Language of document : ECLI:EU:T:2019:237

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu ensimmäinen jaosto)

10 päivänä huhtikuuta 2019 (*)

Valtiontuet – Postiala – Osaa Deutsche Postin henkilöstöstä koskevien ylisuurten palkka- ja sosiaalikustannusten rahoittaminen tuilla ja tuloilla, jotka on saatu hintasäännellyistä palveluista suoritetuista maksuista – Päätös muodollisen tutkintamenettelyn laajentamisesta – Päätös, jossa alustavan tutkintavaiheen päätteeksi todetaan uusien tukien olemassaolo – Kumoamiskanne – Kannekelpoinen toimi – Oikeussuojan tarve – Tutkittavaksi ottaminen – Lopullisen päätöksen kumoamisen vaikutukset – Perusteluvelvollisuus

Asiassa T-388/11,

Deutsche Post AG, kotipaikka Bonn (Saksa), edustajinaan J. Sedemund, T. Lübbig ja M. Klasse, asianajajat,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään D. Grespan, T. Maxian Rusche ja R. Sauer,

vastaajana,

jota tukevat

UPS Europe SPRL/BVBA,  aiemmin UPS Europe NV/SA,  kotipaikka  Bryssel (Belgia),

ja

United Parcel Service Deutschland Sàrl & Co. OHG,  aiemmin UPS Deutschland Inc. & Co. OHG, kotipaikka Neuss (Saksa),

edustajinaan aluksi T. Ottervanger ja E. Henny, sittemmin Ottervanger ja lopuksi R. Wojtek, asianajajat,

väliintulijoina,

jossa vaaditaan SEUT 263 artiklan nojalla kumoamaan SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun muodollisen tutkintamenettelyn laajentamisesta Saksan liittotasavallan Deutsche Postille myöntämän valtiontuen C 36/07 (ex NN 25/07) osalta 10.5.2011 tehty komission päätös C(2011) 3081 lopullinen, josta on julkaistu tiivistelmä Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL 2011, C 263, s. 4),

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja I. Pelikánová sekä tuomarit V. Valančius, P. Nihoul, J. Svenningsen ja U. Öberg (esittelevä tuomari),

kirjaaja: hallintovirkamies N. Schall,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 7.2.2018 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

 Tutkintamenettely vuosina 1999–2002

1        Saksan liittotasavalta perusti vuonna 1950 postilaitoksen, Deutsche Bundespostin. Vuonna 1989 Saksan liittotasavalta perusti kolme uutta erillistä yksikköä, joilla oli määrä korvata Deutsche Bundespost. Yksiköt olivat nimeltään Postdienst (postitoiminta), Postbank (pankkitoiminta) ja Telekom (tietoliikennetoiminta).

2        Saksan liittotasavallan postilaitoksen muuttamisesta oikeudelliselta muodoltaan osakeyhtiöksi 14.9.1994 annetulla lailla (Gesetz zur Umwandlung von Unternehmen der Deutschen Bundespost in die Rechtsform der Aktiengesellschaft; BGBl. 1994 I, s. 2325) Postdienstistä tuli Deutsche Post AG, joka on kantajana nyt käsiteltävässä asiassa. Postbankista ja Telekomista tuli myös muodoltaan osakeyhtiöitä 1.1.1995 alkaen.

3        Vastaanotettuaan pääasian väliintulijan UPS Europe NV/SA:n, josta on tullut UPS Europe SPRL/BVBA (jäljempänä UPS), tekemän kantelun, Euroopan yhteisöjen komissio päätti 17.8.1999 kohdistaa Saksan liittotasavaltaan muodollisen tutkintamenettelyn useampien Postdienstille ja tämän jälkeen pääasian kantajalle myönnettyjen tukien osalta (jäljempänä menettelyn aloittamisesta vuonna 1999 tehty päätös). Näiden tukien joukossa olivat Saksan viranomaisten kantajalle myöntämät avustukset virkamiesasemassa olevien työntekijöiden eläkekustannusten kattamiseksi (jäljempänä eläkkeisiin tarkoitetut avustukset).

4        Komissio saattoi 19.6.2002 tekemällään päätöksellä Saksan liittotasavallan toimenpiteistä Deutsche Postin hyväksi (EUVL 2002, L 247, s. 27; jäljempänä vuoden 2002 lopullinen päätös) päätökseen vuonna 1999 aloitetun muodollisen tutkintamenettelyn. Katsottuaan, että korvaus, jonka valtio oli myöntänyt niihin nettomääräisiin lisäkustannuksiin, jotka olivat aiheutuneet kilpailulle avoimen, pakettien ovelta ovelle ‑kantopalvelun alihinnoittelusta, oli EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu etu, komissio totesi päätöksensä päätösosan 1 kohdassa, että tämä 572 miljoonan euron suuruinen kantajalle myönnetty valtiontuki ei soveltunut yhteismarkkinoille, ja velvoitti päätöksensä päätösosan 2 kohdassa Saksan liittotasavallan perimään tuen takaisin. Komission näkemyksen mukaan kyseessä oleva tuki oli myönnetty eri muodoissa, kuten Telekomin välityksellä suoritettuina varainsiirtoina kantajalle, tälle myönnettyinä valtiontakauksina ja eläkkeisiin tarkoitettuina avustuksina.

5        Kantaja nosti 4.9.2002 kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa ja vaati vuoden 2002 lopullisen päätöksen kumoamista. Kanne kirjattiin asianumerolle T-266/02.

6        Unionin yleinen tuomioistuin kumosi vuoden 2002 lopullisen päätöksen 1.7.2008 antamallaan tuomiolla Deutsche Post v. komissio (T-266/02, EU:T:2008:235) sillä perusteella, ettei komissio ollut kyennyt esittämään riittävää näyttöä kantajan saamasta edusta.

7        Unionin tuomioistuin hylkäsi 2.9.2010 antamallaan tuomiolla komissio v. Deutsche Post (C‑399/08 P, EU:C:2010:481) mainitusta tuomiosta tehdyn valituksen.

a)     Muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta vuonna 2007 tehty päätös

8        Komissio ilmoitti 12.9.2007 päiväämässään kirjeessä – UPS:n tekemän toisen kantelun, jonka mukaan kaikkia ensimmäisessä kantelussa mainittuja toimenpiteitä ei ollut tutkittu ja sääntöjenvastaisia tukia oli myönnetty vuoden 2002 lopullisen päätöksen jälkeen, ja kantajan erään toisen kilpailijan tekemän kantelun jälkeen – Saksan liittotasavallalle päätöksestään aloittaa EY 88 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettely Saksan viranomaisten Deutsche Postille myöntämän valtiontuen C 36/07 (ex NN 25/07) osalta (EUVL 2007, C 245, s. 21; jäljempänä menettelyn aloittamisesta vuonna 2007 tehty päätös). Tässä uudessa päätöksessä komissio vetosi tarpeeseen toimittaa kattava tutkimus kaikista kilpailun vääristymistä, joita kantajalle myönnetyistä julkisista varoista aiheutuu. Komissio ilmoitti, että vuonna 1999 tehdyllä päätöksellä aloitettua menettelyä täydennettäisiin myöhemmin toimitettujen käsittelemiseksi ja lopullisen kannan vahvistamiseksi siitä, voidaanko näiden julkisten varojen myöntämistä pitää EY:n perustamissopimuksen mukaisina.

9        Kantaja vaati unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.11.2007 toimittamallaan kanteella, joka kirjattiin asianumerolle T-421/07, unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan menettelyn aloittamisesta vuonna 2007 tehdyn päätöksen.

10      Unionin yleinen tuomioistuin totesi 8.12.2011 antamansa tuomion Deutsche Post v. komissio (T-421/07, EU:T:2011:720) 75 kohdassa, että ”kun [päätös menettelyn aloittamisesta tehtiin vuonna 2007], vuonna 1999 aloitettua riidanalaisia toimia koskevaa muodollista tutkintamenettelyä ei ollut päätetty [vuoden 2002 lopullisella päätöksellä] sen päätösosassa mainitun 572 miljoonan euron ylittävältä osalta”. Tällä perusteella unionin yleinen tuomioistuin katsoi tuomionsa 78 kohdassa, että ”[menettelyn aloittamisesta vuonna 2007 tehdyllä päätöksellä] ei sen tekohetkellä muutettu sen paremmin riidanalaisten toimien oikeudellista ulottuvuutta kuin kantajan oikeusasemaakaan”, ja totesi tuomionsa 80 kohdassa lopuksi, että kanne oli jätettävä tutkimatta.

11      Valitukseen 24.10.2013 antamassaan tuomiossa Deutsche Post v. komissio (C‑77/12 P, ei julkaistu, EU:C:2013:695) unionin tuomioistuin totesi, että todetessaan vuoden 2002 lopullisen päätöksen päätösosan 1 artiklassa, ettei tuki soveltunut yhteismarkkinoille, ja määrätessään Saksan liittotasavallan tämän päätöksen päätösosan 2 artiklassa perimään tuen takaisin, komissio oli saattanut vuonna 1999 tehdyllä päätöksellä aloitetun menettelyn kaikilta osin päätökseen. Tällä perusteella unionin tuomioistuin katsoi, että unionin yleinen tuomioistuin oli tehnyt oikeudellisen virheen katsomalla, ettei vuonna 1999 aloitettua muodollista tutkintamenettelyä ollut saatettu päätökseen vuoden 2002 lopullisella päätöksellä muilta osin kuin sen päätösosassa tarkoitettujen 572 miljoonan euron osalta. Unionin tuomioistuin kumosi näin 8.12.2011 annetun tuomion Deutsche Post v. komissio (T-421/07, EU:T:2011:720) ja palautti asian unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

12      Unionin yleinen tuomioistuin totesi 18.9.2015 antamansa tuomion Deutsche Post v. komissio (T‑421/07 RENV, EU:T:2015:654) 44 kohdassa, että menettelyn aloittamisesta vuonna 2007 tehty päätös oli katsottava kaikkien sen kohteena olevien toimenpiteiden osalta päätökseksi, jolla kokonaisuudessaan päätökseen saatettu muodollinen tutkintamenettely oli aloitettu uudelleen. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tällä perusteella, että päätös oli tehty [SEUT 108] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL 1999, L 83, s. 1) ja oikeusvarmuuden periaatteen vastaisesti, koska komissio oli sillä aloittanut uudelleen vuoden 2002 lopullisella päätöksellä kokonaisuudessaan päätökseen saatetun muodollisen tutkintamenettelyn uuden lopullisen päätöksen tekemiseksi ilman, että mainittu aiempi päätös olisi peruutettu tai poistettu. Tuomiosta ei valitettu, minkä vuoksi se on tullut lainvoimaiseksi.

b)     Muodollisen tutkintamenettelyn laajentamisesta vuonna 2011 tehty päätös ja vuoden 2012 lopullinen päätös

13      Komissio ilmoitti 10.5.2011 Saksan liittotasavallalle päätöksen C(2011) 3081 lopullinen, josta on julkaistu tiivistelmä Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL 2011, C 263, s. 4), SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun muodollisen tutkintamenettelyn laajentamisesta Saksan liittotasavallan Deutsche Postille myöntämän valtiontuen C 36/07 (ex NN 25/07) osalta (jäljempänä riidanalainen päätös). Muodollinen tutkintamenettely, joka koski valtiontukia, jotka kantajalle oli myönnetty korvaukseksi sille kuuluvista yleispalveluvelvoitteista, laajennettiin tällä päätöksellä avustuksiin, joita Saksan viranomaiset olivat maksaneet kantajalle virkamiesasemassa olevien työntekijöiden eläkekustannusten kattamiseksi. Tällä uudella päätöksellä haluttiin laajentaa vuonna 2007 aloitettua muodollista tutkintamenettelyä, jotta voitaisiin tutkia tarkemmin aiemmin vain pintapuolisesti tarkasteltua eläkejärjestelmää.

14      Komissio totesi toimenpiteestä C 36/07 (ex NN 25/07), jonka Saksa on myöntänyt Deutsche Post AG:n hyväksi, 25.1.2012 antamassaan päätöksessä 2012/636/EU (EUVL 2012, L 289, s. 1) (jäljempänä vuoden 2012 lopullinen päätös) muun muassa, että eläkkeiden julkinen rahoittaminen on sääntöjenvastaista, sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea. Se katsoi sitä vastoin, että tietyt kantajan hyväksi tehdyt julkiset varainsiirrot olivat sisämarkkinoille soveltuvaa valtiontukea ja että niille lainoille annettuja valtiontakauksia, jotka Deutsche Bundespost oli ottanut ennen kuin se pilkottiin kolmeksi osakeyhtiöksi, oli pidettävä voimassa olevana tukena.

15      Saksan liittotasavalta nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 30.3.2012 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, joka kirjattiin asianumerolle T-143/12, vuoden 2012 lopullisen päätöksen kumoamiseksi.

16      Myös kantaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 4.4.2012 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, joka kirjattiin asianumerolle T-152/12, vuoden 2012 lopullisen päätöksen 1 ja 2 sekä 4–6 artiklan kumoamiseksi.

17      Unionin yleinen tuomioistuin kumosi 14.7.2016 antamallaan tuomiolla Saksa v. komissio (T-143/12, EU:T:2016:406) vuoden 2012 lopullisen päätöksen 1 ja 4–6 artiklan sillä perusteella, ettei komissio ollut esittänyt riittävää näyttöä kantajan saamasta edusta.

18      Edellä mainitusta 14.7.2016 annetusta tuomiosta Saksa v. komissio (T-143/12, EU:T:2016:406) ei valitettu ennen noudatettavan määräajan päättymistä. Tuomio on siis tullut lainvoimaiseksi.

19      Unionin yleinen tuomioistuin totesi 17.3.2017 antamassaan määräyksessä Deutsche Post v. komissio (T-152/12, ei julkaistu, EU:T:2017:188), että asiassa T-152/12 nostetusta kanteesta ei ollut enää syytä lausua, koska sen kohde oli sama kuin asiassa T-143/12, joka oli ratkaistu 14.7.2016 annetulla osittaisella kumoamistuomiolla Saksa v. komissio (T-143/12, EU:T:2016:406), joka oli tullut lainvoimaiseksi.

 Oikeudenkäynti ja asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

20      Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.7.2011 toimittamallaan kannekirjelmällä.

21      Komissio esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 6.10.2011 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla oikeudenkäyntiväitteen unionin yleisen tuomioistuimen 2.5.1991 annetun työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan nojalla.

22      Asian käsittelyä lykättiin asianosaisten kuulemisen jälkeen 23.7.2013 annetulla määräyksellä siihen saakka, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian C‑77/12 P, jossa oli kyse valituksesta 8.12.2011 annettuun tuomioon Deutsche Post v. komissio (T-421/07, EU:T:2011:720). Unionin tuomioistuin antoi ratkaisunsa 24.10.2013.

23      UPS:n ja UPS Deutschland Inc. & Co. OHG:n, josta on tullut United Parcel Service Deutschland Sàrl & Co. OHG, hakemus osallistua väliintulijoina asian käsittelyyn tukeakseen komission vaatimuksia hyväksyttiin 12.5.2014.

24      Asian käsittelyä lykättiin uudelleen 15.9.2014 annetulla määräyksellä asiassa T‑421/07 RENV annettavaan ratkaisuun saakka. Asiassa annettiin ratkaisu 18.9.2015, ja se johti menettelyn aloittamisesta vuonna 2007 tehdyn päätöksen kumoamiseen.

25      Asian käsittelyä jatkettiin, ja 20.11.2015 annetulla unionin yleisen tuomioistuimen määräyksellä oikeudenkäyntiväite päätettiin käsitellä yhdessä pääasiakysymyksen kanssa.

26      Komissio toimitti vastineensa 7.1.2016.

27      Kantaja toimitti vastauksensa 25.2.2016.

28      Väliintulijat toimittivat yhteisen väliintulokirjelmän 14.3.2016.

29      Komissio toimitti vastauskirjelmänsä 20.4.2016.

30      Unionin yleinen tuomioistuin pyysi 24.11.2016 päivätyllä kirjaajan kirjeellä prosessinjohtotoimena asianosaisia esittämään huomautuksensa 14.7.2016 annetun tuomion Saksa v. komissio (T-143/12, EU:T:2016:406) merkityksestä sen osalta, että lausunnon antaminen mahdollisesti raukeaa unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 131 artiklan 1 kohdan mukaisesti, erityisesti mitä tulee muodollisen tutkintamenettelyn jatkamiseen vuoden 2012 lopullisen päätöksen kumotun osan sekä kantajan oikeussuojan tarpeen säilymisen osalta.

31      Asianosaiset ja muut osapuolet ovat esittäneet huomautuksensa asetetuissa määräajoissa.

32      Unionin yleinen tuomioistuin päätti ensimmäisen jaoston ehdotuksesta siirtää asian työjärjestyksen 28 artiklan nojalla laajennetun ratkaisukokoonpanon käsiteltäväksi.

33      Unionin yleinen tuomioistuin esitti 18.12.2017 päivätyllä kirjaajan kirjeellä prosessinjohtotoimena asianosaisille kysymyksiä kirjallisen vastauksen saamiseksi istuntoa varten.

34      Asianosaiset vastasivat asetetussa määräajassa unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin.

35      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää oikeudenkäyntiväitteen

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen ja

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

36      Komissio, jota väliintulijat tukevat, vaatii

–        ensisijaisesti, että unionin yleinen tuomioistuin jättää kanteen tutkimatta

–        toissijaisesti, että se toteaa, ettei kanteesta ole enää aihetta lausua, koska kantajalla ei enää ole oikeussuojan tarvetta

–        edelleen toissijaisesti, että se hylkää kanteen perusteettomana

–        että se velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

 Tutkittavaksi ottaminen

37      Komissio vetoaa oikeudenkäyntiväitteessään siihen, että riidanalaisessa päätöksessä oli kyse yksinomaan Saksan liittotasavallan puolustautumisoikeuksien turvaamisesta tukikäsitteen ja sen osalta, olivatko kyseessä olevat toimenpiteet sisämarkkinoille soveltuvia, ja siihen ettei päätöksellä ollut itsenäisiä oikeusvaikutuksia, eikä kyseessä näin ollen ollut kannekelpoinen toimi. Samasta syystä kantajalla ei komission mukaan siis ole minkäänlaista tarvetta saada kyseistä päätöstä kumotuksi. Komissio ilmoittaa lisäksi vastustavansa päätöstä lausunnon antamisen raukeamisesta 14.7.2016 annetun tuomion Saksa v. komissio (T-143/12, EU:T:2016:406) johdosta.

38      Kantaja kiistää komission väitteet ja esittää, että oikeussuojan tarve säilyy aina siihen saakka, kunnes komissio peruuttaa riidanalaisen päätöksensä.

39      Väliintulijat tukevat komission väitteitä kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten osalta ja vastustavat nekin päätöstä lausunnon antamisen raukeamisesta14.7.2016 annetun tuomion Saksa v. komissio (T-143/12, EU:T:2016:406) johdosta. Väliintulijoiden mukaan kantajalla on vuoden 2012 lopullisen päätöksen kumoamisen johdosta intressi siihen, että komissio tekee uuden lopullisen päätöksen.

40      On huomattava, että komissio on esittänyt tutkittavaksi ottamisen edellytyksen puuttumista koskevan väitteen käsiteltävänä olevan kanteen osalta pääasiallisesti samoista syistä kuin ne, joihin se oli jo vedonnut menettelyn uudelleen aloittamisesta vuonna 2007 tehdystä päätöksestä nostetussa kanteessa. Siitä huolimatta, että unionin tuomioistuin hylkäsi sen perustelut 24.10.2013 antamassaan tuomiossa Deutsche Post v. komissio (C‑77/12 P, ei julkaistu, EU:C:2013:695), komissio on istunnossa ilmoittanut uudistavansa oikeudenkäyntiväitteensä.

41      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan säädöksiä tai päätöksiä, jotka voivat olla SEUT 263 artiklassa tarkoitetun kumoamiskanteen kohteena, ovat toimenpiteet, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi (tuomio 13.10.2011, Deutsche Post ja Saksa v. komissio, C‑463/10 P ja C‑475/10 P, EU:C:2011:656, 37 ja 38 kohta sekä tuomio 24.10.2013, Deutsche Post v. komissio (C‑77/12 P, ei julkaistu, EU:C:2013:695, 51 kohta).

42      Erityisesti silloin, kun kyse on SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun muodollisen tutkintamenettelyn uudelleen aloittamista koskevan päätöksen sitovista oikeusvaikutuksista toimenpiteeseen, jonka toimeenpano on käynnissä ja joka on katsottu uudeksi tueksi, tällainen päätös muuttaa välttämättä asianomaisen toimenpiteen ja siitä hyötyvien yritysten oikeudellista asemaa erityisesti sen toimeenpanon jatkamisen osalta. Tällaisen päätöksen tekemisen jälkeen toimenpiteen sääntöjenmukaisuutta voidaan ainakin vahvasti epäillä, minkä pitää johtaa siihen, että jäsenvaltio keskeyttää tuen maksamisen, koska SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn aloittamisen vuoksi on mahdotonta tehdä heti päätöstä, jolla tuki katsottaisiin yhteismarkkinoille soveltuvaksi ja jonka perusteella kyseisen toimenpiteen toimeenpanoa voitaisiin sääntöjenmukaisesti jatkaa. Tällaiseen päätökseen voitaisiin vedota kansallisessa tuomioistuimessa, jota on vaadittu määräämään SEUT 108 artiklan 3 kohdan viimeisen virkkeen rikkomisesta johtuvat seuraukset. Lisäksi se on omiaan johtamaan siihen, että toimenpiteen edunsaajayritykset joka tapauksessa kieltäytyvät ottamasta vastaan uusia maksuja tai varaamasta tarvittavia summia mahdollisia myöhempiä takaisinmaksuja varten. Liike-elämän toimijat ottavat suhteissaan tällaisiin tuensaajiin huomioon näiden oikeudellisen ja taloudellisen tilanteen epävarmuuden (ks. tuomio 24.10.2013, Deutsche Post v. komissio (C‑77/12 P, ei julkaistu, EU:C:2013:695, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 22.5.2015, Autoneum Germany v. komissio, T-295/14, ei julkaistu, EU:T:2015:350, 17 kohta).

43      Käsiteltävässä asiassa komissio on riidanalaisen päätöksen 80 kohdassa todennut eläkkeisiin tarkoitetut avustukset uudeksi tueksi. Se on päätöksensä 103 kohdassa maininnut useampia miljardeja käsittävän summan, joka vastaa määrää, joka kantajan olisi pitänyt maksaa eläkerahastoon vuosina 1995–2007 turvatakseen kilpailun ylläpitämisen näiden markkinoiden muiden kilpailijoiden kanssa. Lisäksi komissio muistuttaa riidanalaisen päätöksen 106 kohdassa siitä, että Saksan liittotasavalta on velvollinen keskeyttämään riidanalaiset tukitoimenpiteet.

44      Kuten edellä 42 kohdassa lainatusta oikeuskäytännöstä käy ilmi, velvollisuus keskeyttää kyseessä olevan toimenpiteen täytäntöönpano, ei ole nyt kyseessä olevan riidanalaisen päätöksen kaltaisen, muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen ainoa oikeusvaikutus. Tällaisen päätöksen vuoksi kantajaan kohdistuu riski siitä, että kansallinen tuomioistuin määrää välitoimista turvatakseen sekä kyseessä olevien osapuolten intressit että muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan päätöksen tehokkaan vaikutuksen. Tällaisessa tilanteessa kansallinen tuomioistuin voi esimerkiksi määrätä juuri siitä, että mahdollisesti myönnetyt tuet on perittävä takaisin (ks. vastaavasti tuomio 21.12.2016, komissio v. Hansestadt Lübeck, C‑524/14 P, EU:C:2016:971, 29–31 kohta).

45      Käsiteltävässä tapauksessa kantaja on istunnossa vakuuttanut varanneensa riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen sellaisten mahdollisten maksujen edellyttämät rahasummat, jotka sen olisi maksettava takaisin, mikäli asiassa tehtävä lopullinen päätös on kielteinen.

46      Kaikkien näiden seikkojen perusteella on todettava, että riidanalainen päätös oli kanteen nostamishetkellä toimi, joka oli omiaan vaikuttamaan kantajan intresseihin muuttamalla selvästi sen oikeusasemaa, ja että sen osalta täyttyvät näin ollen kaikki SEUT 263 artiklassa tarkoitetut toimen kannekelpoisuuden edellytykset.

47      Niiden komission ja väliintulijoiden lausumien osalta, joilla ne ovat pyrkineet kyseenalaistamaan kantajan oikeussuojan tarpeen, on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeussuojan tarve on olennainen ja ensimmäinen edellytys kaikille kanteille (ks. määräys 15.5.2013, Post Invest Europe v. komissio, T-413/12, ei julkaistu, EU:T:2013:246, 22 kohta). Tällä vaatimuksella varmistetaan menettelyllisesti se, että hyvän oikeudenhoidon vaatimusten mukaisesti unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi ei saateta lausuntopyyntöjä tai pelkästään teoreettisia kysymyksiä (ks. vastaavasti tuomio 19.6.2009, Socratec v. komissio, T-269/03, ei julkaistu, EU:T:2009:211, 38 kohta). Unionin tuomioistuin voi asianosaisten esittämien lausumien lisäksi tutkia viran puolesta sen, puuttuuko kantajalta kanteen nostamisen tai sen jatkamisen edellyttämä oikeussuojan tarve jonkin sellaisen kanteen nostamisen jälkeen ilmennen seikan vuoksi, joka tekee kanteesta kantajan kannalta täysin hyödyttömän, ja jättää kanteen tutkimatta tai katsoa, ettei sillä tästä syystä ole kohdetta (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 19.10.1995 tuomio Rendo ym. v. komissio, C‑19/93 P, EU:C:1995:339, 13 kohta).

48      Oikeussuojan tarpeen on oltava olemassa aina tuomioistuinratkaisun antamiseen saakka uhalla, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa, mikä edellyttää, että kanteesta voi lopputuloksensa vuoksi olla hyötyä asianosaiselle, joka on sen nostanut (tuomio 7.6.2007, Wunenburger v. komissio, C‑362/05 P, EU:C:2007:322, 42 kohta ja määräys 7.12.2011, Fellah v. neuvosto, T-255/11, ei julkaistu, EU:T:2011:718, 12 kohta).

49      Kun kyse on kumoamiskanteesta, kantajan oikeussuojan tarpeen jatkumista on arvioitava konkreettisesti ottamalla muun muassa huomioon väitetyn lainvastaisuuden seuraukset (tuomio 28.5.2013, Abdulrahim v. neuvosto ja komissio, C‑239/12 P, EU:C:2013:331, 65 kohta). Kantajan oikeussuojan tarpeen säilyminen edellyttää, että riidanalaisen toimen kumoamisella voi sellaisenaan edelleen olla oikeusvaikutuksia kantajaan (ks. määräys 15.5.2013 2013, Post Invest Europe v. komissio, T-413/12, ei julkaistu, EU:T:2013:246, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50      Käsiteltävässä asiassa on tutkittava, eikä tässä yhteydessä ole välttämättä rajoituttava vain asianosaisten esittämiin väitteisiin, onko riidanalaisella päätöksellä – jolla laajennettiin vuoden 2007 päätöksellä uudelleen aloitettua menettelyä, jotta voitaisiin ”arvioida tarkemmin”, saiko kantaja eläkkeisiin tarkoitetuista avustuksista etua vai ei – oikeusvaikutuksia kantajaan vielä vuoden 2012 lopullisen päätöksen, jolla vuonna 2007 uudelleen aloitettu menettely, sellaisena kuin se oli riidanalaisella päätöksellä laajennettuna, saatettiin päätökseen ja vielä 14.7.2016 asiassa Saksa v. komissio (T-143/12, EU:T:2016:406) annetun tuomion, jolla vuoden 2012 lopullinen päätös kumottiin, jälkeen.

51      Oikeuskäytännössä on todettu, että silloin, kun kanne nostetaan kansalliseen toimenpiteeseen kohdistettavan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätöksestä tai lopullisesta päätöksestä, jolla tällainen menettely on saatettu päätökseen ja jossa todetaan, että tutkittu kansallinen toimenpide on sisämarkkinoille soveltumaton valtiontuki, viimeksi mainittuun päätökseen kohdistetun kanteen hylkääminen johtaa muodollisen tutkintamenettelyn aloittamispäätökseen kohdistetun kanteen kohteen poistumiseen (ks. vastaavasti tuomio 13.6.2000, EPAC v. komissio, T-204/97 ja T-270/97, EU:T:2000:148, 153–159 kohta; tuomio 6.3.2002, Diputación Foral de Álava v. komissio T-168/99, EU:T:2002:60, 22–26 kohta ja tuomio 9.9.2009, Diputación Foral de Álava ym. v. komissio, T-30/01–T-32/01 ja T-86/02–T-88/02, EU:T:2009:314, 345–363 kohta).

52      Tätä oikeuskäytäntöä ei kuitenkaan voida suoraan soveltaa käsiteltävään tapaukseen, koska siinä riidanalainen päätös on erilainen ensiksikin siksi, että se on tehty 1.7.2008 annetun tuomion Deutsche Post v. komissio (T-266/02, EU:T:2008:235) – jolla unionin yleinen tuomioistuin kumosi vuoden 2002 lopullisen päätöksen – jälkeen, ja toiseksi siksi, että sillä pyritään tarkentamaan vuonna 2007 menettelyn aloittamisesta tehtyä päätöstä, joka sittemmin kumottiin 18.9.2015 annetulla tuomiolla Deutsche Post v. komissio (T‑421/07 RENV, EU:T:2015:654), ja kolmanneksi siksi, että se tehtiin ennen vuoden 2012 lopullista päätöstä, joka sekin sittemmin kumottiin 14.7.2016 annetulla tuomiolla Saksa v. komissio (T-143/12, EU:T:2016:406). On muistettava, että viimeksi mainitusta tuomiosta ei ole valitettu, eli se on tullut lainvoimaiseksi.

53      Kun otetaan huomioon, että vuoden 2012 lopullinen päätös kumottiin 14.7.2016 annetulla tuomiolla Saksa v. komissio (T-143/12, EU:T:2016:406), on kuitenkin mainittava siitä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että ellei todettu sääntöjenvastaisuus tee koko menettelyä lainvastaiseksi, menettely, jolla tähdätään kumotun lainvastaisen toimen korvaamiseen, voidaan aloittaa uudelleen juuri siitä kohdasta, jossa lainvastaisuus tapahtui. Unionin toimen kumoaminen ei siis välttämättä vaikuta valmisteleviin toimiin, eikä sellaisen toimen kumoaminen, jolla saatetaan päätökseen erilaisia vaiheita käsittävä hallinnollinen menettely, välttämättä johda riidanalaisen säädöksen tai päätöksen antamista edeltäneen menettelyn toteamiseen kokonaan pätemättömäksi, riippumatta kumoamistuomion aineellisista tai menettelyllisistä perusteluista (tuomio 7.11.2013, Italia v. komissio, C‑587/12 P, ei julkaistu, EU:C:2013:721, 12 kohta ja tuomio 6.7.2017, SNCM v. komissio, T-1/15, ei julkaistu, EU:T:2017:470, 69 kohta).

54      Tämän osalta on vielä todettava, että vaikka komissio onkin käsiteltävän asian oikeudenkäynnissä implisiittisesti myöntänyt, ettei riidanalaista päätöstä – vaikkei se olekaan poistunut unionin oikeusjärjestyksestä – voida enää käyttää perusteena muodollisen tutkintamenettelyn päätökseen saattamisesta tehtävälle uudelle päätökselle, se ei ole tähän päivään mennessä peruuttanut päätöstä. Tästä saattaisi seurata, että komissiolla on vielä tässäkin vaiheessa mahdollisuus käynnistää menettely uudelleen riidanalaisen päätöksen tekovaiheesta. Kantajaan kohdistuu tästä päätöksestä siis yhä riski komission väitteiden kohteena olleiden tukien takaisinperimisestä, kuten edellä 44 kohdassa on todettu.

55      Kun lisäksi otetaan huomioon komission aloittamien kolmen muodollisen tutkintamenettelyn kietoutuminen toisiinsa vuodesta 1999 alkaen ja unionin tuomioistuimen sekä unionin yleisen tuomioistuimen toinen toisensa jälkeen antamat ratkaisut, joissa näiden menettelyjen aloittamisesta ja päätökseen saattamisesta tehtyjä päätöksiä on käsitelty, on todettava, että SEUT 266 artiklan mukaisten velvoitteidensa nojalla komissio on velvollinen määrittämään toimenpiteet unionin tuomioistuinten jo antamien ja lainvoimaisiksi tulleiden tuomioiden eli 1.7.2008 annetun tuomion Deutsche Post v. komissio (T-266/02, EU:T:2008:235), 18.9.2015 annetun tuomion Deutsche Post v. komissio (T‑421/07 RENV, EU:T:2015:654) ja 14.7.2016 annetun tuomion Saksa v. komissio (T-143/12, EU:T:2016:406) täytäntöönpanemiseksi.

56      On totta, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimielimen, jonka toimen jokin unionin tuomioistuimista kumoaa, on sille SEUT 266 artiklassa asetettua velvollisuutta noudattaakseen määritettävä kumoamistuomioiden täytäntöön panemisen edellyttämät toimenpiteet. Sen on kuitenkin sille tässä yhteydessä kuuluvaa arviointivaltaa käyttäessään noudatettava sekä näiden tuomioiden perusteluja että sovellettavia unionin oikeussääntöjä (ks. tuomio 24.4.2017, HF v. parlamentti, T-584/16, EU:T:2017:282, 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57      SEUT 266 artiklassa velvoitetaan näet asianomainen toimielin huolehtimaan siitä, etteivät toimea, jolla on määrä korvata kumottu toimi, rasita samat sääntöjenvastaisuudet kuin ne, jotka oli havaittu kumoamistuomiossa. Näitä periaatteita on sovellettava etenkin, kun kyseessä oleva kumoamistuomio on tullut lainvoimaiseksi (tuomio 10.11.2010, OHMI v. Simões Dos Santos, T‑260/09 P, EU:T:2010:461, 70–73 kohta).

58      Tästä seuraa, että kantajalla on intressi saada riidanalainen päätös kumotuksi ja poistetuksi oikeusjärjestyksestä, sillä jos päätös kumotaan, komissio joutuu, mikäli se tekee – määrittääkseen kolmen edellä 55 kohdassa mainitun kumoamistuomion täytäntöönpanotoimenpiteet, mihin sillä on velvollisuus SEUT 266 artiklan vaatimusten mukaisesti, – uuden päätöksen muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta uudelleen, huolehtimaan siitä, etteivät uutta päätöstä rasita ne sääntöjenvastaisuudet, jotka ovat rasittaneet kaikkia tätä edeltäneitä päätöksiä.

59      Joka tapauksessa on katsottava, että kun otetaan huomioon se poikkeuksellisen monimutkainen menettelyllinen tilanne, joka johtuu siitä, että samoista tukitoimenpiteistä on olemassa useita hallinto- ja lainkäyttöpäätöksiä, kantajan tilanteessa vallitsee erityinen oikeudellinen epävarmuus, joka voidaan poistaa vain siten, että käsiteltävässä asiassa tutkitaan asiakysymys ja mahdollisesti kumotaan riidanalainen päätös, mikä korostaa kantajan oikeussuojan tarvetta kyseisen päätöksen osalta.

60      Tämän osalta on tarkennettava, että niin kauan kuin komissio katsoo, että sillä on mahdollisuus antaa uusi lopullinen päätös, kantaja ei voi ennakoida edes väliaikaisesti sen tuen määrää tai tarvittaessa niiden korkojen määrää, jotka se saattaa joutua sääntöjenvastaiseksi katsotun ajanjakson osalta maksamaan.

61      Näin on siksi, että riippuen siitä, katsooko komissio kantajan käyttöön annettujen summien kuuluvan toisistaan erillisinä joko vuonna 1999, vuonna 2007 tai vuonna 2011 aloitetun menettelyn piiriin, mahdollisesti takaisin perittävien tukien määrä saattaa vaihdella huomattavastikin, jos kyseessä olevat tuet katsotaan uusiksi tuiksi ja todetaan sisämarkkinoille soveltumattomiksi, koska Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13.7.2015 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 (EUVL 2015, L 248, s. 9) 17 artiklan 2 kohdan mukaan sääntöjenvastaista tukea koskeva ensimmäinen toimenpide, jonka komissio tai jäsenvaltio komission pyynnöstä toteuttaa, keskeyttää vanhentumisajan. Jos mahdolliset tuet katsotaan kuitenkin sisämarkkinoille soveltuviksi ja komissio voisi näin määrätä korkojen perimisestä vain sääntöjenvastaisuuden ajalta (ks. vastaavasti tuomio 12.2.2008, CELF ja ministre de la Culture et de la Communication, C-199/06, EU:C:2008:79, 55 kohta), sääntöjenvastaisuuden kesto, jonka perusteella korot pitäisi laskea, muodostuisi myös erilaiseksi sen mukaan, mistä ajankohdasta komissio aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn.

62      Edellä esitettyjen huomioiden perusteella on katsottava, että kantajalla on edelleen oikeussuojan tarve riidanalaisen päätöksen osalta siitäkin huolimatta, että vuonna 2007 menettelyn uudelleen aloittamisesta tehty päätös ja vuoden 2012 lopullinen päätös on jo kumottu.

63      Näin ollen on katsottava, että kanne täyttää tutkittavaksi ottamisen edellytykset ja että se ei menettänyt kohdettaan. Oikeudenkäyntiväite on siis hylättävä kaikilta osin, niin kuin väitteet, joilla komissio ja väliintulijat ovat tähdänneet siihen, että kantajan todettaisiin menettäneensä tarpeensa oikeussuojaan.

 Asiakysymys

64      Kantaja vetoaa kanteensa tueksi pääasiallisesti kuuteen kanneperusteeseen. Näistä viidessä ensimmäisessä on kyse komission syyllistymisestä ilmeisiin arviointivirheisiin. Kuudes kanneperuste koskee SEUT 296 artiklan 2 kohdassa vahvistetun perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä ja suhteellisuusperiaatteen, oikeusvarmuuden periaatteen sekä syrjintäkiellon periaatteen loukkaamista.

65      On muistettava, että perustelujen puuttumista tai riittämättömyyttä koskevalla kanneperusteella pyritään osoittamaan olennaisten menettelymääräysten rikkominen, minkä vuoksi se on sellaisenaan tutkittava erillään riidanalaisen päätöksen perustelujen epäasianmukaisuuden arvioinnista, joka on tehtävä päätöksen aineellisen oikeellisuuden tutkinnan yhteydessä (ks. vastaavasti tuomio 2.4.1998, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, C‑367/95 P, EU:C:1998:154, 67 kohta ja tuomio 15.12.2005, Italia v. komissio, C-66/02, EU:C:2005:768, 26 kohta).

66      Käsiteltävässä asiassa on siis tutkittava kuudes kanneperuste erityisesti siltä osin kuin se koskee SEUT 296 artiklan 2 kohdassa vahvistetun perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä ennen kuin tarvittaessa tutkitaan riidanalaisen päätöksen asiallinen lainmukaisuus, josta muissa kanneperusteissa on kyse.

67      SEUT 107 artiklan 1 kohdan mukaan, ”jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan”.

68      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimenpiteen katsominen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi tueksi edellyttää, että kaikki kyseisessä määräyksessä tarkoitetut edellytykset täyttyvät. Ensinnäkin kyseessä on oltava valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide. Toiseksi kyseisen toimenpiteen on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kolmanneksi toimenpiteellä on annettava valikoivaa etua sille, joka on toimenpiteen kohteena. Neljänneksi toimenpiteen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua (ks. tuomio 21.12.2016, komissio v. Hansestadt Lübeck, C‑524/14 P, EU:C:2016:971, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

69      Se, että toimenpide voidaan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä katsoa toistaiseksi oikeudelliselta luonteeltaan valtiontueksi, edellyttää, että perusteluvelvollisuutta noudatetaan kaikkien SEUT 107 artiklan 1 kohdassa mainittujen edellytysten osalta.

70      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklan 2 kohdassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdan c alakohdassa edellytettyjen perustelujen on näet määräydyttävä kyseisen toimen luonteen mukaisesti, ja perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, ja siten, että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden (ks. tuomio 21.12.2016, Club Hotel Loutraki ym. komissio, C‑131/15 P, EU:C:2016:989, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

71      Erityisesti sen päätöksen osalta, jolla komissio aloittaa SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun muodollisen tutkintamenettelyn, on muistettava, että asetuksen 2015/1589 4 artiklan 2 ja 4 kohdan mukaan tällainen päätös voidaan tehdä vain, jos komissio alustavan tutkinnan jälkeen toteaa, että toimenpide on katsottava uudeksi valtiontueksi ja että sen soveltuvuudesta sisämarkkinoille on epäilyjä.

72      Jottei SEUT 296 artiklan 2 kohdassa määrättyä perusteluvelvollisuutta tehtäisi tyhjäksi, seuraa edellä todetusta, että kaikissa päätöksissä, jotka komissio tekee alustavan tutkintavaiheen päätteeksi, on oltava väliaikainen arvio kyseessä olevasta valtion toimenpiteestä ja esitys – jos komissio päättää aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn – syistä, jotka ovat saaneet komission epäilemään tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille (ks. vastaavasti tuomio 22.10.2008, TV2/Danmark A/S ym. v. komissio, T-309/04, T-317/04, T-329/04 ja T-336/04, EU:T:2008:457, 138 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

73      Tällaisen alustavan tutkintavaiheen päätteeksi tehdyn päätöksen on oltava sellainen, että ne, joita asia koskee, kykenevät osallistumaan tehokkaasti muodolliseen tutkintamenettelyyn, jonka aikana niillä on mahdollisuus esittää väitteensä perusteluineen. Tätä varten päätöksen on oltava sellainen, että nämä voivat siitä saada tiedon syistä, joiden perusteella komissio on päätynyt toistaiseksi katsomaan kyseessä olevan toimenpiteen uudeksi valtiontueksi ja epäilemään sen soveltuvuutta yhteismarkkinoille (ks. vastaavasti tuomio 22.10.2008, TV2/Danmark A/S ym. v. komissio, T-309/04, T-317/04, T-329/04 ja T-336/04, EU:T:2008:457, 139 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

74      Kuudetta kanneperustetta arvioitaessa on selvitettävä erityisesti se, onko komissio riidanalaisessa päätöksessään tehnyt riittävällä tavalla selkoa syistä, joiden vuoksi se on alustavan tutkinnan jälkeen katsonut, että kyseessä oleva toimenpide voitiin toistaiseksi katsoa valtiontueksi, jopa ennen sen selvittämistä, oliko kyseinen tuki uusi ja soveltuiko se sisämarkkinoille.

75      Kantaja vetoaa pääasiallisesti siihen, että komissio on jättänyt noudattamatta sille käsiteltävässä tapauksessa kuuluvaa perusteluvelvollisuutta. Se on kantajan mukaan ensinnäkin jättänyt riidanalaisessa päätöksessä laskematta niiden vakuutusmaksujen, jotka Saksan liittotasavalta oli tosiasiallisesti maksanut kantajalle (ja joista piti vähentää summa, joka vastasi sallittujen postimaksujen korotuksia), ja niiden vakuutusmaksujen välisen erotuksen, jotka yleisen sosiaalivakuutuksen piiriin kuuluvat kantajan kilpailijat olivat maksaneet. Toiseksi komissio ei ollut yksityiskohtaisesti selittänyt sitä, minkä vuoksi se oli katsonut, että kysymys siitä, oliko kantaja maksanut vakuutusmaksut, oli merkityksetön seikka väitetyn valtiontuen määrän laskemisen kannalta. Kolmanneksi komissio ei ollut kantajan mukaan riittävästi perustellut arviointiaan sallittujen postimaksujen korotuksilla väitetysti käyttöön otetun ristisubvention olemassaolosta ottaakseen huomioon vakuutusmaksut, jotka kantaja oli maksanut. Neljänneksi komissio ei ollut selittänyt, miksi perusteena piti tätä arvioitaessa käyttää yksinomaan kustannusten soveltuvuutta sisämarkkinoille.

76      Komissio ja väliintulijat ovat kiistäneet kantajan väitteet ja niiden perustelut.

77      Ensimmäiseksi on muistettava, ettei riidanalainen päätös ole ensimmäinen päätös, jonka komissio on tehnyt muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta riidanalaisen päätöksen osalta. Kantajan eläkerahastoon maksettujen vakuutusmaksujen muodossa myönnetty tuki on näet ollut jo vuonna 1999 menettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen, vuonna 2007 menettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen sekä vuoden 2002 lopullisen päätöksen ja vuoden 2012 lopullisen päätöksen kohteena.

78      Unionin yleinen tuomioistuin kumosi 18.9.2015 antamallaan tuomiolla Deutsche Post v. komissio (T‑421/07 RENV, EU:T:2015:654) vuonna 2007 menettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen, mutta arvioi tuomiossaan vain pintapuolisesti, kuten komissio on riidanalaisen päätöksen 5 kohdassa todennut, kysymystä siitä, oliko kantaja saanut eläkkeisiin tarkoitetuista avustuksista etua, mitä oli siis vielä tarpeen tutkia tarkemmin.

79      Tämän menettelyllisesti erityisen tilanteen vuoksi on katsottava, että komissioon kohdistui riidanalaista päätöstä tehtäessä SEUT 296 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu erityinen perusteluvelvollisuus, koska sillä oli jo alun perin vuonna 1999 aloitetussa ja vuonna 2007 uudelleen aloitetussa muodollisessa tutkintamenettelyssä ollut tilaisuus tarkastella kysymystä siitä, olivatko kantajan eläkerahastoon maksetut valtionavustukset katsottava SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi.

80      Koska komissio oli katsonut riidanalaisen päätöksensä vuonna 2007 uudelleen aloitetun menettelyn laajentamisesta tehdyksi päätökseksi, se ei voinut SEUT 296 artiklan 2 kohdassa vahvistettua perusteluvelvollisuuttaan laiminlyömättä katsoa, ettei se kyennyt edes toistaiseksi vahvistamaan sitä, että jokin SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista kriteereistä täyttyi, ja ilmaista vain epäilyjä tähän riittäviä syitä esittämättä.

81      Riidanalaisen päätöksen 64–67 kohdasta käy ilmi, että komissio on tyytynyt päätöksen siinä osassa, joka koskee valtiontuen olemassaolon arviointia SEUT 107 artiklan 1 kohdan kannalta ja erityisesti yksinomaisen taloudellisen edun olemassaolon arviointia, vain tekemään selkoa vaikeuksista, joita sille olisi aiheutunut, jos sen olisi pitänyt yksilöidä taloudellisia toimijoita, joiden voitiin katsoa olevan oikeudellisesti ja tosiasiallisesti kantajan tilanteeseen verrattavassa tilanteessa. Komissio on päätöksessään tuonut esiin muun muassa sen, että koska kantajalla oli postin yleispalvelujen osalta yksinoikeus ja koska sille oli liittovaltion postilaitoksen rakenteita muutettaessa useita kertoja siirretty varoja ja myönnetty valtiontakauksia, se oli erityisessä, täysin uudessa tilanteessa.

82      Näiden seikkojen perusteella komissio katsoi, että yksinomaisen taloudellisen edun olomassaolosta ei voitu esittää näyttöä vertaamalla kantajaan kohdistuvia taloudellisia rasitteita sen kilpailijoilla oleviin taloudellisiin rasitteisiin. Se katsoi sen sijaan, että vertailu kantajan kilpailijoihin olisi asianmukaista tutkittaessa tukien soveltuvuutta sisämarkkinoille esimerkiksi siinä vaiheessa, kun arvioitaisiin tarkemmin niiden vaikutuksia kilpailuun.

83      Jäljempänä riidanalaisessa päätöksessä komissio katsoi näin tutkiessaan tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille, että kantajan maksamia vakuutusmaksuja voitiin viitearvojen perusteella verrata sen yksityisten kilpailijoiden maksamiin maksuihin. Se ei kuitenkaan mitenkään selittänyt, miksi nämä toteamukset, jotka tehtiin tutkittaessa tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille, tukivat toteamuksia, jotka tehtiin arvioitaessa valikoivan taloudellisen edun tai etenkin SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen olemassaoloa, tai miksi ne eivät olleet ristiriidassa näiden kanssa.

84      Kaikkien näiden seikkojen perusteella on katsottava, että korostamalla sitä, ettei riidanalaisessa päätöksessä ollut minkäänlaisia laskelmia, joiden perusteella kantajan vakuutusmaksuja ja sen kilpailijoiden vakuutusmaksuja olisi voitu verrata toisiinsa vaiheessa, jossa riidanalainen toimenpide todettiin SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi, vaikka tällainen vertailu oli tehty arvioitaessa kyseessä olevan tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille, kantaja on kyennyt osoittamaan perustellusti sen, että kyseessä on SEUT 296 artiklassa vahvistetun perusteluvelvollisuuden laiminlyönti.

85      Tämän osalta on muistettava, että 14.7.2016 annetun tuomion Saksa v. komissio (T-143/12, EU:T:2016:406), jolla kumottiin vuoden 2012 lopullinen päätös, jonka komissio teki vuonna 2007 uudelleen aloitetun ja riidanalaisella päätöksellä laajennetun muodollisen tutkintamenettelyn päätteeksi, 148 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on viitannut oikeuskäytäntöön, jonka mukaan komission on juuri SEUT 107 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa eli edun olemassaoloa näytettäessä osoitettava, että osittainen vapautus velvollisuudesta suorittaa vakuutusmaksuja eläkevakuutusrahastoon on entiselle perinteiselle toimijalle myönnetty taloudellinen etu suhteessa sen kilpailijoihin.

86      Kyseisen 14.7.2016 annetun tuomion Saksa v. komissio (T-143/12, EU:T:2016:406) 150 ja 151 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsonut, että vaikka komissio oli riidanalaisella päätöksellä pyrkinyt osoittamaan, että kyseessä on valikoiva taloudellinen etu, se oli tutkinut tämän kysymyksen vasta tutkiessaan tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi siis Saksan liittotasavallan väitteen, jonka mukaan komissio oli tehnyt oikeudellisen virheen aloittaessaan vertailun niihin tavanomaisiin kustannuksiin, jotka yritys joutuu maksamaan yksityisten työntekijöidensä osalta Saksan työoikeuden mukaisesti, ”vasta siinä vaiheessa, kun se tutki kyseessä olevan toimenpiteen soveltuvuutta sisämarkkinoille”.

87      Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on 14.7.2016 antamansa tuomion Saksa v. komissio (T-143/12, EU:T:2016:406) 152–154 kohdassa todennut, että komission velvollisuus osoittaa tuensaajan hyväksi koituvan valikoivan taloudellisen edun olemassaolo kohdistuu komissioon heti, kun se tutkii kysymystä siitä, kuuluuko tietty toimenpide SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.

88      Koska päätös toimenpiteen katsomisesta toistaiseksi SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi tueksi tehdään SEUT 108 artiklan 2 kohdan, luettuna yhdessä asetuksen 2015/1589 4 artiklan 2–4 kohdan kanssa, mukaisesti heti toimenpiteen alustavassa tutkinnassa ja tehtäessä päätöstä muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta, on käsiteltävässä asiassa katsottava, että kantajan saaman valikoivan taloudellisen edun olemassaoloa koskeva perusteluvelvollisuus kohdistui SEUT 107 artiklan 1 kohdan nojalla komissioon jo alustavan tutkintavaiheen päättyessä, eikä ainoastaan sen päätöksen osalta, joka tehtiin muodollisen tutkintavaiheen päätteeksi.

89      Tästä seuraa, että koska komissio ei ole SEUT 107 artiklan 1 kohdan vaatimusten edellyttämällä tavalla riittävän selvästi ja yksiselitteisesti perustellut edun olemassaoloa vaan ryhtynyt heti arvioimaan riidanalaisen tuen soveltuvuutta yhteismarkkinoille, se on katsottava alustavan tutkintavaiheen päätteeksi ja riidanalaista päätöstä tehdessään saattaneen kantajan oikeudellisesti epävarmaan tilanteeseen. Tämän komission laiminlyönti on lisäksi sellainen, etteivät unionin tuomioistuimet voi tutkia, onko riidanalaisen toimenpiteen katsominen toistaiseksi SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi tueksi tapahtunut lainmukaisesti.

90      Kuudes kanneperuste on näin ollen hyväksyttävä siltä osin kuin se koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä.

91      Koska tämän kanneperusteen tarkastelu on perusteluvelvollisuuden laiminlyönnin osalta tuonut esiin sen, että riidanalaisessa päätöksessä on virheitä, jotka liittyvät päätöksen systematiikan kannalta olennaisiin seikkoihin, päätös on kumottava olennaisten menettelymääräysten rikkomisen perusteella ilman, että olisi tarpeen tutkia, ovatko muut tässä kanneperusteessa ja muissa kanneperusteissa esitetyt väitteet perusteltuja.

 Oikeudenkäyntikulut

92      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

93      Koska komissio on hävinnyt vaatimuksensa ja koska kantaja on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, komissio on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

94      UPS ja United Parcel Service Deutschland vastaavat kumpikin omista oikeudenkäyntikuluistaan työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Oikeudenkäyntiväite hylätään.

2)      SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun muodollisen tutkintamenettelyn laajentamisesta Saksan liittotasavallan Deutsche Postille myöntämän valtiontuen C 36/07 (ex NN 25/07) osalta 10.5.2011 tehty Euroopan komission päätös C(2011) 3081 lopullinen kumotaan.

3)      Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Deutsche Posti AG:n oikeudenkäyntikulut.

4)      UPS Europe SPRL/BVBA ja United Parcel Service Deutschland Sàrl & Co. OHG vastaavat kukin oikeudenkäyntikuluistaan.

Pelikánová

Valančius

Nihoul

Svenningsen

 

      Öberg

Julistettiin Luxemburgissa 10 päivänä huhtikuuta 2019.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: saksa.