JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
VERICA TRSTENJAK
28 päivänä marraskuuta 2012 (1)
Asia C‑645/11
Land Berlin
vastaan
Ellen Mirjam Sapir
Michael J. Busse
Mirjam M. Birgansky
Gideon Rumney
Benjamin Ben-Zadok ja
Hedda Brown ym.
(Ennakkoratkaisupyyntö – Bundesgerichtshof (Saksa))
Asetus (EY) N:o 44/2001 – Asetuksen 1 artiklan 1 kohta – Asetuksen 6 artiklan 1 alakohta – Siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsite – Valtion elimen perusteettomasti suorittama maksu – Maksun takaisinperintä oikeudenkäynnissä – Asiayhteyteen perustuva oikeuspaikka – Kanteiden läheinen yhteys – Vastaaja, jonka kotipaikka on kolmannessa maassa
Sisällys
I Johdanto
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
B Kansallinen oikeus
1. Laki avointen varallisuuskysymysten hoitamisesta (Gesetz zur Regelung offener Vermögensfragen, jäljempänä varallisuuslaki)
2. Laki investointien etusijasta varallisuuslakiin perustuvien palautusvaatimusten yhteydessä (Gesetz über den Vorrang für Investitionen bei Rückübertragungsansprüchen nach dem Vermögensgesetz, jäljempänä investointien etusijaa koskeva laki)
III Pääasia
IV Ennakkoratkaisukysymykset
V Asian käsittely unionin tuomioistuimessa
VI Asian käsittelyyn osallistuneiden lausumat
A Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys
B Toinen ennakkoratkaisukysymys
C Kolmas ennakkoratkaisukysymys
VII Oikeudellinen arviointi
A Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys
1. Siviili- ja kauppaoikeudellisten asioiden käsitteen itsenäisen tulkinnan välttämättömyys
2. Brysselin yleissopimuksen 1 artiklaa koskevan oikeuskäytännön merkitys asetuksen N:o 44/2001 1 artiklaa tulkittaessa
3. Brysselin yleissopimuksen 1 artiklaa koskeva oikeuskäytäntö asetuksen N:o 44/2001 1 artiklaa tulkittaessa
a) Asiassa LTU annettu tuomio
b) Asiassa Rüffer annettu tuomio
c) Asiassa Sonntag annettu tuomio
d) Asiassa Baten annettu tuomio
e) Asiassa Préservatrice foncière TIARD annettu tuomio
f) Yhteenveto Brysselin yleissopimuksen 1 artiklaa koskevasta oikeuskäytännöstä
4. Brysselin yleissopimuksen 1 artiklaa koskevan oikeuskäytäntölinjan jatkuminen asetuksen N:o 44/2001 voimaantulon jälkeen
a) Asiassa Apostolides annettu tuomio
b) Asiassa Realchemie Nederland annettu tuomio
5. Oikeuskäytännössä kehitettyjen arviointiperusteiden soveltaminen pääasian tosiseikkoihin
a) Asianosaisten välisten oikeussuhteiden laatu
b) Oikeusriidan kohde
6. Välipäätelmä
B Toinen ennakkoratkaisukysymys
1. Brysselin yleissopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa ja asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettua läheisen yhteyden käsitettä koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö
a) Tunnusmerkin ”läheinen yhteys” itsenäinen ja suppea tulkinta
b) Riittävän läheinen yhteys ja ristiriitaisten tuomioiden vaara
c) Asiayhteyteen perustuvan oikeuspaikan ennustettavuus vastaajan näkökulmasta
2. Oikeuskäytännössä kehitettyjen arviointiperusteiden soveltaminen pääasian tosiseikastoon
a) Riittävän läheinen yhteys ja ristiriitaisten tuomioiden vaara
b) Arviointiperuste, joka koskee asiayhteyteen perustuvan oikeuspaikan ennustettavuutta vastaajien näkökulmasta
3. Välipäätelmä
C Kolmas ennakkoratkaisukysymys
1. Asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan tulkinta
a) Asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan sanamuoto
b) Asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan systemaattinen asema
c) Asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan tarkoitus
2. Asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan analoginen soveltaminen kolmansiin valtioihin liittyvissä tilanteissa
3. Välipäätelmä
VIII Ratkaisuehdotus
I Johdanto
1. Bundesgerichtshofin 18.11.2011 esittämän ennakkoratkaisupyynnön historiallisena taustana on niin sanottu kolmas valtakunta. Sen aikana useat saksalaiset joutuivat vainon kohteeksi, ja heidän oli – usein ennen maastamuuttoaan – pakko myydä omaisuutensa selvästi sen arvoa alempaan hintaan. Osan tästä omaisuudesta ostivat yksityishenkilöt,(2) ja osa päätyi lopulta valtion elinten omistukseen.
2. Saksassa käytävässä pääasian oikeudenkäynnissä, jonka yhteydessä ennakkoratkaisupyyntö on esitetty, vastapuolina ovat tällaisen vainon kohteeksi joutuneen henkilön (pääasiallisesti ulkomailla asuvat) oikeudenomistajat ja valittajana Land Berlin (jäljempänä Berliinin osavaltio). Aineellisoikeudellisesti asiassa on kysymys muun muassa oikeudenomistajille kuuluvan korvauksen määrästä.
3. Saksan liittotasavallan kansallisessa lainsäädännössä säädetään monimutkaisesta menettelystä, jolla tämäntyyppinen vainosta johtuva vääryys hyvitetään. Menettely käydään osittain hallintoviranomaisessa, osittain toimivaltaisessa yleisessä tuomioistuimessa, ja siinä pyritään kunkin tapauksen olosuhteiden mukaan omaisuuden palauttamiseen, omaisuuden luovutuksesta saadun myyntituoton maksamiseen vahinkoa kärsineille tai muun korvauksen suorittamiseen.
4. Ennakkoratkaisupyyntö ei kuitenkaan koske aineellisoikeudellisia ongelmia vaan perustavanlaatuisia kysymyksiä, jotka liittyvät tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu, toimivaltaan ja tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001(3) aineelliseen soveltamisalaan.
5. Kysymys on konkreettisesti siitä, mitä asioita on pidettävä asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina siviili- ja kauppaoikeudellisina asioina. Tämän lisäksi ennakkoratkaisupyynnössä nostetaan esiin asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan soveltamisalaa koskeva kysymys. Tässä säännöksessä säädetään, että jos asiassa on useampia vastaajia, kanne on voitava nostaa ”siinä tuomioistuimessa, jonka alueella jollakin vastaajista on kotipaikka”, edellyttäen, että kanteiden käsitteleminen ja ratkaiseminen yhdessä on toivottavaa, koska niiden välillä on ”läheinen yhteys”. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, mitä tämä säännös merkitsee ja voidaanko sitä soveltaa silloin, kun kaikkien vastaajien kotipaikka ei ole Euroopan unionin jäsenvaltiossa.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
6. Asetuksen N:o 44/2001 9, 11, 12, 15 ja 19 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(9) Vastaajaa, jonka kotipaikka ei ole jäsenvaltiossa, koskevat yleensä sen jäsenvaltion alueella sovellettavat tuomioistuimen toimivaltaa koskevat kansalliset säännöt, missä kanne on nostettu, ja vastaajaan, jonka kotipaikka on sellaisessa jäsenvaltiossa, jota tämä asetus ei sido, on sovellettava edelleen Brysselin yleissopimusta.
(11) Tuomioistuimen toimivaltaa koskevien sääntöjen ennustettavuuden on oltava hyvä, ja niiden on perustuttava periaatteeseen, jonka mukaan toimivaltainen tuomioistuin määräytyy pääsääntöisesti vastaajan kotipaikan perusteella, ja vastaajan kotipaikan tuomioistuin on aina toimivaltainen, lukuun ottamatta joitakin tarkoin rajattuja tapauksia, joissa riidan kohteen tai osapuolten sopimusvapauden vuoksi jokin muu liittymäperuste on oikeutettu. – –
(12) Asianmukaisen lainkäytön helpottamiseksi tai tuomioistuimen ja riita-asian läheisen yhteyden vuoksi tulisi olla vaihtoehtoisia toimivaltaperusteita vastaajan kotipaikan mukaan määräytyvän toimivaltaperusteen lisäksi.
(15) Lainkäytön yhdenmukaisuus edellyttää, että rinnakkaiset oikeudenkäynnit saadaan mahdollisimman vähiin ja on varmistettava, ettei kahdessa jäsenvaltiossa anneta keskenään ristiriitaisia tuomioita. – –
(19) Olisi varmistettava jatkuvuus Brysselin yleissopimuksen ja tämän asetuksen välillä, minkä vuoksi olisi säädettävä siirtymäsäännöksiä. Saman jatkuvuuden olisi koskettava myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tulkintaa Brysselin yleissopimuksesta. – –”
7. Asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tätä asetusta sovelletaan siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, riippumatta siitä, millaisessa tuomioistuimessa niitä käsitellään. Erityisesti asetusta ei sovelleta vero- tai tulliasioihin eikä hallinto-oikeudellisiin asioihin.”
8. Asetuksen N:o 44/2001 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos vastaajan kotipaikka ei ole jäsenvaltiossa, kunkin jäsenvaltion tuomioistuinten toimivalta määräytyy kyseisen jäsenvaltion lain mukaisesti, jollei 22 ja 23 artiklan säännöksistä muuta johdu.”
9. Asetuksen N:o 44/2001 6 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne myös:
1) jos asiassa on useampia vastaajia, siinä tuomioistuimessa, jonka alueella jollakin vastaajista on kotipaikka, edellyttäen että kanteiden välillä on niin läheinen yhteys, että niiden käsitteleminen ja ratkaiseminen yhdessä on toivottavaa, jotta kanteiden käsitteleminen eri oikeudenkäynneissä ei johtaisi ristiriitaisiin tuomioihin;
– –
3) jos kysymyksessä on vastakanne, joka perustuu samaan sopimukseen tai seikkaan kuin pääkanne, siinä tuomioistuimessa, jossa pääkanne on vireillä;
– –”
10. Asetuksen N:o 44/2001 22 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Seuraavilla tuomioistuimilla on asianosaisten kotipaikasta riippumatta yksinomainen toimivalta:
1. asiassa, joka koskee esineoikeutta kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden vuokrasopimusta, sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, missä kiinteistö sijaitsee.
– –
2. asiassa, joka koskee yhtiön tai muun oikeushenkilön pätevyyttä, mitättömyyttä tai purkamista taikka sen toimielinten päätösten pätevyyttä, sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, missä yhtiön tai oikeushenkilön kotipaikka on. – –;
3. asiassa, joka koskee julkiseen rekisteriin tehtyjen merkintöjen pätevyyttä, sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, missä rekisteriä pidetään;
4. asiassa, joka koskee patentin, tavaramerkin, mallin tai muiden senkaltaisten tallettamista tai rekisteröintiä edellyttävien oikeuksien merkitsemistä rekisteriin tai oikeuksien pätevyyttä, sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, missä tallettamista tai rekisteröintiä on pyydetty tai tallettaminen tai rekisteröinti on tapahtunut tai missä se yhteisön säädöksen tai kansainvälisen sopimuksen määräysten mukaan katsotaan tapahtuneeksi.
– –
5. asiassa, joka koskee tuomioiden täytäntöönpanoa, sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, missä täytäntöönpano on tapahtuva tai tapahtunut.”
11. Asetuksen N:o 44/2001 23 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jos asianosaiset, joista ainakin yhden kotipaikka on jäsenvaltiossa, ovat sopineet, että jäsenvaltion tuomioistuimen tai tuomioistuinten on ratkaistava syntynyt riita tai tietystä oikeussuhteesta syntyvät vastaiset riidat, tuolla tuomioistuimella tai tuon jäsenvaltion tuomioistuimilla on toimivalta ratkaista asia. – –”
B Kansallinen oikeus
1. Laki avointen varallisuuskysymysten hoitamisesta (Gesetz zur Regelung offener Vermögensfragen, jäljempänä varallisuuslaki)(4)
12. Varallisuuslain soveltamisala määritellään sen 1 §:n 1 momentissa seuraavasti:
”Laki koskee varallisuusoikeudellisia vaatimuksia, jotka kohdistuvat varoihin, jotka – – on pakkolunastettu korvauksetta ja siirretty kansan omaisuudeksi – –”
13. Varallisuuslain 1 §:n 6 momentissa säädetään seuraavaa:
”Lakia sovelletaan sellaisten luonnollisten henkilöiden ja yhdistysten varallisuusoikeudellisiin vaatimuksiin, jotka joutuivat 30.1.1933–8.5.1945 vainon kohteeksi rodullisista, poliittisista, uskonnollisista tai maailmankatsomuksellisista syistä ja menettivät sen vuoksi omaisuutensa pakkomyynnillä, pakkolunastuksella tai muulla tavalla. – –”
14. Varallisuuslain 3 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa varallisuuden palauttamisesta:
”Varallisuus, johon kohdistettiin 1 §:ssä tarkoitettuja toimenpiteitä ja joka siirrettiin kansan omaisuudeksi tai luovutettiin kolmansille, on hakemuksesta palautettava niille, joilla on oikeus siihen, ellei – – se ole poissuljettua. – –”
2. Laki investointien etusijasta varallisuuslakiin perustuvien palautusvaatimusten yhteydessä (Gesetz über den Vorrang für Investitionen bei Rückübertragungsansprüchen nach dem Vermögensgesetz, jäljempänä investointien etusijaa koskeva laki)(5)
15. Investointien etusijaa koskevan lain 1 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Kiinteistöt – –, joista on esitetty tai joista voidaan esittää varallisuuslain mukainen palautusvaatimus, saadaan jäljempänä olevien säännösten mukaisesti käyttää kokonaan tai osittain erityisiin investointitarkoituksiin. Palautukseen oikeutettu saa tällöin tämän lain mukaisen korvauksen.”
16. Investointien etusijaa koskevan lain 16 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Jos – – varallisuutta ei ole mahdollista palauttaa, jokainen, jolla on oikeus palautukseen, voi oikeutensa toteamisen tai todistamisen jälkeen vaatia – – rahasummaa, joka vastaa kaikkia rahasuorituksia, joita vaatimuksen kohteena olevasta varallisuudesta on kertynyt sopimuksen perusteella. Tämä vaatimus on – – ratkaistava avoimia varallisuuskysymyksiä käsittelevän viranomaisen tai osavaltion viranomaisen päätöksellä. Jos tuottoa ei ole syntynyt – – [tai] se alittaa markkina-arvon, joka varoilla on, kun investointien etusijaa koskeva päätös tulee täytäntöönpanokelpoiseksi, – – palautukseen oikeutettu voi vuoden kuluessa – – vaatia tuomioistuimessa markkina-arvon suuruista maksua – –”
III Pääasia
17. Julius Busse omisti kiinteistön Berliinissä. Hän joutui kolmannen valtakunnan aikana kansallissosialistisen hallinnon vainoamaksi, ja hänen oli myytävä kiinteistönsä kolmannelle osapuolelle. Saksan demokraattinen tasavalta pakkolunasti kiinteistön myöhemmin, ja se yhdistettiin muihin valtion omistamiin kiinteistöihin. Näin muodostuneesta kokonaisalasta tuli Saksan jälleenyhdistymisen jälkeen osittain Berliinin osavaltion ja osittain Saksan liittotasavallan omaisuutta. Nämä myivät sen 19.12.1997 eräälle sijoittajalle.
18. Pääasian vastapuolet 1–10 ovat Julius Bussen oikeudenomistajia. Vastapuolet 3, 6, 7 ja 9 asuvat Israelissa, vastapuoli 5 asuu Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja vastapuoli 10 Espanjassa.
19. Kansallisen lainsäädännön perusteella kiinteistöä ei kuitenkaan ollut palautettava vastapuolille 1–10, vaan heille oli maksettava suhteellinen osuus kokonaisalan myynnistä saadusta tuotosta, kuitenkin vähintään osuutta vastaava markkina-arvo rahassa. Tästä maksuvelvollisuudesta tehtiin toimivaltaisen viranomaisen hallintopäätös.
20. Tämä viranomainen määräsi pääasian valittajan Berliinin osavaltion maksamaan pääasian vastapuolille 1–10 sen osan myyntituotosta, joka vastasi Julius Bussen omistaman kiinteistön osuutta kokonaisalueesta. Pääasian valittaja teki maksua suorittaessaan virheen. Se nimittäin maksoi pääasian vastapuolten 1–10 edustajakseen valtuuttamalle asianajajalle, joka on pääasian valittaja 11, virheellisesti ei vain kyseistä kauppahinnan osaa vaan koko kauppahinnan, jonka asianajaja tämän jälkeen jakoi vastapuolille 1–10.
21. Berliinin osavaltio vaatii pääasian oikeudenkäynnissä vastapuolia 1–10 maksamaan takaisin liikaa maksetun määrän, joka sen mukaan on noin 2,5 miljoonaa euroa. Se nosti Saksassa Landgericht Berlinissä kanteen kaikkia näitä vastaan ja lisäksi myös vastapuolta 11 vastaan, jonka se väittää toimineen kauppasummaa eteenpäin maksaessaan sääntöjenvastaisesti. Pääasian vastapuolet ovat väittäneet, ettei Landgericht Berlin ole eräiden vastapuolten eli vastapuolten 3, 5–7, 9 ja 10 osalta kansainvälisesti toimivaltainen. Vastapuolet katsovat lisäksi, että he voisivat vaatia kyseistä myyntituoton osaa suurempaa maksua, koska myyntituotto on pienempi kuin maa-alueen markkina-arvo (jäljempänä lisäkorvausvaatimukset).
22. Landgericht päätti osatuomiossa, ettei vastapuoliin 3, 5–7, 9 ja 10 kohdistuvaa kannetta oteta tutkittavaksi. Valittajan valitusta ei hyväksytty. Valittaja pyrkii Revision-valituksellaan siihen, että Landgericht ratkaisisi aineellisesti myös sen näihin vastapuoliin kohdistamat vaatimukset.
23. Muutoksenhakutuomioistuimen käsityksen mukaan saksalaisilla tuomioistuimilla ei ole kansainvälistä toimivaltaa käsitellä pääasian vastapuolia 3, 5–7, 9 ja 10 vastaan nostettua kannetta, koska asetusta N:o 44/2001 ei voida soveltaa. Se katsoo, ettei riita-asia nimittäin ole siviilioikeudellinen vaan julkisoikeudellinen riita-asia, johon asetusta ei sen 1 artiklan 1 kohdan mukaan sovelleta. Maksua ei nimittäin saa tarkastella erikseen. Muutoksenhakutuomioistuimen mukaan on pikemminkin otettava huomioon, että maksu on perustunut päätökseen, jossa vastapuolten oikeus on todettu.
IV Ennakkoratkaisukysymykset
24. Näillä perusteilla unionin tuomioistuimelle on esitetty seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko perusteettomasti suoritetun maksun takaisinperintä asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu siviilioikeudellinen asia myös silloin, kun viranomainen määrää osavaltion maksamaan vahinkoa kärsineille korvaukseksi osan kiinteistön myyntisopimukseen perustuvasta tuotosta, mutta osavaltio suorittaa näille erehdyksessä koko kauppahinnan?
2) Onko useampien kanteiden välillä asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdassa vaadittu läheinen yhteys myös silloin, kun vastaajat esittävät lisäkorvausvaatimuksia, jotka voidaan ratkaista ainoastaan yhdenmukaisesti?
3) Voidaanko asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohtaa soveltaa myös vastaajiin, joiden kotipaikka ei ole Euroopan unionissa? Jos tähän vastataan myöntävästi, onko näin myös silloin, kun valtio, jossa vastaajalla on kotipaikka, voisi tuomion antaneen valtion kanssa tehtyjen kahdenvälisten sopimusten perusteella kieltäytyä tunnustamasta kyseistä tuomiota toimivallan puuttumisen perusteella?”
V Asian käsittely unionin tuomioistuimessa
25. Ennakkoratkaisupyyntö, joka on päivätty 18.11.2011, saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 16.12.2011.
26. Saksan ja Portugalin hallitukset sekä Euroopan komissio ovat esittäneet kirjallisia huomautuksia Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa mainitussa määräajassa.
27. Koska kukaan asian käsittelyyn osallistuneista ei pyytänyt suullista käsittelyä, asiassa voitiin laatia ratkaisuehdotus unionin tuomioistuimen 25.9.2012 pidetyn yleiskokouksen jälkeen.
VI Asian käsittelyyn osallistuneiden lausumat
28. Asian käsittelyyn osallistuneet ovat pääasiallisesti yhtä mieltä siitä, miten ennakkoratkaisukysymyksiin olisi vastattava.
29. Kaikki asian käsittelyyn osallistuneet katsovat, että pääasian oikeudenkäynnissä esitetty vaatimus perusteettomasti suoritetun maksun takaisin perimisestä on asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu siviilioikeudellinen asia. Niiden mukaan useampien kanteiden välillä on asetuksen N:o 44/2001 6 artiklassa vaadittu läheinen yhteys myös silloin, kun vastaajat esittävät lisäkorvausvaatimuksia, jotka voidaan ratkaista ainoastaan yhdenmukaisesti. Kaikki ovat lisäksi sitä mieltä, ettei asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohtaa voida soveltaa vastaajiin, joiden kotipaikka ei ole Euroopan unionissa.
A Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys
30. Asian käsittelyyn osallistuneet viittaavat siihen, että siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsite on määriteltävä itsenäisesti soveltamalla unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä kehitettyjä tulkintamenetelmiä. Ratkaisevaa on, onko kysymys julkisen vallan käytöstä.
31. Saksan hallitus katsoo, että takaisinperintää koskeva vaatimus kuuluu siviilioikeudellisen asian käsitteen alaisuuteen, kun osavaltion olisi pitänyt viranomaisen toteaman oikeuden perusteella maksaa vain osa kiinteistön myyntituotosta, mutta se on erehdyksessä suorittanut koko kauppahinnan, edellyttäen, että maksun perustana ollut oikeus liittyy osavaltion asemaan yksityisoikeudellisena omistajana.
32. Portugalin hallitus toteaa riita-asian luonteesta ja kohteesta, että kysymys on pelkästään perusteettomasti suoritetun maksun takaisinperinnästä. Kantaja ei siten eroa siviilioikeudellisesta oikeussubjektista.
33. Komissio korostaa, että oletettua liikasuoritusta on vaadittava takaisin siviilituomioistuimessa ja ettei kantajalla ole tältä osin mitään erityisoikeuksia. Kantaja toimii pikemminkin kuin yksityishenkilö vastaavassa tilanteessa.
B Toinen ennakkoratkaisukysymys
34. Saksan hallituksen mukaan se, onko kantajalla sellainen oikeus perusteettoman edun palautukseen, johon se on vedonnut, riippuu ratkaisevasti siitä, onko vastaajilla oikeudellista perustetta maksun saamiseen. Tällainen oikeudellinen peruste voi lisäkorvausvaatimusten muodossa perustua vain varallisuuslakiin ja investointien etusijaa koskevaa lakiin, mitä arvioidaan kaikkien vastaajien osalta saman oikeudellisen tilanteen perusteella ja mikä voidaan ratkaista vain kaikkien osalta yhdenmukaisesti. Sekä kanne että sitä vastaan esitetty puolustautumisperuste eli lisäkorvausvaatimusten oletettu olemassaolo perustuvat samaan oikeudelliseen perusteeseen. Asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdassa vaadittu ”läheinen yhteys” on Saksan hallituksen mukaan siten olemassa.
35. Myös Portugalin hallitus katsoo, että takaisinperinnällä ja sitä vastaan esitetyillä lisäkorvausvaatimuksilla on niin läheinen yhteys, että ne on ristiriitaisten tuomioiden välttämiseksi ratkaistava yhdessä. Se, että kanteet perustuvat eri oikeudellisiin perusteisiin, ei Portugalin hallituksen mukaan saa estää asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan soveltamista.
36. Komissio toteaa aluksi, ettei pääasian oikeudenkäynnissä ole nostettu lisäkorvausvaatimusten osalta mitään vastakannetta, joten asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 3 alakohta ei ole relevantti. Se, että lisäkorvausvaatimuksiin on vedottu pelkästään puolustautumiskeinona kantajan esittämää perusteettoman edun palauttamista koskevaa vaatimusta vastaan, ei merkitse, ettei kanteiden välillä olisi asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdassa vaadittua läheistä yhteyttä, sillä vaikka vaatimuksilla on eri oikeudellinen perusta eli perusteettoman edun palauttaminen ja sopimukseen perustumaton vahingonkorvaus, kanteiden välillä on läheinen yhteys, koska vaatimukset koskevat samoja tosiseikkoja ja samaa oikeudellista tilannetta.
C Kolmas ennakkoratkaisukysymys
37. Saksan hallituksen mukaan asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan sanamuodosta ilmenee, että säännöstä sovelletaan yksinomaan vastaajiin, joiden kotipaikka on jäsenvaltiossa. Sääntelyn systematiikka estää tulkitsemasta kyseistä säännöstä tavalla, joka menee sen sanamuodon ulkopuolelle. Se, että kyseinen sääntely on poikkeus, edellyttää pikemminkin suppeaa tulkintaa. Asetuksen N:o 44/2001 4 artiklan 1 kohdassa sitä paitsi säädetään erityisesti vastaajista, joiden kotipaikka ei ole jäsenvaltiossa.
38. Portugalin hallitus katsoo, että asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohta ei koske kanssavastaajia, joiden kotipaikka on muualla kuin unionissa, ja se viittaa tältä osin asiassa Réunion européenne ym. annettuun tuomioon,(6) jonka mukaan ”[Brysselin] yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta on tulkittava siten, että sellaista vastaajaa vastaan, jolla on kotipaikka sopimusvaltiossa, ei voida nostaa kannetta toisen sopimusvaltion tuomioistuimessa, jossa on vireillä asia sellaista toista saman asian vastaajaa vastaan, jonka kotipaikka ei ole missään sopimusvaltiossa, sillä perusteella, että kysymys on erottamattomasti yhteen kuuluvista asioista eikä pelkästään toisiinsa liittyvistä asioista”.
39. Komission mukaan asetuksen N:o 44/2001 3 artiklan 1 kohdasta ja 4 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että sellaisia henkilöitä vastaan, joiden kotipaikka ei ole jäsenvaltiossa, ei voida nostaa kannetta asetuksen 6 artiklan 1 alakohdan perusteella.
VII Oikeudellinen arviointi
A Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys
40. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa ensimmäisellä kysymyksellään selvittää, onko osavaltion perusteettomasti suorittaman maksun takaisinperintä pääasian olosuhteissa asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu siviilioikeudellinen asia myös silloin, kun viranomainen on määrännyt osavaltion maksamaan vahinkoa kärsineille korvaukseksi osan kiinteistön myyntisopimukseen perustuvasta tuotosta, mutta osavaltio suorittaa näille erehdyksessä koko kauppahinnan ja sen jälkeen vaatii liikaa maksettua määrää takaisin tuomioistuimessa.
41. Jotta tähän kysymykseen voitaisiin vastata, on ensin selvitettävä, mitä asetuksessa N:o 44/2001 käytetyllä ilmaisulla siviili- ja kauppaoikeudelliset asiat tarkoitetaan. Tässä yhteydessä on tarkasteltava unionin tuomioistuimen tätä tunnusmerkistöä koskevaa oikeuskäytäntöä ja sovellettava siitä saatuja tietoja pääasian tosiseikastoon.
1. Siviili- ja kauppaoikeudellisten asioiden käsitteen itsenäisen tulkinnan välttämättömyys
42. Siviili- ja kauppaoikeudellisten asioiden käsitteen ja erityisesti samoin asetuksen N:o 44/2001 1 artiklassa mainittujen hallinto-oikeudellisten asioiden välisessä rajanvedossa ensin mainittua käsitettä on tulkittava unionin oikeudessa itsenäisesti. Ratkaisevaa merkitystä ei ole konkreettisesti kyseessä olevan valtion oikeudella vaan säädöksen tavoitteilla ja järjestelmällä sekä niillä yleisillä oikeusperiaatteilla, jotka ilmenevät kansallisten oikeusjärjestysten muodostamasta kokonaisuudesta.(7)
43. Tässä yhteydessä on otettava huomioon, että koska jäsenvaltioiden kansalliset oikeusjärjestykset ovat erilaisia ja niitä on lukuisia, yksityis- ja julkisoikeuden välistä rajaa vedettäessä on koko ajan vaikeampi saada selville kaikkien jäsenvaltioiden yleisiä oikeusperiaatteita.(8)
44. Siviili- ja kauppaoikeudellisten asioiden käsitteen merkityssisällöstä saadaan kuitenkin kätevästi tietoa Brysselin yleissopimuksen 1 artiklan osalta jo kertyneestä oikeuskäytännöstä.
2. Brysselin yleissopimuksen 1 artiklaa koskevan oikeuskäytännön merkitys asetuksen N:o 44/2001 1 artiklaa tulkittaessa
45. Asetuksen N:o 44/2001 19 perustelukappaleen mukaan unionin lainsäätäjä katsoo, että on olemassa ”jatkuvuus Brysselin yleissopimuksen[(9)] ja – – asetuksen [N:o 44/2001] välillä”. Tämä tarkoittaa, että siltä osin kuin käsitteet ovat samoja, Brysselin yleissopimusta koskeva vastaava oikeuskäytäntö voidaan ottaa huomioon asetuksen N:o 44/2001 tulkintaa koskevissa pohdinnoissa.(10)
46. Koska siviili- ja kauppaoikeudellisten asioiden käsite esiintyy jo Brysselin yleissopimuksen 1 artiklassa, on arvioitava tätä määräystä koskevaa oikeuskäytäntöä, analysoitava oikeuskäytännön jatkuvuutta asetuksen N:o 44/2001 valossa ja sovellettava sitä tähän asiaan.
3. Brysselin yleissopimuksen 1 artiklaa koskeva oikeuskäytäntö asetuksen N:o 44/2001 1 artiklaa tulkittaessa
a) Asiassa LTU annettu tuomio(11)
47. Asiassa LTU annetun tuomion 5 kohdassa on perustavanlaatuinen toteamus siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteestä; asiassa oli kysymys lennonvarmistuspalvelujen käytöstä maksettavista lentoreittimaksuista, joita kansainvälinen lennonvalvontalaitos sai periä lentoyhtiöiltä. Laitos oli vaatinut näitä maksuja belgialaisessa kauppaoikeudellisia asioita käsittelevässä tuomioistuimessa nostamallaan kanteella ja sen jälkeen halunnut saada tuomion täytäntöönpanokelpoiseksi Saksassa.
48. Yhteisöjen tuomioistuin totesi tältä osin, että ”yleissopimuksen soveltamisalaan ei kuulu viranomaisen ja yksityisoikeudellisen henkilön välisessä oikeudenkäynnissä annettu päätös silloin, kun viranomainen on käyttänyt asiassa julkista valtaa”.
49. Tässä yhteydessä ratkaisevaa oli siis, että toinen asianosaisista ”[oli] käyttänyt asiassa julkista valtaa”, ja tätä seikkaa käytettiin ikään kuin negatiivisena erotteluperusteena, jonka perusteella katsottiin, ettei kyse ollut siviili- ja kauppaoikeudellisesta asiasta ja ettei Brysselin yleissopimusta siten voitu soveltaa.
50. Asiassa LTU annetussa tuomiossa ei ole kylläkään määritelty abstraktisti ja yleisesti käsitettä käyttää asiassa julkista valtaa, mutta yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin todennut konkreettisesti, että pääasiassa on katsottava, että tällainen yhteys julkisen vallan käyttöön on olemassa, koska ”asia – – koskee maksuja, jotka yksityisoikeudellisen henkilön on suoritettava kansalliselle tai kansainväliselle julkisoikeudelliselle laitokselle laitoksen laitteiden ja palvelujen käytöstä – –. Tilanne on tällainen varsinkin silloin, kun maksut sekä niiden laskutavat ja perimismenettelyt on vahvistettu käyttäjiin nähden yksipuolisesti – –”.(12)
51. Yhteisöjen tuomioistuin on siten antanut yksittäistapauksessa ohjeellisen esimerkin avulla sisällön aluksi hyvin laajalle(13) ja merkitykseltään avoimelle käsitteelle käyttää asiassa julkista valtaa ja liittänyt sen alun perin julkisen vallan käyttöä sisältäviin tehtäviin.(14)
b) Asiassa Rüffer annettu tuomio(15)
52. Asiassa Rüffer annetussa tuomiossa yhdyttiin tältä osin asiassa LTU esitettyihin arviointeihin. Pääasian taustalla oli takautumiskanne, jonka Alankomaat oli nostanut Alankomaiden sisävesillä uponneen laivan saksalaista omistajaa vastaan ja jossa se vaati pelastuskustannusten korvaamista.(16)
53. Koska kysymys oli yleisesti julkisen vallan käyttämisenä pidettävästä jokipoliisin toimenpiteestä aiheutuneista seurauksista, yhteisöjen tuomioistuin katsoi, ettei kanne kuulunut siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitteen alaisuuteen.(17) Kulujen korvaamista koskeva kanne perustui pohjimmiltaan vaatimukseen, joka oli saanut alkunsa julkisen vallan käyttämisestä, ja jo tämän seikan perusteella oli katsottava, että kanne jää Brysselin yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle.(18)
c) Asiassa Sonntag annettu tuomio(19)
54. Asiassa Sonntag annetun tuomion taustalla oli vahingonkorvausvaatimus, joka oli kohdistettu Italiassa rikosoikeudenkäynnin yhteydessä saksalaisen julkisen koulun opettajaan sen johdosta, että hän oli laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa, minkä seurauksena eräs oppilas oli koulun retkellä joutunut kuolemaan johtaneeseen onnettomuuteen.
55. Myös tässä tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin tukeutui edellä mainituissa asioissa LTU ja Rüffer esitettyihin arviointeihin mutta päätyi katsomaan, ettei tässä yksittäistapauksessa kuitenkaan ollut riittävää yhteyttä julkisen vallan käyttämiseen.
56. Yhteisöjen tuomioistuimen käsityksen mukaan asia nimittäin jää yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle vain silloin, kun vahingon aiheuttajaa, johon kanne kohdistuu, on pidettävä viranomaisena, joka on toiminut julkisen vallan käyttäjänä. Vaikka virkamies toimii valtion lukuun, hän ei aina käytä julkista valtaa. Useimpien jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksessä katsotaan, että julkisen koulun opettajan toiminta hänen ohjatessaan oppilaita koulun retkellä ei ole julkisen vallan käyttämistä, koska opettaja ei tällöin käytä mitään sellaista valtaa, joka olisi yksityishenkilöiden välisissä suhteissa sovellettaviin sääntöihin verrattuna poikkeuksellista. Vaikka sopimusvaltion, josta opettaja on lähtöisin, kansallisessa oikeudessa luokiteltaisiin opettajan oppilaisiin kohdistama valvonta julkisen vallan käyttämiseksi, tämä ei vaikuta siihen, miten pääasia on luokiteltava Brysselin yleissopimuksen kannalta.(20)
57. Asiassa Sonntag annetussa tuomiossa konkretisoidaan siviilioikeudellisen asian käsitettä siten, että huomioon otetaan, onko käytetty jotain erityistä julkista valtaa vai ovatko kyseiset tehtävät ja valta loppujen lopuksi sellaisia, etteivät ne poikkea yksityisten tehtävistä ja vallasta. On viime kädessä päädyttävä Brysselin yleissopimuksen sovellettavuuden kannalle silloinkin, kun havaittavissa on heikko yhteys valtion toimintaan, kun tälle ei ole tunnusomaista jonkin erityisen julkisen vallan käyttö.
d) Asiassa Baten annettu tuomio(21)
58. Samaa oikeuskäytännön linjaa edustaa asiassa Baten annettu tuomio, jonka mukaan takautumiskanne, jolla julkisoikeudellinen elin perii yksityishenkilöltä määriä, jotka se on suorittanut sosiaaliavustuksena tämän henkilön eronneelle aviopuolisolle ja lapselle, kuuluu Brysselin yleissopimuksen soveltamisalaan, siltä osin kuin tämän kanteen nostamisen perusteista ja sitä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä säädetään elatusvelvollisuutta koskevassa yleisesti sovellettavassa lainsäädännössä. Jos takautumiskanne perustuu säännöksiin, joilla lainsäätäjä on antanut julkisoikeudelliselle elimelle oman etuoikeuden, kanteen ei kuitenkaan voida katsoa koskevan ”yksityisoikeudellista asiaa”.(22)
59. Siviili- ja kauppaoikeudellisen asian tunnusmerkkejä tutkittaessa on siten otettava huomioon asianosaisten välisten oikeussuhteiden laatu tai oikeudenkäynnin kohde,(23) ja tässä yhteydessä ratkaiseva erotteluperuste on, onko kysymys julkisoikeudellisen elimen omista etuoikeuksista.
e) Asiassa Préservatrice foncière TIARD annettu tuomio(24)
60. Myös asiassa Préservatrice foncière TIARD annetussa tuomiossa vahvistetaan tämä kanta, sillä sen mukaan vaatimus, jonka sopimusvaltio esittää yksityisoikeudelliselle henkilölle sellaisen yksityisoikeudellisen takaussopimuksen täytäntöönpanemiseksi, joka on tehty, jotta toinen henkilö voisi antaa tämän valtion vaatiman ja määrittelemän vakuuden, kuuluu siviili- ja kauppaoikeudellisen käsitteen alaisuuteen, mikäli velkojan ja takaajan välinen takaussopimukseen perustuva oikeussuhde ei merkitse sitä, että valtio käyttää siinä yksityisten välisissä suhteissa sovellettaviin sääntöihin verrattuna poikkeuksellista valtaa.(25)
f) Yhteenveto Brysselin yleissopimuksen 1 artiklaa koskevasta oikeuskäytännöstä
61. Tarkasteltaessa Brysselin yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitettua siviili- ja kauppaoikeudellisten asioiden käsitettä koskevan oikeuskäytännön kehittymistä todetaan, että yhteisöjen tuomioistuin määrittää Brysselin yleissopimuksen soveltamisalan ensi sijassa asianosaisten välisten oikeussuhteiden laadun tai oikeudenkäynnin kohteen perusteella.(26) Asiassa LTU annetun tuomion(27) mukaisessa oikeuskäytännössä tarkoitettu yhteys julkisen vallan käyttämiseen, jonka perusteella katsotaan, ettei kysymys ole siviili- ja kauppaoikeudellisesta asiasta ja ettei Brysselin yleissopimusta siten sovelleta, on yhteisöjen tuomioistuimen kannan mukaan olemassa kuitenkin vain tiukoin edellytyksin, eikä tähän voi riittää pelkkä heikko yhteys valtion toimintaan ilman erityistä julkisen vallan leimaa.(28)
62. Tältä osin on keskeistä, eroavatko kussakin asiassa kyseessä olevat valtiollisen elimen tehtävät ja valta toiminnallisesti yksityisten tehtävistä ja vallasta eli onko valtiolla erityisoikeuksia.(29) Jos tähän vastataan myöntävästi, kuten asiassa Rüffer annetussa tuomiossa jokipoliisin toimenpiteiden osalta, asia ei kuulu Brysselin yleissopimuksen soveltamisalaan. Jos tähän vastataan kieltävästi, kuten asiassa Sonntag julkisen koulun opettajan valvontavelvollisuuden oletetun laiminlyönnin osalta, jota arvioidaan samoilla arviointiperusteilla kuin puhtaasti yksityisoikeudellisissa oikeussuhteissa, asia kuuluu Brysselin yleissopimuksen soveltamisalaan ja on luokiteltava siviili- ja kauppaoikeudelliseksi asiaksi.
4. Brysselin yleissopimuksen 1 artiklaa koskevan oikeuskäytäntölinjan jatkuminen asetuksen N:o 44/2001 voimaantulon jälkeen
63. Brysselin yleissopimuksen 1 artiklaa koskevaa, edellä esitettyä oikeuskäytäntölinjaa on asetuksen N:o 44/2001 voimaantulon jälkeen ilman muuta sovellettu asetuksen 1 artiklaan.
a) Asiassa Apostolides annettu tuomio(30)
64. Yhteisöjen tuomioistuin toteaa siten esimerkiksi asiassa Apostolides antamassaan tuomiossa(31) Brysselin yleissopimuksen osalta aikaisemmin kehitettyjä arviointiperusteita yhteen kootessaan seuraavaa: ”’Siviili- ja kauppaoikeudellisen asian’ käsitteen itsenäinen tulkinta johtaa siihen, että tietyt tuomioistuinten ratkaisut jäävät asetuksen N:o 44/2001 soveltamisalan ulkopuolelle joko oikeusriidan asianosaisten välisten oikeussuhteiden laatua tai oikeusriidan kohdetta luonnehtivien tekijöiden vuoksi – – Yhteisöjen tuomioistuin on täten todennut, että vaikka tietyt viranomaisen ja yksityisen väliset oikeusriidat saattavatkin kuulua kyseisen käsitteen soveltamisalaan, näin ei ole viranomaisen käyttäessä julkista valtaa – – Se nimittäin, että yksi oikeusriidan asianosaisista käyttää julkista valtaa, koska se käyttää yksityisten välisiin suhteisiin sovellettaviin sääntöihin nähden poikkeuksellisen laajaa valtaa, estää, että tällainen oikeusriita olisi asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu siviili- ja kauppaoikeudellinen asia – – .”
b) Asiassa Realchemie Nederland annettu tuomio(32)
65. Asiassa Realchemie Nederland antamassaan tuomiossa(33) unionin tuomioistuin konkretisoi siviili- ja kauppaoikeudellisen asian käsitettä käytännön kannalta merkittävässä tapauksessa, jossa saksalainen tuomioistuin oli määrännyt uhkasakon siviili- ja kauppaoikeudellisten asioiden alaan kuuluvan tuomioistuimen ratkaisun noudattamiseksi. Kysymys oli konkreettisesti patenttioikeudellisesta kieltomääräyksestä, jonka tehostamiseksi määrättiin uhkasakko, joka myöhemmin määrättiin maksettavaksi, ja uhkasakon täytäntöönpanokelpoisuudesta Alankomaissa.
66. Vaikka uhkasakko määrätään viran puolesta, eikä se viime kädessä mene velkojalle vaan valtionkassaan, asetusta N:o 44/2001 voidaan soveltaa tuomioistuimen sellaisen ratkaisun tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon, jolla määrätään maksamaan uhkasakko, koska pääasia, johon ratkaisu liittyy, on asetuksessa tarkoitettu siviili- ja kauppaoikeudellisten asia.(34) Unionin tuomioistuin selventää tältä osin, että ”saksalaiseen täytäntöönpanomenettelyyn liittyviä erityispiirteitä ei – – voi[tu] pitää täytäntöön pantavan oikeuden luonteen kannalta ratkaisevina. Kyseisen oikeuden luonne nimittäin riippuu sen subjektiivisen oikeuden luonteesta, jonka loukkauksen perusteella täytäntöönpano on määrätty ja joka käsiteltävässä asiassa on Bayerin yksinoikeus patentilla suojatun keksintönsä hyödyntämiseen, minkä kuulumisesta asetuksen N:o 44/2001 1 artiklassa tarkoitettuun ’siviili- ja kauppaoikeudellisten asioiden’ alaan ei ole epäselvyyttä”.(35)
67. Unionin tuomioistuin on tällä tavoin selventänyt, että ratkaiseva merkitys on kyseessä olevalla oikeussuhteella tai oikeusriidan kohteella ja ettei puhtaasti prosessioikeudellisilla erityispiirteillä, jotka eivät vaikuta niiden laatuun, ole merkitystä asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan kannalta. Jos ”kanteen tarkoituksena [on] – – turvata yksityisten oikeuksia, eikä siinä edellytetä jonkin oikeusriidan asianosaisista käyttävän julkista valtaa, – – [asianosaisten] välistä oikeussuhdetta on – – luonnehdittava yksityisoikeudelliseksi oikeussuhteeksi ja se kuuluu asetuksessa N:o 44/2001 tarkoitettujen ’siviili- ja kauppaoikeudellisten asioiden’ alaan”.(36)
68. Näin yhteen koottuja erotteluperusteita on nyt sovellettava pääasian tosiseikkoihin ja tutkittava, onko asiaa unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön valossa pidettävä siviili- ja kauppaoikeudellisena asiana.
5. Oikeuskäytännössä kehitettyjen arviointiperusteiden soveltaminen pääasian tosiseikkoihin
69. Edellä todetun perusteella on ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastaamiseksi tutkittava asianosaisten välisten oikeussuhteiden laatua, oikeusriidan kohdetta ja erityisesti sitä, käyttääkö pääasian valittaja Berliinin osavaltio julkista valtaa kannetta ajaessaan.
a) Asianosaisten välisten oikeussuhteiden laatu
70. Aluksi on tarkasteltava vastapuolten ja valittajan välistä oikeussuhdetta, jonka yhteydessä suoritettiin se riidanalainen perusteeton liikamaksu, jota nyt vaaditaan palautettavaksi.
71. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa,(37) edellä 12 ja 13 kohdassa kuvailtuja sääntelyjä sovelletaan Saksan varallisuuslain ja investointien etusijaa koskevan lain mukaiseen korvaukseen, jota suorittavat kaikki omistajat, joilla on palautusvaatimuksen kohteena olevia kiinteistöjä, siitä riippumatta, onko omistaja julkinen taho vai yksityinen.
72. Kyseiset omistajat ovat kylläkin usein valtion elimiä, kuten tämän asian valittaja, mutta joskus myös yksityisomistajia, esimerkiksi kiinteistöihin tai yrityksiin kolmannessa valtakunnassa kohdistuneiden pakkoluovutusten edunsaajia. Kaikkiin sovelletaan samoja sääntöjä. Valtion elimillä ei ole tässä suhteessa mitään etuoikeuksia eikä myöskään minkäänlaista erityisasemaa. Näin on nimenomaan myös silloin, kun on kyse sellaisten virheiden korjaamisesta, joita on tapahtunut pantaessa täytäntöön vahinkoa kärsineiden oikeuksia maksun saamiseen, esimerkiksi silloin, kun maksu on ollut liian suuri, kuten tässä tapauksessa. Vahinkoa kärsineeltä on vaadittava liikasuorituksen takaisinmaksua siviilituomioistuimissa. Myöskään julkisiin omistajiin, kuten Berliinin osavaltioon, ei sovelleta mitään poikkeusta. Niillä ei siis ole tässäkään suhteessa mitään erityisoikeuksia, vaan niitä kohdellaan samalla tavalla kuin ketä tahansa samassa tilanteessa olevaa yksityisomistajaa.
73. Kun tämä otetaan huomioon, on – samalla tavoin kuin myös Saksan(38) ja Portugalin hallitukset(39) sekä komissio(40) pääasiallisesti toteavat – katsottava, että kyseisessä asianosaisten välisessä oikeussuhteessa, johon asia perustuu, ei sen laadun puolesta ole mitään tunnusmerkkiä, jonka johdosta valtion elimillä olisi erityisiä etuoikeuksia, jotka erottaisivat ne vastaavassa tilanteessa olevista yksityisistä, joita asia saattaisi koskea.
74. Pääasiassa kyseessä olevat oikeussuhteet viittaavat laatunsa puolesta siis siihen, että asia on luokiteltava siviili- ja kauppaoikeudelliseksi asiaksi. Kuten Saksan hallitus on aiheellisesti todennut,(41) tätä ei muuta myöskään se, että alkuperäinen maksuvelvollisuus, josta virheellinen liikamaksu johtui, oli aikaisemmin hallintomenettelyn kohteena. Tämä on nimittäin puhtaasti menettelyllinen seikka, jolla ei luonteensa puolesta ole ratkaisevaa vaikutusta sen velvollisuuden luonteeseen, johon asia perustuu ja jonka johdosta oikeudenomistajille on maksettava osa tuotosta, eikä siten itse asianosaisten väliseen oikeussuhteeseen, etenkin kun tällaisessa menettelyssä vastakkain voivat olla myös yksityishenkilöt, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nimenomaisesti huomauttaa.
b) Oikeusriidan kohde
75. Sen enempää valittajan oikeudessa konkreettisesti esittämällä vaatimuksella kuin vaatimuksen esittämistä koskevilla menettelysäännöillä ei käsitykseni mukaan ole mitään sellaisia erityispiirteitä, joista ilmenisi joitakin erityisiä julkisen vallan käyttämisen tunnusmerkkejä.
76. Asia on päinvastoin, sillä kuten Portugalin hallitus on perustellusti huomauttanut,(42) tässä asiassa ei ole kysymys mistään muusta kuin virheellisestä perusteettomasta liikamaksusta, jota vaaditaan palautettavaksi perusteetonta etua koskevien periaatteiden mukaisesti.
77. Kyse ei siten ole mitenkään julkisen vallan käyttämiseen tyypillisesti liittyvästä virheestä vaan maksuvirheestä, jollainen voi milloin tahansa tapahtua myös yksityisoikeudellisissa oikeustoimissa. On merkityksetöntä, että liikamaksu tapahtui yksittäistapauksessa hallintomenettelyn yhteydessä, eikä tämä etenkään anna perusteettoman edun palauttamista koskevalle vaatimukselle mitään erityistä julkisen vallan leimaa.
78. Asialla ei voida katsoa olevan erottamatonta yhteyttä aikaisempaan hallintomenettelyyn jo senkään vuoksi, että viimeksi mainitussa oli kysymys pelkästään todellisen velkamäärän maksusta eikä nyt riidan kohteena olevasta liikamaksusta.
6. Välipäätelmä
79. Kun otetaan huomioon oikeussuhteiden laatu ja pääasian oikeusriidan kohde sekä se, että oikeusriidalla ei ole yhteyttä erityisen julkisen vallan käyttämiseen vaan valittajana olevaa osavaltiota koskevat samat oikeussäännöt kuin vastaavassa tilanteessa olevaa yksityistä, on katsottava, että tässä tapauksessa on kysymys asetuksen N:o 44/2001 1 artiklassa tarkoitetusta siviili- ja kauppaoikeudellisesta asiasta.
80. Ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on siten vastattava, että osavaltion perusteettomasti suorittaman maksun takaisinperintä on pääasian olosuhteissa asetuksen N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu siviilioikeudellinen asia myös silloin, kun viranomainen on määrännyt osavaltion maksamaan vahinkoa kärsineille korvaukseksi osan kiinteistön myyntisopimukseen perustuvasta tuotosta, mutta osavaltio suorittaa näille erehdyksessä koko kauppahinnan ja sen jälkeen vaatii liikaa maksettua määrä takaisin tuomioistuimessa.
B Toinen ennakkoratkaisukysymys
81. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toinen kysymys koskee ensi sijassa pääasian vastapuolia 5 ja 10, joiden kotipaikat ovat Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Espanjassa mutta jotka pääasian valittaja on haastanut oikeuteen Berliinissä.
82. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että saksalaisten tuomioistuinten toimivalta voi näiden vastapuolten osalta perustua vain asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohtaan.(43) Tässä tilanteessa se kysyy, mikä on tämän asiayhteyteen perustuvaa oikeuspaikkaa koskevan säännöksen merkityssisältö.(44)
83. Tämän säännöksen mukaan kanne on voitava nostaa ”siinä tuomioistuimessa, jonka alueella jollakin vastaajista on kotipaikka,”(45) myös sellaista muuta ”henkilö[ä vastaan, jonka] kotipaikka on jäsenvaltiossa”, ”edellyttäen että kanteiden välillä on niin läheinen yhteys, että niiden käsitteleminen ja ratkaiseminen yhdessä on toivottavaa, jotta kanteiden käsitteleminen eri oikeudenkäynneissä ei johtaisi ristiriitaisiin tuomioihin”.
84. Toisella ennakkoratkaisukysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tuo esiin tunnusmerkkiin ”läheinen yhteys” liittyvät ongelmat.
85. Se haluaa saada selville, onko asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdassa vaadittu läheinen yhteys olemassa myös silloin, kun vastaajat esittävät lisäkorvausvaatimuksia, jotka voidaan ratkaista ainoastaan yhdenmukaisesti.
86. Näissä vaatimuksissa on konkreettisesti kysymys vastapuolten väitteestä, että he voisivat joka tapauksessa vaatia kyseistä myyntituoton osaa suurempaa maksua, koska myyntituotto on pienempi kuin maa-alueen markkina-arvo, ja näillä lisäkorvausvaatimuksilla vastustetaan valittajan vaatimusta perusteettoman edun palauttamisesta.
87. Tältä osin on aluksi esitettävä kaksi selvennystä. Lisäkorvausvaatimuksia ei ole pääasian oikeudenkäynnissä ensinnäkään esitetty vastakanteella, joten erityisesti vastakannetta koskeva asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 3 alakohta ei asiassa relevantti. Kuten komissio on aiheellisesti todennut,(46) ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella ei toiseksi näytä olevan yleisesti mitään epäilyjä siitä, että kanteiden välillä on asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettu läheinen yhteys, vaan se näyttää konkreettisesti pohtivan, voivatko vastapuolten korvausvaatimukset merkitä, että lähtökohtaisesti olemassa oleva kanteiden läheinen yhteys, jota tarkoitetaan edellä mainitussa säännöksessä, häviää jälleen.
88. Molempia näkökohtia – kanteita ja niitä vastaan esitettyjä puolustautumisperusteita – on kuitenkin tutkittava kokonaisuutena, jotta voitaisiin arvioida, vastaako pääasian prosessioikeudellinen tilanne asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan vaatimuksia.
89. On siten ensinnäkin tutkittava, millä edellytyksillä on katsottava, että kanteiden välillä on niin läheinen yhteys, että niiden käsitteleminen ja ratkaiseminen yhdessä on toivottavaa, siten kuin kyseisessä säännöksessä tarkoitetaan. Tässä tarkoituksessa on analysoitava unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka koskee asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohtaa ja sitä edeltänyttä Brysselin yleissopimuksen määräystä. Tämän jälkeen on toiseksi sovellettava tästä saatuja tuloksia pääasiaan niin, että arvioidaan erityisesti pääsiassa esitettyjen korvausvaatimusten merkitystä.
1. Brysselin yleissopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa ja asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettua läheisen yhteyden käsitettä koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö
90. Olen asiassa Painer esittämässäni ratkaisuehdotuksessa selvittänyt perusteellisesti unionin tuomioistuimen tätä aihetta koskevan oikeuskäytännön tärkeimmät seikat(47) ja haluaisin nyt rajoittua käsittelemään kaikkein merkityksellisimpiä kohtia ja asiassa Painer annettua tuomiota.(48)
a) Tunnusmerkin ”läheinen yhteys” itsenäinen ja suppea tulkinta
91. Unionin tuomioistuin edellyttää pääasiallisesti, että läheisen yhteyden käsitettä tulkitaan ensinnäkin itsenäisesti(49) ja toiseksi suppeasti, koska kyse on erityissäännöstä, jolla poiketaan asetuksen N:o 44/2001 2 artiklassa vahvistetusta pääsäännön mukaisesta vastaajan kotipaikan tuomioistuimen toimivaltaisuudesta, eikä sen voida tulkita koskevan muita kuin kyseisessä asetuksessa nimenomaisesti tarkoitettuja tilanteita.(50)
92. Asiassa Painer annetun tuomion mukaan asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan osalta on kansallisen tuomioistuimen tehtävä arvioida kaikkien asiassa esiin tulleiden seikkojen perusteella, liittyvätkö sen käsiteltäväksi saatetut kanteet toisiinsa eli onko vaaraa siitä, että kanteiden käsittely eri oikeudenkäynneissä johtaa keskenään ristiriitaisiin tuomioihin.(51)
b) Riittävän läheinen yhteys ja ristiriitaisten tuomioiden vaara
93. Unionin tuomioistuin korostaa, että asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan toimivaltasääntö perustuu asetuksen 12 ja 15 perustelukappaleen mukaan tarpeeseen helpottaa asianmukaista lainkäyttöä, saada rinnakkaiset oikeudenkäynnit mahdollisimman vähiin ja siten estää se, että kanteiden käsitteleminen eri oikeudenkäynneissä johtaisi ristiriitaisiin tuomioihin. Tätä sääntöä ei toisaalta voida kuitenkaan tulkita siten, että kantaja saisi nostaa kanteen useampia vastaajia vastaan pelkästään siinä tarkoituksessa, että jonkun vastaajan kotipaikkavaltion tuomioistuimet menettäisivät toimivaltansa tämän vastaajan osalta.(52)
94. Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut yhteyttä koskevasta edellytyksestä, että tuomioita ei voida pitää asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetulla tavalla ristiriitaisina pelkästään sen vuoksi, että riita-asia ratkaistaan niissä eri tavalla, vaan tämän eron on lisäksi liityttävä samaan tosiseikastoon ja samaan oikeudelliseen tilanteeseen.(53)
c) Asiayhteyteen perustuvan oikeuspaikan ennustettavuus vastaajan näkökulmasta
95. Unionin tuomioistuin on asiassa Painer antamassaan tuomiossa viitannut vielä asetuksen N:o 44/2001 11 perustelukappaleeseen. Tämän mukaan toimivaltasääntöjen ennustettavuuden on oltava hyvä, ja niiden on perustuttava periaatteeseen, jonka mukaan toimivaltainen tuomioistuin määräytyy pääsääntöisesti vastaajan kotipaikan perusteella, lukuun ottamatta joitakin tarkoin rajattuja tapauksia, joissa jokin muu liittymäperuste on oikeutettu.(54)
96. Se, että useita vastaajia vastaan nostetuilla kanteilla on eri oikeudellinen perusta, ei sellaisenaan ole esteenä asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan soveltamiselle, kunhan vastaajat voivat ennakoida, että heitä vastaan voidaan nostaa kanne jäsenvaltiossa, jossa ainakin yhdellä heistä on kotipaikka.(55) Näin on sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun kansalliset lainsäädännöt, joihin useita eri vastaajia vastaan nostetut kanteet perustuvat, osoittautuvat sisällöltään samanlaisiksi.(56)
2. Oikeuskäytännössä kehitettyjen arviointiperusteiden soveltaminen pääasian tosiseikastoon
a) Riittävän läheinen yhteys ja ristiriitaisten tuomioiden vaara
97. Käsiteltävässä asiassa sekä kanteiden, jotka perustuvat perusteettoman edun palauttamista koskevaan vaatimukseen tai vastapuolen 11 osalta sopimukseen perustumattomaan vahingonkorvaukseen, että kanteita vastaan esitettyjen lisäkorvausvaatimusten perustana on sama tosiseikasto ja sama oikeudellinen tilanne.
98. Tosiseikastolle ja oikeudelliselle tilanteelle on tunnusomaista valtion elimiin varallisuuslain mukaisesti kohdistettu vaatimus ja vastapuolille 1–10 suoritettu riidanalainen maksu, jonka vastapuoli 11 vastaanotti heidän asianajajanaan ja jonka takaisinperintä on nyt riidan kohteena siviiliasioita käsittelevässä tuomioistuimessa.
99. Se, ettei valittaja vetoa vastaajan 11 osalta perusteettomaan etuun vaan sopimukseen perustumattomaan vahingorvausvastuuseen, ei muuta tätä arviointia. Unionin tuomioistuin on nimittäin todennut, että asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettu kanteiden välinen yhteys ei edellytä, että kanteilla olisi samanlaiset oikeudelliset perustat.(57) Eri kanteissa esitetyt vaatimukset kohdistuvat tässä tapauksessa viime kädessä samaan intressiin eli virheellisen liikasuorituksen palauttamiseen.
100. Lisäkorvausvaatimukset sijoittuvat saumattomasti tähän kanteisiin liittyvään identtiseen tosiseikastoon ja oikeudelliseen tilanteeseen. Niillä on kaikille vastapuolille sama merkitys heihin kohdistettujen vaatimusten osalta. Kuten Saksan hallitus on perustellusti todennut,(58) maksun, jota vastapuolet voivat vaatia, ainoa mahdollinen oikeudellinen perusta on varallisuuslain ja investointien etusijaa koskevan lain mukainen oikeus, ja tätä arvioidaan kaikkien vastapuolten osalta samojen tosiseikkojen ja saman oikeudellisen tilanteen perusteella.
101. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tähdentää,(59) tämä voidaan ”ratkaista – – mielekkäästi kaikkien vastapuolten osalta ainoastaan yhdenmukaisesti”. Tähän kantaan on yhdyttävä siitä riippumatta, ovatko vastapuolet yhteisvastuullisia velallisia vai osavelallisia, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää katsovan.(60) Lisäkorvausvaatimusten mahdollinen olemassaolo on nimittäin kanteiden menestymiseen vaikuttava yhteinen esikysymys. Jos tätä kysymystä ei ratkaista yhdenmukaisesti, on vaarana, että annetaan ristiriitaisia tuomioita. Ristiriitaiset tuomiot johtaisivat kuitenkin siihen, että edellä kuvailtu yhtenäinen tosiseikasto ja oikeudellinen tilanne pirstaloituisivat tavalla, jota ei voida hyväksyä.
b) Arviointiperuste, joka koskee asiayhteyteen perustuvan oikeuspaikan ennustettavuutta vastaajien näkökulmasta
102. Kuten Saksan hallitus on perustellusti todennut,(61) yhtenäisen tosiseikaston vuoksi vastapuolet saattoivat ennakoida, että heidät voidaan haastaa oikeuteen Saksan liittotasavallassa.
103. Myös muissa jäsenvaltioissa kuin Saksassa asuvien vastapuolten – joita edusti yhteinen asianajaja ja jotka olivat panneet korvausmenettelyn vireille yhdessä – on nimittäin täytynyt tietää, että oikeudenomistajiin kuului myös Saksassa asuvia henkilöitä ja että näitä vastaan nostetut kanteet saattoivat niin sanottuina peruskanteina johtaa muiden oikeudenomistajien osalta asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan mukaiseen oikeuspaikkaan. Käsiteltävä asia poikkeaa tältä osin ratkaisevasti tapauksesta, jossa ei ole kyse yhdenmukaistetusta ja rinnakkaisesta menettelystä, jota vastaajat eivät voi ennakoida, koska se perustuu eri tosiseikastoihin.(62)
3. Välipäätelmä
104. Edellä todetun perusteella toiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että useampien kanteiden välillä on asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdassa vaadittu läheinen yhteys myös silloin, kun vastaajat pääasian kaltaisissa olosuhteissa esittävät kantajaa kohtaan lisäkorvausvaatimuksia, jotka voidaan ratkaista ainoastaan yhdenmukaisesti.
C Kolmas ennakkoratkaisukysymys
105. Kolmas ennakkoratkaisukysymys koskee vastapuolta, jonka kotipaikka on Israelissa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa tässä vaiheessa selvittää, voidaanko asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohtaa soveltaa myös vastaajiin, joiden kotipaikka ei ole Euroopan unionissa.
1. Asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan tulkinta
106. Unionin tuomioistuimen kehittämien tulkintamenetelmien(63) mukaan säännöstä tulkittaessa on otettava huomioon sen sanamuoto, asiayhteys ja tarkoitus.
a) Asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan sanamuoto
107. Kun asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohtaa tulkitaan vaadituin tavoin suppeasti,(64) jo sen sanamuodosta ilmenee, että asiayhteyteen perustuva oikeuspaikka voi tulla kyseeseen vain, jos ”henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa”.
108. Tästä seuraa vastakohtaispäätelmänä, että vastapuolet, joiden kotipaikka on Israelissa eli muualla kuin jäsenvaltiossa, eivät siten kuulu asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan soveltamisalaan.
b) Asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan systemaattinen asema
109. Kuten Saksan hallitus on perustellusti todennut,(65) kun otetaan huomioon asetuksen N:o 44/2001 asiayhteys, asetuksen 6 artiklan 1 alakohtaa ei voida tulkita tavalla, joka menee sen sanamuodon ulkopuolelle.
110. On ensinnäkin otettava huomioon, että asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohta on poikkeus vastaajan kotipaikan tuomioistuimen toimivaltaa koskevasta periaatteesta ja että kuten asiassa Painer annetussa tuomiossa(66) on jälleen kerran nimenomaisesti tähdennetty, sen ei voida tulkita koskevan muita kuin kyseisessä asetuksessa nimenomaisesti tarkoitettuja tilanteita.
111. Toiseksi on huomautettava, että asetuksen N:o 44/2001 4 artiklan 1 kohdassa säädetään jo nimenomaisesti vastaajista, joiden kotipaikka ei ole jäsenvaltiossa. Jos vastaajan kotipaikka ei ole jäsenvaltiossa, kunkin jäsenvaltion tuomioistuinten toimivalta määräytyy nimittäin kyseisen jäsenvaltion lain mukaisesti, jollei 22 ja 23 artiklan säännöksistä muuta johdu. Sen enempää asetuksen N:o 44/2001 22 artikla, jossa säädetään tietyistä tapauksista, joissa on olemassa yksinomainen toimivalta vastaajan kotipaikasta riippumatta, kuin oikeuspaikkasopimuksia koskeva 23 artikla eivät kuitenkaan ole relevantteja tässä asiassa, minkä vuoksi tilanne on asetuksessa N:o 44/2001 tehdyn nimenomaisen arvioinnin perusteella se, että saksalaisten tuomioistuinten toimivalta voi perustua vain Saksan omiin lakeihin eikä tältä osin tyhjentävään asetukseen N:o 44/2001.
112. Tämä on sopusoinnussa myös asetuksen yhdeksännen perustelukappaleen kanssa, sillä tämän mukaan vastaajaa, jonka kotipaikka ei ole jäsenvaltiossa, koskevat yleensä sen jäsenvaltion alueella sovellettavat tuomioistuimen toimivaltaa koskevat kansalliset säännöt, missä kanne on nostettu. Tämä merkitsee kääntäen, että heihin ei poikkeuksia lukuun ottamatta ole sovellettava asetusta N:o 44/2001.
c) Asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan tarkoitus
113. Myöskään teleologiset näkökohdat eivät johda muuhun lopputulokseen.
114. De lege lata on todettava, että asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan pääasiallinen tarkoitus nimittäin on asetuksen perustelukappaleiden mukaan se, että lainkäytön yhdenmukaisuuden vuoksi rinnakkaiset oikeudenkäynnit saadaan mahdollisimman vähiin ja varmistetaan, ettei kahdessa jäsenvaltiossa anneta keskenään ristiriitaisia tuomioita.
115. Tästä ilmenee, ettei säännöstä ole nykyisessä muodossaan tarkoitettu koskemaan kolmansiin valtioihin liittyviä tapauksia.
116. De lege ferenda on todettava, että tämä tilanne saattaa joskus vielä muuttua, sillä jo komission 14.12.2010 esittämässä ehdotuksessa asetuksen N:o 44/2001 uudelleenlaadituksi toisinnoksi(67) puollettiin yleisesti sitä, että ”tuomioistuimen toimivaltaa koskevat asetuksen säännökset ulotettaisiin koskemaan kolmansien maiden vastaajia”. Ei voida vielä ennakoida, millainen kyseisen asetuksen 6 artiklan 1 alakohta konkreettisesti on uudelleen laadittuna, etenkin kun edellä mainitun komission ehdotuksen sanamuotoon ollaan tältä osin tekemässä olennaisia muutoksia.(68)
2. Asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdan analoginen soveltaminen kolmansiin valtioihin liittyvissä tilanteissa
117. Saksalaisessa oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin pohdittu mahdollisuutta soveltaa asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohtaa analogisesti, kun vastaajista yksi tai useampia asuu muualla kuin jäsenvaltiossa, edellyttäen, että ainakin yhden muun vastaajan kotipaikka on jäsenvaltiossa.(69) Tätä perustellaan sillä, että muutoin henkilöt, joiden kotipaikka on kolmannessa valtiossa, asetetaan etuoikeutettuun asemaan tavalla, jota ei voida hyväksyä, mihin asetuksella N:o 44/2001 ei pyritä.
118. Tämä argumentti ei kuitenkaan voi vakuuttaa jo senkään vuoksi,(70) ettei kyseisessä säännöksessä ole lainaukkoa, eikä analogiselle soveltamiselle siten ole tarvetta.
119. Kolmansissa valtioissa asuvien henkilöiden tilanteeseen liittyvää ongelmaa säännellään nimittäin tyhjentävästi asetuksen N:o 44/2001 4, 22 ja 23 artiklassa, koska asetuksessa viitataan sen ulkopuolelle jäävien tapausten osalta kulloinkin kyseessä olevaan kansalliseen oikeuteen. Jäsenvaltioilla on siten vapaus soveltaa tällä alalla, jota ei säännellä asetuksessa, omia tuomioistuinten toimivaltaa koskevia säännöksiään henkilöihin, joiden kotipaikka on kolmannessa valtiossa. Asetuksen laajentaminen sen soveltamisalan ulkopuolelle on kuitenkin kiellettyä.
3. Välipäätelmä
120. Edellä esitetyn perusteella kolmanteen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohtaa ei voida soveltaa vastaajiin, joiden kotipaikka ei ole Euroopan unionissa.
121. Koska tähän kysymykseen vastataan kieltävästi, ei ole tarpeen vastata vain myöntävän vastauksen varalta esitettyyn osakysymykseen, millainen oikeustilanne olisi silloin, kun valtio, jossa vastaajalla on kotipaikka, voisi tuomion antaneen valtion kanssa tehtyjen kahdenvälisten sopimusten perusteella kieltäytyä tunnustamasta kyseistä tuomiota toimivallan puuttumisen perusteella.
122. Siltä varalta, että unionin tuomioistuin vastaa kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäiseen osaan myöntävästi, on kuitenkin todettava, että kolmansissa valtioissa ilmenevät tuomioiden tunnustamista koskevat ongelmat tuskin voivat vaikuttaa asetuksen N:o 44/2001 tulkintaan, ja näihin ongelmiin liittyvät riskit jäävät joka tapauksessa kantajan vastuulle.(71)
VIII Ratkaisuehdotus
123. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesgerichtshofin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Osavaltion perusteettomasti suorittaman maksun takaisinperintä on pääasian olosuhteissa tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu siviilioikeudellinen asia myös silloin, kun viranomainen on määrännyt osavaltion maksamaan vahinkoa kärsineille korvaukseksi osan kiinteistön myyntisopimukseen perustuvasta tuotosta, mutta osavaltio suorittaa näille erehdyksessä koko kauppahinnan ja sen jälkeen vaatii liikaa maksettua määrä takaisin tuomioistuimessa.
2) Useampien kanteiden välillä on asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohdassa vaadittu läheinen yhteys myös silloin, kun vastaajat pääasian kaltaisissa olosuhteissa esittävät kantajaa kohtaan lisäkorvausvaatimuksia, jotka voidaan ratkaista ainoastaan yhdenmukaisesti.
3) Asetuksen N:o 44/2001 6 artiklan 1 alakohtaa ei voida soveltaa vastaajiin, joiden kotipaikka ei ole Euroopan unionissa.