EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

12 päivänä maaliskuuta 2014

Asia F‑128/12

CR

vastaan

Euroopan parlamentti

Henkilöstö – Palkkaus – Perheavustukset – Huollettavana olevaa lasta koskeva lisä – Perusteettoman edun palautus – Aikomus johtaa hallintoa harhaan – Näyttö – Hallintoa vastaan ei voida vedota perusteettoman edun palautusta koskevan vaatimuksen esittämiselle asetettuun viiden vuoden määräaikaan – Lainvastaisuusväite – Oikeudenkäyntiä edeltävä menettely – Vastaavuutta koskeva sääntö – Lainvastaisuusväite, joka esitetään ensimmäistä kertaa kanteessa – Tutkittavaksi ottaminen

Aihe:      SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa CR vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan Euroopan parlamentin päätöksen periä takaisin viiden vuoden vanhentumisajan päättymisen jälkeen perusteettomasti maksetut huollettavana olevaa lasta koskevat lisät.

Ratkaisu:      Kanne hylätään. CR vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan Euroopan parlamentin oikeudenkäyntikulut. Väliintulijana oleva Euroopan unionin neuvosto vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan

Tiivistelmä

1.      Henkilöstökanne – Edeltävä hallinnollinen valitus – Valituksen ja kanteen vastaavuus – Kanteen kohteen ja perusteen samanlaisuus – Lainvastaisuusväite, joka esitetään ensimmäistä kertaa kanteessa – Tutkittavaksi ottaminen

(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)

2.      Virkamiehet – Perusteettoman edun palautus – Vanhentumisaika – Työntekijä, joka on tahallisesti johtanut hallintoa harhaan – Hallintoa vastaan ei voida vedota kyseiseen määräaikaan – Unionin lainsäätäjä ei ole loukannut oikeusvarmuuden periaatetta

(Henkilöstösääntöjen 85 artiklan 2 kohta)

3.      Virkamiehet – Perusteettoman edun palautus – Vanhentumisaika – Työntekijä, joka on tahallisesti johtanut hallintoa harhaan – Hallintoa vastaan ei voida vedota kyseiseen määräaikaan – Suhteellisuusperiaatetta ei ole loukattu

(Henkilöstösääntöjen 85 artiklan 2 kohta)

4.      Virkamiehet – Perusteettoman edun palautus – Vanhentumisaika – Poikkeus – Työntekijän aikomus johtaa hallintoa harhaan – Todistustaakka

(Henkilöstösääntöjen 85 artiklan 2 kohta)

1.      Oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tavoitteeseen, lainvastaisuusväitteen luonteeseen ja tehokkaan oikeussuojan periaatteeseen liittyvät seikat ovat esteenä sille, että lainvastaisuusväite, joka esitetään ensimmäistä kertaa kanteessa, jätettäisiin tutkimatta pelkästään sen vuoksi, ettei sitä ole esitetty kyseistä kannetta edeltävässä valituksessa.

Mitä ensinnäkin tulee oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tarkoitukseen, kun otetaan huomioon Euroopan unionin toimielinten säädöksiä koskeva laillisuusolettaman periaate, jonka mukaan Euroopan unionin säädökset ovat täysin tehokkaita niin kauan kuin toimivaltainen tuomioistuin ei ole todennut niitä lainvastaisiksi, nimittävä viranomainen ei voi valita, että se jättää soveltamatta voimassa olevaa yleisesti sovellettavaa säädöstä, joka on sen käsityksen mukaan ylemmäntasoisen oikeussäännön vastainen, ainoastaan mahdollistaakseen riita-asian ratkaisemisen tuomioistuimen ulkopuolella. Tällainen valinnan mahdollisuus on sitä suuremmalla syyllä suljettava pois silloin, kun kyseessä olevan nimittävän viranomaisen toimivalta on sidottu, kuten on asian laita tapauksessa, jossa henkilöstösääntöjen 85 artiklan soveltamisedellytykset täyttyvät ja kun hallinto on velvollinen perimään takaisin jollekin sen työntekijälle perusteettomasti suoritetut määrät. Sidotun toimivallan käyttämisen yhteydessä nimittävä viranomainen ei voi peruuttaa tai muuttaa toimihenkilön riitauttamaa päätöstä, vaikka se katsoo, että lainvastaisuusväite, joka kohdistuu säännökseen, jonka nojalla riidanalainen päätös on tehty, on perusteltu.

Mitä toiseksi tulee lainvastaisuusväitteen luonteeseen, SEUT 277 artiklassa ilmaistaan yleinen periaate, jonka mukaan asianosaisella on saadakseen kumotuksi toimen, josta se voi nostaa kanteen, oikeus riitauttaa riidanalaisen toimen oikeusperustana olevan unionin toimielimen aiemman toimen pätevyys liitännäisesti, jollei asianosaisella ollut oikeutta nostaa suoraa kannetta tällaisesta toimesta, jonka seuraukset kohdistuvat täten asianosaiseen mutta jota tämä ei ole voinut vaatia kumottavaksi. SEUT 277 artiklan tarkoituksena on siten suojella oikeussubjektia sitä vastaan, että häneen sovellettaisiin lainvastaista lainsäädäntötoimea, mutta soveltamatta jättämistä koskevan tuomion vaikutukset koskevat ainoastaan riidan asianosaisia, eikä tällä tuomiolla kyseenalaisteta itse toimea, joka ei ole enää kannekelpoinen.

Jos kuitenkin oletetaan, että velvollisuus esittää valituksessa lainvastaisuusväite tutkimatta jättämisen uhalla olisi oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tarkoituksen mukainen, lainvastaisuusväitteen luonteeseen kuuluu nimenomaan, että siinä sovitetaan yhteen laillisuusperiaate ja oikeusvarmuuden periaate.

Lopuksi SEUT 277 artiklan sanamuodosta seuraa, että asianosaisella on mahdollisuus asettaa kyseenalaiseksi soveltamisalaltaan yleinen säädös kanteen nostamisen määräajan päätyttyä ainoastaan unionin tuomioistuimissa käytävän oikeudenkäynnin yhteydessä. Tällainen väite ei siis voi tuottaa täysin vaikutuksiaan hallinnollisen valitusmenettelyn yhteydessä.

Kolmanneksi ja viimeiseksi siitä, että lainvastaisuusväite esitetään ensimmäistä kertaa kanteessa, seuraavalla tutkimatta jättämisellä rajoitetaan tehokasta oikeussuojaa koskevaa oikeutta, joka ei ole oikeassa suhteessa vastaavuuden säännön päämäärän kanssa, joka on sovintoratkaisun mahdollistaminen asianomaisen virkamiehen ja hallinnon välisissä riidoissa. Vaikka tavanomaisen huolellisen virkamiehen oletetaan tuntevan henkilöstösäännöt, lainvastaisuusväitteen luonne merkitsee päättelyä, jossa arvioidaan henkilöstösääntöjen laillisuutta sellaisten yleisten periaatteiden tai ylemmäntasoisten oikeussääntöjen valossa sellaisella tavalla, ettei valituksen tehnyttä virkamiestä tai toimihenkilöä, jolla ei välttämättä ole soveltuvaa oikeudellista asiantuntemusta, voida vaatia esittämään tällaista väitettä oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa sen uhalla, että hänen kanteensa jätettäisiin muussa tapauksessa tutkimatta.

(ks. 32, 33, 35, 36, 38–40, 44 ja 45 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 7/77, Ritter von Wüllerstorff und Urbair v. komissio, 16.3.1978, 7 kohta; asia 101/78, Granaria, 13.2.1979, 4 kohta; asia 92/78, Simmenthal v. komissio, 6.3.1979, 39 kohta; yhteiset asiat 6/79 ja 97/79, Grassi v. neuvosto, 3.7.1980, 15 kohta; asia 144/82, Detti v. yhteisöjen tuomioistuin, 14.7.1983, 16 kohta; asia 262/80, Andersen ym. v. parlamentti, 19.1.1984, 6 kohta; asia 63/87, komissio v. Kreikka, 7.6.1988, 10 kohta ja asia C‑475/01, komissio v. Kreikka, 5.10.2004, 18 kohta

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑13/97, Losch v. yhteisöjen tuomioistuin, 30.9.1998, 99 kohta; asia T‑154/96, Chvatal ym. v. yhteisöjen tuomioistuin, 30.9.1998, 112 kohta; yhteiset asiat T‑34/96 ja T‑163/96, Connolly v. komissio, 19.5.1999, 168 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia T‑120/99, Kik v. SMHV (Kik), 12.7.2001, 55 kohta; asia T‑386/00, Gonçalves v. parlamentti, 23.1.2002, 34 kohta; asia T‑173/04, Carius v. komissio, 25.10.2006, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia T‑218/06, Neurim Pharmaceuticals (1991) v. SMHV – Eurim-Pharm Arzneimittel (Neurim PHARMACEUTICALS), 17.9.2008, 52 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑64/10, Mantzouratos v. parlamentti, 7.6.2011, 22 kohta ja asia F‑66/11, Cristina v. komissio, 20.6.2012, 34 kohta ja yhdistetyt asiat F‑72/12 ja F‑10/13, Roulet v. komissio, 21.11.2013, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen

2.     Vanhentumisella estetään, että ajan kuluessa vakiintuneet tilanteet voidaan loputtomasti asettaa kyseenalaisiksi, ja sillä pyritään täten vahvistamaan oikeusvarmuutta, mutta sillä voidaan myös vakiinnuttaa tilanteita, jotka ainakin alun perin ovat olleet lainvastaisia. Se, missä määrin vanhentumiseen vedotaan, perustuu näin ollen oikeusvarmuuden vaatimusten ja laillisuuden vaatimusten sovitteluun niiden historiallisten ja yhteiskunnallisten seikkojen mukaan, jotka vallitsevat yhteiskunnassa tiettynä aikakautena. Vanhentumisajat ovat tästä syystä yksistään lainsäätäjän valittavissa. Unionin tuomioistuimet eivät näin ollen voi arvostella unionin lainsäätäjää siitä valinnasta, jonka se tekee ottaessaan käyttöön vanhentumista koskevat säännöt ja vahvistaessaan vastaavat vanhentumisajat.

Sitä seikkaa, että henkilöstösääntöjen 85 artiklan toisen alakohdan toisessa virkkeessä säädetään, ettei hallintoa vastaan voida vedota viiden vuoden määräaikaan perusteettoman edun palautusta koskeviin toimenpiteisiin ryhtymisen osalta silloin, kun hallinto voi osoittaa, että asianomainen työntekijä on johtanut sitä tahallisesti harhaan, ei siis voida sinällään pitää lainvastaisuutena oikeusvarmuuden periaatteen noudattamiseen nähden.

(ks. 48 ja 49 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑22/02 ja T‑23/02, Sumitomo Chemical ja Sumika Fine Chemicals v. komissio, 6.10.2005, 82 ja 83 kohta

3.     Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti unionin säännöstön lainmukaisuuden edellytyksenä on, että säännöstössä käyttöön otetuilla keinoilla voidaan toteuttaa kyseisellä säännöstöllä lainmukaisesti tavoitellut tavoitteet ja että näillä keinoilla ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, ja että silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava lähtökohtaisesti vähiten rajoittava.

Henkilöstösääntöjen 85 artiklalla tavoiteltu päämäärä on aivan ilmeisesti unionin taloudellisten etujen suojaaminen siinä erityisessä asiayhteydessä, joka koskee unionin toimielinten ja niiden työntekijöiden välisiä suhteita, toisin sanoen henkilöiden, joita sitoo näihin toimielimiin erityinen lojaalisuusvelvollisuus, josta säädetään henkilöstösääntöjen 11 artiklassa, jossa edellytetään erityisesti, että virkamies toimii ”ainoastaan unionin edun mukaisesti” ja hoitaa hänelle annetut tehtävät ”noudattaen lojaalisuusvelvollisuuttaan unionia kohtaan”.

Henkilöstösääntöjen 85 artiklan toisen kohdan toisessa virkkeessä velvoitetaan hallinto perimään kokonaisuudessaan takaisin perusteettomasti suoritetut määrät siinä erityisessä tilanteessa, jossa se pystyy osoittamaan, että asianomainen toimihenkilö on tahallisesti johtanut sitä harhaan edellä mainitun erityisen lojaalisuusvelvollisuuden vastaisesti.

Tällaisessa yhteydessä virkamiestuomioistuin katsoo, ettei sillä, ettei viiden vuoden vanhentumisaikaa sovelleta, ylitetä sitä, mikä on tarpeen tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi.

(ks. 60–63 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: asia F‑36/10, Rapone v. komissio, 28.3.2012, 50 kohta

4.     Henkilöstösääntöjen 85 artiklan toisen kohdan mukaan perusteettomasti suoritetun määrän takaisinperimistä koskeva on esitettävä viiden vuoden kuluessa siitä päivästä, jolloin summa maksettiin. Jos nimittävä viranomainen pystyy kuitenkin osoittamaan, että asianomainen on tahallisesti johtanut hallintoa harhaan kyseisen summan saadakseen, tähän määräaikaan ei voida vedota nimittävää viranomaista vastaan. Henkilöstösääntöjen 85 artiklan toisen kohdan toisen virkkeen sanamuodosta seuraa näin ollen, että hallinnon tehtävänä on näyttää toteen, että asianomaisen työntekijän tarkoituksena oli johtaa sitä harhaan.

Kun nimittävä viranomainen perusteli takaisinperimistä koskevan pyynnön sillä, että asianomainen työntekijä oli useaan otteeseen tehnyt hallinnolle vääriä ilmoituksia ja että nämä väärät ilmoitukset tulivat virkamieheltä, jonka virka-asema oli korkea ja jolla oli lakimiehen kokemusta julkishallinnon alalla ja joka ei kiistä, että hän oli joko tietoinen maksun sääntöjenvastaisuudesta tai että hänen olisi pitänyt olla siitä tietoinen, se on osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että mainittu työntekijä halusi johtaa hallintoa harhaan.

(ks. 67, 68, 72 ja 73 kohta)