VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS
(ensimmäinen jaosto)

27 päivänä maaliskuuta 2007

Asia F-87/06

Thierry Manté

vastaan

Euroopan unionin neuvosto

Henkilöstö – Palkkaus – Asettautumiskorvaus – Kansallinen asiantuntija, joka on nimitetty virkamieheksi – Perusteettoman edun palauttaminen – Tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvä puuttuminen

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklan nojalla nostettu kanne, jossa Thierry Manté, entinen kansallinen asiantuntija, josta sittemmin on tullut Euroopan yhteisöjen virkamies, vaatii yhtäältä kumoamaan nimittävän viranomaisen 22.8.2005 tekemän päätöksen, jolla kieltäydytään myöntämästä hänelle asettautumiskorvausta ja määrätään tällä perusteella suoritettujen määrien takaisinperimisestä ja joka on tehty yhdessä saman viranomaisen 17.10.2005 tekemän sellaisen päätöksen kanssa, jolla hylättiin hänen edellä mainitusta 22.8.2005 tehdystä päätöksestä esittämänsä uudelleenarviointia koskeva vaatimus, ja 10.5.2006 tehdyn päätöksen kanssa, jolla hylättiin hänen hallinnollinen valituksensa, ja toisaalta korvausta vahingosta, jota hän arvioi itselleen aiheutuneen

Ratkaisu: Kanne jätetään tutkimatta, koska tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat. Neuvosto vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Mantélle puolet hänen oikeudenkäyntikuluistaan.

Tiivistelmä

Oikeudenkäyntimenettely – Perustellulla määräyksellä tehty päätös – Edellytykset – Kanne, jonka tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat tai jolla ei selvästi ole oikeudellista perustaa

(Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 111 artikla; henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla; neuvoston päätöksen 2004/752 3 artiklan 4 kohta)

Siinä tapauksessa, että kanteen tutkittavaksi ottamista koskevat edellytykset selvästi puuttuvat, mahdollisuutta antaa ratkaisu oikeudenkäyntiä jatkamatta perustellulla määräyksellä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 111 artiklan mukaisesti ei sovelleta ainoastaan niihin tapauksiin, joissa tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevien sääntöjen rikkominen on niin ilmeistä ja räikeää, että mihinkään vakavasti otettavaan seikkaan ei voida vedota tutkittavaksi ottamisen puolesta, vaan myös niihin tapauksiin, joissa asian ratkaiseva tuomioistuimen kokoonpano arvioi saaneensa asiakirja-aineistoon tutustuttuaan asiakirjoista riittävän tiedon ja on täysin vakuuttunut siitä, että kannetta ei voida tutkia erityisesti siksi, että siinä on jätetty huomiotta vakiintuneessa oikeuskäytännössä asetetut vaatimukset, ja katsoo lisäksi, että istunnon järjestäminen ei voisi tarjota tästä mitään uutta tietoa. Tällaisessa tapauksessa kanteen hylkääminen perustellulla määräyksellä ei palvele ainoastaan prosessiekonomiaa, vaan sillä säästetään myös asianosaiset kuluilta, joita istunnon järjestäminen aiheuttaisi.

Tilanne on tällainen silloin, jos kantaja jättää huomiotta vakiintuneen oikeuskäytännön, jonka mukaan virkamiehen on käytettävä hänelle vastaisen toimen osalta henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa säädettyä valitusmenettelyä, ja esittää pelkän vaatimuksen, jossa vaaditaan hänelle selvästi vastaisen toimen uudelleen arvioimista, ja tekee tämän jälkeen hallinnollisen valituksen hallinnon tähän vaatimukseen antamasta vastauksesta eikä noudata henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa säädettyjä hallinnollista valitusta ja kanteen nostamista koskevia määräaikoja.

Kantajan hänelle vastaisesta päätöksestä esittämän vaatimuksen hylkäämisestä tehtyyn päätökseen sisältyvästä tiedosta, jonka mukaan tästä päätöksestä voitaisiin tehdä hallinnollinen valitus, ei myöskään voi seurata, että kantajan eduksi voitaisiin soveltaa anteeksi annettavaa erehdystä koskevaa oikeuskäytäntöä, sillä tämän oikeuskäytännön soveltamisedellytyksenä on vaatimus, jonka mukaan virkamiehen mielessä on täytynyt tapahtua hyväksyttävä sekaannus, vaikka hän on osoittanut sellaista valppautta, jota edellytetään tavanomaiselta valveutuneelta henkilöltä, mikä vaatimus ei tässä tapauksessa täyty; kantaja on näet täysin omasta halustaan eikä toimielimen harhaanjohtavan käytöksen vuoksi päättänyt reagoida hänelle vastaiseen päätökseen esittämällä vaatimuksen; tässä tilanteessa kantaja voi vedota anteeksi annettavaa virhettä koskevaan oikeuskäytäntöön vain, jos hän olisi epäillyt vaatimuksen esittämisellä vireille pannun menettelyn sääntöjenmukaisuutta ja valmistautunut esittämään hallinnollisen valituksen sääntöjenmukaisessa kolmen kuukauden määräajassa hänelle vastaisesta päätöksestä mutta luopunut siitä sen vuoksi, että edellä mainittu tieto oli vakuuttanut hänet hänen alkuperäisen toimintatapansa sääntöjenmukaisuudesta.

(ks. 15, 16, 19, 20 ja 23–26 kohta)

Viittaukset:

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑14/91, Weyrich v. komissio, 7.6.1991 (Kok. 1991, s. II‑235, 32 ja 34 kohta) ja asia T‑11/01, Mascetti v. komissio, 1.4.2003 (Kok. H. 2003, s. I‑A‑117 ja II‑579, 33 kohta).

Virkamiestuomioistuin: asia F‑27/05, Le Maire v. komissio, 28.6.2006 (Kok. H. 2006, s. I‑A‑1‑47 ja II‑A‑1‑159, 36 kohta).