenkaan merkitse sitä, että päätöksen 2012/635 kaltaisen päätöksen antamista koskisivat SEUT 215 artiklan 2 kohdassa asetetut menettelylliset vaatimukset eivätkä itse SEU 29 artiklassa asetetut vaatimukset.

102    Näissä olosuhteissa on hylättävä kantajan ensimmäinen väite, koska neuvostolla on SEU 29 artiklan nojalla toimivalta yksin antaa päätös 2012/635.

103    Näin ollen on hylättävä myös kantajan toinen väite, joka perustuu siihen virheelliseen olettamaan, että neuvostolla ei ollut toimivaltaa antaa päätöstä 2012/635.

–       Asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdan yhteensoveltuvuus SEUT 215 artiklan kanssa

104    Neuvosto toteaa, että asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohta, jossa annetaan neuvostolle yksin toimivalta muuttaa saman asetuksen liitettä IX, johon sisältyy luettelo henkilöistä yhteisöistä ja elimistä, joihin on kohdistettava rajoittavia toimenpiteitä, on annettu SEUT 291 artiklan 2 kohdan nojalla, jossa määrätään, että ”jos unionin oikeudellisesti velvoittavat säädökset edellyttävät yhdenmukaista täytäntöönpanoa, kyseisillä säädöksillä siirretään täytäntöönpanovaltaa komissiolle tai, tietyissä asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa ja [SEU] 24 ja [SEU] 26 artiklassa määrätyissä tapauksissa, neuvostolle”.

105    Tältä osin on ensiksi huomattava, ettei SEUT 215 artikla eikä mikään muukaan primäärioikeuden säännös tai määräys ole esteenä sille, että SEUT 215 artiklan perusteella annetulla asetuksella siirretään komissiolle tai neuvostolle täytäntöönpanovaltaa SEUT 291 artiklan 2 kohdassa määritellyin edellytyksin, jos tässä asetuksessa säädetyt rajoittavat toimenpiteet edellyttävät yhdenmukaista täytäntöönpanoa. SEUT 215 artiklasta ei käy ilmi, että yksittäiset rajoittavat toimenpiteet olisi annettava SEUT 215 artiklan 1 kohdassa määrätyn menettelyn mukaisesti. Kun ei ole olemassa seikkoja, jotka rajoittaisivat mahdollisuutta siirtää täytäntöönpanovaltaa, SEUT 291 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamista SEUT 215 artiklaan perustuvien rajoittavien toimenpiteiden alalla ei siis voida sulkea pois (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 54 kohta).

106    Lisäksi SEUT 215 artiklan 1 kohdan mukainen menettely, jossa neuvosto voi tehdä päätöksen unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ja komission yhteisestä ehdotuksesta, voi osoittautua soveltumattomaksi yksinkertaisten täytäntöönpanotoimien hyväksymiseen. Sen sijaan SEUT 291 artiklan 2 kohdassa mahdollistetaan tehokkaammasta täytäntöönpanomenettelystä määrääminen, joka on mukautettu toteuttavien toimenpiteiden tyypin ja kunkin toimielimen toimintavallan mukaan. Seikat, jotka saivat EUT-sopimuksen laatijat sallimaan SEUT 291 artiklan 2 kohdassa täytäntöönpanovallan myöntämisen, pätevät siis sekä siltä osin kuin kyse on SEUT 215 artiklaan perustuvien toimien täytäntöönpanosta että siltä osin kuin kyse on muiden oikeudellisesti sitovien toimien täytäntöönpanosta (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 55 kohta).

107    Näin ollen on katsottava, että neuvostolla oli oikeus määrätä täytäntöönpanovallasta SEUT 291 artiklan 2 kohdan määräysten mukaisesti sellaisten varojen jäädyttämistä koskevien yksittäisten toimenpiteiden toteuttamiseksi, joilla pannaan asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohta täytäntöön (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 55 kohta).

108    On vielä tutkittava, noudattiko neuvosto SEUT 291 artiklan 2 kohdassa asetettuja edellytyksiä, kun se pidätti itselleen kyseessä olevan täytäntöönpanovallan, eikä antanut sitä komissiolle.

109    Tältä osin on muistettava, että asetuksen N:o 267/2012 kaltaisten asetusten, joissa säädetään SEUT 215 artiklaan perustuvista rajoittavista toimenpiteistä, tarkoituksena on panna EUT-sopimuksen soveltamisalalla täytäntöön EU 29 artiklan nojalla YUTP:n puitteissa annetut päätökset. Näin ollen asetus N:o 367/2012 liittyy osaltaan unionin päämäärien tavoittelemiseen ja sen toiminnan toteuttamiseen YUTP:n alalla (ks. vastaavasti edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 60 kohta).

110    Asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan nojalla toteutetut rajoittavat toimenpiteet, joiden tarkoituksena on painostaa Iranin islamilaista tasavaltaa lopettamaan ydinaseiden levittäminen, liittyvät tarkoituksensa, luonteensa ja tavoitteensa vuoksi kiinteämmin YUTP:n täytäntöönpanoon kuin EUT-sopimuksella unionille annetun toimivallan käyttämiseen (ks. vastaavasti edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 66 ja 67 kohta).

111    EU-sopimuksen puitteissa SEU 24 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta, SEU 29 artiklasta ja SEU 31 artiklan 1 kohdasta yhdessä käy ilmi, että yleensä neuvosto voi käyttää päätösvaltaa YUTP:n alalla yksimielisellä päätöksellä (ks. vastaavasti tuomio 19.7.2012, parlamentti v. neuvosto, C-130/10, Kok., EU:C:2012:472, 47 kohta).

112    Erityisesti on niin, että neuvosto yksin päättää henkilön tai yhteisön nimen merkitsemisestä päätöksen 2010/413 liitteeseen II. Juuri tämä merkitseminen pannaan EUT-sopimuksen soveltamisalalla täytäntöön toteuttamalla varojen jäädyttämistä koskeva toimenpide asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan nojalla.

113    Kun otetaan huomioon asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan nojalla toteutettujen toimenpiteiden erityisyys ja tarve varmistaa päätöksen 2010/413 liitteessä II olevan luettelon ja asetuksen N:o 267/2012 liitteessä IX olevan luettelon yhtenäisyys sekä se, että komissiolla ei ole oikeutta tutustua jäsenvaltioiden tiedustelupalvelujen tietoihin, jotka voivat osoittautua tarpeellisiksi näiden toimenpiteiden täytäntöönpanemiseksi, neuvosto saattoi aivan oikein katsoa, että asetuksen N:o 267/2012 varojen jäädyttämistä koskeva 23 artiklan 2 kohta on SEUT 291 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu erityinen tapaus ja että sillä oli siis oikeus pidättää täytäntöönpanovalta itselleen mainitun asetuksen 46 artiklan 2 kohdassa (ks. vastaavasti edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 68–73 kohta).

114    Siitä, onko erityisen tapauksen olemassaolo asianmukaisesti perusteltu, on huomattava, että neuvosto ei ole asetuksessa N:o 267/2012 nimenomaisesti todennut, että se pidättää itselleen täytäntöönpanovallan edellä 113 kohdassa tiivistetysti esitetyistä syistä. Oikeutus sille, että täytäntöönpanovalta pidätettiin neuvostolle asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdassa, käy kuitenkin ilmi, kun luetaan mainitun asetuksen johdanto-osan perustelukappaleet ja säännökset yhdessä ja siinä asiayhteydessä, jossa EU-sopimuksen ja EUT-sopimuksen asian kannalta merkitykselliset varojen jäädyttämistä koskevat määräykset nivoutuvat toisiinsa (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 77 kohta).

115    Ensiksi neuvosto on asetuksen N:o 267/2012 johdanto-osan 28 perustelukappaleessa nimenomaisesti viitannut ”[varojen] jäädyttämistoimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden nimeämiseen” sekä omaan toimintaansa merkitsemistä koskevien päätösten uudelleentarkastelumenettelyssä asianomaisilta henkilöiltä saatujen huomautusten tai uuden näytön perusteella (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 78 kohta).

116    Toiseksi asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 2 kohdan säännösten, luettuina yhdessä saman asetuksen johdanto-osan 14 perustelukappaleen kanssa, perusteella voidaan ymmärtää, että henkilöiden ja yhteisöjen varojen jäädyttämistä koskevien toimenpiteiden täytäntöönpano kuuluu pikemminkin neuvoston toimialaan YUTP:n puitteissa kuin EUT-sopimuksen alalla tavallisesti toteuttaviin taloudellisiin toimenpiteisiin (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 79 ja 80 kohta).

117    Kolmanneksi päätöksen 2010/413 nojalla toteutettujen rajoittavien toimenpiteiden ja asetuksen N:o 267/2012 nojalla toteutettujen rajoittavien toimenpiteiden rinnakkaisuus on selitetty viimeksi mainitun johdanto-osan 11 perustelukappaleessa ja sitä seuraavissa perustelukappaleissa, joista ilmenee, että mainitulla asetuksella pannaan täytäntöön päätöksellä 2012/35 päätökseen 2010/413 tehdyt muutokset. Samoin tarve varmistaa päätöksen 2010/413 liitteeseen II sisältyvän luettelon ja asetuksen N:o 267/2012 liitteeseen IX sisältyvän luettelon yhteneväisyys käy ilmi niiden täytäntöönpanoasetusten johdanto-osan perustelukappaleista, joilla mainittua liitettä IX muutettiin, etenkin täytäntöönpanoasetuksen N:o 945/2012 johdanto-osan toisesta perustelukappaleesta, jossa viitataan nimenomaisesti päätökseen 2012/635 (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 81 kohta).

118    Näissä olosuhteissa erityiset syyt, jotka olivat perusteena sille, että asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdassa annetaan täytäntöönpanovalta neuvostolle, käyvät riittävän ymmärrettävästi ilmi tämän asetuksen asian kannalta merkityksellisistä säännöksistä ja asiayhteydestä (edellä 77 kohdassa mainittu tuomio National Iranian Oil Company v. neuvosto, josta on vireillä valitus, EU:T:2014:678, 82 kohta).

119    On siis pääteltävä, että SEUT 291 artiklan 2 kohdassa asetetut vaatimukset täytäntöönpanovallan myöntämiseksi neuvostolle ovat täyttyneet siltä osin kuin kyse on asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 2 kohdasta, mikä merkitsee, ettei neuvostoa voida arvostella minkäänlaisesta SEUT 215 artiklan rikkomisesta.

120    Tämän toteamuksen valossa on hylättävä kantajan kolmas väite ja näin ollen toinen kanneperuste kokonaisuudessaan.

 Kolmas kanneperuste, jonka mukaan perusteluvelvollisuus on laiminlyöty, kantajan puolustautumisoikeuksia – mukaan lukien sen oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon – on loukattu, neuvosto on laiminlyönyt velvollisuutensa tarkastella toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä uudelleen ja kantajan oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan on loukattu

121    Kantaja väittää, että neuvosto on riidanalaiset toimet antaessaan laiminlyönyt perusteluvelvollisuuden, loukannut kantajan puolustautumisoikeuksia – mukaan lukien sen oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon –, laiminlyönyt velvollisuutensa tarkastella toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä uudelleen ja loukannut kantajan oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan.

–       Perusteluvelvollisuus

122    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asianomaiselle vastaisen toimen perusteluvelvollisuuden, joka liittyy läheisesti puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteeseen, tarkoituksena on yhtäältä antaa asianomaiselle riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko toimi asianmukainen vai onko siinä mahdollisesti sellainen virhe, jonka perusteella sen pätevyys voidaan riitauttaa unionin tuomioistuimissa, ja toisaalta antaa unionin tuomioistuimille mahdollisuus valvoa toimen laillisuutta (ks. tuomio 15.11.201, neuvosto v. Bamba, C-417/11 P, Kok., EU:C:2012:718, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

123    SEUT 296 artiklassa edellytetyistä perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimen antaneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimi koskee, selviävät sen syyt ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimen laillisuuden (ks. edellä 122 kohdassa mainittu tuomio neuvosto v. Bamba, EU:C:2012:718, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

124    Koska asianomaisella ei ole oikeutta tulla kuulluksi ennen varojen jäädyttämistä koskevan alkuperäisen päätöksen tekemistä, perusteluvelvollisuuden noudattaminen on sitäkin tärkeämpää, koska se on asianomaisen ainoa tae siitä, että se voi ainakin kyseisen päätöksen tekemisen jälkeen käyttää tehokkaasti käytettävissään olevia oikeussuojakeinoja riitauttaakseen mainitun päätöksen laillisuuden (ks. edellä 122 kohdassa mainittu tuomio neuvosto v. Bamba, EU:C:2012:718, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

125    Varojen jäädyttämisestä määräävän neuvoston toimen perusteluissa on mainittava erityiset ja konkreettiset syyt, joiden perusteella neuvosto katsoo harkintavaltaansa käyttäessään, että asianomaiseen on kohdistettava tällainen toimenpide (ks. edellä 122 kohdassa mainittu tuomio neuvosto v. Bamba, EU:C:2012:718, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

126    SEUT 296 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy kuitenkin kyseisen toimenpiteen luonteen ja sen asiayhteyden mukaan, jossa se on tehty. Perusteluvelvollisuutta on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimi on osoitettu, tai muilla henkilöillä, joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa, ovatko perustelut riittäviä, on otettava huomioon niiden sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. edellä 122 kohdassa mainittu tuomio neuvosto v. Bamba, EU:C:2012:718, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

127    Asianomaiselle vastainen toimi on erityisesti riittävästi perusteltu silloin, kun se on tehty asianomaiselle tutussa asiayhteydessä, minkä vuoksi hän pystyy ymmärtämään itseensä kohdistuvan toimenpiteen ulottuvuuden (ks. edellä 122 kohdassa mainittu tuomio neuvosto v. Bamba, EU:C:2012:718, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

128    Käsiteltävässä asiassa kantaja väittää, että päätöstä 2012/635 ja täytäntöönpanoasetusta N:o 945/2012 ei ole oikeudellisesti riittävällä tavalla perusteltu siltä osin kuin kyse on kantajan merkitsemisestä luetteloon.

129    Kantajan mukaan yhtäältä neuvosto ei ole yksilöinyt päätöksen 2010/413 20 artiklassa ja asetuksen N:o 267/2012 23 artiklassa vahvistetuista arviointiperusteista sitä, johon se nojautui kantajaa koskevien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi.

130    Toisaalta neuvosto ei ole täsmentänyt rahoitustuen, jota kantajan väitetään antaneen Iranin hallitukselle, yksityiskohtia, luonnetta ja laajuutta. Se ei etenkään ole yksilöinyt erityisiä rahoitustoimia, jotka voisivat olla sitä vastaan toteutettujen toimenpiteiden perusteena, eikä näiden toimien ja ydinaseiden levittämisen välistä yhteyttä. Tätä perustelujen puutteellisuutta ei korjaa jälkikäteinen toteamus, jonka neuvosto esitti vastineessaan ja jonka mukaan varojen jäädyttämistä koskevien toimenpiteiden toteuttaminen kantajaa vastaan perustui siihen, että se maksoi osinkoa julkisena yrityksenä osakkeenomistajalleen.

131    Neuvoston mukaan kantajan väitteet ovat perusteettomia.

132    On aluksi muistutettava, että kantaja on yksilöity seuraavasti: ”valtion omistama yhtiö, joka tukee taloudellisesti Iranin hallitusta”.

133    Esitetystä perustelusta käy nimenomaisesti ilmi, että kantajaan on kohdistettu rajoittavia toimenpiteitä riidanalaisen arviointiperusteen perusteella.

134    On tosin totta, että kantajaa ei koskevaan perusteluun ei sisälly täsmennyksiä Iranin hallitukselle väitetysti annetun tuen yksityiskohdista ja laajuudesta, koska neuvoston esittämä ainoa täsmennys on, että tuki on luonteeltaan rahoitustukea.

135    Esitettyjen perustelujen niukkuudesta huolimatta kantaja on voinut ymmärtää neuvoston sen osalta huomioon ottamista tosiseikoista olennaisen ja puolustautua tarkoituksenmukaisesti.

136    Kantaja on näet kannekirjelmänsä neljännessä kanneperusteessa viitannut nimenomaisesti tilanteeseen, jossa ”luonnollinen henkilö tai muu oikeushenkilö kuin valtio”, joka rahoittaa ”verotuloillaan tai julkisten yritysten kyseessä ollen osakkeenomistajalle maksettavilla osingoilla talousarvioita, jossa maksetut summat sekoittuvat tulomassaan, eikä niitä määritelmän mukaan kohdisteta jonkin tietyn kustannuksen kattamiseksi, erityisesti lainvastaisena pidettyyn valtion toimintaan”, väittääkseen, että tällaisessa tilanteessa Iranin hallitukselle annettavan tuen käsite ei ole sovellettavissa.

137    Kantaja on siis voinut sen luetteloon merkitsemisen perusteluista todeta, että neuvosto nojautui siihen tosiseikkaan, että kantaja valtion yrityksenä antoi rahoitustukea Iranin hallitukselle siirtämällä varojaan. Se on myös voinut riitauttaa tämän seikan merkityksellisyyden ja paikkansapitävyyden.

138    Neuvoston esittämät perustelut mahdollistavat myös sen, että unionin yleinen tuomioistuin voi tutkia riidanalaisten toimien laillisuuden.

139    Näissä olosuhteissa päätöksessä 2012/635 ja täytäntöönpanoasetuksessa N:o 945/2012 esitetyt perustelut ovat niukkuudestaan huolimatta riittävät.

140    Kolmanneksi tämä toteamus merkitsee, että neuvoston vastineessaan esittämät täsmennykset eivät muodosta jälkikäteisiä perusteluja, joita unionin yleinen tuomioistuin ei voisi ottaa huomioon, eivätkä ne ole osoitus esitettyjen perustelujen riittämättömyydestä. Näissä täsmennyksissä ainoastaan selvennetään ja täsmennetään neuvoston esittämää olennaista seikkaa, jonka kantaja yksilöi päätöksen 2012/635 ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 945/2012 perusteluista.

141    Kaiken edellä esitetyn perusteella perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä koskeva väite on hylättävä.

–       Oikeus tutustua asiakirja-aineistoon

142    Kantaja väittää, että sille annettiin oikeus tutustua asiakirja-aineistoon vasta sen jälkeen, kun määräaika, joka sille oli asetettu sitä koskevien toimenpiteiden uudelleentarkastelua koskevan vaatimuksen esittämistä varten, oli päättynyt. Tällainen myöhässä annettu oikeus ei ole yhteensoveltuva puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen kanssa.

143    Neuvoston mukaan kantajan väitteet ovat perusteettomia.

144    Oikeuskäytännössä on katsottu, että silloin, kun asianomaiselle yhteisölle on ilmoitettu riittävän tarkat tiedot, joiden avulla se voi tehokkaasti ilmaista kantansa neuvoston sitä vastaan esittämistä seikoista, puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskeva periaate ei merkitse sitä, että kyseisellä toimielimellä on velvollisuus antaa oma-aloitteisesti mahdollisuus tutustua asiaan liittyviin asiakirjoihin. Neuvoston on annettava oikeus tutustua kaikkiin hallinnollisiin asiakirjoihin, jotka eivät ole luottamuksellisia ja jotka koskevat kyseessä olevaa toimenpidettä, ainoastaan asianomaisen pyynnöstä (ks. edellä 53 kohdassa mainittu tuomio Bank Melli Iran v. neuvosto, EU:T:2103:397, 84 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

145    Käsiteltävässä asiassa kantaja pyysi oikeutta tutustua asiakirja-aineistoon 8.1.2013 eli päivää ennen kuin se nosti kanteensa 9.1.2013. Neuvosto vastasi pyyntöön 10.6.2013.

146    Näissä olosuhteissa neuvostoa ei ensinnäkään voida arvostella siitä, ettei se vastannut asiakirjoihin tutustumista koskevaan pyyntöön ennen kanteen nostamista, koska pyyntöä ja kanteen nostamista erottava yhden päivän väli oli liian lyhyt.

147    On niin, ettei kirjeessä 16.10.2012, jolla neuvosto antoi kantajalle tiedoksi päätöksen 2012/635 ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 945/2012, ei itse näissä toimissa eikä ilmoituksessa henkilölle, johon sovelletaan neuvoston päätöksessä 2010/413, sellaisena kuin se on täytäntöönpantuna neuvoston päätöksellä 2012/635, ja asetuksessa N:o 267/2012, sellaisena kuin se on täytäntöönpantuna täytäntöönpanoasetuksella N:o 945/2012, tarkoitettuja rajoittavia toimenpiteitä (EUVL C 312, s. 21), vahvisteta määräaikaa niiden yhteisöjen esittämille huomautuksille, joita rajoittavat toimenpiteet koskevat. Näissä olosuhteissa väitettä siitä, että kantaja sai oikeuden tutustua asiakirjoihin vasta tällaisen määräajan päätyttyä, eivät aivan ilmeisesti tue tosiseikat.

148     On lopuksi todettava, että yli viisi kuukautta kestänyt vastausaika on kohtuuton.

149    Tässä yhteydessä neuvosto viittaa tarpeeseen saada jäsenvaltion suostumus ennen kyseessä olevien asiakirjojen luovuttamista. Tätä väitettä ei voida hyväksyä, koska oikeuskäytännössä on katsottu, että kun neuvosto aikoo tukeutua jäsenvaltion toimittamiin seikkoihin kohdistaakseen rajoittavia toimenpiteitä johonkin yhteisöön, sen on ennen kyseisten toimenpiteiden toteuttamista varmistuttava siitä, että kyseessä olevat seikat voidaan ilmoittaa asianomaiselle yhteisölle ajoissa, jotta tämä voi esittää niistä tehokkaasti näkemyksensä (tuomio 6.9.2013, Persia International Bank v. neuvosto, T-493/10, Kok. (otteina), EU:T:2013:398, 84 kohta).

150    Yhtäältä kantaja ei kuitenkaan ole esittänyt konkreettisia argumentteja sen osoittamiseksi, että kohtuuton vastausaika olisi tosiasiallisesti vaikeuttanut sen puolustautumista.

151    Toisaalta oikeuskäytännössä on katsottu, että asiakirjan, johon neuvosto on tukeutunut johonkin yhteisöön kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi tai pysyttämiseksi, myöhäinen tiedoksi antaminen merkitsee puolustautumisoikeuksien sellaista loukkausta, joka oikeuttaa aikaisemmin toteutettujen toimien kumoamisen, vain silloin, kun on osoitettu, ettei kyseisiä rajoittavia toimenpiteitä olisi voitu toteuttaa tai pysyttää perustellusti, jos myöhässä tiedoksi annettu asiakirja oli jätettävä huomiotta asianomaista vastaan puhuvana seikkana (edellä 149 kohdassa mainittu tuomio Persia International Bank v. neuvosto, EU:T:2013:398, 85 kohta).

152    Jäljempänä 170–189 kohdassa suoritettavasta tarkastelusta käy ilmi, että kantajaan kohdistetut rajoittavat toimenpiteet ovat perusteltuja, vaikka ei otettaisi huomioon neuvoston vastauksessaan 10.6.2013 luovuttamia asiakirjoja. Näin ollen se, että velvollisuus luovuttaa asiakirja-aineisto oikea-aikaisesti on laiminlyöty, ei oikeuta riidanalaisten toimien kumoamista.

153    Edellä esitetystä seuraa, että käsiteltävänä oleva väite on hylättävä.

–       Velvollisuus tarkastella toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä uudelleen vuosittain

154    Kantaja väittää vaatimustensa mukauttamisessa 16.4.2014, että neuvosto on laiminlyönyt velvollisuutensa tarkastella toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä uudelleen vuosittain, koska se oli ilmoittanut kantajalle näiden toimenpiteiden säilyttämisestä vasta 14.3.2014.

155    Päätöksen 2010/413 26 artiklan 3 kohdassa säädetään, että ”edellä 19 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja 20 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä tarkistetaan säännöllisin väliajoin ja vähintään 12 kuukauden välein”.

156    Asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 6 kohdassa säädetään niin ikään, että ”liitteessä IX olevaa luetteloa tarkastellaan uudelleen säännöllisin väliajoin ja vähintään 12 kuukauden välein.”

157    Neuvostolla oli siis tosiasiallinen velvollisuus tarkastella kantajaan kohdistettuja rajoittavia toimenpiteitä uudelleen 12 kuukauden kuluessa päätöksen 2012/635 ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 945/2012 antamisesta.

158    Neuvosto väittää tältä osin, että se on tarkastellut uudelleen kantajan merkitsemistä luetteloon kahdesti ja antanut yhtäältä 6.6.2013 neuvoston päätöksen 2013/270/YUTP päätöksen 2010/413 muuttamisesta (EUVL L 156, s. 10) ja 6.6.2013 neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 522/2013 asetuksen N:o 267/2013 täytäntöönpanosta (EUVL L 156, s 3) ja toisaalta 15.11.2013 neuvoston päätöksen 2013/661/YUTP päätöksen 2010/413 muuttamisesta (EUVL L 306, s. 18) ja 15.11.2013 neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1154/2013 asetuksen N:o 267/2012 täytäntöönpanosta (EUVL L 306, s. 3).

159    On kuitenkin todettava, että mikään neuvoston mainitsemista toimista ei osoita, että neuvosto olisi tarkastellut määräajoin kaikkia merkintöjä päätöksen 2010/413 liitteessä II ja asetuksen N:o 267/2012 liitteessä IX oleviin luetteloihin. Kyseessä olevat toimet eivät myöskään koske erityisesti kantajan nimen merkitsemistä.

160    Näin ollen on pääteltävä, että neuvosto ei ole tarkastellut uudelleen kantajaa koskevia rajoittavia toimenpiteitä päätöksessä 2010/413 ja asetuksessa N:o 267/2012 asetetussa määräajassa.

161    Näin ollen on tutkittava, oikeuttaako tämä toteutettujen rajoittavien toimenpiteiden uudelleentarkastelua koskevan velvollisuuden laiminlyönti riidanalaisten toimien kumoamisen.

162    Tältä osin on huomattava, että kyseessä olevan velvollisuuden tarkoitus on taata se, että tarkistetaan säännöllisesti, että toteutetut rajoittavat toimenpiteet ovat edelleen perusteltuja.

163    Käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että kun kantaja esitti esillä olevan väitteen mukauttaessaan vaatimuksiaan 16.4.2014, neuvosto oli jo suorittanut kyseisen tarkistuksen ja ilmiottanut sen tuloksen kantajalle kirjeellä 14.3.2014.

164    Näin ollen rajoittavien toimenpiteiden määräaikaista tarkastelua koskevien säännösten tarkoitus on toteutettu, vaikkakin myöhässä, eikä se, että neuvosto ei noudattanut uudelleentarkastelun määräaikaa, näin ollen enää vaikuta haitallisesti kantajan tilanteeseen.

165    Kantaja ei siis voi vedota kyseessä olevaan viivästykseen sitä koskevien rajoittavien toimenpiteiden, jotka on joko toteutettu tai säilytetty riidanalaisilla toimilla, kumoamiseksi, sanotun rajoittamatta kantajan oikeutta vaatia SEUT 340 artiklan nojalla korvausta vahingosta, joka sille mahdollisesti on aiheutunut uudelleentarkastelua koskevan määräajan noudattamatta jättämisestä.

166    Käsiteltävänä oleva väite on näin ollen hylättävä.

–       Muut väitetyt loukkaukset

167    Kantaja väittää, että päätöksen 2012/635 ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 945/2012 perustelujen puuttuminen merkitsevät sen puolustautumisoikeuksien, joihin sisältyy oikeus saattaa toteutetut rajoittavat toimenpiteet uudelleentarkasteluun, ja sen tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaamista. Kun otetaan huomioon esitettyjen perustelujen epäselvyys, kantajan puolustuksen turvaaminen ei edellytä niiden yksityiskohtaisten oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen kumoamista, joihin neuvosto on vedonnut, vaan negatiivisen näytön esittämistä siitä, että se ei ole antanut tukea Iranin hallitukselle tai Iranin ydinohjelmalle.

168    Kuten edellä 122–141 kohdasta käy ilmi, päätös 2012/635 ja täytäntöönpanoasetus N:o 945/2012 ovat oikeudellisesti riittävällä tavalla perusteltuja, mikä merkitsee, että käsiteltävänä oleva väite nojautuu virheelliseen lähtökohtaolettamaan.

169    On siis hylättävä väite ja kolmas kanneperuste kokonaisuudessaan.

 Viides kanneperuste, jonka mukaan tosiseikat on arvioitu virheellisesti

170    Kuten edellä 74 kohdassa on todettu, unionin tuomioistuinten on niille EUT-sopimuksessa myönnetyn toimivallan mukaisesti valvottava, pääsääntöisesti täysimääräisesti, kaikkien unionin toimien laillisuutta perusoikeuksien kannalta, jotka ovat erottamaton osa unionin oikeusjärjestystä. Tämä vaatimus vahvistetaan nimenomaisesti SEUT 275 artiklan toisessa kohdassa (ks. edellä 74 kohdassa mainittu tuomio neuvosto v. Fulmen ja Mahmoudian, EU:C:2013:775, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja edellä 74 kohdassa mainittu tuomio neuvosto v. Manufacturing Support & Procurement Kala Naft, EU:C:2013:775, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

171    Näihin perusoikeuksiin kuuluu muun muassa oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan (ks. edellä 74 kohdassa mainittu tuomio neuvosto v. Fulmen ja Mahmoudian, EU:C:2013:775, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

172    Perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun tuomioistuinvalvonnan tehokkuus edellyttää muun muassa, että unionin tuomioistuimet varmistuvat siitä, että päätös, joka koskee kyseistä henkilöä tai yhteisöä erikseen, perustuu riittävän vankkaan tosiseikastoon. Tämä edellyttää niiden tosiseikkojen tarkistamista, joihin viitataan kyseisen päätöksen taustalla olevassa perusteiden tiivistelmässä, jottei tuomioistuinvalvonta rajoittuisi esitettyjen perusteiden abstraktin todennäköisyyden arviointiin vaan kohdistuisi siihen, onko näille perusteille tai ainakin niistä yhdelle, jonka katsotaan sellaisenaan riittävän saman päätöksen tueksi, näyttöä (ks. edellä 74 kohdassa mainittu tuomio neuvosto v. Fulmen ja Mahmoudian, EU:C:2013:775, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

173    Tässä asiayhteydessä unionin toimivaltaisen viranomaisen asiana siis on osoittaa, mikäli asia riitautetaan, että kyseessä olevaa henkilöä vastaan esitetyt perusteet ovat perusteltuja; viimeksi mainitun asiana ei ole esittää negatiivista näyttöä siitä, etteivät kyseiset perusteet ole perusteltuja (ks. edellä 74 kohdassa mainittu tuomio neuvosto v. Fulmen ja Mahmoudian, EU:C:2013:775, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

174    Käsiteltävässä asiassa on siis tutkittava, toimiko neuvosto oikein, kun se riidanalaiset toimet toteuttaessaan katsoi, että kantajaan voitiin kohdistaa rajoittavia toimenpiteitä Iranin hallitukselle rahoitustuen muodossa tukea antavana yhteisönä.

175    Kantaja toistaa ensiksi, että Iranin hallituksen tukemista koskeva arviointiperuste koskee ainoastaan tilannetta, jossa kyseessä oleva henkilö tai yhteisö antaa erityistä apua ydinaseiden levittämistä koskevaan toimintaan. Kantaja ei kuitenkaan antanut tällaista apua, koska sen toiminta kohdistuu yksityisiin yrityksiin.

176    Tältä osin on riittävää viitata edellä 74–93 kohtaan, joista ilmenee, että Iranin hallituksen tukemista koskevaa arviointiperustetta voidaan soveltaa myös yhteisöihin, jotka eivät itse ole mukana ydinaseiden levittämisessä.

177    Kantaja väittää toiseksi, että toisin kuin riidanalaisten toimien perusteluissa todetaan, se ei anna rahoitustukea Iranin hallitukselle.

178    Kantaja täsmentää tältä osin ensiksi, että sen tehtävänä ei ole jakaa osinkoja Iranin hallitukselle.

179    Kantaja myöntää sitten, että se maksaa tuloveron lisäksi osan voitoistaan valtiovarainhallinnolle, joka on Iranin valtiovarainministeriön alainen. Se täsmentää kuitenkin, että tämä velvoite, joka koskee kaikkia Iranin julkisia yhtiöitä iranilaisen vuoden 1389 talousarviosta annetun lain 17 §:n nojalla (jäljempänä 17 §), ei muodosta riidanalaisessa arviointiperusteessa tarkoitettua rahoitustukea Iranin hallitukselle, koska se ei ole osinkoa vaan pikemminkin vero tai veronluonteinen maksu.

180    Kantaja toteaa lopuksi, että Iranin hallitus ei käytä vapaasti sen 17 §:n nojalla valtiovarainhallinnolle maksamia summia, vaan ne kohdennetaan yleisen edun mukaisiin liiketoimiin ja julkisen palvelun tehtäviin Iranin kansan hyväksi. Kantaja lisää tältä osin, että kyseessä olevat summat muun muassa sijoitetaan muiden valtion varojen ohella uudelleen sen pääoman korotusten puitteissa.

181    On aluksi huomattava, että vaikka kantajan tehtävänä ei olisi osinkojen jakaminen Iranin hallitukselle, tämä ei merkitse, että se ei tosiasiallisesti antaisi rahoitustukea kyseiselle hallitukselle.

182    Kuten kantajan itsensä esittämistä seikoista käy ilmi, se on iranilaisen kalenterin vuosien 1387–1391 varainhoitovuosina (20.3.2008–20.3.2013, jäljempänä viitejakso) siirtänyt yhteensä 1 687 181 miljoonaa rialia valtiovarainhallinnolle 17 §:ssä asetetun velvoitteen nojalla.

183    Toisin kuin kantaja väittää, näitä sumia ei voida rinnastaa veroihin tai veronluonteisiin maksuihin ja jättää ne näin luokittelematta riidanalaisessa arviointiperusteessa tarkoitetuksi rahoitustueksi. Kuten kantaja itse myöntää, 17 §:ssä säädettyä velvoitetta sovelletaan tuloveron lisäksi. Tätä velvoitetta sovelletaan ainoastaan Iranin julkisiin yhtiöihin, eikä sen näin ollen voida katsoa olevan osa veroja tai veronluonteisia maksuja koskevaa Iranin yleistä järjestelmää.

184    Siltä osin kuin kyse on 17 §:ssä säädetyn velvoitteen nojalla siirrettyjen summien kohdentamisesta talousarvioissa kantaja ei esitä mitään tukea väitteelleen. Joka tapauksessa kohdentamisen ehdot, sellaisena kuin kantaja niistä kertoo, ovat niin yleiset, että niitä voitaisiin soveltaa kaikkiin valtion menoihin. Näissä olosuhteissa on niin, että vaikka tämän kohdentamisen olemassaolo olisi näytetty, se ei merkitse, että 17 §:ssä säädetyn velvoitteen nojalla viitejaksona siirretyt summat eivät olisi riidanalaisessa arviointiperusteessa tarkoitettua tukea Iranin hallitukselle.

185    Tässä yhteydessä kantajan unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen vastauksena esittämistä asiakirjoista käy vielä ilmi, että sen pääomaa korotettiin 1 054 102 miljoonalla rialilla vuonna 2012. Tämä summa on huomattavasti pienempi kuin se 1 687 181 miljoonan rialin kokonaissumma, jonka kantaja siirsi valtiovarainhallinnolle 17 §:ssä säädetyn velvoitteen nojalla viitejaksona. Näin ollen kantajan pääoman korottamisen perusteella ei voida katsoa, että viimeksi mainittu ei olisi antanut Iranin hallitukselle rahoitustukea kyseisenä ajanjaksona.

186    Edellä esitetyn perusteella on pääteltävä, että kantaja maksoi viitejaksona Iranin valtiovarainhallinnolle sellaisia huomattavia summia, jotka merkitsevät rahoitustukea Iranin hallitukselle. Näin ollen neuvosto aivan oikein kohdisti kantajaan rajoittavia toimenpiteitä kyseiselle hallitukselle tukea antaneena yhteisönä.

187    Kantaja väittää tältä osin vielä, että toisin kuin edellä 173 mainitussa oikeuskäytännössä edellytetään, neuvosto ei ole esittänyt todisteita väitteidensä tueksi.

188    Edellä 175–186 kohdassa suoritetusta tarkastelusta käy kuitenkin ilmi, että kantaja ei tosiasiallisesti kiistä siihen kohdistetut rajoittavat toimenpiteet oikeuttavaa olennaista tosiseikkaa eli sitä, että se oli maksanut Iranin valtiovarainhallinnolle osan voitoistaan viitejaksona. Kun tätä ei ole kiistetty, neuvosto ei ole velvollinen esittämään todisteita tämän seikan perusteltavuuden tueksi, kuten edellä 173 mainitusta oikeuskäytännöstä seuraa.

189    Edellä esitetyn perusteella viides kanneperuste on hylättävä.

 Kuudes kanneperuste, jonka mukaan suhteellisuusperiaatetta on loukattu

190    Kantaja väittää, että sitä koskevien rajoittavien toimenpiteiden toteuttaminen merkitsee sen omaisuudensuojaan ja elinkeinovapauteen kohdistuvaa perusteetonta loukkausta ja näin ollen suhteellisuusperiaatteen loukkausta.

191    Oikeuskäytännön mukaan kolmannessa kanneperusteessa esiin tuotu kantajan menettelyllisten oikeuksien loukkaus merkitsee kantajan omaisuudensuojan ja suhteellisuusperiaatteen loukkausta.

192    Siltä osin kuin kantaja ei osallistunut ydinaseiden levittämiseen, siihen kohdistetut rajoittavat toimenpiteet eivät vastaa riidanalaisten toimien yleiseen tavoitteeseen eli kyseisen levittämisen torjumiseen.

193    Kantajan mukaan kyseessä olevat toimenpiteet aiheuttavat sille ja sen työntekijöille erityisen vakavaa vahinkoa, joka ei ole oikeassa suhteessa neuvoston tavoittelemaan päämäärään nähden. Kantaja lisää tässä yhteydessä, että toisin kuin neuvosto väittää, kyseessä olevat rajoittavat toimenpiteet vaikuttavat unionissa olevien varojen lisäksi myös Iranissa oleviin varoihin, koska niillä estetään kaikki varojen siirto Iranista unioniin, ja niillä on ehkäisevä vaikutus sellaisiin iranilaisiin toimijoihin nähden, jotka voisivat tehdä sopimuksia kantajan kanssa.

194    On aluksi todettava, että kuten edellä 121–169 kohdasta käy ilmi, riidanalaisia toimia ei rasita kantajan menettelyllisten oikeuksien loukkaus, joka oikeuttaisi niiden kumoamisen. Näin ollen kantajan väite, jonka mukaan sen menettelyllisten oikeuksien loukkaus merkitsee omaisuudensuojan ja suhteellisuusperiaatteen loukkausta, ei voi menestyä.

195    Muiden väitteiden osalta edellä 90 kohdassa on jo todettu, että unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin kuuluvan suhteellisuusperiaatteen mukaan taloudellista toimintaa koskevan kiellon lainmukaisuuden edellytyksenä on, että kieltotoimenpiteet ovat tarpeellisia kyseisellä säännöstöllä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvia, eli silloin kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. edellä 53 kohdassa mainittu tuomio Bank Melli Iran v. neuvosto, EU:T:2013:397, 179 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

196    Yhtäältä kuten edellä 59–93 kohdasta käy ilmi, rajoittavien toimenpiteiden kohdistamisella Iranin hallitukselle rahoitustukea antaviin yhteisöihin pyritään riistämään Iranin hallitukselta sen tulonlähteet sen pakottamiseksi lopettamaan ydinaseiden levittäminen riittävien varojen puuttuessa. Kantajaan kohdistetut rajoittavat toimenpiteet vastaavat neuvoston tavoitteeseen huolimatta siitä, että kantaja itse ei osallistu ydinaseiden levittämiseen.

197    Toisaalta kantajalle aiheutuneesta vahingosta on todettava, että kyseessä olevilla rajoittavilla toimenpiteillä kyllä rajoitetaan huomattavasti sen omaisuudensuojaa ja elinkeinovapautta, koska se ei muun muassa voi määrätä unionin alueella sijaitsevista varoistaan tai kansalaistensa hallussa olevista varoistaan eikä siirtää varojaan unioniin ilman erityislupia. Kantajaan kohdistetut rajoittavat toimenpiteet voivat myös aiheuttaa tiettyä epäluottamusta sen liikekumppaneissa.

198    Oikeuskäytännöstä seuraa kuitenkin, että perusoikeudet, joihin kantaja vetoaa, eli omaisuudensuoja ja elinkeinovapaus eivät ole ehdottomia ja niiden käyttöä voidaan rajoittaa unionin yleisen edun mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kaikilla luonteeltaan taloudellisilla rajoittavilla toimenpiteillä on siten lähtökohtaisesti kielteisiä vaikutuksia omaisuudensuojaan ja vapaaseen ammatinharjoittamiseen, ja niillä aiheutetaan siten vahinkoja osapuolille, joiden vastuuta tilanteesta, jonka vuoksi tällaiset toimenpiteet toteutettiin, ei ole osoitettu. Riidanalaisen säännöstön tavoitteiden merkitys on omiaan oikeuttamaan tietyille toimijoille aiheutuvat merkittävätkin kielteiset seuraukset (ks. vastaavasti edellä 75 kohdassa mainittu tuomio Melli Bank v. neuvosto, EU:T:2009:266, 111 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

199    Kun käsiteltävässä asiassa otetaan huomioon kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden säilymisen ensisijainen tärkeys, kantajalle aiheutuneet haitat eivät ole suhteettomia asetettuihin tavoitteisiin nähden. Näin on etenkin sen vuoksi, että ensinnäkin varojen jäädyttäminen koskee vain osaa kantajan varoista. Toiseksi päätöksessä 2010/413 ja asetuksessa N:o 267/2012 vahvistetaan tiettyjä poikkeuksia, joiden nojalla varojen jäädyttämistä koskevien toimenpiteiden kohteena olevat yhteisöt voivat suoriutua välttämättömistä menoista. Lopuksi on vielä huomautettava, että neuvosto ei väitä kantajan itse osallistuneen ydinaseiden levittämiseen. Kantajaa itseään ei siis ole yhdistetty menettelyyn, joka vaarantaa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden, minkä vuoksi siihen kohdistuvan epäluottamuksen aste on alhaisempi.

200    Näiden seikkojen perusteella kuudes kanneperuste ja siten kanne kokonaisuudessaan on hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

201    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian ja neuvosto on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, kantaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Bank of Industry and Mine velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Kanninen Pelikánová Buttigieg

Julistettiin Luxemburgissa 29 päivänä huhtikuuta 2015.

Allekirjoitukset

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.