YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN
TUOMIO (toinen jaosto)
28 päivänä huhtikuuta 1998 (1)
Sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu laillisesta säädöksestä Asetus
N:o 2340/90 Irakin vastainen kauppasulku Pakkolunastusta vastaava
oikeudenloukkaus Vastuu lainvastaisesta säädöksestä Vahinko
Asiassa T-184/95,
Dorsch Consult Ingenieurgesellschaft mbH, Saksan oikeuden mukaan perustettu
yhtiö, kotipaikka München (Saksa), edustajanaan professori Karl M. Meessen,
prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Patrick Kinsch, 100 boulevard de la
Pétrusse,
vastaan
Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään aluksi oikeudellinen neuvonantaja Yves
Crétien ja sittemmin oikeudellisen yksikön virkamiehet Stephan Marquardt ja
Antonio Tanca, prosessiosoite Luxemburgissa c/o Euroopan investointipankin
lakiasiainosaston pääjohtaja Alessandro Morbilli, 100 boulevard Konrad Adenauer,
ja
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudelliset pääneuvonantajat Peter
Gilsdorf ja Allan Rosas ja oikeudellinen neuvonantaja Jörn Sack, prosessiosoite
Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies Carlos Gómez de la Cruz,
Centre Wagner, Kirchberg,
jossa kantaja vaatii yhteisön Irakin ja Kuwaitin kanssa käymän kaupan estämisestä
8 päivänä elokuuta 1990 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2340/90 (EYVL
L 213, s. 1) antamisen johdosta kantajana olevalle yritykselle aiheutuneeksi väitetyn
vahingon korvaamista,
EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN
TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. W. Bellamy sekä tuomarit
A. Kalogeropoulos ja V. Tiili,
kirjaaja: H. Jung,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 19.6.1997 pidetyssä suullisessa
käsittelyssä esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Kanteen perustana olevat tosiseikat
- 1.
- Kantaja Dorsch Consult Ingenieurgesellschaft mbH on Saksan oikeuden mukaan
perustettu rajavastuuyhtiö, jonka kotipaikka on München (Saksa) ja jonka
pääasiallisena toimialana on teknisen alan konsultointipalvelujen tarjoaminen eri
maissa.
- 2.
- Kantaja teki 30.1.1975 Irakin tasavallan rakennus- ja asuntoministeriön (jäljempänä
Irakin ministeriö) kanssa sopimuksen, jonka mukaan kantaja sitoutui suorittamaan
Iraq Express Way nro 1:n rakentamistöiden järjestelyyn ja valvontaan liittyviä
palveluja. Tämä sopimus, joka tehtiin vähintään kuudeksi vuodeksi, on tämän
jälkeen uusittu useita kertoja edellä mainittujen töiden toteuttamista ja valvontaa
varten. Tämän sopimuksen X lausekkeessa määrätään muun muassa, että mikäli
sopimusehtojen tulkinnasta tai niihin perustuvista velvoitteista on erimielisyyksiä,
sopimuspuolten on pyrittävä yhdessä saavuttamaan hyväksyttävä ratkaisu
(X lausekkeen 1 kohta). Siinä tapauksessa, että nämä erimielisyydet jatkuvat, riita
on ratkaistava suunnittelulautakunnassa, jonka päätös on lopullinen ja sitova.
Mikään kyseisen sopimuksen perusteella tehty päätös ei kuitenkaan estä
sopimuspuolia saattamasta asiaa myös toimivaltaisten irakilaisten tuomioistuinten
ratkaistavaksi (X lausekkeen 2 kohta).
- 3.
- Kuten asiakirja-aineistosta ilmenee, vielä maksamattomat saatavat, jotka kantajalla
oli vuoden 1990 alussa Irakin viranomaisilta edellä mainitun sopimuksen mukaisesti
suoritettujen palvelujen perusteella, tunnustettiin kahdella 5.2. ja 6.2.1990 päivätyllä
kirjeellä, jotka Irakin ministeriö oli osoittanut Rafidian Bank -nimiselle irakilaiselle
pankille (jäljempänä Rafidian-pankki) ja joissa oli määräys siirtää kantajan tilille
kyseiset velkasummat.
- 4.
- Yhdistyneiden Kansakuntien (jäljempänä YK) turvallisuusneuvosto antoi 2.8.1990
päätöslauselman nro 660 (1990), jossa se totesi, että kansainvälistä rauhaa ja
turvallisuutta oli rikottu Irakin hyökättyä Kuwaitiin, ja vaati Irakin joukkojen
välitöntä ja ehdotonta vetäytymistä Kuwaitin alueelta.
- 5.
- YK:n turvallisuusneuvosto antoi 6.8.1990 päätöslauselman nro 661 (1990), jossa se
julistettuaan olevansa tietoinen Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan mukaisista
velvoitteista ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta ja todettuaan Irakin
jättäneen noudattamatta päätöslauselmaa nro 660 (1990) päätti Irakin ja Kuwaitin
asettamisesta kauppasulkuun.
- 6.
- Vedoten Irakin hyökkäyksestä Kuwaitiin aiheutuva[an] vakava[an] tilan[teeseen]
ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan nro 661 (1990) neuvosto antoi
komission ehdotuksesta asetuksen (ETY) N:o 2340/90 yhteisön Irakin ja Kuwaitin
kanssa käymän kaupan estämisestä (EYVL L 213, s. 1, jäljempänä asetus
N:o 2340/90).
- 7.
- Asetuksen N:o 2340/90 1 artiklassa kielletään 7 päivästä elokuuta 1990 kaikkien
Irakista tai Kuwaitista peräisin olevien tai sieltä tulevien tuotteiden tuonti yhteisön
alueelle sekä kaikkien yhteisöstä peräisin olevien tai sieltä tulevien tuotteiden vienti
näihin maihin. Kyseisen asetuksen 2 artiklassa kielletään 7 päivästä elokuuta 1990
a) kaikki kaupallinen toiminta ja kaupalliset liiketoimet, mukaan luettuna kaikki jo
päättyneisiin tai osittain toteutettuihin liiketoimiin liittyvä toiminta, jonka
tarkoituksena on suosia tai jonka seurauksena suositaan Irakista tai Kuwaitista
peräisin olevien tai sieltä tulevien tuotteiden vientiä, b) kaikkien tuotteiden myynti
tai toimittaminen niiden alkuperästä riippumatta Irakissa tai Kuwaitissa olevalle
luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle taikka muulle luonnolliselle henkilölle
tai oikeushenkilölle Irakin tai Kuwaitin alueella tai alueelta tapahtuvaa kaupallista
toimintaa varten, ja c) kaikki toiminta, jonka tarkoituksena on suosia tai jonka
seurauksena suositaan tätä myyntiä tai tätä tuotteiden toimittamista.
- 8.
- Kuten asiakirja-aineistosta ilmenee, Irakin tasavallan ylempi
vallankumousneuvosto antoi 16.9.1990 tiettyjen hallitusten mielivaltaisiin
päätöksiin vedoten taannehtivasti 6.8.1990 alkaen lain nro 57 irakilaisten
omaisuuden, etujen ja oikeuksien turvaamisesta Irakin alueella ja sen ulkopuolella
(jäljempänä laki nro 57). Tämän lain 7 §:llä jäädytettiin kaikki Irakin vastaisia
mielivaltaisia päätöksiä tehneiden maiden hallituksilla, yrityksillä, yhteisöillä ja
pankeilla tosiseikkojen tapahtuma-aikaan olevat omaisuudet, varat sekä niiden
tuotto.
- 9.
- Koska kantaja ei ollut saanut edellä mainituissa Irakin ministeriön 5.2. ja 6.2.1990
päivätyissä kirjeissä tunnustettuja saataviaan Irakin viranomaisilta (ks. edellä
3 kohta), se kääntyi 4.8.1995 päivätyillä kirjeillään neuvoston ja komission puoleen
vaatien niitä korvaamaan sille aiheutuneen vahingon siitä, että lain nro 57 vuoksi
kyseisiä saatavia ei ollut enää mahdollista periä, koska tämä laki oli annettu
yhteisön antaman asetuksen N:o 2340/90 vastatoimenpiteenä. Kantaja väitti näissä
kirjeissään, että yhteisön lainsäätäjä oli velvollinen korvaamaan toimijoille Irakin
vastaisen kauppasulun asettamisesta aiheutuneen vahingon ja että se, ettei se ollut
sitä tehnyt, aiheutti EY:n perustamissopimuksen 215 artiklan toisen kohdan
mukaisesti yhteisön vastuun. Kantaja totesi lisäksi rekisteröineensä
varotoimenpiteenä saatavansa Irakilta United Nations Iraq Claims Compensation
Commissioniin.
- 10.
- Neuvosto kieltäytyi 20.9.1995 päivätyllä kirjeellään hyväksymästä kantajan
vahingonkorvausvaatimusta.
- 11.
- Tämän vuoksi kantaja nosti 6.10.1995 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa
nyt esillä olevan kanteen.
- 12.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (toinen jaosto) päätti esittelevän tuomarin
kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ilman asian selvittämistoimia.
Asianosaisia pyydettiin kuitenkin prosessinjohtotoimenpiteenä vastaamaan tiettyihin
kirjallisiin kysymyksiin.
- 13.
- Asianosaisten lausumat ja vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen
esittämiin suullisiin kysymyksiin kuultiin 19.6.1997 pidetyssä istunnossa.
Asianosaisten vaatimukset
- 14.
- Kantaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
velvoittaa yhteisön maksamaan kantajalle 2 279 859,69 Saksan markkaa
(DEM) 8 prosentin vuotuisine korkoineen 9.8.1990 lähtien, minkä
vastineena kantaja siirtää sille oikeutensa Irakilta olevaan saamiseen;
velvoittaa vastaajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut;
julistaa tuomion täytäntöönpanokelpoiseksi;
toissijaisesti julistaa tuomion väliaikaisesti täytäntöönpanokelpoiseksi
pankkitakausta vastaan.
- 15.
- Neuvosto vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
jättää kanteen tutkimatta;
muussa tapauksessa hylkää kanteen perusteettomana;
velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- 16.
- Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
hylkää kanteen perusteettomana;
velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Tutkittavaksi ottaminen
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
- 17.
- Neuvosto katsoo työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan mukaista muodollista
oikeudenkäyntiväitettä esittämättä, että kanne on jätettävä tutkimatta, koska yhteisö
ei voi olla vastuussa kantajan sille aiheutuneeksi väittämästä vahingosta (asia 99/74,
Grands moulins des Antilles v. komissio, tuomio 26.11.1975, Kok. 1975, s. 1531;
Kok. Ep II, s. 543).
- 18.
- Ensinnäkin neuvosto väittää, että väitetty vahinko ei ole syntynyt asetuksen
N:o 2340/90 vaan lain nro 57 perusteella. Toisin kuin kantaja väittää, tämän lain
antaminen ei ole neuvoston mukaan ollut välitön reaktio asetuksen N:o 2340/90
antamiseen, vaan kuten lain perusteluista ilmenee, reaktio tiettyjen hallitusten
tekemiin mielivaltaisiin päätöksiin. Neuvoston mukaan lain nro 57 antamiseen
ovat tosiasiassa johtaneet YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat
nro 660 (1990) ja nro 661 (1990). Näin ollen se, että YK:n turvallisuusneuvoston
asettama Irakin vastainen kauppasulku on perusteltu Irakin lainvastaisella
menettelyllä (hyökkäys Kuwaitiin), estää neuvoston mukaan sen, että asetuksen
N:o 2340/90 antamisen ja Irakin vastatoimenpiteenä antaman lain nro 57 välillä olisi
objektiivinen yhteys, ja toisaalta sen, että yhteisön asetuksen ja kantajan väittämän
vahingon välillä olisi syy-yhteys.
- 19.
- Toiseksi neuvosto nostaa esiin kysymyksen siitä, ovatko kantajan saatavat Irakin
viranomaisilta lain nro 57 7 §:n mukaisesti jäädytettyjä varoja (ks. edellä
8 kohta). Erityisesti neuvosto katsoo kantajan jättäneen näyttämättä, että Rafidian-pankki olisi kieltäytynyt panemasta täytäntöön Irakin ministeriön antamat
maksumääräykset lain nro 57 perusteella. Neuvosto korostaa, että kyseiset
maksumääräykset oli annettu 5.2. ja 6.2.1990 päivätyillä Irakin ministeriön kirjeillä
eli paljon ennen lain nro 57 antamista syyskuussa 1990.
- 20.
- Kolmanneksi neuvosto väittää, että vaikka Irakin viranomaiset olisivat kieltäytyneet
maksamasta velkaansa kantajalle lain nro 57 perusteella, kantajan väittämä vahinko
perustuu ainoastaan tähän lakiin, koska mikään yhteisön toimenpide tai kansallinen
toimenpide ei kiellä siirtämästä varoja Irakista Saksaan. Kantajan tilanne poikkeaa
siten niiden muiden saksalaisten toimijoiden tilanteesta, joille on aiheutunut
vahinkoa sen vuoksi, että Saksan kansallisilla toimenpiteillä on kielletty asetuksen
N:o 2340/90 mukaisesti kaikki kaupankäynti Irakin kanssa.
- 21.
- Komissio katsoo puolestaan, että yhteisöjen tuomioistuimen sopimussuhteen
ulkopuolista vastuuta koskeva oikeuskäytäntö ei pääsääntöisesti mahdollista sitä,
että perustamissopimuksen 178 artiklan ja 215 artiklan toisen kohdan nojallavoitaisiin nostaa sopimussuhteen ulkopuolista yhteisön vastuuta koskeva kanne
laillisen toimenpiteen perusteella. Komissio katsoo, että perustamissopimuksessa
pitäisi joka tapauksessa olla oikeudellinen perusta, jonka nojalla yksityinen
oikeussubjekti voisi saattaa yhteisön vastuuseen laillisesta toimesta.
- 22.
- Kantaja väittää, että sen kanne voidaan ottaa tutkittavaksi ja että neuvoston
esittämät oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevat perustelut ja erityisesti ne,
joilla pyritään osoittamaan, että asetuksen N:o 2340/90 antamisen ja Irakin
viranomaisilta olevien saatavien perinnän mahdottomuuden välillä ei ole syy-yhteyttä, liittyvät kanteen aineelliseen sisältöön eivätkä sen tutkittavaksi ottamiseen.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 23.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantaja esittää
kannekirjelmässään selkeällä tavalla väitetyn vahingon laadun ja laajuuden sekä
syyt, joiden vuoksi se katsoo, että tämän vahingon ja asetuksen N:o 2340/90
antamisen välillä on syy-yhteys. Näin ollen kannekirjelmään sisältyvät seikat riittävät
täyttämään työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja oikeuskäytännön
mukaiset tutkittavaksi ottamisen edellytykset, ja koska neuvoston väitteet väitetyn
vahingon paikkansapitävyydestä ja laadusta sekä syy-yhteydestä liittyvät kanteen
sisällön arviointiin, niitä on tämän vuoksi tutkittava siinä yhteydessä. Tästä syystä
kanne on otettava tutkittavaksi (asia T-554/93, Saint ja Murray v. neuvosto ja
komissio, tuomio 16.4.1997, Kok. 1997, s. II-563, 59 kohta ja asia T-38/96, Guérin
automobiles v. komissio, tuomio 10.7.1997, Kok. 1997, s. II-1223, 42 kohta).
Pääasia
- 24.
- Kantaja väittää, että koska laki nro 57 johtuu Irakin vastaisen kauppasulun
asettamista koskevan asetuksen N:o 2340/90 antamisesta, yhteisö on velvollinen
korvaamaan vahingon, joka on aiheutunut siitä, että Irakin viranomaiset ovat
kieltäytyneet maksamasta velkojaan kantajalle. Kantaja väittää, että yhteisön
vastuun näin aiheutuneesta vahingosta on ensisijaisesti synnyttävä sen periaatteen
nojalla, joka koskee yhteisön vastuuta laillisesta toimesta, koska kantajan
omistusoikeutta on loukattu pakkolunastusta vastaavalla tavalla, ja toissijaisesti sen
periaatteen nojalla, joka koskee yhteisön vastuuta lainvastaisesta toimesta, jolloin
kyseinen lainvastaisuus johtuisi nyt esillä olevassa asiassa siitä, että yhteisön
lainsäätäjä on jättänyt säätämättä asetuksen N:o 2340/90 antaessaan niiden
vahinkojen korvaamisesta, jotka tämän asetuksen vuoksi aiheutuvat asianomaisille
yrityksille.
Yhteisön vastuu laillisesta toimesta
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
Perusteet yhteisön vastuulle laillisesta toimesta
- 25.
- Kantaja väittää ensinnäkin, että ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi
tehtyyn yleissopimukseen (jäljempänä ihmisoikeussopimus) liitetyn ensimmäisen
lisäpöytäkirjan 1 artiklan sekä omaisuuteen kohdistuvien loukkausten
korvausvelvollisuutta koskevien kansainvälisen oikeuden yleisten periaatteiden
mukaisesti Grundgesetzin (Saksan perustuslain) 14 §:n 3 momentissa säädetään, että
yleisen edun vuoksi toteutettava pakkolunastus voidaan suorittaa ainoastaan
korvausta vastaan. Kantajan mukaan tätä samaa sääntöä sovelletaan myös
pakkolunastusta vastaavassa tilanteessa, jossa Saksan oikeuskäytännön mukaan
syntyy vahingonkorvausvelvollisuus, kun valtion laillisten toimien, jotka eivät
muodollisesti ole pakkolunastustoimia, seurauksena kuitenkin samalla loukataan
omistusoikeutta.
- 26.
- Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että myös
saatavat kuuluvat omaisuuden käsitteeseen, jota suojataan ihmisoikeussopimuksen
ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklan mukaisesti pakkolunastusta vastaavilta
oikeudenloukkauksilta (asia Raffineries grecques Stan ja Sratis Andreadis v.
Kreikka, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 9.12.1994). Samaan
ratkaisuun on kantajan mukaan päädytty myös kansainvälistä oikeutta koskevassa
oikeuskäytännössä sekä jäsenvaltioiden oikeudessa.
- 27.
- Kantaja väittää näiden perustelujen nojalla, että siitä, että sen aikaisempia
riidattomia saatavia ei voida enää periä asetuksella N:o 2340/90 asetetun Irakin
vastaisen kauppasulun vastatoimenpiteenä annetun lain nro 57 vuoksi, on syntynyt
sille tosiasiallista vahinkoa, joka yhteisön on korvattava.
- 28.
- Kantaja väittää, että sen vahingonkorvausvaatimus sen omistusoikeuden laillisesta
loukkauksesta aiheutuneesta vahingosta on perusteltu sen vuoksi, että kantajan
osuus yhteisön soveltaman kauppasulkupolitiikan kustannuksista ei saa olla
suurempi kuin muiden yhteisön toimijoiden, joiden olisi niinikään vastattava näistä
kustannuksista yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti (asia 265/78, Ferweda, tuomio
5.3.1980, Kok. 1980, s. 617 ja erityisesti s. 628).
- 29.
- Vastaajien väitteeseen, jonka mukaan nyt esillä olevassa asiassa on kyseessä
talouspoliittiseen valintaan perustuva yhteisön toimenpide, minkä vuoksi kantajan
väittämä vahinko ei ylitä kyseisen alan taloudelliseen toimintaan kuuluvia riskejä
eikä myöskään uhkaa sen olemassaoloa yrityksenä, kantaja vastaa, että kysymys
siitä, onko Irakin vastainen kauppasulku sen olemassaoloa uhkaava talouspoliittinen
vai turvallisuuspoliittinen toimenpide, on merkityksetön, koska käsiteltävässä asiassa
ei ole kysymys tulevista taloudellisista menetyksistä vaan jo olemassa olevien
omistusoikeuksien loukkauksesta. Sen osalta, onko kantaja tarjotessaan palveluja
Irakille ottanut tietoisen riskin siitä, ettei se voi myöhemmin periä saataviaan,
kantaja huomauttaa, että sen vuonna 1975 tekemä sopimus Irakin viranomaisten
kanssa on tehty yli neljä vuotta ennen Irakin nykyisen hallinnon valtaanpääsyä ja
yli viisi vuotta ennen Irakin ja Iranin välistä sotaa.
- 30.
- Neuvosto väittää ensinnäkin, että yhteisön vastuun syntymisen edellytysten on oltava
tiukempia lailliseen toimeen kuin lainvastaiseen toimeen perustuvan vastuun osalta.
- 31.
- Neuvosto huomauttaa, että asiaa koskevan oikeuskäytännön mukaan
tuottamuksesta riippumattoman vastuun syntyminen edellyttää joko sitä, että
yksityiselle oikeussubjektille aiheutuu yleisen edun vuoksi kustannuksia, jotka eivät
tavanomaisesti kuulu hänelle (asia 267/82, Développement SA ja Clemessy v.
komissio, tuomio 24.6.1985, Kok. 1986, s. 1907), tai sitä, että tiettyihin tuotteisiin
erikoistuneiden yritysten erityinen ryhmä vastaa suhteettoman suuresta osuudesta
yhteisön tietyistä taloudellisista toimenpiteistä aiheutuneista rasituksista (asia 81/86,
De Boer Buizen v. neuvosto ja komissio, tuomio 29.9.1987, Kok. 1987, s. 3677).
- 32.
- Neuvoston mukaan nyt esillä olevassa asiassa mikään näistä edellytyksistä ei täyty.
Kantajan väitteeseen, jonka mukaan ei voida hyväksyä, että se osallistuisi muita
taloudellisia toimijoita enemmän Irakin vastaisen kauppasulkupolitiikan
kustannuksiin pelkästään sillä perusteella, että sen saatavia ei ollut vielä maksettu
tämän politiikan täytäntöönpanoajankohtana, neuvosto vastaa, että taloudellisia
riskejä sisältäviä liiketoimia tekevien yritysten epäonnen korvaaminen ei kuulu
yhteisölle.
- 33.
- Komissio väittää, että Saksan oikeuden käsite erityinen uhraus (Sonderopfer),
johon kantaja perustaa vahingonkorvausvaatimuksensa, edellyttää, että yksityiselle
oikeussubjektille on aiheutunut erityistä vahinkoa, eikä tätä käsitettä voida siirtää
sellaisenaan yhteisön oikeuteen. Lisäksi on kyseenalaista, että kantajan voitaisiin
katsoa kuuluvan sellaiseen riittävän tarkasti määriteltyyn yritysten ryhmään, joka on
tehnyt tämän teorian mukaisen erityisen uhrauksen.
- 34.
- Komissio korostaa, että kantajan viittaukset Saksan oikeuskäytäntöön koskevat
kiinteään tai kaupalliseen omaisuuteen kohdistuneita loukkauksia, joissa valtio on
toteuttanut rakennusalaa tai kiinteistönmuodostusta koskevia toimenpiteitä, eivätkä
ne siten ole vertailukelpoisia nyt esillä olevan asian kanssa. Lisäksi kantajan
mainitsema Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen omistusoikeuden turvaa koskeva
oikeuskäytäntö (ks. edellä 29 kohta) koskee todellisuudessa välitöntä
omaisuudenriistoa julkisen vallan toimilla eikä yhteisön laillisten
lainsäädäntötoimien välillisiä vaikutuksia, joista nyt käsiteltävässä asiassa on
kysymys.
- 35.
- Kuten asiaa koskevasta oikeuskäytännöstä ilmenee, yhteisön vastuu laillisesta
toimesta syntyy ainoastaan, jos väitetty vahinko ei ollut ennakoitavissa tai jos
huolellinen taloudellinen toimija ei olisi voinut välttää sitä. Irakin
maksukyvyttömyyden ja/tai maksusta kieltäytymisen ennakoitavuus on kuitenkin nyt
esillä olevassa asiassa ilmeistä toisaalta yleisen asiayhteyden ja toisaalta tämän
maan erityistilanteen vuoksi. Komission mukaan kantajan kaltaiset yritykset, jotka
eivät ole voineet saada julkisyhteisöjen tai vakuutusyhtiöiden takauksia suuren
riskin maina pidettyjen maiden kanssa käytävään kauppaan perustuvien riskien
kattamiseksi, ovat vain tietoisesti hyväksyneet tästä johtuvat kasvaneet riskit.
- 36.
- Lopuksi komissio katsoo, että kantaja ei ole vedonnut mihinkään seikkaan, joka
voisi vaikuttaa vakavasti sen toimintaan ja uhata sen eloonjäämistä yrityksenä (ks.
yhdistetyt asiat 279/84, 280/84, 285/84 ja 286/84, Rau ym. v. komissio, tuomio
11.3.1987, Kok. 1987, s. 1069, julkisasiamiehen ratkaisuehdotus s. 1084 ja erityisesti
s. 1114).
Syy-yhteys
- 37.
- Väitetty vahinko on kantajan mukaan aiheutunut Irakin vastaisen kauppasulun
asettamista koskevan asetuksen N:o 2340/90 antamisesta, koska Irakin viranomaiset
kieltäytyivät maksamasta kantajalle tämän saatavia lain nro 57 mukaisesti, joka oli
annettu kyseisen asetuksen antamisen vastatoimenpiteenä. Toisin kuin neuvosto
väittää, se, että Irak antoi lain nro 57, ei ole oikeuskäytännössä tarkoitettu
etäinen seuraus (yhdistetyt asiat 64/76, 113/76, 167/78, 239/78, 27/79, 28/79 ja
45/79, Dumortier Frères v. neuvosto, tuomio 4.10.1979, Kok.1979, s. 3091), vaan
tyypillinen ja ennakoitavissa oleva seuraus kauppasulun soveltamista koskevasta
toimesta.
- 38.
- Tältä osin kantaja väittää, että antaessaan asetuksen N:o 2340/90 sekä komissio että
neuvosto ottivat todellisuudessa huomioon kustannukset ja muut seuraukset siitä,
että Irak mahdollisesti lopettaa yhteisön yritysten erääntyneiden saatavien
maksamisen. Tämän väitteensä tueksi kantaja mainitsee todistajina komission
entisen puheenjohtajan J. Delorsin ja neuvoston entisen puheenjohtajan
De Michelisin ja vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta määräämään
neuvoston ja komission esittämään kaikki asetuksen N:o 2340/90 valmisteluasiakirjat
(asia T-194/94, Carvel ja Guardian Newspapers v. neuvosto, tuomio 19.10.1995,
Kok. 1995, s. II-2765).
- 39.
- Kantajan mukaan vastaajien väite, jonka mukaan väitetty vahinko ei ole aiheutunut
asetuksen N:o 2340/90 antamisesta vaan pelkästään siitä, että Irak ei ollut kyseisen
asetuksen antamista eikä 2.8.1990 Kuwaitiin tekemäänsä hyökkäystä edeltäneenä
aikanakaan kyennyt maksamaan velkojaan, on ristiriidassa sen kanssa, että
huhtikuussa ja toukokuussa 1990 Irakin viranomaiset olivat jo maksaneet sille noin
200 000 DEM:n suuruisen summan suoritetuista palveluista. Lisäksi Irakin
viranomaisten viivytys valuutoissa olevien eri laskujen maksamisessa selittyy
kantajan mukaan yksinomaan Irakin hallinnon byrokraattisilla vaikeuksilla eikä
Irakin väitetyllä maksukyvyttömyydellä.
- 40.
- Kantaja ei hyväksy neuvoston väitettä, jonka mukaan se, että kantajan on
mahdotonta periä saataviaan, ei johdu asetuksesta N:o 2340/90 vaan etäisemmästä
syystä eli Irakin hyökkäyksestä Kuwaitiin kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Se,
että yhteisön asettama Irakin vastainen kauppasulku on perusteltu tämän valtion
aikaisemmalla lainvastaisella menettelyllä, ei sulje pois yhteisön velvollisuutta
korvata kolmansille pakkolunastusta vastaavasta oikeudenloukkauksesta aiheutunut
vahinko. Nyt esillä olevassa asiassa väitetyn välittömän yhteyden olemassaoloa ei
voida asettaa kyseenalaiseksi myöskään sillä perusteella, että vahinko on aiheutunut
lainvastaisesta syystä eli laista nro 57, joka on annettu aikaisemman laillisen toimen
eli asetuksen N:o 2340/90 antamisen vastatoimenpiteenä (asia 145/83, Adams v.
komissio, tuomio 7.11.1985, Kok. 1985, s. 3539).
- 41.
- Neuvoston sen väitteen osalta, jonka mukaan vahingot johtuvat viime kädessä YK:n
turvallisuusneuvoston päätöslauselmasta, kantaja huomauttaa, että YK:n
turvallisuusneuvoston päätöslauselmilla ei ole välitöntä oikeusvaikutusta
jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä.
- 42.
- Siitä, ovatko kantajan saatavat todellisuudessa laissa nro 57 tarkoitettuja varoja
ja onko tämä laki edelleen voimassa, kantaja väittää, että merkitystä on ainoastaan
sillä, että Irakin viranomaiset kieltäytyvät edelleen maksamasta velkojaan.
- 43.
- Lopuksi kantaja väittää, että toisin kuin neuvosto väittää, se, että asetus
N:o 2340/90 koski yksinomaan tavaroiden vientiä ja tuontia eikä palvelujen
tarjoamista, ei vaikuta syy-yhteyden olemassaolon arviointiin, koska Irakin
viranomaiset ovat kieltäytyneet maksamasta velkojaan tämän asetuksen vuoksi.
- 44.
- Neuvosto väittää, että vaikka olisi katsottava, ettei kantajan saatavia Irakilta ole
enää mahdollista periä, ja vaikka kantajalle olisi aiheutunut vahinkoa, tämän
vahingon ja asetuksen N:o 2340/90 antamisen välillä ei ole mitään yhteyttä tai
ainakaan riittävän välitöntä yhteyttä.
- 45.
- Neuvoston mukaan Irakin kieltäytyminen maksamasta kantajan saatavia ei johdu
lain nro 57 soveltamisesta vastatoimenpiteenä asetukselle N:o 2340/90 vaan Irakin
taloudellisista vaikeuksista, jotka johtuvat sen hyökkäyspolitiikasta naapurivaltioita
vastaan. Lisäksi siltä osin kuin Irakin viranomaiset eivät olleet vielä lakia nro 57
annettaessa siirtäneet varoja kantajan pankkitilille, mitään kantajalle kuuluvaa
omaisuutta tai varoja ei ole jäädytetty tämän lain säännösten suppeassa
merkityksessä.
- 46.
- Mikäli kantajan väittämän vahingon olisi katsottava aiheutuneen lain nro 57
soveltamisesta, neuvosto katsoo päinvastoin kuin kantaja, että tämän lain antamisen
perusteena ei ole asetus N:o 2340/90, vaan perusteena ovat YK:n
turvallisuusneuvoston päätöslauselmat nro 660 (1990) ja nro 661 (1990), joilla on
määrätty Irakin vastaisen kauppasulun asettamisesta, jota yhteisö oli oikeudellisesti
velvollinen noudattamaan. Tämän vuoksi lain nro 57 antamista ei neuvoston
mukaan voida pitää asiaa koskevassa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla
riittävän välittömänä seurauksena asetuksen N:o 2340/90 antamisesta.
- 47.
- Lisäksi neuvoston mukaan väitettyä syy-yhteyttä ei ole, koska tarkasteltaessa
tosiseikkoja aikaperspektiivissä lakia nro 57 ei voida pitää Irakin reaktiona YK:n
turvallisuusneuvoston määräämiin kauppasulkutoimiin, jotka yhteisö on pannut
täytäntöön asetuksella N:o 2340/90, koska Irakin vastaiset toimet on toteutettu
tämän valtion rikottua aikaisemmin kansainvälistä oikeutta.
- 48.
- Lopuksi neuvosto väittää, että koska asetuksen N:o 2340/90 tavoitteena oli kieltää
tavaroiden tuonti ja vienti eikä kieltää yhteisön taloudellisia toimijoita saamasta
maksua jo olemassa olevista saatavistaan Irakin viranomaisilta, tämän asetuksen
antamisen ja väitetyn vahingon välillä ei ole minkäänlaista riittävän välitöntä syy-yhteyttä.
- 49.
- Komission mukaan kantajan väittämä vahinko perustuu yksinomaan lakiin nro 57
eikä asetuksen N:o 2340/90 antamiseen, koska tähän asetukseen vedotaan
ainoastaan sillä verukkeella, että Irak on lopettanut velkojensa maksamisen
sotatoimistaan alueellaan ja asevarustelupolitiikasta johtuvan huonon taloudellisen
tilanteensa vuoksi.
- 50.
- Lisäksi lain nro 57 5 ja 7 §:stä ilmenee, että Irak ei ole lopullisesti kieltäytynyt
maksamasta kantajan saatavia, mikä selittää sen, että kantaja on ehdottanut
saataviensa siirtämistä vastaajille vastineena korvauksesta, joten myöskään tästä
syystä väitetyn vahingon ja asetuksen N:o 2340/90 välillä ei ole minkäänlaista
välitöntä yhteyttä. Joka tapauksessa on niin, että, vaikka välillisen syy-yhteyden
olemassaolo riittäisi sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun syntymiseen,
tällaisella yhteydellä ei kuitenkaan ole merkitystä silloin, jos se nyt esillä olevan
asian tavoin liittyy lailliseen menettelyyn (siihen, että neuvosto on antanut asetuksen
N:o 2340/90), joka on sen jälkeen johtanut kolmannen osapuolen lainvastaiseen
menettelyyn (Irak on antanut lain nro 57).
- 51.
- Komissio toteaa lisäksi, että Irak on 28.2.1991 YK:n turvallisuusneuvoston
puheenjohtajalle lähettämällään kirjeellä muodollisesti tunnustanut YK:n
turvallisuusneuvoston päätöslauselman nro 660 (1990) sekä muiden lain nro 57
antamiseen johtaneiden päätöslauselmien laillisuuden ja että tämä laki on
lopullisesti kumottu 3.3.1991, joten kantaja on tästä päivästä lukien voinut vaatia
Irakin viranomaisilta saataviensa maksua.
- 52.
- Entisen puheenjohtajansa sekä neuvoston entisen puheenjohtajan todistajina
kuulemisen osalta komissio korostaa, ettei siihen voi olla intressiä, koska kantajan
näyttö ei voi muodostua kyseisten henkilöiden ilmoituksista.
Vahinko
- 53.
- Kantaja väittää, että sille on syntynyt sopimussuhteen ulkopuolista yhteisön vastuuta
koskevassa oikeuskäytännössä tarkoitettu tosiasiallinen vahinko siitä, että sen
saatavia Irakilta ei voida enää periä asetuksen N:o 2340/90 antamisen jälkeen.
Kantajan ehdotus sen saatavien siirtämisestä vastaajille vastineena vaaditusta
korvauksesta ei muuta mitenkään vahingon olemassaoloa, vaan sillä pyritään
ainoastaan välttämään se, ettei kantaja saa perusteetonta etua. Mikäli vastaajat
yrittävät kyseenalaistaa sekä kantajan Irakilta olevien saatavien olemassaolon että
mahdottomuuden periä niitä, kantaja ehdottaa näytöksi todistuksia, jotka sen
kaupallinen johtaja Hartwig von Bredow ja kyseisenä aikana sen Bagdadin
edustajana ollut Wolfang Johner voisivat toimittaa. Kantaja täsmentää, että se, ettei
se ole toimittanut selityksiä niistä syistä, joiden vuoksi Irakin viranomaiset ovat
kieltäytyneet maksamasta sen saatavia, johtuu siitä, ettei se ei ole saanut
ainoatakaan selitystä asiasta, varsinkin kun Irakiin tarjottavia palveluja koskeva
yhteisön kauppasulku [asetuksen N:o 2340/90 laajentamisesta ja muuttamisesta
29.10.1990 annettu neuvoston asetus N:o 3155/90] estää sitä antamasta valtuuksia
oikeudellisille edustajille Irakissa.
- 54.
- Kantaja arvioi vahinkonsa määräksi 2 279 859,69 DEM, joka vastaa niitä Irakin
ministeriön 5.2. ja 6.2.1990 päivätyillä kirjeillä tunnustamiaan saatavia, jotka se
määräsi maksettaviksi mutta joita kantaja ei ole edelleenkään saanut.
- 55.
- Kantaja väittää, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön
mukaisesti vahingonkorvauksen määrää vahvistettaessa olisi saavutettava
oikeudenmukainen tasapaino yhteisön yleisen edun vaatimusten ja yksilön
perusoikeuksien turvaamisen välillä. Kantaja katsoo, että tämä ei kuitenkaan sulje
pois mahdollisuutta, että korvaus voisi kattaa kokonaisuudessaan saatavat, joiden
periminen on tullut valtion toimenpiteen johdosta mahdottomaksi, kaikkine
korkoineen siitä päivästä alkaen, kun ne ovat alkaneet juosta (em. asia Raffineries
grecques Stan ja Stratis Andreadis v. Kreikka). Saksan oikeuden perusteella on
kantajan mukaan mahdollista saada korvausta kaikista taloudellisista menetyksistä,
jotka ovat aiheutuneet pakkolunastusta vastaavasta oikeudenloukkauksesta. Sama
koskee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Yhteisö olisi näin
ollen velvoitettava maksamaan kantajalle sen Irakilta olevien saatavien siirtämisen
vastineena näiden saatavien määrää vastaava korvaus korkoineen. Kantaja ei
kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että vaadittua korvausta voitaisiin alentaa
asian olosuhteiden perusteella.
- 56.
- Neuvosto väittää, että Irakin toteuttamien toimenpiteiden ja erityisesti lain nro 57
seurauksena kantajan saatavien maksaminen on pelkästään viivästynyt, minkä
vuoksi kantajalle ei oikeudellisesti ole syntynyt asiaa koskevassa oikeuskäytännössä
tarkoitettua tosiasiallista vahinkoa, mikä johtuu toisaalta siitä, että kantaja on
valmis siirtämään saatavansa aiheutuneeksi väitetyn vahingon korvaamista vastaan
yhteisön toimielimille.
- 57.
- Lisäksi 4.8.1994 päivätystä kantajan kirjeestä neuvostolle ilmenee, että kantaja oli
rekisteröinyt saatavansa Saksan toimivaltaisissa viranomaisissa voidakseen vedota
niihin YK:n perustamassa Claims Commissionissa, jonka tarkoituksena on ratkaista
kysymys Irakin vastaisen kauppasulun asettamisesta aiheutuneesta taloudellisesta
vahingosta toimijoille, mikä osoittaa neuvoston mukaan, että kantajalle aiheutuneen
vahingon olemassaolo riippuu lopulta siitä, lopettaako YK mahdollisesti Irakin
vastaisen kauppasulun.
- 58.
- Komissio väittää, että aiheutuneen vahingon täsmällistä määrää ei ole tällä hetkellä
näytetty toteen, koska oikeudellisesti kantajan saatavat eivät ole lakanneet, ja se
vastustaa kantajan ehdotusta sen saatavien siirtämisestä yhteisön myöntämän
korvauksen vastineena.
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 59.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa ensinnäkin, että lailliseen tai
lainvastaiseen toimeen perustuvan sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun
syntymisen edellytyksenä on joka tapauksessa se, että aiheutuneeksi väitetyn
vahingon syntyminen ja tämän vahingon ja toimen välinen syy-yhteys näytetään
toteen (asia 26/81, Oleifici Mediterranei v. ETY, tuomio 29.9.1982, Kok. 1982,
s. 3057, 16 kohta; yhdistetyt asiat T-481/93 ja T-484/93, Exporteurs in Levende
Varkens ym. v. komissio, tuomio 13.12.1995, Kok. 1995, s. II-2941, 80 kohta; asia
T-175/94, International Procurement Services v. komissio, tuomio 11.7.1996,
Kok. 1996, s. II-729, 44 kohta; asia T-336/94, Efisol v. komissio, tuomio 16.10.1996,
Kok. 1996, s. II-1343, 30 kohta; asia T-267/94, Oleifici Italiani v. komissio, tuomio
11.7.1997, Kok. 1997, s. II-1239, 20 kohta ja asia T-113/96, Dubois et Fils v.
neuvosto ja komissio, tuomio 29.1.1998, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa,
54 kohta). Toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että kun
kyseessä on nyt esillä olevan asian tavoin lailliseen toimeen perustuvan yhteisön
vastuun syntyminen, asiaa koskevasta oikeuskäytännöstä ilmenee, että jos tällainen
periaate hyväksytään yhteisön oikeudessa, tällaisen vastuun syntymisen
edellytyksenä on kuitenkin, että vahinko on epätavallinen ja erityinen
(yhdistetyt asiat 9/71 ja 11/71, Compagnie d'approvisionnement et grands moulins
de Paris v. komissio, tuomio 13.6.1972, Kok. 1972, s. 391, 45 ja 46 kohta; asia 59/83,
Biovilac v. ETY, tuomio 6.12.1984, Kok. 1984, s. 4057, 28 kohta; em. asia
Développement SA ja Clemessy v. komissio, tuomion 33 kohta ja em. asia De Boer
Buizen v. neuvosto ja komissio, tuomion 16 ja 17 kohta). Näin ollen on tutkittava,
onko väitetty vahinko syntynyt siinä merkityksessä, että kyseessä on tosiasiallinen
ja varma vahinko, johtuuko tämä vahinko välittömästi siitä, että neuvosto on
antanut asetuksen N:o 2340/90, ja aiheuttaako väitetty vahinko edellä mainitussa
oikeuskäytännössä tarkoitetun yhteisön vastuun laillisesta toimesta.
Väitetyn vahingon syntyminen
- 60.
- Sen osalta, onko kantajalle todellisuudessa aiheutunut asiaa koskevassa
oikeuskäytännössä tarkoitettu tosiasiallinen ja varma vahinko (yhdistetyt asiat
256/80, 257/80, 265/80, 267/80 ja 5/81, Birra Wührer ym. v. neuvosto ja komissio,
tuomio 27.1.1982, Kok. 1982, s. 85, 9 kohta; asia 51/81, De Franceschi v. neuvosto
ja komissio, tuomio 27.1.1982, Kok. 1982, s. 117 ja 9 kohta; asia T-108/94,
Candiotte v. neuvosto, tuomio 16.1.1996, Kok. 1996, s. II-87, 54 kohta ja asia
T-99/95, Stott v. komissio, tuomio 12.12.1996, Kok. 1996, s. II-2227, 72 kohta ja em.
asia Oleifici Italiani v. komissio, tuomion 74 kohta) eli ovatko kantajan saatavat
Irakilta tulleet lopullisesti mahdottomiksi periä, ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuin huomauttaa aluksi, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan
kantajan on esitettävä yhteisöjen tuomioistuimille se näyttö, joka on tarpeen
kantajalle aiheutuneeksi väitetyn vahingon toteamiseksi (asia T-575/93, Koelman
v. komissio, tuomio 9.1.1996, Kok. 1996, s. II-1, 97 kohta).
- 61.
- Nyt esillä olevassa asiassa on kuitenkin todettava, että vaikka asianosaiset eivät ole
kiistäneet sitä, että kantajan saatavia ei ole edelleenkään maksettu, kantajan
esittämä näyttö ei kuitenkaan ole oikeudellisesti riittävää sen osoittamiseksi, että
Irakin viranomaiset olisivat kieltäytyneet lopullisesti maksamasta velkojaanasetuksen N:o 2340/90 antamisen vuoksi. Kantaja ei ole esittänyt näyttöä, josta
ilmenisi, että se olisi todellisuudessa ollut yhteydessä tai edes yrittänyt saada
yhteyttä joko asianomaisiin Irakin viranomaisiin tai Rafidian-pankkiin
selvittääkseen, miksi Irakin ministeriön 5.2. ja 6.2.1990 päivätyillä kirjeillä annettuja,
kantajan saatavia koskevia maksumääräyksiä Rafidian-pankille ei ollut vielä pantu
täytäntöön.
- 62.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tältä osin kehottanut
prosessinjohtotoimenpiteenä kantajaa esittämään sen mahdollisen kirjeenvaihdon
Irakin viranomaisten kanssa sen saatavien maksusta. Kirjallisissa vastauksissaan
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin kantaja on
myöntänyt, ettei se ole käynyt kirjeenvaihtoa Irakin viranomaisten kanssa,
korostaen, ettei sen intressissä ole ollut asettaa kyseenalaiseksi asunto- ja
jälleenrakennusministeriön ja Rafidian-pankin 5.2. ja 6.2.1990 antamien määräysten
sitovuutta uudella kirjeenvaihdolla ja että toisaalta olisi ollut mahdotonta eikä
siten lainkaan rakentavaa yrittää kirjallisilla kannanotoilla nopeuttaa ministeriön
määräysten sisäistä täytäntöönpanoa. Kuitenkaan se, ettei kantaja ole uskonut
tarkoituksenmukaiseksi tai soveliaaksi pyrkiä nopeuttamaan Irakin ministeriön
määräysten sisäistä hallinnollista täytäntöönpanoa, ei sinänsä riitä tukemaan sen
väitettä, jonka mukaan Irakin viranomaiset ovat lopullisesti kieltäytyneet
maksamasta sen saatavia. Näin ollen ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että
kantajan saatavia ei ole maksettu pelkän hallinnollisen viivästyksen, väliaikaisen
maksamista koskevan kieltäytymisen tai Irakin väliaikaisen tai pysyvän
maksukyvyttömyyden vuoksi.
- 63.
- Tätä johtopäätöstä ei voida asettaa kyseenalaiseksi Irakin ministeriön kantajalle
lähettämällä, 10.10.1990 päivätyllä kirjeellä, jonka kantaja esitti 19.6.1997 pidetyssä
istunnossa ja josta kantajan mukaan ilmenee, että Irakin ministeriö on antanut
diplomaattikielellä ymmärtää, että kantajan saatavia ei makseta niin kauan kuin
yhteisön kauppasulku Irakia vastaan pysyy voimassa. Tässä kantajalle Saksan
liittotasavallan ja Saksan demokraattisen tasavallan yhdistymistä koskevan
julistuksen johdosta lähetetyssä kirjeessä ei viitata kantajan ja Irakin viranomaisten
välisiin, vuonna 1975 tehtyyn sopimukseen perustuviin sopimussuhteisiin eikä
varsinkaan kantajan saataviin, vaan siinä on ainoastaan yleisluontoisia julistuksia
saksalaisten yritysten osallistumisesta Saksan ja Irakin välisen hedelmällisen
bilateraalisen yhteistyön kehittämiseen, kauppasulun näille suhteille aiheuttamista
vahingoista ja Irakiin kohdistuvista uhista.
- 64.
- Lisäksi vaikka kantaja onkin kirjallisissa vastauksissaan edellä mainittuun
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kysymykseen viitannut tiettyihin
luottamuksellisiin selontekoihin, joita sen Irakin sivuliikkeen apulaisjohtaja on
kantajan mukaan laatinut ja joista ilmenee, että Irakin viranomaiset kieltäytyvät
edelleen maksamasta kantajan saatavia yhteisön kauppasulun voimassa pitämisen
vuoksi, on todettava, että kantaja ei ole esittänyt ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimessa jäljennöksiä näistä selonteoista.
- 65.
- Vaikka oletettaisiinkin kantajan kannekirjelmässään väittämällä tavalla, että Irakin
kieltäytyminen maksamasta velkojaan johtuisi laista nro 57, jolla on jäädytetty
niiden yritysten kaikki varat, jotka ovat sijoittautuneet valtioihin, joiden hallitukset
ovat tehneet Irakin vastaisia, asetuksen N:o 2340/90 kaltaisia mielivaltaisia
päätöksiä, tämä laki kuten vastaajat korostavat kirjelmissään on joka
tapauksessa kumottu lopullisesti 3.3.1991. Näin ollen ainakaan tästä päivästä lukien
ei pitäisi pääsääntöisesti olla oikeudellisia esteitä sille, että Irakin viranomaiset
maksavat kantajan saatavat. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on
määräämillään prosessinjohtotoimilla kehottanut kantajaa täsmentämään, onko se
ryhtynyt tarvittaviin toimiin lain nro 57 kumoamisen jälkeen saadakseen maksun
saatavistaan ja saadakseen tietää, miksi niitä ei ole maksettu tästä kumoamisesta
huolimatta. Kantaja on täsmentänyt kirjallisessa vastauksessaan, kuten se oli tehnyt
ensimmäistä kertaa jo vastauskirjelmässään, että lakia nro 57 ei voida pitää Irakin
maksusta kieltäytymisen syynä vaan pikemminkin osoituksena tästä kieltäytymisestä,
siten että Irak ei velallisena tarvinnut oikeudellista perustaa ollakseen
noudattamatta sopimusvelvoitteitaan. Vaikka oletettaisiinkin, ettei Irak ole loppujen
lopuksi kieltäytynyt maksamasta kantajan saatavia lain nro 57 antamisen johdosta,
mikä on joka tapauksessa ristiriidassa kantajan kannekirjelmässään esittämän
väitteen kanssa, nyt esillä olevassa asiassa on kuitenkin kysymys väitteestä, jota ei
ole näytetty toteen, koska sellaisena kuin se on esitetty, siinä ei edelleenkään
osoiteta, että velan maksamisesta olisi lopullisesti kieltäydytty, eikä selosteta tämän
kieltäytymisen syitä lain nro 57 kumoamisesta huolimatta.
- 66.
- Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kuten asiakirja-aineistosta ilmenee, kantaja ei ole edes yrittänyt turvautua 30.1.1975 Irakin
ministeriön kanssa allekirjoittamassaan sopimuksessa tältä osin määrättyihin
oikeussuojakeinoihin saadakseen Irakin viranomaisten lopullisen kannan sen
saatavien maksamatta jäämisestä. Kyseisen sopimuksen X lausekkeen mukaan (ks.
edellä 2 kohta) mikäli näiden sopimusehtojen tulkinnasta tai niihin perustuvista
velvoitteista on erimielisyyksiä, sopimuspuolten on pyrittävä yhdessä saavuttamaan
hyväksyttävä ratkaisu, ja mikäli tällaiseen ratkaisuun ei päästä, riita on ratkaistava
Planning Boardissa, mikä ei kuitenkaan estä sopimuspuolia saattamasta tätä samaa
asiaa myös toimivaltaisten irakilaisten tuomioistuinten ratkaistavaksi (kyseisen
sopimuksen X lausekkeen 1 ja 2 kohta). Kuten kantaja selosti 19.6.1997 pidetyssä
istunnossa, Irakiin ja Kuwaitiin tarjottavia palveluja koskeva yhteisön kauppasulku,
joka asetettiin asetuksella N:o 3155/90, esti kantajaa turvautumasta irakilaisiin
asianajajiin tai oikeudellisiin edustajiin. Vaikka Irakin sisäinen tilanne Persianlahden
sodan päättymisen jälkeen huomioon ottaen ulkomaisten yritysten saattaakin olla
vaikea turvautua irakilaisiin asianajajiin ratkaistakseen riitansa Irakin viranomaisten
kanssa, on kuitenkin niin, että toisin kuin kantaja väittää, tällainen vaikeus ei johdu
asetuksesta N:o 3155/90, koska siinä ainoastaan kielletään yhteisössä tai sen
alueelta sellaisten palvelujen, joiden tarkoituksena on edistää tai joiden vuoksi
suositaan Irakin taloutta, tarjoaminen Irakissa oleville luonnollisille henkilöille tai
tässä maassa rekisteröidyille oikeushenkilöille, mutta siinä ei kielletä sitä, että
Irakissa toimivat luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt tarjoavat palveluja
kolmansille tässä maassa (asetuksen 1 artikla).
- 67.
- Lopulta myös se, että kantaja vaatii, että sen Irakilta olevat saatavat siirretään
vastaajille vastineena vastaavan summan maksamisesta, estää vastakkaisen näytön
puuttuessa katsomasta, että näistä saatavista olisi tullut lopullisesti mahdottomia
periä.
- 68.
- Edellä olevan perusteella on todettava, että kantaja ei ole kyennyt osoittamaan
oikeudellisesti riittävällä tavalla, että sille on aiheutunut edellä mainitussa
oikeuskäytännössä tarkoitettu tosiasiallinen ja varma vahinko (ks. edellä 60 kohta).
- 69.
- Vaikka oletettaisiin, että kantajan väittämää vahinkoa voitaisiin pitää
tosiasiallisena ja varmana, lailliseen toimeen perustuvan yhteisön vastuun
syntymisen edellytyksenä on kuitenkin asetuksen N:o 2340/90 ja kyseisen vahingon
välinen syy-yhteys. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo nyt käsiteltävän
kanteen erityispiirteiden vuoksi, että on syytä tutkia, onko esillä olevassa asiassa
tällaista syy-yhteyttä.
Syy-yhteys
- 70.
- Kantaja väittää, että siltä osin kuin sen saatavia ei ole enää mahdollista periä sen
vuoksi, että Irak on antanut lain nro 57 ennakoitavana ja välittömänä
vastatoimenpiteenä asetukselle N:o 2340/90, jolla on asetettu Irakin vastainen
kauppasulku, vastuu vahingosta, jonka kantaja väittää aiheutuneen itselleen, kuuluu
lopulta yhteisölle. Tämän vuoksi on aluksi tutkittava, onko kantajan Irakilta olevia
saatavia mahdotonta periä lain nro 57 vuoksi, ja mikäli tähän vastataan
myöntävästi, ovatko tämä laki ja sitä seuraava Irakin viranomaisten kieltäytyminen
maksamasta kyseisiä saatavia välitön seuraus asetuksesta N:o 2340/90 (ks. em. asia
International Procurement Services v. komissio, tuomion 55 kohta).
- 71.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa tältä osin, että ensinnäkin lain
nro 57 perusteluista ilmenee, että sen antaminen on perusteltu tiettyjen
hallitusten tekemillä Irakin vastaisilla mielivaltaisilla päätöksillä. On kuitenkin
todettava, että laissa nro 57 ei ole ainoatakaan viittausta Euroopan yhteisöön eikä
myöskään asetukseen N:o 2340/90. Vaikka oletettaisiin, että laki nro 57 viittaisi
implisiittisesti kaikkien jäsenvaltioiden hallituksiin, ei voida kiistää, että yhteisön ja
Irakin välisen kaupankäynnin estävää asetusta N:o 2340/90 eivät ole antaneet nämä
hallitukset vaan yhteisö.
- 72.
- Vaikka oletettaisiin, että neuvoston asetus N:o 2340/90 olisi tulkittava laissa nro 57
tarkoitetuksi tiettyjen hallitusten tekemäksi mielivaltaiseksi päätökseksi,
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantaja, jolla on todistustaakka
(asia 40/75, Produits Bertrand, tuomio 21.1.1976, Kok. 1976, s. 1 ja asia T-485/93,
Dreyfus v. komissio, tuomio 24.9.1996, Kok. 1996, s. II-1101, 69 kohta), ei ole
näyttänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen, että tämä laki vastatoimenpiteenä
olisi objektiivisesti ennakoitavissa oleva tavanomainen seuraus kyseisen asetuksen
antamisesta. Lisäksi vaikka väitetyn vahingon ja lain nro 57 välillä olisikin tällainen
syy-yhteys, asiakirja-aineistosta ilmenee, että tämä 6.8.1990 voimaan tullut laki on
lopulta kumottu 3.3.1991. Näin ollen ainakaan tästä päivästä alkaen lain nro 57 ei
voida katsoa olevan kantajan saatavien maksamista koskevan kieltäytymisen
perusteena.
- 73.
- Vaikka oletettaisiin, että lain nro 57 voitaisiin katsoa olevan asetuksen N:o 2340/90
ennakoitavissa oleva seuraus ja/tai että tämän lain kumoamisesta huolimatta Irakin
viranomaiset kieltäytyvät edelleen maksamasta kantajan saatavia
vastatoimenpiteenä yhteisön kauppasulkuun, ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuin katsoo joka tapauksessa, ettei väitettyä vahinkoa voida viime kädessä
yhdistää asetukseen N:o 2340/90 vaan pikemminkin kuten myös neuvosto väittää
YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan nro 661 (1990), jolla on määrätty
Irakin vastaisesta kauppasulusta.
- 74.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa tältä osin, että YK:n peruskirjan
25 artiklan mukaan ainoastaan Yhdistyneiden Kansakuntien jäsen[valtio]t
sitoutuvat hyväksymään ja täyttämään turvallisuusneuvoston päätökset. Vaikka
onkin totta, että YK:n jäsenvaltioiden on tässä ominaisuudessaan toteutettava
kaikki tarvittavat toimenpiteet päätöslauselmalla nro 661 (1991) määrätyn Irakin
vastaisen kauppasulun noudattamiseksi, kuitenkin ne näistä jäsenvaltioista, jotka
ovat myös yhteisön jäsenvaltioita, saattoivat toimia tässä tarkoituksessa ainoastaan
perustamissopimuksen rajoissa, koska kaikki yhteisen kauppapolitiikan
toimenpiteet, kuten kauppasulun asettaminen, kuuluvat perustamissopimuksen
113 artiklan nojalla yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan. Näillä perusteilla on
annettu asetus N:o 2340/90, jonka johdanto-osassa todetaan, että yhteisö ja sen
jäsenvaltiot ovat sopineet turvautuvansa yhteisön keinoihin varmistaakseen, että
yhteisössä otetaan käyttöön kaupankäyntiä Irakin ja Kuwaitin kanssa koskevat
yhtenäiset toimenpiteet, joista Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto on
päättänyt. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo näin ollen, että väitettyä
vahinkoa ei voida tutkittavana olevassa olettamuksessa yhdistää asetuksen
N:o 2340/90 antamiseen vaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan
nro 661 (1990), jolla on määrätty Irakin vastaisesta kauppasulusta. Edellä olevan
perusteella kantaja ei ole näyttänyt toteen väitetyn vahingon ja asetuksen
N:o 2340/90 välistä välitöntä syy-yhteyttä.
- 75.
- Ottaen huomioon nyt esillä olevan asian erityiset olosuhteet ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että mikäli vahingon ja välittömän syy-yhteydensyntymisen edellytykset täyttyisivät, on syytä tutkia myös kysymystä siitä, voidaanko
vahinkoa pitää erityisenä ja epätavallisena lailliseen toimeen perustuvaa
yhteisön vastuuta koskevassa edellä esitetyssä (59 kohta) oikeuskäytännössä
tarkoitetulla tavalla.
Aiheutuneen vahingon laatu
- 76.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että yhteisöjen tuomioistuin
hylkäsi edellä mainitussa asiassa Compagnie d'approvisionnement et grands moulins
de Paris vastaan komissio antamassaan tuomiossa epätavallista ja erityistä
vahinkoa koskevan vahingonkorvausvaatimuksen, jonka kantajat olivat esittäneet
vedoten lailliseen toimeen perustuvaan yhteisön vastuuseen julkisista menoista
aiheutuvan rasituksen eriarvoisesta kohdentumisesta sillä perusteella, että
mahdollinen vastuu laillisesta lainsäädäntötoimesta ei voi syntyä esillä olevan asian
kaltaisessa tilanteessa, ottaen huomioon, että komission toteuttamilla toimenpiteillä
pyritään yleisen taloudellisen edun vuoksi ainoastaan lieventämään niitä seurauksia,
jotka aiheutuvat erityisesti kaikille ranskalaisille tuojille kansallisesta päätöksestä
devalvoida frangi (tuomion 45 ja 46 kohta).
- 77.
- Samalla tavoin edellä mainitussa asiassa Biovilac vastaan ETY yhteisöjen
tuomioistuin totesi, että edellytystä, jonka mukaan yhteisön vastuu lainvastaisesta
lainsäädäntötoimesta voi syntyä ainoastaan, jos väitetty vahinko on suurempi kuin
kyseisen alan toimintaan liittyvät taloudelliset riskit, on sovellettava varsinkin, jos
tuottamuksesta riippumattoman vastuun käsite hyväksytään yhteisön oikeudessa
(tuomion 28 kohta). Tähän tuomioon johtaneessa tapauksessa kantaja perusti
vahingonkorvausvaatimuksensa Saksan oikeuden erityisen uhrauksen
(Sonderopfer) ja Ranskan oikeuden julkisista menoista aiheutuvan rasituksen
eriarvoisen kohdentumisen (rupture de l'égalité devant les charges publiques)
käsitteisiin; myös nyt esillä olevassa asiassa kantaja on vedonnut näihin
periaatteisiin.
- 78.
- Myös edellä mainitussa asiassa Développement SA ja Clemessy vastaan komissio
antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi tuottamuksesta
riippumattoman vastuun periaatteeseen perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen
todeten tämän periaatteen, sellaisena kuin kantajat olivat sen esittäneet,
edellyttävän, että yksityiselle oikeussubjektille aiheutuu yleisen edun vuoksi
kustannuksia, jotka eivät tavanomaisesti kuulu hänelle, mistä ei kuitenkaan ollut
kysymys tuossa asiassa (tuomion 33 kohta).
- 79.
- Lopuksi on todettava, että yhteisöjen tuomioistuin katsoi edellä mainitussa asiassa
De Boer Buizen vastaan neuvosto ja komissio antamassaan tuomiossa, että yhteisön
toimielinten perustamassa järjestelmässä, jolla toteutetaan yhteisön ja Amerikan
yhdysvaltojen sopimus teräsputkien kaupasta, ei syrjitä kyseisten tuotteiden yhteisön
tuottajia jälleenmyyjiin verrattuna, ja että lainvastaiseen toimeen perustuvan
yhteisön vastuun edellytykset eivät olleet täyttyneet, mutta totesi lisäksi kuitenkin,
että tällaisen syrjinnän puuttuminen kyseisten tuotteiden yhteisön tuottajien ja
jälleenmyyjien välillä ei sulje pois mahdollisuutta toimielinten tietynlaisesta
vastuusta, jos kävisi ilmi, että tiettyjen yritysten on ryhmänä täytynyt vastata
suhteettomasta osuudesta kyseisen kaupallisen järjestelyn aiheuttamista
rasituksista. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan tällöin yhteisön toimielinten
tehtävänä on korjata tilanne (tuomion 16 ja 17 kohta).
- 80.
- Edellä mainitusta yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että mikäli
yhteisön vastuu laillisesta toimesta pitäisi hyväksyä yhteisön oikeudessa, tällainen
vastuu voi syntyä ainoastaan, jos väitetty vahinko oletetusti syntynyt ja
tosiasiallinen vaikuttaa erityiseen taloudellisten toimijoiden ryhmään
suhteettomalla tavalla muihin toimijoihin verrattuna (epätavallinen vahinko) ja on
suurempi kuin kyseisen alan toimintaan kuuluvat taloudelliset riskit (erityinen
vahinko), ilman että väitetyn vahingon aiheuttanut säädös olisi yleisen edun vuoksi
perusteltu (em. asiat De Boer Buizen vastaan neuvosto ja komissio, Compagnie
d'approvisionnement et grands moulins de Paris vastaan komissio ja Biovilac
vastaan ETY).
- 81.
- Väitetyn vahingon sellaisesta epätavallisuudesta, että vahinko vaikuttaa
suhteettomalla tavalla tiettyyn taloudellisten toimijoiden ryhmään muihin toimijoihin
verrattuna, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa ensinnäkin, että lailla
nro 57, johon kantajan esittämien perustelujen mukaisesti pitäisi rinnastaa kaikki
muut Irakin viranomaisten vastatoimenpiteet, joilla on samat vaikutukset, oli
tarkoitus jäädyttää yhteisöön sijoittautuneiden yritysten Irakissa olevat varat sekä
näiden varojen tuotot. Näin ollen tämän lain vaikutus ei koske pelkästään
kantajan saatavia vaan myös kaikkien muiden yhteisön yritysten saatavia, joita ei
ollut vielä maksettu, kun Irakin vastainen kauppasulku asetettiin asetuksella
N:o 2340/90. Kuten kantaja huomautti istunnossa, yhteisön yrityksillä Irakilta olevat
saatavat, joita ei ole ollut enää mahdollista periä yhteisön tätä maata vastaan
asettaman kauppasulun jälkeen ja jotka on täytynyt kattaa valtiontakauksilla, ovat
yhteensä 18 miljardia Yhdysvaltain dollaria.
- 82.
- Näin ollen kantajan ei voida katsoa kuuluvan sellaisten taloudellisten toimijoiden
ryhmään, joiden omistusoikeutta olisi loukattu tavalla, joka erottaisi ne kaikista
muista taloudellisista toimijoista, joiden saatavia ei ole enää mahdollista periä
yhteisön asettaman kauppasulun vuoksi. Kantaja ei siten voi väittää, että sille olisi
aiheutunut erityistä vahinkoa tai että se olisi tehnyt erityisen uhrauksen. On
todettava lisäksi, että se, että kantajan saatavia ei ole voitu kattaa valtiontakauksilla,
koska ne perustuivat sellaiseen sopimukseen, joka oli tehty ennen kuin Saksassa
otettiin käyttöön takausjärjestelmä Irakin kaltaisissa maissa syntyviä kaupallisia
riskejä vastaan, kuten kantaja selosti kirjallisissa vastauksissaan ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin ja istunnossa, ei erota kantajaa
näitä takauksia todellisuudesta saaneista yrityksistä. Kantaja ei ole kyennyt
näyttämään, että se olisi ainoa yritys tai että se kuuluisi sellaisten taloudellisten
toimijoiden rajattuun ryhmään, joka ei ole saanut hyväkseen tämänkaltaista
vakuutusta.
- 83.
- Toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo väitetyn vahingon sellaisesta
erityisestä luonteesta, että vahinko olisi suurempi kuin kyseisen alan taloudelliseen
toimintaan kuuluvat riskit, että nyt esillä olevassa asiassa normaalin riskin raja ei
ole ylittynyt. Asiassa onkin riidatonta, että Irakia oli jo paljon ennen hyökkäystä
Kuwaitiin 2.8.1990 pidetty suuren riskin maana sen Iranin kanssa käymien
sotatoimien perusteella, kuten vastaajat ovat väittäneet, eikä kantaja ole kiistänyt
tätä. Sen vuoksi taloudelliset ja kaupalliset riskit, jotka johtuvat Irakin mahdollisista
uusista sotatoimista sen naapurimaiden kanssa ja sen velkojen maksun
keskeytymisestä ulkopoliittisista syistä, ovat ennakoitavia riskejä, jotka kuuluvat
kaikkeen palvelujen tarjoamista koskevaan toimintaan Irakissa. Se, että Irak
onnistuisi maksamaan velkansa, kuten kantaja väittää, vaikkakin huomattavalla
viiveellä, ei voi merkitä edellä mainittujen riskien poistumista.
- 84.
- Tätä johtopäätöstä tukee lisäksi 28.11.1995 päivätty kirje, jonka liittovaltion
valtiovarainministeriö on osoittanut komissiolle ja josta ilmenee, että Saksassa
vuosina 19801990 käyttöön otettu takausjärjestelmä Saksan viennistä Irakiin
johtuvien saatavien kattamiseksi on useaan otteeseen keskeytetty juuri Irakin
poliittisen tilanteen vaikeutumisen vuoksi.
- 85.
- Näin ollen kyseiseen alaan liittyvät riskit ovat normaalisti kuuluneet kantajan
palvelujen tarjontaan Irakissa.
- 86.
- Lopuksi on joka tapauksessa todettava, että oletettaessa kantajan väittämällä
tavalla, että asetus N:o 2340/90 on väitetyn vahingon perusteena, asetuksella
pannaan esitetyllä tavalla (ks. edellä 74 kohta) yhteisössä yhteisön säädöksellä
täytäntöön YK:n jäsenvaltioiden velvoite saattaa voimaan YK:n
turvallisuusneuvoston päätöslauselma nro 661 (1990), jolla on määrätty Irakin
vastaisesta kauppasulusta. Toisaalta on huomattava, että kuten erityisesti
päätöslauselmasta nro 661 (1990) ilmenee, Irakin vastaisesta kauppasulusta on
päätetty kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi ja sen perusteena
on ollut [YK:n] peruskirjan 51 artiklassa vahvistettu luonnollinen oikeus erilliseen
tai yhteiseen puolustautumiseen Irakin hyökättyä aseellisesti Kuwaitiin.
- 87.
- Kuten yhteisöjen tuomioistuin on katsonut asiassa C-84/95, Bosphorus, 30.7.1996
antamassaan tuomiossa (Kok. 1996, s. I-3953), että vaikka onkin totta, että
säädöksellä, jolla otetaan käyttöön kolmanteen maahan kohdistuva kauppasulku
kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, on itsessään vaikutuksia
taloudellisen toiminnan vapaaseen harjoittamiseen ja että se aiheuttaa siten
vahinkoja osapuolille, jotka eivät ole millään tavalla vastuussa siitä tilanteesta, joka
on sanktioiden asettamisen perustana, tällaisen säädöksen päämäärien tärkeys
oikeuttaa jopa merkittävät kielteiset vaikutukset, jotka aiheutuvat tietyille
toimijoille.
- 88.
- Näin ollen on todettava, että kun otetaan huomioon kansainväliselle yhteisölle niin
perustavanlaatuinen yleisen edun tavoite kuin tavoite lopettaa Irakin hyökkäys
Kuwaitiin ja sen miehittäminen ja ylläpitää rauhaa ja turvallisuutta alueella,
kantajan väittämä vahinko ei nyt esillä olevassa asiassa voi johtaa yhteisön vastuun
syntymiseen, vaikka tätä vahinkoa olisikin pidettävä edellä mainitussa asiassa
Bosphorus tarkoitetulla tavalla merkittävänä (ks. myös em. asia Compagnie
d'approvisionnement et grands moulins de Paris vastaan komissio, tuomion
46 kohta ja julkisasiamies Mayrasin ratkaisuehdotus, Kok. s. 417, 425 ja 426).
- 89.
- Kaiken edellä esitetyn perusteella kantajan vahingonkorvausvaatimus, joka perustuu
yhteisön vastuuseen laillisesta toimesta, ei ole perusteltu, ja se on näin ollen
hylättävä.
Toissijainen vahingonkorvausvaatimus lainvastaisesta toimesta aiheutuneeksi
väitetystä vahingosta
Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut
Asetuksen N:o 2340/90 lainvastaisuus
- 90.
- Kantaja esittää toissijaisesti, että mikäli ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
katsoisi, ettei kantajalla ole oikeutta saataviensa käypää arvoa vastaavaan
korvaukseen vaan yhteisön lainsäätäjän vahvistamaan kiinteään korvaukseen
aiheutuneesta vahingosta, yhteisön vastuu syntyy lainvastaisesta toimesta. Kantaja
väittää tältä osin, että koska yhteisön lainsäätäjä ei ole säätänyt
korvausjärjestelmästä niille taloudellisille toimijoille, joiden saatavia Irakilta ei ole
enää mahdollista periä tälle maalle asetetun kauppasulun vuoksi, yhteisön vastuun
syntymisen edellytys eli lainvastaisen toimen olemassaolo täyttyy nyt esillä olevassa
asiassa, jolloin lainvastaista on juuri se, että asiassa on laiminlyöty yleisen
oikeusperiaatteen muodostava korvausvelvollisuus tai velvollisuus säätää
korvauksesta niille, joiden omistusoikeutta on loukattu tuottamuksesta
riippumattomalla tavalla. Kantajan mukaan neuvosto ja komissio ovat nyt
käsiteltävässä asiassa laiminlyöneet velvollisuutensa käyttää asiassa harkintavaltaa
määrätäkseen 100:n tai 50:n prosentin taikka muun prosenttimäärän suuruisen
korvauksen ja tehneet siten arviointivirheen, kuten ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuin on kantajan mukaan todennut edellä mainitussa asiassa Carvel ja
Guardian Newspapers vastaan neuvosto antamassaan tuomiossa.
- 91.
- Neuvosto katsoo, että väitetty yhteisön lainsäätäjän laiminlyönti säätää asetusta
N:o 2340/90 annettaessa korvausjärjestelmästä taloudellisille toimijoille, joihin Irakin
vastainen kauppasulku on vaikuttanut, nostaa esiin saman aineellisen kysymyksen
kuin kantajan vahingonkorvausvaatimus pakkolunastusta vastaavasta sen
omistusoikeuden laillisesta loukkaamisesta. Molemmissa tapauksissa on kysymys
siitä, merkitseekö kantajan väittämä omistusoikeuden loukkaaminen
ylemmäntasoisen oikeussäännön rikkomista, joka johtaa yhteisön vastuun
syntymiseen perustamissopimuksen 215 artiklan toisen kohdan mukaisesti.
Neuvoston mukaan tähän kysymykseen on vastattava kieltävästi.
- 92.
- Neuvosto katsoo, että koska asetus N:o 2340/90 on taloudellisluonteinennormatiivinen säädös, yhteisö voi olla vastuussa vahingosta ainoastaan, jos kyseessä
on riittävän ilmeinen ylemmäntasoisen, yksityisiä suojaavan oikeussäännön
rikkominen, mistä ei nyt esillä olevassa asiassa ole kysymys. Neuvosto huomauttaa,
että oikeuskäytännön mukaan omaisuudensuojaa voidaan rajoittaa, jos kyseiset
rajoitukset vastaavat yhteisön tavoitteita, eikä niissä ole kyse tavoiteltuun
päämäärään nähden suhteettomasta ja sietämättömästä taattuihin oikeuksiin
puuttumisesta, jolla loukattaisiin niiden keskeistä sisältöä (asia 265/87, Schräder HS
Kraftfutter, tuomio 11.7.1989, Kok. 1989, s. 2237). Vaikka kantajan saatavia Irakin
viranomaisilta olisi lopullisesti mahdotonta periä, kantajalle aiheutunut vahinko ei
kuitenkaan merkitse sen omistusoikeuden suhteetonta ja vakavaa loukkaamista.
- 93.
- Lisäksi neuvoston mukaan sopimussuhteen ulkopuolinen yhteisön vastuu
taloudellisesta vahingosta voi syntyä ainoastaan, jos toisaalta asianomainen toimielin
on vetoamatta ylemmäntasoiseen kansantaloudelliseen etuun jättänyt täysin
huomiotta tiettyjen taloudellisten toimijoiden ryhmän erityistilanteen (yhdistetyt
asiat C-104/89 ja C-37/90, Mulder ym. vastaan neuvosto, tuomio 19.5.1992,
Kok. 1992, s. I-3061) ja jos toisaalta väitetty vahinko on suurempi kuin kyseisen
taloudellisen alan toimintaan kuuluvat riskit. Kuitenkin nyt esillä olevassa asiassa
kantajan kaupallisia intressejä on loukattu samalla tavoin kuin minkä tahansa muun
sellaisen taloudellisen toimijan intressejä, jolla on saatavia Irakilta tai muulta tässä
maassa toimivalta yritykseltä. Lisäksi on selvää, että Irakin taloudellinen tilanne oli
kyseisenä aikana sellainen, että tämän maan kanssa harjoitetuista liiketoimista
johtuvien saatavien perinnän mahdottomuus sisältyi kyseisen kaupallisen toiminnan
riskeihin. Yhteisön talouspolitiikan osalta neuvosto toteaa, että yksityisten
oikeussubjektien olisi kohtuuden rajoissa vastattava ennakoitavista seurauksista,
joita normatiivisella säädöksellä voi olla niiden taloudellisiin intresseihin, ilman että
tunnustettaisiin niiden oikeus korvaukseen (yhdistetyt asiat 83/76, 94/76, 4/77, 15/77
ja 40/77, Bayerische HNL ym. v. neuvosto ja komissio, tuomio 25.5.1978, Kok. 1978,
s. 1209, 6 kohta ja yhdistetyt asiat T-480/93 ja T-483/93, Antillean Rice Mills ym.
v. komissio, tuomio 14.9.1995, Kok. 1995, s. II-2305).
- 94.
- Komissio väittää, että asetuksen N:o 2340/90 väitettyä lainvastaisuutta koskevien
kantajan perustelujen hyväksyttävyys riippuu siitä, onko kantajalla ensisijaisen
vaatimuksensa osalta esittämällään tavalla oikeus vahingonkorvaukseen niin, että
jos tällaista oikeutta ei ole, kantajan toissijainen vahingonkorvausvaatimus on
välttämättä hylättävä.
Syy-yhteys ja aiheutunut vahinko
- 95.
- Kantajan, neuvoston ja komission esittämät väitteet ja perustelut väitetyn vahingon
sekä tämän vahingon ja asetuksen N:o 2340/90 välisen syy-yhteyden olemassaolosta
ovat samat kuin lailliseen toimeen perustuvaa vahingonkorvausta koskevan
ensisijaisen vaatimuksensa yhteydessä (ks. edellä 4257 ja 5863 kohta).
Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta
- 96.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa aluksi, että kuten kantaja on
korostanut vastauksessaan ja 19.6.1997 pidetyssä istunnossa, se vetoaa toissijaiseen
vahingonkorvausvaatimukseensa ainoastaan siinä tapauksessa, että ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuin tunnustaa kantajan kaltaisille taloudellisille toimijoille,
joiden saatavien perinnästä on tullut mahdotonta Irakin vastaisen kauppasulun
vuoksi, oikeuden ainoastaan kiinteään korvaukseen eikä oikeutta saatavien käypää
arvoa vastaavaan korvaukseen (ks. edellä 90 kohta), mikä on lailliseen toimeen
perustuvan kantajan ensisijaisen vahingonkorvausvaatimuksen kohteena.
- 97.
- Kantaja väittää tämän toissijaisen vaatimuksensa osalta erityisesti, että nyt esillä
olevassa asiassa asetuksen N:o 2340/90 lainvastaisuuteen perustuvan yhteisön
vastuun syntymisen edellytykset täyttyvät, koska yhteisön lainsäätäjä ei ole käyttänyt
tätä asetusta antaessaan harkintavaltaansa säätääkseen taloudellisille toimijoille
myönnettävästä korvauksesta siitä vahingosta, joka aiheutuu niille Irakin vastaisen
kauppasulun asettamisesta.
- 98.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että tämä edellä mainitulla tavalla
muotoiltu kantajan toissijainen vahingonkorvausvaatimus edellyttää, kuten vastaajat
ovat korostaneetkin, kantajan oikeutta saada korvausta siten kuin se ensisijaisesti
vaatii lailliseen toimeen perustuvassa vahingonkorvausvaatimuksessaan.
- 99.
- Kantajan ensisijaisen vaatimuksen tutkimuksesta ilmenee kuitenkin, ettei kantajalla
voida katsoa olevan oikeutta saada korvausta, koska se ei ole kyennyt näyttämään
muun muassa sitä, että sille olisi aiheutunut tosiasiallista ja varmaa vahinkoa. Näin
ollen siitä riippumatta, mikä merkitys annetaan sille erolle, jonka kantaja on
todennut sen saatavien käypää arvoa vastaavaa korvausta koskevan mahdollisen
oikeuden ja mahdollista kiinteää korvausta koskevan oikeuden välillä, myös
kantajan toissijainen vaatimus on hylättävä, koska nämä kaksi vaatimusta koskevat
saman vahingon korvaamista. Koska kantajalla ei ole oikeutta korvaukseen, se ei
voi tämän vuoksi myöskään väittää yhteisön lainsäätäjän jättäneen käyttämättä
harkintavaltaansa säätää korvaustoimista kantajan kanssa samassa tilanteessa
oleville yrityksille. Kantajan tältä osin mainitsemasta, edellä (78 kohdassa)
mainitussa asiassa Carvel ja Guardian Newspapers vastaan neuvosto annetusta
tuomiosta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettei sillä ole tässä
yhteydessä merkitystä, koska tuossa asiassa toisin kuin nyt käsiteltävässä asiassa
yhteisön johdetun oikeuden säännöksessä kehotettiin neuvostoa käyttämään
harkintavaltaansa siitä, oliko sen hyväksyttävä sen toimivaltaan kuuluvat
vaatimukset, jotka koskivat asiakirjoihin tutustumisoikeutta.
- 100.
- Näin ollen myös kantajan toissijainen vahingonkorvausvaatimus lainvastaisesta
toimesta aiheutuneesta vahingosta on hylättävä.
- 101.
- Kaiken edellä esitetyn perusteella kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
- 102.
- Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan
2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan
oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt
asian ja vastaajat ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujen korvaamista, kantaja on
velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (toinen
jaosto)
on antanut seuraavan tuomiolauselman:
1) Kanne hylätään.
2) Kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
BellamyKalogeropoulos
Tiili
|
Julistettiin Luxemburgissa 28 päivänä huhtikuuta 1998.
H. Jung
A. Kalogeropoulos
kirjaaja
jaoston puheenjohtaja