UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)
21 päivänä toukokuuta 2014(*)
Yhteisön tavaramerkki – Hakemus kuviomerkin NUEVA rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 60 artikla – Velvoitetta maksaa valitusmaksu määräajassa ei ole noudatettu – Epäselvyys yhdessä kieliversiossa – Yhtenäinen tulkinta – Ennalta arvaamattomat seikat tai ylivoimainen este – Anteeksiannettava erehdys – Tarkkaavaisuus- ja huolellisuusvelvollisuus
Asiassa T‑61/13,
Research and Production Company ”Melt Water” UAB, kotipaikka Klaipėda (Liettua), edustajinaan asianajajat V. Viešūnaitė ja J. Stucka,
kantajana,
vastaan
sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV), asiamiehinään V. Melgar ja J. Ivanauskas,
vastaajana,
jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu SMHV:n neljännen valituslautakunnan 3.12.2012 (asia R 1794/2012-4) tekemästä päätöksestä, joka koskee hakemusta kuviomerkin NUEVA rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti M. Jaeger sekä tuomarit D. Gratsias ja M. Kancheva (esittelevä tuomari),
kirjaaja: hallintovirkamies J. Weychert,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 6.2.2013 jätetyn kannekirjelmän,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.4.2013 jätetyn vastinekirjelmän,
ottaen huomioon 9.1.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Kantaja, Research and Production Company ”Melt Water” UAB, teki 19.1.2012 sisämarkkinoiden harmonisointivirastolle (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) hakemuksen, joka koski rekisteröintiä yhteisön tavaramerkiksi yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL L 78, s. 1) nojalla.
2 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on alla esitetty kuviomerkki:
3 Tavarat, joiden rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan, 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 32 ja vastaavat seuraavaa kuvausta: ”kivennäis- ja hiilihappovedet ja muut alkoholittomat juomat; kivennäisvesi (lääkeaineita sisältämätön); kivennäisvedet [juomat], kivennäisvesi; kivennäis- ja hiilihappovedet ja muut alkoholittomat juomat; pullotettu vesi, vesi; lähdevesi; (juoma)vesi (pullotettu); juomavesi (pullotettu); hiilihappovedet; kivennäisvedet [juomat], tonic-vedet [lääkeaineita sisältämättömät juomat], soodat, pöytävedet; kivennäisvesi (lääkeaineita sisältämätön), hiilihapottomat vedet; kivennäisvedet”.
4 Tutkija hylkäsi rekisteröintihakemuksen 18.7.2012 tekemällään päätöksellä kaikkien edellä 3 kohdassa tarkoitettujen tavaroiden osalta asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan ja 7 artiklan 2 kohdan perusteella, koska kyseinen merkki oli kuvaileva eikä sillä ollut erottamiskykyä.
5 Rekisteröintihakemuksen hylkäämistä koskevan päätöksensä viimeisessä kappaleessa tutkija totesi liettuan kielellä seuraavaa:
”Teillä on oikeus tehdä valitus [liettuaksi ’apeliacija’] tästä päätöksestä asetuksen N:o 207/2009 59 artiklan mukaisesti. Asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan mukaan valitusilmoitus [liettuaksi ’pranešimas apie apeliaciją’] on jätettävä SMHV:lle kirjallisena kahden kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksiantamisesta ja valituksen perusteet sisältävä kirjallinen hakemus [liettuaksi ’rašytinis prašymas’] on jätettävä neljän kuukauden kuluessa tästä samasta päivästä. Hakemus [liettuaksi ’prašymas’] katsotaan jätetyksi vasta, kun 800 euron suuruinen valitusmaksu on suoritettu.”
6 Kantaja sai tutkijan päätöksen tiedoksi 28.7.2012.
7 Kantaja valitti 25.9.2012 tutkijan päätöksestä asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan nojalla.
8 SMHV otti 4.10.2012 kantajaan yhteyttä puhelimitse ja huomautti, että valitusmaksua ei ollut maksettu. Samana päivänä päivätyllä kirjeellä kantaja selvitti SMHV:lle vastauksena tähän huomautukseen, että tutkijan päätöksen ja asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan mukaan kyseinen maksu oli mahdollista maksaa valituksen perusteet sisältävän kirjelmän jättämiseen asti eli neljän kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksiantamisesta.
9 SMHV lähetti 5.10.2012 kantajalle ilmoituksen, jonka mukaan valitusmaksua ei ollut maksettu asetetussa määräajassa, joka oli SMHV:n mukaan päättynyt 28.9.2012. Kantaja, jota pyydettiin esittämään huomautuksensa, viittasi 4.10.2012 päiväämäänsä kirjeeseen.
10 Kantaja toimitti 9.10.2012 kirjelmän, joka sisälsi sen valituksen perusteet. SMHV vastaanotti 10.10.2012 valitusmaksun, jonka kantaja oli maksanut edellisenä iltana.
11 SMHV:n neljäs valituslautakunta totesi 3.12.2012 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös) kantajan valituksen tekemättä jätetyksi. Se katsoi aluksi, että asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan teksti oli toistettu oikein tutkijan päätöksessä. Sen jälkeen se totesi, että kyseisen artiklan keskellä oleva virke, jonka mukaan ”valitus katsotaan tehdyksi vasta, kun valitusmaksu on suoritettu”, voi liittyä ainoastaan valituksen tekemistä koskevaan edeltävään virkkeeseen, jossa säädetään kahden kuukauden määräajasta, eikä kirjelmän jättämistä koskevaan seuraavaan virkkeeseen, jossa säädetään neljän kuukauden määräajasta. Se totesi myös, että yhteisön tavaramerkistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2868/95 (EYVL L 303, s. 1) 49 säännön 3 kohdassa säädettiin, että jos maksu maksetaan valituksen jättämiselle asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan mukaisesti asetetun määräajan jälkeen, valitusta ei katsota jätetyksi, ja valitusmaksu palautetaan valittajalle. Käsiteltävässä asiassa se huomautti, että kantaja oli maksanut valitusmaksun 10.10.2012 eli valituksen tekemiselle ja maksun maksamiselle asetetun kahden kuukauden määräajan, joka oli päättynyt 28.9.2012, jälkeen. Näin ollen se periaatteessa totesi asetuksen N:o 207/2009 60 artiklaa soveltaen valituksen tekemättä jätetyksi ja määräsi kyseisen maksun palautettavaksi asetuksen N:o 2868/95 49 säännön 3 kohdan mukaisesti.
Asianosaisten vaatimukset
12 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen
– toteaa sen valituksen valituslautakunnassa tehdyksi
– velvoittaa SMHV:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
13 SHMV vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
Kantajan vaatimusten toisen kohdan tutkittavaksi ottaminen
14 Vaatimustensa toisessa kohdassa kantaja vaatii, että sen valitus valituslautakunnassa katsottaisiin tehdyksi eli siis lähtökohtaisesti että unionin yleinen tuomioistuin määräisi valituslautakunnan toteamaan valituksen tehdyksi.
15 Tältä osin on riittävää muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SMHV:n valituslautakunnan päätöksestä Euroopan unionin tuomioistuimissa nostetun kanteen yhteydessä SMHV:n on asetuksen N:o 207/2009 65 artiklan 6 kohdan mukaisesti toteutettava unionin tuomioistuinten tuomion täytäntöönpanosta johtuvat toimenpiteet. Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei siten ole antaa täytäntöönpanoa koskevia määräyksiä SMHV:lle, jonka on itse tehtävä johtopäätökset unionin tuomioistuinten tuomioiden tuomiolauselman ja perustelujen perusteella (ks. asia T-443/05, El Corte Inglés v. SMHV – Bolaños Sabri (PiraÑAM diseño original Juan Bolaños), tuomio 11.7.2007, Kok., s. II-2579, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
16 Kantajan vaatimusten kohtaa, jolla vaaditaan, että unionin yleinen tuomioistuin määrää SMHV:n toteamaan sille toimitetun valituksen tehdyksi, ei siis voida tutkia.
Asiakysymys
17 Kanteen tueksi kantaja vetoaa yhteen kanneperusteeseen, joka perustuu asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan rikkomiseen. Kantaja katsoo lähtökohtaisesti, että sen valitus valituslautakuntaan oli tullut tehdyksi, koska se maksoi valitusmaksun kyseisen artiklan liettuankielisessä versiossa, joka on todistusvoimainen, säädetyssä määräajassa. Kantaja väittää, että kyseisen artiklan liettuankielisen version tekstissä todetaan selkeästi ja yksiselitteisesti, että valitusmaksun maksaminen liittyy valituksen perusteet sisältävän kirjelmän jättämiseen, ja säädetään näin ollen neljän kuukauden määräajasta eikä siis kahden kuukauden määräajasta, joka on asetettu valitusilmoituksen jättämiselle.
18 SMHV kiistää kantajan väitteet.
19 Asetuksen N:o 207/2009 60 artiklassa, jonka otsikko on ”Määräaika ja muoto”, säädetään seuraavaa:
”Valitus [saman asetuksen 58 artiklassa tarkoitetuista SMHV:n päätöksistä, muun muassa tutkijan päätöksistä; liettuaksi ’pranešimas apie apeliaciją’ eli valitusilmoitus] on tehtävä [SMHV:lle] kirjallisena kahden kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksiantamisesta. Valitus [liettuaksi ’prašymas’ eli hakemus] katsotaan tehdyksi vasta, kun valitusmaksu on suoritettu. Valituksen perusteet sisältävä kirjelmä [liettuaksi ’rašytinis prašymas’ eli hakemus] on jätettävä neljän kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksiantamisesta.”
20 EY 314 artiklaan ja EU 55 artiklaan perustuvan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen kaikki kieliversiot ovat samalla tavoin todistusvoimaisia ja niillä on periaatteessa sama arvo, joka ei voi vaihdella muun muassa sen mukaan, mikä on kyseessä olevaa kieltä puhuvan väestön määrä näissä jäsenvaltioissa (ks. vastaavasti asia C-296/95, EMU Tabac ym., tuomio 2.4.1998, Kok., s. I-1605, 36 kohta; asia C-152/01, Kyocera, tuomio 20.11.2003, Kok., s. I-13821, 32 kohta ja asia T-407/10, Unkari v. komissio, tuomio 20.9.2012, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 39 kohta).
21 Käsiteltävässä asiassa on selvää, että asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan liettuankielinen versio on todistusvoimainen samalla tavoin kuin muutkin tämän säännöksen unionin virallisilla kielillä laaditut versiot.
22 Asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan liettuankielisen version tekstistä on nostettava esiin ensimmäisen virkkeen ilmaisu ”pranešimas”, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”ilmoitusta” ja jolla viitataan SMHV:lle jätettävään valitusilmoitukseen, ja kolmannen virkkeen ilmaisu ”prašymas”, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”hakemusta” ja jolla viitataan valituksen perusteet sisältävään kirjelmään. Kyseisen artiklan toisessa virkkeessä todetaan myös, että hakemus (prašymas) katsotaan jätetyksi vasta, kun valitusmaksu on suoritettu.
23 On huomattava, että asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan toisessa virkkeessä käytetty ilmaisu ”prašymas” vaikuttaa epäselvältä. Kuten yhtäältä kantaja väittää, ilmaisulla ei näytetä viitattavan siihen eri ilmaisuun, jota käytetään ensimmäisessä virkkeessä SMHV:lle jätettävästä valitusilmoituksesta, vaan sillä näytetään viitattavan samaan ilmaisuun, jota käytetään kolmannessa virkkeessä valituksen perusteet sisältävästä kirjelmästä, mikä saattaisi merkitä sitä, että valitusmaksun maksamiselle asetettu määräaika olisi kirjelmän jättämiselle asetetun määräajan tavoin neljä kuukautta. Kuten toisaalta SMHV väittää, ilmaisun sijainti toisessa virkkeessä viittaa siihen, että se liittyy edeltävään virkkeeseen, joka koskee valitusilmoitusta, joka on jätettävä SMHV:lle kahden kuukauden määräajassa, eikä seuraavaan virkkeeseen, joka koskee valituksen perusteet sisältävää kirjelmää.
24 Tästä seuraa, että vastoin asianosaisten kirjelmissään esittämiä vastakkaisia väitteitä, jotka koskevat asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan liettuankielisen version selkeyttä, tämä kieliversio ei ole yksiselitteinen, vaan sen tulkinta ja soveltaminen ovat epävarmoja.
25 Näin ollen on selvitettävä asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan oikea ja yhtenäinen tulkinta ja tutkittava, mitä oikeudellisia seurauksia on sillä, että SMHV soveltaa kyseistä artiklaa käsiteltävässä asiassa.
26 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jossakin kieliversiossa käytettyä unionin oikeuden säännöksen sanamuotoa ei voida käyttää tämän säännöksen ainoana tulkintaperusteena, eikä sille voida antaa tältä osin etusijaa muihin kieliversioihin nähden. Tällainen lähestymistapa ei nimittäin vastaisi unionin oikeuden yhtenäisen tulkinnan vaatimusta (asia C-149/97, Institute of the Motor Industry, tuomio 12.11.1998, Kok., s. I-7053, 16 kohta; asia C-187/07, Endendijk, tuomio 3.4.2008, Kok., s. I-2115, 23 kohta ja asia C-239/07, Sabatauskas ym., tuomio 9.10.2008, Kok., s. I-7523, 38 kohta).
27 Yhtäältä unionin oikeuden yhtenäisen tulkinnan tarve estää sen, että tiettyä tekstiä tarkasteltaisiin erillään, ja vaatii, että sitä on epäselvässä tilanteessa tulkittava ja sovellettava muilla virallisilla kielillä laadittujen kieliversioiden valossa (asia 9/79, Koschniske, tuomio 12.7.1979, Kok., s. 2717, 6 kohta; ks. myös asia C-64/95, Lubella, tuomio 17.10.1996, Kok., s. I-5105, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia T-271/09, Prinz Sobieski zu Schwarzenberg v. SMHV – British-American Tobacco Polska (Romuald Prinz Sobieski zu Schwarzenberg), tuomio 15.9.2011, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
28 Toisaalta unionin oikeuden yhtenäisen tulkinnan tarpeesta seuraa, että jos tietyn säännöksen eri kieliversiot eroavat toisistaan, kyseistä säännöstä on tulkittava sen lainsäädännön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa se on (ks. vastaavasti asia 30/77, Bouchereau, tuomio 27.10.1977, Kok., s. 1999, 14 kohta; edellä 20 kohdassa mainittu asia Kyocera, 33 kohta ja asia C-190/10, Génesis, tuomio 22.3.2012, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
29 Asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan muilla unionin virallisilla kielillä, erityisesti SMHV:n viidellä työkielellä, laadittujen versioiden osalta on yhtäältä todettava, että ranskankielisessä, englanninkielisessä, saksankielisessä, italiankielisessä ja espanjankielisessä versiossa artiklan toisessa virkkeessä käytetyillä ilmaisuilla ”recours”, ”notice”, ”Beschwerde”, ”ricorso” ja ”recurso” viitataan selkeästi ensimmäisessä virkkeessä käytettyyn samaan ilmaisuun, jolla tarkoitetaan valitusta tai ilmoitusta, joka on jätettävä SMHV:lle kahden kuukauden kuluessa valituksen kohteena olevan päätöksen tiedoksiantamisesta, eikä siis kolmannessa virkkeessä käytettyyn eri ilmaisuun, jolla tarkoitetaan valituksen perusteet sisältävää kirjelmää, joka on jätettävä neljän kuukauden kuluessa.
30 Asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan toisen virkkeen systematiikan ja tavoitteen osalta on toisaalta todettava, että virkkeellä on tarkoitus estää sellaisten puhtaasti muodollisten valitusilmoitusten tekeminen, joiden osalta valituksen perusteet sisältävää kirjelmää ei jätettäisi, eli hillitä perättömien valitusilmoitusten jättämistä.
31 Näin ollen asetuksen N:o 207/2009 60 artiklaa on tulkittava yhtenäisesti siten, että valitusmaksu on maksettava, jotta valitus katsottaisiin tehdyksi, joten maksu liittyy valitusilmoituksen jättämiseen ja se on suoritettava kahden kuukauden kuluessa valituksen kohteena olevan päätöksen tiedoksiantamisesta valitusilmoituksen jättämisen tavoin. Neljän kuukauden määräaika, joka alkaa päätöksen tiedoksiantamisesta, koskee ainoastaan valituksen perusteet sisältävän kirjelmän jättämistä eikä valitusmaksun maksamista.
32 Lisäksi on todettava, kuten valituslautakunta on todennut riidanalaisen päätöksen 13 kohdassa, että tätä yhtenäistä tulkintaa tukee asetuksen N:o 2868/95 49 säännön 3 kohta. Tässä säännössä, jonka sanamuoto on selkeä ja yksiselitteinen sekä liettuaksi että muilla edellä 29 kohdassa mainituilla kielillä, säädetään, että jos valitusmaksu maksetaan valituksen jättämiselle asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan mukaisesti asetetun määräajan jälkeen, valitusta ei katsota jätetyksi, ja valitusmaksu palautetaan valittajalle. On katsottava, että ilmaisulla ”valituksen jättämisen määräaika” viitataan tässä valitusilmoituksen jättämiselle asetettuun kahden kuukauden määräaikaan eikä valituksen perusteet sisältävän kirjelmän jättämiselle asetettuun neljän kuukauden määräaikaan.
33 Kantajan kirjelmissään esittämän väitteen, jonka mukaan asetuksen N:o 207/2009 60 artiklaa on oikeusvarmuuden turvaamiseksi tulkittava sen intressien mukaisesti, osalta on heti aluksi huomautettava, että kantaja tarkensi istunnossa, ettei tämä väite ole itsenäinen kanneperuste, joka perustuisi oikeusvarmuuden periaatteen loukkaukseen, vaan se esitettiin ainoastaan kantajan ainoan, mainitun artiklan rikkomiseen perustuvan kanneperusteen tueksi, mikä merkittiin istunnon pöytäkirjaan.
34 On kuitenkin riittävää todeta, että juuri oikeusvarmuuden periaate, yhdistettynä yhdenvertaisuusperiaatteeseen ja syrjintäkiellon periaatteeseen, on syy siihen, että valituslautakunnan oli tulkittava asetuksen N:o 207/2009 60 artiklaa yhtenäisesti edellä 31 kohdassa mainitun tulkinnan mukaisesti, ja siihen, ettei valituslautakunta saanut poiketa tästä tulkinnasta kantajan hyväksi. Tämä yhtenäinen tulkinta, joka perustuu kyseisen artiklan muilla unionin virallisilla kielillä laadittuihin versioihin ja sen systematiikkaan ja tavoitteeseen, on ainoa tulkinta, joka on oikeusvarmuuden periaatteen mukainen. Määräaikojen, erityisesti valituksen tekemiselle asetetun määräajan, noudattaminen liittyy näet oikeusjärjestyksen perusteisiin, ja kaikki muut tulkinnat kuin tämä yhtenäinen tulkinta olisivat omiaan heikentämään oikeusvarmuutta (ks. vastaavasti ja analogisesti asia T-267/11, Video Research USA v. SMHV (VR), tuomio 19.9.2012, 35 kohta ja asia T-451/12, Stromberg Menswear v. SMHV – Leketoy Stormberg Inter (STORMBERG), määräys 24.10.2013, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 38 kohta).
35 Valituslautakunta on siten riidanalaisen päätöksen 12 kohdassa tulkinnut oikein asetuksen N:o 207/2009 60 artiklaa siten, että siinä edellytetään valitusmaksun maksamista sen kahden kuukauden määräajan kuluessa, joka on asetettu valitusilmoituksen jättämiselle, jotta valitus katsottaisiin tehdyksi.
36 Kantajan väitteestä, jonka mukaan SMHV:n tutkija on päätöksessään nimenomaisesti toistanut asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan liettuankielisen version liittämättä siihen mitään täydentävää selitystä, on aluksi todettava, että SMHV:n tutkija on siirtänyt rekisteröintihakemuksen hylkäämistä koskevaan päätökseen liittyvään ilmoitukseensa (ks. edellä 5 kohta) mainitun artiklan liettuankielisessä versiossa olevan epäselvyyden, joka koskee, kuten edellä on todettu (ks. 22–24 kohta), valitusmaksun maksamisen määräaikaa, kiinnittämättä kantajan huomiota tähän epäselvyyteen tai tämän version ja muiden todistusvoimaisten kieliversioiden välisiin eroihin. SMHV myös myönsi istunnossa tämän epäselvyyden ja näiden erojen olemassaolon, josta se ei kertomansa mukaan ollut tietoinen ennen käsiteltävää asiaa, mutta väitti, ettei kyseisen säännöksen yhtenäisen tulkinnan tarvetta ollut kuitenkaan kyseenalaistettu.
37 On siis tutkittava, voiko kantaja käsiteltävässä asiassa vedota siihen, että SMHV:n tutkija on toistanut päätöksessään asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan liettuankielisen version laillisuuteen vaikuttavan epäselvyyden, siten, että kyseisen artiklan yhtenäisestä tulkinnasta voitaisiin poiketa ja että olisi perusteltua, ettei valitusmaksua ole maksettu määräajassa.
38 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan prosessuaalisia määräaikoja koskevien unionin säännösten soveltamisesta voidaan poiketa ainoastaan täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa, koska näiden säännösten tiukka soveltaminen vastaa oikeusvarmuuden vaatimuksia sekä tarvetta välttää lainkäytössä kaikkea syrjintää ja mielivaltaista kohtelua (asia 42/85, Cockerill-Sambre v. komissio, tuomio 26.11.1985, Kok., s. 3749, 10 kohta). Riippumatta siitä, katsotaanko nämä olosuhteet ennalta arvaamattomaksi seikaksi, ylivoimaiseksi esteeksi tai anteeksiannettavaksi erehdykseksi, niihin sisältyy joka tapauksessa subjektiivinen elementti, joka liittyy vilpittömässä mielessä olevan yksityisen velvollisuuteen osoittaa kaikkea sitä tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta, jota edellytetään tavanomaisesti valistuneelta toimijalta asian käsittelyn vaiheiden seuraamiseksi ja asetettujen määräaikojen noudattamiseksi (ks. vastaavasti asia C-195/91 P, Bayer v. komissio, tuomio 15.12.1994, Kok., s. I-5619, 31 ja 32 kohta; asia C-426/10 P, Bell & Ross v. SMHV, tuomio 22.9.2011, Kok., s. I-8849, 47 ja 48 kohta ja asia T-468/10, Doherty v. komissio, määräys 1.4.2011, Kok., s. II-1497, 18, 19, 27 ja 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
39 Käsiteltävässä asiassa on todettava, että kantaja ei ole osoittanut asianmukaista tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta valitusmaksun maksamiselle asetetun määräajan seuraamiseksi ja noudattamiseksi.
40 Ensinäkin on nimittäin katsottava, että tavanomaisesti tarkkaavaisen ja huolellisen yhteisön tavaramerkin hakijan olisi pitänyt verrata asetuksen N:o 207/2009 60 artiklaa asetuksen N:o 2868/95 49 säännön 3 kohtaan (ks. 32 kohta edellä), jonka sanamuoto on selkeä ja yksiselitteinen sekä liettuaksi että muilla edellä 29 kohdassa mainituilla kielillä ja jossa asetetaan valituksen tekemisen edellytykseksi siihen liittyvän maksun maksaminen itse valitusilmoituksen jättämiselle asetetussa määräajassa riippumatta määräajasta, joka kyseisessä artiklassa myönnetään valituksen perusteet sisältävän kirjelmän myöhemmälle jättämiselle. Lisäksi kantaja myönsi istunnossa olleensa tietoinen kyseisestä säännöstä valitusilmoituksensa jättämishetkellä.
41 Lisäksi tavanomaisesti tarkkaavaisen ja huolellisen yhteisön tavaramerkin hakijan, joka on kantajan tavoin valinnut englannin yhteisön tavaramerkkiä koskevan hakemuksensa toiseksi kieleksi, olisi ainakin pitänyt kyetä tarkistamaan asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan englanninkielisen version sanamuoto, jonka mukaan ”valitusilmoitus katsotaan jätetyksi vasta, kun valitusmaksu on suoritettu” (the notice shall be deemed to have been filed only when the fee for appeal has been paid). Tässä englanninkielisen version sanamuodossa liitetään siis selkeästi valitusmaksun (fee for appeal) maksaminen valitusilmoituksen (notice of appeal) jättämiseen, jolle on asetettu kahden kuukauden määräaika, eikä valituksen perusteet sisältävän kirjelmän jättämiseen (statement setting out the grounds of appeal), jolle on asetettu neljän kuukauden määräaika.
42 Kantajan tarkkaavaisuuden ja huolellisuuden puutteesta seuraa, ettei se voi tehokkaasti vedota ennalta arvaamattomaan seikkaan, ylivoimaiseen esteeseen tai anteeksiannettavaan erehdykseen oikeuttaakseen sen, ettei se ole maksanut valitusmaksua asetetussa määräajassa (ks. analogisesti asia T-96/11, Longevity Health Products v. SMHV – Biofarma (VITACHRON female), määräys 15.4.2011, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 19 kohta). Kantaja ei muutoinkaan ole vedonnut yhteenkään nimenomaisesti tämän laiminlyönnin ennalta arvaamattomuuteen tai anteeksiannettavuuteen perustuvaan perusteeseen.
43 Lisäksi on joka tapauksessa huomattava, että kantajalla oli sen jälkeen, kun se oli saanut SMHV:lta tiedon siitä, ettei valitusmaksua ollut maksettu asetetussa määräajassa ja että sen valitus saatettaisiin tämän seurauksena katsoa tekemättä jätetyksi, muutoksenhakumahdollisuus suoraan SMHV:ssa. Vaikka siis oletettaisiin, että kantajan tarkoitus on väittää, ettei se huolimatta olosuhteiden edellyttämästä asianmukaisesta tarkkaavaisuudesta ollut pystynyt noudattamaan valitusmaksun maksamiselle asetettua määräaikaa, se olisi voinut turvautua menetetyn määräajan palauttamista koskevaan menettelyyn SMHV:ssa ja tehdä asetuksen N:o 207/2009 81 artiklan mukaisen pyynnön (ks. analogisesti asia T-74/10, Flaco-Geräte v. SMHV – Delgado Sánchez (FLACO), tuomio 11.5.2011, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 26 kohta).
44 Näissä olosuhteissa valituslautakunnan ei voida katsoa rikkoneen asetuksen N:o 207/2009 60 artiklaa, kun se kyseistä artiklaa, luettuna yhdessä asetuksen N:o 2868/95 49 säännön 3 kohdan kanssa, soveltaen katsoi, että kantaja oli maksanut valitusmaksun sen maksamiselle asetetun kahden kuukauden määräajan päättymisen jälkeen, ja totesi, että tämän määräajan noudattamatta jättämisen takia kantajan valitus oli katsottava tekemättä jätetyksi ja että valitusmaksu oli palautettava kantajalle.
45 Kaiken edellä esitetyn perusteella ainoa kanneperuste on hylättävä perusteettomana, ja kanne on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
46 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdan lopussa määrätään kuitenkin, että unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken, jos siihen on erityisiä syitä.
47 Käsiteltävässä asiassa on vertailtava yhtäältä asetuksen N:o 207/2009 60 artiklan yhtenäisen tulkinnan tarvetta sekä kantajan tarkkaavaisuus- ja huolellisuusvelvollisuutta ja toisaalta kyseisen artiklan liettuankielisessä versiossa olevaa epäselvyyttä, sellaisena kuin se on toistettu SMHV:n tutkijan rekisteröintihakemuksen hylkäämistä koskevaan päätökseen liittyvässä ilmoituksessa.
48 Kun otetaan huomioon työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan lopussa tarkoitetut erityiset syyt, on kohtuullista velvoittaa SMHV vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut (ks. vastaavasti ja analogisesti asia T-320/07, Jones ym. v. komissio, tuomio 23.11.2011, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 158 kohta ja asia T-278/11, ClientEarth ym. v. komissio, määräys 13.11.2012, 51 kohta).
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) Sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Research and Production Company ”Melt Water” UAB:n oikeudenkäyntikulut.
Julistettiin Luxemburgissa 21 päivänä toukokuuta 2014.
Allekirjoitukset