Väliaikainen versio
UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu yhdeksäs jaosto)
26 päivänä kesäkuuta 2024 (*)
Henkilöstö – Virkamiehet – Palkkaus – Perhelisät – Koulutuslisä – Epääminen – Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohta – Ammatillinen koulutus – Korkea-asteen koulutus – Toimivallan siirto – Siirretyn toimivallan takaisinotto – Toimivaltainen nimittävä viranomainen
Asiassa T‑698/21,
Georgios Paraskevaidis, kotipaikka Wezembeek-Oppem (Belgia), edustajinaan asianajajat S. Pappas, D.-A. Pappa ja A. Pappas,
kantajana,
vastaan
Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään M. Bauer ja M. Alver,
ja
Euroopan komissio, asiamiehinään T. S. Bohr ja I. Melo Sampaio,
vastaajina,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu yhdeksäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti S. Papasavvas sekä tuomarit L. Truchot, H. Kanninen, R. Frendo (esittelevä tuomari) ja M. Sampol Pucurull,
kirjaaja: hallintovirkamies A. Marghelis,
ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa esitetyn, erityisesti
– oikeudenkäyntiväitteen, jonka komissio teki unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.1.2022 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla,
– 15.7.2022 annetun määräyksen oikeudenkäyntiväitteen ratkaisemisesta pääasian yhteydessä,
ottaen huomioon 4.10.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Georgios Paraskevaidis vaatii SEUT 270 artiklaan perustuvalla kanteellaan unioin yleistä tuomioistuinta kumoamaan ensinnäkin 4.2.2021 tehdyn ja 1.3.2021 päivätyllä muistiolla uudistetun henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimiston (PMO) päätöksen, jonka mukaan kantajalle ei ole maksettava lainkaan koulutuslisää hänen tyttärensä koulutuksesta marraskuusta 2019 elokuulle 2020, ja 9.3.2021 tiedoksi annetun päätöksen, jolla aiheettomasti maksettujen määrien takaisinmaksun porrastus vahvistettiin (jäljempänä yhteisesti PMO:n päätökset), ja toiseksi Euroopan unionin neuvoston nimittävän viranomaisen 19.7.2021 tekemän päätöksen, jolla kantajan edellä mainituista päätöksistä tekemä valitus hylättiin (jäljempänä valitusta koskeva päätös).
I Asian tausta
2 Kantaja on neuvoston virkamies.
3 Neuvosto siirsi muun muassa koulutuslisien myöntämistä ja hallinnointia koskevan toimivaltansa PMO:lle nimittävän viranomaisen ja palvelussopimukset tekevän viranomaisen tietyn toimivallan antamisesta Euroopan komissiolle – henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto (PMO) – 13.5.2019 annetulla neuvoston päätöksellä (EU) 2019/792 (EUVL 2019, L 129, s. 3; jäljempänä 13.5.2019 annettu päätös). Kyseisen päätöksen 1 artiklan 2 kohdan mukaan PMO:n on luovuttava sille neuvostolta siirretystä toimivallasta, jos neuvoston nimittävä viranomainen tai palvelussopimukset tekevä viranomainen yksittäistapauksessa sitä pyytää.
4 Kantajan tytär osallistui psykopedagogian ammatilliseen koulutusohjelmaan 25.11.2019 ja 30.8.2020 välisenä aikana (jäljempänä koulutusohjelma). Kantajalle maksettiin Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) liitteessä VII olevan 3 artiklan nojalla koulutusohjelman aikana koulutuslisää (jäljempänä koulutuslisä).
5 PMO antoi 4.2.2021 kantajalle tiedoksi päätöksen, jolla häneltä evättiin oikeus koulutuslisään sillä perusteella, ettei ammatillisen koulutuksen opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET), jonka piiriin koulutusohjelma kuului, koskenut korkea-asteen koulutusta. Näin ollen hänelle koulutuslisinä maksetut määrät oli perittävä takaisin.
6 Vastauksena kantajan 27.2.2021 tekemään uudelleentarkastelua koskevaan pyyntöön PMO uudisti 1.3.2021 edellä 5 kohdassa tarkoitetun päätöksensä ja korosti, että kantajan tytär oli saanut vain 21 ECVET-pistettä, kun taas koulutuslisän myöntämisestä sekä henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun opetuksen saamista säännöllisesti ja täysipäiväisesti oppilaitoksessa koskevan käsitteen tulkinnasta tehdyssä tarkistetussa päätöksessä 237/05, jonka hallintojohtajat olivat hyväksyneet 1.7.2020 pidetyssä 284. kokouksessaan (jäljempänä tarkistettu päätös 237/05), katsotaan, että opetuksen saamista säännöllisesti ja täysipäiväisesti oppilaitoksessa koskevan ehdon täyttyminen edellyttää 30 pisteen myöntämistä eurooppalaisessa opintosuoritusten ja arvosanojen siirtojärjestelmässä (ECTS).
7 PMO lähetti 9.3.2021 kantajalle suunnitelman koulutuslisinä perusteettomasti maksettujen määrien takaisinmaksusta.
8 Kantaja teki 31.3.2021 neuvoston henkilöstöhallintojärjestelmästä lähetetyllä verkkolomakkeella neuvostolle valituksen PMO:n päätöksistä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla (jäljempänä valitus) ja riitautti muun muassa tarkistetun päätöksen 237/05 sovellettavuuden. Hän teki 21.4.2021 samansisältöisen valituksen komissiolle.
9 Neuvosto pyysi 23.4.2021 päivätyllä kirjeellä 13.5.2019 annetun päätöksen 1 artiklan 2 kohdan nojalla PMO:ta luopumaan sille siirretystä nimittävän viranomaisen toimivallasta kantajan valituksen osalta. PMO suostui pyyntöön 10.6.2021 päivätyssä kirjeessä (jäljempänä siirretyn toimivallan takaisinotto).
10 Neuvosto hylkäsi valituksen 19.7.2021 ja ilmoitti samalla kantajalle siirretyn toimivallan takaisinotosta. Se totesi lähinnä, ettei koulutuslisää tullut henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdan mukaan maksaa, koska koulutusohjelma oli luonteeltaan ammatillinen eikä johtanut loppututkinnon suorittamiseen. Neuvosto lisäsi, ettei tässä tilanteessa ollut tarpeen lausua tarkistetussa päätöksessä 237/05 määrätyn 30 ECTS-pisteen vähimmäisrajan sovellettavuudesta.
II Asianosaisten vaatimukset
11 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– ottaa kanteen tutkittavaksi kokonaisuudessaan
– kumoaa PMO:n päätökset ja valitusta koskevan päätöksen
– velvoittaa vastaajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
12 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– jättää kanteen tutkimatta siltä osin kuin se on kohdistettu komissioon
– toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
13 Neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
III Oikeudellinen arviointi
A Tutkittavaksi ottaminen
14 Kantaja vaatii kanteellaan, että kahden eri toimielimen tekemät useat päätökset, joilla häneltä on evätty koulutuslisä, kumotaan. PMO:n päätökset on tehty komission alaisuudessa, kun taas valitusta koskevan päätöksen on tehnyt neuvoston nimittävä viranomainen oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn kuluessa tapahtuneen siirretyn toimivallan takaisinoton jälkeen.
15 Komissio väittää, ettei kannetta voida komissioon kohdistetuilta osiltaan tutkia, sillä se ei ole valitusta koskevan päätöksen tehnyt toimivaltainen nimittävä viranomainen, ja kyseinen päätös on komission mukaan ainoa kantajalle vastainen toimi. Komissio katsoo, että kun neuvosto oli ottanut takaisin siirretyn toimivallan ja kun valitusta koskevan päätöksen tueksi esitettyjä oikeudellisia perusteluja oli aiempaan nähden muutettu, valitusta koskeva päätös oli korvannut PMO:n päätökset.
16 Neuvostokin on vastinekirjelmässään esittänyt, että kanne voidaan siirretyn toimivallan takaisinoton takia kohdistaa vain siihen.
17 Kun otetaan huomioon, että oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tarkoituksena on, että hallinto voi tarkastaa päätöksiään, on tältä osin muistutettava, että kyseinen menettely on luonteeltaan muuttuva, joten vaikka hallinto henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa säädetyssä muutoksenhakukeinojen järjestelmässä hylkää valituksen, se voi joutua muuttamaan riidanalaisen toimensa perusteluja (ks. tuomio 26.3.2014, CP v. parlamentti, F‑8/13, EU:F:2014:44, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Valitusmenettelyn tarkoituksena on nimittäin antaa nimittävälle viranomaiselle mahdollisuus riidanalaisen toimen uudelleentutkintaan valittajan esittämien väitteiden perusteella ja tarvittaessa ratkaisun tueksi esitettyjen perustelujen muuttamiseen (ks. vastaavasti tuomio 21.5.2014, Mocová v. komissio, T‑347/12 P, EU:T:2014:268, 32 ja 33 kohta).
18 Näin ollen perustelujen täydentäminen valitusta koskevassa päätöksessä on henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan, jossa nimenomaan säädetään, että päätös on perusteltava, tarkoituksen mukaista. Kyseisestä säännöksestä seuraa väistämättä, ettei valitusta käsittelevä viranomaisen ole sidottu valituksen kohteena olevan päätöksen perusteluihin (ks. vastaavasti tuomio 15.9.2017, Skareby v. EUH, T‑585/16, EU:T:2017:613, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
19 Vaikka kanne koskee muodollisesti valituksen hylkäämistä, sillä saatetaan näin ollen valituksen kohteena ollut asianomaiselle vastainen toimi tuomioistuimen käsiteltäväksi, paitsi jos valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen ulottuvuus poikkeaa valituksen kohteena olleen toimen ulottuvuudesta. Valituksen hylkäävä nimenomainen päätös voi sisällöstään riippuen olla muutakin kuin vain kantajan riitauttaman toimen vahvistava päätös. Näin on silloin, kun kantajan tilanne tutkitaan valituksen johdosta annetussa päätöksessä uudelleen uusien oikeudellisten näkökohtien ja tosiseikkojen perusteella tai kun sillä muutetaan tai täydennetään alkuperäistä päätöstä. Näissä tapauksissa valituksen hylkääminen on tuomioistuinvalvonnan piiriin kuuluva toimi, jonka tuomioistuin ottaa huomioon arvioidessaan riitautetun toimen laillisuutta tai jota se pitää asianomaiselle vastaisena toimena, joka on korvannut riitautetun toimen (ks. tuomio 21.5.2014, Mocová v. komissio, T‑347/12 P, EU:T:2014:268, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
20 Nyt käsiteltävässä asiassa neuvosto teki valitusta koskevan päätöksen pyydettyään PMO:ta luopumaan toimivallastaan nimittävänä viranomaisena 13.5.2019 annetun päätöksen 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Neuvosto vahvisti koulutuslisän epäämisen. Valitusta koskevan päätöksen perustelut kuitenkin eroavat PMO:n päätösten perusteluista. On nimittäin niin, että vaikka PMO tukeutui tarkistettuun päätökseen 237/05 todetessaan, että koulutusohjelma ei täyttänyt 30 ECTS-pisteen vähimmäisrajan määrällistä kriteeriä eikä sitä siten voitu pitää korkea-asteen koulutuksena, neuvosto sivuutti täysin tämän kriteerin ja sovelsi laadullista kriteeriä, jonka mukaan arviointi kohdistetaan itse koulutusohjelman luonteeseen.
21 Näin ollen on todettava, että neuvosto on valitusta koskevassa päätöksessä kokonaan muuttanut PMO:n päätöksissä esitettyjä perusteluja arvioidessaan kantajan tilannetta uudelleen. Kyseinen päätös on siis sisällöltään itsenäinen ja ulottuvuudeltaan erilainen kuin PMO:n päätökset, eikä sillä voida katsoa vain vahvistetun viimeksi mainittuja päätöksiä.
22 Valitusta koskeva päätös on siten korvannut PMO:n päätökset ja on nyt käsiteltävässä asiassa kantajalle vastainen toimi.
23 Kanne on siksi jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se on kohdistettu PMO:n päätöksiin ja siten komissioon, jonka alaisuudessa päätökset on tehty.
B Asiakysymys
24 Kantaja vetoaa kanteensa tueksi lähinnä kolmeen kanneperusteeseen:
– ensimmäisen kanneperusteen mukaan laillisuusperiaatetta on loukattu yhtäältä siksi, ettei ajallisesti sovellettavaa oikeudellista perustetta ollut, ja toisaalta siksi, että tarkistetun päätöksen 237/05 taannehtiva soveltaminen oli lainvastaista;
– toisen kanneperusteen mukaan tarkistettu päätös 237/05, jolla ammatillisten koulutusohjelmien ja tutkintoon johtavien koulutusohjelmien välinen erottelu otettiin käyttöön, on lainvastainen, eikä hallintojohtajilla ollut toimivaltaa vahvistaa kyseistä erottelua;
– kolmannen kanneperusteen mukaan henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohtaa on rikottu.
25 Kantaja vetoaa vastauksessaan neljänteen kanneperusteeseen, jonka mukaan siirretyn toimivallan takaisinotto oli lainvastainen, mistä seuraa, ettei neuvostolla ollut toimivaltaa tehdä valitusta koskevaa päätöstä.
26 Unionin yleinen tuomioistuin tutkii ensin ensimmäisen ja toisen kanneperusteen yhdessä, sitten neljännen kanneperusteen ja lopuksi kolmannen kanneperusteen.
1. Ensimmäinen ja toinen kanneperuste, joiden mukaan laillisuusperiaatetta on loukattu tarkistetulla päätöksellä 237/05, koska päätöstä sovellettiin taannehtivasti ja koska koulutusohjelmien erottelu on lainvastainen
27 Ensimmäisessä kanneperusteessaan kantaja lähinnä riitauttaa tarkistetun päätöksen 237/05 taannehtivan soveltamisen ja väittää siten, ettei PMO:n päätöksille ollut ajallisesti sovellettavaa oikeudellista perustetta.
28 Toisessa kanneperusteessaan kantaja esittää tarkistettuun päätökseen 237/05 kohdistetun lainvastaisuusväitteen, jonka mukaan päätöksellä otettiin käyttöön ammatillisten ja tutkintoon johtavien koulutusohjelmien välinen erottelu. Kantaja väittää myös, ettei hallintojohtajilla ollut toimivaltaa ottaa käyttöön kyseistä erottelua.
29 Neuvosto riitauttaa kantajan perustelut.
30 Tältä osin on todettava, että vaikka PMO:n päätökset perustuivat tarkistettuun päätökseen 237/05, joista on kyse ensimmäisessä ja toisessa kanneperusteessa, neuvoston nimittävä viranomainen muutti valitusta koskevassa päätöksessä täysin niitä oikeudellisia näkökohtia, joiden perusteella asian arvioinnissa päädyttiin siihen, ettei koulutuslisä tullut maksaa, kuten tämän tuomion 6 ja 10 sekä 19 ja 20 kohdasta ilmenee.
31 Valitusta koskevassa päätöksessä neuvosto näet sivuutti PMO:n päätösten oikeudellisena perusteena olleen tarkistetun päätöksen 237/05 ja korosti, ettei tarkistetussa päätöksessä mainitun 30 ECTS-pisteen vähimmäisrajan sovellettavuudesta ollut tarpeen lausua.
32 Näin ollen ensimmäinen ja toinen kanneperuste koskevat yksinomaan PMO:n päätöksiä.
33 Kuten edellä 23 kohdassa on todettu, kannetta ei voida tutkia siltä osin kuin sillä vaaditaan PMO:n päätösten kumoamista, minkä takia kanteen tätä osaa koskevat ensimmäinen ja toinen kanneperuste on hylättävä tehottomina.
2. Neljäs kanneperuste, jonka mukaan neuvostolla ei ollut toimivaltaa ottaa takaisin PMO:lle siirretty toimivalta ja tehdä valitusta koskeva päätös
a) Neljännen kanneperusteen tutkiminen
34 Neuvosto esittää, että neljäs kanneperuste on jätettävä tutkimatta, ja vetoaa siihen, ettei asian käsittelyn kuluessa saa unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan mukaan vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu kanteen nostamisen jälkeen ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin tai tosiseikkoihin. Neuvosto, joka ilmoitti kantajalle siirretyn toimivallan takaisinotosta valitusta koskevassa päätöksessä, katsoo, että kantajan vastauksessa esitetty kanneperuste on esitetty liian myöhään ja on siksi jätettävä tutkimatta.
35 Tältä osin on todettava, että vaikka uusi kanneperuste on lähtökohtaisesti esitettävä työjärjestyksen 84 artiklassa määrättyjen vaatimusten mukaisesti, näitä vaatimuksia ei sovelleta, kun kanneperuste – vaikka sitä voidaan pitää uutena – koskee oikeusjärjestyksen perusteita (ks. vastaavasti tuomio 15.9.2016, La Ferla v. komissio ja ECHA, T‑392/13, EU:T:2016:478, 65 kohta ja tuomio 24.9.2019, Yanukovych v. neuvosto, T‑301/18, ei julkaistu, EU:T:2019:676, 64 kohta).
36 Kuten kantaja on esittänyt, jollekin vastaisen toimen tekijän toimivallan puuttumiseen perustuva kanneperuste koskee oikeusjärjestyksen perusteita, joten siihen voidaan vedota missä tahansa asian käsittelyn vaiheessa (ks. vastaavasti tuomio 13.12.2018, Pipiliagkas v. komissio, T‑689/16, ei julkaistu, EU:T:2018:925, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 28.9.2022, Grieger v. komissio, T‑517/21, ei julkaistu, EU:T:2022:588, 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
37 Neljäs kanneperuste on näin ollen tutkittava.
b) Neljännen kanneperusteen aineellinen arviointi
38 Kantaja esittää, että valitusta koskeva päätös on lainvastainen sen tekijän toimivallan puuttumisen takia. Hän vetoaa tältä osin lähinnä kahteen väitteeseen.
39 Kantaja väittää ensisijaisesti, että neuvosto oli voinut peruuttaa toimivallan siirron PMO:lle ainoastaan kokonaisuutena eikä vain yksittäistä asiaa koskevilta osiltaan. Tässä suhteessa kantaja esittää, että henkilöstösääntöjen 90c ja 91a artikla ovat esteenä siirretyn toimivallan takaisinotolle silloin, kun PMO on jo käyttänyt toimivallan siirron kohteena olevaa nimittävän viranomaisen toimivaltaa. Hän lisää vielä, että kyseinen siirretyn toimivallan takaisinotto herättää oikeusvarmuuden periaatteeseen liittyviä kysymyksiä.
40 Toissijaisesti kantaja katsoo, että neuvosto rikkoi olennaisia menettelymääräyksiä, kun se ei julkaissut yksittäistapauksessa tekemäänsä toimivallan takaisinottoa koskevaa päätöstä, jonka se teki sen jälkeen, kun valittaja oli tehnyt hallinnollisen valituksensa.
41 Neuvosto kiistää nämä perustelut.
1) Ensimmäinen väite, jonka mukaan neuvostolla ei ole toimivaltaa ottaa takaisin siirrettyä toimivaltaa yksittäistapauksessa
42 Henkilöstösääntöjen 2 artiklan 2 kohdan mukaan yksi tai useampi toimielin voi siirtää nimittävälle viranomaiselle annetun toimivallan osittain tai kokonaan jollekin toimielimistä taikka toimielinten yhteiselle elimelle, lukuun ottamatta virkamiesten nimityksiin, ylennyksiin ja siirtoihin liittyviä päätöksiä. Nyt käsiteltävässä asiassa neuvosto on käyttänyt tätä mahdollisuutta 13.5.2019 annetun päätöksen 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa ja siirtänyt PMO:lle muun muassa neuvostolle nimittävänä viranomaisena kuuluvan toimivaltansa myöntää koulutuslisiä henkilöstönsä tekemistä hakemuksista ja hallinnoida näitä hakemuksia.
43 Sen osalta, millä aloilla henkilöstösääntöjen 2 artiklan 2 kohtaa on sovellettu, on todettava, että henkilöstösääntöjen 90c artiklassa säädetään, että valitukset tehdään nimittävän viranomaisen siirretyn toimivallan haltijalle, kun taas henkilöstösääntöjen 91a artiklassa säädetään, että kanteet nostetaan sitä toimielintä vastaan, jonka alaisuuteen nimittävän viranomaisen siirretyn toimivallan haltija kuuluu.
44 Näin ollen komission nimittävä viranomainen oli nyt käsiteltävässä asiassa lähtökohtaisesti toimivaltainen ratkaisemaan kaikki neuvoston henkilöstön koulutuslisiä koskevat valitukset.
45 Oikeuskäytännön mukaan on lisäksi niin, että toimivallan siirto on toimi, jonka johdosta toimivaltansa siirtänyt viranomainen menettää siirretyn toimivaltansa, ja siten sen vaikutuksena on tehtävien siirto, jonka takia toimivallan siirtänyt viranomainen ei periaatteessa voi käyttää siirtämäänsä toimivaltaa, jottei sen päätöstä rasittaisi toimivallan puuttuminen (ks. vastaavasti tuomio 22.11.2018, Janssen-Cases v. komissio, T‑688/16, EU:T:2018:822, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
46 On kuitenkin yhtäältä todettava, ettei lainsäätäjä ole henkilöstösäännöissä nimenomaisesti sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että toimivaltansa siirtänyt toimielin ottaa henkilöstösääntöjen 2 artiklan 2 kohdan nojalla siirretyn toimivaltansa takaisin.
47 Toisaalta oikeuskäytännössä on katsottu, että toimivaltansa siirtänyt viranomainen voi käyttää uudelleen toimivaltaansa, mutta että oikeusvarmuuden periaate, joka on toimivallan siirtojen muodollisen luonteen taustalla, edellyttää toimivaltansa siirtäneen viranomaisen ensin päättävän siirretyn toimivaltansa takaisinotosta nimenomaisella toimella. Samalla tavoin kuin toimivallan siirto edellyttää nimenomaista toimea, jolla kyseessä oleva toimivalta siirretään, siirretyn toimivallan takaisinotto on siis myös tehtävä nimenomaisella toimella (ks. vastaavasti tuomio 22.11.2018, Janssen-Cases v. komissio, T‑688/16, EU:T:2018:822, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
48 Oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi hyvän hallinnon periaatteen edellyttävän, että henkilöstöhallintoa koskeva toimivallan jako määritellään selvästi ja julkaistaan asianmukaisesti (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 9.7.2008, Kuchta v. EKP, F‑89/07, EU:F:2008:97, 62 kohta).
49 Nyt käsiteltävässä asiassa PMO:n oli ensinnäkin 13.5.2019 annetun päätöksen 1 artiklan 2 kohdan mukaan 31.12.2021 saakka ilmoitettava neuvostolle kaikista vastaanotetuista valituksista, jotka koskivat neuvoston henkilöstön jäsentä koskevaa päätöstä. Samassa säännöksessä täsmennetään, että ”jos neuvoston nimittävä viranomainen tai palvelussopimukset tekevä viranomainen yksittäistapauksessa sitä pyytää, PMO:n on luovuttava tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti siirretystä toimivallasta, ja neuvoston nimittävä viranomainen tai palvelussopimukset tekevä viranomainen käyttää tällaisessa tapauksessa toimivaltaansa”. Tässä säännöksessä siis nimenomaisesti valtuutetaan neuvosto pyytämään PMO:ta luopumaan sille siirretystä nimittävän viranomaisen toimivallasta, jotta neuvosto voi käyttää tätä toimivaltaa uudelleen.
50 Näin ollen 13.5.2019 annetun päätöksen 1 artiklan 2 kohdassa nimenomaisesti valtuutetaan neuvosto ottamaan siirretty toimivalta takaisin juuri yksittäistapauksissa ja silloin, kun valitus on jo tehty.
51 Toiseksi asiassa ei ole kiistetty, että 13.5.2019 annettu päätös on asianmukaisesti julkaistu virallisessa lehdessä.
52 Kolmanneksi neuvosto käytti toimivaltaansa vasta sen jälkeen kun, se oli nimenomaisella edeltävällä toimella 23.4.2021 pyytänyt PMO:ta luopumaan siirretyn toimivallan käyttämisestä nyt käsiteltävässä asiassa, mihin PMO 10.6.2021 suostui (ks. 9 kohta edellä).
53 Edellä 49–52 kohdassa todetusta seuraa, että siirretty toimivalta otettiin takaisin oikeusvarmuuden periaatteesta johtuvien, edellä 47 ja 48 kohdassa selostetussa oikeuskäytännössä tarkoitettujen vaatimusten mukaisesti.
54 Näin ollen muun muassa sitä seikkaa, että siirrettyä toimivaltaa koskevat vaatimukset ja valitukset jätetään henkilöstösääntöjen 90c artiklan mukaan nimittävän viranomaisen siirretyn toimivallan haltijalle, ei voida pitää säädännäisenä kieltona sille, että toimivallan haltija ottaa tuon toimivallan takaisin joko kokonaan tai osittain. Mainitun säännöksen ei – toisin kuin kantaja väittää – myöskään voida katsoa kieltävän siirretyn toimivallan takaisinottoa oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn aikana, kun otetaan huomioon erityisesti mainitun menettelyn muuttuva luonne sellaisena kuin se ilmenee edellä 17 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä
55 Ensimmäinen väite, jonka mukaan neuvostolla ei ollut toimivaltaa ottaa takaisin siirrettyä toimivaltaa yksittäistapauksessa, on siksi hylättävä.
2) Toinen väite, jonka mukaan yksittäistapauksessa tehtyä siirretyn toimivallan takaisinottoa koskevaa päätöstä ei ollut julkaistu
56 Kantaja arvostelee neuvostoa siitä, ettei tämä ollut julkaissut toimivallan takaisinottoa koskevaa päätöstään, jonka se teki kantajan tehtyä valituksensa.
57 Tältä osin on muistutettava yhtäältä, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan mukaan, sellaisina kuin niitä on vakiintuneesti tulkittu oikeuskäytännössä, kannekirjelmässä on mainittava perusteet ja perustelut, joihin asiassa vedotaan, riittävän selkeästi ja täsmällisesti ilmaistuina, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta tuomioistuin voi tarvittaessa ratkaista asian joutumatta turvautumaan muihin tietoihin. Muussa tapauksessa epäselvä tai epämääräinen väite on jätettävä tutkimatta (ks. tuomio 23.3.2022, ON v. komissio, T‑730/20, ei julkaistu, EU:T:2022:155, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
58 Nyt käsiteltävässä tapauksessa kantaja väittää, että neuvosto rikkoi olennaista menettelymääräystä, kun se ei julkaissut päätöstään, joka koskee toimivallan siirron peruuttamista valituksen osalta. Kantaja ei kuitenkaan ole maininnut, mihin oikeudelliseen perusteeseen velvollisuus julkaista yksittäistapausta koskeva päätös perustuisi, eikä hän ole enemmälti kehitellyt riittävän selkeästi ja täsmällisesti tätä väitettä koskevaa argumentaatiotaan.
59 Näin ollen toinen väite on jätettävä tutkimatta työjärjestyksen 76 artiklan nojalla.
60 Vaikka kantaja toisella väitteellään esittäisi, ettei yksittäistapauksessa tehtyä siirretyn toimivallan takaisinottoa valituksen osalta koskevaa päätöstä ollut annettu hänelle tiedoksi, on joka tapauksessa todettava, että takaisinotto tapahtui 10.6.2021, eli sinä päivänä, jolle oli päivätty PMO:n kirje, jolla tämä ilmoitti neuvostolle suostuvansa luopumaan siirretyn toimivallan käytöstä. Kyseistä kirjettä ei tosin annettu kantajalle tiedoksi eikä tämä saanut tietoa toimivallan takaisinotosta ennen kuin valitusta koskeva päätös annettiin hänelle tiedoksi 19.7.2021, eli viisi viikkoa myöhemmin (ks. 9 ja 10 kohta edellä).
61 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan se, että yksittäistapausta koskevan päätöksen tiedoksianto päätöksen adressaatille viivästyy, ei kuitenkaan voi johtaa päätöksen kumoamiseen, sillä päätöksen tiedoksianto on sen antamisen jälkeinen toimi eikä se siten vaikuta päätöksen sisältöön mitenkään (tuomio 29.10.1981, Arning v. komissio, 125/80, EU:C:1981:248, 9 kohta ja tuomio 7.2.2007, Caló v. komissio, T‑118/04 ja T‑134/04, EU:T:2007:37, 79 kohta).
62 Lisäksi kantaja teki ensin valituksensa neuvostolle ja vasta kolme viikkoa sen jälkeen komissiolle antaen tälle kopion neuvostolle toimittamastaan valituksesta, kuten 8 kohdasta edellä ilmenee.
63 Kantaja ei ole väittänyt, eikä varsinkaan osoittanut, että se seikka, että valitusta koskevan päätöksen teki neuvosto eikä komissio, olisi sinänsä voinut loukata jotain niistä takeista, jotka hänelle annetaan henkilöstösäännöissä, tai hyvää hallintoa henkilöstöhallinnon alalla koskevia sääntöjä.
64 Tämän takia on todettava, ettei neuvoston siirretyn toimivallan takaisinottoa rasita yksikään menettelyvirhe, joten kantajan väite, jonka mukaan valitusta koskevan päätöksen tehneellä viranomaisella ei ollut toimivaltaa, on perusteeton.
65 Neljäs kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.
3. Kolmas kanneperuste, jonka mukaan henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohtaa on rikottu
66 Kolmas kanneperuste, joka jakautuu kahteen osaan, perustuu henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdan rikkomiseen.
67 Kantaja väittää tämän kanneperusteen ensimmäisessä osassa, että opetuksen saamista täysipäiväisesti korkeakoulussa koskeva ehto tarkistetussa päätöksessä 237/05 tarkoitetussa merkityksessä täyttyy asiallisesti vain, jos suoritetut opinnot vastaavat 30:a ECTS-pistettä. Kantajan mukaan tarkistetulla päätöksellä oli siis määrätty lainvastaisesta ylimääräisestä ehdosta rajaamalla henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdan soveltaminen ainoastaan akateemisiin koulutusohjelmiin ja sulkemalla sen soveltamisalasta pois kaikenlainen ammatillinen koulutus, joka oikeuttaa ECVET-pisteisiin.
68 Kuten 30–32 kohdasta edellä ilmenee, neuvoston nimittävä viranomainen sivuutti täysin PMO:n päätösten oikeudellisena perustana olleen tarkistetun päätöksen 237/05, joten kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka liittyy PMO:n päätöksiin, on hylättävä tehottomana.
69 Kantaja vetoaa kolmannen kanneperusteensa toisen osan tueksi siihen, että valitusta koskevalla päätöksellä rikottiin henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohtaa, koska sillä otettiin käyttöön korkea-asteen koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen välinen erottelu.
70 Neuvosto kiistää nämä perustelut.
71 Tältä osin on muistutettava, että henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdan mukaan koulutuslisää maksetaan kustakin huollettavana olevasta vähintään viisivuotiaasta lapsesta, joka saa säännöllisesti ja täysipäiväisesti opetusta maksullisessa peruskoulussa tai keskiasteen oppilaitoksessa taikka korkeakoulussa.
72 Neuvosto on valitusta koskevassa päätöksessä katsonut, ettei kantajalle tule maksaa koulutuslisää. Yhtäältä koulutusohjelma oli luonteeltaan ammatillinen, ja sen suorittamisesta myönnettiin ECVET-pisteitä eikä ECTS-pisteitä. Toisaalta koulutusohjelma ei johtanut ylempään yliopistotutkintoon tai yliopistolliseen jatkotutkintoon eikä se siten kuulunut Kreikan koulutusjärjestelmän mukaisen yliopisto-opetuksen alaan. Neuvosto päätteli tästä, ettei koulutusohjelman voida katsoa olevan opetusta korkeakoulussa henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä.
73 Neuvosto on tässä menettelyssä esittänyt, että henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohtaa, jossa säädetään oikeudesta koulutuslisään, on tulkittava saman liitteen 2 artiklan 3 kohdan b alakohdan valossa, jossa säädetään, että koulua käyvästä tai ammatillista koulutusta saavasta lapsesta maksetaan huollettavana olevaa lasta koskevaa lisää.
74 Neuvoston mukaan se seikka, että ammatillisen koulutuksen käsite mainitaan henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 2 artiklan 3 kohdan b alakohdassa, joka koskee huollettavana olevaa lasta koskevaa lisää, mutta ei koulutuslisää koskevassa henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdassa, osoittaa, että ammatillinen koulutus on käsitteenä itsenäinen suhteessa korkeakoulussa annettavaan opetukseen, jonka saaminen asetetaan koulutuslisän myöntämisen edellytykseksi edellä mainitussa liitteessä olevan 3 artiklan 1 kohdassa. Näin ollen neuvosto katsoo, ettei ammatillinen koulutus ole opetusta korkeakoulussa eikä koulutuslisää näin ollen tule maksaa niissä tapauksissa, joissa lapsi on ammatillisessa koulutuksessa.
75 Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että – kuten 71 kohdasta edellä ilmenee – henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdan mukaan koulutuslisä myönnetään, jos kolme edellytystä täyttyy, nimittäin ensinnäkin opetusta on saatava korkeakoulussa, toiseksi opetuksen on oltava säännöllistä ja kolmanneksi se on oltava täysipäiväistä. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdassa ei siis millään tavalla mainita koulutuksen luonnetta sinänsä.
76 Vaikka lainsäätäjä ei ole maininnut korkeakoulussa annettavan opetuksen luonnetta henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdassa siten kuin se on tehnyt samassa liitteessä olevan 2 artiklan 3 kohdan b alakohdassa, sen paremmin neuvosto kuin unionin yleinen tuomioistuin ei voi – toisin kuin neuvosto esittää – asettaa koulutuksen luonnetta lisäedellytykseksi.
77 Unionin yleinen tuomioistuin on toki jo todennut, että henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 2 artiklan 3 kohdan b alakohdasta ilmenevällä koulunkäynnin ja ammatillisen koulutuksen erottelulla on tehty mahdolliseksi se, ettei samassa liitteessä olevassa 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua koulutuslisää makseta, jos huollettavana oleva lapsi on ammatillisessa koulutuksessa, jolla ei ole mitään liityntää oppilaitokseen. Sen sijaan tämä erottelu ei ole esteenä koulutuslisän maksamiselle, kun huollettavana oleva lapsi saa säännöllisesti ja täysipäiväisesti ammatillista koulutusta oppilaitoksessa (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 29.1.1993, Wery v. parlamentti, T‑86/91, EU:T:1993:7, 44, 45, 50 ja 51 kohta).
78 Näin ollen koulutuksen ammatillisella luonteella ei ole vaikutusta henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun koulutuslisän maksamiseen, kunhan opetusta annetaan oppilaitoksessa.
79 Tämä tulkinta saa tukea asetuksen (EY) N:o 1983/2003, (EY) N:o 1738/2005, (EY) N:o 698/2006, (EY) N:o 377/2008 ja (EU) N:o 823/2010 liitteiden muuttamisesta kansainvälisen koulutusluokituksen osalta 8.4.2013 annetun komission asetuksen (EU) N:o 317/2013 (EUVL 2013, L 99, s. 1) johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta, jonka mukaan unionin toimielimet käyttävät koulutusluokituksia, jotka ovat yhteensopivia tarkistetun kansainvälisen koulutusluokituksen ISCED 2011 kanssa. Tarkistetun päätöksen 237/05 2 kohdan toisessa alakohdassa viitataan nimittäin ISCED:iin opetuksen saamista täysipäiväisesti korkeakoulussa koskevan käsitteen määrittämiseksi.
80 Neuvosto on istunnossa myöntänyt yhtäältä, että ISCED:n määritelmän mukaan korkea-asteen koulutukseksi lasketaan sekä se, mitä pidetään yleisesti akateemisena koulutuksena, että se, mikä vastaa ylempää ammattiopetusta, sekä toisaalta, että Πανεπιστήμιο αιγαίο (Egean yliopisto, Kreikka), jossa koulutusohjelman mukaista koulutusta annettiin, on korkeakoulu.
81 Tässä tilanteessa on todettava, ettei neuvosto voinut evätä kantajalta koulutuslisää sillä perusteella, ettei koulutusohjelman voitu katsoa olevan opetusta korkeakoulussa henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä.
82 Kaiken edellä sanotun perusteella on yhtäältä hyväksyttävä kolmannen kanneperusteen toinen osa ja näin ollen kumottava valitusta koskeva päätös sekä toisaalta hylättävä kanne muilta osin.
IV Oikeudenkäyntikulut
83 Työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
84 Työjärjestyksen 135 artiklan 1 kohdan mukaan unionin yleinen tuomioistuin voi kohtuuden niin vaatiessa kuitenkin päättää, että hävinnyt asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan mutta tämä velvoitetaan korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut vain osittain tai että tätä ei lainkaan velvoiteta korvaamaan oikeudenkäyntikuluja.
85 Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja on hävinnyt asian kanteen tutkittavaksi ottamista koskien siltä osin kuin kanne on kohdistettu PMO:n päätöksiin ja siten komissioon.
86 Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin katsoo, että tässä asiassa 13.5.2019 annetun päätöksen 1 artiklan 2 kohdassa olevasta siirtymäsäännöksestä luettuna yhdessä henkilöstösääntöjen 90c artiklan ja 91a artiklan kanssa (ks. 43 ja 49 kohta edellä) on voinut aiheutua tässä asiassa riidanalaisen toimen osalta tiettyä tulkinnanvaraisuutta.
87 Näin ollen on niin, että vaikka kantaja on hävinnyt asian komissioon kohdistamiensa vaatimusten osalta, nyt käsiteltävän asian olosuhteita kokonaisuutena arvioiden on pidettävä oikeana määrätä, että komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
88 Koska neuvosto on hävinnyt asian sen aineellisen sisällön osalta, se on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu yhdeksäs jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne jätetään tutkimatta siltä osin kuin se on kohdistettu Euroopan komissioon.
2) Georgios Paraskevaidisin komission henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimiston 4.2.2021, 1.3.2021 ja 9.3.2021 tekemistä päätöksistä tekemän valituksen hylkäämisestä 19.7.2021 tehty Euroopan unionin neuvoston 19.7.2021 tekemä päätös kumotaan.
3) Kanne hylätään muilta osin.
4) Neuvosto vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Georgios Paraskevaidisin oikeudenkäyntikulut.
5) Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Papasavvas | Truchot | Kanninen |
Julistettiin Luxemburgissa 26 päivänä kesäkuuta 2024.
V. Di Bucci