JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MICHAL BOBEK
9 päivänä kesäkuuta 2016 (1)
Asia C‑212/15
ENEFI Energiahatekonysagi Nyrt
vastaan
Direcția Generală Regională a Finanțelor Publice Brașov (DGRFP)
(Ennakkoratkaisupyyntö – Tribunalul Mureș, Secția civilă (Mureșin alueellisen tuomioistuimen siviiliasioita käsittelevä jaosto, Romania))
Maksukyvyttömyysmenettely – Menettelyn aloitusvaltion lain mukaan määräytyvät vaikutukset sellaisen verosaatavan osalta, jota ei ole ilmoitettu kyseisessä menettelyssä ja joka on ulosottotoimien kohteena toisessa jäsenvaltiossa
I Johdanto
1. Esillä oleva asia koskee verosaatavan ulosottoa Romaniassa yhtiöltä, joka on sijoittautunut Unkariin ja jota vastaan aloitettiin maksukyvyttömyysmenettely Unkarissa. Tätä verosaatavaa ei ilmoitettu kyseisessä maksukyvyttömyysmenettelyssä, ja se on Unkarin lain mukaan nyt menetetty.
2. Unionin tuomioistuinta pyydetään toteamaan, salliiko maksukyvyttömyysmenettelyistä annettu asetus (EY) N:o 1346/2000(2) kansallisen oikeussäännön, jossa säädetään tällaisen ilmoittamattoman saatavan ulosotto-oikeuden menettämisestä tai ulosoton keskeyttämisestä. Lisäksi unionin tuomioistuinta pyydetään ratkaisemaan, onko saatavan verotuksellisella luonteella merkitystä tämän arvioinnin kannalta. Nämä kysymykset nostavat esiin lisäkysymyksen siitä, olisiko tietyssä jäsenvaltiossa aloitettuun maksukyvyttömyysmenettelyyn sovellettavalla kansallisella oikeudella säänneltävä myös maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen vaikutuksia täytäntöönpanomenettelyyn, joka koskee samaa velallista toisessa jäsenvaltiossa.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
3. Asetuksen N:o 1346/2000 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa velallisella on pääintressien keskus, on toimivaltainen aloittamaan maksukyvyttömyysmenettelyn. Yhteisön ja muun oikeushenkilön pääintressien keskuksen katsotaan sijaitsevan siinä valtiossa, jossa oikeushenkilöllä on sääntömääräinen kotipaikka, jollei muuta näytetä.”
4. Asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklassa säädetään sovellettavasta laista. Saman 4 artiklan 1 kohdassa todetaan yleisesti seuraavaa: ”Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, maksukyvyttömyysmenettelyyn ja sen vaikutuksiin sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jossa menettely on alkanut, jäljempänä ’menettelyn aloitusvaltio’.”
5. Asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 2 kohdan mukaan ”menettelyn aloittamisen edellytykset, menettelyn kulku sekä menettelyn päättäminen määräytyvät” menettelyn aloitusvaltion lain – josta asetuksen johdanto-osan 23 perustelukappaleessa käytetään ilmaisua ”lex concursus” – mukaan. Kyseiseen säännökseen sisältyy esimerkinomainen luettelo menettelyn aloitusvaltion lailla säänneltävistä asioista, joihin kuuluvat muun maussa f alakohdassa tarkoitetut ”maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutukset saatavien erillisperintään, lukuun ottamatta vireillä olevia oikeudenkäyntejä” ja k alakohdassa tarkoitetut ”velkojien oikeudet maksukyvyttömyysmenettelyn päättymisen jälkeen”.
6. Asetuksen N:o 1346/2000 15 artiklassa todetaan seuraavaa: ”Maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutukset menettelyn piiriin kuuluvaa velallisen omaisuutta koskevaan vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät yksinomaan sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa oikeudenkäynti on vireillä.”
7. Asetuksen N:o 1346/2000 20 artiklan 1 kohdassa säädetään periaatteessa seuraavaa: ”Jos velkoja – – menettelyn alkamisen jälkeen saa millä tavalla tahansa, erityisesti ulosottotoimin, täyden tai osittaisen suorituksen saatavastaan velallisen muussa jäsenvaltiossa sijaitsevasta omaisuudesta, hänen on palautettava selvittäjälle, mitä hän on saanut – –”
8. Lisäksi asetuksen N:o 1346/2000 39 artiklassa todetaan seuraavaa: ”Velkojalla, jolla on asuin- tai kotipaikka taikka sääntömääräinen kotipaikka muussa jäsenvaltiossa kuin menettelyn aloitusvaltiossa, mukaan lukien jäsenvaltion veroviranomaiset ja sosiaaliturvaviranomaiset, on oikeus ilmoittaa vaatimuksensa kirjallisesti maksukyvyttömyysmenettelyssä.”
B Kansallinen oikeus
9. Unkarin konkurssilain eli vuoden 1991 lain XLIX 20 §:n 3 momentissa säädetään, että velkoja, joka ei ole noudattanut 10 §:n 2 momentissa säädettyä määräaikaa saataviensa ilmoittamiselle, menettää mahdollisuuden osallistua sopimukseen, joka tehdään velallisen ja velkojien välillä maksukyvyttömyysmenettelyn lopussa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että velkoja, joka ei ole ilmoittanut saatavaa, ei voi periaatteessa enää vedota tähän saatavaan velallista vastaan.
III Tosiseikat, kansallinen oikeudenkäynti ja ennakkoratkaisukysymykset
10. ENEFI Energiahatekonysagi Nyrt (jäljempänä kantaja) on yhtiö, jonka rekisteröity kotipaikka on Unkarissa ja jolla on toimipaikka Romaniassa.
11. Kantajaa vastaan aloitettiin 13.12.2012 maksukyvyttömyysmenettely Unkarissa.
12. Direcția Generală Regională a Finanțelor Publice Brașoville (Brasovin alueen verohallinto) (jäljempänä vastaaja) ilmoitettiin 7.1.2013 maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisesta Unkarissa ja mahdollisuudesta ilmoittaa saatavista kantajalta kyseisessä menettelyssä.
13. Tammikuussa 2013 vastaaja yritti ilmoittaa kaksi saatavaa maksukyvyttömyysmenettelyssä (jäljempänä alkuperäiset saatavat). Se ei kuitenkaan noudattanut voimassa olevaa määräaikaa eikä maksanut voimassa olevia ilmoittamismaksuja. Tämän vuoksi näitä saatavia ei voitu ilmoittaa eikä ottaa huomioon maksukyvyttömyysmenettelyssä, kuten selvittäjä totesi 2.5.2013.
14. Vastaaja suoritti 5.6.2013 ja 25.6.2013 välisenä aikana verotarkastuksen kantajan toimipaikan tiloissa Romaniassa maksukyvyttömyysmenettelyn vielä jatkuessa. Vastaaja teki 25.6.2013 verotarkastuspäätöksen arvonlisäveroa koskevista kantajan lisävelvoitteista (jäljempänä maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeinen verotarkastuspäätös). Vastaaja ei ilmoittanut mistään maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeiseen verotarkastuspäätökseen liittyvästä saatavasta maksukyvyttömyysmenettelyssä. Sen sijaan se aloitti maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeistä verotarkastuspäätöstä koskevan täytäntöönpanomenettelyn Romaniassa.
15. Kantaja ei aluksi riitauttanut maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeistä verotarkastuspäätöstä. Tämän vuoksi Romanian viranomaiset antoivat kantajalle ulosottomääräyksen 7.8.2013.
16. Maksukyvyttömyysmenettely Unkarissa lopetettiin 7.9.2013.
17. Kantaja aloitti 3.9.2013 menettelyn vastustaakseen ulosottomääräystä Romaniassa. Kantaja katsoo, että sillä ei ole velvollisuutta maksaa määräyksessä vaadittua summaa, ja pitää sen ulosottoa laittomana. Se huomauttaa, että silloin kun maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeiseen verotarkastuspäätökseen johtanut verotarkastus tehtiin, kantaja oli jo maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena Unkarissa. Tämän vuoksi vastaajan olisi pitänyt ilmoittaa ulosmitattava saatavansa maksukyvyttömyysmenettelyssä, jotta kantajan maksuvelvollisuudet olisi voitu panna täytäntöön maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeisen verotarkastuspäätöksen mukaisesti. Kantaja toteaa, että maksukyvyttömyysmenettelyä säännellään Unkarin lailla asetuksen N:o 1346/2000 nojalla ja että Unkarin lain mukaan saatavat, joita ei ole ilmoitettu maksukyvyttömyysmenettelyssä, menetetään. Näin ollen kantaja katsoo, että vastaaja on nyt menettänyt oikeuden maksusuoritukseen maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeisen verotarkastuspäätöksen mukaisesti.
18. Tämän vuoksi Tribunalul Mureș, Secția civilă (Mureșin alueellisen tuomioistuimen siviiliasioita käsittelevä jaosto) lykkäsi asian käsittelyä ja esitti unionin tuomioistuimelle seuraavat kysymykset:
”1) Maksukyvyttömyysmenettelyistä 29.5.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1346/2000 4 artiklan 1 kohtaa sekä 4 artiklan 2 kohdan f ja k alakohtaa tulkittaessa tarvitaan täsmennystä siihen, voivatko menettelyn aloitusvaltion laissa säädetyt maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutukset sisältää sen, että velkoja, joka ei ole osallistunut maksukyvyttömyysmenettelyyn, menettää oikeuden vedota saatavaansa toisessa jäsenvaltiossa, tai sen, että kyseisen saatavan ulosotto keskeytetään kyseisessä toisessa jäsenvaltiossa?
2) Onko sillä merkitystä, että saatava, jonka ulosottoa on haettu muussa kuin menettelyn aloitusvaltiossa, on verosaatava?”
19. Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Unkarin hallitus, Alankomaiden hallitus ja komissio. Unkarin hallitus ja komissio esittivät suulliset lausumansa 14.4.2016 pidetyssä istunnossa.
IV Arviointi
20. Kansallisen tuomioistuimen toisen kysymyksen tarkoituksena on pohjimmiltaan vahvistaa asetuksen N:o 1346/2000 soveltamisala. Ensimmäinen kysymys koskee asetuksen vaikutuksia sen jälkeen kun on vahvistettu, että asetusta N:o 1346/2000 voidaan todellakin soveltaa verosaataviin.
21. Kysymys asetuksen N:o 1346/2000 sovellettavuudesta loogisesti edeltää sen vaikutuksen tarkastelua. Tämän vuoksi aloitan analyysini vastaamalla ensiksi toiseen kysymykseen eli siihen, onko maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeisen verotarkastuspäätöksen verotuksellinen luonne millään tavalla merkityksellinen asetuksen N:o 1346/2000 sovellettavuuden kannalta (jäljempänä A kohta). Toiseksi tarkastelen sitä, salliiko asetus N:o 1346/2000 kansallisen lain, jossa säädetään maksukyvyttömyysmenettelyssä ilmoittamattomien saatavien menettämisestä tai tällaisten saatavien ulosoton keskeyttämisestä eri jäsenvaltiossa (jäljempänä B kohta).
A Toinen kysymys
22. Kansallisen tuomioistuimen toinen ennakkoratkaisukysymys koskee sitä, onko maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeiseen verotarkastuspäätökseen perustuvan saatavan erityisluonne merkityksellinen asetuksen N:o 1346/2000 sovellettavuuden kannalta.
23. Kansallinen tuomioistuin käyttää käsitettä ”verosaatava” viitatessaan Romanian lakiin perustuviin kantajan verovelvollisuuksiin. Vaikuttaa siis siltä, että tässä yhteydessä vero-sanalla tarkoitetaan pohjimmiltaan veron perimistä. Kansallinen tuomioistuin näyttää olettavan, että verosaatavaa olisi kohdeltava eri tavalla, koska vastaaja on veroviranomainen.
24. Unkarin ja Alankomaiden hallitusten sekä komission ilmaiseman kannan tapaan en yhdy kansallisen tuomioistuimen näkemykseen.
25. Asetuksessa N:o 1346/2000 todetaan aivan selvästi, että sitä sovelletaan erotuksetta sekä yksityis- että julkisoikeudellisiin velkojiin. Asetuksen 39 artiklassa todetaan seuraavaa: ”Velkojalla, jolla on asuin- tai kotipaikka taikka sääntömääräinen kotipaikka muussa jäsenvaltiossa kuin menettelyn aloitusvaltiossa, mukaan lukien jäsenvaltion veroviranomaiset ja sosiaaliturvaviranomaiset, on oikeus ilmoittaa vaatimuksensa kirjallisesti maksukyvyttömyysmenettelyssä.”(3) Sama toistetaan asetuksen johdanto-osan 21 perustelukappaleessa.(4)
26. Lisäksi ennakkoratkaisupyynnöstä tosiasiallisesti ilmenee, että vastaaja yritti toimia (alkuperäisten saatavien osalta) ja olisi voinut toimia (maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeisen verotarkastuspäätöksen osalta) velkojana sanan tavanomaisessa merkityksessä maksukyvyttömyysmenettelyssä, jolloin sen olisi pitänyt ilmoittaa omasta saatavastaan maksukyvyttömältä velalliselta.(5)
27. Tämän vuoksi ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa toiseen ennakkoratkaisukysymykseen siten, että muussa jäsenvaltiossa kuin menettelyn aloitusvaltiossa aloitetun täytäntöönpanomenettelyn verotuksellisella luonteella ei ole merkitystä sen kannalta, voidaanko asetusta N:o 1346/2000 soveltaa kyseiseen täytäntöönpanomenettelyyn.
28. Selvyyden vuoksi on syytä korostaa, että asetuksen N:o 1346/2000 sovellettavuuden neutraalisuus julkis- ja yksityisoikeudellisten velkojien saatavien suhteen ei vaikuta joidenkin velkojaryhmien mahdollisiin etuoikeuksiin maksukyvyttömyysmenettelyssä merkityksellisen kansallisen oikeuden nojalla. Asetuksen N:o 1346/2000 sovellettavuus ja kansallisiin lakeihin perustuvat aineelliset oikeudet ovat kaksi erillistä kysymystä. Esillä oleva asia koskee ensin mainittua muttei jälkimmäistä kysymystä.
B Ensimmäinen kysymys
29. Kansallisen tuomioistuimen ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys koskee sitä, salliiko asetus N:o 1346/2000 kansallisen lainsäädännön, jossa säädetään maksukyvyttömyysmenettelyssä ilmoittamattomien saatavien menettämisestä tai tällaisten saatavien ulosoton keskeyttämisestä eri jäsenvaltiossa. Arvioin ensin menettämistä ja keskeyttämistä (jäljempänä i kohta). Tämän jälkeen tarkastelen sitä, olisiko Unkarin lailla menettelyn aloitusvaltion lakina (lex concursus) säänneltävä myös maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutuksia täytäntöönpanotoimiin Romaniassa (jäljempänä ii kohta).
i) Ilmoittamattomien saatavien menettäminen ja niiden ulosoton keskeyttäminen
30. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ehdottaa, että esillä olevassa asiassa Unkarin lailla ei menettelyn aloitusvaltion lakina tule säätää sellaisen saatavan menettämisestä, johon vedotaan eri jäsenvaltiossa. Se katsoo, että tämä ei sopisi yhteen sekundäärimenettelyn aloittamismahdollisuuden kanssa.(6) Kansallisen tuomioistuimen mukaan tämä myös antaisi velalliselle mahdollisuuden välttyä kansallisilta verovelvollisuuksiltaan.
31. On syytä huomata, että asetuksen N:o 1346/2000 soveltamisala rajoittuu lähinnä lainvalintasääntöihin.(7) Siihen sisältyy ainoastaan muutama yhdenmukainen sääntö. Nämä yhdenmukaiset säännöt eivät koske seurauksia, jotka aiheutuvat saatavan ilmoittamatta jättämisestä maksukyvyttömyysmenettelyssä.
32. Tässä lainsäädäntökehyksessä jäsenvaltioiden on säädettävä niihin seurauksiin sovellettavista säännöistä, jotka aiheutuvat saatavan ilmoittamatta jättämisestä maksukyvyttömyysmenettelyssä, ja täytettävä sekä vastaavuutta että tehokkuutta koskevat vaatimukset.(8) Seuraavaksi tarkastelen kumpaakin vaatimusta vuorollaan.
33. Vastaavuutta koskeva vaatimus tarkoittaa, että kansalliset oikeussäännöt, jotka koskevat ulkomaisten velkojien osallistumista Unkarissa aloitettuun maksukyvyttömyysmenettelyyn, eivät ole epäedullisempia kuin kotimaisiin velkojiin sovellettavat osallistumisen edellytykset.
34. Vuoden 1991 lain XLIX 20 §:n 3 momentin nojalla saatavan jättäminen ilmoittamatta asianmukaisessa määräajassa saa aikaan ilmoittamattoman saatavan menettämisen. Sillä, esittikö saatavan kotimainen vai ulkomainen velkoja, ei ole merkitystä tässä suhteessa.
35. Lisäksi ennakkoratkaisupyynnöstä ei millään tavalla ilmene, että muuhun jäsenvaltioon kuin Unkariin sijoittautuneita velkojia kohdeltaisiin epäsuotuisammin kuin kotimaisia velkojia saataviensa ilmoittamisen osalta Unkarissa aloitetuissa maksukyvyttömyysmenettelyissä tai silloin kun ne osallistuvat kyseisiin menettelyihin.
36. On totta, että käytännössä ulkomaisten velkojien on ehkä yleensä voitettava esteitä, jotka johtuvat maantieteellisestä etäisyydestä sekä kielellisistä ja oikeudellisista eroista maksukyvyttömyysmenettelyn aloitusjäsenvaltion ja velkojien sijoittautumisjäsenvaltion välillä. Tämä on kuitenkin rajatylittävien maksukyvyttömyysmenettelyjen olennainen piirre samaan tapaan kuin vaikeudet, joita osapuolet voivat kohdata rajatylittävässä oikeudenkäynnissä.
37. Asetuksessa N:o 1346/2000 tosiasiallisesti vastataan tällaisiin huolenaiheisiin edellyttämällä, että ulkomaisille velkojille on ilmoitettava maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisesta toisessa jäsenvaltiossa (esim. 40 artiklan nojalla), mikä parantaa maksukyvyttömyysmenettelyn yleistä tehokkuutta.
38. Lisäksi tämän asian tosiseikat osoittavat, että vastaajalle ilmoitettiin asianmukaisesti maksukyvyttömyysmenettelystä ja saatavien ilmoittamiseen sovellettavasta määräajasta. Tämän osoittaa vastaajan yritys ilmoittaa alkuperäiset saatavat.
39. Tehokkuutta koskevan vaatimuksen mukaisesti jäsenvaltioita estetään tekemästä unionin oikeudella myönnettyjen oikeuksien käyttämisestä käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.
40. Jos tehokkuutta koskevaa vaatimusta on arvioitava erillään vastaavuutta koskevasta vaatimuksesta ja jos sitä on sovellettava noudattaen oletusarvoista jäsenvaltioiden menettelyllistä itsemääräämisoikeutta, se on asianmukaisesti rajoitettava kahteen tapaukseen: ensinnäkin aitoon mahdottomuuteen ja toiseksi unionin oikeuteen perustuvien oikeuksien täytäntöönpanossa ilmenneeseen senasteiseen tehottomuuteen, että tämä loukkaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaista oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Jälkimmäisessä tapauksessa kynnys on suhteellisen korkea.
41. Oikeuskäytännössä on jo todettu, että määräajan vahvistaminen saatavan ilmoittamiselle ei itsessään ole ristiriidassa tehokkuusperiaatteen kanssa. Kohtuullisten määräaikojen asettaminen vastaa tehokkuusvaatimusta, ja siinä on kyse oikeusvarmuuden periaatteen soveltamisesta käytännössä.(9)
42. Kuten edellä jo totesin, vastaajalle ilmoitettiin maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisesta Unkarissa. Lisäksi sille ilmoitettiin määräajoista, joiden kuluessa sen oli ilmoitettava mahdollisista saatavista, kuten saatavasta, joka syntyi maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeisen verotarkastuspäätöksen perusteella.
43. Tältäkään osin ennakkoratkaisupyynnössä annetuissa tiedoissa mikään ei osoita, että vastaajalla olisi ollut erityisiä esteitä, joiden vuoksi sen olisi ollut jo käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (edellä kuvatulla tavalla) ilmoittaa saatavastaan, joka oli syntynyt maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeisen verotarkastuspäätöksen perusteella, ja osallistua Unkarissa aloitettuun maksukyvyttömyysmenettelyyn.
44. Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen välipäätelmäni on, että asetus N:o 1346/2000 ei ole esteenä vuoden 1991 lain XLIX 20 §:n 3 momentin kaltaiselle kansalliselle säännökselle, jossa säädetään sellaisten saatavien menettämisestä, joita ei ole asianmukaisesti ilmoitettu maksukyvyttömyysmenettelyssä.
45. Lisäksi ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen sanamuodossa ei viitata ainoastaan ilmoittamattomien saatavien menettämiseen vaan myös tällaisten ilmoittamattomien saatavien ulosoton keskeyttämiseen toisessa jäsenvaltiossa. Ennakkoratkaisupyynnössä kuvatussa Unkarin lainsäädännössä kuitenkin säädetään ainoastaan ilmoittamattomien saatavien menettämisestä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole antanut tietoa niistä Unkarin erityisistä oikeussäännöistä, joissa säädetään maksukyvyttömyysmenettelyssä ilmoittamattomien saatavien ulosoton keskeyttämisestä.
46. Ennakkoratkaisumenettelyä sääntelevän yhteistyön hengessä ja antaakseni kansalliselle tuomioistuimelle kattavan ja hyödyllisen vastauksen haluan kuitenkin lisäksi esittää seuraavat huomautukset. Edellä jo esitin, että nähdäkseni asetus N:o 1346/2000 sallii lex concursus ‑säännön, jolla on varsin merkittävä vaikutus, eli ilmoittamattomien saatavien menettäminen. Jos tällainen huomattava vaikutus sallitaan, silloin sitä suuremmalla syyllä kyseisellä asetuksella olisi myös sallittava sellainen lex concursus ‑sääntö, jolla ainoastaan keskeytetään asiaan liittyvä täytäntöönpanomenettely ja jolla on todennäköisesti täydellistä menettämistä vähäisempi vaikutus osapuolten oikeuksiin.
47. Tämän vuoksi toinen välipäätelmäni on, että asetus N:o 1346/2000 ei ole esteenä sellaiselle lex concursus ‑säännölle, jossa säädetään maksukyvyttömyysmenettelyssä ilmoittamattomien saatavien ulosoton keskeyttämisestä silloin, kun täytäntöönpanojäsenvaltio on eri kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloitusvaltio.
ii) Lainsäädäntö, jolla säännellään maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutuksia täytäntöönpanomenettelyihin eri jäsenvaltiossa
48. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pitää epäselvänä sitä, tarkoittaako asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 1 kohdan, 4 artiklan 2 kohdan f alakohdan ja 4 artiklan 2 kohdan k alakohdan tulkinta, että Unkarin lailla olisi menettelyn aloitusvaltion lakina säänneltävä myös Unkarissa aloitetun maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutuksia ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevaan täytäntöönpanomenettelyyn vai olisiko näitä vaikutuksia säänneltävä Romanian lailla.
49. Tämän seikan selvittämiseksi tarkastelen osatekijöitä, jotka ratkaisevat käsiteltävässä asiassa sovellettavan lain.
50. Ensinnäkin yksimielisyys vallitsee siitä, että maksukyvyttömyysmenettely Unkarissa on asetuksen N:o 1346/2000 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu päämenettely. Kuten asetuksen 16 artiklan 1 kohdassa todetaan ja johdanto-osan 22 perustelukappaleessa vahvistetaan, tämän menettelyn vaikutukset on periaatteessa tunnustettava kaikissa muissa jäsenvaltioissa.(10)
51. Toiseksi ennakkoratkaisupyynnöstä voidaan päätellä, että Romaniassa ei aloitettu sekundäärimenettelyä.
52. Asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 1 kohdan nojalla Unkarin laki on näin ollen menettelyn aloitusvaltion laki. Tästä säännöksestä sekä johdanto-osan 22 perustelukappaleesta seuraa, että Unkarin lailla näin ollen säännellään maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen, suorittamisen ja lopettamisen edellytyksiä, mukaan lukien 4 artiklan 2 kohdan k alakohdan mukaiset velkojien oikeudet maksukyvyttömyysmenettelyn päättymisen jälkeen. Tämä ilmentää periaatetta päämenettelyn universaalivaikutuksesta.(11)
53. Tästä periaatteesta on kuitenkin joitakin poikkeuksia. Näiden poikkeusten osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 2 kohdan f alakohtaan, jonka mukaan ”maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutukset saatavien erillisperintään, lukuun ottamatta vireillä olevia oikeudenkäyntejä” määräytyvät menettelyn aloitusvaltion lain mukaan.
54. Asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 2 kohdan f alakohtaa on tulkittava yhdessä asetuksen 15 artiklan kanssa, jossa säädetään seuraavaa: ”Maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutukset menettelyn piiriin kuuluvaa velallisen omaisuutta koskevaan vireillä olevaan oikeudenkäyntiin määräytyvät yksinomaan sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa oikeudenkäynti on vireillä.”
55. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ehdottaa, jos Romaniassa vireillä oleva täytäntöönpanomenettely on mainituissa säännöksissä tarkoitettu ”vireillä oleva oikeudenkäynti”, käsiteltävässä asiassa sovellettava laki olisi Romanian eikä Unkarin laki. Tällöin Romanian lailla säänneltäisiin Unkarin maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutuksia kyseiseen täytäntöönpanomenettelyyn.
56. Asetuksen N:o 1346/2000 15 artiklaa voidaan soveltaa vain, jos kaksi edellytystä täyttyy samanaikaisesti: ensinnäkin kyseessä on oltava oikeudenkäynti. Toiseksi tämän oikeudenkäynnin on oltava vireillä silloin, kun maksukyvyttömyysmenettely aloitetaan.
57. Tämän asian tosiseikat osoittavat, että täytäntöönpanomenettely Romaniassa ei selvästikään ollut vireillä, kun maksukyvyttömyysmenettely aloitettiin Unkarissa: täytäntöönpanomenettely Romaniassa aloitettiin 7.8.2013, mikä perustui 25.6.2013 tehtyyn maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeiseen verotarkastuspäätökseen. Päätös tehtiin 5.6.2013 ja 25.6.2013 välisenä aikana suoritetun verotarkastuksen perusteella. Maksukyvyttömyysmenettely Unkarissa oli aloitettu joulukuussa 2012 eli useita kuukausia ennen mainittuja tapahtumia.
58. Tämä seikka yksistään oikeuttaa päättelemään, että täytäntöönpanomenettely esillä olevassa asiassa ei kuulu asetuksen N:o 1346/2000 15 artiklassa ja 4 artiklan 2 kohdan f alakohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamisalaan.
59. Täydentävänä tietona ja asian suhteellisen merkityksen huomioon ottamiseksi esitän kuitenkin joitakin loppuhuomautuksia ensimmäisestä edellytyksestä eli oikeudenkäynnin käsitteestä, jota käytetään asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 2 kohdan f alakohdassa ja 15 artiklassa. Erityisesti: onko oikeudenkäynnin tulkittava käsittävän ainoastaan pääasiaratkaisuun johtavat menettelyt ja/tai myös täytäntöönpanomenettelyt?(12)
60. Tämän tulkintakysymyksen merkitys on selvä: jos päätellään, että oikeudenkäynnin käsite koskee ainoastaan pääasiaratkaisuun johtavia menettelyjä, täytäntöönpanomenettelyihin ei voitaisi koskaan soveltaa asetuksen N:o 1346/2000 15 artiklan (ja 4 artiklan 2 kohdan f alakohdan) mukaista poikkeusta.
61. Asetuksen N:o 1346/2000 15 artikla ei ole sanamuodoltaan paras mahdollinen esimerkki selkeästä tekstistä. Tosiasiallisesti 15 artiklan sanamuoto on laaja-alainen ja käsittää sisällöltään kaikki tuomioistuinmenettelyt. Ilmaisun ”oikeudenkäynti” voidaan ymmärtää olevan yleisluonteinen(13) ja viittaavan kaikenlaisiin tuomioistuinmenettelyihin ja siten käsittävän sekä pääasiaratkaisuun johtavat menettelyt että täytäntöönpanomenettelyt.
62. Katson kuitenkin olevan useita syitä, joiden vuoksi asetuksen N:o 1346/2000 15 artiklan soveltamisalan arvioinnissa ei pitäisi pitäytyä sen monitulkintaisessa sanamuodossa. Ehdotan 15 artiklassa olevan oikeudenkäynnin käsitteen tulkitsemista siten, että sillä viitataan ainoastaan pääasiaratkaisuun johtaviin menettelyihin muttei täytäntöönpanomenettelyihin.
63. Tälle on ensinnäkin systeeminen perustelu. Asetuksen 15 artikla ei ole täysin itsenäinen säännös. Se on systeemisesti yhteydessä 4 artiklan 2 kohdan f alakohtaan. Tämän vuoksi oikeudenkäynnin käsitettä on tulkittava näiden kahden säännöksen välisen suhteen valossa.
64. Asetuksen 4 artiklan 2 kohdan f alakohdassa erotetaan toisistaan erillisperintä ja vireillä olevat oikeudenkäynnit.(14) Tällä erolla olisi oltava merkitystä myös 15 artiklan tulkinnan kannalta: jos 4 artiklan 2 kohdan f alakohdassa tarkoitettuun oikeudenkäyntiin eivät sisälly erillisperintämenettelyt, näin on oltava myös tulkittaessa 15 artiklassa olevaa oikeudenkäynnin käsitettä.
65. Toiseksi asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 2 kohdasta seuraa, että yleisesti maksukyvyttömyysmenettelyä säännellään ainoastaan yhdellä sovellettavalla lailla (eli menettelyn aloitusvaltion lailla). Tähän sisältyy 4 artiklan 2 kohdan f alakohdan alkuosan nojalla erillisperintä.
66. Asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 2 kohdan f alakohdan sanamuodosta (”lukuun ottamatta vireillä olevia oikeudenkäyntejä”) käy ilmi, että 15 artikla on poikkeus 4 artiklan 2 kohdan f alakohdan alkuosassa esitetystä säännöstä. Tämän vuoksi 15 artiklaa on poikkeuksena tulkittava suppeasti.(15)
67. Kolmanneksi asetuksella N:o 1346/2000 pyritään kokoamaan velallisen koko omaisuus yhdeksi konkurssipesäksi ja siten säilyttämään kaikkia maksukyvyttömyysmenettelyjä tukeva järjestelmä, jossa maksukyvyttömyysmenettelyt ratkaistaan kollektiivisesti ja kaikkia velkojia kohdellaan yhdenvertaisesti. Kun otetaan huomioon asetuksessa N:o 1346/2000 säädetyt nimenomaiset poikkeukset, tämän tavoitteen kanssa eivät sovi yhteen velkojien yksittäiset yritykset saada suoritus saatavastaan muilla menettelyllisillä keinoilla kuin maksukyvyttömyysmenettelyllä.
68. Tavoite, jonka mukaan konkurssipesän yhtenäisyys pyritään säilyttämään maksukyvyttömyysmenettelyn loppuun asti, ilmenee myös asetuksen N:o 1346/2000 20 artiklan 1 kohdasta. Siinä säädetään, että jos velkoja saa suorituksen saatavastaan velallisen muussa jäsenvaltiossa kuin menettelyn aloitusvaltiossa sijaitsevasta omaisuudesta, hänen on palautettava selvittäjälle, mitä hän on saanut.
69. Täytäntöönpanomenettely koostuu yhden tai useamman velkojan oikeuksien toteuttamisesta ja voi siten haitata maksukyvyttömyysmenettelyn universaalivaikutusta ja kollektiivista ratkaisemista. Pääasiaratkaisuun johtavassa menettelyssä ei ole tällaista riskiä. Siinä yksinkertaisesti määritellään velallisen omaisuuteen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet ilman niiden toteuttamista.(16)
70. Neljänneksi ehdotusta siitä, että 15 artiklassa tarkoitetun oikeudenkäynnin olisi katsottava viittaavan ainoastaan pääasiaratkaisuun johtaviin menettelyihin muttei täytäntöönpanomenettelyihin, tukee lainsäätäjän aikomus, joka osoitetaan maksukyvyttömyysmenettelyistä tehtyä yleissopimusta (jäljempänä yleissopimus) koskevan Virgos-Schmitin selvityksen 142 kohdassa.(17) Tässä asiakirjassa (jota pidetään asetuksen N:o 1346/2000 tulkintaa koskevana epävirallisena oppaana) todetaan, että yleissopimuksen 4 artiklan 2 kohdan f alakohdassa (joka vastaa asetuksen N:o 1346/2000 samaa säännöstä) erotetaan toisistaan maksukyvyttömyysmenettelyjen vaikutukset erillisiin täytäntöönpanomenettelyihin ja vaikutukset vireillä oleviin oikeudenkäynteihin. Sen mukaan maksukyvyttömyysmenettelyjen vaikutuksia erillisiin täytäntöönpanomenettelyihin säännellään menettelyn aloitusvaltion lailla, joten päämenettely estää velallisen omaisuuteen kohdistuvat velkojien erilliset täytäntöönpanotoimet. Toisaalta maksukyvyttömyysmenettelyjen vaikutuksia muihin oikeudenkäynteihin, jotka koskevat velallisen omaisuutta, säännellään sen valtion lailla, jossa kyseiset oikeudenkäynnit ovat vireillä.
71. Viidenneksi tämän lainsäädännöllisen aikomuksen näyttää vahvistavan asetuksen (EU) 2015/848,(18) jolla laadittiin asetus N:o 1346/2000 uudelleen, 18 artikla. Tässä säännöksessä pohjimmiltaan toistetaan asetuksen N:o 1346/2000 15 artikla. Asetuksen 15 artiklan (josta on tullut 18 artikla) uudessa sanamuodossa asetuksen sovellettavuutta on laajennettu välimiesmenettelyihin.(19)
72. Samaan tapaan kuin Unkarin hallitus huomautti istunnossa, katson, että tämän muutoksen taustalla on halu toistaa lainsäätäjän aikomus rajata vireillä olevan oikeudenkäynnin käsite pääasiaratkaisuun johtaviin menettelyihin.
73. Lisäksi voidaan hahmotella laajempia vastaavuuksia muun maksukyvyttömyyttä koskevan unionin lainsäädännön kanssa tämän 15 artiklaa koskevan tulkinnan tueksi. Tuomiossa LBI unionin tuomioistuin tulkitsi direktiivin 2001/24/EY(20) 10 artiklan 2 kohdan e alakohtaan sisältyvän vireillä olevan oikeudenkäynnin käsitteen käsittävän ainoastaan pääasiaratkaisuun johtavat menettelyt muttei täytäntöönpanomenettelyjä. Unionin tuomioistuin katsoi, että jos täytäntöönpanomenettelyjen katsottaisiin kuuluvan vireillä olevan oikeudenkäynnin käsitteen piiriin, tällöin kyseenalaistettaisiin direktiivillä 2001/24 käyttöön otetun yleispätevyyden periaatteen tehokas vaikutus, sillä täytäntöönpanomenettelyllä rajoitettaisiin mahdollisuuksia käyttää kyseessä olevien luottolaitosten omaisuutta.(21)
74. Sama pätee myös asetuksen N:o 1346/2000 15 artiklan tulkintaan. Direktiivin 2001/24 10 artiklan 2 kohdan e alakohta(22) vastaa asetuksen N:o 1346/2000 4 artiklan 2 kohdan f alakohtaa, kun taas direktiivin 2001/24 32 artikla(23) on samantapainen kuin asetuksen N:o 1346/2000 15 artikla.
75. On kuitenkin tunnustettava, että unionin tuomioistuimen tulkinta tuomiossa LBI nojautui direktiivin 2001/24 johdanto-osan 30 perustelukappaleeseen, jossa nimenomaisesti viitataan vireillä oleviin oikeudenkäynteihin erillisinä yksittäisistä täytäntöönpanotoimista.(24)
76. Vaikka asetuksessa N:o 1346/2000 ei tehdä näin selkeää eroa, en ole sitä mieltä, että samankaltaisen perustelukappaleen puuttumisen olisi katsottava johtavan toisenlaiseen tulkintaan. Sekä asetuksessa N:o 1346/2000 että direktiivissä 2001/24 käytetään ilmaisua ”vireillä oleva oikeudenkäynti” toisiinsa verrattavissa tilanteissa, joista toinen koskee maksukyvyttömyyttä ja toinen luottolaitosten tervehdyttämistä ja likvidaatiota.
77. Näiden perustelujen valossa katson, että asetuksen N:o 1346/2000 15 artiklassa tarkoitetun oikeudenkäynnin käsitteen on tulkittava viittaavan ainoastaan pääasiaratkaisuun johtaviin menettelyihin muttei täytäntöönpanomenettelyihin.
78. Esillä olevan asian kannalta tämä tarkoittaa, että Unkarin lailla menettelyn aloitusvaltion lakina olisi säänneltävä maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen vaikutuksia ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevaan täytäntöönpanomenettelyyn.
79. Jälkikirjoituksena lisään, että jos esillä olevassa asiassa sovellettava menettelyn aloitusvaltion laki todellakin johtaa kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan täytäntöönpanomenettelyn keskeyttämiseen, minkä todentaminen on kansallisen tuomioistuimen tehtävä, tällainen seuraus on tuskin yllättävä, kun otetaan huomioon, että monien jäsenvaltioiden sovellettavissa laeissa säädetään jonkinlaisesta velallisen omaisuutta koskevien täytäntöönpanomenettelyjen keskeyttämisestä tai lykkäämisestä maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisen jälkeen.(25)
80. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen siten, että asetus N:o 1346/2000 ei ole esteenä menettelyn aloitusvaltion lakia koskevalle säännökselle, jossa säädetään saatavan menettämisestä silloin, kun velkoja ei ole ilmoittanut saatavaansa jäsenvaltiossa aloitetussa maksukyvyttömyysmenettelyssä, tai tällaisten saatavien ulosoton keskeyttämisestä toisessa jäsenvaltiossa.
V Ratkaisuehdotus
81. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Tribunalul Mureș, Secția civilăn (Mureșin alueellisen tuomioistuimen siviiliasioita käsittelevä jaosto) esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Maksukyvyttömyysmenettelyistä 29.5.2000 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1346/2000 ei ole esteenä menettelyn aloitusvaltion lakia koskevalle säännökselle, jossa säädetään saatavan menettämisestä silloin, kun velkoja ei ole ilmoittanut saatavaansa jäsenvaltiossa aloitetussa maksukyvyttömyysmenettelyssä, tai tällaisten saatavien ulosoton keskeyttämisestä toisessa jäsenvaltiossa.
2) Muussa jäsenvaltiossa kuin maksukyvyttömyysmenettelyn aloitusvaltiossa aloitetun täytäntöönpanomenettelyn verotuksellisella luonteella ei ole merkitystä sen kannalta, voidaanko asetusta N:o 1346/2000 soveltaa.