UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

27 päivänä kesäkuuta 2012 (*)

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Vetoketjujen ja ”muuntyyppisten kiinnittimien” markkinat – Päätös, jolla EY 81 artiklan rikkominen todetaan – Yhteensovitetut hinnankorotukset, vähimmäishintojen vahvistaminen, asiakkaiden ja markkinoiden jakaminen ja muiden kaupallisten tietojen vaihtaminen – Näyttö – Yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen – Vanhentuminen – Puolustautumisoikeudet – Sakot – Suuntaviivat

Asiassa T‑439/07,

Coats Holdings Ltd, kotipaikka Uxbridge, Middlesex (Yhdistynyt kuningaskunta), edustajinaan solicitor W. Sibree, solicitor C. Jeffs, solicitor K. O’Connell, solicitor J. Boyce ja D. Anderson, QC,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään F. Castillo de la Torre ja K. Mojzesowicz,

vastaajana,

jossa kantaja ensisijaisesti vaatii kumottavaksi [EY] 81 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia COMP/39.168 — PO/Kova lyhyttavara: Kiinnittimet) 19.9.2007 tehdyn komission päätöksen K(2007) 4257 lopullinen kantajaa koskevilta osin ja toissijaisesti vaatii sille määrätyn sakon kumoamista tai sen määrän alentamista,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja O. Czúcz sekä tuomarit I. Labucka (esittelevä tuomari) ja D. Gratsias,

kirjaaja: hallintovirkamies N. Rosner,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 7.7.2011 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Kantaja, Coats Holdings Ltd (jäljempänä Coats), on yksi suurimmista teollisten ompelu- ja brodeerauslankojen valmistajista ja toimittajista ja maailman toiseksi suurin vetoketjujen toimittaja YKK-konsernin jälkeen. Se tuottaa täydellisen valikoiman vetoketjuja kevyestä polyesteristä, nylonista, metallista ja valamalla. Se osti Opti-nimisen yhtiön vuonna 1988 ja käytti tämän jälkeen kyseisen yhtiön nimeä vetoketjujen tavaramerkkinä. Vuoden 1988 jälkeen Coatsin ”vetoketjutoiminnasta” käytettiin siten uutta nimeä Coats Opti.

2        Kiinnitintuotteiden valmistuksen ala voidaan jakaa kahteen suureen ryhmään eli vetoketjuihin ja ”muuntyyppisiin kiinnittimiin”, jotka käsittävät erityyppisiä painonappeja ja painokiinnittimiä sekä nipistimiä, hakasia, nauhanreikiä, farkkujen nappeja, rengasniittejä sekä nahka- ja vaateteollisuuden käyttämiä metallisia ja muovisia tarvikkeita.

3        Euroopan yhteisöjen komissio toteutti 6.2.1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17 (EY [81] ja EY [82]) artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) (EYVL 1962, 13, s. 204) 14 artiklan 3 kohdan nojalla 7. ja 8.11.2001 tarkastuksia useiden yhteisön muovisten ja metallisten lyhyttavaroiden, muiden lyhyttavaroiden ja lankojen tuottajien (joiden joukossa olivat Entaco Ltd, Coats plc ja William Prym GmbH & Co. KG) sekä Fachverband Verbindungs- und Befestigungstechnikin (jäljempänä VBT) toimitiloissa.

4        Prym-konserni ja Coats-konserni vetosivat 26.11.2001 komission tiedonantoon sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa (EYVL 1996, C 207, s. 4; jäljempänä vuoden 1996 yhteistyötiedonanto) ja vaativat sen soveltamista vetoketjualalla.

5        Coats toimitti tiettyjä tietoja komissiolle 22.2.2002 päivätyllä kirjeellä.

6        Stocko (josta on tullut YKK Stocko Fasteners) vetosi 8.8.2003 komission tiedonantoon sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa (EYVL 2002, C 45, s. 3; jäljempänä vuoden 2002 yhteistyötiedonanto) ja esitti vaatimuksen ”muuntyyppisten kiinnittimien” osalta.

7        Komissio osoitti tämän jälkeen useita tietopyyntöjä tietyille osapuolille, joita asia koskee, asetuksen N:o 17 11 artiklan nojalla.

8        Komissio osoitti 16.9.2004 väitetiedoksiannon ”muuntyyppisten kiinnittimien”, asennuslaitteiden ja vetoketjujen osalta yhtiöille Prym Fashion, William Prym, Éclair Prym, Fiocchi Prym, Fiocchi Snaps France, YKK Stocko Fasteners, YKK Holding Europe, YKK Corp., Coats, A. Raymond, Berning & Söhne, Berning France, Scovill Fasteners Europe (aiemmin Unifast), Scovill Fasteners ja VBT.

9        Nämä yritykset ja kyseessä oleva yhdistys saivat tutustua komission tutkinta-aineistoon niille CD-ROMilla 1.10.2004 lähetettynä jäljennöksenä.

10      Prym-konserni vetosi 12.11.2004 vuoden 2002 yhteistyötiedonantoon ja pyysi vapautusta sakosta tai toissijaisesti sakkojen määrän alentamista ”muuntyyppisten kiinnittimien” osalta.

11      Prym-konserni täydensi pyyntöään 18.11.2004 lähetetyllä telekopiolla. Se toimitti komissiolle lisätietoja 3., 4. ja 11.1.2005 lähettämillään sähköpostiviesteillä. Se pyysi vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamista 27.1.2005 lähettämällään sähköpostiviestillä.

12      YKK-konserni vetosi 18.2.2005 vuoden 2002 yhteistyötiedonantoon ja pyysi sakkojen määrän alentamista ”muuntyyppisten kiinnittimien” osalta.

13      YKK-konserni täydensi tätä pyyntöä 25.2.2005.

14      Komissio saattoi niiden todisteiden perusteella, jotka toimitettiin vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamista koskevien Prym-konsernin ja YKK-konsernin pyyntöjen tueksi, osoittaa kyseisille yhtiöille 7.3.2005 täydentävän väitetiedoksiannon.

15      Täydentävä väitetiedoksianto, joka koskee ”muuntyyppisiä kiinnittimiä”, asennuslaitteita ja vetoketjuja, osoitettiin yhtiöille A. Raymond, Berning & Söhne ja Berning France, Coats ja Coats Deutschland, Éclair Prym, Prym Fashion, Fiocchi Prym, Scovill Fasteners Europe, Scovill Fasteners, William Prym, YKK Corp., YKK Holding Europe ja YKK Stocko Fasteners sekä VBT. Komission asiakirja-aineiston sisältävä CD-ROM lähetettiin asianosaisille 13.3.2006.

16      Täydentävä väitetiedoksianto koski samoja tuotteita kuin väitetiedoksianto ja siinä tarpeen mukaan korjattiin, täsmennettiin, tiivistettiin ja laajennettiin väitetiedoksiannossa esitettyjä väitteitä. Täydentävässä väitetiedoksiannossa komissio ei maininnut systemaattisesti kaikkia väitetiedoksiannossa määritettyjä kilpailusääntöjen rikkomisia, varsinkaan jos näihin rikkomisiin ei tullut mitään muutoksia vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamista koskevien pyyntöjen seurauksena.

17      Kuulemistilaisuus pidettiin 11.7.2006.

18      Kuultuaan kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevää neuvoa-antavaa komiteaa ja otettuaan huomioon kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan lopullisen kertomuksen komissio teki 19.9.2007 [EY] 81 artiklan 1 kohdan mukaisesta menettelystä (asia COMP/C.39.168 – PO/Kova lyhyttavara: Kiinnittimet) päätöksen K(2007) 4257 (jäljempänä riidanalainen päätös), jonka tiivistelmä julkaistiin 26.2.2009 Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL C 47, s. 8).

19      Riidanalaisen päätöksen päätösosan 1 artiklan 3 kohdan mukaan, joka koskee ensinnäkin YKK Holdingin ja YKK Europe Ltd:n, toiseksi Coats Holdingsin ja Coats Deutschlandin ja kolmanneksi Prym Fashionin ja Éclair Prym Groupin välistä yhteistyötä vetoketjujen markkinoilla (jäljempänä kolmenvälinen yhteistyö YKK-konsernin, Coats-konsernin ja Prym-konsernin välillä), muun muassa seuraavien yritysten katsottiin rikkoneen EY 81 artiklaa vaihtamalla mainittuina ajanjaksoina tietoa hinnoista, keskustelemalla keskenään hinnoista ja hinnankorotuksista sekä sopimalla tavoista asettaa perustuotteille vähimmäishinnat Euroopan markkinoilla:

–        Coats Holdings, 28.4.1998–12.11.1999

–        Coats Deutschland, 28.4.1998–12.11.1999.

20      Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 4 kohdan mukaan, joka koskee Coats Holdingsin ja William Prym/Prym Fashionin kahdenvälistä yhteistyötä ”muuntyyppisten kiinnittimien” ja vetoketjujen markkinoilla (jäljempänä kahdenvälinen yhteistyö Coats-konsernin ja Prym-konsernin välillä), seuraavan yrityksen katsottiin rikkoneen EY 81 artiklaa sopimalla mainittuina ajanjaksoina lyhyttavaramarkkinoiden jakamisesta muiden yritysten kanssa ja estäen täten Coats-konsernia tulemasta ”muuntyyppisten kiinnittimien” Euroopan markkinoille:

–        Coats Holdings 15.1.1977–15.7.1998.

21      Riidanalaisessa päätöksessä esitettyjen tosiseikkoja koskevien toteamusten ja oikeudellisten arviointien perusteella komissio määräsi asianosaisille yrityksille sakkoja, joiden määrä laskettiin suuntaviivoissa asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja [HT:n] perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä suuntaviivat) esitetyn menetelmän ja vuoden 1996 ja vuoden 2002 yhteistyötiedonantojen mukaisesti.

22      Riidanalaisen päätöksen 2 artiklan 3 kohdan toisessa luetelmakohdassa määrätään erityisesti seuraava sakko kolmenvälisestä yhteistyöstä YKK-konsernin, Coats-konsernin ja Prym-konsernin välillä: Coats Holdings ja Coats Deutschland ovat velvollisia maksamaan yhteisvastuullisesti 12 155 000 euroa.

23      Riidanalaisen päätöksen 2 artiklan 4 kohdan toisessa luetelmakohdassa määrätään erityisesti seuraava sakko kahdenvälisestä yhteistyöstä Coats-konsernin ja Prym-konsernin välillä: Coats Holdings: 110 250 000 euroa.

24      Riidanalaisen päätöksen 4 artiklassa määrätään, että 1 artiklassa lueteltujen yritysten on lopetettava heti 1 artiklassa tarkoitettu kilpailusääntöjen rikkominen, jos näin ei ole vielä tehty, ja pidätyttävä vastedes harjoittamasta 1 artiklassa todetun rikkomisen kaltaista toimintaa ja toteuttamasta toimenpiteitä, joilla on vastaavia tavoitteita tai vaikutuksia.

25      Komissio arvioi 31.3.2011 tekemässään päätöksessä K(2011) 2070 lopullinen sakkojen vaikutusta erään asianosaisen yrityksen, joka ei ollut kantaja, taloudelliseen tilanteeseen ja tutki tämän väitettä maksukyvyttömyydestä, minkä jälkeen se päätti alentaa osittain sille määrätyn sakon alkuperäistä määrää.

 Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset

26      Kantaja on nostanut nyt käsiteltävän kanteen 4.12.2007 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamallaan kannekirjelmällä.

27      Koska unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari siirrettiin kolmanteen jaostoon, jonka käsiteltäväksi tämä asia näin ollen siirrettiin.

28      Unionin yleinen tuomioistuin on 7.2.2011 prosessinjohtotoimina kehottanut komissiota esittämään tiettyjä asiakirjoja. Komissio noudatti tätä kehotusta asetetussa määräajassa.

29      Unionin yleinen tuomioistuin (kolmas jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn.

30      Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamossa 20.6.2011 kirjatulla kirjelmällä kantaja esitti joitakin huomautuksia sille 14.4.2011 tiedoksiannetusta suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta todistustaakkaan ja todistelun tasoon liittyvän oikeuskäytännön merkityksen osalta.

31      Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kuultiin 7.7.2011 pidetyssä istunnossa.

32      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        ensisijaisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 4 kohdan ja 2 artiklan 4 kohdan sitä koskevilta osin

–        toissijaisesti kumoaa sille riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 4 kohdassa määrätyn sakon tai alentaa sen määrää

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

33      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen kokonaisuudessaan

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

34      Kanteensa, joka koskee yksinomaan kahdenvälistä yhteistyötä Coats-konsernin ja Prym-konsernin välillä, tueksi kantaja vetoaa viiteen kanneperusteeseen, joista:

–        ensimmäisen mukaan komissio on laiminlyönyt velvollisuuttaan yhtäältä näyttää toteen kilpailusääntöjen rikkominen ja toisaalta noudattaa vaatimusta tältä osin edellytetystä todistelun tasosta

–        toisen mukaan asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 5 kohtaa on rikottu

–        kolmannen mukaan yhtenä kokonaisuutena pidettävästä jatketusta kilpailusääntöjen rikkomisesta ei ole esitetty todisteita

–        neljännen mukaan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan 3 kohdan d alakohtaa on rikottu

–        viidennen mukaan suuntaviivoja on sovellettu virheellisesti.

 Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on laiminlyönyt velvollisuuttaan yhtäältä näyttää toteen kilpailusääntöjen rikkominen ja toisaalta noudattaa vaatimusta tältä osin edellytetystä todistelun tasosta

 Asianosaisten lausumat

35      Kantaja toteaa lähinnä, että komission toteuttamaa todistusaineiston tutkintaa rasittavat sellaiset ilmeiset arviointivirheet, ettei komissio ole täyttänyt velvoitettaan näyttää toteen, että Coats-konserni oli osapuolena tammikuusta 1977 heinäkuuhun 1998 kestäneessä kahdenvälisessä markkinoidenjakosopimuksessa Prym-konsernin kanssa. Kantajan mukaan komissio ei noudattanut todistustaakkaa koskevia periaatteita, jotka esitettiin esitti asiassa T‑36/05, Coats Holdings ja Coats vastaan komissio, 12.9.2007 annetussa tuomiossa (71 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa; jäljempänä asia Coats) ja joiden mukaan komission on esitettävä todisteet sen ”vakaumuksensa” tueksi, että kilpailusääntöjä on rikottu, ja ratkaistava asia epäselvässä tapauksessa vastaajan eduksi.

36      Komissio kiistää kantajan väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

37      Koska asianosaiset kiistelevät todistustaakan jakautumisesta niiden kesken ja yleisemmin siitä, onko noudatettu sääntöjä, joita sovelletaan todisteiden esittämiseen EY 81 artiklan rikkomisesta ja kantajan osallistumisesta tällaiseen rikkomiseen, on aluksi palautettava mieliin asiassa sovellettavat oikeussäännöt.

38      [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EUVL 2003, L 1, s. 1) 2 artiklasta sekä EY 81 ja EY 82 artiklan soveltamista koskevasta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että kilpailuoikeuden alalla silloin, kun kyse on kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaoloa koskevasta oikeusriidasta, komission on näytettävä toteamansa rikkominen toteen ja esitettävä oikeudellisesti riittävä näyttö siitä, että tämän rikkomisen perustana olevat tosiseikat ovat olemassa (asia C‑185/95 P, Baustahlgewebe v. komissio, tuomio 17.12.1998, Kok., s. I‑8417, 58 kohta; yhdistetyt asiat C‑2/01 P ja C‑3/01 P, BAI ja komissio v. Bayer, tuomio 6.1.2004, Kok., s. I‑23, 62 kohta ja asia T‑201/04, Microsoft v. komissio, tuomio 17.9.2007, Kok., s. II‑3601, 688 kohta). Tällöin komission tehtävänä on hankkia riittävän täsmällistä ja yhtäpitävää näyttöä, näyttääkseen toteen, että väitetty rikkominen on tapahtunut (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 29/83 ja 30/83, CRAM ja Rheinzink v. komissio, tuomio 28.3.1984, Kok., s. 1679, 20 kohta; yhdistetyt asiat C‑89/85, C‑104/85, C‑114/85, C‑116/85, C‑117/85 ja C‑125/85–C‑129/85, Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, tuomio 31.3.1993, Kok., s. I‑1307, Kok. Ep. XIV, s. I‑123, 127 kohta ja yhdistetyt asiat T‑185/96, T‑189/96 ja T‑190/96, Riviera Auto Service ym. v. komissio, tuomio 21.1.1999, Kok., s. II‑93, 47 kohta).

39      Silloin, kun komissio EY 81 ja EY 82 artiklan rikkomisen toteen näyttääkseen tukeutuu asiakirjatodisteisiin, kyseessä olevien yritysten tehtävänä ei ole pelkästään esittää vaihtoehtoista uskottavaa selitystä komission teorialle, vaan niiden on vedottava siihen, että riidanalaisessa päätöksessä mainitut todisteet olivat riittämättömiä rikkomisen olemassaolon toteen näyttämiseksi (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑25/95, T‑26/95, T‑30/95–T‑32/95, T‑34/95–T‑39/95, T‑42/95–T‑46/95, T‑48/95, T‑50/95–T-65/95, T‑68/95–T‑71/95, T‑87/95, T‑88/95, T‑103/95 ja T‑104/95, Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomio 15.3.2000, ns. sementtituomio, Kok., s. II‑491, 725–728 kohta ja yhdistetyt asiat T‑67/00, T‑68/00, T‑71/00 ja T‑78/00, JFE Engineering ym. v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II‑2501, 187 kohta). On todettava, että esillä olevan tapauksen kaltaisessa tapauksessa, kun komissio tukeutuu välittömiin todisteisiin, kyseessä olevien yritysten tehtävänä on osoittaa, että komission esittämät todisteet ovat riittämättömiä. Oikeuskäytännössä on jo todettu, että tällainen käännetty todistustaakka ei loukkaa syyttömyysolettamaa (ks. vastaavasti asia C‑235/92 P, Montecatini v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4539, 181 kohta).

40      Kaikkien komission toimittamien todisteiden ei kuitenkaan tarvitse välttämättä täyttää näitä edellytyksiä kaikkien rikkomisen osatekijöiden osalta. Riittää, että toimielimen esittämät aihetodisteet kokonaisvaltaisesti tarkasteltuina täyttävät tämän vaatimuksen (ks. edellä 39 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 180 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41      Seikkoja, jotka komissio esittää päätöksessään todistaakseen, että yritys on rikkonut EY 81 artiklan 1 kohtaa, on nimittäin tarkasteltava kokonaisuutena eikä erikseen (ks. asia T‑53/03, BPB v. komissio, tuomio 8.7.2008, Kok., s. II‑1333, 185 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42      Lisäksi on otettava huomioon, että kilpailunvastaiset toimenpiteet toteutetaan vaivihkaa, ja näin ollen useimmissa tapauksissa kilpailunvastaisen menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo on pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja indisioista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa muodostaa näytön kilpailusääntöjen rikkomisesta (yhdistetyt asiat C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I‑123, 55–57 kohta).

43      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sitä paitsi riittää, että komissio osoittaa asianomaisen yrityksen osallistuneen kokouksiin, joiden aikana on tehty kilpailunvastaisia sopimuksia, ilman että se olisi selvästi vastustanut niitä, osoittaakseen kyseisen yrityksen osallistumisen yhteistoimintajärjestelyyn riittävällä tavalla. Jos osallistuminen tällaisiin kokouksiin on toteennäytetty, kyseisen yrityksen on esitettävä selvitystä siitä, että sen osallistumisella kyseisiin kokouksiin ei ollut minkäänlaista kilpailua rajoittavaa tarkoitusta, osoittamalla ilmoittaneensa kilpailijoilleen, että sillä oli näihin kokouksiin osallistuessaan kilpailijoihin nähden eri näkemys (ks. asia C‑199/92 P, Hüls v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok. 1999, s. I‑4287, 155 kohta; asia C‑49/92 P, komissio v. Anic Partecipazioni, tuomio 8.7.1999, Kok. 1999, s. I‑4125, 96 kohta ja edellä 42 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 81 kohta).

44      Tämän oikeusperiaatteen taustalla on se syy, että koska yritys on osallistunut kyseiseen kokoukseen sanoutumatta julkisesti irti sen sisällöstä, se on antanut toisille osallistujille sen vaikutelman, että se hyväksyi sen tuloksen ja noudattaisi sitä (edellä 42 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 82 kohta).

45      Eri todisteille annettavan näyttöarvon osalta on painotettava, että ainoa merkityksellinen arviointiperuste vapaasti esitettyjen todisteiden harkinnassa on niiden luotettavuus (asia T‑44/00, Mannesmannröhren-Werke v. komissio, tuomio 8.7.2004, Kok., s. II‑2223, 84 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia T‑50/00, Dalmine v. komissio, Kok., s. II‑2395, 72 kohta ja edellä 39 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 273 kohta). Todisteita koskevien yleisten sääntöjen mukaan asiakirjan luotettavuus ja siten myös todistusarvo riippuu sen alkuperästä, laatimisolosuhteista, adressaatista ja sisällön ymmärrettävyydestä ja uskottavuudesta (edellä 39 kohdassa mainitun sementtituomion 1053 kohta; julkisasiamiehenä toimineen tuomari Vesterdorfin asiassa T‑1/89, Rhône-Poulenc v. komissio, tuomio 24.10.1991, Kok., s. II‑867, II‑869, antama ratkaisuehdotus, Kok., s. II-954). Suuri merkitys on annettava muun muassa sille, että asiakirja on laadittu siten, että sen yhteys tosiseikkoihin on välitön (asia T‑157/94, Ensidesa v. komissio, tuomio 11.3.1999, Kok., s. II‑707, 312 kohta ja yhdistetyt asiat T‑5/00 ja T‑6/00, Nederlandse Federatieve Vereniging voor de Groothandel op Elektrotechnisch Gebied ja Technische Unie v. komissio, tuomio 16.12.2003, Kok., s. II‑5761, 181 kohta), tai sille, että sen on laatinut näiden tosiseikkojen välitön todistaja (edellä 39 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 207 kohta). Lisäksi on huomautettava, ettei pelkästään se, että yritykset, jotka ovat pyytäneet vuoden 1996 tai vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamista, ovat toimittaneet tiedot, kyseenalaista niiden todistusvoimaa.

46      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden missään säännöksessä tai millään yleisellä periaatteella ei nimittäin kielletä komissiota tukeutumasta yhtä yritystä vastaan kilpailusääntöjen rikkomisesta moitittujen muiden yritysten lausuntoihin. Muutoin komissiolle kuuluva todistustaakka EY 81 ja EY 82 artiklan vastaisista menettelyistä olisi mahdoton täyttää ja yhteensopimaton perustamissopimuksessa komissiolle uskotun näiden määräysten moitteetonta soveltamista koskevan valvontatehtävän kanssa (edellä 39 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 192 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47      Lainvastaisen yhteistoimintajärjestelyn pääosallistujien vapaaehtoisesti esittämiin lausuntoihin on ymmärrettävää suhtautua jossain määrin epäluuloisesti, koska kyseiset osallistujat saattavat vähätellä sen osuuden merkitystä, joka niillä on kilpailusääntöjen rikkomiseen, ja suurennella toisten osuutta. Kun otetaan huomioon vuoden 1996 tai vuoden 2002 yhteistyötiedonantojen mukaiselle menettelylle ominainen logiikka, se, että niiden soveltamista pyydetään sakon määrän alentamiseksi, ei kuitenkaan välttämättä kannusta esittämään tutkittavana olevan yhteistoimintajärjestelyn muita osanottajia koskevia vääristeltyjä todisteita. Jokainen yritys johtaa komissiota harhaan voisi näet kyseenalaistaa yrityksen yhteistyön vilpittömyyden ja kattavuuden ja näin ollen vaarantaa tämän mahdollisuuden hyötyä täysimääräisesti näistä tiedonannoista. (ks. vastaavasti asia T‑120/04, Peróxidos Orgánicos v. komissio, tuomio 16.11.2006, Kok., s. II‑4441, 70 kohta ja asia T‑54/03, Lafarge v. komissio, tuomio 8.7.2008, 58 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

48      Erityisesti on katsottava sen, että henkilö myöntää rikkoneensa kilpailusääntöjä ja myöntää näin ollen sellaisten tosiseikkojen olemassaolon, jotka ylittävät ne tosiseikat, joiden olemassaolo voitiin johtaa suoraan kyseisistä asiakirjoista, merkitsevän lähtökohtaisesti – päinvastaista osoittavien erityisten olosuhteiden puuttuessa – sitä, että kyseinen henkilö on päättänyt kertoa totuuden. Lausunnon antajan intressien vastaisia lausuntoja on lähtökohtaisesti pidettävä erityisen uskottavina todisteina (edellä 39 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering v. komissio, tuomion 211 ja 212 kohta, yhdistetyt asiat T‑109/02, T‑118/02, T‑122/02, T‑125/02, T‑126/02, T‑128/02, T‑129/02, T‑132/02 ja T‑136/02, Bolloré ym. v. komissio, tuomio 26.4.2007, Kok., s. II‑947, 166 kohta ja edellä 47 kohdassa mainittu asia Lafarge v. komissio, tuomion 59 kohta).

49      Kyseessä olevien yritysten vuoden 1996 tai vuoden 2002 yhteistyötiedonantojen soveltamispyyntöjen yhteydessä antamia lausuntoja on kuitenkin arvioitava varovasti eikä niitä yleensä voida pitää erityisen luotettavina todisteina, ellei niiden tukena ole muita todisteita.

50      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kartelliin osallisuudesta moititun yrityksen lausuntoa, jonka totuudenmukaisuuden on riitauttanut useampi muu kartelliin osallisuudesta moitittu yritys, ei nimittäin voida pitää riittävänä näyttönä viimeksi mainittujen yritysten toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta, jos sen tukena ei ole muita todisteita (asia T‑38/02, Groupe Danone v. komissio, tuomio 25.10.2005, Kok., s. II‑4407, 285 kohta; edellä 48 kohdassa mainitut yhdistetyt asia Bolloré ym. v. komissio, tuomion 167 kohta ja edellä 47 kohdassa mainittu asia Lafarge v. komissio, tuomion 293 kohta).

51      Lopuksi on huomautettava, että riidanalaisen päätöksen 215 perustelukappaleessa komissio totesi, että Coats-konsernin ja Prym-konsernin välisen kahdenvälisen yhteistyön tavoitteena oli jakaa niiden kesken lyhyttavaroiden markkinat estäen Coats-konsernia tulemasta ”muuntyyppisten kiinnittimien” Euroopan markkinoille.

52      Edellä 38–50 kohdassa esitettyjen sääntöjen valossa on tarkistettava, esittikö komissio riidanalaisessa päätöksessä riittävän uskottavaa, täsmällistä ja yhtäpitävää näyttöä todistaakseen kokonaisarvioinnissa ja kantajan esittämien selitysten tai vaihtoehtoisten perustelujen tarkastelun jälkeen, että riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 4 kohdassa todettu rikkominen on tapahtunut.

–       Vuoden 1975 kokous (riidanalaisen päätöksen 217 perustelukappale)

53      Kantajan mukaan komissio tulkitsi virheellisesti kantajan ja William Prymin välillä pidetyn vuoden 1975 kokouksen pöytäkirjaa, kun se katsoi, että kyse oli markkinoiden jakamisen valmisteluvaiheesta, vaikka kyseisestä pöytäkirjasta ilmenee kantajan mukaan, että kyse oli yksinomaan merkityksettömistä keskusteluista, jotka koskivat yksinoikeudella tapahtuvaa ja yhteistä jakelua, sekä jakelijan sitoumuksista olla valmistamatta tai jakelematta kilpailevia tuotteita. Tätä tulkintaa tukee kantajan mukaan E. F:n 27.10.1975 laatima ja A. P. vanhemmalle ja D. P:lle osoittama muistio kokouksesta, joka pidettiin M. F:n ja B:n välillä 17.10.1975.

54      Kantajan väitteestä ilmenee, ettei se kiistä kokouksen pitämistä eikä siihen osallistumista. Sen sijaan se riitauttaa komission tämän kokouksen pöytäkirjasta tekemän tulkinnan.

55      Riidanalaisen päätöksen 217 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Vuonna 1975 [konsernit] Coats ja Prym päättivät tehdä yhteistyötä myynnin ja jakelun aloilla erittäin monissa maissa toimien yhteisinä kauppayrityksinä tai toisen tuotteiden yksinoikeudella toimivina jakelijoina sen mukaan, mikä on niiden markkinavoima kussakin maassa. Stolbergissa [Saksa] 16. ja 17.11.1975 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa määritetään näiden kahden konsernin välisen yhteistyön suuret linjat.”

56      Stolbergissa pidetyn kokouksen pöytäkirjan merkittävä osa koskee sisäistä kauppaa: ”Näiden periaatteiden puitteissa ilmenivät seuraavat suuret sopimuslinjat, joiden pohjalta jatketaan yksityiskohtaisia keskusteluja markkinakohtaisesti”. Kyseisen pöytäkirjan 2 kohdan 5 alakohdassa todetaan Italian osalta seuraavaa:

”Prym[-konserni] ei tuo markkinoille vetoketjujaan.”

57      Edellä mainittu 27.10.1975 päivätyssä muistiossa kuvataan Coatsin kanssa 17.10.1975 Glasgowssa (Yhdistynyt kuningaskunta) pidetyn tapaamisen sisältöä, ja se sisältää I kohdan, jonka otsikko on ”Markkinointi” ja jossa todetaan seuraavaa:

”Poikkeuksia sääntöön, kuten Italiaa, joita on suunniteltu alusta lähtien, on tutkittava perusteellisesti.”

58      Kantaja toteaa kannekirjelmän alaviitteessä 2, että ”Coats Italy hankki osuuden Lampromista, joka on yksityisten osakkeenomistajien omistama italialainen vetoketjujen valmistaja ja [Coatsin vuonna 1989 ostaman] Optin lisenssin konsessionhaltija, ja sai siinä täyden määräysvallan vuonna 1975/1976.”

59      Kaikesta edellä esitetystä seuraa, ettei pöytäkirjassa viitata pelkästään ”merkityksettömiin keskusteluihin, jotka koskivat yksinoikeudella tapahtuvaa ja yhteistä jakelua, sekä jakelijan sitoumuksiin olla valmistamatta tai jakelematta kilpailevia tuotteita”, kuten kantaja väittää, vaan myös Italian vetoketjumarkkinoiden jakamiseen. Läsnäololuettelosta ilmenee lisäksi, että kyseessä oli näiden kahden yrityksen ylimmän johdon välinen kokous.

60      Lisäksi on huomautettava, ettei komissio ottanut 16. ja 17.11.1975 pidettyä kokousta huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen aloittamispäivänä, vaan tukeutui tähän asiakirjaan, joka on laadittu ennen kyseisen rikkomisen todettua alkamispäivää (15.1.1977), tutkiakseen rikkomisajanjaksoon liittyviä todisteita paremmin. Mikään ei estänyt komissiota ottamasta huomioon kartellin varsinaista perustamista edeltäneitä valmisteluvaiheita sen taloudellisen tilanteen toteamiseksi, joka edelsi ja selitti kartellin perustamista, tai osoittaakseen ja arvioidakseen kunkin kartellin jäsenen asemaa kartellin suunnittelussa, perustamisessa ja täytäntöönpanemisessa. Lisäksi komissio voi samalla perusteella ottaa huomioon varsinaista kilpailusääntöjen rikkomista seuraavan vaiheen arvioidakseen yhteistyötiedonannon tai mahdollisten lieventävien olosuhteiden perusteella yritysten todellista yhteistyötä kartellin paljastamisen osalta (yhdistetyt asiat T‑236/01, T‑239/01, T‑244/01–T‑246/01, T‑251/01 ja T‑252/01, Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomio 29.4.2004, ns. Tokai I ‑tuomio, Kok., s. II‑1181, 304 kohta).

61      Lisäksi 15.1.1977 päivätyssä asiakirjassa, jota tarkastellaan seuraavaksi, todetaan seuraavaa:

”Stolbergissa 16. ja 17.11.1975 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa määritetään lopullisesti [Coats-konsernin ja Prym-konsernin välistä kahdenvälistä yhteistyötä] sääntelevät yleiset periaatteet, joita täydennetään seuraavasti – –.”

–       15.1.1977 päivätty asiakirja (riidanalaisen päätöksen 218–222 perustelukappale)

62      Kantaja väittää, ettei komissio ottanut huomioon sitä, ettei 15.1.1977 päivättyä asiakirjaa, johon se tukeutui riidanalaisessa päätöksessä, ole allekirjoitettu eikä se ole täydellinen eikä mistään ilmene, kuka Coatsin tai William Prymin henkilöstöstä sen on laatinut tai hyväksynyt suullisesti, sillä sen kirjallisesta hyväksymisestä ei ole mitään näyttöä. Kaikki nämä seikat ovat hyödyllisiä viitteitä arvioitaessa tämäntyyppisen asiakirjan todistusvoimaa. Kantajan mukaan täydellisen yhteistyön käsitteestä seuraa implisiittisesti ja vuoden 2002 yhteistyötiedonannosta seuraa nimenomaisesti, että komission olisi pitänyt pyytää William Prymiä esittämään entisiltä työntekijöiltä peräisin olevia todisteita voidakseen vedota kyseiseen tiedonantoon.

63      Näistä väitteistä ilmenee, ettei kantaja kiistä 15.1.1977 päivätyn asiakirjan olemassaoloa. Sen sijaan se riitauttaa komission siitä esittämän tulkinnan.

64      Riidanalaisen päätöksen 218 ja 219 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”218)Tämän yhteistyökehyksen perusteella Coats ja William Prym tekivät yleissopimuksen lyhyttavaramarkkinoiden jakamisesta, mistä on todisteena 15.1.1977 päivätty kirjallinen sopimus (jäljempänä vuoden 1977 sopimus), jonka nojalla Coats sitoutuu ’olemaan harjoittamatta suoraan tai yhteenliittymän puitteissa kovan lyhyttavaran – – valmistustoimintaa tai kilpailevan kovan lyhyttavaran jakelutoimintaa Euroopassa ilman [William] Prymin ennakkolupaa’. [William] Prym puolestaan sitoutui ’olemaan harjoittamatta suoraan tai yhteenliittymän puitteissa ompelu- ja käsityölankojen yms. – – valmistustoimintaa tai kilpailevien ompelu- ja käsityölankojen yms. jakelutoimintaa Euroopassa ilman Coatsin ennakkolupaa’.

219) Vuoden 1977 sopimuksen eräässä lausekkeessa täsmennetään, että vaikka siinä esitetyt sitoumukset eivät ole oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoisia, ne ’kuitenkin heijastavat Coats-[William] Prym -sopimuksen henkeä ja muodostavat sellaisenaan molempia osapuolia velvoittavan moraalisen velvoitteen’.”

65      15.1.1977 päivätyssä asiakirjassa todetaan seuraavaa:

”Stolbergissa 16. ja 17.11.1975 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa määritetään lopullisesti [Coats-konsernin ja Prym-konsernin välistä kahdenvälistä yhteistyötä] sääntelevät yleiset periaatteet, joita täydennetään seuraavasti:

Lukuun ottamatta jo todettuja [luettelossa a lueteltuja] tilanteita, Coats sitoutuu:

1) olemaan harjoittamatta suoraan tai yhteenliittymän puitteissa kovan lyhyttavaran [jotka luetellaan luettelossa b Italiaa koskevan sopimuksen perusteella, jossa suljetaan pois koneisiin tarkoitetut neulat] valmistustoimintaa tai kilpailevan kovan lyhyttavaran jakelutoimintaa Euroopassa ilman [William] Prymin ennakkolupaa;

2) muualla maailmassa olemaan harjoittamatta suoraan tai yhteenliittymän puitteissa kovan lyhyttavaran valmistustoimintaa ilman Prymin ennakkolupaa tai kilpailevan kovan lyhyttavaran jakelutoimintaa keskustelematta tästä ensin [William] Prymin kanssa.

[William] Prym sitoutuu:

1) olemaan harjoittamatta suoraan tai yhteenliittymän puitteissa ompelu- ja käsityölankojen yms. [jotka mainitaan luettelossa c] valmistustoimintaa tai kilpailevien ompelu- ja käsityölankojen yms. jakelutoimintaa Euroopassa ilman Coatsin ennakkolupaa;

2) muualla maailmassa olemaan harjoittamatta suoraan tai yhteenliittymän puitteissa ompelu- ja käsityölankojen yms. valmistustoimintaa ilman Coatsin ennakkolupaa tai kilpailevien ompelu- ja käsityölankojen yms. jakelutoimintaa keskustelematta tästä ensin Coatsin kanssa.

Vaikka nämä sitoumukset eivät ole oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoisia, ne kuitenkin heijastavat Coats-[William] Prym -sopimuksen henkeä ja muodostavat sellaisenaan molempia osapuolia velvoittavan moraalisen velvoitteen.”

66      Itse tämän asiakirjan sanamuodosta ilmenee, että siinä viitataan Stolbergissa 16. ja 17.11.1975 pidettyyn kokoukseen, ja tarkemmin ottaen, että sen tarkoituksena on täydentää kyseisessä kokouksessa käsiteltyjä yleisiä periaatteita. Kyseinen asiakirja kuvaa näiden kahden yrityksen välisen yhteistyön yksityiskohtia liiketoiminnan tasolla.

67      Kantajan väitteestä, jonka mukaan 15.1.1977 päivätyllä asiakirjalla ei ole todistusvoimaa, on todettava, ettei allekirjoituksen puuttuminen välttämättä alenna tämän asiakirjan uskottavuutta. Ensinnäkään se, ettei asiakirjaa ole allekirjoitettu, ei ole yllättävää, koska kyse on sellaiseen kokoukseen liittyvästä muistiosta, jonka kilpailua rajoittavan aiheen vuoksi muistion laatija haluaa, että kokouksesta jää mahdollisimman vähän jälkiä (ks. vastaavasti asia T‑11/89, Shell v. komissio, tuomio 10.3.1992, Kok., s. II‑757, 86 kohta). Toiseksi asiakirjaan kirjoitetun päivämäärän (15.1.1977) perusteella voidaan ajatella, että tämä asiakirja oli laadittu tosiseikkojen tapahtuma-aikaan (ks. vastaavasti edellä 48 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Bolloré ym. v. komissio, tuomion 173 kohta). Kolmanneksi on niin, että koska tämä asiakirja sisältää täsmällisiä tietoja, jotka vastaavat muiden asiakirjojen sisältämiä tietoja, on todettava, että nämä seikat voivat vahvistaa toisiaan vastavuoroisesti (ks. vastaavasti edellä 39 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 275 kohta). Neljänneksi on niin, että kuten yhdistetyissä asioissa T‑305/94–T‑307/94, T‑313/94–T‑316/94, T‑318/94, T‑325/94, T‑328/94, T‑329/94 ja T‑335/94, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, 20.4.1999 annetussa tuomiossa (Kok., s. II‑931, 715 kohta) huomautettiin, jotta kyseessä on EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus, riittää, että kyseessä olevat yritykset ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa käyttäytyä markkinoilla tietyllä tavalla.

68      Tältä osin on todettava, että vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamista koskeva Prym-konsernin pyyntö käsittää seuraavan kohdan, jota lainataan riidanalaisen päätöksen 220 perustelukappaleessa.

”15.1.1997 tekemällään sopimuksella, joka on yhä voimassa, Coats ja [William] Prym jakoivat lyhyttavaran markkinat. Kumpikaan osapuolista ei voi toimia toisen osapuolen markkinasegmentillä ilman tämän lupaa. Coats vastasi ja vastaa yhä tekstiilialan lyhyttavaran segmentistä (ompelulangat, brodeerauspuuvilla, villa); [William] Prym vastasi ja vastaa yhä kovan lyhyttavaran segmentistä (neulat ja painonapit).

Vuosien 1976 ja 1977 puitesopimuksen nojalla Coats ja [William] Prym päättivät yhdistää markkinointia varten täydentävien tuotteiden valikoimansa, johon kuuluvat yhtäältä ompelulangat, brodeerauspuuvilla, villa (tekstiilialan lyhyttavara), ja toisaalta vetoketjut, painonapit ja neulat (kova lyhyttavara). Tämä yhdistäminen perustui siihen ajatukseen, että ompelulangan käyttämiseen tarvitaan neulaa ja että molempia tuotteita kannattaa myydä yhdessä saman myyntikanavan kautta. Puitesopimuksen tarkoituksena oli taata kummallekin yritykselle vakaa asema pääasiallisella toiminta-alallaan ja erityisesti sen kehittyminen kansainvälistämällä sen markkina-asemaa ja saada synergiaetuja markkinoinnin alalla päällekkäisyyksiä poistamalla. Sopimuksen nojalla kumpikin yritys sitoutui olemaan toimimatta toisen osapuolen alalla ilman tämän suostumusta.

Oli myös sovittu, että Coats sai 24,9 prosentin osuuden [William] Prymistä ja että sillä oli oikeus nimittää yksi jäsen [tämän] hallitukseen – – ja kaksi jäsentä tämän hallintoneuvostoon. Coats käytti molempia oikeuksia vuoteen 1994 saakka.”

69      Coats Patonsin 20.1.1977 päivätyssä kiertokirjeessä (jäljempänä vuoden 1977 kiertokirje) vahvistetaan se, että Coats sai 24,9 prosentin osuuden William Prymistä ja että se nimitti yhden jäsenen tämän hallitukseen (J.G:n) ja kaksi jäsentä tämän hallintoneuvostoon (B:n ja W.H:n).

70      A. P:n lausunnot tukevat, täydentävät ja vahvistavat 15.1.1977 päivätyn sopimuksen sisältöä (jäljempänä vuoden 1977 sopimus). Näiden lausuntojen todistusvoiman osalta, jonka kantaja on kiistänyt, on huomautettava, että vaikka lainvastaisen yhteistoimintajärjestelyn pääosallistujien vapaaehtoisesti esittämiin todisteisiin on ymmärrettävää suhtautua jossain määrin epäluuloisesti, koska kyseiset osallistujat saattavat vähätellä sen osuuden merkitystä, joka niillä on kilpailusääntöjen rikkomiseen, ja suurennella toisten osuutta, kantajan väite ei ole vuoden 1996 tai vuoden 2002 yhteistyötiedonantojen mukaiselle menettelylle ominaisen logiikan mukainen. Se, että niiden soveltamista pyydetään sakon määrän alentamiseksi, ei nimittäin välttämättä kannusta esittämään tutkittavana olevan yhteistoimintajärjestelyn muita osanottajia koskevia vääristeltyjä todisteita. Jokainen yritys johtaa komissiota harhaan voisi näet kyseenalaistaa yrityksen yhteistyön vilpittömyyden ja kattavuuden ja näin ollen vaarantaa tämän mahdollisuuden hyötyä täysimääräisesti näistä tiedonannoista (ks. edellä 47 ja 48 kohta). Riidanalaisen päätöksen 246 perustelukappaleesta ilmenee lisäksi, että komissio on vuosien 1996 ja 2002 yhteistyötiedonantojen soveltamista koskevien Prym-konsernin pyyntöjen osalta noudattanut tiettyä varovaisuutta, sillä se pyrki tukemaan tätä lausuntoa muilla todisteilla. Komissio ei näin ollen pitänyt rikkomisen päättymisajankohtana vuotta 2004, kuten Prym ilmoitti näissä pyynnöissä, vaan 15.7.1998 pidettyä kokousta.

71      M. F:n 11.5.2006 esittämässä valaehtoisessa lausunnossa otsikon ”Vuoden 1977 sopimus sekä Coatsin ja [William] Prymin väliset suhteet 1970-luvulta 1990-luvulle” alla on kuitenkin 5 kohta, jossa todetaan seuraavaa:

”5      Vaikken ole koskaan nähnyt vuoden 1977 sopimusta ennen [täydentävää väitetiedoksiantoa], voin ymmärtää, miksi Coats ja [William] Prym olisivat voineet sopia tällaisesta järjestelystä vuonna 1977. Tammikuussa 1977 Coats sai 24,9 prosentin osuuden [William] Prymistä, ja sopimus olisi ollut johdonmukainen B:n ja – – E. F:n, jotka tuolloin olivat J & P Coats Ltd:n (Coats Patons plc:n lankasektorista vastaava osa) pääjohtajana ja [William] Prymin johtajana, ’suuren projektin’ kanssa. Kun otetaan huomioon heidän tapaamisensa vuonna 1975, Coatsin omistusosuus [William] Prymissä ja 1970- ja 1980-luvulla perustetut yhteisyritykset, sanoisin, että B. ja – – E. F. suunnittelivat 70-luvun puolivälistä lähtien erittäin tiivistä yhteistyötä Coatsin ja [William] Prymin välillä markkinoinnin ja jakelun yhdistelmän osalta. En kuitenkaan arvele, että he olisivat halunneet sopimuksella jakaa markkinat näiden kahden yhtiön välillä. 1970-luvulla Coatsin tulo kovan lyhyttavaran markkinoille (muuten kuin ostamalla [William] Prym) tai [William] Prymin tulo lankamarkkinoille olisi ollut hyvin epätodennäköistä. Yhtäältä Coatsin sitoumuksella olla osallistumatta kovan lyhyttavaran markkinoille ja toisaalta [William] Prymin sitoumuksella olla osallistumatta lankamarkkinoille ei tämän vuoksi olisi ollut mitään arvoa.”

72      Tästä seuraa, että M. F. myöntää, että vaikka hän ei tiennyt tällaisen sopimuksen olemassaolosta, hän saattoi ymmärtää täysin, miksi nämä kaksi yritystä olisivat sen tehneet (sen jälkeen, kun Coats hankki 24,9 prosenttia William Prymistä). M. F:n mukaan niillä ei sen sijaan ollut tarkoitusta jakaa kyseessä olevia markkinoita.

73      Tältä osin on huomautettava, että komissio totesi riidanalaisen päätöksen 223 perustelukappaleessa, että sillä on hallussaan muita todisteita, jotka vahvistavat Prym-konsernin toimittaman asiakirjan sisällön, eli ote D. P:n 9.11.1988 pitämästä puheesta (ks. jäljempänä 87–89 kohta), A:n 12.12.1991 laatima muistio (ks. jäljempänä 90–94 kohta) ja Coats Patonsin kanssa 11.2.1993 pidetyn kokouksen pöytäkirja (ks. jäljempänä 95–100 kohta). Näitä todisteita tutkitaan jäljempänä.

74      Kantajan väitteestä, jonka mukaan täydellisen yhteistyön käsitteestä seuraa implisiittisesti ja vuoden 2002 yhteistyötiedonannosta seuraa nimenomaisesti, että komission olisi pitänyt pyytää William Prymiä esittämään todisteita aiemmilta työntekijöiltä, jotta William Prym voisi vedota kyseiseen tiedonantoon, on todettava, ettei kyseisestä tiedonannosta ilmene lainkaan, että William Prymillä olisi ollut velvollisuus esittää aiempien työntekijöiden lausuntoja, jotta sen sakon määrää voitaisiin alentaa. Tätä väitettä ei näin ollen voida hyväksyä.

–       12.4.1977 päivätty kirje (riidanalaisen päätöksen 224 perustelukappale)

75      Kantaja katsoo, että komissio tulkitsi virheellisesti S:n (Coatsin markkinointijohtaja) Needles Industries Ltd:lle (jäljempänä NIL) osoittamaa 12.4.1977 päivättyä kirjettä siten, että siinä viitattaisiin markkinoiden jakamista koskevaan yhteistoimintajärjestelyyn, vaikka huolellinen tarkastelu osoittaa kantajan mukaan, että se koski sopimuksia yksinoikeudella tapahtuvasta jakelusta Euroopassa sekä sitä, että Coats hankkii strategisen omistusosuuden William Prymistä. Tätä kirjettä on tulkittava 16. ja 17.11.1975 pidetyssä kokouksessa aloitettujen eri jakeluprojektien asiayhteydessä. Nämä projektit mainitaan tammikuussa 1976 päivätyssä kirjeluonnoksessa johtoportaalle.

76      Riidanalaisen päätöksen 224 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Jo huhtikuussa 1977 Coats viittasi NIL:lle osoitetussa 10.4.1977 päivätyssä kirjeessä selvästi Coats-[William] Prym ‑sopimukseen ja NIL-[William] Prym ‑markkinointikomiteaan, joka valvoi, että ’toimenpiteet toteutetaan Coats-[William] Prym ‑sopimuksen hengen ja sanamuodon mukaisesti’. Kirjeessä todettiin myös, että ’olennainen periaate, joka [NIL:n] o[li] pidettävä mielessä, [oli] se, että Prymiä pit[i] pitää [kumppanina] eikä ystävällisenä kilpailijana – – Merkittävän erimielisyyden sattuessa tai jos Coats-[William] Prym ‑sopimuksen soveltamisesta tiettyihin markkinoihin tai tiettyihin ongelmiin on epävarmuutta, [NIL:n piti] aina kysyä asiasta vastaavien markkinoiden hallinnoijalta Glasgowssa [Coats]’.”

77      Aluksi on todettava, että kyse on todellisuudessa 12.4.1977 päivätystä kirjeestä.

78      Kantaja vetoaa tammikuussa 1976 lähetettyyn kirjeeseen ja vuoden 1977 kiertokirjeeseen osoittaakseen, että komission asiakirja-aineistoon sisältyvät todisteet osoittavat myös laillisen yhteistyön olemassaolon, kieltääkseen näin lainvastaisen yhteistyön olemassaolon osoittavien muiden todisteiden arvon.

79      Tammikuussa 1976 lähetetystä kirjeestä ilmenee kuitenkin paitsi laillisen yhteistyön olemassaolo, myös välttämättömyys lähtökohtaisesti kunnioittaa tuolloisia asemia markkinoilla, joilla oli jo kilpailua NIL:n kanssa. Kyseisessä kirjeessä todetaan tältä osin seuraavaa:

”Markkinoilla, joilla on jo kilpailua NIL:n kanssa, on tehty sopimus siitä, että lähtökohtaisesti nykyisiä markkina-asemia on kunnioitettava. Vetoketjujen osalta [William] Prym kilpailee Opti/LF:n kanssa vain joillakin Euroopan markkinoilla, ja keskusteluja käydään Opti/LF:n kanssa sen osoittamiseksi, ettei yhteenliittymä [William] Prymin kanssa ole ristiriidassa nykyisten maailmanlaajuisten järjestelyjemme kanssa.”

80      Kantaja ei myöskään 12.4.1977 päivätyn kirjeen osalta ilmoita, miksi S. ei olisi voinut ”viitata avoimesti markkinoiden jakamista koskevaan sopimukseen [NIL:lle] osoitetussa kirjeessä – –”.

–       Hugenpoet-sopimus (riidanalaisen päätöksen 225 ja 226 perustelukappale)

81      Kantaja katsoo, ettei komissio ole esittänyt yhtään todistetta, joka vahvistaisi niin kutsutun Hugenpoet-sopimuksen olemassaolon, A. P:n lausuntoa lukuun ottamatta, eikä se ole ottanut huomioon tämän sopimuksen olemassaolon kiistäviä todisteita, kuten sitä, että William Prym jatkoi vetoketjujen valmistustoimintaa. Kantajan mukaan ainoa komission Hugenpoet-sopimuksen olemassaolon tueksi esittämä seikka oli se, että William Prym oli ulkoistanut hammastettujen tekstiilinauhojen hankintansa Optille. Kantaja kuitenkin väittää, että William Prym oli jatkanut vetoketjujen valmistamista ja että ulkoistamisen perusteluina olivat ainoastaan kustannustekijät eikä se liittynyt vetoketjusektorilta poistumiseen (ks. tältä osin kantajan vastaus täydentävään väitetiedoksiantoon).

82      Kantaja katsoo, että komission johtopäätöksen kumoamisella on huomattava merkitys väitetyn kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja keston kannalta. Siitä nimittäin seuraa, että komissiolle suotuisimmassakin asian versiossa on olemassa yhdentoista ja puolen vuoden jakso (Coatsin NIL:lle 12.4.1977 lähettämästä kirjeestä William Prymin Beiratiin (valvontaneuvosto) 9.11.1988), jonka osalta ei ole olemassa todisteita väitetyn rikkomisen jatkumisesta.

83      Riidanalaisen päätöksen 225 ja 226 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”225) [William] Prymin mukaan 1980-luvun alussa [se itse], Coats ja Opti, joka oli vuoteen 1988 saakka kovan lyhyttavaran itsenäinen valmistaja, yhdistyivät niin kutsutun Hugenpoet-sopimuksen puitteissa. [William] Prym kirjoitti tältä osin seuraavaa: ’Tämä merkitsi sitä, että tämän kolmikon kunkin yrityksen oli kiellettyä valmistaa ja myydä kahden muun valmistamia ja myymiä tuotteita. Näin ollen Opti myi [William] Prymille kovan lyhyttavaran Alankomaiden valmistus- ja myyntiyksikön – – Toinen seuraus oli se, että [William] Prym ilmoitti puolestaan halunsa poistua vetoketjujen markkinoilta. Aluksi se lopetti vetoketjujen sarjatuotantonsa 1980-luvun alussa, minkä jälkeen se teki hankintansa Optilta useiden vuosien ajan hankintasopimuksen puitteissa’. Prym-konserni lopetti ([William] Prymin ’vetoketjujen ketjujen toimitussopimukseksi’ kutsuman sopimuksen nojalla) 1980-luvun alussa vetoketjujen pääasiallisen osan valmistuksen ja siitä tuli pieni toimija näillä markkinoilla (lähinnä Saksan markkinoilla) 1.7.1998 saakka, jolloin Prym Fashion hankki 50 prosenttia Bonduel Sarlin vetoketjutoiminnasta yhdistääkseen sen Prym Fashionin rajoitettuun toimintaan tällä alalla yhteisyrityksessä, jonka nimi oli Bonduel-Prym ja joka nimettiin uudelleen Éclair Prymiksi sen jälkeen, kun Prym Fashion hankki sen kokonaan omistukseensa vuonna 2001.

226) Coatsin mukaan [William] Prymin Hugenpoet-sopimusta koskevat väitteet ovat epämääräisiä ja epäjohdonmukaisia. [William] Prym myöntää, ettei Hugenpoet-sopimuksesta ole olemassa mitään kirjallista jälkeä. Coats ei kuitenkaan kiistä sitä, että [William] Prym vetäytyi vetoketjujen ketjujen valmistuksesta, mikä [William] Prymin ilmoituksen mukaan tapahtui – – Hugenpoet-sopimuksen mukaisesti ja merkitsi ensimmäistä askelta sen poistumisessa vetoketjujen valmistuksen alalta. Tästä riippumatta komissio myöntää, ettei Hugenpoet-sopimuksen olemassaolon tueksi ole olemassa kirjallisia todisteita. Komissio katsoo kuitenkin, että tämä tapahtuma, sellaisena kuin [William] Prym sen kuvaa, osoittaa, kuinka lyhyttavaran markkinatilanne kehittyi ja kuinka Coats ja [William] Prym pyrkivät mukauttamaan markkinoiden jakamista koskevaa sopimustaan tämän kehityksen valossa. Samaan aikaan tämän lyhyttavaran markkinoiden yleisen jakamisen kanssa vetoketjut olivat ainoa ala, jolla molemmilla oli toimintaa (pois lukien neulojen markkinat). Kumpikaan yrityksistä ei ollut suurimpien joukossa näillä samoilla maantieteellisillä markkinoilla. Prym-konserni tuotti ja jakeli vetoketjuja lähinnä Saksassa ja Itävallassa ja vain pieniä määriä vierekkäisillä markkinoilla. Coats myi vetoketjujaan Itävallassa yhdessä Prymin kanssa, kun taas se ei koskaan tuottanut tai myynyt vetoketjuja Saksassa ennen kuin se osti Optin.”

84      Riidanalaisen päätöksen 226 perustelukappaleesta ilmenee komission myöntäneen, että vuosien 1996 ja 2002 yhteistyötiedonantojen soveltamista koskevissa Prym-konsernin pyynnöissä esitetyn väitteen, joka koskee Hugenpoet-sopimuksen olemassaoloa, tueksi ei ole olemassa yhtään kirjallista todistetta. Tämä tapahtuma kuitenkin osoittaa komission mukaan markkinatilanteen kehittymisen ja kyseessä olevien yritysten välisen suhteen. Vuoden 1977 sopimuksen tekoaikana niiden ensisijaisena tavoitteena oli komission mukaan niiden pääasiallisten markkinoiden, William Prymin osalta kovan lyhyttavaran markkinoiden ja Coatsin osalta lankamarkkinoiden, erottaminen toisistaan, kun taas vetoketjusegmentti oli toinen kahdesta alasta, joilla niillä oli päällekkäistä toimintaa.

85      Kantajan väitettä, jonka mukaan William Prym oli jatkanut vetoketjujen valmistamista ja jonka mukaan sen, että William Prym oli ulkoistanut hammastettujen tekstiilinauhojen hankintansa, perusteluina olivat ainoastaan kustannustekijät eikä se liittynyt vetoketjusektorilta poistumiseen, saattaisi osittain tukea Optin ja William Prymin välinen hankintasopimus, jonka voimassaolo päättyi 31.3.1999. Sen sijaan on todettava, että lukuun ottamatta kantajan väitettä, jonka mukaan William Prym oli jatkanut vetoketjujen valmistamista, asiakirja-aineisto ei sisällä todisteita, joilla voitaisiin vahvistaa tämän toiminnan jatkuminen.

86      Prym-konsernin lausumien todistusvoiman osalta komissio itse myöntää, ettei niitä voida käyttää riittävänä näyttönä 70-luvulla tehdystä markkinoiden jakamista koskevasta sopimuksesta. Komissio väittää kuitenkin, ettei 70-luvulta peräisin olevan markkinoidenjakosopimuksen olemassaoloa voida kiistää, vaikkei Hugenpoet-sopimusta otettaisi huomioon. Komissio toteaa lisäksi, että Hugenpoet-sopimuksen olemassaolo on todennäköinen myös sen kritiikin valossa, jota Prym-konserni esitti Optin ostamisen osalta. Vaikka sopimuksen olemassaolon tukena ei ole kilpailusääntöjen rikkomisajanjaksolta peräisin olevia todisteita, Prym-konsernin tätä koskeva lausuma nimittäin vastaa ajanjaksoa (80‑luku), jonka osalta komissiolla on mielestään hallussaan riittävästi rikkomisen osoittavaa näyttöä. Kun otetaan huomioon lisäksi se, että Prym-konsernin lausuma on osoittautunut luotettavaksi muilta osin ja että se on sen omien intressien vastainen, ei ole syytä epäillä sen luotettavuutta myöskään tämän sopimuksen olemassaolon osalta.

–       9.11.1988 pidetty Beiratin kokous (riidanalaisen päätöksen 227–230 perustelukappale)

87      Kantaja väittää lähinnä, että komissio tulkitsi 9.11.1988 laadittua William Prymin Beiratin kokouspöytäkirjaa virheellisesti siten, että siinä viitattaisiin vuoden 1977 sopimukseen. Kantajan mukaan siinä viitattiin todennäköisemmin Willian Prymin pyynnöstä laadittuun kertomukseen (ks. riidanalaisen päätöksen 227 ja 230 perustelukappale). Hugenpoet-sopimuksen olemassaolosta ei ole kantajan mukaan esitetty yhtään uskottavaa todistetta. Tämän vuoksi väitetyssä vuoden 1977 sopimuksen jatkuvassa soveltamisessa on yli yhdentoista vuoden aukko.

88      Esillä olevassa asiassa kyse on D. P:n puheenvuorosta, jonka hän esitti William Prymin Beiratissa 9.11.1988 vain vähän sen jälkeen, kun Coats osti vetoketjujen valmistajan Optin.

89      Tästä puheenvuorosta nimittäin ilmenee, että D. P. arvostelee Coatsin pääjohtajaa ja William Prymin Beiratin jäsentä B:tä siitä, ettei hän noudattanut Coatsin velvoitteita William Prymiin nähden, kun hän osti Optin kysymättä lupaa William Prymiltä tämän intressien vastaisesti, sellaisina kuin niistä oli sovittu kirjallisesti.

–       William Prymin 12.12.1991 päivätty muistio (riidanalaisen päätöksen 231 perustelukappale)

90      Kantaja väittää lähinnä, ettei komissio ole ottanut huomioon William Prymin 12.12.1991 päivättyä muistiota, jossa annettiin ymmärtää, että vuoden 1977 sopimuksen sisällön saattoi tietää ainoastaan kaksi henkilöä ja että sen jälkeen, kun näistä B kuoli ja E.F. jäi eläkkeelle, kyseistä sopimusta ei ole toimitettu William Prymin johdolle. Kantaja vahvistaa, että tässä muistiossa tehty viittaus vuonna 1975 tehtyyn sopimukseen vastaa todellisuudessa 16. ja 17.11.1975 Stolbergissa pidettyä kokousta. Kantaja huomauttaa, että komissio tulkitsi virheellisesti myös laillista kilpailukieltoa koskevaa sitoumusta asiassa, jossa tehtiin 26.10.2004 päätös K(2004) 4221 lopullinen [EY] 81 artiklan soveltamismenettelystä (Asia COMP/F-1/38.338 – PO/Neulat). Tässä asiassa Coatsia suojattiin Entacon yksinostajana viimeksi mainittua koskevalla velvollisuudella olla kilpailematta sen kanssa sen pääasiallisilla myyntialueilla. Komissio katsoi, että tässä oli kyse markkinoiden jakamisesta, mutta edellä 35 kohdassa mainitussa asiassa Coats annetussa tuomiossa kumottiin tämä päätelmä ja katsottiin, että kyseessä on laillinen suojatoimi. Kantaja viittaa erityisesti kyseisen tuomion 150 kohtaan.

91      Riidanalaisen päätöksen 231 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Coats lainaa komission asiakirja-aineistoon sisältyvää 12.12.1991 päivättyä muistiota. Siinä annetaan ymmärtää, että muistion on todennäköisesti laatinut A. [William] Prymiltä, sillä muistion yläkulmassa on nimikirjaimet ’vA’. Asiakirjan ensimmäisessä kohdassa viitataan nimenomaisesti vuoden 1975 neuvotteluihin jakelusopimuksesta ja maantieteellisten alueiden jakamisesta [William] Prymin ja Coatsin välillä. Neuvottelijat olivat B. (Coatsilta) ja E. F. ([William] Prymiltä). Coats lainaa tätä asiakirjaa tukeakseen väitettään, jonka mukaan vuoden 1977 sopimuksen teksti – mikäli kyseinen sopimus on tehty – on pysynyt ainoastaan neuvottelijoiden eli B:n ja E. F:n hallussa. Tämä todiste osoittaa selvästi markkinoidenjakosopimuksen olemassaolon, jossa vahvistettiin markkinoiden jakaminen [William] Prymin ja Coatsin välillä. Kun Coats kiinnitti komission huomion tähän todisteeseen, se toimi vastoin aiempia väitteitään, joissa se esitti, ettei sopimusta ollut olemassa. Myöskään se, että vuonna 1991 sen teksti oli ainoastaan B:n ja E. F:n saatavilla, ei välttämättä merkitse sitä, etteivät heidän seuraajansa olleet tietoisia sen olemassaolosta. 12.12.1991 päivätyssä muistiossa mainitaan selvästi markkinoidenjakosopimus, jonka olemassaolo ei ollut luottamuksellinen. Jo vuonna 1991 useammat henkilöt olivat siis tietoisia tällaisen sopimuksen olemassaolosta. Tästä riippumatta 232–234, 237, 239, 240 ja 242 perustelukappaleessa tarkastellut asiakirjat osoittavat, että [William] Prymin ja Coatsin välinen suhde pyöri yhä markkinoiden jakamisen ympärillä sen jälkeenkin, kun B. ja E. F. poistuivat näiden yritysten johdosta.”

92      12.12.1991 päivätystä muistiosta ilmenee, että markkinoidenjakosopimus tehtiin vuonna 1975 B:n ja E. F:n käymien neuvotteluiden jälkeen syvennetyn yhteistyön edellytyksenä. Lisäksi tämän muistion laatijan mukaan näiden neuvotteluiden tulos kirjattiin luottamukselliseen asiakirjaan, joka oli ainoastaan neuvottelijoiden saatavilla. Kyseisen muistion toisessa kohdassa A. toteaa, että hänen mukaansa sopimuksen pääkohta oli lausuma, jolla William Prym sitoutui pidättymään aloittamasta suoraan tai välillisesti liiketoimintaa ompelu- ja brodeerauslankojen alalla, kun taas Coats sitoutui pidättymään kehittämästä suoraan tai välillisesti liiketoimintaa kovan lyhyttavaran alalla, lukuun ottamatta jo sallittua poikkeusta NIL:n ja Linhas Corrente Ltda Brasil ‑nimisen yhtön osalta.

93      Tämän vuoksi kantajan väitettä, jonka mukaan vain kaksi ihmistä saattoi tietää vuoden 1977 sopimuksen sisällöstä ja heidän kuolemansa ja eläkkeelle jäämisensä jälkeen sopimuksen sisältöä ei ilmoitettu William Prymin johdolle, ei voida hyväksyä, sillä on osoitettu, että 12.12.1991 ainakin muistion laatija oli tietoinen tällaisen sopimuksen olemassaolosta ja sisällöstä.

94      Kantajan väitteestä, jonka mukaan tässä muistiossa viitataan vuonna 1975 tehtyyn sopimukseen, joka vastaa todellisuudessa Stolbergissa 16. ja 17.11.1975 pidettyä kokousta, on todettava pelkästään, ettei se, että sopimus on voitu tehdä suullisesti vuonna 1975 ja vahvistaa tämän kokouksen pöytäkirjassa, sulje pois sitä, että tämä sopimus olisi tämän jälkeen kirjattu paperille vuonna 1977 (ks. myös edellä 67 kohta).

–       11.2.1993 pidetty kokous (riidanalaisen päätöksen 232 perustelukappale)

95      Kantaja katsoo komission todenneen virheellisesti, että William Prymin edustajan J. G:n 11.2.1993 esitetyssä lausumassa viitattiin markkinoidenjakosopimukseen, vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli todennut, ettei tämä lausuma koskenut Coatsin eikä komissio ollut osoittanut ”kokouksen kilpailua rajoittavaa luonnetta” eikä lausumassa ainakaan viitattu vuoden 1977 sopimukseen (edellä 35 kohdassa mainittu asia Coats, tuomion 91 kohta).

96      Komissio halusi täsmentää istunnossa, että edellä 35 kohdassa mainitussa asiassa Coats antamassaan tuomiossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutki erikseen kyseessä olevan kokouksen, sillä tuolloin sillä ei ollut hallussaan kaikkia niitä tietoja, jotka sillä on nyt, minkä vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi kyseisessä tuomiossa, ettei kokouksella pyritty rajoittamaan kilpailua.

97      Kantajan väitteestä ilmenee, ettei se kiistä kokouksen pitämistä eikä osallistumistaan siihen. Sen sijaan se yhtäältä väittää, ettei komissio ole osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla tämän kokouksen kilpailua rajoittavaa luonnetta, ja toisaalta riitauttaa komission J. G:n lausumasta tekemän tulkinnan.

98      Ensimmäisen väitteen osalta on todettava, että 11.2.1993 pidetyn kokouksen pöytäkirjan 11 kohdasta ilmenee, että J. G. viittaa Coatsin ja William Prymin välisten suhteiden taustaan ja siihen, että viimeksi mainitun katsotaan vastaavan kovasta lyhyttavarasta. Hänen mukaansa Coatsilla oli moraalinen velvollisuus ratkaista tuolloinen NIL:iä koskeva tilanne siten, että se voisi lopulta toteuttaa alkuperäisen suunnitelman, jonka avulla Coatsin piti valvoa tekstiilialan lyhyttavaran valmistusta, ja antaa William Prymin huolehtia kovan lyhyttavaran toimittamisesta.

99      Edellä 35 kohdassa mainitussa asiassa Coats annetun tuomion 91 kohdan osalta on huomautettava, että siinä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tarkasteli William Prymin ja Entacon välisiä neulasektoria koskevia sopimuksia, joita Coats ei suoraan allekirjoittanut. Entaco ja William Prym olivat allekirjoittaneet puitesopimuksen, joka tuli voimaan 10.9.1994. Osapuolet tekivät tämän sopimuksen ostaakseen NIL:n (joka oli aiemmin Coats Holdingsin omistuksessa) pakkaus- ja viimeistelytoiminnan ja se tuli voimaan ostopäivänä. Kyseisessä asiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, ettei 11.2.1993 pidetyn kokouksen kilpailua rajoittavaa luonnetta ollut osoitettu siten, ettei siitä jää epäilystä, erityisesti siksi, että lause ”Coatsilla oli moraalinen velvollisuus ratkaista tämänhetkinen NIL:iä koskeva tilanne” oli melko epäselvä toiminnan myynnin yhteydessä eikä siinä viitattu välttämättä markkinoiden jakamiseen, koska se saattoi merkitä myös, että Coatsin piti hyväksyä William Prymin aiempi tarjous sen sijaan, että NIL myydään Entacolle. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi myös, ettei myöskään pöytäkirjan muilla osilla ole merkitystä.

100    Toisen väitteen osalta on huomautettava, että J. G:n lausumasta, joka toistetaan kyseisen kokouksen pöytäkirjassa, luettuna yhdessä vuoden 1977 sopimuksen sanamuodon kanssa (ks. edellä 65 kohta) ilmenee, että tässä sopimuksessa asetettiin kullekin osapuolelle edelleen velvoite olla toimimatta toisen markkinoilla. Tämän vuoksi komissio vetosi tähän muistioon (ks. riidanalaisen päätöksen 232 perustelukappale).

–       Coatsin William Prymistä omistaman osuuden myynti (riidanalaisen päätöksen 233–236 perustelukappale)

101    Kantaja väittää lähinnä, ettei komissio ottanut huomioon sitä, että vuoden 1995 yhteistyösopimus ja syyskuun 1997 puitesopimus (jäljempänä vuoden 1997 yhteistyösopimus) muuttivat huomattavasti Coatsin ja William Prymin välisiä suhteita ja että ne olisivat olleet turhia, jos vuoden 1977 sopimus olisi ollut voimassa.

102    Ensinnäkin kantaja katsoo, että Coatsin ja William Prymin väliset liikesuhteet muuttuivat radikaalisti sen jälkeen, kun Coats myi omistusosuutensa William Prymistä vuoden 1994 lopussa. Toiseksi se väittää, että 11.6.1996 pidetty kokous (ks. riidanalaisen päätöksen 233 perustelukappale) koski pelkästään jakeluyhteistyötä. Se viittaa erityisesti yksinoikeudella toimivaksi jakelijaksi nimeämisen liitännäisseuraukseen eli velvoitteeseen olla valmistamatta ja jakelematta kilpailevia tuotteita. Kolmanneksi komission riidanalaisen päätöksen 234 ja 236 perustelukappaleessa esittämästä teoriasta, jonka mukaan vuoden 1997 puitesopimuksessa vahvistetaan, että ”Coats ja [William] Prym jatkoivat toimimista markkinoiden jakamisen ja kilpailukieltostrategioiden hengessä”, kantaja katsoo, ettei komissio ole esittänyt mitään näyttöä kyseisen puitesopimuksen ja vuoden 19977 sopimuksen syy-seuraus -suhteesta. Kantaja toteaa, että kaiken aiemmin mahdollisesti olemassa olleen korvasi jakeluyhteistyötä kuluttajamarkkinoilla koskeva rajoitettu sopimus.

103    Riidanalaisen päätöksen 233 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Joulukuussa 1994 Coats myi Prymin perheelle osuutensa William Prymissä; tämä luovutus tuli voimaan 31.12.1994. [Vuosien 1996 ja 2002 yhteistyötiedonantojen soveltamista koskevien Prym-konsernin pyyntöjen] mukaan Coatsin ja [William] Prymin yhteistyö Euroopan markkinoilla säännönmukaistettiin helmikuussa 1995, ja molemmat osapuolet sopivat, että yhteistyön jatkaminen on niiden intressissä. Prym-konserni ei ole kuitenkaan antanut muita tietoja tämän toimenpiteen täsmällisistä yksityiskohdista. [William] Prym ja Coats tapasivat 11.6.1996 Stolbergissä – –. D. G. Coatsilta totesi tuolloin seuraavaa:

’Coats Craft [-nimisen yhtiön] jakelustrategiana Euroopassa on toimia mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä merkkituotteiden suurten toimittajien, kuten [William] Prymin, kanssa ja olla tuomatta markkinoille omia merkkejään. Jos yhteistyöjärjestelmä pannaan täytäntöön, Coats poistaa markkinoilta omat merkkinsä.’”

104    Komissio vetoaa riidanalaisen päätöksen 234 perustelukappaleeseen osoittaakseen, että vuoden 1995 ja sen jälkeen, kun Coats luovutti omistusosuutensa William Prymissä, molemmat yritykset jatkoivat toimimista markkinoiden jakamisen ja kilpailukieltostrategioiden hengessä. Komission mukaan Prym-konserni vahvistaa tämän toteamuksen.

105    Vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamista koskevan Prym-konsernin pyynnön 9 kohdassa todetaan seuraavaa:

”[William] Prym halusi tällä sopimuksella varmistaa Coatsin verkostossa tapahtuvan tuotteidensa myynnin. Puitesopimus sääntelee yhteistyötä sekä teollisuuden että kaupan alalla. Coats puolestaan oli kiinnostunut muiden tuotteiden myynnistä kalliin myyntijärjestelmänsä välityksellä. Se oli erityisen kiinnostunut [William] Prymin tunnetuista merkkituotteista.”

106    Kantaja vahvistaa, että tämä sopimus on allekirjoitettu 3.9.1997 ja että sillä luotiin laajat puitteet kuluttajamarkkinoille tarkoitetun lyhyttavaran yhteiselle jakelulle (ks. riidanalaisen päätöksen 235 perustelukappale). Se väittää, että syitä sille, että vuoden 1997 puitesopimus olisi ollut tarpeellinen, on vaikea ymmärtää, jos vuoden 1977 sopimusta olisi todellakin edelleen sovellettu, sillä viimeksi mainitussa ”vahvistettiin periaate, jonka mukaan kumpikaan osapuoli ei jakele toisen osapuolen tuotteiden kanssa kilpailevia tuotteita” (ks. kantajan vastaus täydentävään väitetiedoksiantoon).

107    Vuoden 1997 puitesopimuksen 5 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Sopimus kattaa valmistetut tai hankitut kovan lyhyttavaran ja joustavat tuotteet, jotka on pakattu ja joissa on Prym Consumer [-nimisen yhtiön] tavaramerkki, sekä valmistetut tai hankitut langat ja niihin liittyvät tuotteet, joissa on Coatsin tavaramerkki, sekä mahdollisesti muita tuotteita tiettyjen markkinoiden osalta.”

108    Tältä osin on huomautettava ensimmäiseksi, että komission mukaan 11.6.1996 pidettyä kokousta koskeva muistio ja vuoden 1997 puitesopimuksen allekirjoittaminen eivät sellaisenaan osoita kartellin olemassaoloa mutta ne eivät myöskään osoita Coatsin poistuneen kartellista.

109    Toiseksi komissio väitti riidanalaisen päätöksen 236 perustelukappaleessa, että vuoden 1977 sopimuksessa todettiin ensinnäkin, että Coats ja Prym Consumer tekevät tuotteidensa eli Prym Consumerin valmistaman kovan lyhyttavaran ja Coatsin valmistaman muun lyhyttavaran toimittamista ja jakelua koskevat yksinoikeussopimukset, ja toiseksi, että puitesopimuksessa vahvistetaan osapuolten tuotteiden yhteistä jakelua koskevat säännöt muttei säännellä kilpailevien tuotteiden valmistamista tai jakelua.

110    On kuitenkin todettava, että toinen toteamus on virheellinen, sillä edellä 107 kohdassa mainitun puitesopimuksen 5 kohdasta ilmenee, että puitesopimus kattoi myös kilpailevien tuotteiden (William Prymin valmistama kova lyhyttavara ja Coatsin valmistamat langat ja muut tarvikkeet) sekä tiettyjen muiden tuotteiden yksinoikeudella tapahtuvan jakelun.

111    Komissio toteaa kuitenkin oikeutetusti, että 20 vuotta on kulunut alkuperäisestä vuoden 1977 markkinoidenjakosopimuksesta ja että uusi sopimus tehtiin sen jälkeen, kun näiden yritysten liikesuhdetta muutettiin sen seurauksena, että Coats luovutti omistusosuutensa William Prymissä.

–       William Prymin toteuttama Bonduelin osto ja 15.7.1998 pidetty kokous (riidanalaisen päätöksen 237–245 perustelukappale)

112    Kantaja katsoo komission arvioineen virheellisesti, että Stolbergissa 16. ja 17.11.1975 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa viitataan vuoden 1977 sopimukseen. Kantajan mukaan siinä mainitaan yksinomaan William Prymin ja Optin välinen hammastettujen tekstiilinauhojen hankintasopimus (ks. edellä 81 kohta) ja vuoden 1997 puitesopimus.

113    Istunnossa kantaja huomautti, että komissio oli itse myöntänyt tämän menettelyn kuluessa, ettei mikään tätä kokousta koskevista muistioista osoittanut kartellin olemassaoloa. Komission esitys, joka koskee vuoden 1995 jälkeistä aikaa, perustuu siis yhtä ainoaa kokousta eli 15.7.1998 pidettyä kokousta koskeviin muistioihin.

114    Kantajan mukaan sen toimittamat käsinkirjoitetut muistiinpanot ovat selvästi yksityiskohtaisempia kuin samaa kokousta koskeva kirjoituskoneella kirjoitettu muistio, ja ne on – toisin kuin viimeksi mainittu – laadittu kyseisen kokouksen aikoihin. Muistion luotettavuuden osalta kantaja korostaa, että sen on laatinut A. P., ja että siinä ei kirjata M. F:n puheita sanatarkasti. Toisessa valaehtoisessa lausumassaan tämä antoi täysin uskottavan ja oikeutetun selityksen kirjaamilleen huomioille.

115    Riidanalaisen päätöksen 237–245 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio tukeutui yhtäältä 15.7.1998 pidetyn kokouksen pöytäkirjaan ja toisaalta vuosien 1996 ja 2002 yhteistyötiedonantojen soveltamista koskeviin Prym-konsernin pyyntöihin.

116    7.11.2001 päivätyssä kirjoituskoneella kirjoitetussa muistiossa, jonka on allekirjoittanut A. P. ja joka koskee M. F:n kanssa 15.7.1998 käytyä keskustelua, todetaan seuraavaa:

”M. F. puhui yleisesti Bonduel Prym ‑asiasta. Hän ilmaisi pettymyksensä siihen, että tiedot oli toimitettu hänelle liian myöhään. Hänen arvostelunsa koski erityisesti sitä, että A. P. ei keskustellut vetoketjujen ongelmista Coats Optin kanssa yleiskokouksissa eikä meille ollut kerrottu, ettei sopimus enää päde.

– –

Sitä seikka, että vuonna 1988 Optin oston myötä [William] Prym ei myöskään osallistunut [neuvotteluihin], ei ole esitetty.

– –

MF tiedusteli, voisiko Prym ajatella, että jonain päivänä tällä teollisuudenalalla voitaisiin toimia vapaasti siten, että Coats voisi tulla painonappien markkinoille samoin kuin [William] Prym lankojen markkinoille. Tähän kysymykseen on saatava selvä ja yksiselitteinen vastaus.”

117    Komission mukaan tämä osoittaa ensinnäkin, että Coats reagoi tähän ostoon samalla tavoin kuin William Prym reagoi siihen, että Coats osti Optin vuonna 1988 (ks. edellä 89 kohta). Kummankin yrityksen reaktiot vahvistavat komission mukaan niiden välisen jatketun kartellin olemassaolon, joka perustuu vuoden 1977 sopimukseen (ks. riidanalaisen päätöksen 238 perustelukappale). Toiseksi tästä on pääteltävä, että M. F. viittasi markkinoiden jakamiseen, sellaisena kuin se oli alun perin vahvistettu vuoden 1977 sopimuksessa (ks. riidanalaisen päätöksen 243 perustelukappale). Kolmanneksi tästä seuraa komission mukaan, että molemmat yritykset noudattivat yhä alkuperäistä markkinoiden jakamista niiden kesken (yhtäältä kova lyhyttavara ja toisaalta muu lyhyttavara) (ks. riidanalaisen päätöksen 245 perustelukappale).

118    15.7.1998 pidetyn kokouksen pöytäkirja, jossa mainitaan se, ettei Optin kanssa pidä kilpailla hinnoilla, tukee tätä toteamusta. Lisäksi tämän pöytäkirjan samasta kohdasta ilmenee, ettei William Prym ollut kiinnostunut kilpailusta Optin kanssa varsinkaan hintojen osalta. William Prym ehdotti näin ollen keskustelua vetoketjuja koskevasta ratkaisusta ja olemassa olevista sopimuksista. Lisäksi todettiin, että kyseessä olevien yritysten piti käydä strategista dialogia.

119    Kyseisen pöytäkirjan 4 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Coatsin ja [William] Prymin välisestä sateenvarjosopimuksesta keskusteltiin – –

Molemmat osapuolet selittivät, että tämän sateenvarjosopimuksen täytäntöönpanemisesta aiheutuu niille lukuisia kustannuksia tehtyjen sopimusten päättämiseen liittyvistä kuluista, organisaation muuttamisesta ja uusien rakenteiden käyttöönottamisesta.”

120    Edellä mainitut todisteet tukevat komission toteamusta, jonka mukaan molemmat yritykset ovat alkaneet vetoketjujen markkinoilla kohdata ongelmia tämän yhteisen tuotteen osalta sen jälkeen, kun niiden suhteissa oli tällä ajanjaksolla tapahtunut useita muutoksia. Huolimatta siitä, että ne kilpailivat vetoketjujen markkinoilla, ne kuitenkin yhä noudattivat kilpailukieltoa koskevaa moraalista sitoumustaan ja totesivat nimenomaisesti, etteivät ne olleet kiinnostuneita hintakilpailusta näillä markkinoilla.

121    M. F:n 24.4.2006 esittämä valaehtoinen lausuma on kantajan edustajan valmistelema lausuma, jolla pyritään lieventämään kantajan vastuuta todetusta rikkomisesta, eikä se tämän vuoksi voi heikentää tarkastuksissa löydettyjen asiakirjojen ja näistä asiakirjoista annettujen selitysten todistusvoimaa (edellä 47 kohdassa mainittu asia Lafarge v. komissio, tuomion 379 kohta).

122    Kantajan väitteestä, jonka mukaan se ei ole tuolloin esittänyt mitään vakuuttelua hintakilpailusta, on todettava, ettei se sen sijaan kiistä sitä, että Prym-konserni on selvästi esittänyt tällaisen vakuuttelun. Vaikka 15.7.1998 pidetyn kokouksen pöytäkirja ei sellaisenaan riitä todistamaan kilpailusääntöjen rikkomista, se voidaan varmasti ottaa huomioon todisteena edellä 38–40 mainittujen täsmällisten ja yhtäpitävien todisteiden puitteissa.

123    Kantajan väitteestä, jonka mukaan komissio on tämän menettelyn kuluessa itse myöntänyt, ettei yksikään 15.7.1998 pidettyä kokousta koskevista muistioista osoita kartellin olemassaoloa, on todettava, että komissio totesi kirjelmissään pelkästään, että nämä asiakirjat eivät sellaisinaan todista kartellin olemassaoloa mutta ne eivät myöskään osoita kantajan poistuneen kartellista.

–       Kantajan puolesta puhuvat todisteet

124    Kantaja väittää, ettei komissio ottanut huomioon seuraavia kantajan puolesta puhuvia todisteita markkinoidenjakosopimuksen olemassaolon osalta:

–        ensinnäkin 1.8.1989 pidetyn Coatsin ja William Prymin välisen kokouksen pöytäkirja

–        toiseksi 11.9.1989 pidetyn J. G:n (William Prym) ja R. H:n (Coats) välisen kokouksen pöytäkirja

–        kolmanneksi se, että viisi kuudesta Coatsin johtajasta, jotka ovat vastanneet tästä alasta viime vuosikymmenen aikana, ovat esittäneet valaehtoisia lausumia, joissa he vahvistivat, etteivät he tienneet vuoden 1977 sopimuksesta eikä heille ollut kerrottu siitä eivätkä he ole koskaan toimineet niin kuin tämäntyyppinen markkinoidenjakosopimus olisi ollut voimassa.

125    Ensimmäisen todisteen osalta on todettava, että 1.8.1989 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa, jonka on laatinut R. H. Coatsilta, todetaan seuraavaa:

”[2)] c) ’Eurooppalaiset kuluttajat’ -jaosto asetti yhdeksi tavoitteekseen ’tulla Euroopan suurimmaksi kaikkien käsityötuotteiden täydellisen valikoiman valmistajaksi ja jakelijaksi’ – näihin tuotteisiin kuuluvat ompelulangat ja käsityölangat, kiinnittimet, kova lyhyttavara, tekstiilialan lyhyttavara, ompelutarvikkeet yms.

d) Tämä toteutetaan mieluiten [William] Prymin kanssa eikä [William] Prymiä vastaan – –

e) EF totesi, ettei Coatsin strategia – eli edellä c)-kohdassa määritetty strategia – poikkea siitä, joka oli alkuperäisen vuoden 1976 päätöksen tekemisen perusteena – eli että Coatsin pitäisi olla [William] Prymin yksinoikeudella toimiva jakelija maailmanlaajuisesti ja että tätä tukee Coatsin 25 prosentin omistusosuus [William] Prymistä.

– –

Kokouksessa päädyttiin molemminpuoliseen sopimukseen siitä, että Coats- ja Prym[-konsernien kahdenvälisen] yhteistyön konkreettisia yksityiskohtia tarkastellaan myöhemmin tiettyjen kriteerien mukaisesti:

Tarkastelu rajoittuu Eurooppaan.

Meidän on tutkittava molemminpuolista yksinoikeutta – eli sitä, että Coats olisi [William] Prymin yksinoikeudella toimiva jakelija ja myisi yksinomaan [William] Prymin tuotteita kovan lyhyttavaran valikoimassa.

Meidän olisi pyrittävä löytämään ratkaisuja tiettyihin ’ongelmiin’ –

NIL

Opti: [William] Prym – vetoketjut

’Maailmanhinnat’ vastaan saksalaiset kustannukset eli onko Stolberg käyttökelpoinen valmistuspaikkana pitkällä aikavälillä kaikkien tuotteiden osalta?”

126    Kantajan mukaan tästä pöytäkirjasta ilmenee, että jos vuoden 1977 sopimus olisi ollut voimassa, ei olisi ollut lainkaan tarpeen tutkia mahdollisuutta luoda molemminpuolista yksinoikeutta. Tämä toimenpide olisi täysin päällekkäinen sikäli kuin Coatsin olisi jo ollut kiellettyä jaella [William] Prymin valmistaman kovan lyhyttavaran kanssa kilpailevaa kovaa lyhyttavaraa.

127    On todettava, että 1.8.1989 pidetyn kokouksen pöytäkirjan 2 kohdan e kohdassa E. F. huomauttaa, ettei Coatsin c alakohdassa ehdottama strategia poikkea siitä, joka oli alkuperäisen vuoden 1976 päätöksen tekemisen perusteena eli että Coatsista on tullut [William] Prymin yksinoikeudella toimiva jakelija maailmanlaajuisesti ja se on saanut tässä yhteydessä 25 prosentin omistusosuuden [William] Prymistä.

128    1.8.1989 pidetyn kokouksen osanottajat sopivat tutkivansa molemminpuolisen yksinoikeuden periaatetta – jonka nojalla Coats olisi [William] Prymin yksinoikeudella toimiva jakelija ja myisi kovan lyhyttavaran alalla yksinomaan [William] Prymin tuotteita. Lisäksi oli ratkaistava tiettyjä ongelmia, kuten Optin ja William Prymin tilanne. Tältä osin on huomautettava, että William Prym katsoi, että ostaessaan Optin Coats ei noudattanut sitoumuksiaan tällä alalla (ks. edellä 89 kohta).

129    Se, että molemmat yritykset ovat kymmenen vuotta markkinoidenjakosopimuksen jälkeen kokeneet tarpeelliseksi tehdä uuden sopimuksen, ei mitenkään sulje pois alkuperäisen sopimuksen olemassaoloa. Uuden sopimuksen perusteella oli erityisesti mahdollista ottaa huomioon tämän vuosikymmenen aikana tapahtunut kehitys, ja osapuolet saattoivat tutkia syvällisemmin kysymystä yksinoikeudella tapahtuvasta jakelusta ja ratkaista joitakin ongelmia, kuten Coatsin toteuttaman Optin oston.

130    Toisen todisteen osalta on katsottava, että 11.9.1989 pidetyn kokouksen pöytäkirjan 10 kohta, jonka otsikko on ”Yhdistynyt kuningaskunta”, osoittaa ensinnäkin, että kantaja oli jo edustettuna kovan lyhyttavaran Englannin markkinoilla ja että sen aikomuksena oli kehittää uusi tavaramerkki ”Stitchpoint”. Toiseksi Tootal-nimisen yhtiön oston jälkeen Coatsilla olisi hallussaan toinen tavaramerkki kovan lyhyttavaran Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoilla. NIL:stä keskusteltaessa otettiin esiin myös kysymys William Prymin vetoketjujen valmistuksesta.

131    Tältä osin on todettava, että lainaus, johon kantaja viittaa, koskee yksinomaan tilannetta Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Kantaja oli edustettuna näillä markkinoilla jo 70-luvulta lähtien eli alkuperäisen sopimuksen tekemisen aikoihin. Uuden tavaramerkin käyttöönottaminen ja Tootalin ostaminen eivät tämän vuoksi olisi muuttaneet näiden kahden yrityksen välistä suhdetta eivätkä niiden vastavuoroisia velvoitteita. Tämän vuoksi sillä, että Coats säilyttää asemansa ja vahvistaa sitä Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoilla, ei esillä olevassa asiassa ole vaikutusta kartellin olemassaoloon ja toimintaan.

132    Kolmannesta todisteesta eli lausumista, joita ovat esittäneet viisi kuudesta Coatsin johtajasta, on huomautettava, että vaikka kyse on lausumista, joita kantajan edustajat ovat laatineet lieventääkseen sen vastuuta kilpailusääntöjen rikkomisesta, tämä ei sellaisenaan poista näiltä lausumilta tällaisen kannanoton arvoa. On kuitenkin todettava, ettei tämä voi myöskään alentaa tarkastuksissa löydettyjen asiakirjojen ja näistä asiakirjoista annettujen selitysten todistusvoimaa (edellä 47 kohdassa mainittu asia Lafarge v. komissio, tuomion 379 kohta).

–       Johtopäätös

133    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että vuoden 1977 sopimus säilyttää todistusvoimansa ja tukee komission huomioon ottamien täsmällisten ja yhtäpitävien todisteiden puitteissa (ks. edellä 38–40 kohta) tiettyjä olennaisia toteamuksia, jotka sisältyvät A. P:n lausumiin lyhyttavaran markkinoiden jakamista koskevan sopimuksen olemassaolosta, jolla estetään Coats-konsernia tulemasta ”muuntyyppisten kiinnittimien” Euroopan markkinoille ja Prym-konsernia tulemasta lankojen Euroopan markkinoille. Tämän toteamuksen vahvistavat myös muut edellä tarkastellut asiayhteyttä koskevat seikat. Ensimmäiseksi on arvioitava kokonaisuutena tarkastuksissa löydettyjä asiakirjoja eli 12.4.1977 päivättyä kirjettä, 11.2.1993 pidetyn kokouksen pöytäkirjaa, 11.6.1996 pidetyn kokouksen pöytäkirjaa, vuoden 1997 puitesopimusta, A. P:n 7.11.2001 päivättyä kirjoituskoneella kirjoitettua muistiota, joka koskee 15.7.1998 pidettyä tapaamista M. F:n kanssa, sekä 15.7.1998 pidetyn kokouksen pöytäkirjaa. Toiseksi on korostettava sitä, että näitä tukevat lisäksi asiakirjat, jotka on liitetty vuosien 1996 ja 2002 yhteistyötiedonantojen soveltamista koskeviin Prym-konsernin pyyntöihin, eli vuoden 1977 sopimuksen jäljennös, ote D. P:n 9.11.1988 pitämästä puheesta ja 12.12.1991 päivätty A:n laatima muistio. Kaikki nämä todisteet osoittavat, että tiivis suhde, joka sitoi kyseessä olevia yrityksiä vuoden 1975 sopimuksen ja vuoden 1977 sopimuksen jälkeisenä aikana, jatkui ja että ajan mittaan tätä suhdetta muokattiin muilla sopimuksilla, kuten vuoden 1990 hankintasopimuksella ja vuoden 1997 puitesopimuksella.

134    Sen osalta, voidaanko näillä todisteilla osoittaa sen kilpailusääntöjen rikkomisen kesto, josta kantajaa syytetään, vai ei, on muistutettava, että on tavanomaista, että kilpailunvastaisiin menettelytapoihin ja sopimuksiin liittyvät toimenpiteet toteutetaan vaivihkaa, että kokoukset pidetään salassa, useimmiten kolmannessa valtiossa, ja että niihin liittyvien asiakirjojen määrä pidetään mahdollisimman vähäisenä. Vaikka komissio löytää asiakirjoja, jotka osoittavat nimenomaisesti toimijoiden välisen lainvastaisen yhteydenpidon, kuten esimerkiksi kokouksen pöytäkirjoja, nämä asiakirjat ovat normaalisti vain hajanaisia ja niitä on vähän, joten usein on välttämätöntä muodostaa kuva tietyistä yksityiskohdista päättelemällä. Useimmissa tapauksissa kilpailunvastaisen menettelytavan tai sopimuksen olemassaolo on näin ollen pääteltävä tietyistä yhteensattumista ja indisioista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta (ks. edellä 42 kohta).

135    Tämän kanneperusteen yhteydessä toteutetuista analyyseista ilmenee, ettei kantaja ole esittänyt riittävän todistusvoimaisia todisteita tai vaihtoehtoista uskottavaa selitystä heikentääkseen riidanalaisessa päätöksessä mainittuja asiakirjatodisteita, josta ilmenee päinvastoin, että se osallistui kahdenväliseen markkinoidenjakosopimukseen Prym-konsernin kanssa.

136    Näin ollen on todettava, että komissio osoitti riidanalaisessa päätöksessä oikeudellisesti riittävällä tavalla kantajan osallistuneen kyseessä olevaan kilpailusääntöjen rikkomiseen edellä 38–51 kohdassa mainittujen sääntöjen mukaisesti ja tekemättä ilmeisiä arviointivirheitä, joista sitä arvostellaan tämän kanteen yhteydessä. Ensimmäinen kanneperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

137    Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin katsoo tarpeelliseksi tutkia ensiksi kolmannen kanneperusteen, jonka mukaan yhtenä kokonaisuutena pidettävää jatkettua kilpailusääntöjen rikkomista ei ole näytetty toteen, ennen kuin tutkitaan toinen kanneperuste, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 5 kohtaa on rikottu, koska kilpailusääntöjen rikkomisen kesto on sekä oleellinen osa kilpailusääntöjen rikkomista ja sellaisenaan rikkomisen toteamisen erottamaton osa että yksi niistä edellytyksistä, jotka säätelevät vanhentumista siltä osin kuin on kyse toimenpiteisiin ryhtymisestä jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen osalta (edellä 47 kohdassa mainittu asia Peróxidos Orgánicos v. komissio, tuomion 21 kohta).

 Kolmas kanneperuste, jonka mukaan yhtenä kokonaisuutena pidettävää jatkettua kilpailusääntöjen rikkomista ei ole näytetty toteen

 Asianosaisten lausumat

138    Kantaja katsoo, ettei komissio ole onnistunut näyttämään toteen kilpailusääntöjen rikkomisen jatkumista tammikuusta 1975 15.7.1998 saakka, minkä perusteella se olisi voinut määrätä kantajalle sakon, joka vastaa 21 ja puoli vuotta kestänyttä kilpailusääntöjen rikkomista. Riidanalaisen päätöksen 339 ja 347 perustelukappaleessa komissio arvioi, että yhtenä kokonaisuutena pidettävä kilpailusääntöjen rikkominen jatkui tammikuusta 1977 heinäkuuhun 1998 saakka, ja väitti, että markkinoidenjakosopimuksen jatkaminen osoitettiin ”komission tarkastusten aikana keräämien ja [vuosien 1996 ja 2002 yhteistyötiedonantojen soveltamista koskeviin Prym-konsernin] pyyntöihin sisältyvien useiden kirjallisten todisteiden ja [viimeksi mainitun] toimittamien kirjallisten todisteiden avulla”.

139    Kantajan mielestä kyseisten todisteiden tutkinta osoittaa huomattavia ajallisia aukkoja, jotka ovat liian suuria, jotta komissio voisi näyttää toteen yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen. Kantajan mukaan nimittäin kului todellisuudessa 21 vuotta epävarmasta lähteestä peräisin olevan allekirjoittamattomat asiakirjan ja sellaisen erittäin moniselitteisen asiakirjan välillä, jonka on laatinut lausuman esittänyt henkilö itse. Kantajan mukaan minkään todisteen perusteella ei voida katsoa, että vuoden 1977 sopimusta oli tarkoitus soveltaa useita vuosia, sillä siinä ei puhuta mitään sen täytäntöönpanemisen oletetusta kestosta.

140    Komissio huomauttaa kestosta sekä tapahtumaketjun ja yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen välisestä suhteesta, että EY 81 artiklan 1 kohdan rikkominen voi johtua paitsi yksittäisestä toimenpiteestä, myös useista toimenpiteistä tai jopa jatkuvasta käyttäytymisestä. Tämän tulkinnan oikeellisuutta ei voida komission mielestä kiistää sillä perusteella, että yksi tai useampi osatekijä tästä useiden toimenpiteiden sarjasta tai tästä jatkuvasta käyttäytymisestä voisi sellaisenaankin ja erikseen tarkasteltuna merkitä kyseisen määräyksen rikkomista. Kun eri toimenpiteet kuuluvat ”kokonaissuunnitelmaan”, koska niiden yhteisenä tavoitteena on kilpailun vääristäminen sisämarkkinoiden sisällä, komissiolla on oikeus kohdistaa vastuu näistä toimenpiteistä sen mukaan, miten yritykset ovat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen kokonaisuutena arvioiden. Väitetystä kilpailusääntöjen rikkomisen todisteiden aukosta vuosien 1978 ja 1990 välillä komissio katsoo, että sillä oli riittävästi asiakirjatodisteita, jotka tukevat markkinoiden jakamisen paikkansapitävyyttä yritysten välillä vuodesta 1977 alkaen.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

141    Aluksi on muistutettava, että yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen käsite koskee tilannetta, jossa useat yritykset ovat osallistuneet rikkomiseen, joka muodostuu jatkuvasta käyttäytymisestä, jolla on yksi ainoa taloudellinen tavoite eli kilpailun vääristäminen, tai itsenäisistä rikkomisista, joita yhdistävät sama tarkoitus (kaikilla osatekijöillä sama tarkoitus) ja samat subjektit (samat yritykset, jotka ovat tietoisia yhteiseen tarkoitukseen osallistumisesta) (edellä 41 kohdassa mainittu asia BPB v. komissio, tuomion 257 kohta).

142    Tämän jälkeen on syytä todeta, että EY 81 artiklan 1 kohdan rikkominen voi johtua paitsi yksittäisestä toimenpiteestä, myös useista toimenpiteistä tai jopa jatkuvasta käyttäytymisestä. Tämän tulkinnan oikeellisuutta ei voida kiistää sillä perusteella, että yksi tai useampi osatekijä tästä useiden toimenpiteiden sarjasta tai tästä jatkuvasta käyttäytymisestä voisi sellaisenaankin ja erikseen tarkasteltuna merkitä kyseisen määräyksen rikkomista. Kun eri toimenpiteet kuuluvat ”kokonaissuunnitelmaan”, koska niiden yhteisenä tavoitteena on kilpailun vääristäminen sisämarkkinoiden sisällä, komissiolla on oikeus kohdistaa vastuu näistä toimenpiteistä sen mukaan, miten yritykset ovat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen kokonaisuutena arvioiden (edellä 42 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 258 kohta).

143    Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen käsite voi liittyä sellaisen kilpailunvastaisen käyttäytymisen, joka muodostuu sopimuksista, yhdenmukaistetuista menettelytavoista ja yritysten yhteenliittymien päätöksistä, oikeudelliseen luokitteluun (ks. vastaavasti edellä 67 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomion 696–698 kohta; asia T‑9/99, HFB ym. v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II‑1487, 186 kohta ja yhdistetyt asiat T‑101/05 ja T‑111/05, BASF v. komissio, tuomio 12.12.2007, Kok., s. II‑4949, 159 kohta).

144    On myös täsmennettävä, että yhden ainoan tavoitteen käsitettä ei voida määrittää yleisellä viittauksella kilpailun vääristymiseen markkinoilla, joita rikkominen koskee, koska vaikutus kilpailuun muodostaa tarkoituksena tai seurauksena olennaisen tekijän kaikessa käyttäytymisessä, joka kuuluu EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan. Yhden ainoan tavoitteen käsitteen tällainen määritelmä uhkaa evätä yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen käsitteeltä osan sen merkitystä, koska sen seurauksena on se, että useat käyttäytymiset, jotka koskevat tiettyä talouden alaa ja jotka on kielletty EY 81 artiklan 1 kohdassa, pitäisi systemaattisesti luokitella yhtenä kokonaisuutena pidettävän rikkomisen osatekijöiksi. Kun näin ollen luokitellaan eri toimia yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi rikkomiseksi, on selvitettävä, täydentävätkö ne toisiaan siinä mielessä, että kunkin niistä tarkoituksena on vastata yhteen tai useampaan tavanomaisen kilpailun seuraukseen, ja myötävaikuttavatko ne vuorovaikutteisesti kaikkien toimijoiden haluamien kilpailunvastaisten seurausten toteuttamiseen kattavassa suunnitelmassa, jolla on yksi ainoa tavoite. Tässä on otettava huomioon kaikki seikat, joilla voidaan osoittaa tällainen yhteys tai asettaa se kyseenalaiseksi, esimerkiksi soveltamisajanjakso, sisältö (käytetyt menetelmät mukaan lukien) ja vastaavasti asianomaisten eri toimien tavoite (ks. vastaavasti edellä 143 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat BASF ja UCB v. komissio, tuomion 179–181 kohta).

145    Komissio voi näin ollen objektiivisin perustein aloittaa erillisiä menettelyjä, todeta useita erillisiä rikkomisia ja määrätä useita erillisiä sakkoja (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑71/03, T‑74/03, T‑87/03 ja T‑91/03, Tokai Carbon ym. v. komissio, jäljempänä asia Tokai II, 124 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

146    Lopuksi on myös huomattava, että tiettyjen lainvastaisten toimien luokittelu toimiksi, jotka muodostavat yhden ja saman rikkomisen tai monta rikkomista, vaikuttaa periaatteessa seuraamukseen, joka voidaan määrätä. Monen rikkomisen toteaminen voi nimittäin merkitä monien erillisten sakkojen määräämistä, kussakin tapauksessa asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa vahvistetuissa rajoissa (edellä 143 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat BASF UCB v. komissio, tuomion 158 kohta).

147    Tämän vuoksi on määritettävä, kuuluvatko ne teot, joista kantajaa moititaan, kokonaissuunnitelmaan, jonka tarkoituksena oli vääristää normaalia kilpailua ”muuntyyppisten kiinnittimien” ja vetoketjujen markkinoilla, ja siis hyvinkin kartellin näillä markkinoilla muodostamaan yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen.

148    Esillä olevassa asiassa siitä, että komissio luonnehti Coats-konsernin ja Prym-konsernin kahdenvälistä yhteistyötä yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi kilpailusääntöjen rikkomiseksi, seurasi sellaisen yhden ainoan kartellin toteaminen, joka kesti vähintään 15.1.1977 ja 15.7.1998 välisen ajan (ks. riidanalaisen päätöksen 339–347 perustelukappale). Näin ollen on tutkittava, onko komissio tehnyt edellä 141–146 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa oikeudellisen virheen, kun se piti kantajan moitittuja toimia yhtenä kokonaisuutena pidettävänä jatkettuna kilpailusääntöjen rikkomisena hallussaan olevien todisteiden perusteella (ks. riidanalaisen päätöksen 217–245 perustelukappale), jotka tutkittiin suurelta osin ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä.

149    Kantajan väitteestä, jonka mukaan kyseisten todisteiden tutkinta osoittaa huomattavia ajallisia aukkoja, jotka ovat liian suuria, jotta komission voitaisiin katsoa näyttäneen toteen yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen, on huomautettava, ettei se, että tällaista näyttöä ei ole esitetty tiettyjen ajanjaksojen osalta, ole esteenä sille, että rikkomisen katsotaan tapahtuneen kyseisiä ajanjaksoja pidemmällä kokonaisajanjaksolla, jos tällainen toteamus perustuu objektiivisiin ja yhtäpitäviin aihetodisteisiin. Usean vuoden ajalle ulottuvassa rikkomisessa se, että kartelli ilmenee eri ajanjaksoina, joiden välillä voi olla pidempiä tai lyhyempiä aikoja, ei vaikuta tämän kartellin olemassaoloon, kunhan toimilla, jotka ovat osa tätä rikkomista, on yksi ainoa tavoite ja ne toteutetaan yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen yhteydessä (asia C‑113/04 P, Technische Unie v. komissio, tuomio 21.9.2006, Kok., s. I‑8831, 169 kohta).

150    Tästä seuraa, että vaikka kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevän toiminnan kahden ilmenemismuodon välinen ajanjakso on merkityksellinen tekijä osoitettaessa kilpailusääntöjen rikkomisen jatkuvuutta, ei kysymystä siitä, onko kyseinen ajanjakso riittävän pitkä merkitäkseen rikkomisen keskeytymistä, pidä tutkia abstraktilla tasolla. Sitä on päinvastoin arvioitava kyseessä olevan kartellin toiminnan asiayhteydessä (asia T‑18/05, IMI ym. v. komissio, tuomio 19.5.2010, Kok., s. II‑1769, 89 kohta)

151    Esillä olevassa asiassa unionin yleinen tuomioistuin totesi ensimmäisen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä, että kyseinen sopimus koski Coats-konsernin ja Prym-konsernin kahdenvälistä yhteistyötä. Kyseisen sopimuksen nojalla Coats oli sitoutunut ”olemaan harjoittamatta suoraan tai yhteenliittymän puitteissa kovan lyhyttavaran – – valmistustoimintaa – – ilman [William] Prymin ennakkolupaa”. [William] Prym puolestaan sitoutui ”olemaan harjoittamatta suoraan tai yhteenliittymän puitteissa ompelu- ja käsityölankojen yms. – – valmistustoimintaa – – ilman Coatsin ennakkolupaa”. Tämän vuoksi on todettava, että riidanalainen sopimus koskee markkinoiden jakamista kahden kilpailijan kesken.

152    Toisin kuin hintojen vahvistamissopimusta, jonka puitteissa osapuolten on kokoonnuttava säännöllisesti ottaakseen huomion markkinoiden kehityksen ja voidakseen mukauttaa käyttäytymistään näillä markkinoilla sopimuksen voimassaoloaikana, markkinoiden jakamista koskevan sopimuksen osapuolten on luonnollisesti noudatettava kyseistä sopimusta heti sen tekemisestä lähtien ja sitä voidaan ajan mittaan mukauttaa joko muuttamalla olemassa olevaa sopimusta tai muiden sopimusten avulla.

153    Tässä yhteydessä on huomautettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi edellä 133 kohdassa, että komission tarkastusten aikana keräämät todisteet, vuosien 1996 ja 2002 yhteistyötiedonantojen soveltamista koskevien Prym-konsernin pyyntöjen sisältämät todisteet sekä viimeksi mainitun toimittamat kirjalliset todisteet osoittavat, että tiivis suhde, joka sitoi kyseessä olevia yrityksiä vuoden 1975 sopimuksen ja vuoden 1977 sopimuksen jälkeisenä aikana, on jatkunut ja että ajan mittaan tätä suhdetta on muokattu muilla sopimuksilla, kuten vuoden 1990 hankintasopimuksella ja vuoden 1997 puitesopimuksella.

154    Tämän vuoksi komissio saattoi perustellusti todeta, että osapuolet olivat sopineet yhteisestä hankkeesta, jolla rajoitettiin tai voitiin rajoittaa niiden kaupallista itsemääräämisoikeutta määrittämällä niiden yhteisen markkinakäyttäytymisen suuret linjat (ks. riidanalaisen päätöksen 334 perustelukappale).

155    Näin ollen kolmas kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

 Toinen kanneperuste, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 5 kohtaa on rikottu

 Asianosaisten lausumat

156    Kantaja katsoo, ettei komissio ole kyennyt osoittamaan minkään rikkomisen jatkuneen 19.9.1997 – eli kymmenen vuotta ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä –, jälkeen, joten asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 5 kohdan mukaan oikeus määrätä sakkoja on vanhentunut. 15.7.1998 päivätty todiste ei selvästi täyttänyt asiassa vaadittuja edellytyksiä, minkä lisäksi sitä heikentävät vakavasti erityisesti M. F:n ja K:n, jotka tuolloin olivat Coatsin johtajia, antamat valaehtoiset todistajan lausunnot.

157    Komissio vastaa koonneensa riittävästi todisteita osoittaakseen, että kilpailusääntöjen rikkominen jatkui ainakin 15.7.1998 saakka. Lisäksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee selvästi, että EY 81 artiklaa voidaan soveltaa myös sopimuksiin, jotka eivät enää ole voimassa mutta joiden seuraukset jatkuvat niiden muodollisen päättämisen jälkeen.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

158    Asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 1 kohdan b alakohdassa asetetaan sellaisten kilpailusääntöjen rikkomisten, josta kantajaa moititaan, vanhentumisajaksi viisi vuotta. Mainitun artiklan 2 kohdan toisen virkkeen mukaan jatketun tai uusitun rikkomisen osalta vanhentumisaika alkaa kulua siitä päivästä, jona rikkominen lakkaa. Saman asetuksen 25 artiklan 3 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan kaikki komission suorittamat toimet rikkomisen tutkinnan tai rikkomista koskevan menettelyn aloittamiseksi keskeyttävät vanhentumisajan. Kyseisen asetuksen 25 artiklan 4 kohdan sanamuodon mukaan vanhentumisaika keskeytyy suhteessa kaikkiin rikkomiseen osallisiin yrityksiin tai yritysten yhteenliittymiin. Saman artiklan 5 kohdan mukaan vanhentumisaika alkaa kulua uudelleen jokaisesta keskeytymisestä. Vanhentumisaika päättyy kuitenkin viimeistään sinä päivänä, jona kahden vanhentumisajan pituutta vastaava määräaika on kulunut komission määräämättä sakkoa tai uhkasakkoa.

159    On huomautettava, että kilpailusääntöjen rikkomisen kesto on sekä oleellinen osa kilpailusääntöjen rikkomista ja sellaisenaan rikkomisen toteamisen erottamaton osa että yksi niistä edellytyksistä, jotka säätelevät vanhentumista siltä osin kuin on kyse toimenpiteisiin ryhtymisestä jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen osalta (edellä 47 kohdassa mainittu asia Peróxidos Orgánicos v. komissio, tuomion 21 kohta). Se, että komissio noudattaa vanhentumissääntöjä, edellyttää siis sitä, että se määrittää asianmukaisesti sen ajanjakson, jonka kuluessa kantaja on osallistunut kilpailusääntöjen rikkomiseen. Tämän vuoksi on tutkittava, osoittiko komissio oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kantajan osallistuminen rikkomiseen kesti ainakin 19.9.1997 saakka (eli kymmenen vuotta ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä), jotta unionin yleinen tuomioistuin voi määrittää, oliko asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 5 kohdassa vanhentumiselle asetettu kymmenen vuoden määräaika kulunut vai ei.

160    Sen kysymyksen osalta, minä päivänä kantajan osallistuminen kilpailusääntöjen rikkomiseen päättyi, on aluksi palautettava mieliin vakiintunut oikeuskäytäntö, jonka mukaan yhtäältä sen osapuolen tai viranomaisen, joka väittää kilpailusääntöjä rikotun, tehtävänä on todistaa rikkominen tapahtuneeksi näyttäen oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen rikkomisen muodostavat tosiseikat, ja toisaalta yrityksen, joka vetoaa johonkin tiettyyn puolustautumisperusteeseen kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista vastaan, tehtävänä on osoittaa, että tämän puolustautumisperusteen soveltamisen edellytykset täyttyvät, joten kyseisen viranomaisen on tällöin turvauduttava muihin todisteisiin (ks. vastaavasti edellä 38 kohdassa mainittu asia Baustahlgewebe v. komissio, tuomion 58 kohta ja edellä 42 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 78 kohta).

161    Kilpailusääntöjen rikkomisen kesto on yksi EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun rikkomisen käsitteen osatekijä, jota koskeva todistustaakka on lähtökohtaisesti komissiolla. Oikeuskäytännössä edellytetään tältä osin, että jos ei ole olemassa näyttöä, jolla rikkomisen kesto voidaan osoittaa suoraan, komission on esitettävä ainakin näyttöä, joka liittyy ajallisesti riittävän lähellä toisiaan oleviin tosiseikkoihin, joiden perusteella voidaan kohtuudella päätellä, että rikkominen on jatkunut keskeytyksettä tiettyjen kahden ajankohdan välillä (asia T‑43/92, Dunlop Slazenger v. komissio, tuomio 7.7.1994, Kok., s. II‑441, 79 kohta.

162    Lisäksi silloin, kun on kyse kartellista, joka ei enää ole voimassa, EY 81 artiklaa voidaan soveltaa jo sen perusteella, että kartellin vaikutukset jatkuvat sen jälkeenkin, kun se on muodollisesti lopetettu (ks. asia T‑30/91, Solvay v. komissio, tuomio 29.6.1995, Kok., s. II‑1775, 71 kohta ja asia T‑59/99, Ventouris v. komissio, tuomio 11.12.2003, Kok., s. II‑5257, 182 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä seuraa, että rikkomisen kestoa ei pidä arvioida sen ajanjakson mukaan, jolloin sopimus on voimassa, vaan sen ajanjakson mukaan, jolloin rikkomiseen syyllistyneet yritykset ovat toimineet EY 81 artiklan vastaisesti.

163    On huomautettava, että riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 4 kohdan mukaan kantajan osallistuminen kyseessä olevaan rikkomiseen on katsottu näytetyn toteen 15.1.1977 ja 15.7.1998 välisen ajan osalta. Kantaja kyseenalaistaa tämän kanneperusteen yhteydessä tämän rikkomisajanjaksoa koskevan toteamuksen. Sen mukaan komissio ei ole onnistunut osoittamaan minkään rikkomisen jatkumista 19.9.1997 eli kymmenen vuotta ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä jälkeen.

164    Ensimmäisen ja kolmannen kanneperusteen yhteydessä toteutetusta todisteiden arvioinnista ilmenee, että esillä olevassa asiassa on kyse yhtenä kokonaisuutena pidettävästä jatketusta kilpailusääntöjen rikkomisesta, joka jatkui vähintään 15.7.1998 saakka.

165    Tämän vuoksi on todettava, että kymmenen vuoden vanhentumisaika kului päivämäärästä 15.7.1998 päivämäärään 19.9.2007 eli siitä kului 9 vuotta ja 2 kuukautta. Tästä seuraa, että riidanalainen päätös on tehty ennen kymmenen vuoden vanhentumisajan päättymistä.

166    Kaikesta edellä olevasta seuraa, että toinen kanneperuste on hylättävä.

 Neljäs kanneperuste, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen d kohtaa on rikottu

 Asianosaisten lausumat

167    Kantaja väittää lähinnä, että komissio loukkasi sen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen d kohdassa vahvistettuja menettelyllisiä oikeuksia ja tarkemmin ottaen oikeutta ”kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan” rikosoikeudellisissa elimissä, josta kantajan mukaan esillä olevassa asiassa on kyse.

168    Kantaja arvioi, ettei komissio voi tukeutua edellä 42 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa Aalborg Portland ym. vastaan komissio annettuun tuomioon. Esillä olevassa asiassa saatuaan edellä 11 kohdassa mainitun Prym-konsernin täydentävän pyynnön komissio aloitti tutkimuksensa uudelleen ja antoi täydentävän väitetiedoksiannon, jossa se väitti ensimmäistä kertaa kantajan osallistuneen tuotekohtaiseen markkinoidenjakosopimukseen 21 vuoden ajan. Sekä menettelyllisen asiayhteyden että sen merkityksen vuoksi, joka riidanalaisessa päätöksessä annettiin Willian Prymin asiakirja-aineistoon toimittamille uusille todisteille, kantajan mukaan on todettava, että niille annettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettu”ratkaiseva painoarvo”.

169    Kantajan mukaan esillä olevan asian olosuhteet poikkeavat edellä 48 kohdassa mainittujen yhdistettyjen asioiden Bolloré vastaan komissio (tuomion 86–89 kohta) olosuhteista. Ensinnäkin sen lausuman, jonka perusteella komissio totesi rikkomisen esillä olevassa asiassa, laatijan A. P:n henkilöllisyys oli tiedossa ja kantaja oli pyrkinyt muodollisesti kuulustelemaan häntä. Toiseksi siltä osin kuin komissio huomauttaa, ettei se ole Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettu tuomioistuin, kantaja väittää, että komission asiana on taata, että koko hallinnollisessa menettelyssä noudatetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen d kohtaa. Kolmanneksi komissio vaikuttaa asiassa T‑83/91, Tetra Pak vastaan komissio, 6.10.1994 annetun tuomion (Kok., s. II‑755, 235 kohta) perusteella väittävän, että kilpailuoikeuden säännöksen rikkomisen vuoksi määrätyt sakot eivät ole luonteeltaan rikosoikeudellisia.

170    Komissio väittää tältä osin, että A. P. oli läsnä 11.7.2006 pidetyssä kuulemistilaisuudessa, jonka aikana kaikilla osallistujilla oli mahdollisuus esittää suullisesti väitteitään. Kun kantajan asianajajalle annettiin tämä mahdollisuus, hän päätti rajoittaa puheenvuoronsa pelkkään säännöstenmukaisuutta koskevaan ohjelmaan liittyvään selvennykseen ja yleiseen mainintaan komission käyttämistä todisteista ja Prym-konsernin lausumista. Tämän vuoksi on todettava, että vaikka kantajalla olisi ollut mahdollisuus esittää kysymyksiä haluamalleen osapuolelle, se ei käyttänyt tätä tilaisuutta.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

171    On huomautettava, että vaikka Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen d kohdassa määrätään, että ”jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat”, vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, ettei komissio ole tässä määräyksessä tarkoitettu tuomioistuin (yhdistetyt asiat 209/78–215/78 ja 218/78, Van Landewyck ym. v. komissio, tuomio 29.10.1980, Kok., s. 3125, Kok. Ep. V, s. 355, 81 kohta ja yhdistetyt asiat 100/80–103/80, Musique diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok., s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 7 kohta).

172    Yhtä vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeudet ovat erottamaton osa yleisiä oikeusperiaatteita, joiden noudattamista unionin tuomioistuimet valvovat (yhteisöjen tuomioistuimen lausunto 2/94, 28.3.1996, Kok., s. I‑1759, 33 kohta ja asia C‑299/95, Kremzow, tuomio 29.5.1997, Kok., s. I‑2629, 14 kohta). Unionin tuomioistuin ja unionin yleinen tuomioistuin tukeutuvat tässä tarkoituksessa jäsenvaltioiden yhteiseen valtiosääntöperinteeseen ja ihmisoikeuksia koskeviin kansainvälisiin asiakirjoihin, joiden syntyyn jäsenvaltiot ovat vaikuttaneet tai joihin ne ovat liittyneet. Euroopan ihmisoikeussopimuksella on tässä yhteydessä erityinen merkitys (asia 222/84, Johnston, tuomio 15.5.1986, Kok., s. 1651, Kok. Ep. VIII, s. 621, 18 kohta ja em. asia Kremzow, tuomion 14 kohta). Sitä paitsi EU 6 artiklan 2 kohdan mukaan Euroopan unioni pitää arvossa yhteisön oikeuden yleisinä periaatteina perusoikeuksia, sellaisina kuin ne taataan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja sellaisina kuin ne ilmenevät jäsenvaltioiden yhteisessä valtiosääntöperinteessä.

173    Niinpä on tutkittava, jättikö komissio edellä esitetyn valossa noudattamatta unionin oikeusjärjestykseen kuuluvaa puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen perusperiaatetta (asia 322/81, Nederlandsche Banden-Industrie-Michelin v. komissio, tuomio 9.11.1983, Kok., s. 3461, Kok. Ep. VII, s. 339, 7 kohta), kun se ei väitteen mukaan antanut kantajalle mahdollisuutta kuulustella välittömästi todistajana A. P:tä.

174    Tältä osin on huomautettava, että tämä periaate edellyttää, että yrityksellä ja yritysten yhteenliittymillä, joita komission kilpailun alalla suorittama tutkimus koskee, on hallinnollisesta menettelystä lähtien mahdollisuus esittää asianmukaisesti näkemyksensä komission esiin tuomien tosiseikkojen, väitteiden ja olosuhteiden todenperäisyydestä ja merkityksellisyydestä (ks. asia T‑314/01, Avebe v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II‑3085, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Mainittu periaate ei sitä vastoin edellytä, että näille yrityksille annetaan mahdollisuus itse kuulustella komission kuulemia todistajia hallinnollisessa menettelyssä (ks. vastaavasti edellä 42 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 200 kohta).

175    Tältä osin on nimittäin riittävää, että komission käyttämät lausumat sisältyvät kantajalle toimitettuun asiakirja-aineistoon, jolloin kantaja voi riitauttaa ne unionin tuomioistuimissa (edellä 47 kohdassa mainittu asia Lafarge v. komissio, tuomion 147–149 kohta).

176    Ylimääräisenä huomautuksena on todettava komission tapaan, että vaikka A. P. oli läsnä 11.7.2006 pidetyssä kuulemistilaisuudessa, kantaja ei käyttänyt tätä mahdollisuutta esittää hänelle kysymyksiä. Mikään ei myöskään estänyt kantajaa pyytämästä, että todistajia kutsutaan unionin yleiseen tuomioistuimeen ja että heitä kuulustellaan siellä, pyytäen tätä koskevia asian selvittämistoimia. On kuitenkin todettava, ettei kantaja ole esittänyt tällaista pyyntöä.

177    Kun otetaan huomioon nämä seikat, kantaja ei voi vedota siihen, että sen oikeutta kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan sitä vastaan, olisi loukattu. Tämän vuoksi kantajan esittämä neljäs kanneperuste on hylättävä perusteettomana sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen osalta.

 Viides kanneperuste, jonka mukaan sakkojen laskentaa koskevia suuntaviivoja on sovellettu virheellisesti

 Asianosaisten lausumat

178    Kantaja katsoo, että komission olisi pitänyt määrittäessään sakon korotuksen määrää kilpailusääntöjen rikkomisen keston vuoksi käyttää harkintavaltaansa soveltaa 10 prosentin kerrointa sakkojen laskentaa koskevien suuntaviivojen 1 B kohdan nojalla. Komission ei olisi pitänyt soveltaa automaattisesti 215 prosentin korotusta rikkomisen keston nojalla. Sen olisi pitänyt ottaa huomioon ensinnäkin niiden todisteiden heikkous, joihin se tukeutui rikkomisen toteamiseksi, toiseksi pitkät välit kartellin todettujen ilmentymien välillä, kolmanneksi se, ettei kantajan johto tiennyt lainkaan kilpailusääntöjen rikkomisesta, ja neljänneksi se, ettei rikkomisen täytäntöönpanosta ole todisteita.

179    Kantaja arvioi, ettei komissio ole toiminut näin, kun sillä omien sanojensa mukaan oli vakiintuneena käytäntönä vahvistaa enimmäiskorotus. Vaikka muissa asioissa (joissa kesto on ollut huomattavasti lyhyempi) tosiseikoilla on voitu perustella 10 prosentin korotusta vuotta kohti, komissio ei kuitenkaan kantajan mukaan vapaudu velvollisuudestaan käyttää harkintavaltaansa oikein.

180    Komissio kiistää kantajan väitteet.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

181    Ennen kantajan esittämien kanneperusteiden tutkimista on huomautettava, että riidanalaisen päätöksen 489 ja 692 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on määrännyt sakkoja kilpailusääntöjen rikkomisen vuoksi asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla. Lisäksi sakkojen määrää laskiessaan komissio sovelsi suuntaviivoissa ja vuoden 1996 yhteistyötiedonannossa määritettyä menetelmää.

182    Vaikka suuntaviivoja ei voidakaan pitää oikeussääntöinä, niissä vahvistetaan kuitenkin käytännesääntöjä, joissa ilmaistaan noudatettava käytäntö ja joista komissio voi poiketa yksittäistapauksessa vain esittämällä sellaiset perusteet, jotka ovat sopusoinnussa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa (ks. asia C‑397/03 P, Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, tuomio 18.5.2006, Kok., s. I‑4429, 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

183    Unionin yleisen tuomioistuimen asiana on komission määräämien sakkojen lainmukaisuutta valvoessaan näin ollen tarkistaa, onko komissio käyttänyt harkintavaltaansa suuntaviivoissa esitettyä menetelmää käyttäen, ja niiltä osin kuin se toteaisi, että tästä menetelmästä on poikettu, tarkistaa, onko kyseinen poikkeaminen oikeutettu ja oikeudellisesti tarkasteltuna riittävästi perusteltu. Tältä osin on todettava, että unionin tuomioistuin on vahvistanut yhtäältä itse suuntaviivoja koskevan periaatteen pätevyyden ja toisaalta suuntaviivoissa esitetyn yleisen menetelmän pätevyyden (yhdistetyt asiat C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I‑5425, 252–255, 266, 267, 312 ja 313 kohta).

184    Se, että komissio on itse rajoittanut harkintavaltaansa antamalla suuntaviivat, ei nimittäin ole yhteensopimatonta sen kanssa, että sillä säilyy huomattava liikkumavara harkintavallan suhteen. Suuntaviivoihin sisältyy erilaisia joustavia osatekijöitä, joiden perusteella komissiolla on mahdollisuus käyttää harkintavaltaansa asetuksen N:o 17 ja asetuksen 1/2003 säännösten mukaisesti, sellaisina kuin yhteisöjen tuomioistuin on kyseisiä säännöksiä tulkinnut (edellä 183 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 267 kohta).

185    Tämän vuoksi aloilla, joilla komissiolla on edelleen harkintavaltaa, esimerkiksi siltä osin kuin on kyse sakon laskentapohjasta tai rikkomisen keston johdosta sovellettavasta sakon korotuksen määrästä, kyseisiä arviointeja koskeva laillisuusvalvonta rajoittuu sen tutkimiseen, ettei asiassa ole tehty ilmeistä arviointivirhettä (ks. vastaavasti asia T‑241/01, Scandinavian Airlines System v. komissio, tuomio 18.7.2005, Kok., s. II‑2917, 64 ja 79 kohta).

186    Komission harkintavalta ja komission sille asettamat rajat eivät sitä paitsi lähtökohtaisesti vaikuta siihen, miten tuomioistuin käyttää täyttä tuomiovaltaansa (ks. edellä 39 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat T‑67/00, T‑68/00, T‑71/00 ja T‑78/00, JFE Engineering ym. v. komissio, tuomion 538 kohta), jonka perusteella se voi poistaa komission määräämän sakon tai alentaa tai korottaa tällaisen sakon määrää (ks. vastaavasti asia C‑3/06 P, Groupe Danone v. komissio, tuomio 8.2.2007, Kok., s. I‑1331, 60–62 kohta ja asia T‑368/00, General Motors Nederland ja Opel Nederland v. komissio, tuomio 21.10.2003, Kok., s. II‑4491, 181 kohta).

187    Näin ollen pelkästään se, että komissio on varannut itselleen mahdollisuuden korottaa pitkäaikaisten kilpailusääntöjen rikkomisten osalta sakon määrää kultakin sellaiselta vuodelta, jona kilpailusääntöjä rikottiin, määrällä, joka voi olla jopa 10 prosenttia siitä sakon määrästä, johon on päädytty rikkomisen vakavuuden perusteella, ei millään tavalla merkitse sitä, että komissiolla olisi velvollisuus vahvistaa kyseinen korotus kartellin toiminnan intensiivisyyden tai vaikutusten saati rikkomisen vakavuuden perusteella. Komission asiana on nimittäin laajaa harkintavaltaansa käyttäen (ks. edellä 183 kohta) valita se korotuksen määrä, jota se aikoo soveltaa rikkomisen keston perusteella (asia T‑19/05, Boliden ym. v. komissio, tuomio 19.5.2010, Kok., s. II‑1843, 98 kohta).

188    Kantajan väitteet, joilla pyritään osoittamaan, että komission olisi pitänyt ottaa huomioon ensinnäkin niiden todisteiden heikkous, joihin se tukeutui rikkomisen toteamiseksi, toiseksi pitkät välit kartellin todettujen ilmentymien välillä ja kolmanneksi se, ettei kantajan johto tiennyt lainkaan kilpailusääntöjen rikkomisesta, sulautuvat yhteen ensimmäisen ja kolmannen kanneperusteen yhteydessä esitettyjen väitteiden kanssa. Koska unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei komissio ollut tehnyt mitään virhettä todetessaan hallussaan olevien eri todisteiden perusteella, että kyse oli yhtenä kokonaisuutena pidettävästä jatketusta kilpailusääntöjen rikkomisesta, joka oli kestänyt 15.1.1977 lähtien 15.7.1998 saakka, kantajat väitteet on hylättävä.

189    Kantajan väitteestä, jonka mukaan rikkomisen täytäntöönpanosta ei ole todisteita, on huomautettava, että asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa määrätään siitä, että sakon määrää vahvistettaessa on otettava huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden lisäksi sen kesto. Tästä seuraa, että kilpailusääntöjen rikkomisen keston vaikutuksen sakon perusmäärään on yleensä oltava merkittävä. Erityistapauksia lukuun ottamatta tämä estää sen, että sakon perusmäärää korotettaisiin vain symbolisesti kilpailusääntöjen rikkomisen keston perusteella. Vaikka siis sopimusta, jonka tarkoitus on kilpailunvastainen, ei ole pantu täytäntöön, on kuitenkin otettava huomioon, miten kauan sopimus on ollut olemassa, eli ajanjakso sen tekemisen ja päättymisen välillä (asia T‑213/00, CMA CGM ym. v. komissio, tuomio 19.3.2003, Kok., s. II‑913, 280 kohta).

190    Esillä olevassa asiassa komissio totesi, että Coats-konsernin ja Prym-konsernin kahdenvälinen yhteistyö oli kestänyt 21 ja puoli vuotta eli suuntaviivojen mukaan se oli pitkäkestoinen. Tämän vuoksi komissio korotti kantajalle määrätyn sakon laskentapohjaa tämän nojalla 215 prosentilla. On huomautettava, että suuntaviivojen 1B kohdan kolmannen luetelmakohdan mukaan rikkomisen vakavuuden nojalla huomioon otettua sakon laskentapohjaa voidaan korottaa 10 prosentilla rikkomisvuotta kohti pitkäkestoisten rikkomisten osalta. On todettava, että näin toimiessaan komissio ei poikennut itselleen suuntaviivoissa asettamistaan säännöistä.

191    Näin ollen viides kanneperuste on hylättävä.

192    Kaiken edellä esitetyn perusteella yhtäkään kantajan esittämistä kanneperusteista ei voida hyväksyä. Kumoamiskanne on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan ilman, että esillä olevan asian olosuhteissa olisi lisäksi täyttä tuomiovaltaa käyttäen muutettava kantajalle määrätyn sakon määrää.

 Oikeudenkäyntikulut

193    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Coats Holdings Ltd velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Czúcz Labucka Gratsias

Julistettiin Luxemburgissa 27 päivänä kesäkuuta 2012.

Sisällys

Asian taustaII – 2

Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimuksetII – 5

Oikeudellinen arviointiII – 6

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on laiminlyönyt velvollisuuttaan yhtäältä näyttää toteen kilpailusääntöjen rikkominen ja toisaalta noudattaa vaatimusta tältä osin edellytetystä todistelun tasostaII – 6

Asianosaisten lausumatII – 6

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiastaII – 7

– Vuoden 1975 kokous (riidanalaisen päätöksen 217 perustelukappale)II – 10

– 15.1.1977 päivätty asiakirja (riidanalaisen päätöksen 218–222 perustelukappale)II – 12

– 12.4.1977 päivätty kirje (riidanalaisen päätöksen 224 perustelukappale)II – 16

– Hugenpoet-sopimus (riidanalaisen päätöksen 225 ja 226 perustelukappale)II – 17

– 9.11.1988 pidetty Beiratin kokous (riidanalaisen päätöksen 227–230 perustelukappale)II – 19

– William Prymin 12.12.1991 päivätty muistio (riidanalaisen päätöksen 231 perustelukappale)II – 20

– 11.2.1993 pidetty kokous (riidanalaisen päätöksen 232 perustelukappale)II – 21

– Coatsin William Prymistä omistaman osuuden myynti (riidanalaisen päätöksen 233–236 perustelukappale)II – 22

– William Prymin toteuttama Bonduelin osto ja 15.7.1998 pidetty kokous (riidanalaisen päätöksen 237–245 perustelukappale)II – 24

– Kantajan puolesta puhuvat todisteetII – 27

– JohtopäätösII – 29

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan yhtenä kokonaisuutena pidettävää jatkettua kilpailusääntöjen rikkomista ei ole näytetty toteenII – 30

Asianosaisten lausumatII – 30

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiastaII – 31

Toinen kanneperuste, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 5 kohtaa on rikottuII – 34

Asianosaisten lausumatII – 34

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiastaII – 35

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen d kohtaa on rikottuII – 36

Asianosaisten lausumatII – 36

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiastaII – 37

Viides kanneperuste, jonka mukaan sakkojen laskentaa koskevia suuntaviivoja on sovellettu virheellisestiII – 39

Asianosaisten lausumatII – 39

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiastaII – 39

OikeudenkäyntikulutII – 42

* Oikeudenkäyntikieli: englanti.