CURIA - Documents

Home > Search form > List of results > Documents

Start printing

Language of document :

Yhdistetyt asiat T-259/02–T-264/02 ja T-271/02

Raiffeisen Zentralbank Österreich AG ym.

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Itävallan pankkimarkkinat – ”Lombard-klubi” – Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan – Sakkojen laskeminen

Tuomion tiivistelmä

1. Kumoamiskanne – Yhteisöjen tuomioistuinten toimivalta

(EY 229 artikla ja EY 230 artiklan neljäs kohta)

2. Kumoamiskanne – Kanne, jonka on nostanut riidanalaisen toimen adressaattina oleva luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö – Asianosaisseuraanto siten, että kantajaksi tulee kolmas henkilö, ei ole mahdollista

(EY 229 artikla ja EY 230 artiklan neljäs kohta)

3. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön esittämä kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista koskeva hakemus

(EY 81 ja EY 82 artikla; neuvoston asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 ja 2 kohta ja neuvoston asetuksen N:o 2842/98 6–8 artikla)

4. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kielto – Rikkomiset – Sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, joita voidaan käsitellä yhtenä kokonaisuutena pidettävänä rikkomisena

(EY 81 artiklan 1 kohta)

5. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen

6. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Komission päätös, jossa todetaan kilpailusääntöjen rikkominen

7. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan

(EY 81 artiklan 1 kohta)

8. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Markkinoiden rajaaminen – Tarkoitus

(EY 81 artiklan 1 kohta ja EY 82 artikla)

9. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Markkinoiden rajaaminen – Tarkoitus

(EY 81 artikla)

10. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan

(EY 81 artikla)

11. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Yritysten väliset sopimukset – Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan

(EY 81 artiklan 1 kohta)

12. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt, joiden katsotaan muodostavan yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailunvastaisen sopimuksen

(EY 81 artikla)

13. Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Rikkomiset – Tahallisuus

(EY 81 artikla; neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta)

14. Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Ilmoittaminen – Vaikutukset

(EY 81 artiklan 1 ja 3 kohta; neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 5 kohdan a alakohta)

15. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättävien sakkojen määrän laskennassa sovellettavat suuntaviivat

(Perusoikeuskirjan 49 artikla; neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 98/C 9/03)

16. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Asiaa koskevat oikeussäännöt

(Neuvoston asetuksen N:o 17 3 artikla ja 15 artiklan 2 kohta; komission tiedonannot 96/C 207/04 ja 98/C 9/03)

17. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus

(Komission tiedonanto 98/C 9/03)

18. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus

(Neuvoston asetus N:o 17; komission tiedonanto 98/C 9/03)

19. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus

(EY 81 artiklan 1 kohta; komission tiedonanto 98/C 9/03)

20. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta)

21. Kilpailu – Yhteisön oikeussäännöt – Rikkomiset – Vastuuseen joutuminen

22. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 kohdan A alakohta sekä 2 ja 3 kohta)

23. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Väitetiedoksianto – Välttämätön sisältö

(Neuvoston asetuksen N:o 17 17 artikla)

24. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artikla 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 1 kohdan A alakohta)

25. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Kilpailusääntöjen rikkomisen kesto

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 98/C 9/03)

26. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Lieventävät olosuhteet

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 3 kohta)

27. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Lieventävät olosuhteet

(Komission tiedonannon 98/C 9/03 3 kohdan ensimmäinen luetelmakohta)

28. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Lieventävät olosuhteet

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artikla; komission tiedonannon 98/C 9/03 3 kohdan toinen luetelmakohta)

29. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Raskauttavat tai lieventävät olosuhteet

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta; komission tiedonannon 98/C 9/03 3 kohdan kolmas luetelmakohta)

30. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Lieventävät olosuhteet

31. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Rikkomisen vakavuus – Lieventävät olosuhteet

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta)

32. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Sakon määräämättä jättäminen tai sakon alentaminen vastineena rikkomisesta syytetyn yrityksen yhteistyöstä

(Neuvoston asetuksen N:o 17 11 artiklan 1, 2, 4 ja 5 kohta ja 15 artiklan 2 kohta; komission tiedonanto 96/C 207/04)

33. Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Tietopyyntö

(Neuvoston asetuksen N:o 17 11 artiklan 2 ja 5 kohta)

34. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Sakon määräämättä jättäminen tai sakon alentaminen vastineena rikkomisesta syytetyn yrityksen yhteistyöstä

(Neuvoston asetuksen N:o 17 11 artiklan 5 kohta; komission tiedonanto 96/C 207/04)

35. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Sakon määräämättä jättäminen tai sakon alentaminen vastineena rikkomisesta syytetyn yrityksen yhteistyöstä

(Neuvoston asetuksen N:o 17 11 artiklan 5 kohta; komission tiedonannon 96/C 207/04 D kohdan 2 alakohta)

36. Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittäminen – Alentaminen, joka on perusteltua hallinnollisessa menettelyssä tapahtuneiden sääntöjenvastaisuuksien takia – Edellytys

1. Yhteisöjen tuomioistuimet voivat ottaa oikeudenkäynnin asianosaisen nimenmuutoksen huomioon, ja toimen adressaatin vireille panemaa kumoamiskannetta voi jatkaa sen yleisseuraannon saaja, erityisesti siinä tapauksessa, että luonnollinen henkilö kuolee tai oikeushenkilö lakkaa olemasta ja että kaikki luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön oikeudet ja velvoitteet siirretään uudelle haltijalle. Tällaisessa tilanteessa yleisseuraannon saaja välttämättä korvaa suoraan lain nojalla edeltäjänsä riidanalaisen toimen adressaattina.

Sen sijaan yhteisöjen tuomioistuimilla ei ole EY 230 artiklan nojalla nostetun kumoamiskanteen yhteydessä eikä silloinkaan, kun ne käyttävät EY 229 artiklan mukaista täyttä harkintavaltaansa seuraamusten osalta, toimivaltaa muuttaa yhteisöjen toimielimen tekemää päätöstä korvaamalla sen adressaatin toisella luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä, kun kyseinen adressaatti on yhä olemassa. Tällainen toimivalta on yksinomaan kyseisen päätöksen tehneellä toimielimellä. Sen jälkeen, kun toimivaltainen toimielin on tehnyt päätöksen ja näin ollen määrittänyt sen henkilön henkilöllisyyden, jolle päätös osoitetaan, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei siten voi korvata viimeksi mainittua henkilöä muulla henkilöllä.

(ks. 71 ja 72 kohta)

2. Sellaisen kanteen osalta, jonka toimen adressaatin asemassa oleva henkilö on nostanut vedotakseen oikeuksiinsa EY 230 artiklan mukaisen kumoamisvaatimuksen ja/tai EY 229 artiklan mukaisen muutosvaatimuksen yhteydessä, ei voi tapahtua asianosaisseuraantoa siten, että kantajaksi tulee kolmas henkilö, joka ei ole toimen adressaatti. Jos tällainen asianosaisseuraanto olisi hyväksyttävä, se asema, jonka nojalla kanne on nostettu, olisi nimittäin eri kuin se asema, jonka nojalla kannetta väitettäisiin jatkettavan. Lisäksi tällainen asianosaisseuraanto aiheuttaisi sen, että toimen adressaatin henkilöllisyys olisi eri kuin sen henkilön henkilöllisyys, joka toimii oikeudenkäynnissä adressaatin asemassa.

(ks. 73 kohta)

3. Vaikka komissio voi asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdan nojalla ”hakemuksen perusteella tai omasta aloitteestaan” todeta, että EY 81 tai EY 82 artiklaa rikotaan, ja päätöksellään määrätä yritykset ja yritysten yhteenliittymät, joita asia koskee, lopettamaan tällaisen rikkomisen, ja vaikka asetuksen N:o 17 3 artiklan 2 kohdan mukaan tällaisen hakemuksen voi tehdä luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka katsoo asian koskevan oikeuttaan, kuulemisesta tietyissä EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan mukaisissa menettelyissä annetun asetuksen N:o 2842/98 6–8 artiklasta ilmenee, että tämän hakemuksen tehneillä henkilöillä on tiettyjä prosessuaalisia oikeuksia, joihin kuuluu muun muassa oikeus saada jäljennös väitetiedoksiannon julkisesta toisinnosta.

Tällainen hakemus voidaan tehdä pätevästi sen jälkeen, kun kilpailusääntöjen rikkomista koskeva menettely on aloitettu viran puolesta. Asetuksissa N:o 17 ja N:o 2842/98 ei näet edellytetä kantelijan aseman myöntämiseksi, että kyseinen hakemus on komission aloittaman kilpailusääntöjen rikkomista koskevan menettelyn aloittamisen perustana ja että kilpailusääntöjen rikkomista, josta on kanneltu, koskevaa tutkimusta ei ole vielä aloitettu. Mikäli meneteltäisiin toisin, henkilöitä, joilla on oikeutettu intressi siihen, että kilpailusääntöjen rikkominen todetaan, estettäisiin menettelyn kulun ajan käyttämästä tähän asemaan asetuksen N:o 2842/98 6–8 artiklan mukaisesti liittyviä prosessuaalisia oikeuksia.

Tältä osin on todettava, että poliittinen puolue voi perustellusti vedota asemaansa pankkipalvelujen asiakkaana sekä siihen, että sen taloudellisille eduille oli aiheutunut vahinkoa kilpailunvastaisista menettelytavoista, perustellakseen oikeutettua intressiä tehdä hakemus siitä, että komissio toteaisi kyseisten menettelytapojen merkitsevän EY 81 ja EY 82 artiklan rikkomista.

Mikään ei nimittäin estä sitä, etteikö tavaroiden tai palvelujen lopullisella ostajalla voisi olla asetuksen N:o 17 3 artiklassa tarkoitettua oikeutettua intressiä. Loppukuluttajalla, joka osoittaa taloudellisille eduilleen aiheutuneen tai voivan aiheutua vahinkoa kyseisestä kilpailunrajoituksesta, on kyseisessä säännöksessä tarkoitettu oikeutettu intressi tehdä hakemus tai kantelu siinä tarkoituksessa, että komissio toteaisi EY 81 ja EY 82 artiklan rikkomisen.

Tältä osin ei ole merkitystä sillä, että kyseinen lopullinen ostaja on aluksi vedonnut yleiseen etuun, jota sillä oli tarkoitus puolustaa oppositiossa olevana poliittisena puolueena, ja että se on vasta myöhemmin väittänyt, että sille kyseisten pankkipalvelujen loppukuluttajana oli aiheutunut kantelun kohteena olleesta kartellista taloudellista vahinkoa. Tämä ensin mainittu kannanotto ei näet voinut viedä siltä mahdollisuutta vedota myöhemmin asetuksessa N:o 17 tarkoitetun oikeutetun intressin perustelemiseksi siihen, että se oli niiden pankkien asiakas, joita vastaan menettely oli pantu vireille, sekä taloudelliseen vahinkoon, jota se väitti itselleen aiheutuneen kyseisten sopimusten vuoksi.

Osapuolen, jota asia koskee, hyväksyminen kantelijaksi ja väitetiedoksiantojen toimittaminen sille ei sitä paitsi voi edellyttää sitä, että tämä tapahtuisi ennen suullisen kuulemistilaisuuden järjestämistä komissiossa. Asetuksissa N:o 17 ja N:o 2842/98 ei näet säädetä erityisestä määräajasta sille, että kolmas osapuoli, joka toimii hakijana tai kantelijana ja jolla on oikeutettu intressi, käyttää oikeuttaan saada väitetiedoksianto ja tulla kuulluksi kilpailusääntöjen rikkomista koskevassa menettelyssä. Asetuksen N:o 2842/98 7 ja 8 artiklassa säädetään näet ainoastaan, että komissio toimittaa kyseiselle hakijalle tai kantelijalle väitteet ja asettaa määräajan, jonka kuluessa tämä voi esittää kirjalliset huomautuksensa, ja tälle voidaan pyynnöstä antaa tilaisuus ilmaista näkemyksensä suullisesti. Tästä seuraa, että hakijan tai kantelijan oikeutta siihen, että väitteet toimitetaan sille, ja kuulluksi tulemiseen hallinnollisessa menettelyssä, jossa todetaan EY 81 ja EY 82 artiklan rikkominen, voidaan käyttää niin kauan kuin menettely on vireillä.

(ks. 95–98, 100 ja 101 kohta)

4. EY 81 artiklan 1 kohdan rikkominen voi johtua paitsi yksittäisestä toimenpiteestä myös useista toimenpiteistä tai jopa jatketusta käyttäytymisestä. Tämän tulkinnan oikeellisuutta ei voida kiistää sillä perusteella, että yksi tai useampi osatekijä tästä useiden toimenpiteiden sarjasta tai tästä jatketusta käyttäytymisestä voisi sellaisenaankin ja erikseen tarkasteltuna merkitä kyseisen määräyksen rikkomista. Kun eri toimenpiteet kuuluvat ”kokonaissuunnitelmaan”, koska niiden yhteisenä tavoitteena on kilpailun vääristäminen yhteismarkkinoiden sisällä, komissiolla on oikeus kohdentaa vastuu näistä toimenpiteistä sen mukaan, miten kilpailusääntöjen rikkomiseen on kokonaisuutena arvioiden osallistuttu.

Niinpä kokousten järjestelmää, jonka pankit loivat sovittaakseen yhteen toimintaansa suhteessa kaikkiin olennaisiin tietyn jäsenvaltion pankkituotteiden ja -palvelujen markkinoiden kilpailumuuttujiin säännöllisesti, voidaan luonnehtia yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi kartellikokonaisuudeksi, kun yksi kokouksista, joka on tärkein kaikista kokouksista, käsittelee kysymyksiä, jotka kuuluvat useiden erillisten kokousten alaan, tekee periaatteelliset päätökset ja toimii välittäjänä eri ryhmien välillä sopimuksen noudattamiseen liittyneitä kurinpito-ongelmia ratkaistaessa ja kun kokousten ja niiden päätöksentekomenettelyn välillä on tiivis yhteys, koska eri kokoukset pitävät silloin tällöin yhteiskokouksia, ryhmien toimivalta-alueet ovat päällekkäisiä ja eri kokoukset pitävät toisensa ajan tasalla toimenpiteistään.

(ks. 111, 114, 117–120 ja 126 kohta)

5. Kilpailusääntöjen soveltamista koskevissa menettelyissä se, että komissio ei ole todennut kilpailusääntöjen rikkomista sellaisen toimijan osalta, joka oli samankaltaisessa tilanteessa kuin toimija, jolle on määrätty seuraamus, ei ole missään tapauksessa peruste katsoa tämän toimijan, jolle on määrätty seuraamus, osalta, ettei se ole syyllistynyt todettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen, mikäli se on näytetty asianmukaisesti toteen.

(ks. 138 kohta)

6. Kun kyseessä on hyvin monimutkainen sopimusten verkosto, komissiolla on harkintavaltaa päättää, mitä eri sopimuksista se pitää erityisen merkittävinä, ja tätä valintaa koskeva tuomioistuinten harjoittama valvonta voi olla vain rajoitettua.

(ks. 144 kohta)

7. Jotta yritysten välinen sopimus olisi omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, objektiivisten oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen muodostaman kokonaisuuden perusteella on oltava riittävän todennäköistä, että se voi tosiasiallisesti tai mahdollisesti vaikuttaa jäsenvaltioiden välisiin kauppavirtoihin suoraan tai välillisesti tavalla, joka voi haitata valtioiden välisten yhtenäismarkkinoiden tavoitteiden toteutumista. Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan johtuu siten yleensä useista tekijöistä yhdessä, vaikka erikseen ne eivät välttämättä olisi ratkaisevia.

Tässä yhteydessä ei ole suurta merkitystä sillä, onko kartellin vaikutus kauppaan ollut kielteinen, neutraali tai myönteinen. Kilpailunrajoitus on näet omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, mikäli se voi kääntää kauppavirtoja pois suunnasta, jota ne muuten olisivat noudattaneet. Näin ollen markkinoiden eristämiseen johtavat vaikutukset eivät voi olla ainoita vaikutuksia, jotka voidaan ottaa huomioon arvioitaessa sitä, voiko kartelli vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Jo pelkästään se, että kartelli on luonteeltaan sellainen, että se voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, eli kartellin mahdollinen vaikutus, riittää sitä paitsi siihen, että kartelli kuuluu EY 81 artiklan soveltamisalaan, eikä ole tarpeen näyttää toteen, että sillä olisi ollut todellinen vaikutus kauppaan. Se, että kyseessä on aikaisemman kilpailusääntöjen rikkomisen jälkikäteisarviointi, ei voi muuttaa tätä perustetta, koska kartellin mahdollinen vaikutus kauppaan on myös tässä tapauksessa riittävä.

On kuitenkin välttämätöntä, että kartellin mahdollinen vaikutus valtioiden väliseen kauppaan on tuntuva tai ettei se toisin sanoen ole merkityksetön.

(ks. 163, 164, 166 ja 167 kohta)

8. Merkityksellisten markkinoiden määritelmällä ei ole samaa roolia sovellettaessa EY 81 artiklaa kuin sovellettaessa EY 82 artiklaa. EY 81 artiklaa sovellettaessa on näet sen määrittämiseksi, onko riidanalainen sopimus, yritysten yhteenliittymän päätös tai yhdenmukaistettu menettelytapa omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja onko sen tarkoituksena estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla tai onko sillä tällainen vaikutus, määriteltävä merkitykselliset markkinat. Tästä syystä EY 81 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa väitteet, joita esitetään komission käyttämää markkinoiden määritelmää vastaan, eivät voi olla itsenäisiä niihin väitteisiin nähden, jotka liittyvät jäsenvaltioiden väliselle kaupalle aiheutuviin vaikutuksiin ja kilpailua rajoittavaan vaikutukseen. Näin ollen merkityksellisten markkinoiden määritelmän kiistäminen on tehoton, mikäli komissio on perustellusti päätellyt, että kyseinen sopimus vääristi kilpailua ja oli omiaan vaikuttamaan tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(ks. 172 kohta)

9. Kilpailuasioissa tarkastelun kohteeksi on otettava markkinat, jotka kattavat kaikki sellaiset tuotteet, jotka ominaispiirteidensä vuoksi ovat erityisen soveliaita tietyn jatkuvan tarpeen tyydyttämiseen ja jotka ovat ainoastaan rajoitetusti vaihdettavissa toisiin tuotteisiin.

Vaikka pankkien välisissä sopimuksissa tarkoitetut eri pankkipalvelut eivät ole keskenään korvattavissa, suurin osa yleispankkien asiakkaista vaatii kuitenkin kaikenlaisia pankkipalveluja, kuten talletuksia, luottoja ja maksutoimintoja, joten pankkien välinen kilpailu voi koskea kaikkia näitä palveluja ja merkityksellisten markkinoiden suppea rajaaminen olisi tällä toimialalla näin ollen keinotekoista. Lisäksi erillinen tutkimus ei antaisi mahdollisuutta ymmärtää täydellisesti niitä vaikutuksia, joita on sopimuksilla, jotka, vaikka ne koskevat eri tuotteita tai palveluja ja eri asiakkaita (yksityiset tai yritykset), kuuluvat kuitenkin samaan toimialaan. Jäsenvaltioiden väliselle kaupalle aiheutuva vaikutus voi näet olla epäsuoraa, ja markkinat, joilla vaikutus voi ilmetä, eivät ole välttämättä samat kuin niiden tuotteiden tai palvelujen markkinat, joille kartelli on vahvistanut hinnat. Hintojen vahvistaminen yksityisille ja yrityksille tarjottavalle laajalle pankkipalvelujen valikoimalle on omiaan kokonaisuudessaan vaikuttamaan muihin markkinoihin.

Komissiolla ei tällaisessa tapauksessa ole velvollisuutta tutkia erikseen kyseisten sopimusten kohteena olleiden eri pankkituotteiden markkinoita arvioidessaan jäsenvaltioiden väliselle kaupalle aiheutuvia vaikutuksia.

(ks. 173–175 kohta)

10. Se, ettei tiettyjen sopimuslausekkeiden tarkoituksena ole rajoittaa kilpailua tai ettei niillä ole tällaista vaikutusta, ei estä sopimuksen kokonaisvaltaista tutkimista. Tämä pätee erityisesti silloin, jos tietyille sopimuksille yhtenä kokonaisuutena pidettävän kartellin piirissä voidaan myöntää poikkeuslupa.

Tästä seuraa, että tutkiessaan kokousten järjestelmää, jonka pankit loivat sovittaakseen yhteen toimintaansa suhteessa kaikkiin olennaisiin tietyn jäsenvaltion pankkituotteiden ja -palvelujen markkinoiden kilpailumuuttujiin, komissio voi ottaa huomioon kaikkien kokousten mahdollisen päällekkäisen vaikutuksen ratkaistessaan sitä, voiko kartellikokonaisuus vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tältä osin ei sitä vastoin ole merkityksellistä tietää, voiko kukin kokouksista erikseen tarkasteltuna vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tästä seuraa niin ikään, ettei ole tarpeen näyttää toteen, että jokin eri kokouksista erikseen tarkasteltuna on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, jotta voidaan todeta, että kartellikokonaisuus kykenee vaikuttamaan tällä tavoin. Näin ollen kokousten mahdollisuus vaikuttaa valtioiden väliseen kauppaan ei edellytä sitä, että jonkin sopimuksen kohteena olisivat rajatylittävät palvelut.

(ks. 176–178, 195, 196 ja 208 kohta)

11. Kartellilla, joka kattaa koko jäsenvaltion alueen, on jo luonteensa puolesta sellainen vaikutus, että se lujittaa kansallisten markkinoiden eristämistä ja haittaa näin perustamissopimuksessa tavoiteltua taloudellista vuorovaikutusta.

Tästä seuraa, että on olemassa vähintäänkin vahva olettama siitä, että kilpailua rajoittava menettelytapa, jota sovelletaan jonkin jäsenvaltion koko alueella, on omiaan edistämään markkinoiden eristämistä ja vaikuttamaan yhteisön sisäiseen kauppaan. Tämä olettama voidaan sivuuttaa ainoastaan siinä tapauksessa, että sopimuksen ominaisuuksien ja siihen liittyvän taloudellisen asiayhteyden tutkimus osoittaa asian olevan toisin.

Pankkialan osalta on tältä osin todettava, että voi olla olemassa sopimuksia, jotka kattavat jäsenvaltion koko alueen mutta joilla ei ole tuntuvia vaikutuksia jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Tästä ei kuitenkaan ole kyse monimutkaisessa kilpailusääntöjen rikkomisessa, jossa kokouksessa tehdään sopimuksia, jotka koskevat paitsi melkein kaikkia luottolaitoksia kyseisessä jäsenvaltiossa myös erittäin laajaa pankkituotteiden ja ‑palvelujen valikoimaa, muun muassa talletuksia ja luottoja, ja jotka ovat siitä syystä omiaan muuttamaan kilpailuedellytyksiä koko kyseisessä jäsenvaltiossa.

Tällaisessa tapauksessa siitä, että kartellin jäsenten väitetään jättäneen toteuttamatta toimenpiteitä ulkomaisten kilpailijoiden poistamiseksi markkinoilta, ei voida päätellä, että rajatylittäviä vaikutuksia ei olisi ollut.

Tällainen kilpailusääntöjen rikkominen on näet voinut edistää markkinoille pääsyn esteiden ylläpitämistä, koska se on saattanut mahdollistaa kyseisen jäsenvaltion pankkimarkkinoiden rakenteiden, joiden sitä paitsi yksi osallistujista on itsekin myöntänyt olevan tehottomia, ja kuluttajien vastaavien tottumusten säilyttämisen.

(ks. 180–185 kohta)

12. Osoittaakseen yrityksen osallistuneen yhtenä kokonaisuutena pidettävään sopimukseen komission on näytettävä toteen, että kyseinen yritys aikoi omalla toiminnallaan myötävaikuttaa kaikkien osallistujien yhteisten päämäärien tavoittelemiseen ja että yritys tiesi muiden samaan päämäärään pyrkivien yritysten suunnittelemasta tai toteuttamasta todellisesta käyttäytymisestä tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin.

Tästä on kyse, kun kokousten järjestelmässä, jonka pankit loivat sovittaakseen yhteen toimintaansa suhteessa kaikkiin olennaisiin tietyn jäsenvaltion pankkituotteiden ja -palvelujen markkinoiden kilpailumuuttujiin säännöllisesti, yksi pankeista on osallistunut tärkeimpiin luotto- ja talletusehtoja koskeneisiin kokouksiin ja kun näillä kokouksilla oli erityisen tiiviit suhteet kyseisen järjestelmän korkeimman tason elimeen, sillä kyseinen pankki ei voinut olla tietämätön siitä, että kokoukset, joihin se osallistui, kuuluivat laajempaan sopimuskokonaisuuteen ja että sen osallistuminen talletus- ja luottokorkoja koskeneisiin sopimuksiin oli osa kartellikokonaisuuden päämäärien tavoittelemista.

Tältä osin ei ole merkitystä sillä, että kyseinen pankki ei osallistunut tiettyihin kokouksiin. Sillä, ettei yritys ole osallistunut kaikkiin kartellin muodostaviin osatekijöihin tai että sen osuus on ollut vähäinen niillä osa-alueilla, joihin se on osallistunut, ei ole merkitystä toteennäytettäessä kilpailusääntöjen rikkomista sen osalta. Nämä seikat on otettava huomioon ainoastaan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta arvioitaessa ja tarvittaessa sakkoa määritettäessä.

Myöskään sillä ei ole merkitystä, että kyseinen pankki ei tiennyt yksityiskohtaisesti useissa kokouksissa, joihin se ei ollut osallistunut, tehdyistä sopimuksista, eikä sillä, ettei se tiennyt tiettyjen kokousten olemassaolosta.

(ks. 189–193 kohta)

13. Perustamissopimuksen kilpailusääntöjen rikkomisen pitämiseksi tahallisena ei ole tarpeen, että yritys on tiennyt rikkovansa näitä sääntöjä. Riittää, että yritys ei ole voinut olla tietämättä sitä, että sen menettelyn tarkoituksena on ollut rajoittaa kilpailua yhteismarkkinoilla.

Tältä osin ei ole ratkaisevaa selvittää, tiesikö kyseinen yritys, miten komissio tai oikeuskäytäntö tulkitsee rajatylittävyyden perustetta, vaan on tärkeää selvittää, tiesikö kyseinen yritys olosuhteista, joista tosiasiallisesti ilmenee, että kartelli pystyi vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, tai eivätkö nämä olosuhteet ainakaan voineet jäädä siltä huomaamatta.

Tästä on kyse, kun kokousten järjestelmässä, jonka pankit loivat sovittaakseen yhteen toimintaansa suhteessa kaikkiin olennaisiin tietyn jäsenvaltion pankkituotteiden ja -palvelujen markkinoiden kilpailumuuttujiin säännöllisesti, kyseiset pankit tiesivät, koska ne osallistuivat tärkeimpiin kokouksiin, että verkosto kattoi koko kyseisen jäsenvaltion alueen ja erittäin suuren valikoiman tärkeitä pankkituotteita, muun muassa luotot ja talletukset, ja koska ne tiesivät siis olennaiset tosiseikat, joista vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ilmenee.

Tältä osin ei ole merkityksellistä tietää, missä määrin kyseiset pankit olivat tietoisia siitä, ettei niiden käyttäytyminen ollut EY 81 artiklan kanssa yhteensopivaa. Myöskään se, että kansallisessa lainsäädännössä tietyt kartellit eivät olleet suoraan kiellettyjä, vaan toimivaltainen tuomioistuin pystyi kieltämään ne esitetyn vaatimuksen perusteella, ei vaikuta millään tavoin EY 81 artiklan rikkomisen tahallisuuteen. Myöskään kokousten julkisuus ja kansallisten viranomaisten osallistuminen niihin eivät vaikuta aikomukseen rajoittaa kilpailua eivätkä tietoisuuteen niistä seikoista, joista ilmenee, että kartelli pystyy vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(ks. 205–207 ja 209 kohta)

14. Ilmoittaminen ei ole pelkkä yrityksille asetettu muodollisuus vaan välttämätön ja olennainen edellytys tiettyjen etujen saamiselle. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 5 kohdan a alakohdan mukaan sakkoa ei voida määrätä toimista, jotka suoritetaan ilmoituksen jälkeen, jos toimet kuuluvat ilmoituksessa kuvatun toiminnan piiriin. Tämä niille yrityksille tuleva etu, jotka ovat ilmoittaneet sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan, on vastine sille riskille, joka yritykselle aiheutuu siitä, että se itse tuo komission tietoon sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan. Tämä yritys nimittäin alistaa itsensä paitsi sille riskille, että sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan todetaan rikkovan EY 81 artiklan 1 kohtaa ja että kyseisen artiklan 3 kohdan soveltamiseen ei suostuta, myös sille riskille, että yritykselle määrätään sakkoa sen ennen ilmoitusta suorittamista toimista. Yritys, joka ei ole halunnut ottaa tätä riskiä ja jolle on määrätty sakko kilpailusääntöjen rikkomisesta, jota se ei ole ilmoittanut, ei voi vedota siihen hypoteettiseen mahdollisuuteen, että ilmoituksen johdosta olisi myönnetty poikkeuslupa.

(ks. 213 kohta)

15. Koska asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavat suuntaviivat ja erityisesti niihin sisältyvä uusi sakkojen laskentatapa olivat ennen niiden vahvistamista kohtuudella yrityksen ennakoitavissa silloin, kun yritys rikkoi kilpailusääntöjä, yritys ei voi kiistää sakkojen laskemiseksi käytetyn menetelmän oikeellisuutta sillä perusteella, että komissio olisi soveltaessaan näitä suuntaviivoja ja tiukennettuaan uudelleen käytäntöään myöhemmin loukannut taannehtivuuskiellon periaatetta, joka on vahvistettu ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 7 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklassa.

(ks. 217 ja 218 kohta)

16. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavat suuntaviivat ovat väline, jolla pyritään täsmentämään ylemmäntasoista oikeutta noudattaen perusteet, joita komissio aikoo soveltaa käyttäessään asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa säädettyä harkintavaltaansa sakkojen vahvistamisessa.

Kun komissio on suuntaviivoissa ilmoittanut, millä tavalla se aikoo laskea asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti määrättävät sakot, se on toiminut tämän säännöksen oikeudellisissa puitteissa eikä ole millään lailla ylittänyt lainsäätäjän sille myöntämää harkintavaltaa.

Vaikka tällaisia sääntöjä, joilla pyritään luomaan ulkoisia vaikutuksia, ei voida pitää oikeussääntöinä, joiden noudattamiseen viranomaiset olisivat kaikissa tapauksissa velvoitettuja, niissä esitetään kuitenkin noudatettavaa käytäntöä koskevat viitteelliset menettelysäännöt, joista viranomaiset eivät voi poiketa tietyssä yksittäistapauksessa esittämättä syitä, jotka ovat yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisia.

Kun kyseinen toimielin on antanut tällaisia menettelysääntöjä ja ne julkaisemalla ilmoittanut, että se jatkossa soveltaa niitä asioihin, joita ne koskevat, se rajoittaa oman harkintavaltansa käyttöä eikä se voi poiketa näistä säännöistä, koska muutoin sen voitaisiin mahdollisesti katsoa loukanneen yleisiä oikeusperiaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun tai luottamuksensuojan periaatetta.

Vaikka suuntaviivat eivät siten ole oikeudellinen perusta päätökselle, jossa määrätään yhteisön kilpailusääntöjä rikkoneelle yritykselle seuraamuksia, koska päätös perustuu asetuksen N:o 17 3 artiklaan ja 15 artiklan 2 kohtaan, niissä määritetään kuitenkin yleisellä ja abstraktilla tasolla menetelmä, johon komissio on sitoutunut, kun se vahvistaa kyseisellä päätöksellä määrättyjen sakkojen suuruuden, ja varmistetaan täten yritysten oikeusvarmuus.

Suuntaviivojen antamiseen perustuva komission oman harkintavallan rajoittaminen ei ole kuitenkaan ristiriidassa sen kanssa, että komissiolla on edelleen huomattavasti harkintavaltaa. Suuntaviivoihin sisältyy näet useita joustavia osatekijöitä, joiden perusteella komissiolla on mahdollisuus käyttää omaa harkintavaltaansa asetuksen N:o 17 15 artiklan mukaisesti, sellaisena kuin yhteisöjen tuomioistuin on sitä tulkinnut.

Suuntaviivojen tavoin myös tiedonannolla sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa on luotu yrityksissä perusteltuja odotuksia, joten komissio on velvollinen noudattamaan tätä tiedonantoa arvioidessaan yritysten yhteistyön vaikutusta sakon suuruuden määrittämisen yhteydessä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on siten riidanalaisen päätöksen laillisuutta valvoessaan selvitettävä, onko komissio käyttänyt harkintavaltaansa suuntaviivoissa ja yhteistyötiedonannossa esitetyn menetelmän mukaisesti, ja mikäli se toteaa, että komissio on poikennut tästä menetelmästä, sen on selvitettävä, onko tämä poikkeaminen oikeudellisesti hyväksyttävissä ja onko se perusteltu oikeudellisesti riittävällä tavalla.

Komission harkintavalta ja rajat, joita se on sille asettanut, eivät kuitenkaan estä yhteisöjen tuomioistuimia käyttämästä täyttä harkintavaltaansa.

(ks. 219–227 kohta)

17. Se, että komissio on täsmentänyt asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskentaan sovellettavissa suuntaviivoissa näkemyksensä kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arvioimisesta, ei estä sitä, että se arvioi rikkomista kokonaisvaltaisesti kaikkien kyseiseen tapaukseen liittyvien seikkojen perusteella, mukaan lukien seikat, joita ei mainita nimenomaisesti suuntaviivoissa.

Sakkojen suuruuden määrittämiseksi on nimittäin otettava huomioon kilpailusääntöjen rikkomisten kesto ja kaikki sellaiset tekijät, jotka voivat vaikuttaa rikkomisten vakavuuden arviointiin. Kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuus on määritettävä erittäin monien seikkojen, kuten erityisesti asian ominaispiirteiden, asiayhteyden ja sakkojen ennalta ehkäisevän vaikutuksen perusteella, vaikka huomioon otettavista arviointiperusteista ei ole vahvistettu sitovaa tai tyhjentävää luetteloa.

Tältä osin erityisesti kilpailusääntöjen rikkomisen luonteen arvioiminen mahdollistaa sellaisten asiaan vaikuttavien eri tekijöiden huomioon ottamisen, joiden tyhjentävä luetteleminen näissä suuntaviivoissa ei olisi mahdollista ja joihin kuuluvat kilpailusääntöjen rikkomisen mahdolliset vaikutukset (jotka eroavat todellisista ja mitattavissa olevista vaikutuksista) markkinoihin.

(ks. 237–239 kohta)

18. Kolmella seikalla, jotka on kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arvioinnissa otettava asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskentaan sovellettavien suuntaviivojen nojalla huomioon, eli kilpailusääntöjen rikkomisen laadulla, sen todellisella vaikutuksella markkinoihin, jos se on mitattavissa, ja asian kannalta merkityksellisten maantieteellisten markkinoiden laajuudella, ei ole samaa painoarvoa kokonaisvaltaisessa tutkimuksessa. Kilpailusääntöjen rikkomisen laadulla on ensisijainen merkitys erityisesti silloin, kun kilpailusääntöjen rikkomisia luonnehditaan ”erittäin vakaviksi”. Tältä osin suuntaviivoissa erittäin vakavina pidettyjen kilpailusääntöjen rikkomisten kuvauksesta ilmenee, että sopimuksia tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja, joilla pyritään erityisesti hintojen vahvistamiseen, voidaan jo laatunsa perusteella luonnehtia ”erittäin vakaviksi”, ilman että olisi tarpeen luonnehtia näitä menettelytapoja tietyn vaikutuksen tai maantieteellisen laajuuden perusteella. Tätä päätelmää tukee se, että vaikka vakavien kilpailusääntöjen rikkomisten kuvauksessa mainitaan nimenomaisesti vaikutus markkinoihin ja vaikutus suureen osaan yhteismarkkinoista, erittäin vakavien kilpailusääntöjen rikkomisten osalta ei sitä vastoin esitetä vaatimusta todellisesta vaikutuksesta markkinoihin eikä vaatimusta vaikutusten toteutumisesta tietyllä maantieteellisellä alueella.

Vaikka nämä kolme perustetta ovat siinä mielessä toisistaan riippuvaisia, että kilpailusääntöjen rikkomisen erityinen vakavuus jonkin perusteen perusteella saattaa korvata kilpailusääntöjen rikkomisen muilta osin vähäisemmän vakavuuden, maantieteellisten markkinoiden laajuus on kuitenkin vain yksi suuntaviivojen mukaisista kolmesta kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden kokonaisarviointiin vaikuttavasta perusteesta, eikä se ole näistä keskenään riippuvaisista perusteista siinä mielessä itsenäinen peruste, että ainoastaan useampia jäsenvaltioita koskevia kilpailusääntöjen rikkomisia voitaisiin luonnehtia ”erittäin vakaviksi”. Perustamissopimuksen, asetuksen N:o 17, suuntaviivojen sen enempää kuin oikeuskäytännönkään perusteella ei nimittäin voida katsoa, että ainoastaan maantieteellisesti erittäin laajoja rajoituksia voitaisiin pitää tällaisina. Näin ollen ei voida katsoa, että ainoastaan kilpailusääntöjen rikkomiset, joihin osallistuvat lähes kaikki Euroopan markkinoiden yritykset, olisivat suuntaviivoissa tarkoitettuja erittäin vakavia rikkomisia.

(ks. 240, 241, 311, 313 ja 381 kohta)

19. Horisontaaliset hintajärjestelyt kuuluvat asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskentaan sovellettavissa suuntaviivoissa tarkoitettuihin erittäin vakaviin kilpailusääntöjen rikkomisiin siinäkin tapauksessa, ettei kilpailulle aseteta muita rajoituksia eli esimerkiksi markkinoita ei eristetä.

Tällainen rikkomisen ”erityinen vakavuus” korostuu, kun rikkomiset suoritetaan pankkialan kaltaisella alalla, joka on tärkeä koko kansantalouden kannalta, ja kun kyseiset sopimukset ovat laajoja ja kattavat tärkeiden tuotteiden laajan valikoiman ja selvän enemmistön kyseisten markkinoiden taloudellisista toimijoista, mukaan lukien kaikkein suurimmat yritykset. Kilpailusääntöjen rikkomisen laatuun perustuva vakavuus riippuu näet erityisesti vaarasta, joka siitä aiheutuu vääristymättömälle kilpailulle. Tältä osin hintakartellin laajuudella sekä asianomaisten tuotteiden tasolla että jäsenyritysten tasolla on ratkaiseva merkitys, ja laajaa horisontaalista hintakartellia, joka koskee näin merkittävää talouden alaa, ei normaalisti voida jättää luokittelematta erittäin vakavaksi kilpailusääntöjen rikkomiseksi, olipa asiayhteys mikä hyvänsä.

Kilpailusääntöjen rikkomisen luontaisen vakavuuden arviointiin ei voi vaikuttaa se, että kartelli ei ollut salainen; se, että kartelli luotiin ja että sitä pidettiin yllä asianomaisen jäsenvaltion tuella; sakkojen ennalta ehkäisevyyttä koskevien seikkojen huomioon ottaminen; se, että rikkominen koostuu yhdenmukaistetusta menettelytavasta; se, että viranomaiset hyväksyvät tai sallivat kilpailusääntöjen vastaisen käyttäytymisen; se, että on käsitelty muitakin, kilpailuoikeuden kannalta neutraaleja asioita, tai vielä se, että asianomainen jäsenvaltio on vähän ennen tosiseikkojen tapahtumahetkeä liittynyt Euroopan unioniin.

(ks. 249, 250, 252, 254–257, 260, 262 ja 263 kohta)

20. Arvioidessaan kilpailusääntöjen rikkomisen todellisia vaikutuksia markkinoihin komission on käytettävä vertailukohtana kilpailutilannetta, joka olisi normaalisti vallinnut ilman kilpailusääntöjen rikkomista.

Hintakartellin osalta komissio voi laillisesti päätellä, että kilpailusääntöjen rikkomisella on ollut vaikutuksia, koska kartellin jäsenet ovat toteuttaneet toimenpiteitä soveltaakseen sovittuja hintoja esimerkiksi ilmoittamalla ne asiakkaille, antamalla työntekijöilleen ohjeet niiden käyttämisestä neuvottelun pohjana ja valvomalla sitä, että niiden kilpailijat ja omat myyntiyksiköt soveltavat niitä. Jotta voidaan päätellä vaikutus markkinoihin, riittää, että sovitut hinnat ovat olleet perustana vahvistettaessa yksittäisiä transaktiohintoja, jolloin asiakkaiden neuvotteluvara on kaventunut.

Komissiolta ei sitä vastoin voida vaatia, mikäli kartellin täytäntöönpano on näytetty toteen, että se osoittaisi järjestelmällisesti, että asianomaiset yritykset ovat todellisuudessa kyenneet sopimusten avulla saavuttamaan transaktioille korkeamman hintatason kuin se, mikä ilman kartellia olisi vallinnut.

Jotta näet kyettäisiin arvioimaan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta, on ratkaisevaa tietää, olivatko kartellin jäsenet tehneet kaikkensa antaakseen aikomuksilleen todellisen vaikutuksen. Siihen, mitä tämän jälkeen tapahtui todellisuudessa saavutettujen markkinahintojen tasolla, ovat omiaan vaikuttamaan muut tekijät, jotka eivät olleet kartellin jäsenten määräysvallassa. Kartellin jäsenet eivät voi lukea omaksi hyväkseen ja sakon alentamisen perusteeksi ulkoisia tekijöitä, jotka ovat haitanneet niiden pyrkimyksiä.

(ks. 284–287 kohta)

21. Kyseistä yritystä silloin, kun kilpailusääntöjä rikottiin, johtaneen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön on lähtökohtaisesti vastattava kilpailusääntöjen rikkomisesta, vaikka kilpailusääntöjen rikkomisen toteamista koskevan päätöksen tekemispäivänä yrityksen toiminnan harjoittaminen olisi toisen henkilön vastuulla. Niin kauan kuin oikeushenkilö, joka johti yritystä kilpailusääntöjen rikkomisen ajankohtana, on olemassa, vastuu kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä yrityksen käyttäytymisestä seuraa tätä oikeushenkilöä, vaikka aineelliset tekijät ja henkilöstö, jotka ovat myötävaikuttaneet kilpailusääntöjen rikkomiseen, on kilpailusääntöjen rikkomisen ajanjakson jälkeen luovutettu kolmansille.

Sitä vastoin silloin, kun sen ajankohdan, jona kilpailusääntöjä rikottiin, ja sen ajankohdan, jona kyseinen yritys saatetaan vastuuseen rikkomisesta, välillä se, joka vastasi yrityksen toiminnasta, on oikeudellisesti lakannut olemasta, on kuitenkin ensiksi paikallistettava ne aineelliset tekijät ja henkilöstö, jotka ovat myötävaikuttaneet kilpailusääntöjen rikkomiseen, jotta tämän jälkeen voidaan yksilöidä henkilö, joka on ryhtynyt vastaamaan tämän kokonaisuuden toiminnasta, jotta vältettäisiin se, että yritys voi välttyä kantamasta vastuuta rikkomisesta sen johdosta, että sitä, joka vastasi yrityksen toiminnasta sinä ajankohtana, jona kilpailusääntöjä rikottiin, ei enää ole.

Silloin kun kyseinen yritys lakkaa olemasta sen vuoksi, että ostaja on sulauttanut sen, ostajalle siirtyvät sen varat ja velat, mukaan lukien yhteisön oikeuden rikkomisesta aiheutuva vastuu. Tässä tapauksessa ostajan voidaan katsoa olevan vastuussa siitä, että sulautunut yritys on rikkonut kilpailusääntöjä.

Ostajalla säilyy tämä vastuu jopa siinä tapauksessa, että sen entisen emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon sulautunut yritys on syyllistynyt ennen ostoa.

Tämä mahdollisuus ei kuitenkaan sinänsä estä sitä, että tytäryhtiölle itselleen määrätään seuraamus. Yritystä – eli taloudellista yksikköä, joka sisältää inhimillisiä, aineellisia ja aineettomia osatekijöitä – johtavat sen yhtiöjärjestyksen mukaiset elimet, ja jokainen päätös, jolla sille määrätään sakko, voidaan osoittaa yrityksen yhtiöjärjestyksen mukaiselle johdolle, vaikka sen omistajat kantaisivat lopulta sakon taloudelliset seuraukset. Tämä sääntö jätettäisiin huomiotta, mikäli komission edellytettäisiin jonkin yrityksen kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevän käyttäytymisen vuoksi joka kerta selvittävän, kuka on omistaja, joka käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa yritykseen, jolloin se voisi määrätä seuraamuksia vain tälle omistajalle. Koska mahdollisuus määrätä emoyhtiölle seuraamuksia tytäryhtiön käyttäytymisestä ei siis vaikuta sen päätöksen laillisuuteen, joka on osoitettu ainoastaan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneelle tytäryhtiölle, komissio voi päättää määräävänsä seuraamuksen joko kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneelle tytäryhtiölle tai emoyhtiölle, jonka määräysvallassa tytäryhtiö oli kyseisen ajanjakson aikana.

Komissiolla on tämä valintaoikeus myös siinä tapauksessa, että kyseessä on tytäryhtiön määräysvaltaa koskeva taloudellinen seuraanto. Vaikka komissio voi tässä tapauksessa katsoa entisen emoyhtiön olevan vastuussa tytäryhtiön käyttäytymisestä luovutusta edeltäneen ajanjakson osalta ja uuden emoyhtiön olevan vastuussa tämän jälkeen, se ei ole velvollinen menettelemään näin, ja se voi päättää määrätä seuraamuksen vain tytäryhtiölle sen omasta käyttäytymisestä.

(ks. 324–326, 329, 331, 332 ja 372 kohta)

22. Luokiteltaessa yrityksiä ryhmiin on asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavien suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan kuudennen alakohdan mukaisesti otettava huomioon yritysten objektiiviset tai rakenteelliset ominaisuudet sekä tilanne kyseisillä markkinoilla.

Näihin objektiivisiin seikkoihin kuuluvat paitsi yrityksen koko ja markkinavoima, sellaisina kuin ne näkyvät sen omassa markkinaosuudessa tai sen omassa liikevaihdossa, myös suhteet, joita sillä on muihin yrityksiin, koska ne saattavat vaikuttaa markkinoiden rakenteeseen. Yrityksen todellista kykyä aiheuttaa merkittävää vahinkoa ja sen kilpailusääntöjen rikkomisen todellista vaikutusta on näet arvioitava siten, että otetaan todellinen taloudellinen tilanne huomioon. On siis suuntaviivojen perusteella sallittua, että komissio ottaa huomioon tällaiset suhteet määrittäessään kartellin jäsenten todellista taloudellista kykyä aiheuttaa vahinkoa ja niiden kilpailusääntöjen rikkomisen erityistä painoarvoa.

Markkinoiden rakenteeseen ei kyetä vaikuttamaan ainoastaan silloin, kun yritysten väliset suhteet antavat yhdelle niistä johtamisvallan tai täydellisen määräysvallan muiden toimijoiden kilpailukäyttäytymiseen, kuten taloudellisten yksiköiden tapauksessa. Yrityksen markkinavoima voi lisääntyä sen omaa markkinaosuutta suuremmaksi myös silloin, kun sillä on muihin yrityksiin vakiintuneita suhteita, joiden yhteydessä se voi epävirallisesti käyttää todellista vaikutusvaltaa niiden käyttäytymiseen. Sama pätee myös silloin, kun yritysten välisistä suhteista seuraa, että niiden välinen kilpailu vähenee tai poistuu. Se, etteivät nämä suhteet ole sellaisia, että niiden perusteella voitaisiin todeta, että asianomaiset yritykset kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen, ei merkitse sitä, että komission on jätettävä ne huomiotta ja arvioitava markkinatilannetta ikään kuin näitä suhteita ei olisi.

Sitä vastoin kartellin eri jäsenten todellinen käyttäytyminen tai niiden oman tuottamuksen aste ei sellaisenaan ole merkityksellinen ryhmäjaon kannalta. Yrityksen käyttäytyminen voi tosin olla indisio niiden suhteiden luonteesta, joita sillä on muiden yritysten kanssa. Erityisten menettelytapojen olemassaolo, kuten tietojenvaihdon järjestäminen muiden yritysten kanssa tai kartellin kokouksissa nimenomaisesti esitetyt kannanotot, joilla pyritään puolustamaan muiden yritysten intressejä tai sitouttamaan ne kilpailunvastaisten sopimusten noudattamiseen, ei ole kuitenkaan välttämätöntä eikä yksinään riittävää, jotta voitaisiin perustella näiden viimeksi mainittujen yritysten markkinaosuuden huomioon ottaminen arvioitaessa ensin mainitun yrityksen markkinavoimaa. Mikäli yrityksellä ei ole vakiintuneita suhteita yrityksiin, joiden kanssa tietoja vaihdetaan tai joiden intressejä edustetaan, tällaiset menettelytavat eivät ole ryhmäjaon kannalta ratkaisevia, mutta ne voidaan tarvittaessa ottaa suuntaviivojen 2 ja 3 kohdan perusteella huomioon arvioitaessa raskauttavia ja lieventäviä olosuhteita.

Edellä esitetystä seuraa, että kun kokousten järjestelmässä, jonka pankit loivat sovittaakseen yhteen toimintaansa suhteessa kaikkiin olennaisiin tietyn jäsenvaltion pankkituotteiden ja -palvelujen markkinoiden kilpailumuuttujiin säännöllisesti, johtavien pankkien ja niiden pankkiryhmien hajautetusti organisoitujen pankkien väliset siteet ovat antaneet johtaville pankeille huomattavasti merkittävämmän taloudellisen valta-aseman kuin niillä liikepankkeina olisi markkinaosuuksiensa perusteella, ja tämä valta-asema vastaa koko asianomaisen pankkiryhmän markkinaosuutta, johtavien pankkien todellista kykyä aiheuttaa huomattavaa vahinkoa ja niiden kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevän käyttäytymisen erityistä painoarvoa asianmukaisesti arvioitaessa on otettava huomioon paitsi niiden omat markkinaosuudet liikepankkeina myös hajautetusti organisoitujen pankkien markkinaosuudet, joten hajautetusti organisoitujen sektorien markkinaosuudet voidaan kohdentaa keskuslaitoksille.

(ks. 359–362, 377, 404, 407 ja 409 kohta)

23. Kun komissio väitetiedoksiannossaan nimenomaisesti ilmoittaa, että se aikoo tutkia, onko asianomaisille yrityksille määrättävä sakkoja, ja kun se on myös ilmoittanut ne tärkeimmät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka voivat johtaa sakon määräämiseen, kuten oletetun kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja keston sekä sen, että rikkomiseen on syyllistytty ”tahallaan tai tuottamuksesta”, se täyttää velvollisuutensa kunnioittaa kyseisten yritysten puolustautumisoikeuksia. Jos komissio on ilmoittanut tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joiden perusteella se aikoo laskea sakon määrän, sillä ei ole velvollisuutta täsmentää tapaa, jolla se käyttää kutakin tällaista tekijää sakon suuruutta määrittäessään, varsinkin kun yrityksillä on sakon määrän määrittämisen osalta vielä yksi menettelyllinen lisätae, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella on asetuksen N:o 17 17 artiklan nojalla täysi harkintavalta ja se voi erityisesti poistaa sakon tai alentaa sitä.

(ks. 369 kohta)

24. Komission näkemystä, jonka mukaan se jakaa sakkojen määrän vahvistamista varten kartellin jäsenet useampaan ryhmään, minkä johdosta samaan ryhmään kuuluville yrityksille vahvistetaan kiinteämääräinen sakon perusmäärä, ei lähtökohtaisesti voida moittia, vaikka komission näkemys merkitsee sitä, ettei saman ryhmän yritysten kokoeroja oteta huomioon. Mikäli usealle samaan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneelle yritykselle määrätään sakkoja, komissio ei näet ole velvollinen varmistamaan, että kunkin yrityksen osalta lasketut sakkojen lopulliset määrät heijastavat täydellisesti yritysten välisiä kokoeroja.

Tästä huolimatta tällaisessa ryhmäjaossa on noudatettava yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, ja tällä tavoin yksilöityyn ryhmään sovellettavan kynnysluvun on oltava johdonmukainen ja objektiivisesti perusteltu.

(ks. 422 ja 423 kohta)

25. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa määrätään siitä, että sakon määrää vahvistettaessa on otettava huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden lisäksi sen kesto. Tästä seuraa, että kilpailusääntöjen rikkomisen keston vaikutuksen sakon perusmäärään on yleensä oltava merkittävä. Erityistapauksia lukuun ottamatta tämä estää sen, että sakon perusmäärää korotettaisiin vain symbolisesti kilpailusääntöjen rikkomisen keston perusteella. Vaikka siis sopimusta, jonka tavoite on kilpailunvastainen, ei ole pantu täytäntöön, on kuitenkin otettava huomioon, miten kauan sopimus on ollut olemassa, eli ajanjakso sen tekemisen ja päättymisen välillä.

Niinpä sakon perusmäärään tehtävää 10 prosentin korotusta vuotta kohti ei pitäisi soveltaa ainoastaan poikkeustapauksiin. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavissa suuntaviivoissa määrätään näet tällaisesta rajoituksesta ainoastaan pitkäkestoisten kilpailusääntöjen rikkomisten osalta, kun taas kestoltaan keskipitkien (yleensä 1–5 vuoden) rikkomisten osalta ainoaksi ylärajaksi on vahvistettu 50 prosenttia sakon perusmäärästä, mikä ei sulje pois sitä, että voitaisiin ylittää 10 prosentin korotus vuotta kohti.

Sitä paitsi sakon korottamista keston perusteella ei ole rajattu ainoastaan siihen tapaukseen, että keston ja kilpailusäännöissä tarkoitetuille yhteisön tavoitteille aiheutuneen suuremman vahingon välillä on välitön yhteys.

(ks. 465–467 kohta)

26. Komission on noudatettava omia suuntaviivojaan sakkoja vahvistaessaan. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavissa suuntaviivoissa ei kuitenkaan todeta, että komission pitäisi aina ottaa erikseen huomioon kaikki suuntaviivojen 3 kohdassa luetellut lieventävät olosuhteet, eikä sillä ole velvollisuutta myöntää tällä perusteella automaattisesti lisäalennusta, sillä sitä, onko sakon mahdollinen alentaminen lieventävien olosuhteiden perusteella asianmukaista, on arvioitava kokonaisvaltaisesti siten, että otetaan huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat.

Näiden suuntaviivojen antaminen ei näet ole tehnyt merkityksettömäksi oikeuskäytäntöä, jonka mukaan komissiolla on harkintavaltaa, jonka perusteella se voi ottaa tai olla ottamatta huomioon tiettyjä seikkoja, kun se vahvistaa erityisesti tapaukseen liittyvien seikkojen perusteella niiden sakkojen määrän, jotka se aikoo määrätä. Koska suuntaviivoissa ei ole pakottavaa toteamusta lieventävistä olosuhteista, jotka voidaan ottaa huomioon, komissio on pitänyt itsellään tiettyä harkintavaltaa, jotta se voi arvioida kokonaisvaltaisesti sitä, missä määrin sakkoja on mahdollisesti alennettava lieventävien olosuhteiden perusteella.

(ks. 472 ja 473 kohta)

27. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavien suuntaviivojen 3 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaan yrityksen ”passiivisuus tai seurailijan asema” rikkomisen toteuttamisessa voi olla lieventävä olosuhde, mikäli se näytetään toteen.

Seikkana, joka osoittaa yrityksen passiivisen aseman kartellissa, voidaan ottaa huomioon se, että se on osallistunut huomattavasti satunnaisemmin kokouksiin kuin kartellin rivijäsenet.

Kun yritys on osallistunut, vaikkakaan ei aktiivisesti, kokoukseen tai kokouksiin, joilla on kilpailunvastainen tarkoitus, sen on kuitenkin katsottava osallistuneen kartelliin, ellei se osoita sanoutuneensa avoimesti irti lainvastaisesta yhteistoiminnasta. Olemalla läsnä kokouksissa yritys näet yhtyy tai ainakin saa muut osanottajat uskomaan, että se periaatteessa yhtyy, siellä sovittujen kilpailunvastaisten sopimusten sisältöön.

Jotta kyettäisiin arvioimaan sitä, onko yritys toiminut passiivisesti tai seurailijana, ei ole tarpeen tietää, onko yritys hyötynyt sopimuksista. Yhtäältä seurailijakin voi hyötyä kartellin vaikutuksista. Toisaalta se, ettei kilpailusääntöjen rikkomisesta koidu hyötyä, ei voi olla lieventävä olosuhde, koska muutoin sakko menettäisi varoittavan vaikutuksensa.

(ks. 481, 482, 486 ja 489 kohta)

28. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavien suuntaviivojen 3 kohdan toisen luetelmakohdan mukaan se, että yritys ”on jättänyt käytännössä soveltamatta rikkomusta koskevia sopimuksia tai menettelytapoja”, voi olla lieventävä olosuhde. Kuitenkaan se, että yritys, jonka osallistuminen yhteistoimintaan kilpailijoidensa kanssa on näytetty toteen, ei ole toiminut markkinoilla sen mukaisesti kuin se on sopinut kilpailijoidensa kanssa, ei ole välttämättä seikka, joka pitäisi ottaa huomioon lieventävänä olosuhteena sakon suuruutta määrättäessä.

Yritys, joka kilpailijoidensa kanssa harjoittamastaan yhteistoiminnasta huolimatta noudattaa jokseenkin itsenäistä politiikkaa markkinoilla, voi näet yksinkertaisesti yrittää käyttää kartellia hyväkseen, ja yrityksellä, joka ei sanoudu irti sellaisessa kokouksessa, johon se on osallistunut, sovitusta, on lähtökohtaisesti edelleen täysi vastuu osallistumisestaan kartelliin. Näin ollen komissio on velvollinen toteamaan lieventävän olosuhteen olemassaolon sillä perusteella, ettei yhteistoimintajärjestelyä ole pantu täytäntöön, vain silloin, kun yritys, joka vetoaa tähän seikkaan, voi osoittaa, että se on selvästi ja huomattavasti vastustanut tämän yhteistoimintajärjestelyn toteuttamista jopa siten, että se on häirinnyt sen toimintaa, ja ettei se ole antanut vaikutelmaa sopimukseen liittymisestä ja tällä tavoin kannustanut muita yrityksiä kyseisen yhteistoimintajärjestelyn täytäntöönpanoon. Yritysten olisi nimittäin liian helppoa minimoida ankaran sakon maksamisen riski, jos ne voisivat hyötyä lainvastaisesta kartellista ja saada sen jälkeen sakon alennuksen sillä perusteella, että niiden rooli rikkomisen täytäntöönpanossa on ollut vain vähäinen, vaikka niiden asenne on houkutellut muita yrityksiä menettelemään kilpailua enemmän vahingoittavalla tavalla.

(ks. 490 ja 491 kohta)

29. Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa sovellettavien suuntaviivojen 3 kohdan kolmannen luetelmakohdan mukaan se, että ”yritys on lopettanut rikkomuksen heti komission ensimmäisen toimenpiteen jälkeen (erityisesti tarkastukset)”, kuuluu lieventäviin olosuhteisiin. Sakon alentaminen sillä perusteella, että kilpailusääntöjen rikkominen on lopetettu heti komission ensimmäisten toimenpiteiden jälkeen, ei voi kuitenkaan olla automaattista, vaan se riippuu siitä, miten komissio on harkintavaltansa perusteella arvioinut yksittäistapaukseen liittyviä olosuhteita. Tässä yhteydessä suuntaviivojen tämän määräyksen soveltaminen yrityksen hyväksi on erityisen tarkoituksenmukaista tilanteessa, jossa kyseisen käyttäytymisen kilpailunvastaisuus ei ole ilmeinen. Sen soveltaminen ei sitä vastoin lähtökohtaisesti ole yhtä asianmukaista tilanteessa, jossa menettely, mikäli se on näytetty toteen, on selvästi kilpailunvastaista.

Vaikka komissio olisi näet aikaisemmin pitänyt kilpailusääntöjen rikkomisen vapaaehtoista lopettamista lieventävänä olosuhteena, se saa suuntaviivojaan soveltaessaan ottaa huomioon sen, että erittäin vakavat ilmeiset kilpailusääntöjen rikkomiset ovat vielä verrattain yleisiä, vaikka niiden lainvastaisuus on todettu jo yhteisön kilpailupolitiikan alkuvaiheessa, ja näin ollen katsoa, että tämä armelias käytäntö on syytä hylätä ja lopettaa tällaisen rikkomisen lopettamisen palkitseminen sakon alentamisella.

Näin ollen se, onko sakon alentaminen kilpailusääntöjen rikkomisen lopettamisen perusteella asianmukaista, voi riippua siitä, saattoivatko kyseiset yritykset kohtuudella epäillä sitä, että niiden käyttäytyminen oli kilpailusääntöjen vastaista, ja viittaus siihen, että kilpailusääntöjen rikkominen oli yleisesti tiedossa, on riittävä peruste komission tekemälle valinnalle olla soveltamatta sakon alennusta tällaisen syyn perusteella.

(ks. 497–499 kohta)

30. Euroopan unionin laajenemisen yhteydessä se, että kilpailunvastaiset sopimukset ovat kansallisen oikeuden perusteella mahdollisesti laillisia, ei yksinään riitä poistamaan kohtuullista epäilyä siitä, että näihin sopimuksiin osallistuneiden yritysten käyttäytyminen on yhteisön oikeuden vastaista. Tämä pätee varsinkin silloin, kun kyseisillä yrityksillä on käytettävissään huomattavasti varoja. Tällaisten yritysten tehtävänä on valmistautua niihin oikeudellisiin seurauksiin, joita aiheutuu sen jäsenvaltion, jossa niiden kotipaikka on, liittymisestä Euroopan unioniin, ja niiden kuuluu muun muassa hankkia ajoissa tietoja niiden yhteisön oikeuden (tai ETA-oikeuden) kilpailusääntöjen sisällöstä, joita niihin sovelletaan, ja siitä, mitä uutta ne tuovat mukanaan kansalliseen oikeuteen verrattuna.

Vaikka ei ole mahdotonta, että tietyissä tilanteissa kansallinen lainsäädäntö tai kansallisten viranomaisten menettely saattaisivat olla lieventäviä olosuhteita, sitä, että kansalliset viranomaiset ovat hyväksyneet kilpailusääntöjen rikkomisen tai sallineet sen, ei voida tässä yhteydessä ottaa huomioon, kun kyseisillä yrityksillä on käytettävissään varoja, jotka ovat tarpeen täsmällisten ja oikeiden oikeudellisten neuvojen hankkimiseksi.

(ks. 504 ja 505 kohta)

31. Kun komissio määrää seuraamuksia yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisesta, se ei ole velvollinen pitämään asianomaisen alan heikkoa taloudellista tilaa lieventävänä olosuhteena, ja vaikka komissio on ottanut aikaisemmissa asioissa huomioon alan taloudellisen tilanteen lieventävänä olosuhteena, se ei merkitse sitä, että sen pitäisi välttämättä edelleenkin noudattaa tätä käytäntöä. Yleensä kartellit näet syntyvät silloin, kun ala joutuu vaikeuksiin.

(ks. 510 kohta)

32. Kilpailuasioissa sellainen tutkimuksessa tehty yhteistyö, joka ei ylitä sitä, mikä perustuu asetuksen N:o 17 11 artiklan 4 ja 5 kohdan nojalla yrityksille kuuluviin velvollisuuksiin, ei oikeuta sakon määrän alentamiseen. Tällainen alennus on sitä vastoin oikeutettu silloin, kun yritys on toimittanut tietoja, jotka ylittävät selvästi sen, mitä komissio voi vaatia asetuksen N:o 17 11 artiklan nojalla.

Jotta sakkoa voitaisiin alentaa yhteistyön perusteella, yrityksen on toiminnallaan helpotettava komission tehtävää eli yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisten toteamista ja niistä rankaisemista ja ilmennettävä todellista yhteistyöhenkeä.

Yhtäältä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tehtävänä on siis tutkia, onko komissio jättänyt huomiotta sen, missä määrin kyseessä olevien yritysten yhteistyö oli tässä tapauksessa laajempaa kuin asetuksen N:o 17 11 artiklassa edellytetty yhteistyö. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella on tässä yhteydessä täysi valvontavalta, joka koskee muun muassa rajoja, joita yritysten puolustautumisoikeuksista seuraa niiden tietopyyntöihin vastaamista koskevalle velvollisuudelle.

Toisaalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on tutkittava, onko komissio arvioinut asianmukaisesti sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa sovellettavan tiedonannon kannalta yhteistyöstä kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiselle koitunutta hyötyä. Komissiolla on kyseisessä tiedonannossa asetetuin rajoituksin harkintavaltaa arvioida, ovatko tiedot tai asiakirjat, joita yritykset ovat vapaaehtoisesti toimittaneet, helpottaneet sen tehtävää ja onko tarpeen myöntää tietylle yritykselle alennus tämän tiedonannon nojalla. Tähän arviointiin kohdistuu rajoitettu tuomioistuinvalvonta.

Kun komissio käyttää harkintavaltaansa, se ei saa kuitenkaan jättää huomiotta yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, jota loukataan silloin, jos toisiinsa rinnastettavia tapauksia kohdellaan eri tavalla tai jos erilaisia tapauksia kohdellaan samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella. Tämä periaate on esteenä sille, että komissio kohtelee eri tavoin saman päätöksen kohteena olevien yritysten yhteistyötä.

Sen sijaan pelkästään se, että komissio on myöntänyt aikaisemmassa päätöksentekokäytännössään tietyn alennusprosentin tietystä käyttäytymisestä, ei merkitse sitä, että sen pitäisi myöntää sama suhteellinen alennus silloin, kun se arvioi samanlaista käyttäytymistä myöhemmässä hallinnollisessa menettelyssä.

Siinä tapauksessa, että asetuksen N:o 17 11 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetulla tietopyynnöllä pyritään saamaan tietoja, joiden ilmoittamista komissio voi vaatia kyseisen artiklan 5 kohdan nojalla tehdyllä päätöksellä, ainoastaan kyseisen yrityksen vastaamisen ripeyttä voidaan pitää vapaaehtoisena. Komission tehtävänä on arvioida, onko tämä ripeys edistänyt sen työtä niin, että sakon alentaminen on perusteltua, eikä yhteistyötiedonanto velvoita komissiota alentamaan sakkoa järjestelmällisesti tällä perusteella.

Lisäksi on niin, että vaikka kartellin olemassaolon myöntäminen voi helpottaa komission työtä tarkastuksen aikana enemmän kuin pelkkä tosiseikkojen paikkansapitävyyden myöntäminen, joten komissio voi käsitellä eri tavalla yrityksiä, jotka ovat myöntäneet tosiseikat, ja yrityksiä, jotka ovat myöntäneet myös kartellin olemassaolon, komissiolla ei ole kuitenkaan velvollisuutta tehdä tällaista erottelua. Sen tehtävänä on näet arvioida kussakin yksittäistapauksessa, onko tällainen tunnustus todellisuudessa helpottanut sen työtä. Sillä, että nimenomaisesti tunnustetaan niiden kokousten kilpailunvastainen tarkoitus, joissa oli tarkoitus sopia hinnoista tai muista kilpailutekijöistä, ei helpota komission työtä, kun tällainen tarkoitus ilmenee jo kokousten aiheesta.

(ks. 529–534, 536 ja 559 kohta)

33. Kilpailumenettelyssä komissio ei voi asetuksen N:o 17 11 artiklan 5 kohdan mukaisessa tietopyynnössä vaatia yritystä antamaan sellaisia vastauksia, joiden seurauksena sen olisi myönnettävä sellainen kilpailusääntöjen rikkominen, josta komission on hankittava selvitys. Asetuksen N:o 17 11 artiklan 2 ja 5 kohdan tehokkaan vaikutuksen turvaamiseksi komissiolla on kuitenkin oikeus velvoittaa yritykset toimittamaan kaikki tarvittavat tiedot niiden tiedossa mahdollisesti olevista tosiseikoista sekä tarvittaessa niiden hallussa olevat kyseisiä seikkoja koskevat asiakirjat, vaikka kyseisten asiakirjojen perusteella voitaisiin näyttää toteen kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevän käyttäytymisen olemassaolo. Komissio voi siis velvoittaa yritykset vastaamaan yksinomaan tosiseikkoja koskeviin kysymyksiin ja vaatia olemassa olevien asiakirjojen toimittamista.

Pyynnöt, joissa asianomaista yritystä pyydetään kuvaamaan niiden kokousten aihetta ja kulkua, joihin se on osallistunut, sekä näiden kokousten tuloksia tai päätelmiä, kun näiden kokousten aiheena epäillään olevan kilpailun rajoittaminen, ovat sen sijaan ristiriidassa puolustautumisoikeuksien kanssa, koska ne ovat omiaan velvoittamaan asianomaisen yrityksen paljastamaan osallistumisensa yhteisön kilpailusääntöjen rikkomiseen.

Tästä seuraa, että kun komissiolla on tarkastusten jälkeen useita indisioita sellaisen sopimusverkoston olemassaolosta, joka on järjestäytynyt useiksi kokouksiksi, jotka koskevat kaikkia pankkituotteita tietyillä markkinoilla, komissio voi laillisesti asetuksen N:o 17 11 artiklan 5 kohdan mukaisilla tietopyynnöillä vaatia asianomaisia pankkeja ilmoittamaan näiden kokousten päivämäärät ja niiden osallistujat, olipa kyse kokouksista, joista komissiolla oli näiden tarkastusten jälkeen täsmällisiä tietoja, kuten niiden nimi ja tiettyjen kokousten päivämäärät, tai kaikista muista kokouksista.

(ks. 539–541 ja 543 kohta)

34. Sitä, että yritys toimittaa komissiolle asiakirjoja, jotka komissiolla olisi ollut oikeus vaatia esitettäviksi asetuksen N:o 17 11 artiklan 5 kohdan nojalla, ei voida pitää sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa sovellettavassa tiedonannossa tarkoitettuna vapaaehtoisena yhteistyönä.

(ks. 544 kohta)

35. Kilpailumenettelyssä, kun asianomaiset yritykset ovat vapaaehtoisesti toimittaneet komissiolle laajemmin tietoa kuin komissio oli niiltä vaatinut asetuksen N:o 17 11 artiklan 5 kohdan nojalla esittämällään tietopyynnöllä, komissio ei ylitä harkintavaltaansa arvioida sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa sovellettavan tiedonannon D kohdan 2 alakohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaisesti, onko yhteistyö auttanut ”rikkomuksen todistamisessa”, kun komissio on asettanut tämän yhteistyön huomioon ottamisen edellytykseksi sen, että se tuottaa lisäarvoa joko sen seurauksena, että siinä ilmoitetaan ”uusia tosiseikkoja”, tai sen seurauksena, että siinä annetaan selityksiä, joiden ansiosta asia on helpompi ymmärtää. Yhteistyötiedonannossa sen enempää kuin asiaa koskevassa oikeuskäytännössäkään ei näet velvoiteta komissiota alentamaan sakkoa sillä perusteella, että se on saanut käytännön apua tai logistista apua tutkimukseensa.

(ks. 552 ja 553 kohta)

36. Vaikka kilpailuasioissa tietyt hallinnollisessa menettelyssä tapahtuneet menettelylliset sääntöjenvastaisuudet voivat joskus olla sakon alentamisen perusteena, vaikka ne eivät voisikaan johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen, ainoastaan sellaiset menettelylliset sääntöjenvastaisuudet, jotka ovat omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa sen asianosaisen eduille, joka niihin vetoaa, voivat olla perusteena sakon alentamiselle. Tilanne voi olla tällainen erityisesti silloin, kun kyseessä ovat sääntöjenvastaisuudet, jotka merkitsevät Euroopan ihmisoikeussopimuksen rikkomista.

(ks. 568 ja 569 kohta)