Valitus, jonka EnergieVerbund Dresden GmbH on tehnyt 21.7.2023 unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettu neljäs jaosto) asiassa T-317/20, EnergieVerbund Dresden GmbH v. komissio, 17.5.2023 antamasta tuomiosta
(asia C-468/23 P)
Oikeudenkäyntikieli: saksa
Asianosaiset
Valittaja: EnergieVerbund Dresden GmbH (edustajat: I. Zenke, Rechtsanwältin, ja T. Heymann, Rechtsanwalt)
Muut osapuolet: Euroopan komissio, Saksan liittotasavalta, E.ON SE ja RWE AG
Vaatimukset
Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin
kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen 17.5.2023 antaman tuomion EnergieVerbund Dresden v. komissio (T-317/20) ja Euroopan komission 26.2.2019 tekemän päätöksen keskittymästä ”RWE/E.ON Assets” (asia M.8871, EUVL 2000, C 111, s. 1),
1a. toissijaisesti ja joka tapauksessa palauttaa asian T-317/20 unionin yleiseen tuomioistuimeen tarvittavien ratkaisujen antamiseksi,
2. velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut mukaan lukien valittajalle asiassa T-317/20 käydystä menettelystä aiheutuneet asianajo- ja matkakulut.
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisessa tuomiossa tulkinnut virheellisesti unionin oikeutta eli SEUT 101 artiklaa ja asetuksen (EY) 139/20041 21 artiklan 1 kohtaa.
Ensinnäkin unionin oikeutta on loukattu, koska SEUT 101 artiklaa ei sovellettu sulautuma-asetuksen 21 artiklan väitetyn estävän vaikutuksen vuoksi (valituksenalaisen tuomion 391 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
Toiseksi asiassa ei ole otettu huomioon valittajan esittämiä todisteita SEUT 101 artiklassa tarkoitetusta kartellista RWE:n ja E.ON:n välillä (valituksenalaisen tuomion 391 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
Kolmanneksi valittaja katsoo, että sen esittämien tosiseikkojen huomiotta jättäminen muotoseikkojen perusteella merkitsee menettelyllisten oikeuksien loukkausta (valituksenalaisen tuomion 392 ja 393 kohta sekä 405 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
Toisessa valitusperusteessaan valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt virheen, kun se ei pitänyt komission asioissa M.8871 ja M.8870 toteuttamaa keskittymien valvontamenettelyä sekä Bundeskartellamtin (Saksan liittovaltion kartellivirasto) asiassa B8-28/19 toteuttamaa keskittymien valvontamenettelyä yhden ainoan keskittymän keskeisinä osina, jotka olisi tullut tutkia keskittymämenettelyssä.
Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon sitä, että asiassa B8-28/19 RWE hankki 16,67 prosentin osuuden E.ON:stä (valituksenalaisen tuomion 64 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
Toiseksi valittajaa arvostelee sulautuma-asetuksen 3 artiklassa, luettuna yhdessä asetuksen johdanto-osan 20 perustelukappaleen kanssa, tarkoitetun yhden keskittymän käsitteen tulkintaa (valituksenalaisen tuomion 73 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
Kolmannen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut ja soveltanut virheellisesti myös sulautuma-asetuksen 2 artiklaa, koska markkinoita koskeva arviointi asiassa M.8871 on virheellinen.
Unionin yleinen tuomioistuin on ensinnäkin virheellisesti hyväksynyt sen, että komissio jätti markkinoiden määritelmän avoimeksi (valituksenalaisen tuomion 219 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin ei valittajan mukaan ole kyseenalaistanut komission riittämätöntä ennustetta markkinakehityksestä (valituksenalaisen tuomion 228 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
Kolmanneksi valittaja väittää, että arviointi RWE:n kasvavasta markkinavoimasta ei ole riittävä (valituksenalaisen tuomion 259 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
Neljänneksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut puutteellisesti RWE:n ja E.ON:n välistä kilpailusuhdetta ja E.ON:n häviämistä (valituksenalaisen tuomion 336 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
Neljännen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on loukannut todistustaakan jakautumisen periaatetta, koska se asetti valituksenalaisessa tuomiossa näyttökynnyksen liian korkealle (272 kohta, 277 kohta ja sitä seuraavat kohdat, 327, 340, 343 ja 381 kohta).
____________
1 Yrityskeskittymien valvonnasta 20.1.2004 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 139/2004 (”EY:n sulautuma-asetus”) (EUVL 2004, L 24, s. 1).