Ennakkoratkaisupyyntö, jonka Tribunale ordinario di Roma (Italia) on esittänyt 22.4.2021 – DG v. Ministero dell'Interno - Dipartimento per le Libertà Civili e l'Immigrazione - Direzione Centrale dei Servizi Civili per L’Immigrazione e l’Asilo - Unità Dublino

(Asia C-254/21)

Oikeudenkäyntikieli: italia

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin

Tribunale ordinario di Roma (Italia)

Pääasian asianosaiset

Kantaja: DG

Vastaaja: Ministero dell’Interno – Dipartimento per le Libertà Civili e l’Immigrazione – Direzione Centrale dei Servizi Civili per L’Immigrazione e l’Asilo – Unità Dublino

Ennakkoratkaisukysymykset

Edellyttääkö Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan mukainen oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin sitä, että perusoikeuskirjan 4 ja 19 artiklan on katsottava tarjoavan nyt tarkasteltavan kaltaisessa tapauksessa suojaa myös sellaisen epäsuoran palauttamisen riskiä vastaan, joka on seurausta siirrosta sellaiseen unionin jäsenvaltioon, jossa ei ole Dublin-asetuksen¹ 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja systeemisiä puutteita (kun muita III ja IV luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa olevia jäsenvaltioita ei ole) ja joka on jo tutkinut ja hylännyt ensimmäisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen?

Onko jäsenvaltion tuomioistuimen, johon toinen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty ja jossa on nostettu Dublin-asetuksen 27 artiklan mukainen kanne – ja joka siten on toimivaltainen arvioimaan unionin sisällä tehtävän siirron mutta ei tekemään ratkaisua suojelua koskevassa hakemusasiassa – arvioitava epäsuoran palauttamisen riskiä kolmanteen maahan, kun jäsenvaltio, jossa ensimmäinen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on tehty, on arvioinut toisin direktiivin 2011/95/EU² 8 artiklassa tarkoitettua käsitettä ”suojelu alkuperämaassa”?

Onko epäsuoran palauttamisen riskin arviointi, joka tehdään sen seurauksena, että kaksi jäsenvaltiota ovat tulkinneet keskenään eri tavoin suojelun tarvetta alkuperämaassa, yhteensopiva asetuksen 3 artiklan 1 kohdan (toisen osan) kanssa ja sen yleisen kiellon kanssa, jonka mukaan kolmannen maan kansalaiset eivät saa päättää, mihin unionin jäsenvaltioon he haluavat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa?

Jos edeltäviin kysymyksiin vastataan myöntävästi:

Velvoittaako se, että sen valtion, johon hakija on ensimmäisen hakemuksen hylkäämisen jälkeen jättänyt toisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, tuomioistuin arvioi epäsuoran palauttamisen riskin olemassaoloa, soveltamaan asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa olevaa niin sanottua ”harkintavaltalauseketta”?

Mitä perusteita, III ja IV luvussa esitettyjen perusteiden lisäksi, tuomioistuimen pitää asetuksen 27 artiklan mukaisesti noudattaa epäsuoran palauttamisen riskin arvioimiseksi, kun otetaan huomioon, että ensimmäisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsitellyt valtio on jo sulkenut tällaisen riskin pois?

____________

¹     Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 604/2013(uudelleenlaadittu) (EUVL 2013, L 180, s.31.).

²     Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU (uudelleenlaadittu) (EUVL 2011, L 337, s.9.).