Language of document : ECLI:EU:T:2021:933

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhdeksäs jaosto)

21 päivänä joulukuuta 2021 (*)

Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu – Unionin eri ohjelmien yhteydessä tehdyt tukisopimukset – Sopimusmääräyksiä rikkova tuensaajayhtiö – Tukikelpoiset kustannukset – OLAFin suorittama tutkimus – Yhtiön asettaminen selvitystilaan – Takaisinperintä mainitun yhtiön osakkailta – Pakkotäytäntöönpano – Komission asiamiesten kansallisissa tuomioistuimissa esittämät väitteet – Vastaajan yksilöinti – Muotovaatimusten noudattamatta jättäminen – Jättäminen osittain tutkimatta – Sellaisen oikeussäännön, jolla annetaan yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeinen rikkominen

Yhdistetyt asiat T‑721/18 ja T‑81/19,

Zoï Apostolopoulou, kotipaikka Ateena (Kreikka), ja

Anastasia ApostolopoulouChrysanthaki, kotipaikka Ateena,

edustajanaan asianajaja D. Gkouskos,

kantajina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Estrada de Solà ja T. Adamopoulos,

vastaajana,

joissa on kyse SEUT 268 artiklaan perustuvista kanteista, joissa vaaditaan lähinnä korvausta vahingosta, jota kantajat väittävät itselleen aiheutuneen heitä koskevista väitteistä, joita komissio esitti 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevassa menettelyssä Protodikeio Athinonissa (Ateenan alioikeus, Kreikka) ja Efeteio Athinonissa (Ateenan ylioikeus, Kreikka),

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. J. Costeira sekä tuomarit M. Kancheva (esittelevä tuomari) ja T. Perišin,

kirjaaja: hallintovirkamies I. Pollalis,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 20.5.2021 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Asioiden T‑721/18 ja T‑81/19 ensimmäinen kantaja, Zoï Apostolopoulou, on Ateenan (Kreikka) asianajajaluetteloon merkitty asianajaja. Samojen asioiden toinen kantaja, Anastasia Apostolopoulou‑Chrysanthaki, on nykyisin eläkkeellä oleva entinen virkamies ja lisäksi ensimmäisen kantajan äiti.

 Asiassa T721/18 nostettua kannetta edeltävät tosiseikat

2        Kantajat ovat Kreikan siviililain 741 §:n mukaisesti 7.1.2004 perustetun voittoa tavoittelemattoman siviiliyhtiön Koinonia Tis Pliroforias Anoichti Stis Eidikes Anagkes – Isotisin (jäljempänä Isotis) kaksi ainoaa osakasta.

3        Kreikan siviililain 741–743 §:ssä tarkoitettu siviiliyhtiö on lähtökohtaisesti yhtiömuodoltaan henkilöiden yhteenliittymä, eikä se ole oikeushenkilö. Tällainen siviiliyhtiö voi kuitenkin Kreikan siviililain 784 §:n mukaisesti saada oikeushenkilön aseman, jos se harjoittaa muuta kuin voittoa tavoittelevaa taloudellista toimintaa ja jos avoimia yhtiöitä koskevat julkisuusedellytykset täyttyvät eli yhtiölle laaditaan perustamiskirja ja se julkaistaan. Yhtiö harjoittaa taloudellista toimintaa, jos sen tavoitteen toteuttamisesta seuraa väistämättä tai mahdollisesti sopimukseen perustuvan tai sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntyminen tai se voi johtaa suoritteisiin, jotka ovat liiketoimintakäytäntöjen mukaisesti yleensä vastikkeellisia. Jos Kreikan siviililain 784 §:ssä säädetyt edellytykset eivät täyty eikä yhtiö siis ole oikeushenkilö, kukin siviiliyhtiön osakas vastaa Kreikan siviililain 759 §:n mukaisesti osakkeidensa määrää vastaavalla osuudella velvoitteista, joita yhtiön johtamisesta tai edustamisesta syntyy kolmansiin nähden.

4        Isotisin perustamisajankohtana oli kuitenkin niin, että jos Kreikan siviililain 784 §:ssä säädetyt edellytykset täyttyivät ja siviiliyhtiöllä oli siis oikeushenkilön asema, kyseisen yhtiön velkojat saattoivat esittää osakkaille saataviensa maksamista koskevia vaateita vasta yhtiön purkamisen ja selvitystilaan asettamisen jälkeen ja edellyttäen, että yhtiön varat eivät riittäisi kattamaan niiden saatavia.

5        Liiketoimintaympäristön parantamisesta annettu laki 4072/2012 (Nómos 4072/2012 – Veltíosi epicheirimatikoú perivállontos) (FEK A’ 86/11.4.2012) tuli voimaan 11.4.2012, ja sen 249 §:n 1 momentissa ja 270 §:n 1 momentissa vahvistetaan oikeushenkilön asemassa olevan siviiliyhtiön osakkaiden rinnakkainen, rajoittamaton ja yhteinen vastuu yhtiön veloista.

6        Protodikeio Athinonin (Ateenan alioikeus, Kreikka) yhtiörekisterissä julkaistun perustamiskirjan 2 artiklan mukaan Isotisin tavoitteena on edistää erityistarpeita omaavien henkilöiden yhdenvertaista kohtelua ja ottamista mukaan tietoyhteiskuntaan jakamalla tietoa ja levittämällä hyväksyttyjä ja asian kannalta merkityksellisiä kansainvälisiä esteettömyysmääräyksiä ja ‑ohjeita sekä antamalla neuvontaa asiaa koskevan lainsäädännön laatimisen ja soveltamisen yhteydessä.

7        Isotisin perustamiskirjan 5 artiklan mukaan ensimmäinen kantaja johtaa yksin yhtiön koko liiketoimintaa, edustaa yhtiötä viranomaisiin nähden ja allekirjoittaa sitoumuksia yhtiön nimissä.

8        Saman perustamiskirjan 8 artiklan nojalla Isotis vastaa voittoa tavoittelemattomana oikeushenkilönä yksinomaisesti omaisuudellaan sopimusvelvoitteistaan ja veloistaan. Osakkaat vastaavat yhtiön veloista tai muista velvoitteista kolmansiin nähden vain sijoittamansa pääoman määrää vastaavalla osuudella, joka muodostaa osan yhtiön omaisuudesta.

9        Isotis oli tehnyt Euroopan yhteisöjen komission edustaman Euroopan yhteisön kanssa useita sopimuksia, joiden tavoitteena oli tiettyjen hankkeiden toteuttaminen. Nämä sopimukset oli tehty yhtäältä komission edustaman yhteisön ja toisaalta yhteenliittymän koordinaattorin ja sen jäsenten, joihin Isotis kuului, välillä.

10      Komissio toimitti näistä sopimuksista yhdeksän osalta tilintarkastuksen 8.–12.2.2010. Komission hyväksymässä ja Isotisille 22.12.2010 toimitetussa lopullisessa tilintarkastuskertomuksessa todettiin seuraavaa:

–        Isotis ei ollut useana peräkkäisenä vuotena kirjannut erityisesti täsmällisiä tuloja tilikirjoihinsa ja arkistoihinsa, mikä oli vastoin Kreikan lain asiaa koskevia säännöksiä; tästä johtui, ettei sen kirjanpito ollut luotettavaa eikä mitään suoraa vertailua voitu tehdä ohjelmien täytäntöönpanoon liittyvien menojen ja tulojen ja sen tilien yleisen tilanteen välillä;

–        merkittävä prosenttiosuus henkilöstön läsnäoloilmoituksista sisälsi järjestelmällisesti käsin kirjoitettuja korjauksia, jotka ohjelmien johtaja oli jälkikäteen tehnyt ilman henkilöstön suostumusta; tästä oli merkittäviä seurauksia ilmoitetun työajan osalta ja se herätti työntuntien rekisteröintiä koskevia epäilyjä;

–        ohjelmien johtajan läsnäoloilmoituksissa työtuntien määrää oli liioiteltu, ja ne sisälsivät muihin ammatillisiin tehtäviin käytettyjä tunteja;

–        Isotis oli virheellisesti ilmoittanut, että ohjelmien johtaja ei ollut osallistunut toisen komission kanssa tehdyn rahoitussopimuksen (ETSI STF 333) täytäntöönpanoon;

–        matkakulujen perustelut eivät antaneet luotettavaa ja objektiivista kuvaa näiden siirtymien olosuhteista ja niiden yhteydessä suoritetuista toiminnoista, koska suurin osa näistä matkoista ei liittynyt suoraan kyseessä oleviin ohjelmiin.

11      Tilintarkastuskertomuksen päätelmien mukaan oli näin ollen katsottava, että kaikki menot, joita Isotisille oli syntynyt helmikuussa 2010 tehdyn tilintarkastuksen kohteena olleiden sopimusten täytäntöönpanon yhteydessä, olivat tukikelvottomia ja että kaikki Isotisille näiden sopimusten perusteella maksetut määrät oli perittävä takaisin.

12      Tilintarkastuskertomuksessa suositeltiin todettujen rikkomisten vakavuuden perusteella myös luopumista kaikista Isotisin ja komission välillä tehdyistä sopimuksista.

13      Komissio ilmoitti 22.12.2010 päivätyllä kirjeellään summan, joka oli palautettava kunkin helmikuussa 2010 tehdyn tilintarkastuksen kohteena olleen sopimuksen osalta, ja täsmensi, että muutokset, jotka olivat välttämättömiä Isotisille maksettujen tukikelvottomien summien vuoksi, saattoivat vaikuttaa kyseessä oleviin sopimuksiin perustuviin tuleviin maksuihin tai johtaa perintämääräyksen antamiseen. Komissio ilmoitti Isotisille myös, että näiden muutosten täytäntöönpanon lisäksi sen yksiköt voivat laskea helmikuussa 2010 tehdyn tilintarkastuksen kohteena olleiden sopimusten yleisten ehtojen II.30 artiklan perusteella unionille maksettavan kiinteämääräisen korvauksen määrän ja lähettää tarpeen vaatiessa tätä korvausta koskevan perintämääräyksen.

14      Isotis asetettiin selvitystilaan 28.12.2010 tehdyn ja Protodikeio Athinonin virallisessa yhtiöiden tiedotuslehdessä 17.1.2011 julkaistun sopimuksen mukaisesti. A, joka on ensimmäisen kantajan aviopuoliso ja joka oli ollut kyseiseen päivään asti vastuussa Isotisin eurooppalaisista ohjelmista, nimitettiin tässä yhteydessä selvitysmieheksi saattamaan Isotisin selvitystila päätökseen.

15      Isotis nosti 31.1.2011 SEUT 272 artiklaan perustuvan kanteen, joka rekisteröitiin unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamossa asianumerolla T‑59/11 ja jossa vaadittiin unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan, ettei Isotisilla ollut velvollisuutta maksaa takaisin helmikuussa 2010 tehdyn tilintarkastuksen kohteena olleiden sopimusten yhteydessä aiheutuneita menoja, koska ne vastasivat tukikelpoisia kustannuksia, ja että komissio oli velvollinen maksamaan sille tietyissä näistä sopimuksista määrätyn viimeisen tukierän viivästyskorkoineen.

16      Komissio lähetti 29.4.2011 yhdeksän perintäilmoitusta, joissa mainittiin kunkin helmikuussa 2010 tehdyn tilintarkastuksen kohteena olleen sopimuksen osalta takaisin perittävä määrä ja joissa vahvistettiin Isotisille summien maksamiseksi 45 päivän määräaika, joka päättyi 14.6.2011 ja jonka päätyttyä näitä summia korotettaisiin kyseessä olevissa sopimuksissa määrätyillä viivästyskoroilla Euroopan keskuspankin (EKP) vahvistaman korkokannan mukaisesti 3,5 prosenttiyksiköllä korotettuna.

17      Komissio lähetti 20.6.2011 helmikuussa 2010 tehdyn tilintarkastuksen kohteena olleiden sopimusten perusteella kuusi veloitusilmoitusta, joissa vahvistettiin niiden summien, jotka Isotisin oli maksettava kiinteämääräisenä korvauksena mainittujen sopimusten yleisten ehtojen II.30 artiklan nojalla, kokonaismääräksi 70 471,47 euroa.

18      Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF) aloitti lisäksi komission pyynnöstä tutkimuksen, joka koski Isotisin, ensimmäisen kantajan ja A:n mahdollisesti tekemiä unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvia petoksia. Kyseisen tutkimuksen päätteeksi 15.11.2011 laaditussa kertomuksessa OLAF antoi suosituksia, jotta niiden pohjalta toteutettaisiin asianmukaisia toimenpiteitä ja tiedotettaisiin Kreikan oikeusviranomaisille unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvan petoksen olemassaoloa koskevista epäilyistä. Komissio toimitti OLAFin lopullisen tutkintakertomuksen Eisangelia Plimmeleiodikon Athinonille (Ateenan rikostuomioistuimen syyttäjänvirasto, Kreikka).

19      Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi 16.7.2014 antamallaan tuomiolla Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) Isotisin vaatimukset ja hyväksyi komission vastakanteen sekä määräsi Isotisin palauttamaan komissiolle 999 213,45 euron summan 15.6.2011 lukien EKP:n vahvistaman korkokannan mukaisesti laskettavine korkoineen 3,5 prosenttiyksiköllä korotettuna, mikä vastasi sitä rahoitustuen määrää, jonka Isotis oli saanut helmikuussa 2010 tehdyn tilintarkastuksen kohteena olleiden sopimusten perusteella, sekä 70 471,47 euron summan 5.8.2011 lukien EKP:n vahvistaman korkokannan mukaisesti laskettavine korkoineen 3,5 prosenttiyksiköllä korotettuna, mikä vastasi kuuden sopimuksen perusteella maksettavaa kiinteämääräistä korvausta.

20      Isotis teki 16.7.2014 annetusta tuomiosta Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) 25.9.2014 valituksen, joka rekisteröitiin unionin tuomioistuimen kirjaamossa asianumerolla C‑450/14 P. Unionin tuomioistuin hylkäsi kyseisen valituksen 31.5.2016 antamallaan määräyksellä Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477).

21      Samanaikaisesti helmikuussa 2010 tehdyn tilintarkastuksen kohteena olleiden sopimusten kanssa yhteisö oli tehnyt Intelligence for Environment and Security – IES Solutions Srl:n sekä 21 muun unionin eri jäsenvaltioihin sijoittautuneen sopimuspuolen, joihin Isotis kuului, kanssa sopimuksen nro 238940, ”REsponding to All Citizens needing Help (REACH112)”. Mainitun sopimuksen tarkoituksena oli kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmaan kuuluvan tieto‑ ja viestintätekniikan alan strategisen tukiohjelman mukaisen REACH112‑hankkeen toteuttaminen. Kyseisen hankkeen tavoitteena oli ehdottaa perinteiselle puhelinliikenteelle vaihtoehtoisia sovelluksia, jotka olisivat kaikkien saatavilla.

22      Komissio lähetti 13.9.2013 veloitusilmoituksen nro 3241310346, joka koski 47 197,93 euron määrän takaisinperimistä sen vuoksi, että Isotisin osallistuminen REACH112‑hankkeeseen oli päättynyt 1.7.2010 lähtien. Veloitusilmoituksessa täsmennettiin, että kyseinen määrä vastasi Isotisin mainitun hankkeen koordinaattorilta saamaa ennakkorahoitusta ja että komission helmikuussa 2010 tehdyn tilintarkastuksen jälkeen hyväksymien kustannusten määrä oli 0 euroa.

23      Isotis nosti 24.10.2013 unionin yleisessä tuomioistuimessa SEUT 272 artiklan perusteella uuden kanteen, jossa se vaati unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan, ettei se ollut velvollinen maksamaan komissiolle takaisin edellä mainittua 47 197,93 euron määrää ja että komission takaisinmaksuvaatimus oli joka tapauksessa perusteeton siltä osin kuin se koski REACH112‑hankkeen ensimmäisen viitekauden osalta ilmoitettuja menoja 13 821,12 euron määrän osalta. Vastineen yhteydessä nostamassaan vastakanteessa komissio vaati unionin yleistä tuomioistuinta määräämään, että kantaja maksaa komissiolle 47 197,93 euron määrän viivästyskorkoineen.

24      Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi 4.2.2016 antamallaan tuomiolla Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) Isotisin kanteen siltä osin kuin se koski sen REACH112‑hankkeen ensimmäiseltä viitekaudelta ilmoittamia kustannuksia ja hylkäsi sen muilta osin. Sen seurauksena unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi komission vastakanteen siltä osin kuin se koski Isotisin REACH112‑hankkeen ensimmäiseltä viitekaudelta ilmoittamia kustannuksia ja määräsi Isotisin maksamaan komissiolle 33 376,81 euron määrän korotettuna 29.10.2013 alkaen laskettavalla 4 prosentin vuotuisella viivästyskorolla, joka juoksee siihen asti, kunnes kyseinen summa on maksettu kokonaisuudessaan.

25      Ateenan rikostuomioistuimen syyttäjä katsoi 23.5.2016, ettei mikään viitannut siihen, että ensimmäinen kantaja tai A olisivat syyllistyneet unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvaan petokseen, ja päätti heidän osaltaan aloitetun tutkinnan ilman jatkotoimia. Kyseisessä kertomuksessa täsmennettiin, ettei minkään asiakirja‑aineiston sisältämän todisteen perusteella voitu päätellä, että ensimmäinen kantaja olisi olennaisesti vaikuttanut mihinkään aviopuolisonsa harjoittamaan toimintaan, joka liittyi kyseessä olevien sopimusten rahoitukseen, mikä vahvistettiin nimenomaisesti OLAFin kertomuksessa.

26      Komissio antoi 7.9.2017 kantajille tiedoksi maksuunpanopäätökset nro 692/2016 ja nro 693/2016, joista edellisen Monomeles Protodikeio Athinon (Ateenan alioikeuden yhden tuomarin kokoonpano, Kreikka) oli vahvistanut 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) perusteella ja jälkimmäisen 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) perusteella, sekä 20.7.2017 päivätyn maksukehotuksen, jonka mukaan kantajien oli maksettava 1 090 055,42 euron kokonaissumma 22.2.2017 mennessä korotettuna kultakin viivästyspäivältä maksettavalla korolla siihen saakka, kunnes mainittu summa on kokonaisuudessaan maksettu takaisin.

27      Samana päivänä komissio antoi kantajille tiedoksi myös maksuunpanopäätöksen nro 553/2016, jonka Monomeles Protodikeio Athinon oli vahvistanut 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) perusteella, sekä 20.7.2017 päivätyn maksukehotuksen, jonka mukaan kantajien oli maksettava 33 376,81 euron summa korotettuna 29.10.2013 alkaen laskettavalla 4 prosentin vuotuisella viivästyskorolla, joka juoksee siihen asti, kunnes kyseinen summa on maksettu kokonaisuudessaan.

28      Kantajat vastustivat 11.9.2017 pakkotäytäntöönpanoa ja hakivat Monomeles Protodikeio Athinonissa pakkotäytäntöönpanon lykkäämistä.

29      Kantajat hakivat 1.11.2017 Monomeles Protodikeio Athinonissa uudelleen pakkotäytäntöönpanon lykkäämistä ja henkilöään koskevaa suojaa pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevan lainvoimaiseen ratkaisun antamiseen saakka.

30      Monomeles Protodikeio Athinon kuuli 12.12.2017 julkisessa istunnossa sekä komission asiamiehiä että kantajia hakemuksesta, jonka kantajat olivat tehneet pakkotäytäntöönpanon lykkäämisestä ja henkilöään koskevasta suojasta. Kyseisessä istunnossa OLAFin työntekijä todisti komission puolesta.

31      Komissio esitti 14.12.2017 Monomeles Protodikeio Athinonissa päätösneuvotteluvaiheessa kaksi huomautusta, jotka koskivat pakkotäytäntöönpanon lykkäämistä koskevaa hakemusta ja välitoimihakemusta.

32      Monomeles Protodikeio Athinon hylkäsi pakkotäytäntöönpanon lykkäämistä koskevan hakemuksen 11.1.2018 ja kantajien henkilöään koskevasta suojasta tekemän hakemuksen 18.1.2018.

33      Komission asiamiehet esittivät 17.4.2018 kirjalliset vaatimuksensa, jotka liittyivät pakkotäytäntöönpanon vastustamiseen, jonka kantajat olivat panneet vireille 11.9.2017 Monomeles Protodikeio Athinonissa.

34      Komission asiamiehet jättivät 20.4.2018 Monomeles Protodikeio Athinoniin täydentävän kirjelmän.

35      Monomeles Protodikeio Athinon hyväksyi 4.7.2018 osittain kantajien vaatimuksen komission vireille paneman pakkotäytäntöönpanon vastustamisesta ja kumosi 20.7.2017 annetun maksukehotuksen, joka on 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) ja 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) johdosta vahvistettujen maksuunpanopäätösten nro 692/2016 ja nro 693/2016 jäljennösten lopussa. Pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskeva vaatimus hylättiin muilta osin.

36      Kantajat valittivat 12.9.2018 Monomeles Protodikeio Athinonin ratkaisusta Efeteio Athinoniin (Ateenan ylioikeus, Kreikka).

37      Komissio vaati 20.9.2018 tekemään voimassa olevan Kreikan siviiliprosessilain säännösten nojalla kantajien viidessä kreikkalaisessa pankissa olevista varoista kaksi ulosmittauspäätöstä, joiden määrät olivat 1 222 233,91 euroa ja 217 407,61 euroa. Pankit, joilta asiaa tiedusteltiin, ilmoittivat, ettei kantajilla ollut pankkitiliä tai että olemassa olevilla tileillä ei ollut talletuksia taikka että ainoastaan yhdellä niistä oli talletus, jota ei voitu ulosmitata. Tekemänsä tutkimuksen jälkeen komissio totesi lisäksi, että kantajat eivät omistaneet omissa nimissään olevia kiinteistöjä.

 Asiassa T721/18 nostetun kanteen jälkeiset tosiseikat

38      Komission asiamiehet esittivät 12.12.2018 Efeteio Athinonissa vaatimuksensa, jotka liittyivät kantajien Monomeles Protodikeio Athinonin 4.7.2018 antamasta tuomiosta tekemään valitukseen.

39      Komission asiamiehet jättivät 18.12.2018 Monomeles Protodikeio Athinoniin täydentävän kirjelmän.

40      Efeteio Athinon kumosi 31.7.2019 antamallaan tuomiolla Monomeles Protodikeio Athinonin 4.7.2018 antaman tuomion ja hyväksyi kantajien vaatimuksen komission vireille paneman pakkotäytäntöönpanon vastustamisesta. Efeteio Athinon perusteli ratkaisuaan lähinnä sillä, että 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) pakkotäytäntöönpanoa ei ollut sovellettavan Kreikan oikeuden mukaan mahdollista jatkaa kantajiin nähden, koska tällaista täytäntöönpanoa voitiin vaatia Isotisin osalta vain sen ollessa oikeushenkilö, vaikka kantajat olivat Isotisin kaksi ainoaa osakasta ja kyseinen yhtiö oli pakkotäytäntöönpanoa koskevan vaatimuksen esittämisajankohtana selvitystilassa. Efeteio Athinon kumosi samalla tuomiolla 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) ja 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) johdosta vahvistetussa maksuunpanopäätöksessä annetun 20.7.2017 päivätyn maksukehotuksen sekä 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) johdosta vahvistetussa maksuunpanopäätöksessä annetun samana päivänä päivätyn maksukehotuksen.

41      Komissio ilmoitti 6.8.2019 asianomaisille pankeille peruuttavansa 20.9.2018 annetut ulosmittauspäätökset.

 Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

42      Kantajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 7.12.2018 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa he vaativat muun muassa korvausta vahingosta, jota he väittävät itselleen aiheutuneen maineeseensa ja arvokkuuteensa kohdistuvista loukkauksista, joihin komission asiamiehet ja OLAFin työntekijä syyllistyivät 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevassa menettelyssä Monomeles Protodikeio Athinonissa. Kyseinen kanne kirjattiin asianumerolla T‑721/18.

43      Kantajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 12.2.2019 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa he vaativat muun muassa korvausta vahingosta, jota he väittävät itselleen aiheutuneen maineeseensa ja arvokkuuteensa kohdistuvista loukkauksista, joihin komission asiamiehet ja OLAFin työntekijä syyllistyivät Efeteio Athinonissa käydyssä muutoksenhakumenettelyssä, joka koski Monomeles Protodikeio Athinonin 4.7.2018 antamaa tuomiota, jossa oli hyväksytty osittain kantajien vaatimus 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) pakkotäytäntöönpanon vastustamisesta. Kyseinen kanne kirjattiin asianumerolla T‑81/19. Kannekirjelmässään kantajat pyysivät nyt käsiteltävän asian yhdistämistä asiaan T‑721/18 unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 68 artiklan perusteella.

44      Unionin yleinen tuomioistuin kehotti 1.8.2019 työjärjestyksensä 89 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisena prosessinjohtotoimena asianosaisia esittämään huomautuksensa vireilläolovaikutustilanteesta, joka saattoi aiheutua kanteen nostamisesta asiassa T‑81/19, kun otetaan huomioon, että asiassa T‑721/18 oli jo nostettu kanne. Komissio noudatti prosessinjohtotoimena annettua kehotusta 30.8.2019 ja kantajat 3.9.2019.

45      Koska esittelevä tuomari sijoitettiin unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanon muuttamisen yhteydessä yhdeksänteen jaostoon, nyt käsiteltävät asiat jaettiin työjärjestyksen 27 artiklan 5 kohdan mukaisesti kyseiselle jaostolle.

46      Yksikään asian T‑721/18 asianosaisista ei pyytänyt asianosaisten kuulemiseksi pidettävän istunnon järjestämistä kolmen viikon kuluessa asian käsittelyn kirjallisen vaiheen päättymisen tiedoksi antamisesta. Asiassa T‑81/19 kantajat pyysivät 20.2.2020 istunnon pitämistä työjärjestyksen 106 artiklan mukaisesti.

47      Unionin yleinen tuomioistuin esitti 11.5.2020 prosessinjohtotoimena kysymyksiä kantajille asiassa T‑721/18 ja asiassa T‑81/19 sekä komissiolle asiassa T‑81/19. Komissio vastasi unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin 8.6.2020 ja kantajat 15.6.2020.

48      Unionin yleisen tuomioistuimen yhdeksännen jaoston puheenjohtajan 26.6.2020 antamalla päätöksellä asiat T‑721/18 ja T‑81/19 yhdistettiin asian käsittelyn kirjallista ja suullista vaihetta ja käsittelyn päätteeksi annettavaa ratkaisua varten työjärjestyksen 68 artiklan mukaisesti.

49      Unionin yleinen tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) päätti esittelevän tuomarin ehdotuksesta aloittaa yhdistettyjen asioiden T‑721/18 ja T‑81/19 suullisen käsittelyn. Kantajat pyysivät 28.9.2020 työjärjestyksen 107 artiklan 2 kohdan perusteella, että suullista käsittelyä, joka oli määrätty pidettäväksi 9.10.2020 ja johon ne oli asianmukaisesti kutsuttu, lykätään covid‑19‑kriisiin liittyvän terveystilanteen vuoksi. Kantajat pyysivät 18.11.2020 samoista syistä 4.12.2020 pidettäväksi määrätyn suullisen käsittelyn lykkäämistä. Kantajat pyysivät 28.1.2021 uudestaan, edelleen samoista syistä, 4.2.2021 pidettäväksi määrätyn istunnon lykkäämistä. Kantajat täsmensivät lisäksi, etteivät ne halunneet käyttää mahdollisuutta osallistua suulliseen käsittelyyn videoyhteyden avulla. Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamo ilmoitti 4.2.2021 asianosaisille, että suullinen käsittely pidettäisiin 20.5.2021.

50      Kantajat pyysivät 29.4.2021 päivätyillä kirjeillä unionin tuomioistuimen perussäännön 18 artiklan ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 16 artiklan perusteella yhtäältä, että esittelevä tuomari ei osallistu käsiteltävien asioiden ratkaisemiseen, ja toisaalta, että suullista käsittelyä lykätään toistamiseen uuden esittelevän tuomarin nimeämiseen saakka.

51      Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti päätti esittelevää tuomaria kuultuaan 12.5.2021 antamallaan päätöksellä hylätä kantajien pyynnön siitä, ettei kyseinen tuomari osallistuisi käsiteltävien asioiden ratkaisemiseen.

52      Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 20.5.2021 pidetyssä istunnossa.

53      Asiassa T‑721/18 kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        velvoittaa komission ja unionin yhteisvastuullisesti maksamaan kummallekin kantajalle 500 000 euroa kunkin vahingonkorvausvaatimuksen osalta seuraavasti:

–        100 000 euroa kummankin kantajan henkilöön kohdistuvasta loukkauksesta, johon komissio syyllistyi Monomeles Protodikeio Athinonissa 14.12.2017 esittämässään huomautuksessa sen jälkeen, kun kyseinen tuomioistuin oli 12.12.2017 päättänyt käsittelyn, joka koski kantajien 11.9.2017 nostamaa kannetta, jossa vaadittiin niiden osalta vireille pannun pakkotäytäntöönpanon lykkäämistä

–        100 000 euroa kummankin kantajan henkilöön kohdistuvasta loukkauksesta, johon komissio syyllistyi Monomeles Protodikeio Athinonissa 14.12.2017 esittämässään huomautuksessa sen jälkeen, kun kyseinen tuomioistuin oli 12.12.2017 päättänyt käsittelyn, joka koski kantajien pakkotäytäntöönpanon  lykkäämisestä ja heidän henkilöään koskevasta suojasta 1.11.2017 nostamaa kannetta

–        100 000 euroa kummankin kantajan henkilöön kohdistuvasta loukkauksesta, johon syyllistyttiin 12.12.2017 pidetyssä istunnossa, jossa esitettiin Monomeles Protodikeio Athinonissa pidetyssä käsittelyssä ehdotettu ja tutkittu todistajanlausunto välitoimimenettelyssä, joka koski kantajien 11.9.2017 nostamaa kannetta, jossa vaadittiin niiden osalta vireille pannun pakkotäytäntöönpanon lykkäämistä, ja niiden 1.11.2017 nostamaa kannetta, joka koski pakkotäytäntöönpanon  lykkäämisestä ja niiden henkilöä koskevasta suojasta esitettyä vaatimusta

–        100 000 euroa kummankin kantajan henkilöön kohdistuvasta loukkauksesta, johon komissio syyllistyi vaatimuksissa, jotka se esitti 17.4.2018 Monomeles Protodikeio Athinonissa pidetyssä käsittelyssä, joka koski kantajien edellä mainitussa tuomioistuimessa 11.9.2017 esittämää pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevaa vaatimusta

–        100 000 euroa kummankin kantajan henkilöön kohdistuvasta loukkauksesta, johon komissio syyllistyi 20.4.2018 Monomeles Protodikeio Athinonissa esittämässään täydentävässä kirjelmässä sen jälkeen, kun kyseinen tuomioistuin oli käsitellyt kantajien samassa tuomioistuimessa 11.9.2017 esittämää pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevaa vaatimusta

–        velvoittaa komission ja unionin tulevaisuudessa pidättymään kaikista kantajien henkilöön kohdistuvista loukkauksista

–        velvoittaa komission korjaamaan kantajien kunniaan ja maineeseen kohdistuneet loukkaukset ilmoituksella Efeteio Athinoniin, jossa pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevan menettely on vireillä

–        velvoittaa komission ja unionin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

54      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta

–        toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

55      Asiassa T‑81/19 kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        velvoittaa komission ja unionin yhteisvastuullisesti maksamaan kummallekin kantajalle 1 100 000 euron kokonaissumman korvauksena henkisestä kärsimyksestä, jota heille on aiheutunut heidän henkilönsä loukkaamisesta virheellisillä väitteillä, joita komissio on esittänyt vaatimuksissa ja täydentävässä kirjelmässä Efeteio Athinoniin jättämässään vastineessa, tarkemmin ottaen seuraavasti:

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”ainoa keino periä takaisin unionin varat on määrätä kantajien (jotka olivat myös [Isotisin] taustalla toimineet luonnolliset henkilöt eli sen osakkaat) omaisuuteen kohdistuvasta pakkotäytäntöönpanotoimenpiteestä, siltä osin kuin tällä lausumalla vihjataan selvästi ja suoraan, että kantajat ovat johtaneet yksin eurooppalaisia ohjelmia, toimineet salaillen ja anastaneet unionin varoja ja että Isotis oli – näiden vihjailujen mukaan – tekaistu oikeushenkilö

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”kantajat yrittävät täysin lainvastaisesti ja virheellisesti vapautua kokonaan vastuusta ja sanoutua irti liiketoiminnasta, jota he ovat itse harjoittaneet ja johtaneet kymmenen vuoden ajan suoraan ja läheiseen perhepiiriinsä kuuluvan henkilön välityksellä”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”on myös oikeudellisesti osoitettu, että komissio oli väitteiden mukaan kärsinyt merkittävää vahinkoa, joka oli suora seuraus toimista ja laiminlyönneistä, joihin vastapuolena olevan siviiliyhtiön johtajat olivat syyllistyneen useiden vuosien ajan”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan kyseessä on velka, ”jota ei ole ottanut kantajista erillinen oikeushenkilö vaan heidän voittoa tavoittelematon siviiliyhtiönsä, jonka taustalla ovat alusta alkaen toimineet yksinomaan kantajat sekä heidän läheiseen perhepiiriinsä kuuluva henkilö”, siltä osin kuin tällä lausumalla vihjataan selvästi ja suoraan, että kantajat ovat johtaneet yksin eurooppalaisia ohjelmia, toimineet salaillen ja anastaneet unionin varoja ja että Isotis oli – näiden vihjailujen mukaan – tekaistu oikeushenkilö

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”kantajat ovat edelleen siviiliyhtiön ainoat osakkaat ja että he ovat olleet koko ajan tietoisia yhtiölleen myönnettyjen unionin julkisten varojen hallinnoinnista, jota ovat itse valvoneet”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”[he] ovat mahdollisesti havainneet, etteivät voi enää loputtomiin paeta vastuutaan ja piiloutua sen väitteensä taakse, että heidän siviiliyhtiönsä on luonteeltaan autonominen oikeushenkilö”, siltä osin kuin tällä lausumalla vihjataan selvästi ja suoraan, että kantajat ovat johtaneet yksin eurooppalaisia ohjelmia, toimineet salaillen ja anastaneet unionin varoja ja että Isotis oli – näiden vihjailujen mukaan – tekaistu oikeushenkilö

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”kantajat yrittävät kyseisen väitteen avulla jälleen kerran välttää vastuunsa sen väitteen varjolla, että heidän voittoa tavoittelematon siviiliyhtiönsä on oikeushenkilö”, siltä osin kuin tällä lausumalla vihjataan selvästi ja suoraan, että kantajat ovat johtaneet yksin eurooppalaisia ohjelmia, toimineet salaillen, anastaneet unionin varoja ja että Isotis oli – näiden vihjailujen mukaan – tekaistu oikeushenkilö

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”korostamme kategorisesti – samalla kun kiistämme vastapuoliin liittyvät väitteet – että Euroopan komissio ei ole koskaan tunnustanut Koinonia Tis Pliroforias Anoichti Stis Eidikes Anagkes – Isotisin olevan itsenäinen oikeushenkilö”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”kyse oli toisin sanoen siviiliyhtiöstä, jonka tavoite liittyi hyväntekeväisyyteen ja sosiaaliseen ja humanitaariseen yhteisvastuuseen niitä ihmisiä kohtaan, joilla on erityistarpeita ja joiden yhdenvertaista kohtelua tietoyhteiskunnassa se on sitoutunut edistämään[;] sen tavoite ei ollut taloudellinen[; s]en perustamiskirjassa itsessään määrätään nimenomaisesti, että ’joka tapauksessa yhtiö toimii voittoa tavoittelemattoman oikeushenkilön asemassa’ (2 artiklan viimeinen alakohta)”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”yhtiö, jonka sääntömääräinen tarkoitus on tällainen, ei ole oikeushenkilö, koska voittoa tavoittelemattoman, luonteeltaan ideologisen, moraalisen – – siviiliyhtiön tarjoamien palvelujen ei voida katsoa olevan luonteeltaan taloudellisia[;] lisäksi se on saanut komissiolta tukea juuri kyseisen tarkoituksen vuoksi[;] sen seurauksena siviiliyhtiön velvoitteet Euroopan komissiota kohtaan kuuluvat Kreikan siviililain 759 §:n mukaan sen osakkaina oleville kahdelle kantajalle”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”nimenomaisesti [ensimmäinen kantaja] oli toinen siviiliyhtiö Isotisin kahdesta osakkaasta, sen ainoa johtaja, laillinen edustaja ja varainhoitaja, kun taas [toinen kantaja] oli toinen siviiliyhtiön kahdesta osakkaasta”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”kyseessä oli siviiliyhtiö ja henkilöyhtiö, jonka rekisteröity kotipaikka oli kantajien kotipaikka”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”kantajat olivat lähtökohtaisesti ainoat henkilöt, joilla oli toimivalta tehdä kaikki päätökset yhtiönsä puolesta, johtaa yhdessä yhtiön liiketoimintaa, neuvotella sopimuksista ja tehdä niitä kolmansien osapuolten kanssa (vaikkakin muiden henkilöiden, kuten ensimmäisen [kantajan] aviopuolison [A:n] myötävaikutuksella)[;] vain kyseiset kaksi osakasta – – saattoivat tehdä täysivaltaisesti päätöksiä[;] niiden yhtiö oli olemassa pelkästään muodollisesti”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”edellä esitetyn perusteella voidaan kohtuudella päätellä, että voittoa tavoittelemattoman siviiliyhtiön [Isotisin] pitkäaikaisessa selvitystilaan asettamisessa syyllistyttiin väärinkäytöksiin, joiden ilmeisenä tarkoituksena oli välttää sillä ja sen osakkailla yhtiön velkojia kohtaan olevaa vastuuta koskevat lainmukaiset seuraukset”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”[Isotis] on pieni voittoa tavoittelematon siviiliyhtiö, jolla ei ole liiketoimintaan liittyvää päämäärää eikä henkilöstöä”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan Isotis on yhtiö, ”jolla ei ole ollut liiketoimintaa useiden kolmansien osapuolten kanssa”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan Isotis on yhtiö, ”jota ei sitonut velvollisuus noudattaa kirjanpitosääntöjä eikä laatia monimutkaisia tilinpäätöksiä”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”kyseessä olevan siviiliyhtiön toiminta ja organisaatio eivät ole niin monimutkaisia, että ne edellyttäisivät tarvittaessa sellaisia viivästyksiä selvitystilaan asettamisessa, joita ilmenee tavallisesti suurissa liikeyrityksissä, joiden toiminta on päivittäistä ja vaihtelevaa[;] vain tällöin voidaan perustella kyseessä olevan yhtiön purkamista seurannutta pitkäaikaista selvitystilaa”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”[Isotisilla] oli lisäksi hyväntekeväisyyteen liittyvä erityinen tarkoitus”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan ”se oli saattanut työnsä kokonaan päätökseen purkamisensa aikana”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan kantajat ”ovat luonnollisesti vastuussa, sillä voittoa tavoittelemattoman siviiliyhtiön, joka ei ole oikeushenkilö, ainoina osakkaina he ovat lain nojalla olennaisesti mukana siviiliyhtiönsä johtamisessa ja toiminnassa” ja he ”ovat luonnollisesti vastuussa, sillä voittoa tavoittelemattoman siviiliyhtiön, joka ei ole oikeushenkilö, ainoina osakkaina he ovat lain nojalla olennaisesti mukana siviiliyhtiönsä johtamisessa ja toiminnassa”

–        50 000 euroa sellaisen lausuman vuoksi, jonka mukaan on niin, että ”koska kantajat ovat voittoa tavoittelemattoman siviiliyhtiön [Isotisin] osakkaita, heidän oletetaan myös johtavan yhtiön liiketoimintaa kolmannen osapuolen sijasta riippumatta siitä, mikä se on”

–        velvoittaa komission ja unionin tulevaisuudessa pidättymään kaikista heidän henkilöönsä kohdistuvista loukkauksista

–        velvoittaa komission palauttamaan heidän maineensa ja kunniansa antamallaan lausunnolla

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

56      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta ja joka tapauksessa hylkää sen perusteettomana

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

 Tutkittavaksi ottaminen

57      Komissio esittää useita tutkimatta jättämistä koskevia vaatimuksia käsiteltävässä asiassa nostettujen kanteiden osalta. Komission mukaan asioissa T‑721/18 ja T‑81/19 nostetut kanteet on jätettävä tutkimatta sen vuoksi, että kannekirjelmät ovat epätäsmällisiä sekä kanteiden kohteen ja kantajien esittämien väitteiden että vastaajien nimeämisen ja toisen ja kolmannen vaatimuksen ulottuvuuden osalta. Komissio väittää lisäksi, että asiassa T‑81/19 nostettu kanne on jätettävä tutkimatta sen vireilläolovaikutustilanteen vuoksi, joka johtuu samojen kantajien asiassa T‑721/18 nostamasta kanteesta.

 Kannekirjelmien epätäsmällisyys

58      Esittämättä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 130 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua muodollista oikeudenkäyntiväitettä komissio väittää, että asioissa T‑721/18 ja T‑81/19 nostetut kanteet eivät täytä työjärjestyksen 76 artiklassa asetettuja selvyyden ja täsmällisyyden vaatimuksia oikeudenkäynnin kohteen, esitettyjen väitteiden eivätkä toisen ja kolmannen vaatimuksen ja vastaajien nimeämisen osalta.

–       Selvyyden ja täsmällisyyden vaatimusten noudattaminen oikeudenkäynnin kohteen ja kantajien esittämien väitteiden osalta

59      Komissio väittää, että oikeudenkäynnin kohdetta on mahdoton määrittää, koska kaikki kantajien esittämät kanneperusteet ja väitteet liittyvät joko sellaisten oikeusriitojen kohteisiin, joista unionin tuomioistuimet ovat antaneet lainvoimaisen ratkaisun, tai sellaisten oikeusriitojen kohteisiin, jotka vain Kreikan tuomioistuimilla on toimivalta ratkaista SEUT 299 artiklan nojalla. Komissio väittää myös, ettei se voi kannekirjelmien perusteella ymmärtää, mihin lainvastaiseen menettelyyn sen väitetään syyllistyneen molemmissa asioissa, eikä siis ymmärtää, onko sen toimien ja kantajien väittämän vahingon välillä syy‑yhteys, ja jos vastaus on myöntävä, miltä osin tällainen syy‑yhteys on olemassa. Komission mukaan kannekirjelmät ovat epätäsmällisiä myös siltä osin, etteivät ne sisällä mitään tietoa yksityiskohtaisista säännöistä tai muuttujista, joiden mukaan kantajat arvioivat heille aiheutuneita vahinkoja ja määrittävät korvausten määrän. Komissio väittää lisäksi, että on mahdotonta määrittää, mitä unionin toimielintä vastaan tietyt väitteet unionin yleisessä tuomioistuimessa tai Monomeles Protodikeio Athinonissa on esitetty. Sen mukaan kannekirjelmissä ei myöskään täsmennetä selvästi niiden oikeussääntöjen ja ‑periaatteiden, joihin kantajat vetoavat, sekä asian taustalla olevien tosiseikkojen välistä yhteyttä. Komission mukaan kaikki nämä epätäsmällisyydet estävät sitä puolustautumasta tehokkaasti nyt käsiteltävissä asioissa.

60      Komissio väittää lisäksi asiassa T‑721/18, että kantajat yrittävät kanteellaan yhtäältä avata uudelleen keskustelun velasta, jonka määrä on vahvistettu lopullisesti ja jonka takaisinperinnän se on suorittanut lainmukaisesti, ja toisaalta kuitata velkansa korvauksella, jota he vaativat henkisestä kärsimyksestä kanteessa esittämänsä toisen vaatimuksen perusteella. Komission mukaan kantajien kanne loukkaa oikeusvoiman periaatetta.

61      Kantajat kiistävät komission väitteet.

62      Tältä osin on muistettava, että unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ensimmäisen kohdan, jota sovelletaan asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa, saman perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan nojalla kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde sekä perusteet ja perustelut, joihin asiassa vedotaan, ja yhteenveto kyseisistä perusteista. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan näiden mainintojen on oltava riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin yleinen tuomioistuin voi tarvittaessa ratkaista kanteen tukeutumatta muihin tietoihin. Oikeusvarmuuden ja hyvän lainkäytön takaamiseksi kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on, että ne olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin kantaja perustaa kanteensa, käyvät ilmi ainakin pääpiirteittäin itse kannekirjelmästä, kunhan ne on esitetty johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi (ks. tuomio 12.12.2019, Tàpias v. neuvosto, T‑527/16, EU:T:2019:856, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

63      Käsiteltävässä asiassa on ensinnäkin asian T‑721/18 osalta todettava, että kannekirjelmän 1–9 kohdassa esitetään kriittinen arvio komission suhtautumistavasta riita‑asioissa, joissa se ja Isotis ovat asianosaisina ja joiden perusteella annettiin 31.5.2016 määräys Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 tuomio Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 tuomio Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63). On myös todettava, että kannekirjelmä sisältää lukuisia viittauksia sen pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevan menettelyn vaiheisiin, jota kantajat vaativat ja joka koski komission Monomeles Protodikeio Athinonissa vireille panemaa yllä mainittujen päätösten pakkotäytäntöönpanoa. Komission väitteistä poiketen kannekirjelmästä kuitenkin ilmenee riittävän selvästi, että nyt käsiteltävän kanteen tarkoituksena ei ole kyseenalaistaa unionin tuomioistuimen 31.5.2016 antaman määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) eikä unionin yleisen tuomioistuimen 16.7.2014 antaman tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja sen 4.2.2016 antaman tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) oikeusvoimaa eikä riitauttaa Monomeles Protodikeio Athinonin kyseisten päätösten pakkotäytäntöönpanomenettelyn yhteydessä antamia ratkaisuja. Kannekirjelmästä nimittäin ilmenee, että kyseisessä kanteessa vaaditaan sen henkisen kärsimyksen korvaamista, jota kummallekin kantajalle väitetään aiheutuneen komission asiamiesten ja OLAFin työntekijän toiminnasta kyseessä olevan pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevan menettelyn yhteydessä.

64      Niiden toimien osalta, joista komissiota arvostellaan pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevan menettelyn yhteydessä, on todettava, että ne on esitetty riittävän tarkasti kannekirjelmän 15–30 kohdassa, joissa kantajat arvostelevat komission asiamiehiä ja todistajana kuultua OLAFin työntekijää siitä, että he ovat tehneet virheen väittäessään tietoisesti Monomeles Protodikeio Athinonille jättämissään kirjelmissä ja 12.12.2017 pidetyssä istunnossa yhtäältä, että kantajat olivat itse osallistuneet sellaisten yhteisrahoitettujen eurooppalaisten ohjelmien johtamiseen, joissa Isotis oli mukana, ja näihin ohjelmiin liittyvään oikeudenkäyntiin, ja toisaalta, että kantajat olivat aiheuttaneet merkittävää vahinkoa unionille.

65      Samoin kantajat esittävät kannekirjelmän 41–84 kohdassa riittävän tarkasti ne syyt, joiden vuoksi he katsovat, että toimet, joista komissiota arvostellaan, perustuvat lainvastaiseen toimintaan. Kannekirjelmästä ilmenee siten, että kantajat katsovat toiminnan, josta komissiota arvostellaan, olevan lainvastaista siltä osin kuin se on loukannut erityisesti heidän oikeuttaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 1 artiklassa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä, SEU 2 artiklassa ja Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 10.12.1948 hyväksymän ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen johdanto‑osassa tarkoitettuun ihmisarvoon sekä loukannut hyvän hallinnon, laillisuuden, vilpittömän mielen ja luottamuksensuojan periaatteita ja heidän oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen, sekä siltä osin kuin se joka tapauksessa merkitsee oikeuden väärinkäyttöä.

66      On myös hylättävä komission väite, joka koskee kannekirjelmän selkeyden puutetta sen laskentatavan osalta, jota kantajat ovat käyttäneet määrittäessään sen henkisen kärsimyksen määrän, josta ne vaativat korvausta. Riippumatta nimittäin siitä, onko kantajien korvausvaatimus perusteltu ja onko unionin yleinen tuomioistuin arvioinut sen oikeuden ja kohtuuden mukaan, on todettava, että kannekirjelmän ensimmäisessä vaatimuksessa täsmennetään riittävällä tavalla se, miten kantajat ovat laskeneet kummallekin heistä aiheutuneen vahingon määräksi 500 000 euroa. Siinä nimittäin väitetään, että mainittu määrä vastaa niiden vahinkojen määrää, joita on aiheutunut viidestä väitteestä, joita komission edustajat esittivät Monomeles Protodikeio Athinonille jättämissään kirjelmissä pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevassa menettelyssä ja samassa tuomioistuimessa käydyssä välitoimimenettelyssä ja että kantajat vaativat kunkin vahingon osalta 100 000 euron suuruista korvausta.

67      Asian T‑81/19 osalta on toiseksi todettava asian T‑721/18 tavoin, että kannekirjelmän 1–9 kohdassa esitetään kriittinen arvio komission suhtautumistavasta riita‑asioissa, jossa se ja Isotis ovat asianosaisina ja joiden perusteella annettiin 31.5.2016 määräys Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 tuomio Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 tuomio Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63). On myös todettava, että kannekirjelmä sisältää lukuisia viittauksia sen menettelyn vaiheisiin, joka pantiin vireille komission Monomeles Protodikeio Athinonissa ja Efeteio Athinonissa yllä mainittujen päätösten osalta vaatiman pakkotäytäntöönpanon vastustamiseksi. Päinvastoin kuin komissio väittää, kannekirjelmästä kuitenkin ilmenee riittävän selkeästi, että nyt käsiteltävän kanteen tarkoituksena ei ole kyseenalaistaa unionin tuomioistuimen 31.5.2016 antaman määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) eikä unionin yleisen tuomioistuimen 16.7.2014 antaman tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja sen 4.2.2016 antaman tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) oikeusvoimaa eikä riitauttaa Monomeles Protodikeio Athinonin pakkotäytäntöönpanomenettelyssä antamia ratkaisuja.

68      Kannekirjelmästä ilmenee siten, että kyseisessä kanteessa vaaditaan korvausta vahingosta, jota kumpikin kantaja väittää itselleen aiheutuneen komission asiamiesten toiminnasta Monomeles Protodikeio Athinonin 4.7.2018 antamaa tuomiota koskevassa muutoksenhakumenettelyssä, joka koski komission mahdollisuutta hakea kantajien osalta 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) pakkotäytäntöönpanoa.

69      Siltä osin kuin on kyse toimista, joista komissiota arvostellaan ja jotka koskevat oikeudenkäyntimenettelyä Efeteio Athinonissa, on todettava, että ne on esitetty riittävän tarkasti kannekirjelmän 34–62 kohdassa, joissa kantajat arvostelevat komission asiamiehiä paitsi siitä, että ne toistivat Efeteio Athinonille jätetyissä kirjelmissä ne Monomeles Protodikeio Athinonille jätetyissä kirjelmissä esitetyt virheelliset väitteet, joista on kyse asiassa T‑721/18 nostetussa kanteessa, myös siitä, että ne esittivät tarkoituksellisesti lukuisia uusia virheellisiä väitteitä johtaakseen Efeteio Athinonia harhaan tiettyjen tosiseikkojen osalta ja saadakseen siten aikaan sen, että kantajien katsottaisiin olevan komissioon nähden henkilökohtaisesti vastuussa Isotisin veloista.

70      Samaten kantajat esittävät kannekirjelmän 63–92 kohdassa riittävän tarkasti syyt siihen, miksi ne katsovat toimien, joihin ne väittävät komission asiamiesten syyllistyneen, perustuvan lainvastaiseen toimintaan. Kannekirjelmästä ilmenee siten kantajien katsovan, että toiminta, josta komissiota arvostellaan, on lainvastaista siltä osin kuin sillä on laiminlyöty ensinnäkin asianosaisten velvollisuutta pysyä totuudessa ja loukattu näiden välisen yhdenvertaisuuden periaatetta, hyvän oikeudenhoidon yleistä perusperiaatetta sekä asianosaisten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, toiseksi oikeutta ihmisarvoon ja hyvän hallinnon periaatetta sekä kolmanneksi laillisuuden, vilpittömän mielen ja luottamuksensuojan periaatteita.

71      On lisäksi todettava, että kannekirjelmä on riittävän selkeä sen laskentatavan osalta, jota kantajat ovat käyttäneet määrittäessään sen henkisen kärsimyksen määrän, josta ne vaativat korvausta. Riippumatta nimittäin siitä, onko kantajien korvausvaatimus perusteltu ja onko unionin yleinen tuomioistuin arvioinut sen oikeuden ja kohtuuden mukaan, on todettava, että kannekirjelmän ensimmäisessä vaatimuksessa täsmennetään riittävällä tavalla laskentatapa, jota kantajat ovat käyttäneet määrittäessään kummallekin heistä aiheutuneen vahingon määräksi 1 100 000 euroa.

72      Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että kantajien unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämien kannekirjelmien sisältö ei johtanut siihen, että komission olisi ollut mahdotonta tai edes suhteettoman vaikeaa käyttää puolustautumisoikeuksiaan, ja että se täyttää näin ollen työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa määrätyn selkeyden vaatimuksen edellä 62 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

73      Komission esittämä oikeudenkäyntiväite, joka koskee kannekirjelmien epätäsmällisyyttä oikeusriidan kohteen ja kantajien käsiteltävissä asioissa esittämien väitteiden osalta, on siis hylättävä.

–       Vastaajien nimeäminen

74      Komissio väittää, että kanteet on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin kannekirjelmistä ei ilmene selvästi, keitä mainituissa kanteissa tarkoitetut vastaajat ovat.

75      Kantajat kiistävät komission väitteet. Vastauksena 11.5.2020 määrättyihin prosessinjohtotoimiin ne mainitsevat, että asioiden T‑721/18 ja T‑81/19 kanteet on nostettu komissiota vastaan toimielimenä, joka on itsenäinen oikeushenkilö, siltä osin kuin se on unionin laillinen edustaja. Kantajat täsmentävät samassa vastauksessa, että kannekirjelmissä käytetyn virkkeen, jonka mukaan kanteet on nostettu ”laillisesti edustettua Euroopan unionia” vastaan, on katsottava tarkoittavan, että kanteet on nostettu paitsi komissiota vastaan toimielimenä myös komission laillisesti edustamaa unionia vastaan.

76      On muistettava, että työjärjestyksen 76 artiklan c alakohdan mukaan kannekirjelmässä on oltava sen varsinaisen asianosaisen nimi, jota vastaan kanne nostetaan.

77      Käsiteltävien asioiden T‑721/18 ja T‑81/19 kannekirjelmistä sekä kantajien 11.5.2020 määrättyihin prosessinjohtotoimiin antamista vastauksista ilmenee, että molemmat nyt käsiteltävät kanteet perustuvat SEUT 268 artiklaan ja SEUT 340 artiklan toiseen kohtaan, ja ne on nostettu yhtäältä komission ”laillisesti edustamaa” unionia vastaan ja toisaalta komissiota vastaan ”erillisenä oikeushenkilönä”.

78      Kuten edellä 63 ja 68 kohdassa todettiin, käsiteltävien asioiden kannekirjelmistä ilmenee myös, että kantajat vaativat kanteillaan korvausta vahingosta, jota ne väittävät itselleen aiheutuneen komission asiamiesten ja OLAFin työntekijän toiminnasta.

79      Tältä osin on muistettava, että SEUT 340 artiklan toisen kohdan mukaan ”sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun perusteella unioni korvaa toimielintensä ja henkilöstönsä tehtäviään suorittaessaan aiheuttaman vahingon jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisten yleisten periaatteiden mukaisesti”.

80      On myös muistettava, että SEU 47 artiklan mukaan unioni on oikeushenkilö, ei komissio.

81      Unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan SEUT 268 artiklaan ja SEUT 340 artiklan toiseen kohtaan perustuvan vahingonkorvauskanteen nostanut asianosainen voi perustellusti nostaa kanteensa unionia vastaan, joka on oikeushenkilö (ks. määräys 2.2.2015, Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne v. Euroopan unioni, T‑577/14, ei julkaistu, EU:T:2015:80, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

82      Sekä unionin tuomioistuimen että unionin yleisen tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin myös, että jos unionin vastuu syntyy jonkin sen toimielimen toiminnan johdosta, unionia edustavat unionin yleisessä tuomioistuimessa se toimielin tai ne toimielimet, joita moititaan vastuun aiheuttaneesta teosta (ks. määräys 2.2.2015, Gascogne Sack Deutschland ja Gascogne v. Euroopan unioni, T‑577/14, ei julkaistu, EU:T:2015:80, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

83      Tästä seuraa, että nyt käsiteltävät kanteet on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin ne on nostettu komissiota vastaan ”erillisenä oikeushenkilönä”.

–       Toisen ja kolmannen vaatimuksen ulottuvuus

84      Komissio väittää, että asiassa T‑721/18 ja asiassa T‑81/19 jätettyjen kannekirjelmien toista vaatimusta ei voida ottaa tutkittavaksi, sillä perusteella, että se jää selvästi näiden kahden asian oikeudenkäynnin kohteen ulkopuolelle. Asioiden T‑721/18 ja T‑81/19 kannekirjelmien kolmas vaatimus on sen mukaan myös jätettävä tutkimatta epätäsmällisyytensä vuoksi, koska kantajat eivät ole maininneet, minkä tyyppisen ilmoituksen tai lausunnon komissio voisi antaa ja mitä menettelyä noudattaen.

85      Kantajat kiistävät komission väitteet.

86      Siltä osin kuin on ensinnäkin kyse asioissa T‑721/18 ja T‑81/19 jätettyjen kannekirjelmien toisesta vaatimuksesta, jossa kantajat vaativat unionin yleistä tuomioistuinta velvoittamaan komission tulevaisuudessa pidättymään kaikista niiden henkilöön kohdistuvista loukkauksista, on todettava, että sitä on pidettävä vaatimuksena antaa määräys olla toimimatta.

87      Tältä osin on muistutettava, että SEUT 268 artiklasta ja SEUT 340 artiklan toisesta kohdasta, jotka liittyvät unionin sopimussuhteen ulkopuoliseen vastuuseen, ilmenee, että unionin tuomioistuimet voivat tarvittaessa myöntää luontoissuorituksena maksettavan korvauksen sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisten yleisten periaatteiden mukaisesti ja että kyseinen korvaus voidaan antaa määräyksenä toimia tai olla toimimatta, joka voi johtaa siihen, että komissio toimii tietyllä tavalla (ks. vastaavasti määräys 3.9.2013, Idromacchine ym. v. komissio, C‑34/12 P, ei julkaistu, EU:C:2013:552, 29 kohta, ja määräys 20.12.2019, Dragomir v. komissio, T‑297/19, ei julkaistu, EU:T:2019:902, 66 kohta).

88      On lisäksi todettava, että asioissa T‑721/18 ja T‑81/19 jätettyjen kannekirjelmien toinen vaatimus on suoraan yhteydessä näiden kahden asian oikeudenkäynnin kohteeseen siltä osin kuin kantajat vaativat nyt käsiteltävillä kanteilla korvausta heidän maineensa loukkaamisesta aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä, josta ne katsovat komission olevan vastuussa.

89      Näin ollen – päinvastoin kuin komissio väittää – on todettava, että asioissa T‑721/18 ja T‑81/19 jätettyjen kannekirjelmien toinen vaatimus on otettava tutkittavaksi. On kuitenkin muistettava, että tällainen määräys olla toimimatta voidaan tarvittaessa panna täytäntöön vain – ellei SEUT 278 ja SEUT 279 artiklaan perusteella haettuja välitoimia myönnetä – jos unionin sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu on jo osoitettu (määräys 20.12.2019, Dragomir v. komissio, T‑297/19, ei julkaistu, EU:T:2019:902, 66 kohta).

90      Siltä osin kuin on toiseksi kyse asioissa T‑721/18 ja T‑81/19 nostettujen kanteiden kolmannesta vaatimuksesta, jossa kantajat vaativat unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä antamaan julkisen ilmoituksen tai lausunnon niiden maineen palauttamiseksi, on todettava, että sitä on pidettävä vaatimuksena antaa määräys toimia.

91      Tältä osin on todettava, että vaikka edellä 87 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti ei voida sulkea pois sitä, että luontoissuorituksena maksettava korvaus voidaan myöntää unionin tuomioistuinten komissiolle antaman toimintaan velvoittavan määräyksen muodossa, on kuitenkin niin, että tällaisen määräyksen antamista koskevan vaatimuksen on täytettävä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa määrätyt selkeyden ja täsmällisyyden vaatimukset.

92      Käsiteltävässä asiassa on kuitenkin todettava, että kantajat eivät ole täsmentäneet kannekirjelmissään maineensa palauttamiseen tarkoitetun lausunnon muotoa eivätkä sitä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä. On lisäksi todettava, että kantajien 11.5.2020 määrättyihin prosessinjohtotoimiin antamissa vastauksissa esitetyt selvitykset, jotka koskevat niiden kolmansien vaatimusten täsmällistä ulottuvuutta, eivät ole tältä osin riittäviä. Kantajat ovat nimittäin tosin täsmentäneet, missä muodossa kyseinen ilmoitus oli annettava, ja maininneet, että kyse oli kummallekin niistä osoitettavasta oikeudenkäynnin ulkopuolella annettavasta ilmoituksesta, jossa komission oli todettava selkeästi ja ehdottomasti, ettei kumpikaan kantajista ollut ollut osallisena unionin myöntämässä rahoituksessa eikä osallistunut rahoitettujen hankkeiden tosiasialliseen hallinnointiin, kuten OLAF oli myöntänyt. Kantajat kuitenkin myös totesivat, että kyseinen ilmoitus oli paitsi toimitettava niille itselleen myös annettava tiedoksi kullekin viranomaiselle, pankille ja luonnolliselle henkilölle, joka oli suoraan tai välillisesti saanut tiedon komission ja sen asiamiesten esittämistä valheellisista ja loukkaavista väitteistä sellaisina, kuin ne on kuvailtu nyt käsiteltävissä kanteissa. On kuitenkin todettava, että tällainen vaatimus on itsessään liian epätäsmällinen, jotta sen voitaisiin katsoa täyttävän työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa määrätyt selkeyden ja täsmällisyyden vaatimukset.

93      Tästä seuraa, että asioissa T‑721/18 ja T‑81/19 jätettyjen kannekirjelmien kolmas vaatimus on jätettävä tutkimatta.

 Vireilläolovaikutus

94      Komissio väittää, että kantajien asiassa T‑81/19 esittämät väitteet ovat samoja kuin niiden asiassa T‑721/18 esittämät väitteet ja ettei toisen kanteen nostaminen ollut perusteltua siltä osin kuin kyseiset väitteet koskevat pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevaa menettelyä ja perusteluja, jotka komissio esitti kyseisen menettelyn yhteydessä ennen kanteen nostamista asiassa T‑721/18.

95      Unionin yleisen tuomioistuimen kehotettua komissiota ottamaan kantaa mahdolliseen vireilläolovaikutustilanteeseen komissio täsmensi vastauksena 1.8.2019 määrättyyn prosessinjohtotoimeen, että vireilläolovaikutustilanteen toteamisen edellytykset täyttyvät. Komissio toteaa tältä osin, että molemmissa asioissa nostetuissa kanteissa vaaditaan korvausta samasta vahingosta eli kantajien henkilöön kohdistuvasta väitetystä loukkauksesta, joka on seurausta samasta vahingon aiheuttaneesta teosta eli väitteistä, joita komissio esitti kirjelmissään Kreikan ensimmäisen ja toisen oikeusasteen tuomioistuimissa saman oikeusriidan yhteydessä. Komissio korostaa, että kantajat ovat toistaneet asian T‑81/19 kannekirjelmän 15–33 kohdassa perusteluja, jotka liittyvät komission välitoimimenettelyssä ja ensimmäisessä oikeusasteessa toimittamissa kirjelmissä esittämiin väitteisiin, jotka kantajat olivat jo riitauttaneet asiassa T‑721/18 nostamassaan kanteessa. Komissio korostaa myös vain toistaneensa muutoksenhakuasteessa ne väitteet, jotka se oli jo esittänyt välitoimimenettelyssä ja ensimmäisessä oikeusasteessa, koska uusien väitteiden esittäminen muutoksenhaun yhteydessä ei ollut sallittua. Kyseisten väitteiden toistamisessa ei komission mukaan ole kyse erillisestä menettelystä, josta voi aiheutua kantajille erilaista vahinkoa kuin ne väittävät itselleen aiheutuneen samojen väitteiden esittämisestä ensimmäisessä oikeusasteessa. Sama pätee sen mukaan väitteeseen, joka koskee sen toiminnan lainvastaisuutta, kun kantajat vetoavat asiassa T‑81/19 laillisuuden, vilpittömän mielen ja luottamuksensuojan periaatteiden sekä ihmisarvon ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen, johon ne vetosivat jo asian Τ‑721/18 kannekirjelmässä. Komissio toteaa lopuksi myös vaatimusten olevan samoja, koska kantajat vaativat molemmissa asioissa, että se korvaa niille aiheutuneen henkisen kärsimyksen ja että se velvoitetaan pidättymään kaikista niiden henkilöön kohdistuvista loukkauksista tulevaisuudessa sekä korjaamaan kantajien kunniaan ja maineeseen kohdistuneet loukkaukset ilmoituksella tai lausunnolla. Lisäksi kantajien molemmissa asioissa vaatimien kiinteämääräisten korvaussummien määrät vastaavat komission mukaan osapuilleen sen saatavan määrää. Näin ollen komissio katsoo, että asiassa T‑81/19 nostettu kanne on jätettävä tutkimatta asiassa T‑721/18 nostetun kanteen vireilläolovaikutuksen vuoksi.

96      Kantajat väittävät, etteivät molemmat kanteet koske samoja tosiseikkoja. Ne väittävät siten, että asiassa T‑721/18 nostetussa kanteessa vaaditaan korvausta henkisestä kärsimyksestä, jota aiheutui komission välitoimimenettelyssä ja ensimmäisessä oikeusasteessa esittämistä valheellisista ja loukkaavista väitteistä, kun taas asiassa T‑81/19 nostetussa kanteessa vaaditaan sen sijaan korvausta henkisestä kärsimyksestä, jota niille aiheutui kyseisten väitteiden toistamisesta ja lisäksi uusien valheellisten ja loukkaavien väitteiden esittämisestä kirjelmissä, joita komission asiamiehet jättivät 13.12. ja 18.12.2018 Efeteio Athinonille, johon kantajat olivat valittaneet Monomeles Protodikeio Athinonin 4.7.2018 antamasta tuomiosta.

97      Kantajat väittävät myös, että molempien kanteiden oikeusperusta ei ole sama. Kantajat huomauttavat tältä osin väittävänsä asian T‑721/18 kannekirjelmässä, että toiminta, josta komissiota arvostellaan, on lainvastaista erityisesti siltä osin kuin sillä loukataan oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen ja se merkitsee oikeuden väärinkäyttöä, kun taas kyseisiin lainvastaisuuksiin ei vedota asian T‑81/19 kannekirjelmässä. Samaten kantajat huomauttavat, että asian T‑81/19 kannekirjelmässä vedotaan sellaiseen lainvastaisuuteen, johon ei ole vedottu asian T‑721/18 kannekirjelmässä, eli siihen, että asianosaisten velvollisuutta pysyä totuudessa on laiminlyöty ja että näiden välisen yhdenvertaisuuden periaatetta on loukattu. Kantajat korostavat lisäksi, että molemmille kanteille yhteisissä lainvastaisuusväitteissä ei esitetä samoja vaatimuksia. Kantajat väittävät vielä, että komission väite, jonka mukaan sen henkisen kärsimyksen korvaamista, johon asiassa T‑721/18 vedotaan, ei voida vaatia uudestaan asiassa T‑81/19, ei koske vireilläolovaikutustilannetta vaan tilannetta, jossa kantaja pyrkii kyseenalaistamaan lainvoimaisen tuomion oikeusvoiman, mistä ei ole kyse nyt käsiteltävässä asiassa.

98      Tältä osin on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kanne, jonka asianosaiset ovat samat ja jolla pyritään samoihin päämääriin samoin perustein kuin aikaisemmin nostetulla kanteella, on jätettävä tutkimatta (määräys 14.6.2007, Landtag Schleswig‑Holstein v. komissio, T‑68/07, ei julkaistu, EU:T:2007:180, 16 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 19.9.1985, Hoogovens Groep v. komissio, 172/83 ja 226/83, EU:C:1985:355, 9 kohta ja tuomio 22.9.1988, Ranska v. parlamentti, 358/85 ja 51/86, EU:C:1988:431, 12 kohta).

99      Käsiteltävässä asiassa on korostettava, että asioissa T‑721/18 ja T‑81/19 nostetut kanteet on molemmat nostettu SEUT 268 artiklan ja SEUT 340 artiklan toisen kohdan perusteella ja että niiden asianosaiset ovat samat.

100    On kuitenkin todettava, että vaikka molemmissa kanteissa vaaditaan sen henkisen kärsimyksen korvaamista, jota kumpikin kantaja väittää komission heille aiheuttaneen, eivät vahingot, joista korvausta vaaditaan, ole samat, koska niiden taustalla on erilaisia tosiseikkoja.

101    Ei nimittäin voida yhtäältä sulkea ennalta pois sitä, että kantajien valheellisina ja loukkaavina pitämien väitteiden toistaminen voisi itsessään johtaa alun perin aiheutuneesta vahingosta erillisen vahingon syntymiseen, pelkästään sillä perusteella, että niiden toistaminen on tapahtunut muutoksenhakumenettelyn yhteydessä.

102    On toisaalta huomautettava, että toisin kuin komissio väittää, se ei ole pelkästään toistanut välitoimimenettelyssä ja ensimmäisessä oikeusasteessa jo esittämiään väitteitä muutoksenhakuvaiheessa. Kantajat ovat yksilöineet 17 uutta väitettä kannekirjelmän 40–56 kohdassa. Tältä osin komissio ainoastaan väittää, ettei se ole esittänyt uusia väitteitä muutoksenhakumenettelyssä. On kuitenkin huomattava, ettei se selitä, missä välitoimimenettelyn tai ensimmäisessä oikeusasteessa käydyn pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevan menettelyn vaiheessa kantajien uusiksi määrittelemät väitteet on sen mukaan esitetty.

103    Näin ollen ei siis voida sulkea pois sitä, että kyseiset uudet väitteet, jos niistä oletetaan aiheutuvan vahinkoa, voivat johtaa henkiseen kärsimykseen, joka on erillinen siitä, johon kantajat vetoavat asiassa T‑721/18.

104    On lisäksi todettava, että kanneperusteeseen, johon kantajat vetoavat asiassa T‑81/19 ja jonka mukaan asianosaisten velvollisuutta pysyä totuudessa on laiminlyöty ja näiden välisen yhdenvertaisuuden periaatetta on loukattu, ei ole vedottu sellaisenaan asian T‑721/18 kannekirjelmässä.

105    Koska molempien kanteiden kohde ei ole edellä 98 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla täysin sama, ei ole mahdollista todeta vireilläolovaikutusta, ja on näin ollen katsottava, että asiassa T‑81/19 nostettu kanne on otettava tutkittavaksi siltä osin kuin se koskee vaatimusta saada korvausta henkisestä kärsimyksestä, jota kummallekin kantajalle väitetään aiheutuneen komission asiamiesten Efeteio Athinonissa esittämiin kirjelmiin sisältyvistä väitteistä.

 Pääasia

106    SEUT 340 artiklan toisen kohdan mukaan sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun perusteella unioni korvaa toimielintensä ja henkilöstönsä tehtäviään suorittaessaan aiheuttaman vahingon jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisten yleisten periaatteiden mukaisesti.

107    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unioni on SEUT 340 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetussa sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa elintensä lainvastaisesta menettelystä ainoastaan, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: toimielimet ovat menetelleet lainvastaisesti, vahinko on todella syntynyt ja kyseisen menettelyn ja väitetyn vahingon välillä on syy‑yhteys (ks. vastaavasti tuomio 29.9.1982, Oleifici Mediterranei v. ETY, 26/81, EU:C:1982:318, 16 kohta ja tuomio 14.12.2005, Beamglow v. parlamentti ym., T‑383/00, EU:T:2005:453, 95 kohta).

108    Koska yksi kolmesta sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymisen edellytyksistä ei täyty, vahingonkorvausvaatimukset on hylättävä tarvitsematta tutkia, täyttyvätkö kaksi muuta edellytystä (ks. vastaavasti tuomio 15.9.1994, KYDEP v. neuvosto ja komissio, C‑146/191, EU:C:1994:329, 81 kohta ja tuomio 20.2.2002, Förde‑Reederei v. neuvosto ja komissio, T‑170/00, EU:T:2002:34, 37 kohta). Unionin tuomioistuimet eivät myöskään ole velvollisia tutkimaan näitä edellytyksiä tietyssä järjestyksessä (tuomio 9.9.1999, Lucaccioni v. komissio, C‑257/98 P, EU:C:1999:402, 13 kohta).

 Komission moitittava toiminta

109    Asiassa T‑721/18 kantajat väittävät, että 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevassa menettelyssä, joka käytiin Monomeles Protodikeio Athinonissa, komissio esitti kirjelmiinsä sisältyneiden väitteiden ja OLAFin työntekijän antaman todistajanlausunnon välityksellä heidät henkilöinä, jotka olivat suoraan vaikuttaneet niiden unionin varojen hallinnointiin, jotka Isotis oli mainituissa tuomioissa velvoitettu maksamaan takaisin komissiolle, vaikka se tiesi kyseisten väitteiden ja todistajanlausunnon olevan virheellisiä. Kantajien mukaan komissio oli siten saanut kantajat vaikuttamaan kolmansien osapuolten silmissä maksukyvyttömiltä ja epäluotettavilta henkilöiltä, jotka syyllistyvät petoksiin, mikä loukkasi vakavalla tavalla heidän mainettaan. Tästä heidän maineeseensa kohdistuneesta vakavasta loukkauksesta aiheutui kantajien mukaan henkistä kärsimystä, jonka määrä on molempien osalta 500 000 euroa.

110    Asiassa T‑81/19 kantajat arvostelevat komissiota siitä, että sen asiamiehet esittivät Efeteio Athinonissa tietoisesti virheellisiä väitteitä, joista osan samat asiamiehet olivat esittäneet jo Monomeles Protodikeio Athinonissa ja joiden tarkoituksena oli lähinnä johtaa kyseistä tuomioistuinta harhaan siltä osin kuin oli kyse ensimmäisen kantajan osallistumisesta Isotisin toteuttamien unionin ohjelmien hallinnointiin ja Isotisin tekaistusta oikeushenkilön asemasta. Kyseisen toiminnan tarkoituksena oli kantajien mukaan saada Efeteio Athinon vakuuttuneeksi siitä, että on jätettävä soveltamatta kansallisen oikeuden säännöksiä, jotka olivat esteenä sille, että kantajien voitiin katsoa olevan osakkaina komissioon nähden henkilökohtaisesti vastuussa Isotisin veloista, millä olisi voitu perustella kantajien saamien tuomioiden pakkotäytäntöönpano.

111    Komissio kiistää sen toiminnan tosiasiallisuuden, josta sitä arvostellaan, ja väittää, ettei se ole yrittänyt kreikkalaisissa tuomioistuimissa luoda vaikutelmaa siitä, että kantajat ovat syyllistyneet petoksiin, vaan ainoastaan esittänyt tosiseikkoja koskevia väitteitä osoittaakseen, että 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) pakkotäytäntöönpanon hakemiselle Kreikan lainsäädännössä asetetut edellytykset täyttyivät kantajien osalta käsiteltävässä asiassa.

112    Tässä yhteydessä on ensinnäkin todettava sen toiminnan osalta, josta komissiota arvostellaan asiassa T‑721/18, että kantajat viittaavat komission asiamiesten Monomeles Protodikeio Athinonissa päätösneuvotteluvaiheessa 14.12.2017 esittämien huomautusten, heidän 17.4.2018 esittämiensä vaatimusten ja heidän 20.4.2018 laatimansa täydentävän kirjelmän tiettyihin kohtiin sekä OLAFin työntekijän samassa tuomioistuimessa 12.12.2017 esittämään todistajanlausuntoon, joka toistetaan yhdessä päätösneuvotteluvaiheessa 14.12.2017 esitetyistä huomautuksista.

113    On huomautettava, että päätösneuvotteluvaiheessa 14.12.2017 esitetyssä huomautuksessa, joka esitettiin vastauksena kantajien 11.9.2017 jättämään pakkotäytäntöönpanon  lykkäämistä koskevaan hakemukseen, todettiin seuraavaa:

”Molemmissa kanteissa kantajat yrittävät täysin lainvastaisesti ja virheellisesti vapautua kokonaan vastuusta ja sanoutua irti liiketoiminnasta, jota he ovat itse harjoittaneet ja johtaneet kymmenen vuoden ajan suoraan ja läheiseen perhepiiriinsä kuuluvan henkilön välityksellä.” 

114    Tässä samassa päätösneuvotteluvaiheessa esitetyssä huomautuksessa todettiin myös seuraavaa:

”– – ensimmäinen kantaja nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi, lailliseksi edustajaksi ja varainhoitajaksi, ja hän johti yksin koko yhtiön liiketoimintaa siviililain 748 §:n ja sitä seuraavien pykälien nojalla.” 

115    Kyseisessä huomautuksessa täsmennettiin myös 16.7.2014 annetussa tuomiossa Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetussa tuomiossa Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) todetun Isotisin velan osalta, että ”kyseessä o[li] velka, jota ei ol[lut] ottanut niistä erillinen oikeushenkilö vaan josta oli sopinut yhtiö, jonka oikeushenkilön asema oli riitautettu ja jonka taustalla olivat toimineet vastaajat sekä heidän läheiseen perhepiiriinsä kuuluva henkilö”.

116    Komission asiamiehet ovat tässä samassa huomautuksessa lisäksi todenneet, ”– – että o[li] myös oikeudellisesti osoitettu, että [komissio] oli väitteiden mukaan kärsinyt merkittävää vahinkoa, joka oli välitön seuraus toimista ja laiminlyönneistä, joihin vastapuolena olevan siviiliyhtiön johto oli syyllistynyt useiden vuosien ajan”.

117    Komission asiamiehet toistivat lisäksi edelleen samassa huomautuksessa lausumat, joita OLAFin työntekijä oli antanut 12.12.2017 pidetyssä istunnossa ja joiden sanamuoto oli seuraava:

”– – ainoa keino periä takaisin unionin varat on määrätä kantajien (jotka olivat myös e‑Isotisin taustalla toimineet luonnolliset henkilöt) omaisuuteen kohdistuvasta pakkotäytäntöönpanotoimenpiteestä. – – Erityisesti ensimmäinen vastaaja käytti määräysvaltaa e‑Isotisissa ja vastasi sen organisaatiosta ja johtamisesta (aviopuolisonsa avustuksella).” 

118    On korostettava, että edellä 113–117 kohdassa mainitut kohdat on toistettu komission asiamiesten 14.12.2017 päätösneuvotteluvaiheessa esittämässä toisessa huomautuksessa, joka koskee kantajien 1.11.2017 jättämää pakkotäytäntöönpanon lykkäämistä koskevaa hakemusta sekä heidän henkilöään koskevaa suojelua, ja mainittujen asiamiesten 17.4.2018 esittämissä vaatimuksissa.

119    On myös todettava, että komission asiamiesten Monomeles Protodikeio Athinonissa 20.4.2018 esittämässä täydentävässä kirjelmässä todettiin seuraavaa:

”– – kantajat ovat edelleen siviiliyhtiön ainoat osakkaat, ja toisin kuin heidän todistajansa väittävät, he ovat olleet koko ajan tietoisia yhtiölleen myönnettyjen unionin julkisten varojen hallinnoinnista, jota ovat itse valvoneet.” 

120    Edellä mainittujen komission asiamiesten kirjelmien kohdista, joiden aitoutta komissio ei kiistä, ilmenee, että mainitut asiamiehet väittivät Monomeles Protodikeio Athinonissa kantajien toimineen erittäin aktiivisesti Isotisin liikkeenjohdossa, myös siltä osin kuin on kyse A:n, joka on ensimmäisen kantajan aviopuoliso ja toisen kantajan vävy, johtamien ohjelmien perusteella Isotisille myönnetystä unionin rahoituksesta.

121    On kuitenkin todettava, että 15.11.2011 päivätyssä OLAFin kertomuksessa, joka koskee komission vaatimaa tutkimusta Isotisin, ensimmäisen kantajan ja A:n mahdollisesti tekemistä unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvista petoksista, todettiin seuraavaa:

”[Ensimmäinen kantaja] ei ollut millään tavalla osallisena komission myöntämässä rahoituksessa, kun otetaan huomioon, että hän ei käytännössä koskaan osallistunut hankkeiden hallinnointiin [ja] oli yhtiön laillinen edustaja, kun taas [A] vastasi hallinnoinnista ja erityisesti eurooppalaisten ohjelmien toteuttamisesta. [Ensimmäinen kantaja] osallistui oikeudellisena neuvonantajana / yhteistyökumppanina tiettyihin eurooppalaisiin hankkeisiin, joiden osalta [A] hoiti koordinointi‑ ja hallinnointitehtäviä. [Ensimmäisen kantajan] päätehtävänä oli valvoa eurooppalaisten hankkeiden toteuttamisen edellytyksenä olevien erityisten menettelyjen, kuten henkilötietojen suojaamisen, hankkeeseen osallistuvien lopullisten/testikäyttäjien luonteen, immateriaalioikeuksiin liittyvien kysymysten ja saatujen tulosten käytön, laillisuutta ja taata se.” 

122    On myös todettava, että Ateenan rikostuomioistuimen syyttäjä, jolle komissio oli toimittanut 15.9.2011 päivätyn OLAFin tutkintakertomuksen, päätteli 23.5.2016 antamassaan kertomuksessa, ettei unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvaa petosta ollut tapahtunut ja totesi ensimmäisen kantajan osalta seuraavaa:

”[Ensimmäisen kantajan] osalta on lopuksi todettava, ettei mistään asiakirja‑aineistoon sisältyvästä seikasta voida päätellä hänen vaikuttaneen olennaisesti mihinkään aviopuolisonsa harjoittamaan toimintaan, joka liittyi kyseessä olevien sopimusten rahoitukseen, minkä OLAF sitä paitsi vahvistaa nimenomaisesti kyseisessä kertomuksessaan, ja myös hänelle oikeudellisten palvelujen tarjoamisesta maksettu korvaus vastasi hänen lainmukaisia palkkioitaan, joista hän oli maksanut säännöllisesti veroa ja joita ei maksettu hänelle osinkojen muodossa, eikä sitä ollut kielletty [Isotisin] perustamiskirjassa.” 

123    OLAFin ja Kreikan syyttäjäviranomaisen esittämistä toteamuksista ilmenee, ettei ensimmäinen kantaja vaikuttanut ratkaisevasti Isotisille myönnetyn unionin rahoituksen hallinnointiin.

124    On siis todettava, että komission Monomeles Protodikeio Athinonissa kuvailema aktiivinen rooli, joka kantajilla väitetään olleen Isotisin liikkeenjohdossa, on ensimmäiseen kantajaan nähden ristiriidassa 15.9.2011 päivättyyn OLAFin kertomukseen sekä 23.5.2016 päivättyyn Ateenan syyttäjäviranomaisen kertomukseen sisältyvien toteamusten kanssa.

125    Pelkästään kyseisen toteamuksen perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, että komissio on tehnyt virheen esittäessään Monomeles Protodikeio Athinonissa tietoisesti kantajat henkilöinä, jotka ovat syyllistyneet unionin taloudellisiin etuihin kohdistuviin petoksiin.

126    On nimittäin todettava, että Monomeles Protodikeio Athinonille esittämissään kirjelmissä komission asiamiehet eivät väittäneet kantajien syyllistyneen petoksiin vaan toimineen aktiivisesti Isotisin liikkeenjohdossa ja siten vaikuttaneen merkittävästi siihen, että Isotis laiminlöi sopimusvelvoitteensa komissiota kohtaan, minkä johdosta unionin yleinen tuomioistuin velvoitti 16.7.2014 antamallaan tuomiolla Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) Isotisin maksamaan takaisin yhdeksän tukisopimuksen perustella saadun ennakkorahoituksen kokonaisuudessaan korostettuna viivästyskorolla ja kiinteämääräisellä korvauksella, sekä 4.2.2016 antamallaan tuomiolla Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) sen maksamaan takaisin osan kymmenennen tukisopimuksen perusteella saadusta ennakkorahoituksesta viivästyskorkoineen.

127    On lisäksi muistettava, että 23.5.2016 päivätyssä kertomuksessaan Ateenan syyttäjäviranomainen katsoi, ettei mikään viitannut siihen, että niiden unionin ohjelmien hallinnoinnista, joihin Isotis osallistui, mukaan lukien ne ohjelmat, joita helmikuussa 2010 tehdyn tilintarkastuksen kohteena olleet tukisopimukset koskivat, suoraan vastuussa oleva A olisi syyllistynyt unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvaan petokseen. Näissä olosuhteissa pelkästään väitteen siitä, että kantajat olivat toimineet aktiivisesti Isotisin liikkeenjohdossa myös unionin rahoituksen hallinnoinnin osalta, ei voida katsoa olevan niihin kohdistuva petossyyte.

128    Siltä osin kuin on kyse toimista, joista komissiota arvostellaan asiassa T‑81/19, on toiseksi todettava, että kantajat viittaavat komission asiamiesten Efeteio Athinonissa esittämien vaatimusten ja täydentävän kirjelmän tiettyihin kohtiin, jotka on toistettu edellä 55 kohdassa, ja että osassa niistä toistetaan ensimmäisessä oikeusasteessa jo esitetyt väitteet kantajien aktiivisesta toiminnasta Isotisin liikkeenjohdossa ja kyseenalaistetaan toisen asianosaisen osalta Isotisin toiminnan tosiasiallisuus ja siten sen oikeushenkilön asema.

129    Tältä osin on todettava, että edellä 126 ja 127 kohdassa esitetyt seikat, jotka koskevat toimintaa, josta komissiota arvostellaan asiassa T‑721/18, pätevät soveltuvin osin siihen toimintaan, josta sitä arvostellaan asiassa T‑81/19.

130    On lisäksi todettava, että riippumatta siitä, ovatko komission asiamiesten Efeteio Athinonissa esittämiin kirjelmiin sisältyvät väitteet, joilla pyrittiin kyseenalaistamaan Isotisin toiminnan tosiasiallisuus ja siten sen oikeushenkilön asema, perusteltuja, ne eivät itsessään merkitse, että kantajia syytettäisiin unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvasta petoksesta.

131    Näin ollen on selvitettävä, merkitseekö se, että komission asiamiehet esittivät Monomeles Protodikeio Athinonissa tai Efeteio Athinonissa virheellisen väitteen kantajien aktiivisesta toiminnasta Isotisin liikkeenjohdossa ja että ne esittivät useita tosiseikkoja koskevia väitteitä, joilla pyrittiin kyseenalaistamaan Isotisin toiminnan tosiasiallisuus ja siten sen oikeushenkilön asema, että ne ovat toimineet lainvastaisesti, ja onko se omiaan synnyttämään sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun.

 Komission moitittavan toiminnan lainvastaisuus

132    On muistettava, että kyseessä olevan toimielimen tai elimen toiminnan lainvastaisuutta koskevan edellytyksen, jota edellä 107 kohdassa tarkoitetaan, osalta oikeuskäytännössä vaaditaan näyttämään toteen sellaisen oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeinen rikkominen (ks. vastaavasti tuomio 10.9.2019, HTTS v. neuvosto, C‑123/18 P, EU:C:2019:694, 36 kohta). Riittävän ilmeinen rikkominen on kyseessä, kun asianomainen toimielin on rikkonut selvällä ja vakavalla tavalla sen harkintavallalle asetettuja rajoja, ja tämän osalta on otettava huomioon muun muassa säänneltävien tilanteiden monimuotoisuus, rikotun säännön selkeys ja täsmällisyys ja rikotussa säännössä unionin toimielimelle annetun harkintavallan laajuus (ks. tuomio 10.9.2019, HTTS v. neuvosto, C‑123/18 P, EU:C:2019:694, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

133    Käsiteltävässä asiassa kantajat väittävät asiassa T‑721/18, että toiminta, josta komissiota arvostellaan Monomeles Protodikeio Athinonissa, merkitsi sellaisten sääntöjen, joilla annetaan yksityisille oikeuksia, vakavaa ja ilmeistä rikkomista. Kantajat väittivät siten kannekirjelmässään komission loukanneen heidän perusoikeuskirjan 1 artiklassa, SEU 2 artiklassa, ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen johdanto‑osassa sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettua oikeuttaan ihmisarvoon. He väittivät myös, että kyseinen toiminta loukkasi perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettua hyvän hallinnon periaatetta ja rikkoi toimintasääntöjä hyvästä hallintotavasta Euroopan komission henkilöstölle suhteissa yleisöön (EYVL 2000, L 267, s. 63) sekä hyvän hallintotavan säännöstön 4, 7 ja 11 artiklaa.

134    On korostettava kantajien väittäneen kannekirjelmässään myös, että yrittäessään hakea 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) pakkotäytäntöönpanoa heidän osaltaan komissio oli loukannut laillisuusperiaatetta ja siihen sisältyvää SEUT 216 artiklan 2 kohdassa vahvistettua pacta sunt servanda ‑periaatetta, vilpittömän mielen ja luottamuksensuojan periaatteita, heidän oikeuttaan tehokkaaseen oikeussuojaan sekä heidän perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaista oikeuttaan tulla kuulluksi ja oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Kantajat väittivät lisäksi toissijaisesti, että vaikka oletettaisiin, että komissiolla oli oikeus määrätä heihin kohdistuvasta pakkotoimenpiteestä, se oli tehnyt sen virheellisesti ja lainvastaisesti.

135    Siltä osin kuin komission toiminta loukkasi kantajien mukaan vilpittömän mielen ja luottamuksensuojan periaatteita he huomauttivat ensinnäkin yhtäältä, että komissio oli säännöistä, jotka koskevat yritysten, tutkimuskeskusten ja korkeakoulujen osallistumista Euroopan yhteisön kuudennen puiteohjelman (2002–2006) toteuttamiseen sekä sen tutkimustulosten levittämistä, 16.12.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2321/2002 (EYVL 2002, L 355, s. 23) säännösten mukaisesti velvollinen selvittämään, olivatko yhteisöt, joiden kanssa se aikoi tehdä rahoitussopimuksen kuudennen puiteohjelman yhteydessä, oikeushenkilöitä, ja toisaalta, että komissio oli ennen sen ja Isotisin välisten rahoitussopimusten tekemistä hyväksynyt jokaisen sopimuksen osalta Isotisin perustamiskirjan, jossa suljettiin nimenomaisesti pois sen osakkaiden vastuu niiden pääomasijoituksen määrän ylittävältä osalta siinä tapauksessa, että Isotis laiminlyö sopimusvelvoitteensa. Kantajat korostivat myös, että komissio oli tietoinen Kreikan siviililain 784 §:stä, jossa suljettiin pois Isotisin kaltaisen siviiliyhtiön osakkaiden vastuu siltä osin kuin on kyse yhtiön sopimusvelvoitteiden laiminlyönnistä, ja että ennen pakkotäytäntöönpanomenettelyn alkamista komissio ei ollut koskaan nostanut kannetta kantajia vastaan eikä vaatinut niitä maksamaan Isotisilta perittyjä määriä eikä viitannut tältä osin mihinkään unionin yleisessä tuomioistuimessa ja sen jälkeen unionin tuomioistuimessa käydyn menettelyn vaiheeseen sen ja Isotisin välisissä oikeusriidoissa.

136    Kantajat väittivät, että tehdessään näissä olosuhteissa useita kertoja rahoitussopimuksia Isotisin kanssa kuudennen puiteohjelman yhteydessä ja osallistumalla myöhemmin niiden toteuttamiseen komissio oli toistuvasti ja vakiintuneella tavalla antanut niille joka kerta täsmällisen ja varauksettoman vahvistuksen siitä, että se tunnustaa Isotisin oikeushenkilön aseman. Kantajien mukaan komissio loukkasi näin ollen luottamuksensuojan periaatetta ja sopimuksien vilpittömässä mielessä tapahtuvan täytäntöönpanon periaatetta väittäessään asiamiestensä Monomeles Protodikeio Athinonissa esittämissä kirjelmissä, että Isotisin kiistettiin olevan oikeushenkilö, että sillä ei ollut liiketoimintaan liittyvää päämäärää ja etteivät Kreikan siviililain 784 §:n soveltamiselle asetetut edellytykset siten täyttyneet.

137    Siltä osin kuin on kyse komission syyllistymisestä laillisuusperiaatteen loukkaamiseen on toiseksi todettava kantajien väittävän, että komissio aloitti niihin kohdistuvan pakkotäytäntöönpanon noudattamatta unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 soveltamissäännöistä 29.10.2012 annetun komission delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 (EUVL 2012, L 362, s. 1) 80 artiklassa säädettyä oikeudenkäyntiä edeltävää menettelyä. Kantajat väittivät myös komission loukanneen laillisuusperiaatetta sen yritettyä periä takaisin saatavaa, joka oli ollut vanhentunut vuodesta 2016 lähtien delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 93 artiklan 1 kohdan ja Kreikan siviililain 252 §:n mukaisesti, koska kantajille ei ollut annettu tiedoksi veloitusilmoitusta.

138    Perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisen tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden, kuulluksi tulemista koskevan oikeuden ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden loukkaamisen osalta kantajat korostivat kolmanneksi, että kun otetaan huomioon, että 10.2.2010 tehdyn tilintarkastuksen kohteena olleisiin tukisopimuksiin sisältyneet välityslausekkeet olivat luonteeltaan poissulkevia, niiden ei ollut mahdollista vedota unionin tuomioistuimessa tai unionin yleisessä tuomioistuimessa 31.5.2016 annettuun määräykseen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) eikä 16.7.2014 annettuun tuomioon Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annettuun tuomioon Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) johtaneissa asioissa eikä kansallisissa tuomioistuimissa siihen, että osakkaina niiden ei voitu katsoa olevan henkilökohtaisesti vastuussa Isotisin veloista.

139    Oikeuden väärinkäyttöä koskevien perustelujen osalta kantajat väittivät lopulta neljänneksi lähinnä, että komissio oli hyötynyt osarahoittamiensa hankkeiden tuloksista ja käyttänyt niitä omiin tarkoituksiinsa, että sille oli kertynyt säästöä ASK‑IT‑ ja EU4ALL‑hankkeiden rahoitusosuudesta, jota ei ollut koskaan maksettu Isotisille, että se oli hyötynyt jopa 200 600 euron verran kantajien henkilökohtaisesta omaisuudesta, jonka ne olivat asettaneet käyttöön hankkeiden toteuttamista varten, että se tiesi sen Isotisille maksaman osarahoituksen palautuneen myöhemmin yli 85‑prosenttisesti Kreikan valtiolle maksettuina veroina ja Isotisin työntekijöille maksettuina sosiaaliturvamaksuina ja palkkoina ja ettei se ollut yrittänyt vähentää saatavaansa pidättämällä hankkeista vastaavan yritysryhmittymän varoista summia, jotka se katsoi Isotisin olevan sille velkaa, kuten sillä oli oikeus tehdä. Näin ollen kantajat katsoivat, että komissio yritti saada kohtuutonta, perusteetonta ja lainvastaista etua vaatiessaan niitä maksamaan takaisin kaikki sen Isotisille maksamat määrät asianmukaisine korkoineen.

140    Asiassa T‑81/19 kantajat väittävät asian T‑721/18 kanssa samaa sanamuotoa käyttäen, että toiminta, josta komissiota arvostellaan, loukkasi niiden oikeutta ihmisarvoon sekä hyvän hallinnon, laillisuuden, vilpittömän mielen ja luottamuksensuojan periaatteita.

141    Kantajat väittävät lisäksi, että toiminnalla, josta sitä arvostellaan asiassa T‑81/19, komissio laiminlöi asianosaisten velvollisuuden pysyä totuudessa ja loukkasi näiden välisen yhdenvertaisuuden periaatetta sekä hyvän oikeudenkäytön yleistä perusperiaatetta.

142    Kantajat väittävät tältä osin komission rikkoneen toiminnallaan räikeästi asianosaisten velvollisuutta pysyä totuudessa ja loukanneen vakavasti näiden välisen yhdenvertaisuuden periaatetta, jota sen oli noudatettava niiden välisen oikeusriidan aikana Kreikan siviiliprosessilain 116 ja 261 §:n mukaisesti, sekä loukanneen hyvän oikeudenhoidon yleistä perusperiaatetta, joka velvoittaa asianajajat ja komission asiamiehet Kreikan asianajajien ammattieettisten sääntöjen nojalla edistämään hyvää oikeudenhoitoa ja noudattamaan velvollisuutta pysyä totuudessa, joita sovelletaan pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevaan menettelyyn SEUT 299 artiklan nojalla. Kantajien mukaan kyseiset periaatteet sisältyvät Euroopan unionin asianajajaliittojen neuvoston (CCBE) täysistunnossa Brysselissä (Belgia) 24.11.2006 hyväksyttyihin eurooppalaisten asianajajien olennaisten periaatteiden peruskirjaan, joka käsittää asianajajan ammattia koskevat jäsenvaltioiden yhteiset oikeusperiaatteet.

143    Komission mukaan kantajien väitteitä ei voida ottaa tutkittavaksi, koska ne liittyvät kysymyksiin, joista on jo annettu lainvoimainen ratkaisu kreikkalaisissa tuomioistuimissa, joiden toimivalta perustuu tältä osin SEUT 299 artiklaan.

144    Komissio väittää lisäksi, ettei sen toimintaa Monomeles Protodikeio Athinonissa ja Efeteio Athinonissa käydyssä pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevassa menettelyssä rasittanut sellainen lainvastaisuus, joka voi aiheuttaa unionin vastuun syntymisen.

145    Tältä osin on ensinnäkin todettava, että kantajien edellä 135–139 kohdassa esittämät väitteet eivät liity väitteisiin, joita komission asiamiehet esittivät Monomeles Protodikeio Athinonille jättämissään kirjelmissä 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevassa menettelyssä, eivätkä OLAFin työntekijän tässä samassa menettelyssä antamaan todistajanlausuntoon, joilla kantajien mukaan loukattiin niiden mainetta, vaan itsessään siihen seikkaan, että komissio oli aloittanut mainittujen ratkaisujen pakkotäytäntöönpanoa koskevan menettelyn kantajiin nähden.

146    On myös todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen istunnossa antamassaan vastauksessa kantajat totesivat pyrkivänsä korvausvaatimuksillaan ainoastaan saamaan korvausta vahingoista, joita niille oli aiheutunut väitteistä, joita komission asiamiehet olivat esittäneet kirjelmissään ja OLAFin työntekijä todistajanlausunnossaan Monomeles Protodikeio Athinonissa käydyssä menettelyssä, joka koski 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) pakkotäytäntöönpanon vastustamista. Kantajat täsmensivät, etteivät he väittäneet komission yrittäneen hakea kyseisten ratkaisujen pakkotäytäntöönpanoa heihin nähden, vaan esittäneen tässä tarkoituksessa kreikkalaisissa tuomioistuimissa tietoisesti virheellisiä väitteitä riitauttaakseen Isotisin oikeushenkilön aseman.

147    Kantajat täsmensivät istunnossa myös, että heidän korvausvaatimuksensa eivät perustuneet pacta sunt servanda ‑periaatteen loukkaamiseen ja että kreikkalaiset tuomioistuimet olivat kunnioittaneet heidän oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevassa menettelyssä ja etteivät ne enää vedonneet oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeutensa loukkaamiseen nyt käytävässä menettelyssä.

148    Näin ollen on katsottava, että kantajien edellä 135–139 kohdassa esittämät väitteet vilpittömän mielen, luottamuksensuojan ja laillisuuden periaatteiden, oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden, pacta sunt servanda ‑periaatteen, tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden ja kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamisesta sekä oikeuden väärinkäytöstä on hylättävä tehottomina siltä osin kuin kantajat myöntävät itsekin, etteivät ne tue heidän korvausvaatimuksiaan.

149    Väitteestä, jonka mukaan unionin oikeusjärjestyksessä perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettua hyvän hallinnon periaatetta on loukattu, on todettava, että kantajat toteavat ainoastaan hyvin yleisesti, että komissio on toiminnallaan, josta sitä arvostellaan asioissa T‑721/18 ja T‑81/19, loukannut hyvän hallinnon periaatetta, esittämättä mitään perusteluja väitteidensä tueksi. On siis katsottava, ettei näitä väitteitä voida ottaa tutkittavaksi, koska pelkkä vetoaminen siihen unionin oikeuden periaatteeseen, jota on väitteiden mukaan loukattu, mainitsematta tämän väitteen perusteena olevia tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, ei täytä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa määrättyjä vaatimuksia (ks. vastaavasti tuomio 24.10.2018, Deza v. komissio, T‑400/17, ei julkaistu, EU:T:2018:712, 102 kohta).

150    Siitä kantajien väitteestä, jonka mukaan niiden oikeutta ihmisarvoon on loukattu, on kolmanneksi muistutettava, että perusoikeuskirjan 1 artikla, jonka mukaan ihmisarvo on loukkaamaton ja sitä on kunnioitettava ja suojeltava, on unionin oikeussääntö, jonka tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityisille (ks. vastaavasti tuomio 3.5.2017, Sotiropoulou ym. v. neuvosto, T‑531/14, ei julkaistu, EU:T:2017:297, 75 ja 76 kohta). On siis tutkittava, voiko sen mahdollinen loukkaaminen käsiteltävässä asiassa aiheuttaa unionin vastuun syntymisen.

151    On huomattava kantajien täsmentäneen istunnossa, että komissio oli loukannut heidän ihmisarvoaan väittämällä Monomeles Protodikeio Athinonissa ja Efeteio Athinonissa heidän syyllistyneen petokseen komissiota ja unionia kohtaan.

152    Tältä osin on muistutettava, että kuten edellä 126 ja 127 kohdassa on todettu, kantajien väitteet perustuvat virheelliseen olettamaan, jonka mukaan komissio on esittänyt heidät henkilöinä, jotka ovat tehneet unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvia petoksia.

153    On joka tapauksessa muistettava, että mahdollisuus turvata oikeutensa tuomioistuinteitse ja siihen liittyvä tuomioistuinten harjoittama valvonta ovat ilmausta kaikille jäsenvaltioille yhteisten valtiosääntöperinteiden taustalla olevasta yleisestä oikeusperiaatteesta, joka vahvistetaan myös ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn, 4.11.1950 Roomassa allekirjoitetun yleissopimuksen 6 ja 13 artiklassa (tuomio 15.5.1986, Johnston, 222/84, EU:C:1986:206, 17 ja 18 kohta ja tuomio 17.7.1998, ITT Promedia v. komissio, T‑111/96, EU:T:1998:183, 60 kohta) ja perusoikeuskirjan 47 artiklassa (tuomio 4.4.2019, Rodriguez Prieto v. komissio, T‑61/18, EU:T:2019:217, 75 kohta).

154    On kuitenkin todettava kantajien katsovan perusteluissaan, että sellaiset komission esittämät väitteet, joilla se pyrkii osoittamaan heidän syyllistyneen petolliseen menettelyyn 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevassa menettelyssä, loukkaavat väistämättä heidän oikeuttaan ihmisarvoon ja voivat johtaa unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymiseen siltä osin kuin kreikkalaiset tuomioistuimet ovat hylänneet kyseessä olevan väitteen.

155    Tästä seuraa, että jos kantajien perustelut hyväksyttäisiin, ne rajoittaisivat komission asiavaltuutta kansallisissa tuomioistuimissa, jotta se voi hakea SEUT 299 artiklan perusteella sellaisen unionin yleisen tuomioistuimen tuomion pakkotäytäntöönpanoa, jossa tunnustetaan sen saatava, noudattaen sille SEUT 317 artiklassa asetettua velvoitetta valvoa unionin varojen moitteetonta hoitoa ja SEUT 325 artiklassa asetettua velvoitetta suojata unionin taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä ja muulta laittomalta toiminnalta.

156    On siis hylättävä kantajien väitteet siitä, että heidän oikeuttaan ihmisarvoon on loukattu.

157    Kantajien asiassa T‑81/19 esittämästä väitteestä, jonka mukaan komissio on käsiteltävässä asiassa loukannut prosessuaalisen lojaalisuuden periaatetta, on neljänneksi todettava, että kantajat eivät vetoa tältä osin sellaisen unionin oikeussäännön, jolla annetaan yksityisille oikeuksia, rikkomiseen, joka on yksi edellä 132 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä asetetuista unionin sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymisen edellytyksistä, vaan Kreikan siviiliprosessilain 116 §:n 1 momentin ja 261 §:n sekä Kreikan asianajajien ammattieettisten sääntöjen rikkomiseen. On lisäksi todettava, että vaikka prosessuaalisen lojaalisuuden periaatteen voidaan katsoa olevan useiden jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksille yhteinen periaate, tällaista periaatetta ei ole toistaiseksi vahvistettu unionin oikeudessa.

158    On lisäksi muistettava, että yhtäältä SEUT 299 artiklan toisen kohdan sanamuodon mukaan ”täytäntöönpanoon sovelletaan sen valtion säännöksiä lainkäytöstä riita‑asioissa, jonka alueella täytäntöönpano tapahtuu”, ja toisaalta SEUT 299 artiklan neljännen kohdan mukaan kansallisten tuomioistuinten toimivaltaan kuuluu tutkia, onko päätös pantu täytäntöön oikeassa järjestyksessä.

159    Tältä osin on korostettava, että kansallisten tuomioistuinten toimivalta tutkia täytäntöönpanotoimenpiteiden laillisuutta ulottuu paitsi oikeusriitoihin, jotka koskevat Euroopan unionin neuvoston, komission tai EKP:n täytäntöönpanokelpoisia säädöksiä, joissa määrätään maksuvelvollisuus muulle kuin valtiolle, myös unionin tuomioistuinten tuomioiden pakkotäytäntöönpanoa koskeviin oikeusriitoihin SEUT 280 artiklan ja unionin tuomioistuimen perussäännön 60 artiklan mukaisesti.

160    Näin ollen – kuten komissio perustellusti väittää – on todettava, että Efeteio Athinonin tehtävänä oli käsiteltävässä asiassa tutkia, oliko komission asiamiesten toiminta 31.5.2016 annetun määräyksen Isotis v. komissio (C‑450/14 P, ei julkaistu, EU:C:2016:477) sekä 16.7.2014 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑59/11, EU:T:2014:679) ja 4.2.2016 annetun tuomion Isotis v. komissio (T‑562/13, ei julkaistu, EU:T:2016:63) pakkotäytäntöönpanon vastustamista koskevassa menettelyssä prosessuaalisen lojaalisuuden periaatteen ja erityisesti Kreikan siviiliprosessilain 116 §:n 1 momentin ja 261 §:n sekä Kreikan asianajajien ammattieettisten sääntöjen mukaista.

161    Tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa kantajien istunnossa esittämällä väitteellä, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida komission syyllistymistä prosessuaalisen lojaalisuuden periaatteen loukkaamiseen Efeteio Athinonissa, koska käsiteltävässä asiassa ainoastaan unionin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta käsitellä unionia tai sen henkilöstöä vastaan nostetut sopimussuhteen ulkopuolista unionin vastuuta koskevat kanteet.

162    Unionin yleisellä tuomioistuimella on tosin SEUT 268 artiklan mukaisesti toimivalta ratkaista SEUT 340 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettua vahingonkorvausta koskevat oikeusriidat, ja viimeksi mainitun artiklan mukaan ”sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun perusteella unioni korvaa toimielintensä ja henkilöstönsä tehtäviään suorittaessaan aiheuttaman vahingon jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisten yleisten periaatteiden mukaisesti”.

163    Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan voi SEUT 268 artiklan ja SEUT 340 artiklan toisen kohdan perusteella nostetun kanteen yhteydessä lausua väitteestä, jonka mukaan komissio on loukannut kansalliseen prosessioikeuteen kuuluvaa sääntöä, sellaisen oikeusriidan yhteydessä, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen tuomion pakkotäytäntöönpanoa kansallisessa tuomioistuimessa, ilman, että se loukkaa kyseiselle tuomioistuimelle SEUT 299 artiklassa nimenomaisesti varattuja oikeuksia ja siten EUT‑sopimuksessa määrättyä unionin tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten välistä toimivallanjakoa.

164    Tästä seuraa, että kantajien väite siitä, että toiminta, josta komissiota arvostellaan käsiteltävässä asiassa, on lainvastaista siltä osin kuin se loukkaa prosessuaalisen lojaalisuuden periaatetta, on hylättävä perusteettomana.

165    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että kantajat eivät ole pystyneet osoittamaan, että toiminta, josta komissiota arvostellaan asioissa T‑721/18 ja T‑81/19, merkitsi sellaisen oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeistä rikkomista edellä 132 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

166    Näin ollen kantajien sekä asiassa T‑721/18 että asiassa T‑81/19 esittämät ensimmäinen ja toinen korvausvaatimus on hylättävä edellä 108 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti ilman, että on tarpeen tutkia muita sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymisen edellytyksiä.

167    Tästä seuraa, että kanteet on jätettävä osittain tutkimatta ja hylättävä osittain perusteettomina.

 Oikeudenkäyntikulut

168    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinnet asian, ne on komission vaatimusten mukaisesti velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto)

on ratkaissut asiat seuraavasti:

1)      Kanteet hylätään.

2)      Zoï Apostolopoulou ja Anastasia ApostolopoulouChrysanthaki velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Costeira

Kancheva

Perišin

Julistettiin Luxemburgissa 21 päivänä joulukuuta 2021.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: kreikka.