VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

13 päivänä huhtikuuta 2011

Asia F‑73/09

Viktor Sukup

vastaan

Euroopan komissio

Henkilöstö – Palkkaus ja korvaukset – Huollettavana olevasta lapsesta maksettava lisä – Koulutuslisä – Myöntäminen taannehtivasti

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklaan perustuva kanne, jossa Viktor Sukup vaatii virkamiestuomioistuinta kumoamaan komission päätöksen, jolla hänelle ilmoitettiin, ettei hänelle voida myöntää taannehtivasti huollettavana olevasta lapsesta maksettavaa lisää ja koulutuslisää.

Ratkaisu: Kanne hylätään. Kantaja vastaa kaikista oikeudenkäyntikuluista.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Kanne – Virkamiehelle vastainen toimi – Toimi, jota voidaan objektiivisesti pitää lopullisena päätöksenä

(Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohta)

2.      Virkamiehet – Palkkaus – Perhelisät – Huollettavana olevasta lapsesta maksettava lisä ja koulutuslisä – Taannehtivan maksamisen hyväksyminen

(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII oleva 2 ja 3 artikla)

3.      Virkamiehet – Palkkaus – Perhelisät – Huollettavana olevasta lapsesta maksettava lisä ja koulutuslisä – Perhelisiä ei voida maksaa taannehtivasti sen seurauksena, kun virkamiehen oikeudet kyseessä olevan ajanjakson osalta on vahvistettu aikaisemmalla kielteisellä päätöksellä

(Henkilöstösääntöjen liitteessä VII oleva 2 ja 3 artikla)

4.      Virkamiehet – Hallinnon toteuttamat toimet – Taannehtivuus – Edellytykset

5.      Virkamiehet – Kanne – Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vaatimus – Perhelisien maksamista taannehtivasti koskeva vaatimus – Toimiminen kohtuullisessa ajassa

(Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohta)

1.      Vaikka kielteinen päätös, jonka hallinto tekee vastauksena virkamiehen pyyntöön saada jokin lisä maksetuksi taannehtivasti siinä tapauksessa, että hän tulisi sitä hakemaan, on tarkoitettu pantavaksi täytäntöön vasta myöhemmin, voidaan katsoa, että siinä vahvistetaan periaate, jonka mukaan lisää ei makseta taannehtivasti. Se on täten kyseiselle virkamiehelle vastainen päätös eikä ole tarpeellista määritellä, onko tämän virkamiehen pyyntöä pidettävä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan mukaisena vaatimuksena vai pelkkänä tiedusteluna.

(ks. 42 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 17/78, Deshormes v. komissio, 1.2.1979, 9–12 kohta

2.      Vaikka henkilöstösäännöissä ei nimenomaisesti säädetä mahdollisuudesta maksaa huollettavana olevasta lapsesta maksettava lisä ja koulutuslisä taannehtivasti, yhdestäkään henkilöstösääntöjen säännöksestä ei seuraa, ettei virkamies, jonka tilanteessa kyseessä olevien lisien myöntämistä varten henkilöstösäännöissä säädetyt edellytykset täyttyvät, voi esittää pyyntöä näiden lisien maksamisesta jo päättyneiden jaksojen osalta, tai että hallinto voi hylätä tämän pyynnön vain sillä perusteella, että se on taannehtiva. Tällaisella maksamisella vain tehtäisiin johtopäätökset oikeuksista, jotka syntyivät sillä hetkellä, kun virkamiehen tilanne vastasi henkilöstösäännöissä asetettuja edellytyksiä, mikä on voinut tapahtua ennen sitä päivää, jolloin virkamies teki kyseessä olevien lisien maksamista koskevan hakemuksen. Täten henkilöstösäännöissä ei siis lähtökohtaisesti suljeta pois taannehtivan maksamisen mahdollisuutta.

(ks. 59 kohta)

3.      Henkilöstösäännöissä ei nimenomaisesti säädetä, että virkamiehellä on oikeus saada huollettavana olevasta lapsesta maksettava lisä ja koulutuslisä taannehtivasti, kun hänen kyseistä ajanjaksoa koskevat oikeutensa on vahvistettu aikaisemmalla kielteisellä päätöksellä.

Näin ollen kun hallinto tekee päätöksen, jolla virkamieheltä evätään oikeus huollettavana olevasta lapsesta maksettavaan lisään ja koulutuslisään, tässä päätöksessä määritellään virkamiehen oikeudet päätöksen voimassaolon ajaksi. Virkamiehelle ei siis voida maksaa lisiä, jotka vastaavat päättyneitä ajanjaksoja, joiden osalta tässä päätöksessä vahvistetaan virkamiehen oikeudet.

(ks. 64 ja 65 kohta)

4.      Päätöstä, jota ei käytännön syistä voida tehdä sinä päivänä, kun virkamies aloittaa tehtävissään, sovelletaan väistämättä taannehtivasti, jotta virkamiehen hallinnollinen asema vahvistetaan hänen palvelukseentulostaan alkaen.

Tällainen taannehtiva soveltaminen – joka ei loukkaa yhtäkään virkamiehen aikaisemmin saavuttamaa oikeutta – ei ole sääntöjenvastainen, kun päätös on tehty ja siitä on ilmoitettu asianomaiselle virkamiehelle riittävän nopeasti palvelukseentulon jälkeen, jotta taannehtivuus olisi mainituista käytännön syistä perusteltua.

(ks. 70 ja 71 kohta)

5.      Virkamiehen, joka ei ole esittänyt näyttöä siitä, että hän on joutunut poikkeukselliseen tilanteeseen, joka on aiheutunut hänestä riippumattomista syistä, joiden vuoksi hänellä ei ollut mahdollisuutta tehdä kohtuullisessa ajassa henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan mukaista vaatimusta, jolla virkamies olisi pyrkinyt vetoamaan perhelisiä koskeviin oikeuksiinsa tai ainakin suojaamaan niitä, ei voida katsoa tehneen hakemustaan kohtuullisessa ajassa, jos sen hetken, jolloin asianomaisella virkamiehellä oli mahdollisuus ilmoittaa hallinnolle vaikeuksistaan, ja sen hetken, jolloin hän ilmoitti hallinnolle tilanteestaan, välillä kuluneen ajan kesto ylittää sen, mikä on tarpeen tämän vaatimuksen valmistelemiseksi ja hallinnolle esittämiseksi.

Kun otetaan huomioon, ettei kyseistä vaatimusta tehty kohtuullisessa ajassa, hallintoa ei missään tapauksessa voida arvostella siitä, että se kieltäytyi maksamasta kyseessä olevia lisiä taannehtivasti siitä hetkestä alkaen, kun virkamies tuli palvelukseen, mutta myös siitä hetkestä alkaen, kun edellä mainitut vaikeudet näytettiin toteen.

(ks. 83–85 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑70/98, Hilden v. komissio, 29.4.2002, 42 kohta