Asia C-16/19
VL
vastaan
Szpital Kliniczny im. dra J. Babińskiego Samodzielny Publiczny Zakład Opieki Zdrowotnej w Krakowie
(Ennakkoratkaisupyyntö – Sąd Okręgowy w Krakowie)
Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 26.1.2021
Ennakkoratkaisupyyntö – Sosiaalipolitiikka – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Direktiivi 2000/78/EY – 2 artiklan 1 kohta ja 2 kohdan a ja b alakohta – “Syrjinnän käsite” – Välitön syrjintä – Välillinen syrjintä – Vammaisuuteen perustuva syrjintä – Erilainen kohtelu vammaisten työntekijöiden ryhmän sisällä – Palkanlisän myöntäminen vammaisille työntekijöille, jotka ovat esittäneet todistuksen vammaisuudesta työnantajan valitseman ajankohdan jälkeen – Palkanlisän jättäminen myöntämättä vammaisille työntekijöille, jotka ovat esittäneet todistuksensa ennen tätä ajankohtaa
1. Sosiaalipolitiikka – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Direktiivi 2000/78 – Syrjinnän käsite – Erilainen kohtelu vammaisten henkilöiden ryhmän sisällä – Kuuluminen soveltamisalaan
(Neuvoston direktiivin 2000/78 1 ja 2 artikla ja 3 artiklan 4 kohta)
(ks. 29–31 kohta ja 34–36 kohta)
2. Sosiaalipolitiikka – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Direktiivi 2000/78 – Vammaisuuteen perustuvan syrjinnän kielto – Työnantajan käytäntö, jossa palkanlisä maksetaan vammaisille työntekijöille, jotka ovat esittäneet todistuksen vammaisuudesta työntekijän valitseman ajankohdan jälkeen – Palkanlisää ei makseta vammaisille työntekijöille, jotka ovat esittäneet tällaisen todistuksen ennen mainittua ajankohtaa – Mahdollisen välittömän syrjinnän olemassaolo – Arviointiperuste – Asianomainen käytäntö perustuu perusteeseen, joka erottamattomasti liittyy vammaan
(Neuvoston direktiivin 2000/78 1 ja 2 artikla)
(ks. 41-44, 48–54 ja 60 kohta sekä tuomiolauselma)
3. Sosiaalipolitiikka – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Direktiivi 2000/78 – Vammaisuuteen perustuvan syrjinnän kielto – Työnantajan käytäntö, jossa palkanlisä maksetaan vammaisille työntekijöille, jotka ovat esittäneet todistuksen vammaisuudesta työntekijän valitseman ajankohdan jälkeen – Palkanlisää ei makseta vammaisille työntekijöille, jotka ovat esittäneet tällaisen todistuksen ennen mainittua ajankohtaa – Mahdollisen välillisen syrjinnän olemassaolo – Arviointiperusteet – Asianomainen käytäntö asettaa tietyt vammaiset työntekijät erityisen epäedulliseen asemaan heidän vammansa laadun perusteella – Käytäntöä ei ole oikeutettu puolueettomasti perusteltavissa olevalla ja oikeasuhtaisella tavoitteella
(Neuvoston direktiivin 2000/78 2 artikla)
(ks. 56–60 kohta sekä tuomiolauselma)
Tiivistelmä
Työnantajan käytäntö, jossa palkanlisä maksetaan vain niille vammaisille työntekijöille, jotka ovat esittäneet todistuksen vammaisuudesta työnantajan itse valitseman ajankohdan jälkeen, voi merkitä vammaisuuteen perustuvaa välitöntä tai välillistä syrjintää
VL oli erään sairaalan palveluksessa Krakovassa (Puola) lokakuusta 2011 syyskuuhun 2016 Hän sai joulukuussa 2011 todistuksen, jossa hänet todettiin vammaiseksi, ja hän toimitti sen työnantajalleen samassa kuussa. Henkilökunnan kanssa vuoden 2013 toisella puoliskolla pidetyn kokouksen seurauksena pääasiassa kyseessä olevan sairaalan johtaja päätti myöntää kuukausittaisena palkanlisänä 250 Puolan zlotya (PLN) (noin 60 euroa) niille työntekijöille, jotka tämän kokouksen jälkeen esittäisivät hänelle todistuksen vammaisuudesta. Palkanlisä myönnettiin tämän päätöksen perusteella henkilökohtaisesti 13 työntekijälle, jotka olivat esittäneet todistuksen vammaisuudestaan tämän kokouksen jälkeen, kun taas palkanlisää eivät saaneet ne 16 työntekijää, VL mukaan luettuna, jotka olivat toimittaneet todistuksensa työnantajalle aikaisemmin.
Koska VL:n työnantajaansa vastaan nostama kanne hylättiin ensimmäisessä oikeusasteessa, hän haki muutosta ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa Sada Okręgowy w Krakowiessa (Krakovan alueellinen tuomioistuin, Puola). Hänen mukaansa hänen työnantajansa käytäntö, jonka vaikutuksesta tietyiltä vammaisilta työntekijöiltä suljettiin pois oikeus vammaisille työntekijöille maksettavaan palkanlisään ja jonka tarkoituksena oli yksinomaan vähentää sairaalan maksuosuuksia saamalla vammaiset työntekijät, jotka eivät vielä olleet toimittaneet todistusta vammaisuudestaan, näin tekemään, on vastoin direktiivissä 2000/78 tarkoitettua kaikenlaisen vammaisuuteen perustuvan välittömän tai välillisen syrjinnän kieltoa (1).
Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, joka oli epävarma direktiivin 2000/78 2 artiklan ja erityisesti sen kysymyksen tulkinnasta, voiko kyse olla tässä säännöksessä tarkoitetusta syrjinnästä, kun työnantaja kohtelee eri tavoin työntekijöitä, jotka kuuluvat heitä yhdistävän suojatun ominaisuuden perusteella samaan ryhmään, päätti esittää unionin tuomioistuimelle kysymyksen. Se haluaa selvittää, voiko edellä mainitussa säännöksessä tarkoitettua syrjintää merkitä työnantajan käytäntö, jossa työnantajan valitsemasta ajankohdasta lukien palkanlisää, joka maksetaan vammaisille työntekijöille vammaisuudesta annetun todistuksen esittämisen perusteella, eivät saa ne, jotka ovat jo esittäneet tällaisen todistuksen tälle työnantajalle ennen mainittua ajankohtaa.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Unionin tuomioistuimen suuri jaosto tarkasteli ensiksi, voiko erilainen kohtelu vammaisten henkilöiden ryhmän sisällä kuulua direktiivin 2000/78 2 artiklassa tarkoitetun syrjinnän käsitteen alaan. Se toteaa tältä osin, että tämän artiklan sanamuodosta ei voida päätellä, että siltä osin kuin kyse on tästä suojatusta ominaisuudesta, mainitussa direktiivissä säädetty syrjintäkielto rajoittuisi vain vammaisten henkilöiden ja henkilöiden, jotka eivät ole vammaisia, väliseen erilaiseen kohteluun. Asiayhteydestä, johon tämä artikla kuuluu, ei myöskään ilmene tällaista rajoitusta. Direktiivillä tavoiteltu päämäärä taas puhuu sellaisen tulkinnan puolesta, jonka mukaan mainitussa direktiivissä ei rajoiteta niiden henkilöiden piiriä, joihin nähden voidaan suorittaa vertailu vammaisuuteen perustuvan syrjinnän tunnistamiseksi, henkilöihin, jotka eivät ole vammaisia. Unionin tuomioistuin toteaa myös, että vaikka on niin, että kyseisessä direktiivissä tarkoitetun vammaisuuteen perustuvan syrjinnän tilanteet ovat pääsääntöisesti sellaisia, joissa vammaisia kohdellaan epäsuotuisammin kuin henkilöitä, jotka eivät ole vammaisia, tällä direktiivillä annettu suoja heikentyisi, jos olisi katsottava, että tilanne, jossa tällaista syrjintää tapahtuu sellaisten henkilöiden ryhmän sisällä, jotka ovat kaikki vammaisia, jäisi luonnollisesti siinä asetetun syrjintäkiellon ulkopuolelle pelkästään siitä syystä, että erilainen kohtelu tapahtuu vammaisten henkilöiden välillä. Niinpä direktiivissä 2000/78 vahvistetun yhdenvertaisen kohtelun periaatteen tarkoituksena on suojata työntekijää, jolla on tässä direktiivissä tarkoitettu vamma, kaikelta vammaisuuteen perustuvalta syrjinnältä paitsi suhteessa niihin työntekijöihin, joilla ei ole vammaa, myös suhteessa muihin työntekijöihin, joilla on vamma.
Unionin tuomioistuin tarkastelee toiseksi, voiko riidanalainen käytäntö merkitä direktiivissä 2000/78 kiellettyä vammaisuuteen perustuvaa syrjintää. Se toteaa tältä osin ensiksi, että kun työnantaja kohtelee työntekijää epäedullisemmin kuin jotakuta muuta sen työntekijöistä kohdellaan, on kohdeltu tai voitaisiin kohdella vertailukelpoisessa tilanteessa, ja kun kaikki asian kannalta merkitykselliset seikat on otettu huomioon osoittautuu, että tämä epäedullinen kohtelu perustuu ensiksi mainitun työntekijän vammaisuuteen, koska kyseinen kohtelu perustuu tähän vammaisuuteen erottamattomasti liittyvään perusteeseen, tällainen kohtelu on direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa ilmaistun välittömän syrjinnän kiellon vastaista. Koska riidanalainen käytäntö johtaa kahden vammaisten työntekijöiden ryhmän, jotka ovat vertailukelpoisessa tilanteessa, erilaiseen kohteluun, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ratkaistava, onko työnantajan pääasiassa kyseessä olevan palkanlisän saamiselle asettama ajallinen edellytys eli vammaisuutta koskevan todistuksen esittäminen työnantajan valitseman ajankohdan jälkeen peruste, joka erottamattomasti liittyy niiden työntekijöiden vammaisuuteen, joilta tämä palkanlisä on evätty. Unionin tuomioistuin toteaa tältä osin, että tässä tapauksessa työnantaja ei näytä antaneen todistuksensa sille jo esittäneille vammaisille työntekijöille mahdollisuutta esittää todistuksiaan uudelleen tai jättää uutta todistusta tämän palkanlisän saadakseen, joten tämä käytäntö on saattanut tehdä tämän ajallisen edellytyksen täyttämisen pysyvästi mahdottomaksi selvästi yksilöidylle työntekijäryhmälle, joka muodostuu kaikista vammaisista työntekijöistä, joiden vammaisuudesta työnantaja oli väistämättä tietoinen tämän käytännön aloittaessaan. Viimeksi mainitut olivat näet ennalta virallisesti ilmoittaneet tästä tilasta esittämällä todistuksen vammaisuudesta. Näin ollen tällainen käytäntö voi merkitä välitöntä syrjintää, jos se on omiaan tekemään tämän ajallisen edellytyksen täyttämisen pysyvästi mahdottomaksi selvästi yksilöidylle työntekijäryhmälle, joka muodostuu vammaisista työntekijöistä, joiden vammaisuudesta työnantaja oli väistämättä tietoinen käytännön aloittaessaan.
Unionin tuomioistuin korostaa toiseksi, että jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin sen sijaan toteaa, että kyseessä oleva erilainen kohtelu seuraa näennäisesti puolueettomasta käytännöstä, sen on selvittääkseen, merkitseekö tämä käytäntö direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua välillistä syrjintää, tutkittava, saattaako se erityisesti henkilöt, joilla on tiettyjä vammoja, epäedullisempaan asemaan kuin henkilöt, joilla on muita vammoja, ja erityisesti saattaako se tietyt vammaiset työntekijät erityisen epäedulliseen asemaan heidän vammansa laadun vuoksi, erityisesti vamman ilmeisyyden tai sen vuoksi, että vamma edellyttää työolojen kohtuullisia mukautuksia. Unionin tuomioistuimen mukaan voidaan näet katsoa, että pääasiallisesti juuri työntekijöillä, joilla on tällainen vamma, oli käytännössä velvollisuus ennen pääasiassa kyseessä olevan sairaalan valitsemaa ajankohtaa ilmoittaa virallisesti terveydentilastaan sille esittämällä todistus vammaisuudesta, kun taas muilla työntekijöillä, joiden vammat ovat eri laatuisia – esimerkiksi sen vuoksi, että vammat ovat lievempiä tai etteivät ne edellytä välittömästi edellisessä kohdassa tarkoitettuja kohtuullisia mukautuksia – säilyi edelleen mahdollisuus valita, toimittaako todistus vai ei. Vaikka kyseessä olevan kaltainen käytäntö on näennäisesti puolueeton, se voi siis merkitä vammaisuuteen perustuvaa välillistä syrjintää, jos se saattaa vammaiset työntekijät erityisen epäedulliseen asemaan heidän vammansa laadun vuoksi, ilman että sillä olisi puolueettomasti perusteltavissa olevaa oikeutettua tavoitetta, jonka saavuttamiseksi käytetyt keinot olisivat asianmukaisia ja tarpeellisia, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava.