JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
PEDRO CRUZ VILLALÓN
24 päivänä toukokuuta 2012 (1)
Asia C‑190/11
Daniela Mühlleitner
vastaan
Ahmad Yusufi
ja
Wadat Yusufi
(Oberster Gerichtshofin (Itävalta) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Tuomioistuimen toimivalta siviili- ja kauppaoikeuden alalla – Toimivalta kuluttajansuojaa koskevissa riita-asioissa – Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohta – Yhdistetyissä asioissa Pammer ja Hotel Alpenhof annetun tuomion tulkinta – Toiminta, joka suunnataan toiseen jäsenvaltioon internetin välityksellä – Oikeuspaikkasäännöksen rajoittaminen koskemaan vain etäsopimuksena tehtyjä kuluttajasopimuksia
I Johdanto
1. Oberster Gerichstshof tiedustelee nyt käsiteltävällä ennakkoratkaisukysymyksellä unionin tuomioistuimelta, onko kuluttajasopimusten, joita edeltävät internetissä suoritetut valmistelevat toimet, oltava välttämättä tehty etäsopimuksina, jos kuluttaja haluaa vedota tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun asetuksen (EY) N:o 44/2001(2) 15 ja 16 artiklassa säädettyyn erityiseen oikeuspaikkasäännökseen.
2. Tällä tavoin ilmaistuna kysymykseen voitaisiin löytää helposti vastaus suoraan kyseisen asetuksen 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan sanamuodosta, kun sitä luetaan riittävän tarkasti yhdessä sen syntyhistorian kanssa. Unionin tuomioistuimen suuren jaoston yhdistetyissä asioissa Pammer ja Hotel Alpenhof hiljattain antaman tuomion(3) yhtä kohtaa voitaisiin kuitenkin tulkita siten, että siinä edellytetään, että kuluttajasopimus on tehty etäsopimuksena. Tämä on joka tapauksessa epäilys, jonka kansallinen tuomioistuin on esittänyt.
3. Tämän asian ja tämän ratkaisuehdotuksen kohteena on siis vain yhdistetyissä asioissa Pammer ja Hotel Alpenhof annetun tuomion kyseisen kohdan ulottuvuuden selventäminen, sillä se on mielestäni, kuten jo esitin, rajattava koskemaan kyseisten asioiden erityispiirteitä ilman, että siitä olisi tarpeen johtaa kuluttajasopimuksia koskevaan erityiseen oikeuspaikkasäännökseen sovellettavaa ylimääräistä, yleistä ja rajoittavaa edellytystä.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
4. Asetuksen N:o 44/2001 15 ja 16 artiklassa, jotka sisältyvät II luvun (”Toimivalta”) 4 jaksoon (”Toimivalta kuluttajansuojaa koskevissa riita-asioissa”), säädetään seuraavaa:
”15 artikla
1. Kun asia koskee henkilön, jäljempänä ’kuluttaja’, sellaista tarkoitusta varten tekemää sopimusta, jota ei voida pitää hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvänä, tuomioistuimen toimivalta määräytyy tämän jakson säännösten mukaisesti, jollei 4 artiklan ja 5 artiklan 5 kohdan säännöksistä muuta johdu,
– –
c) kaikissa muissa tapauksissa, jos sopimus on tehty henkilön kanssa, joka harjoittaa kaupallista tai elinkeinotoimintaa siinä jäsenvaltiossa, missä kuluttajan kotipaikka on, tai joka millä keinoin tahansa suuntaa tällaista toimintaa kyseiseen jäsenvaltioon tai useisiin valtioihin kyseinen jäsenvaltio mukaan lukien, ja sopimus kuuluu kyseisen toiminnan piiriin.
16 artikla
1. Kuluttaja voi nostaa kanteen toista sopimuspuolta vastaan joko sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, missä tämän kotipaikka on, tai sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä kuluttajan kotipaikka on.
2. Toinen sopimuspuoli voi nostaa kanteen kuluttajaa vastaan ainoastaan sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, missä kuluttajan kotipaikka on.
– –”
III Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet kansallisissa tuomioistuimissa
5. Pääasian oikeudenkäynnin valittaja Daniela Mühlleitner, jonka kotipaikka on Schwanenstadt (Itävalta), etsi internetistä käytettyä ajoneuvoa yksityiskäyttöönsä. Mühlleitner haki internetsivustolta www.mobile.de haluamaansa ajoneuvoa sen ominaisuuksien perusteella, kunnes löysi linkin, jossa oli häntä kiinnostanut tarjous. Linkkiä klikkaamalla hän päätyi pääasian vastapuolten Ahmad Yusufin ja Wadat Yusufin, joiden kotipaikka on Hampuri (Saksa), internetsivustolle.
6. Vastapuolten internetsivustolla ilmoitettiin puhelinnumero, jonka etuliitteenä oli Saksan kansainvälinen suuntanumero. Mühlleitner soitti kyseiseen numeroon, jossa häntä palveli vastapuolten yrityksen henkilöstö. Hänelle ilmoitettiin, ettei tarjottu ajoneuvo ollut enää myytävänä, mutta hänelle kerrottiin muista vastaavista tarjouksista. Mühlleitner suostui siihen, että hänelle lähetettäisiin sähköpostitse lisätietoja ja useita valokuvia toisesta ajoneuvosta. Asiakirja-aineistossa todetaan, että Mühlleitner ilmoitti vastapuolten kanssa käymässään puhelinkeskustelussa siitä, että hän asui Itävallassa, ja kysyi, aiheutuisiko tästä ongelmia, jos hän ostaisi kyseisen ajoneuvon. Vastapuolet ilmoittivat, ettei tästä aiheutuisi mitään hankaluuksia.
7. Myöhemmin Mühlleitner matkusti Saksaan ja teki ostosopimuksen vastapuolten kanssa. Hän otti ajoneuvon vastaan ja palasi kotiinsa Itävaltaan, jossa hän todettuaan, että ajoneuvossa oli useita vikoja, ja otettuaan useita kertoja tuloksetta yhteyttä vastapuoliin kääntyi Itävallan tuomioistuinten puoleen vaatiakseen ostohinnan palauttamista ja vahingonkorvausta.
8. Asian ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt tuomioistuin jätti kanteen tutkimatta sillä perusteella, ettei se ollut kansainvälisesti toimivaltainen, koska sen mielestä pelkästään se, että vastapuolten internetsivustolle oli mahdollista päästä Itävallasta, ei ollut hyväksyttävä peruste sille, että sovellettaisiin asetuksen N:o 44/2001 15 ja 16 artiklan mukaista erityistä oikeuspaikkasäännöstä. Asiaa muutoksenhaussa käsitellyt toisen oikeusasteen tuomioistuin pysytti tämän ratkaisun ja totesi jälleen, etteivät Itävallan tuomioistuimet olleet toimivaltaisia. Viimeksi mainitusta tuomiosta tehtiin kassaatiovalitus Oberster Gerichtshofiin, joka on esittänyt nyt käsiteltävän ennakkoratkaisukysymyksen unionin tuomioistuimelle.
IV Oikeudenkäyntimenettely unionin tuomioistuimessa
9. Oberster Gerichtshofin ennakkoratkaisukysymys saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 22.4.2011, ja sen sanamuoto on seuraava:
”Edellyttääkö asetuksen (EY) N:o 44/2001 (Bryssel I ‑asetus) 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltaminen sitä, että kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen sopimus on tehty etäsopimuksena?”
10. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian oikeudenkäynnin valittaja ja vastapuolet, Portugalin tasavalta, Tšekin tasavalta, Italian tasavalta, Puolan tasavalta, Sveitsin valaliitto sekä komissio.
V Ennakkoratkaisukysymys
11. Kansallisen tuomioistuimen kysymykseen annettava vastaus ilmenee selkeästi asetuksesta N:o 44/2001 ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä. Kuten jo totesin tämän ratkaisuehdotuksen johdannossa, ainoa seikka, joka on ristiriidassa tämän ratkaisun kanssa, on yhdistetyissä asioissa Pammer ja Hotel Alpenhof annetun tuomion yksi kohta eli tarkemmin sanoen 87 kohta, jonka mukaan on katsottava, että kyseisen asetuksen 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltaminen riippuu siitä, että kuluttajasopimus on tehty etäsopimuksena.(4) Näin ollen ei ole tarpeen antaa ratkaisua kyseisessä säännöksessä säädetystä liittymäkohtaa koskevasta edellytyksestä, jossa on keskeistä se, mihin toimintaa suunnataan. Nyt käsiteltävä asia koskee tätä edeltävää kysymystä: onko oltava olemassa sopimus, joka on tehty etäsopimuksena, jotta voidaan vedota kuluttajasopimuksia koskevaan erityiseen oikeuspaikkasäännökseen.
12. Osoitan jäljempänä, ettei kyseinen edellytys ole välttämätön sovellettavan lainsäädännön sanamuodon eikä myöskään yhdistetyissä asioissa Pammer ja Hotel Alpenhof annetun tuomion perusteella. Jos säännöksessä edellytettäisiin sitä, että kuluttajasopimus on tehty etäsopimuksena, tällä rajoitettaisiin oikeuspaikkasäännöksen soveltamisalaa vähäiseen määrään tilanteita, mikä ei näytä olevan asetuksen tavoitteena. Samoin kaikki valtiot, jotka ovat osallistuneet tähän oikeudenkäyntiin, sekä komissio kiistävät sen, että 15 artiklan 1 kohdan c alakohta koskisi vain etäsopimuksina tehtyjä kuluttajasopimuksia, ja katsovat, ettei kyseistä säännöstä pidä tulkita kuluttajan vahingoksi.
13. Olen samaa mieltä näiden valtioiden ja komission kanssa. Perustellakseni kantani käsittelen aluksi 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan syntyhistoriaa. Sen jälkeen tutkin kyseistä säännöstä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön, myös yhdistetyissä asioissa Pammer ja Hotel Alpenhof annetun tuomion, valossa. Tarkastelen etenkin yksityiskohtaisesti kyseisen tuomion 87 kohtaa, jonka sanamuoto on nyt käsiteltävän ennakkoratkaisukysymyksen taustalla.
A Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan syntyhistoria
14. Vuonna 1968 tehtyyn Brysselin yleissopimukseen, joka on sittemmin korvattu asetuksella N:o 44/2001, sisältyi erityinen kuluttajasopimuksia koskenut oikeuspaikkamääräys, jonka sanamuoto poikkesi merkittävästi mainitun asetuksen nykyisen 15 artiklan sanamuodosta. Kyseisen yleissopimuksen 13 artiklan 3 kappaleen mukaan erityistä oikeuspaikkamääräystä sovellettiin, jos kuluttajasopimus tarkoitti irtaimen tavaran tai palvelun toimittamista ja jos joko ”sopimusta on edeltänyt erityinen tarjous tai ilmoittelu siinä valtiossa, jossa kuluttajalla on kotipaikka” tai ”kuluttaja on siinä valtiossa suorittanut sopimuksen tekemistä varten välttämättömät toimenpiteet”.
15. Kuten komissio on perustellusti korostanut, Brysselin yleissopimuksen vanhan 13 artiklan 3 kappaleen sanamuoto vaikutti lähinnä etäsopimuksina tehtyihin kuluttajasopimuksiin. Kyseisessä määräyksessä mainitut kaksi tapausta toteutuivat useimmissa tapauksissa tämän sopimusmuodon kautta, vaikkei näin ollut aina. Kuten komissio huomauttaa, mikään ei näet estänyt soveltamasta Brysselin yleissopimuksen vanhaa 13 artiklan 3 kappaletta tilanteeseen, jossa elinkeinonharjoittaja tuli kuluttajan kotipaikkaan tehdäkseen sopimuksen paikan päällä.
16. Hyväksyttävä peruste asetuksen N:o 44/2001 nykyisessä 15 artiklassa tehdyille muutoksille on markkinoinnin teknisten välineiden kehittyminen lähinnä sähköisen kaupankäynnin alalla. Tämä sai komission esittämään Brysselin yleissopimuksen vanhaan 13 artiklan 3 kappaleeseen verrattuna uutta sanamuotoa, joka pysyi olennaisilta osin muuttumattomana lainsäädäntökäsittelyn ajan ja jonka myötä poistettiin aikaisempi vaatimus siitä, että kuluttaja on suorittanut omassa valtiossaan sopimuksen tekemistä varten välttämättömät toimenpiteet.(5) Kuten komissio totesi 15 artiklaa koskevan ehdotuksen perusteluissa, tämä muutos merkitsee sitä, että ”asetuksen 15 artiklan ensimmäisen kohdan kolmatta alakohtaa sovelletaan myös muussa jäsenvaltiossa kuin kuluttajan kotivaltiossa tehtyihin sopimuksiin”.(6) Komissio lisäsi, että ”täten asetuksessa korjataan vanhassa yleissopimuksen tekstissä oleva yleisesti tunnettu virhe, jonka vuoksi kuluttaja ei ole voinut vedota kotivaltionsa toimivallan antamaan suojaan, jos hän on sopimuskumppaninsa pyynnöstä tehnyt sopimuksen muualla kuin kotivaltiossaan”.(7)
17. Sekä Sveitsin valaliitto että komissio viittaavat myös Pocarin selitysmuistioon, joka on huomattavan arvokas 15 artiklan samoin kuin Luganon yleissopimuksen 15 artiklan (joka on sama kuin asetuksen N:o 44/2001 15 artikla) tulkinnassa.(8) Selitysmuistiossa todetaan tässä oikeudenkäynnissä tulkittavan säännöksen käsittelyn yhteydessä nimenomaisesti, että yhteyttä koskeva edellytys ”ei riipu paikasta, jossa kuluttaja toimii, eikä sopimuksen tekopaikasta, joka saattaa olla muussa maassa kuin siinä, jossa on kuluttajan kotipaikka: merkitystä on vain toisen osapuolen toiminnalla, jonka on oltava siinä valtiossa harjoitettua, jossa kuluttajan kotipaikka on, tai kyseiseen valtioon suunnattua, mahdollisesti sähköisin keinoin”.(9) Selitysmuistion mukaan tässä tapauksessa ”kuluttaja voi [Luganon] yleissopimuksen 16 artiklan mukaisesti nostaa kanteen oman kotipaikkansa tuomioistuimissa riippumatta siitä, missä sopimus tehtiin ja missä sähköisesti toimitettu palvelu käytettiin”.(10)
18. Tätä tulkintaa säännöksestä tukee se, että asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa laajennettiin niiden ”kuluttajasopimusten” lukumäärää, joihin sovellettiin Brysselin yleissopimuksen 13 artiklaa. Kun Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleessa rajattiin kyseisen määräyksen 3 kappaleen soveltamisala sellaisiin sopimuksiin, ”jotka tarkoittavat irtaimen tavaran tai palvelun toimittamista”, asetuksen N:o 44/2001 uusi 15 artiklan 1 kohdan c alakohta on laadittu käyttäen laajempaa ja yleistä sanamuotoa. Uudessa säännöksessä viitataan näet nyt sopimuksiin yleisesti riippumatta niiden tarkoituksesta, kun kyseessä ovat sopimukset, joita kuluttaja on tehnyt elinkeinotoimintaa harjoittavan henkilön kanssa tämän kaupallisen toiminnan tai elinkeinotoiminnan yhteydessä.
19. Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan sanamuodon muutos antoi unionin tuomioistuimelle äskettäin aiheen korostaa asiassa Ilsinger antamassaan tuomiossa, että ”sellaiset erityiset soveltamisedellytykset, jotka mainittujen sopimusten on täytettävä ja jotka lueteltiin yksityiskohtaisesti Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen 3 kohdan a ja b alakohdassa, on nyt muotoiltu yleisemmällä tavalla asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa, jotta voidaan varmistaa parempi kuluttajansuoja ottaen huomioon uudet viestintävälineet ja sähköisen kaupankäynnin kehitys”.(11) Nimenomaan sen vuoksi, että uudessa sanamuodossa suojellaan enemmän kuluttajien etuja, unionin tuomioistuin totesi edellä mainitussa asiassa Ilsinger antamassaan tuomiossa, toisin kuin se oli todennut aiemmin tulkitessaan Brysselin yleissopimusta, että 15 artikla ei ”enää selvästikään rajoitu sellaisiin tapauksiin, joissa sopimuspuolet ovat sopineet molemminpuolisesti velvoittavista sitoumuksista”.(12)
20. Toisaalta neuvosto ja komissio antoivat asetuksen N:o 44/2001 15 ja 73 artiklasta yhteisen lausuman,(13) jossa vahvistetaan lähestymistapa, jonka unionin tuomioistuin omaksui myöhemmin edellä mainitussa asiassa Ilsinger antamassaan tuomiossa. Molemmat toimielimet korostivat viitatessaan kuluttajasopimuksen olemassaoloa koskevaan edellytykseen, että 15 artiklassa ”tarkoitetaan useita markkinointikeinoja, joihin kuuluvat internetin välityksellä tehdyt etäsopimukset”.(14) Siinä ei millään tavoin suljeta pois sitä, että kuluttajasopimus voidaan tehdä muillakin keinoilla kuin tekemällä etäsopimus, joten siinä vahvistetaan sopimussuhteiden soveltamisalaan viittaavan säännöksen laaja tulkinta.
21. On siis pääteltävä, että asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ei ole pyritty vähentämään niiden kuluttajasopimusten lukumäärää, joihin sovelletaan kuluttajasopimuksia koskevaa erityistä oikeuspaikkasäännöstä, vaan siinä tehdään aivan päinvastoin. Jos unionin lainsäätäjä olisi halunnut rajoittaa tätä oikeuspaikkasäännöstä siten, että se koskee vain etäsopimuksina tehtyjä kuluttajasopimuksia, jotka on lisäksi yhdenmukaistettu unionin oikeudessa,(15) on ilmeistä, että se olisi todennut tämän nimenomaisesti kyseisessä säännöksessä.
22. Kaiken kaikkiaan 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa käytetyssä liittymäkohtaa koskevassa edellytyksessä ei ole kyse, toisin kuin vanhassa Brysselin yleissopimuksen määräyksessä käytetyssä edellytyksessä, paikasta, jossa on kuluttajan kotipaikka, vaan paikasta, jossa elinkeinotoimintaa suunnataan kuluttajan kotipaikan jäsenvaltioon. Tästä syystä merkityksellisessä edellytyksessä on nyttemmin kyseessä maantieteellinen alue, jolla henkilö, joka haluaa myydä tavaran tai palvelun, pyrkii toimimaan.(16) Jos markkinat, joille elinkeinonharjoittaja aktiivisesti pyrkii, sisältävät kuluttajan, jonka kanssa hän aloittaa sopimussuhteet, kotipaikan valtion, on katsottava, että hänen toimintansa on suunnattu tähän valtioon.
23. Näin ollen asetuksen N:o 44/2001 uudella 15 artiklalla muutetaan hyvin olennaisesti lähestymistapaa Brysselin yleissopimuksessa aiemmin määrättyyn sääntöön nähden nimenomaan sen vuoksi, että kuluttaja, joka tekee valmistelutoimia sähköisillä viestintävälineillä, voi olla edelleen 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan suojaama silloinkin, kun hän matkustaa toisen sopimuspuolen valtioon sopimuksen tekemiseksi.
B Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohta ja siihen liittyvä lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä koskeva asiayhteys
24. Nyt tulkittavan säännöksen syntyhistorian lisäksi on muita, tässä tapauksessa lainsäädäntöön liittyviä seikkoja, jotka vahvistavat sen näkemyksen, että asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohta ei koske ainoastaan etäsopimuksina tehtyjä kuluttajasopimuksia.
25. Kuluttajasopimuksia koskevan erityisen oikeuspaikkasäännöksen ainoana tarkoituksena on suojella kuluttajaa, joka on sopimussuhteen heikompi osapuoli ja tarvitsee erityistä suojelua. Tämä todetaan nimenomaisesti asetuksen N:o 44/2001 johdanto-osan 13 perustelukappaleessa, kun siinä korostetaan vakuutus-, työ- ja kuluttajasopimusten osalta, että ”heikompaa osapuolta olisi suojeltava hänen etujensa kannalta suotuisammilla tuomioistuimen toimivaltaa koskevilla säännöksillä kuin mitä yleiset säännökset edellyttävät”.(17)
26. Myöskään asetuksen N:o 44/2001 15 tai 16 artiklan sanamuodossa ei missään vaiheessa viitata nimenomaisesti etäsopimuksiin. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 16–20 kohdassa on esitetty, kyseisen säännöksen syntyhistoria päinvastoin vahvistaa, että asetuksen N:o 44/2001 kuluttajasopimuksia koskeva erityinen oikeuspaikkasäännös kattaa myös tilanteet, joissa sopimuspuoli tai kuluttaja matkustaa toisen sopimuspuolen kotipaikkaan sopimuksen tekemiseksi.(18)
27. Jos asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohtaa olisi tulkittava siten, että sitä sovelletaan yksinomaan etäsopimuksina tehtyihin kuluttajasopimuksiin, sen soveltamisalan ulkopuolelle jäisi useita tapauksia, joissa on mukana kuluttaja. Tällaisten tapausten määrä on kasvanut eksponentiaalisesti sähköisen kaupankäynnin yleistymisen myötä; tässä kaupankäynnissä on tavanomaista yhtäältä se, että tarjoaja mainostaa internetissä ja kohdistaa mainonnan tietyille markkinoille internetsivustonsa välityksellä, ja toisaalta se, että kuluttaja hakee tietoa ja päättää sopimuksen tekemisestä verkossa havaitsemansa mainonnan perusteella. Julkisasiamies Trstenjak mainitsi yhdistetyissä asioissa Pammer ja Hotel Alpenhof esittämässään ratkaisuehdotuksessa erimerkkinä terveyspalvelut, joita mainostetaan sellaisen internetsivuston välityksellä, jolla muissa jäsenvaltioissa asuvia kuluttajia kehotetaan avoimesti valitsemaan kyseiset palvelut.(19) Voidaan ajatella myös särkyvän tavaran ostamista sen jälkeen, kun toisessa jäsenvaltiossa asuvalle kuluttajalle on lähetetty mainontaa sähköpostitse, jolloin kuluttaja tekee suullisen sopimuksen myyjän kanssa mutta haluaa mieluummin hakea tavaran henkilökohtaisesti, ja myös sopimus tehdään sillä hetkellä.
28. Edellä mainitut esimerkit osoittavat, että kuluttaja jäisi asetuksen N:o 44/2001 15 ja 16 artiklan mukaisen erityisen oikeuspaikkasäännöksen tarjoaman suojan ulkopuolelle pelkästään sen vuoksi, että kuluttaja matkustaa toisen sopimuspuolen kotipaikkaan tekemään sopimuksen ja vastaanottamaan tavaran tai palvelun. On vaikeaa hyväksyä sitä, että tämä seikka olisi sellaisenaan riittävä peruste sellaiselle lopputulokselle, joka on selvästi ristiriidassa asetuksen N:o 44/2001 kuluttajasopimuksia koskevilla säännöksillä tavoitellun päämäärän kanssa.
29. Jos hyväksyttäisiin säännöksen suppea tulkinta, erityinen oikeuspaikkasäännös suljettaisiin pois myös nimenomaan sellaisen seikan perusteella, jonka osalta olisi juuri vahvistettava kuluttajansuojaa asetuksen N:o 44/2001 avulla pikemminkin kuin evätä se, eli sillä perusteella, että kuluttaja ylittää rajan. Olisi paradoksaalista, että asetuksen N:o 44/2001 kaltaisen säädöksen sovellettavuus riippuisi siitä, että toinen sopimuspuolista ja vieläpä heikompi sopimuspuoli, jolle säädöksellä pyritään antamaan erityisen suotuisaa kohtelua, ei ole ylittänyt rajaa.(20)
30. Jos tutkitaan muita asetukseen N:o 44/2001 liittyviä säädöksiä, voidaan vahvistaa, ettei ole välttämätöntä, että kuluttajasopimus on tehty etäsopimuksena. Esimerkiksi sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista annetun asetuksen N:o 593/2008(21) johdanto-osan 25 perustelukappaleessa ja 6 artiklassa on kuluttajasopimuksia koskeva lainvalintasääntö, jonka liittymäkohta on samansuuntainen kuin asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan toimivaltasääntö. Asetuksessa N:o 593/2008 ei missään vaiheessa viitata etäsopimuksena tehdyn kuluttajasopimuksen olemassaoloon vaan ainoastaan siihen, että on tärkeää, että elinkeinotoimintaa on suunnattu kuluttajan kotipaikan jäsenvaltioon. Sillä, matkustaako tämä toiseen paikkaan sopimuskumppanin aikaisemman toiminnan seurauksena, ei ole merkitystä määritettäessä sopimukseen sovellettavaa lakia. Siinä ei ainakaan sanota mitään siitä, että olisi välttämätöntä, että sopimus tehdään etäsopimuksena.
31. Unionin tuomioistuimen tähänastisessa oikeuskäytännössä ei ole annettu kategorista ratkaisua tähän kysymykseen. On kuitenkin olemassa joitain seikkoja, jotka näyttäisivät puoltavan asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan sisältämän ”sopimuksen” määritelmän laajaa tulkintaa.
32. Unionin tuomioistuin korosti edellä jo mainitussa asiassa Ilsinger antamassaan tuomiossa, että on tärkeää, että asetuksen N:o 44/2001 nykyinen 15 artiklan 1 kohdan c alakohta koskee ”sopimusten tarkoituksesta riippumatta kaikkia – – sopimuksia”, kunhan kyseessä ovat sopimukset, jotka kuluttaja on tehnyt elinkeinonharjoittajan kanssa ja jotka kuuluvat viimeksi mainitun harjoittaman kaupallisen toiminnan tai elinkeinotoiminnan piiriin.(22) Tämä ominaisuus eli riippumattomuus sopimuksen tarkoituksesta sai vielä suuremman merkityksen, kun sitä verrattiin Brysselin yleissopimuksen aikaisemman määräyksen sanamuotoon, sillä sen mukaan oikeuspaikkasääntö koski vain sopimuksia, jotka tarkoittavat ”irtaimen tavaran tai palvelun toimittamista”. Kuten olen todennut tämän ratkaisuehdotuksen 20 kohdassa, unionin tuomioistuin käytti tämän määräyksen historiallista tulkintaa asiassa Ilsinger antamassaan tuomiossa laajentaessaan niiden kuluttajasopimusten sopimustyyppiä, joihin sovelletaan asetuksen N:o 44/2001 16 artiklan mukaista erityistä oikeuspaikkasäännöstä. Unionin tuomioistuin ei tosiasiallisesti epäröinyt poiketa aikaisemmasta oikeuskäytännöstä, joka perustui Brysselin yleissopimuksen vanhan 13 artiklan tulkintaan, jossa rajoitettiin sen soveltaminen koskemaan vain molemminpuolisesti velvoittavia kuluttajasopimuksia.(23) Asetuksen N:o 44/2001 voimaantulon ja säännöksen uuden sanamuodon jälkeen asiassa Ilsinger annetussa tuomiossa todettiin, että yksipuolisten kuluttajasopimusten poissulkeminen oli perusteetonta.
33. Julkisasiamies Trstenjak päätyi edellä mainitussa asiassa Ilsinger esittämässään ratkaisuehdotuksessa samaan lopputulokseen. Tuomiossa esitettyjen perustelujen lisäksi julkisasiamies korosti asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan alussa olevan maininnan ”kaikissa muissa tapauksissa” merkitystä.(24) Olen samaa mieltä siitä, että tämä ilmaisu on riittävän selvä, ja on ilmeistä, että sana ”kaikissa” vie perustan miltä tahansa sellaiselta tulkinnalta, jossa vähennetään niiden kuluttajasopimusten lukumäärää, joihin säännöstä sovelletaan.
34. Lopuksi edellä esitetty johtaa minut suoraan yhdistetyissä asioissa Pammer ja Hotel Alpenhof annettuun tuomioon ja erityisesti sen kiistettyyn 87 kohtaan. Unionin tuomioistuin tulkitsi kyseisessä tuomiossa suuren jaoston kokoonpanossa ensi kertaa asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohtaa tarkoituksenaan selventää, milloin on katsottava, että elinkeinonharjoittajan toiminta, jota esitellään internetsivustolla, on ”suunnattu” johonkin jäsenvaltioon. Tuomiossa luetellaan ensin useita perusteita ja tarkastellaan sitten kummankin asian tosiseikkoja. Unionin tuomioistuin totesi yhdistetyissä asioissa Pammer ja Hotel Alpenhof, jossa oli kyse saksalaisten tuomioistuinten toimivallasta tutkia Saksassa asuvan kuluttajan ja Itävallassa sijaitsevan hotellin omistajan välinen riita, seuraavaa:
”85 Hotel Alpenhofin ja Hellerin välisen riita-asian kaltaisessa asiassa näyttäisi siltä, että – – on useita seikkoja, jotka ovat omiaan osoittamaan, että elinkeinonharjoittaja on suunnannut toimintaansa yhteen tai useaan muuhun jäsenvaltioon kuin Itävallan tasavaltaan. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on kuitenkin tarkastaa, että asia on näin.
86 Hotel Alpenhof kuitenkin väittää, että sopimus tehdään kuluttajan kanssa paikan päällä eikä etäsopimuksena, koska huoneiden avaimet luovutetaan ja maksu suoritetaan paikan päällä, joten asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohtaa ei voida soveltaa.
87 Tästä on todettava, että se, että avaimet luovutetaan kuluttajalle ja että tämä suorittaa maksun jäsenvaltiossa, jossa elinkeinonharjoittajalla on kotipaikka, ei ole kyseisen säännöksen soveltamisen esteenä, jos on tehty etävaraus ja -vahvistus, jolloin kuluttaja on tällä tavoin sitoutunut sopimusoikeudellisesti.”(25)
35. Näin tuomiossa siis todetaan.
36. Kuten olen todennut alusta lähtien, kansallinen tuomioistuin tiedustelee tämän viimeksi mainitun 87 kohdan sanamuodon perusteella, onko unionin tuomioistuin halunnut rajata asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamisalaa siten, että se koskee ainoastaan etäsopimuksina tehtyjä kuluttajasopimuksia. Kuten olen myös alusta lähtien todennut, tähän on mielestäni vastattava kieltävästi, ei ainoastaan edellä esitetyn perusteella vaan myös yhdistetyissä asioissa Pammer ja Hotel Alpenhof annetun tuomion sanamuodon perusteella.
37. Kun näet unionin tuomioistuin korosti sitä, että kyseisessä Hotel Alpenhofia koskeneessa asiassa sopimus oli tehty etäsopimuksena, se vain korosti yhtä seikkaa, mutta se ei korostanut sitä, että asetuksessa N:o 44/2001 säädetty pakottava edellytys olisi täyttynyt. Tämä ilmenee myös silloin, jos tuomio luetaan kokonaan, sillä kun siinä käsitellään asiaan Hotel Alpenhof yhdistetyn asian Pammer olosuhteita, siinä ei viitata millään tavoin sopimustyyppiin eli siihen, tekivätkö sopimuspuolet kyseisessä asiassa sopimuksen etäsopimuksena vai paikan päällä. Edellä esitetyn lisäksi on otettava huomioon julkisasiamies Trstenjakin yhdistetyissä asioissa Pammer ja Hotel Alpenhof esittämä ratkaisuehdotus, jossa suljetaan avoimesti pois se, että asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohtaa olisi sovellettava yksinomaan etäsopimuksina tehtyihin kuluttajasopimuksiin.(26)
38. Kun yhdistetyissä asioissa Pammer ja Hotel Alpenhof annetun tuomion 87 kohdassa korostetaan sitä, että sopimus on luonteeltaan etäsopimus, tarkoituksena ei mielestäni ole asettaa tällaista luonnetta edellytykseksi vaan nimenomaan sulkea pois mainitun 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan liian suppea tulkinta. Siinä viitataan etäsopimukseen, koska halutaan korostaa sen merkitystä, että internetin välityksellä on tapahtunut sopimuksen tekemistä edeltävää valmistelevaa toimintaa, joka puolestaan perustuu tietoon, joka on suunnattu internetin kautta maantieteelliselle alueelle, jolla kuluttajan kotipaikka on. Unionin tuomioistuin pyrki mielestäni viittauksella etäsopimukseen korostamaan sitä, että kyseisessä tapauksessa oli toteutettu valmistelutoimia ennen kuluttajan saapumista Hotel Alpenhofiin, ja lisäksi sopimuspuolet olivat tehneet sopimuksen jo ennen avainten luovutusta.
39. Näin ollen katson, että asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, ettei siinä edellytetä, että kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen sopimus on tehty etäsopimuksena.
VI Ratkaisuehdotus
40. Ehdotan edellä esitetyn perusteella, että unionin tuomioistuin vastaa Oberster Gerichtshofin esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:
Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ei edellytetä, että kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen sopimus on tehty etäsopimuksena.