UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)

9 päivänä marraskuuta 2022 (*)

Toimielimiä koskeva oikeus – Eurooppalainen kansalaisaloite – ”Minority SafePack – one million signatures for diversity in Europe” – Komission tiedonanto, jossa esitetään syyt sille, miksi eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen sisältyviä säädösehdotuksia ei anneta – Perusteluvelvollisuus – Yhdenvertainen kohtelu – Hyvän hallinnon periaate – Ilmeinen arviointivirhe

Asiassa T‑158/21,

Citizens’ Committee of the European Citizens’ Initiative ”Minority SafePack – one million signatures for diversity in Europe”, edustajanaan asianajaja T. Hieber,

kantajana,

jota tukee

Unkari, asiamiehinään M. Fehér ja K. Szíjjártó,

väliintulijana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään I. Martínez del Peral, I. Rubene, E. Stamate ja D. Drambozova,

vastaajana,

jota tukevat

Helleenien tasavalta, asiamiehenään T. Papadopoulou,

ja

Slovakian tasavalta, asiamiehenään E. Drugda,

väliintulijoina,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),

toimien päätösneuvotteluissa kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. Svenningsen sekä tuomarit C. Mac Eochaidh (esittelevä tuomari) ja J. Laitenberger,

kirjaaja: E. Coulon,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon, etteivät asianosaiset esittäneet istunnon pitämistä koskevaa pyyntöä kolmen viikon kuluessa asian käsittelyn kirjallisen vaiheen päättymisen tiedoksi antamisesta, ja päätettyään unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 106 artiklan 3 kohdan mukaisesti ratkaista kanteen ilman asian käsittelyn suullista vaihetta,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantaja Citizens’ Committee of the European Citizens’ Initiative ”Minority SafePack – one million signatures for diversity in Europe” vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan, että komission eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta ”Minority SafePack – miljoona allekirjoitusta Euroopan monimuotoisuuden puolesta” 14.1.2021 antama tiedonanto C(2021) 171 final (jäljempänä riidanalainen tiedonanto) kumotaan.

 Asian tausta

2        Kantaja esitti Euroopan komissiolle SEU 11 artiklan 4 kohdan ja kansalaisaloitteesta 16.2.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011 (EUVL 2011, L 65, s. 1) perusteella pyynnön ehdotetun eurooppalaisen kansalaisaloitteen ”Minority SafePack – miljoona allekirjoitusta Euroopan monimuotoisuuden puolesta” (jäljempänä ehdotus kansalaisaloitteeksi) rekisteröimiseksi.

3        Ehdotetun kansalaisaloitteen tarkoituksena oli kehottaa Euroopan unionia toteuttamaan joukko toimia, joiden tarkoituksena oli parantaa kansallisiin ja kielellisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden suojelua ja lujittaa unionin kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta.

4        Komissio antoi 29.3.2017 ehdotuksesta kansalaisaloitteeksi päätöksen (EU) 2017/652 (EUVL 2017, L 92, s. 100). Tämän päätöksen 1 artiklan 1 kohdassa se ilmoitti ehdotetun kansalaisaloitteen rekisteröinnistä ja yksilöi sen 2 kohdassa yhdeksän ehdotusta, joille sallittiin tuenilmausten kerääminen ja jotka olivat

–        Euroopan unionin neuvoston suositus kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden suojelemisesta ja edistämisestä unionissa (ensimmäinen ehdotus)

–        Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös tai asetus rahoitusohjelmien mukauttamiseksi siten, että pienet alueellisten kielten ja vähemmistökielten yhteisöt voivat osallistua niihin (toinen ehdotus)

–        Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös tai asetus Euroopan unionin rahoituksella toimivan kielellisen monimuotoisuuden keskuksen perustamiseksi alueellisten kielten ja vähemmistökielten tärkeyden esiin tuomiseksi ja monimuotoisuuden edistämiseksi kaikilla tasoilla (kolmas ehdotus)

–        asetus, jolla mukautetaan rakennerahastojen tehtäviin, ensisijaisiin tavoitteisiin ja rakenteeseen sovellettavat yleiset säännöt siten, että otetaan huomioon vähemmistöjen suojelu ja kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden edistäminen edellyttäen, että rahoitettavat toimet johtavat unionin taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden vahvistumiseen (neljäs ehdotus)

–        Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Horisontti 2020 ‑ohjelmasta annetun asetuksen muuttamiseksi ja tutkimuksen lisäarvosta, jota kansalliset vähemmistöt ja kulttuurinen ja kielellinen monimuotoisuus saattavat tuoda EU:n alueiden sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen, tehostamiseksi (viides ehdotus)

–        EU:n lainsäädännön muuttaminen siten, että taataan kansalaisuudettomien henkilöiden ja unionin kansalaisten lähes yhdenvertainen kohtelu (kuudes ehdotus)

–        Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus, jolla otetaan käyttöön yhtenäinen tekijänoikeus, jotta koko EU:n voidaan katsoa muodostavan tekijänoikeuden alalle sisämarkkinat (seitsemäs ehdotus)

–        audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevien jäsenvaltioiden tiettyjen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 10.3.2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/13/EU (audiovisuaalisia mediapalveluja koskeva direktiivi; EUVL 2010, L 95, s. 1) muuttaminen, jotta voidaan varmistaa palvelujen tarjoamisen vapaus ja audiovisuaalisen sisällön vastaanotto kansallisten vähemmistöjen asuttamilla alueilla (kahdeksas ehdotus)

–        neuvoston asetus tai päätös, jonka aiheena on kansallisia vähemmistöjä ja niiden kulttuuria edistäviin hankkeisiin sovellettava ryhmäpoikkeus SEUT‑sopimuksen 108 artiklan 2 kohdassa määrätystä menettelystä (yhdeksäs ehdotus).

5        Asetus N:o 211/2011 kumottiin ja korvattiin eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta 17.4.2019 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2019/788 (EUVL 2019, L 130, s. 55), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksen (EU) 2019/788 liitteen I korvaamisesta 23.7.2019 annetulla komission delegoidulla asetuksella (EU) 2019/1673 (EUVL 2019, L 257, s. 1).

6        Saatuaan asetetussa määräajassa yli 1 300 000 tuenilmausta, joista 11 jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset olivat vahvistaneet riidanalaisen tiedonannon mukaan 1 128 422, kantaja esitti komissiolle eurooppalaisen kansalaisaloitteen nimeltä ”Minority SafePack – miljoona allekirjoitusta Euroopan monimuotoisuuden puolesta” (jäljempänä kansalaisaloite).

7        Kantaja esitti komission kanssa asetuksen 2019/788 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti 5.2.2020 pidetyssä kokouksessa suullisesti kansalaisaloitteeseen sisältyvät ehdotukset ja toimitti selittävän asiakirjan niihin liittyvistä lainsäädäntöehdotuksista.

8        Asetuksen 2019/788 14 artiklan 2 kohdan mukainen julkinen kuuleminen parlamentissa järjestettiin 15.10.2020. Kuulemista, joka oli alun perin suunniteltu järjestettäväksi 23.3.2020, oli lykätty covid‑19‑pandemian vuoksi. Kantaja osallistui tähän kuulemiseen videoyhteydellä.

9        Parlamentti hyväksyi 14.12.2020 käydyn keskustelun jälkeen 17.12.2020 pidetyssä täysistunnossa kansalaisaloitteesta päätöslauselman (2020)2846(RSP), P9_TA‑PROV(2020)0370. Päätöslauselman 20 kohdassa parlamentti pyysi komissiota noudattamaan tätä aloitetta ja antamaan perussopimuksiin ja asetukseen 2019/788 perustuvia säädösehdotuksia toissijaisuus‑ ja suhteellisuusperiaatteiden mukaisesti, korosti, että kansalaisaloitteessa vaadittiin lainsäädäntöehdotuksia yhdeksällä eri alalla, ja muistutti, että kansalaisaloitteessa pyydettiin kukin yksittäisen ehdotuksen tarkistamista ja arvioimista erikseen.

10      Komissio antoi 14.1.2021 riidanalaisen tiedonannon, jossa se otti kantaa parlamentin päätöslauselmaan ja vastasi yhdeksään kansalaisaloitteeseen sisältyvään ehdotukseen. Näiden ehdotusten arvioinnin päätteeksi se ilmoitti kantajalle syyt, joiden vuoksi se kieltäytyi toteuttamasta kansalaisaloitteessa vaadittuja toimia.

 Asianosaisten vaatimukset

11      Kantaja, jota Unkari tukee, vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        ensisijaisesti kumoaa riidanalaisen tiedonannon kokonaisuudessaan

–        toissijaisesti kumoaa osittain riidanalaisen tiedonannon siltä osin kuin osittaisen kumoamisen edellytykset täyttyvät

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

12      Komissio, jota Helleenien tasavalta ja Slovakian tasavalta tukevat, vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

13      Slovakian tasavalta vaatii myös, että unionin yleinen tuomioistuin velvoittaa kantajan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

14      Kantaja esittää kanteensa tueksi kolme kanneperustetta. Ensimmäisen kanneperusteen mukaan perusteluvelvollisuutta ei ole noudatettu, toisen kanneperusteen mukaan on tehty oikeudellinen virhe ja useita ilmeisiä arviointivirheitä ja kolmannen vasta vastausvaiheessa esitetyn kanneperusteen mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu.

 Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan perusteluvelvollisuutta ei ole noudatettu

15      Kantaja, jota Unkari tukee, väittää ensimmäisen kanneperusteen tueksi lähinnä, ettei komissio ole noudattanut perusteluvelvollisuuttaan antaessaan riidanalaisen tiedonannon. Yhtäältä komissio ei sen mukaan ole ottanut huomioon suullisia ja kirjallisia selvityksiä, jotka kantaja on esittänyt paitsi komissiolle toimittamissaan kirjallisissa asiakirjoissa myös komission kanssa pidetyssä kokouksessa ja parlamentissa järjestetyssä kuulemisessa. Toisaalta tiettyjen riidanalaisessa tiedonannossa esitettyjen syiden yhteydessä on vain viitattu muihin unionin toimiin. Riidanalaisessa tiedonannossa esitetyt perustelut ovat siten riittämättömiä lukuun ottamatta viidettä ehdotusta koskevia perusteluja.

16      Komissio, jota Helleenien tasavalta ja Slovakian tasavalta tukevat, kiistää tämän väitteen.

17      Tässä yhteydessä vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklassa asetetun yksittäistapausta koskevan päätöksen perusteluvelvollisuuden tarkoituksena on se, että asianomainen henkilö saisi riittävät tiedot määritelläkseen, onko päätös asianmukainen vai onko siinä mahdollisesti sellainen virhe, jonka perusteella sen pätevyys voidaan riitauttaa, ja se, että unionin tuomioistuimet voisivat tutkia tutkittavan päätöksen laillisuuden (ks. tuomio 23.4.2018, One of Us ym. v. komissio, T‑561/14, EU:T:2018:210, 142 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

18      Komission velvollisuus tuoda esiin asetuksen N:o 2019/788 15 artiklan 2 kohdan perusteella annetussa tiedonannossa oikeudelliset ja poliittiset päätelmänsä aloitteesta ja toimet, joita komissio mahdollisesti aikoo toteuttaa, sekä perustelut toimien toteuttamiselle tai toteuttamatta jättämiselle, on ilmaus tässä säännöksessä erityisesti asetetusta perusteluvelvollisuudesta (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 19.12.2019, Puppinck ym. v. komissio, C‑418/18 P, EU:C:2019:1113, 91 kohta ja tuomio 23.4.2018, One of Us ym. v. komissio, T‑561/14, EU:T:2018:210, 143 kohta).

19      Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti todettu myös, että SEUT 296 artiklassa edellytettyjen perustelujen on oltava kyseessä olevan toimenpiteen luonteen mukaisia ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen unionin toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, ja siten, että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden. Perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille päätös on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, koska sitä, ovatko päätöksen perustelut SEUT 296 mukaisia, tutkitaan paitsi päätöksen sanamuodon myös asiayhteyden ja kaikkien asiaa koskevien oikeussääntöjen suhteen (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2019, Puppinck ym. v. komissio, C‑418/18 P, EU:C:2019:1113, 92 ja 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 23.4.2018, One of Us ym. v. komissio, T‑561/14, EU:T:2018:210, 144 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

20      On myös huomattava, että perusteluvelvollisuuden ja muiden sellaisten muodollisten ja menettelyllisten vaatimusten noudattamisella, jota kyseessä olevan toimen laatiminen edellyttää, on erityisen perustavanlaatuinen merkitys tilanteissa, joissa unionin toimielimillä on laaja harkintavalta. Ainoastaan tällä tavoin unionin tuomioistuimet voivat tutkia, ovatko harkintavallan käytön tosiasialliset ja oikeudelliset edellytykset täyttyneet (ks. tuomio 23.4.2018, One of Us ym. v. komissio, T‑561/14, EU:T:2018:210, 145 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

21      Viimeksi mainitun seikan osalta on jo katsottu, että komissiolla on lainsäädäntöaloitevaltaansa käyttäessään oltava laaja harkintavalta, koska sen on SEU 17 artiklan 1 kohdan mukaan sitä käyttäessään ajettava unionin yleistä etua, ja se saattaa joutua vaikeisiin valintoihin erilaisten intressien välillä. Tästä seuraa, että komissiolla on oltava laaja valta harkintansa mukaan päättää siitä, toteuttaako se toimia kansalaisaloitteen johdosta vai ei, joten kyseessä olevaan tiedonantoon on unionin tuomioistuimissa kohdistettava suppea valvonta, jolla tähdätään muun muassa tiedonannon perustelujen riittävyyden arviointiin (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2019, Puppinck ym. v. komissio, C‑418/18 P, EU:C:2019:1113, 88, 89 ja 96 kohta ja tuomio 23.4.2018, One of Us ym. v. komissio, T‑561/14, EU:T:2018:210, 169 ja 170 kohta).

22      Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalainen tiedonanto on annettu sen kansalaisaloitteen johdosta, jonka tavoitteena kantajan esittämän mukaan oli käynnistää unionin toimet, jotta kansallisiin ja kielellisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden suojelua voidaan tehostaa sekä lujittaa unionin kulttuurista ja kielellistä monimuotoisuutta. Kansalaisaloite sisälsi tätä varten yhdeksän ehdotusta, joiden tavoitteena oli uusien säädösten antaminen tai olemassa olevien unionin säädösten muuttaminen. Komissio on tiedonannon välityksellä lähinnä kieltäytynyt toteuttamasta kansalaisaloitteessa pyydettyjä toimia.

23      Tältä osin riidanalaisesta tiedonannosta ilmenee, että komissio on esittänyt asetuksen 2019/788 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti oikeudelliset ja poliittiset päätelmänsä, joiden perusteella se on katsonut, ettei kansalaisaloitteen johdosta ollut syytä toteuttaa toimia. Tarkemmin sanottuna analysoituaan muun muassa oikeussääntöjä, joilla sen ja unionin toimivaltaa alalla rajoitetaan, komissio totesi, että ”pyyntöjä oli mahdollista noudattaa tietyillä aloilla”. Komissio katsoi kuitenkin ottaen huomioon toimet, joita unionin toimielimet olivat kansalaisaloitteen kattamilla aloilla jo toteuttaneet, ja näiden toimien täytäntöönpanoon kohdistuva seurantansa, että kansalaisaloitteella tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi ei tässä vaiheessa ”[tarvittu] mitään uutta säädöstä”. Näin tehdessään komissio on tuonut esiin ymmärrettävällä ja riittävällä tavalla niiden syiden oikeudellisen ja poliittisen luonteen, joiden vuoksi se on kieltäytynyt toteuttamasta kansalaisaloitteessa kaavailtuja toimia.

24      Lisäksi riidanalaisessa tiedonannossa esitetyillä syillä täydennetään muun muassa päätöksessä 2017/652 esitettyjä seikkoja, ja ne ovat jatkoa kantajan ja komission välillä 5.2.2020 käytyyn kirjeenvaihtoon. Riidanalaisen tiedonannon perusteluja vahvistaa siten se asiayhteys, johon ne kuuluvat ja jonka kantaja hyvin tuntee.

25      Komissio on siten tuonut esiin keskeiset syyt sille, miksi se on laaja harkintavaltansa huomioon ottaen kieltäytynyt toteuttamasta kutakin kansalaisaloitteessa ehdotettua tointa.

26      Tätä päätelmää ei horjuta se, ettei komissio ottanut riidanalaisessa tiedonannossa nimenomaisesti kantaa jokaiseen kantajan esittämään kirjalliseen ja suulliseen selvitykseen kaikkien kansalaisaloitteeseen sisältyvien ehdotusten osalta. Kuten edellä 19 kohdassa todettiin, oikeuskäytännössä ei edellytetä, että perusteluissa esitetään kaikki asiaan liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, eikä komission siten voida edellyttää ottavan kantaa jokaiseen esitettyyn kirjalliseen ja suulliseen selvitykseen kaikkien kansalaisaloitteeseen sisältyvien ehdotusten osalta. Kuten edellä 25 kohdassa huomautettiin, komissio on esittänyt keskeiset sekä poliittiset että oikeudelliset syyt sille, miksi se on kieltäytynyt toteuttamasta kansalaisaloitteessa ehdotettuja toimia.

27      Samoin on hylättävä kantajan väitteet, joiden mukaan komissio olisi jättänyt useaan otteeseen noudattamatta perusteluvelvollisuuttaan sen vuoksi, että se on vain viitannut muihin unionin toimiin selittämättä, mitä merkitystä näillä välineillä kansalaisaloitteen kannalta on. Toisin kuin kantaja väittää, komissio ei näet vain viittaa muihin unionin toimiin ilman selityksiä, vaan se päinvastoin täsmentää, että näissä toimissa käsitellään tiettyjä kansalaisaloitteessa mainittuja seikkoja.

28      Kaiken edellä esitetyn perusteella unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että kantaja voi riidanalaisessa tiedonannossa esitettyjen perustelujen avulla määritellä, onko se, että komissio on kieltäytynyt antamasta kansalaisaloitteeseen sisältyviä ehdotuksia, asianmukaista vai onko siinä virhe. Lisäksi näillä perusteluilla annetaan myös unionin tuomioistuimelle mahdollisuus tutkia riidanalaisen tiedonannon laillisuus. Tämän vuoksi on katsottava, että riidanalaista tiedonantoa on perusteltu oikeudellisesti riittävällä tavalla.

29      Tällä päätelmällä ei ole vaikutusta komission mahdollisesti tekemiin oikeudellisiin virheisiin tai arviointivirheisiin. Toisistaan on pidettävä erillään perusteluvelvollisuus aineellisena vaatimuksena, johon voidaan vedota kanneperusteessa, joka koskee päätöksen perustelujen riittämättömyyttä tai puuttumista, perustelujen oikeellisuuden valvonnasta, joka kuuluu toimen asiasisällön lainmukaisuuden valvontaan ja edellyttää, että tuomioistuin selvittää, ovatko toimen perusteet asianmukaiset vai rasittaako niitä virhe. Näin on siksi, että kyse on kahdesta luonteeltaan erityyppisestä valvonnasta, jotka unionin yleisen tuomioistuimen on arvioitava erikseen. (ks. tuomio 23.4.2018, One of Us ym. v. komissio, T‑561/14, EU:T:2018:210, 146 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ensimmäisen, kolmannen, kuudennen ja kahdeksannen ehdotuksen, jotka ovat ainoat ehdotukset, joihin kantaja toisen kanneperusteen yhteydessä vetoaa, osalta esitettyjen perustelujen oikeellisuutta tarkastellaan siten jäljempänä 42–146 kohdassa.

30      Näin ollen ensimmäinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

31      Unkarin esittämä väite, jonka mukaan hyvän hallinnon periaatetta on loukattu, koska komissio ei ole vastannut nimenomaisesti jokaiseen kantajan esiin tuomaan seikkaan, on hylättävä samoista syistä.

 Kolmas kanneperuste, jonka mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu

32      Kantaja vetoaa kolmannessa kanneperusteessa, joka on esitetty ensimmäisen kerran vastauskirjelmässä, lähinnä siihen, että komissio on loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska se ei ole tarjonnut kantajalle samoja mahdollisuuksia keskustella kansalaisaloitteesta ja vakuuttaa komissio huolestaan kuin kansalaisaloitteen ”End the cage Age” järjestäjille tarjotut mahdollisuudet; komissio on ilmoittanut aikomuksestaan antaa lainsäädäntöehdotus tämän kansalaisaloitteen johdosta. Kantaja on siten asetettu epäedullisempaan asemaan kansalaisaloitteen ”End the cage Age” järjestäjiin verrattuna.

33      Asetuksen N:o 2019/788 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti 5.2.2020 järjestetyn kokouksen lisäksi komissio ei ole järjestänyt tai ehdottanut kantajalle muita kokouksia, joissa kansalaisaloitteen tavoitteista olisi keskusteltu. Sen jälkeen kun kantaja oli pyytänyt Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (EYVL 2001, L 145, s. 43) mukaisesti saada tutustua komission ja kolmen kansalaisaloitteen – muun muassa kansalaisaloitteen ”End the Cage Age” – järjestäjien välillä pidettyjen kaikkien kokousten pöytäkirjoihin, kantajalle nyt käsiteltävän kanteen nostamisen jälkeen luovutetuista asiakirjoista käy ilmi, että komissio oli asetuksen 2019/788 15 artiklan 1 kohdan mukaisen kokouksen lisäksi tavannut kansalaisaloitteen ”End the Cage Age” yhteydessä tämän aloitteen järjestäjiä ja keskustellut heidän kanssaan puhelimitse vähintään neljä kertaa. Kolme näistä lisäpuhelinkeskusteluista oli käyty ennen kansalaisaloitteen ”End the cage Age” jättämistä.

34      Kantaja toimitti asian käsittelyn kirjallisen vaiheen päättämisen jälkeen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon ”täydentävän kirjelmän”, jossa oli neljä liitettä. Se tuo tässä ”täydentävässä kirjelmässä” esiin muun muassa sen, että komission vastauksesta 4.10.2021 esitettyyn uuteen pyyntöön saada tutustua asiakirjoihin käy ilmi, että komission jäsenten kabinettien edustajat järjestivät kansalaisaloitteen ”End the cage Age” järjestäjien edustajien kanssa edellä 33 kohdassa mainittujen kokousten lisäksi kaksi videokonferenssikokousta ennen julkista kuulemista. Kaikilla kansalaisaloitteilla olisi kuitenkin oltava samat mahdollisuudet tulla komission tietoon, koska SEU 9 artiklan tarkoituksena on taata tasapuoliset toimintaedellytykset kaikille kansalaisaloitteille. Unkari tukee tästä ”täydentävästä kirjelmästä” esittämissään huomautuksissa kantajan väitteitä ja lisää, että komission lähestymistavalla loukataan paitsi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta myös huolellisesti toimivan ja puolueettoman hallinnon periaatetta.

35      Komissio kiistää nämä perustelut ja väittää, että nyt esillä oleva kanneperuste on perusteeton ja että ”täydentävää kirjelmää” ja sen liitteitä ei voida ottaa tutkittavaksi.

36      Ilman, että olisi tarpeen pohtia, voidaanko kolmas kanneperuste ottaa unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artikla huomioon ottaen tutkittavaksi, asian käsittelyn kirjallisen vaiheen päättymisen jälkeen esitetyistä todisteista on nyt käsiteltävässä asiassa todettava työjärjestyksen 85 artiklan 3 kohta huomioon ottaen, että seikoilla, joihin kantaja vetoaa, ei voida osoittaa, että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta olisi loukattu.

37      Yhtäältä kantaja ei väitä, ettei komissio ole riidanalaisen tiedonannon antamista edeltäneessä menettelyssä noudattanut täysimääräisesti asetuksen 2019/788 14 ja 15 artiklasta johtuvia velvoitteitaan.

38      Toisaalta sen ohella, että kyse on kahdesta vaaditun tukikynnyksen saavuttaneesta rekisteröidystä kansalaisaloitteesta, kantaja ei ole esittänyt, miten kansalaisaloite olisi verrattavissa kansalaisaloitteeseen ”End the cage Age”, kun huomioon otetaan muun muassa niiden tavoitteet ja niihin liittyvät poliittiset tai oikeudelliset haasteet.

39      Jollei asetuksen 2019/788 14 ja 15 artiklasta johtuvien vaatimusten noudattamisesta muuta johdu, niiden kokousten määrä, jotka komissio järjestää kansalaisaloitteen järjestäjien kanssa, voi vaihdella muun muassa kansalaisaloitteen luonteen tai monitahoisuuden mukaan, joten komissiolla ei ole velvollisuutta järjestää samaa määrää kokouksia kunkin kansalaisaloitteen järjestäjien kanssa. Kuten asetuksen 2019/788 johdanto‑osan 28 perustelukappaleessa muistutetaan, komission on tarkasteltava kansalaisaloitteita lisäksi Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 artiklassa vahvistetun hyvää hallintoa koskevan periaatteen mukaisesti.

40      Edellä esitetyn perusteella on todettava, että komissio on voinut katsoa tiedonannon antamiseen johtaneen kansalaisaloitteen tarkastelun yhteydessä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta loukkaamatta, että käytettävissään olevien kirjallisten ja suullisten tietojen perusteella sillä oli kaikki tarvittavat tiedot, ja todeta, etteivät lisäkokoukset olleet tarpeen.

41      Myös Unkarin väite, jonka mukaan hyvän hallinnon periaatetta olisi loukattu sen vuoksi, että komissio on kiinnittänyt kansalaisaloitteeseen ”End the cage Age” enemmän huomiota kuin kansalaisaloitteeseen, on hylättävä samoista syistä.

 Toinen kanneperuste, jonka mukaan on tehty oikeudellinen virhe ja useita ilmeisiä arviointivirheitä

 Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komissio on tehnyt ensimmäisen ehdotuksen osalta oikeudellisen virheen ja useita ilmeisiä arviointivirheitä

42      Unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa aluksi, että ensimmäisen ehdotuksen tavoitteena on sellaisen neuvoston suosituksen antaminen, jossa määritellään keinot kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden suojelemiseksi ja edistämiseksi, erityisesti alueellisten kielten tai vähemmistökielten käytön suojelemiseksi julkishallinnon, julkisten palvelujen, koulutuksen, kulttuurin, oikeuslaitoksen, tiedotusvälineiden, terveydenhuollon, kaupan ja kuluttajansuojan (merkinnät mukaan luettuina) aloilla.

43      Ehdotuksessa kansalaisaloitteeksi kantaja viittaa ensimmäisessä ehdotuksessa tarkoitetun suosituksen (päätöksen 2017/652 johdanto‑osan neljännen perustelukappaleen a alakohta) oikeudellisena perustana kuitenkin yksinomaan SEUT 165 artiklan 4 kohdan toiseen luetelmakohtaan ja SEUT 167 artiklan 5 kohdan toiseen luetelmakohtaan. On selvää, että nämä oikeusperustat kattavat ainoastaan koulutuksen ja kulttuurin alat.

44      Lisäksi SEUT 2 artiklan 5 kohdasta, SEUT 6 artiklan c ja e alakohdasta, SEUT 165 artiklan 1 kohdasta ja SEUT 167 artiklan 2 kohdasta, kun niitä luetaan yhdessä, ilmenee, että jäsenvaltioilla on laaja toimivalta kulttuurin ja koulutuksen alalla (ks. vastaavasti tuomio 6.10.2020, komissio v. Unkari (Korkeakouluopetus), C‑66/18, EU:C:2020:792, 74 kohta), ja että unionilla on tällä alalla ainoastaan toimivalta ”toteuttaa toimia jäsenvaltioiden toimien tukemiseksi, yhteensovittamiseksi tai täydentämiseksi”, mutta unionin toimivalta ei kuitenkaan korvaa jäsenvaltioiden toimivaltaa.

45      Näin ollen sitä, onko riidanalaisessa tiedonannossa nyt käsiteltävässä asiassa oikeudellinen virhe ja ilmeisiä arviointivirheitä, on arvioitava ensimmäisen ehdotuksen tavoitteen ja kantajan tälle ehdotukselle esittämien oikeusperustojen valossa.

–       Ensimmäinen väite, jonka mukaan on tehty oikeudellinen virhe

46      Kantaja, jota Unkari tukee, moittii komissiota ensimmäisessä väitteessään lähinnä siitä, että se on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei unionilla ole toimivaltaa antaa suosituksia alueellisten kielten tai vähemmistökielten edistämisestä ja suojelemisesta.

47      Komissio, jota Helleenien tasavalta ja Slovakian tasavalta tukevat, kiistää tämän väitteen.

48      Tässä yhteydessä on todettava, että ensimmäisen ehdotuksen arvioinnin yhteydessä komissio huomautti, ettei unionilla ollut nyt käsiteltävässä asiassa ”lainsäädäntövaltaa”, mutta että se ei huomauttanut, ettei sillä ollut lainkaan toimivaltaa tällä alalla. Vaikka tällä syyllä ei tosin voida perustella neuvoston suositusehdotuksen antamisesta kieltäytymistä, koska kyse ei ole lainsäädäntötoimesta, on kuitenkin todettava, ettei tällä ole vaikutusta riidanalaisen tiedonannon oikeellisuuteen siltä osin kuin se koskee ensimmäistä ehdotusta, koska – kuten riidanalaisen tiedonannon 3.1 kohdasta ilmenee – se, että komissio kieltäytyi ehdottamasta neuvostolle suosituksen antamista, perustuu toteamukseen siitä, että kyseisellä ehdotuksella tavoiteltu päämäärä voidaan saavuttaa muilla olemassa olevilla välineillä ja vireillä olevilla aloitteilla. Tätä toteamusta, johon kantajan mukaan liittyy useita ilmeisiä arviointivirheitä, tarkastellaan toisen väitteen yhteydessä jäljempänä 50–89 kohdassa.

49      Ensimmäinen väite on siten hylättävä tehottomana.

–       Toinen väite, jonka mukaan on tehty useita arviointivirheitä

50      Kantaja, jota Unkari tukee, moittii toisessa väitteessään komissiota lähinnä siitä, että se on tehnyt useita ilmeisiä arviointivirheitä kieltäytyessään noudattamasta ensimmäistä ehdotusta.

51      Komissio, jota Helleenien tasavalta ja Slovakian tasavalta tukevat, kiistää tämän väitteen.

52      Silloin, kun unionin toimielimillä – kuten nyt käsiteltävässä asiassa komissiolla – on laaja harkintavalta ja erityisesti silloin, kun niiden on tehtävä poliittisia valintoja ja monitahoisia arviointeja, tuomioistuinvalvonnassa, joka on olennaisesti suppeaa ja joka kohdistuu tämän harkintavallan käyttämisen taustalla oleviin arviointeihin, on varmistettava, ettei ilmeisiä virheitä ole tehty (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2019, Puppinck ym. v. komissio, C‑418/18 P, EU:C:2019:1113, 95 ja 96 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 23.4.2018, One of Us ym. v. komissio, T‑561/14, EU:T:2018:210, 169 ja 170 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53      Virhettä voidaan lisäksi pitää ilmeisenä ainoastaan, jos se voidaan havaita selvästi. Sen osoittaminen, että komissio on tosiseikkoja arvioidessaan tehnyt ilmeisen virheen, joka on omiaan oikeuttamaan riidanalaisen tiedonannon kumoamisen, edellyttää näin ollen, että todisteet, joiden esittäminen kuuluu kantajalle, riittävät viemään uskottavuuden komission esittämiltä arvioinneilta. Toisin sanoen ilmeistä arviointivirhettä koskeva peruste on hylättävä, jos riitautettua arviointia voidaan kantajan esittämistä seikoista huolimatta pitää totena tai pätevänä (ks. vastaavasti tuomio 2.4.2019, Fleig v. EUH, T‑492/17, ei julkaistu, EU:T:2019:211, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54      Ensimmäiseksi kantaja väittää lähinnä, että Euroopan neuvoston 5.11.1992 hyväksymällä alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevalla eurooppalaisella peruskirjalla (Euroopan neuvoston sopimussarja – nro 148; jäljempänä Euroopan neuvoston peruskirja) ei voida perustella sitä, että komissio kieltäytyi noudattamasta ensimmäistä ehdotusta, kuten komissio riidanalaisessa tiedonannossa teki. Yhtäältä unioni ei näet ole Euroopan neuvoston peruskirjan sopimuspuoli. Toisaalta useat unionin jäsenvaltiot eivät ole allekirjoittaneet tai ratifioineet sitä.

55      Komissio toteaa riidanalaisessa tiedonannossa tältä osin, että unioni kannustaa jäsenvaltioitaan allekirjoittamaan Euroopan neuvoston peruskirjan ja että se viittaa säännöllisesti tähän peruskirjaan oikeudellisena välineenä, jossa määritellään alueellisten kielten tai vähemmistökielten edistämistä ja suojelua koskevat suuntaviivat.

56      Se, että unioni ei ole Euroopan neuvoston peruskirjan sopimuspuoli, ei osoita, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen, koska kantaja ei riitauta sitä, että unioni viittaa säännöllisesti tähän asiakirjaan oikeudellisena välineenä, jossa määritetään alueellisten kielten ja vähemmistökielten edistämistä ja suojelua koskevat suuntaviivat. Sillä, että tietyt jäsenvaltiot eivät ole sitä vielä allekirjoittaneet tai ratifioineet, ei myöskään ole merkitystä arvioitaessa unionin toimintaa tällä alalla.

57      Merkitystä ei myöskään ole Unkarin esittämällä väitteellä, jonka mukaan tietyt mainitun peruskirjan ratifioineet jäsenvaltiot varaavat tämän asiakirjan mukaisen suojan rajatulle määrälle kieliä, kun taas ensimmäisellä ehdotuksella pyritään tukemaan kaikkia vähemmistökieliä kaikissa jäsenvaltioissa.

58      Komissiolta ei voida vaatia, että se ottaisi nyt käsiteltävässä asiassa huomioon yksinomaan sellaiset toimet, jotka koskevat kaikkia jäsenvaltioita ja kaikkia ensimmäisessä ehdotuksessa tarkoitettuja alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä, eikä asetuksen 2019/788 missään säännöksessä myöskään säädetä tästä. Komissio voi siten ottaa toimen pätevästi huomioon, vaikka sillä voidaan saavuttaa kyseessä olevalla ehdotuksella tavoitellut päämäärät vain osittain. Toisin sanoen sillä, että toimella ei erikseen tarkasteltuna voida täysin saavuttaa ensimmäisellä ehdotuksella tavoiteltua päämäärää, ei ole merkitystä, jos kyseinen tavoite voidaan toteuttaa kaikilla riidanalaisessa tiedonannossa mainituilla toimilla yhdessä.

59      Lopuksi kantaja väittää virheellisesti, ettei komissio voi kieltäytyä toteuttamasta toimea viittaamalla muihin kansainvälisen oikeuden välineisiin ja että unioni on velvollinen käyttämään jäsenvaltioiden sille antamaa toimivaltaa.

60      Tältä osin riittää, kun muistutetaan, että SEU 11 artiklan 4 kohdan sanamuodostakin jo ilmenee, että eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa komissiota ”kehotetaan” tekemään asianmukainen ehdotus perussopimusten soveltamiseksi eikä – kuten kantaja väittää – velvoiteta kyseistä toimielintä toteuttamaan kyseessä olevassa eurooppalaisessa kansalaisaloitteessa kaavailtuja toimea tai toimia (tuomio 19.12.2019, Puppinck ym. v. komissio, C‑418/18 P, EU:C:2019:1113, 57 kohta). Lisäksi komission riidanalaisessa tiedonannossa esittämät selvitykset osoittavat, että unioni on tosiasiallisesti käyttänyt sille perussopimuksissa annettua rajoitettua toimivaltaa. Unioni näet tukee ja täydentää jäsenvaltioiden toimia tällä alalla kannustamalla niitä allekirjoittamaan Euroopan neuvoston peruskirjan ja viittaamalla siihen.

61      Toiseksi kantaja väittää lähinnä, että komission kulttuuri‑ilmaisujen moninaisuuden suojelemista ja edistämistä koskevan yleissopimuksen, joka tehtiin Unescon Pariisissa 20.10.2005 pidetyssä yleiskokouksessa ja jonka neuvosto on hyväksynyt yhteisön nimissä 18.5.2006 tekemällään päätöksellä 2006/515/EY (EUVL 2006, L 201, s. 15; jäljempänä Unescon yleissopimus), 7 artiklan nojalla toteuttamilla toimenpiteillä ei voida perustella ensimmäisen ehdotuksen noudattamisesta kieltäytymistä, kuten komissio riidanalaisessa tiedonannossa teki. Riidanalaisessa tiedonannossa mainituilla täytäntöönpanotoimenpiteillä, joissa keskitytään sosiaaliseen osallisuuteen, ei ole mitään yhteyttä ensimmäisellä ehdotuksella tavoiteltuun päämäärään eli alueellisten kielten tai vähemmistökielten suojeluun ja edistämiseen.

62      Tätä väitettä ei voida hyväksyä. Kuten riidanalaisessa tiedonannossa täsmennetään, Unescon yleissopimuksen 7 artiklalla pyritään rohkaisemaan yksilöitä – ”myös vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä” – ja yhteiskuntaryhmiä luomaan, tuottamaan, jakelemaan ja levittämään omia kulttuuri‑ilmaisujaan ja saamaan pääsyn niihin. Kuten myös riidanalaisessa tiedonannossa täsmennetään, tässä samassa Unescon yleissopimuksessa mainitaan lisäksi, että kielten moninaisuus on kulttuurisen moninaisuuden perustekijä, ja siinä vakuutetaan, että kasvatuksella on perustehtävä kulttuuri‑ilmaisujen suojelemisessa ja edistämisessä.

63      Toisin kuin kantaja väittää, Unescon yleissopimus ei siten ole selvästikään vailla yhteyttä ensimmäisellä ehdotuksella tavoiteltuun päämäärään.

64      Vastaavasti komission Unescon yleissopimuksen 7 artiklan nojalla toteuttamat täytäntöönpanotoimenpiteet, eli vuoropuhelun järjestäminen jäsenvaltioiden ja kulttuurialan toimijoiden kanssa kulttuurin vaikutuksesta sosiaaliseen osallisuuteen ja kulttuurienväliseen vuoropuheluun, eivät ole selvästikään vailla yhteyttä ensimmäisellä ehdotuksella tavoiteltuihin päämääriin.

65      Ensimmäisessä ehdotuksessa ei tosin keskitytä sosiaaliseen osallisuuteen. Kuten komissio väittää, Unescon yleissopimuksen tavoitteet huomioon ottaen näiden vuoropuhelujen järjestämisellä voidaan kuitenkin edistää ja suojella alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä, vaikkakin vain kulttuurin alalla. Sillä, että kyseessä olevilla täytäntöönpanotoimenpiteillä edistetään sosiaalista osallisuutta, ei siten suljeta pois sitä, että näillä samoilla toimenpiteillä voidaan samanaikaisesti osaltaan myötävaikuttaa alueellisten kielten tai vähemmistökielten edistämiseen ja suojeluun.

66      Toisin kuin kantaja väittää vastauskirjelmässään, näiden täytäntöönpanotoimenpiteiden toteuttaminen on osoitus siitä, että unioni on tosiasiallisesti käyttänyt sille perussopimuksissa annettua rajoitettua toimivaltaa. Järjestäessään Unescon yleissopimuksen 7 artiklan mukaisesti vuoropuheluja jäsenvaltioiden ja kulttuurialan toimijoiden kanssa unioni tukee ja täydentää jäsenvaltioiden toimia tällä alalla.

67      Kolmanneksi kantaja väittää lähinnä, että neuvoston kulttuurialan työsuunnitelmalla kaudelle 2019–2022 ja niillä konkreettisilla toimenpiteillä, joita monikielisyyttä ja kääntämistä käsittelevän asiantuntijaryhmän, joka on perustettu kyseisen työsuunnitelman puitteissa, odotetaan suosittelevan, ei ole yhteyttä ensimmäisellä ehdotuksella tavoiteltuun päämäärään, koska niissä ei viitata alueellisiin kieliin tai vähemmistökieliin. Näin ollen tällä työsuunnitelmalla ja näillä konkreettisilla toimenpiteillä ei voitaisi perustella sitä, että komissio on kieltäytynyt noudattamasta tätä ehdotusta, kuten komissio riidanalaisessa tiedonannossa teki.

68      Tämä väite on hylättävä. Kulttuurialan työsuunnitelmaa kaudelle 2019–2022 koskevien neuvoston päätelmien (EUVL 2018, C 460, s. 12), liitteessä I näet todetaan, että kulttuurialan työsuunnitelma perustuu kahdeksaan pääperiaatteeseen. Kolmannessa pääperiaatteessa täsmennetään nimenomaisesti, että kulttuurinen ja kielellinen monimuotoisuus on Euroopan unionin olennainen voimavara, ja sen suojelemisella ja edistämisellä on keskeinen merkitys Euroopan tason kulttuuripolitiikalle (liite I, luku I, kolmas luetelmakohta). Samoin neuvosto toteaa samassa liitteessä olevan kolmannen prioriteetin, joka koskee ”taiteilijoita, kulttuurialan ja luovien alojen ammattilaisia sekä eurooppalaista sisältöä tukevaa toimintaympäristöä”, kuvauksessa, että Euroopan kulttuurialalle on ominaista muun muassa kulttuurinen ja kielellinen monimuotoisuus.

69      Samassa liitteessä I todetaan lisäksi, että monikielisyyttä ja kääntämistä käsittelevän asiantuntijaryhmän jäsenet vaihtavat parhaita käytäntöjä, jotka koskevat kääntämisen tukemista kirja‑ ja kustannusalalla sekä muilla kulttuuri‑ ja luovilla aloilla, ja antavat Luova Eurooppa ‑ohjelman puitteissa konkreettisia toimenpidesuosituksia kielellisen monimuotoisuuden ja teosten levittämisen edistämiseksi.

70      Kyseessä oleva työsuunnitelma ja monikielisyyttä ja kääntämistä käsittelevän asiantuntijaryhmän toimet eivät siis selvästikään ole irrallisia ensimmäisen ehdotuksen tavoitteesta eli alueellisten kielten tai vähemmistökielten edistämisestä ja suojelusta, vaikkakin vain kulttuurin alalla.

71      Tätä päätelmää ei horjuta se, että kyseisessä työsuunnitelmassa tai monikielisyyttä ja kääntämistä käsittelevän asiantuntijaryhmän toiminnan kuvauksessa ei viitata nimenomaisesti alueellisiin kieliin tai vähemmistökieliin. Tältä osin riittää, kun todetaan, että neuvoston päätelmissä kulttuurialan työsuunnitelmasta kaudelle 2019–2022 alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä ei suljeta nimenomaisesti pois. Näissä neuvoston päätelmissä ei myöskään todeta, että kyseessä oleva työsuunnitelma ja monikielisyyttä ja kääntämistä käsittelevän asiantuntijaryhmän toiminta koskisi vain unionin virallisia kieliä.

72      Neljänneksi kantaja väittää lähinnä, että yhteisten arvojen, osallistavan koulutuksen ja opetuksen eurooppalaisen ulottuvuuden edistämisestä 22.5.2018 annetulla neuvoston suosituksella (EUVL 2018, C 195, s. 1) ei ole yhteyttä ensimmäisellä ehdotuksella tavoiteltuun päämäärään, koska siinä ei ehdoteta konkreettisia ratkaisuja kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden suojelemiseksi ja edistämiseksi. Tällä suosituksella ei siten voida perustella sitä, että komissio on kieltäytynyt noudattamasta tätä ehdotusta, kuten komissio riidanalaisessa tiedonannossa teki.

73      Tämä väite on hylättävä. Tästä suosituksesta, jonka konkreettinen täytäntöönpano kuuluu pääasiallisesti jäsenvaltioiden toimivaltaan, käy selvästi ilmi, että sen tarkoituksena on muun muassa edistää unionin perustana olevia yhteisiä arvoja varhaisesta iästä alkaen ja kaiken tyyppisessä koulutuksessa. Vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen, josta määrätään SEU 2 artiklassa, kun sitä luetaan yhdessä SEU 3 artiklan 3 kohdan neljännessä alakohdassa ja SEUT 165 artiklan 1 kohdassa mainitun kulttuurien ja kielten rikkauden ja monimuotoisuuden kunnioittamista koskevan tavoitteen kanssa, on yksi näistä unionin arvoista (ks. vastaavasti tuomio 20.1.2022, Romania v. komissio, C‑899/19 P, EU:C:2022:41, 54 kohta ja tuomio 24.9.2019, Romania v. komissio, T‑391/17, EU:T:2019:672, 56 kohta).

74      Näin ollen komissio ei tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että kyseessä olevalla suosituksella – siltä osin kuin sillä pyritään edistämään unionin arvoja koulutuksen alalla – voidaan osaltaan edistää ensimmäisessä ehdotuksessa tavoitellun päämäärän saavuttamista, vaikkakin vain osittain.

75      Viidenneksi kantaja väittää lähinnä, että kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta kielten opetukseen ja oppimiseen 22.5.2019 annetulla neuvoston suosituksella (EUVL 2019, C 189, s. 15) ei ole yhteyttä ensimmäisen ehdotuksen tavoitteeseen, koska siinä korostetaan yksinomaan unionin virallisten kielten oppimista taloudellisen kilpailukyvyn ja ammatillisen liikkuvuuden edistämiseksi. Tällä suosituksella ei näin ollen voida perustella sitä, että komissio on kieltäytynyt noudattamasta kyseistä ehdotusta, kuten komissio riidanalaisessa tiedonannossa teki.

76      Tämä väite on hylättävä. Kyseinen suositus, jonka tavoitteena on tehostaa kielten opetusta ja oppimista, ei sisällä mitään nimenomaista rajausta, jonka mukaan se koskisi vain unionin virallisia kieliä.

77      Toisin kuin kantaja väittää, kyseessä olevan suosituksen liitteessä, jossa käsitellään kielitietoisuutta kouluissa, ei ole kyse pelkästään unionin virallisten kielten oppimisesta.

78      Näiden seikkojen perusteella voidaan päätellä, ettei kyseessä olevassa suosituksessa eikä sen liitteessä ole kyse pelkästään unionin virallisten kielten oppimisesta ja opetuksesta.

79      Lopuksi kantaja väittää virheellisesti, ettei ensimmäisessä ehdotuksessa missään tapauksessa ole kyse kielten opetuksesta ja oppimisesta vaan siitä, että puhujilla olisi mahdollisuus käyttää ”kaikilla elämänalueilla” äidinkieltään silloin, kun se on alueellinen kieli tai vähemmistökieli.

80      Kuten edellä 43 kohdassa todettiin, ensimmäinen ehdotus liittyy yksinomaan kulttuuri‑ ja koulutusalaan. Alueellisten kielten tai vähemmistökielten käyttö muilla ”elämänalueilla” ei siten kuulunut komission tarkastelun piiriin. Kantaja on lisäksi joka tapauksessa huomauttanut, että ensimmäisessä ehdotuksessa tarkoitetussa suosituksessa olisi pitänyt muun muassa esitellä ja ehdottaa parhaita mahdollisia ratkaisuja alueellisten kielten tai vähemmistökielten ”häviämisen pysäyttämiseksi” unionissa. Kantaja täsmensi ehdotuksessa kansalaisaloitteeksi myös, että tässä suosituksessa olisi pitänyt ottaa huomioon kielellisen monimuotoisuuden ja ”kielten oppimisen” vähentyminen unionissa. Kantaja on siten itse osoittanut, että ensimmäisen ehdotuksen ja ”kielten oppimisen” välillä on selkeä ja suora yhteys.

81      Edellä esitetyn perusteella kantaja ei ole osoittanut, että komissio teki ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että kyseessä olevalla suosituksella – siltä osin kuin sillä pyritään edistämään kielten opetusta ja oppimista – voidaan osaltaan edistää ensimmäisellä ehdotuksella tavoitellun päämäärän toteutumista.

82      Kuudenneksi kantaja väittää lähinnä, että toimenpiteissä, jotka sisältyvät komission parlamentille ja neuvostolle antamaan tiedonantoon ”Tasa‑arvon unioni: romanien tasa‑arvoa, osallisuutta ja osallistumista koskeva EU:n strategiakehys” (COM(2020) 620 final) ja ehdotukseen neuvoston suositukseksi romanien tasa‑arvosta, osallisuudesta ja osallistumisesta (COM(2020) 621 final), ei käsitellä ensimmäisellä ehdotuksella tavoiteltua päämäärää ja että niiden soveltamisala on rajoitettu, koska ne koskevat erityistä henkilöryhmää eli romaneja. Näin ollen tällä tiedonannolla tai suositusehdotuksella ei voida perustella sitä, että komissio on kieltäytynyt noudattamasta tätä ehdotusta, kuten komissio riidanalaisessa tiedonannossa teki.

83      Tämä väite on hylättävä. Vaikka kyseessä olevassa tiedonannossa ja suositusehdotuksessa keskitytään romaneihin, tämä ei vähennä niiden merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa. Kantaja näet viittasi ehdotuksessa kansalaisaloitteeksi itse tähän henkilöryhmään ja huomautti muun muassa, että kyse on ”Euroopan suurimmasta ja syrjäytyneimmästä vähemmistöryhmästä”. Tämän tiedonannon ja suositusehdotuksen henkilöllinen soveltamisala on siten osittain sama kuin ensimmäisen ehdotuksen soveltamisala. Komissiolta ei voida missään tapauksessa vaatia, että se ottaisi kansalaisaloitetta tarkastellessaan huomioon pelkästään ne unionin toimet, jotka koskevat kaikkia tässä kansalaisaloitteessa tarkoitettuja henkilöitä, eikä tästä säädetä myöskään missään asetuksen 2019/788 säännöksessä. Kuten edellä 58 kohdassa huomautettiin, sillä, että toimella ei erikseen tarkasteltuna voida täysin saavuttaa ensimmäisellä ehdotuksella tavoiteltua päämäärää, ei ole merkitystä, jos kyseinen tavoite voidaan toteuttaa kaikilla riidanalaisessa tiedonannossa mainituilla toimilla yhdessä.

84      Kantaja väittää lisäksi virheellisesti, että kyseessä olevalla tiedonannolla ja suositusehdotuksella ei olisi yhteyttä ensimmäisellä ehdotuksella tavoiteltuun päämäärään. Tässä yhteydessä riittää, kun todetaan, ettei kantaja ole riitauttanut kanteessaan tai vastauskirjelmässään riidanalaiseen tiedonantoon sisältyvää komission toteamusta, jonka mukaan kyseessä olevassa suositusehdotuksessa muun muassa kehotetaan ”jäsenvaltioita sisällyttämän romanit – – sekä romanioppilaille että muille oppilaille tarkoitettuihin opetussuunnitelmiin ja oppikirjoihin”. Tätä väitettä tukee lisäksi tämän suositusehdotuksen 2 kohdan g alakohta, jossa jäsenvaltioita kehotetaan lisäämään tietoisuutta romanien kielestä ”muun muassa antamalla opettajille asiaankuuluvaa koulutusta ja suunnittelemalla asianmukaisia opetusohjelmasisältöjä”

85      Seitsemänneksi kantaja väittää lähinnä, että siitä, että vähemmistöjä koskevat kysymykset on sisällytetty komission vuotuisiin kertomuksiin perusoikeuskirjan soveltamisesta, ei saada mitään lisäarvoa ensimmäisen ehdotuksen näkökulmasta. Perusoikeuskirjan soveltaminen on näet rajallista, koska kielten käyttö kuuluu pääosin jäsenvaltioiden toimivaltaan. Vähemmistöihin liittyvien kysymysten sisällyttämisellä vuotuisiin kertomuksiin perusoikeuskirjan soveltamisesta ei voida siten perustella sitä, että komissio on kieltäytynyt noudattamasta tätä ehdotusta, kuten komissio riidanalaisessa tiedonannossa teki.

86      Vaikka on totta, että kielten käyttö kuuluu suurelta osin jäsenvaltioiden toimivaltaan, unionilla on koulutuksen ja kulttuurin alalla myös tätä koskevaa toimivaltaa (ks. edellä 44 kohta). Lisäksi edellä olevista 54–84 kohdasta käy ilmi, että unioni on käyttänyt toimivaltaansa juuri ensimmäisen ehdotuksen kattamilla aloilla muun muassa – kuten edellä 64–66 kohdassa todettiin – hyväksymällä Unescon yleissopimuksen ja panemalla sen täytäntöön. Näin ollen ei voida sulkea pois sitä, että perusoikeuskirjaa sovelletaan ensimmäisen ehdotuksen kattamiin tilanteisiin ja että komissio viittaa tarvittaessa näihin tilanteisiin vuotuisissa temaattisissa kertomuksissaan.

87      On lisäksi hylättävä kantajan väite siitä, että alueellisten kielten ja vähemmistökielten edistämistä koskevan kysymyksen sisällyttämisellä vuotuisiin temaattisiin kertomuksiin ei voida osaltaan edistää merkittävästi ensimmäisen ehdotuksen tavoitteita. Riidanalaisessa tiedonannossa esitetyt syyt sille, miksi ensimmäistä ehdotusta ei noudateta, eivät näet perustu pelkästään siihen, että tämä kysymys on sisällytetty vuotuisiin temaattisiin kertomuksiin. Kuten riidanalaisessa tiedonannossa huomautetaan ja kuten myös kantaja huomauttaa vastauskirjelmän 52 kohdassa, komissio on perustellut kieltäytymistään tukeutumalla toimenpiteiden kokonaisuuteen. Kuten edellä 58 ja 83 kohdassa jo todettiin, merkitystä ei siten ole sillä, että kyseisistä vuotuisista temaattisista kertomuksista erikseen tarkasteltuina voidaan mahdollisesti saada vähemmän lisäarvoa kuin ensimmäisessä ehdotuksessa kaavaillusta suosituksesta.

88      Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, ettei kantaja ole osoittanut, että komissio on tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä katsoessaan riidanalaisen tiedonannon antamisajankohtana vallinneiden oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella ja tämän tiedonannon 2.1 ja 3.1 kohdassa esitetyistä syistä, että ensimmäisellä ehdotuksella tavoitellun päämäärän toteuttaminen ei edellyttänyt uutta säädöstä, koska tämä päämäärä voitiin toteuttaa kaikilla riidanalaisessa tiedonannossa mainituilla toimilla yhdessä. Komissio ei siten tehnyt ilmeistä arviointivirhettä kieltäytyessään noudattamasta ensimmäistä ehdotusta.

89      Toinen väite on näin ollen hylättävä, ja toisen kanneperusteen ensimmäinen osa on siten hylättävä kokonaisuudessaan.

 Toisen kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan komissio on tehnyt kolmannen ehdotuksen osalta useita ilmeisiä arviointivirheitä

90      Kantaja, jota Unkari tukee, moittii toisen kanneperusteen toisessa osassa komissiota lähinnä siitä, että se on tehnyt ilmeisen arviointivirheen kieltäytyessään noudattamasta kolmatta ehdotusta, jonka tavoitteena oli perustaa alueellisten kielten ja vähemmistökielten alalla toimiva unionin rahoittama kielellisen monimuotoisuuden keskus; keskus vastaisi tietoisuuden lisäämisestä alueellisten kielten ja vähemmistökielten merkityksestä ja monimuotoisuuden edistämisestä kaikilla tasoilla, ja sen tehtäviin kuuluisi tietojen ja taitojen antaminen kaikkien näiden kielten alalla toimivien merkityksellisten toimijoiden käyttöön ja erityisesti Euroopan pienimpien ja haavoittuvimpien yhteisöjen asettaminen etusijalle. Kantajan mukaan muut komission nyt käsiteltävässä asiassa valitsemat toimenpiteet, muun muassa yhteistyön ylläpitäminen ja kehittäminen Euroopan neuvoston Euroopan nykykielten keskuksen (jäljempänä ECML) kanssa, eivät ole asianmukaisia tällä ehdotuksella tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi.

91      Komissio, jota Helleenien tasavalta ja Slovakian tasavalta tukevat, kiistää tämän väitteen ja väittää, että nyt käsiteltävä kanneperusteen osa on perusteeton.

92      Unionin yleinen muistuttaa aluksi, että kolmannessa ehdotuksessa, sellaisena kuin se on rekisteröity, komissiota kehotettiin antamaan ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi tai asetukseksi, jonka aiheena on unionin rahoituksella toimivan kielellisen monimuotoisuuden keskuksen perustaminen alueellisten ja vähemmistökielten tärkeyden esiin tuomiseksi ja monimuotoisuuden edistämiseksi kaikilla tasoilla.

93      Komissio toteaa riidanalaisen tiedonannon 2.3 ja 3.3 kohdassa yhtäältä, että unionin pyrkimykset lisätä tietoisuutta kielellisen monimuotoisuuden tärkeydestä, kielten oppiminen mukaan lukien, perustuvat tiiviiseen yhteistyöhön Euroopan neuvoston kanssa, jonka toiminta tällä alalla perustuu edellä 54 kohdassa mainittuun Euroopan neuvoston peruskirjaan ja ECML:ään, joka toimii kielten opetuksen ja oppimisen osaamiskeskuksena ja tukee opetusta oppilaan äidinkielellä muun muassa silloin, kun se on vähemmistökieli. Komissio kertoo tukevansa ECML:ää ja tekevänsä sen kanssa yhteistyötä sellaisten erityissopimusten perusteella, joilla pyritään parantamaan kielten opetuksen laatua, tehokkuutta ja houkuttelevuutta sekä kehittämään oppimistulosten testausta ja arviointia, jotta kieliä koskevaan yhteiseen eurooppalaiseen viitekehykseen (jäljempänä CEFR) perustuville arviointijärjestelmille voidaan luoda asteittain yhteinen perusta. Toisaalta komissio korostaa auttavansa unionin jäsenvaltioita panemaan täytäntöön edellä 75 kohdassa mainitun kokonaisvaltaista lähestymistapaa kielten opetukseen ja oppimiseen koskevan suosituksen. Komissio katsoo lähinnä, että ECML:n kautta tehtävän yhteistyön ylläpitäminen ja kehittäminen sekä jäsenvaltioiden tukeminen tämän suosituksen täytäntöönpanossa on tehokasta ja olennaista, jotta unionin toimet voidaan kohdentaa oikein ja välttää riskiä päällekkäisistä toimista ja resursseista, ja ettei mitään uutta säädöstä tarvita.

94      Ensimmäiseksi kantaja, jota Unkari pääasiallisesti tukee, väittää, että ECML ei sovellu täyttämään kielellisen monimuotoisuuden keskukselle kuuluvia tehtäviä ja saavuttamaan sen tavoitteita alueellisten kielten tai vähemmistökielten alalla. Nämä tehtävät ja tavoitteet eivät yhtäältä kuulu ECML:n toimivaltaan, minkä osoittaa se, ettei sen perussäännössä viitata lainkaan kyseisiin kieliin tai kolmannessa ehdotuksessa tarkoitettuihin muihin tehtäviin. Alueellisten kielten ja vähemmistökielten edistäminen sen paremmin kuin kolmannella ehdotuksella tavoitellut päämäärätkään eivät toisaalta kuulu ECML:n toiminnan piiriin, minkä osoittaa se, ettei näitä kieliä mainita nimenomaisesti yhdessäkään ECML:n kausien 2020–2023 työsuunnitelmaan kuuluvassa hankkeessa ja että työsuunnitelman mukaiseen koulutus‑ ja neuvontatoimintaan ei sisälly mitään merkittävää toimintaa, joka liittyisi niihin. Lisäksi edellä 54 kohdassa mainitun Euroopan neuvoston peruskirjan nojalla Euroopan neuvoston sihteeristö on vastuussa alueellisten kielten tai vähemmistökielten edistämisestä Euroopan neuvoston institutionaalisen rakenteen mukaisesti. Useat maat, jotka ovat kieltäytyneet allekirjoittamasta tai ratifioimasta Euroopan neuvoston peruskirjaa, ovat silti liittyneet ECML:stä tehtyyn sopimukseen. Unkari puolestaan tuo esiin, että ECML ja Euroopan neuvoston vähemmistökielistä vastaava osasto ovat erillisiä organisaatioyksiköitä, joiden välillä ei ole lainkaan yhteyksiä tai yhteistyötä.

95      Tämä väite on hylättävä.

96      Ensinnäkään se, että ECML:n perussäännössä ei ole erityistä mainintaa alueellisista kielistä ja vähemmistökielistä, ei tarkoita sitä, että nämä kielet jäisivät ECML:lle kuuluvien tehtävien ja sen tavoitteiden ulkopuolelle.

97      Toiseksi kuten riidanalaisen tiedonannon 2.3 kohdassa ja komission kirjelmissä todetaan, ECML:n perussäännön 1 artiklassa kuvattuihin ECML:lle kuuluviin tehtäviin ja strategisiin ja toiminnallisiin tavoitteisiin kuuluvat kielipolitiikan toteuttaminen, ”nykykielten” oppimista ja opetusta koskevien innovatiivisten lähestymistapojen edistäminen, näiden kielten oppimisen ja opettamisen käytännöt, vuoropuhelun ja vuorovaikutuksen edistäminen, tutkimushankkeiden tukeminen sekä kielten oppimista ja opettamista koskevien hyvien käytäntöjen kerääminen ja levittäminen. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, etteikö näillä tehtävillä ja tavoitteilla voitaisi ainakin jossain määrin tuoda esiin kaikkien asianomaisten maiden ”nykykielten” – myös alueellisten kielten ja vähemmistökielten – tärkeyttä ja edistää monimuotoisuutta – vaikkakin vain kielellisestä ja kulttuurista –, ja nämä tavoitteet ovat niitä, joihin kolmannella ehdotuksella, sellaisena kuin se on rekisteröity, pyritään.

98      Kolmanneksi asiakirja‑aineistosta ilmenee ECML:n toiminnan osalta yhtäältä, että ECML:n työsuunnitelmassa kaudelle 2020–2023 mainitaan muun muassa hanke ”Kielikoulutukseen kannustaminen rajatylittävässä ammatillisessa koulutuksessa”, jonka tarkoituksena on muistuttaa siitä erityisen tärkeästä roolista, joka kieliopintojen edistämisellä on raja‑alueilla. Tämä hanke ei näyttäisi olevan täysin erillinen niiden kolmannella ehdotuksella tavoiteltujen päämäärien toteuttamisesta, joita ovat monikielisyyden tärkeyden esiin tuominen muun muassa alueellisten kielten tai vähemmistökielten osalta sekä monimuotoisuuden edistäminen erityisesti koulutus‑ ja ammattipiireissä.

99      Toisaalta asiakirja‑aineistosta ilmenee ECML:n koulutus‑ ja neuvontatoiminnan osalta, että tämä keskus tarjoaa koulutusta, jonka otsikko on ”Monikieliset ja kulttuurienväliset lähestymistavat”, jossa on kyse ”Moniarvoisia lähestymistapoja kieliin ja kulttuureihin koskevasta viitekehyksestä” ja jonka soveltamisala kattaa yleisesti opetetut kielet sekä vähemmistökielet. Se tarjoaa myös koulutusta, jonka otsikko on ”Laadukas romanikielinen koulutus Euroopassa (QualiRom)”. Siinä viitataan ”QualiRom”‑nimisen aloitteen tavoitteeseen, joka on muun muassa edistää romanikielen sisällyttämistä koulutusjärjestelmiin ja helpottaa romanilasten integroitumista. Tämän koulutuksen yhteydessä viitataan myös ”QualiRom”‑opetusmateriaaliin, joka on laadittu kuudella romanikielen murteella, joka kattaa perus‑, keski‑ ja korkea‑asteen tasot ja joka on tämän kielen opetuksen ja oppimisen alalla lajissaan laajin resurssi. Nämä seikat riittävät osoittamaan sen, että alueelliset kielet ja vähemmistökielet ovat erottamaton osa ECML:n työsuunnitelmaa kaudelle 2020–2023, kuten riidanalaisen tiedonannon 2.3 kohdassa todetaan.

100    Tästä seuraa, ettei komissio tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan lähinnä, että ECML:n toiminnalla voidaan osaltaan edistää kolmannella ehdotuksella, sellaisena kuin se on rekisteröity, tavoiteltujen päämäärien toteuttamista, eli tuoda esiin alueellisten kielten ja vähemmistökielten tärkeyttä ja edistää monimuotoisuutta kaikilla tasoilla.

101    Neljänneksi kantaja ja Unkari eivät ole esittäneet mitään konkreettista seikkaa, jolla voitaisiin kyseenalaistaa Euroopan neuvoston ja ECML:n väliset läheiset yhteydet, joihin riidanalaisessa tiedonannossa ja komission kirjelmissä vedotaan.

102    Toiseksi kantaja, jota Unkari pääasiallisesti tukee, väittää, ettei komissiolla ole mahdollisuutta vaikuttaa ECML:n toimintaan tai tehdä sen kanssa yhteistyösopimuksia kolmannen ehdotuksen kannalta merkityksellisillä aloilla, koska unioni ei ole ECML:n perustamissopimuksen sopimuspuoli ja koska alueellisten kielten tai vähemmistökielten edistäminen ei kuulu ECML:n toimivaltaan. Kantaja tuo esiin lähinnä, että riidanalaisessa tiedonannossa mainittu rahoitusosuussopimus kaudelle 2020–2021 osoittaa lisäksi sen, että komission ja ECML:n välisessä yhteistyössä alueellisten kielten tai vähemmistökielten edistäminen on komission kannalta merkityksetöntä ja että tässä rahoitussopimuksessa mainittu työpaja nimeltä ”Kokonaisvaltaiset lähestymistavat kielten oppimiseen, luku‑ ja kirjoitustaitoon ja kielten opetukseen, mukaan lukien opetuskielet, vieraat kielet, alueelliset kielet ja vähemmistökielet ja kotona puhutut kielet” ja webinaari nimeltä ”Alueellisten kielten ja vähemmistökielten asema covid‑19‑pandemian aikana” eivät selvästikään ole asianmukainen vaihtoehto kolmannessa ehdotuksessa esitetylle kielellisen monimuotoisuuden keskukselle. Komission ja ECML:n välisellä yhteistyöllä pyritään sen mukaan olennaisesti siihen, että kansallisille arviointijärjestelmille luodaan CEFR:ään perustuva yhteinen perusta. Kantaja toteaa lopuksi, että riidanalaisessa tiedonannossa oleva viittaus tulevaan yhteistyösopimukseen on merkityksetön, koska mitään neuvotteluja ei ole käynnissä ja koska hypoteettista kehitystä ei voida ottaa huomioon riidanalaisen tiedonannon laillisuutta arvioitaessa.

103    Tämä väite on hylättävä.

104    Aluksi on todettava, että – kuten edellä 96 ja 97 kohdassa todettiin – ECML:n perussääntöön ei ensinnäkään sisälly mitään nimenomaista rajoitusta koskien niitä ”nykykieliä”, joihin sille kuuluvat tehtävät ja sen tavoittelemat päämäärät voivat liittyä, ja että osa sen toiminnasta koskee nimenomaisesti alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä. Komissio ei näin ollen tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että ECML:lle kuuluvilla tehtävillä, sen tavoittelemilla päämäärillä ja sen vastuulla olevalla toiminnalla voidaan edistää kolmannella ehdotuksella, sellaisena kuin se on rekisteröity, tavoiteltujen päämäärien saavuttamista eli tuoda esiin muun muassa alueellisten kielten tai vähemmistökielten tärkeyttä ja edistää monimuotoisuutta kaikilla tasoilla.

105    Toisin kuin kantaja toteaa, vaikka tosin on niin, ettei unioni ole sopimuspuolena ECML:n perustamisesta tehdyssä Euroopan neuvoston ”laajennetussa osittaisessa sopimuksessa”, riidanalaisessa tiedonannossa mainittu rahoitusosuussopimus kaudeksi 2020–2021 osoittaa, että komissiolla on mahdollisuus vaikuttaa ECML:n toimintaan ja tehdä yhteistyösopimuksia kolmanteen ehdotukseen liittyvillä alueilla. Kuten riidanalaisessa tiedonannossa huomautettiin, tämä rahoitusosuussopimus vahvistaa myös sen, että alueelliset kielet tai vähemmistökielet sisältyvät useisiin toimiin, joihin ECML osallistuu.

106    Asiakirja‑aineistosta näet ilmenee, että toimea ”Innovatiiviset menetelmät ja innovatiivinen arviointi kielten oppimisessa” koskeva kaudeksi 2020–2021 tehty rahoitusosuussopimus liittyy komission ja ECML:n pitkäaikaiseen eli seitsemän vuotta kestävään yhteistyöhön ja yhteisesti sovittuihin toiminnan aloihin. Kuten komissio tuo esiin, mainittuun toimeen liittyvässä ”Tuki monikielisille luokille” ‑aloitteessa esitetään useita moduuleja, joiden yhteydessä käsitellään muun muassa kielitietoisuuden lisäämistä kaikissa kouluissa sekä opetuskielten tukemista sellaisia lähestymistapoja käyttäen, joilla vaalitaan oppijoiden alkuperäiskieliä, muun muassa alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä. Tämän toimen on tarkoitus sisältää kantajan mainitseman työpajan ja webinaarin lisäksi myös ”kesäakatemian”, ryhmäkeskustelusarjan, jonka aiheina ovat ”oppijoiden kielellisen repertuaarin vaaliminen” ja muun muassa alueellisten kielten tai vähemmistökielten kohtaamat haasteet, tieteellisten tutkimusten toteuttamisen ja symposiumin.

107    Lopuksi on todettava, että edellä 106 kohdassa esiin tuodut seikat tukevat päätelmää, jonka mukaan komission ja ECML:n välisessä yhteistyössä ei rajoituta CEFR:ään perustuvan yhteisen perustan luomiseen kansallisille arviointijärjestelmille, vaan kielelliseen monimuotoisuuteen liittyvät tarpeet otetaan tässä yhteistyössä huomioon, toisin kuin kantaja väittää mutta kuten riidanalaisessa tiedonannossa todetaan.

108    Kolmanneksi kantaja, jota Unkari pääasiallisesti tukee, väittää, että oli ilmeisen epäasianmukaista, että komissio kieltäytyi noudattamasta kolmatta ehdotusta vetoamalla kansainväliseen sopimukseen, jonka sopimuspuoli unioni ei ole ja joka ei ole erottamaton osa unionin oikeusjärjestystä.

109    Tämä väite on hylättävä. Kuten edellä 60 kohdassa huomautettiin, komissiolla ei yhtäältä ole mitään velvollisuutta toteuttaa vaaditun tuen saaneessa rekisteröidyssä kansalaisaloitteessa ehdotettuja toimia. Kuten komissio on lähinnä huomauttanut, toisaalta sekä SEUT 165 artiklan 3 kohdassa että SEUT 167 artiklan 3 kohdassa, jotka ovat kolmannen ehdotuksen oikeusperustoja, kehotetaan unionia suosimaan yhteistyötä muun muassa koulutuksen ja kulttuurin aloilla toimivaltaisten kansainvälisten järjestöjen, erityisesti Euroopan neuvoston kanssa. Näin ollen komissio ei tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan riidanalaisessa tiedonannossa lähinnä, että toisen kansainvälisen järjestön kanssa – eli ECML:n, johon useimmat unionin jäsenvaltiot ovat liittyneet ja joka toimii kiinteässä yhteydessä Euroopan neuvoston kanssa – tehtävän yhteistyön ylläpitäminen ja kehittäminen aloja, jotka kantaja halusi osoittaa kielellisen monimuotoisuuden keskukselle, vastaavilla aloilla voi osaltaan edistää kolmannella ehdotuksella, sellaisena kuin se on rekisteröity, tavoiteltujen päämäärien toteuttamista ja että sillä voidaan välttää toiminnan ja resurssien päällekkäisyys.

110    Edellä esitetyn perusteella kantaja ei ole osoittanut, että komissio olisi tehnyt riidanalaisen tiedonannon 2.3 ja 3.3 kohdassa esitettyihin perusteluihin liittyvän ilmeisen arviointivirheen.

111    Toisen kanneperusteen toinen osa on siten hylättävä.

 Toisen kanneperusteen kolmas osa, jonka mukaan komissio on tehnyt kuudennen ehdotuksen osalta useita ilmeisiä arviointivirheitä

112    Kantaja, jota Unkarin tukee, väittää toisen kanneperusteen kolmannessa osassa lähinnä, että komissio teki virheen, kun se ei noudattanut kuudetta ehdotusta, jonka tarkoituksena oli taata kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien kansalaisuudettomien henkilöiden ja unionin kansalaisten lähes yhdenvertainen kohtelu rinnastamalla kansalaisuudettomien henkilöiden tilanne maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten unionin kansalaisten tilanteeseen.

113    Komissio, jota Helleenien tasavalta ja Slovakian tasavalta tukevat, kiistää tämän väitteen.

114    Unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa aluksi, että kuudennen ehdotuksen tavoitteena oli muuttaa oikeudesta perheenyhdistämiseen 22.9.2003 annettua neuvoston direktiiviä 2003/86/EY (EUVL 2003, L 251, s. 12), pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta 25.11.2003 annettua neuvoston direktiiviä 2003/109/EY (EUVL 2004, L 16, s. 44), kolmansien maiden kansalaisten opiskelua, opiskelijavaihtoa, palkatonta harjoittelua tai vapaaehtoistyötä varten tapahtuvan maahanpääsyn edellytyksistä 13.12.2004 annettua neuvoston direktiiviä 2004/114/EY (EUVL 2004, L 375, p. 12), kolmansien maiden kansalaisten erityisestä maahanpääsymenettelystä tieteellistä tutkimusta varten 12.10.2005 annettua neuvoston direktiiviä 2005/71/EY (EUVL 2005, L 289, s. 15) ja kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa pätevyyttä vaativaa työtä varten 25.5.2009 annettua neuvoston direktiiviä 2009/50/EY (EUVL 2009, L 155, s. 17), jotta kansalaisuudettomien henkilöiden asemaa lähennettäisiin unionin kansalaisten asemaan siten, että heille annettaisiin pitkään oleskelleen henkilön asema helpommin ja että heidän osaltaan varmistettaisiin useampien oikeuksien kuin kolmansien maiden kansalaisille myönnettyjen oikeuksien toteutuminen.

115    Kantaja myönsi kuitenkin, että kuudennessa ehdotuksessa ”korostettiin erityisesti direktiiviä 2003/109/EY”. Kantaja ei ole viitannut myöskään kannekirjelmässä tai vastauskirjelmässä muihin kuin edellä 114 kohdassa mainittuihin direktiiveihin.

116    Komissio katsoi riidanalaisen tiedonannon 2.6 ja 3.6 kohdassa, ettei direktiiviä 2003/109 ollut tarpeen muuttaa kolmansien maiden kansalaisten oikeuksien lähentämiseksi unionin kansalaisten oikeuksiin. Se sitä vastoin toteaa, että maahanmuuttajien kotouttamista koskevan unionin politiikan puitteissa voidaan toteuttaa muita toimenpiteitä kansalaisuudettomien henkilöiden aseman huomioon ottamiseksi. Tässä yhteydessä komissio viittaa erityisesti Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous‑ ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle antamaansa tiedonantoon ”Kotouttamista ja osallisuutta koskeva toimintasuunnitelma 2021–2027” (COM(2020) 758 final; jäljempänä toimintasuunnitelma).

117    Kantaja kiistää kuitenkin sen, että toimintasuunnitelmaa sovellettaisiin kansallisiin vähemmistöihin kuuluviin kansalaisuudettomiin henkilöihin. Toimintasuunnitelma on sen mukaan suunnattu maahanmuuttajille ja maahanmuuttajataustaisille unionin kansalaisille, eikä siinä mainita kansalaisuudettomia henkilöitä. Toimintasuunnitelman sisältö ei myöskään riitä vastaamaan kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien kansalaisuudettomien henkilöiden tarpeisiin. Toimintasuunnitelmassa keskitytään näet maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten unionin kansalaisten kotouttamiseen ja osallisuuteen, mutta siinä ei oteta huomioon kansalaisuudettomien henkilöiden erityistilannetta. Kuudennessa ehdotuksessa tarkoitetut kansalaisuudettomat henkilöt kuuluvat kansallisiin vähemmistöihin, jotka ovat asuneet Euroopan alueella jo pitkään ja ovat osa alkuperäisväestöä, toisin kuin kolmansista maista unioniin hiljattain saapuneet henkilöt. Lisäksi nämä kansalaisuudettomat henkilöt joutuvat kohtaamaan virallisten asiakirjojen puuttumiseen ja kansalaisuuden mielivaltaiseen riistämiseen liittyviä ongelmia. mikä estää heitä osallistumasta taloudelliseen, sosiaaliseen ja poliittiseen elämään synnyinmaassaan tai vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Kantajan mukaan komissio on tehnyt siten ilmeisen arviointivirheen, kun se on rinnastunut kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien kansalaisuudettomien henkilöiden tilanteen maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten unionin kansalaisten tilanteeseen, vaikka heidän tilanteensa ovat erilaiset.

118    Tämä väite on hylättävä. Toimintasuunnitelmassa ei tosin käytetä nimenomaisesti käsitettä ”kansalaisuudettomat henkilöt”, ja sen soveltamisala kattaa ”sekä maahanmuuttajat että maahanmuuttajataustaiset unionin kansalaiset”. Nämä seikat eivät kuitenkaan riitä, jotta voitaisiin katsoa, etteivät kyseiset kansalaisuudettomat henkilöt kuulusi toimintasuunnitelman soveltamisalaan.

119    SEUT 67 artiklan 2 kohdan mukaan vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskevaa V osastoa sovellettaessa ”kansalaisuudettomat henkilöt rinnastetaan kolmansien maiden kansalaisiin”.

120    Kansallisiin vähemmistöihin kuuluvat kansalaisuudettomat henkilöt kuuluvat näin ollen toimintasuunnitelman soveltamisalaan, koska toimintasuunnitelmaa ensinnäkin sovelletaan kaikkiin unionissa laillisesti oleskeleviin kolmansien maiden kansalaisiin ja koska kansalaisuudettomat henkilöt on toiseksi rinnastettava kolmansien maiden kansalaisiin.

121    Kuten komissio toteaa, toimintasuunnitelma ei hyödytä ainoastaan unioniin hiljattain saapuneita maahanmuuttajia. Se sisältää näet useita toimia, joissa keskitytään pitkän tähtäimen kotouttamiseen ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. Toimintasuunnitelman tarkoituksena on erityisesti parantaa kolmansien maiden kansalaisten ja siten myös kansalaisuudettomien henkilöiden mahdollisuuksia saada koulutusta, työtä, terveydenhoitoa ja asuntoja. Sillä pyritään myös torjumaan eristäytymistä, erottelua ja syrjintää. Sen tavoitteena on myös edistää kolmansien maiden kansalaisten ja siten myös kansalaisuudettomien henkilöiden osallistumista kuulemis‑ ja päätöksentekomenettelyihin paikallisella, alueellisella, kansallisella ja Euroopan tasolla.

122    Tästä seuraa, että komissio ei tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että toimintasuunnitelmalla voidaan puuttua sosiaaliseen syrjäytymiseen ja vaikeuksiin, joita sekä kolmansien maiden kansalaiset että kansallisiin vähemmistöihin kuuluvat kansalaisuudettomat henkilöt kohtaavat, kun kyse on mahdollisuudesta saada terveydenhuoltoa, koulutusta ja sosiaalihuoltoa, riippumatta siitä, että nämä kaksi henkilöryhmää voivat olla lähtöisin erilaisista maantieteellisistä, historiallisista, henkilökohtaisista, kulttuurisista ja uskonnollisista olosuhteista.

123    Koska kantajan tavoitteena, sellaisena kuin se on esitetty ehdotuksessa kansalaisaloitteeksi, on joka tapauksessa ”kansalaisuuteen liittyvien oikeuksien ulottaminen koskemaan sellaisia kansalaisuudettomia henkilöitä ja heidän perheitään, jotka ovat asuneet koko elämänsä alkuperämaassaan”, on joka tapauksessa huomautettava, että perussopimusten laatijat ovat luoneet erottamattoman ja yksinomaisen yhteyden jäsenvaltion kansalaisuuden ja unionin kansalaisuuden saamisen ja myös sen säilyttämisen välille. Tämän vuoksi jäsenvaltion kansalaisuus on välttämätön edellytys sille, että henkilö voi saada unionin kansalaisen aseman, säilyttää sen sekä hyötyä siihen liittyvistä oikeuksista täysimääräisesti. Näin ollen unionin kansalaisen asemaan liittyviä oikeuksia ei voida ulottaa henkilöihin, jotka eivät ole minkään jäsenvaltion kansalaisia (ks. vastaavasti tuomio 9.6.2022, Préfet du Gers ja Institut national de la statistique et des études économiques, C‑673/20, EU:C:2022:449, 48 ja 57 kohta).

124    Edellä esitetyn perusteella kantaja ei ole osoittanut, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että toimintasuunnitelmassa voidaan ottaa huomioon kansalaisuudettomien henkilöiden tarve kotoutua paremmin yhteiskuntaan parempien työllistymis‑ ja koulutusmahdollisuuksien sekä parempien sosiaalisten mahdollisuuksien ansiosta.

125    Kantaja ei ole myöskään osoittanut, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, ettei direktiiviä 2003/109 ollut tarpeen tarkistaa, jotta kansallisiin vähemmistöihin kuuluville kansalaisuudettomille henkilöille voitaisiin myöntää enemmän oikeuksia.

126    Toisen kanneperusteen kolmas osa on siten hylättävä.

 Toisen kanneperusteen neljäs osa, jonka mukaan komissio on tehnyt kahdeksannen ehdotuksen osalta useita ilmeisiä arviointivirheitä

127    Kantaja, jota Unkari tukee, moittii toisen kanneperusteen neljännessä osassa komissiota lähinnä siitä, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen kieltäytyessään noudattamasta kahdeksatta ehdotusta, jolla pyrittiin parantamaan kansallisten vähemmistöjen mahdollisuuksia saada audiovisuaalista sisältöä yli rajojen muista jäsenvaltioista, joissa puhutaan samaa kieltä. Se tuo esiin lähinnä, että mahdollisuus saada näitä sisältöjä olisi tärkeä, koska kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden määrä tietyssä jäsenvaltiossa voi olla liian pieni, jotta kyseiseen jäsenvaltioon perustettaisiin vain heille tarkoitettuja tiedotusvälineitä. Tämä saatavuus edistäisi lisäksi osaltaan eri alueellisten kielten tai vähemmistökielten sekä kielellisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden säilyttämistä ja edistämistä. Kantajan mukaan komission nyt käsiteltävässä asiassa valitsema toimenpide eli direktiivin 2010/13, sellaisena kuin se on muutettuna 14.11.2018 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2018/1808 (EUVL 2018, L 303, s. 69), soveltaminen ilman sen tarkistamista ei ole asianmukainen kyseisellä ehdotuksella tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi.

128    Komissio, jota Helleenien tasavalta ja Slovakian tasavalta tukevat, kiistää nämä väitteet ja väittää, että nyt käsiteltävä kanneperusteen osa on perusteeton.

129    Unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa aluksi, että kahdeksannen ehdotuksen, sellaisena kuin se on rekisteröity, tavoitteena oli muuttaa direktiiviä 2010/13, jotta voidaan varmistaa palvelujen tarjoamisen vapaus ja audiovisuaalisen sisällön vastaanotto kansallisten vähemmistöjen asuttamilla alueilla.

130    Komissio toteaa riidanalaisen tiedonannon 2.8 ja 3.8 kohdassa, että voimassa oleva lainsäädäntö tukee merkittävästi kantajan kahdeksannella ehdotuksellaan tavoittelemien päämäärien saavuttamista ja että koska lainsäädäntö on riittävää, direktiiviä 2010/13 ei ole tarpeen muuttaa. Tältä osin komissio esittää yhtäältä, että direktiivillä 2010/13 helpotetaan audiovisuaalisten mediapalvelujen rajat ylittävää liikkuvuutta ja samalla varmistetaan sellaisten yleistä etua koskevien yhdenmukaistettujen vähimmäissääntöjen olemassaolo, jotka koskevat muun muassa alaikäisten suojelua, mainontaa ja eurooppalaisten teosten myynninedistämistä. Tämä direktiivi perustuu näet alkuperämaaperiaatteeseen, joten jäsenvaltiot eivät voi rajoittaa toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevia audiovisuaalisia mediapalveluja, jos nämä palvelut ovat alkuperäjäsenvaltiossa direktiivin 2010/13 säännösten mukaisia. Komissio korostaa kuitenkin, ettei direktiivi 2010/13 kata edelleen lähettämisteen liittyviä kysymyksiä tekijänoikeuden kannalta ja että audiovisuaalisten sisältöjen rajatylittävää saatavuutta voivat heikentää direktiivin 2010/13 soveltamisalaan kuulumattomat syyt, kuten immateriaalioikeudet, teknisten resurssien saatavuus tai kaupalliset tai taloudelliset näkökohdat. Toisaalta se tuo esiin, että direktiivillä 2018/1808 kyseiseen direktiiviin tehdyillä tarkistuksilla on vahvistettu eurooppalaisten teosten ja kulttuurisen monimuotoisuuden edistämistä unionissa. Direktiivin 2010/13 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti tilattavien audiovisuaalisten mediapalvelujen (jäljempänä tilausvideopalvelut) tarjoajien on nyt varattava eurooppalaisille teoksille vähintään 30 prosentin osuus ohjelmaluetteloissaan ja varmistettava näiden teosten korostaminen. Komissio huomauttaa lisäksi, että kulttuurisen monimuotoisuuden edistämistavoite voidaan saavuttaa tehokkaasti vain, jos taataan, että tilausvideopalvelujen monikansalliset tarjoajat varaavat eurooppalaisille teoksille 30 prosentin osuuden jokaisessa kansallisessa ohjelmaluettelossa. Tällä lähestymistavalla varmistetaan se, että jokaisessa jäsenvaltiossa, jossa palveluntarjoaja tarjoaa kansallisia ohjelmaluetteloita, katsojille esitetään edellytetty osuus eurooppalaisia teoksia. Tämä lähestymistapa voi myös edistää eurooppalaisten teosten levittämistä ja saatavuutta unionissa. Lopuksi komissio tuo esiin, että se seuraa säännöllisesti näiden sääntöjen soveltamista jäsenvaltioiden laatimien kertomusten ja riippumattoman tutkimuksen perusteella.

131    Ensinnäkin kantaja kiistää sen, että kahdeksannen ehdotuksen tavoitteen saavuttamista voitaisiin edistää direktiivin 2010/13 13 artiklan 1 kohdassa säädetyllä eurooppalaisten teosten 30 prosentin osuudella, joka tilausvideopalvelujen tarjoajien on varattava ohjelmaluettelossaan ja jota niiden on korostettava. Koska tähän osuuteen ei liity eurooppalaisten teosten alkuperää tai kieltä koskevaa vaatimusta ja koska kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa olevassa ”eurooppalaisten teosten” määritelmässä ei käsitellä tätä näkökohtaa, 30 prosentin osuus voi täyttyä, vaikka tilausvideopalvelujen tarjoaja tarjoaa muiden jäsenvaltioiden kuin naapurijäsenvaltioiden sisältöjä tai vaikka tarjoaja tarjoaa sisältöjä pelkästään asianomaisen jäsenvaltion enemmistökielellä ottamatta huomioon siellä asuvia kansallisia vähemmistöjä. Tilausvideopalvelujen tarjoajilla ei myöskään ole taloudellista intressiä hankkia oikeuksia sisältöihin, jotka saattavat kiinnostaa kansallisiin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

132    Tässä yhteydessä on huomautettava, että kun kansalaisaloitetta koskevan ehdotuksen rekisteröintiä pyydettiin, sen kahdeksannessa ehdotuksessa esitettiin muutosta direktiiviin 2010/13, sellaisena kuin se tuolloin oli voimassa; direktiivillä pyrittiin varmistamaan palvelujen tarjoamisen vapaus ja vapaus vastaanottaa audiovisuaalista sisältöä (eli analogisia ja digitaalisia lähetyspalveluja sekä tilauspalveluja, maanpäällisen verkon kautta tarjottavia palveluja sekä satelliittipalveluja) kansallisten vähemmistöjen asuttamilla alueilla. Tämä ehdotus rekisteröitiin samankaltaisin sanamuodoin (ks. edellä 129 kohta).

133    Kuten riidanalaisessa tiedonannossa todetaan – eikä kantaja tätä kiistä –, direktiivin 2010/13 2 artiklan 1 kohta ja 3 artiklan 1 kohta helpottavat jo nyt muun muassa tietyn jäsenvaltion naapurijäsenvaltioista peräisin olevien audiovisuaalisten mediapalvelujen vastaanottoa ja edelleen lähettämistä koko unionissa sellaisilla kielillä, jotka voivat kiinnostaa ensin mainitussa jäsenvaltiossa asuvia kansallisiin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

134    Kuten komissio riidanalaisessa tiedonannossa ja kirjelmissään lähinnä huomauttaa, direktiivissä 2010/13 konkretisoidaan SEUT 56 artiklassa taattu palveluiden tarjoamisen vapaus audiovisuaalisten mediapalvelujen alalla toteuttamalla – kuten sen johdanto‑osan 104 perustelukappaleesta seuraa – kyseisten palvelujen osalta ”alue, jolla ei ole sisäisiä rajoja” (tuomio 4.7.2019, Baltic Media Alliance, C‑622/17, EU:C:2019:566, 65 kohta).

135    Direktiivin 2010/13 2 artiklan 1 kohdassa vahvistetun kotijäsenvaltion periaatteen mukaan audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoajiin sovelletaan lähtökohtaisesti vain sen jäsenvaltion sääntöjä, johon ne ovat sijoittautuneet, ja ne kuuluvat vain tämän jäsenvaltion lainkäyttövallan piiriin.

136    Audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoajat voivat siten näitä sääntöjä noudattaen jaella palvelujaan vapaasti koko unionissa, koska direktiivin 2010/13 3 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava vapaus vastaanottaa audiovisuaalisia mediapalveluja muista jäsenvaltioista, eivätkä ne saa rajoittaa niiden edelleen lähettämistä perustein, jotka liittyvät niihin aloihin, joita direktiivin mukainen yhteensovittaminen koskee.

137    Tästä seuraa, ettei komissio tehnyt ilmeistä arviointivirhettä päätellessään riidanalaisessa tiedonannossa lähinnä, että kahdeksannen ehdotuksen, sellaisena kuin se on rekisteröity, tavoite – eli palvelujen tarjoamisen ja audiovisuaalisen sisällön vastaanottamisen vapauden varmistaminen – oli jo saavutettu kaikkialla unionissa ja siten myös kansallisten vähemmistöjen asuttamilla unionin alueilla.

138    Direktiivissä 2010/13 on tosin tiettyjä sekä sisäisiä että ulkoisia tekijöitä, jotka voivat rajoittaa audiovisuaalisten sisältöjen rajatylittävää saatavuutta, kuten se, että direktiivissä mediapalvelujen tarjoajia ei velvoiteta lähettämään lähetyksiä edelleen yli rajojen, ja se, että immateriaalioikeudet, erityisesti tekijänoikeudet, tai kaupalliset näkökohdat eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan. Kantaja ei silti ole esittänyt mitään konkreettista seikkaa, jolla voitaisiin kyseenalaistaa komission arvio siitä, että direktiivin 2010/13 13 artiklan 1 kohdassa tilausvideopalvelujen tarjoajille asetetulla velvollisuudella, johon riidanalaisessa tiedonannossa vedotaan, varata eurooppalaisille teoksille vähintään 30 prosentin osuus ohjelmaluetteloissaan ja varmistaa näiden teosten korostaminen voidaan osaltaan lisätä kulttuurista monimuotoisuutta ja mahdollistaa laajemman rajatylittävän audiovisuaalisen sisällön saatavuus, vaikka kyseessä olevien eurooppalaisten teosten alkuperää tai kieltä koskevia tarkempia vaatimuksia ei olisikaan.

139    Toiseksi kantaja riitauttaa komission direktiivin 2010/13 soveltamiseen kohdistuvan seurannan, sellaisena kuin se on mainittu riidanalaisessa tiedonannossa, merkityksellisyyden sillä perusteella, että ehdotettujen toimenpiteiden asianmukaisuutta voidaan tutkia vain riidanalaisen tiedonannon antamisajankohtana käytettävissä olleiden tietojen valossa.

140    Tämä väite on hylättävä.

141    Riidanalaisessa tiedonannossa kuvailtu direktiivin 2010/13 soveltamiseen kohdistuva seuranta heijastaa jäsenvaltioille ja komissiolle kyseisen direktiivin 13 artiklan 4 ja 5 kohdan sekä 33 artiklan mukaisesti asetettuja velvoitteita. Kun otetaan huomioon, että näissä säännöksissä käytetään käskymuotoa, komissio saattoi viitata riidanalaisen tiedonannon antamisajankohtana perustellusti tuleviin velvoitteisiin. Tämä päätelmä on tehtävä sitäkin suuremmalla syyllä, koska nämä velvoitteet liittyvät niiden riidanalaisen tiedonannon antamisajankohtana voimassa olleiden sääntöjen arviointiin, joihin komissio tukeutui päätellessään, ettei direktiivin 2010/13 muuttaminen ollut tarpeen kahdeksannella ehdotuksella tavoitellun päämäärän toteuttamiseksi.

142    Lisäksi direktiivin 2010/13 13 artiklan 5 kohdan mukaan kertomuksessa, joka komission on annettava jäsenvaltioiden toimittamien tietojen ja riippumattoman tutkimuksen perusteella Euroopan parlamentille ja neuvostolle muun muassa tämän direktiivin 13 artiklan 1 kohdan soveltamisesta, on otettava huomioon muun muassa kulttuurisen monimuotoisuuden tavoite. Komissio ei siten tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että kyseisen direktiivin soveltamisen seuranta voi edistää yhden kahdeksannella ehdotuksella, sellaisena kuin se on esitetty vastauskirjelmässä, tavoitellun päämäärän toteuttamista eli eri alkuperää ja eri kielillä olevan audiovisuaalisen sisällön saatavuutta.

143    Lopuksi Unkari riitauttaa sen, että olemassa oleva lainsäädäntö soveltuisi kahdeksannella ehdotuksella tavoitellun päämäärän toteuttamiseen. Ongelmassa, joka pyritään ratkaisemaan kahdeksannella ehdotuksella, on yhtäältä kyse alueellisista rajoituksista, joka liittyvät yhteiskunnallisesti erityisen merkittäviin sisältöihin – muun muassa kansainvälisiin urheilutapahtumiin – ja jotka sisältyvät oikeuksien haltijoiden ja audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoajien välisiin lisenssisopimuksiin. Näillä rajoituksilla, joilla estetään urheilutapahtumien tai muiden yhteiskunnallisesti erityisen merkittävien tapahtumien suoratoisto verkossa, asetetaan epäedulliseen asemaan myös kansalliset tai kielelliset vähemmistöt. Tämän jäsenvaltion mukaan direktiivin 2010/13 14 artiklaa olisi muutettava. Tilausvideopalvelujen osalta ongelma ei toisaalta ole se, ettei kullakin kielellä olisi olemassa riittävästi sisältöjä, vaan pikemminkin se, että pääsy tiettyihin yhteiskunnallisesti erityisen merkittäviin sisältöihin on estetty.

144    Tämä väite on hylättävä. Kuten edellä 129 kohdassa yhtäältä todettiin, kahdeksannessa ehdotuksessa, sellaisena kuin se on rekisteröity, ei mainita lainkaan yhteiskunnallisesti erityisen merkittäviin tapahtumiin liittyviä alueellisia rajoituksia. Kuten edellä 138 kohdassa toisaalta todettiin, immateriaalioikeudet eivät kuulu direktiivin 2010/13 soveltamisalaan.

145    Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen kantaja ei ole osoittanut, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen katsoessaan riidanalaisen tiedonannon 2.8 ja 3.8 kohdassa esitetyistä syistä, että direktiivin 2010/13 voimassa olevilla säännöillä voidaan tukea olennaisesti kantajan tavoittelemien päämäärien toteutumista ja edistää eurooppalaisten teosten liikkumista ja saatavuutta koko unionissa, joten kyseistä direktiiviä ei ollut tarpeen muuttaa kahdeksannen ehdotuksen vuoksi.

146    Näin ollen toisen kanneperusteen neljäs osa on hylättävä, ja toinen kanneperuste on siten hylättävä kokonaisuudessaan.

147    Koska kaikki kanneperusteet on hylätty, kanne on hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

148    Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on komission vaatimusten mukaisesti velvoitettava korvaamaan tämän oikeudenkäyntikulut.

149    Slovakian tasavalta on myös vaatinut, että kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan nojalla jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Tästä seuraa, että Helleenien tasavalta, Unkari ja Slovakian tasavalta vastaavat kukin omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Citizens’ Committee of the European Citizens’ Initiative ”Minority SafePack – one million signatures for diversity in Europe” vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.

3)      Helleenien tasavalta, Unkari ja Slovakian tasavalta vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Svenningsen Mac Eochaidh Laitenberger

Julistettiin Luxemburgissa 9 päivänä marraskuuta 2022.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.