EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO

(ensimmäinen jaosto)

26 päivänä maaliskuuta 2015

Asia F‑41/14

CW

vastaan

Euroopan parlamentti

Henkilöstö – Virkamiehet – Arviointikertomus – Ilmeiset arviointivirheet – Harkintavallan väärinkäyttö – Työpaikkakiusaaminen – Päätös myöntää yksi ansiopiste

Aihe:      SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa CW vaatii virkamiestuomioistuinta lähinnä kumoamaan yhtäältä vuoden 2012 arviointikertomuksen lopullisen version, jonka Euroopan parlamentin nimittävä viranomainen vahvisti 24.5.2013 tekemällään päätöksellä (jäljempänä vuoden 2012 arviointikertomus) ja toisaalta parlamentin tulkkaus- ja konferenssitoiminnan pääosaston pääjohtajan 24.6.2013 tekemän päätöksen, jolla kantajalle myönnettiin vuodelle 2012 yksi ansiopiste.

Ratkaisu:      Kanne hylätään. CW vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan Euroopan parlamentin oikeudenkäyntikulut.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Sairausloma – Oleskelu asemapaikan ulkopuolella ilman lupaa – Seuraukset – Sen hyväksyttävyys, että hallinto lisää asianomaisen virkamiehen arviointikertomukseen maininnan

(Henkilöstösääntöjen 43 artikla ja 60 artiklan toinen kohta)

2.      Virkamiehet – Oikeudet ja velvollisuudet – Virkamiehen poissaolot – Ylimääräisten vuosilomapäivien hankkiminen työkyvyttömyydestä tehdyn väärän ilmoituksen avulla, jota ei voida hyväksyä

(Henkilöstösääntöjen 43 ja 60 artikla)

3.      Virkamiehet – Oikeudet ja velvollisuudet – Velvollisuus panna toimeen esimiesten antamat määräykset – Soveltamisala – Rajat – Virkamiehen, joka on osoittanut olevansa jatkuvasti tottelematon, kieltäytyminen panemasta toimeen määräystä esittää anteeksipyyntönsä yksikönpäällikölleen, jota ei voida hyväksyä

(Henkilöstösääntöjen 21 a artikla)

4.      Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Laatiminen – Työpaikkakiusaamisen olemassaolo – Arviointikertomuksen lainvastaisuus – Työpaikkakiusaamisen ja kertomuksessa olevien kielteisten arvioiden välillä tarvittava yhteys

(Henkilöstösääntöjen 12 a, 24, 43, 90 ja 91 artikla)

5.      Virkamiehet – Työpaikkakiusaaminen – Käsite – Arviointikertomus, joka sisältää huomautuksia, jotka ovat virkamiehelle kielteisiä mutteivät epäkohteliaita – Työpaikkakiusaamisen käsitteen ulkopuolelle jääminen

(Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohta ja 43 artikla)

1.      Henkilöstösääntöjen 60 artiklan toisen kohdan sanamuoto on selkeä ja yksiselitteinen eikä siinä säädetä poikkeuksista, jotka liittyvät sairauden luonteeseen, kuten psyykkiseen tai psykiatriseen ongelmaan, ja joita sovellettaisiin velvollisuuteen saada etukäteen lupa silloin kun virkamies haluaa viettää sairauslomansa muualla kuin asemapaikassaan.

Näin ollen siitä seikasta riippumatta, että oleskelu asemapaikan ulkopuolella on lyhyt ja vastaa lääkärin suositusta, nimittävällä viranomaisella on oikeus todeta, että virkamies, joka ei ole saanut etukäteen lupaa, ei ole noudattanut henkilöstösääntöjen merkityksellistä säännöstä, jota sovelletaan oleskeluun asemapaikan ulkopuolella sairausloman aikana, ja että kyseessä on näin ollen luvaton poissaolo.

Vaikka arviointikertomuksessa on tarkoitus arvioida virkamiehen suorituksia kokonaisen vuoden ajalta, mikään ei estä kyseistä viranomaista mainitsemasta yksittäistä tapahtumaa muun muassa silloin kun se koskee suoraan henkilöstösäännöistä peräisin olevan selkeän ja täsmällisen säännön rikkomista ja kun asianomainen virkamies ajattelee, ettei hän ole velvollinen tekemään etukäteen myönnettävää lupaa koskevaa hakemusta. Näissä olosuhteissa arviointikertomuksessa esitetty huomautus ei paitsi ole ristiriidassa henkilöstösääntöjen säännöksen, muun muassa sen 43 artiklan kanssa, mutta sillä voi olla perusteltu tavoite, joka on asianomaisen varoittaminen ja kyseessä olevan henkilöstösääntöjen säännöksen rikkomisen toistumisen välttäminen. Tältä osin huomautuksessa, jossa muistutetaan tavoitteista, jotka virkamiehen on saavutettava sääntöjen noudattamista koskevissa asioissa, ei ole ilmeistä arviointivirhettä, koska arvioidun virkamiehen käytöksen parantuminen yksikössä on nimenomaan tavoite, johon arviointikertomuksessa pyritään.

Lisäksi vaikea ammatillinen tilanne, josta sairausloma väitetysti aiheutuu, ei vapauta virkamiestä kaikille virkamiehille ja toimihenkilöille kuuluvasta velvollisuudesta noudattaa henkilöstösääntöjen 60 artiklan toista kohtaa.

(ks. 53–56 ja 80 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: tuomio Österholm v. komissio (T‑190/02, EU:T:2004:191, 39 kohta)

Virkamiestuomioistuin: tuomio Morgan v. SMHV (F‑26/13, EU:F:2014:180, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑683/14 P)

2.      Sitä, että virkamies tai toimihenkilö tekeytyy sairaaksi ja järjestää täten itselleen ylimääräisen vuosilomapäivän, ei voida hyväksyä. Lisäksi hallinnolla on täysi oikeus valvoa, myös arviointikertomuksessa tämäntyyppisestä rikkomuksesta esitetyn huomautuksen avulla, että virkamiehet ja toimihenkilöt käyttävät vuosilomansa sääntöjenmukaisella tavalla.

(ks. 64 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: tuomio CQ v. parlamentti (F‑12/13, EU:F:2014:214, 118 kohta)

3.      Henkilöstösääntöjen 21 a artiklan yleisestä rakenteesta käy ilmi, että kun virkamiehelle annettu määräys vaikuttaa hänestä sääntöjenvastaiselta tai kun hän katsoo, että määräyksen toimeenpano voi aiheuttaa vakavaa haittaa, hänen on ensimmäiseksi ilmoitettava siitä lähimmälle esimiehelleen ja tämän jälkeen tarvittaessa, jos tämä viimeksi mainittu vahvistaa määräyksen, ylemmälle esimiehelleen. Tämän säännöksen mukaan virkamies on täten velvollinen panemaan toimeen määräyksen, jonka hänen esimiehensä ovat tapauksesta riippuen joko toistaneet tai vahvistaneet, jollei se ole ilmeisen lainvastainen tai sovellettavien turvallisuusmääräysten vastainen.

Tältä osin asiayhteydessä, jossa virkamies osoittautuu toistuvasti tottelemattomaksi, virkamiehen esimiehen ohje, jossa häntä vaaditaan esittämään yksikönpäällikölleen anteeksipyyntö, vaikka tämä toimintatapa ei välttämättä vastaa näkemystä, joka on työyhteisön ihmissuhteiden hallinnan parhaiden käytäntöjen mukainen, voi kuulua hallinnon perusteltuun toimintaan, jolla pyritään varmistamaan, että kaikki virkamiehet ja toimihenkilöt noudattavat henkilöstösääntöjen sääntöjä ja muun muassa niiden 21 a artiklassa vahvistetun kaltaisia sääntöjä, joilla on tarkoitus sallia kunkin yksikön hallinnollisen toiminnan asianmukainen kulku molemminpuolisen luottamuksen vallitessa ja täten pysytellä hallinnolle tässä toiminnassa kuuluvan harkintavallan rajoissa.

(ks. 70 ja 72 kohta)

4.      Se, että virkamieheen tai toimihenkilöön kohdistuva työpaikkakiusaaminen olisi näytetty toteen, ei merkitse, että kaikki tälle työntekijälle vastaiset päätökset, jotka liittyvät työpaikkakiusaamiseen, olisivat lainvastaisia. Työpaikkakiusaamiseen voidaan sen luonteen vuoksi viitata lähtökohtaisesti vain sellaisten kumoamisvaatimusten tueksi, jotka on esitetty nimittävän viranomaisen sellaista päätöstä vastaan, jolla on hylätty henkilöstösääntöjen 24 artiklan mukainen avustamispyyntö. Näin ollen väitettyä työpaikkakiusaamista koskevaan perusteeseen voidaan vedota arviointikertomuksen kaltaisen asianomaiselle vastaisen toimen laillisuutta koskevan valvonnan yhteydessä, jos on ilmennyt, että väitetyn työpaikkakiusaamisen ja tällaisessa kertomuksessa olevien kielteisten arvioiden välillä on yhteys.

(ks. 89 kohta)

Viittaukset:

Virkamiestuomioistuin: tuomio Menghi v. ENISA (F‑2/09, EU:F:2010:12, 69 kohta) ja tuomio CF v. EASA (F‑40/12, EU:F:2013:85, 79 kohta)

5.      Kun virkamiehen arviointikertomukseen sisältyvät huomautukset ja erityiset arvioinnit eivät ylitä asianomaiseen henkilöön kohdistetun epäkohteliaan tai loukkaavan arvostelun rajaa, niitä ei voida sellaisenaan pitää osoituksina siitä, että arviointikertomus laadittiin työpaikkakiusaamisen tarkoituksessa.

(ks. 90 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: tuomio Magone v. komissio (T‑73/05, EU:T:2006:127, 80 kohta)

Virkamiestuomioistuin: tuomio N v. parlamentti (F‑26/09, EU:F:2010:17, 86 kohta) ja tuomio CW v. parlamentti (F‑48/13, EU:F:2014:186, 129 kohta)