Asia C-490/16
A.S.
vastaan
Slovenian tasavalta
(Ennakkoratkaisupyyntö – Vrhovno sodišče)
Ennakkoratkaisupyyntö – Asetus (EU) N:o 604/2013 – Kolmannen maan kansalaisen johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittäminen – Kansainvälistä suojelua haluavien kolmannen maan kansalaisten poikkeuksellisen suuren määrän saapuminen – Jäsenvaltion viranomaisten järjestämä rajan ylittäminen toiseen jäsenvaltioon tapahtuvaa kauttakulkua varten – Humanitaarisista syistä poikkeuksellisesti sallittu maahantulo – 13 artikla – Ulkorajan luvaton ylittäminen – Rajan ylittämisestä laskettava 12 kuukauden määräaika – 27 artikla – Muutoksenhakukeino – Tuomioistuinten harjoittaman valvonnan laajuus – 29 artikla – Siirron toteuttamiselle asetettu kuuden kuukauden määräaika – Määräaikojen kuluminen – Muutoksen hakeminen – Lykkäävä vaikutus
Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (suuri jaosto) 26.7.2017
1. Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Turvapaikkapolitiikka – Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteet ja -menettelyt – Asetus N:o 604/2013 – Kansainvälisen suojelun hakijan osalta tehtyyn siirtopäätökseen kohdistettu muutoksenhaku – Mahdollisuus vedota ulkorajan luvatonta ylittämistä koskevan vastuuperusteen virheelliseen soveltamiseen
(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 604/2013 johdanto-osan 19 perustelukappale, 13 artiklan 1 kohta ja 27 artiklan 1 kohta)
2. Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Turvapaikkapolitiikka – Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteet ja -menettelyt – Asetus N:o 604/2013 – Maahantulo ja/tai oleskelu – Kolmannen maan kansalaisten jonkin jäsenvaltion alueelle pääsyn salliminen, jotta he voivat kulkea kyseisen jäsenvaltion kautta toiseen jäsenvaltioon jättääkseen siellä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen – Tilanne, jota pidetään ulkorajan luvattomana ylittämisenä – Kansainvälistä suojelua haluavien kolmannen maan kansalaisten poikkeuksellisen suuren määrän saapumisella ei ole vaikutusta
(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 604/2013 13 artiklan 1 kohta)
3. Rajavalvonta, turvapaikka ja maahanmuutto – Turvapaikkapolitiikka – Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteet ja -menettelyt – Asetus N:o 604/2013 – Kansainvälisen suojelun hakijan osalta tehtyyn siirtopäätökseen kohdistettu muutoksenhaku – Ei ole vaikutusta määräaikaan, joka on edellytyksenä ulkorajan luvatonta ylittämistä koskevan vastuuperusteen soveltamiselle – Vaikutus siirtopäätöksen täytäntöönpanoon sovellettavan määräajan alkamisajankohtaan
(Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 604/2013 7 artiklan 2 kohta, 13 artiklan 1 kohta, 27 artiklan 3 kohta ja 29 artiklan 1 ja 2 kohta)
1. Kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 27 artiklan 1 kohtaa, kun sitä luetaan yhdessä kyseisen asetuksen johdanto-osan 19 perustelukappaleen kanssa, on tulkittava siten, että kansainvälisen suojelun hakija voi hakiessaan muutosta hänen siirtoaan koskevaan päätökseen vedota mainitun asetuksen 13 artiklan 1 kohdassa esitetyn jäsenvaltion rajan luvatonta ylittämistä koskevan vastuuperusteen virheelliseen soveltamiseen.
Unionin tuomioistuin totesi tältä osin 7.6.2016 annetun tuomion Ghezelbash (C‑63/15, EU:C:2016:409) 61 kohdassa, että kyseisen oikeussuojakeinon yhteydessä kansainvälisen suojelun hakija voi vedota siihen, että Dublin III ‑asetuksen III luvussa esitettyä vastuuperustetta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelemiseksi on sovellettu virheellisesti. Unionin tuomioistuimen samassa tuomiossa vahvistamat perustelut pätevät kuitenkin soveltuvin osin myös kyseisen asetuksen 13 artiklan 1 kohdassa esitettyyn perusteeseen.
Siitä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esiin tuomasta seikasta, jonka mukaan toinen jäsenvaltio on pääasiassa jo myöntänyt olevansa vastuussa asianomaisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä, on huomautettava, että Dublin III ‑asetuksen 26 artiklan 1 kohdan nojalla siirtopäätöksestä voidaan ilmoittaa kyseessä olevalle henkilölle vasta sen jälkeen, kun pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on suostunut ottamaan kyseisen henkilön vastaan tai takaisin. Kyseinen seikka ei voi näin ollen merkitä sitä, ettei siirtopäätökseen voida kohdistaa tuomioistuinvalvontaa kyseisen asetuksen III luvussa esitettyjen perusteiden soveltamisen osalta, koska muussa tapauksessa mainitun asetuksen 27 artiklan 1 kohta menettäisi olennaisilta osin tehokkaan vaikutuksensa.
(ks. 27, 29, 30 ja 30–35 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
2. Asetuksen N:o 604/2013 13 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kolmannen maan kansalaisen, jonka maahantulon ensimmäisen jäsenvaltion viranomaiset, jotka ovat joutuneet tilanteeseen, jossa kyseiseen jäsenvaltioon saapuu poikkeuksellisen suuri määrä kolmannen maan kansalaisia, jotka haluavat kulkea tuon jäsenvaltion kautta jättääkseen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jossakin toisessa jäsenvaltiossa mutta jotka eivät täytä tuossa ensimmäisessä jäsenvaltiossa lähtökohtaisesti asetettuja maahantulon edellytyksiä, ovat sietäneet, on katsottava kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla ”ylittän[een] – – luvattomasti” mainitun ensimmäisen jäsenvaltion rajan.
On silti huomautettava, että Dublin III ‑asetuksen 3 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 4 artiklan nojalla kansainvälisen suojelun hakijan siirtoa hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaan jäsenvaltioon ei saada toteuttaa, jos kyseinen siirto aiheuttaa todellisen riskin siitä, että asianomainen altistuu kyseisessä 4 artiklassa tarkoitetulle epäinhimilliselle tai halventavalle kohtelulle (ks. vastaavasti tuomio 16.2.2017, C. K. ym., C‑578/16 PPU, EU:C:2017:127, 65 kohta). Siirtoa ei siis voitaisi toteuttaa, jos hakemuksen käsittelystä vastuussa olevassa jäsenvaltiossa on olemassa tällainen riski sen johdosta, että sinne saapuu poikkeuksellisen suuri määrä kolmannen maan kansalaisia, jotka haluavat saada kansainvälistä suojelua.
(ks. 41 ja 42 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)
3. Asetuksen N:o 604/2013 13 artiklan 1 kohdan toista virkettä, kun sitä luetaan yhdessä kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että muutoksen hakemisella siirtopäätökseen ei ole vaikutusta mainitun 13 artiklan 1 kohdassa säädetyn määräajan kulumiseen.
Mainitun asetuksen 29 artiklan 1 ja 2 kohtaa on tulkittava siten, että tällainen muutoksen hakeminen merkitsee, että kyseisissä säännöksissä asetettu määräaika alkaa kulua vasta siitä, kun kyseisen muutoksenhaun johdosta on tehty lopullinen päätös, ja näin on myös silloin, kun asiaa käsittelevä tuomioistuin on päättänyt esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön, kunhan muutoksenhaulla on lykkäävä vaikutus saman asetuksen 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti.
Ensimmäiseksi on korostettava Dublin III ‑asetuksen 13 artiklan 1 kohdassa asetetusta määräajasta, että kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että saman asetuksen III luvussa esitettyjen perusteiden mukaisesti hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio määritetään sen tilanteen mukaan, joka oli vallalla hakijan jättäessä ensimmäisen kerran kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa jossakin jäsenvaltiossa. Mainitun asetuksen 13 artiklan 1 kohdan viimeisen virkkeen on siis tulkittava edellyttävän, että jäsenvaltion, jonka ulkorajan kolmannen maan kansalainen on ylittänyt luvattomasti, ei voida enää katsoa olevan kyseisen säännöksen nojalla vastuussa, jos 12 kuukauden määräaika kyseisen rajan luvattomasta ylittämisestä on jo päättynyt ajankohtana, jolloin hakija jätti ensimmäisen kerran kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa jossakin jäsenvaltiossa.
Tämän perusteella sillä, että siirtopäätökseen haetaan muutosta – välttämättäkin kyseisestä päätöksestä ilmoittamisen ja siis kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämisen jälkeen – ei luonnollisesti voi olla minkäänlaista vaikutusta Dublin III ‑asetuksen 13 artiklan 1 kohdassa vahvistetun määräajan kulumiseen.
Toiseksi on todettava Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 2 kohdassa asetetusta määräajasta, että yhtäältä kyseisen artiklan eri kohtien välisestä suhteesta ja toisaalta siitä, ettei tuossa säännöksessä ole mitään täsmennystä mainitun määräajan alkamisajankohdasta, seuraa, että kyseisessä säännöksessä täsmennetään yksinomaan saman asetuksen 29 artiklan 1 kohdassa vahvistetun, siirron toteuttamiselle asetetun määräajan päättymisen seuraukset (ks. analogisesti tuomio 29.1.2009, Petrosian, C‑19/08, EU:C:2009:41, 50 kohta). Dublin III ‑asetuksen 29 artiklan 1 kohdassa otetaan kuitenkin huomioon mahdollisen muutoksenhaun seuraukset säätämällä, että siirron toteuttamiselle asetettu kuuden kuukauden määräaika alkaa kulua muutoksenhaun tai uudelleen käsittelyn johdosta annetun lopullisen päätöksen tekemisestä, jos sillä on lykkäävä vaikutus kyseisen asetuksen 27 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Näin ollen pääasiassa kyseessä olevan kaltainen muutoksenhaku, jolla katsotaan olevan lykkäävä vaikutus, merkitsee, että siirron toteuttamiselle asetettu määräaika päättyy lähtökohtaisesti vasta kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun kyseisen muutoksenhaun johdosta on tehty lopullinen päätös.
Dublin III ‑asetuksen 13 artiklan 1 kohdassa mainittu määräaika on siten edellytys kyseisessä säännöksessä esitetyn perusteen soveltamiselle, ja sen noudattamisesta on huolehdittava sen menettelyn kuluessa, joka koskee hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä ja jonka päätteeksi siirtopäätös voidaan tarvittaessa tehdä. Kyseisen asetuksen 29 artiklan 2 kohta liittyy sitä vastoin siirtopäätöksen täytäntöönpanoon, ja sitä voidaan soveltaa vasta, kun siirto on periaatteellisesti hyväksytty, eli aikaisintaan silloin, kun pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on suostunut pyyntöön ottaa asianomainen henkilö vastaan tai takaisin.
(ks. 49, 50, 52–54 ja 56–60 kohta sekä tuomiolauselman 3 kohta)