UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
29 päivänä huhtikuuta 2021 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely – Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Puitepäätös 2002/584/YOS – Eurooppalainen pidätysmääräys – Harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet – 4 artiklan 5 alakohta – Etsittyä henkilöä koskeva lopullinen tuomio, joka on annettu samasta teosta kolmannessa maassa – Rangaistus, joka on jo suoritettu tai jota ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaan – Täytäntöönpano – Täytäntöönpanosta vastaavan viranomaisen harkintavalta – Käsite ”sama teko” – Rangaistuksesta vapauttaminen muun kuin oikeusviranomaisen toimesta yleisen armahdustoimenpiteen yhteydessä
Asiassa C‑665/20 PPU,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka rechtbank Amsterdam (Amsterdamin alioikeus, Alankomaat) on esittänyt 7.12.2020 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 7.12.2020, asiassa, joka koskee sellaisen eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa, jonka kohteena on
X,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja E. Regan, unionin tuomioistuimen presidentti K. Lenaerts, joka hoitaa viidennen jaoston tuomarin tehtäviä, sekä tuomarit M. Ilešič (esittelevä tuomari), C. Lycourgos ja I. Jarukaitis,
julkisasiamies: G. Hogan,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies M. Ferreira,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 3.3.2021 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– X, edustajinaan D. W. H. M. Wolters ja S. W Kuijpers, advocaten,
– Openbaar Ministerie, edustajinaan N. Bakkenes ja K. van der Schaft,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman ja J. Langer,
– Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller, M. Hellmann ja F. Halabi,
– Euroopan komissio, asiamiehinään M. Wasmeier ja F. Wilman,
kuultuaan julkisasiamiehen 15.4.2021 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS (EYVL 2002, L 190, s. 1, ja oikaisu EUVL 2006, L 279, s. 30), sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS (EUVL 2009, L 81, s. 24), (jäljempänä puitepäätös tai puitepäätös 2002/584) 4 artiklan 5 alakohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty Amtsgericht Berlin-Tiergartenin (Tiergartenin alioikeus, Berliini, Saksa) 19.9.2019 X:ään kohdistuvia syytetoimenpiteitä varten antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen Alankomaissa tapahtuvan täytäntöönpanon yhteydessä.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehty yleissopimus
3 Tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla 14.6.1985 Benelux-talousliiton valtioiden, Saksan liittotasavallan ja Ranskan tasavallan hallitusten välillä tehdyn Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin Schengenissä (Luxemburg) 19.6.1990 ja joka tuli voimaan 26.3.1995 (EYVL 2000, L 239, s. 19; jäljempänä Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehty yleissopimus), III osaston 3 lukuun, jonka otsikko on ”Ne bis in idem ‑periaatteen soveltamisesta”, sisältyvässä 54 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Henkilöä, jota koskevassa asiassa sopimuspuoli on antanut lainvoimaisen tuomion, ei voida syyttää samasta teosta toisen sopimuspuolen toimesta edellyttäen, että tämä henkilö on tuomion saatuaan suorittanut rangaistuksensa tai parhaillaan suorittaa sitä taikka että sitä ei voida tuomion antaneen sopimuspuolen lain mukaan enää suorittaa.”
Puitepäätös
4 Puitepäätöksen johdanto-osan 5, 6, 10 ja 12 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
“(5) [Euroopan] unionille asetettu tavoite tulla vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaksi alueeksi johtaa EU:n jäsenvaltioiden välisen, rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen poistamiseen ja sen korvaamiseen oikeusviranomaisten välisillä luovuttamisjärjestelyillä. – –
(6) Tässä puitepäätöksessä säädetty eurooppalainen pidätysmääräys on vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen, jota Eurooppa-neuvosto on luonnehtinut unionin oikeudellisen yhteistyön kulmakiveksi, ensimmäinen konkreettinen sovellus rikoslainsäädännön alalla.
– –
(10) Eurooppalaista pidätysmääräystä koskevat järjestelyt perustuvat jäsenvaltioiden väliseen vankkaan luottamukseen. Järjestelyjen soveltaminen voidaan keskeyttää vain, jos jokin jäsenvaltio rikkoo vakavasti ja jatkuvasti [SEU] 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja periaatteita, minkä neuvosto toteaa kyseisen sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti ja minkä seurauksista on säädetty saman artiklan 2 kohdassa.
– –
(12) Tässä puitepäätöksessä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan [SEU] 6 artiklassa tunnustettuja ja Euroopan unionin perusoikeuskirjasta, erityisesti sen VI luvusta, kuvastuvia periaatteita. ––”
5 Tämän puitepäätöksen 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen määritelmä ja velvollisuus panna se täytäntöön”, säädetään seuraavaa:
”1. Eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten.
2. Jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti.
3. Tämä puitepäätös ei vaikuta velvoitteeseen kunnioittaa [SEU] 6 artiklassa taattuja perusoikeuksia ja keskeisiä oikeusperiaatteita.”
6 Puitepäätöksen 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdottomat kieltäytymisperusteet”, säädetään seuraavaa:
”Täytäntöönpanojäsenvaltion oikeusviranomainen, jäljempänä ’täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen’, kieltäytyy panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön seuraavissa tapauksissa:
1) jos eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteena olevasta rikoksesta on annettu yleinen armahdus täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa ja tällä valtiolla oli toimivalta nostaa syyte tästä rikoksesta oman rikoslainsäädäntönsä mukaan;
2) jos täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen käytettävissä olevien tietojen mukaan jossain jäsenvaltiossa on annettu samasta teosta etsittyä henkilöä koskeva lopullinen tuomio, sillä edellytyksellä, että jos hänet on tuomittu rangaistukseen, hän on suorittanut sen tai suorittaa sitä parhaillaan tai rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan;
3) jos henkilöä, jota eurooppalainen pidätysmääräys koskee, ei voida ikänsä takia pitää rikosoikeudellisesti vastuullisena pidätysmääräyksen perusteena olevista teoista täytäntöönpanojäsenvaltion lainsäädännön mukaan.”
7 Tämän puitepäätöksen 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet”, säädetään seuraavaa:
”Täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön:
– –
5) jos täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen käytettävissä olevien tietojen mukaan kolmannessa maassa on annettu samasta teosta etsittyä henkilöä koskeva lopullinen tuomio, sillä edellytyksellä, että jos hänet on tuomittu rangaistukseen, hän on suorittanut sen tai suorittaa sitä parhaillaan tai rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaan;
– –”
Alankomaiden oikeus
8 Puitepäätös 2002/584 saatettiin osaksi Alankomaiden oikeutta eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja Euroopan unionin jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä tehdyn Euroopan unionin neuvoston puitepäätöksen täytäntöönpanosta 29.4.2004 annetulla lailla (Wet tot implementatie van het kaderbesluit van de Raad van de Europese Unie betreffende het Europees aanhoudingsbevel en de procedures van overlevering tussen de lidstaten van de Europese Unie) (Stb. 2004, nro 195), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 22.2.2017 annetulla lailla (Stb. 2017, nro 82), (jäljempänä OLW).
9 OLW:n 9 §:n 1 momentin d ja e kohdassa, joilla pannaan täytäntöön puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohta ja 4 artiklan 5 alakohta, säädetään seuraavaa:
”Luovutettavaksi vaaditun henkilön luovuttaminen ei ole sallittua teosta, josta
– –
d. alankomaalainen tuomioistuin on lainvoimaisella tuomiolla hylännyt syytteet tai jättänyt kyseisen henkilön tuomitsematta tai josta muun Euroopan unionin jäsenvaltion tai kolmannen maan tuomioistuin on antanut vastaavan kyseistä henkilöä koskevan lopullisen tuomion
e. kyseinen henkilö on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla tilanteissa, joissa
1) tuomittu rangaistus tai toimenpide on jo suoritettu kokonaan
2) tuomittu rangaistus tai toimenpide ei ole enää täytäntöönpanokelpoinen tai sen täytäntöönpanoa ei voida enää jatkaa
3) tuomio käsittää syylliseksi toteamisen ilman rangaistuksen tai toimenpiteen määräämistä
4) tuomittu rangaistus tai toimenpide suoritetaan Alankomaissa
– –”
10 OLW:n 28 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:
”Jos rechtbank [(tuomioistuin)] toteaa – –, ettei luovuttamista voida sallia – –, sen on päätöksessään kieltäydyttävä luovuttamisesta.”
Saksan oikeus
11 Rikoslain (Strafgesetzbuch) 51 §:n, jonka otsikko on ”Vähentäminen”, 3 momentissa säädetään seuraavaa:
”Jos tuomitulle henkilölle on määrätty samasta teosta rangaistus ulkomailla, tämä rangaistus vähennetään uudesta rangaistuksesta siltä osin kuin se on jo suoritettu.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
12 Amtsgericht Berlin-Tiergarten antoi 19.9.2019 eurooppalaisen pidätysmääräyksen X:n luovuttamiseksi sellaisia tekoja koskevia syytetoimenpiteitä varten, joihin tämän väitettiin syyllistyneen Berliinissä (Saksa) 30.10.2012.
13 X:n väitetään tuona päivänä sitoneen Y:n, joka oli tuolloin hänen elämänkumppaninsa, ja Y:n 10-vuotiaan tyttären Z:n ja uhanneen heitä veitsellä. Hänen väitetään tämän jälkeen raiskanneen Y:n ja silponeen häntä. Ennen lähtöään Y:n talosta X:n väitetään teljenneen huoneet, joissa Y ja Z olivat sidottuina, tarkoituksenaan aiheuttaa näiden kuolema.
14 Rikokset, joiden osalta luovuttamista pyydetään, ovat seuraavat:
– elämänkumppanin murhan yritys
– elämänkumppanin alaikäisen tyttären murhan yritys
– elämänkumppanin raiskaus
– elämänkumppanin törkeä pahoinpitely
– elämänkumppaniin kohdistunut vapaudenriisto
– elämänkumppanin alaikäiseen tyttäreen kohdistunut vapaudenriisto.
15 X otettiin kiinni Alankomaissa tämän eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella ja hänet vietiin ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen 18.3.2020.
16 Hän ilmoitti tälle tuomioistuimelle, ettei hän suostu luovuttamiseensa Saksan oikeusviranomaisille, ja hänet otettiin säilöön odottamaan päätöstä asiassa.
17 X vetosi luovuttamisensa vastustamisen tueksi ne bis in idem ‑periaatteeseen ja väitti erityisesti, että hänelle oli annettu samoista teoista lopullinen tuomio kolmannessa maassa eli Iranissa.
18 Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamusten mukaan X:ää oli syytetty Iranissa edellä mainituista teoista lukuun ottamatta Y:hyn kohdistunutta vapaudenriistoa, joka kuitenkin aineellisesti sisältyi ”Y:n murhan yritystä” koskevaan tunnusmerkistöön.
19 X sai Iranissa lopullisen tuomion Y:n törkeästä pahoinpitelystä sekä Y:n ja Z:n murhan yrityksistä. Y:n raiskausta ja Z:aan kohdistunutta vapaudenriistoa koskevat syytteet sen sijaan hylättiin lopullisella tuomiolla.
20 Iranin oikeuden mukaan X:n oli suoritettava vain ankarin hänelle tuomituista vankeusrangaistuksista eli seitsemän vuoden ja kuuden kuukauden pituinen vankeusrangaistus. Hän on suorittanut tästä rangaistuksesta pääosan, ja hänet vapautettiin suorittamasta sen loppuosa Iranin korkeimman johtajan islamilaisen vallankumouksen 40-vuotisjuhlan kunniaksi julistaman yleisen armahduksen yhteydessä.
21 X velvoitettiin lisäksi maksamaan Y:lle tämän törkeästä pahoinpitelystä ”diya” (rahasumma). Koska X oli maksukyvytön, hänen sallittiin maksaa ”diya” osissa siten, että ensimmäinen maksuerä oli 200 000 000 Iranin rialia (IRR) (noin 4 245 euroa), minkä jälkeen ”diyaa” oli maksettava kahden prosentin kuukausierissä. Ensimmäisen maksuerän ja ensimmäisen kuukausierän suorittamisen jälkeen X vapautettiin Iranissa 5.5.2019. Iranin viranomaiset antoivat 7.9.2020 X:ää koskevan pidätysmääräyksen, koska myöhempiä maksueriä ei ollut suoritettu.
22 X väittää ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, että häntä vastaan on Iranissa nostettu syyte ja hänelle on siellä langetettu lopullinen tuomio samoista teoista, joiden vuoksi hänen luovuttamistaan pyydetään häntä koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla. X:n mukaan osa häntä vastaan kyseisistä teoista nostetuista syytteistä hylättiin lopullisesti, kun taas muut syytteet johtivat sellaisen vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen, jonka hän on suorittanut lähes kokonaan ja jonka loppuosaa koskee tämän tuomion 20 kohdassa mainittu armahdus. X väittää lisäksi, että ”diya” ei ole rangaistus tai toimenpide vaan velvollisuus maksaa uhrille vahingonkorvausta.
23 X päättelee tästä, että OLW:n 9 §:n 1 momentin d kohdan ja e kohdan 1 alakohdan mukaisesti hänen luovuttamisestaan Saksan viranomaisille häntä koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla olisi kieltäydyttävä. Hän väittää erityisesti, että OLW:n 9 §:n 1 momentissa ei eroteta millään tavalla toisistaan jäsenvaltiossa annettua lopullista tuomiota ja kolmannessa maassa annettua lopullista tuomiota. X:n mukaan Alankomaiden lainsäätäjä on näin tehdessään käyttänyt puitepäätöksessä säädettyä jäsenvaltioiden oikeutta kieltäytyä luovuttamisesta silloin, kun kolmannessa maassa on annettu lopullinen tuomio ja rangaistus on siellä suoritettu kokonaan, ja näin ollen Alankomaiden tuomioistuinten olisi toimittava tämän mukaisesti.
24 Openbaar Ministerie (Alankomaiden syyttäjäviranomainen, jäljempänä syyttäjäviranomainen) väittää ensisijaisesti, ettei X:n väitettä, joka koskee Iranissa annettua aiempaa tuomiota, voida hyväksyä. Kolmannessa maassa annetun tuomion osalta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on puitepäätöksen 2002/584 4 artiklan 5 alakohdassa tarkoitettuna täytäntöönpanosta vastaavana oikeusviranomaisena jätettävä soveltamatta OLW:n 9 §:n 1 momentin e kohtaa ja arvioitava, kuuluuko Iranissa annettu tuomio vastavuoroisen tunnustamisen piiriin kansainvälisiin sopimuksiin tai oikeuskäytäntöön perustuvan keskinäisen luottamuksen perusteella. Tällaista luottamusta Iranin oikeusjärjestykseen ei sen mukaan ole, koska diplomaattiset suhteet Iranin islamilaiseen tasavaltaan ovat katkenneet eikä sen kanssa tehdä oikeudellista yhteistyötä, minkä lisäksi unionin jäsenvaltioiden ja Iranin islamilaisen tasavallan oikeusjärjestykset eroavat toisistaan huomattavasti. Syyttäjäviranomainen päättelee tästä, ettei X:lle Iranissa annettu langettava tuomio voi olla pätevä peruste kieltäytyä häntä koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta.
25 Syyttäjäviranomainen väittää toissijaisesti, että OLW:n 9 §:n 1 momentin e kohta ei ole esteenä pidätysmääräyksen täytäntöönpanolle, koska Iranissa määrättyä rangaistusta ei ole vielä suoritettu kokonaisuudessaan ja se voidaan panna täytäntöön myöhemmin. Syyttäjäviranomainen vetoaa tältä osin siihen, että Iranin viranomaiset antoivat X:ää koskevan pidätysmääräyksen sillä perusteella, että X ei ollut noudattanut ”diyan” maksueriä. Syyttäjäviranomainen väittää edelleen toissijaisesti, että koska Iranin tuomioistuimet eivät ole lausuneet Y:n vapaudenriistoa koskevista syytekohdista, X:n luovuttaminen olisi sallittava tällä perusteella.
26 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on näin ollen ensinnäkin epävarma siitä, onko puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohta saatettu asianmukaisesti osaksi Alankomaiden oikeutta. Se huomauttaa erityisesti, että tässä säännöksessä luetellaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet, kun taas OLW:n 9 §:n 1 momentissa säädetään, että jos tällaisia perusteita on, täytäntöönpanosta on kieltäydyttävä, eikä täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella ole tältä osin mitään harkintavaltaa.
27 Tämän jälkeen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että sen ratkaisemiseksi, onko se velvollinen OLW:n 9 §:n 1 momentin e kohdan nojalla kieltäytymään X:n luovuttamisesta Y:hyn kohdistuneen vapaudenriiston perusteella, sen on tarkistettava, koskevatko tämä Saksassa X:n syyksi luettu teko ja Y:n murhan yritys eli teko, josta X tuomittiin Iranissa, OLW:n 9 §:n 1 momentissa ja puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdassa tarkoitettua ”samaa tekoa”.
28 Lopuksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa teoista, joista X on tuomittu lopullisesti Iranissa, että kysymys siitä, onko sen kieltäydyttävä kokonaan tai osittain kyseessä olevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, riippuu puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdassa säädetyn sen edellytyksen ulottuvuudesta, joka koskee sitä, että kun kolmannessa maassa on annettu samasta teosta lopullinen tuomio, ”hän on suorittanut [tuomitun rangaistuksen] – – tai rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaan”.
29 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii erityisesti, onko X:n Iranissa saaman kaltainen armahdustoimenpide otettava huomioon mainittua 4 artiklan 5 alakohtaa sovellettaessa.
30 Koska rechtbank Amsterdam (Amsterdamin alioikeus, Alankomaat) katsoi, että vastaus kysymykseen siitä, voidaanko X:ää koskeva eurooppalainen pidätysmääräys panna täytäntöön, riippuu puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdan tulkinnasta, se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
“1) Onko [puitepäätöksen] 4 artiklan 5 alakohtaa tulkittava siten, että kun jäsenvaltio päättää saattaa tämän säännöksen osaksi kansallista lainsäädäntöään, täytäntöönpanosta vastaavalla viranomaisella on oltava tiettyä harkintavaltaa, jotta se voi arvioida, onko eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäydyttävä vai ei?
2) Onko [puitepäätöksen] 4 artiklan 5 alakohdan käsitettä ’sama teko’ tulkittava samalla tavalla kuin saman puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan samaa käsitettä, ja jos ei, niin miten ensiksi mainitun säännöksen käsitettä on tulkittava?
3) Onko [puitepäätöksen] 4 artiklan 5 alakohdassa säädettyä edellytystä ’jos hänet on tuomittu rangaistukseen, hän on suorittanut sen – – tai rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaan’ tulkittava siten, että se täyttyy tilanteessa, jossa luovutettavaksi pyydetylle henkilölle on määrätty samasta teosta lopullisella tuomiolla vankeusrangaistus, josta hän on suorittanut osan siinä valtiossa, jossa tuomio on annettu, ja saman valtion muu kuin oikeusviranomainen on vapauttanut hänet suorittamasta rangaistuksen loppuosaa yleisen armahdustoimenpiteen yhteydessä, jota sovelletaan myös luovutettavaksi pyydetyn henkilön kaltaisiin vakavista rikoksista tuomittuihin ja joka ei perustu rationaaliseen kriminaalipoliittiseen harkintaan?”
Kiireellistä ennakkoratkaisumenettelyä koskeva pyyntö
31 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt tämän ennakkoratkaisupyynnön käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklan 1 kohdassa määrätyssä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.
32 Tältä osin on ensinnäkin todettava, että nyt käsiteltävänä oleva ennakkoratkaisupyyntö koskee puitepäätöksen, joka kuuluu EUT-sopimuksen kolmannen osan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevassa V osastossa tarkoitettuihin aloihin, tulkintaa. Se kuuluu siis työjärjestyksen 107 artiklassa määritellyn kiireellisen menettelyn soveltamisalaan, ja se voidaan näin ollen käsitellä kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.
33 Toiseksi unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan huomioon on otettava se, että pääasiassa kyseessä olevaan henkilöön kohdistuu parhaillaan vapaudenmenetys ja että sen jatkaminen riippuu pääasian ratkaisusta (tuomio 17.12.2020, Openbaar Ministerie (Pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen riippumattomuus), C‑354/20 PPU ja C‑412/20 PPU, EU:C:2020:1033, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
34 Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että X:n säilöönotosta on määrätty häntä koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanon yhteydessä ja että tämän toimenpiteen jatkaminen riippuu unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisukysymyksiin antamasta vastauksesta.
35 Tämän perusteella unionin tuomioistuimen viides jaosto on esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan päättänyt 18.12.2020 hyväksyä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pyynnön tämän ennakkoratkaisupyynnön käsittelemisestä kiireellisessä menettelyssä.
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
36 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohtaa tulkittava siten, että kun jäsenvaltio päättää saattaa tämän säännöksen osaksi kansallista oikeuttaan, täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella on oltava harkintavaltaa sen arvioimiseksi, onko eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäydyttävä kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla perusteella vai ei.
37 Muistutettakoon aluksi, että puitepäätöksellä pyritään helpottamaan ja nopeuttamaan oikeudellista yhteistyötä ottamalla käyttöön uusi yksinkertaistettu ja tehokas järjestelmä rikoslain rikkomisesta tuomittujen tai epäiltyjen henkilöiden luovuttamiseksi, jotta voitaisiin myötävaikuttaa sellaisen unionille asetetun tavoitteen toteutumiseen, jonka mukaan siitä tulee vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, sen vankan luottamuksen perusteella, jonka on vallittava jäsenvaltioiden välillä (tuomio 11.3.2020, SF (Eurooppalainen pidätysmääräys – Täytäntöönpanojäsenvaltioon palauttamista koskeva tae), C‑314/18, EU:C:2020:191, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Puitepäätöksen soveltamisalalla vastavuoroisen tunnustamisen periaate, joka on – kuten muun muassa kyseisen puitepäätöksen johdanto-osan kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee – rikosasioiden oikeudellisen yhteistyön kulmakivi, ilmaistaan tämän puitepäätöksen 1 artiklan 2 kohdassa, jossa vahvistetaan sääntö, jonka mukaan jäsenvaltioiden on pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän saman puitepäätöksen säännösten mukaisesti (tuomio 11.3.2020, SF (Eurooppalainen pidätysmääräys – Täytäntöönpanojäsenvaltioon palauttamista koskeva tae), C‑314/18, EU:C:2020:191, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
39 Täytäntöönpanosta vastaavat oikeusviranomaiset voivat siis lähtökohtaisesti kieltäytyä tällaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta vain puitepäätöksessä 2002/584 tyhjentävästi luetelluilla täytäntöönpanosta kieltäytymisen perusteilla. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano on näin ollen pääsääntö, ja siitä kieltäytyminen katsotaan poikkeukseksi, jota on tulkittava suppeasti (tuomio 17.12.2020, Openbaar Ministerie (Pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen riippumattomuus), C‑354/20 PPU ja C‑412/20 PPU, EU:C:2020:1033, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
40 Puitepäätöksen 3 artiklassa ilmoitetaan nimenomaisesti eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdottomat kieltäytymisperusteet ja puitepäätöksen 4 ja 4 a artiklassa sen harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet (ks. vastaavasti tuomio 11.3.2020, SF (Eurooppalainen pidätysmääräys – Täytäntöönpanojäsenvaltioon palauttamista koskeva tae), C‑314/18, EU:C:2020:191, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
41 Siltä osin kuin kyse on puitepäätöksen 4 artiklassa luetelluista harkinnanvaraisista kieltäytymisperusteista unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että jäsenvaltioilla on harkintavaltaa puitepäätöksen täytäntöönpanon yhteydessä. Jäsenvaltiot voivat siis vapaasti saattaa tai jättää saattamatta näitä perusteita osaksi kansallista oikeusjärjestystään. Ne voivat myös päättää rajoittaa tilanteita, joissa täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön, helpottaen näin etsittyjen henkilöiden luovuttamista sen vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti, josta puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 2 kohdassa säädetään (ks. vastaavasti tuomio 6.10.2009, Wolzenburg, C‑123/08, EU:C:2009:616, 58, 59 ja 61 kohta).
42 Lisäksi on huomattava, että puitepäätöksen 4 artiklan mukaan täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen ”voi kieltäytyä” panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön tämän artiklan 1–7 alakohdassa luetelluilla perusteilla, joihin kuuluu muun muassa se, että tämän viranomaisen käytettävissä olevien tietojen mukaan kolmannessa maassa on annettu samasta teosta etsittyä henkilöä koskeva lopullinen tuomio, sillä edellytyksellä, että jos hänet on tuomittu rangaistukseen, hän on suorittanut sen tai suorittaa sitä parhaillaan tai rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaan.
43 Puitepäätöksen 4 artiklan sanamuodosta – ja etenkin verbin ”voida” käytöstä yhdessä verbin ”kieltäytyä” infinitiivin kanssa –, jossa subjekti on täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen, seuraa, että viimeksi mainitulla itsellään on oltava harkintavaltaa sen osalta, onko eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäydyttävä tässä 4 artiklassa tarkoitetuin perustein vai ei (ks. vastaavasti tuomio 13.12.2018, Sut, C‑514/17, EU:C:2018:1016, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
44 Tästä seuraa, että kun jäsenvaltiot päättävät saattaa yhden tai useampia puitepäätöksen 4 artiklassa säädetyistä harkinnanvaraisista kieltäytymisperusteista osaksi kansallista oikeutta, ne eivät voi säätää, että oikeusviranomaisten on kieltäydyttävä panemasta täytäntöön jokainen mainittujen perusteiden soveltamisalaan muodollisesti kuuluva eurooppalainen pidätysmääräys ilman, että kyseisillä viranomaisilla olisi mahdollisuutta ottaa huomioon kunkin yksittäistapauksen erityiset olosuhteet.
45 Tätä puitepäätöksen 4 artiklan tulkintaa tukee asiayhteys, johon kyseinen artikla kuuluu.
46 Ensiksi on nimittäin niin, kuten unionin tuomioistuin on toistuvasti korostanut, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano on pääsääntö, ja täytäntöönpanosta kieltäytymisen on katsottava olevan poikkeus, jota on tulkittava suppeasti (ks. vastaavasti tuomio 11.3.2020, SF (Eurooppalainen pidätysmääräys – Täytäntöönpanojäsenvaltioon palauttamista koskeva tae), C‑314/18, EU:C:2020:191, 39 kohta).
47 Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 44 kohdassa, kansallisella säännöksellä, jolla vietäisiin täytäntöönpanosta vastaavalta oikeusviranomaiselta mahdollisuus ottaa huomioon kunkin tapauksen erityisolosuhteita, joiden perusteella se saattaisi katsoa, etteivät luovuttamisesta kieltäytymisen edellytykset perustavanlaatuisesti täyty, merkitsisi puitepäätöksen 4 artiklassa säädetyn pelkän mahdollisuuden muuttamista selkeäksi velvoitteeksi ja samalla siis luovuttamisesta kieltäytymisen muuttamista poikkeuksesta pääsäännöksi.
48 Toiseksi puitepäätöksen 4 artiklan sanamuotoa on verrattava sen 3 artiklan sanamuotoon, jossa sen otsikon mukaisesti esitetään täytäntöönpanon ehdottomat kieltäytymisperusteet, joiden nojalla täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen kieltäytyy panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön. Täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella ei siten ole lainkaan harkintavaltaa puitepäätöksen 3 artiklan nojalla.
49 Lisäksi puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdan sanamuoto on lähes sama kuin sen 3 artiklan 2 alakohdan sanamuoto, joskin ensin mainittu koskee sellaisen henkilön tilannetta, jota koskeva lopullinen tuomio on annettu samasta teosta ”kolmannessa maassa”, kun taas jälkimmäinen koskee sellaisen henkilön tilannetta, jota koskeva lopullinen tuomio on annettu samasta teosta ”jossain jäsenvaltiossa”.
50 Se, ettei täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella ole harkintavaltaa puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen soveltamisen yhteydessä, johtuu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artiklassa vahvistetun ne bis in idem ‑periaatteen noudattamista koskevasta vaatimuksesta.
51 Tämä periaate, siten kuin se taataan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 50 artiklassa, merkitse, että ketään ei saa panna jäsenvaltiossa syytteeseen rikoksesta, josta hänet on jo unionissa vapautettu tai tuomittu syylliseksi.
52 Muistutettakoon tältä osin, että unionin oikeus perustuu siihen perustavanlaatuiseen lähtökohtaan, jonka mukaan kukin jäsenvaltio jakaa kaikkien muiden jäsenvaltioiden kanssa – ja tunnustaa sen, että nuo muut jäsenvaltiot jakavat sen kanssa – lukuisia yhteisiä arvoja, joihin unioni perustuu, kuten SEU 2 artiklassa täsmennetään (tuomio 24.9.2020, Generalbundesanwalt beim Bundesgerichtshof (Erityissääntö), C‑195/20 PPU, EU:C:2020:749, 30 kohta). Tämä lähtökohta merkitsee sitä – ja perustelee sen –, että jäsenvaltioiden välillä vallitsee keskinäinen luottamus muun muassa toistensa rikosoikeudellisiin järjestelmiin.
53 Keskinäisen luottamuksen periaate edellyttää etenkin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta sitä, että kukin jäsenvaltio katsoo – jollei kyse ole poikkeuksellisista olosuhteista –, että kaikki muut jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeutta ja aivan erityisesti unionin oikeudessa tunnustettuja perusoikeuksia (tuomio Openbaar Ministerie (Pidätysmääräyksen antaneen oikeusviranomaisen riippumattomuus), C‑354/20 PPU ja C‑412/20 PPU, EU:C:2020:1033, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
54 Tällainen keskinäinen luottamus vallitsee myös Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen sopimuspuolina olevien valtioiden välillä; kyseisen yleissopimuksen 54 artikla on esteenä sille, että henkilöä, jota koskevassa asiassa sopimusvaltio on jo antanut lainvoimaisen tuomion, ”syytetään” toisen sopimusvaltion toimesta (tuomio 29.6.2016, Kossowski, C‑486/14, EU:C:2016:483, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
55 Sitä vastoin lähtökohtaisesti ei voida olettaa, että vallitsee luottamus sellaisten kolmansien maiden rikosoikeudelliseen järjestelmään, jotka eivät ole tämän sopimuksen sopimuspuolia, tai sellaisten kolmansien maiden rikosoikeudelliseen järjestelmään, joilla ei ole muita erityissuhteita unionin kanssa, mikä merkitsee sitä, että täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella on puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdan mukaisesti oltava harkintavaltaa sen tarkistamiseksi, onko – kun otetaan huomioon kaikki kunkin yksittäistapauksen erityiset olosuhteet ja erityisesti olosuhteet, joissa etsitty henkilö on tuomittu ja hänelle mahdollisesti määrätty rangaistus on pantu täytäntöön – syytä kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta.
56 Tämä tulkinta vastaa lisäksi puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdan tavoitetta, joka on – kuten tämän säännöksen sanamuodosta ilmenee ja SEUT 67 artiklan 1 kohdan mukaisesti – sen mahdollistaminen, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi taata etsitylle henkilölle oikeusvarmuuden ottamalla huomioon sen, että hänelle on kolmannessa maassa annettu samasta teosta lopullinen tuomio, sillä edellytyksellä, että jos hänet on tuomittu rangaistukseen, hän on suorittanut sen tai suorittaa sitä parhaillaan tai rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaan (ks. analogisesti Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 54 artiklan osalta tuomio 29.6.2016, Kossowski, C‑486/14, EU:C:2016:483, 44 kohta).
57 Tältä osin huomattakoon, että koska edellytys, joka koskee sitä, että rangaistus on suoritettu tai sitä suoritetaan parhaillaan tai sitä ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaan, vaikuttaa siten, että jollei edellytys täyty, etsitty henkilö on luovutettava, jotta hänet voidaan asettaa syytteeseen tai jotta hän voi suorittaa hänelle tuomitun vapausrangaistuksen, se myötävaikuttaa eurooppalaista pidätysmääräystä koskevien järjestelyjen tavoitteen, joka on estää rikosten rankaisematta jääminen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella, toteuttamiseen (ks. vastaavasti tuomio 11.3.2020, SF (Eurooppalainen pidätysmääräys – Täytäntöönpanojäsenvaltioon palauttamista koskeva tae), C‑314/18, EU:C:2020:191, 47 kohta ja analogisesti tuomio 27.5.2014, Spasic, C‑129/14 PPU, EU:C:2014:586, 77 kohta).
58 Muistutettakoon tässä yhteydessä, että puitepäätöstä on tulkittava siten, että kyseisten henkilöiden perusoikeuksien kunnioittamista koskevien vaatimusten noudattaminen varmistetaan kuitenkaan kyseenalaistamatta sellaisen jäsenvaltioiden oikeudellisen yhteistyön järjestelmän tehokkuutta, jonka olennainen osatekijä on eurooppalainen pidätysmääräys, sellaisena kuin unionin lainsäätäjä on siitä säätänyt (tuomio 10.8.2017, Tupikas, C‑270/17 PPU, EU:C:2017:628, 63 kohta).
59 Kuten tämän tuomion 55 kohdasta ilmenee, on niin, että siltä osin kuin keskinäisen luottamuksen ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatteita, jotka ovat eurooppalaista pidätysmääräystä koskevien järjestelyjen perustana, ei kuitenkaan voida automaattisesti soveltaa kolmansien maiden tuomioistuinten antamiin tuomioihin, SEU 3 artiklan 2 kohdassa vahvistetun rikollisuuden ehkäisemistä ja torjuntaa koskevan tavoitteen toteuttaminen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvalla alueella olisi vaarassa olla uhattuna, jos täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen olisi kunkin yksittäistapauksen erityisolosuhteista riippumatta kieltäydyttävä etsityn henkilön luovuttamisesta puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdassa tarkoitetulla perusteella.
60 Tästä seuraa, että puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdassa säädetyn kieltäytymisperusteen konkreettinen soveltaminen on jätettävä täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen harkintaan; sillä on tätä varten oltava harkintavaltaa, jonka nojalla se voi suorittaa tapauskohtaisen tutkinnan ottamalla huomioon kaikki merkitykselliset olosuhteet ja erityisesti olosuhteet, joissa etsitty henkilö on tuomittu kolmannessa maassa, sen ratkaisemiseksi, olisiko tämän henkilön luovuttamatta jättäminen ristiriidassa sen kaikilla jäsenvaltioilla olevan hyväksyttävän intressin kanssa, joka koskee rikollisuuden ehkäisyä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella.
61 Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää sulkevan pois sen mahdollisuuden, että OLW:tä voitaisiin soveltaa siten, että täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle tunnustetaan tällainen harkintavalta, ellei turvauduta contra legem ‑tulkintaan.
62 Tältä osin muistutettakoon yhtäältä, että koska puitepäätöksellä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta, jäsenvaltion tuomioistuimen ei ole pelkästään unionin oikeuden perusteella jätettävä soveltamatta sellaista kansallisen oikeuden säännöstä, joka on ristiriidassa puitepäätöksen kanssa (ks. vastaavasti tuomio 24.6.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530,71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
63 Toisaalta on niin, että vaikka kansallisten viranomaisten on puitepäätöksen sitovan vaikutuksen vuoksi tulkittava kansallista oikeutta mahdollisimman pitkälle tämän puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tarkoitettu tulos saavutettaisiin, yhdenmukaisen tulkinnan periaate ei voi olla perustana kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinnalle (ks. vastaavasti 24.6.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530, 72, 73 ja 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
64 Yhdenmukaisen tulkinnan periaate edellyttää kuitenkin, että otetaan huomioon kansallinen oikeus kokonaisuudessaan ja sovelletaan siinä hyväksyttyjä tulkintatapoja puitepäätöksen täyden tehokkuuden takaamiseksi ja sellaiseen ratkaisuun päätymiseksi, joka on puitepäätöksellä tavoitellun päämäärän mukainen (tuomio 24.10.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
65 Käsiteltävässä asiassa Alankomaiden hallitus ilmoitti unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa, että lakiesitystä OLW:n 9 §:n muuttamiseksi puitepäätöksen mukaiseksi oltiin antamassa.
66 Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava muun muassa, voidaanko tämä mahdollinen lain muutos huomioon ottaen Alankomaiden oikeutta soveltaa tavalla, joka johtaisi puitepäätöksellä tavoitellun tuloksen kanssa sopusoinnussa olevaan tulokseen.
67 Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohtaa on tulkittava siten, että kun jäsenvaltio päättää saattaa tämän säännöksen osaksi kansallista oikeuttaan, täytäntöönpanosta vastaavalla viranomaisella on oltava harkintavaltaa, jotta se voi arvioida, onko eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäydyttävä vai ei kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla perusteella.
Toinen kysymys
68 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohtaa ja 4 artiklan 5 alakohtaa tulkittava siten, että näihin kahteen säännökseen sisältyvää käsitettä ”sama teko” on tulkittava yhtenäisesti.
69 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen ja yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, jossa ei ole nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen sen merkityksen ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ottamalla huomioon paitsi säännöksen sanamuoto myös sen asiayhteys ja kyseessä olevalla säännöstöllä tavoiteltu päämäärä (tuomio 25.6.2020, Ministerio Fiscal (Viranomainen, joka todennäköisesti vastaanottaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen), C‑36/20 PPU, EU:C:2020:495, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
70 Siltä osin kuin erityisesti on kyse puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohtaan sisältyvästä ”saman teon” käsitteestä, unionin tuomioistuin on todennut, että siltä osin kuin tässä säännöksessä ei viitata jäsenvaltioiden oikeuteen kyseisen käsitteen osalta, tätä käsitettä on tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti (ks. vastaavasti tuomio 16.11.2010, Mantello, C‑261/09, EUC:2010:683, 38 kohta).
71 Unionin tuomioistuin on myös todennut, että ”saman teon” käsite sisältyy myös Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 54 artiklaan, ja kun otetaan huomioon tämän artiklan ja puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan yhteinen tavoite, joka on sen välttäminen, että henkilöä syytetään tai hänet tuomitaan rikosasiassa uudelleen samasta teosta, se on katsonut, että näitä kahta käsitettä on tulkittava samalla tavalla siten, että käsitteellä viitataan ainoastaan tapahtuneisiin tekoihin ja joukkoon konkreettisia ja toisiinsa erottamattomasti liittyviä seikkoja, riippumatta kyseisten tekojen oikeudellisesta luonnehdinnasta tai suojatusta oikeushyvästä (tuomio 16.11.2010, Mantello, C‑261/09, EUC:2010:683, 39 ja 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
72 Puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan tavoin myöskään sen 4 artiklan 5 alakohtaan ei sisälly nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen, joten tämän tuomion 69 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan tässä säännöksessä olevan käsitteen ”sama teko” merkitystä ja ulottuvuutta on tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti niin, että tulkinnassa on otettava huomioon paitsi säännöksen sanamuoto myös sen asiayhteys ja kyseessä olevalla säännöstöllä tavoiteltu päämäärä.
73 Tältä osin on aluksi todettava, että tämä käsite on muotoiltu täysin samalla tavalla kuin puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa oleva käsite.
74 Asiayhteydestä, johon nämä kaksi käsitettä kuuluvat, on tämän jälkeen huomattava, että puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdan sanamuoto on kaikilta osin rinnastettavissa puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan sanamuotoon, joskin viimeksi mainittu säännös, jossa säädetään yhdestä eurooppalaisen pidätysmääräyksen ehdottomista kieltäytymisperusteista, koskee ”jossain jäsenvaltiossa” annettua tuomiota, kun taas tämän puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohta, jossa esitetään yksi harkinnanvaraisista kieltäytymisperusteista, koskee ”kolmannessa maassa” annettua tuomiota.
75 Näin ollen johdonmukaisuus ja oikeusvarmuus edellyttävät, että näissä kahdessa säännöksessä sekä Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 54 artiklassa samoin sanoin ilmaistuilla käsitteillä on sama ulottuvuus (ks. vastaavasti tuomio 10.11.2016, Özçelik, C‑453/16 PPU, EU:C:2016:860, 33 kohta).
76 Se, että puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohta koskee unionissa annettuja tuomioita, kun taas puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohta koskee kolmannessa maassa annettuja tuomioita, ei voi sellaisenaan oikeuttaa sitä, että kyseisellä käsitteellä olisi erilainen ulottuvuus.
77 Ne bis in idem ‑periaatteen soveltaminen edellyttää tosin välttämättä luottamusta sen maan rikosoikeudelliseen järjestelmään, jossa tuomio on annettu (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2006, Van Esbroeck, C‑436/04, EU:C:2006:165, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kuten tämän tuomion 55 kohdasta ilmenee, jäsenvaltioiden välisen vankan luottamuksen ei voida olettaa vallitsevan suhteessa kolmansiin maihin eikä varsinkaan niiden rikosoikeudelliseen järjestelmään.
78 On kuitenkin yhtäältä korostettava, että juuri tämän epävarmuuden vuoksi unionin lainsäätäjä on luokitellut sen, että etsittyä henkilöä koskeva lopullinen tuomio on annettu kolmannessa maassa, harkinnanvaraisiin kieltäytymisperusteisiin eikä ehdottomiin kieltäytymisperusteisiin.
79 Näin tehdessään se näet mahdollistaa sen, että jäsenvaltiot voivat rajoittaa tilanteita, joissa täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön tällä perusteella, ja näin helpottaa etsittyjen henkilöiden luovuttamista sen vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti, josta puitepäätöksen 2002/584 1 artiklan 2 kohdassa säädetään (tuomio 6.10.2009, Wolzenburg, C‑123/08, EU:C:2009:616, 58 ja 59 kohta).
80 Lisäksi on niin, että koska – kuten ensimmäiseen kysymykseen annetusta vastauksesta ilmenee – täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella on oltava harkintavaltaa puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdassa säädetyn harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen soveltamisen yhteydessä, kyseinen viranomainen voi sen ratkaisemiseksi, onko etsityn henkilön luovuttamisesta syytä kieltäytyä vai ei, ottaa huomioon, missä määrin se voi legitiimisti luottaa asianomaisen kolmannen maan rikosoikeudelliseen järjestelmään.
81 Toisaalta se, että puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdalla ja erityisesti siinä tarkoitetulla ”saman teon” käsitteellä olisi suppeampi ulottuvuus kuin tämän puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa ja Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 54 artiklassa tarkoitetulla käsitteellä, olisi vaikeasti yhteensovitettavissa viimeksi mainitun määräyksen kanssa, kun otetaan huomioon, että tätä yleissopimusta sovelletaan paitsi jäsenvaltioissa myös eräissä kolmansissa maissa, jotka ovat liittyneet siihen.
82 Lopuksi on muistutettava kyseisen säännöksen tarkoituksesta, että puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan tavoin sen 4 artiklan 5 alakohdalla pyritään mahdollistamaan se, että täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi taata etsitylle henkilölle oikeusvarmuuden ottamalla harkintavaltansa puitteissa huomioon sen, että tälle henkilölle on annettu samasta teosta lopullinen tuomio toisessa valtiossa, mikä puhuu myös mainittuihin säännöksiin sisältyvän “saman teon” käsitteen johdonmukaisen tulkinnan puolesta.
83 Kaiken edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohtaa ja 4 artiklan 5 alakohtaa on tulkittava siten, että näihin kahteen säännökseen sisältyvää käsitettä ”sama teko” on tulkittava yhtenäisesti.
Kolmas kysymys
84 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy kolmannella kysymyksellään ennen kaikkea, onko puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohtaa, jossa asetetaan kyseisessä säännöksessä säädetyn harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen soveltamisen edellytykseksi se, että jos henkilö on tuomittu rangaistukseen, hän on suorittanut sen tai suorittaa sitä parhaillaan tai rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaan, tulkittava siten, että tämä edellytys täyttyy, kun luovutettavaksi pyydetylle henkilölle on määrätty samasta teosta lopullisella tuomiolla vankeusrangaistus, josta hän on suorittanut osan siinä kolmannessa maassa, jossa tuomio on annettu, ja saman valtion muu kuin oikeusviranomainen on vapauttanut hänet suorittamasta rangaistuksen loppuosaa yleisen armahdustoimenpiteen yhteydessä, jota sovelletaan myös vakavista rikoksista tuomittuihin ja joka ei perustu objektiiviseen kriminaalipoliittiseen harkintaan.
85 Puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdan mukaan täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön, jos sen käytettävissä olevien tietojen mukaan kolmannessa maassa on annettu samasta teosta etsittyä henkilöä koskeva lopullinen tuomio, ”sillä edellytyksellä, että jos hänet on tuomittu rangaistukseen, hän on suorittanut sen tai suorittaa sitä parhaillaan tai rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaan” (jäljempänä täytäntöönpanoa koskeva edellytys).
86 Tässä yhteydessä on huomattava, että puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdassa viitataan yleisesti ”tuomion antaneen maan lainsäädäntöön” rajaamatta enemmälti rangaistuksen täytäntöönpanon mahdottomuuden syytä.
87 On siis lähtökohtaisesti tunnustettava kaikki tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaiset armahdustoimenpiteet, joiden johdosta määrättyä seuraamusta ei voida enää panna täytäntöön, ja näin on riippumatta esimerkiksi tekojen vakavuudesta, siitä, mikä viranomainen on myöntänyt armahdustoimenpiteen, ja siitä, mihin seikkoihin toimenpide perustuu.
88 Tästä seuraa, että rangaistuksesta vapauttamista, joka on myönnetty tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaisesti, ei voida lähtökohtaisesti jättää puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdan soveltamisalan ulkopuolelle myöskään silloin, kun muu kuin oikeusviranomainen on myöntänyt sen yleisenä armahdustoimenpiteenä, jota sovelletaan myös vakavista rikoksista tuomittuihin ja joka ei perustu objektiiviseen kriminaalipoliittiseen harkintaan.
89 On kuitenkin tarkistettava, tukevatko tätä puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdan sanamuotoon perustuvaa tulkintaa tämän säännöksen asiayhteys ja säännöksellä tavoiteltu päämäärä sekä yleisemmin puitepäätöksen tarkoitus.
90 Ensinnäkin asiayhteydestä, johon puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohta kuuluu, on yhtäältä todettava, että kyseisessä säännöksessä säädetty täytäntöönpanoa koskeva edellytys on muotoiltu lähes samalla tavalla kuin kyseisen puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa oleva edellytys. Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 54 artiklaan sisältyy myös tällainen edellytys, jonka sanamuoto on hyvin samankaltainen.
91 Näin ollen tällä edellytyksellä on oltava sama ulottuvuus tämän tuomion 73–80 kohdassa esitetyistä syistä.
92 Toisaalta on huomattava, että puitepäätöksen 3 artiklan 1 alakohdassa säädetään, että täytäntöönpanojäsenvaltion oikeusviranomainen kieltäytyy panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön, ”jos eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteena olevasta rikoksesta on annettu yleinen armahdus täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa ja tällä valtiolla oli toimivalta nostaa syyte tästä rikoksesta oman rikoslainsäädäntönsä mukaan”.
93 Koska yleisen armahduksen tarkoituksena on yleensä, että teoilta, joita se koskee, poistuu niiden rikollinen luonne, mistä seuraa, ettei rikoksesta enää voida nostaa syytettä, ja jos langettava tuomio on jo annettu, sen täytäntöönpano lopetetaan, yleinen armahdus merkitsee siis lähtökohtaisesti, että määrättyä rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa ja 4 artiklan 5 alakohdassa tarkoitetuin tavoin.
94 Ei kuitenkaan voida katsoa, että unionin lainsäätäjän – koska se on nimenomaisesti ottanut tämän puitepäätöksen 3 artiklan 1 alakohdassa huomioon mahdollisen yleisen armahduksen täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa – tarkoituksena olisi ollut sulkea tuomion antaneessa jäsenvaltiossa toteutettu yleinen armahdus tai muitakaan tämän valtion muiden kuin oikeusviranomaisten toteuttamia armahdustoimenpiteitä puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdan ja 4 artiklan 5 alakohdan soveltamisalan ulkopuolelle.
95 Kuten puitepäätöksen 3 artiklan 1 alakohdan sanamuodosta ilmenee, se koskee erityistilannetta, jossa etsityn henkilön tekemä rikos ei voi johtaa rikossyytteiden nostamiseen täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa sen vuoksi, että häneen on kohdistunut yleinen armahdus tässä jäsenvaltiossa, kun taas puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdassa ja 3 artiklan 2 alakohdassa säädetty täytäntöönpanoa koskeva edellytys liittyy siihen perustavalla tavalla erilaiseen tilanteeseen, jossa etsitty henkilö on tuomittu rangaistukseen kolmannessa maassa tai muussa jäsenvaltiossa kuin täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa.
96 Toiseksi puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdassa säädetyn täytäntöönpanoa koskevan edellytyksen tarkoituksesta on todettava, että tämän tuomion 57 kohdasta ilmenee, että tällä täytäntöönpanoa koskevalla edellytyksellä pyritään estämään rikosten rankaisematta jääminen vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella.
97 Muistutettakoon tältä osin, että kuten SEUT 67 artiklan 3 kohdasta ilmenee, unionille asetettu tavoite tulla vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeksi johtaa siihen, että unionin on pyrittävä varmistamaan korkea turvallisuustaso rikollisuutta ehkäisevillä ja torjuvilla toimenpiteillä, poliisiviranomaisten ja oikeusviranomaisten ja muiden toimivaltaisten viranomaisten välisillä yhteensovittamis- ja yhteistyötoimenpiteillä sekä rikosoikeudellisten ratkaisujen vastavuoroisella tunnustamisella ja tarvittaessa rikoslainsäädäntöjen lähentämisellä (tuomio 27.5.2014, Spasic, C‑129/14 PPU, EU:C:2014:586, 62 kohta).
98 Tässä yhteydessä täytäntöönpanoa koskevalla edellytyksellä on erityinen merkitys, koska sen täyttymättä jääminen merkitsee, että ne bis in idem ‑periaatteen soveltaminen estyy, ja etsitty henkilö on siis luovutettava syytetoimia tai hänelle määrätyn vapausrangaistuksen suorittamista varten.
99 Sekä puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdassa ja 3 artiklan 2 alakohdassa että Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen 54 artiklassa ilmaistun ne bis in idem ‑periaatteen tarkoituksena ei kuitenkaan ole ainoastaan estää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella se, että lainvoimaisella rikosoikeudellisella ratkaisulla tuomitut henkilöt jäävät rankaisematta, vaan sillä pyritään myös takaamaan oikeusvarmuus noudattamalla lainvoimaisiksi tulleita julkisten elinten ratkaisuja (ks. vastaavasti tuomio 27.5.2014, Spasic, C‑129/14 PPU, EU:C:2014:586, 77 kohta).
100 Henkilöille, joille on annettu lopullinen tuomio, taataan oikeusvarmuus tehokkaasti ainoastaan, jos henkilö tietää, että kun hän on saanut tuomion ja kun hänelle määrättyä rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa tuomio annettiin, hän voi liikkua unionin alueella joutumatta pelkäämään sitä, että hänet asetetaan uudelleen syytteeseen samasta teosta (ks. vastaavasti tuomio 11.12.2008, Bourquain, C‑297/07, EU:C:2008:708, 49 ja 50 kohta), myös silloin, kun muu kuin oikeusviranomainen on vapauttanut hänet rangaistuksesta yleisen armahdustoimenpiteen yhteydessä, joka ei perustu objektiiviseen kriminaalipoliittiseen harkintaan.
101 On kuitenkin todettava, että toisin kuin puitepäätöksen 3 artiklan 2 alakohdassa säädetyn ehdottoman kieltäytymisperusteen osalta, jota sovellettaessa täytäntöönpanosta vastaavalla oikeusviranomaisella ei ole lainkaan harkintavaltaa, tällaisella viranomaisella on – kuten tämän tuomion 60 kohdassa on todettu –kyseisen puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdassa säädettyä harkinnanvaraista kieltäytymisperustetta soveltaessaan oltava harkintavaltaa, jonka nojalla se voi suorittaa tapauskohtaisen tutkinnan ottamalla huomioon kaikki merkitykselliset olosuhteet. Näihin kuuluvat muun muassa se, että etsittyyn henkilöön on sovellettu yleistä armahdustoimenpidettä, tämän toimenpiteen laajuus sekä olosuhteet, joissa tämä toimenpide on toteutettu.
102 Merkityksellisten olosuhteiden tarkastelussa on otettava huomioon tämän tuomion 99 kohdassa mainitut tavoitteet, joihin pyritään puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohdassa, ja yleisemmin SEU 3 artiklan 2 kohdassa ilmaistu tavoite, joka koskee rikollisuuden ehkäisemistä ja torjuntaa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella.
103 Erityisesti täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on harkintavaltaansa käyttäessään punnittava keskenään yhtäältä rankaisematta jäämisen ehkäisemistä ja rikollisuuden torjuntaa sekä toisaalta oikeusvarmuuden takaamista asianomaiselle henkilölle, jotta saavutetaan unionille asetettu tavoite tulla vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaksi alueeksi SEUT 67 artiklan 1 ja 3 kohdan mukaisesti.
104 Edellä esitetyn perusteella kolmanteen kysymykseen on vastattava, että puitepäätöksen 4 artiklan 5 alakohtaa, jossa asetetaan kyseisessä säännöksessä säädetyn harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen soveltamisen edellytykseksi se, että jos henkilö on tuomittu rangaistukseen, hän on suorittanut sen tai suorittaa sitä parhaillaan tai rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaan, on tulkittava siten, että tämä edellytys täyttyy, kun luovutettavaksi pyydetylle henkilölle on määrätty samasta teosta lopullisella tuomiolla vankeusrangaistus, josta hän on suorittanut osan siinä kolmannessa maassa, jossa tuomio on annettu, ja saman valtion muu kuin oikeusviranomainen on vapauttanut hänet suorittamasta rangaistuksen loppuosan yleisen armahdustoimenpiteen yhteydessä, jota sovelletaan myös vakavista rikoksista tuomittuihin henkilöihin ja joka ei perustu objektiiviseen kriminaalipoliittisen harkintaan. Täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on harkintavaltaansa käyttäessään punnittava keskenään yhtäältä rankaisematta jäämisen ehkäisemistä ja rikollisuuden torjuntaa sekä toisaalta oikeusvarmuuden takaamista asianomaiselle henkilölle.
Oikeudenkäyntikulut
105 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS, 4 artiklan 5 alakohtaa on tulkittava siten, että kun jäsenvaltio päättää saattaa tämän säännöksen osaksi kansallista oikeuttaan, täytäntöönpanosta vastaavalla viranomaisella on oltava harkintavaltaa, jotta se voi arvioida, onko eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta kieltäydyttävä vai ei kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla perusteella.
2) Puitepäätöksen 2002/584, sellaisena kuin se on muutettuna puitepäätöksellä 2009/299, 3 artiklan 2 alakohtaa ja 4 artiklan 5 alakohtaa on tulkittava siten, että näihin kahteen säännökseen sisältyvää käsitettä ”sama teko” on tulkittava yhtenäisesti.
3) Puitepäätöksen 2002/584, sellaisena kuin se on muutettuna puitepäätöksellä 2009/299, 4 artiklan 5 alakohtaa, jossa asetetaan kyseisessä säännöksessä säädetyn harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen soveltamisen edellytykseksi se, että jos henkilö on tuomittu rangaistukseen, hän on suorittanut sen tai suorittaa sitä parhaillaan tai rangaistusta ei voida enää panna täytäntöön tuomion antaneen maan lainsäädännön mukaan, on tulkittava siten, että tämä edellytys täyttyy, kun luovutettavaksi pyydetylle henkilölle on määrätty samasta teosta lopullisella tuomiolla vankeusrangaistus, josta hän on suorittanut osan siinä kolmannessa maassa, jossa tuomio on annettu, ja saman valtion muu kuin oikeusviranomainen on vapauttanut hänet suorittamasta rangaistuksen loppuosan yleisen armahdustoimenpiteen yhteydessä, jota sovelletaan myös vakavista rikoksista tuomittuihin henkilöihin ja joka ei perustu objektiiviseen kriminaalipoliittisen harkintaan. Täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on harkintavaltaansa käyttäessään punnittava keskenään yhtäältä rankaisematta jäämisen ehkäisemistä ja rikollisuuden torjuntaa sekä toisaalta oikeusvarmuuden takaamista asianomaiselle henkilölle.
Allekirjoitukset