Asia T-196/02

MTU Friedrichshafen GmbH

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Valtiontuet – Rakenneuudistustuki – Päätös, jossa määrätään takaisinperittäväksi yhteismarkkinoille soveltumaton tuki – Asetuksen (EY) N:o 659/1999 13 artiklan 1 kohta – Yhteisvastuu

Tuomion tiivistelmä

1.      Valtiontuki – Hallinnollinen menettely – Komission mahdollisuus tehdä päätös saatavilla olevien tietojen perusteella – Edellytys

(EY 88 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 659/1999 5 artiklan 2 kohta, 10 artiklan 3 kohta ja 13 artiklan 1 kohta)

2.      Valtiontuki – Komission päätös, jolla valtiontuki todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi ja määrätään palauttamaan se – Päätös, jolla asetetaan yritykselle, jonka pelkästään oletetaan saatavilla olevien tietojen perusteella hyötyneen tuesta, yhteisvastuullinen velvollisuus palauttaa määrätty summa – Päätös, jota ei voida hyväksyä

(EY 88 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 659/1999 13 artiklan 1 kohta ja 14 artiklan 1 kohta)

1.      Valtiontukien alalla [EY 88] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen N:o 659/1999 13 artiklan 1 kohdassa toistetun ja vahvistetun oikeuskäytännön mukaan siinä tapauksessa, että jäsenvaltio ei noudata yhteistyövelvoitettaan ja jättää toimittamatta pyydetyt tiedot, komissiolla on oikeus päättää saatavilla olevien tietojen perusteella, onko tuki yhteismarkkinoille soveltuva.

Kun kuitenkin otetaan huomioon tämän komissiolle annetun oikeuden laajuus, komission on ennen tällaisen päätöksen tekemistä noudatettava tiettyjä menettelyllisiä vaatimuksia. Näistä vaatimuksista säädetään asetuksen N:o 659/1999 5 artiklan 2 kohdassa, 10 artiklan 3 kohdassa ja 13 artiklan 1 kohdassa. Erityisesti jos asianomainen jäsenvaltio ei muistutuksesta huolimatta anna pyydettyjä tietoja komission asettamassa määräajassa tai jos se antaa puutteelliset tiedot, komission on vaadittava päätöksellä tietoja annettavaksi. Lisäksi tässä tietojen antamista koskevassa välipäätöksessä on eriteltävä vaadittavat tiedot ja asetettava määräaika, jonka kuluessa tiedot on annettava. Lopuksi ainoastaan tilanteessa, jollei jäsenvaltio noudata tietojen antamista koskevaa välipäätöstä, komissiolla on toimivalta lopettaa menettely ja tehdä saatavilla olevien tietojen perusteella päätös tuen yhteismarkkinoille soveltuvuudesta tai soveltumattomuudesta.

(ks. 39–41 kohta)

2.      [EY 88] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen N:o 659/1999 13 artiklan 1 kohdassa mahdollistetaan se, että komissio voi lopettaa tuen yhteismarkkinoille soveltuvuutta koskevan muodollisen tutkintamenettelyn saman asetuksen 7 artiklan mukaisella päätöksellä. Erityisesti jos kyseessä oleva jäsenvaltio on jättänyt toimittamatta komissiolle tietoja, joita komissio on vaatinut sitä toimittamaan, komissio voi tehdä päätöksen, jolla todetaan tuki yhteismarkkinoille soveltumattomaksi, saatavilla olevien tietojen perusteella ja velvoittaa tarvittaessa kyseessä olevan jäsenvaltion perimään tuen takaisin tuensaajilta asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan mukaisesti.

Asetuksen N:o 659/1999 13 artiklan 1 kohdassa ei kuitenkaan sallita sitä, että komissio velvoittaa tietyn yrityksen edes yhteisvastuullisesti palauttamaan määrätyn osan soveltumattomaksi todetusta tuesta, jos valtion varojen, joita mainitun yrityksen katsotaan saaneen, siirto perustuu oletukseen, jota ei voida vahvistaa eikä kumota komission käytettävissä olevien tietojen perusteella.

Lisäksi komission päätöksellä, jolla velvoitetaan palauttamaan yhteisvastuullisesti osa tuesta, kansallisten viranomaisten asiana on suorittaa tarvittaessa takaisinperintä, eivätkä mainitut kansalliset viranomaiset voi arvioida, onko tämä yhteisvastuu perusteltu. Tällainen tilanne ei ole mitenkään tarpeellinen seuraus perustamissopimuksessa valtiontukien osalta vahvistetun menettelyn täytäntöönpanosta, koska jäsenvaltion, joka on myöntänyt takaisinperittäväksi määrätyn tuen, on joka tapauksessa vaadittava tuen palauttamista tosiasiallisilta tuensaajilta komission valvonnassa, eikä mainittuja tuensaajia ole välttämätöntä mainita nimenomaisesti takaisinperintää koskevassa päätöksessä, eikä sitä suuremmalla syyllä ole välttämätöntä täsmentää niitä rahamääriä, jotka kultakin tuensaajalta on perittävä takaisin.

(ks. 45, 46 ja 48–50 kohta)