JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
HENRIK SAUGMANDSGAARD ØE
18 päivänä maaliskuuta 2021 (1)
Asia C‑8/20
L.R.
vastaan
Saksan liittotasavalta
(Ennakkoratkaisupyyntö – Schleswig-Holsteinisches Verwaltungsgericht (Schleswig-Holsteinin hallintotuomioistuin, Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue – Turvapaikkapolitiikka – Direktiivi 2013/32/EU – Kansainvälistä suojelua koskeva hakemus – 33 artiklan 2 kohdan d alakohta – Tutkimatta jättäminen siinä tapauksessa, että aiemmasta hakemuksesta on tehty lainvoimainen päätös – Norjan tekemä lainvoimainen päätös – 2 artiklan q alakohta – Käsite ”myöhempi hakemus” – Asetus (EU) N:o 604/2013 – 19 artiklan 3 kohta – Kansainvälistä suojelua koskeva hakemus, joka on esitetty sen jälkeen, kun hakija on poistettu maasta alkuperämaahansa
1. Tämä kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen liittyvä ennakkoratkaisupyyntö koskee direktiivin 2013/32/EU 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa säädetyn tutkimatta jättämisen perusteen tulkintaa.(2) Tämä peruste koskee ”myöhempää hakemusta”,(3) johon liittyen ei ole ilmennyt tai johon liittyen hakija ei ole esittänyt uusia tosiseikkoja tai perusteita, jotka liittyvät sen selvittämiseen, voidaanko hakijaa pitää tällaista suojelua saavana henkilönä.
2. Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain Iranin kansalainen L.R. ja Saksan liittotasavalta ja joka koskee sen Bundesamt für Migration und Flüchtlinge – Außenstelle Boostedtin (liittovaltion maahanmuutto- ja pakolaisvirasto, Boostedtin toimipaikka, Saksa) (jäljempänä virasto) tekemän päätöksen laillisuutta, jolla asianomaisen henkilön kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty tutkimatta. Tämä päätös perustui siihen tosiseikkaan, että L.R oli useita vuosia aikaisemmin esittänyt Norjan kuningaskunnalle ensimmäisen hakemuksen, johon oli annettu kielteinen lainvoimainen päätös.
3. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämällä kysymyksellä, sellaisena kuin kyseinen tuomioistuin on sen muotoillut, pyritään saamaan selvennyksiä Norjan kuningaskunnan osallistumisesta yhteiseen eurooppalaiseen turvapaikkajärjestelmään lähinnä sen selvittämiseksi, voidaanko kyseisen kolmannen valtion kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen johdosta tekemää kielteistä lainvoimaista päätöstä käsitellä ikään kuin sen olisi tehnyt ”jäsenvaltio” ja sallia viraston todeta saman hakijan ”myöhemmän hakemuksen” tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttuvan direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetulla tavalla.
4. Katson kuitenkin, että ennen kuin tähän kysymykseen voidaan vastata, on selvitettävä, onko Dublin III ‑asetuksen soveltamisen yhteydessä se seikka, että hakija on palannut alkuperävaltioonsa ensimmäisen ja toisen hakemuksensa välillä, yksinään esteenä viimeksi mainitun luokittelulle ”myöhemmäksi hakemukseksi”.
5. Tarkasteluni lopuksi ehdotan, että unionin tuomioistuin toteaa, että koska Norjan kuningaskunta on poistanut L.R:n maasta tämän alkuperävaltioon tämän ensimmäisen hakemuksen tutkinnan päätteeksi, pääasiassa kyseessä olevaa hakemusta on käsiteltävä uutena hakemuksena. Toissijaisesti siltä varalta, että unionin tuomioistuin ei yhtyisi tähän ehdotukseen, ilmoitan syyt, joiden vuoksi katson, ettei se seikka, että päätöksen on tehnyt toinen jäsenvaltio tai kuten käsiteltävässä asiassa Norjan kuningaskunta estä jäsenvaltiota, jolle hakemus esitetään, jättämästä sitä tutkimatta ”myöhempänä hakemuksena”.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Euroopan unionin, Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välinen sopimus
6. Euroopan [unionin], Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välinen sopimus niistä perusteista ja menettelyistä, joilla ratkaistaan jäsenvaltiossa tai Islannissa tai Norjassa jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio (EYVL 2001, L 93, s. 40; jäljempänä unionin, Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välinen sopimus), hyväksyttiin Euroopan unionin puolesta päätöksellä 2001/258/EY.(4)
7. Tämän sopimuksen 1 artiklassa määrätään seuraavaa:
”1. Islanti ja Norja panevat täytäntöön Dublinin yleissopimuksen ne määräykset, jotka on lueteltu tämän sopimuksen liitteen 1 osassa, sekä Dublinin yleissopimuksen 18 artiklan nojalla asetetun komitean päätökset, jotka on lueteltu tämän mainitun liitteen 2 osassa, ja niitä sovelletaan näiden maiden keskinäisissä suhteissa sekä niiden suhteissa jäsenvaltioihin, jollei 4 kohdasta muuta johdu.
2. Jäsenvaltiot soveltavat 1 kohdassa tarkoitettuja määräyksiä suhteissaan Islantiin ja Norjaan, jollei 4 kohdasta muuta johdu.
– –
4. Edellä 1 ja 2 kohtaa sovellettaessa liitteessä mainituissa määräyksissä olevilla viittauksilla ’jäsenvaltioihin’ tarkoitetaan myös Islantia ja Norjaa.
– –”
8. Mainitun sopimuksen liitteessä ei mainita direktiiviä 2011/95/EU(5) eikä direktiiviä 2013/32.
B Unionin oikeus
1. Dublin III‑asetus
9. Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltio, joka on tämän asetuksen perusteella vastuussa hakemuksen käsittelystä, on velvollinen:
– –
d) ottamaan 23, 24, 25 ja 29 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti takaisin kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön, jonka hakemus on hylätty ja joka on jättänyt hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa tai joka oleskelee ilman oleskelulupaa toisessa jäsenvaltiossa.”
10. Tämän asetuksen 19 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Edellä 18 artiklan 1 kohdan c ja d alakohdassa yksilöidyt velvollisuudet lakkaavat olemasta voimassa, kun hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio voi silloin, kun sitä pyydetään ottamaan takaisin hakija tai muu 18 artiklan 1 kohdan c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö, osoittaa, että asianomainen henkilö on poistunut jäsenvaltioiden alueelta hakemuksen peruuttamisen tai hylkäämisen jälkeen tehdyn palauttamispäätöksen tai annetun maastapoistamismääräyksen nojalla.
Toimeenpannun maastapoistamisen jälkeen jätettyä hakemusta pidetään uutena hakemuksena, jonka osalta aloitetaan uusi menettely sen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi.”
2. Direktiivi 2013/32
11. Direktiivin 2013/32 johdanto-osan 13 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:
”Kansainvälisen suojelun myöntämistä ja poistamista koskevissa menettelyissä sovellettavien sääntöjen keskinäisen lähentämisen pitäisi osaltaan rajoittaa kansainvälistä suojelua hakevien edelleen liikkumista jäsenvaltioiden välillä, jos tällainen liikkuminen johtuu lainsäädännöllisistä eroavuuksista, ja luoda yhtäläiset edellytykset direktiivin [2011/95] soveltamiselle jäsenvaltioissa.”
12. Tämän direktiivin johdanto-osan 36 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Jos hakija tekee myöhemmän hakemuksen esittämättä uusia todisteita tai perusteluja, olisi kohtuutonta velvoittaa jäsenvaltioita suorittamaan kokonaan uusi tutkinta. Jäsenvaltioiden olisi voitava tällöin res judicata ‑periaatteen mukaisesti hylätä hakemus tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttuessa.”
13. Mainitun direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
– –
q) ’myöhemmällä hakemuksella’ kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, joka tehdään sen jälkeen, kun aiemmasta hakemuksesta on tehty lainvoimainen päätös, mukaan lukien tapaukset, joissa hakija on nimenomaisesti peruuttanut hakemuksensa, ja tapaukset, joissa määrittävä viranomainen on hylännyt hakemuksen, joka on implisiittisesti peruutettu 28 artiklan 1 kohdan mukaisesti.”
14. Tämän saman direktiivin 33 artiklan, jonka otsikko on ”Hakemukset, joilta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”2. Jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset ainoastaan, jos:
– –
d) hakemus on myöhempi hakemus, johon liittyen ei ole ilmennyt tai johon liittyen hakija ei ole esittänyt uusia tosiseikkoja tai perusteita, jotka liittyvät sen selvittämiseen, voidaanko hakijaa pitää direktiivin [2011/95] nojalla kansainvälistä suojelua saavana henkilönä;
– –”
15. Direktiivin 2013/32 40 artiklassa, jonka otsikko on ”Myöhempi hakemus”, säädetään seuraavaa:
”1. Jos jäsenvaltiossa kansainvälistä suojelua hakenut henkilö antaa lisäselvityksiä tai tekee myöhemmän hakemuksen samassa jäsenvaltiossa, tämän jäsenvaltion on tutkittava nämä lisäselvitykset tai myöhemmän hakemuksen aineisto edellisen hakemuksen tutkinnan tai hakemuksen perusteella annettua päätöstä koskevan uudelleentarkastelun tai muutoksenhaun yhteydessä edellyttäen, että toimivaltaiset viranomaiset voivat tällöin ottaa huomioon kaikki lisäselvityksiin tai myöhempään hakemukseen liittyvät tosiseikat ja harkita niitä.
2. Jotta voidaan tehdä päätös 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetun kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ottamisesta tutkittavaksi, kansainvälistä suojelua koskeva myöhempi hakemus tutkitaan ensin alustavasti sen toteamiseksi, onko ilmennyt tai onko hakija esittänyt uusia seikkoja tai perusteita, jotka liittyvät sen selvittämiseen, voidaanko hakijaa pitää direktiivin [2011/95] nojalla kansainvälistä suojelua saavana henkilönä.
– –
5. Jos myöhemmän hakemuksen tutkintaa ei jatketa tämän artiklan nojalla, kyseiseltä hakemukselta on katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisesti.
– –
7. Jos henkilö, josta tehty siirtopäätös on pantava täytäntöön [Dublin III ‑asetuksen] mukaisesti, antaa lisäselvityksiä tai tekee myöhemmän hakemuksen siirtävässä jäsenvaltiossa, mainitussa asetuksessa määritellyn vastuussa olevan jäsenvaltion on tutkittava kyseiset lisäselvitykset tai myöhemmät hakemukset tämän direktiivin mukaisesti.”
C Saksan oikeus
16. Asylgesetzin (turvapaikkalaki), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa kyseessä oleviin tosiseikkoihin (jäljempänä AsylG), 29 §:n, jonka otsikko on ”Hakemukset, jotka on jätettävä tutkimatta”, sanamuoto on seuraava:
”(1) Turvapaikkahakemus jätetään tutkimatta, jos
– –
5. uutta turvapaikkamenettelyä ei 71 §:ssä tarkoitetun myöhemmän hakemuksen tai 71 a §:ssä tarkoitetun toisen hakemuksen tapauksessa ole toteutettava. – –”
17. AsylG:n 71 a §:ssä, jonka otsikko on ”Toinen hakemus”, säädetään seuraavaa:
”(1) Jos ulkomaalainen tekee sen jälkeen, kun turvallisessa kolmannessa valtiossa (26 a §), johon sovelletaan turvapaikkamenettelyn toteuttamista koskevasta toimivallasta annettuja Euroopan [unionin] oikeussääntöjä tai jonka kanssa Saksan liittotasavalta on tehnyt tätä koskevan kansainvälisen sopimuksen, käyty ja hakemuksen hylkäämiseen johtanut turvapaikkamenettely on päättynyt, Saksassa turvapaikkahakemuksen (toinen hakemus), uusi turvapaikkamenettely on mahdollinen vain, jos Saksan liittotasavalta on vastuussa turvapaikkamenettelyn toteuttamisesta ja jos Verwaltungsverfahrensgesetzin [(hallintomenettelylaki)] 51 §:n 1–3 momentissa tarkoitetut edellytykset täyttyvät, minkä tutkiminen kuuluu [viraston] tehtäviin. – –”
18. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen antamien tietojen mukaan toista turvapaikkahakemusta koskevassa tapauksessa hallintomenettelylain 51 §:n 1 momentissa edellytetään vakuuttavia seikkoja, jotka eivät ensi katsomalta ole kaikilta perustelluilta katsantokannoilta soveltumattomia vaaditun oikeuden myöntämisen perusteeksi.
II Pääasia, ennakkoratkaisukysymys ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa
19. Iranin kansalainen L.R. esitti 22.12.2014 virastolle kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen.
20. Hakemuksen tutkinnan aikana ilmeni, että L.R. oli aiemmin hakenut turvapaikkaa Norjassa. Saksan liittotasavalta pyysi näin ollen Norjan kuningaskuntaa ottamaan vastaan L.R:n Dublin III ‑asetuksesta johtuvien ja kyseisessä kolmannessa valtiossa sovellettavien velvoitteiden mukaisesti.
21. Norjan kuningaskunta kieltäytyi suostumasta tähän pyyntöön 26.2.2015 päivätyllä kirjeellä sillä perusteella, että sen vastuu oli lakannut kyseisen asetuksen 19 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Virastolle antamassaan vastauksessa Norjan kuningaskunta täsmensi, että L.R. oli esittänyt 1.10.2008 Norjan toimivaltaiselle viranomaiselle kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jonka tämä oli hylännyt 15.6.2009, ja että L.R. oli siirretty 19.6.2013 Iranin viranomaisille.
22. Viraston suorittaman tutkintamenettelyn aikana L.R. ilmoitti lähteneensä Iranista 18 kuukautta ennen hakemuksensa jättämistä Saksassa ja eläneensä viimeistä kolmea kuukautta lukuun ottamatta Irakissa ennen saapumistaan Saksan alueelle.
23. Virasto jätti L.R:n kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta 13.3.2017 tekemällään päätöksellä AsylG:n 29 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaisesti. Virasto katsoi, että kyseessä oli AsylG:n 71 a §:ssä tarkoitettu toinen hakemus ja että hallintomenettelylain 51 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset uuden turvapaikkamenettelyn oikeuttamiseksi eivät täyttyneet, koska L.R:n hakemuksensa tueksi esittämät tosiseikat eivät vaikuttaneet kokonaisuutena arvioiden uskottavilta.
24. L.R. nosti kyseisestä päätöksestä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa kanteen. Hän vaatii pääasiallisesti pakolaisaseman myöntämistä ja toissijaisesti toissijaista suojelua.(6) Hän vaatii edelleen toissijaisesti Saksan oikeuden mukaisen maasta poistamista koskevan kiellon asettamista.
25. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että ratkaisun antamiseksi sen käsiteltävänä olevassa asiassa sen on tiedettävä, voidaanko kansainvälistä suojelua koskeva hakemus luokitella direktiivissä 2013/32 tarkoitetuksi ”myöhemmäksi hakemukseksi”, jos asianomaisen henkilön aiemman hakemuksen hylkäämiseen lainvoimaisella päätöksellä johtanutta menettelyä ei ole käyty toisessa unionin jäsenvaltiossa vaan Norjassa.
26. Tässä yhteydessä se toteaa ensiksi katsovansa, että kyseisen direktiivin 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettu tutkimatta jättämisen peruste voi yhtä lailla tulla sovellettavaksi, jos kyseinen menettely on käyty samassa jäsenvaltiossa kuin jos se on käyty toisessa jäsenvaltiossa. Se seikka, että hakija saatuaan kielteisen lainvoimaisen päätöksen aiempaan hakemukseensa ensimmäisessä jäsenvaltiossa vaatii uudestaan kansainvälistä suojelua muussa kuin viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa, ei ole esteenä sille, että hänen hakemuksensa voidaan jättää tutkimatta ”myöhempänä hakemuksena”.
27. Toiseksi tämä tuomioistuin myöntää, että kyseisen säännöksen sanamuodosta, luettuna yhdessä direktiivin 2013/32 2 artiklan b, e ja q alakohdan kanssa, ilmenee, että käsite ”myöhempi hakemus” edellyttää, että ”lainvoimainen päätös”, jolla saman hakijan aiempi hakemus on hylätty, on tehty jossakin jäsenvaltiossa, ei kolmannessa valtiossa. Se kallistuu kuitenkin siihen suuntaan, että kyseistä direktiiviä on tulkittava laajemmin Norjan kuningaskunnan osallistumista yhteiseen eurooppalaiseen turvapaikkajärjestelmään koskevassa asiayhteydessä, sellaisena kuin se ilmenee unionin, Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välisestä sopimuksesta.
28. Tässä tilanteessa Schleswig-Holsteinisches Verwaltungsgericht (Schleswig-Holsteinin hallintotuomioistuin, Saksa) on 30.12.2019 tehdyllä päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 9.1.2020, päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko [direktiivin 2013/32] 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan ja 2 artiklan q alakohdan kanssa sopusoinnussa sellainen kansallinen säännöstö, jonka mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta myöhempänä hakemuksena, jos ensimmäistä, turvapaikkahakemuksen hylkäämiseen johtanutta turvapaikkamenettelyä ei ole käyty missään Euroopan unionin jäsenvaltiossa vaan Norjassa?”
29. Saksan liittotasavalta ja Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia unionin tuomioistuimelle. Istunto, johon komissio ja Saksan hallitus osallistuivat, pidettiin 3.12.2020.
III Asian tarkastelu
30. Kuten olen todennut tämän ratkaisuehdotuksen johdannossa, pääasian erityispiirteenä on mielestäni se, että L.R. on maastapoistamistoimenpiteiden vuoksi poistunut Norjan alueelta häneen kohdistuneen ensimmäisen turvapaikkamenettelyn jälkeen ja että hän on palannut alkuperämaahansa ennen toisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämistä Saksassa.
31. Päinvastoin kuin Saksan hallitus on antanut ymmärtää vastauksena unionin tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen, sillä seikalla, että L.R. on poistettu maasta ensimmäisen ja toisen hakemuksensa välillä, on merkittäviä seurauksia myöhemmän hakemuksen käsitteen tulkinnan kannalta. Selitän niitä tämän ratkaisuehdotuksen A jaksossa. Tulen toteamaan, että Dublin III ‑asetuksen nojalla sellaisten L.R:n kaltaisten kolmansien maiden kansalaisten esittämät hakemukset, jotka vaativat uudestaan kansainvälistä suojelua sen jälkeen, kun heidät on poistettu maasta alkuperämaahansa, eivät mielestäni kuulu kyseisen käsitteen soveltamisalaan. Niinpä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa asiassa asianomaisen henkilön hakemusta ei voida aivan yksinkertaisesti jättää tutkimatta direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla.
32. Toissijaisesti (B jakso) aion tarkastella sen premissin perusteltavuutta, josta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lähtee ennakkoratkaisupyynnössään ja jonka mukaan kyseinen säännös ei ole esteenä sille, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen luokittelisi ”myöhemmäksi hakemukseksi” muu kuin aikaisemman kielteisen lainvoimaisen päätöksen tehnyt jäsenvaltio, jos sen kansallinen oikeus tämän mahdollistaa. Tulen esittämään, että mainitussa säännöksessä säädettyä tutkimatta jättämisen perustetta voidaan soveltaa paitsi silloin, kun peräkkäisiä hakemuksia jätetään samassa jäsenvaltiossa, myös edelleen liikkumisen tapauksissa, kun jäsenvaltiosta, jossa hakija jättää toisen hakemuksen, tulee hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio.
33. Lopuksi esitän joitakin huomautuksia Norjan kuningaskunnan erityisestä tilanteesta kolmantena valtiona, johon ei sovelleta direktiiviä 2013/32 eikä direktiiviä 2011/95 mutta johon sovelletaan Dublin III ‑asetuksen säännöksiä (C jakso).
A Direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan sovellettavuus tapauksessa, jossa hakija on poistettu maasta alkuperämaahansa ennen kansainvälisen suojelun vaatimista uudelleen
34. Heti alkuun on mielestäni hyödyllistä täsmentää, että vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on muodollisesti rajoittanut kysymyksensä koskemaan direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan tulkintaa, luettuna yhdessä direktiivin 2 artiklan q alakohdan kanssa, tämä ei estä unionin tuomioistuinta esittämästä sille kaikkia unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä kansallisen tuomioistuimen arvioidessa käsiteltävänään olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kyseinen tuomioistuin viitannut niihin kysymyksissään.(7)
35. Tässä tapauksessa ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevassa päätöksessä esitetyt seikat osoittavat mielestäni nimenomaan, että kun otetaan huomioon pääasian kohde, on hyödyllisen vastauksen antamiseksi ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle tulkittava myös muita unionin oikeuden säännöksiä eli Dublin III ‑asetuksen säännöksiä.
36. Tässä yhteydessä muistutan, että – kuten tämän asetuksen 3 artiklan 1 kohdan toisesta virkkeestä ilmenee – asetus perustuu logiikkaan, jonka mukaan on olemassa yksi ainoa jäsenvaltio, joka on vastuussa kunkin kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön tekemän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä. Mainitun asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio on velvollinen ottamaan takaisin hakijan, jos hän hakemuksensa hylkäämisen jälkeen jättää hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa.
37. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 21 kohdasta ilmenee, pääasia koskee hyvin erityistä tilannetta, jossa tällainen takaisin ottaminen ei ole mahdollista, sillä L.R:n aiemman hakemuksen arvioineen valtion (tässä tapauksessa Norjan kuningaskunta) vastuu on lakannut. Osapuolten kesken on kiistatonta, että viimeksi mainitun velvollisuudet L.R:n suhteen ovat lakanneet tämän saman asetuksen 19 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla. Tämä säännös koskee tapausta, jossa hakija on poistunut hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion alueelta hakemuksen peruuttamisen tai hylkäämisen jälkeen tehdyn palauttamispäätöksen tai annetun maastapoistamismääräyksen nojalla.
38. Tässä tapauksessa Dublin III ‑asetuksen 19 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa kuitenkin säädetään, että hakijan toimeenpannun maastapoistamisensa jälkeen jättämää hakemusta on pidettävä uutena hakemuksena, jonka osalta aloitetaan uusi menettely sen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämiseksi.
39. Onko tästä pääteltävä, että kun otetaan huomioon L.R:ään kohdistunut maastapoistaminen, pääasiassa kyseessä olevaa hakemusta on – päinvastoin kuin Saksan hallitus on antanut ymmärtää vastauksena unionin tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen – pidettävä ”uutena hakemuksena” ilman, että Saksan liittotasavallan olisi mahdollista luokitella se ”myöhemmäksi hakemukseksi” ja jättää se tutkimatta direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla?
40. Mielestäni on.
41. Tässä yhteydessä täsmennän, että hakemus, joka on esitetty sen jälkeen, kun hakija on poistettu maasta alkuperämaahansa, ei kuulu kyseisen asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdan eikä niiden siinä mainittujen säännösten soveltamisalaan, jotka liittyvät hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion suorittamaan ”takaisin ottamiseen”. Näin ollen mielestäni on oikeudellisella tasolla erotettava tällainen hakemus edelleen liikkumisen yhteydessä esitetyistä hakemuksista (toisin sanoen, kun hakija liikkuu jäsenvaltiosta toiseen poistumatta unionin alueelta), joita kyseiset säännökset koskevat ja jotka voidaan, kuten tulen selittämään tässä ratkaisuehdotuksessa, jättää tutkimatta ”myöhempinä hakemuksina” tietyin edellytyksin.(8)
42. Tämän asetuksen ja direktiivin 2013/32 tarkoitus ei mielestäni edellytä tämän direktiivin 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan muunlaista tulkintaa kuin mitä ehdotan mainitun asetuksen 19 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan valossa.
43. Tässä yhteydessä korostan, että lainsäätäjä halusi antamalla Dublin III ‑asetuksen erityisesti nopeuttaa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyä takaamalla hakijoille heidän hakemustensa tutkinnan sisällöllisesti yhdessä ainoassa jäsenvaltiossa, joka on selkeästi määritetty, minkä avulla olisi mahdollista välttää forum shopping(9) ja järjestelmän tukkeutuminen sen vuoksi, että jäsenvaltioilla olisi velvollisuus käsitellä useita saman hakijan tekemiä hakemuksia.(10)
44. Tällaiset tavoitteet käyvät myös ilmi direktiivin 2013/32 johdanto-osan 13 perustelukappaleesta.
45. Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa, ja kuten olen jo todennut tämän ratkaisuehdotuksen 41 kohdassa, kyse ei ole edelleen liikkumisesta yhdestä jäsenvaltiosta (tai kolmannesta valtiosta, joka osallistuu kyseiseen asetukseen) toiseen vaan kolmannen maan kansalaisesta, joka jättää toistamiseen alkuperämaansa.
46. Kyseinen kansalainen on myöskin tilanteessa, joka ei itse asiassa eroa ensimmäisen hakemuksen esittäneen hakijan tilanteesta.(11) Tarkemmin sanoen L.R:n kansainvälistä suojelua koskevan toisen hakemuksen jättämisajankohtana ei enää ollut hänen hakemuksensa käsittelystä vastuussa olevaa jäsenvaltiota. Se seikka, että Saksan liittotasavalta olisi velvollinen suorittamaan kyseisen toisen hakemuksen tutkinnan kaikilta osin, ei siis aiheuta millään tavalla haittaa mainitun asetuksen tavoitteen toteuttamiselle, joka on hakemusten keskittäminen sen estämiseksi, että asianomainen henkilö jättää useita hakemuksia muissa jäsenvaltioissa, vaikka hänen osaltaan on jo olemassa hakemuksen käsittelystä vastaava jäsenvaltio.
47. Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohtaa, luettuna yhdessä sen 2 kohdan q alakohdan kanssa, on mielestäni tulkittava siten, että L.R:n pääasiassa kyseessä olevissa olosuhteissa jättämän kaltaista kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta ei voida jättää tutkimatta ”myöhempänä hakemuksena”. Tämä ratkaisu on välttämätön Dublin III ‑asetuksen 19 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan nojalla, josta seuraa, että sellaisten kansalaisten jättämät hakemukset, jotka ovat jo olleet turvapaikkamenettelyn kohteena, jonka päätteeksi on tehty kielteinen lainvoimainen päätös, ja jotka on sillä välin poistettu maasta alkuperämaihinsa, eivät voi kuulua kyseisen käsitteen alaan.(12)
48. Seuraavassa jaksossa, jonka esitän toissijaisesti siltä varalta, että unionin tuomioistuin katsoisi päinvastoin kuin ehdotan, että kyseinen säännös ei ole merkityksellinen käsiteltävään asiaan annettavan ratkaisun kannalta tai että sitä on tulkittava niin, että sillä, että L.R. on poistettu maasta ennen hänen hakemuksensa jättämistä, ei ole vaikutusta sen luokitteluun ”myöhemmäksi hakemukseksi”, tulen tarkastelemaan sen premissin perusteltavuutta, josta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lähtee ennakkoratkaisupyynnössään ja jonka mukaan jäsenvaltion on mahdollista, mikäli sen kansallinen oikeus tämän sallii, jättää tutkimatta ”myöhempinä hakemuksina” sille osoitetut kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset yhtä lailla sen jälkeen, kun toinen jäsenvaltio on tehnyt hakijan aiempaa hakemusta koskevan kielteisen lainvoimaisen päätöksen, kuin silloin, kun se on itse tehnyt tällaisen päätöksen.
B Toissijaisesti direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan sovellettavuus siinä tapauksessa, että hakija vaatii kansainvälistä suojelua muussa kuin aiemman kielteisen lainvoimaisen päätöksen tehneessä jäsenvaltiossa
49. Muistutan, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdassa luetellaan tyhjentävästi tilanteet, joissa jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset.(13) Kyseisessä säännöksessä olevan luettelon tyhjentävä luonne perustuu sekä kyseisen artiklan sanamuotoon(14) että sen tarkoitukseen, jona on nimenomaan – kuten unionin tuomioistuin on jo todennut – keventää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion velvollisuutta siten, että siinä määritellään tapaukset, joissa hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten katsotaan puuttuvan.(15)
50. Tässä yhteydessä huomautan, että mainitussa säännöksessä tehdään ero niiden tapausten, joissa aikaisempi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on hylätty lainvoimaisella päätöksellä (direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohta, luettuna yhdessä sen 2 artiklan q alakohdan kanssa), ja niiden tapausten, joissa kansainvälistä suojelua on jo myönnetty (kyseisen direktiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohta), välillä.
51. Tässä viimeksi mainitussa säännöksessä viitataan nimenomaisesti tilanteeseen, jossa ”toinen jäsenvaltio”(16) vastaa myöntävästi asianomaisen henkilön ensimmäiseen hakemukseen.(17) Direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa ja sen 2 artiklan q alakohdassa, joka koskee myöhemmän hakemuksen käsitteen määritelmää, ei sitä vastoin täsmennetä, onko siinä tapauksessa, että asianomaisen henkilön aiempaa hakemusta koskeva lainvoimainen päätös on kielteinen, sen systemaattisesti oltava sen saman jäsenvaltion tekemä, jolle myöhempi hakemus osoitetaan, vai voiko se päinvastoin olla toisen jäsenvaltion tekemä.(18)
52. Kuten olen todennut tämän ratkaisuehdotuksen 48 kohdassa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lähtee premissistä, jonka mukaan myöhemmän hakemuksen käsitettä voidaan soveltaa yhtä lailla kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen, joka on esitetty jossain toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä, joka on tehnyt aiemman kielteisen lainvoimaisen päätöksen, kuin samalle jäsenvaltiolle osoitettuun hakemukseen.
53. Saksan liittotasavalta ja Saksan hallitus yhtyvät tähän analyysiin. Komissio katsoo päinvastoin, että direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa säädettyä tutkimatta jättämisen perustetta voidaan soveltaa ainoastaan viimeksi mainitussa tapauksessa.
54. Esitän jäljempänä syyt, joiden vuoksi katson, että sen jälkeen, kun kielteinen lainvoimainen päätös aiemmasta hakemuksesta on tehty, saman hakijan missä tahansa jäsenvaltiossa esittämää hakemusta voidaan pitää ”myöhempänä hakemuksena”.(19) Aluksi on mielestäni hyödyllistä tehdä joitakin huomautuksia Dublin III ‑asetuksessa säädetystä ”takaisinottamista” koskevasta menettelystä sen asiayhteyden selventämiseksi, jossa jäsenvaltio, joka ei ole aiemman kielteisen lainvoimaisen päätöksen tehnyt jäsenvaltio, voi mahdollisesti joutua ottamaan kantaa tällaisen hakemuksen tutkittavaksi ottamiseen.
1. Huomautuksia Dublin III‑asetuksen takaisinottomenettelystä
55. Kuten olen jo todennut tämän ratkaisuehdotuksen 36 kohdassa, takaisinottomenettelyllä pyritään Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdan yhteydessä erityisesti välttämään se, että kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelisi jokin toinen jäsenvaltio kuin se, joka on tehnyt kyseisen kansalaisen aiempaa hakemusta koskevan kielteisen lainvoimaisen päätöksen.(20)
56. Tarkemmin sanoen silloin, kun henkilö kuuluu tämän säännöksen piiriin, jäsenvaltio, jolle hakemus on jätetty (josta käytän selvyyden vuoksi nimitystä ”jäsenvaltio B”), voi vaatia kielteisen lainvoimaisen päätöksen tehnyttä jäsenvaltiota (toisin sanoen ”hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio” tai ”jäsenvaltio A”) ottamaan asianomaisen henkilön takaisin.(21)
57. Sen jälkeen, kun jäsenvaltio A on suostunut pyyntöön, jäsenvaltio B ilmoittaa asianomaiselle henkilölle häntä koskevasta siirtopäätöksestä ja mahdollisesti päätöksestä olla käsittelemättä hänen kansainvälistä suojelua koskevaa hakemustaan.(22) Se tekee toisin sanoen siirtopäätöksen ja päätöksen olla käsittelemättä hakemusta.
58. Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään selvästi erottanut siirtopäätökset ja päätökset olla käsittelemättä hakemusta direktiivin 2013/32 mukaisesti tehdyistä tutkimatta jättämistä koskevista päätöksistä. Se on erityisesti todennut, että tämän direktiivin 33 artiklan 1 kohdan sanamuodosta, erityisesti sanojen ”niiden tapausten lisäksi, joissa hakemusta ei [Dublin III ‑asetuksen] mukaisesti tutkita”, sekä tällä säännöksellä tavoitellusta menettelyllisestä ekonomiasta seuraa, että tämän direktiivin 33 artiklan 2 kohdassa luetelluissa tilanteissa se mahdollistaa sen, että jäsenvaltiot voivat jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta ilman, että niiden täytyisi ensisijaisesti turvautua tässä asetuksessa säädettyihin vastaanotto- tai takaisinottomenettelyihin tai että ne voisivat näin tehdä.(23)
59. Tästä seuraa, että kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen ei voi samalla kertaa kohdistua päätös siirtää henkilö ja olla käsittelemättä hakemusta sekä päätös hakemuksen tutkimatta jättämisestä.
60. Tämän päätelmän vahvistaa direktiivin 2013/32 40 artiklan 7 kohta, jossa säädetään, että henkilön, josta tehty siirtopäätös on pantava täytäntöön, myöhemmät hakemukset on hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion (toisin sanoen jäsenvaltio A) tutkittava, joten ei tule kysymykseen, että muu kuin tämä jäsenvaltio (toisin sanoen jäsenvaltio B) lausuisi niiden mahdollisesta tutkimatta jättämisestä.(24)
61. Tässä yhteydessä komissio väittää, että kaikkiin hakemuksiin, jotka esitetään muulle kuin sille jäsenvaltiolle, joka on tehnyt hakijan aiempaa hakemusta koskevan kielteisen lainvoimaisen päätöksen, on Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti sovellettava ensisijaisesti takaisinottomenettelyä. Sen mukaan ainoastaan siinä tapauksessa, että jäsenvaltion A vastuu on lakannut, kun takaisin ottaminen ei ole enää mahdollista Dublin III ‑asetuksen 19 artiklan 3 kohdan nojalla, kysymys direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan sovellettavuudesta tällaiseen hakemukseen voisi mahdollisesti tulla esiin asiayhteydessä, jossa on mukana useita jäsenvaltioita.
62. Ensinnäkin – kuten olen esittänyt tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä jaksossa – silloin, kun takaisin ottaminen ei ole mahdollista tämän asetuksen 19 artiklan 3 kohdan nojalla, jokaista hakemusta, jonka hakija esittää sen jälkeen, kun hänet on poistettu maasta alkuperämaahansa, on mielestäni pidettävä ”uutena hakemuksena”.
63. Toiseksi on mielestäni selvää, että direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan sovellettavuutta koskeva kysymys kuuluu itse asiassa komission tarkastelemaan laajempaan asiayhteyteen, koska unionin lainsäätäjä on selvästi rajannut takaisinottomenettelyn täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt.
64. Tältä osin sen Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 1 kohdassa käyttämästä ilmaisusta ”voi pyytää” ilmenee yhtäältä, että tämän säännöksen perusteella aloitettu takaisinottomenettely pannaan täytäntöön jäsenvaltioiden harkinnan mukaan.(25) Niinpä siirtopäätöksen tai päätöksen olla käsittelemättä hakemusta sijasta jäsenvaltio B voi aivan hyvin katsoa olevansa sellaisen kolmannen maan kansalaisen hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, jonka suhteen jäsenvaltio A on jo tehnyt kielteisen lainvoimaisen päätöksen.(26)
65. Toisaalta se on joka tapauksessa vastuussa hakemuksen käsittelystä, jos se ei esitä takaisinottopyyntöä jäsenvaltiolle A kahden kuukauden määräajassa siitä, kun se sai positiivisen hakutuloksen Eurodac-tietokannasta.(27) Samoin on asianlaita, jos siirtoa ei toimeenpanna kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun jäsenvaltio A on suostunut takaisinottopyyntöön.(28)
66. Tästä seuraa, että vaikka takaisinottomenettely muodostaa ratkaisun, jota Dublin III ‑asetuksessa suositaan, silloin kun myöhempi hakemus esitetään jäsenvaltiossa B sen jälkeen, kun hakijan aiempaa hakemusta koskeva kielteinen lainvoimainen päätös on tehty jäsenvaltiossa A, jäsenvaltion B ei ole pakollista eikä edes aina mahdollista turvautua siihen.(29) Nämä seuraukset johtuvat unionin lainsäätäjän tekemistä valinnoista siltä osin kuin tämä on säätänyt vastuun siirrosta jäsenvaltion A ja jäsenvaltion B välillä tietyissä tämän asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdan kattamissa tilanteissa.
67. Nimenomaan tässä asiayhteydessä, joka ylittää komission tarkasteleman asiayhteyden, on vastattava kysymykseen siitä, voiko – kuten Saksan liittotasavalta ja Saksan hallitus ehdottavat – siinä tapauksessa, että hakija esittää jäsenvaltion A tekemän kielteisen lainvoimaisen päätöksen jälkeen toisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jäsenvaltiossa B, tämä nojautua direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa säädettyyn tutkimatta jättämisen perusteeseen ja säätää kansallisessa oikeudessaan, että tällainen hakemus on jätettävä tutkimatta ”myöhempänä hakemuksena”.
68. Syistä, jotka esitän seuraavassa alajaksossa, katson, että sikäli kuin jäsenvaltiosta B tulee jäsenvaltion A sijasta hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio Dublin III ‑asetuksessa vahvistettujen yhtenäisten perusteiden mukaisesti (toisin sanoen koska se päättää niin tai koska takaisinotto- tai siirtopyynnön esittämiselle asetettuja määräaikoja ei ole noudatettu(30)), tähän kysymykseen on vastattava myöntävästi.
2. Jäsenvaltion B mahdollisuus jättää hakemus tutkimatta ”myöhempänä hakemuksena”
69. Unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään useaan otteeseen todennut, että jäsenvaltioiden välisen keskinäisen luottamuksen periaatteella, johon yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä perustuu, on unionin oikeudessa perustavanlaatuinen merkitys, koska sen avulla voidaan luoda ja pitää yllä alue, jolla ei ole sisäisiä rajoja.(31) Erityisesti se on nimenomaisesti tunnustanut, että direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan a alakohta on tämän periaatteen ilmaus.(32)
70. Komissio väittää, että jos lainsäätäjä ei ole nimenomaisesti näin tahtonut, pelkästään tästä säännöksestä ei voida päätellä, että myös kyseisen direktiivin 33 artiklan 2 kohdan d alakohtaa voitaisiin soveltaa rajat ylittävässä asiayhteydessä unionin sisällä. Direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan a alakohta on komission mukaan poikkeus siitä, että unionin oikeudessa ei tällä hetkellä säädetä turvapaikkapäätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta jäsenvaltioiden välillä.
71. Tämä komission näkemys johtuu erityisesti siitä, että direktiivin 2013/32 johdanto-osan 36 perustelukappaleessa kytketään tämän direktiivin 33 artiklan 2 kohdan d alakohta res judicata ‑periaatteeseen.(33) Se katsoo, että koska jäsenvaltioissa ainoastaan kansalliset päätökset voivat saada oikeusvoiman, kyseinen säännös voi koskea vain tilanteita, joissa hakijan aiempaa hakemusta koskeva kielteinen lainvoimainen päätös on peräisin samasta jäsenvaltiosta, jossa myöhempi hakemus on jätetty.
72. Yhdyn vaikeuksitta komission arviointiin, jonka mukaan siinä tapauksessa, että hakija esittää peräkkäisiä hakemuksia samassa jäsenvaltiossa, mainittu säännös mahdollistaa oikeusvoiman periaatteen nojalla(34) sellaisen ”myöhemmän hakemuksen” tutkimatta jättämisen, josta ei ilmene tai jossa ei esitetä uusia seikkoja tai perusteita, jotka liittyvät sen selvittämiseen, täyttyvätkö kansainvälisen suojelun saamiseksi vaaditut edellytykset.
73. En sitä vastoin yhdy komission näkemykseen, jonka mukaan aiemmasta hakemuksesta tehdyn kielteisen päätöksen lopullisuus voitaisiin tunnustaa ainoastaan siinä jäsenvaltiossa, jonka hallintoviranomainen on sen tehnyt, eikä myös muissa jäsenvaltioissa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, Dublin III ‑asetuksen yleisestä rakenteesta ja tarkoituksesta ja direktiivistä 2013/32 ei nimittäin seuraa, että asian pitäisi olla näin.
74. Tässä yhteydessä korostan aivan aluksi, että unionin tuomioistuin on tuomiossaan Ibrahim(35) todennut, että kyseisen direktiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan tarkoituksena oli mahdollistaa uuden hakemuksen tutkimatta jättäminen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttuessa myös tilanteissa, joissa hakijalle oli myönnetty vain toissijaista suojelua toisessa jäsenvaltiossa, eikä yksinomaan silloin, kun hänelle oli myönnetty pakolaisasema. Koska toissijaisen suojelun myöntämisen seurauksena on väistämättä hakemuksen hylkääminen siltä osin kuin sillä pyritään saamaan pakolaisasema, nähdäkseni on katsottava Saksan hallituksen tapaan, että unionin tuomioistuin on jo asiallisesti laajentanut keskinäisen luottamuksen periaatteen jäsenvaltioiden tekemiin osittain kielteisiin päätöksiin.(36)
75. Lisäksi direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan tulkitseminen siten, että jäsenvaltio B voi sen perusteella mainitun periaatteen nojalla ja edellyttäen, että sen kansallisessa oikeudessa näin säädetään, jättää tutkimatta kansainvälistä suojelua koskeva hakemuksen ”myöhempänä hakemuksena”, kun siitä tulee hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, soveltuu mielestäni yhteen tämän direktiivin 2 artiklan q alakohdassa annetun myöhemmän hakemuksen määritelmän kanssa, joka on riittävän laaja salliakseen tämän tulkinnan.
76. On vielä todettava, että tällainen ratkaisu on kyseisen direktiivin ja Dublin III ‑asetuksen tavoitteiden mukainen.
77. Ensinnäkin sen avulla voidaan vastata tarpeeseen estää tehokkaasti edelleen liikkuminen jäsenvaltioiden välillä, jota tällä asetuksella ja mainitulla direktiivillä pyritään nimenomaan torjumaan.(37)
78. Tältä osin muistutan, että jos myöhempää hakemusta ei jätetä tutkimatta direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla,(38) hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio voi päättää soveltaa siihen nopeutettua tutkintamenettelyä.(39) Se voi tarvittaessa tämän menettelyn päätteeksi katsoa hakemuksen ”ilmeisen perusteettomaksi”.(40) Sillä on myös mahdollisuus poiketa tietyin edellytyksin hakijan oikeudesta jäädä sen alueelle.(41)
79. Mitä siis tapahtuisi, jos silloin, kun hakija jättää myöhemmän hakemuksen, ainoastaan aiemman kielteisen lainvoimaisen päätöksen tehnyt jäsenvaltio (toisin sanoen jäsenvaltio A) voisi soveltaa edellä mainittuja säännöksiä, kun taas kaikkien muiden jäsenvaltioiden kuin viimeksi mainitun olisi pakko tutkia hakemus kokonaan uudelleen ilman, että ne voisivat käsitellä sitä ”myöhempänä hakemuksena”? Lopputulos olisi varmasti se, kuten Saksan hallitus on esittänyt, että saatuaan kielteisen lainvoimaisen päätöksen jäsenvaltiossa A kyseisillä kansalaisilla olisi houkutus tehdä jatkuvasti samankaltaisia hakemuksia toisissa jäsenvaltioissa saadakseen tilanteensa tutkittua uudelleen kaikilta osin, mikä aiheuttaisi edelleen liikkumista niiden tavoitteiden vastaisesti, joihin sekä Dublin III ‑asetuksella että direktiivillä 2013/32 pyritään.
80. Tässä yhteydessä täsmennän, että unionin tuomioistuin on äskettäin nojautunut näihin samoihin Dublin III ‑asetuksen tavoitteisiin tuomiossa Minister for Justice and Equality (Kansainvälistä suojelua koskeva hakemus Irlannissa)(42) salliakseen jäsenvaltion, johon sovelletaan tätä asetusta mutta jota direktiivi 2013/32 ei sido, katsoa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttuvan silloin, kun hakijalla on toissijaista suojelua saavan henkilön asema toisessa jäsenvaltiossa.
81. Toiseksi velvollisuus suorittaa sellaisten myöhempien hakemusten kokonaan uusi tutkinta, jotka on jätetty muissa jäsenvaltioissa kuin siinä, joka on tutkinut hakijan aiemman hakemuksen, vaikuttaisi merkittävällä tavalla menettelyjen kestoon, vaikka direktiivissä 2013/32 hyväksytään olennaiseksi periaatteeksi se, että on sekä jäsenvaltioiden että kansainvälistä suojelua hakevien edun mukaista, että hakemukset ratkaistaan mahdollisimman nopeasti, tämän kuitenkaan rajoittamatta asianmukaisen ja perusteellisen tutkinnan suorittamista.(43)
82. Näihin tavoitteisiin liittyy se, että jotta voidaan tehdä päätös myöhempien hakemusten tutkittavaksi ottamisesta direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla, ne tutkitaan ensin alustavasti tämän direktiivin 40 artiklan 2 kohdan mukaisesti sen toteamiseksi, onko ilmennyt tai onko hakija esittänyt uusia seikkoja tai perusteita.
83. Tässä yhteydessä korostan, että se seikka, että jäsenvaltio B, joka ei ole tehnyt saman hakijan aiempaa hakemusta koskevaa kielteistä lainvoimaista päätöstä, suorittaa tämän alustavan tutkinnan, ei itsessään tuo esiin mitään erityistä vaikeutta siltä osin kuin kyse on hakijan tosiasiallisesta mahdollisuudesta saada tilanteensa asianmukaisesti tutkituksi.
84. Kuten Saksan hallitus on korostanut, Dublin III ‑asetuksen yhteydessä ja erityisesti tämän asetuksen 34 artiklassa käyttöön otettu tietojenvaihto tekee nimittäin tästä menettelystä kaikille jäsenvaltioille täysin toteutettavissa olevan. Kyseinen säännös mahdollistaa kaikkien kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyn kannalta asianmukaisten, olennaisten ja ainoastaan tarpeellisten tietojen saamisen (erityisesti koskien mahdollisen aikaisemman kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivää ja ‑paikkaa, käsittelyvaihetta ja tehdyn päätöksen sisältöä ja ajankohtaa).(44)
85. Näiden seikkojen perusteella katson, että direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohta, luettuna yhdessä sen 2 artiklan q alakohdan kanssa, ei ole esteenä kansalliselle säännölle, jossa sallitaan jäsenvaltion B jättää tutkimatta kansainvälistä suojelua koskeva hakemus ”myöhempänä hakemuksena”, jos toinen jäsenvaltio on tehnyt saman hakijan aiempaa hakemusta koskevan kielteisen lainvoimaisen päätöksen. Tällaisesta säännöstä on kuitenkin käytävä selvästi ilmi, että jäsenvaltio B voi jättää tällaisen hakemuksen tutkimatta ainoastaan sillä edellytyksellä, että – kuten olen jo todennut tämän ratkaisuehdotuksen 68 kohdassa – siitä on tullut hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio Dublin III ‑asetuksessa vahvistettujen yhtenäisten perusteiden mukaisesti.(45)
86. Suosittelemani lähestymistavan käytännön seurauksena on yksinkertaisesti se, että kyseisen jäsenvaltion sallitaan silloin, kun siitä tulee hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, nojautua toisen jäsenvaltion aiempaan kielteiseen lainvoimaiseen päätökseen ja soveltaa samoja sääntöjä, joita tämä toinen jäsenvaltio voisi soveltaa, jos hakemus olisi jätetty sille.(46)
3. Välipäätelmä
87. Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kun Dublin III ‑asetusta sovelletaan yhdessä direktiivin 2013/32 kanssa, jäsenvaltion on mahdollista keskinäisen luottamuksen periaatteen nojalla antaa kansallisessa oikeudessaan sääntö, jonka perusteella on mahdollista jättää tutkimatta kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tämän direktiivin 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa, luettuna yhdessä sen 2 artiklan q alakohdan kanssa, tarkoitettuna ”myöhempänä hakemuksena” silloin, kun se ei ole itse tehnyt saman hakijan aiempaa hakemusta koskevaa lainvoimaista hylkäyspäätöstä vaan kun siitä on tullut hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio.
88. Sitä vastoin, kuten olen todennut tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä jaksossa, mainitulla jäsenvaltiolla ei ole tätä mahdollisuutta, jos hakija on aiemman lainvoimaisen hylkäyspäätöksen tekemisen ja uuden hakemuksensa jättämisen välillä poistettu maasta.
C Direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan sovellettavuus siinä tapauksessa, että ensimmäinen turvapaikkamenettely on käyty Norjassa
89. Muistutan, että Norjan kuningaskunta on liittynyt unionin turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaan erityisesti Schengenin sopimuksen perusteella.(47) Tämä valtio on liittynyt myös Dublin-järjestelmään ja Eurodaciin(48) ja Dublin III ‑asetus on saatettu osaksi Norjan oikeutta(49) unionin ja Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välisen sopimuksen mukaisesti.
90. Norjan kuningaskunnan liittyminen kyseiseen asetukseen on täydellistä ilman erityisjärjestelmiä tai poikkeuksia.
91. Tässä yhteydessä on tärkeää korostaa, että mainittu asetus luotiin tilanteessa, jossa voitiin olettaa kaikkien siihen osallistuvien valtioiden – olivatpa ne sitten jäsenvaltioita tai kolmansia valtioita – noudattavan perusoikeuksia, myös niitä, jotka perustuvat Geneven yleissopimukseen tai vuoden 1967 pöytäkirjaan(50) – eli palauttamiskieltoa – sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen,(51) sekä näin ollen näiden valtioiden voivan saavuttaa keskinäisen luottamuksen näiden perusoikeuksien kunnioittamisen osalta; kaikki nämä valtiot lisäksi ovat sekä Geneven yleissopimuksen ja vuoden 1967 pöytäkirjan että Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopimuspuolia.(52)
92. Tästä seuraa, että Norjan kuningaskunnan osallistuminen Dublin-järjestelmään perustuu, kuten Saksan hallitus on korostanut, olettamaan, jonka mukaan kansainvälisen suojelun hakijoiden kohtelu tässä kolmannessa valtiossa on kaikkien niiden vaatimusten mukaista, joita sovelletaan jäsenvaltioihin kyseisten instrumenttien nojalla.
93. On kuitenkin myös todettava, että Norjan kuningaskuntaan ei sovelleta direktiiviä 2013/32 eikä direktiiviä 2011/95, jolla säännellään kansainvälisen suojelun käsitteen yhteydessä kahta erillistä suojajärjestelmää eli yhtäältä pakolaisasemaa ja toisaalta toissijaista suojeluasemaa.
94. Tässä yhteydessä on korostettava, että kuten direktiivin 2011/95 johdanto-osan 6 ja 33 perustelukappaleesta käy ilmi, toissijaisen suojelun tavoitteena on täydentää suojelua, joka pakolaiselle turvataan Geneven yleissopimuksella,(53) jonka täysimääräiseen ja kokonaisvaltaiseen soveltamiseen yhteisellä eurooppalaisella turvapaikkajärjestelmällä pyritään.(54)
95. Totean vielä, että direktiivin 2013/32 10 artiklan 2 kohdassa säädetään, että määrittävän viranomaisen on kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia tutkiessaan määritettävä ensin, voidaanko hakijoita pitää pakolaisina, ja jos näin ei ole, määritettävä sen jälkeen, voidaanko hakijoita pitää henkilöinä, jotka voivat saada toissijaista suojelua.
96. Niinpä silloin, kun jäsenvaltio hylkää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, tämä edellyttää, että se ei ole tutkinut pelkästään, voiko asianomainen henkilö saada pakolaisaseman, vaan myös, voiko tämä saada toissijaisen suojeluaseman.
97. Tällainen menettely ei tosin velvoita Norjan kuningaskunnan toimivaltaisia viranomaisia mainitun direktiivin nojalla. Norjan oikeudessa(55) säädetään kuitenkin, että ”pakolaisaseman” voivat saada paitsi Geneven yleissopimuksessa määritellyt henkilöt myös ne, joita ”uhkaa kuolemanrangaistuksen, kidutuksen tai muun epäinhimillisen tai halventavan kohtelun todellinen vaara heidän palatessaan alkuperämaahansa”, toisin sanoen henkilöt, jotka voivat saada toissijaista suojelua unionissa.
98. Lisäksi ennen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen lopullista hylkäämistä Norjan toimivaltainen viranomainen(56) tutkii – sen perusteella, miten ymmärrän Norjan kuningaskunnassa säädettyä menettelyä – paitsi sen, kuuluuko asianomainen henkilö Geneven yleissopimuksen soveltamisalaan, myös sen, onko tämä jossakin kyseisistä todellisista vaaratilanteista.(57)
99. Tässä yhteydessä ja olettaen, että tutkinta, jota sovelletaan kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen tässä kolmannessa valtiossa, takaa asianomaiselle henkilölle vähintään yhtä korkean suojelun tason kuin tutkinta, joka jäsenvaltioiden on suoritettava direktiivillä 2011/95 säädetyn kaksoisjärjestelmän nojalla, minkä selvittäminen kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, katson, että se seikka, että hakijan aiempaa hakemusta koskeva kielteinen lainvoimainen päätös on tehty mainitussa kolmannessa valtiossa, ei voi yksinään estää Saksan liittotasavallan kaltaista jäsenvaltiota jättämästä tutkimatta saman hakijan ”myöhempää hakemusta” direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla.
100. Tätä päätelmää ei voi saattaa kyseenalaiseksi komission argumentti, jonka mukaan tämän direktiivin 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan tällainen tulkinta on mahdoton, kun otetaan huomioon se, että tämän säännöksen sanamuoto viittaa nimenomaan direktiiviin 2011/95, mistä seuraa, että ainoastaan tämän direktiivin perusteella tehdyt lainvoimaiset päätökset, toisin sanoen jäsenvaltioiden tekemät päätökset, ovat merkityksellisiä mainittua säännöstä sovellettaessa.
101. Direktiiviin 2011/95 viitataan nimittäin myös Dublin III ‑asetuksen 2 artiklan d alakohdassa, joka koskee käsitteen ”kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittely” määritelmää, ilman, että tämä on mitenkään esteenä sille, että Norjan kuningaskunta rinnastetaan ”jäsenvaltioon” kyseistä asetusta sovellettaessa.
102. Korostan lopuksi, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen unionin tuomioistuimelle esittämä kysymys koskee yksinomaan sen selvittämistä, voiko jäsenvaltio direktiivin 2013/32 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla jättää hakemuksen tutkimatta tällaisissa olosuhteissa, ratkaisematta kysymystä siitä, voitaisiinko päinvastaisessa tilanteessa sen jälkeen, kun jokin jäsenvaltio on tehnyt kielteisen lainvoimaisen päätöksen, Norjassa jätettyjä myöhempiä hakemuksia käsitellä samalla tavoin.
Ratkaisuehdotus
103. Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Schleswig-Holsteinisches Verwaltungsgerichtin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU 33 artiklan 2 kohdan d alakohtaa, luettuna yhdessä tämän direktiivin 2 artiklan q alakohdan kanssa, on tulkittava siten, että kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta ei voida jättää tutkimatta ”myöhempänä hakemuksena”, kun hakija on poistettu maasta alkuperämaahansa ennen hakemuksen esittämistä.