UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
23 päivänä marraskuuta 2023 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2011/95/EU – Pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman myöntämisedellytyksiä koskevat vaatimukset – Belgiassa pakolaisina olevien alaikäisten lasten äiti – Äiti, joka on kyseisen direktiivin 2 artiklan j alakohdassa tarkoitettu perheenjäsen – Kyseisen äidin hakemus kansainvälisen suojelun saamiseksi johdettuna oikeutena – Hylkääminen – Jäsenvaltioilla ei ole velvollisuutta myöntää asianomaiselle tätä suojelua, jos hän ei henkilökohtaisesti täytä sen myöntämisedellytyksiä – Mainitun direktiivin 20 artikla ja 23 artiklan 2 kohta – Soveltumattomuus
Asiassa C‑614/22,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Conseil d’État (ylin hallintotuomioistuin, Belgia) on esittänyt 13.9.2022 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 24.9.2022, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
XXX
vastaan
Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Prechal sekä tuomarit F. Biltgen, N. Wahl, J. Passer (esittelevä tuomari) ja M. L. Arastey Sahún,
julkisasiamies: G. Pitruzzella,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– XXX, edustajanaan S. Janssens, avocate,
– Belgian hallitus, asiamiehinään M. Jacobs, C. Pochet ja M. Van Regemorter, avustajanaan S. Matray, avocate,
– Euroopan komissio, asiamiehinään A. Azéma ja J. Hottiaux,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU (EUVL 2011, L 337, s. 9) 20 ja 23 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Belgiassa asuva Guinean kansalainen XXX ja Commissaire général aux réfugiés et aux apatrides (pakolaisia ja kansalaisuudettomia henkilöitä koskevista asioista vastaava viranomainen, Belgia) ja joka koskee mainitun viranomaisen päätöstä hylätä XXX:n kyseisessä jäsenvaltiossa tekemä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
3 Direktiivin 2011/95 2 artiklan, jonka otsikko on ”Määritelmät”, j alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
– –
j) ’perheenjäsenillä’, jos perhe on muodostettu jo alkuperämaassa, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen osalta kansainvälistä suojelua saavan samassa jäsenvaltiossa oleskelevia seuraavia perheenjäseniä:
– kansainvälistä suojelua saavan aviopuoliso taikka avopuoliso, jolla on kiinteä suhde hakijaan, jos avopuolisot rinnastetaan aviopuolisoihin asianomaisen jäsenvaltion kolmansien maiden kansalaisia koskevassa lainsäädännössä tai käytännössä,
– ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitettujen puolisoiden tai kansainvälistä suojelua saavan alaikäiset lapset, jos nämä ovat naimattomia, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa vai avioliiton ulkopuolella tai onko heidät kansallisen lainsäädännön määritelmän mukaisesti adoptoitu,
– isä, äiti tai muu aikuinen, joka on vastuussa kansainvälistä suojelua saavasta henkilöstä joko lain tai asianomaisen jäsenvaltion käytännön mukaan, kun kansainvälistä suojelua saava henkilö on alaikäinen ja naimaton”.
4 Saman direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Suotuisammat säännökset”, säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltiot voivat säätää tai pitää voimassa suotuisampia säännöksiä sen määrittämiseksi, kuka määritellään pakolaiseksi tai henkilöksi, jolle voidaan antaa toissijaista suojelua, sekä kansainvälisen suojelun sisällön määrittelemiseksi, kunhan nämä säännökset ovat yhteensopivat tämän direktiivin kanssa.”
5 Kyseisen direktiivin 20 artiklassa, jonka otsikko on ”Yleiset säännöt”, säädetään seuraavaa:
”1. Tällä luvulla ei rajoiteta [Genevessä 28.7.1951 allekirjoitetussa ja 22.4.1954 voimaan tulleessa pakolaisten oikeusasemaa koskevassa] yleissopimuksessa [(Yhdistyneiden kansakuntien sopimuskokoelma, nide 189, s. 150, nro 2545 (1954)), sellaisena kuin se on täydennettynä New Yorkissa 31.1.1967 tehdyllä ja 4.10.1967 voimaan tulleella pakolaisten oikeusasemaa koskevalla pöytäkirjalla,] vahvistettujen oikeuksien soveltamista.
2. Tätä lukua on sovellettava sekä pakolaisiin että henkilöihin, jotka voivat saada toissijaista suojelua, jollei toisin mainita.
3. Jäsenvaltioiden on otettava tätä lukua täytäntöön pannessaan huomioon haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden, kuten alaikäisten, ilman huoltajaa olevien alaikäisten, vammaisten, vanhusten, raskaana olevien naisten, yksinhuoltajien, joilla on alaikäisiä lapsia, ihmiskaupan uhrien, mielenterveyshäiriöistä kärsivien sekä kidutuksen, raiskauksen tai muun vakavan psyykkisen, fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneiden henkilöiden erityistilanne.
– –
5. Jäsenvaltioiden on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu pannessaan täytäntöön tämän luvun niitä säännöksiä, jotka koskevat alaikäisiä.”
6 Direktiivin 2011/95 23 artiklassa, jonka otsikko on ”Perheen yhtenäisyyden säilyttäminen”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että perheen yhtenäisyys voidaan säilyttää.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansainvälistä suojelua saavan henkilön perheenjäsenillä, joille henkilökohtaisesti ei voida myöntää tällaista suojelua, on oikeus hakea 24–35 artiklassa tarkoitettuja etuuksia kansallisten menettelyjen mukaisesti, jos tämä on mahdollista perheenjäsenen henkilökohtainen oikeudellinen asema huomioon ottaen.
3. Edellä olevaa 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta, jos perheenjäsen ei saa tai ei saisi kansainvälistä suojelua III ja V luvun nojalla.
4. Poiketen siitä, mitä 1 ja 2 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat jättää myöntämättä mainituissa kohdissa tarkoitetut etuudet, rajoittaa niitä tai peruuttaa ne kansalliseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen liittyvistä syistä.
5. Jäsenvaltiot voivat päättää, että tätä artiklaa sovelletaan myös muihin lähiomaisiin, jotka ovat asuneet yhdessä osana perhettä alkuperämaasta lähtemisen aikaan ja jotka olivat tuolloin täysin tai pääasiallisesti riippuvaisia kansainvälistä suojelua saavasta henkilöstä.”
7 Direktiivin 2011/95 24–35 artiklassa luetellut etuudet liittyvät oleskeluoikeuteen, matkustusasiakirjoihin, mahdollisuuteen työskennellä, mahdollisuuteen osallistua koulutukseen ja mahdollisuuteen päästä pätevyyden tunnustamista koskevien menettelyjen piiriin, sosiaalihuoltoon, terveydenhuoltoon, ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin, majoituksen saantiin, liikkumisvapauteen jäsenvaltiossa, kotouttamispalveluihin ja viimeiseksi paluumuuttoon.
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
8 XXX, joka on Guinean kansalainen, saapui Belgiaan kolmen lapsensa kanssa vuonna 2018. Hän teki 8.8.2018 kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, joka hylättiin.
9 Unionin tuomioistuimen käytössä olevista asiakirjoista ilmenee, että yhdelle näistä kolmesta lapsesta on myönnetty pakolaisasema. Asiakirjoista ilmenee myös, että perhe oli muodostettu jo Guineassa.
10 Sen jälkeen, kun XXX:n kansainvälistä suojelua koskeva hakemus oli hylätty, hän nosti kanteen Conseil du contentieux des étrangers’ssa (ulkomaalaisasioita käsittelevä hallintotuomioistuin, Belgia), joka hylkäsi kanteen 8.6.2020 antamallaan päätöksellä.
11 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, jolle on tehty kassaatiovalitus tästä päätöksestä, toteaa, että XXX, joka on direktiivin 2011/95 2 artiklan j alakohdassa tarkoitettu perheenjäsen, väittää, että saman direktiivin 23 artiklaa ei ole saatettu asianmukaisesti osaksi Belgian oikeutta ja että sillä siksi on välitön oikeusvaikutus, josta seuraa, että Belgian kuningaskunnan on myönnettävä XXX:lle kansainvälistä suojelua.
12 Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee tämän väitteen paikkansapitävyyttä siksi, että sanotussa 23 artiklassa mainitaan vain kyseisen direktiivin 24–35 artiklassa tarkoitettujen etuuksien myöntäminen eikä mainitun 23 artiklan mahdollinen välitön oikeusvaikutus voisi johtaa muiden etuuksien myöntämiseen, se katsoo olevansa velvoitettu tiedustelemaan asiaa unionin tuomioistuimelta, sillä sen on ratkaistava käsiteltävänä oleva asia viimeisenä oikeusasteena. Tämän takia ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää ensimmäisen ja toisen ennakkoratkaisukysymyksen. Kyseinen tuomioistuin toteaa lisäksi katsovansa aiheelliseksi esittää unionin tuomioistuimelle kolmannen kysymyksen, jonka sanamuotoa pääasian valittaja on ehdottanut sille.
13 Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin epäilee myös sen pääasian valittajan väitteen paikkansapitävyyttä, jonka mukaan direktiivin 2011/95 20 artiklassa tarkoitettu lapsen etu sekä perhe-elämän kunnioittaminen edellyttävät kyseisen direktiivin 23 artiklan mukaan kansainvälisen suojelun myöntämistä Belgiassa pakolaisiksi tunnustettujen ja sinne äitinsä kanssa saapuneiden lasten äidille, vaikka tämä ei täytä kansainvälisen suojelun myöntämisedellytyksiä, koska tällaiset kysymykset vaikuttaisivat olevan ratkaistavissa myöntämällä äidille laillisen oleskelun Belgiassa mahdollistava oleskelulupa, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo olevansa velvoitettu tiedustelemaan unionin tuomioistuimelta tätäkin asiaa, kun otetaan huomioon, että se on viimeinen oikeusaste asiassa. Tässä tilanteessa kyseinen tuomioistuin on päättänyt esittää unionin tuomioistuimelle neljännen ennakkoratkaisukysymyksen, jonka sanamuotoa pääasian valittaja on yhtä lailla ehdottanut sille.
14 Tässä tilanteessa Conseil d’État (ylin hallintotuomioistuin, Belgia) on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Voiko [direktiivin 2011/95] 23 artiklalla, jota ei ole pantu täytäntöön Belgian oikeudessa siten, että Belgiassa pakolaiseksi tunnustetun ja sinne äitinsä kanssa saapuneen lapsen äidille annettaisiin oleskelulupa tai kansainvälistä suojelua, olla välitön vaikutus?
2) Jos tähän vastataan myöntävästi, antaako [direktiivin 2011/95] 23 artikla, kun sitä ei ole pantu täytäntöön, Belgiassa pakolaiseksi tunnustetun ja sinne äitinsä kanssa saapuneen lapsen äidille oikeuden vaatia [kyseisen direktiivin] 24–35 artiklassa tarkoitettuja etuuksia, kuten oleskelulupaa, jonka perusteella hän voi elää Belgiassa laillisesti perheensä kanssa, tai oikeutta kansainväliseen suojeluun, vaikka tämä äiti ei henkilökohtaisesti täytä kansainvälisen suojelun saamisen välttämättömiä edellytyksiä?
3) Velvoittaako [direktiivin 2011/95] 23 artiklan tehokas vaikutus, kun sitä luetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7, 18 ja 24 artiklan valossa, jäsenvaltiota, joka ei ole muuttanut kansallista lainsäädäntöään siten, että tällaisen aseman saaneiden [direktiivin 2 artiklan j alakohdassa tarkoitetut] perheenjäsenet voisivat, jos he eivät henkilökohtaisesti täytä tämän aseman myöntämisen edellytyksiä, vaatia tiettyjä etuuksia, myöntämään näille perheenjäsenille oikeuden johdettuun pakolaisasemaan, jotta he voivat vaatia kyseisiä etuuksia perheen yhtenäisyyden säilyttämiseksi?
4) Velvoittavatko [direktiivin 2011/95] 20 ja 23 artikla, kun niitä luetaan [perusoikeuskirjan] 7, 18 ja 24 artiklan valossa, jäsenvaltiota, joka ei ole muuttanut kansallista lainsäädäntöään siten, että pakolaiseksi tunnustetun alaikäisen vanhemmat voisivat saada direktiivin 24–35 artiklassa lueteltuja etuuksia, myöntämään [kyseisille vanhemmille] johdettua kansainvälistä suojelua, jotta ensisijaisesti huomioon otettavalle lapsen edulle annetaan keskeinen merkitys ja varmistetaan lapsen pakolaisaseman tehokkuus?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
15 Kuten unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, SEUT 267 artiklalla perustettu menettely on unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen yhteistyön väline, jonka avulla unionin tuomioistuin esittää kansallisille tuomioistuimille ne unionin oikeuden tulkintaan liittyvät näkökohdat, joita nämä tarvitsevat ratkaistakseen käsiteltävikseen saatetut asiat. Ennakkoratkaisupyynnön esittämisen perusteena ei ole neuvoa-antavien lausuntojen esittäminen yleisistä tai hypoteettisista kysymyksistä vaan oikeusriidan todelliseen ratkaisemiseen erottamattomasti liittyvä tarve. Kuten SEUT 267 artiklan sanamuodosta itsestään ilmenee, pyydetyn ennakkoratkaisun on oltava tarpeen, jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi antaa ratkaisun käsiteltäväkseen saatetussa asiassa (tuomio 26.3.2020, Miasto Łowicz ja Prokurator Generalny, C‑558/18 ja C‑563/18, EU:C:2020:234, 43–45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
16 Unionin tuomioistuin on siten toistuvasti muistuttanut, että sekä SEUT 267 artiklan sanamuodon että rakenteen perusteella ennakkoratkaisumenettely edellyttää muun muassa, että kansallisessa tuomioistuimessa todella on vireillä oikeusriita, jossa tämän on annettava ratkaisu, jossa otetaan huomioon ennakkoratkaisuasiassa annettu tuomio (tuomio 26.3.2020, Miasto Łowicz ja Prokurator Generalny, C‑558/18 ja C‑563/18, EU:C:2020:234, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
17 Ennakkoratkaisupyynnössä esitetyistä toteamuksista ja unionin tuomioistuimen käytössä olevista asiakirjoista ilmenee, että ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen käsiteltävänä oleva pääasia koskee valitusta päätöksestä, jolla pääasian valittajalta on evätty hänen hakemansa kansainvälinen suojelu. Ennakkoratkaisupyynnöstä tai asiakirja-aineistosta ei sitä vastoin mitenkään ilmene, että valittaja olisi tosiasiallisesti hakenut yhtä tai useampaa direktiivin 2011/95 24–35 artiklassa tarkoitettua etuutta, joihin sanotun direktiivin 23 artiklan 2 kohdassa viitataan, tai että pääasiassa riidan kohteena oleva päätös koskisi tällaisten etuuksien epäämistä.
18 Sen sijaan, että pääasian valittaja olisi tosiasiallisesti hakenut jotakin direktiivin 2011/95 24–35 artiklassa luetelluista etuuksista sellaiselta kansalliselta viranomaiselta, joka olisi voinut myöntää hänelle tai evätä häneltä kyseisen etuuden, ja sen jälkeen riitauttanut mahdollisen kielteisen päätöksen toimivaltaisissa kansallisissa tuomioistuimissa selostaen, miksi hän katsoo olevansa oikeutettu yhteen tai useampaan direktiivissä 2011/95 ja erityisesti sen 23 artiklassa tarkoitettuun etuuteen, hän on näet päättänyt hakea kansainvälistä suojelua väittäen kyseisen etuuden olevan ainoa, jolla mainitun 23 artiklan väitetty puutteellinen täytäntöönpano kansallisessa oikeudessa voitaisiin korjata.
19 On kuitenkin todettava, kuten Conseil du contentieux des étrangers asiallisesti ottaen ja perustellusti teki ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa riitautetussa, 8.6.2020 tekemässään päätöksessä, että riippumatta siitä, onko direktiivin 2011/95 23 artikla saatettu asianmukaisesti osaksi kansallista oikeutta, asianomainen henkilö ei voi missään tapauksessa saada kansainvälistä suojelua, sillä hän ei täytä henkilökohtaisesti niitä edellytyksiä, jotka unionin oikeudessa on asetettu tällaisen suojelun myöntämiselle.
20 Unionin tuomioistuin on nimittäin todennut, ettei direktiivissä 2011/95 säädetä, että pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema ulotetaan johdettuna oikeutena koskemaan myös kyseisen aseman saaneen henkilön perheenjäseniä, jotka eivät henkilökohtaisesti täytä sanotun aseman myöntämisedellytyksiä. Tältä osin mainitun direktiivin 23 artiklasta ilmenee, että direktiivissä edellytetään ainoastaan, että jäsenvaltiot mukauttavat kansallista oikeuttaan siten, että tällaisilla perheenjäsenillä on, jos tämä on mahdollista näiden perheenjäsenten henkilökohtainen oikeudellinen asema huomioon ottaen, oikeus hakea kansallisten menettelyjen mukaisesti tiettyjä etuuksia, joihin kuuluvat muun muassa oleskeluluvan myöntäminen, mahdollisuus työntekoon tai mahdollisuus koulutukseen ja joiden tarkoituksena on perheen yhtenäisyyden säilyttäminen (tuomio 4.10.2018, Ahmedbekova, C‑652/16, EU:C:2018:801, 68 kohta ja tuomio 9.11.2021, Saksan liittotasavalta (Perheen yhtenäisyyden säilyttäminen), C‑91/20, EU:C:2021:898, 36 kohta). Samoista syistä direktiivin 2011/95 20 artiklaa, joka sisältää yleisiä sääntöjä ja jonka 3 kohdassa säädetään velvollisuudesta ottaa huomioon haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden erityistilanne ja jonka 5 kohdassa säädetään velvollisuudesta ottaa ensisijaisesti huomioon lapsen etu, ei myöskään voida tulkita siten, että se velvoittaa jäsenvaltioita myöntämään pakolaisaseman kansainvälistä suojelua saavan alaikäisen lapsen vanhemmalle.
21 Unionin oikeudessa ei tosin estetä jäsenvaltiota myöntämästä pakolaisasemaa johdettuna oikeutena kansainvälistä suojelua saavan perheenjäsenille perheen yhtenäisyyden säilyttämiseksi direktiivin 2011/95 3 artiklassa tarkoitettujen suotuisampien kansallisten säännösten nojalla, kunhan tämä on yhteensopivaa kyseisen direktiivin kanssa.
22 Tämä on kuitenkin jäsenvaltioille annettu mahdollisuus, jota Belgian lainsäätäjä ei ole käyttänyt sellaisten kansainvälistä suojelua saavan perheenjäsenten osalta, jotka eivät henkilökohtaisesti täytä kyseisen suojelun myöntämisedellytyksiä, kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ja unionin tuomioistuimen käytössä olevista asiakirjoista ilmenee.
23 Tämän tuomion 12 ja 13 kohdasta ilmenee lisäksi, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella itsellään on epäilyjä siitä, voidaanko pääasiassa vaaditun kaltainen oikeus kansainväliseen suojeluun perustaa direktiivin 2011/95 20 ja 23 artiklaan, mutta koska sen on tässä tapauksessa ratkaistava asia viimeisenä oikeusasteena, se on silti katsonut, että sen on tiedusteltava asiaa unionin tuomioistuimelta.
24 Tässä tilanteessa ja kun otetaan huomioon tämän tuomion 15 ja 16 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö ja pääasian kohde, sellaisena kuin se on yksilöity tämän tuomion 17 ja 18 kohdassa, esitettyihin ennakkoratkaisukysymyksiin on vastattava vain niiltä osin kuin näillä kysymyksillä pyritään selvittämään, voiko henkilö, joka on samassa tilanteessa kuin pääasian valittaja, saada kansainvälistä suojelua, sillä ennakkoratkaisupyyntö ei muilta osin täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.
25 Kaiken edellä esitetyn ja erityisesti tämän tuomion 20–22 kohdassa todetun perusteella esitettyihin kysymyksiin on siis vastattava, että direktiivin 2011/95 20 ja 23 artiklaa on tulkittava siten, että niillä ei velvoiteta jäsenvaltioita myöntämään lapsen, jolla on jäsenvaltiossa pakolaisasema, vanhemmalle, joka on kyseisen lapsen saman direktiivin 2 artiklan j alakohdassa tarkoitettu perheenjäsen, kansainvälistä suojelua kyseisessä jäsenvaltiossa.
Oikeudenkäyntikulut
26 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle 13.12.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU 20 ja 23 artiklaa
on tulkittava siten, että
niillä ei velvoiteta jäsenvaltioita myöntämään lapsen, jolla on jäsenvaltiossa pakolaisasema, vanhemmalle, joka on kyseisen lapsen saman direktiivin 2 artiklan j alakohdassa tarkoitettu perheenjäsen, kansainvälistä suojelua kyseisessä jäsenvaltiossa.
Allekirjoitukset