Väliaikainen versio
UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kahdeksas jaosto)
21 päivänä helmikuuta 2024 (*)
Valtiontuet – Espanjan viranomaisten myöntämä tuki eräille taloudellisille etuyhteenliittymille ja niiden sijoittajille – Tiettyihin alusten hankintaa koskeviin rahoitusleasingsopimuksiin sovellettava verojärjestelmä (Espanjan tax lease ‑järjestelmä) – Päätös, jolla tuki todetaan osittain sisämarkkinoille soveltumattomaksi ja jossa määrätään sen osittaisesta takaisin perimisestä – Oikeusriita on menettänyt osittain kohteensa – Lausunnon antamisen osittainen raukeaminen – Uusi tuki – Takaisinperintä – Sopimuslausekkeet, jotka suojaavat edunsaajia lainvastaisen ja sisämarkkinoille soveltumattoman valtiontuen takaisinperinnältä – Toimivallan jako komission ja kansallisten viranomaisten välillä
Yhdistetyissä asioissa T‑29/14 ja T‑31/14,
Telefónica Gestión Integral de Edificios y Servicios SL, aiemmin Taetel SL, kotipaikka Madrid (Espanja), edustajinaan asianajajat E. Navarro Varona, S. Vidal Martínez, J. López-Quiroga Teijero, G. Canalejo Lasarte ja A. Pérez Hernández,
kantajana asiassa T‑29/14,
Banco Santander SA, aiemmin Banco Popular Español SA, kotipaikka Madrid, edustajinaan asianajajat E. Abad Valdenebro, R. Calvo Salinero ja A. Lamadrid de Pablo,
kantajana asiassa T‑31/14,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään J. Carpi Badía ja S. Němečková, avustajanaan asianajaja M. Segura Catalán,
vastaajana,
UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kahdeksas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Kornezov sekä tuomarit G. De Baere, D. Petrlík, K. Kecsmár ja S. Kingston (esittelevä tuomari),
kirjaaja: hallintovirkamies P. Nuñez Ruiz,
ottaen huomioon käsittelyn kirjallisessa vaiheessa esitetyn, erityisesti
– 18.3.2014 annetun määräyksen asioiden T‑29/14 ja T‑31/14 yhdistämisestä käsittelyn kirjallista ja suullista vaihetta ja menettelyn päätteeksi annettavaa ratkaisua varten,
– 2.3.2016 tehdyn päätöksen lykätä asioiden käsittelyä siihen saakka, kunnes 25.7.2018 annettuun tuomioon komissio v. Espanja ym. (C‑128/16 P, EU:C:2018:591) johtaneessa asiassa on annettu lopullinen ratkaisu,
– 21.11.2018 tehdyn päätöksen lykätä asioiden käsittelyä siihen saakka, kunnes asioissa T‑515/13 RENV ja T‑719/13 RENV annetuista lopullisista ratkaisuista on tullut lainvoimaisia,
– 20.4.2021 tehdyn päätöksen aloittaa menettely uudelleen,
– 12.4.2022 tehdyn päätöksen lykätä käsittelyä siihen saakka, kunnes 2.2.2023 annettuun tuomioon Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) johtaneissa asioissa on annettu lopullinen ratkaisu,
– 22.2.2023 määrätyn prosessinjohtotoimen, jossa asianosaisia kehotettiin lausumaan siitä, mitä päätelmiä 2.2.2023 annetusta tuomiosta Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) olisi tehtävä asioiden ratkaisua varten,
– asian T‑29/14 kantajan 16.3.2023 antaman vastauksen, jossa unionin yleistä tuomioistuinta pyydetään lausumaan kanneperusteista, joita 2.2.2023 annetussa tuomiossa Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) ei ratkaistu, ja asian T‑31/14 kantajan 16.3.2023 antaman vastauksen, jossa lähinnä ilmoitetaan, ettei kantaja vastusta sitä, että unionin yleinen tuomioistuin toteaa omasta aloitteestaan työjärjestyksensä 131 artiklan 1 kohdan mukaisesti, että kanne on menettänyt kohteensa ja lausunnon antaminen asiassa raukeaa,
– komission 16.3.2023 antaman vastauksen, jossa todettiin lähinnä, että kaikki käsiteltävien kanteiden yhteydessä esiin tulleet kysymykset on jo ratkaistu asioissa, joissa annettiin 2.2.2023 tuomio Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60), ja että kanteet on hylättävä perusteettomina lukuun ottamatta neljänsiä kanneperusteita, joiden osalta lausunnon antaminen raukeaa sen jälkeen, kun komissio on toteuttanut tuomion täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet,
– 26.5.2023 määrätyn prosessinjohtotoimen, jossa asian T‑31/14 kantajaa kehotettiin yhtäältä noudattamaan työjärjestyksen 130 artiklan 2 kohdan vaatimuksia, mikäli se aikoo pyytää unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa, ja toisaalta täsmentämään, onko tämä pyyntö siinä tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että asiasta on lausuttava, ymmärrettävä kanteen peruuttamista koskevaksi pyynnöksi,
– asian T‑31/14 kantajan 9.6.2023 antaman vastauksen, jossa ilmoitettiin lähinnä, ettei kantaja aio pyytää unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa, eikä peruuttaa kannettaan,
ottaen huomioon 16.11.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Kantajat Telefónica Gestión Integral de Edificios y Servicios SL, aiemmin Taetel SL, ja Banco Santander SA, aiemmin Banco Popular Español SA, vaativat SEUT 263 artiklaan perustuvilla kanteillaan valtiontuesta SA.21233 C/11 (ex NN/11, ex CP 137/06) – Espanjan soveltama tiettyihin rahoitusleasingsopimuksiin sovellettava verojärjestelmä (Espanjan tax lease ‑järjestelmä) – 17.7.2013 tehdyn komission päätöksen 2014/200/EU (EUVL 2014, L 114, s. 1) (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista.
Asian tausta
Riidanalainen päätös
2 Euroopan komissio sai Espanjan tax lease ‑järjestelmästä, sellaisena kuin sitä sovelletaan tiettyihin alusten hankintaa koskeviin rahoitusleasingsopimuksiin (jäljempänä ETL), useita kanteluja, joista ilmeni, että tämä järjestelmä antoi varustamoille mahdollisuuden ostaa Espanjassa rakennettuja aluksia 20–30 prosentin hinnanalennuksella, ja aloitti tämän perusteella SEUT 108 artiklan 2 kohdassa määrätyn muodollisen tutkintamenettelyn 29.6.2011 antamallaan päätöksellä C(2011) 4494 final (EUVL 2011, C 276, s. 5).
3 Muodollisessa tutkintamenettelyssä komissio totesi, että ETL:ää oli edellä 2 kohdassa mainitun komission päätöksen antamispäivään asti käytetty liiketoimissa, joissa telakat rakentavat merialuksia ja varustamot hankkivat niitä, ja rahoitettaessa näitä liiketoimia pankin järjestämällä tilapäisellä oikeudellisella järjestelyllä ja rahoitusjärjestelyllä. ETL:ään osallistuivat jokaisen laivanrakennustilauksen osalta varustamo, telakka, pankki, leasingyhtiö ja taloudellinen etuyhtymä, jonka olivat perustaneet kyseinen pankki ja sijoittajat, jotka ostivat siitä osuuksia. Taloudellinen etuyhtymä vuokrasi aluksen leasingyhtiöltä sen ensimmäisestä rakennuspäivästä alkaen ja vuokrasi sen sitten varustamolle ilman miehistöä. Taloudellinen etuyhtymä sitoutui ostamaan kyseisen aluksen leasingsopimuksen päättyessä, kun taas varustamo sitoutui ostamaan aluksen ilman miehistöä tehdyn vuokrasopimuksen päätyttyä. Riidanalaisen päätöksen mukaan kyseessä oli verosuunnittelujärjestelmä, jolla pyrittiin luomaan sijoittajille veroetuja taloudellisissa etuyhtymissä – jotka olivat verotuksessa läpivirtausyksikköjä, joiden voitot ja tappiot siirrettiin suoraan Espanjassa asuville sijoittajille suhteessa niiden osuuksiin taloudellisessa etuyhtymässä –, ja siirtämään osa näistä eduista varustamolle aluksen hinnanalennuksen muodossa.
4 Komissio totesi, että ETL:n mukaisissa liiketoimissa yhdistetään viisi toimenpidettä, joista säädettiin yhteisöverolain konsolidoidun version hyväksymisestä 5.3.2004 annetun kuninkaan asetuksen 4/2004 (Real Decreto Legislativo 4/2004, por el que se aprueba el texto refundido de la Ley del Impuesto sobre Sociedades, BOE nro 61, 11.3.2004, s. 10951; jäljempänä yhteisöverolaki) sekä yhteisöveroasetuksen hyväksymisestä 30.7.2004 annetun kuninkaan asetuksen 1777/2004 (Real Decreto 1777/2004, por el que se aprueba el Reglamento del Impuesto sobre Sociedades, BOE nro 189, 6.8.2004, s. 28377; jäljempänä yhteisöveroasetus) useissa säännöksissä. Nämä viisi toimenpidettä olivat yhteisöverolain 115 §:n 6 momentissa säädetty vuokratun omaisuuden nopeutettu poisto, yhteisöverolain 48 §:n 4 momenttiin ja 115 §:n 11 momenttiin sekä yhteisöveroasetuksen 49 §:ään perustuva varhennetun poiston harkinnanvarainen soveltaminen, taloudellisiin etuyhtymiin liittyvät säännökset, yhteisöverolain 124–128 §:ssä säädetty tonnistoverojärjestelmä ja yhteisöveroasetuksen 50 §:n 3 momentin säännökset.
5 Yhteisöverolain 115 §:n 6 momentin mukaan vuokratun omaisuuden varhennettu poisto alkoi siitä päivästä, jona omaisuuserä otettiin käyttöön, eli ei ennen kuin omaisuuserä toimitettiin sen vuokraajalle ja ennen kuin tämä alkoi käyttää sitä. Yhteisöverolain 115 §:n 11 momentissa säädettiin kuitenkin, että Espanjan talous‑ ja valtiovarainministeriö voi vuokraajan virallisesta hakemuksesta määrittää poistolle aikaisemman alkamispäivämäärän. Yhteisöverolain 115 §:n 11 momentissa asetettiin kaksi yleistä ehtoa tälle varhennetulle poistolle. Taloudellisiin etuyhtymiin sovellettavat erityisehdot sisältyivät TRLIS:n 48 §:n 4 momenttiin. Yhteisöverolain 115 §:n 11 momentissa säädetyn lupamenettelyn yksityiskohdat sisältyivät yhteisöveroasetuksen 49 §:ään.
6 Tonnistoverojärjestelmä hyväksyttiin sisämarkkinoille soveltuvana valtiontukena meriliikenteen valtion tuesta 5.7.1997 annettujen yhteisön suuntaviivojen (EYVL 1997, C 205, s. 5) nojalla, sellaisina kuin ne olivat muutettuina komission tiedonannolla K(2004) 43 (EUVL 2004, C 13, s. 3) (jäljempänä meriliikenteen suuntaviivat), Espanjan myöntämästä valtiontuesta N 736/2001 – Meriliikenneyhtiöiden tonnistoverojärjestelmä – 27.2.2002 tehdyllä komission päätöksellä K(2002) 582 lopullinen (EUVL 2004, C 38, s. 4), sellaisena kuin se on muutettuna Espanjan myöntämästä valtiontuesta N 528/2003 – Meriliikenneyhtiöiden tonnistoverojärjestelmän muutos – 2.6.2004 tehdyllä komission päätöksellä C(2004) 1931 lopullinen (EUVL 2005, C 77, s. 29). Tässä järjestelmässä varustamorekisteriin kirjattuja yrityksiä, jotka ovat saaneet tätä varten veroviranomaisen luvan, ei veroteta niiden voittojen ja tappioiden perusteella vaan tonniston perusteella. Espanjan lainsäädännön mukaisesti taloudelliset etuyhtymät voivat kirjautua johonkin näistä rekistereistä, vaikkeivät ne olisikaan varustamoja.
7 Yhteisöverolain 125 §:n 2 momentissa säädettiin erityisestä menettelystä tonnistoverojärjestelmään siirryttäessä jo hankituille aluksille ja yrityksen jo ollessa tässä järjestelmässä hankituille käytetyille aluksille. Mainittua järjestelmää normaalisti sovellettaessa mahdollisia arvonnousuja verotettiin tonnistoverojärjestelmään siirryttäessä ja oletettiin, että arvonnousujen verotus – vaikka sitä lykätään – suoritetaan myöhemmin aluksen myynnin tai purkamisen yhteydessä. Tästä säännöksestä poiketen yhteisöveroasetuksen 50 §:n 3 momentissa säädettiin kuitenkin, että kun alukset hankittiin osto‑optiolla osana veroviranomaisten aiemmin hyväksymää leasingsopimusta, kyseisiä aluksia pidettiin uusina eikä yhteisöverolain 125 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla käytettyinä, ottamatta huomioon, että ne oli jo poistettu, joten mahdollisia arvonnousuja ei verotettu. Tätä poikkeusta, jota ei ilmoitettu komissiolle, sovellettiin ainoastaan erityisiin leasingsopimuksiin, jotka veroviranomaiset hyväksyivät varhennettua poistoa koskevien hakemusten yhteydessä yhteisöverolain 115 §:n 11 momentin mukaisesti, eli vuokrattuihin hiljattain rakennettuihin merialuksiin, jotka hankittiin ETL:n mukaisten liiketoimien välityksellä ja yhtä poikkeusta lukuun ottamatta espanjalaisilta telakoilta.
8 Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että kaikkia näitä toimenpiteitä soveltamalla taloudellinen etuyhtymä sai veroedun kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa vuokrattujen alusten varhennettua ja nopeutettua poistoa sovellettiin tavanomaisen yhteisöverojärjestelmän puitteissa, mikä aiheutti taloudelliselle etuyhtymälle raskaita tappioita, jotka voitiin sillä perusteella, että taloudelliset etuyhtymät olivat verotuksessa läpivirtausyksikköjä, vähentää sijoittajien omista tuloista suhteessa niiden osuuksiin taloudellisessa etuyhtymässä. Vaikka tämä varhennettu ja nopeutettu poisto normaalisti tasapainotetaan korkeammilla veroilla silloin, kun alus on kokonaan poistettu, tai silloin, kun alus myydään ja myynnistä saadaan luovutusvoitto, toisessa vaiheessa sijoittajille siirretyt alkuperäisistä tappioista aiheutuvat verosäästöt turvattiin, koska tämä sama taloudellinen etuyhtymä siirtyi tonnistoverojärjestelmään, mikä mahdollisti sen, että aluksen varustamolle myynnistä saatuun luovutusvoittoon sovellettiin täyttä vapautusta.
9 Vaikka komissio katsoi, että ETL:ää oli pidettävä järjestelmänä, se tarkasteli myös kutakin kyseessä olevaa toimenpidettä yksilöllisesti. Riidanalaisessa päätöksessä se katsoi, että näistä toimenpiteistä yhteisöverolain 115 §:n varhennettua poistoa koskevasta 11 momentista, tonnistoverojärjestelmän soveltamisesta muihin kuin järjestelmään oikeutettuihin yrityksiin, aluksiin tai toimintaan ja yhteisöveroasetuksen 50 §:n 3 momentista johtuvat toimenpiteet ovat valtiontukea taloudellisille etuyhtymille ja niiden sijoittajille ja että Espanjan kuningaskunta on pannut ne sääntöjenvastaisesti täytäntöön 1.1.2002 lähtien ja näin rikkonut SEUT 108 artiklan 3 kohtaa. Se totesi, että kyseessä olevat verotukselliset toimenpiteet eivät sovellu sisämarkkinoille, paitsi siinä tapauksessa, että tuki vastaa markkinoiden mukaista korvausta sijoittajien toiminnasta ja että se siirretään varustamoille, joihin meriliikenteen suuntaviivoja voitiin soveltaa. Se päätti, että Espanjan kuningaskunnan on lakkautettava tämä tukijärjestelmä siltä osin kuin se ei sovellu sisämarkkinoille ja perittävä takaisin soveltumaton tuki sitä saaneilta taloudellisten etuyhtymien sijoittajilta ilman, että nämä voivat siirtää takaisinperinnän kustannukset muille henkilöille.
10 Komissio päätti kuitenkin, että takaisin ei perittäisi tukia, jotka oli myönnetty osana rahoitustoimia, joiden osalta toimivaltaiset kansalliset viranomaiset olivat sitoutuneet varmistamaan toimenpiteiden hyödyn oikeudellisesti sitovalla säädöksellä, joka hyväksyttiin ennen 30.4.2007 eli päivänä, jona Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistiin tukiohjelmasta, jonka Ranska on ottanut käyttöön yleisen verolainsäädännön 39 CA §:n nojalla – Valtiontuki C 46/04 (ex NN 65/04) – 20.12.2006 tehty komission päätös 2007/256/EY (EUVL 2007, L 112, s. 41).
Muut riidanalaisesta päätöksestä nostetut kanteet
11 Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi 17.12.2015 antamallaan tuomiolla Espanja ym. v. komissio (T‑515/13 ja T‑719/13, EU:T:2015:1004) kaksi muuta kannetta, jotka Espanjan kuningaskunnan ja Lico Leasing SA ja Pequeños y Medianos Astilleros Sociedad de Reconversión SA (jäljempänä PYMAR) olivat nostaneet riidanalaisesta päätöksestä SEUT 107 artiklan 1 kohdan ja SEUT 296 artiklan rikkomista koskevan kanneperusteen nojalla, ja kumosi riidanalaisen päätöksen.
12 Unionin tuomioistuin kumosi 17.12.2015 annetun tuomion Espanja ym. v. komissio (T‑515/13 ja T‑719/13, EU:T:2015:1004) 25.7.2018 antamallaan tuomiolla komissio v. Espanja ym. (C‑128/16 P, EU:C:2018:591) ja palautti asiat T‑515/13 ja T‑719/13 unionin yleiseen tuomioistuimeen.
13 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kyseiset kanteet 23.9.2020 antamallaan tuomiolla Espanja ym. v. komissio (T‑515/13 RENV ja T‑719/13 RENV, EU:T:2020:434).
14 Unionin tuomioistuin kumosi osittain 23.9.2020 annetun tuomion Espanja ym. v. komissio (T‑515/13 RENV ja T‑719/13 RENV, EU:T:2020:434) 2.2.2023 antamallaan tuomiolla Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60), jolla se ratkaisi kyseiset kaksi kannetta lopullisesti ja kumosi osittain riidanalaisen päätöksen.
15 Unionin tuomioistuin ensinnäkin hylkäsi valitukset 2.2.2023 antamallaan tuomiolla Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) siltä osin kuin oli kyse valittajien väitteestä, jonka mukaan ETL ei ole valikoiva. Se hylkäsi valitukset myös siltä osin kuin oli kyse luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden soveltamista koskevista kanneperusteista ja totesi, että unionin yleinen tuomioistuin oli tehnyt oikeudellisen virheen, jolla ei kuitenkaan ollut vaikutusta unionin yleisen tuomioistuimen arviointiin. Lopuksi se hyväksyi Espanjan kuningaskunnan kanneperusteen, joka koski 23.9.2020 annetun tuomion Espanja ym. v. komissio (T‑515/13 RENV ja T‑719/13 RENV, EU:T:2020:434) perustelujen puutteellisuutta kyseisen tuen takaisinperinnän osalta. Se katsoi, että tyytyessään yhtäältä toteamaan, etteivät kantajat olleet riitauttaneet tuensaajien nimeämistä riidanalaisessa päätöksessä, ja toisaalta viittaamaan kyseisen päätöksen logiikkaan ja sisältöön, vaikka kyseisten yritysten esittämästä kanneperusteesta voitiin päätellä, että nämä yritykset väittivät implisiittisesti mutta väistämättä, etteivät ne olleet ainoat kyseisen tuen saajat, koska siitä oli suuri osa siirretty varustamoille, unionin yleinen tuomioistuin ei ollut vastannut tähän kanneperusteeseen. Se totesi, että unionin yleinen tuomioistuin oli laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa, ja kumosi tuomion tältä osin.
16 Unionin tuomioistuin ratkaisi asian lopullisesti ja hyväksyi Lico Leasingin ja PYMARin esittämän kanneperusteen, jossa nämä osapuolet väittivät, että taloudellisen etuyhtymän sijoittajat eivät olleet ainoita kyseisen tuen saajia, koska siitä oli suuri osa siirretty varustamoille. Tämän perusteella se kumosi riidanalaisen päätöksen 1 artiklan siltä osin kuin siinä nimettiin taloudelliset etuyhtymät ja niiden sijoittajat ainoiksi kyseisessä päätöksessä tarkoitetun tuen saajiksi, ja 4 artiklan 1 kohdan siltä osin kuin siinä määrättiin Espanjan kuningaskunta perimään kyseinen tuki kokonaisuudessaan takaisin sitä saaneilta taloudellisten etuyhtymien sijoittajilta.
Asianosaisten vaatimukset
17 Kantajat lähinnä vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen, koska siinä todetaan valtiontuki ja määrätään, että se on perittävä takaisin taloudellisten etuyhtymien sijoittajilta,
– toissijaisesti jättää soveltamatta 4 artiklan 1 kohdassa taloudellisten etuyhtymien sijoittajille annettua tuen takaisin perimistä koskevaa määräystä siltä osin kuin siinä rikotaan oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita,
– toissijaisesti kumoaa päätöksen 2 artiklan ja toteaa, että menetelmä, jonka avulla taloudellisten etuyhtymien sijoittajien takaisin maksettava väitetty etu määriteltiin, on lainvastainen,
– toteaa mitättömäksi tai kumoaa osittain päätöksen 4 artiklan 1 kohdan, koska siinä kielletään ”vyöryttämästä takaisinmaksamista toisille henkilöille”, ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
18 Asian T‑29/14 kantaja vaatii lisäksi toissijaisesti ensimmäiseen kannevaatimukseensa nähden, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa riidanalaisen päätöksen 1 ja 2 artiklan ja 4 artiklan 1 kohdan siltä osin kuin taloudellisten etuyhtymien sijoittajat yksilöidään tuensaajiksi, joiden on maksettava väitetty tuki takaisin.
19 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– ensisijaisesti velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja toissijaisesti velvoittaa kantajat vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kolme neljäsosaa komission oikeudenkäyntikuluista.
Oikeudellinen arviointi
20 Kanteensa tueksi kantajat esittävät kumpikin viisi kanneperustetta:
– ensimmäiset kanneperusteet koskevat SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomista siltä osin kuin riidanalaisessa päätöksessä todetaan, että kyse on valtiontuesta;
– toiset kanneperusteet koskevat SEUT 107 artiklan rikkomista siltä osin kuin komissio totesi virheellisesti, että tietyt ETL:n muodostavat verotukselliset toimenpiteet yksittäin tarkasteltuina ovat uutta valtiontukea;
– kolmannet kanneperusteet koskevat oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista;
– neljännet kanneperusteet koskevat lähinnä SEUT 107 ja SEUT 108 artiklan rikkomista, perusteluvelvollisuuden laiminlyömistä ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamista siltä osin kuin on kyse tuensaajien yksilöinnistä ja tuen takaisinperintämenetelmästä;
– viidennet kanneperusteet koskevat SEUT 108 artiklan, [SEUT 108] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL 1999, L 83, s. 1) 14 artiklan, SEU 3 artiklan 6 kohdan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 16 ja 17 artiklan rikkomista siltä osin kuin riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa kielletään ”vyöryttämästä takaisinmaksamista toisille henkilöille”.
21 Vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen määräämään prosessinjohtotoimeen, joka koski päätelmiä, jotka 2.2.2023 annetusta tuomiosta Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) on tehtävä kanteiden ratkaisua varten, asian T‑29/14 kantaja ilmoitti, että se luopuu ensimmäisestä ja kolmannesta kanneperusteestaan. Vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen 28.9.2023 määräämään prosessinjohtotoimeen asian T‑31/14 kantaja ilmoitti, että se luopuu samoista kanneperusteista siinä tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että kanne on säilyttänyt kohteensa ja että siitä on lausuttava. Istunnossa se ilmoitti luopuneensa myös neljännen kanneperusteensa toisesta osasta.
Oikeusriidat ovat osittain menettäneet kohteensa
22 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeudenkäynnin kohteen, sellaisena kuin se on määritelty kannekirjelmässä, on oikeussuojan tarpeen tavoin oltava olemassa tuomioistuimen ratkaisun julistamiseen saakka, mikä edellyttää sitä, että kanteen lopputulos voi tuottaa kantajalle etua, tai muuten lausunnon antaminen asiassa raukeaa (ks. tuomio 7.6.2007, Wunenburger v. komissio, C‑362/05 P, EU:C:2007:322, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 14.1.2014, Miettinen v. neuvosto, T‑303/13, ei julkaistu, EU:T:2014:48, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
23 SEUT 263 artiklan nojalla nostettujen kanteiden osalta on siten todettu, että riidanalaisen päätöksen kumoamisesta oikeudenkäynnin aikana seuraa, että kanne on menettänyt kohteensa siltä osin kuin kyse on vaatimuksista, joissa vaaditaan riidanalaisen päätöksen kumoamista (ks. vastaavasti tuomio 29.4.2004, Italia v. komissio, C‑372/97, EU:C:2004:234, 37 kohta ja tuomio 19.10.2005, CDA Datenträger Albrechts v. komissio, T‑324/00, EU:T:2005:364, 116 ja 117 kohta).
24 Riidanalaisen päätöksen kumoamisen johdosta kantaja nimittäin saavuttaa sen ainoan tuloksen, jonka se voisi kanteellaan saavuttaa, eikä unionin tuomioistuinten ratkaisulla ole täten enää merkitystä (ks. vastaavasti 8.3.1993, Lezzi Pietro v. komissio, C‑123/92, EU:C:1993:87, 10 kohta).
25 Näin on myös silloin, kun riidanalaisen päätöksen osittainen kumoaminen tuottaa sen tuloksen, johon kantaja on tietyssä kanteen osassa pyrkinyt, jolloin tästä osasta ei ole enää tarpeen lausua (ks. vastaavasti tuomio 29.4.2004, Italia v. komissio, C‑372/97, EU:C:2004:234, 37 ja 38 kohta).
26 Lisäksi unionin tuomioistuinten antamalla kumoamistuomiolla on ehdoton oikeusvoima sekä tuomion tuomiolauselman että niiden perustelujen osalta, jotka ovat tuomiolauselman välttämätön tuki (ks. tuomio 29.4.2004, Italia v. komissio, C‑372/97, EU:C:2004:234, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
27 Käsiteltävissä asioissa on todettava, että 2.2.2023 annetussa tuomiossa Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) unionin tuomioistuin kumosi riidanalaisen päätöksen ainoastaan osittain. Kuten edellä 16 kohdassa todettiin, se kumosi riidanalaisen päätöksen 1 artiklan siltä osin kuin siinä nimetään taloudelliset etuyhtymät ja niiden sijoittajat ainoiksi kyseisessä päätöksessä tarkoitetun tuen saajiksi ja 4 artiklan 1 kohdan siltä osin kuin siinä määrätään Espanjan kuningaskunta perimään kyseinen tuki kokonaisuudessaan takaisin sitä saaneilta taloudellisten etuyhtymien sijoittajilta.
28 Unionin tuomioistuin täsmensi 2.2.2023 annetun tuomion Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) 138 ja 139 kohdassa, että komissio oli tehnyt oikeudellisen virheen kyseessä olevan tuen tuensaajien nimeämisen osalta, koska varustamojen kanssa tehdyissä ja veroviranomaiselle toimitetuissa oikeudellisesti sitovissa sopimuksissa määrättiin, että taloudellisten etuyhtymien oli siirrettävä osa saadusta veroedusta varustamoille.
29 Kanteidensa yhteydessä kantajat, jotka ovat ETL:ssä taloudellisiin etuyhtymiin sijoittaneiden yhtiöiden seuraajia, väittävät neljänsien kanneperusteidensa neljännessä osassa, että komissio teki virheen, kun se riidanalaisessa päätöksessä luokitteli taloudelliset etuyhtymät ja niiden sijoittajat ainoiksi tuensaajiksi ja määräsi perimään tuet kokonaisuudessaan takaisin kyseisiltä sijoittajilta, vaikka ETL:n nojalla toteutettuihin liiketoimiin oli osallistunut muitakin yrityksiä, kuten telakoita ja varustamoita, jotka niin ikään olivat tämän järjestelmän tuensaajia ja hyötyivät siitä. Tämän kanneperusteen osan yhteydessä asian T‑29/14 kantaja väittää myös, että riidanalainen päätös on puutteellisesti perusteltu ETL:n tuensaajien yksilöinnin osalta.
30 Neljänsien kanneperusteidensa ensimmäisessä osassa kantajat lähinnä vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa riidanalaisen päätöksen 1 artiklan ja 4 artiklan 1 kohdan siltä osin kuin niissä nimetään taloudelliset etuyhtymät ja niiden sijoittajat ainoiksi ETL:n tuensaajiksi ja velvoitetaan Espanjan kuningaskunta perimään tuki kokonaisuudessaan takaisin kyseisiltä sijoittajilta.
31 Kuten edellä 16 ja 27 kohdassa todettiin, unionin tuomioistuin kumosi riidanalaisen päätöksen 1 artiklan ja 4 artiklan 1 kohdan tältä osin.
32 Tästä seuraa, että riidanalaisen päätöksen osittainen kumoaminen unionin tuomioistuimen ratkaisulla tuotti kantajille tuloksen, johon ne olivat kanteensa tietyssä osassa pyrkineet, eli päätöksen kyseisen osan poistamisen unionin oikeusjärjestyksestä (ks. vastaavasti määräys 16.9.2014, Justice & Environment v. komissio, T‑405/10, ei julkaistu, EU:T:2014:821, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 Vaikka nimittäin oletettaisiin, että edellä 29 kohdassa mainitut väitteet ovat oikeudellisesti perusteltuja, ne eivät silti johtaisi riidanalaisen päätöksen kumoamiseen laajemmalti kuin unionin tuomioistuin määräsi 2.2.2023 antamassaan tuomiossa Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60). Vaikka erityisesti väitteen, jonka mukaan ETL:n mukaisiin liiketoimiin osallistuneiden muiden yritysten, kuten erityisesti telakoiden, on niin ikään katsottava kuuluvan ETL:n tuensaajien ja takaisinperimismääräyksen kohteena olevien yritysten joukkoon, oletettaisiin olevan perusteltu, se johtaisi silti riidanalaisen päätöksen 1 artiklan kumoamiseen siltä osin kuin taloudelliset etuyhtymät ja niiden sijoittajat nimetään ainoiksi kyseessä olevan tuen saajiksi ja kyseisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdan kumoamiseen siltä osin kuin Espanjan kuningaskunta velvoitetaan perimään tuki kokonaisuudessaan takaisin sitä saaneilta taloudellisen etuyhtymien sijoittajilta. Kuten edellä 16, 27 ja 31 kohdassa muistutettiin, unionin tuomioistuin kumosi kyseiset artiklat näiltä osin 2.2.2023 antamallaan tuomiolla Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60).
34 Näin ollen on katsottava, että käsiteltävät kanteet ovat tältä osin menettäneet kohteensa.
35 Lisäksi voidaan todeta siitä kantajien väitteestä, jolla riitautetaan telakoiden jättäminen ETL:n tuensaajien ja takaisinperimismääräyksen kohteena olevien yritysten ulkopuolelle, etteivät kantajat ole osoittaneet, että tämä väite, vaikka sen oletettaisiin olevan perusteltu, voisi tuottaa niille hyötyä, joka on suurempi kuin niiden 2.2.2023 annetusta tuomiosta Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) saama hyöty.
36 Kantajien mukaan taloudelliset etuyhtymät pitivät ainoastaan 10–15 prosenttia ETL:n mukaisesti toteutettujen liiketoimien voitosta, sillä suurin osa näistä liiketoimista saaduista eduista eli 85–90 prosenttia kunkin liiketoimen tuottamasta raha- ja verosäästöstä siirrettiin kolmansille osapuolille. Kantajat toteavat, että riidanalaisen päätöksen mukaan näitä kolmansia osapuolia ovat varustamot mutta että itse asiassa ETL:n todellisia edunsaajia ovat telakat ja tarkemmin sanottuna espanjalaiset telakat.
37 Unionin tuomioistuin totesi 2.2.2023 antamansa tuomion Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) 138 kohdassa, että taloudellisten etuyhtymien ”oli näin ollen varustamoiden kanssa tehtyihin sopimuksiin sovellettavien oikeussääntöjen nojalla siirrettävä varustamoille osa saadusta veroedusta”. Tuomion 131 kohdassa se huomautti, että komissio oli riidanalainen päätöksen 11 perustelukappaleessa todennut, että ETL tarjosi varustamolle mahdollisuuden hankkia uusi alus, jonka rakennushinta oli 20–30 prosenttia telakan veloittamaa alhaisempi, ja että se oli kyseisen päätöksen 12 perustelukappaleessa katsonut, että ETL oli yleensä pankin järjestämä verosuunnittelujärjestelmä, jolla pyrittiin luomaan sijoittajille veroetuja taloudellisessa etuyhtymässä, joka oli verotuksessa läpivirtausyksikkö, ja siirtämään osa veroeduista kyseiselle varustamolle aluksen hinnanalennuksen välityksellä, kun taas taloudellisen etuyhtymän sijoittajat pitivät muut edut. Tuomion 132 kohdassa se myös mainitsi, että komissio oli kyseisen päätöksen 162 perustelukappaleessa todennut, että taloudellisesta näkökulmasta mainitulle varustamolle siirrettiin huomattava osa taloudellisen etuyhtymän saamasta veroedusta hinnanalennuksen välityksellä.
38 Tältä osin riidanalaisen päätöksen 19 perustelukappaleesta ilmenee, että ”osa tästä alun perin taloudellisen etuyhtymän ja sen sijoittajien saamasta veroedusta, joka on noin 30 prosenttia aluksen alkuperäisestä bruttohinnasta, jää sijoittajille (10–15 prosenttia) ja osa siitä siirretään varustamolle (85–90 prosenttia), josta tulee lopulta aluksen omistaja, ja se saa 20–30 prosentin alennuksen aluksen alkuperäisestä bruttohinnasta”.
39 Näissä olosuhteissa, ja vaikka unionin tuomioistuimelle ei 2.2.2023 annettuun tuomioon Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) johtaneissa asioissa esitetty kysymystä siitä, oliko myös telakoita pidettävä ETL:n tuensaajina, eikä sillä siten ollut tilaisuutta lausua tästä kysymyksestä, on todettava, että mikään kantajien perusteluissa ei viittaa siihen, että sijoittajien saaman edun määrä, joka niiden on maksettava takaisin Espanjan kuningaskunnalle, eli 10–15 prosenttia ETL:n mukaisesti toteutetuista liiketoimista saaduista eduista, olisi erilainen, jos myös telakoiden katsottaisiin olevan ETL:n tuensaajia. Kuten nimittäin asian T‑29/14 kantaja myönsi istunnossa, taloudellisille etuyhtymille ETL:n mukaisesti jäävä osa edusta ei vaihtele sen mukaan, luetaanko muiden ETL:n edunsaajien joukkoon pelkästään varustamot vai sekä varustamot että telakat.
40 Näin ollen on todettava, etteivät kantajat missään tapauksessa ole osoittaneet, että niillä on intressi neljänsien kanneperusteidensa ensimmäisen osan esittämiseen siltä osin kuin sillä pyritään riitauttamaan telakoiden jättäminen ETL:n tuensaajien ulkopuolelle.
41 Neljänsien kanneperusteidensa toisessa osassa kantajat riitauttavat riidanalaisen päätöksen 263–269 perustelukappaleessa esitetyn menetelmän, jota sovelletaan laskettaessa määrää, joka sijoittajien on maksettava takaisin. Ne väittävät erityisesti, että komissio teki virheen, kun se ei ottanut kyseisessä menetelmässä huomioon kantajien tekemiä ns. tuottamattomia sijoituksia. Kantajien mukaan komission olisi takaisinperinnästä määrätessään pitänyt ottaa huomioon tappiota tuottaneet sijoitukset, joita taloudellisten etuyhtymien sijoittajat olivat tehneet veroedun luomiseksi ja jotka ovat tästä edusta aiheutuvia erityisiä kustannuksia. Kanneperusteensa tässä osassa kantajat myös väittävät, että komission olisi pitänyt vähentää niiden etujen määrät, jotka taloudellisten etuyhtymien sijoittajat olivat siirtäneet kolmansille osapuolille ETL:n yhteydessä.
42 Tältä osin on todettava, että riidanalaisen päätöksen 263–269 kohta muodostavat luvun, jonka otsikko on ”Takaisin maksettavien määrien määrittely” ja jossa komissio esittää nelivaiheisen menetelmän, jota Espanjan kuningaskunnan on sovellettava määrittääkseen sen sisämarkkinoille soveltumattoman tuen määrän, joka on perittävä takaisin tuensaajilta. Komissio täsmentää, että tätä menetelmää voidaan tarkistaa erityisesti, jotta voitaisiin määrittää sijoittajien saaman veroedun todellinen määrä niiden kunkin verotuksellinen tilanne huomioon ottaen.
43 Kyseiset neljä vaihetta ovat seuraavat:
– ensinnäkin liiketoimesta saadun veroedun kokonaismäärän laskeminen (taloudellisen etuyhtymän tai sen sijoittajien tosiasiallisesti saaman veroedun nettonykyarvo eli ennen kuin vähennetään se osa eduista, joka siirrettiin varustamolle hinnanalennuksen välityksellä);
– toiseksi liiketoimeen sovelletuista yleisistä verotuksellisista toimenpiteistä saadun veroedun laskeminen (nettonykyarvo, joka lasketaan samalla tavalla kuin vaiheessa 1 niiden veroetujen määrästä, jotka taloudellinen etuyhtymä tai sen sijoittajat olisivat saaneet vertailutilanteessa, jossa on käytetty ainoastaan nopeutettuja poistotoimia siitä hetkestä lähtien, jolloin alus aloitti toiminnan ja toimintaa verotettiin tavanomaisten yhtiöverosäännösten mukaisesti);
– kolmanneksi valtiontukea vastaavan veroedun eli vaiheissa 1 ja 2 saatujen määrien välisen erotuksen laskeminen;
– neljänneksi soveltuvan tuen määrän laskeminen eli tuki siten kuin se lasketaan vaiheessa 3 (varustamolle siirretty etu, joka on meriliikenteen suuntaviivojen 11 luvun mukaista soveltuvaa tukea, koska komissio totesi riidanalaisen päätöksen 202 perustelukappaleessa ja sitä seuraavissa kappaleissa, että osaa varustamolle siirretystä edusta voidaan pitää soveltuvana, jos varustamo, alus ja sen liikennöintitoimet ovat meriliikenteen suuntaviivojen nojalla oikeutettuja järjestelmään, kuten edellä 9 kohdassa mainittiin).
44 Kuten asian T‑29/14 kantaja lähinnä myönsi istunnossa, kantajien väitteet, joilla pyritään riitauttamaan riidanalaisen päätöksen 263–269 perustelukappaleessa esitetty menetelmä ja erityisesti se, ettei tuottamattomia sijoituksia eikä yleensäkään kolmansille osapuolille siirrettyjä määriä vähennetty, perustuvat oletukseen, jonka mukaan sääntöjenvastaisen ja sisämarkkinoille soveltumattoman tuen takaisinperinnässä noudatetaan tätä menetelmää.
45 Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan ja 4 artiklan 1 kohdan osittaisen kumoamisen seurauksena taloudellisia etuyhtymiä ja niiden sijoittajia ei kuitenkaan enää pidetä ETL:n ainoina tuensaajina eikä sijoittajia enää pidetä ainoina yrityksinä, joilta Espanjan kuningaskunta on velvoitettava perimään tuet takaisin. Tästä seuraa, että riidanalaisen päätöksen 263–269 perustelukappaleessa esitetty menetelmä on, siltä osin kuin se perustuu siihen nykyään virheelliseen oletukseen, jonka mukaan etu on perittävä kokonaisuudessaan takaisin ainoastaan taloudellisten etuyhtymien sijoittajilta, vanhentunut 2.2.2023 annetun tuomion Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) johdosta.
46 Erityisesti on niin, että ETL:n muut tuensaajat voivat joutua maksamaan merkittävän osan edusta takaisin. Riidanalaisen päätöksen 263–269 perustelukappaleessa esitetty menetelmä perustuu toiseen, unionin tuomioistuimen 2.2.2023 antamassaan tuomiossa Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) virheelliseksi toteamaan oletukseen, jonka mukaan taloudellisten etuyhtymien sijoittajien on maksettava soveltumaton tuki kokonaisuudessaan takaisin. Näin ollen esimerkiksi kyseisen menetelmän kolmannessa vaiheessa, joka on ”valtiontukea vastaavan veroedun laskeminen” (riidanalaisen päätöksen 266 perustelukappale), vahvistetaan, että ”tuki, jonka taloudellinen etuyhtymä ja sen sijoittajat ovat saaneet kyseisten verotustoimien edunsaajina” vastaa ”sen kokonaisedun nettonykyarvoa, joka saadaan varhennetun poiston käytöstä, tonnistoverojärjestelmästä – – ja luovutusvoiton verotukseen sovellettavasta poikkeuksesta”.
47 Tämä tarkoittaa, että SEUT 266 artiklan, jossa velvoitetaan se tekemään asianmukaiset päätelmät 2.2.2023 annetusta tuomiosta Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60), nojalla komission on muun muassa tutkittava takaisin perittävien määrien laskennassa sovellettava menetelmä kokonaisuudessaan uudelleen. Komissio myös totesi unionin yleisen tuomioistuimen 25.5.2023 määräämään prosessinjohtotoimeen antamassaan vastauksessa ja istunnossa, että tuomion täytäntöönpanon varmistamiseksi on annettava takaisinperintämääräys.
48 Tästä seuraa, kuten kantajat myönsivät istunnossa, että kanteet ovat menettäneet kohteensa siltä osin kuin niillä pyritään riitauttamaan riidanalaisen päätöksen 263–269 perustelukappaleessa esitetty menetelmä, ja asian T‑31/14 kantaja on myös luopunut tältä osin esittämistään väitteistä, kuten edellä 21 kohdassa mainittiin.
49 Kaiken edellä esitetyn perusteella on katsottava, että käsiteltävät kanteet ovat jääneet vaille kohdetta siltä osin kuin niillä pyritään riitauttamaan yhtäältä ETL:n tuensaajien ja takaisinperimismääräyksen kohteena olevien yritysten yksilöinti sekä riidanalaisessa päätöksessä tältä osin esitetyt perustelut ja toisaalta riidanalaisen päätöksen 263–269 perustelukappaleessa esitetty menetelmä.
50 Sitä vastoin kantajien vaatimuksista on yhä lausuttava siltä osin kuin niissä vaaditaan kumoamaan ne riidanalaisen päätöksen osat, joita unionin tuomioistuin ei kumonnut 2.2.2023 antamassaan tuomiossa Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60).
51 Tietyissä kantajien esittämissä kannevaatimuksissa nimittäin vaaditaan riidanalaisen päätöksen kumoamista laajemmalti kuin unionin tuomioistuin määräsi 2.2.2023 antamassaan tuomiossa Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60). Kantajat ovat erityisesti ensimmäisen kannevaatimuksensa yhteydessä kumpikin vaatineet unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan kyseisen päätöksen siltä osin kuin siinä todetaan, että kyse on valtiontuesta, ja määrätään perimään tuki takaisin taloudellisten etuyhtymien sijoittajilta, toisen kannevaatimuksensa yhteydessä jättämään soveltamatta taloudellisten etuyhtymien sijoittajille osoitettua tuen takaisinperimismääräystä, koska sillä loukataan oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita, ja neljännen kannevaatimuksensa yhteydessä kumoamaan päätöksen 4 artiklan 1 kohdan siltä osin kuin siinä kielletään siirtämästä takaisinperinnän kustannuksia muille henkilöille. Lisäksi asian T‑29/14 kantaja vaatii kumoamaan kyseisen päätöksen 1 ja 2 artiklan ja 4 artiklan 1 kohdan siltä osin kuin niissä yksilöidään sijoittajat niiksi tuensaajiksi, joiden on maksettava tuki takaisin.
52 Edellä 51 kohdassa mainittujen kannevaatimusten tueksi esitetyistä perusteista on aluksi muistutettava, kuten edellä 21 kohdassa mainittiin, että kantajat ovat kumpikin luopuneet ensimmäisestä ja kolmannesta kanneperusteestaan.
53 Tästä seuraa, että on yhä lausuttava kanteen siitä osasta, jossa kantajat vetoavat toisten kanneperusteidensa yhteydessä SEUT 107 artiklan loukkaamiseen siltä osin kuin komissio totesi virheellisesti, että tietyt ETL:n muodostavat verotukselliset toimenpiteet ovat yksittäin tarkasteltuina uutta valtiontukea, ja jossa ne vetoavat viidensien kanneperusteidensa yhteydessä SEUT 108 artiklan, asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan, SEU 3 artiklan 6 kohdan ja perusoikeuskirjan 16 ja 17 artiklan rikkomiseen siltä osin kuin riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa kielletään ”vyöryttämästä takaisinmaksamista toisille henkilöille”.
54 Jos nimittäin toiset ja viidennet kanneperusteet hyväksyttäisiin, ne voisivat johtaa riidanalaisen päätöksen sellaisten osien kumoamiseen, joita unionin tuomioistuin ei kumonnut 2.2.2023 antamassaan tuomiossa Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60).
55 Tältä osin on todettava, toisin kuin asian T‑31/14 kantaja väittää, ettei unionin tuomioistuin täysin kumonnut taloudellisten etuyhtymien ja niiden sijoittajien yksilöintiä ETL:n tuensaajiksi eikä riidanalaiseen päätökseen sisältyvää määräystä periä tuet takaisin näiltä sijoittajilta, mistä seuraa, että kanteet ovat jääneet kokonaisuudessaan vaille kohdetta.
56 Asian T‑31/14 kantajan väite perustuu nimittäin 2.2.2023 annetun tuomion Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) virheelliseen tulkintaan.
57 Kuten edellä 16 kohdassa todettiin, 2.2.2023 annetussa tuomiossa Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) unionin tuomioistuin kumosi riidanalaisen päätöksen ainoastaan osittain eli sen 1 artiklan vain ”siltä osin kuin siinä nimetään taloudelliset etuyhtymät ja niiden sijoittajat ainoiksi kyseisessä päätöksessä tarkoitetun tuen saajiksi” (tuomiolauselman 3 kohta) ja sen 4 artiklan 1 kohdan ”siltä osin kuin siinä määrätään Espanjan kuningaskunta perimään samassa päätöksessä tarkoitetun tuen määrä kokonaisuudessaan takaisin sen saaneilta taloudellisten etuyhtymien sijoittajilta” (tuomiolauselman 4 kohta).
58 Sitä vastoin unionin tuomioistuin ei kumonnut taloudellisten etuyhtymien ja niiden sijoittajien yksilöimistä ETL:n tuensaajiksi eikä Espanjan kuningaskunnan velvoittamista perimään tuki tai osa tuesta takaisin ainakin kyseisiltä sijoittajilta.
59 Looginen seuraus tuen sääntöjenvastaiseksi toteamisesta on nimittäin tuen poistaminen perimällä se takaisin aikaisemman tilanteen palauttamiseksi (ks. tuomio 8.12.2011, Residex Capital IV, C‑275/10, EU:C:2011:814, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
60 Unionin tuomioistuin totesi 25.7.2018 antamassaan tuomiossa komissio v. Espanja ym. (C‑128/16 P, EU:C:2018:591, 46 kohta), että komissio oli perustellusti katsonut, että taloudelliset etuyhtymät ovat ETL:n edunsaajia. Lisäksi 2.2.2023 annettuun tuomioon Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) johtaneissa kanteissa hylättiin väitteet, joilla kyseisten asioiden kantajat pyrkivät osoittamaan, ettei ETL ole taloudellisille etuyhtymille ja niiden sijoittajille myönnettyä SEUT 107 artiklan 1 kohdan mukaista valtiontukea. Unionin tuomioistuin ei hyväksynyt myöskään kyseisten osapuolten niitä väitteitä, joilla pyrittiin osoittamaan, että tuen takaisin periminen taloudellisten etuyhtymien sijoittajilta on luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden vastaista.
61 Tästä seuraa, että 2.2.2023 annetun tuomion Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) johdosta riidanalainen päätös on yhä pätevä siltä osin kuin siinä todetaan, että ainakin taloudellisia etuyhtymien ja niiden sijoittajien saama tuki on sääntöjenvastaista ja sisämarkkinoille soveltumatonta, ja velvoitetaan Espanjan kuningaskunta perimään kyseinen tuki tai osa siitä takaisin näiltä sijoittajilta. Lisäksi on todettava, ettei se, että riidanalaisen päätöksen 263–269 kohdassa esitettyä takaisin perittävien määrien laskentamenetelmää on muutettava kyseisen tuomion valossa, muuta mitenkään sitä, että itse takaisinperimisvelvoite pysyy edelleen voimassa.
62 Edellä esitetystä seuraa, että lausunnon antaminen kanteista raukeaa siltä osin kuin niissä vaaditaan riidanalaisen päätöksen 1 artiklan kumoamista siltä osin kuin taloudelliset etuyhtymät ja niiden sijoittajat nimetään ainoiksi kyseisessä päätöksessä tarkoitetun tuen saajiksi ja 4 artiklan 1 kohdan kumoamista siltä osin kuin Espanjan kuningaskunta velvoitetaan perimään kyseisessä päätöksessä tarkoitettu tuki kokonaisuudessaan takaisin tätä tukea saaneilta taloudellisten etuyhtymien sijoittajilta.
Asiakysymys
Toinen kanneperuste, jonka mukaan ETL:n muodostavat verotukselliset toimenpiteet yksittäin tarkasteltuina on luokiteltu virheellisesti uusiksi tuiksi
63 Toisissa kanneperusteissaan kantajat väittävät, että komissio teki oikeudellisen virheen ETL:n muodostavista verotuksellisista toimenpiteistä yksittäin tarkasteltuina esittämässään arvioinnissa.
64 Ensinnäkin kantajat väittävät, että varhennettua poistoa koskeva järjestelmä on yleisesti sovellettava, että se ei ole valikoiva toimenpide ja että se ei tuota minkäänlaista taloudellista etua, joten sitä ei pitäisi luokitella valtiontueksi.
65 Toiseksi tonnistoverojärjestelmän soveltamisesta taloudellisiin etuyhtymiin ja yhteisöveroasetuksen 50 §:n 3 momentin soveltamisesta kantajat lähinnä väittävät, etteivät nämä toimenpiteet ole valikoivia ja että komissio oli jo hyväksynyt ne päätöksellä C(2004) 1931, joten jos kyseisiä toimenpiteitä on pidettävä valtiontukina, ne ovat tapauksen mukaan jo olemassa olevaa tukea.
66 Komissio kiistää kantajien väitteet.
67 Tältä osin on todettava, että kantajien väitteet, joilla riitautetaan ETL:n muodostavien verotuksellisten toimenpiteiden luokittelu uusiksi tuiksi, niiden valikoivuus ja edun olemassaolo, perustuvat todellisuudessa oletukseen, jonka mukaan kyseisiä toimenpiteitä olisi arvioitava erikseen SEUT 107 artiklan kannalta eikä siten, että otetaan huomioon ETL kokonaisuutena.
68 Tämä oletus on virheellinen. Kuten nimittäin komissio totesi riidanalaisen päätöksen 116 kohdassa, ETL:n muodostavat eri verotukselliset toimenpiteet liittyvät toisiinsa oikeudellisesti lähinnä siksi, että varhennettuun poistoon vaaditaan veroviranomaisen lupa, joka on edellytyksenä myös tonnistoverojärjestelmään yhteisöveroasetuksen 50 §:n 3 momentissa säädetyn poikkeuksen soveltamiselle. Verotustoimenpiteet liittyvät toisiinsa myös tosiasiallisesti, koska verohallinnon lupa varhennettuun poistoon annetaan yksinomaan tonnistoverojärjestelmään tukikelpoisista aluksista tehtyjen leasingsopimusten yhteydessä, jolloin näihin aluksiin on voitu soveltaa asetuksen 50 §:n 3 momentissa vahvistettua sääntöä.
69 Tämän ETL:n muodostavien verotuksellisten toimenpiteiden välisen yhteyden takia unionin yleinen tuomioistuin katsoi 23.9.2020 annetun tuomion Espanja ym. v. komissio (T‑515/13 RENV ja T‑719/13 RENV, EU:T:2020:434) 101 kohdassa, että kun otetaan huomioon, että yksi niistä toimenpiteistä, joiden kautta ETL:stä kokonaisuudessaan voitiin hyötyä, eli varhennettua poistoa koskeva lupa on valikoiva, komissio ei tehnyt virhettä katsoessaan riidanalaisessa päätöksessä, että järjestelmä on kokonaisuudessaan valikoiva, ja unionin tuomioistuin vahvisti tämän päätelmän 2.2.2023 annetun tuomion Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) 71 ja 72 kohdassa.
70 Unionin tuomioistuin myös vahvisti 2.2.2023 annetussa tuomiossa Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) implisiittisesti, että ETL:ää arvioitaessa on lähdettävä siitä, että se on kokonaisuudessaan tukijärjestelmä. Kyseisen tuomion 137 kohdassa unionin tuomioistuin nimittäin tukeutui todetessaan, että komissio oli tehnyt oikeudellisen virheen kyseisen tuen saajien nimeämisen osalta ja siten myös tuen takaisin perimisen osalta, erityisesti siihen, että komissio oli katsonut, että ETL muodostaa kokonaisuudessaan tukijärjestelmän, joka perustuu Espanjan verolainsäädännön soveltamiseen ja Espanjan veroviranomaisen myöntämiin lupiin ja jonka tarkoituksena on käytetyistä oikeudellisista menetelmistä huolimatta tuottaa etua erityisesti taloudellisille etuyhtymille ja varustamoille.
71 Tästä seuraa, että siltä osin kuin kaikki kantajien väitteet perustuvat siihen virheelliseen oletukseen, jonka mukaan edellä 64 ja 65 kohdassa mainittuja kolmea ETL:n muodostavaa verotuksellista toimenpidettä on tarkasteltava kutakin erikseen SEUT 107 artiklan kannalta eikä siten, että arvioidaan ETL:ää kokonaisuutena, ne on hylättävä selvästi perusteettomina.
72 Erityisesti kantajien väitteisiin vastaamiseksi on ensinnäkin todettava niistä väitteistä, joissa riitautetaan tiettyjen ETL:n muodostavien verotuksellisten toimenpiteiden, kuten erityisesti varhennettua poistoa koskevan järjestelmän soveltamisen, tonnistoverojärjestelmän soveltamisen taloudellisiin etuyhtymiin ja yhteisöveroasetuksen 50 §:n 3 momentin valikoivuus, että unionin tuomioistuin totesi 2.2.2023 antamansa tuomion Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) 57–74 kohdassa, että unionin yleisen tuomioistuimen arviointi, jonka mukaan ETL:n harkinnanvaraisten näkökohtien olemassaolo on omiaan suosimaan edunsaajia suhteessa muihin, vertailukelpoisessa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa oleviin verovelvollisiin, ja vahvisti, että varhennettua poistoa koskeva järjestelmä on siten valikoiva. Se myös katsoi, että unionin yleinen tuomioistuin saattoi perustellusti todeta, ettei komissio ollut tehnyt virhettä katsoessaan, että varhennetun poiston vuoksi ETL on kokonaisuudessaan valikoiva.
73 Näin ollen on hylättävä kantajien väitteet, joiden mukaan komissio katsoi virheellisesti, että varhennettua poistoa koskeva järjestelmä, tonnistoverojärjestelmän soveltaminen taloudellisiin etuyhtymiin ja yhteisöveroasetuksen 50 §:n 3 momentti yksittäin tarkasteltuina ovat ETL:n muodostavina verotuksellisina toimenpiteinä valikoivia.
74 Toiseksi niistä kantajien väitteistä, jotka koskevat komission päätelmää, jonka mukaan varhennetun poiston järjestelmästä on taloudellista etua ETL:n tuensaajille, on todettava, että riidanalaisessa päätöksessä komissio totesi, että taloudellisille etuyhtymille ja niiden jäseninä oleville sijoittajille myönnetyt edut muodostuvat
– yhteisöverolain 115 §:n 11 momentissa tarjotusta mahdollisuudesta aloittaa nopeutettu poisto ennen kuin omaisuuserä otetaan käyttöön (riidanalaisen päätöksen 132 perustelukappale);
– tonnistoverojärjestelmän soveltamisesta taloudellisiin etuyhtymiin (riidanalaisen päätöksen 142 perustelukappale);
– yhteisöverolain 125 §:n 2 momentin tavanomaiseen soveltamiseen säädetystä poikkeuksesta, jonka mukaan tiettyjä merialuksia, joita olisi tavallisesti pidettävä käytettyinä, pidetään uusina, kun ne siirretään tonnistoverojärjestelmään, mistä syystä jäljellä olevan verovelan maksaminen peruutetaan lopullisesti (riidanalaisen päätöksen 145 perustelukappale).
75 Kuten edellä 70 kohdassa muistutettiin, 2.2.2023 annetun tuomion Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60) 137 kohdassa unionin tuomioistuin totesi päätelläkseen, että komissio oli tehnyt oikeudellisen virheen kyseisen tuen saajien nimeämisen osalta, että ETL muodostaa kokonaisuudessaan tukijärjestelmän, joka perustuu Espanjan verolainsäädännön soveltamiseen ja Espanjan veroviranomaisen myöntämiin lupiin ja jonka tarkoituksena on tuottaa etua erityisesti taloudellisille etuyhtymille ja varustamoille.
76 Tästä seuraa, että kantajien väite, jonka mukaan varhennettu poisto ei tuota taloudellista etua, on hylättävä ilmeisen perusteettomana, koska se perustuu virheelliseen oletukseen, jonka mukaan tätä verotuksellista toimenpidettä on arvioitava yksittäin SEUT 107 artiklan kannalta eikä siten, että ETL:ää tarkastellaan kokonaisuutena.
77 Kolmanneksi niistä kantajien väitteistä, joiden mukaan kyse ei ole uudesta tuesta, on aluksi todettava, että vaikka komissio riidanalaisen päätöksen 238 perustelukappaleessa totesi, että ”yksittäiset toimenpiteet ovat valtiontukea (vuokrattujen omaisuuserien nopeutettua poistoa lukuun ottamatta)”, on kuitenkin niin, kuten edellä 68 kohdassa todettiin, että ETL:ää on tarkasteltu yhdessä tonnistoverojärjestelmän kanssa ja että nimenomaan ETL:n toimintaa on pidetty kokonaisuudessaan sääntöjenvastaisena ja osittain sisämarkkinoille soveltumattomana valtiontukena ja että unionin tuomioistuin hyväksyi tämän lähestymistavan, kuten edellä 70 kohdassa muistutettiin.
78 Kuten nimittäin kantajat istunnossa vahvistivat, ne eivät kiistä, ettei ETL:ää ole ilmoitettu komissiolle järjestelmänä, ettei komissio myöskään ole hyväksynyt sitä millään aikaisemmalla päätöksellä ja ettei kyseistä järjestelmää kokonaisuutena arvioiden voida siten luokitella olemassa olevaksi tueksi. Lisäksi on selvää, että ainakin yksi ETL:n muodostavista verotuksellisista toimenpiteistä eli varhennettu poisto on yksittäin tarkasteltuna jätetty ilmoittamatta komissiolle ja ettei komissio ole hyväksynyt sitä millään aikaisemmalla päätöksellä.
79 Tästä seuraa, että toisin kuin kantajat väittävät, komission ei tarvinnut noudattaa voimassa oleviin tukiohjelmiin sovellettavaa menettelyä tutkiessaan ETL:n riidanalaisessa päätöksessä.
80 Näin ollen toinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana, eikä valikoivuutta, edun olemassaoloa ja yksittäisten verotuksellisten toimenpiteiden uusiksi tuiksi luokittelua koskeviin kantajien väitteisiin ole tarpeen vastata.
Viides kanneperuste, joka koskee sopimuslausekkeita, jotka suojaavat edunsaajia sääntöjenvastaisen ja sisämarkkinoille soveltumattoman valtiontuen takaisinperinnältä
81 Viides kanneperuste koskee SEUT 108 artiklan 3 kohdan, asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan ja SEU 3 artiklan 6 kohdan rikkomista sekä perusoikeuskirjan 16 ja 17 artiklassa taatun elinkeinovapauden ja omistusoikeuden loukkaamista.
82 Kantajat väittävät erityisesti, että riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan Espanjan kuningaskunnan on perittävä tuet takaisin tuensaajilta ”ilman, että nämä voivat siirtää takaisinperinnän kustannukset muille henkilöille”, säädetään virheellisesti, että sopimuslausekkeet, joiden nojalla sijoittajat voivat vaatia muun muassa telakoita korvaamaan niille tuet, jotka ne ovat joutuneet palauttamaan valtiolle (jäljempänä korvauslausekkeet), ovat pätemättömiä.
83 Kantajien mukaan komissiolla ei ole toimivaltaa todeta valtiontukien valvontamenettelyissä, kuten se on tehnyt riidanalaisen päätöksen 275 perustelukappaleessa, että yksityisten väliset korvauslausekkeet ovat vastoin valtiontukien valvontajärjestelmän keskeistä sisältöä. Komissio ei voi kieltää sellaisia yksityisten välisiä talousvirtoja tai korvausjärjestelyjä, jotka eivät vaikuta valtioon eivätkä valtion varoihin.
84 Komissio kiistää kantajien väitteet.
85 Aluksi on muistutettava annetun toimivallan periaatteesta, että SEU 5 artiklan 2 kohdan mukaan unioni toimii ainoastaan jäsenvaltioiden sille perussopimuksissa antaman toimivallan rajoissa ja kyseisissä sopimuksissa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. SEU 4 artiklan 1 kohdan ja SEU 5 artiklan 2 kohdan mukaan toimivalta, jota perussopimuksissa ei ole annettu unionille, kuuluu jäsenvaltioille.
86 Komission ja kansallisten viranomaisten tehtäviä valtiontukiasioissa säätelevistä periaatteista on muistutettava, että SEUT 108 artiklan ja asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan ajallisesti käsiteltävän asian tosiseikkoihin, mukaan komissio on toimivaltainen paitsi arvioimaan valtiontuen soveltuvuuden sisämarkkinoille myös määräämään, että sääntöjenvastainen ja sisämarkkinoille soveltumaton tuki on perittävä takaisin. Erityisesti kyseisen asetuksen 14 artiklan 1 kohdan mukaan komissio voi sääntöjenvastaista tukea koskevissa kielteisissä päätöksissä päättää, että asianomaisen jäsenvaltion ”on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajalta”. Vaikka kansallisten viranomaisten on toimitettava takaisinperintä kansallisessa oikeudessa säädettyjen menettelyjen mukaisesti, on muistutettava, että jäsenvaltioiden menettelyllistä itsemääräämisoikeutta rajoittaa erityisesti unionin oikeuden tehokkuusperiaate, kuten kyseisen asetuksen 14 artiklan 3 kohdasta lähinnä ilmenee.
87 Näin ollen jäsenvaltion, jolle päätös, jossa se velvoitetaan perimään sääntöjenvastaiset tuet takaisin, on osoitettu, on SEUT 288 artiklan mukaisesti toteutettava kaikki asianmukaiset toimenpiteet kyseisen päätöksen täytäntöönpanon varmistamiseksi. Jäsenvaltion on saatava maksettavat summat perityiksi tehokkaasti takaisin sääntöjenvastaisen tuen antamasta kilpailuedusta aiheutuvan kilpailun vääristymisen poistamiseksi (ks. tuomio 24.1.2013, komissio v. Espanja, C‑529/09, EU:C:2013:31, 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
88 Asianomaiselle valtiolle asetetulla velvollisuudella poistaa komission sisämarkkinoille soveltumattomaksi katsoma valtiontuki perimällä se takaisin pyritään unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan palauttamaan tuen myöntämistä edeltänyt tilanne. Tämä tavoite on saavutettu, kun tuensaaja tai toisin sanoen yritykset, jotka ovat tosiasiallisesti hyötyneet kyseisistä tuista, ovat palauttaneet ne tarvittaessa viivästyskorkoineen. Tämän palauttamisen seurauksena tuensaaja nimittäin menettää markkinoilla kilpailijoihin verrattuna saamansa edun, ja tuen maksamista edeltänyt tilanne palautuu (ks. tuomio 2.2.2023, Espanja ym. v. komissio, C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60, 130 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
89 Lisäksi on niin, että valtiontukia koskevien unionin sääntöjen soveltaminen perustuu yhtäältä kansallisten tuomioistuinten ja toisaalta komission ja unionin tuomioistuinten väliseen vilpittömän yhteistyön velvollisuuteen ja että tässä yhteistyössä kukin niistä toimii niille EUT-sopimuksessa osoitetun tehtävän mukaisesti. Tässä yhteistyössä kansallisten tuomioistuinten on toteutettava kaikki yleiset tai erityiset toimenpiteet, joilla varmistetaan unionin oikeuteen perustuvien velvoitteiden täytäntöönpano, ja pidättäydyttävä toimenpiteistä, jotka voivat vaarantaa kyseisen perussopimuksen tavoitteiden toteutumisen, kuten SEU 4 artiklan 3 kohdasta ilmenee (ks. tuomio 13.2.2014, Mediaset, C‑69/13, EU:C:2014:71, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
90 Kansallisilla tuomioistuimilla ja komissiolla on siten toisiaan täydentävät ja erilliset tehtävät valvoa sitä, noudattavatko jäsenvaltiot niille SEUT 107 ja SEUT 108 artiklassa asetettuja velvoitteita. Sen arvioiminen, ovatko tukitoimenpiteet yhteensopivia sisämarkkinoiden kanssa, kuuluu komission yksinomaiseen toimivaltaan, jonka käyttämistä unionin tuomioistuimet valvovat, kun taas kansalliset tuomioistuimet huolehtivat yksityisten oikeuksien suojaamisesta siinä tapauksessa, että SEUT 108 artiklan 3 kohdassa säädettyä velvoitetta ilmoittaa valtiontuista etukäteen komissiolle on rikottu (ks. tuomio 21.10.2003, van Calster ym., C‑261/01 ja C‑262/01, EU:C:2003:571, 74 ja 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
91 Viidennet kanneperusteet on tutkittava näiden periaatteiden valossa.
92 Aluksi on todettava, että riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa tehty täsmennys, jonka mukaan Espanjan kuningaskunnan on perittävä tuki takaisin tuensaajilta ”ilman, että nämä voivat siirtää takaisinperinnän kustannukset muille henkilöille”, on muotoiltu väljästi, eikä sen sanamuodossa nimenomaisesti rajoiteta sen soveltamista komission riidanalaisen päätöksen 270–276 perustelukappaleessa tarkastelemiin korvauslausekkeisiin.
93 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimen normatiivinen osa ja perustelut liittyvät kuitenkin ehdottomasti toisiinsa, ja tämän vuoksi toimea tulkittaessa on tarvittaessa otettava huomioon sen toteuttamiseen johtaneet syyt (ks. tuomio 26.3.2020, Hungeod ym., C‑496/18 ja C‑497/18, EU:C:2020:240, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 17.9.2007, Microsoft v. komissio, T‑201/04, EU:T:2007:289, 1258 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
94 Lisäksi on niin, että yleisen tulkintaperiaatteen mukaan unionin tointa on tulkittava niin pitkälle kuin mahdollista tavalla, joka ei aseta sen pätevyyttä kyseenalaiseksi, ja kaiken primaarioikeuden mukaisesti (ks. tuomio 31.1.2013, McDonagh, C‑12/11, EU:C:2013:43, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
95 Tästä seuraa, että käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohtaa on luettava kyseisen päätöksen 270–276 perustelukappaleen valossa.
96 Pitää paikkansa, että riidanalaisen päätöksen 270 perustelukappaleessa komissio viittaa yleisesti ”sijoittajien, varustamoiden ja telakoiden välisiin sopimuksiin sisältyviin tiettyihin lausekkeisiin”, joiden mukaan ”varustamojen olisi suoritettava toiselle osapuolelle korvauksia, jos odotettavissa olevia veroetuja ei pystytä saamaan”. On kuitenkin todettava, ettei komissio kyseisessä päätöksessä konkreettisesti yksilöinyt näitä lausekkeita eikä toistanut niiden sisältöä. Lisäksi on todettava, kuten komissio myönsi istunnossa, etteivät kyseiset lausekkeet koske erityisesti tilannetta, jossa sääntöjenvastainen tai sisämarkkinoille soveltumaton valtiontuki peritään takaisin, vaan ne koskevat yleisemmin seurauksia, joita aiheutuu siitä, että toimivaltaiset viranomaiset eivät mahdollisesti hyväksy ETL:stä saatavia veroetuja tai että näiden etujen pätevyys kyseenalaistetaan viranomaisten hyväksynnän jälkeen.
97 Riidanalaisen päätöksen 271 perustelukappaleessa ja sitä seuraavissa perustelukappaleissa komissio kuitenkin yksilöi konkreettisemmin ne korvauslausekkeiden erityiset näkökohdat, joista sen mukaan aiheutuu ongelmia sääntöjenvastaisten ja sisämarkkinoille soveltumattomien valtiontukien takaisinperinnän yhteydessä. Kyseisen päätöksen 272–274 perustelukappaleessa se täsmentää, että takaisinperinnän tavoite, joka on palauttaa aikaisempi tilanne ja erityisesti poistaa kilpailun vääristymä, joka on aiheutunut sääntöjenvastaisesta ja sisämarkkinoille soveltumattomasta tuesta saadusta kilpailuedusta, voisi kuitenkin korjaamattomalla tavalla vaarantua, jos yksityiset osapuolet voisivat sopimusmääräysten avulla muuttaa komission tekemien takaisinperintää koskevien päätösten vaikutuksia. Komissio katsoo kyseisen päätöksen 275 perustelukappaleessa, että sopimuslausekkeet, jotka suojaavat edunsaajia sääntöjenvastaisen ja soveltumattoman tuen takaisinperinnältä ja joilla takaisinperinnän oikeudelliset ja taloudelliset riskit siirretään muille henkilöille, ovat vastoin perustamissopimuksessa vahvistetun valtiontukien valvontajärjestelmän, joka on oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluva säännöstö, keskeistä sisältöä.
98 Tästä seuraa, että väljästä sanamuodostaan huolimatta riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa tehty täsmennys on ymmärrettävä siten, että se koskee ainoastaan korvauslausekkeita siltä osin kuin niiden voidaan tulkita suojelevan sääntöjenvastaisen ja sisämarkkinoille soveltumattoman tuen saajia tuen takaisinperinnältä.
99 Tämän jälkeen todettava, että toisin kuin kantajat väittävät, riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa tehty täsmennys ei suinkaan tarkoita, että komissio on todennut, että korvauslausekkeet ovat pätemättömiä, sillä toimivalta tähän kuuluu tarvittaessa kansallisille tuomioistuimille.
100 Riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa tehty täsmennys on nimittäin ymmärrettävä siten, että sillä pyritään ainoastaan täsmentämään Espanjan kuningaskunnalle edellä 87 ja 88 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti kuuluvan takaisinperintävelvollisuuden ulottuvuus.
101 Erityisesti korvauslausekkeet saattavat, koska niitä voidaan tulkita edellä 98 kohdassa tarkoitetulla tavalla, estää kyseistä jäsenvaltiota täyttämästä velvollisuuttaan periä sääntöjenvastaiset ja sisämarkkinoille soveltumattomat tuet takaisin tuensaajilta, jotka ovat tosiasiallisesti hyötyneet näistä tuista. Kyseisten lausekkeiden takia viimeksi mainitut nimittäin välttäisivät takaisinperinnän kustannukset, jolloin tuen myöntämistä edeltänyttä tilannetta ei voitaisi palauttaa. Kuten komissio perustellusti toteaa, tällainen tilanne on omiaan vaarantamaan perussopimuksella käyttöön otetun valtiontukien valvontajärjestelmän tehokkaan vaikutuksen. Espanjan kuningaskunnan, sen kansalliset tuomioistuimet mukaan luettuina, on siten varmistettava, että edellä 88 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaista velvollisuutta periä tuet takaisin tuensaajilta eli yrityksiltä, jotka ovat tosiasiallisesti hyötyneet näistä tuista, noudatetaan täysimääräisesti.
102 Riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa tehty täsmennys ei siten tarkoita, että komissio on ylittänyt sille asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohdan nojalla kuuluvan toimivallan rajat. Vaikka nimittäin pitää paikkansa, että kyseisen asetuksen 14 artiklan 3 kohdan mukaan takaisinperiminen on toteutettava jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön menettelyjen mukaisesti, viimeksi mainitussa säännöksessä kuitenkin edellytetään, että kyseiset menettelyt mahdollistavat komission päätöksen välittömän ja tehokkaan täytäntöönpanon. Mikään ei siten estä komissiota täsmentämästä kyseisessä päätöksessä, että Espanjan kuningaskunnan on varmistettava, että tuensaajat maksavat takaisin tuet, joista ne ovat tosiasiallisesti hyötyneet, ilman, että ne voivat siirtää takaisinperinnän kustannuksia toiselle sopimuspuolelle.
103 Käsiteltävässä asiassa tämä päätelmä on sitäkin perustellumpi, kun, kuten komissio vahvisti istunnossa, korvauslausekkeista oli sovittu ETL:n osallistujien välisissä puitesopimuksissa. Nämä puitesopimukset kuuluivat sellaisten oikeudellisesti sitovien sopimusten kokonaisuuteen, jotka, kuten unionin tuomioistuin korosti 2.2.2023 antamassaan tuomiossa Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60, 138 kohta), oli toimitettu veroviranomaiselle ja jotka tämä otti huomioon hyväksyessään varhennetun poiston. Kyseisen tuomion 137 kohdassa unionin tuomioistuin vahvisti, että ETL:ää on arvioitava kokonaisuutena, johon sisältyvät paitsi asiaa koskeva Espanjan verolainsäädäntö myös Espanjan verohallinnon myöntämät luvat ja siten myös edellä mainitut oikeudellisesti sitovat sopimukset.
104 Näin ollen on niin, että koska komissio arvioidessaan ETL:n yhteensoveltuvuutta valtiontukisääntöjen kanssa kiinnitti huomiota näihin sopimuksiin, jotka oli toimitettu verohallinnolle ja jotka tämä otti huomioon hyväksyessään varhennetun poiston, sisältyvien korvauslausekkeiden olemassaoloon, se ei ylittänyt toimivaltansa rajoja, kun se lähinnä muistutti, että Espanjan kuningaskunnan on perittävä tuet edellä 88 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti takaisin tuensaajilta ilman, että nämä voivat korvauslausekkeiden nojalla siirtää takaisinperinnän kustannukset toiselle sopimuspuolelle.
105 Edellä esitetyn perusteella kantajien väitteet, joiden mukaan komissio ylitti toimivaltansa rajat riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa tekemällään täsmennyksellä, on hylättävä.
106 Millään muulla kantajien esittämällä väitteellä ei voida kyseenalaistaa tämän täsmennyksen lainmukaisuutta.
107 Ensinnäkin kantajat vetoavat epäjohdonmukaisuuteen siinä, että komissio puuttui riidanalaisessa päätöksessä yksityisoikeudellisiin sopimuksiin kieltämällä yksityisten välillä sovituista korvauslausekkeista johtuvat talousvirrat samalla, kun se vapautti telakat ja varustamot tuen palauttamista koskevasta velvollisuudesta sillä perusteella, että saadut edut johtuivat näiden yksiköiden välisestä yksityisoikeudellisesta suhteesta.
108 Tältä osin on todettava, että 2.2.2023 annetun unionin tuomioistuimen tuomion Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60, 137 ja 138 kohta) johdosta tällainen mahdollinen ristiriita on joka tapauksessa poistunut, koska kyseisessä tuomiossa – kuten edellä 103 kohdassa mainittiin – unionin tuomioistuin vahvisti, että komission oli ETL:ää kokonaisuutena arvioidessaan otettava huomioon sopimukset, jotka toimitettiin verohallinnolle ja jotka tämä otti huomioon hyväksyessään varhennetun poiston. Kyseisen tuomion johdosta tämä väite ei siten voi menestyä.
109 Toiseksi kantajat katsovat, että koska riidanalaisessa päätöksessä kielletään korvauslausekkeet, se on ristiriidassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön ja komission oman päätöskäytännön kanssa, sillä komissio ei ole tähän mennessä vastustanut sellaisia myyjien ja ostajien välisiä sopimuksia, joissa määrätään sääntöjenvastaisten tukien mahdollisen takaisinperinnän seurauksista yksityisten välillä.
110 Toisin kuin kantajat väittävät, mikään unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä ei kuitenkaan ole esteenä sille, että komissio silloin, kun se määrää perimään takaisin sääntöjenvastaisen ja sisämarkkinoille soveltumattoman tuen, täsmentää, että kyseisen jäsenvaltion on perittävä tuki takaisin tuensaajilta ilman, että nämä voivat käsiteltävissä asioissa kyseessä olevien kaltaisten korvauslausekkeiden nojalla siirtää takaisinperinnän kustannukset toiselle sopimuspuolelle, ja näin on kyseisestä täsmennyksestä yksityisten välillä tehdyille sopimuksille mahdollisesti aiheutuvista seurauksista huolimatta.
111 Unionin tuomioistuin sitä vastoin korosti 8.12.2011 antamassaan tuomiossa Residex Capital IV (C‑275/10, EU:C:2011:814), johon riidanalaisen päätöksen 274 perustelukappaleessa viitataan, että tuen palauttamista koskevan velvollisuuden tarkoituksena on, että tuensaaja menettää markkinoilla kilpailijoihinsa verrattuna saamansa edun ja kilpailutilanne saatetaan vastaamaan valtiontuen maksamista edeltänyttä tilannetta (ks. tuomion 34 kohta). Unionin tuomioistuin myös totesi, että kun on tarpeen oikaista tuen aiheuttama vääristymä, kansalliset tuomioistuimet voivat puuttua asiaan ja todeta, että sopimukset ovat pätemättömiä, jopa sellaisten osapuolten osalta, jotka eivät ole tuensaajia. Käsiteltävissä asioissa riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa tehdyllä täsmennyksellä ainoastaan muistutetaan Espanjan kuningaskuntaa sen velvollisuudesta periä tuki takaisin tuensaajilta, jotta tuen maksamista edeltänyt tilanne voitaisiin palauttaa. Toisin kuin kantajat väittävät, sillä, että edellä mainittuun tuomioon johtanut asia koskee, toisin kuin käsiteltävät asiat, valtiontakauksena myönnettyä tukea ja kansallisten tuomioistuinten toimivaltaa todeta yksityisoikeudelliset sopimukset pätemättömiksi, ei ole merkitystä tältä kannalta. Kuten nimittäin edellä 99 kohdassa todettiin, riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa tehty täsmennys ei tarkoita, että komissio olisi todennut korvauslausekkeiden olevan pätemättömiä.
112 Siltä osin kuin kantajat väittävät, että riidanalainen päätös on ristiriidassa tiettyjen komission aikaisempien päätösten kanssa, on muistutettava, että vaikka näin olisikin, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission käytännöllä ei voi olla vaikutusta riidanalaisen päätöksen pätevyyteen, jota voidaan arvioida ainoastaan perustamissopimuksen objektiivisten sääntöjen valossa (ks. vastaavasti tuomio 19.10.2022, Ighoga Region 10 ym. v. komissio, T‑582/20, ei julkaistu, EU:T:2022:648, 215 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
113 Kolmanneksi kantajien mukaan riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa tehdyllä täsmennyksellä loukataan myös perusoikeuskirjan 16 artiklassa taattua elinkeinovapautta. Lisäksi kantajat väittävät, että kyseisellä täsmennyksellä viedään perusteettomasti taloudellisten etuyhtymien sijoittajilta niille kuuluva oikeus vaatia korvausta muun muassa telakoilta ja aiheutetaan siten niiden yksityisten oikeuksien pakkolunastus, mikä loukkaa perusoikeuskirjan 17 artiklassa suojattua omistusoikeutta.
114 Tältä osin on todettava, että perusoikeuskirjan 16 artiklan mukaan elinkeinovapaus tunnustetaan unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti.
115 Kyseisellä artiklalla annettu suoja käsittää vapauden harjoittaa taloudellista tai kaupallista toimintaa, sopimusvapauden ja vapaan kilpailun (ks. tuomio 16.7.2020, Adusbef ym., C‑686/18, EU:C:2020:567, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
116 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan elinkeinovapaus ei ole ehdoton. Siihen voidaan puuttua moninaisilla julkisen vallan toimilla, joilla voidaan yleisen edun nimissä rajoittaa taloudellisen toiminnan harjoittamista (ks. tuomio 16.7.2020, Adusbef ym., C‑686/18, EU:C:2020:567, 83 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
117 Perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jokaisella on oikeus nauttia laillisesti hankkimastaan omaisuudesta sekä käyttää, luovuttaa ja testamentata sitä ja että keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan paitsi yleisen edun sitä vaatiessa laissa säädetyissä tapauksissa ja laissa säädettyjen ehtojen mukaisesti ja siten, että hänelle suoritetaan kohtuullisessa ajassa oikeudenmukainen korvaus omaisuuden menetyksestä. Omaisuuden käyttöä voidaan säännellä lailla siinä määrin kuin se on yleisen edun mukaan välttämätöntä (tuomio 16.7.2020, Adusbef ym., C‑686/18, EU:C:2020:567, 84 kohta).
118 Tässä yhteydessä on muistutettava, että kyseisessä määräyksessä taattu omistusoikeus ei ole ehdoton ja että sen käyttöä voidaan rajoittaa, kunhan rajoitukset tosiasiassa palvelevat unionin yleisen edun mukaisia tavoitteita eikä niillä puututa tähän oikeuteen tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näin suojatun oikeuden keskeistä sisältöä (ks. tuomio 16.7.2020, Adusbef ym., C‑686/18, EU:C:2020:567, 85 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
119 Lisäksi on muistutettava, että perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien, kuten elinkeinovapauden ja omaisuudensuojan, käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla sekä kyseisten oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä kunnioittaen ja että suhteellisuusperiaatteen mukaisesti rajoituksia voidaan säätää ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia (tuomio 16.7.2020, Adusbef ym., C‑686/18, EU:C:2020:567, 86 kohta).
120 Vaikka käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa tehdyn täsmennyksen katsottaisiinkin rajoittavan elinkeinovapautta ja omistusoikeutta, on aluksi todettava, että tämä rajoitus johtuu erityisesti SEUT 108 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohdassa asetetusta takaisinperintävelvollisuudesta, joten siitä on säädetty lailla.
121 Elinkeinovapauden ja omistusoikeuden keskeisen sisällön kunnioittamisesta on todettava, etteivät kantajat kiistä, ettei riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa tehty täsmennys vaikuta tähän keskeiseen sisältöön.
122 Kyseisellä täsmennyksellä myös pyritään yleisen edun mukaiseen tavoitteeseen. Kuten nimittäin edellä 101 ja 102 kohdassa mainittiin, sen tarkoituksena on varmistaa, etteivät korvauslausekkeet haittaa Espanjan kuningaskunnalle kuuluvan takaisinperimisvelvollisuuden täyttämistä, ja yleensäkin taata perussopimuksella käyttöön otetun valtiontukien valvontajärjestelmän tehokas vaikutus.
123 Kantajat eivät myöskään ole esittäneet unionin yleisessä tuomioistuimessa mitään seikkoja, joiden perusteella voitaisiin todeta, että tämä yleisen edun mukainen tavoite huomioon ottaen riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa tehdyllä täsmennyksellä puututaan elinkeinovapauteen tai omistusoikeuteen suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä, ja loukataan niiden keskeistä sisältöä.
124 Riidanalaisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa tehdyn täsmennyksen välttämättömyydestä on lopuksi todettava, etteivät kantajat ole esittäneet yhtään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että komissio olisi tämän täsmennyksen tekemällä ylittänyt sen, mikä on välttämätöntä edellä 122 kohdassa mainittujen tavoitteiden, kuten erityisesti tuen myöntämistä edeltäneen tilanteen palauttamista ja tuen takaisin maksamista koskevien tavoitteiden, saavuttamiseksi. Kuten sitä paitsi unionin yleinen tuomioistuin totesi edellä 102 kohdassa, kyseisen päätöksen 4 artiklan 1 kohdassa ainoastaan täsmennetään Espanjan kuningaskunnalle kuuluvan takaisinperintävelvollisuuden ulottuvuus.
125 Edellä esitetyn huomioon ottaen viidennet kanneperusteet on hylättävä perusteettomina.
126 Näin ollen on todettava, että kanteet ovat osittain menettäneet kohteensa ja että niitä on muilta osin pidettävä perusteettomina.
Oikeudenkäyntikulut
127 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
128 Lisäksi kyseisen työjärjestyksen 137 artiklassa määrätään, että jos lausunnon antaminen asiassa raukeaa, unionin yleinen tuomioistuin määrää oikeudenkäyntikuluista harkintansa mukaan.
129 Käsiteltävässä asiassa todettiin, että oikeusriita on menettänyt osittain kohteensa. Oikeusriidan kohteen osittainen menettäminen on seurausta komission tekemästä oikeudellisesta virheestä, jonka kantajat ovat myös tuoneet esiin käsiteltävissä kanteissa ja joka on johtanut riidanalaisen päätöksen osittaiseen kumoamiseen unionin tuomioistuimen 2.2.2023 antamalla tuomiolla Espanja ym. v. komissio (C‑649/20 P, C‑658/20 P ja C‑662/20 P, EU:C:2023:60).
130 Kantajat ovat sitä vastoin hävinneet asian siltä osin kuin on kyse kanteen siitä osasta, josta on yhä lausuttava.
131 Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin päättää velvoittaa kunkin asianosaisen vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Näillä perusteilla,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kahdeksas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Lausunnon antaminen kanteista raukeaa siltä osin kuin kanteet kohdistuvat valtiontuesta SA.21233 C/11 (ex NN/11, ex CP 137/06) – Espanjan soveltama tiettyihin rahoitusleasingsopimuksiin sovellettava verojärjestelmä (Espanjan tax lease ‑järjestelmä) – 17.7.2013 tehdyn komission päätöksen 2014/200/EU 1 artiklaan, jossa todetaan, että kyseisessä päätöksessä tarkoitetun tuen edunsaajia ovat pelkästään taloudelliset etuyhtymät ja niiden sijoittajat, ja mainitun päätöksen 4 artiklan 1 kohtaan, jossa Espanjan kuningaskunta velvoitetaan perimään takaisin kyseisessä päätöksessä tarkoitetun tuen koko määrän taloudellisten etuyhtymien sijoittajilta, jotka ovat hyötyneet siitä.
2) Kanteet hylätään muilta osin.
3) Asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Julistettiin Luxemburgissa 21 päivänä helmikuuta 2024.
Allekirjoitukset