Asia C‑187/15

Joachim Pöpperl

vastaan

Land Nordrhein-Westfalen

(Verwaltungsgericht Düsseldorfin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Ennakkoratkaisupyyntö – SEUT 45 artikla – Työntekijöiden vapaa liikkuvuus – Jäsenvaltion virkamies, joka on lähtenyt julkishallinnon palveluksesta työskennelläkseen toisessa jäsenvaltiossa – Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään julkishallinnon palveluksessa saavutettujen vanhuuseläkeoikeuksien menettämisestä ja taannehtivasta vakuuttamisesta yleisessä vanhuuseläkejärjestelmässä

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (ensimmäinen jaosto) 13.7.2016

1.        Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Työntekijät – Yhdenvertainen kohtelu – Sosiaaliset edut – Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään, että virkamies, joka on lähtenyt julkishallinnon palveluksesta työskennelläkseen toisessa jäsenvaltiossa, menettää eläkeoikeutensa, ei voida hyväksyä

(SEUT 45 artikla)

2.        Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Työntekijät – Perussopimuksen määräykset – Kansallisten tuomioistuinten velvollisuudet – Velvollisuus tulkita kansallista oikeutta unionin oikeuden mukaisesti – Kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään, että virkamies, joka on lähtenyt julkishallinnon palveluksesta työskennelläkseen toisessa jäsenvaltiossa, menettää eläkeoikeutensa

(SEUT 45 artikla)

1.        SEUT 45 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan henkilö, jolla on virkamiehen asema jäsenvaltiossa ja joka omasta tahdostaan eroaa tehtävistään työskennelläkseen toisessa jäsenvaltiossa, menettää vanhuuseläkeoikeutensa virkamiesten vanhuuseläkejärjestelmässä ja jonka mukaan hänet vakuutetaan taannehtivasti yleisessä vanhuuseläkejärjestelmässä, jolloin tästä seuraava vanhuuseläkkeen määrä on pienempi kuin mihin menetetyt vanhuuseläkeoikeudet olisivat oikeuttaneet. Tällainen lainsäädäntö rajoittaa työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, sillä vaikka sitä sovelletaan myös kyseisen jäsenvaltion virkamiehiin, jotka irtisanoutuvat työskennelläkseen yksityisellä sektorilla samassa jäsenvaltiossa, se voi estää näitä virkamiehiä lähtemästä kotijäsenvaltiostaan tai vähentää heidän halukkuuttaan jättää kotijäsenvaltionsa työskennelläkseen toisessa jäsenvaltiossa. Tällainen lainsäädäntö vaikuttaa siten suoraan jäsenvaltion virkamiesten pääsyyn muiden jäsenvaltioiden kuin kyseessä olevan jäsenvaltion työmarkkinoille ja on siten omiaan rajoittamaan työntekijöiden vapaata liikkuvuutta.

Vaikka unionin primaarioikeudella ei tosin kuitenkaan voidakaan taata vakuutetulle, että muuttaminen toiseen jäsenvaltioon olisi sosiaaliturvan ja erityisesti sairaus- ja vanhuusetuuksien kannalta neutraalia, koska tällainen muutto, kun otetaan huomioon alaa koskevien jäsenvaltioiden järjestelmien ja lainsäädäntöjen välillä vallitsevat erot, voi sosiaalisen suojelun osalta tapauskohtaisesti olla asianomaiselle henkilölle enemmän tai vähemmän edullinen tai epäedullinen, hyvin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että tilanteessa, jossa kansallisen lainsäädännön soveltaminen on vähemmän edullista, kyseinen kansallinen lainsäädäntö on unionin oikeuden mukainen ainoastaan, jos sillä ei saateta kyseistä työntekijää pelkästään siinä jäsenvaltiossa, jossa kyseistä lainsäädäntöä sovelletaan, koko työuransa ajan työskennelleitä henkilöitä epäedullisempaan asemaan ja jos sen vaikutuksena ei ole pelkästään sosiaaliturvamaksujen maksaminen, ilman että niistä koituu asianomaisille mitään etua.

(ks. 24, 28, ja 41 kohta sekä tuomiolauselma 1)

2.        SEUT 45 artiklaa on tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on varmistaa tämän artiklan täysi vaikutus ja myöntää tilanteessa, jossa kansallisessa lainsäädännössä säädetään virkamiehen, joka on lähtenyt tehtävistään työskennelläkseen toisessa jäsenvaltiossa, eläkeoikeuksien menettämisestä, työntekijöille vastaavat eläkeoikeudet kuin on virkamiehillä, jotka huolimatta julkisen työnantajan vaihtumisesta säilyttävät palvelusvuosiaan vastaavat vanhuuseläkeoikeudet, tulkitsemalla kansallista oikeutta kyseisen artiklan mukaisesti tai, jos tällainen tulkinta ei ole mahdollista, jättämällä soveltamatta kaikki sen kanssa ristiriidassa olevat kansallisen oikeuden säännökset soveltaakseen samaa järjestelmää, jota sovelletaan mainittuihin virkamiehiin. Tältä osin on niin, että kun kansallisen oikeuden mukaan eri henkilöryhmiä kohdellaan unionin oikeuden vastaisesti eri tavalla, epäedullisessa asemassa olevaan ryhmään kuuluvia henkilöitä on kohdeltava samalla tavoin ja heihin on sovellettava samaa järjestelmää kuin muihin asianomaisiin. Edullisessa asemassa olevan ryhmän jäseniin sovellettava järjestelmä on siinä tapauksessa, ettei unionin oikeutta ole sovellettu asianmukaisesti, ainoa pätevä viitejärjestelmä.

(ks. 46 ja 49 kohta sekä tuomiolauselma 2)