UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

3 päivänä joulukuuta 2019 (*)

Polkumyynti – Kiinasta ja Taiwanista peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen kylmävalssattujen levyvalmisteiden tuonti – Lopullinen polkumyyntitulli – Täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/1429 – Asetuksen (EY) N:o 1225/2009 2 artiklan 3 ja 5 kohta (joista on tullut asetuksen (EU) 2016/1036 2 artiklan 3 ja 5 kohta) – Asetuksen N:o 1225/2009 2 artiklan 1 ja 2 kohta (joista on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 1 ja 2 kohta) – Normaaliarvon laskeminen – Tuotantokustannusten laskeminen – Viejämaan kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun samankaltaisen tuotteen myynti

Asiassa T‑607/15,

Yieh United Steel Corp., kotipaikka Kaohsiung City (Taiwan), edustajanaan asianajaja D. Luff,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään J.-F. Brakeland ja A. Demeneix,

vastaajana,

jota tukee

Eurofer, Association Européenne de l’Acier, ASBL, kotipaikka Luxemburg (Luxemburg), edustajinaan asianajajat J. Killick, G. Forwood ja C. Van Haute,

väliintulijana,

jossa on kyse SEUT 263 artiklaan perustuva vaatimuksesta, joka koskee Kiinan kansantasavallasta ja Taiwanista peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen kylmävalssattujen levyvalmisteiden tuontia koskevan lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta 26.8.2015 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/1429 (EUVL 2015, L 224, s. 10) kumoamista,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: tuomarit E. Buttigieg (esittelevä tuomari), joka hoitaa jaoston puheenjohtajan tehtäviä, B. Berke ja M. J. Costeira,

kirjaaja: hallintovirkamies S. Bukšek Tomac,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 18.6.2019 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Kantaja eli Yieh United Steel Corp. on Taiwaniin sijoittautunut yhtiö, joka toimii muun muassa ruostumattomasta teräksestä valmistettujen kylmävalssattujen levyvalmisteiden (jäljempänä asianomainen tuote) valmistuksen ja jakelun alalla.

2        Asianomaisen tuotteen valmistamiseksi kantaja käyttää raaka-aineena sen itsensä suoraan valmistamia tai Lianzhong Stainless Steel Co. Ltd:ltä (jäljempänä LISCO), joka on Kiinaan sijoittautunut kuumavalssattuja keloja valmistava etuyhteydessä oleva yhtiö, ostettuja kuumavalssattuja keloja. Kantaja myy asianomaisen tuotteen Euroopan unionissa ja kotimarkkinoillaan oleville asiakkaille, joihin kuuluu asianomaisen tuotteen myöhemmän vaihdannan vaiheen riippumattomia tuottajia ja jakelijoita sekä siihen etuyhteydessä oleva myöhemmän vaihdannan vaiheen tuottaja Yieh Mau ‑yhtiö.

3        Eurofer, Association Européenne de l’Acier, ASBL:n (jäljempänä Eurofer) 13.5.2014 tekemän kantelun jälkeen Euroopan komissio julkaisi 26.6.2014 ilmoituksen Kiinan kansantasavallasta ja Taiwanista peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen kylmävalssattujen levytuotteiden tuontia koskevan polkumyynnin vastaisen menettelyn vireillepanosta (EUVL 2014, C 196, s. 9) polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30.11.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1225/2009 (EUVL 2009, L 343, s. 51, oikaisu EUVL 2010, L 7, s. 22), joka on korvattu polkumyynnillä muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 8.6.2016 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2016/1036 (EUVL 2016, L 176, s. 21; jäljempänä perusasetus), mukaisesti.

4        Polkumyyntiä ja vahinkoa koskenut tutkimus kohdistui ajanjaksolle 1.1.–31.12.2013 (jäljempänä tutkimusajanjakso). Vahingon arvioinnin kannalta merkittävien kehityssuuntausten tarkastelu kohdistui ajanjaksolle 1.1.2010–31.12.2013.

5        Kantaja ja siihen etuyhteydessä olevat yhtiöt jättivät 22.9.2014 vastauksensa polkumyyntiä koskevaan komission kyselylomakkeeseen. Kantajan toimitiloissa Taiwanissa suoritettiin tarkastuskäynti 17.–20.11.2014.

6        Komissio antoi 24.3.2015 täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/501 Kiinan kansantasavallasta ja Taiwanista peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen kylmävalssattujen levyvalmisteiden tuontia koskevan väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta (EUVL 2015, L 79, s. 23; jäljempänä väliaikaista tullia koskeva asetus). Väliaikaista tullia koskevalla asetuksella otettiin käyttöön kantajan asianomaista tuotetta koskenut 10,9 prosentin suuruinen väliaikainen polkumyyntitulli.

7        Komissio ilmoitti kantajalle 25.3.2015 päivätyllä kirjeellä alustavat päätelmänsä, joissa esitettiin ne olennaiset näkemykset ja tosiseikat, joiden perusteella väliaikainen polkumyyntitulli oli päätetty ottaa käyttöön (jäljempänä alustavat päätelmät).

8        Komissio käsitteli alustavissa päätelmissä muun muassa kysymystä siitä, että se kieltäytyi vähentämästä kierrätetyn rautaromun arvoa asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista, ja kysymystä siitä, että se kieltäytyi ottamasta normaaliarvon määrittämiseksi huomioon kantajan tiettyä myyntiä viejämaassa.

9        Kantaja esitti 20.4.2015 huomautuksensa alustavista päätelmistä.

10      Komissio lähetti kantajalle 23.6.2015 lopulliset päätelmänsä. Kantaja esitti 3.7.2015 huomautuksensa kyseisistä päätelmistä.

11      Komissio antoi 26.8.2015 täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/1429 Kiinan kansantasavallasta ja Taiwanista peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen kylmävalssattujen levyvalmisteiden tuontia koskevan lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta (EUVL 2015, L 224, s. 10; jäljempänä riidanalainen asetus), jolla muutettiin väliaikaista tullia koskevaa asetusta ja otettiin käyttöön 6,8 prosentin polkumyyntitulli, joka koski muun muassa kantajan valmistaman asianomaisen tuotteen unioniin tuontia.

 Oikeudenkäynti ja asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

12      Kantaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.10.2015 toimittamallaan kannekirjelmällä nyt käsiteltävänä olevan kanteen.

13      Asia siirrettiin 23.12.2015 tehdyllä päätöksellä unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston käsiteltäväksi.

14      Unionin yleiseen tuomioistuimen kirjaamoon 18.3.2016 toimittamallaan asiakirjalla Eurofer pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijana tukeakseen komission vaatimuksia.

15      Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 18.4.2016 toimittamallaan asiakirjalla kantaja pyysi, että tiettyjä kannekirjelmään, vastineeseen ja kantajan vastauskirjelmään sisältyviä tietoja käsitellään Euroferiin nähden luottamuksellisesti, jos tämä hyväksytään väliintulijaksi. Se liitti pyyntöönsä sellaisen toisinnon kyseisistä kirjelmistä, josta luottamukselliset tiedot oli poistettu.

16      Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.5.2016 toimittamallaan asiakirjalla komissio pyysi, että tiettyjä vastaajan vastauskirjelmään sisältyviä tietoja käsitellään luottamuksellisesti, ja se liitti pyyntönsä sellaisen toisinnon vastaajan vastauskirjelmästä, josta luottamukselliset tiedot oli poistettu.

17      Unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 20.7.2016 antamallaan määräyksellä Euroferin väliintulijaksi. Koska kantaja ja komissio olivat pyytäneet unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 144 artiklan 2 kohdan mukaisesti tiettyjen edellä 15 ja 16 kohdassa mainittuihin kirjelmiin sisältyvien tietojen luottamuksellista käsittelyä, kyseisessä määräyksessä määrättiin alustavasti, että väliintulijalle toimitettaisiin kyseiset kirjelmät kantajan ja komission toisintoina, joista luottamukselliset tiedot oli poistettu, odotettaessa väliintulijan mahdollisia huomautuksia luottamuksellista käsittelyä koskeneeseen pyyntöön.

18      Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.8.2016 toimittamallaan asiakirjalla kantaja pyysi, että tiettyjä vastaajan vastauskirjelmään sisältyviä tietoja käsitellään väliintulijaan nähden luottamuksellisesti, ja se liitti pyyntönsä sellaisen konsolidoidun toisinnon vastaajan vastauskirjelmästä, josta luottamukselliset tiedot oli poistettu.

19      Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 12.9.2016 toimittamallaan asiakirjalla väliintulija vastusti osittain kannekirjelmän, vastineen ja kantajan vastauskirjelmän luottamuksellista käsittelyä koskevaa pyyntöä.

20      Asia siirrettiin 6.10.2016 tehdyllä päätöksellä unionin yleisen tuomioistuimen toisen jaoston käsiteltäväksi työjärjestyksen 27 artiklan 5 kohdan mukaisesti.

21      Kantaja pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 9.1.2017 toimittamallaan asiakirjalla, että tiettyjä sen väliintulokirjelmästä esittämiin huomautuksiin sisältyviä tietoja käsitellään väliintulijaan nähden luottamuksellisesti, ja se liitti pyyntöönsä sellaisen toisinnon kyseisistä huomautuksista, josta luottamukselliset tiedot oli poistettu.

22      Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 1.4.2017 toimittamallaan asiakirjalla väliintulija vastusti osittain pyyntöä, joka koski kantajan väliintulokirjelmästä esittämien huomautusten luottamuksellista käsittelyä.

23      Unionin yleisen tuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi osittain 27.9.2017 antamallaan määräyksellä Yieh United Steel v. komissio (T‑607/15, ei julkaistu, EU:T:2017:698) kantajan ja komission esittämät luottamuksellista käsittelyä koskeneet pyynnöt.

24      Kantaja pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 20.3.2018 toimittamallaan asiakirjalla, että tiettyjä sen täydentävästä väliintulokirjelmästä esittämiin huomautuksiin sisältyviä tietoja käsitellään väliintulijaan nähden luottamuksellisesti, ja se liitti pyyntöönsä sellaisen toisinnon kyseisistä huomautuksista, josta luottamukselliset tiedot oli poistettu.

25      Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 23.5.2018 toimittamallaan asiakirjalla kantaja pyysi saada esittää suullisia huomautuksia.

26      Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

–        kumoamaan riidanalaisen asetuksen 1 ja 2 artiklan siltä osin kuin ne koskevat kantajaa

–        velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

27      Komissio ja väliintulija vaativat unionin yleistä tuomioistuinta

–        hylkäämään kanteen perusteettomana

–        velvoittamaan kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

28      Kantaja vetoaa kanteensa tueksi kahteen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koskee perusasetuksen 2 artiklan 3 ja 5 kohdan (joista on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 3 ja 5 kohta) rikkomista ja toinen perusasetuksen 2 artiklan 1 ja 2 kohdan (joista on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 1 ja 2 kohta) rikkomista.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 2 artiklan 3 ja 5 kohdan rikkomista ja harkintavallan väärinkäyttöä

29      Kantaja väittää, että kun komissio kieltäytyi hyväksymästä sen vaatimusta kierrätetyn rautaromun arvon vähentämisestä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista, se teki ilmeisen virheen tosiseikkojen arvioinnissa. Kantajan mukaan komissio kieltäytyi perusteettomasti tutkimasta kantajan kirjanpitomerkintöjä ja kustannusten kohdentamismenetelmää, eikä sen väitetty laskentavirhe kuulu sillä olevan harkintavallan piiriin. Tämä kieltäytyminen johti kantajan mukaan sen tuotantokustannusten kohoamiseen sekä niiden tuotelajien osuuden kasvuun, joiden osalta normaaliarvo oli muodostettu tuotantokustannuksia alhaisemmin hinnoin toteutetun myynnin perusteella, mikä johti yleisesti tarkasteltuna suurempaan normaaliarvoon.

30      Kantaja väittää ensinnäkin, että komissio rikkoi perusasetuksen 2 artiklan 5 kohtaa, kun se kieltäytyi ottamasta huomioon kantajan kirjanpitomerkintöjä ja kustannusten kohdentamismenetelmää, jota se sovelsi kuumavalssattujen kelojen hävikkiin, joka tapahtui asianomaisen tuotteen valmistuksen aikana.

31      Kantaja toteaa tämän osalta, että toisin kuin komissio väittää, se sisällytti tuotannonmenetyksen komissiolle esitettyyn asianomaisen tuotteen tuotantokustannusten laskelmaan. Kantaja toteaa, että se esitti alustavia päätelmiä koskeneissa huomautuksissaan 20.4.2015 – kyselylomakkeeseen antamassaan vastauksessa esitettyjen kirjapitomerkintöjen perusteella –, että se oli sisällyttänyt riittävällä tavalla tuotantokustannustaulukkoonsa kaikki tuotannonmenetykset tuotannon kaikissa vaiheissa sekä sen itsensä tuottamien kelojen että siihen etuyhteydessä olevalta toimittajalta eli LISCO:lta ostettujen kelojen osalta. Sovellettu menetelmä muodostui ”yksikkökohtaisen tuotannonmenetyksen”, joka oli suhdeluvun muodossa, yksilöimisestä kaikissa tuotantovaiheissa käytetyille raaka-aineille, eikä sitä kohdennettu raaka-ainekustannukseksi vaan seuraavan tuotantovaiheen tuotantokustannuksiksi; tästä käytettiin ilmaisua ”konversiokustannus”. Tuotannonmenetystä ei näin ollen laskettu raaka-ainekustannuksena vaan konversiokustannuksena. Tämä tuotantokustannusten kohdentamismenetelmä, jota kutsutaan nimellä ”prosessikohtainen kustannuslaskentajärjestelmä”, on kantajan mukaan maailmassa ja Taiwanissa perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu hyvin tunnettu ja laajalti hyväksytty kirjanpitotekniikka, jonka kantaja väittää selittäneensä komissiolle sekä tarkastuskäynnin aikana että huomautuksissaan alustaviin päätelmiin.

32      Kantaja väittää, että kun komissio jätti huomiotta todennetut tiedot sekä kantajan kustannusten kohdentamismenetelmän ja kun se kieltäytyi ottamasta huomioon tapaa, jolla kantaja kirjasi tuotannonmenetyksen tuotantokustannuksiinsa, se päätyi ilmeisen virheelliseen päätelmään tuotannonmenetyksen osalta.

33      Kantaja väittää, että komission velvollisuuden suorittaa tutkimus hyvissä ajoin ja talouden toimijoiden legitiimien oikeuksien, jotka koskevat sitä, että niiden todelliset tiedot otetaan huomioon neutraalissa ja objektiivisessa tutkimuksessa, välillä on löydettävä tasapaino, ja että tutkimuksesta vastaavan viranomaisen on käytettävä asianomaisen tuottajan kustannuslaskentajärjestelmää, kun se kuvastaa ”sopivasti ja riittävästi” asianomaisen tuotteen tuotannossa syntyneitä kuluja.

34      Komissio ei kantajan mukaan kiistä sitä, että kirjanpitomerkinnät, joihin kantaja vetoaa, on tarkastettu ja että kantaja käyttää tavanomaisesti kustannusten kohdentamismenetelmää, jota kutsutaan nimellä prosessikohtainen kustannuslaskentajärjestelmä. Kantajan mukaan komissio ei osoita, minkä vuoksi asianomaisen tuotteen tuotantoon ja myyntiin liittyvät kulut eivät ilmene kohtuullisesti kirjanpitomerkinnöistä, vaan se tyytyy esittämään epäilyjä siitä, että kyseinen menetelmä ei ehkä kuvasta käsiteltävässä asiassa kunkin kustannustekijän todellista arvoa. Nämä epäilyt perustuvat kantajan mukaan epätarkoituksenmukaiseen laskentakaavaan ja siihen, että komissio käyttää kantajan kirjanpitomerkintöjä ristiriitaisesti osoittamatta, millä tavoin komission käyttämä vaihtoehtoinen menetelmä on luotettavampi ja kuvastaa paremmin kunkin kustannustekijän todellista arvoa, minkä vuoksi komissio jättää huomiotta perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan.

35      Kantaja väittää täsmällisemmin todettuna, että alustavissa ja lopullisissa päätelmissään sekä riidanalaisessa asetuksessa komissio vetosi siihen, että kantaja ei ollut kirjannut LISCO:lta ostettujen kuumavalssattujen kelojen tuotannonmenetystä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksiin, mikä on kantajan mukaan päätelmä, joka jo itsessään on tosiseikkojen ilmeinen arviointivirhe. Komission alustavissa päätelmissään, lopullisissa päätelmissään ja riidanalaisessa asetuksessa esittämät selitykset ovat kantajan mukaan niin ikään ilmeisen puolueellisia ja virheellisiä.

36      Kantaja huomauttaa tämän osalta ensinnäkin, että se komission alustavissa päätelmissään käyttämä laskentakaava asianomaisen tuotteen tuotannossa kulutettujen kuumavalssattujen kelojen määrän laskemiseksi, jossa kyseinen määrä vastaa raaka-aineiden kokonaiskustannuksia per ostettu kuumavalssattu kela suhteessa kuumavalssattujen kelojen ostokustannuksiin, ei ole riittävä, kun otetaan huomioon sen käyttämä kustannuslaskentamenetelmä. Tämä toteamus kumoaa sen mukaan komissioin virheellisen päätelmän, jonka mukaan kulutettujen kuumavalssattujen kelojen määrä vastasi asianomaisen tuotteen tuotantomäärää, vaikka kulutettujen raaka-aineiden määrän oli oltava suurempi kuin asianomaisen tuotteen määrä, jos tuotannonmenetys oli kirjattu asianmukaisesti.

37      Komission lopullisissa päätelmissään esittämät perustelut ovat kantajan mukaan niin ikään virheelliset. Ensinnäkään mikään niistä tiedoista, jotka kantaja esitti laskentamenetelmänsä selittäessään, ei ollut uusi komissiolle alustavien päätelmien ilmoittamishetkellä, sillä kaikki kustannusten kohdentamiset – tuotannonmenetykseen liittyvät mukaan lukien – esitetään selvästi kantajan vastauksessaan polkumyyntiä koskevaan kyselylomakkeeseen toimittamassa tuotantokustannustaulukossa eli kyseisen kyselylomakkeen liitteenä olevassa asiakirjassa 54 olevassa taulukossa. Vastauksessaan alustaviin päätelmiin kantaja väittää niin ikään esittäneensä uuden taulukon, jossa sen mukaan eritellään konversiokustannukset tuotannonmenetyksen korostamiseksi, ja kyseinen taulukko laadittiin sen mukaan yksinomaan alustavissa päätelmissä esiintyvien tietojen perusteella.

38      Toiseksi yksikkökohtaista tuotannonmenetystä, jota se käytti konversiokustannuksen kirjatakseen, sovellettiin arvona kaikkiin konversiokustannuksen osatekijöihin yleiskustannukset mukaan lukien ja näin ollen varmistettiin asianmukaisesti, että kaikki tuotannonmenetykseen liittyvät kustannukset – mukaan lukien ”menetetyn” aineen tuottamiseksi käytettyjen yleiskustannusten aiheuttama menetys – otettiin asianmukaisesti huomioon sen kustannuslaskentajärjestelmässä.

39      Kolmanneksi – ja toisin kuin komissio väittää – raaka-ainekustannus, joka oli sisällytetty tuotannonmenetykseen, ei ole alhaisempi kuin määrä, jota vaadittiin rautaromun vähentämisenä, mikä kantajan mukaan ilmenee sen selittävästä laskentataulukosta, joka mainittiin edellä 37 kohdassa. Kantajan mukaan komissio jätti näin ollen ilmeisellä tavalla ottamatta huomioon todelliset tiedot ja kantajan kustannuslaskentamenetelmän tuotannonmenetyksen osalta. Jos komissio olisi lisäksi ottanut asianmukaisesti huomioon toimitetut tiedot ja jos se olisi noudattanut menetelmää, jota se oli itse käyttänyt alustavissa päätelmissään raaka-aineiden kulutuksen yksilöimiseksi, se olisi kyennet määrittämään asianomaisen tuotteen tuotannossa kulutettujen raaka-aineiden todellisen ”määrän”.

40      Kantaja väittää lopuksi, että komissio olisi voinut laskea helposti riidanalaisessa asetuksessa asianomaisen tuotteen valmistamiseen kulutettujen kuumavalssattujen kelojen todellisen ”määrän” käytettävissä olleiden tietojen perusteella käyttämällä menetelmää, jota se oli itse soveltanut alustavassa vaiheessa, toisin kuin komissio väitti riidanalaisen asetuksen 61 perustelukappaleessa.

41      Kantaja kiistää niin ikään komission moitteen, jonka mukaan kantaja olisi toimittanut tuotantokustannuksia koskevia ”epäyhtenäisiä ja häilyviä” tietoja tutkimusajanjaksolla ja tarkastuskäynnin jälkeen. Kantaja huomauttaa tämän osalta, että se vastasi kaikkiin kohtiin kyselylomakkeeseen antamassaan vastauksessa, että se noudatti tämän jälkeen – asetetuissa määräajoissa – komission kaikkia vaatimuksia ennen paikan päällä tapahtunutta tarkastusta, sen aikana ja sen jälkeen, että se selitti, miksi tuotantokustannuksia oli muutettu, kun se toimitti komission pyynnöstä toisen tuotantokustannustaulukon, että se vastasi täysimääräisesti komission tarkastuskäynnin jälkeen 9.2.2015 toimittamaan täydentävään kyselylomakkeeseen ja että se selitti uudelleen kustannusten kohdentamismenetelmänsä huomautuksissaan alustaviin päätelmiin, joissa mainittiin ensimmäisen kerran se, että rautaromun vähentämistä ei voitu hyväksyä. Kyseinen menetelmä merkitsee kantajan mukaan sitä, että kaikki kuumavalssattujen kelojen määriä koskevat tiedot ovat hyödyttömiä. Nämä tiedot olivat kuitenkin komission käytettävissä.

42      Komission väite, jonka mukaan sillä ei ollut käytettävissään riittäviä tietoja asianomaisen tuotteen valmistukseen kulutettujen kuumavalssattujen kelojen ”määristä”, jotka ”ovat tarpeen, jotta [kantajan] lausumien paikkansapitävyys voidaan varmistaa”, on näin olleen kantajan mukaan niin ikään virheellinen.

43      Ensinnäkin tiedot, jotka koskevat ”mustien” kelojen eli ostettujen ja asianomaisen tuotteen tuotantoon käytettyjen kelojen määriä, esitettiin kantajan mukaan kyselylomakkeen vastauksen liitteenä olevassa asiakirjassa 56, kun taas tarkastukseen perustuvassa asiakirjassa 6 olevassa taulukossa, jonka otsikko on ”Myynnin täsmäyttäminen” (lomake, jonka otsikko on ”Tunnistaminen tuotelajeittain”), se mainitsi niiden myytyjen ”mustien” kelojen määrän, jotka kaikki tuotettiin itse, joten komissio kykeni saamaan selville ostettujen ja asianomaisen tuotteen tuotantoon käytettyjen ”mustien” kelojen määrän sangen yksinkertaisella laskelmalla, minkä vuoksi edellytetyt määrää koskevat tiedot toimitettiin kantajan mukaan hallinnollisen menettelyn kuluessa. Kantaja väittää niin ikään tehneensä selvän eron ostettujen ja myytyjen ”mustien” ja ”valkoisten” (tai ”nro 1”) kelojen välillä. Kantaja väittää toiseksi vastanneensa aina komission kysymyksiin tutkimuksen aikana, eikä vastauksessa kyselylomakkeeseen pyydetty erityisiä tietoja, jotka koskivat ostettujen ja asianomaisen tuotteen tuotantoon käytettyjen kuumavalssattujen kelojen määrää, vaikka kyselylomakkeen vastaukseen liitetyssä asiakirjassa 56 esitetään tietoja ”mustien” kelojen määrästä. Kantaja väittää toimittaneensa tarkastuksen aikana niin ikään tietoja lisäkäsittelyn jälkeen myytyjen ”mustien” kelojen määrästä (asiakirjassa 6 oleva taulukko ”Myynnin täsmäyttäminen”), mikä sen mukaan mahdollisti jatkotuotannossa käytettyjen ”mustien” kelojen määrän määrittämisen. Tarkastuksen jälkeen komissio toimitti kantajan mukaan täydentävän kyselylomakkeen, jossa se ei pyytänyt lisätietoja ostettujen tai kulutettujen kuumavalssattujen kelojen määristä. Kantaja väittää kolmanneksi, että ostettujen kuumavalssattujen kelojen määriä koskevat tiedot eivät olleet merkityksellisiä käsiteltävässä asiassa, koska komissio oli joka tapauksessa päättänyt olla ottamatta huomioon kyseisten ostojen kustannuksia ja korvata ne itse tuotettujen kuumavalssattujen kelojen kustannuksilla.

44      Kantaja lisää, että kaikki sen komissiolle paikan päällä suoritetun tarkastuksen jälkeen toimittamat tiedot ja asiakirjat, joita komissio oli siltä pyytänyt, sekä sen huomautukset komission päätelmiin perustuivat tietoihin ja taulukoihin, jotka komissio oli saanut ennen tarkastuskäyntiä paikan päällä tai jotka se oli itse tuottanut ja jotka eivät edellyttäneet konkreettista tarkastusta.

45      Kantajan mukaan komissio ei kykene osoittamaan asiakirjaa, joka osoittaisi, että se olisi pyytänyt selvästi kantajaa toimittamaan sille väitetysti puuttuvat tiedot, jotka koskivat ostettujen ja kulutettujen kuumavalssattujen kelojen määriä, ja että kantaja olisi kieltäytynyt toimittamasta niitä, koska kantaja sai tosiasiassa asiakirjasta, jossa esitettiin komission lopulliset päätelmät, ensimmäistä kertaa tietoonsa, että komissio katsoi asianomaisen tuotteen valmistamiseen käytetyn raaka-aineen todellisen määrän ongelmalliseksi.

46      Kantaja huomauttaa yleisemmin, että komissio ei ole missään vaiheessa pyytänyt muodollisesti tietoja määristä, että tämä kysymys ei esiinny vakiokyselylomakkeessa eikä täydentävässä kyselylomakkeessa, että komissio pyysi tietoja vain kerran tarkastuksen aikana, että kantaja on toimittanut tiedot, jotka koskevat määriä, joihin kyselylomakkeeseen liitetyssä asiakirjassa 56 viitataan, että komissio ei kuitenkaan missään vaiheessa palannut tähän kysymykseen, kun se tarkastuksen aikana esitti lopulta hyväksymänsä näkemyksen ostettujen kuumavalssattujen kelojen kustannusten korvaamisesta itse tuotettujen kuumavalssattujen kelojen kustannuksilla, ja että tarkastuksen jälkeen komissio ainoastaan pyysi kantajaa toimittamaan sille uuden tuotantokustannustaulukon, jossa ostettujen kelojen kustannukset korvataan itse tuotettujen kelojen kustannuksilla.

47      Kantaja päättelee edellä esitetystä, että komission väitteet, joiden mukaan kantaja ei esittänyt riittävästi tietoja tai että se laiminlöi yhteistyövelvoitettaan, eivät ole perusteltuja eivätkä ne oikeuta sitä, että komissio kieltäytyi hyväksymästä kantajan kirjanpitomerkintöjä ja tämän tavanomaisesti käyttämää kustannusten kohdennusmenetelmää, mikä on selvästi perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan vastaista.

48      Kyseisen rikkomisen vuoksi komissio teki kantajan mukaan toiseksi ilmeisen virheellisen päätelmän siitä, että kantaja ei ollut sisällyttänyt täysimääräisesti ostettujen kuumavalssattujen kelojen tuotannonmenetystä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksiin, joten komissio kieltäytyi tämän seurauksena niin ikään virheellisesti vähentämästä kierrätettyä rautaromua asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista, mikä sen mukaan paisutti keinotekoisesti normaaliarvoa perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan vastaisesti.

49      Kantaja huomauttaa tämän osalta, että jos – kuten komissio väittää –, tarkasteltava tilanne kuuluu perusasetuksen 2 artiklan 4 kohdan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 4 kohta), jossa selitetään kyseisen artiklan 3 kohtaa, soveltamisalaan, viimeksi mainitulla kohdalla on väistämättä merkitystä. Kun kyseisessä kohdassa korostetaan hintoja, jotka ovat ”keinotekoisen alhaisia”, se koskee selvästi väitettyä tappiollista myyntiä. Se toteaa lopuksi, että yksinomaan perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa säädetään normaaliarvon laskemisesta, ja komission laskentavirhe, joka kantajan mukaan korotti keinotekoisesti normaaliarvoa, on näin ollen kyseisen artiklan vastainen.

50      Kantaja toteaa kolmanneksi, että kieltäytymällä hyväksymästä kierrätetyn rautaromun vähentämistä komissio syyllistyi niin ikään harkintavallan väärinkäyttöön, koska se käytti polkumyynnin vastaista säännöstöä suojellakseen unionin tuotannonalaa yli sen neuvotellun tasapainon, johon Maailman kauppajärjestö (WTO) on päätynyt asianomaisen tuotteen osalta.

51      Komissio ja väliintulija kiistävät kantajan perustelut.

52      Aluksi on palautettava mieleen, että – kuten unionin tuomioistuin on korostanut – tuotteen normaaliarvon määrittäminen on yksi olennaisista vaiheista, joiden avulla mahdollisen polkumyynnin olemassaolo on voitava todeta. Tämän osalta sekä perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta) sanamuodosta että systematiikasta ilmenee, että normaaliarvon määrittämisessä on lähtökohtaisesti ensisijaisesti käytettävä tavanomaisen kaupankäynnin yhteydessä tosiasiallisesti maksettua tai maksettavaa hintaa. Perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta) nojalla kyseisestä periaatteesta voidaan nimittäin poiketa vain, mikäli samankaltaista tuotetta ei myydä tavanomaisessa kaupankäynnissä tai myynti on riittämätöntä tai se ei mahdollista asianmukaista vertailua. Nämä poikkeukset todellisiin hintoihin perustuvasta normaaliarvon määrittämistä koskevasta menetelmästä on esitetty tyhjentävästi (ks. tuomio 1.10.2014, neuvosto v. Alumina, C‑393/13 P, EU:C:2014:2245, 20 ja 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53      Unionin tuomioistuin on niin ikään todennut, että tavanomaisen kaupankäynnin käsitteen tavoitteena on varmistaa, että tuotteen normaaliarvo vastaa mahdollisimman tarkasti samankaltaisen tuotteen tavanomaista hintaa viejän kotimarkkinoilla. Jos myynti on tapahtunut edellytyksin, jotka poikkeavat samankaltaisen tuotteen myynnissä kyseisillä markkinoilla polkumyynnin olemassaolon määrittämisen kannalta merkityksellisenä ajankohtana noudatetusta liiketaloudellisesta käytännöstä, se ei ole asianmukainen perusta samankaltaisen tuotteen normaaliarvon määrittämiselle kyseisillä markkinoilla (tuomio 1.10.2014, neuvosto v. Alumina, C‑393/13 P, EU:C:2014:2245, 28 kohta).

54      Tullitariffeja ja kauppaa koskevan vuoden 1994 yleissopimuksen (GATT) VI artiklan soveltamisesta tehdyssä sopimuksessa (EYVL 1994, L 336, s. 103, jäljempänä polkumyynnin vastainen sopimus), joka on Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamisesta tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 336, s. 3) liitteessä 1 A, tai perusasetuksessa ei kuitenkaan ole ”tavanomaisen kaupankäynnin” käsitteen määritelmää. Perusasetuksen 2 artiklassa säädetään toki nimenomaisesti kahdesta tapauksesta, joissa myyntiä on tietyissä olosuhteissa pidettävä tavanomaisesta kaupankäynnistä poikkeavana. Ensinnäkin perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 1 kohdan kolmas alakohta) täsmennetään, että sellaisten osapuolten, joiden välillä näyttää olevan etuyhteys tai hyvitysjärjestely, välisiä hintoja ei voida pitää tavanomaisessa kaupankäynnissä sovellettuina ja niitä voidaan käyttää normaaliarvon määrittämisessä vain, jos poikkeuksellisesti vahvistetaan, että tällainen yhteys ei vaikuta hintoihin (ks. tuomio 1.10.2014, neuvosto v. Alumina, C‑393/13 P, EU:C:2014:2245, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Toiseksi perusasetuksen 2 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 4 kohdan ensimmäinen alakohta) säädetään, että kun samankaltaista tuotetta myydään viejämaan kotimarkkinoilla tai kolmanteen maahan hinnoilla, jotka ovat alhaisempia kuin tuotannon yksikkökustannukset, myynnin voidaan katsoa poikkeavan tavanomaisessa kaupankäynnissä käytetystä vain, jos määritetään sen tapahtuneen pidennetyn ajanjakson kuluessa huomattavissa määrin ja hinnoilla, joilla ei voida kattaa kaikkia kustannuksia kohtuullisen ajan kuluessa (ks. tuomio 1.10.2014, neuvosto v. Alumina, C‑393/13 P, EU:C:2014:2245, 23 ja 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

55      Perusasetuksen 2 artiklaan ei kuitenkaan sisälly tyhjentävää luetteloa menetelmistä, joita voidaan käyttää sen määrittämiseksi, onko hintoja käytetty tavanomaisessa kaupankäynnissä. Tältä osin oikeuskäytännössä on jo täsmennetty, että tavanomaisen kaupankäynnin käsite liittyy itse myyntiin sellaisenaan tarkasteltuna. Käsitteellä pyritään siihen, että normaaliarvoa määritettäessä tavanomaisena kaupankäyntinä ei pidetä tilanteita, joissa kotimarkkinamyynti ei tapahdu tällaisin edellytyksin, esimerkiksi tilanteita, joissa tuotteen myyntihinta alittaa tuotantokustannukset tai joissa liiketoimet on toteutettu etuyhteydessä olevien yrityskumppanien tai sellaisten osapuolten välillä, jotka ovat sopineet hyvitysjärjestelystä (ks. tuomio 1.10.2014, neuvosto v. Alumina, C‑393/13 P, EU:C:2014:2245, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56      Käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että asianomaisen tuotteen normaaliarvon vertaamiseksi kyseisen tuotteen vientihintoihin komissio käytti tutkimuksessa kantajan valmistaman asianomaisen tuotteen 784 tuotelajia, jotka yksilöitiin tuotevalvontakoodeilla. Komissio totesi, että 21 tuotelajin osalta myynti kotimarkkinoilla oli alle viisi prosenttia unioniin viedyistä määristä, joten asianomainen kotimarkkinamyynti ei ollut perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla edustavaa. Lisäksi päätelmä, jonka mukaan komissio katsoi kantajan vähemmistöä edustavan kotimarkkinamyynnin osalta, että toisin kuin kantaja väittää, myyntihinta oli tuotantokustannuksia alhaisempi saman asetuksen 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla, on seurausta siitä, että komissio hylkäsi kantajan vaatimuksen kierrätetyn rautaromun vähentämisestä asianomaisista tuotantokustannuksista, mitä kantaja oli vaatinut polkumyyntiä koskevaan kyselylomakkeeseen annetun vastauksen liitteenä olevan asiakirjan 54 taulukossa.

57      Kuten tämän tuomion 30, 48 ja 50 kohdasta ilmenee, kantaja väittää tämän kanneperusteen tueksi, että kun komissio kieltäytyi vähentämästä kierrätetyn rautaromun arvoa asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista, se rikkoi perusasetuksen 2 artiklan 3 ja 5 kohtaa ja syyllistyi harkintavallan väärinkäyttöön.

58      Ensiksi on todettava perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan väitetyn rikkomisen osalta, että kyseisen säännöksen mukaisesti on niin, että mikäli samankaltaista tuotetta ei myydä tavanomaisessa kaupankäynnissä tai myynti on riittämätöntä tai erityisestä markkinatilanteesta johtuen tällaisen myynnin perusteella ei voida tehdä asianmukaista vertailua, samankaltaisen tuotteen normaaliarvo lasketaan alkuperämaan tuotantokustannusten perusteella lisättynä kohtuullisella määrällä myynti-, hallinto- ja muita kustannuksia sekä voittoa, tai tavanomaisessa kaupankäynnissä soveltuvaan kolmanteen maahan käytettyjen vientihintojen perusteella edellyttäen, että hinnat ovat edustavia. Samassa säännöksessä täsmennetään, että ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun erityisen markkinatilanteen voidaan katsoa vallitsevan tarkasteltavana olevan tuotteen osalta muun muassa, jos hinnat ovat keinotekoisen alhaisia, jos vaihtokauppaa harjoitetaan merkittävässä määrin tai jos kyse on ei-kaupallisista valmistusmenettelyistä (tuomio 15.9.2016, PT Musim Mas v. neuvosto, T‑80/14, ei julkaistu, EU:T:2016:504, 64 kohta).

59      Kuten edellä 52–55 kohdassa on todettu, perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun tavanomaisen kaupankäynnin käsitteen tarkoituksena on lisäksi se, että normaaliarvon määrittämiseksi suljetaan pois tilanteet, joissa myynti kotimarkkinoilla ei tapahdu tavanomaisessa kaupankäynnissä, erityisesti kun tuotetta myydään tuotantokustannuksia alhaisemmin hinnoin saman asetuksen 2 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

60      Se, että normaaliarvo muodostettiin käsiteltävässä asiassa tietyn kantajan ilmoittaman kaupankäynnin osalta, ei perustu toteamukseen perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitetusta asianomaisen tuotteen ”erityisestä markkinatilanteesta”, toisin kuin kantaja antaa ymmärtää, vaan se on välitön seuraus komission päätelmästä, jonka mukaan asianomaista tuotetta on myyty hinnoilla, jotka ovat alhaisempia kuin tuotannon (kiinteät ja muuttuvat) yksikkökustannukset lisättynä myynti-, hallinto- ja muilla kustannuksilla perusasetuksen 2 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetulla tavalla, komission hylättyä kantajan vaatimuksen rautaromun vähentämisestä.

61      Näin ollen siltä osin kuin perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa luetellaan eri tilanteet, jotka määrittävät tutkimuksesta vastaavan viranomaisen velvollisuuden muodostaa vientiä harjoittavan tuottajan asianomaisen tuotteen normaaliarvo, kyseisen kohdan rikkomista ei missään tapauksessa voida osoittaa riidanalaisen asetuksen kumoamiseksi toteamatta, että saman asetuksen 2 artiklan 4 kohtaa on rikottu. Kuten muun muassa edellä 60 kohdassa todettiin, riidanalaisessa asetuksessa nimittäin suljetaan tietty kotimarkkinamyynti pois normaaliarvon märittämisestä sillä perusteella, että se ei ole ollut perusasetuksen 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla kannattavaa, kun taas muilta osin kantaja ei kiistä tässä kanteessa komission normaaliarvon muodostamiseksi noudattamaa menetelmää, joka mainitaan perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdassa.

62      Toiseksi väitetystä perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan rikkomisesta on palautettava mieleen, että toteamus, jonka mukaan asianomaisen tuotteen myynti ei ollut kannattavaa perusasetuksen 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla, oli seurausta siitä, että komissio kieltäytyi hyväksymästä – riittävän näytön puuttuessa – vaatimusta kierrätetyn rautaromun arvon vähentämisestä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista kuumavalssattujen kelojen asianomaisen tuotteen tuotantohetkellä tapahtuneen tuotantohävikin perusteella. Kantajan mukaan kyseinen kieltäytyminen oli paitsi perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan myös sen 2 artiklan 5 kohdan vastaista, koska komissio kieltäytyi virheellisesti ottamasta huomioon kantajan kirjanpitomerkintöjä ja sen kustannusten kohdentamismenetelmää, jota sovellettiin tuotannonmenetyksiin.

63      Perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisestä alakohdasta (josta on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 5 kohdan ensimmäinen alakohta) ilmenee, että kustannukset lasketaan tavallisesti tutkimuksen kohteena olevan osapuolen kirjanpitomerkintöjen perusteella sillä edellytyksellä, että kyseiset merkinnät on tehty kyseisessä maassa yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti ja ne antavat kohtuullisen hyvän käsityksen kyseisen tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvistä kustannuksista.

64      Perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan toisessa alakohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 5 kohdan toinen alakohta) säädetään, että jos tutkimuksen kohteena olevan tuotteen valmistukseen ja myyntiin liittyvät kustannukset eivät käy riittävän hyvin ilmi osapuolen, jota asia koskee, kirjanpitomerkinnöistä, näitä kustannuksia oikaistaan tai ne määritetään saman maan muiden tuottajien tai viejien kustannusten perusteella tai, jos tällaisia tietoja ei ole saatavilla tai niitä ei voida käyttää, mitä tahansa muuta hyväksyttävää perustetta käyttäen, mukaan lukien muilta edustavilta markkinoilta saadut tiedot.

65      Perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan kolmannessa alakohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 5 kohdan kolmas alakohta) lisätään, että kustannusten asianmukaista kohdentamista koskevat todisteet otetaan huomioon, jos osoitetaan, että tämäntyyppistä kohdentamista on todellisesti käytetty.

66      Perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuodosta ilmenee näin ollen, että tutkimuksen kohteena olevan osapuolen kirjanpitomerkinnät ovat asianomaisen tuotteen tuotantokustannusten vahvistamisessa käytettävä ensisijainen tietolähde ja että kyseiseen kirjanpitoon sisältyvien tietojen käyttäminen on periaate ja niiden oikaiseminen tai korvaaminen muulla hyväksyttävällä perusteella on poikkeus. Kun otetaan huomioon periaate, jonka mukaan jokaista pääsäännön poikkeusta tai rajoitusta on tulkittava suppeasti, on katsottava, että perusasetuksen 2 artiklan 5 kohtaan perustuvaa poikkeusjärjestelmää on tulkittava suppeasti (ks. vastaavasti tuomio 15.9.2016, PT Musim Mas v. neuvosto, T‑80/14, ei julkaistu, EU:T:2016:504, 68, 69 ja 83 kohta).

67      Kun on lisäksi kyse sellaisten seikkojen olemassaoloa koskevasta todistustaakasta, joiden perusteella perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan soveltaminen on oikeutettua, on niin, että kun toimielimet katsovat, että niiden on jätettävä huomiotta tutkimuksen kohteena olevan osapuolen kirjanpitomerkinnöissä esiintyvät tuotantokustannukset ja korvattava ne muulla hyväksyttäväksi katsotulla hinnalla, niiden on tukeuduttava todisteisiin tai ainakin indisioihin, joiden perusteella voidaan osoittaa sellaisen tekijän olemassaolo, jonka perusteella oikaisu tehdään (tuomio 15.9.2016, PT Musim Mas v. neuvosto, T‑80/14, ei julkaistu, EU:T:2016:504, 82 kohta).

68      Lopuksi on myös muistutettava, että kaupallisten suojatoimenpiteiden alalla toimielimillä on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia (ks. tuomio 23.9.2009, Dongguan Nanzha Leco Stationery v. neuvosto, T‑296/06, ei julkaistu, EU:T:2009:347, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näin ollen toimielinten arviointeihin kohdistuvan unionin tuomioistuinten valvonnan on rajoituttava siihen, että menettelysääntöjä on noudatettu, että riidanalaisen ratkaisun perustana olleet tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa, ettei näitä tosiseikkoja ole arvioitu ilmeisen virheellisesti tai ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (ks. tuomio 28.10.2004, Shanghai Teraoka Electronic v. neuvosto, T‑35/01, EU:T:2004:317, 48 ja 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 4.10.2006, Moser Baer India v. neuvosto, T‑300/03, EU:T:2006:289, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tämä rajoitettu tuomioistuinvalvonta ulottuu erityisesti polkumyyntimarginaalin eri laskentamenetelmien valintaan ja tuotteen normaaliarvon arviointiin (ks. tuomio 23.9.2009, Dongguan Nanzha Leco Stationery v. neuvosto, T‑296/06, ei julkaistu, EU:T:2009:347, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

69      Edellä esitetty huomioiden on tutkittava, merkitsikö se, että komissio kieltäytyi hyväksymästä kierrätetyn rautaromun vähentämistä kantajan vaatimalla tavalla asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista, perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan rikkomista.

70      Aluksi on todettava, että on ilmeistä – kuten edellä 66 ja 67 kohdassa mieleen palautetusta oikeuskäytännöstä ilmenee –, että perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdassa ei velvoitettu komissiota hyväksymään ehdoitta ja tarpeellisia tarkastuksia tekemättä tuotantokustannuksia ja rautaromun vähentämistä koskevia tietoja, jotka sisältyvät kantajan kirjanpitomerkintöihin.

71      Tämä päätelmä saa vahvistuksen perusasetuksen 6 artiklan 8 kohdasta (josta on tullut asetuksen 2016/1036 6 artiklan 8 kohta), jossa säädetään, että asianomaisten osapuolten toimittamien tietojen, joiden perusteella päätelmät tehdään, paikkansapitävyys on tutkittava niin hyvin kuin mahdollista, paitsi 18 artiklassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 18 artikla) vahvistetuissa olosuhteissa (ks. analogisesti tuomio 15.6.2017, T.KUP, C‑349/16, EU:C:2017:469, 32 kohta), huolimatta kantajan väitteestä, jonka mukaan yhtäältä kustannusten kohdentamismenetelmä, jota kutsutaan nimellä prosessikohtainen kustannuslaskentajärjestelmä ja jota se väittää käyttäneensä asianomaisen tuotteen tuotantokustannusten laskemiseksi, on hyvin tunnettu ja laajalti hyväksytty, ja jonka mukaan toisaalta kirjanpitoasiakirjat on laadittu Taiwanissa yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti. Polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6 artiklan 6 kohdassa säädetään samoin, että lukuun ottamatta 6 artiklan 8 kohdassa määrättyjä olosuhteita viranomaisten on tutkimuksen aikana vakuututtava ”niiden tietojen täsmällisyydestä, joita ne saavat asianosaisilta ja joihin niiden päätökset perustuvat”. Tämä tarkastusvelvollisuus ilmentää polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden käyttöönoton yhteydessä yleisempää periaatetta, jonka mukaan kaikkien viranomaisten on – niiden laajasta harkintavallasta huolimatta – suoritettava täsmällinen tutkimus ja perustettava arviointinsa riittävään näyttöön (ks. analogisesti tuomio 12.12.2014, Crown Equipment (Suzhou) ja Crown Gabelstapler v. neuvosto, T‑643/11, ei julkaistu, EU:T:2014:1076, 101 kohta.

72      Tässä asiayhteydessä on palautettava mieleen muun muassa, että perusasetuksen 6 artiklan 2 kohdasta (josta on tullut asetuksen 2016/1036 6 artiklan 2 kohta) ilmenee, että komission yksiköt laativat ja toimittavat asianomaisille osapuolille kyselylomakkeen saadakseen polkumyyntiä koskevassa tutkimuksessa tarvittavia tietoja ja että mainittujen osapuolten on toimitettava kyseisille yksiköille tiedot, jotka mahdollistavat sen, että komissio voi saattaa kyseisen tutkimuksen menestyksekkäästi päätökseen (tuomio 14.12.2017, EBMA v. Giant (China), C‑61/16 P, EU:C:2017:968, 50 ja 51 kohta).

73      Tämä päätelmä saa edelleen vahvistuksen perusasetuksen 16 artiklan 1 ja 3 kohdasta (josta on tullut asetuksen 2016/1036 16 artiklan 1 ja 3 kohta), jonka mukaan yhtäältä komissio voi tehdä tarkastuskäyntejä muun muassa todentaakseen polkumyynnistä ja vahingosta toimitetut tiedot, ja toisaalta asianomaisille yrityksille ilmoitetaan tarkastettavien tietojen luonteesta ja muista näiden käyntien aikana toimitettavista tiedoista, mikä ei kuitenkaan estä pyytämästä käyntien aikana tarkempia tietoja, saadut tiedot huomioon ottaen. Tästä seuraa erityisesti, että asianomaisen yrityksen kirjanpitomerkinnöissä olevat tiedot on voitava tarkastaa ristiin.

74      Yksi välineistä, joka tutkimuksesta vastuussa olevalla viranomaisella perusasetuksen 6 artiklan 8 kohtaan perustuvan velvollisuutensa täyttämiseksi on, on tarkastuskäynti paikan päällä saman asetuksen 16 artiklan nojalla, jos kyseinen viranomainen katsoo tämän aiheelliseksi. Polkumyynnin vastaisen sopimuksen 6 artiklan 7 kohdassa säädetään, että ”todetakseen annetun tiedon oikeaksi tai saadakseen lisää tietoa yksityiskohdista viranomaiset voivat suorittaa tarpeellisia tutkimuksia muiden [jäsenvaltioiden] alueella edellyttäen, että ne saavat siihen asianomaisten yritysten suostumuksen ja että ne ilmoittavat asiasta kyseisen [jäsenvaltion] hallituksen edustajille ja että kyseinen [valtio] ei vastusta tutkimusta”.

75      Kuten unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, osapuolten perusasetuksen 6 artiklan 2 kohdassa säädettyyn kyselylomakkeeseen antamat vastaukset ja saman asetuksen 16 artiklassa säädetty tarkastus, jonka komissio voi myöhemmin suorittaa paikan päällä, ovat olennaisia polkumyynnin vastaisen menettelyn kulun kannalta (ks. tuomio 30.4.2015, VTZ ym. v. neuvosto, T‑432/12, ei julkaistu, EU:T:2015:248, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

76      On niin ikään palautettava mieleen, että perusasetuksen 18 artiklan 3 kohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 18 artiklan 3 kohta) säädetään, että ”jos asianomaisen osapuolen esittämät tiedot eivät kaikissa suhteissa ole parhaita mahdollisia, niitä ei kuitenkaan saa jättää huomiotta, edellyttäen, että mahdolliset puutteet eivät liikaa hankaloita kohtuullisen oikeiden päätelmien tekemistä, että tiedot toimitetaan hyvissä ajoin, että ne voidaan tarkistaa ja että osapuoli on toiminut parhaan kykynsä mukaan”. Perusasetuksen 18 artiklan 3 ja 6 kohdasta (joista on tullut asetuksen 2016/1036 18 artiklan 3 ja 6 kohta) ilmenee lisäksi, että unionin toimielinten on käytettävä tietoja, jotka asianomaisten osapuolten on toimitettava komissiolle, polkumyyntitutkinnan päätelmien tekemisessä ja että nämä samat osapuolet eivät saa jättää mainitsematta asiassa merkityksellisiä tietoja. Sitä, onko tieto tarvittava, on arvioitava tapauskohtaisesti (tuomio 14.12.2017, EBMA v. Giant (China), C‑61/16 P, EU:C:2017:968, 52 kohta).

77      On lisäksi niin, että – kuten unionin tuomioistuimet ovat todenneet – komission on toki tutkivana viranomaisena osoitettava polkumyynnin, vahingon ja syy-yhteyden olemassaolo polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin ja vahingon välillä. On kuitenkin niin, että sikäli kuin missään perusasetuksen säännöksessä ei anneta komissiolle toimivaltaa velvoittaa asianomaisia osapuolia osallistumaan tutkimukseen tai toimittamaan tietoja, mainittu toimielin on riippuvainen kyseisten osapuolten vapaaehtoisesta yhteistyöstä tarvittavien tietojen toimittamiseksi sille (ks. analogisesti tuomio 30.4.2015, VTZ ym. v. neuvosto, T‑432/12, ei julkaistu, EU:T:2015:248, 29 kohta).

78      Edellä esitetystä seuraa, että tarkastuksen tarkoituksena on se, että komissio voi täyttää tehtävänsä ja muun muassa ymmärtää ja tarkastaa, miten tiedot on laadittu, ja – yleisemmin – varmistautua tarkastuksen kohteena olevan yrityksen toimittamien tietojen ”paikkansapitävyydestä”, ja kyseisen yrityksen on vastattava parhaan kykynsä mukaan ja tyhjentävästi komission esittämiin kysymyksiin eikä se saa jättää toimittamatta hyödyllisiä tietoja ja selvityksiä, jotta komissio voi suorittaa tarvittavat ristiintarkastukset toimitettujen tietojen paikkansapitävyyden varmistamiseksi ja päätyä kohtuullisen täsmällisiin päätelmiin hyvissä ajoin ja joka tapauksessa ennen tarkastuksen päättymistä sillä uhalla, että muutoin niitä ei voida enää ottaa huomioon. Kuten väliintulija perustellusti totesi, näin on erityisesti silloin, kun käsiteltävänä olevan asian tavoin kyseessä ovat numerotiedot, jotka voidaan muodostaa eri lähtökohdista käsin ja joiden tarkastaminen on olennaista menettelyn moitteettomuuden varmistamiseksi, erityisesti, kun on lisäksi kiistatonta, että kantaja oli ilmoittanut alhaisen [luottamuksellinen](1) voiton asianomaisen tuotteen kotimarkkinamyynnin osalta.

79      Tämän viimeksi mainitun osalta on täsmällisemmin palautettava mieleen, että – kuten muun muassa edellä 54 ja 55 kohdassa todettiin – perusasetuksen 2 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla asianomaisen tuotteen myyntiä viejämaan kotimarkkinoilla hinnoilla, jotka ovat alhaisempia kuin tuotannon (kiinteät ja muuttuvat) yksikkökustannukset lisättynä myynti-, hallinto- ja muilla kustannuksilla, voidaan tietyissä tilanteissa pitää myyntinä, joka ei tapahtunut tavanomaisessa kaupankäynnissä. Tavanomaisen kaupankäynnin käsitteellä pyritään siihen, että normaaliarvoa määritettäessä tavanomaisena kaupankäyntinä ei pidetä tilanteita, joissa kotimarkkinamyynti ei tapahdu tällaisin edellytyksin, esimerkiksi tilanteita, joissa tuotteen myyntihinta alittaa tuotantokustannukset (ks. tuomio 1.10.2014, neuvosto v. Alumina, C‑393/13 P, EU:C:2014:2245, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

80      Sen selvittäminen, onko myynti kannattavaa kotimarkkinoilla, on siten olennaista polkumyyntitutkimuksessa. Muun muassa tässä tarkoituksessa polkumyyntiä koskevassa kyselylomakkeessa on kaksi erityistä osaa, joiden otsikot ovat ”Tuotantokustannukset” (F osa) ja ”Kannattavuus” (G osa). Paikan päällä tehtävä tarkastus mahdollistaa sen, että komissio voi suorittaa muuta valvontaa valvonnan kohteena olevalta yritykseltä tällä välin saatujen vastausten perusteella.

81      Komission mukaan tutkimus osoitti, että kantajan käyttämä menetelmä asianomaisen rautaromun vähentämisen kirjaamiseksi oli antanut tälle mahdollisuuden vähentää ensinnäkin tuotantoprosessin aikana aiheutuneet raaka-ainemenetykset ja toiseksi sen osan kyseisistä raaka-ainemenetyksistä, joka oli konvertoitu metalliromuksi, mikä oli viime kädessä johtanut viimeksi mainittujen menetysten vähentämiseen kahteen kertaan tuotantokustannuksista. Vaikka kantaja yritti selittää kustannuslaskentajärjestelmäänsä paikan päällä suoritetun tarkastuksen aikana, komission mukaan se selitti vasta väliaikaista tullia koskevan asetuksen antamisen jälkeen alustavista päätelmistä 20.4.2015 esittämissään huomautuksissa, että sen parannetussa kustannuslaskentajärjestelmässä rautaromun raaka-ainemenetykset olivat todellisuudessa osa tuotannollisia yleiskustannuksia, joten ne eivät esiintyneet tuotantokustannuksissa.

82      Komissio väittää tämän osalta, että kantajan käyttämä hyvin erityinen kustannusten kohdentamismenetelmä, joka perustuu ”primäärikustannuksiin”, koska siinä kohdennetaan – kantajan omien selvitysten mukaan – yksikkökohtainen tuotannonmenetys konversiokustannusten eri osatekijöihin, joita ovat esimerkiksi työvoimakustannukset, kuoletukset, sähkökustannukset tai muut konversiokustannukset, johtaa hyvin määriteltyjä tuotantokustannuksia koskevien tietojen ja yleiskustannuksia koskevien yleistietojen sekoittamiseen, mihin sisältyy vaara tuotannonmenetysten kaksinkertaisesta vähentämisestä ja tähän liittyvästä kustannusten keinotekoisesta pienentämisestä, eikä sen avulla voida tarkastaa täsmällisesti, ilmenevätkö tuotantoon ja myyntiin liittyvät kulut kohtuullisesti kirjanpitomerkinnöistä.

83      Komissio toteaa lisäksi, että sillä oli muita ongelmia kantajan sen väitteen todenperäisyyden tarkastamiseksi, jonka mukaan tuotantokustannuksia oli tarkastettava alaspäin vaaditun rautaromun vähentämisen vuoksi. Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen 76 perustelukappaleessa, jonka päätelmät pysytettiin riidanalaisen asetuksen johdanto-osan 62 perustelukappaleessa, niin ikään todettiin, komissio palauttaa yhtäältä mieleen, että se ei voinut ottaa huomioon tietoja, jotka koskivat kantajan siihen etuyhteydessä olevalta toimittajaltaan LISCO:lta hankkimien kuumavalssattujen kelojen merkittävän määrän ostohintaa, koska kyseisiä hintoja ei ollut vahvistettu markkinaehtoperiaatteen mukaisesti, joka on päätelmä, jota kantaja ei kiistä. Toisaalta ja ennen kaikkea – kuten riidanalaisen asetuksen 61 perustelukappaleessa todetaan – kantaja ei esittänyt missään vaiheessa hallinnollisen menettelyn aikana luotettavia ja täsmällisiä tietoja niiden ostettujen kuumavalssattujen kelojen todellisista määristä, jotka sen mukaan erityisesti kulutettiin asianomaisen tuotteen valmistusprosessissa, vaan se viittasi kirjapitomenetelmiinsä, vaikka on kiistatonta, että se myös myy kuumavalssattuja keloja, joita kaikkia ei siis käytetä kyseisessä prosessissa.

84      Komissio väittää tämän osalta ensiksi, että tuotantokustannustaulukko, jota kantajan vastauksena polkumyyntiä koskevaan kyselylomakkeeseen esittämä asiakirja 54 koskee, ei osoita niiden kuumavalssattujen kelojen ”kokonaismäärää”, jotka ”ostettiin ja kulutettiin” asianomaisen tuotteen valmistusprosessissa, koska kantaja myös myy kuumavalssattuja keloja.

85      Komissio väittää toiseksi, että asianomaisen tuotteen tuotantokustannusten oikaistu taulukko, jonka kantaja toimitti paikan päällä tapahtuneen tarkastuskäynnin päätteeksi 17.11.2014 vastauksena kyseisen vierailun alussa esitettyyn pyyntöön toimittaa tietoja LISCO:lta ostettujen kuumavalssattujen kelojen määrästä, koski yksinomaan ostettujen kelojen ”hankinta-arvoa” eikä niiden määrää, mitä komissio oli pyytänyt, koska muun muassa yhtäältä alkuperäisessä asianomaisen tuotteen tuotantokustannustaulukossa ei tehty eroa LISCO:lta ostetuista keloista valmistetun tuotteen tuotantokustannusten ja itse valmistetuista keloista valmistetun tuotteen tuotantokustannusten välillä, ja koska toisaalta kantaja ei ollut ilmoittanut erikseen kuumavalssattujen kelojen tuotantokustannuksia ja niistä valmistetun asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksia.

86      Komissio väittää kolmanneksi, että kantajan paikan päällä tapahtuneen tarkastuskäynnin, jonka kuluessa komissio oli pyytänyt kantajaa mainitsemaan sille vastauksena polkumyyntiä koskevaan kyselylomakkeeseen toimitetun asiakirjan 54 taulukossa, missä tiedot ”ostettujen ja asianomaisen tuotteen valmistuksessa käytettyjen” kuumavalssattujen kelojen tosiasiallisesta määrästä olivat, ja selittänyt, että sen oli korvattava kelojen ostamista koskevat tiedot kelojen omaa tuotantoa koskevilla tiedoilla, jälkeen 21.11.2014 toimittamassa toisessa oikaistussa tuotantokustannustaulukossa tuotannon yksikkökustannukset olivat alhaisemmat kuin polkumyyntiä koskevassa kyselylomakkeessa esitetyt ja paikan päällä tarkastetut tiedot, minkä vuoksi niitä ei voitu käyttää siltä osin kuin niitä ei enää voitu tarkastaa.

87      Tämän osalta on todettava, että kantaja ei kiistä sitä, että se ei maininnut missään vaiheessa niiden kuumavalssattujen kelojen täsmällistä määrää, jotka ostettiin siihen sidosyhteydessä olevalta toimittajalta eli LISCO:lta ja jotka käytettiin nimenomaisesti asianomaisen tuotteen valmistuksessa.

88      Kuten edellä 78 kohdassa todettiin – ja vaikka kantaja olisi toimittanut hyvissä ajoin kaikki tarvittavat selvitykset käyttämästään kustannusten kohdentamismenetelmästä ja vaikka voitaisiin katsoa, että kyseinen menetelmä on laajalti hyväksytty ja tunnettu –, komissio olisi joka tapauksessa voinut pyytää kantajaa toimittamaan sille kaikki olennaiset tiedot, jotka se katsoi tarpeellisiksi, jotta se voi ymmärtää, miten asianomaiset tiedot oli laadittu, ja tarkastaa vaaditun rautaromun vähentämisen paikkansapitävyyden ja – täsmällisemmin todettuna – tiedot, jotka koskivat niiden kuumavalssattujen kelojen määriä, joita oli erityisesti käytetty asianomaisen tuotteen valmistukseen ja jotka olivat tärkein tekijä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksissa ja joita ilman arvoina ilmaistuja tietoja ei voitu ristiintarkastaa ja myynti oli mahdotonta täsmäyttää asianmukaisesti. Kuten komissio ja väliintulija perustellusti väittävät ja kuten riidanalaisen asetuksen 61 perustelukappaleesta ilmenee, arvoina tilinpäätöksessä ilmoitetut tiedot on voitava mahdollisuuksien mukaan tarkastaa luotettavin kvantitatiivisin tiedoin sen varmistamiseksi, että tilinpäätöksessä esitetään luotettava kuva yrityksen tilanteesta, ja että käsiteltävässä asiassa voidaan tarkastaa kantajan soveltaman kustannustenkohdentamismenetelmän pätevyys.

89      Kantajan esittämiä argumentteja niiden tietojen esittämättä jättämisen oikeuttamiseksi, jotka koskevat erityisesti asianomaisen tuotteen valmistukseen käytettyjen kuumavalssattujen kelojen täsmällistä ostomäärää, ei voida hyväksyä.

90      Ensinnäkin toisin kuin kantaja väittää, polkumyyntiä koskevan kyselylomakkeen F osan, jonka otsikko on ”Tuotantokustannukset”, 2 kohdassa, jonka otsikko on ”Tuotantoprosessi ja tutkimuksen kohteena olevan tuotteen tuotantokustannukset”, 6 alakohdassa todella pyydettiin toimittamaan tietoja ”tutkimuksen kohteena olevan tuotteen valmistuksessa käytettyjen raaka-aineiden kokonaishankintojen” määrästä, kun taas – kuten jäljempänä olevasta 102 kohdasta ilmenee – kantaja toimitti tällä perusteella asiakirjan 56, joka koski kuumavalssattujen kelojen volyymimääräistä kulutusta kaikkien kyseisistä keloista valmistettujen tuotteiden kannalta, rajoittumatta yksinomaan asianomaisen tuotteen valmistukseen kulutettuihin keloihin.

91      Lisäksi – kuten edellä 85 kohdassa todettiin – sikäli kuin kantaja oli muun muassa yhdistänyt asiakirjan 54, joka oli toimitettu vastauksena polkumyyntiä koskevaan kyselylomakkeeseen, samaan taulukkoon asianomaisen tuotteen, jota se valmisti ”itse” tuotetuista kuumavalssatuista keloista, tuotantokustannukset ja asianomaisen tuotteen, jota se valmisti ”ostetuista” kuumavalssatuista keloista, tuotantokustannukset, eikä se ollut ilmoittanut erikseen kuumavalssattujen kelojen tuotantokustannuksia ja niistä valmistetun asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksia, komissio saattoi ilmeistä virhettä tekemättä katsoa, että se ei kyennyt tarkastamaan, että kaikki kustannukset oli mainittu asianmukaisesti ilmoitetuissa tuotantokustannuksissa, ja että erityistä huomiota oli kiinnitettävä kustannusten täsmälliseen kohdentamiseen tukeutumalla kulutettuja määriä koskeviin tietoihin.

92      Toisin kuin kantaja väittää, se alustavissa päätelmissä ja väliaikaista tullia koskevan asetuksen 76 perustelukappaleessa mainittu seikka, jonka mukaan kantajan ja sen toimittajan eli LISCO:n väliset yhteydet huomioiden komission oli asianomaisen tuotteen tuotantokustannusten määrittämiseksi korvattava LISCO:lta ostettujen kuumavalssattujen kelojen ostokustannukset itse valmistettujen kuumavalssattujen kelojen tuotantokustannuksilla, ei johtanut mitenkään siihen, että kantaja olisi vapautettu velvollisuudesta toimittaa – komission nimenomaisesta pyynnöstä – kaikki tarvittavat ja luotettavat tiedot ostettujen ja kulutettujen kuumavalssattujen kelojen määrästä asianomaisen tuotteen valmistuksen yhteydessä.

93      Ilman kyseisiä tietoja komission oli nimittäin tukeuduttava kuumavalssattujen kelojen määriä koskevaan suhdelukuun niiden käytöstä riippumatta arvioidakseen vaadittua rautaromun vähentämistä ja korvatakseen LISCO:lta ostetut, nimenomaisesti asianomaisen tuotteen valmistukseen tarkoitetut tuntemattomat määrät. LISCO:lta ostettujen kuumavalssattujen kelojen ostokustannusten korvaaminen edellytti lisäksi asianomaisten kelojen täsmällisen määrän tuntemista, koska kyseiseen määrään sovellettiin oman tuotannon kustannuksia. Kuten komissio on vielä perustellusti todennut, koska kuumavalssatuista keloista valmistettujen kylmävalssattujen levyvalmisteiden tuotantoprosessi on sama siitä riippumatta, ostetaanko ensin mainitut vai tuotetaanko ne itse, ja koska näin ollen kustannukset/rautaromu-suhdeluvun on niin ikään oltava sama kyseisissä kahdessa tapauksessa, on olennaisen tärkeää tietää ostettujen kelojen määrä, jotta voidaan tarkistaa, että kyseiset kaksi tuotantoprosessia johtavat samaan lopputulokseen, ja vahvistaa näin ollen niiden tietojen pätevyys, jotka koskevat itse tuotettujen kuumavalssattujen kelojen määrää.

94      Lisäksi kantajan vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen sekä istunnossa esittämä argumentti, jonka mukaan sellaisten tietojen etsiminen, jotka koskivat juuri asianomaisen tuotteen valmistamiseksi ostettujen kuumavalssattujen kelojen täsmällistä määrää, olisi merkinnyt suhteetonta työtaakkaa, jos komissio ei tätä vaatinut, ja jonka mukaan se saattoi legitiimisti katsoa, että kyseiset tiedot eivät olleet enää tarpeen, on niin ikään hylättävä jo siksikin, että yhtäältä komissio ei ilmaissut missään vaiheessa minkäänlaista aikomusta olla haluamatta kyseisiä tietoja, ja toisaalta kantaja ei ollut huolellinen ja tiedustellut kyseiseltä toimielimeltä, oliko olettamus siitä, ettei pyydettyjä tietoja haluttu, perusteltu. Kuten komissio jälleen perustellusti toteaa, se ei peruuttanut kyseistä tiedonsaantipyyntöä täydentävässä kyselylomakkeessaan, joka laadittiin tarkastuskäynnin jälkeen 9.2.2015, siitä ainoasta syystä, että viimeksi mainittu koski yksinomaan vientimyyntiä eikä sillä ollut mitään vaikutusta asianomaiseen pyyntöön.

95      Komissio väittää, että koska se ei näin ollen kyennyt tarkastamaan vaaditun rautaromun vähentämisen paikkansapitävyyttä ilman pyytämiään määriä koskevia täysimääräisiä ja luotettavia tietoja täyttääkseen asianmukaisesti tehtävänsä tarkastaa kantajan esittämien tietojen paikkansapitävyys muun muassa perusasetuksen 6 artiklan 8 kohtaan perustuvien vaatimusten mukaisesti, se laski täsmällisemmin todettuna kantajan toimittamien tietojen ja selvitysten perusteella asianomaisen tuotteen valmistuksessa syntyvän kierrätettävän rautaromun määrän laskemalla ensiksi asianomaisen tuotteen, joka valmistettiin ostetuista tai itse tuotetuista kuumavalssatuista keloista, kokonaismäärän kolmen asianomaisen tuotteen ryhmän osalta, jotka edustivat yhdessä 87,5 prosenttia kokonaistuotannon määrästä. Komission selvityksistä ilmenee, että asianomaisen tuotteen valmistusprosessissa todellisuudessa käytettyjen kuumavalssattujen kelojen määrä laskettiin jakamalla ostettujen ja asianomaisen tuotteen valmistuksessa käytettyjen kuumavalssattujen kelojen kokonaisarvo, jonka kantaja itse ilmoitti polkumyyntiä koskevaan kyselylomakkeeseen annettuun vastaukseen liitetyssä asiakirjassa 54, niiden painotetulla keskimääräisellä hinnalla tutkimusajanjakson aikana. Kyseisen kahden luvun vertailu osoittaa komission mukaan, että kulutettujen kuumavalssattujen kelojen määrä oli lähes sama kuin valmistetun asianomaisen tuotteen määrä, ja tämä päätelmä soveltui sekä ostettuihin että itse valmistettuihin keloihin. Päätelmä, jonka mukaan esitetyt tiedot huomioiden vaadittu rautaromun vähentäminen oli näin ollen jo tehty eikä sitä siis voitu hyväksyä toistamiseen ilman asianomaisen määrän kaksinkertaista vähentämistä asianomaisen tuotteen eri tuotelajien tuotantokustannuksista, selitettiin väliaikaista tullia koskevan asetuksen 77 perustelukappaleessa ja alustavien päätelmien liitteessä 2.

96      Alustavia päätelmiä koskevissa huomautuksissaan kantaja kiisti viimeksi mainitut päätelmät selittämällä ensimmäistä kertaa, että rautaromun hävikki eli rautaromuksi jalostettujen kuumavalssattujen kelojen arvo oli merkitty kirjanpitoon osana tuotannollisia yleiskustannuksia, ja toimittamalla tuotantokustannustaulukosta kolmannen version, jonka erillisestä sarakkeesta ilmenee rautaromun hävikki, ja siirtämällä tietyt yleiskustannukset tähän uuteen sarakkeeseen. Kuten riidanalaisen asetuksen 60 perustelukappaleesta ilmenee, kantajan selitysten mukaan tuotannonmenetys vastaa sen raaka-aineen kokonaiskustannuksia, jota ei konvertoida lopputuotteeseen, yhdessä niiden tuotannollisten yleiskustannusten kanssa, jotka on kohdennettu tuotannonmenetykseksi.

97      Tämän osalta on yhtäältä todettava, että nämä selvitykset kantajan tuotantokustannusten kohdentamismenetelmästä esitettiin ensimmäistä kertaa vasta vastauksessa alustaviin päätelmiin, täysin riippumatta siitä, onko kyseinen menetelmä ”hyvin tunnettu ja laajalti hyväksytty”, kuten kantaja väittää, ja onko asianomaiset kirjanpitomerkinnät tehty ”kyseisessä maassa yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti” perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan ensimmäisessä alakohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 5 kohdan ensimmäinen alakohta) tarkoitetulla tavalla. Kantajan oli kuitenkin toimitettava komissiolle menettelyn alusta lähtien ja parhaan kykynsä mukaan kaikki tiedot, joista oli hyötyä kyseisen menetelmän ymmärtämiseksi asianmukaisesti, ollakseen vaarantamatta polkumyynnin vastaisen menettelyn asianmukaista kulkua ja mahdollistaakseen sen, että komissio saattoi tehdä tarvittavat tarkastukset hyvissä ajoin.

98      Komissio totesi toisaalta niitä tietoja analysoidessaan, jotka oli toimitettu alustavien päätelmien jälkeen, että paitsi että uudessa taulukossa ilmoitettu tuotantokustannusten alennusten määrä vastasi ilmoitettuja kokonaismenetyksiä, ilmoitettu romuraudan arvo kustannusten vähentämiseksi eli [luottamuksellinen] summa uusina Taiwanin dollareina (TWD) oli todellisuudessa korkeampi kuin tuotannonmenetyksiin sisältyvä raaka-aineiden arvo eli [luottamuksellinen] määrän hävikki rautaromun osalta.

99      On katsottava, että kun otetaan huomioon tiedot ja selvitykset, jotka olivat komission käytettävissä, ei vaikuta siltä, että sen arvioinnit, jotka esitetään tiivistetysti edellä 95–98 kohdassa, olisivat ilmeisen virheellisiä, joten komissio saattoi ilmeistä virhettä tekemättä katsoa, että alustavista päätelmistä esitetyissä huomautuksissa annetut tiedot esitettiin myöhässä eikä niihin voinut luottaa.

100    Kuten muun muassa edellä 83–87 kohdassa todettiin, on lisäksi ja joka tapauksessa niin, että kantaja ei alustavista päätelmistä esittämissään huomautuksissa eikä lopullisista päätelmistä esittämissään huomautuksissa antanut suoraan pyydettyjä täsmällisiä tietoja ostettujen ja asianomaisen tuotteen valmistukseen käytettyjen kuumavalssattujen kelojen todellisista määristä, vaikka komissio tätä nimenomaisesti pyysi tarkastuskäynnin alusta lähtien, ja huolimatta siitä, että toisin kuin kantaja väittää, komissio varoitti tätä tarkastuskäynnin ensimmäisenä päivänä kyseisten tietojen puuttumisen seurauksista.

101    Kantajan argumentti, jonka mukaan se esitti kaikki tarvittavat seikat, jotta komissio saattoi määrittää itse riittävän täsmällisesti ostettujen ja erityisesti asianomaisen tuotteen valmistuksessa käytettyjen kuumavalssattujen kelojen määrän, on niin ikään hylättävä.

102    Toisin kuin kantajan vastauskirjelmässä väitettiin, kyselylomakkeeseen annettuun vastaukseen liitetyssä asiakirjassa 56, jossa annetaan tietoja ostettujen kuumavalssattujen kelojen kokonaismäärästä, tai tarkastukseen perustuvassa asiakirjassa 6 olevassa taulukossa, jonka otsikkona on ”Myynnin täsmäyttäminen”, ei ole tietoja kuumavalssattujen kelojen määrästä, joka ”kulutetaan asianomaisen tuotteen valmistuksessa”, vaikka on muun muassa kiistatonta, että kantaja valmistaa myös muita tuotteita kuin asianomaista tuotetta ja erityisesti kuumavalssattuja keloja (19 000 tonnia sen kotimarkkinoilla) ja käyttää kuumavalssattuja ”mustia” keloja valmistaakseen kuumavalssattuja ”valkoisia” keloja eli ”mustia” keloja, jotka on hehkutettu ja peitattu. Väliintulija huomauttaa tämän osalta perustellusti, että kantajan toimittamista tiedoista ja muun muassa tarkastukseen perustuvasta asiakirjasta 10 ilmenee, että kantaja valmisti tutkimusajanjakson aikana 200 000 tonnia kuumavalssattuja ”valkoisia” keloja, mikä on huomattava määrä suhteessa ruostumattomasta teräksestä tuotettujen (550 000 tonnia) tai myytyjen kylmävalssattujen kelojen määrään.

103    Ensimmäistä kertaa kantajan vastauskirjelmässä esitetty selitys, jonka mukaan LISCO:lta ostetut kuumavalssatut kelat ovat ”mustia keloja”, kuten polkumyyntiä koskevan kyselylomakkeen vastaukseen liitetyssä asiakirjassa 56 todetaan, eli välituotteita, joista ne muuttamat tuotteet, jotka myytiin ja joita ei kulutettu asianomaisen tuotteen valmistuksessa, luetteloidaan tarkastukseen perustuvassa asiakirjassa 6 olevassa taulukossa, jonka otsikko on ”Myynnin täsmäyttäminen”, joten kaikki muut ”mustat kelat” kulutetaan asianomaisen tuotteen valmistukseen, on joka tapauksessa hylättävä myöhässä esitettynä, koska komissio ei kyennyt enää tarkastamaan siihen sisältyvien tietojen paikkansapitävyyttä, kun taas mikään ei estänyt kantajaa esittämästä näitä täsmennyksiä muun muassa vastauksessa alustaviin tai lopullisiin päätelmiin ja komission toistuviin pyyntöihin saada täsmälliset tiedot eri kuumavalssatuista keloista, jotka kulutettiin asianomaisen tuotteen valmistuksessa. Komissio lisää, että polkumyyntiä koskevaan kyselylomakkeeseen annettuun vastaukseen liitetyssä asiakirjassa 56 olevissa taulukoissa ei viitata ”mustien kelojen” myyntiin, koska riveillä ”Myynti” ilmoitetaan luku 0 vuoden 2013 kolmen neljännesvuoden osalta, eikä tätä päätelmää voida muuttaa yksinomaan edellä mainitun asiakirjassa 6 olevan taulukon toimittamisella tarkastuksen aikana, ja että kun vertaillaan kantajan kuumavalssattujen kelojen kokonaiskulutusta tutkimusajanjaksolla koskevia tietoja, jotka esitetään edellä mainitun asiakirjan 56 taulukoissa, ([luottamuksellinen] TWD) ja tietoja, jotka koskevat edellä mainitussa asiakirjassa 54 ilmoitettua kuumavalssattujen kelojen kulutusta ([luottamuksellinen] TWD), ensimmäisessä mainittu kulutus on selvästi suurempi kuin toisessa mainittu kulutus, mikä osoittaa, että kuumavalssattujen kelojen kulutus ei koskenut yksinomaan asianomaisen tuotteen valmistusta, ja oikeutti sitäkin suuremmalla syyllä sen, että komissio pyysi tietoja kulutetuista määristä varmistaakseen kantajan toimittamien tietojen paikkansapitävyyden.

104    On todettava, ettei vaikuta siltä, että komissio teki ilmeisen arviointivirheen, kun se esitti nämä arviot käytettävissään olleiden selvitysten perusteella.

105    Edellä esitetystä seuraa joka tapauksessa, että vaikka kantaja toki toimitti lisätietoja jopa paikalla tehdyn tarkastuskäynnin jälkeen ja vaikka se toimitti muita lisätietoja väliaikaista tullia koskevan asetuksen antamisen jälkeen, se ei ilmoittanut missään vaiheessa asianomaisen tuotteen valmistukseen kulutettujen kuumavalssattujen kelojen täsmällistä määrää, jota komissio saattoi pitää välttämättömänä täyttääkseen tarkastustehtävänsä muun muassa siltä osin kuin kysymys vaaditusta rautaromun vähentämisestä liittyy asianomaisen tuotteen valmistuksessa kulutettujen kuumavalssattujen kelojen määrään. Kieltäytyäkseen toimittamasta asianomaisia tietoja kantaja tyytyy väittämään, että paitsi että ne eivät olleet tarpeen komissio olisi voinut laskea itse kyseisen määrän käytettävissä olleiden tietojen perusteella.

106    Perusasetuksen 6 artiklan 2 kohtaa ei voida tulkita siten, että sen mukaan asianomaisten osapuolten olisi mahdollista olla ilmoittamatta välittömästi vastauksissaan polkumyyntiä koskeviin kyselylomakkeisiin kaikkia tietoja kaikkine tarvittavine selvityksineen, jotta komissio voi täyttää tehtävänsä, joka muodostuu sen tarkistamisesta, että toimitetut tiedot pitävät paikkansa sekä kulutettujen tuotteiden määrien että niiden käytettyjen menetelmien osalta, jotka koskevat kustannusten kohdentamista arvoina, ja ilmaista nämä tiedot tai välttämättömät selvitykset vain tutkimuksen edistymiseksi (ks. vastaavasti tuomio 22.5.2014, Guangdong Kito Ceramics ym. v. neuvosto, T‑633/11, ei julkaistu, EU:T:2014:271, 61 kohta).

107    Vaikka edellä 77 kohdassa mieleen palautetusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että perusasetuksen yhteydessä komission tehtävänä on tutkimusta suorittavana viranomaisena määritellä, onko polkumyynnin vastaisen menettelyn kohteena olevaa tuotetta tuotu maahan polkumyynnillä ja aiheuttaako tuotteen luovuttaminen vapaaseen liikkeeseen unionissa vahinkoa, ja vaikka tässä yhteydessä kyseisen toimielimen ei siis pidä siirtää sille tältä osin kuuluvaa todistustaakkaa jollekin osapuolista, perusasetuksessa ei kuitenkaan anneta komissiolle tutkintavaltuuksia, joiden nojalla se voisi velvoittaa kantelun kohteena olevat tuottajat tai viejät antamaan tietoja. Tässä tilanteessa komissio on riippuvainen siitä, että osapuolet tekevät yhteistyötä vapaaehtoisesti ja toimittavat sille tarvittavat tiedot asetetuissa määräajoissa. Tässä yhteydessä näiden osapuolten perusasetuksen 6 artiklan 2 kohdassa mainittuun kyselylomakkeeseen antamat vastaukset ja jälkikäteen tapahtuva saman asetuksen 16 artiklassa säädetty tarkastus, jonka komissio voi suorittaa paikan päällä, ovat olennaisia polkumyynnin vastaisen menettelyn kulun kannalta. Siinä tapauksessa, että tutkimuksen kohteena olevat yritykset kieltäytyvät yhteistyöstä, riski siitä, että toimielimet ottavat huomioon muita kuin kyselylomakkeeseen vastaukseksi annettuja tietoja, kuuluu polkumyynnin vastaiseen menettelyyn, ja tällä on tarkoituksena kannustaa näitä yrityksiä lojaaliin ja huolelliseen yhteistyöhön (tuomio 30.4.2015, VTZ ym. v. neuvosto, T‑432/12, ei julkaistu, EU:T:2015:248, 29 kohta).

108    Unionin tuomioistuinten on toki varmistettava, että toimielimet ovat ottaneet huomioon kaikki asiaankuuluvat seikat ja että ne ovat arvioineet asian käsittelyn perustana olevan aineiston riittävän huolellisesti, jotta voitaisiin katsoa, että normaaliarvo on määritetty kohtuullisella tavalla (ks. tuomio 10.3.2009, Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP v. neuvosto, T‑249/06, EU:T:2009:62, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

109    Käsiteltävässä asiassa komissio ei kuitenkaan soveltanut perusasetuksen 18 artiklan 1 kohtaa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 18 artiklan 1 kohta), vaan se tyytyi hylkäämään kantajan polkumyyntiä koskevaan kyselylomakkeeseen antaman vastauksen osat, joiden paikkansapitävyyttä se ei kyennyt tarkistamaan hyvissä ajoin kantajan esittämät selvitykset huomioiden. Tässä tilanteessa komissio saattoi ilmeistä arviointivirhettä tekemättä katsoa, että asianomaisissa tiedoissa oli ristiriitaisuuksia ja aukkoja ja että kaikesta kyseisten tietojen tutkimisessa noudatetusta huolellisuudesta huolimatta niiden luotettavuudesta oli epäilyjä, joten käsiteltävän asian olosuhteissa se saattoi pätevästi kieltäytyä hyväksymästä vaatimusta rautaromun vähentämisestä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista.

110    Lopuksi on lisättävä, että – kuten edellä esitetystä ilmenee – kantaja ei ole esittänyt riittävästi näyttöä siitä, etteivät riidanalaiseen asetukseen sisältyvät tosiseikkoja koskevat arvioinnit ole olleet uskottavia sen osalta, että komissio kieltäytyi vähentämästä rautaromun arvoa asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista. Tällaista näyttöä kuitenkin vaaditaan sen osoittamiseksi, että unionin toimielin on tehnyt ilmeisen arviointivirheen, jolla voidaan oikeuttaa toimen kumoaminen (ks. analogisesti tuomio 11.9.2014, Gold East Paper ja Gold Huasheng Paper v. neuvosto, T‑444/11, EU:T:2014:773, 62 kohta).

111    Tässä tilanteessa on katsottava, että komissio saattoi ilmeistä arviointivirhettä tai virhettä perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan tulkinnassa tekemättä hylätä vaatimuksen kierrätetyn rautaromun vähentämisestä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista, koska se ei ollut kyennyt tarkastamaan täsmällisesti, ilmenivätkö asianomaisen tuotteen tuotantoon ja myyntiin liittyvät kustannukset kohtuullisesti kirjanpitomerkinnöistä. Siltä osin kuin kantaja väittää, että perusasetuksen 2 artiklan 5 kohdan rikkominen merkitsee perusasetuksen 2 artiklan 3 kohdan rikkomista, tämä väite on näin ollen myös hylättävä.

112    Kolmanneksi kantajan moitteesta, jonka mukaan komissio syyllistyi harkintavallan väärinkäyttöön, kun se kieltäytyi hyväksymästä kierrätetyn rautaromun arvon vähentämistä asianomaisen tuotteen tuotantokustannuksista, on palautettava mieleen, että toimenpidettä tehtäessä harkintavaltaa on käytetty väärin ainoastaan, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että toimenpide on tehty yksinomaan tai ainakin olennaisilta osin muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi tai perustamissopimuksessa asian käsittelyjärjestykseksi erityisesti määrätyn menettelyn välttämiseksi (tuomio 14.7.2006, Endesa v. komissio, T‑417/05, EU:T:2006:219, 258 kohta). Edellä esitetystä ilmenee paitsi, että komissio ei tehnyt oikeudellista virhettä eikä tosiseikkojen ilmeistä arviointivirhettä kieltäytymällä hyväksymästä vaadittua vähennystä, myös, että kantaja ei selittänyt väitettään, joka koski väitettyä harkintavallan väärinkäyttöä, eikä se tukeutunut mihinkään tiettyyn näyttöön.

113    Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Toinen kanneperuste, joka koskee perusasetuksen 2 artiklan 1 ja 2 kohdan rikkomista

114    Kantaja väittää, että sen riippumattomalle asiakkaalleen [luottamuksellinen], joka on niin ikään asianomaisen tuotteen jakelija, suuntautunut asianomaisen tuotteen myynti, jonka suuruus oli noin 120 000 tonnia tutkimusajanjakson aikana, jota kantaja ei tarkoittanut vientiin ja jonka lopullista määräpaikkaa se ei tuntenut, oli kotimarkkinamyyntiä, joka komission olisi pitänyt ottaa huomioon vahvistaakseen normaaliarvon perusasetuksen 2 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti.

115    Kantajan mukaan komissio rikkoi perusasetuksen 2 artiklan 1 kohtaa, kun se kieltäytyi tätä riittävästi perustelematta ottamasta normaaliarvon määrittämiseksi huomioon asianomaisen tuotteen myyntiä tavanomaisessa kaupankäynnissä sen riippumattomalle asiakkaalle Taiwanissa.

116    Kantaja väittää, että komissio rikkoi myös perusasetuksen 2 artiklan 2 kohtaa, koska se ei ottanut huomioon kyseisen säännöksen sanamuotoa hylätessään asianomaisen myynnin yksinomaan sillä perusteella, että riippumaton asiakas vei sen myynnin jälkeen maasta. Vaikka riidanalaisen asetuksen 59 perustelukappale voitaisiin ymmärtää siten, että kieltäytyminen ottamasta tätä myyntiä kantajan riippumattomalle kotimarkkina-asiakkaalle huomioon perustuu yksinomaan toteamukseen asianomaisten tuotteiden myöhemmästä maastaviennistä, tällainen kriteeri olisi kantajan mukaan vastoin perusasetuksen 2 artiklan 2 kohtaa, jonka mukaan komissio piti osoittaa, että kantajalla oli ”aikomus” olla tarkoittamatta vientiä kotimarkkinoiden kulutukseen. Kantajan mukaan asianomainen myynti oli tarkoitettu kotimarkkinoilla toimivan riippumattoman elinkeinonharjoittajan käyttöön eikä sillä ollut minkäänlaista keinoa selvittää, vietiinkö kyseinen myynti maasta myöhemmin.

117    Kantaja väittää tästä, että perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan englanninkielisessä versiossa esiintyvä intended-sana viittaa myyjän aikomukseen hetkellä, jona myynti tapahtuu ja se neuvottelee ja määrittää myyntihinnan tuotteen määränpään mukaan. Kantajan mukaan aikomus siitä, että myynti on tarkoitettu kotimarkkinoiden kulutukseen, voidaan olettaa, kun tuote myydään riippumattomalle asiakkaalle kotimarkkinoilla ilman, että myyjällä on erityistä aikomusta tai että vienti on ennakoitavissa tai että myyjä ei tiedä, että myyty tuote viedään maasta. Myyjän aikomus tai ainakin subjektiivinen tietämys myöhemmästä viennistä myyntihetkellä on sen mukaan niin ikään merkityksellinen kriteeri WTO:n oikeuskäytännössä.

118    Tämä tulkinta, joka kantajan mukaan perustuu objektiivisesti tarkastettavissa oleviin indikaattoreihin, noudattaa on sen mukaan myös perusasetuksen toiminnan peruslogiikkaa, joka koskee kotimarkkinoiden myyntihintojen ja vientimyyntihintojen todellisten erojen määrittämistä.

119    Kantaja toteaa täsmällisemmin ”odotettavuuden” tai ”ennakoitavuuden” kriteeristä, että viimeksi mainittua käytetään muun muassa vientitukien olemassaolon arvioimiseen sekä WTO:n oikeudessa että unionin oikeuden säännöstössä. Sen määrittäminen, onko tuotteen myynti vientimyyntiä vai ei, seuraa kantajan mukaan samankaltaista logiikkaa, joka voidaan tarkastaa objektiivisesti muun muassa sen mukaan, liittyykö myynti riippumattomalle asiakkaalle kotimarkkinoilla tosiasialliseen tai ennakoituun vientiin vai ei. Kantajan mukaan sen vienninalennuspolitiikan olemassaolosta ei voida päätellä, että se olisi ennakoinut sen, että kiistanalainen myynti [luottamuksellinen] jälleenviedään, koska tämä vienninalennuspolitiikka, jota kutsutaan nimellä ”alennus jatkovalmistusta/vientiä varten”, ei sen mukaan koske asianomaista tuotetta siltä osin kuin se ei koske pelkkää asianomaisen tuotteen jälleenmyyntiä eikä sillä siis ole merkitystä käsiteltävässä asiassa, vaan se rohkaisee tuotteen vientiin jalostuksen jälkeen. Kantaja väittää, ettei se myöskään tiedä, jälleenmyydäänkö tällaisen hinnanalennuksen kohteena oleva myynti mille tahansa markkinoille ja miten.  Käsiteltävän asian olosuhteet eivät kantajan mukaan merkitse sitä, että sen olisi pitänyt ennakoida se, että sen vientiin liittyvää alennusta käytetään sellaisten tuotteiden ostamiseen, jotka lopulta viedään maasta sellaisinaan, vastoin sen omaa alennuskäytäntöä.

120    Kun on kyse ”tietämyksen” kriteeristä, kantaja väittää, että komission käytännöstä ilmenee, että kyseinen toimielin turvautuu mainittuun kriteeriin yksilöidäkseen perusasetuksen 2 artiklan 8 kohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 2 artiklan 8 kohta) tarkoitetun vientimyynnin, vaikka kyseisessä säännöksessä ei esiinny sanaa ”intended”, joten mainittu kriteeri voi sitäkin suuremmalla syyllä olla merkityksellinen, kun on kyse kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetusta myynnistä. Kyseinen tietämys voidaan osoittaa objektiivisin todistein asian tosiseikoista riippuen. Käsiteltävässä asiassa on kantajan mukaan kiistatonta, että se ei tiennyt, että sen asianomaiselle ostajalle myymät tuotteet jälleenvietäisiin, mikä selittää myös, että se laskutti myynnin [luottamuksellinen] ottaen huomioon viiden prosentin arvonlisäveron vientimyyntiin sovellettavan nollan prosentin arvonlisäveron sijaan.

121    Kantajan mukaan komission tukema tulkinta mahdollistaisi sen, että tuottajalle asetettaisiin polkumyyntitulleja, jotka eivät ole ennakoitavissa, viimeksi mainitun hinnoittelupolitiikasta riippumatta, mikä olisi vastoin perusasetuksen ja WTO:n oikeuden yleistä ennakoitavuuden tavoitetta

122    Näin ollen kun komissio totesi riidanalaisen asetuksen 56 perustelukappaleessa, ettei ”tietämättömyydellä myynnin lopullisesta määränpäästä ole ratkaisevaa merkitystä,” ja kun se ei kiistänyt sitä, että kantaja ei ollut myyntihetkellä tietoinen sen riippumattoman asiakkaan myymän tuotteen lopullisesta määränpäästä, se rikkoi kantajan mukaan perusasetuksen 2 artiklan 2 kohtaa, kun se kieltäytyi ottamasta huomioon asianomaista myyntiä normaaliarvon märittämiseksi.

123    Komissio ja väliintulija kiistävät kantajan perustelut.

124    Aluksi on todettava, että perusasetuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti asianomaisen tuotteen normaaliarvo perustuu tavallisesti ”viejämaan riippumattomien asiakkaiden tavanomaisessa kaupankäynnissä maksamiin tai maksettaviksi tuleviin hintoihin” ja että saman artiklan 2 kohdan mukaan normaaliarvon määritykseen käytetään tavallisesti ”kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun” samankaltaisen tuotteen myyntiä edellyttäen, että myynnin määrä on vähintään viisi prosenttia asianomaisen tuotteen myynnin määrästä unioniin.

125    Kuten edellä 53 kohdassa todettiin, tavanomaisen kaupankäynnin käsitteen tavoitteena on varmistaa, että tuotteen normaaliarvo vastaa mahdollisimman tarkasti samankaltaisen tuotteen tavanomaista hintaa viejän kotimarkkinoilla. Jos myynti on tapahtunut edellytyksin, jotka poikkeavat samankaltaisen tuotteen myynnissä kyseisillä markkinoilla polkumyynnin olemassaolon määrittämisen kannalta merkityksellisenä ajankohtana noudatetusta liiketaloudellisesta käytännöstä, se ei ole asianmukainen perusta samankaltaisen tuotteen normaaliarvon määrittämiselle kyseisillä markkinoilla (tuomio 1.10.2014, neuvosto v. Alumina, C‑393/13 P, EU:C:2014:2245, 28 kohta).

126    Kantaja väittää lähinnä, että komissio rikkoi perusasetuksen 2 artiklan 1 ja 2 kohtaa, kun se katsoi riittäviä perusteluja esittämättä, että asianomaisen tuotteen tavanomaisessa kaupankäynnissä tapahtunut tietty myynti riippumattomille ostajille viejämaassa oli jätettävä huomiotta normaaliarvon määrittämiseksi yksinomaan sillä perusteella, että asianomaiset tuotteet vietiin myöhemmin maasta. Kun otetaan erityisesti huomioon perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan sanamuoto, jonka mukaan asianomaisen tuotteen ”kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitettua” myyntiä käytetään tavanomaisesti normaaliarvon määrittämiseen, komissio olisi kantajan mukaan voinut pätevästi jättää kyseisen myynnin normaaliarvon laskemisen ulkopuolelle vasta osoitettuaan, että myyjä oli myyntihetkellä tietoinen asianomaisten tuotteiden viennistä tai ennakoi, että myyjä jälleenmyisi ne vientiin.

127    Kun on kyse unionin oikeuden säännöksen tulkitsemisesta, vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että on otettava huomioon paitsi kyseisen säännöksen sanamuoto myös asiayhteys ja sen lainsäädännön tavoitteet, johon se kuuluu (tuomio 19.9.2000, Saksa v. komissio, C‑156/98, EU:C:2000:467, 50 kohta; tuomio 25.10.2011, eDate Advertising ym., C‑509/09 ja C‑161/10, EU:C:2011:685, 54 kohta ja tuomio 26.7.2017, Jafari, C‑646/16, EU:C:2017:586, 73 kohta).

128    Unionin oikeuden säännöksen sanamuodosta on täsmällisemmin sanottuna todettava, että niin ikään vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jossakin kieliversiossa käytettyä sanamuotoa ei voida käyttää tämän säännöksen ainoana tulkintaperusteena eikä sille voida antaa etusijaa muihin kieliversioihin nähden. Unionin oikeuden säännöksiä on nimittäin tulkittava ja sovellettava yhtenäisesti ottaen huomioon kaikilla unionin kielillä laaditut versiot. Unionin oikeuden säädöksen erikielisten versioiden poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava sen lainsäädännön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on (ks. tuomio 1.3.2016, Alo ja Osso, C‑443/14 et C‑444/14, EU:C:2016:127, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

129    Aluksi on todettava, että käsiteltävässä asiassa asianomaisen säännöksen eri kieliversioiden välillä on eroavaisuuksia. On nimittäin niin, että perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan englanninkielisessä versiossa asianomaisen tuotteen myynti, joka on otettava huomioon kotimarkkinamyyntinä normaaliarvon määrittämiseksi, on viejämaan kotimarkkinoiden kulutukseen ”intended” asianomaisen tuotteen myynti, minkä voidaan tulkita tarkoittavan sitä, että myyjän aikomus on merkityksellinen kriteeri, kun taas kyseisen säännöksen muissa kieliversioissa, joihin kuuluvat muun muassa ranskan-, saksan-, hollannin-, espanjan-, italian-, tanskan-, suomen- ja tšekinkielinen versio, käytetään termiä ”destiné”, ”zum Verbrauch”, ”bestemde”, ”destinado”, ”destinato”, ”bestemt”, ”tarkoitetun” ja ”ke”, jolla viitataan asiaomaisen tuotteen määränpäähän viittaamatta siihen, mikä tuottajan aikomus kyseisestä määränpäästä myyntihetkellä on.

130    Toiseksi on todettava, että – kuten edellä 129 kohdassa mainituissa perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdan versioissa, joissa viitataan myynnin määränpäähän eikä myyjään määränpäätä koskevaan aikomukseen – polkumyyntisopimuksen 2 artiklan 1 kohdassa käytetään sen kolmella virallisella kielellä ilmaisua ”destined for consumption” englanniksi, ”destiné à la consommation” ranskaksi ja ”destinado al consumo” espanjaksi. Oikeuskäytännöstä ilmenee, että perusasetuksen säännöksiä on tulkittava niin pitkälti kuin mahdollista polkumyyntisopimuksen vastaavat määräykset huomioiden (tuomio 22.5.2014, Guangdong Kito Ceramics ym. v. neuvosto, T‑633/11, ei julkaistu, EU:T:2014:271, 38 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio 9.1.2003, Petrotub ja Republica v. neuvosto, C‑76/00 P, EU:C:2003:4, 57 kohta).

131    Kuten kantaja toteaa, WTO:n paneeli on toki todennut 16.11.2007 julkaisemansa raportin alaviitteessä nro 339 riita-asiassa ”Euroopan yhteisöt – Polkumyynnin vastainen toimenpide, joka koskee Norjasta peräisin olevaa viljeltyä lohta” (WT/DS 337/R), että ”jos tuottaja myy tuotteen riippumattomalle viejälle (tai elinkeinonharjoittajalle) tietoisena siitä, että tuote viedään maasta, tätä myyntiä ei voida luokitella kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetuksi myynniksi”. Pelkästään tämän huomautuksen perusteella ei kuitenkaan voida päätellä – toisin kuin kantaja väittää –, että se, että asianomaisen tuotteen lopullinen määränpää vientiin ei ollut todellisuudessa tiedossa, olisi välttämättä johtanut siihen, että olisi katsottu, että asianomainen myynti oli tarkoitettu kotimarkkinoiden kulutukseen, vaikka asianomainen tuote vietiin maasta, kuten käsiteltävässä tapauksessa. Sama pätee sitä paitsi kantajan argumenttiin, joka perustuu Puolasta peräisin olevien puisten kaksipohjaisten kuormalavojen tiettyä tuontia koskevan väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöönotosta ja tiettyjen viejien kyseisen tuonnin yhteydessä esittämien sitoumusten hyväksymisestä 6.6.1997 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1023/97 (EYVL 1997, L 150, s. 4) 20 perustelukappaleeseen, jossa todetaan vientihinnan määrittelystä, että ”koska tuottaja oli tietoinen [kyseessä olleiden kuormalavojen] lopullisesta määränpäästä, kyseisen tuottajan katsottiin myyneen kuormalavat yhteisöön vietäviksi”.

132    Kolmanneksi on todettava, että tulkinta, jonka mukaan ei ole tarpeen selvittää myyjän aikomusta tai tämän erityistä tietämystä asianomaisen tuotteen lopullisesta määränpäästä, saa vahvistuksen asianomaisen säännöksen asiayhteyden tarkastelusta. Perusasetuksen 2 artiklassa tarkoitettu polkumyynnin käsite, saman asetuksen 3 artiklassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 3 artikla) tarkoitettu vahingon käsite tai kyseisen asetuksen 13 artiklan (josta on tullut asetuksen 2016/1036 13 artikla) aiheena oleva kiertämisen käsite eivät nimittäin oleta niiden soveltamisedellytyksenä sitä, että asianomaisella todettaisiin olevan erityinen aikomus, vaan ne edellyttävät objektiivisten edellytysten täyttymistä asianomaisen aikomuksesta tai erityisestä tietämyksestä riippumatta. Perusasetuksen 2 artiklan 2 kohdassa ei – vientihinnan määrittämistä koskevan saman asetuksen 2 artiklan 8 kohdan tavoin – myöskään viitata millään tavoin asianomaisen ”tietämyksen” kriteeriin, toisin kuin perusasetuksen 10 artiklan 4 kohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 10 artiklan 4 kohta), jossa säädetään – polkumyyntitullin taannehtivaksi soveltamiseksi – nimenomaisesti, että ”tuoja tiesi tai sen olisi pitänyt tietää polkumyynnistä, sen merkittävyydestä ja väitetyn tai vahvistetun vahingon merkittävyydestä”.

133    Neljänneksi on todettava, että tämä tulkinta on niin ikään polkumyynnin vastaisen tutkimuksen tarkoituksen mukainen, sillä kyseinen tutkimus muodostuu unionin toimielinten osalta siitä, että etsitään objektiivista näyttöä käyttämällä niiden käyttöön perusasetuksessa annettuja keinoja ja turvautumalla talouden toimijoiden vapaaehtoiseen yhteistyöhön, joka muodostuu erityisesti vastauksista polkumyyntiä koskevaan kyselylomakkeeseen, mahdollisista tarkastuksista paikan päällä ja asianomaisten tietoasiakirjoihin antamista huomautuksista, kuten edellä 107 kohdassa palautettiin mieleen, mahdollisen polkumyynnin olemassaolon osoittamiseksi sen jälkeen, kun asianomaisen tuotteen normaaliarvo on määritetty perusasetuksen 2 artiklan mukaisesti.

134    Tässä asiayhteydessä se, että vietyjen tuotteiden myynnin poistaminen asianomaisen tuotteen normaaliarvon määrittämisestä edellyttäisi myyntihetkellä näyttöä myyjän aikomuksesta tai tosiasiallisesta tietämyksestä asianomaisen tuotteen määränpäästä, merkitsisi sitä, että normaaliarvon määrittämiseksi perusasetuksen 2 artiklan mukaisesti voitaisiin lopullisesti ottaa huomioon sellaisten vietyjen tuotteiden hinnat, jotka voivat vääristää kyseisen normaaliarvon asianmukaista määrittämistä tai vaarantaa sen, koska käytännössä olisi olemassa vaara siitä, että kyseistä näyttöä olisi usein mahdotonta esittää.

135    Viidenneksi on lisättävä, että kyseinen tulkinta on myös kantajan mainitsemien ennakoitavuuden ja oikeusvarmuuden periaatteiden mukainen, kun taas myyjän aikomukseen tai erityiseen tietämykseen perustuvan kriteerin soveltaminen merkitsisi sitä, että vietyjen tuotteiden myyntihinnan huomioon ottaminen normaaliarvon määrittämiseksi riippuisi subjektiivisesta tekijästä, jonka olemassaolo saattaisi osoittautua sattumanvaraiseksi tai jopa mahdottomaksi osoittaa, kuten on todettu.

136    Käsiteltävässä asiassa on todettava täsmällisemmin, että väliaikaista tullia koskevan asetuksen vaiheessa komissio oli – lähtemällä tulkinnasta, jonka mukaan ei ollut tarpeen osoittaa, että myyjällä oli erityinen aikomus tai tietämys asianomaisen tuotteen lopullisesta määränpäästä – jättänyt tietyn kotimarkkinamyynniksi ilmoitetun myynnin normaaliarvon laskemisen ulkopuolelle, todettuaan muun muassa kyseisen asetuksen 63 perustelukappaleessa, että laskelmat, jotka perustuivat viideltä yhteistyössä toimineelta yhtiöltä saatuihin tuotantotietoihin ja asianomaisen tuotteen tuontia Taiwaniin ja vientiä Taiwanista tutkimusajanjaksolla koskeviin tilastoihin, olivat vahvistaneet, että yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien ilmoittamaan kotimarkkinamyyntiin sisältyi noin 50 prosenttia välillistä vientimyyntiä, jota ei ollut tarkoitettu kotimarkkinakulutukseen. Alustavissa päätelmissä esitetyistä tiedoista ilmeni täsmällisemmin todettuna, että vaikka viiden yhteistyössä toimineen vientiä harjoittavan tuottajan tutkimusajanjaksolla ilmoittama tuotantotaso oli [luottamuksellinen] tonnia asianomaista tuotetta ja vaikka viralliset vientitilastot osoittivat saman tuotteen 717 671 tonnin määrää, samojen vientiä harjoittavien tuottajien ilmoittama kotimarkkinamyynti oli [luottamuksellinen] tonnia eli kahden ensimmäisen luvun ero oli yli kaksinkertainen. Sen varmistamiseksi, että normaaliarvo perustui yksinomaan kotimarkkinoiden kulutuksen osalta vahvistettuihin hintoihin, komissio oli välikaista tullia koskevan asetuksen vaiheessa ilmoittanut omaksuvansa varovaisen lähestymistavan jättämällä näin ollen normaaliarvon laskemisen ulkopuolelle asianomaisen tuotteen koko myynnin eli [luottamuksellinen] tonnia Taiwaniin sijoittautuneille ”jakelijoille” toisin kuin ”loppukuluttajille Taiwanissa” tapahtuneen myynnin, joka otettiin huomioon.

137    Komissio korvasi tämän jälkeen yleisen riskiin perustuvan lähestymistavan – ja otti huomioon asianomaisen tuotteen pääostajaryhmät – lähestymistavalla, joka perustui sellaisen objektiivisen näytön olemassaoloon, joka koski asianomaisen jakelijan asianomaisen tuotteen vientiä. Riidanalaisen asetuksen 59 perustelukappaleen mukaan komissio – sen sijaan, että olisi jättänyt tarkastelun ulkopuolelle jakelijoille suuntautuvan myynnin kokonaisuudessaan – jätti normaaliarvon laskemisen ulkopuolelle yksinomaan kotimarkkinamyynnin, jonka osalta oli riittävästi objektiivista näyttöä siitä, että se todella meni vientiin. Saman perustelukappaleen mukaan komissio siis tutki kyseessä olevat ilmoitetut myynnit ja luokitteli ne kotimarkkinamyynniksi kunkin kyseisen vientiä harjoittavan tuottajan erityisen tilanteen ja tietojen perusteella. Kyseisestä perustelukappaleesta ilmenee lopuksi, että aikomuksen, tietämyksen tai tietämättömyyden kaltaisilla subjektiivisilla tekijöillä ei käsiteltävässä asiassa ollut merkitystä komission tekemässä objektiivisessa arvioinnissa toisin kuin vientiin liittyvien alennusten olemassaololla, jota muun muassa käytettiin merkityksellisenä näyttönä.

138    Tämän osalta on todettava ensiksi, että tutkimuksesta kävi ilmi muun muassa, että tiettyyn kantajan kotimarkkinamyynniksi ilmoittamaan myyntiin oli sovellettu vientiä koskevaa alennusta sellaisen järjestelmän perusteella, jota sovellettiin muutaman kuukauden ajan tutkimusjaonjaksolla ja jonka tarkoituksena oli toimia kannustimena terästuotteita vieville paikallisille palvelukeskuksille (jakelijat), kuten komissio totesi väliaikaista tullia koskevan asetuksen 64 perustelukappaleessa.

139    Kantajan argumenttia, jonka mukaan kyseinen alennus, joka oli nimeltään ”Muu tuontia/vientiä koskeva alennus”, ei ole merkityksellinen todiste muun muassa siltä osin kuin kyseessä ei ole asianomaisen tuotteen vientiä koskeva alennus vaan puolivalmiiden tuotteiden, jotka edellyttävät jalostusta ennen niiden viemistä jalosteina, vientiä koskeva alennus, ei voida hyväksyä.

140    On nimittäin todettava komission tavoin – ja kuten muun muassa kantajan 9.2.2015 päivätystä kirjeestä vastauksena komission tutkimuksen aikana esittämään kysymykseen ilmenee –, että kyseinen alennus koskee vientiin jalostuksen jälkeen tarkoitetun asianomaisen tuotteen myyntimääriä asiaomaisen alennusjärjestelmän tarkoituksen mukaisesti eikä se näin ollen koske Taiwanissa kulutettavaksi tarkoitettujen asianomaisen tuotteen määriä. Kyseinen jalostus kulkee lisäksi käsi kädessä asianomaisen tuotteen viennin kanssa ja – kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen 14 perustelukappaleesta ilmenee –, [luottamuksellinen] suorittaa kyseisille tuotteille enintään vähäisiä toimia, joita ovat esimerkiksi hionta tai halkaiseminen, lopputuloksena olevan tuotteen muuttumatta niin paljon, ettei se enää kuuluisi asianomaisen tuotteen määritelmään.

141    Kantaja totesi toiseksi vastauksessaan polkumyyntiä koskevaan kyselylomakkeeseen, että se sovelsi tällaista alennusta vientiin, ja näyttö tällaisen alennuksen soveltamisesta esitettiin kantajan kotimarkkinamyyntireskontrassa paikan päällä tapahtuneen tarkastuskäynnin aikana. Kuten kantaja itse totesi 9.2.2015 päivätyssä kirjeessään vastauksena komission tutkimuksen aikana esittämään kysymykseen, kyseinen alennus koski esimerinomaisesti 40 prosenttia kantajan myynnistä sen suurimmalle asiakkaalle Taiwanissa, joka oli jakelija [luottamuksellinen], joulukuussa 2013.

142    Kolmanneksi ja ennen kaikkea – kuten riidanalaisen asetuksen 59 perustelukappaleesta myös ilmenee – komissio oli kyennyt saamaan muuta objektiivista näyttöä sellaisten tuotteiden tosiasiallisesta viennistä, joiden myynnin oli ilmoitettu olevan kotimarkkinamyyntiä. Komissio totesi tästä, että tilanne oli tämä, kun oli kyse myynnistä [luottamuksellinen], joka on niin ikään asianomaisen tuotteen jakelija, joten se jätti lopulta huomiotta kotimarkkinamyyntinä yksinomaan 120 000 tonnia, jotka kantaja oli myynyt tutkimusajanjakson aikana asiakkaalleen [luottamuksellinen], joka tutkimuksen mukaan oli myynyt yksinomaan vähäisen määrän asianomaista tuotetta kotimarkkinoilla.

143    Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että kantaja ei ole osoittanut, että komissio oli tehnyt oikeudellisen virheen tai ilmeisen tosiseikkojen arviointivirheen, kun se kieltäytyi ottamasta huomioon kantajan myyntiä asiakkaalleen [luottamuksellinen] normaaliarvon määrittämiseksi sillä perusteella, että oli olemassa objektiivista näyttöä, jonka mukaan kyseinen myynti oli todellisuudessa vientimyyntiä, varsinkin, kun on näytetty toteen, että osa asianomaisesta myynnistä kuului kantajan soveltaman kaltaiseen vientiä koskevaan alennusjärjestelmään, minkä vuoksi se tapahtui alhaisemmin hinnoin kuin kotimarkkinoiden kulutukseen tarkoitetun asianomaisen tuotteen myynti, ja kyseiset hinnat kannustivat asianomaisen tuotteen vientiin.

144    Komissio saattoi näin ollen lainmukaisesti ja ilmeistä arviointivirhettä tekemättä jättää asianomaisen myynnin normaaliarvon määrittämisen ulkopuolelle perusasetuksen 2 artiklan 1 ja 2 kohdan perusteella.

145    Kaiken edellä esitetyn perusteella toinen kanneperuste ja näin ollen kanne kokonaisuudessaan on hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

146    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se vastaan omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan komission ja väliintulijan oikeudenkäyntikulut näiden vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Yieh United Steel Corp. vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission ja Eurofer, Association Européenne de l’Acier, ASBL:n oikeudenkäyntikulut.

Buttigieg Berke Costeira

Julistettiin Luxemburgissa 3 päivänä joulukuuta 2019.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.

1      Luottamukselliset tiedot poistettu tekstistä.