TUOMIO 15.7.2015 – ASIA T‑485/11 [OTTEINA]
UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)
15 päivänä heinäkuuta 2015 (*)
Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Lämpöstabilisaattorien Euroopan markkinat – Päätös, jolla todetaan EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkominen – Yhteisen tytäryhtiön toteuttama kilpailusääntöjen rikkominen – Sakot – Tytäryhtiön ja emoyhtiöiden yhteisvastuu – Toiseen emoyhtiöön sovellettava kymmenen vuoden vanhentumisaika – Päätöksen tekeminen uudelleen – Sakon määrän alentaminen toisen emoyhtiön osalta – Sakon alennettua määrää koskevan maksuvelvollisuuden kohdistaminen tytäryhtiöön ja toiseen emoyhtiöön – Puolustautumisoikeudet
Asiassa T‑485/11,
Akzo Nobel NV, kotipaikka Amsterdam (Alankomaat), ja
Akcros Chemicals Ltd, kotipaikka Warwickshire (Yhdistynyt kuningaskunta),
edustajinaan asianajajat C. Swaak ja R. Wesseling,
kantajina,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi F. Ronkes Agerbeek ja J. Bourke, sittemmin Ronkes Agerbeek ja P. Van Nuffel, avustajanaan barrister J. Holmes,
vastaajana,
jossa on kyse 30.6.2011 annetun komission päätöksen, jolla muutettiin EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/38589 – Lämpöstabilisaattorit) 11.11.2009 tehtyä komission päätöstä K(2009) 8682 lopullinen siltä osin kuin päätös oli osoitettu Akzo Nobelille ja Ackros Chemicalsille, kumoamisvaatimuksesta tai toissijaisesti kantajille määrättyjen sakkojen määrän alentamisvaatimuksesta,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Prek sekä tuomarit I. Labucka (esittelevä tuomari) ja V. Kreuschitz,
kirjaaja: hallintovirkamies S. Spyropoulos,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 23.9.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion (1)
Asian tausta
1 Nyt käsiteltävä asia koskee 30.6.2011 annettua komission päätöstä (jäljempänä riidanalainen päätös), jolla muutettiin [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/38589 – Lämpöstabilisaattorit) 11.11.2009 tehtyä komission päätöstä K(2009) 8682 lopullinen (jäljempänä ensimmäinen päätös) siltä osin kuin päätös oli osoitettu kantajina oleville Akzo Nobel NV:lle ja Ackros Chemicals Ltd:lle.
[– –]
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
35 Kantajat nostivat riidanalaisesta päätöksestä kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 12.9.2011 toimittamallaan kannekirjelmällä.
[– –]
56 Kantajat vaativat käsiteltävässä asiassa, että unionin yleinen tuomioistuin
– ensisijaisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen
– toissijaisesti alentaa niille määrättyjen sakkojen määrää
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
57 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
58 Kantajat vetoavat kanteensa tueksi kolmeen kanneperusteeseen.
59 Kantajat väittävät kolmannessa kanneperusteessa, että komissio loukkasi niiden puolustautumisoikeuksia, kun se ei lähettänyt kantajille uutta väitetiedoksiantoa ennen riidanalaisen päätöksen antamista, vaikka se oli siihen velvollinen.
[– –]
66 Tässä yhteydessä on aluksi muistutettava, että kuulluksi tulemisen oikeus, joka on olennainen osa puolustautumisoikeuksia, on Euroopan unionin yleinen oikeusperiaate, jota on noudatettava kaikissa sellaisissa – myös luonteeltaan hallinnollisissa – menettelyissä, etenkin jos niissä voidaan määrätä seuraamuksia, erityisesti sakkoja, ja että tämä periaate merkitsee muun muassa sitä, että asianomaisella yrityksellä on hallinnollisen menettelyn kuluessa ollut mahdollisuus tehdä hyödyllisellä tavalla tunnetuksi näkökantansa (ks. vastaavasti tuomio 13.2.1979, Hoffmann-La Roche v. komissio, 85/76, Kok., EU:C:1979:36, 9 kohta; tuomio 7.6.1983, Musique Diffusion française ym. v. komissio, 100/80–103/80, EU:C:1983:158 ja tuomio 7.1.2004, Aalborg Portland ym. v. komissio, C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, EU:C:2004:6, 64–66 kohta).
67 Asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohta ilmentää tätä periaatetta, koska siinä säädetään siitä, että asianosaisille on lähetettävä väitetiedoksianto, jossa on selkeästi mainittava kaikki ne oleelliset seikat, joihin komissio menettelyn tässä vaiheessa perustaa näkemyksensä, jotta ne, joita asia koskee, saavat todella tiedon siitä, mistä toiminnasta komissio niitä arvostelee, ja komission käytettävissä olevista todisteista (ks. vastaavasti tuomio 15.10.2002, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, Kok., EU:C:2002:582, 315 ja 316 kohta ja tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio, edellä 66 kohta, EU:C:2004:6, 66 ja 67 kohta).
68 Puolustautumisoikeuksien noudattaminen edellyttää muun muassa lisäksi sitä, että tutkimuksen kohteena oleva yritys saa hallinnollisen menettelyn kuluessa ilmaista asianmukaisesti näkemyksensä esiin tuotujen tosiseikkojen paikkansapitävyydestä ja merkityksestä sekä niistä asiakirjoista, joita komissio on käyttänyt perustamissopimusten rikkomista koskevan väitteensä tukena (tuomio Musique Diffusion française ym. v. komissio, edellä 66 kohta, EU:C:1983:158, 10 kohta; tuomio 25.1.2007, Dalmine v. komissio, C‑407/04 P, Kok., EU:C:2007:53, 44 kohta ja tuomio 10.5.2007, SGL Carbon v. komissio, C‑328/05 P, Kok., EU:C:2007:277, 71 kohta).
69 Käsiteltävän asian olosuhteissa on siitä riippumatta, oliko komissio velvollinen lähettämään kantajille uuden väitetiedoksiannon ennen riidanalaisen päätöksen antamista, todettava, että edellä 20–22 ja 25 kohdassa mainituissa komission kirjeissä ja sähköpostiviestissä komissio kyllä kehotti kantajia esittämään näkökantansa.
70 Kantajilla oli kuitenkin näkökantansa ilmaisemiseksi komission kirjeiden johdosta käytettävissään vain neljä arkipäivää eli keskiviikosta 1.6. maanantaihin 6.6.2011 ja komission sähköpostiviestin johdosta kolme arkipäivää eli keskiviikosta 15.6. perjantaihin 17.6.2011.
71 Näin lyhyet määräajat eivät ole yhteensopivia puolustautumisoikeuksien noudattamisen kanssa.
72 Täten riidanalainen päätös on kumottava, mikäli kantajat ovat riittävästi osoittaneet sen, että ne olisivat voineet puolustautua paremmin, jos tätä menettelyllistä sääntöjenvastaisuutta ei olisi tapahtunut, eikä niinkään sitä, että ilman kyseistä sääntöjenvastaisuutta – eli jos kantajilla olisi ollut riittävä määräaika näkökantansa esittämiseksi – riidanalaisella päätöksellä olisi ollut toisenlainen sisältö (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2013, Fluorsid ja Minmet v. komissio, T‑404/08, Kok., EU:T:2013:321, 110 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), ja tältä osin on tarkasteltava riidanalaisen päätöksen antamiseen johtaneen hallinnollisen menettelyn aikaa eli riidanalaisen päätöksen antopäivää 30.6.2011 edeltävää aikaa (ks. vastaavasti tuomio 27.9.2006, Archer Daniels Midland v. komissio, T‑329/01, Kok., EU:T:2006:268, 377 kohta).
73 Tältä osin on ensimmäiseksi korostettava, että riidanalaisen päätöksen antamiseen johtaneen hallinnollisen menettelyn aikana käytiin keskustelua siitä, mitkä olivat komission velvollisuudet yhteisvelallisten yhtiöiden välillä olevan yhteisvastuusuhteen osalta siltä osin kuin yhtiöt muodostivat SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yhden yrityksen.
74 Unionin yleinen tuomioistuin totesi nimittäin 3.3.2011 antamassaan tuomiossa eli neljä kuukautta ennen riidanalaisen päätöksen antamista, että yksin komission tehtävänä on asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaista sakkojen määräämistä koskevaa toimivaltaansa käyttäessään määrittää eri yhtiöiden osuudet määristä, jotka ne on määrätty yhteisvastuullisesti maksamaan, sikäli kuin ne kuuluivat samaan yritykseen, eikä tätä tehtävää voida jättää kansallisille tuomioistuimille (tuomio 3.3.2011, Siemens ja VA Tech Transmission & Distribution v. komissio, T‑122/07–T‑124/07, Kok., EU:T:2011:70, 157 kohta).
75 Tämä kysymys oli riidanalaisen päätöksen antamiseen johtaneen hallinnollisen menettelyn aikana erityisen kiistanalainen, sillä unionin tuomioistuin kumosi myöhemmin edellä 74 kohdassa mainitun tuomion Siemens ja VA Tech Transmission & Distribution v. komissio (EU:T:2011:70) ja totesi, että sakon jakaminen yhteisvelallisten välillä kuului yksinomaan kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan (tuomio Siemens, edellä 42 kohta, EU:C:2014:256, 62 kohta).
76 Kantajat olisivat siten voineet riidanalaisen päätöksen antamiseen johtaneen hallinnollisen menettelyn kuluessa ja täten ennen edellä 42 kohdassa mainitun tuomion Siemens (EU:C:2014:256) julistamista vedota siihen, että niillä oli oikeus saada alennus siitä sakon määrästä, joka oli määrätty Elementisille, jonka kanssa niiden oli katsottu olevan yhteisvastuussa Akcros‑yhteenliittymän toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta, koska ne olivat rikkomisen aikaan yhdessä muodostaneet SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yhden yrityksen.
77 Kantajat olisivat siten voineet riidanalaisen päätöksen antamiseen johtaneen hallinnollisen menettelyn aikana puolustautua paremmin, jos niillä olisi ollut riittävä määräaika näkökantansa esittämiseksi.
78 Toiseksi on kiistatonta, että komissio aikoi riidanalaisessa päätöksessä ottaa huomioon edellä 21 kohdassa mainitun tuomion ArcelorMittal, (EU:C:2011:190).
79 Komissio katsoi siten riidanalaisessa päätöksessä, että vanhentumisajan kulumisen keskeytyminen kantajien osalta ei vaikuttanut erga omnes, vaan se kohdistui ainoastaan asianosaisiin, mikä esillä olevan asian olosuhteissa tarkoittaa sitä, ettei mainittu keskeytyminen koskenut Elementisiä.
80 Yhtäältä on muistutettava, että unionin tuomioistuin lausui edellä 21 kohdassa mainitussa tuomiossa ArcelorMittal (EU:C:2011:190) niistä vaikutuksista, joita SEUT 101 artiklassa tarkoitettuihin eri yrityksiin, jotka osallistuivat samaan kilpailusääntöjen rikkomiseen, sovellettavan vanhentumisajan keskeytymisellä on asianosaisten välillä (tuomio ArcelorMittal, edellä 21 kohta, EU:C:2011:190, 148 kohta).
81 Käsiteltävässä asiassa Elementis ja kantajat muodostivat toisaalta toisen rikkomisajanjakson aikana SEUT 101 artiklassa tarkoitetun yhden ja saman yrityksen, kuten asiassa T-47/10 tänään julistetun tuomion 405 kohdassa on todettu.
82 Siten siitä riippumatta, saattoiko komissio perustellusti ulottaa unionin tuomioistuimen edellä 21 kohdassa mainitussa tuomiossa ArcelorMittal (EU:C:2011:190), joka koski samaan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneita eri yrityksiä, antaman ratkaisun koskemaan käsiteltävän asian kaltaista tilannetta, joka koskee eri yhtiöitä, jotka muodostivat toisen rikkomisajanjakson aikana yhden ja saman yrityksen, on katsottava, että kantajat olisivat voineet riidanalaisen päätöksen antamiseen johtaneen hallinnollisen menettelyn aikana puolustautua paremmin etenkin tämän kysymyksen osalta, jos niillä olisi ollut riittävä määräaika näkökantansa esittämiseksi.
[– –]
Näillä perusteilla,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Komission 30.6.2011 antama päätös, jolla muutettiin EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/38589 – Lämpöstabilisaattorit) 11.11.2009 tehtyä komission päätöstä K(2009) 8682 lopullinen, kumotaan.
2) Euroopan komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Julistettiin Luxemburgissa15 päivänä heinäkuuta 2015.
Allekirjoitukset