Asia T-112/05

Akzo Nobel NV ym.

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Kilpailu – Vitamiinituotealan kartellit – Koliinikloridi (B4-vitamiini) – Päätös, jolla EY 81 artiklan ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53 artiklan rikkominen todetaan – Kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta vastuuseen joutuminen

Tuomion tiivistelmä

1.      Kumoamiskanne – Tutkittavaksi ottamisen edellytykset – Konsernin usean yksikön nostama kanne komission päätöksestä määrätä niille yhteisvastuullisesti sakko

(EY 230 artikla)

2.      Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Rikkominen – Vastuuseen joutuminen – Emoyhtiö ja tytäryhtiöt

(EY 81 ja EY 82 artikla)

3.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Enimmäismäärä – Laskutoimitus

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta)

1.      Kun on kyse yhdestä ja samasta kumoamiskanteesta, jonka useat konsernin yksiköt ovat nostaneet komission päätöksestä määrätä niille yhteisvastuullisesti sakko, prosessiekonomiaan liittyvät syyt ovat perusteena sille, että esitettyä oikeudenkäyntiväitettä tiettyjä näitä yksiköitä vastaan ei tutkita, kun kanne kuitenkin voidaan ottaa tutkittavaksi tiettyjen muiden yksiköiden osalta, joten tuomioistuimen on tutkittava kanne kokonaisuudessaan ja kannekirjelmässä esitettyjen perusteiden osalta mahdollinen kumoaminen ei voi hyödyttää yksiköitä, joiden nostamaa kannetta ei väitetysti voida ottaa tutkittavaksi.

(ks. 31 ja 32 kohta)

2.      Komissiolla on toimivalta osoittaa konsernin emoyhtiölle päätös, jolla määrätään sakko sellaisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon yksi sen tytäryhtiöistä on syyllistynyt, mutta tämä ei perustu yllytyssuhteeseen emoyhtiön ja sen tytäryhtiön välillä eikä varsinkaan siihen, että edellinen olisi syyllistynyt kyseiseen rikkomiseen, vaan siihen, että nämä yhtiöt muodostavat yhden ainoan taloudellisen kokonaisuuden ja siis yhden ainoan EY 81 ja EY 82 artiklassa tarkoitetun yrityksen, jos ne eivät määritä itsenäisesti toimintaansa markkinoilla.

Erityistapauksessa, jossa emoyhtiöllä on täysi määräämisvalta tytäryhtiössään, joka on syyllistynyt rikkomiseen, on olemassa yksinkertainen olettama, jonka mukaan kyseisellä emoyhtiöllä on ratkaiseva vaikutus tytäryhtiönsä käyttäytymiseen, ja ne muodostavat siis yhden ainoan yrityksen edellä mainitulla tavalla. Näin ollen emoyhtiön, joka riitauttaa yhteisöjen tuomioistuimissa komission päätöksen sakon määräämisestä sille sen tytäryhtiön käyttäytymisestä, on kumottava tämä olettama esittämällä todisteita, joilla voidaan osoittaa tämän jälkimmäisen itsenäisyys. Näin ollen riittää, että komissio näyttää toteen, että emoyhtiöllä on täysi määräämisvalta tytäryhtiössä, jotta se voi katsoa, että emoyhtiöllä on ratkaiseva vaikutus tytäryhtiönsä kauppapolitiikkaan. Komissio voi sittemmin katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, paitsi jos tämä yhtiö näyttää toteen, että sen tytäryhtiö ei pääosin noudata ohjeita, jotka se antaa, ja käyttäytyy siis itsenäisesti markkinoilla.

Vaikka on totta, että analysoidessaan samaan konserniin kuuluvien useiden yhtiöiden välisen yhden taloudellisen yksikön olemassaoloa yhteisöjen tuomioistuimet ovat tutkineet, voiko emoyhtiö vaikuttaa hintapolitiikkaan, tuotanto- ja jälleenmyyntitoimintaan, myyntitavoitteisiin, bruttomarginaaleihin, myyntikustannuksiin, cash flow’hun, varastoihin ja markkinointiin, tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että yksinomaan nämä seikat kuuluvat tytäryhtiön kauppapolitiikan käsitteeseen EY 81 ja EY 82 artiklan soveltamiseksi sen emoyhtiöön. Emoyhtiön on päinvastoin toimitettava ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvioitavaksi kaikki seikat, jotka liittyvät organisatorisiin, taloudellisiin ja oikeudellisiin yhteyksiin sen tytäryhtiön ja sen itsensä välillä ja joiden se katsoo osoittavan, että ne eivät muodosta yhtä taloudellista yksikköä. Arviointia suorittaessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki seikat, jotka asianosaiset ovat sille esittäneet, ja niiden luonne ja merkitys voivat vaihdella kunkin yksittäistapauksen ominaispiirteiden mukaan.

Näin ollen kun on kyse yhtiöstä, jolla on täysi määräämisvalta tytäryhtiöissään ja joka puuttuu merkittävästi useisiin olennaisiin seikkoihin niiden strategiassa ja varaa itselleen lopullisen päätöksenteon tietyissä sellaisissa asioissa, jotka määrittelevät niiden toimintalinjan markkinoilla, olettamaa, jonka mukaan emoyhtiöllä on ratkaiseva vaikutus tytäryhtiöidensä politiikkaan, ei voida kumota sillä, että periaatteessa tytäryhtiöt tekevät päätökset, jotka koskevat sitä nimenomaista alaa, jota rikkominen koskee, eikä sillä, että konsernin rakenne on kaksitasoinen, minkä tarkoituksena on kauppapolitiikan stricto sensu poistaminen emoyhtiön valvonnasta. Emoyhtiön joutuminen vastuuseen tytäryhtiön kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta ei nimittäin edellytä näyttöä siitä, että emoyhtiö vaikuttaa tytäryhtiönsä politiikkaan sillä nimenomaisella alalla, jota rikkominen koskee. Emoyhtiön ja sen tytäryhtiön väliset organisatoriset, taloudelliset ja oikeudelliset yhteydet voivat puolestaan osoittaa, että edellinen vaikuttaa jälkimmäisen strategiaan, minkä vuoksi niitä voidaan näin ollen perustellusti pitää yhtenä taloudellisena yksikkönä, eikä ole tarpeen selvittää, vaikuttiko emoyhtiö kyseessä olevaan kilpailunvastaiseen käyttäytymiseen.

(ks. 58, 60, 62, 64, 65, 82, 83 ja 85 kohta)

3.      Seikka, jonka mukaan useiden yhtiöiden on maksettava sakko yhteisvastuullisesti, koska ne muodostavat EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen, ei merkitse perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta annetun asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetyn enimmäismäärän soveltamisen osalta, että kunkin velvollisuus rajoittuu 10 prosenttiin liikevaihdosta, jonka se toteutti viimeisen tilikauden aikana. Tässä säännöksessä tarkoitettu 10 prosentin enimmäismäärä on laskettava kaikkien niiden yhtiöiden yhteisen liikevaihdon perusteella, jotka muodostavat yhden taloudellisen yksikön, joka toimii EY 81 artiklassa tarkoitettuna yrityksenä, koska yksinomaan tämän yksikön muodostavien yhtiöiden yhteinen liikevaihto voi osoittaa asianomaisen yrityksen koon ja taloudellisen vallan.

(ks. 90 ja 91 kohta)