Ennakkoratkaisupyyntö, jonka Fővárosi Törvényszék (Unkari) on esittänyt 12.4.2024 – Pegazus Busz Fuvarozó Kft. v. Nemzeti Adó- és Vámhivatal Fellebbviteli Igazgatósága
(Asia C-262/24, Pegazus Busz)
Oikeudenkäyntikieli: unkari
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin
Fővárosi Törvényszék
Pääasian asianosaiset
Kantaja: Pegazus Busz Fuvarozó Kft.
Vastaaja: Nemzeti Adó- és Vámhivatal Fellebbviteli Igazgatósága
Ennakkoratkaisukysymykset
1) Voidaanko arvonlisäverodirektiivin1 167 artiklan, 168 artiklan a alakohdan ja 178 artiklan a alakohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa taatun oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden, tarkasteltuina yhdessä suhteellisuusperiaatteen ja oikeusvarmuuden periaatteen kanssa, mukaisena pitää sellaista verohallinnon käytäntöä, jonka mukaan
a) siitä huolimatta, että laskusta ilmenevän liiketoimen katsotaan toteutuneen, verovelvolliselta evätään oikeus vähennykseen sillä perusteella, että kaikista asian kannalta merkityksellisistä olosuhteista – kuten alihankkijoiden osallistumisesta toimitusketjuun, asiassa esiin tulleista henkilökohtaisista, organisatorisista ja omistusyhteyksistä, henkilön, joka on asiakkaan ja kantajan välisessä pääsopimuksessa nimetty vastaamaan päivittäisestä yhteydenpidosta asiakkaaseen, menettelystä suhteessa työntekijöihin ja siitä, että työntekijöiden työehdot ovat pysyneet muuttumattomina alihankkijoiden vaihtuessa – voidaan päätellä, että kantajan käyttäytyminen on oikeuksien lainmukaista käyttöä koskevien vaatimusten vastaista, mistä syystä katsotaan, että liiketoiminta on keinotekoista ja että sen ainoana tarkoituksena on hankkia arvonlisäverolainsäädännön tarkoituksen vastaista veroetua, vaikka riidanalaiset olosuhteet johtuvat väistämättä yksityisoikeudellisesta sopimusvapaudesta ja sopimuksiin sovellettavasta siviili-, työ- ja verolainsäädännöstä eikä niillä ole syy-yhteyttä verovelvollisella olevaan arvonlisäveron vähennysoikeuteen;
b) veronkiertona pidetään tilannetta, jossa laskun antaja ei pysty ajoissa maksamaan ilmoitettuja veroja ja työnantajamaksuja, vaikka verohallinto antaa sille mahdollisuuden maksaa ne erissä tilanteen korjaamiseksi ja lopulta perii velan alihankkijaa vastaan käynnistämässään pakkotäytäntöönpanomenettelyssä niin, ettei veronsaajalle aiheudu minkäänlaista vahinkoa, vai onko niin, että ainoastaan veronalaisten tulojen salaamista verohallinnolta eli veron ilmoittamatta ja maksamatta jättämistä voidaan pitää petollisena menettelynä;
c) verohallinto jättää verosalaisuuden nojalla ilmaisematta verovelvolliselle menettelyn aikana, mistä oletettavasti veronkiertoa merkitsevästä käyttäytymisestä – eli minkä luonteisesta verojen ja työnantajamaksujen maksuvelvollisuuden laiminlyönnistä – on kyse eikä siten yksilöi alihankkijaa, jota maksuvelvollisuuden laiminlyönti nimenomaisesti koskee, kuten ei myöskään veron (tai työnantajamaksun) lajia eikä laiminlyönnin laajuutta ja kestoa, vaan se viittaa niihin ainoastaan yleisesti;
d) verohallinto paitsi asettaa vähennysoikeuden käyttämisen edellytykseksi ja pelkästään verovelvollisen ja alihankkijan välisten henkilökohtaisten ja organisatoristen yhteyksien perusteella verovelvolliselle (alihankkijan verovelkaa koskevan) selvitysvelvollisuuden, joka ei sille kuulu ja johon sillä ei ole edes oikeutta, myös olettaa yksinomaan tämän seikan perusteella, että verovelvollinen on tietoinen alihankkijan verovelasta, tutkimatta aineellisesti verovelvollisen tietoisuutta koskevaa kysymystä ja sitä, voidaanko tämä tietoisuus saada (verosalaisuuden kannalta) laillisella, fyysisellä ja johdonmukaisella tavalla. Onko sillä, että yksityisten välille on syntynyt henkilökohtaisia ja organisatorisia yhteyksiä, merkitystä arvioitaessa, voidaanko tämä tietoisuus katsoa toteen näytetyksi;
e) verohallinto määrittää, kumpi työnantajista on se, jonka kanssa työntekijä on työsuhteessa, tutkimatta tyhjentävästi työsuhteen oikeudellista perustaa, sillä se ei tätä määrittäessään tukeudu työsopimukseen, jolla työsuhde on luotu, eikä työsuhteet rekisteröineen henkilön henkilöllisyyteen eikä myöskään työnantajien ja työntekijöiden yhtäpitäviin lausuntoihin, jotka tukevat asiakirjatodisteita, vaan kahden (nyttemmin vain yhden) työntekijän päinvastaisiin lausuntoihin, olosuhteisiin, joissa työsuhteet aikaisempiin alihankkijoihin luotiin, työehtojen samankaltaisuuksiin sekä ensimmäisen työnantajan johtajan, joka on samalla pääsopimuksessa nimetty yhteyshenkilö, menettelyyn;
f) verohallinto soveltaa aikaisemmilta ajanjaksoilta tekemiään päätelmiä sellaisinaan myöhempiin ajanjaksoihin ottamatta huomioon kunakin ajanjaksona merkityksellisissä tosiseikoissa tapahtuneita muutoksia ja erityisesti henkilökohtaisten ja organisatoristen yhteyksien häviämistä eikä näistä tosiseikkojen muutoksista huolimatta tutki vaikutusta, joka näillä muutoksilla on kyseisenä ajanjaksona ollut verohallinnon arviointiin oikeuksien väärinkäytön olemassaolosta, liiketoiminnan keinotekoisuudesta, petollisen menettelyn olemassaolosta tai siitä, onko verovelvollinen ollut tietoinen näistä seikoista?
2) Kun otetaan huomioon edelliseen kysymykseen annettava vastaus, onko edellä mainittujen arvonlisäverodirektiivin artiklojen ja erityisesti oikeusvarmuuden periaatteen vastaisena pidettävä sellaista oikeuskäytännössä annettua periaatteellista lausumaa, jonka mukaan silloin, kun voidaan osoittaa, että kantajan ja laskujen antajien välillä on henkilökohtainen yhteys, joka voi vaikuttaa myös laskutetun liiketoimen toteutumiseen, voidaan todeta, että verovelvollinen on ollut tietoinen veron maksamatta jättämisen seurauksena tapahtuneesta veronkierrosta, tarvitsematta lisäksi tutkia verovelvollisen tietoisuutta koskevaa kysymystä?
3) Onko edellä esitetty verohallinnon menettely kokonaisuutena tarkastellen sen kyseiselle hallinnolle asetetun velvollisuuden mukainen, jonka mukaan sen on osoitettava oikeudellisesti riittävällä tavalla ne objektiiviset seikat, joihin arvonlisäveron vähennys liittyy, vai onko kyseistä menettelyä pidettävä olettamiin ja olettamuksiin perustuvana arviointina, kun otetaan huomioon myös unionin tuomioistuimen vahvistama periaate, jonka mukaan todistelua koskevilla kansallisen oikeuden säännöillä ei saada rajoittaa unionin oikeuden tehokkuutta?
4) Onko SEUT 267 artiklan, unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden vastaisena pidettävä
– sitä, että asiaa viimeisenä oikeusasteena käsittelevä kansallinen tuomioistuin, joka toteaa, että asioiden tosiseikat eroavat toisistaan, ei sovella unionin tuomioistuimen tuomiota, koska se katsoo, että asia, jossa kyseinen tuomio annettiin, koski tavaroiden luovutusta, kun taas sen käsiteltävänä oleva asia koskee palvelujen suoritusta, tai koska se katsoo, että objektiivinen seikka, johon sen käsiteltävänä olevassa asiassa vedotaan, on vain yksi kyseisessä unionin tuomioistuimen tuomiossa tarkastelluista objektiivisista seikoista ja että sen vuoksi enintään osaa tästä tuomiosta voidaan pitää merkityksellisenä käsiteltävän asian kannalta;
– sitä, että asiaa viimeisenä oikeusasteena käsittelevä kansallinen tuomioistuin poikkeaa kassaatiomenettelyssä kyseisestä ennakkoratkaisumenettelyn päätteeksi annetusta unionin tuomioistuimen tuomiosta ja antaa päinvastaisen ratkaisun aloittamatta itse ennakkoratkaisumenettelyä huolimatta niistä unionin oikeuden tulkintaan liittyvistä ristiriidoista, joita sen ratkaisussa tuodaan esiin?
5) Kun otetaan huomioon tarve kunnioittaa edellisessä kohdassa mainittuja oikeuksia ja periaatteita ja velvollisuus jättää soveltamatta unionin oikeuden vastaista kansallista oikeutta, voiko jäsenvaltion tuomioistuin, jonka viimeisen oikeusasteen tuomioistuin määrää käsittelemään asian uudelleen, poiketa tässä uudessa menettelyssä viimeisen oikeusasteen tuomioistuimen sille – unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua pyytämättä – antamista ohjeista, jos se katsoo, että nämä ohjeet ovat unionin oikeuden vastaisia tai jos unionin tuomioistuin on asian uudelleen käsiteltäväksi palauttamisen jälkeen antanut samasta oikeuskysymyksestä ja asiassa, jonka tosiseikat ovat samankaltaiset kuin käsiteltävän asian tosiseikat, ratkaisun, joka on ristiriidassa sen oikeudellisen tulkinnan kanssa, johon velvollisuus käsitellä asia uudelleen perustuu, vai onko asiaa viimeisenä oikeusasteena käsitelleen kansallisen tuomioistuimen asettamasta velvoitteesta mahdollista poiketa ja unionin tuomioistuimen myöhempää tuomiota mahdollista noudattaa vain, jos tuomioistuin, johon asia on palautettu uudelleen käsiteltäväksi, esittää tässä uudessa menettelyssä ennakkoratkaisupyynnön unionin tuomioistuimelle?
____________
1 Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EZ (EUVL 2006, L 347, s. 1).