Language of document : ECLI:EU:T:2021:587

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)

15 päivänä syyskuuta 2021(*)

EU-tavaramerkki – Mitättömyysmenettely – EU-kuviomerkki PALLADIUM HOTELS & RESORTS – Mitättömyysvaatimuksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohta (josta on tullut asetuksen (EU) 2017/1001 60 artiklan 4 kohta) – Asetuksen N:o 207/2009 56 artiklan 3 kohta (josta on tullut asetuksen 2017/1001 63 artiklan 3 kohta)

Asiassa T-207/20,

Residencial Palladium, SL, kotipaikka Ibiza (Espanja), edustajanaan asianajaja D. Solana Giménez,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehenään J. Crespo Carrillo,

vastaajana,

jossa muuna osapuolena EUIPO:n valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä oli ja väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa on

Palladium Gestión, SL, kotipaikka Ibiza, edustajanaan asianajaja J. Rojo García-Lajara, hyväksytty Fiesta Hotels & Resorts, SL:n sijaantulijaksi;

jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu EUIPO:n neljännen valituslautakunnan 12.2.2020 tekemästä päätöksestä (asia R 231/2019-4), joka koskee Residencial Palladiumin ja Fiesta Hotels & Resortsin välistä mitättömyysmenettelyä,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja D. Spielmann sekä tuomarit O. Spineanu-Matei (esittelevä tuomari) ja R. Mastroianni,

kirjaaja: E. Coulon,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17.4.2020 jätetyn kannekirjelmän,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 16.7.2020 jätetyn EUIPO:n vastineen,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 7.8.2020 jätetyn väliintulijan vastineen,

ottaen huomioon 22.3.2021 annetun määräyksen, jolla on hyväksytty asianosaisen sijaan tulo,

ottaen huomioon 23.3.2021 toteutetun prosessinjohtotoimen sekä EUIPO:n ja väliintulijan unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 8.4.2021 ja 6.4.2021 jättämät vastaukset,

ottaen huomioon sen, etteivät asianosaiset ole kolmen viikon kuluessa siitä, kun niille on ilmoitettu kirjallisen käsittelyn päättymisestä, pyytäneet järjestämään suullista käsittelyä, ja päätettyään unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 106 artiklan 3 kohdan nojalla ratkaista asian ilman suullista käsittelyä,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Fiesta Hotels & Resorts, SL:n, jonka sijaan Palladium Gestión, SL on hyväksytty väliintulijaksi, oikeudellinen edeltäjä teki 30.10.2002 EU-tavaramerkin rekisteröintihakemuksen Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle (EUIPO) yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1) nojalla, sellaisena kuin se on muutettuna (korvattu yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna ja puolestaan korvattuna Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1)).

2        Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on seuraava kuviomerkki:

Image not found

3        Palvelut, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 43 ja vastaavat seuraavaa kuvausta: ”Ravitseminen; tilapäismajoitus”.

4        Haettu tavaramerkki rekisteröitiin 26.9.2005 numerolla 2915304. Rekisteröinti uudistettiin 30.10.2022 asti.

5        Residencial Palladium, SA vaati 2.3.2006 EUIPO:ta toteamaan riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi kaikkien niiden palveluiden osalta, joille se oli rekisteröity (mitättömyysmenettely 1544C; jäljempänä ensimmäinen mitättömyysvaatimus).

6        Mitättömyysvaatimuksen tueksi esitetyt mitättömyysperusteet olivat ne, joita tarkoitetaan asetuksen N:o 40/94 52 artiklan 1 kohdan a ja c alakohdassa (joista on tullut asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 1 kohdan a ja c alakohta, joista on tullut asetuksen 2017/1001 60 artiklan 1 kohdan a ja c alakohta).

7        EUIPO:ta vaadittiin 27.3.2006 siirtämään riidanalaisen tavaramerkin rekisteröinti väliintulijan oikeudellisen edeltäjän hyväksi; oikeudellinen edeltäjä sai tästä siirrosta tiedon 3.4.2006.

8        Residencial Palladium ilmoitti EUIPO:lle havaittujen puutteiden poistamiseksi annetun määräajan kuluessa 18.4.2006 luopuvansa ensimmäisestä mitättömyysvaatimuksesta.

9        Mitättömyysosasto päätti 26.4.2006 tekemällään päätöksellä mitättömyysmenettelyn 1544C.

10      Oikeudellisen muodon muuttumisen seurauksena Residencial Palladiumista tuli Residencial Palladium, SL, nyt käsiteltävän asian kantaja.

11      Kantaja vaati 20.6.2017 EUIPO:ta toteamaan riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi kaikkien niiden palveluiden osalta, joille se oli rekisteröity (mitättömyysmenettely 15119C; jäljempänä toinen mitättömyysvaatimus).

12      Toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitetyt mitättömyysperusteet olivat ne, joita tarkoitetaan yhtäältä asetuksen N:o 40/94 51 artiklan 1 kohdan b alakohdassa (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohta, josta on tullut asetuksen 2017/1001 59 artiklan 1 kohdan b alakohta), siltä osin kuin EU-tavaramerkki oli rekisteröity vilpillisessä mielessä, ja toisaalta asetuksen N:o 40/94 52 artiklan 1 kohdan c alakohdassa.

13      Mitättömyysosasto hylkäsi toisen mitättömyysvaatimuksen 30.11.2018 tekemällään päätöksellä sillä perusteella, ettei se ollut asetuksen 2017/1001 59 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla perusteltu eikä sitä voitu ottaa tutkittavaksi siltä osin kuin se koski asetuksen 2017/1001 60 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua perustetta. Viimeksi mainitun osalta mitättömyysosasto katsoi lähinnä, ettei kantaja voinut esittää asetuksen 2017/1001 60 artiklan 4 kohdan mukaisesti uutta mitättömyysvaatimusta sellaisten aikaisempien oikeuksien perusteella, joihin se olisi voinut vedota ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen tueksi.

14      Kantaja valitti 29.3.2019 EUIPO:n sisällä asetuksen 2017/1001 66–71 artiklan nojalla mitättömyysosaston päätöksestä ja täsmensi, ettei valitus koskenut sen vaatimuksen hylkäämistä siltä osin kuin vaatimus oli perustunut asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohtaan.

15      EUIPO:n neljäs valituslautakunta hylkäsi kantajan valituksen 12.2.2020 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös). Valituslautakunta toi kyseisen valituksen ulottuvuuden osalta esille, että valituksessa pyydettiin arvioimaan ainoastaan, oliko mitättömyysosasto todennut perustellusti, ettei mitättömyysvaatimusta voitu ottaa tutkittavaksi asetuksen 2017/1001 60 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Kyseisen säännöksen sisällön kerrattuaan valituslautakunta päätteli, että mitättömyysvaatimus oli jätettävä tutkimatta, jos seuraavat kaksi edellytystä täyttyvät: mitättömyysvaatimuksen esittäjä on jättänyt aiemmin samaa EU-tavaramerkkiä koskevan mitättömyysvaatimuksen ja uusi mitättömyysvaatimus perustuu samaan aiempaan oikeuteen tai muuhun oikeuteen kuin siihen, joka on ollut ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen perusteena, vaikka tähän muuhun oikeuteen olisi voitu vedota pätevällä tavalla jo ensimmäisessä mitättömyysvaatimuksessa. Koska se katsoi näiden edellytysten täyttyvän käsiteltävässä asiassa, se totesi, että mitättömyysvaatimus oli jätettävä tutkimatta.

 Vaatimukset

16      Kantaja vaatii lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen;

–        velvoittaa EUIPO:n tutkimaan mitättömyysvaatimuksen;

–        velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

17      EUIPO vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        siinä tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin toteaisi valituslautakunnan tulkinneen asetuksen 2017/1001 60 artiklan 4 kohtaa asianmukaisella tavalla sanamuodon mukaan, hylkää kanteen ja velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut;

–        siinä tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin toteaisi valituslautakunnan tulkinneen asetuksen 2017/1001 60 artiklan 4 kohtaa virheellisesti, kun se ei ole ottanut huomioon kyseisen säännöksen tarkoitusta teleologisen tulkinnan mukaisesti, kumoaa riidanalaisen päätöksen ja velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

18      Väliintulija vaatii lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen;

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

 Unionin yleisen tuomioistuimen toimivalta tutkia kantajan toinen vaatimus

19      Kantaja vaatii toisella vaatimuksellaan unionin yleistä tuomioistuinta velvoittamaan EUIPO:n tutkimaan toisen mitättömyysvaatimuksen. Tältä osin on riittävää muistuttaa, ettei unionin yleisellä tuomioistuimella ole toimivaltaa antaa määräyksiä Euroopan unionin toimielimille, elimille ja laitoksille (ks. vastaavasti määräys 26.10.1995, Pevasa ja Inpesca v. komissio, C-199/94 P ja C-200/94 P, EU:C:1995:360, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; ks. vastaavasti myös tuomio 25.9.2018, Ruotsi v. komissio, T-260/16, EU:T:2018:597, 104 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

20      Tästä seuraa, että kantajan toinen vaatimus, jolla kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta antamaan määräyksen EUIPO:lle, on hylättävä, sillä se on esitetty tuomioistuimessa, joka ei ole toimivaltainen tutkimaan sitä.

 Pääasia

21      Alkuun on huomautettava, että kun otetaan huomioon kyseisen rekisteröintihakemuksen jättämispäivä eli 30.10.2002, joka on ratkaiseva sovellettavan aineellisen oikeuden määräytymisen kannalta, käsiteltävän asian tosiseikkoihin sovelletaan asetuksen N:o 40/94, sellaisena kuin se on muutettuna, aineellisia säännöksiä (ks. vastaavasti määräys 5.10.2004, Alcon v. SMHV, C-192/03 P, EU:C:2004:587, 39 ja 40 kohta, ja tuomio 23.4.2020, Gugler France v. Gugler ja EUIPO, C-736/18 P, ei julkaistu, EU:C:2020:308, 3 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Käsiteltävän asian aineellisten sääntöjen osalta valituslautakunnan riidanalaisessa päätöksessä, kantajan esittämissä väitteissä sekä EUIPO:n ja väliintulijan kirjelmissä tehdyillä viittauksilla asetuksen 2017/1001 8 artiklan 4 kohtaan ja 60 artiklan 1 kohdan c alakohtaan on ymmärrettävä tarkoitettavan asetuksen N:o 40/94, sellaisena kuin se on muutettuna, 8 artiklan 4 kohtaa ja 52 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, jotka ovat ensin mainittujen kanssa saman sisältöiset.

22      Lisäksi siltä osin kuin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan menettelysääntöjä katsotaan yleensä voitavan soveltaa sinä päivänä, jona ne tulevat voimaan (ks. tuomio 11.12.2012, komissio v. Espanja, C-610/10, EU:C:2012:781, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), esillä olevassa oikeusriidassa sovelletaan asetuksen N:o 207/2009, sellaisena kuin se on muutettuna, sekä asetuksen 2017/1001 menettelysääntöjä. Käsiteltävän asian menettelysääntöjen osalta valituslautakunnan riidanalaisessa päätöksessä, kantajan esittämissä väitteissä sekä EUIPO:n ja väliintulijan kirjelmissä tehdyillä viittauksilla asetuksen 2017/1001 60 artiklan 4 kohtaan ja 63 artiklan 3 kohtaan on näin ollen ymmärrettävä tarkoitettavan asetuksen N:o 207/2009, sellaisena kuin se on muutettuna, 53 artiklan 4 kohtaa ja 56 artiklan 3 kohtaa, jotka ovat ensin mainittujen kanssa saman sisältöiset.

23      Kantaja esittää kanteensa tueksi yhden ainoan kanneperusteen, joka koskee olennaisin osin asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan rikkomista.

24      Kantaja väittää, että valituslautakunta on tehnyt oikeudellisen virheen tulkitessaan asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohtaa, minkä johdosta se on todennut virheellisesti, ettei toista mitättömyysvaatimusta voida ottaa tutkittavaksi kyseisen säännöksen nojalla. Kantaja esittää aluksi perustelut, joiden vuoksi se oli esittänyt kyseisen vaatimuksen, ja mainitsee unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka liittyy sen oikeuksiin ilmaisun ”palladium” osalta.

25      EUIPO katsoo, ettei kantajan esittämillä seikoilla, jotka koskevat samojen asianosaisten välillä käytyyn aiempaan asiaan liittyviä unionin tuomioistuinten tuomioita, ole merkitystä käsiteltävässä asiassa. Lisäksi EUIPO ilmoittaa jättävänsä unionin yleisen tuomioistuimen harkittavaksi, onko valituslautakunta tulkinnut virheellisesti asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohtaa sanamuodon mukaisesti, kun sen olisi pitänyt käyttää kyseisen säännöksen teleologista tulkintaa.

26      Väliintulija kiistää kantajan väitteet. Väliintulija täsmentää ensin, että kantajan aluksi mainitsemat tuomiot koskevat menettelyitä, joissa ei ole kyse riidanalaisesta tavaramerkistä. Väliintulijan mukaan on mahdotonta päätellä, että kyseessä olevaa merkkiä on käytetty tosiasiallisesti ja riittävästi Espanjassa ennen 30.10.2002. Toinen mitättömyysvaatimus on sitä paitsi vanhentunut ehdottomalla tavalla, eikä riidanalainen tavaramerkki ollut enää riitautettavissa kantajan toimien takia. Väliintulija katsoo vielä, että asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohtaa voidaan soveltaa käsiteltävässä asiassa.

27      On todettava, että vaikka kantajasta oli välttämätöntä esittää perusteet, joiden nojalla se oli esittänyt toisen mitättömyysvaatimuksen, ja mainita unionin oikeuskäytäntöä, joka koski kantajalle ilmaisun ”palladium” osalta kuuluvia oikeuksia, kantaja ei ole esittänyt tässä yhteydessä mitään perustelua, joka tukisi sen ainoaa kanneperustetta. Joka tapauksessa nämä seikat ovat merkityksettömiä käsiteltävässä asiassa. Kuten väliintulija tuo esille, kantajan mainitsemat tuomiot eivät koske riidanalaiseen tavaramerkkiin liittyviä menettelyjä, ja, kuten EUIPO tuo esille, asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 4 kohdan ja saman asetuksen 52 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamiseksi on riittävää, että kyseisissä säännöksissä vahvistetut vaatimukset täyttyvät, eikä niissä kummassakaan edellytetä, että unionin tuomioistuimet ovat hyväksyneet vaatimuksen tueksi esitettävän rekisteröimättömän aikaisemman oikeuden. Asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan soveltaminen ei näin ollen riipu tällaisesta hyväksynnästä.

28      Lisäksi on hylättävä väliintulijan väite, jonka mukaan on mahdotonta todeta, että vaatimuksen tueksi esitetty aikaisempi merkki oli ollut ennen 30.10.2002 Espanjassa tosiasiallisessa käytössä, joka ei ollut vain paikallista vaan riittävän merkittävää niin, että EU-tavaramerkin rekisteröinti oli kumottava. Tämä väite koskee nimittäin toisen mitättömyysvaatimuksen asiasisällön tutkimista, ei vaatimuksen tutkittavaksi ottamista. Samasta syystä on hylättävä myös väliintulijan väitteet, joiden mukaan toinen mitättömyysvaatimus on ”vanhentunut ehdottomalla tavalla” ja toimet, joilla kantaja nimenomaisesti luopui riidanalaiseen tavaramerkkiin liittyvästä ensimmäisestä mitättömyysvaatimuksesta ja luovutti myöhemmin väliintulijalle kansainvälisen rekisteröinnin haltijuuden, aiheuttivat sen, etteivät kansainvälinen tavaramerkki eikä riidanalainen tavaramerkki ole riitautettavissa.

29      Kantajan väitteistä, joiden mukaan valituslautakunta on soveltanut virheellisesti asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohtaa käsiteltävässä asiassa, on tuotava esille, että osapuolet ovat erimielisiä yhtäältä kyseisen säännöksen tulkinnasta ja sen suhteesta saman asetuksen 56 artiklan 3 kohtaan sekä toisaalta sen soveltamisesta käsiteltävässä asiassa.

 Asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan tulkinta ja sen suhde saman asetuksen 56 artiklan 3 kohtaan

30      On muistettava, että asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan mukaan kyseisen 53 artiklan 1 tai 2 kohdassa tarkoitetun oikeuden haltija, joka on aikaisemmin vaatinut EU-tavaramerkin mitätöimistä tai esittänyt loukkauskanteeseen kohdistuvan vastakanteen, ei voi esittää uutta mitättömyysvaatimusta tai loukkauskanteeseen kohdistuvaa vastakannetta jonkin muun tällaisen oikeuden osalta, johon hän olisi voinut vedota ensimmäisessä vaatimuksessaan.

31      Asetuksen N:o 207/2009 56 artiklan 3 kohdan mukaan menettämis- tai mitättömyysvaatimusta ei voida ottaa tutkittavaksi, jos samaa asiaa ja syytä koskevasta ja samojen osapuolien välisestä vaatimuksesta on jo joko EUIPO:n tai saman asetuksen 95 artiklassa tarkoitetun EU-tavaramerkkejä käsittelevän tuomioistuimen antama ratkaisu ja EUIPO:n tai kyseisen tuomioistuimen kyseisestä vaatimuksesta tekemä päätös on tullut lainvoimaiseksi.

32      Valituslautakunta katsoi riidanalaisessa päätöksessä, että asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan perusteella toinen mitättömyysvaatimus oli jätettävä tutkimatta. Läpikäytyään kyseisen säännöksen sisällön valituslautakunta päätteli, että mitättömyysvaatimus oli jätettävä tutkimatta, jos kaksi edellytystä täyttyi, kuten käsiteltävässä asiassa.

33      Valituslautakunta katsoi ensimmäisenä edellytyksenä olevan, että mitättömyysvaatimuksen esittäjä on jättänyt aiemmin samaa EU-tavaramerkkiä koskevan mitättömyysvaatimuksen; asianosaiset eivät ole riitauttaneet tätä.

34      Valituslautakunnan mukaan toinen edellytys on, että uusi mitättömyysvaatimus perustuu samaan aikaisempaan oikeuteen tai muuhun oikeuteen kuin siihen, joka on ollut ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen perusteena, vaikka tähän muuhun oikeuteen olisi voitu vedota pätevällä tavalla ensimmäisessä vaatimuksessa. Valituslautakunnan mukaan tästä seuraa, että jos uutta mitättömyysvaatimusta ei voida esittää sellaisten aikaisempien oikeuksien perusteella, jotka eivät ole olleet ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen perusteena, ei sitä voida esittää etenkään sellaisen oikeuden perusteella, johon ensimmäinen mitättömyysvaatimus perustui. Tämä sääntö perustuu ajatukseen siitä, että voitettuaan asian ensimmäisessä mitättömyysmenettelyssä EU-tavaramerkin haltija voi olla varma, ettei sama mitättömyysvaatimuksen esittäjä voi riitauttaa kyseistä tavaramerkkiä uudelleen. Valituslautakunta huomautti lisäksi lähinnä, että toisin kuin asetuksen N:o 207/2009 56 artiklan 3 kohdassa, saman asetuksen 53 artiklan 4 kohdassa ei täsmennetä, että kyseisen kohdan soveltaminen edellyttää, että EUIPO on antanut asiakysymystä koskevan päätöksen ensimmäisestä mitättömyysvaatimuksesta. Valituslautakunnan mukaan viimeksi mainitun säännöksen tähän liittyvä epätarkkuus ei vaikuta pelkältä lainsäätäjän erehdykseltä, vaan pikemmin tarkoitukselliselta valinnalta.

35      Kantaja ja väliintulija ovat yhtä mieltä siitä, ettei asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan soveltaminen edellytä, että ensimmäisestä mitättömyysvaatimuksesta on annettu asiakysymystä koskeva päätös, toisin kuin saman asetuksen 56 artiklan 3 kohdan soveltaminen. Kantaja riitauttaa kuitenkin sen valituslautakunnan näkemyksen, että asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohtaa voidaan soveltaa sekä silloin, kun uuden mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyyn oikeuteen on vedottu jo ensimmäisessä mitättömyysvaatimuksessa, että silloin, kun näin ei ole tehty.

36      EUIPO ehdottaa, että asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohtaa voidaan tulkinta kahdella tavalla, jotka johtavat käsiteltävässä asiassa vastakkaisiin päätelmiin. EUIPO:n mukaan sanamuodon mukaisen tulkinnan perusteella kyseisen säännöksen soveltaminen ei edellytä ensimmäisestä mitättömyysvaatimuksesta annettua asiakysymystä koskevaa päätöstä, toisin kuin teleologisen tulkinnan perusteella. Jälkimmäisessä tilanteessa asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohtaa sovelletaan siis ainoastaan saman asetuksen 56 artiklan 3 kohdan täydennykseksi tarvittaessa sen mukaan, perustuvatko ensimmäinen mitättömyysvaatimus ja uusi mitättömyysvaatimus yhteen tai useampaan samaan aikaisempaan oikeuteen.

37      Aluksi on tuotava esille, kuten EUIPO korostaa, ettei asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohtaa ole tulkittu oikeuskäytännössä.

38      Sitten on todettava, että osapuolten välinen väittely keskittyy olennaisesti kahteen kysymykseen: yhtäältä siihen, onko ensimmäisestä mitättömyysvaatimuksesta annettu asiakysymystä koskeva päätös välttämätön, kun huomioon otetaan erityisesti asetuksen N:o 207/2009 56 artiklan 3 kohdan sanamuoto, ja toisaalta siihen, onko sillä seikalla merkitystä, perustuvatko mitättömyysvaatimukset yhteen tai useampaan samaan aikaisempaan oikeuteen.

39      Tältä osin on tuotava esille, että asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan tulkinta ja suhde saman asetuksen 56 artiklan 3 kohtaan edellyttävät, kuten kantaja ja EUIPO tuovat esille, että yhteen tai useampaan samaan asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 1 tai 2 kohdassa mainittuun aikaisempaan oikeuteen perustuvat mitättömyysvaatimukset on erotettava muihin aikaisempiin oikeuksiin perustuvista mitättömyysvaatimuksista.

–       Samaan aikaisempaan oikeuteen perustuvat mitättömyysvaatimukset

40      Kuten edellä tämän tuomion 31 kohdassa muistutetaan, asetuksen N:o 207/2009 56 artiklan 3 kohdan mukaan menettämis- tai mitättömyysvaatimusta ei voida ottaa tutkittavaksi, jos samaa asiaa ja syytä koskevasta ja samojen osapuolien välisestä vaatimuksesta on jo olemassa erityisesti EUIPO:n ratkaisu ja EUIPO:n päätöksestä on jo tullut lainvoimainen.

41      Asetuksen N:o 207/2009 56 artiklan 3 kohdassa tarkoitetaan siten tilannetta, jossa uusi mitättömyysvaatimus perustuu yhteen tai useampaan samaan aikaisempaan oikeuteen kuin ensimmäinen mitättömyysvaatimus.

42      Lisäksi on otettava huomioon, että koska asetuksen N:o 207/2009 56 artiklan 3 kohdan sanamuodosta seuraa, että siinä säädetty tutkimatta jättäminen edellyttää, että asiakysymystä koskeva päätös on annettu ja siitä on tullut lopullinen, uutta mitättömyysvaatimusta ei voida tutkia etenkään silloin, jos ensimmäistä mitättömyysvaatimusta ei ole otettu tutkittavaksi tai jos siitä on luovuttu, ennen kuin ensimmäistä vaatimusta koskevasta päätöksestä on tullut lopullinen.

–       Muihin aikaisempiin oikeuksiin perustuvat mitättömyysvaatimukset

43      Kun huomioon otetaan edellä tämän tuomion 30 kohdassa kerrattu asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan sisältö, mitättömyysvaatimuksen esittäjä ei voi esittää uutta vaatimusta saman asetuksen 53 artiklan 1 tai 2 kohdassa mainitun sellaisen aikaisemman oikeuden perusteella, johon hän olisi voinut vedota ensimmäisessä vaatimuksessaan. Kuten EUIPO väittää asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan sanamuodon mukaisen tulkintansa yhteydessä ja kuten myös väliintulija väittää, tällainen uusi vaatimus on jätettävä tutkimatta riippumatta yhtäältä siitä, onko ensimmäistä mitättömyysvaatimusta koskeva menettely päättynyt vai meneillään, ja toisaalta siitä, onko ensimmäisestä vaatimuksesta annettu asiakysymystä koskeva päätös, kuten valituslautakunta on katsonut (riidanalaisen päätöksen 33 kohta).

44      Asiakysymystä koskevan päätöksen olemassaoloon liittyvästä edellytyksestä ei nimittäin säädetä asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan sanamuodossa, eikä tällaista edellytystä voida asettaa kyseisen säännöksen tarkoituksen perusteella. Muutoin usean aikaisemman oikeuden haltijan mahdollisuudet esittää mitättömyysvaatimuksia laajenisivat perusteettomasti. Usean aikaisemman oikeuden haltija voisi esittää näiden oikeuksien perusteella samaa EU-tavaramerkkiä koskevia useita peräkkäisiä mitättömyysvaatimuksia, mikä olisi vastoin kyseisen säännöksen tarkoitusta, jonka mukaan mitättömyysvaatimuksen esittäjän ei tule antaa esittää erillisiä vaatimuksia, jotka perustuisivat useaan erilaiseen asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 1 ja 2 kohdassa mainittuun aikaisempaan oikeuteen, jos näihin oikeuksiin olisi voitu vedota ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen esittämisen yhteydessä. EUIPO:n ehdottamaa teleologista tulkintaa ei näin ollen voida hyväksyä.

45      Asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan tarkoituksesta seuraa lisäksi, että kyseistä säännöstä voidaan soveltaa, vaikka ensimmäisestä mitättömyysvaatimuksesta on luovuttu tai sitä ei ole otettu tutkittavaksi, sillä pelkkä ensimmäisen vaatimuksen esittäminen on riittävää.

46      Valituslautakunnan tulkinta, jota väliintulija tukee ja jonka mukaan asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohtaa sovelletaan paitsi silloin, kun saman asetuksen 53 artiklan 1 tai 2 kohdassa mainitun aikaisemman oikeuden haltija on esittänyt ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen, joka perustuu muuhun aikaisempaan oikeuteen kuin uusi mitättömyysvaatimus, myös silloin, kun nämä mitättömyysvaatimukset perustuvat samaan aikaisempaan oikeuteen, on sitä vastoin hylättävä. Valituslautakunta katsoi tässä yhteydessä, että jos uutta mitättömyysvaatimusta ei voida esittää sellaisten aikaisempien oikeuksien perusteella, jotka eivät ole olleet ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen perusteena, ei sitä voida esittää etenkään sellaisen oikeuden perusteella, johon ensimmäinen vaatimus perustui. Tällaista tulkintaa ei voida mitenkään hyväksyä. Se olisi yhtäältä vastoin lainsäätäjän tahtoa ja asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan selkeää sanamuotoa, jossa mainitaan ainoastaan erilaiset aikaisemmat oikeudet, ei samaa oikeutta. Se estäisi toisaalta saman asetuksen 56 artiklan 3 kohdan tehokkaan vaikutuksen ja olisi jopa vastoin kyseisen kohdan säännöksiä. Kyseisen tulkinnan mukaan mitättömyysvaatimus, joka perustuu asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 1 tai 2 kohdassa mainittuun samaan aikaisempaan oikeuteen kuin ensimmäinen mitättömyysvaatimus, on nimittäin jätettävä tutkimatta, vaikka viimeksi mainitusta ei olisi annettu asiakysymystä koskevaa päätöstä, josta olisi tullut lopullinen.

–       Asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan ja 56 artiklan 3 kohdan suhdetta koskeva välipäätelmä

47      Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, että kun asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 1 tai 2 kohdassa tarkoitettuun aikaisempaan oikeuteen vedotaan uuden mitättömyysvaatimuksen tueksi, voidaan soveltaa saman asetuksen 56 artiklan 3 kohtaa. Uusi mitättömyysvaatimus on jätettävä tutkimatta, jos se koskee samaa asiaa ja syytä sekä samoja osapuolia kuin ensimmäinen vaatimus, josta on annettu asiakysymystä koskeva päätös, josta on tullut lopullinen.

48      Sen sijaan silloin, kun asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 1 tai 2 kohdassa tarkoitettuun aikaisempaan oikeuteen vedotaan uuden mitättömyysvaatimuksen tueksi, vaikka kyseinen oikeus olisi voitu esittää ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen perusteeksi, mutta näin ei ole tehty, sovelletaan asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohtaa. Uusi mitättömyysvaatimus on jätettävä tällöin tutkimatta.

49      Tästä seuraa, että valituslautakunta on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohtaa oli sovellettava sekä silloin, kun uuden mitättömyysvaatimuksen tueksi on vedottu muuhun aikaisempaan oikeuteen, että silloin, kun sen tueksi on vedottu samaan aikaisempaan oikeuteen (riidanalaisen päätöksen 23 ja 24 kohta).

50      Tämä oikeudellinen virhe voi johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen vain siinä tapauksessa, että ensimmäinen ja toinen mitättömyysvaatimus perustuvat yhteen tai useampaan asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 1 tai 2 kohdassa tarkoitettuun samaan aikaisempaan oikeuteen.

 Asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan soveltaminen käsiteltävässä asiassa

51      On tuotava esille, etteivät osapuolet ole riitauttaneet sitä, että ensimmäisen ja toisen mitättömyysvaatimuksen esittäneet oikeushenkilöt olivat samat, joten edellä tämän tuomion 33 kohdassa mainittu asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan ensimmäinen edellytys täyttyy käsiteltävässä asiassa, kuten valituslautakunta on katsonut.

52      Valituslautakunta on tuonut esille edellä tämän tuomion 34 kohdassa mainitun, asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdassa säädetyn toisen edellytyksen osalta, että käsiteltävässä asiassa minkään asiakirja-aineistoon sisältyvän seikan perusteella ei yhtäältä voida päätellä, että kyseiset kaksi liike-elämässä käytettyä merkkiä, joihin kantaja vetoaa toisessa mitättömyysvaatimuksessa, oli saatu vasta ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen jättämispäivän jälkeen, eikä kantaja ole toisaalta esittänyt tältä osin mitään perustelua. Valituslautakunta on todennut mitättömyysosaston katsoneen perustellusti, että käsiteltävässä asiassa voitiin soveltaa asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohtaa, vaikka ensimmäisestä mitättömyysvaatimuksesta ei ole asiakysymystä koskevaa päätöstä.

53      Kantaja ja väliintulija ovat erimielisiä siitä, täyttyykö edellä tämän tuomion 34 kohdassa mainittu toinen edellytys käsiteltävässä asiassa. Kantaja väittää, että ensimmäinen mitättömyysvaatimus ei ole oikeudellisesti olemassa, minkä EUIPO ja väliintulija kiistävät. Lisäksi kantaja väittää, että toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitetty aikaisempi tavaramerkki oli esitetty jo ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen tueksi, minkä väliintulija kiistää ja mihin EUIPO ei ota nimenomaisesti kantaa vastineessa.

–       Ensimmäinen mitättömyysvaatimus

54      Aluksi on todettava, kuten EUIPO ja väliintulija tuovat esille, että kantaja väittää virheellisesti, ettei ensimmäinen mitättömyysvaatimus olisi olemassa. Siltä osin kuin kantaja väittää, että asetuksen 2017/1001 täydentämisestä ja delegoidun asetuksen (EU) 2017/1430 kumoamisesta 5.3.2018 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2018/625 (EUVL 2018, L 104, s. 1) 15 artiklan mukaisesti ensimmäistä mitättömyysvaatimusta ei tule katsoa jätetyksi, on nimittäin todettava, ettei kyseistä artiklaa sovellettu ensimmäisen vaatimuksen jättämishetkellä. Joka tapauksessa tuolloin sovelletun säännöksen eli asetuksen N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 (EYVL 1995, L 303, s. 1) 39 säännön 2 kohdan mukaan mitättömyysvaatimusta ei pidetä jätettynä, jos vaadittavia maksuja ei ole maksettu – ei siis silloin, jos vaatimuksesta on luovuttu – ja samoin on delegoidun asetuksen 2018/625 15 artiklan 1 kohdan mukaan. Lisäksi, kuten EUIPO tuo esille, ensimmäisestä mitättömyysvaatimuksesta on tehty mitättömyysosaston päätös 26.4.2006 sen jälkeen, kun kantaja luopui vaatimuksesta.

55      Sitten on todettava, että ensimmäinen mitättömyysvaatimus on otettu tutkittavaksi. Vaikka mitättömyysosasto mainitsee 17.3.2006 antamassaan tiedonannossa, että kyseinen vaatimus oli saatettava sääntöjen mukaiseksi, jotta se voitaisiin tutkia, se toteaa nimittäin 26.4.2006 tekemässään päätöksessä julistaessaan menettelyn päättyneeksi kantajan luopumisen vuoksi, että mitättömyysvaatimus oli otettava tutkittavaksi, toisin kuin kantaja väittää.

56      Vaikkei voida katsoa, että ensimmäisestä mitättömyysvaatimuksesta olisi annettu asiakysymystä koskeva päätös, josta on tullut lopullinen, mitä yksikään osapuolista ei sitä paitsi väitä, ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen on näin ollen katsottava olevan oikeudellisesti olemassa.

–       Ensimmäisen ja toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitetyt oikeudet

57      On todettava, että kantaja ja väliintulijat ovat unionin yleiselle tuomioistuimelle esittämissään kirjelmissä erimielisiä siitä, mikä yksi tai useampi aikaisempi oikeus on esitetty ensimmäisen ja toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi. Kantaja väittää, että näiden kahden vaatimuksen perusteeksi on esitetty sama aikaisempi oikeus eli merkki ”Grand Hotel Palladium”. Väliintulija väittää sitä vastoin, ettei ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen yhteydessä ole vedottu rekisteröimättömään liikenimeen ”Grand Hotel Palladium”, vaan kyseinen vaatimus perustui kolmeen kansalliseen tavaramerkkiin sekä yritysnimeen ”Residencial Palladium, SA”. EUIPO ei ota vastineessaan kantaa nimenomaisesti tähän kysymykseen.

58      Valituslautakunta on tuonut riidanalaisessa päätöksessä esille, että ensimmäinen mitättömyysvaatimus perustui kahteen aikaisempaan kansalliseen tavaramerkkiin sekä kahteen liike-elämässä käytettyyn merkkiin, joiden vaikutusalue ei ollut vain paikallinen (riidanalaisen päätöksen 2 ja 3 kohta), ja että toinen mitättömyysvaatimus perustui kahteen liike-elämässä käytettyyn merkkiin, joiden vaikutusalue ei ollut vain paikallinen (riidanalaisen päätöksen 8 kohta). Valituslautakunta ei kuitenkaan kuvaillut kummankaan vaatimuksen tueksi esitettyjä oikeuksia eikä täsmentänyt etenkään liike-elämässä käytettyjen merkkien osalta niiden luonnetta ja niihin sisältyviä sanaosia.

59      Lisäksi esillä olevaa menettelyä koskevasta EUIPO:n hallinnollisesta asiakirja-aineistosta ilmenee ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen osalta, että kantaja on ilmoittanut perustaneensa kyseisen ensimmäisen vaatimuksen liike-elämässä käytetylle merkille, jonka vaikutusalue ei ollut vain paikallinen, sekä kolmelle aikaisemmalle kansalliselle tavaramerkille. Se on siis täsmentänyt, että kyseiset tavaramerkit olivat espanjalaiset tavaramerkit numero 94047 ja numero 2503994 sekä italialainen tavaramerkki numero 597136. Se on rastittanut vaatimuksen perusteeksi esitetyn merkin osalta ruudun ”yrityksen nimi” ja merkinnyt maininnan ”sanamerkki Residencial Palladium”, ja sitten se on täsmentänyt selvitykselle varatussa osassa, että yhtiön toimintaan kuului Grand Hotel Palladium -hotellin hallinnointi; seuraavalla sivulla se on selittänyt, että yrityksen nimen vaikutusalue ei ollut vain paikallinen, vaan Grand Hotel Palladium -hotelli oli erittäin tunnettu.

60      Lisäksi esillä olevaa menettelyä koskevasta EUIPO:n hallinnollisesta asiakirja-aineistosta ilmenee toisen mitättömyysvaatimuksen osalta, että kantaja on vedonnut kyseisen vaatimuksen tueksi liike-elämässä käytettyyn merkkiin, jonka vaikutusalue ei ollut vain paikallinen. Kantaja on rastittanut ruudut ”kaupallinen nimi” ja ”yrityksen nimi” ja maininnut merkin ”Grand Hotel Palladium”, ja sitten kantaja on selvittänyt käyttävänsä kaupallista nimeä ”Grand Hotel Palladium”.

61      Edellä esitetystä seuraa, että ensinnäkään riidanalaisen päätöksen perusteella ei voida yksilöidä riittävän selkeästi ja täsmällisesti ensimmäisen ja toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyjä aikaisempia oikeuksia; että toiseksi ei voida osoittaa, että tähän liittyvät valituslautakunnan väitteet olisivat EUIPO:ssa käytävän menettelyn hallinnolliseen asiakirja-aineistoon sisältyvien tietojen mukaisia, ja kolmanneksi valituslautakunnan toteamusten perusteella ei voida ymmärtää eikä päätellä toisen mitättömyysvaatimuksen perustuneen yhteen tai useampaan samaan aikaisempaan oikeuteen kuin ensimmäinen mitättömyysvaatimus. Tällainen täsmennys on kuitenkin välttämätön, jotta voidaan selvittää, aiheutuuko valituslautakunnan oikeudellisesta virheestä seurauksia käsiteltävässä asiassa (ks. edellä tämän tuomion 50 kohta).

62      Kun otetaan huomioon nämä, edellä tämän tuomion 61 kohdassa esille otetut puutteet ja epätarkkuudet riidanalaisen päätöksen perusteluissa, on syytä tuoda esille, että hyvää hallintoa koskevaan oikeuteen sisältyy Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan mukaisesti hallintoelinten velvoite perustella päätöksensä. Tällä velvoitteella, joka perustuu myös asetuksen 2017/1001 94 artiklaan, on kaksi tavoitetta: antaa yhtäältä asianomaisille tieto toteutetun toimenpiteen perusteluista, jotta nämä voisivat puolustaa oikeuksiaan, ja toisaalta antaa unionin tuomioistuimille mahdollisuus tutkia kyseisen päätöksen laillisuus (ks. vastaavasti tuomio 10.5.2012, Rubinstein ja L’Oréal v. SMHV, C-100/11 P, EU:C:2012:285, 111 kohta, ja tuomio 17.3.2016, Naazneen Investments v. SMHV, C-252/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:178, 29 kohta).

63      Tällä velvoitteella on sama ulottuvuus kuin SEUT 296 artiklan toiseen kohtaan perustuvalla velvoitteella, jonka mukaan perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimen tekijän päättely, mutta perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, sillä tutkittaessa, täyttävätkö toimen perustelut kyseiset vaatimukset, on otettava kuitenkin huomioon toimen sanamuodon lisäksi myös sen asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. vastaavasti tuomio 21.10.2004, KWS Saat v. SMHV, C-447/02 P, EU:C:2004:649, 63–65 kohta, ja määräys 14.4.2016, KS Sports v. EUIPO, C-480/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:266, 32 kohta).

64      Perustelujen puuttumista tai riittämättömyyttä koskeva toteamus merkitsee SEUT 263 artiklassa tarkoitettua olennaisten menettelymääräysten rikkomista ja muodostaa oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvan perusteen, joka unionin tuomioistuinten on tutkittava viran puolesta (tuomio 2.4.1998, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, C-367/95 P, EU:C:1998:154, 67 kohta).

65      Näissä olosuhteissa unionin yleinen tuomioistuin on päättänyt edellä tämän tuomion 62–64 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti tutkia viran puolesta, onko valituslautakunta noudattanut perusteluvelvollisuuttaan, ja se on kehottanut unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 89 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena asianosaisia ja väliintulijaa ottamaan kirjallisesti kantaa tähän kysymykseen. Etenkin kantajaa ja EUIPO:ta on kehotettu ilmoittamaan täsmällisesti, mihin yhteen tai useampaan aikaisempaan oikeuteen ensimmäinen ja toinen mitättömyysvaatimus perustuivat; väliintulija on ottanut kantaa tähän kysymykseen vastineessaan. Lisäksi asianosaisia ja väliintulijaa pyydettiin esittämään huomautuksensa siitä, että unionin tuomioistuin tutkisi mahdollisesti viran puolesta, onko valituslautakunta laiminlyönyt asetuksen N:o 2017/1001 94 artiklassa säädetyn perusteluvelvollisuuden. Tältä osin niitä kehotettiin ilmoittamaan, katsoivatko ne, että riidanalaisen päätöksen perusteella voidaan yhtäältä yksilöidä ensimmäisen ja toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitetyt aikaisemmat oikeudet ja että toisaalta siitä selviää, oliko toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyyn yhteen tai useampaan oikeuteen vedottu ensimmäisessä mitättömyysvaatimuksessa.

66      On todettava, että kantaja ei vastannut unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin asetetussa määräajassa.

67      EUIPO täsmentää vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäiseen kysymykseen, että oikeudet, joihin kantaja vetosi, oli saatu ennen ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen esittämistä. Se tuo esille, että kyseinen vaatimus perustui kolmeen kansalliseen tavaramerkkiin eli espanjalaisiin tavaramerkkeihin numero 94047 ja numero 2503994, joista ensin mainittu on rekisteröity 16.5.2001 ja viimeksi mainittu 1.5.2003, ja italialaiseen tavaramerkkiin numero 597136, joka on rekisteröity 4.5.1993, sekä yrityksen nimeen ”Residencial Palladium”. Lisäksi se tuo esille, että toinen mitättömyysvaatimus perustui rekisteröimättömään kaupalliseen nimeen ja yrityksen nimeen ”Grand Hotel Palladium”. On siis todettava, että EUIPO:n mainitsemat oikeudet vastaavat olennaisin osin oikeuksia, jotka väliintulijan oikeudellinen edeltäjä mainitsee vastineessaan.

68      Unionin yleisen tuomioistuimen toiseen kysymykseen annetusta vastauksesta on tuotava ensin esille, että vaikka EUIPO myöntää, että riidanalaisessa päätöksessä on virheellinen maininta, joka koskee ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyjä oikeuksia, ja että se olisi voinut olla selväsanaisempi siltä osin, mihin oikeuteen toisessa mitättömyysvaatimuksessa vedottiin, tuomalla myös yleisemmin esille riidanalaisen päätöksen implisiittiset perustelut, EUIPO ja väliintulija katsovat, että kyseinen päätös on perusteltu riittävällä tavalla ja että siitä selviää, onko toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyyn yhteen tai useampaan oikeuteen vedottu ensimmäisessä mitättömyysvaatimuksessa. On kuitenkin todettava, että EUIPO:n ja väliintulijan tulkinnat riidanalaisesta päätöksestä ovat täsmälleen vastakkaiset viimeksi mainitun seikan osalta. EUIPO nimittäin katsoo, että riidanalaisen päätöksen perusteella selviää, että toisen mitättömyysvaatimuksen perusteena olleeseen oikeuteen ei ollut vedottu ensimmäisessä mitättömyysvaatimuksessa. Väliintulija katsoo sitä vastoin, että riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyihin oikeuksiin oli vedottu jo ensimmäisessä mitättömyysvaatimuksessa.

69      Tarkemmin sanottuna EUIPO myöntää ensinnäkin ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen osalta, että valituslautakunta on todennut virheellisesti sen perustuneen nimenomaisesti kahteen liike-elämässä käytettyyn merkkiin.

70      EUIPO myöntää toisen mitättömyysvaatimuksen osalta, että valituslautakunta olisi voinut olla selväsanaisempi kyseisten aikaisempien oikeuksien osalta, mutta EUIPO väittää, että ainoa kantajan valituslautakunnassa esittämä kysymys koski sitä, voitiinko asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohtaa soveltaa toiseen mitättömyysvaatimukseen, kun ensimmäisestä mitättömyysvaatimuksesta ei ollut annettu asiakysymystä koskevaa päätöstä. On todettava, että tämä EUIPO:n väite on virheellinen. Valituslautakunta totesi nimittäin riidanalaisen päätöksen 14 kohdassa, että kantajan mukaan ensimmäinen mitättömyysvaatimus perustui jo merkkiin ”Grand Hotel Palladium”, ja riidanalaisen päätöksen 16 kohdassa, että väliintulijan oikeudellinen edeltäjä kiisti kantajan kyseisen argumentin.

71      Lisäksi on tuotava esille, että valituslautakunta katsoi riidanalaisen päätöksen 23 kohdassa, että asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan mukaisesti mitättömyysvaatimus oli jätettävä tutkimatta erityisesti silloin, kun se ”[perustui] samaan aikaisempaan oikeuteen kuin [ensimmäinen mitättömyysvaatimus] tai muuhun aikaisempaan oikeuteen, johon olisi voitu vedota pätevällä tavalla ensimmäisessä mitättömyysvaatimuksessa”. Valituslautakunta lisäsi riidanalaisen päätöksen 24 kohdassa, että ”jos uutta mitättömyysvaatimusta ei [voitu] esittää sellaisten muiden aikaisempien oikeuksien perusteella, jotka eivät ole olleet ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen perusteena, sitä ei voitu esittää etenkään sellaisen saman oikeuden perusteella, joka oli olemassa jo ensimmäisen menettelyn aikana”. Tämän perusteella valituslautakunta katsoi, ettei ollut tarpeen ottaa kantaa kysymykseen siitä, oliko toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyjä aikaisempia oikeuksia käytetty myös ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen perusteena – se ei siis todennut, ettei tästä kysymyksestä kiistelty käsiteltävässä asiassa.

72      EUIPO:n mainitsemista riidanalaisen päätöksen 10, 13 ja 19 kohdasta on todettava, ettei niissä yksilöidä kummankaan mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyjä merkkejä millään tavalla. Lisäksi edellä mainituista 10 ja 19 kohdasta ilmenee, että ne koskevat lähinnä asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 4 kohdan sanamuotoa eikä niistä voida päätellä, oliko toisen mitättömyysvaatimuksen perusteena olleisiin oikeuksiin vedottu ensimmäisessä mitättömyysvaatimuksessa, etenkään kun huomioon otetaan kyseisten oikeuksien epätarkka yksilöiminen riidanalaisessa päätöksessä sekä valituslautakunnan kyseisen päätöksen 23 ja 34 kohdassa esittämät seikat.

73      EUIPO tuo vielä esille, että koska valituslautakunta on vahvistanut mitättömyysosaston päätöksen kokonaisuudessaan, kyseinen päätös perusteluineen kuuluu siihen asiayhteyteen, jossa riidanalainen päätös on annettu. Se toteaa tämän perusteella, että kyseisen päätöksen ja tämän asiayhteyden avulla on mahdollista yksilöidä aikaisemmat oikeudet, joihin on vedottu ensimmäisessä ja toisessa mitättömyysvaatimuksessa, ja niiden perusteella selviää, että yhteen tai useampaan toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyyn oikeuteen ei ole vedottu ensimmäisessä mitättömyysvaatimuksessa. Edellä esitetyn perusteella eli kun otetaan huomioon kyseisten kahden mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyjen oikeuksien epätarkka yksilöiminen; asianosaisten erimielisyys siitä, oliko toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyyn merkkiin vedottu jo ensimmäisessä mitättömyysvaatimuksessa, ja valituslautakunnan arvio, jonka mukaan kyseisen erimielisyyden ratkaiseminen ei ollut olennaisesti tärkeää (ks. edellä tämän tuomion 69–72 kohta), ei kuitenkaan voida katsoa, että mitättömyysosaston päätöksen perustelut voisivat kompensoida riidanalaisen päätöksen perusteluissa olevat puutteet ja epätarkkuudet.

74      Toiseksi valituslautakunta on maininnut väliintulijan mukaan ensimmäisen mitättömyysvaatimuksen osalta, että sen tueksi esitetyt oikeudet olivat nimenomaisesti kaksi liike-elämässä käytettyä merkkiä. Kyseisestä vaatimuksesta ilmenee, että kantaja on yksilöinyt näiden kahden merkin olevan ”Residencial Palladium” ja ”Grand Hotel Palladium”. Väliintulija katsoo toisen mitättömyysvaatimuksen osalta, että aikaisemmat oikeudet on yksilöity selkeästi riidanalaisessa päätöksessä, josta ilmenee kantajan vedonneen kaupalliseen nimeen ”Grand Hotel Palladium” ja yrityksen nimeen ”Residencial Palladium”.

75      On todettava, että yhtäältä väliintulija korostaa siis, että kunkin mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyjä oikeuksia ei ole yksilöity selvästi ja täsmällisesti riidanalaisessa päätöksessä, ja toisaalta väliintulija ymmärtää vaatimusten tueksi esitetyt oikeudet toisin kuin EUIPO unionin yleiselle tuomioistuimelle antamassaan vastauksessa.

76      Lisäksi väliintulija katsoo, että riidanalaisesta päätöksestä ilmenee valituslautakunnan todenneen, että toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyihin oikeuksiin on vedottu ensimmäisessä mitättömyysvaatimuksessa, toisin kuin EUIPO väittää.

77      On siis katsottava, että niiden edellä tämän tuomion 61 kohdassa mainittujen riidanalaisen päätöksen perusteluissa olevien puutteiden vuoksi, jotka saavat vahvistuksen siitä, että EUIPO:n ja väliintulijan tulkinnat riidanalaisesta päätöksestä ovat vastakkaiset sen suhteen, mitä valituslautakunta on todennut kunkin mitättömyysvaatimuksen tueksi esitetyistä oikeuksista, riidanalaisesta päätöksestä ei ilmene riittävän selkeällä ja täsmällisellä tavalla, mitkä oikeudet ovat olleet kyseessä ja onko valituslautakunta katsonut, että yhteen tai useampaan toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettyyn oikeuteen on vedottu ensimmäisessä mitättömyysvaatimuksessa.

78      Kantajan ensimmäinen vaatimus on näin ollen hyväksyttävä ja riidanalainen päätös on kumottava, koska valituslautakunta on laiminlyönyt sille asetuksen 2017/1001 94 artiklan perusteella kuuluvan perusteluvelvollisuuden, kun se ei ole yksilöinyt selkeästi ja täsmällisesti niitä aikaisempia oikeuksia, jotka on esitetty ensimmäisen ja toisen mitättömyysvaatimuksen tueksi, minkä vuoksi unionin tuomioistuimet eivät pysty arvioimaan valituslautakunnan tekemän oikeudellisen virheen vaikutusta riidanalaisen päätöksen laillisuuteen. Muilta osin kanne on hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

79      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska EUIPO on hävinnyt asian olennaisilta osin, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut kantajan vaatimusten mukaisesti.

80      Lisäksi koska väliintulija on hävinnyt asian olennaisilta osin, se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) neljännen valituslautakunnan 12.2.2020 tekemä päätös (asia R 231/2019-4) kumotaan.

2)      Kanne hylätään muilta osin.

3)      EUIPO vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Residencial Palladium, SL:n oikeudenkäyntikulut.

4)      Palladium Gestión, SL vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Spielmann

Spineanu-Matei

Mastroianni

Julistettiin Luxemburgissa 15 päivänä syyskuuta 2021.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: espanja.