UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhdeksäs jaosto)
14 päivänä syyskuuta 2017 (*)
Henkilöstö – EIP:n henkilöstö – Palkkaus – Peruspalkka-asteikon vuosittainen mukauttaminen – Laskentamenetelmä – Talous- ja finanssikriisi
Yhdistetyissä asioissa T-504/16 ja T-505/16,
Jean-Pierre Bodson, Euroopan investointipankin henkilöstön jäsen, kotipaikka Luxembourg (Luxemburg), ja muut Euroopan investointipankin henkilöstön jäsenet, joiden nimet mainitaan liitteessä,(1) edustajanaan asianajaja L. Levi,
kantajina asiassa T-504/16, sekä
Esther Badiola, Euroopan investointipankin henkilöstön jäsen, kotipaikka Luxembourg (Luxemburg), ja muut Euroopan investointipankin henkilöstön jäsenet, joiden nimet mainitaan liitteessä,1 edustajanaan asianajaja L. Levi,
kantajina asiassa T-505/16,
vastaan
Euroopan investointipankki (EIP), edustajanaan aluksi T. Gilliams ja G. Nuvoli, sittemmin asiamiehinään G. Faedo ja M. Gilliams, avustajanaan asianajaja A. Dal Ferro,
vastaajana,
joissa kantajat vaativat SEUT 270 artiklan nojalla unionin yleistä tuomioistuinta yhtäältä kumoamaan helmikuun 2013 ja myöhempien kuukausien palkkalaskelmiin sisältyvät päätökset, joissa kantajiin sovelletaan EIP:n hallintoneuvoston 18.12.2012 tekemää päätöstä ja EIP:n hallituksen 29.1.2013 tekemää päätöstä sekä 5.2.2013 verkkoon ladattua artikkelia ja 15.2.2013 päivättyä tiedotetta, joissa henkilöstölle ilmoitettiin näiden kahden päätöksen tekemisestä, ja toisaalta velvoittamaan EIP:n suorittamaan kantajille edellä mainittujen päätösten mukaisten palkkojen ja EIP:n hallintoneuvoston 22.9.2009 tekemään päätökseen perustuvan järjestelmän mukaisten palkkojen välisen erotuksen sekä korvauksen vahingosta, jota kantajat väittävät kärsineensä ostovoimansa heikkenemisen ja palkkakehitykseensä liittyvän epävarmuuden vuoksi,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Gervasoni sekä tuomarit R. da Silva Passos ja K. Kowalik-Bańczyk (esittelevä tuomari),
kirjaaja: hallintovirkamies G. Predonzani,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 4.5.2017 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Kantajat, yhtäältä Jean-Pierre Bodson ja muut luonnolliset henkilöt, joiden nimet mainitaan asian T-504/16 liitteessä, ja toisaalta Esther Badiola ja muut luonnolliset henkilöt, joiden nimet mainitaan asian T-505/16 liitteessä, ovat Euroopan investointipankin (EIP) toimihenkilöitä.
2 EIP:n toimihenkilöiden palkkajärjestelyssä säädetään peruspalkan, palkkioiden ja erilaisten korvausten myöntämisestä sekä peruspalkka-asteikkojen säännöllisestä tarkistamisesta.
Peruspalkka-asteikkojen vuosittaiseen mukauttamiseen sovellettavan menetelmän hyväksyminen
3 EIP:n henkilöstöasioiden osasto esitti 29.6.2009 EIP:n hallitukselle (jäljempänä hallitus) ehdotuksen erityisesti inflaatioon perustuvaan peruspalkka-asteikkojen vuosittaiseen mukauttamiseen sovellettavan uuden menetelmän käyttöön ottamiseksi vuodesta 2010 alkaen. Kyseisen ehdotuksen mukaan peruspalkka-asteikkojen tiettyä vuotta koskevan mukauttamisen oli vastattava Luxemburgissa kyseisenä vuonna määritetyn inflaatiotason ja kahden edellisen vuoden aikana todettujen inflaatiotasojen keskiarvoa.
4 Hallitus hyväksyi kyseisen ehdotuksen 30.6.2009 ja esitti sen EIP:n hallintoneuvostolle (jäljempänä hallintoneuvosto) ja palkkauksesta vastaavalle hallintoneuvoston alakomitealle (jäljempänä palkkauksesta vastaava alakomitea).
5 Useiden kokousten jälkeen, joista viimeinen pidettiin 21.9.2009, palkkauksesta vastaava alakomitea antoi menetelmän hyväksymistä puoltavan suosituksen. Kyseinen suositus kuuluu seuraavasti:
”[Palkkauksesta vastaava alakomitea] kannattaa kolmen vuoden liukuvana keskiarvona Luxemburgissa määritettyyn inflaatioon perustuvan [peruspalkka-asteikkojen] vuosittaisen mukauttamisen tasoa koskevan uuden lähestymistavan käyttöönottoa. Tätä menetelmää on tarkoitus noudattaa seitsemän vuoden ajan. Tämän jälkeen päätetään, onko sitä jatkettava vai muutettava. Lisäksi tutkitaan, onko kolmen vuoden liukuvana keskiarvona määritettyyn vuotuiseen inflaatioon perustuva mekanismi seurannut toteutunutta inflaatiotasoa. Jos näin ei ole, [peruspalkka-asteikkojen] mukauttamisprosenttia tarkistetaan joko ylös- tai alaspäin inflaatiotasoa vastaavaksi. Ensimmäinen tutkimus ja sitä seuraava tarkistus tehdään vuonna 2012 vuoden 2013 [peruspalkka-asteikkojen] mukauttamiseksi. Kyseisestä ajankohdasta alkaen tarkistus tehdään vuosittain.”
6 Hallintoneuvosto teki 22.9.2009 päätöksen (jäljempänä 22.9.2009 tehty päätös), jolla hyväksyttiin palkkauksesta vastaavan alakomitean suositus. Kyseisellä päätöksellä EIP hyväksyi siten henkilöstönsä peruspalkka-asteikkojen inflaatioon perustuvaan vuosittaiseen mukauttamiseen sovellettavan menetelmän (jäljempänä vuoden 2009 menetelmä) seitsemäksi vuodeksi.
7 EIP:n pääjohtaja ilmoitti henkilöstön jäsenille 25.9.2009 osoittamassaan tiedotteessa 22.9.2009 tehdystä päätöksestä. Tässä tiedotteessa kerrotaan, että päätöksen tarkoituksena on hyväksyä ”[peruspalkka-asteikkojen mukauttamiseen sovellettava] yksinkertaisempi ja avoimempi menetelmä” ottamalla huomioon kaksi suhdannekehitykseen liittyvää tekijää, jotka koskevat yhtäältä ”[EIP:lle] ja sen henkilöstölle esitettyä pyyntöä vastata talouskriisiin lisäämällä toimintansa määrää huomattavasti” ja toisaalta ”huomiota, jonka hallitukset ja kansalaiset kiinnittävät pankkien henkilöstön palkkoihin ja palkkioihin”.
Vuotta 2012 koskeva peruspalkka-asteikkojen vuosittainen mukauttaminen
8 Hallintoneuvosto vahvisti 13.12.2011 vuodeksi 2012 henkilöstökulujen määrärahat, jotka mahdollistivat 2,8 prosentin korotuksen peruspalkka-asteikkoihin vuoden 2009 menetelmän mukaisesti yleisen henkilöstön, toisin sanoen tehtäväryhmiin C–K kuuluvien toimihenkilöiden osalta, mutta vain 1,8 prosentin korotuksen muiden työntekijöiden, toisin sanoen johtohenkilöiden, osalta.
Vuotta 2013 koskeva peruspalkka-asteikkojen vuosittainen mukauttaminen
9 Hallitus toimitti syksyllä 2012 EIP:n henkilöstön palkkauksesta vastaavalle komitealle (jäljempänä palkkauksesta vastaava komitea), jolla palkkauksesta vastaava alakomitea oli korvattu vuonna 2010, lausuntoa varten ehdotuksen, joka koski virassa olevan henkilöstön talousarviosta rahoitettavien henkilöstömenojen korottamista 5,1 prosentilla vuonna 2013. Tällä korotuksella oli tarkoitus rahoittaa yhtäältä 1,5 prosentin osuus ikälisien, ylennysten ja palkkaluokkien uudelleenmäärittelyn kustannuksista ja toisaalta vuoden 2009 menetelmän mukainen peruspalkka-asteikkojen 3,6 prosentin korotus, jossa otettiin huomioon edellisten vuosien kuluessa todettuun inflaatiotasoon perustuva vuotta 2013 koskeva 0,9 prosentin tarkistus ylöspäin.
10 Lausunnossa, joka annettiin 22.10., 19.11. ja 17.12.2012 pidettyjen kokousten johdosta (jäljempänä joulukuun 2012 lausunto), palkkauksesta vastaava komitea katsoi jäsenvaltioissa vallitsevien taloudellisten, sosiaalisten ja poliittisten olosuhteiden perusteella, ettei se voinut hyväksyä hallituksen ehdottamaa virassa olevan henkilöstön henkilöstömäärärahojen korottamista 5,1 prosentilla. Näin ollen palkkauksesta vastaava komitea yhtäältä suositteli, että hallintoneuvosto rajoittaa kyseisen korotuksen 2,3 prosenttiin, ja toisaalta kehotti hallitusta päättämään korottamisen jakautumisesta ja tarvittaessa käyttöön asetettavien sisäisten resurssien, joilla kyseistä talousarviota täydennetään, tasosta. Lisäksi se ehdotti samassa lausunnossa vuoden 2009 menetelmän muuttamista siten, että siihen sisällytetään säännöksiä, jotka mahdollistavat enemmän joustavuutta talouskriisin aikana.
11 Hallintoneuvoston 18.12.2012 hyväksymässä EIP:n vuosien 2013–2015 toimintasuunnitelmassa määrätään virassa olevan henkilöstön talousarviosta rahoitettavien henkilöstömenojen korottamisesta 2,3 prosentilla vuonna 2013 (jäljempänä 18.12.2012 tehty päätös).
12 EIP:n vuosien 2013–2015 toimintasuunnitelmaa koskevassa sisäisessä tiedonannossa täsmennetään seuraavaa:
”Nykyisen taloudellisen ja poliittisen ilmapiirin sekä monissa jäsenvaltioissa toteutettavien säästötoimenpiteiden vuoksi osakkaidemme on – – luotava vaikutelma kansallisten ja EU-asioiden tasavertaisesta kohtelusta. EIP:n talousarviossa otetaan siten huomioon kansallisten varojen leikkaukset korottamalla [virassa olevan henkilöstön] vuonna 2013 henkilöstömäärärahoja 2,3 prosentilla – –”
13 Hallintoneuvosto ei kuitenkaan vastustanut 18.12.2012 pitämässään kokouksessa sitä, että virassa olevan henkilöstön henkilöstömäärärahoja korotetaan vielä enintään 1 prosentti käyttämällä työvoiman kiertoon perustuvan säästövaikutuksen muodostamia sisäisiä resursseja hyödyntämällä säästöä, joka asianosaisten esittämän määritelmän mukaan syntyy siitä, että eläkkeelle siirtyvät työntekijät korvataan uusilla ja nuoremmilla työntekijöillä, joiden palkat ovat alhaisempia, tai siitä, ettei heitä korvata lainkaan, ja joka mahdollistaa yhteensä 3,3 prosentin erimuotoiset palkankorotukset.
14 EIP:n henkilöstöhallinnon pääosasto osoitti 23.1.2013 hallitukselle tiedotteen, jossa se pyysi tätä hyväksymään 18.12.2012 tehdyn päätöksen täytäntöönpanotoimenpiteet. Tässä tiedotteessa täsmennettiin muun muassa, ettei virassa olevan henkilöstön henkilöstömäärärahojen korottaminen 3,3 prosentilla tee mahdolliseksi vuoden 2009 menetelmän mukaista peruspalkka-asteikkojen 3,6 prosentin korotusta. Sikäli kuin virassa olevan henkilöstön henkilöstömäärärahojen korottamisella oli tarkoitus rahoittaa myös 1,5 prosentin osuus ikälisien, ylennysten ja palkkaluokkien uudelleenmäärittelyn kustannuksista, henkilöstöasioiden pääosasto ehdotti peruspalkka-asteikkojen korottamista ainoastaan 1,8 prosentilla, toisin sanoen kyseisten asteikkojen korottamista määrällä, joka on vähemmän kuin puolet vuoden 2009 menetelmän mukaisesta korotuksen määrästä.
15 Hallitus hyväksyi 29.1.2013 henkilöstöasioiden pääosaston ehdottamat 18.12.2012 tehdyn päätöksen (jäljempänä 29.1.2013 tehty päätös) täytäntöönpanotoimenpiteet.
16 EIP:n intranetsivuille 5.2.2013 ladatussa artikkelissa (jäljempänä 5.2.2013 julkaistu artikkeli) henkilöstölle ilmoitettiin, että hallitus oli hyväksynyt 29.1.2013 henkilöstömäärärahat ja erityisesti vahvistanut vuotta 2013 koskevan peruspalkka-asteikkojen 1,8 prosentin korotuksen.
17 Lisäksi EIP:n henkilöstöasioiden pääosasto antoi 15.2.2013 EIP:n henkilöstön jäsenille tiedotteen, jossa niille ilmoitettiin vuotta 2013 koskevasta peruspalkka-asteikkojen vuosittaisesta mukauttamisesta (jäljempänä 15.2.2013 päivätty tiedote).
18 Edellä mainittuihin 18.12.2012 ja 29.1.2013 tehtyihin päätöksiin perustuvaa vuotta 2013 koskevaa peruspalkka-asteikkojen vuosittaista mukauttamista sovellettiin ensimmäisen kerran kantajien helmikuun 2013 palkkalaskelmiin.
Oikeudenkäynti ja asianosaisten vaatimukset
19 Kantajat ja kaksi muuta EIP:n työntekijää nostivat nämä kanteet Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 8.5.2013 jättämillään kannekirjelmillä, jotka merkittiin rekisteriin numeroilla F-41/13 ja F-43/13.
20 Virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 13.11.2013 jättämällään kirjelmällä asian F-41/13 kantajien edustaja ilmoitti virkamiestuomioistuimelle, että kaksi muuta edellä 19 kohdassa mainittua toimihenkilöä peruutti kanteensa.
21 Virkamiestuomioistuimen kolmannen jaoston puheenjohtajan 9.12.2013 antamalla määräyksellä edellä 19 ja 20 kohdassa mainittujen kahden henkilön nimet poistettiin kantajien luettelosta.
22 Virkamiestuomioistuin kehotti 13.2.2014 työjärjestyksensä 55 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisena prosessinjohtotoimena asioiden F-41/13 ja F-43/13 asianosaisia esittämään huomautuksensa 12.2.2014 annetun tuomion Bodson ym. v. EIP (F-83/12, EU:F:2014:15) ja 12.2.2014 annetun tuomion Bodson ym. v. EIP (F-73/12, EU:F:2014:16) perusteella mahdollisesti tehtävistä johtopäätöksistä. Asianosaiset vastasivat tähän pyyntöön asetetussa määräajassa.
23 Virkamiestuomioistuimen kolmannen jaoston puheenjohtaja lykkäsi 16.6.2014 antamillaan määräyksillä asian käsittelyä asioissa F-41/13 ja F-43/13, kunnes asioissa T‑240/14 P ja T‑241/14 P, Bodson ym. v. EIP, jotka koskevat 12.2.2014 annetusta tuomiosta Bodson ym. v. EIP (F-83/12, EU:F:2014:15) ja 12.2.2014 annetusta tuomiosta Bodson ym. v. EIP (F-73/12, EU:F:2014:16) tehtyjä valituksia, annetaan lopulliset tuomiot; lykkäämisen perusteena oli se, että kantajat vetosivat nyt käsiteltävänä olevissa kahdessa asiassa työsopimustensa keskeisten ehtojen rikkomiseen, kuten kantajat asioissa T‑240/14 P ja T‑241/14 P.
24 Virkamiestuomioistuin jatkoi menettelyjä 26.2.2016 annetun tuomion Bodson ym. v. EIP (T‑241/14 P, EU:T:2016:103) ja 26.2.2016 annetun tuomion Bodson ym. v. EIP (T‑240/14 P, EU:T:2016:104) julistamisen jälkeen ja kehotti 3.3.2016 työjärjestyksensä 55 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisena prosessinjohtotoimena asianosaisia esittämään huomautuksensa kyseisten tuomioiden perusteella mahdollisesti tehtävistä johtopäätöksistä. Asianosaiset vastasivat pyyntöön asetetussa määräajassa.
25 Euroopan unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä unionin yleiselle tuomioistuimelle 6.7.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) 2016/1192 (EUVL 2016, L 200, s. 137) 3 artiklan mukaisesti asiat F-41/13 ja F-43/13 siirrettiin unionin yleiseen tuomioistuimeen sellaisina kuin ne olivat 31.8.2016. Ne merkittiin rekisteriin numeroilla T-504/16 ja T-505/16.
26 Unionin yleinen tuomioistuin kehotti 3.2.2017 työjärjestyksensä 89 artiklan 3 kohdan d alakohdan mukaisena prosessinjohtotoimena EIP:tä esittämään useita nyt esillä olevien asioiden oikeudellisen kehyksen muodostavia tekstejä, joita ei ole julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ja erityisesti 22.9.2009 pidetyn hallintoneuvoston kokouksen pöytäkirjan PV/09/09 liitteen 3, joka konkretisoi 22.9.2009 tehdyn päätöksen. EIP noudatti tätä pyyntöä asetetussa määräajassa.
27 Unionin yleisen tuomioistuimen yhdeksännen jaoston puheenjohtaja yhdisti asianosaisia kuultuaan 7.3.2017 antamallaan määräyksellä asiat T-504/16 ja T-505/16 suullista käsittelyä ja lopullisen ratkaisun antamista varten työjärjestyksen 68 artiklan mukaisesti.
28 Kantajat vaativat kukin omalta osaltaan, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa
– heidän helmikuun 2013 palkkalaskelmiinsa sisältyvät päätökset, jotka tehtiin 18.12.2012 ja 29.1.2013 tehtyjen päätösten soveltamiseksi
– kaikki myöhempiin palkkalaskelmiin sisältyvät päätökset, joilla sovelletaan näitä samoja päätöksiä
– ja tarvittaessa 5.2.2013 päivätyn artikkelin sekä 15.2.2013 päivätyn tiedotteen
– velvoittaa EIP:n maksamaan
– korvausta taloudellisesta vahingosta, jonka suuruudeksi on alustavasti arvioitu kunkin kantajan osalta 30 000 euroa; tämä summa sisältää yhtäältä edellä mainittujen päätösten soveltamisesta seuraavan summan ja sen summan välisen erotuksen, joka saadaan soveltamalla vuoden 2009 menetelmään perustuvaa järjestelmää 1.1.2013 lähtien, johon lisätään Euroopan keskuspankin (EKP) perusrahoitusoperaatioihinsa soveltaman korkokannan mukaisesti laskettu viivästyskorko, korotettuna kolmella prosentilla, ja toisaalta korvauksen kantajien ostovoiman heikkenemisestä aiheutuneesta vahingosta
– kullekin kantajalle 1 000 euroa korvauksena henkisestä kärsimyksestä
– kehottaa tarvittaessa prosessinjohtotoimena EIP:tä esittämään seuraavat asiakirjat, mikäli se ei esitä niitä pyytämättä:
– hallintoneuvoston 18.12.2012 pitämän kokouksen pöytäkirja
– hallituksen 29.1.2013 pitämän kokouksen pöytäkirja
– EIP:n henkilöstöasioiden osaston 26.6.2009 päivätty muistio ”RH/P&O/2009-0083” ja 23.1.2013 päivätty muistio ”henkilöstö/ASP/2013-5”
– hallintoneuvoston 22.9.2009 pitämän kokouksen pöytäkirjan ”PV/09/09” liite 3
– EIP:n toimintasuunnitelma vuosiksi 2013–2015
– velvoittaa EIP:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
29 EIP vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen ja
– velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
Kantajien pyytämät prosessinjohtotoimet
30 Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin vaatii prosessinjohtotoimena EIP:tä esittämään tiettyjä asiakirjoja, mikäli se ei esitä niitä pyytämättä.
31 Huomautettakoon kuitenkin yhtäältä, että kantajat ovat todenneet EIP:n esittäneen pyydetyt asiakirjat vastineen liitteenä; 22.9.2009 tehtyä päätöstä ei ollut kuitenkaan esitetty.
32 Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin kehotti edellä 26 kohdassa mainittuna prosessinjohtotoimena EIP:tä esittämään 22.9.2009 tehdyn päätöksen. EIP noudatti tätä pyyntöä asetetussa määräajassa.
33 Näin ollen lausunnon antaminen kantajien esittämästä prosessinjohtotoimia koskevasta pyynnöstä raukeaa.
Kumoamisvaatimus
34 Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että kumoamisvaatimuksia on syytä tarkastella erikseen sen mukaan, kohdistuvatko ne 5.2.2013 päivättyyn artikkeliin ja 15.2.2013 päivättyyn tiedotteeseen vai päätöksiin, jotka sisältyvät kantajien helmikuun 2013 ja sitä myöhempien kuukausien palkkalaskelmiin.
Vaatimukset, jotka kohdistuvat 5.2.2013 päivättyyn artikkeliin ja 15.2.2013 päivättyyn tiedotteeseen
35 Ensinnäkin on syytä muistuttaa aluksi, että puhtaasti jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen liittyvissä tapauksissa EIP:n ja sen työntekijöiden väliseen riita-asiaan sovelletaan erityisjärjestelmää. Nämä riita-asiat, jotka ovat luonteeltaan samankaltaisia kuin Euroopan unionin toimielinten ja niiden virkamiesten tai muiden toimihenkilöiden väliset riita-asiat, kuuluvat SEUT 270 artiklan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 50 a artiklan mukaisen laillisuusvalvonnan piiriin (ks. vastaavasti tuomio 15.6.1976, Mills v. EIP, 110/75, EU:C:1976:88, 5–18 kohta ja tuomio 23.2.2001, De Nicola v. EIP, T-7/98, T-208/98 ja T-109/99, EU:T:2001:69, 93, 94 ja 100 kohta).
36 Lisäksi hallintoneuvosto antoi 20.4.1960 EIP:n toimihenkilöihin sovellettavat henkilöstösäännöt, joita on nyt käsiteltävän asian osalta muutettu viimeksi 1.1.2009 (jäljempänä henkilöstösäännöt). Henkilöstösääntöjen 41 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään, että ”[Euroopan unionin] tuomioistuin ratkaisee kaikki [EIP:n] ja sen henkilöstön jäsenten väliset yksittäiset riidat”.
37 EIP:n ja sen toimihenkilöiden välisissä riidoissa ainoastaan yksittäiset riita-asiat voidaan siten saattaa unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäviksi. Vaikka EIP:n toimihenkilöt voivat tietyin edellytyksin vedota yleisesti sovellettavien toimenpiteiden lainvastaisuuteen yksittäisen riita-asian yhteydessä, he eivät näin ollen voi suoraan vaatia kyseisten toimenpiteiden kumoamista (ks. vastaavasti tuomio 28.9.2011, De Nicola v. EIP, F-13/10, EU:F:2011:161, 54 kohta).
38 Toiseksi on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puhtaasti tiedotusluonteisella toimella ei voida vaikuttaa sen vastaanottajan etuihin eikä muuttaa tämän oikeudellista asemaa siihen nähden, mikä se oli ennen kyseisen toimen vastaanottamista, eikä sellainen toimi siten voi olla kumoamiskanteen kohteena (ks. vastaavasti tuomio 11.12.2012, Sina Bank v. neuvosto, T-15/11, EU:T:2012:661, 30 ja 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
39 Toisin kuin kantajat väittävät, nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevissa 5.2.2013 päivätyssä artikkelissa ja 15.2.2013 päivätyssä tiedotteessa ainoastaan ilmoitetaan EIP:n henkilöstölle 29.1.2013 tehdystä päätöksestä, joka on yleisesti sovellettava toimenpide, sillä sen tarkoituksena on tuottaa oikeusvaikutuksia, jotka kohdistuvat yleisesti ja abstraktisti määriteltyyn henkilöryhmään, nimittäin EIP:n toimihenkilöihin. Näin ollen kyseinen artikkeli ja tiedote eivät yhtäältä itsessään ole yksittäistapauksia koskevia toimia, ja toisaalta ne ovat puhtaasti tiedotusluonteisia eivätkä siten asianosaiselle vastaisia toimia.
40 Näin ollen vaatimuksia kumota 5.2.2013 päivätty artikkeli ja 15.2.2013 päivätty tiedote ei voida hyväksyä kahdestakaan syystä.
Helmikuun 2013 ja sitä myöhempien kuukausien palkkalaskelmiin sisältyviin päätöksiin kohdistuvat vaatimukset
41 Kantajat ovat esittäneet 18.12.2012 ja 29.1.2013 tehtyjä päätöksiä, joiden soveltamiseksi helmikuun 2013 ja sitä seuraavien kuukausien palkkalaskelmiin sisältyvät päätökset on tehty, koskevan lainvastaisuusväitteen.
42 Lainvastaisuusväitteen tueksi kantajat esittävät kolme perustetta, joista ensimmäinen koskee 22.9.2009 tehdyn päätöksen rikkomista, toinen luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista ja kolmas heidän työsopimustensa keskeisten ehtojen rikkomista.
43 Ensimmäisessä kanneperusteessaan kantajat väittävät, että 18.12.2012 ja 29.1.2013 tehdyt päätökset ovat lainvastaisia, koska niitä tehtäessä ei ole – vuotta 2013 koskevan peruspalkka-asteikkojen mukauttamisen osalta – otettu huomioon 22.9.2009 tehdyllä päätöksellä hyväksyttyä vuoden 2009 menetelmää.
44 Tältä osin EIP ei kiistä sitä, että vuoden 2009 menetelmän soveltamisen olisi pitänyt johtaa peruspalkka-asteikkojen 3,6 prosentin korotukseen vuonna 2013 ja että kyseisen asteikon 1,8 prosentin korotus 18.12.2012 ja 29.1.2013 tehtyjen päätösten johdosta sai sen luopumaan kyseisestä menetelmästä vuoden 2013 osalta.
45 EIP väittää kuitenkin, ettei se ollut velvollinen soveltamaan vuoden 2009 menetelmää vuoden 2013 osalta. Ensinnäkin kyseinen menetelmä oli sen mukaan pelkkä sisäinen ohje, joka ei ole sitova. Toiseksi hallintoneuvosto muutti sen mukaan kyseistä menetelmää 18.12.2012 tehdyllä päätöksellä. Kolmanneksi talouskriisi olisi joka tapauksessa merkinnyt ylivoimaista estettä, jonka perusteella kyseisestä menetelmästä voitiin poiketa.
46 Aluksi on syytä muistuttaa, että kantajien ja EIP:n väliset suhteet kuuluvat lähinnä asetukseen perustuvaan järjestelmään, vaikka ne perustuvat työsopimukseen (ks. vastaavasti tuomio 12.2.2014, Bodson ym. v. EIP, F-83/12, EU:F:2014:15, 107 kohta ja tuomio 12.2.2014, Bodson ym. v. EIP, F-73/12, EU:F:2014:16, 55 kohta). EIP:n työjärjestyksen 29 artiklassa, josta tuli huhtikuussa 2012 sen 31 artikla, määrätään nimittäin, että hallintoneuvosto vahvistaa EIP:n henkilöstösäännöt ja että hallitus vahvistaa menettelyt niiden täytäntöön panemiseksi.
47 Henkilöstösääntöjen 20 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään siten, että ”14 artiklassa määriteltyjä tehtäväryhmiä koskeva peruspalkka-asteikko esitetään [kyseisten] sääntöjen liitteessä I”. Kyseisten sääntöjen liitteessä I taas säädetään, että ”peruspalkka-asteikko saatetaan säännöllisesti ajan tasalle”.
48 On syytä täsmentää, että kyseisten säännösten nojalla EIP:llä on harkintavalta, kun se vahvistaa ja muuttaa yksipuolisesti henkilöstölleen maksettavien korvausten osatekijöitä (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2016, Bodson ym. v. EIP, T‑241/14 P, EU:T:2016:103, 51 ja 57 kohta ja tuomio 26.2.2016, Bodson ym. v. EIP, T‑240/14 P, EU:T:2016:104, 39 ja 44 kohta), ja näin ollen, kun se päättää kyseisen henkilöstön peruspalkka-asteikosta ja päivittää sitä.
49 Harkintavaltansa rajoissa EIP voi kuitenkin päättää määrittää etukäteen ensin tietyksi ajaksi arviointiperusteet, joiden puitteissa sen henkilöstön peruspalkka-asteikko saatetaan myöhemmin säännöllisesti ajan tasalle, ja siten sitoutua noudattamaan kyseisiä arviointiperusteita kyseisenä ajanjaksona tehtävien palkka-asteikkojen vuosittaisten mukauttamisten yhteydessä (ks. vastaavasti tuomio 5.6.1973, komissio v. neuvosto, 81/72, EU:C:1973:60, 11 kohta; tuomio 26.6.1975, komissio v. neuvosto, 70/74, EU:C:1975:93, 20 ja 21 kohta ja tuomio 24.11.2010, komissio v. neuvosto, C-40/10, EU:C:2010:713, 64 ja 71 kohta).
50 Nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että hallintoneuvosto hyväksyi 22.9.2009 tekemällään päätöksellä peruspalkka-asteikkojen vuosittaista mukauttamista koskevan menetelmän, jota oli tarkoitus soveltaa seitsemän vuoden ajan.
51 Tässä tilanteessa on ensinnäkin määritettävä, onko kyseinen menetelmä luonteeltaan sitova, kuten kantajat väittävät, vai onko se pelkkä sisäinen ohje, kuten EIP väittää.
52 Tältä osin 22.9.2009 tehdystä päätöksestä on aluksi todettava, että sen teki – hallituksen esityksestä ja palkkauksesta vastaavan alakomitean antaman lausunnon jälkeen – hallintoneuvosto, jolla on EIP:n työjärjestyksen 29 artiklan, sellaisena kuin se oli voimassa kyseisenä ajankohtana, nojalla toimivalta toteuttaa henkilöstösäännöt.
53 Ei ole myöskään kiistetty sitä, että vuoden 2009 menetelmässä, jota kuvaillaan edellä 3 ja 5 kohdassa, määritetään täsmällisesti ja tyhjentävästi kriteerit, joiden avulla voidaan vuosittain laskea peruspalkka-asteikkojen mukauttaminen seitsemän vuoden ajan. Tämän menetelmän vahvistaessaan hallintoneuvosto toteutti siten henkilöstösääntöjen 20 artiklan ensimmäisen kohdan ja niiden liitteen I täytäntöön panemiseksi konkreettisia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena oli säännellä ja siten rajoittaa EIP:lle kuuluvaa harkintavaltaa peruspalkka-asteikkojen vuosittaisen mukauttamisen vahvistamisessa (ks. vastaavasti tuomio 24.11.2010, komissio v. neuvosto, C-40/10, EU:C:2010:713, 67 ja 68 kohta).
54 Lopuksi on todettava, että 22.9.2009 tehdyn päätöksen sanamuodosta ja asiayhteydestä, jossa se tehtiin, käy ilmi, että päinvastaisista väitteistään huolimatta EIP:n aikomus oli tehdä kyseisestä päätöksestä sitova niin, ettei sitä voitaisi rinnastaa pelkkään sisäiseen ohjeeseen, josta EIP olisi voinut poiketa edellyttäen, että se perustelee poikkeamisen (ks. vastaavasti tuomio 5.6.1973, komissio v. neuvosto, 81/72, EU:C:1973:60, 8 kohta).
55 Tätä toteamusta ei voida kumota EIP:n väitteillä, jotka koskevat ensinnäkin sitä, että vuoden 2009 menetelmässä määrättiin vuotta 2013 koskevasta tarkistuksesta, toiseksi sitä, ettei kyseiseen menetelmään sisälly mitään poikkeusjärjestelyä, toisin kuin Euroopan unionin virkamiehiin sovellettaviin henkilöstösääntöihin ja Euroopan unionin muuta henkilöstöä koskeviin palvelussuhteen ehtoihin sisältyy, kolmanneksi sitä, että palkkauksesta vastaava komitea oli ehdottanut joulukuun 2012 lausunnossa joustavuuden lisäämistä talouskriisin vuosina, ja neljänneksi sitä, että soveltamisessa vuonna 2011 ilmenneiden vaikeuksien jälkeen vuoden 2009 menetelmää sovellettiin vuonna 2012 ainoastaan tiettyihin henkilöryhmiin.
56 Ensinnäkin vuodeksi 2013 suunnitellun tarkistuksen mekanismi, joka määritellään täsmällisesti vuoden 2009 menetelmässä, on osa tämän menetelmän yksityiskohtaisia soveltamissääntöjä. Tämän tarkistuksen ainoa tavoite oli oikaista vuotta 2013 koskevaa peruspalkka-asteikkojen mukauttamista sen tilanteen varalta, ettei vuoden 2009 menetelmän soveltaminen vuosiin 2010–2012 olisi johtanut kyseisten asteikkojen indeksointiin kyseisinä vuosina vahvistetun inflaatioasteen mukaisesti. On lisäksi syytä korostaa edellä 9 kohdassa esitetyn mukaisesti, että peruspalkka-asteikkojen 3,6 prosentin korotuksessa, joka on seurausta vuoden 2009 menetelmän soveltamisesta vuonna 2013, on erityisesti otettu huomioon vuodeksi 2013 suunniteltu tarkistus. Näin ollen tämä tarkistus ei ole poikkeus, joka mahdollistaa EIP:lle kyseisestä menetelmästä poikkeamisen, eikä seikka, joka osoittaisi, ettei vuoden 2009 menetelmä ole sitova, vaan päinvastoin ylimääräinen tekijä, joka tukee sen sitovaa luonnetta.
57 Toiseksi on tosin selvää, että toisin kuin Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen vahvistamisesta sekä yhteisöjen virkamiehiin tilapäisesti sovellettavien erityisten toimenpiteiden laatimisesta 29.2.1968 annetulla neuvoston asetuksella (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68 (EYVL 1968, L 56, s. 1) alun perin vahvistettujen Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen liitteeseen XI, 22.9.2009 tehtyyn päätökseen ei sisälly mitään määräystä, jonka nojalla olisi mahdollista poiketa vuoden 2009 menetelmästä, mikäli unionin taloudellisen ja yhteiskunnallisen tilanteen todetaan heikentyneen. Poikkeusjärjestelyn olemassaololla tai sen puuttumisella ei kuitenkaan itsessään ole merkitystä määritettäessä, onko vuoden 2009 menetelmä luonteeltaan sitova.
58 Kolmanneksi palkkauksesta vastaava komitea ehdotti nimenomaisesti joulukuun 2012 lausunnossa vuoden 2009 menetelmän muuttamista, jotta siihen voidaan sisällyttää säännöksiä, joilla taataan suurempi joustavuus talouskriisin aikana, mikä vahvistaa sitä käsitystä, että koska tällaista muutosta ei ole tehty, vuoden 2009 menetelmää oli tarkoitus soveltaa vuonna 2013.
59 Neljänneksi se seikka, että vuoden 2009 menetelmää sovellettiin vuonna 2012 vain osittain, koska osaan henkilöstöä eli johtohenkilöihin sovellettiin tuolloin vähäisempää peruspalkka-asteikkojen vuosittaista mukauttamista kuin kyseisen menetelmän soveltamisesta olisi seurannut, ei vaikuta toteamukseen, jonka mukaan kyseinen menetelmä, jota sovellettiin vuosina 2010 ja 2011 perustellusti koko henkilöstöön, on luonteeltaan sitova.
60 EIP sitoutui siten 22.9.2009 tekemällään itsenäisellä päätöksellä noudattamaan päätöksen koko seitsenvuotisen voimassaolon ajan vuoden 2009 menetelmää käyttäessään henkilöstösääntöihin perustuvaa harkintavaltaansa. Tästä seuraa, että EIP ei voi henkilöstönsä peruspalkka-asteikkojensa vuosittaisen mukauttamisen yhteydessä vedota kyseisessä menetelmässä vahvistettuja perusteita pitemmälle menevään harkintavaltaan (ks. vastaavasti tuomio 24.11.2010, komissio v. neuvosto, C-40/10, EU:C:2010:713, 71 kohta).
61 Lisäksi on syytä todeta, että vuoden 2009 menetelmässä esitettyjen arviointiperusteiden avulla voidaan vahvistaa täsmällisesti peruspalkka-asteikkojen korotuksen vuosittain hyväksyttävä määrä siten, ettei EIP:lle kuulu kyseisen menetelmän mukaisesti lainkaan harkintavaltaa tehtäessä peruspalkka-asteikkojen vuosittaista mukauttamista koskevia päätöksiä. Tämä oli myös hallintoneuvoston tarkoitus sen ottaessa käyttöön kyseisen menetelmän. Edellä 7 kohdassa mainitusta EIP:n pääjohtajan 25.9.2009 antamasta tiedotteesta käy ilmi, että hallintoneuvosto tahtoi, että peruspalkka-asteikkojen säännöllisessä ajan tasalle saattamisessa sovelletaan ”yksinkertaisempaa ja avoimempaa” menetelmää.
62 Näin ollen on hylättävä EIP:n väite siitä, ettei vuoden 2009 menetelmä ole sitova, tai sen väitetystä joustavuudesta.
63 Toiseksi on syytä tarkistaa, sovellettiinko vuoden 2009 menetelmää edelleen vuonna 2013, kuten kantajat väittävät, vai oliko sitä tuolloin muutettu 18.12.2012 tehdyllä päätöksellä, kuten EIP väittää.
64 Tältä osin on yhtäältä huomautettava, että sen lisäksi, ettei 18.12.2012 tehdyssä päätöksessä ole kohtia, joilla 22.9.2009 tehty päätös olisi kumottu tai muutettu taikka sen täytäntöönpanoa olisi lykätty, siinä ei myöskään ole yhtäkään viittausta kyseiseen päätökseen.
65 Toisaalta on syytä huomauttaa, että vaikka kumpikin päätös on saman elimen samassa menettelyssä tekemä, ne ovat luonteeltaan erilaisia ja niillä on eri kohde. Vaikka 22.9.2009 päivätty päätös tehtiin vuoden 2010 talousarvion laatimisen yhteydessä, se on luonteeltaan lakisääteinen ja monivuotinen, koska siinä vahvistetaan useiden vuosien ajaksi menetelmä henkilöstölle maksettavien korvausten yhden osatekijän, nimittäin peruspalkka-asteikkojen, vuosittaisen mukauttamisen toteuttamiseksi. Sitä vastoin 18.12.2012 tehty päätös on luonteeltaan ensisijaisesti talousarviota koskeva toimenpide, jolla hyväksytään EIP:n toimintasuunnitelma 2013–2015. Toimintasuunnitelmassa vahvistetaan virassa olevan henkilöstön talousarviosta rahoitettavien henkilöstömenojen korotuksen määrä tiettynä vuonna, tässä tapauksessa vuonna 2013, eikä sen ole katsottu sisältävän EIP:n henkilöstön palkkausta koskevia määräyksiä.
66 Tässä tilanteessa ei voida katsoa, että 18.12.2012 tehdyllä päätöksellä olisi muutettu vuoden 2009 menetelmää. Lisäksi on syytä huomauttaa, että sama pätee 29.1.2013 tehtyyn päätökseen samoista syistä ja erityisesti, koska se on hallituksen eikä hallintoneuvoston tekemä.
67 Kolmanneksi on tarkasteltava EIP:n väitettä siitä, että syksyn 2012 taloudellista tilannetta oli pidettävä ylivoimaisena esteenä, jonka vuoksi oli perusteltua olla soveltamatta vuoden 2009 menetelmää vuonna 2013.
68 Oikeuskäytännössä todetaan tältä osin, että vaikka ylivoimaisen esteen käsite ei edellytä ehdotonta mahdottomuutta, se kuitenkin edellyttää sitä, että kulloisenkin tosiseikan toteutumatta jääminen johtuu sellaisista epätavallisista ja ennalta-arvaamattomista seikoista, joihin se osapuoli, joka vetoaa niihin, ei voi vaikuttaa ja joiden seurauksia ei kaikkea huolellisuutta noudattamalla olisi voitu välttää (tuomio 8.3.1988, McNicholl, 296/86, EU:C:1988:125, 11 kohta; tuomio 4.3.2010, komissio v. Italia, C-297/08, EU:C:2010:115, 85 kohta ja tuomio 30.6.2016, Jinan Meide Casting v. neuvosto, T-424/13, EU:T:2016:378, 76 kohta).
69 Nyt käsiteltävässä asiassa edellä 10 kohdassa mainituista perusteluista, joulukuun 2012 lausunnosta ja edellä 12 kohdassa mainitun sisäisen tiedonannon sanamuodosta ilmenee, että EIP poikkesi 18.12.2012 ja 29.1.2013 tehdyissä päätöksissä vuoden 2009 menetelmästä ottaakseen huomioon jäsenvaltioiden taloudellisen, yhteiskunnallisen ja poliittisen tilanteen ja luodakseen vaikutelman tasavertaisesta kohtelusta kansallisissa ja EU-asioissa.
70 On kuitenkin syytä todeta yhtäältä, että vaikka EIP mainitsee vaikean taloudellisen tilanteen, se ei ole esittänyt mitään yksityiskohtaista tai numeroina esitettyä tietoa kyseisen kriisin vakavuudesta ja sen vaikutuksesta omaan taloudelliseen tilanteeseensa. EIP ei muun muassa osoita eikä edes väitä, että sen olisi ollut mahdotonta tai ainakin suhteettoman vaikeaa rahoittaa vuoden 2009 menetelmän soveltamisesta aiheutuvia menoja, kuten henkilöstöhallinnon pääosasto ja sittemmin hallitus olivat aluksi esittäneet.
71 Toisaalta EIP:n pääjohtajan henkilöstölle 25.9.2009 osoittaman tiedotteen sanamuodosta, jonka yhteenveto on esitetty edellä 7 kohdassa, ilmenee, että EIP otti talouskriisin huomioon vuoden 2009 menetelmän hyväksymisen yhteydessä. Vaikka EIP ei ole ilmoittanut taloudellisen tilanteen heikentymisestä syyskuun 2009 ja syksyn 2012 välisenä aikana, se ei myöskään ole osoittanut, ettei taloudellinen tilanne, joka vallitsi 18.12.2012 ja 29.1.2013 tehtyjen päätösten tekemisen aikaan, olisi ollut ennakoitavissa 22.9.2009 tehdyn päätöksen tekemisen aikaan.
72 EIP ei ole näin ollen osoittanut, että taloudellinen ja yhteiskunnallinen tilanne tai poliittiset haasteet, joihin se on vedonnut, olisivat olleet epätavanomainen ja ennakoimaton syy, jonka seurauksilta se ei olisi voinut välttyä kaikesta noudatetusta huolellisuudesta huolimatta, ja näin ollen ylivoimainen este.
73 Tässä tilanteessa – ja kun otetaan huomioon se edellä 57 ja 61 kohdassa mainittu seikka, ettei vuoden 2009 menetelmään sisälly mitään poikkeusjärjestelyä ja ettei se jätä EIP:lle lainkaan harkintavaltaa – EIP:n mainitsema vaikea taloudellinen tilanne ei oikeuttanut mukauttamaan henkilöstön peruspalkka-asteikkoja vuonna 2013 vähemmän kuin vuoden 2009 menetelmän soveltamisesta olisi seurannut.
74 Ilman, että on tarpeen tarkastella kantajien esittämiä toista ja kolmatta perustetta, edellä esitetystä seuraa tämän vuoksi, että 18.12.2012 ja 29.1.2013 tehdyillä päätöksillä rikottiin 22.9.2009 tehtyä päätöstä ja että ne ovat näin ollen lainvastaisia.
75 Näin ollen myös kantajien helmikuun 2013 ja sitä myöhempien kuukausien palkkalaskelmiin sisältyvät päätökset, jotka tehtiin 18.12.2012 ja 29.1.2013 tehtyjen päätösten nojalla ja joilla kantajien peruspalkka-asteikkoja korotettiin vain 1,8 prosenttia, ovat lainvastaisia, ja ne on näin ollen kumottava.
Vahingonkorvausvaatimus
76 Siltä osin kuin on kyse ensinnäkin taloudellisesta vahingosta, johon kantajat ovat vedonneet, on syytä huomauttaa, että SEUT 266 artiklan mukaan EIP:n on toteutettava tämän tuomion täytäntöön panemista varten tarvittavat toimenpiteet ja muun muassa toteutettava laillisuusperiaatetta noudattaen kaikki toimenpiteet, joilla voidaan korvata kohtuullisesti haitta, joka kantajille on kumotusta toimenpiteestä aiheutunut (ks. tuomio 15.9.2005, Casini v. komissio, T-132/03, EU:T:2005:324, 98 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), tämän vaikuttamatta kuitenkaan kantajien mahdollisuuteen nostaa myöhemmin kanne toimenpiteistä, joita EIP on toteuttanut tämän tuomion täytäntöönpanoa varten. Kantajien vahingonkorvausvaatimus taloudellisen vahingon korvaamiseksi on näissä olosuhteissa ennenaikainen (ks. vastaavasti tuomio 7.6.2011, Larue ja Seigneur v. EKP, F-84/09, EU:F:2011:71, 64 kohta ja tuomio 29.9.2011, Bowles ym. v. EKP, F-114/10, EU:F:2011:173, 79 ja 80 kohta).
77 Kun toiseksi on kyse siitä henkisestä kärsimyksestä, johon kantajat ovat vedonneet, on huomautettava, että oikeuskäytännön mukaan lainvastaisen toimen kumoaminen voi sinällään olla asianmukainen ja periaatteessa riittävä korvaus henkisestä kärsimyksestä, joka tästä toimesta on voinut aiheutua, ellei kantaja osoita, että hänelle on aiheutunut henkistä kärsimystä, joka ei liity kumoamisen perusteena olevaan lainvastaisuuteen ja jota ei voitu täysimääräisesti korvata tällä kumoamisella (ks. vastaavasti tuomio 7.2.1990, Culin v. komissio, C-343/87, EU:C:1990:49, 27–29 kohta ja tuomio 9.12.2010, komissio v. Strack, T‑526/08 P, EU:T:2010:506, 58 kohta).
78 Käsiteltävässä asiassa kantajat ovat vain maininneet henkisen kärsimyksen, joka seurasi siitä, että heidät asetettiin palkkakehityksessään epävarmaan tilanteeseen, ilman minkäänlaista selitystä kyseisen epävarmuuden vakavuudesta ja seurauksista heidän kannaltaan. Lisäksi 5.2.2013 päivätystä artikkelista ja 15.2.2013 päivätystä tiedotteesta ilmenee, että jo ennen kuin kantajat saivat helmikuun 2013 palkkalaskelmansa, joihin ensimmäisen kerran sovellettiin vuodeksi 2013 päätettyä peruspalkka-asteikkojen 1,8 prosentin mukauttamista, heille ilmoitettiin tämän mukauttamisen suuruudesta; väitettyä epävarmuutta ei näin ollen ole osoitettu. Näin ollen on syytä todeta, ettei kannekirjelmään sisälly vähäisintäkään selvitystä kantajien väittämän henkisen kärsimyksen laajuudesta eikä etenkään vastausta siihen, voidaanko kyseinen vahinko täysimääräisesti korvata riidanalaisten päätösten kumoamisella.
79 Edellä esitetyn perusteella kantajien vahingonkorvausvaatimus on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
80 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
81 Koska EIP on hävinnyt asian olennaisin osin, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut kantajien vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto)
on ratkaissut asiat seuraavasti:
1) Yhtäältä Jean-Pierre Bodsonin ja muiden EIP:n henkilöstön jäsenten, joiden nimet mainitaan asiassa T-504/16 toimitetussa liitteessä, ja toisaalta Esther Badiolan ja muiden EIP:n henkilöstön jäsenten, joiden nimet mainitaan asiassa T-505/16 toimitetussa liitteessä, helmikuun 2013 ja sitä myöhempien kuukausien palkkalaskelmiin sisältyvät Euroopan investointipankin (EIP) päätökset, joissa sovelletaan EIP:n hallintoneuvoston 18.12.2012 tekemää päätöstä ja EIP:n hallituksen 29.1.2013 tekemää päätöstä, kumotaan.
2) Kanteet hylätään muilta osin.
3) EIP velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Gervasoni | da Silva Passos | Kowalik-Bańczyk |
Julistettiin Luxemburgissa 14 päivänä syyskuuta 2017.
Allekirjoitukset