Väliaikainen versio
UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kahdeksas jaosto)
10 päivänä huhtikuuta 2024 (*)
Talous- ja rahaliitto – Pankkiunioni – Luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten yhteinen kriisinratkaisumekanismi (SRM) – Yhteinen kriisinratkaisurahasto – Maksukauden 2022 ennakollisten vakausmaksujen laskemista koskeva kriisinratkaisuneuvoston päätös – Asetuksen (EU) N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohta – Oikeudellinen virhe – Tuomion ajallisten vaikutusten rajoittaminen
Asiassa T‑411/22,
Dexia, aiemmin Dexia Crédit Local, kotipaikka Pariisi (Ranska), edustajinaan asianajajat H. Gilliams ja J.-M. Gollier,
kantajana,
vastaan
yhteinen kriisinratkaisuneuvosto (SRB), asiamiehinään K.-P. Wojcik, J. Kerlin ja C. De Falco, avustajinaan asianajajat H.-G. Kamann, F. Louis ja P. Gey,
vastaajana,
jota tukevat
Euroopan parlamentti, asiamiehinään J. Etienne, M. Menegatti ja G. Bartram,
ja
Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään E. d’Ursel, J. Haunold ja A. Westerhof Löfflerová,
väliintulijoina,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kahdeksas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Kornezov sekä tuomarit G. De Baere, D. Petrlík (esittelevä tuomari), K. Kecsmár ja S. Kingston,
kirjaaja: hallintovirkamies S. Jund,
ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa esitetyn,
ottaen huomioon 8.2.2024 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Kantajana oleva Dexia, aiemmin Dexia Crédit Local, vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan, että yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuodelta 2022 suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen laskennasta 11.4.2022 tehty yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) päätös SRB/ES/2022/18 (jäljempänä riidanalainen päätös) kumotaan kantajaa koskevilta osin.
Asian tausta
2 Kantaja oli ranskalainen luottolaitos.
3 Kriisinratkaisuneuvosto vahvisti riidanalaisella päätöksellä yhdenmukaisten sääntöjen ja yhdenmukaisen menettelyn vahvistamisesta luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisua varten yhteisen kriisinratkaisumekanismin ja yhteisen kriisinratkaisurahaston puitteissa sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta 15.7.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 806/2014 (EUVL 2014, L 225, s. 1) 70 artiklan 2 kohdan mukaisesti yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuodelta 2022 (jäljempänä maksukausi 2022) suoritettavat ennakolliset vakausmaksut (jäljempänä ennakolliset vakausmaksut), jotka kyseisen asetuksen 2 artiklan ja 67 artiklan 4 kohdan soveltamisalaan kuuluvien laitosten (jäljempänä laitokset), kantaja mukaan luettuna, on maksettava.
4 Autorité de contrôle prudentiel et de résolution (ACPR, vakavaraisuusvalvonta- ja kriisinratkaisuviranomainen, Ranska) velvoitti asetuksen N:o 806/2014 3 artiklan 1 kohdan 3 alakohdassa tarkoitettuna kansallisena kriisinratkaisuviranomaisena 25.4.2022 päivätyllä perintäilmoituksella kantajan suorittamaan kriisinratkaisuneuvoston maksukaudelle 2022 vahvistaman ennakollisen vakausmaksun.
Riidanalainen päätös
5 Riidanalainen päätös koostuu varsinaisesta päätöstekstistä ja kolmesta liitteestä.
6 Riidanalaisen päätöksen tekstissä kuvaillaan kaikkiin laitoksiin sovellettavaa prosessia, jossa määritetään ennakolliset vakausmaksut maksukaudelle 2022.
7 Kriisinratkaisuneuvosto muistutti tässä tarkoituksessa riidanalaisen päätöksen 5 osassa ensinnäkin, että yhteisen kriisinratkaisurahaston käytettävissä olevien varojen on 1.1.2016 alkaneen kahdeksan vuotta kestävän alkuvaiheen (jäljempänä alkuvaihe) päättyessä saavutettava tavoitetaso (jäljempänä lopullinen tavoitetaso), joka on vähintään 1 prosentti kaikissa luottolaitosten ja tiettyjen sijoituspalveluyritysten yhteiseen kriisinratkaisumekanismiin (SRM) osallistuvissa jäsenvaltioissa (jäljempänä osallistuvat jäsenvaltiot) toimiluvan saaneiden kaikkien luottolaitosten suojattujen talletusten (jäljempänä suojatut talletukset) määrästä.
8 Tämän jälkeen kriisinratkaisuneuvosto määritti riidanalaisen päätöksen 5 osassa asetuksen N:o 806/2014 yhdenmukaisista soveltamisedellytyksistä yhteiseen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen osalta 19.12.2014 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/81 (EUVL 2015, L 15, s. 1) 4 artiklassa mainitun vuotuisen tavoitetason maksukaudelle 2022 (jäljempänä vuotuinen tavoitetaso). Kriisinratkaisuneuvosto täsmensi tässä yhteydessä ottaneensa huomioon asetuksen N:o 806/2014 täydentämisestä ennakollisten vakausmaksujen laskentaperusteiden sekä niiden olosuhteiden ja edellytysten osalta, joiden mukaisesti voidaan osittain tai kokonaan lykätä ylimääräisten jälkikäteen suoritettavien vakausmaksujen maksamista, 17.12.2015 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/747 (EUVL 2017, L 113, s. 2) 3 artiklassa tarkoitetut seikat.
9 Kriisinratkaisuneuvosto selitti lisäksi, että se oli vahvistanut vuotuisen tavoitetason olevan 1,6 prosentin kahdeksasosa kaikkien laitosten suojattujen talletusten määrästä vuonna 2021, sellaisena kuin kyseinen määrä oli saatu tulokseksi niiden tietojen perusteella, joita talletussuojajärjestelmät olivat toimittaneet Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU täydentämisestä kriisinratkaisun rahoitusjärjestelyihin etukäteen suoritettavien rahoitusosuuksien osalta 21.10.2014 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/63 (EUVL 2015, L 11, s. 44) 16 artiklan mukaisesti.
10 Kriisinratkaisuneuvosto kuvaili riidanalaisen päätöksen 6 osassa menetelmää, jolla ennakolliset vakausmaksut laskettiin maksukaudelle 2022.
11 Kriisinratkaisuneuvosto lisäksi totesi riidanalaisen päätöksen 6 osassa, että muiden laitosten kuin niiden, jotka suorittivat kiinteämääräisen maksun erityisten ominaispiirteidensä perusteella, oli suoritettava riskiprofiiliinsa mukautettu ennakollinen vakausmaksu, jonka se oli vahvistanut seuraavia päävaiheita noudattaen.
12 Ensimmäisessä vaiheessa kriisinratkaisuneuvosto laski asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan a alakohdan mukaisesti kunkin laitoksen vuotuisen perusrahoitusosuuden, joka perustuu asianomaisen laitoksen velkojen määrään, pois lukien omat varat ja suojatut talletukset (jäljempänä nettovelat), suhteessa kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten nettovelkoihin. Delegoidun asetuksen 2015/63 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti kriisinratkaisuneuvosto vähensi tietyntyyppisiä velkoja kyseisen rahoitusosuuden määrittämisessä huomioon otettavista laitoksen nettoveloista.
13 Ennakollisten vakausmaksujen laskennan toisessa vaiheessa kriisinratkaisuneuvosto mukautti vuotuisen perusrahoitusosuuden asianomaisen laitoksen riskiprofiiliin asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan b alakohdan mukaisesti.
14 Kriisinratkaisuneuvosto laski kunkin laitoksen ennakollisen vakausmaksun jakamalla vuotuisen tavoitetason kaikkien laitosten kesken käyttäen suhdelukua, joka perustui riskiprofiiliin mukautettuun vuotuiseen perusrahoitusosuuteen.
Asianosaisten vaatimukset
15 Kantaja vaatii lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen kantajaa koskevilta osin
– velvoittaa kriisinratkaisuneuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
16 Kriisinratkaisuneuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– toissijaisesti siinä tapauksessa, että riidanalainen päätös kumotaan, pysyttää riidanalaisen päätöksen vaikutukset voimassa sen korvaamiseen asti tai vähintään kuuden kuukauden ajan ajankohdasta, jona tuomiosta tulee lainvoimainen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
17 Euroopan parlamentti vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen siltä osin kuin se perustuu neljännessä ja viidennessä kanneperusteessa esitettyyn asetusta N:o 806/2014 koskevaan lainvastaisuusväitteeseen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
18 Euroopan unionin neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
19 Kantaja esittää kanteensa tueksi viisi perustetta, jotka koskevat
– ensinnäkin asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 2 kohdan ja 70 artiklan 2 kohdan rikkomista
– toiseksi sitä, että delegoidussa asetuksessa 2015/63 loukataan suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta
– kolmanneksi ja toissijaisesti sitä, että riidanalaisessa päätöksessä loukataan suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta
– neljänneksi asetuksen N:o 806/2014 5, 69 ja 70 artiklan lainvastaisuutta, koska SEUT 114 artikla on virheellinen oikeusperusta näille säännöksille
– viidenneksi asetuksen N:o 806/2014 69 ja 70 artiklan lainvastaisuutta, koska ennakollisten vakausmaksujen väitetysti verotuksellisen luonteen vuoksi on kyseenalaista käyttää SEUT 114 artiklaa näiden säännösten oikeusperustana.
Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 2 kohdan ja 70 artiklan 2 kohdan rikkomista
20 Ensimmäinen kanneperuste jakautuu lähinnä kahteen väitteeseen, jotka koskevat ensinnäkin asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 2 kohdan rikkomista ja toiseksi tämän asetuksen 70 artiklan 2 kohdan rikkomista.
21 On tarkasteltava aluksi toista väitettä.
22 Kantaja väittää tällä väitteellään, että kun kriisinratkaisuneuvosto vahvisti vuotuisen tavoitetason olevan 14 253 573 821,46 euroa, joka vastaa 1,6 prosentin kahdeksasosaa suojattujen talletusten määrästä vuonna 2021, se jätti noudattamatta ja näin ollen rikkoi asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohtaa, jonka mukaan sen on laskettava yksilölliset ennakolliset vakausmaksut siten, että kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten maksettavat rahoitusosuudet eivät ylitä 12,5:tä prosenttia lopullisesta tavoitetasosta (jäljempänä 12,5 prosentin yläraja).
23 Kriisinratkaisuneuvosto väittää ensisijaisesti, että asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan sääntöä, jonka mukaan 12,5 prosentin ylärajaa ei saa ylittää, ei sovelleta alkuvaiheen aikana. Kriisinratkaisuneuvoston mukaan tämän asetuksen 69 artiklan 2 kohdan sääntö, jonka mukaan ennakolliset vakausmaksut on jaksotettava ajallisesti mahdollisimman tasaisesti, kunnes tavoitetaso saavutetaan, on etusijalla tämän asetuksen 70 artiklan 2 kohdan vaatimukseen nähden, koska ensimmäinen sääntö on lex specialis ratione temporis suhteessa toiseen vaatimukseen, joka puolestaan on pelkkä lex generalis.
24 Kriisinratkaisuneuvosto väittää toissijaisesti, kuten se on erityisesti täsmentänyt istunnossa, että asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan sääntö, jonka mukaan 12,5 prosentin ylärajaa ei saa ylittää, ei ole ehdoton. Kriisinratkaisuneuvoston mukaan tätä sääntöä olisi mahdotonta soveltaa samanaikaisesti tämän asetuksen 69 artiklan 1 kohdan vaatimuksen kanssa, jonka mukaan sen on varmistettava, että yhteinen kriisinratkaisurahasto saavuttaa alkuvaiheen päättyessä lopullisen tavoitetasonsa, joka on vähintään 1 prosentti suojattujen talletusten määrästä. Tämä mahdottomuus johtuu pääasiallisesti lopullisen tavoitetason dynaamisesta luonteesta, koska lopullinen tavoitetaso voi nousta alkuvaiheen aikana. Jos suojattujen talletusten määrä nousee, mikä merkitsisi lopullisen tavoitetason nousemista ja sitä, että kriisinratkaisuneuvosto on arvioinut tämän tavoitetason liian alhaiseksi alkuvaiheen alussa, asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan sanamuodon mukainen tulkinta olisi näin ollen esteenä sille, että kriisinratkaisuneuvosto voisi myöhemmin mukauttaa yhteiseen kriisinratkaisurahastoon kerättävien varojen määrää tämän liian alhaisen arvion korjaamiseksi. Kriisinratkaisuneuvoston on kuitenkin vaikeaa tai jopa mahdotonta ennakoida tarkasti lopullista tavoitetasoa niiden epävarmuustekijöiden vuoksi, joita mahdollisesti ilmenee alkuvaiheen aikana ja jotka vaikuttavat suojattujen talletusten määrän kehitykseen. Kun otetaan huomioon nämä seikat ja yhteisen kriisinratkaisurahaston yleisen edun mukainen tavoite – eli Euroopan unionin rahoitusvakauden edistäminen – kriisinratkaisuneuvoston on asetettava etusijalle tavoite, joka koskee lopullisen tavoitetason saavuttamista alkuvaiheen päättyessä, jolloin asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan vaatimusta on jätettävä soveltamatta tai sitä on tulkittava joustavasti.
25 Kriisinratkaisuneuvosto väittää tässä yhteydessä lisäksi, että jos asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntöä, jonka mukaan 12,5 prosentin ylärajaa ei saa ylittää, olisi sovellettava alkuvaiheen ajan ja jos tätä sääntöä olisi sovellettava tiukasti, sen olisi mahdotonta noudattaa tämän asetuksen 69 artiklan 2 kohtaa, jossa edellytetään yhtäältä, että ennakolliset vakausmaksut jaksotetaan ajallisesti mahdollisimman tasaisesti, ja toisaalta, että suhdannevaiheen ja vakausmaksujen myötäsyklisyyden mahdollinen vaikutus vakausmaksuja suorittavien laitosten rahoitusasemaan otetaan huomioon. Näiden kahden säännöksen välisen ristiriidan poistamiseksi 12,5 prosentin ylärajaa olisi erityisesti tulkittava siten, että sillä pyritään ainoastaan konkretisoimaan ei-sitovalla tavalla vaatimusta, jonka mukaan ennakolliset vakausmaksut on jaksotettava ajallisesti mahdollisimman tasaisesti.
26 Parlamentti ja neuvosto katsovat, että toisin kuin kriisinratkaisuneuvosto ensisijaisesti väittää, asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan vaatimusta, jonka mukaan 12,5 prosentin ylärajaa ei saa ylittää, sovelletaan alkuvaiheen aikana. Ne kuitenkin yhtyvät kriisinratkaisuneuvoston toissijaisesti esittämään näkemykseen, jonka mukaan tämä vaatimus ei ole ehdoton ja sitä on tulkittava ja sovellettava joustavasti päätavoitteen valossa, jonka mukaan yhteisen kriisinratkaisurahaston lopullinen tavoitetaso on saavutettava alkuvaiheen päättyessä.
27 On muistettava tässä yhteydessä, että asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 1 kohdassa säädetään, että yhteisen kriisinratkaisurahaston käytettävissä olevien varojen on alkuvaiheen päättyessä saavutettava lopullinen tavoitetaso, joka on vähintään 1 prosentti kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten suojattujen talletusten määrästä.
28 Asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 2 kohdan mukaan ennakolliset vakausmaksut on jaksotettava alkuvaiheen aikana ajallisesti mahdollisimman tasaisesti, kunnes edellä 27 kohdassa mainittu lopullinen tavoitetaso saavutetaan, ottaen kuitenkin asiaankuuluvasti huomioon suhdannevaiheen ja vakausmaksujen myötäsyklisyyden mahdollinen vaikutus laitosten rahoitusasemaan.
29 Asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaksi, että ”kriisinratkaisuneuvosto laskee kunakin vuonna – –yksilölliset vakausmaksut varmistaakseen, että kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten maksettavat rahoitusosuudet eivät ylitä 12,5:tä prosenttia tavoitetasosta”. Tämän asetuksen 70 artiklan 2 kohdan neljännessä alakohdassa lisätään, että ”joka tapauksessa kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten yksilöllisten vakausmaksujen – – kokonaismäärä ei saa vuositasolla ylittää 12,5:tä prosenttia tavoitetasosta”.
30 Ensinnäkin asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä ja neljännessä alakohdassa säädetyn 12,5 prosentin ylärajaa koskevan vaatimuksen ajallisesta soveltamisesta on muistettava, että unionin yleinen tuomioistuin on jo katsonut, että sitä voidaan soveltaa alkuvaiheen aikana (ks. vastaavasti tuomio 20.1.2021, ABLV Bank v. SRB, T‑758/18, EU:T:2021:28, 68, 69 ja 100 kohta).
31 Tämä ilmenee ensinnäkin asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 2 kohdan selkeästä sanamuodosta, jonka mukaan ennakolliset vakausmaksut lasketaan ”alkuvaiheen aikana” tämän asetuksen ”70 artiklan mukaisesti”, koska tästä viittauksesta käy selvästi ilmi, että kaikkia tässä jälkimmäisessä säännöksessä säädettyjä vaatimuksia, mukaan luettuna sen 2 kohdan ensimmäisen ja neljännen alakohdan vaatimus, sovelletaan alkuvaiheen ajan.
32 Seuraavaksi asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa täsmennetään, että kriisinratkaisuneuvoston on noudatettava 12,5 prosentin ylärajaa koskevaa vaatimusta ”kunakin vuonna” eikä siinä mitenkään rajoiteta sen ajallista soveltamista alkuvaihetta seuraavalla ajanjaksolla.
33 Myöskään muista asetuksen N:o 806/2014 säännöksistä ei ilmene, ettei 12,5 prosentin ylärajaa koskevaa vaatimusta sovellettaisi alkuvaiheen aikana tai että kriisinratkaisuneuvosto voisi poiketa siitä tällä ajanjaksolla.
34 Lopuksi asetuksen N:o 806/2014 syntyhistoria vahvistaa tulkinnan, jonka mukaan tätä vaatimusta sovelletaan alkuvaiheen aikana.
35 Euroopan komission 10.7.2013 antaman ehdotuksen COM(2013) 520 final, joka johti asetuksen N:o 806/2014 antamiseen, perustelujen 4.3.2 kohdasta ja 65 artiklan 1 kohdasta nimittäin ilmenee, että komissio ehdotti lainsäädäntöehdotuksessaan, että yhteisen kriisinratkaisurahaston perustamisen alkuvaihe kestää kymmenen vuotta.
36 Lainsäädäntömenettelyn seuraavissa vaiheissa neuvosto oli ehdottanut, kuten 27.3.2014 päivätystä toimielinten välisestä asiakirjasta (8078/1/14 REV 1) – josta keskusteltiin istunnossa – ilmenee, että ennakollisten vakausmaksujen, jotka kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten on suoritettava, ylärajana on kunakin vuonna 10 prosenttia lopullisesta tavoitetasosta. Koska parlamentti ja neuvosto kuitenkin sopivat lainsäädäntömenettelyn aikana alkuvaiheen lyhentämisestä kahdeksaan vuoteen, ne päättivät samalla nostaa asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä ja neljännessä alakohdassa säädetyn ylärajan 12,5 prosenttiin.
37 Tästä seuraa, kuten myös neuvosto on todennut käsiteltävässä asiassa, että unionin lainsäätäjä on vahvistanut alkuvaiheeseen kuuluvien vuosien lukumäärän ja asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä ja neljännessä alakohdassa asetetun ylärajan prosenttimäärän välisen yhteyden.
38 Edellä esitetyn perusteella asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä ja neljännessä alakohdassa säädettyä 12,5 prosentin ylärajaa sovelletaan alkuvaiheen aikana.
39 Kriisinratkaisuneuvosto on itsekin myöntänyt tämän riidanalaisen päätöksen liitteessä III olevassa 106 kohdassa, joka sisältää sen arvioinnin niistä huomautuksista, joita yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuodelta 2022 suoritettavia ennakollisia vakausmaksuja koskevaan neuvottelumenettelyyn osallistuneet laitokset esittivät, täsmentäessään, että ”soveltamalla kerrointa kyseisten talletusten kokonaismäärän [kahdeksasosaan], [se] noudatt[i] 12,5 prosentin ylärajaa”.
40 Toiseksi on muistettava 12,5 prosentin ylärajaa koskevan vaatimuksen sisällön osalta, että asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja neljännen alakohdan mukaan kriisinratkaisuneuvoston on varmistettava, että kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten vakausmaksut eivät ylitä 12,5:tä prosenttia lopullisesta tavoitetasosta, sellaisena kuin siitä säädetään asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 1 kohdassa.
41 On muistettava tässä yhteydessä, kuten asetuksen N:o 806/2014 valmisteluasiakirjoissa vahvistetaan, että tämän asetuksen 69 artiklan 1 kohta perustuu lopullista tavoitetasoa koskevaan dynaamiseen lähestymistapaan, jossa lopullinen tavoitetaso on määritettävä suojattujen talletusten määrän perusteella alkuvaiheen päättyessä. Komissio nimittäin selitti 10.7.2013 antamansa ehdotuksen COM(2013) 520 final, joka johti tämän asetuksen antamiseen, perustelujen 4.3.2 kohdassa, että lopullinen tavoitetaso on muuttuva ja nousee, jos pankkiala kasvaa.
42 Tarve ottaa huomioon suojattujen talletusten määrän kehitys johtuu lisäksi ennakollisten vakausmaksujen keräämisen tavoitteesta, jonka mukaan pyritään erityisesti takaamaan vakuuttamisen logiikan mukaisesti, että rahoitusala tuottaa riittävät rahoitusvarat yhteiselle kriisinratkaisumekanismille, jotta se voi täyttää tehtävänsä, kuten asetuksen N:o 806/2014 johdanto-osan 41 perustelukappaleesta ilmenee (tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 113 kohta). Yhteisen kriisinratkaisumekanismin tavoitteena on tämän asetuksen johdanto-osan 12 perustelukappaleen mukaisesti muun muassa lisätä osaltaan osallistuvien jäsenvaltioiden laitosten vakautta ja estää mahdollisten kriisien leviäminen osallistumattomiin jäsenvaltioihin.
43 Ehdotuksen COM(2013) 520 final perustelujen 4.3.2 kohdasta ilmenee tältä osin, että mitä enemmän pankkiala kasvaa ajan kuluessa, sitä enemmän yhteisen kriisinratkaisurahaston käytettäväksi annettavia rahoitusvaroja on lisättävä. Pankkisektorin koon arvioiminen mahdollistaa näin ollen yhteiseen kriisinratkaisurahastoon kerättävien varojen määrän ennakoimisen, jotta yhteistä kriisinratkaisurahastoa voidaan käyttää pankkialan kriisin yhteydessä kriisinratkaisuvälineiden rahoittamiseksi ja siten niiden tehokkaan soveltamisen varmistamiseksi asetuksen N:o 806/2014 76 artiklan 1 kohdan, luettuna tämän asetuksen johdanto-osan 101 perustelukappaleen valossa, mukaisesti.
44 Unionin lainsäätäjä on kuitenkin asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 1 kohdan yhteydessä valinnut lähestymistavan, jonka mukaan suojattujen talletusten määrällä pyritään arvioimaan pankkisektorin kokoa ja siten laskemaan varat, jotka on asetettava yhteisen kriisinratkaisurahaston käytettäväksi. Tätä silmällä pitäen suojattujen talletusten määrän mahdollinen lisääntyminen alkuvaiheen alkamisen ja päättymisen välisenä aikana kuvastaa pankkisektorin koon kasvamista, mikä edellyttää yhteiseen kriisinratkaisurahastoon maksettavien varojen lisäämistä tämän vaiheen päättyessä.
45 Edellä esitetyn perusteella lopullisen tavoitetason määrä, johon sovelletaan 12,5 prosentin ylärajaa, on määritettävä alkuvaiheen päättymishetken mukaisten suojattujen talletusten määrän perusteella, ja tämä määrä voidaan varmuudella selvittää vasta tämän vaiheen päättyessä.
46 Koska ennakollisten vakausmaksujen laskenta on kuitenkin asetuksen N:o 806/2014 69 ja 70 artiklan mukaisesti tehtävä vuosittain ja perustuu sen lopullisen tavoitetason määrittämiseen, joka on saavutettava alkuvaiheen päättyessä, ja sen jälkeen vuotuiseen tavoitetasoon, joka on jaettava laitosten välillä (ks. vastaavasti tuomio 15.7.2021, komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB, C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 113 kohta), kriisinratkaisuneuvoston on arvioitava lopullinen tavoitetaso kunkin maksukauden osalta mahdollisimman tarkasti tämän arvioinnin hetkellä saatavilla olevien tietojen perusteella (jäljempänä ennakoitu lopullinen tavoitetaso).
47 Tästä seuraa, että ennakoitu lopullinen tavoitetaso on ratkaiseva 12,5 prosentin ylärajaa sovellettaessa.
48 Kun kriisinratkaisuneuvosto laskee ennakolliset vakausmaksut tietyn maksukauden aikana, sen on näin ollen varmistettava asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja neljännen alakohdan mukaisesti, että kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten maksettavien ennakollisten vakausmaksujen määrä ei ylitä 12,5:tä prosenttia ennakoidusta lopullisesta tavoitetasosta.
49 Kriisinratkaisuneuvoston, parlamentin ja neuvoston esittämä väite, jonka mukaan 12,5 prosentin ylärajaa koskevaa vaatimusta on joko jätettävä soveltamatta tai sovellettava ”joustavasti”, ei aseta kyseenalaiseksi tätä päätelmää. Kriisinratkaisuneuvosto väitti tässä yhteydessä lähinnä, että sen on mahdotonta noudattaa samanaikaisesti tätä ylärajaa ja asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 1 ja 2 kohdan vaatimuksia, joiden mukaan sen on varmistettava ensinnäkin, että yhteinen kriisinratkaisurahasto saavuttaa alkuvaiheen päättyessä lopullisen tavoitetason, joka on vähintään 1 prosentti suojattujen talletusten määrästä, ja toiseksi, että ennakolliset vakausmaksut jaksotetaan ajallisesti mahdollisimman tasaisesti, kunnes lopullinen tavoitetaso saavutetaan, ottaen kuitenkin asiaankuuluvasti huomioon suhdannevaiheen ja vakausmaksujen myötäsyklisyyden mahdollinen vaikutus vakausmaksuja suorittavien laitosten rahoitusasemaan. Kriisinratkaisuneuvosto, jota parlamentti ja neuvosto tukevat, on päätellyt tästä erityisesti, että asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäistä ja neljättä alakohtaa on tulkittava tämän asetuksen 69 artiklan 2 kohdan valossa, jonka mukaan ennakolliset vakausmaksut on jaksotettava ”ajallisesti mahdollisimman tasaisesti”, mikä mahdollistaisi niiden mukaan 12,5 prosentin ylärajaa koskevan vaatimuksen joustavan tulkinnan.
50 Tässä yhteydessä on todettava, että asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja neljännen alakohdan merkitys ilmenee yksiselitteisesti itse säännöksen sanamuodosta.
51 Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että unionin oikeuden säännöksen tulkinta sen asiayhteyden ja sen tarkoituksen valossa ei saa johtaa siihen, että säännöksen selvältä ja täsmälliseltä sanamuodolta viedään kokonaan sen tehokas vaikutus, sillä uhalla, että se on contra legem ja näin ollen ristiriidassa oikeusvarmuuden periaatteen vaatimusten kanssa. Näin ollen on niin, että jos unionin oikeuden säännöksen merkitys ilmenee yksiselitteisesti itse säännöksen sanamuodosta, unionin tuomioistuimet eivät voi poiketa tästä tulkinnasta (ks. vastaavasti tuomio 13.7.2023, Mensing, C‑180/22, EU:C:2023:565, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 16.6.2021, Lucaccioni v. komissio, T‑316/19, EU:T:2021:367, 118 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
52 Näin on etenkin asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja neljännen alakohdan osalta, koska tämä säännös on sanamuodoltaan pakottava, mikä ilmenee ilmaisuista ”eivät ylitä 12,5:tä prosenttia tavoitetasosta” (ensimmäinen alakohta) ja ”joka tapauksessa – – vakausmaksujen – – kokonaismäärä ei saa vuositasolla ylittää 12,5:tä prosenttia tavoitetasosta” (neljäs alakohta). Tässä säännöksessä vahvistetaan lisäksi täsmälleen 12,5 prosentin yläraja, joka toistetaan kahteen kertaan ja ilman mitään poikkeuksia, joten ennakollisten vakausmaksujen laskennasta vastaava viranomainen ei voi muokata tai oikaista sitä.
53 Tässä tilanteessa ei voida väittää, että asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäistä ja neljättä alakohtaa voidaan tulkita tämän asetuksen 69 artiklan 1 kohdan vaatimuksen valossa siten, että 12,5 prosentin ylärajaa voidaan jättää soveltamatta tai pitää vain ohjeellisena, jolloin kriisinratkaisuneuvosto saattoi poiketa siitä lopullisen tavoitetason saavuttamiseksi.
54 Asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä ja neljännessä alakohdassa säädettyä 12,5 prosentin ylärajaa ei voida myöskään tämän asetuksen 69 artiklan 2 kohdan perusteella – jossa säädetään muun muassa, että ennakolliset vakausmaksut on jaksotettava ajallisesti mahdollisimman tasaisesti, kunnes lopullinen tavoitetaso saavutetaan – tulkita siten, ettei tämä yläraja olisi sitova tai että se olisi pelkästään ohjeellinen. Sen lisäksi, että tällainen tulkinta olisi tämän asetuksen 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja neljännen alakohdan selkeän ja täsmällisen sanamuodon vastainen, on yhtäältä korostettava, että unionin lainsäätäjä on säätäessään tämän asetuksen 69 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti, että ennakolliset vakausmaksut on ”[laskettava] 70 artiklan mukaisesti”, nimittäin itsekin tarkoittanut, että 12,5 prosentin ylärajaa ja vaatimusta, jonka mukaan nämä ennakolliset vakausmaksut on jaksotettava ajallisesti mahdollisimman tasaisesti, sovelletaan samanaikaisesti. Toisaalta asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 2 kohdassa laitoksille aiheutuvaa taloudellista rasitetta pyritään hajauttamaan ajallisesti ja mahdollisimman tasaisesti, jotta voidaan välttää huomattavat vaihtelut tässä rasitteessa vuodesta toiseen ja ottaa siten huomioon suhdannevaiheen ja vakausmaksujen myötäsyklisyyden mahdollinen vaikutus näiden laitosten rahoitusasemaan. Tämän asetuksen 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä ja neljännessä alakohdassa vahvistetaan sitä vastoin yläraja kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten maksettavien rahoitusosuuksien määrälle kunakin vuonna yksittäin tarkasteltuna. Tästä seuraa, että asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 2 kohdalla ja 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisellä ja neljännellä alakohdalla on erilaiset – joskin toisiaan täydentävät – tarkoitukset. Näin ollen väite, jonka mukaan tämän asetuksen 69 artiklan 2 kohdassa edellytetään tämän asetuksen 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä ja neljännessä alakohdassa säädetyn 12,5 prosentin ylärajan ”joustavaa” tulkintaa, on hylättävä.
55 Tällainen päätelmä on tehtävä sitäkin suuremmalla syyllä siksi, että – toisin kuin kriisinratkaisuneuvosto väittää – edellä 49 kohdassa mainittujen vaatimusten yhteensovittaminen ei ole mahdotonta.
56 Alkuvaiheen keston ja sen aikana ilmenevien ennakoimattomien tapahtumien riskin vuoksi lopullista tavoitetasoa koskeva arvio perustuu tosin suojattujen talletusten määrän kehitystä koskevaan tulevaisuuteen suuntautuvan analyysiin, johon liittyy tätä arviointia koskevaa epävarmuutta.
57 Tällaisten epävarmuuksien huomioon ottaminen kuitenkin kuuluu kriisinratkaisuneuvoston tehtäviin. On muistettava tässä yhteydessä, että kriisinratkaisuneuvosto on asetuksen N:o 806/2014 7 artiklan 1 kohdan mukaan vastuussa yhteisen kriisinratkaisumekanismin tehokkaasta ja johdonmukaisesta toiminnasta. Kriisinratkaisuneuvoston on tätä varten varmistettava, että lopullinen tavoitetaso saavutetaan alkuvaiheen päättyessä ja että 12,5 prosentin ylärajaa noudatetaan. Sen lopullista tavoitetasoa koskevan arvion tulevaisuuteen suuntautuva luonne edellyttää, että sen on arvioitava riittävän huolellisesti suojattujen talletusten määrän kehitystä alkuvaiheen aikana, jotta sillä on käytettävissään riittävät varat 12,5 prosentin ylärajan sovittamiseksi yhteen edellä 49 kohdassa mainittujen vaatimusten kanssa.
58 Näin on sitäkin suuremmalla syyllä siksi, että asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 1 kohdan mukaan lopullisen tavoitetason on oltava ”vähintään” 1 prosentti suojattujen talletusten määrästä alkuvaiheen päättyessä. Tässä säännöksessä ei näin ollen velvoiteta kriisinratkaisuneuvostoa varmistamaan, että tämä tavoitetaso on täsmälleen 1 prosentti suojattujen talletusten määrästä, vaan annetaan sille mahdollisuus arvioida varovaisten ennusteiden perusteella suojattujen talletusten määrän kehitystä siten, että tämä tavoitetaso saavutetaan ja että 12,5 prosentin ylärajaa samalla noudatetaan.
59 Lisäksi on huomattava, että delegoitua asetusta 2017/747 laadittaessa komissio myöskin tarkoitti, että 12,5 prosentin ylärajaa ja asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 1 ja 2 kohtaan perustuvia vaatimuksia, jotka on mainittu edellä 49 kohdassa, sovelletaan samanaikaisesti. Delegoidun asetuksen 2017/747, jonka tavoitteena on sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan perusteiden täsmentäminen kriisinratkaisurahastoon suoritettavien vakausmaksujen ajalliseksi jaksottamiseksi asetuksen N:o 806/2014 69 artiklan 2 kohdan mukaisesti, 3 artiklan 4 kohdassa nimittäin säädetään, että vuotuisten vakausmaksujen taso voi kullakin vakausmaksukaudella olla alhaisempi kuin ”asetuksen – – N:o 806/2014 69 artiklan 1 kohdan ja 70 artiklan 2 kohdan mukaisesti laskettujen” vuotuisten vakausmaksujen keskimääräinen taso ainoastaan silloin, kun kriisinratkaisuneuvosto on varmistanut, että varovaisten ennusteiden perusteella lopullinen tavoitetaso voidaan saavuttaa alkuvaiheen päättymiseen mennessä.
60 Kolmanneksi on näin ollen tutkittava, onko kriisinratkaisuneuvosto noudattanut riidanalaisessa päätöksessä 12,5 prosentin ylärajaa koskevaa vaatimusta, sellaisena kuin siitä säädetään asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä ja neljännessä alakohdassa.
61 Tässä yhteydessä riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 45 ja 60 perustelukappaleesta ensinnäkin ilmenee, että kriisinratkaisuneuvosto arvioi ennakoidun lopullisen tavoitetason olevan määrältään 79 987 450 580 euroa.
62 Kun kriisinratkaisuneuvosto laski ennakolliset vakausmaksut maksukaudelle 2022, sen oli näin ollen varmistettava asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja neljännen alakohdan mukaisesti ja oman lopullista tavoitetasoa koskevan arvionsa perusteella, että kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten maksettavien ennakollisten vakausmaksujen määrä ei ylittänyt 9 998 431 322,50 euroa.
63 Kuten riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 62 perustelukappaleesta sekä tämän päätöksen liitteessä III olevasta 124 kohdasta ja taulukon, joka on tämän päätöksen liitteen II ensimmäisellä sivulla, sarakkeesta ”Vuodelta 2022 ilmoitettu lopullinen määrä (iii)” ilmenee, kriisinratkaisuneuvosto kuitenkin vahvisti maksukaudelle 2022 vuosittaisen tavoitetason määräksi 14 253 573 821,46 euroa, jota alennettiin 13 675 366 302,18 euroon muun muassa delegoidun asetuksen 2015/81 8 artiklan 2 kohdan nojalla tehtyjen vähennysten jälkeen.
64 On näin ollen todettava, kuten kriisinratkaisuneuvosto on lisäksi myöntänyt istunnossa, että riidanlaisessa päätöksessä vahvistettiin kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueella toimiluvan saaneiden kaikkien laitosten maksettavien ennakollisten vakausmaksujen määrä tasolle, joka ylitti 12,5 prosentin ylärajan ennakoidun lopullisen tavoitetason osalta.
65 Tästä seuraa, että kriisinratkaisuneuvosto on jättänyt noudattamatta asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäistä ja neljättä alakohtaa ja että ensimmäisen kanneperusteen toinen väite on näin ollen hyväksyttävä.
66 Tällainen oikeudellinen virhe on sellaisenaan riittävä peruste kumota riidanalainen päätös kantajaa koskevilta osin.
67 Riidanalainen päätös on siten kumottava kantajaa koskevilta osin, eikä ensimmäisen kanneperusteen tueksi esitettyä ensimmäistä väitettä ja muita kanneperusteita ole tarpeen tutkia.
Tuomion ajallisten vaikutusten rajoittaminen
68 Kriisinratkaisuneuvosto vaatii unionin yleistä tuomioistuinta siinä tapauksessa, että riidanalainen päätös kumotaan, pysyttämään kyseisen päätöksen vaikutukset voimassa sen korvaamiseen asti tai vähintään kuuden kuukauden ajan ajankohdasta, jona tuomiosta tulee lainvoimainen, koska tällaisella kumoamisella olisi vakavia vaikutuksia pankkiunionin rahoitusvakauden kannalta.
69 Kantaja on todennut jättävänsä unionin yleisen tuomioistuimen tehtäväksi arvioida kumoamisen ajallisten vaikutusten mahdollista mukauttamista.
70 SEUT 264 artiklan toisen kohdan mukaan unionin tuomioistuimet voivat tarpeellisiksi katsomissaan tapauksissa todeta, miltä osin kumotun toimen vaikutuksia on pidettävä pysyvinä. Unionin tuomioistuinten on niille tässä artiklassa annettua toimivaltaa käyttäessään otettava huomioon oikeusvarmuuden periaatteen noudattaminen ja muita julkisia tai yksityisiä intressejä (ks. tuomio 25.2.2021, komissio v. Ruotsi, C‑389/19 P, EU:C:2021:131, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; ks. myös vastaavasti tuomio 22.12.2008, Régie Networks, C‑333/07, EU:C:2008:764, 122 kohta).
71 SEUT 264 artiklan toista kohtaa on näin ollen tulkittu siten, että oikeusvarmuuteen liittyvistä syistä ja myös syistä, joilla pyritään välttämään unionin toteuttamien tai tukemien politiikkojen täytäntöönpanon keskeytyminen tai heikkeneminen, kumotun toimen vaikutukset on mahdollista pysyttää kohtuullisen ajan (ks. tuomio 27.1.2021, Puola v. komissio, T‑699/17, EU:T:2021:44, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
72 Vaikka riidanalainen päätös onkin käsiteltävässä asiassa tehty asetuksen N:o 806/2014 70 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja neljännen alakohdan vastaisesti siten, että kantajan ennakollinen vakausmaksu on voitu vahvistaa siinä määrältään liian suureksi, unionin yleinen tuomioistuin ei sitä vastoin ole joutunut käsiteltävässä asiassa toteamaan virhettä, jolla olisi ollut vaikutusta kantajan varsinaiseen velvollisuuteen maksaa ennakollinen vakausmaksu maksukaudelta 2022.
73 Tässä tilanteessa ja kuten unionin tuomioistuin totesi 15.7.2021 antamassaan tuomiossa komissio v. Landesbank Baden-Württemberg ja SRB (C‑584/20 P ja C‑621/20 P, EU:C:2021:601, 177 kohta), jos riidanalainen päätös kumottaisiin määräämättä sen vaikutusten voimassa pysyttämisestä, vaarannettaisiin euroalueen vakautta ja unionin rahoitusvakautta kokonaisuudessaan edistävän pankkiunionin olennaisen osan muodostavien luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU (EUVL 2014, L 173, s. 190), asetuksen N:o 806/2014 ja delegoidun asetuksen 2015/63 täytäntöönpano. Jos kriisinratkaisuneuvoston olisi nimittäin palautettava välittömin vaikutuksin kantajan ennakollinen vakausmaksu ja muiden laitosten – kuten sellaisten laitosten, jotka ovat nostaneet samanlaisen kanteen samalla perusteella, joka on hyväksytty käsiteltävässä asiassa – ennakolliset vakausmaksut, vaikka näillä laitoksilla on edelleen lähtökohtaisesti velvollisuus maksaa ennakolliset vakausmaksut, tällainen palautus saattaisi viedä yhteisestä kriisinratkaisurahastosta varat, jotka voivat osoittautua tarpeellisiksi euroalueen vakauden ja unionin rahoitusvakauden varmistamiseksi.
74 Riidanalaisen päätöksen vaikutusten voimassa pysyttämistä koskevan vaatimuksen hylkääminen voisi näin ollen vaarantaa rahoitusvakauden tavoitteen sekä talous- ja rahaliiton, jonka rahayksikkö on euro, perustamisen tavoitteen, sellaisena kuin siitä määrätään SEU 3 artiklan 4 kohdassa.
75 Tässä tilanteessa riidanalaisen päätöksen vaikutukset on pysytettävä voimassa kantajaa koskevilta osin, kunnes kriisinratkaisuneuvosto on kohtuullisessa ajassa, joka ei saa ylittää kuutta kuukautta ajankohdasta, jona tästä tuomiosta tulee lainvoimainen, toteuttanut tämän tuomion täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet.
Oikeudenkäyntikulut
76 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kriisinratkaisuneuvosto on hävinnyt asian, se on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut sen vaatimusten mukaisesti.
77 Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan parlamentin ja neuvoston on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Näillä perusteilla,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kahdeksas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) 11.4.2022 tekemä päätös SRB/ES/2022/18, joka koskee yhteiseen kriisinratkaisurahastoon vuodelta 2022 suoritettavien ennakollisten vakausmaksujen laskentaa, kumotaan siltä osin kuin se koskee Dexiaa.
2) Siltä osin kuin päätös SRB/ES/2022/18 koskee Dexiaa, kyseisen päätöksen vaikutukset pysytetään voimassa, kunnes kriisinratkaisuneuvosto on kohtuullisessa ajassa, joka ei saa ylittää kuutta kuukautta ajankohdasta, jona tästä tuomiosta tulee lainvoimainen, toteuttanut tämän tuomion täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet.
3) Kriisinratkaisuneuvosto vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Dexialle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
4) Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Julistettiin Luxemburgissa 10 päivänä huhtikuuta 2024.
Allekirjoitukset