Language of document : ECLI:EU:T:2015:1002

Asia T‑486/11

Orange Polska S.A., aiemmin Telekomunikacja Polska S.A.

vastaan

Euroopan komissio

Kilpailu – Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö – Puolan televiestintämarkkinat – Päätös, jossa todetaan SEUT 102 artiklan rikkominen – Vakiintuneen operaattorin asettamat edellytykset sille, että uudet operaattorit saavat maksullisen pääsyn verkkoon ja tukkutason laajakaistayhteyspalveluihin – Oikeutettu intressi kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiseen – Sakot – Perusteluvelvollisuus – Rikkomisen vakavuus – Lieventävät seikat – Oikeasuhteisuus – Täysi harkintavalta – Sakkojen laskennasta annetut vuoden 2006 suuntaviivat 

Tiivistelmä – Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (kahdeksas jaosto) 17.12.2015

1.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Komission harkintavalta – Tuomioistuinvalvonta – Unionin tuomioistuinten täysi harkintavalta – Ulottuvuus – Oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin kohdistuva laillisuusvalvonta – Vaikutukset – Toimivalta muuttaa sakon määrää

(SEUT 102, SEUT 261 ja SEUT 263 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 ja 31 artikla; komission tiedonanto 2006/C 210/02)

2.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission toimivalta – Päättyneen kilpailusääntöjen rikkomisen toteaminen – Komission velvollisuus osoittaa oikeutettu intressi tällaisen kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiselle

(SEUT 102 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohta)

3.      Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Väitetiedoksianto – Välttämätön sisältö – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Sellaisten tärkeimpien tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen mainitseminen, jotka voivat johtaa sakkoon – Ulottuvuus – Raskauttavia ja lieventäviä seikkoja koskevista merkityksellisistä tekijöistä ilmoittaminen – Riittävyys

(SEUT 102 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohta ja 31 artikla; komission tiedonanto 2006/C 210/02)

4.      Euroopan unionin oikeus – Periaatteet – Perusoikeudet – Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin – Ulottuvuus – Lissabonin sopimuksen voimaantulolla ei ole merkitystä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan periaatteen sisällön kannalta

(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan toinen kohta)

5.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Komission harkintavalta – Rajat – Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen – Ulottuvuus – Kilpailuääntöjen rikkomisen vakavuuden ja sen arviointiperusteiden huomioon ottaminen

(SEUT 102 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla; komission tiedonanto 2006/C 210/02)

6.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Sitovaa tai tyhjentävää luetteloa perusteista ei ole – Arviointiperusteet

(SEUT 102 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla; komission tiedonanto 2006/C 210/02)

7.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Velvollisuutta ottaa huomioon todellinen vaikutus markkinoihin ei ole – Perusteiden, joita ei ole nimenomaisesti mainittu komission suuntaviivoissa, huomioon ottaminen

(SEUT 102 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 kohdan A alakohta ja komission tiedonannon 2006/C 210/02 22 kohta)

8.      Määräävä markkina-asema – Väärinkäyttö – Palvelujen tarjoamisesta kieltäytyminen – Erittäin vakavana pidetty kilpailusääntöjen rikkominen – Arviointiperusteet – Aikaisempaan lakisääteiseen monopoliin perustuva määräävä markkina-asema – Jäsenvaltion koko alueelle ulottuvat lukuisat ilmeiset, keskeytymättömät ja tarkoitukselliset kilpailusääntöjen rikkomiset

(SEUT 102 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artikla; komission tiedonanto 2006/C 210/02)

9.      Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Lieventävät seikat – Kilpailusääntöjen rikkomisen lopettaminen komission puututtua asiaan – Edellytys syy‑yhteydestä

(SEUT 102 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 3 kohdan kolmas luetelmakohta ja komission tiedonannon 2006/C 210/02 29 kohdan ensimmäinen luetelmakohta)

10.    Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Lieventävät seikat – Yrityksen menettelyssä tekemä tosiasiallinen yhteistyö, joka ylittää yhteistyötiedonannon soveltamisalan – Kuuluminen lieventäviin seikkoihin – Edellytykset

(SEUT 102 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 2006/C 210/02 29 kohdan neljäs luetelmakohta)

1.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 66–68, 114 ja 115 kohta)

2.      Asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdasta, luettuna yhdessä tämän asetuksen valmisteluasiakirjojen valossa, seuraa, että komission tehtävänä on todeta oikeutettu intressi menneisyydessä tapahtuneen kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiseksi, kun kyseinen rikkominen on päättynyt ja kun komissio ei määrää sakkoja.

On nimittäin olemassa yhteys yhtäältä komissiolle asetetun velvollisuuden, joka koskee oikeutetun intressin osoittamista kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiseksi, ja toisaalta sen vanhentumisajan välillä, jota sovelletaan komission toimivaltaan määrätä sakkoja. Sakkojen määräämistä koskevaan komission toimivaltaan sovellettavan vanhentumisajan päättymisellä ei voi olla vaikutusta sillä olevaan implisiittiseen toimivaltaan todeta kilpailusääntöjen rikkominen. Kyseistä implisiittistä toimivaltaa tehdä kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista koskeva päätös vanhentumisajan päättymisen jälkeen voidaan kuitenkin käyttää ainoastaan sillä edellytyksellä, että komissio osoittaa, että sillä on oikeutettu intressi tehdä tällainen päätös.

Tästä seuraa, ettei komissiolla ole velvollisuutta osoittaa oikeutettua intressiä menneisyydessä tapahtuneen kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiseksi, kun se määrää tästä rikkomisesta sakon.

(ks. 76–78 kohta)

3.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 90–92 kohta)

4.      Lissabonin sopimuksen voimaantulo, joka merkitsi perusoikeuskirjan sisällyttämistä unionin primaarioikeuteen, ei muuttanut olennaisesti oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden sisältöä, sellaisena kuin se ilmenee muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklasta ja sellaisena kuin se on unionin tasolla tunnustettu unionin yleiseksi oikeusperiaatteeksi. Nämä päätelmät voidaan ulottaa kuulluksi tulemisen oikeuteen ja laajemminkin kokonaisuudessaan puolustautumisoikeuksiin siltä osin kuin mainitut oikeudet tukevat osaltaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen varmistamista.

(ks. 95 kohta)

5.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 109 ja 176 kohta)

6.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 110–113 kohta)

7.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 163 kohta)

8.      Unionin kilpailusääntöjen vastaisesti toteutettua määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä tarkasteltaessa on niin, että jos määräävä asema perustuu aikaisempaan lakisääteiseen monopoliin, tämä seikka on otettava huomioon. Televiestintäalan yritykselle toteuttamastaan väärinkäytöksestä määrätyn sakon oikeasuhteisuutta ja tarkemmin ottaen sakon perusmäärän kohtuullisuutta arvioitaessa on olennaista ottaa huomioon

–        ensinnäkin se, että kyseisen yrityksen määräävä markkina‑asema perustuu aikaisempaan lakisääteiseen monopoliin

–        toiseksi se, että toteutettu rikkominen koostuu lukuisista ilmeisistä, keskeytymättömistä ja tarkoituksellisista sen sääntelyjärjestelmän rikkomisista, jonka nojalla kyseisellä yrityksellä on huomattavaa markkinavoimaa omaavana toimijana velvollisuus myöntää vaihtoehtoisille operaattoreille eriytetty pääsy tilaajayhteyksiinsä sekä liitännäisiin palveluihin avoimin, kohtuullisin ja syrjimättömin perustein

–        kolmanneksi se, että kyseinen yritys on tietoinen käyttäytymisensä sääntöjenvastaisuudesta sekä sääntelyn kannalta, koska sitä vastaan oli aloitettu menettelyjä ja koska sille oli määrätty kansallisen sääntelyviranomaisen päätöksillä, jotka pysytettiin kansallisten tuomioistuinten lopullisilla ratkaisuilla, seuraamuksia, että kilpailuoikeuden kannalta, jonka osalta sen menettelytavoilla pyrittiin estämään uusien tulijoiden pääsy asianomaisille tuotemarkkinoille tai viivästyttämään sitä, ja

–        neljänneksi se, että tuotemarkkinat, joihin kyseisen yrityksen väärinkäytökset vaikuttivat ja jotka ovat laajuudeltaan huomattavat, sillä ne ulottuvat unionin yhden suurimman jäsenvaltion koko alueelle, ovat huomattavan tärkeät markkinat sekä taloudellisesta että sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna, sillä laajakaistainen internetyhteys on yksi ratkaiseva tekijä tietoyhteiskunnan kehityksessä.

Tällaiset seikat ovat riittäviä sen katsomiseksi, että määräävän markkina‑aseman väärinkäyttöä, josta mainittua yritystä moititaan ja joka käsittää palvelujen tarjoamisesta kieltäytymisen, on pidettävä vakavana rikkomisena.

Tältä osin on niin, että kun yhtäältä se, ettei moititulle yritykselle voi olla epäselvää käyttäytymisensä sääntöjenvastaisuus, ja toisaalta tämän käyttäytymisen tahallisuus, sekä viimein se, että vakiintuneella operaattorilla on varsinainen monopoliasema laajakaistayhteyksien tukkumarkkinoilla ja hyvin vahva määräävä markkina‑asema vähittäismarkkinoilla, ovat käsillä, komissio voi perustellusti pitää tätä rikkomista selkeänä ja erityisen vakavana rikkomisena. Kun otetaan huomioon tämä rikkomisen erityinen vakavuus, komissio ei loukkaa suhteellisuusperiaatetta vahvistaessaan kyseiselle yritykselle määrätyn sakon perusmäärän määrittämisessä käytetyksi myynnin arvon osuudeksi 10 prosenttia asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 19–22 kohdan mukaisesti.

(ks. 177–183, 185 ja 186 kohta)

9.      Kilpailuoikeuden rikkomisesta määrättävän sakon määrää määritettäessä rikkomisten päättäminen komission ensimmäisistä toimenpiteistä lähtien voi loogisesti olla lieventävä seikka vain, jos on syytä olettaa, että kyseiset komission toimenpiteet ovat saaneet aikaan sen, että kysymyksessä olevat yritykset ovat päättäneet kilpailunvastaiset menettelynsä. Jotta rikkomisen päättäminen voitaisiin katsoa lieventäväksi seikaksi, komission rikkomiseen puuttumisen ja asianomaisen rikkomisen päättämisen välillä on toisin sanoen oltava syy‑yhteys.

(ks. 213 kohta)

10.    Ks. tuomion teksti.

(ks. 219–221 ja 224 kohta)