Valitus, jonka Covestro Deutschland AG on tehnyt 16.12.2021 unionin yleisen tuomioistuimen (kolmas jaosto) asiassa T-745/18, Covestro Deutschland AG v. Euroopan komissio, 6.10.2021 antamasta tuomiosta
(asia C-790/21 P)
Oikeudenkäyntikieli: saksa
Asianosaiset
Valittaja: Covestro Deutschland AG (edustajat: T. Hartmann, M. Kachel, D. Fouquet, Rechtsanwälte)
Muut osapuolet: Euroopan komissio, Saksan liittotasavalta
Vaatimukset
Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin
kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-745/18 6.10.2021 antaman tuomion ja kumoaa tukiohjelmasta SA.34045 (2013/c) (ex 2012/NN) 28.5.2018 tehdyn komission päätöksen (EU) 2019/56 (tiedoksiannettu numerolla C(2018) 3166) vuosien 21012 ja 2013 osalta
toissijaisesti kumoaa valituksenalaisen tuomion ja kumoaa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin ne koskevat valittajaa
toissijaisesti vaatimukseen 1 nähden kumoaa valituksenalaisen tuomion ja palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä ratkaisee uudelleen vaatimuksen riidanalaisen päätöksen kumoamisesta
toissijaisesti vaatimukseen 2 nähden kumoaa valituksenalaisen tuomion ja palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä ratkaisee uudelleen vaatimuksen riidanalaisen päätöksen kumoamisesta siltä osin kuin se koskee valittajaa
velvoittaa komission maksamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Valittaja tukeutuu valituksensa tueksi neljään valitusperusteeseen.
Ensimmäinen ja toinen valitusperuste: oikeuden tulla kuulluksi loukkaaminen ja perusteluvelvollisuuden laiminlyöminen
Kahdessa ensimmäisessä valitusperusteessaan valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut unionin oikeuden menettelysääntöjä, nimittäin loukannut valittajan oikeutta tulla kuulluksi ja laiminlyönyt perusteluvelvollisuuttaan. Näiden loukkaamisten vuoksi unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että kyse on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta.
Kahden ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa valittaja arvostelee sitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin ottanut huomioon sen lausumaa määrittäessään Saksan sähkön verkkomaksuja koskevan asetuksen (Stromnetzentgeltverordnung, StromNEV) 19 §:n 2 momentissa tarkoitetun lisän määrää, kun se arvioi valtion valvonnan olemassaoloa (valituksenalaisen tuomion 8 kohta).
Kahden ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa valittaja väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin ottanut huomioon sen lausumaa määrittäessään Saksan sähkön verkkomaksuja koskevan asetuksen (Stromnetzentgeltverordnung, StromNEV) 19 §:n 2 momentissa tarkoitetun lisän määrää (valituksenalaisen tuomion 12, 94, 103, 129, 135 ja 146 kohta).
Kahden ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa valittaja väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin ottanut huomioon sen lausumaa, jonka mukaan kaikkia tulonmenetyksiä ja kaikkia kustannuksia, jotka johtuvat verkkomaksuvapautusten myöntämisestä, ei ole korvattu (valituksenalaisen tuomion 130 ja 143 kohta).
Kahden ensimmäisen valitusperusteen neljännessä osassa valittaja väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin määrittäessään, onko valtion varoja käytetty, ottanut huomioon sen lausumaa, joka koskee liittovaltion verkkoviranomaisen (Bundesnetzagentur) 2011 tekemän päätöksen pätemättömyyttä, (valituksenalaisen tuomion 107 ja 125 kohta).
Kolmas valitusperuste: SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkominen
Kolmannessa valitusperusteessaan valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoo unionin aineellista oikeutta, kun se katsoo StromNEV:n 19 §:n 2 momentissa tarkoitetun lisän olevan SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea (valituksenalaisen tuomion 78–145 kohta).
Ensimmäiseksi valittaja väittää tältä osin, että unionin yleinen tuomioistuin soveltaa arvioinnissaan oikeudellisesti virheellisiä valtiontukioikeudellisia kriteereitä, kun se katsoo, että kyseessä oleva lisä muodostaa edun. Unionin yleinen tuomioistuin olettaa virheellisesti, että kyseessä on etu, eikä ota huomioon valikoivuuden puuttumista, joka johtuu asian luonteesta ja StromNEV:n rakenteesta.
Toiseksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin katsoo virheellisesti StromNEV:n 19 §:n 2 momentissa tarkoitetun lisän olevan valtion varoista maksettua tukea. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin käyttää epäasianmukaista vertailukohtaa arvioidessaan, ovatko varat valtion varoja, ja hyväksyy virheellisesti aihetodisteen, joka sen mukaan osoittaa varojen olevan valtion varoja.
Kolmanneksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin tekee oikeudellisen virheen katsoessaan StromNEV:n 19 §:n 2 momentissa tarkoitetun lisän varojen olevan valtion valvonnassa.
Neljäs valitusperuste: Syrjintäkiellon periaatteen loukkaaminen
Lopuksi valittaja väittää neljännessä valitusperusteessaan, että syrjintäkiellon periaatetta on loukattu, kun unionin yleinen tuomioistuin ensinnäkään ei totea lainvastaista syrjivää kohtelua vuoden 2013 StromNEV :n 32 § :n 7 momentissa tarkoitettuun siirtymäsäännökseen nähden, kun kyse on komission riidanalaisessa päätöksessä määräämästä tuen takaisinperinnästä, toiseksi erottelee peruskuormasähkön kuluttajia perusteettomasti toisistaan ja kolmanneksi kohtelee perusteettomasti samalla tavoin huippukuormitusaikojen ulkopuolisia kuluttajia ja peruskuormasähkön kuluttajia (valituksenalaisen tuomion 192–210 kohta).
____________