Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
ANTHONY MICHAEL COLLINS
23 päivänä marraskuuta 2023 (1)
Asia C‑221/22 P
Euroopan komissio
vastaan
Deutsche Telekom AG
Muutoksenhaku – Kilpailu – Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö – Tuomio, jolla päätös kumotaan osittain ja alennetaan sakon määrää – Komission velvollisuus maksaa korkoa – Viivästyskorko – SEUT 266 ja SEUT 340 artikla – Delegoidun asetuksen (EU) N:o 1268/2012 90 artikla
I. Johdanto
1. Unionin toimielin antaa päätöksen, jonka perusteella yritys maksaa sille väliaikaisesti tietyn rahamäärän. Unionin tuomioistuin kumoaa myöhemmin kyseisen päätöksen osittain tai kokonaan. Yritys vaatii unionin toimielintä palauttamaan kyseisen määrän ja maksamaan ”viivästyskorkoa”, joka on laskettu perusteettomasti maksetuksi todetusta määrästä ja jota kertyy kyseisen määrän maksamisajankohdasta unionin tuomioistuimen tuomion antamiseen saakka. Edellytetäänkö unionin oikeudessa, että unionin toimielin suostuu tähän vaatimukseen? Tämä on pähkinänkuoressa se kysymys, jonka komissio pyytää unionin tuomioistuinta ratkaisemaan tässä muutoksenhakumenettelyssä.
2. Vastaus tähän kysymykseen liittyy SEUT 266 artiklan ensimmäiseen kohtaan. Kuuluuko tarvittaviin toimenpiteisiin, joita unionin toimielimen voidaan edellyttää toteuttavan unionin tuomioistuimen tuomion täytäntöön panemiseksi, tässä kanteessa vaaditun ”viivästyskoron” maksaminen. Tämä arviointi on tehtävä sen oikeuskäytännön yhteydessä, jossa viivästyskoron käsitettä käytetään kuvaamaan erillisiä oikeudellisia käsitteitä, joilla on useita erilaisia tavoitteita. Tämä keskustelu tuo toisinaan mieleen Nakkelis Kokkeliksen ja Alicen kuuluisan keskustelun Lewis Carrollin kirjassa Alice peilintakamaassa.(2)
II. Tosiseikat ja menettely
A. Valituksen tausta
3. Euroopan komissio antoi 15.10.2014 SEUT 102 artiklan ja ETA-sopimuksen 54 artiklan mukaista menettelyä koskevan päätöksen C(2014) 7465 final (asia AT.39523 – Slovak Telekom) (jäljempänä vuoden 2014 päätös). Vuoden 2014 päätöksessä todettiin, että Deutsche Telekom AG ja Slovak Telekom a.s olivat rikkoneet SEUT 102 artiklaa ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 54 artiklaa. Deutsche Telekom ja Slovak Telekom määrättiin maksamaan sakkoa yhteisvastuullisesti 38 838 000 euroa, ja Deutsche Telekomille määrättiin erillinen, 31 070 000 euron suuruinen sakko.
4. Deutsche Telekom nosti 24.12.2014 kanteen vuoden 2014 päätöksen kumoamiseksi.
5. Deutsche Telekom maksoi 16.1.2015 väliaikaisesti komissiolle 31 070 000 euroa.
6. Unionin yleinen tuomioistuin pienensi 13.12.2018 antamassaan tuomiossa Deutsche Telekom v. komissio (T‑827/14, EU:T:2018:930; jäljempänä vuoden 2018 tuomio) Deutsche Telekomille yksinomaisesti määrättävän sakon määrää 12 039 019 euroa. Komissio palautti kyseisen määrän Deutsche Telekomille 19.2.2019.
7. Deutsche Telekom valitti 21.2.2019 vuoden 2018 tuomiosta.
8. Se vaati 12.3.2019 komissiota maksamaan sille viivästyskorkoja 12 039 019 euron pääomalle ajanjaksolta, joka alkoi 16.1.2015 ja päättyi 19.2.2019. Deutsche Telekom vetosi vaatimuksensa tueksi 12.2.2019 annettuun tuomioon Printeos v. komissio (T‑201/17, EU:T:2019:81).
9. Komissio kieltäytyi 28.6.2019 päivätyllä kirjeellä (jäljempänä riidanalainen päätös) maksamasta Deutsche Telekomille viivästyskorkoja ja totesi, että vuoden 2018 tuomiossa edellytettiin sakon pienennyksen nimellisarvon palauttamista. Unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 soveltamissäännöistä 29.10.2012 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 1268/2012 (jäljempänä delegoitu asetus N:o 1268/2012)(3) 90 artiklaa soveltaen komissio palautti nimellisarvon ilman korkoa, koska kyseisen määrän tuotto oli ollut negatiivinen asianomaisena ajanjaksona. Komissio totesi lisäksi valittaneensa 12.2.2019 annetusta tuomiosta Printeos v. komissio (T‑201/17, EU:T:2019:81).
10. Unionin tuomioistuin hylkäsi komission valituksen 20.1.2021 antamallaan tuomiolla komissio v. Printeos (C‑301/19 P, EU:C:2021:39; jäljempänä tuomio Printeos).
11. Unionin tuomioistuin hylkäsi 25.3.2021 antamallaan tuomiolla Deutsche Telekom v. komissio (C‑152/19 P, EU:C:2021:238) Deutsche Telekomin vuoden 2018 tuomiosta tekemän valituksen, jolloin määrätyn sakon pienentämisestä tuli lopullinen.
B. Valituksenalainen tuomio
12. Deutsche Telekom nosti 9.9.2019 unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi. Se vaati myös, että komissio velvoitetaan korvaamaan siitä aiheutunut tulonmenetys, ettei se voinut käyttää aiheettomasti maksetun sakon määrää. Toissijaisesti se vaati, että unionin yleinen tuomioistuin velvoittaa komission maksamaan viivästyskorkoa aiheettomasti maksetulle määrälle sakon väliaikaisen maksamisen ajankohdasta sen palauttamisajankohtaan saakka. Deutsche Telekomin mukaan viivästyskorkojen on perustuttava Euroopan keskuspankin (jäljempänä EKP) perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaan, kolmella ja puolella prosenttiyksiköllä korotettuun korkokantaan tai toissijaisesti muuhun unionin yleisen tuomioistuimen asianmukaiseksi katsomaan viivästyskorkokantaan. Deutsche Telekom vaati myös, että unionin yleinen tuomioistuin velvoittaa komission maksamaan viivästyskorkoa saatavalle kyseisen oikeudenkäyntimenettelyn päättymisestä lähtien siihen saakka, kunnes komissio on palauttanut kyseisen määrän.
13. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi 19.1.2022 antamassaan tuomiossa Deutsche Telekom v. komissio (T‑610/19, EU:T:2022:15; jäljempänä valituksenalainen tuomio) vahingonkorvausvaatimuksen, joka koski siitä aiheutunutta vahinkoa, ettei sen aiheettomasti maksama määrä ollut sen käytettävissä. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan Deutsche Telekom ei ollut osoittanut, että sille oli aiheutunut tulonmenetystä, koska se ei voinut sijoittaa kyseistä määrää liiketoimintaansa, tai sitä, että se oli joutunut luopumaan tietyistä hankkeista, koska sillä ei ollut käytettävissään kyseistä määrää.
14. Korvausvaatimuksesta, joka perustui siihen, että komissio oli kieltäytynyt maksamasta viivästyskorkoa aiheettomasti maksetulle määrälle sen maksamisajankohdasta sen palauttamiseen saakka, unionin yleinen tuomioistuin totesi, että vuoden 2014 päätöksellä rikottiin SEUT 266 artiklan ensimmäistä kohtaa riittävän ilmeisellä tavalla, minkä seurauksena Deutsche Telekomille oli aiheutunut menetyksiä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että SEUT 266 artiklan ensimmäinen kohta on oikeussääntö, jolla on tarkoitus antaa oikeuksia yksityisille. Kun unionin tuomioistuimet kumoavat toimen, tällaisen kumoamistuomion vaikutukset ovat takautuvia, ja sen vaikutuksesta kumottu päätös poistetaan takautuvasti oikeusjärjestyksestä. Jos unionin toimielimelle on maksettu aiheettomasti tietty rahamäärä, syntyy oikeus kyseisen määrän palauttamiseen viivästyskorkoineen. Viivästyskorolla on tarkoitus hyvittää kiinteämääräisesti sitä, ettei velkoja ole voinut käyttää saatavaa, ja kannustaa velallista panemaan kumoamistuomio täytäntöön mahdollisimman nopeasti. Viivästyskoron maksaminen on siten komissiolle SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla sakon kumoamisen jälkeen kuuluvan takaisinmaksuvelvollisuuden erottamaton osa. Viivästyskorkojen maksamisvelvoitteella pyritään etenkin hyvittämään kiinteämääräisesti objektiivista viivästystä, joka johtuu ensinnäkin unionin tuomioistuimissa toteutettavan menettelyn kestosta, toiseksi siitä, että sakon, joka on myöhemmin kumottu tai jota on myöhemmin pienennetty, alustavasti maksaneella yrityksellä on takaisinmaksua koskeva saamisoikeus, sekä kolmanneksi sen, että unionin tuomioistuimet ovat pienentäneet sakkoa, taannehtivasta vaikutuksesta. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että ”viivästyskoron” maksamisvelvoitteen tavoitteena ei voi olla kannustaa komissiota maksamaan aiheettomasti perimänsä määrä takaisin ennen kuin tuomio, jolla sen määräämä sakko kumotaan kokonaan tai osittain, on julistettu.
15. Se hylkäsi komission väitteen siitä, että delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdan nojalla se oli velvollinen palauttamaan ainoastaan sen aiheettomasti saamalle määrälle ”kertyneen koron määrän”.(4) Velvollisuus maksaa ”viivästyskorkoa” on olemassa delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdan nojalla kertyneiden määrien maksamisesta huolimatta. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi näin ollen, ettei Deutsche Telekomin delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohtaa koskevasta lainvastaisuusväitteestä ollut tarpeen lausua.
16. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komission velvollisuus maksaa viivästyskorkoa, joka lasketaan väliaikaisen maksun suorittamispäivästä alkaen, johtui SEUT 266 artiklan ensimmäiseen kohtaan perustuvasta velvollisuudesta noudattaa vuoden 2018 tuomiota. Sakon väliaikaisesta maksamisesta seuraava takaisinmaksua koskeva saatava oli selvä enimmäismäärältään tai ainakin määritettävissä vahvistettujen objektiivisten seikkojen perusteella maksupäivänä. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan erääntyneet korot ovat viivästyskorkoja, eikä käsiteltävässä asiassa voinut olla kyse hyvityskorkojen maksamisesta. Se katsoi lisäksi, että viivästyskorkojen maksamisesta kieltäytyminen täytti SEUT 266 artiklan toisen kohdan, luettuna yhdessä SEUT 340 artiklan toisen kohdan kanssa, mukaiset edellytykset Euroopan unionin sopimussuhteen ulkopuoliseen vastuuseen vetoamiselle.
17. Viivästyskoron korkokannan määrittämiseksi unionin yleinen tuomioistuin sovelsi analogisesti delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklaa, jonka otsikko on ”Viivästyskorko”. Valituksenalaisen tuomion mukaan komissio oli velvollinen maksamaan EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltaman korkotason korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä, nimittäin 3,55 prosenttia, 16.1.2015 ja 19.2.2019 väliseltä ajanjaksolta, jolloin viivästyskorkojen määräksi tuli 1 750 522,83 euroa.
18. Unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi, että korvaukseen lisätään viivästyskorot, jotka lasketaan valituksenalaisen tuomion julistamisesta täysimääräiseen maksamiseen asti sen korkokannan mukaisesti, jota EKP soveltaa perusrahoitusoperaatioihinsa, korotettuna kolmella ja puolella prosenttiyksiköllä.
C. Valitus
19. Komissio jätti nyt käsiteltävän valituksen 28.3.2022. Se pyysi osoittamaan asian suurelle jaostolle, jotta unionin tuomioistuin voi tarkastella uudelleen tuomiossa Printeos(5) omaksumaansa lähestymistapaa.
20. Komissio esittää kaksi valitusperustetta. Sen ensimmäisen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että komissiolla on SEUT 266 artiklan nojalla pakottava ja ehdoton velvollisuus maksaa viivästyskorkoa väliaikaisesti maksetun sakon maksupäivästä lukien aiheettomaksi maksetun määrän palauttamiseen saakka. Sen toisen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että komissio oli velvollinen maksamaan viivästyskorkoa, jonka korkokanta on asetuksen N:o 1268/20121 83 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti EKP:n rahoitusoperaatioihinsa soveltama korko korotettuna kolmella ja puolella prosenttiyksiköllä.
21. Deutsche Telekom vaatii, että unionin tuomioistuin jättää valituksen tutkimatta ja hylkää sen joka tapauksessa perusteettomana.
22. Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin kuultiin 12.7.2023 pidetyssä istunnossa.
III. Arviointi
A. Tutkittavaksi ottaminen
23. Deutsche Telekomin mukaan koko valitus olisi jätettävä tutkimatta, koska se kohdistuu todellisuudessa tuomioon Printeos, josta on tullut lainvoimainen. Sen mukaan unionin yleinen tuomioistuin sovelsi kyseistä oikeuskäytäntöä tarkasti eikä siksi voinut tehdä oikeudellista virhettä. Deutsche Telekomin näkemyksen mukaan argumentit, joihin komissio vetoaa arvostellakseen tuomiota Printeos, on myös jätettävä tutkimatta, koska niitä ei esitetty unionin yleisessä tuomioistuimessa.
24. Deutsche Telekom väittää lisäksi, että ensimmäistä valitusperustetta ei voida ottaa tutkittavaksi, koska komissio ei ole yksilöinyt yhtään valituksenalaisen tuomion kohtaa, jossa olisi katsottu, että komission velvollisuus maksaa viivästyskorkoa on seuraamusluonteinen. Viivästyskorkojen määrääminen ei ole seuraamus vaan pikemminkin kiinteämääräinen hyvitys siitä, ettei yritys ole voinut käyttää varojaan. Deutsche Telekom väittää myös, että ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa ja toisessa valitusperusteessa pelkästään toistetaan unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyt argumentit ja ettei niitä voida siksi ottaa tutkittavaksi. Ensimmäisen valitusperusteen toista, kolmatta, neljättä, viidettä ja kuudetta osaa ei voida ottaa tutkittavaksi, koska nämä argumentit esitetään tässä menettelyssä ensimmäisen kerran muutoksenhakuasteessa.
25. Komissio vastaa, että valitus kohdistuu valituksenalaiseen tuomioon eikä tuomioon Printeos. Useita valituksenalaisessa tuomiossa esitettyjä näkökohtia ei esiinny tuomiossa Printeos. Ensimmäisen valitusperusteen osalta komissio kiistää toteamuksen siitä, että se on velvollinen maksamaan viivästyskorkoa, sellaisena kuin se määritettiin valituksenalaisessa tuomiossa. Komissio väittää lisäksi, että vaikka ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa ja toisessa valitusperusteessa toistetaan sen unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämät argumentit, sillä on oikeus tehdä näin riitauttaakseen sen, miten unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut ja soveltanut unionin oikeutta. Ensimmäisen valitusperusteen toisessa, kolmannessa, neljännessä, viidennessä ja kuudennessa osassa kehitetään sen unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämiä argumentteja ja riitautetaan useita valituksenalaisessa tuomiossa esitettyjä toteamuksia.
26. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 170 artiklan 1 kohdan mukaan muutoksenhaussa ei voida muuttaa oikeudenkäynnin kohdetta siitä, mikä se oli unionin yleisessä tuomioistuimessa. Kun riitautetaan unionin yleisen tuomioistuimen tekemä unionin oikeuden tulkinta tai soveltaminen, ensimmäisessä oikeusasteessa tutkittuja oikeuskysymyksiä voidaan käsitellä uudelleen valituksen yhteydessä.(6) Valitusmenettelyn tarkoitus jäisi nimittäin osaksi toteutumatta, jollei valittaja voisi tällä tavoin perustaa valitustaan perusteisiin ja perusteluihin, jotka on esitetty jo unionin yleisessä tuomioistuimessa.(7) Ellei valittaja voisi tehdä näin, heikennettäisiin myös sitä vakiintunutta sääntöä, jonka mukaan unionin tuomioistuin on muutoksenhakumenettelyssä toimivaltainen arvioimaan ainoastaan sitä oikeudellista ratkaisua, joka on tehty ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyistä perusteista.(8) Unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut, että valittajalla on oikeus unionin tuomioistuimessa vedota valituksessaan perusteisiin, jotka perustuvat valituksenalaiseen tuomioon itseensä ja joilla pyritään arvostelemaan oikeudellisesti sen oikeellisuutta.(9) Unionin tuomioistuinten tekemä oikeuskäytännön, myös tuomion Printeos, tulkinta ja soveltaminen valituksenalaisessa tuomiossa nostaa esiin oikeuskysymyksiä, jotka voidaan riitauttaa tällä tavoin. Ehdotankin, että unionin tuomioistuin hylkää Deutsche Telekomin vaatimuksen, jonka mukaan koko valitus olisi jätettävä tutkimatta.
27. Ensimmäisessä valitusperusteessa väitetään, että koska unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon viivästyskoron seuraamusluonnetta, se teki oikeudellisen virheen velvoittaessaan komission määräämään viivästyskorkoa. Komissio ei väitä, että unionin yleinen tuomioistuin teki aktiivisesti virheen arvioinnissaan, vaan komissio väittää, että se ei ottanut asian kannalta merkityksellistä näkökohtaa huomioon oikeudellisessa arvioinnissaan. Siten onkin tuskin yllättävää, ettei komissio ole yksilöinyt niitä valituksenalaisen tuomion kohtia, joissa viivästyskoron katsotaan olevan seuraamusluonteinen. Komission esille tuoma seikka on selvästikin luonteeltaan oikeudellinen. Ehdotankin, että unionin tuomioistuin hylkää Deutsche Telekomin vaatimuksen, jonka mukaan ensimmäinen valitusperuste olisi jätettävä tutkimatta.
28. Nämä huomautukset ovat mielestäni riittäviä vastaamaan Deutsche Telekomin väitteisiin, joita se on esittänyt i) ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen osan ja toisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisesta sillä perusteella, että niissä toistetaan unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyt väitteet, ja ii) ensimmäisen valitusperusteen toisen, kolmannen, neljännen, viidennen ja kuudennen osan tutkittavaksi ottamisesta sillä perusteella, että ne esitetään ensimmäistä kertaa muutoksenhaussa. Epäselvyyksien välttämiseksi katson, että ensimmäisen valitusperusteen toisen, kolmannen, neljännen, viidennen ja kuudennen osan alla esitetyt useat eri argumentit ovat valituksenalaiseen tuomioon perustuvia oikeuskysymyksiä, jotka komissiolla on oikeus tuoda esille unionin tuomioistuimessa.
29. Ehdotankin, että unionin tuomioistuin hylkää Deutsche Telekomin vaatimuksen, jonka mukaan valitus olisi jätettävä tutkimatta, ja ottaa valituksen tutkittavaksi kokonaisuudessaan.
B. Asiakysymys
1. Oikeudelliset virheet, jotka liittyvät siihen, että on määrätty velvollisuus maksaa viivästyskorkoa sakon väliaikaisen maksamisen ajankohdasta alkaen
– Asianosaisten lausumat
30. Ensimmäinen valitusperuste jakautuu kuuteen osaan. Sen ensimmäisessä osassa väitetään, että valituksenalaista tuomiota rasittaa oikeudellinen virhe siltä osin kuin siinä velvoitettiin komissio maksamaan viivästyskorkoja 12 039 019 euron pääomalle sakon väliaikaisen perimisen ajankohdasta vuoden 2018 tuomion julistamispäivään saakka. Komissio palautti pääoman Deutsche Telekomille vuoden 2018 tuomion seurauksena. Delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdan, jonka lainmukaisuudesta unionin yleinen tuomioistuin ei lausunut, soveltamisesta väliaikaisesti perityn sakon määrään seurasi negatiivinen korko. Komissio ei siirtänyt tätä kulua Deutsche Telekomille.
31. Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa komissio väittää, että valituksenalainen tuomio on ristiriidassa tuomiota Printeos edeltäneen oikeuskäytännön kanssa. Perusteettomasti kannettuja maksuja,(10) sääntöjenvastaisen valtiontuen takaisinperintää(11) ja polkumyyntitullien palauttamista(12) koskevasta oikeuskäytännöstä ilmenee, että nyt käsiteltävässä valituksessa tarkasteltaviin rinnastettavissa olosuhteissa komissio on velvollinen maksamaan hyvitys- eikä viivästyskorkoa, jotta vältetään perusteettoman edun saaminen. Kilpailulainsäädännön rikkomisesta määrättyjen sakkojen takaisinmaksua koskevassa oikeuskäytännössä päädytään samaan lopputulokseen.(13) Vaikka tuomiossa Guardian Europe(14) viitataan ”viivästyskorkoon”, komissio maksoi kyseisen sakon takaisin sille kertyneine korkoineen delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan nojalla, joten kysymys viivästyskorosta ei tullut siinä esille. Unionin tuomioistuimen tuomio IPK International(15) koski viivästyskorkojen maksamista sellaisen unionin yleisen tuomioistuimen tuomion julistamisesta lukien, jolla oli kumottu tuen myöntämisen peruuttamisesta tehty päätös, jolloin kyseisen tuen myöntämisestä tehty päätös tuli jälleen voimaan. Mainittu asia ei koskenut viivästyskorkojen maksamista sakon väliaikaisesta perimisestä sellaisen tuomioistuinratkaisun antamiseen saakka, jolla sakon määräämisestä tehty päätös kumotaan kokonaan tai osittain.
32. Komissio myöntää, että SEUT 266 artiklan ensimmäisessä kohdassa se velvoitetaan maksamaan takaisin väliaikaisesti peritty sakko sille kertyneine korkoineen, kun sovelletaan delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohtaa, jotta Euroopan unioni ei saa perusteetonta etua. Valituksenalaisessa tuomiossa sekoitetaan komission mukaan viivästyskorko, joka on seuraamusluonteinen, ja hyvityskorko. Komission velvollisuus maksaa viivästyskorkoa väliaikaisesti perityille sakoille johtaisi nykyisessä taloudellisessa tilanteessa asianomaisten yritysten saamaan perusteettomaan etuun.
33. Ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa komissio väittää, ettei valituksenalaisessa tuomiossa oteta huomioon delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohtaa. Jotta unionin yleisen tuomioistuimen olisi voinut jättää soveltamatta kyseistä säännöstä, sen olisi pitänyt todeta se SEUT 266 artiklan vastaiseksi. Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio tekee delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdan merkityksettömäksi, koska koron, jota sen soveltamisen seurauksena voisi kertyä, määrä ei käytännössä koskaan ylittäisi viivästyskorkokannan soveltamisen tuottaman koron määrää.
34. Ensimmäisen valitusperusteen neljännen osan mukaan käsiteltävän asian tosiseikat eivät täytä edellytyksiä Euroopan unionin sopimussuhteen ulkopuoliseen vastuuseen vetoamiselle. Koska sakon väliaikainen maksaminen oli lainmukaista, komissiolla ei ollut velvollisuutta maksaa viivästyskorkoa saadessaan kyseisen määrän. Se ei siten voinut syyllistyä oikeussäännön riittävän ilmeiseen rikkomiseen. Koska oikeudenkäynnin kesto aiheutti jonkin verran viivästystä eikä komissio voinut vaikuttaa tähän tekijään, sen ei voida katsoa olevan vastuussa mistään oikeussäännön riittävän ilmeisestä rikkomisesta. Komissio väittää lisäksi, ettei Deutsche Telekom ole osoittanut, että sille on aiheutunut menetys, joka vastaa määrällisesti EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkotasoa korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä.
35. Ensimmäisen valitusperusteensa viidennessä osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että vuoden 2018 tuomion takautuvat vaikutukset edellyttävät, että komissio maksaa viivästyskorkoa sakon väliaikaisen perimisen ajankohdasta lukien. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission päätöksiä koskee laillisuusolettama, kunnes toisin osoitetaan.(16) Koska unionin tuomioistuimissa nostetuilla kanteilla ei ole lykkäävää vaikutusta, vuoden 2014 päätös oli täytäntöönpanokelpoinen ennen kuin unionin yleinen tuomioistuin kumosi sen. Velvollisuus palauttaa sakko ei olisi siten voinut syntyä ennen vuoden 2018 tuomion antamista. Lisäksi ennen kyseistä tuomiota mikä tahansa komission saatava Deutsche Telekomille ei ollut selvä eikä määritettävissä objektiivisten seikkojen perusteella. Sillä ei ole merkitystä, että minkä tahansa saatavan enimmäismäärä olisi voitu määrittää.
36. Toisin kuin Deutsche Telekom väittää, jos yritys ei anna vakuutta unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 kumoamisesta 25.10.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 (jäljempänä varainhoitoasetus)(17) 78 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen mukaisesti, komissio on velvollinen panemaan päätöksen täytäntöön perimällä sakon väliaikaisesti. Ellei komissio toimi näin, vaarana on, ettei se pysty perimään sakkoa sen jälkeen, kun kaikki oikeussuojakeinot on käytetty, esimerkiksi jos yritys tekee tällä välin konkurssin, jolloin komissio ei pysty suojelemaan unionin taloudellisia etuja.
37. Komissio huomauttaa, että yritykset voivat valita joko antaa vakuuden ja pitää velkasummat itsellään oikeudenkäynnin ajan tai maksaa sakon väliaikaisesti. Jälkimmäisessä tapauksessa delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdan soveltamisen seurauksena yritys saa kertyneet korot, joiden maksamisen tarkoituksena on korvata asianmukaisesti se, ettei aiheettomasti maksettu määrä ollut yrityksen käytettävissä, ja sen arvon aleneminen. Yritys, joka väittää kärsineensä lisäksi vahinkoa jouduttuaan suorittamaan aiheettoman maksun, voi myös nostaa SEUT 340 artiklan mukaisen vahingonkorvauskanteen.
38. Komissio väittää, että valituksenalainen tuomio johtaa järjenvastaisiin seurauksiin. Ensinnäkin käyttäessään rajoittamatonta tuomiovaltaansa sakon suuruuden määrittämisessä unionin tuomioistuimet korvaavat komission arvion omallaan. Koska on mahdotonta tietää etukäteen, käyttävätkö unionin tuomioistuimet tätä toimivaltaa, ja jos käyttävät, niiden määräämän sakon määrää, komission ei voida edellyttää maksavan viivästyskorkoa tämän toimivallan käyttämistä edeltävien ajanjaksojen osalta. Toiseksi, jos komissio tekee uuden päätöksen samansuuruisen sakon määräämisestä sen jälkeen, kun unionin tuomioistuimet olivat kumonneet alkuperäisen päätöksen sen laskuvirheiden vuoksi, komission velvollisuus maksaa viivästyskorkoa merkitsee kyseisen sakon alentamista. Kolmanneksi tapaukset, joissa unionin yleinen tuomioistuin ja unionin tuomioistuin arvioivat sakkojen lainmukaisuutta eri tavalla, aiheuttavat huomattavaa epävarmuutta niiden määrästä.(18) Nämä näkökohdat osoittavat, että ennen lainvoimaisen tuomion antamista on mahdotonpa määrittää määrää, joka komission on mahdollisesti palautettava sakon väliaikaisesti maksaneelle yritykselle.
39. Ensimmäisen valitusperusteensa kuudennessa osassa komissio väittää, että sen velvoittaminen maksamaan viivästyskorkoa sakon väliaikaisesta perimisestä lukien heikentää sakon varoittavaa vaikutusta. Sakkoja määrätessään komissio ei pysty ennakoimaan oikeudenkäynnin kestoa eikä sen lopputulosta. Tuomiosta Printeos ja valituksenalaisesta tuomiosta ilmenevän periaatteen soveltamisella voi siten olla suhteettomia ja ei-toivottuja seurauksia, kuten Intel-tapaus osoittaa.(19)
40. Deutsche Telekom vaatii unionin tuomioistuinta hylkäämään ensimmäisen valitusperusteen.
41. Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisestä osasta Deutsche Telekom väittää, ettei oikeuskäytännössä edellytetä, että todetaan olemassa olevan saatavan täyttämisessä ilmennyt viivästys, jotta unionin toimielintä voidaan vaatia maksamaan viivästyskorkoa. Komissio kieltäytyi maksamasta lainkaan korkoa palauttaessaan kumotun sakon osan.
42. Deutsche Telekom katsoo, että oikeuskäytäntö, johon ensimmäisen valitusperusteen toisen osan tueksi viitataan, koskee tilanteita, jotka eroavat käsiteltävässä asiassa tarkasteltavasta tilanteesta, eikä kyseisen oikeuskäytännön ja tuomion Printeos välillä ole siten ristiriitaa. Oikeuskäytäntö ei sen mukaan tue komission kantaa, jonka mukaan se voi pidättyä maksamasta korkoa, jos väliaikaisesti peritylle sakolle ei ole kertynyt korkoa.
43. Ensimmäisen valitusperusteen kolmas osa olisi hylättävä, koska delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohta ei vaikuta SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan mukaiseen velvollisuuteen maksaa viivästyskorkoa. Deutsche Telekom katsoo, että komissio on velvollinen maksamaan viivästyskorkoa tai delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdan soveltamisen perusteella määräytyvän koron sen mukaan, kumpi niistä on suurempi. Siltä varalta, että unionin tuomioistuin tulkitsee kyseistä säännöstä siten, ettei SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan mukaista velvollisuutta maksaa korkoa ole, Deutsche Telekom vetoaa ensimmäisessä oikeusasteessa esittämäänsä lainvastaisuusväitteeseen.
44. Vastauksena ensimmäisen valitusperusteen neljänteen osaan Deutsche Telekom väittää, että koron maksamisesta kieltäytyminen merkitsi SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan riittävän ilmeistä rikkomista, josta aiheutui sille haittaa. Deutsche Telekomin oli näin ollen nostettava vahingonkorvauskanne SEUT 266 artiklan toisen kohdan ja SEUT 340 artiklan nojalla, jos se halusi saada korvausta tästä haitasta.
45. Ensimmäisen valitusperusteen viides osa on Deutsche Telekomin mukaan hylättävä, koska vaikka komission päätöksiä koskee laillisuusolettama ja ne ovat täytäntöönpanokelpoisia, komission ei edellytetä perivän sakkoja väliaikaisesti. Varainhoitoasetukseen sisältyvää vaatimusta, jonka mukaan komission on perittävä saatavat, ei sovelleta sakkoihin. Yritysten ei myöskään pitäisi joutua kantamaan yksin kilpailulainsäädäntöä koskeviin oikeudenkäynteihin liittyviä riskejä. Sakon määräämisestä tehdyn päätöksen kumoamiseksi nostetun kanteen vaatimusten tarkastelusta on mahdollista määrittää komission maksettavaksi mahdollisesti tulevan saatavan enimmäismäärä. Valituksenalaisessa tuomiossa katsottiin näin ollen perustellusti, että päätöksen osittaisen kumoamisen takautuvat vaikutukset edellyttivät, että komissio maksaa viivästyskorkoa aiheettomasti maksetulle määrälle sakon väliaikaisesta perimisestä lukien.
46. Vaikka Deutsche Telekom myöntää, että kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättävien sakkojen varoittava vaikutus on oikeutettu tavoite, ensimmäisen valitusperusteen kuudennen osan osalta se toistaa, ettei komissio ole velvollinen perimään sakkoja väliaikaisesti. Velvollisuus maksaa viivästyskorkoa sakon väliaikaisesta perimisestä lukien on seurausta komission päätöksestä periä sakko ennen kuin kaikkia oikeussuojakeinoja on käytetty. Jos komissio lykkää sakon perimistä siihen saakka, sakon varoittava vaikutus säilyy siltä osin kuin asianomaisen yrityksen olisi varmistettava, että sillä on käytettävissään riittävät taloudelliset resurssit aloittamansa oikeudenkäynnin keston ajan. Deutsche Telekom toteaa lisäksi, että valituksenalaisessa tuomiossa vahvistettujen periaatteiden seuraukset Intel-tapaukselle ovat merkityksettömiä.
– Oikeudellinen tarkastelu
47. SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan unionin toimielimen, jonka toimi on kumottu, on toteutettava kyseisen tuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet. Esitän tästä määräyksestä kolme huomautusta. Ensinnäkin velvollisuus toteuttaa tällaisia toimenpiteitä edellyttää tuomion olemassaoloa. On erittäin tärkeää erottaa tuomion olemassaolo ja sen vaikutukset. Toimen kumoamisesta annettu tuomio on oikeudellisesti ja tosiasiallisesti olemassa sen julistamishetkestä lukien. Kyseisestä ajankohdasta alkaen tuomio aiheuttaa sen, että kyseinen toimi poistetaan unionin oikeusjärjestyksestä siitä ajankohdasta alkaen, jona asianomainen toimenpide oli tullut voimaan.(20) On selvää, että tuomiota on mahdotonta noudattaa ennen sen antamista. Unionin toimielin ei myöskään voi alkaa suunnitella toimenpiteitä, joita sen voidaan edellyttää toteuttavan tuomion noudattamiseksi, ennen kuin se tietää, mitä sen on noudatettava. Vuoden 2014 päätös oli lainmukainen sen antamishetkenä. Pian sen jälkeen, ja kyseisen päätöksen mukaisesti, Deutsche Telekom maksoi sakon komissiolle kokonaisuudessaan väliaikaisesti. Vuoden 2018 tuomion antamisen myötä ilmeni, että Deutsche Telekom oli maksanut aiheettomasti kyseisestä määrästä osan, jonka suuruutta ei olisi voitu arvioida ennen tuomion antamista.
48. Jos tuomion olemassaolo on edellytys velvollisuudelle toteuttaa toimenpiteitä sen noudattamiseksi, tästä seuraa, ettei komissio voinut toimia SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan vastaisesti ennen vuoden 2018 tuomion antamista. Valituksenalaisen tuomion 111 kohtaan sisältyvä toteamus, jonka mukaan komissio oli rikkonut SEUT 266 artiklan ensimmäistä kohtaa ennen vuoden 2018 tuomion antamista, minkä vuoksi se oli velvollinen maksamaan viivästyskorkoa Deutsche Telekomille, on siten perusteeton unionin oikeuden ja logiikan perusteella.
49. Huomautan toiseksi, ettei SEUT 266 artiklan ensimmäisessä kohdassa määritellä toimenpiteitä, joita tuomion noudattamiseksi on toteutettava, joten tämä on asia, joka kyseisen toimielimen on yksilöitävä ja, jos se riitautetaan, joka unionin tuomioistuinten on ratkaistava.(21) Tämä velvollisuus voidaan täyttää useilla eri tavoilla, esimerkiksi toteuttamalla uusi toimenpide, pidättymällä toimenpiteen toteuttamisesta tai, kuten käsiteltävässä asiassa, maksamalla tai palauttamalla tietty rahamäärä.(22) Jos toimi on jo pantu täytäntöön, vaikka vain väliaikaisestikin, ennen sen kumoamista kokonaan tai osittain, SEUT 266 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuihin tarvittaviin toimenpiteisiin sisältyy velvollisuus palauttaa kantaja mahdollisuuksien mukaan tilanteeseen, jossa se oli ennen kumotun toimen antamista.(23) Tällaisiin toimenpiteisiin on loogisesti sisällyttävä komission velvollisuus varmistaa, että tietyn rahamäärän aiheettomasti maksanut osapuoli saa takaisin rahallisesti saman arvon sen palauttamisen yhteydessä. Tämä velvollisuus on olemassa riippumatta mahdollisesta menetysten korvaamista koskevasta vaatimuksesta, jonka olemassaolo tunnustetaan nimenomaisesti SEUT 266 artiklan toisessa kohdassa. SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan mukainen velvollisuus on myös erillinen muusta mahdollisesta velvollisuudesta maksaa takaisin perusteeton etu, jonka unionin toimielin saattaa saada säilyttäessään aiheettomasti maksettuja määriä. Yhdynkin Deutsche Telekomin väitteeseen siitä, että velvollisuus aiheettomasti maksetun määrän täysimääräiseen palauttamiseen on itsenäinen delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohtaan sisältyvän mekanismin, joka lisäksi vaikuttaa olevan suunniteltu unionin toimielinten mahdollisen perusteettoman edun huomioon ottamiseen, soveltamiseen nähden eikä ole riippuvainen siitä.(24)
50. Huomautan kolmanneksi, että SEUT 266 artiklan ensimmäisessä kohdassa asetetaan unionin toimielimille yksinkertainen velvollisuus panna unionin tuomioistuinten tuomiot täytäntöön. Sillä ei pyritä rankaisemaan niitä. SEUT 266 artiklan ensimmäiseen kohtaan ei sisälly toimenpiteiden oikeusperustaa, joka edellyttäisi, että unionin toimielin maksaa kohtuuttomia tai seuraamusluonteisia korkoja. Saman artiklan toinen kohta tukee tätä toteamusta, sillä siinä nimenomaisesti säilytetään yrityksen oikeus vedota Euroopan unionin sopimussuhteen ulkopuoliseen vastuuseen riippumatta siitä, missä määrin unionin toimielin on noudattanut SEUT 266 artiklan ensimmäistä kohtaa. Perussopimuksissa erotetaan siten selkeästi oikeus vaatia unionin toimielimiä toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet unionin tuomioistuinten tuomion noudattamiseksi ja oikeus korvaukseen vahinkoa aiheuttaneesta unionin toimielinten lainvastaisesta menettelystä.(25)
51. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Deutsche Telekomin kanteen, jonka se oli nostanut sen menetyksen korvaamiseksi, joka sille oli väitetysti aiheutunut, kun se ei voinut käyttää väliaikaisesti maksamiaan varoja. Tätä toteamusta ei ole riitautettu liitännäisvalituksessa. Sekä tästä syystä että tämän ratkaisuehdotuksen 47 ja 48 kohdassa mainituista syistä, ja koska komissio ei rikkonut SEUT 266 artiklan ensimmäistä kohtaa ennen vuoden 2018 tuomion antamista, kysymys SEUT 266 artiklan toisen kohdan, luettuna yhdessä SEUT 340 artiklan toisen kohdan kanssa, mukaisesta korvauksesta ei tule esille.
52. Ratkaisematta on edelleen se, edellytetäänkö SEUT 266 artiklan ensimmäisessä kohdassa, että komissio maksaa viivästyskorkoa aiheettomaksi maksetulle määrälle sen maksamisajankohdasta lukien sen tuomion antamiseen saakka, jonka vaikutuksesta kyseisen määrän maksamisen oikeudellinen peruste poistettiin.
53. Perussopimuksissa ei mainita viivästyskorkoa. Siltä osin kuin unionin lainsäädännössä viitataan viivästyskoron käsitteeseen delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan otsikossa, englanninkielisen version käsitteen ”default interest” vastineena ranskankielisessä versiossa käytetään käsitettä ”Intérêts moratoires”, espanjankielisessä versiossa käsitettä ”Intereses moratorios”, portugalinkielisessä versiossa käsitettä ”Juros de mora” ja italiankielisessä versiossa käsitettä ”Interessi di mora”. Nämä ilmaisut pohjautuvat latinankieliseen sanaan ”mora”, joka tarkoittaa viivytystä. Roomalaisessa oikeudessa mora debitorista sovellettiin, jos velallinen ei noudattanut selkeästi määritettyä velvollisuutta määrätyn ajanjakson kuluessa: toisin sanoen sen oli tarkoitus toimia kannustimena velvoitteiden täyttämiseen ajallaan ja siten rangaistuksena rahamäärän, joka oli määritettävissä kyseisen vaatimuksen esittämisajankohtana, maksamista koskevan vaatimuksen noudattamatta jättämisestä.
54. Delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artikla kuvastaa tätä alkuperää. Kyseisen artiklan 1 kohdassa säädetäänkin, että ”jos saamista ei ole maksettu 80 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun eräpäivään mennessä, saamisesta peritään korkoa tämän artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti – –”. Delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 80 artiklan 3 kohdan nojalla veloitusilmoituksella velalliselle ilmoitetaan, että unioni on vahvistanut saamisen ja että jos maksu suoritetaan eräpäivään mennessä, viivästyskorkoa ei peritä. Veloitusilmoituksella velalliselle ilmoitetaan lisäksi, että jos maksua ei suoriteta eräpäivään mennessä, velasta peritään delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklassa tarkoitetun korkokannan mukaista korkoa, nimittäin EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkotasoa korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä. Tästä seuraa, että viivästyskorkoa on maksettava, jos unionin toimielin on asettanut velalliselle määräajan sen saatavan maksamiselle ja velallinen ei maksa saatavaa tähän määräaikaan mennessä. Jos veloitusilmoituksessa ilmoitettu määrä maksetaan ennen kyseisen määräajan umpeutumista, viivästyskorkoa ei tarvitse maksaa.
55. Nämä säännökset ovat yhdenmukaisia viivästyskoron käsitteen sanamuodon mukaisen tulkinnan kanssa, jonka mukaan viivästyskorkoa on maksettava, jos velallinen laiminlyö velvoitteen maksaa saatava tiettyyn määräaikaan mennessä. Koska komissio ei laiminlyönyt velvollisuutta palauttaa aiheettomasti maksettu määrä Deutsche Telekomille, viivästyskoron maksaminen ei vaikuta tarpeelliselta toimenpiteeltä unionin tuomioistuinten tuomion noudattamiseksi SEUT 266 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetulla tavalla.
56. Vaikutusvaltaiselta taholta on todettu, että jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä ei tunneta yleistä periaatetta, jonka mukaan viivästyskorko laskettaisiin menetyksen syntymisajankohdasta lukien.(26) Edellytetäänkö jäsenvaltioiden lainsäädännössä viivästyskoron maksamista tilanteessa, jossa tuomioistuimen määräyksessä todetaan, että koko määrä tai osa siitä on maksettu aiheettomasti kansalliselle hallinnolle? Ymmärtääkseni käsiteltävässä asiassa kyseessä olevia vastaavissa olosuhteissa tämä kysymys ei tule esille Saksan, Irlannin, Itävallan ja Suomen lainsäädännön perusteella, koska kilpailulainsäädännön rikkomisesta määrättäviä sakkoja ei sovelleta ennen kuin kaikkia oikeussuojakeinoja on käytetty. Yhdessätoista jäsenvaltiossa(27) asetetaan ilmeisestikin hallinnolle velvollisuus maksaa perimisajankohdasta lukien korkoa määrille, jotka on peritty lainmukaisesti mutta jotka myöhemmin todetaan aiheettomasti maksetuiksi. Tällä velvollisuudella pyritään korvaamaan se, että nämä varat eivät olleet käytettävissä, ja/tai estämään perusteettoman edun saaminen. Se ei liity palautuksessa ilmenneeseen viivästykseen.(28) Tällainen korko ei siten ole viivästyskorkoa tämän käsitteen yleisessä merkityksessä. Jos viranomainen ei palauta aiheettomasti maksettuja määriä ajallaan, neljässä jäsenvaltiossa asetetaan nähtävästi erityinen velvollisuus maksaa viivästyskorkoa.(29)
57. Tarkastelen seuraavaksi tätä kysymystä koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.
58. Varhaisessa oikeuskäytännössä erotettiin saatavan suorittamisen viivästymiseen liittyvä korko, josta alettiin myöhemmin käyttää nimitystä ”viivästyskorko” ja joka edellytti sen ajankohdan ilmoittamista, jolloin saatava erääntyi maksettavaksi, ja hyvityskorko, jota oli maksettava lainvastaisesta toimesta aiheutuneesta vahingosta ja joka ei edellyttänyt erillistä ilmoitusta.(30) Myöhemmässä oikeuskäytännössä vahvistettiin, että viivästyskorkoa oli maksettava yksinomaan rahamäärän maksamista tai palauttamista koskevan velvollisuuden täyttämisen viivästymisen vuoksi.(31) Viivästyskorkoa alkoi siten kertyä sen tuomion antamisesta lukien, jossa unionin toimielimen velka vahvistettiin.(32) Jos komissio palautti määrät, joiden havaittiin tulleen maksetuiksi ilman perustetta, unionin ylienne tuomioistuin katsoi, että komission soveltamalla korkokannalla pyritään eri päämäärään kuin viivästyskoroilla: ensin mainitulla korolla pyritään estämään se, että Euroopan yhteisö saisi perusteetonta etua, kun taas toiseksi mainitulla korolla pyritään estämään lainvastaiset viivästykset näiden määrien palauttamisessa.(33)
59. Tuomio Corus merkitsi poikkeamista tästä oikeuskäytännöstä muodon muttei – näin väitetään – sisällön osalta. Komissio kieltäytyi maksamasta korkoa määrälle, jonka se oli palauttanut Corusille kilpailulainsäädännön rikkomisesta määrätyn sakon osittaisen kumoamisen vuoksi.(34) Corus nosti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vahingonkorvauskanteen, jossa se vaati komissiota muun muassa maksamaan korkoa hyvityksenä siitä, että siltä oli evätty mahdollisuus käyttää sen komissiolle väliaikaisesti maksamia varoja.(35) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kuvaili tätä vaatimusta ”viivästyskorkoa” koskevaksi vaatimukseksi ja hyväksyi sen sillä perusteella, että on tarpeen hyvittää rahan tosiasiallisen arvon aleneminen ja välttää unionin perusteettoman edun saaminen.(36) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin määräsi Corusille maksettavaksi määrän, joka vastasi korkoa, joka komission arvion mukaan olisi kertynyt perusteettomasti maksetun sakon määrälle sen väliaikaisen perimisen ja sen palauttamisen välisenä aikana.(37) Viivästyskoron käsitteen käyttäminen hämärsi näin ollen sitä tosiseikkaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin määräsi korkoa maksettavaksi tukeutumalla korvauksen ja perusteettoman edun käsitteisiin, jotka ovat merkityksellisiä unionin tuomioistuinten tuomion noudattamiseksi toteutettujen toimenpiteiden kannalta. Voidaan huomauttaa, että toisen vaatimuksen perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin määräsi Corusille maksettavaksi korkoa, joka oli tosiasiassa viivästyskorkoa ja joka laskettiin siitä ajankohdasta alkaen, jona komissio oli palauttanut sakon pääoman, tuomion Corus antamispäivään saakka.(38)
60. Tuomion IPK International taustalla oli komission päätöksestä peruuttaa sen IPK:lle alun perin myöntämä tietty tuki nostettu kanne, joka hyväksyttiin. Kun komission kyseinen päätös kumottiin, komissio maksoi kantajalle sekä siltä takaisin perimänsä määrät että määrät, joita se ei ollut maksanut kantajalle, hyvityskorkoineen.(39) IPK nosti uuden kumoamiskanteen päätöksestä, jolla komissio oli kieltäytynyt maksamasta viivästyskorkoa. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että ”kyseiset korot on niiden täsmällisestä nimityksestä huolimatta” laskettava ikään kuin ne olisivat viivästyskorkoja, nimittäin EKP:n perusrahoitusoperaatioille vahvistaman korkokannan perusteella korotettuna kahdella prosenttiyksiköllä.(40) Unionin yleinen tuomioistuin velvoitti komission maksamaan viivästyskorkoa tuomion, jolla kumottiin päätös olla maksamatta kyseistä korkoa, julistamisesta lukien.(41) Kuten tuomiossa Corus, kun kyse oli komission velvoittamisesta maksamaan korkoa määrille, jotka komissio oli velvoitettu maksamaan tuomiossa, unionin yleinen tuomioistuin erotti koron, jota se ei nimennyt, ja viivästyskoron, sellaisena kuin tätä käsitettä oli siihen saakka kuvattu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä.
61. Komissio valitti kyseisestä unionin yleisen tuomioistuimen tuomiosta. Julkisasiamies Bot erotti ratkaisuehdotuksessaan hyvitys- ja viivästyskoron vahingonkorvauskanteiden yhteydessä ja katsoi, että velvollisuus maksaa viivästyskorkoa ei voi syntyä ennen korvausvelvoitteen toteavan tuomion antamista. Hän ei soveltanut tätä lähestymistapaa aiheettomasti maksettujen määrien palauttamisvaatimuksiin.(42) Näin tehdessään hän tulkitsi tuomiota Corus(43) ikään kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi velvoittanut komission maksamaan viivästyskorkoa, kun, kuten tämän ratkaisuehdotuksen 59 kohdassa selitän, se oli tosiasiassa velvoittanut komission maksamaan korkoa, jonka tarkoituksena oli objektiivisesti arvioiden palautuksen suorittaminen ja perusteettoman edun saamisen välttäminen. Otsikon ”Oikeuskäytännöstä saadut opetukset” alla julkisasiamies Bot totesi, että hyvitys- ja viivästyskorot näyttävät ”täyttävän aina saman tehtävän, joka on hyvittää tappiota, jota yksityinen velkoja on kärsinyt saatavansa nauttimisessa”.(44) Hän lisäsi, että ”hyvityskoro[illa] – – hyvitetään ajankulua siihen asti, kunnes vahingon määrä on arvioitu oikeudessa, riippumatta velallisesta johtuvasta viivästymisestä, kun taas viivästyskoroilla korvataan kiinteämääräisesti rahasaatavan maksamisen viivästymisen aiheuttamia seurauksia ja mahdollistetaan se, että velkoja saa likimääräisesti sen, minkä hän olisi saanut, jos olisi sijoittanut varat”.(45) Julkisasiamies Bot katsoi, että viivästyskorkoa koskevan oikeuden perusta on SEUT 266 artiklan ensimmäinen kohta.(46) Hän kuitenkin johti kyseisestä oikeuskäytännöstä, että unionin tuomioistuinten ensisijaisena tavoitteena ”on kumoamistapauksessa soveltaa mahdollisimman tiukasti aiemman tilanteen ennalleen palauttamista edellyttävää restitutio in integrum ‑periaatetta varmistamalla, että jokainen voi palata lähtötilanteeseensa ilman tappioita tai voittoja”.(47) Tässä viimeisessä huomautuksessa SEUT 266 artiklan ensimmäiseen kohtaan sisältyvät velvollisuudet perustetaan palautuksen käsitteeseen eikä tarpeeseen täyttää taloudelliset velvoitteet nopeasti. Julkisasiamies Bot jopa moitti kyseistä tuomiota siitä, että siinä oli eroteltu hyvitys- ja viivästyskorko toisistaan.(48)
62. Unionin tuomioistuimen tuomiossa IKP International esittämät perustelut olivat ytimekkäämmät.(49) Se katsoi, että ”viivästyskorkojen maksaminen on – – täytäntöönpanotoimenpide siltä osin kuin sillä on tarkoitus hyvittää kiinteämääräisesti sitä, ettei velkoja ole voinut käyttää saatavaansa, ja kannustaa velallista panemaan kumoamistuomio täytäntöön mahdollisimman nopeasti”.(50) Unionin tuomioistuimen mukaan unionin yleinen tuomioistuin oli siten katsonut virheellisesti, että komissio oli velvollinen maksamaan ”hyvityskoroiksi” luokiteltavia korkoja, vaikka SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan annetun tuomion täytäntöönpanon yhteydessä voidaan määrätä maksettavaksi vain viivästyskorkoja.(51)
63. Unionin tuomioistuimen tuomio IPK International oli tietääkseni ensimmäinen kerta, kun unionin tuomioistuin on todennut, että viivästyskoron tarkoituksena on hyvittää kiinteämääräisesti sitä, ettei velkoja ole voinut käyttää saatavaansa. Tuomiossa ei esitetä lähteitä eikä selitystä tälle päätelmälle. Se vaikuttaa perustuvan julkisasiamies Botin ratkaisuehdotuksen 77 kohtaan, jossa ei myöskään viitata mihinkään oikeuslähteisiin eikä esitetä mitään perusteita tämän päätelmän tueksi. Vaikka unionin tuomioistuin lisäsi, että viivästyskorolla on myös tarkoitus kannustaa velallista panemaan kumoamistuomio täytäntöön mahdollisimman nopeasti, se katsoi ensimmäisen kerran, että korkoa voidaan joutua maksamaan täytäntöönpantavan tuomion julistamista edeltävän ajanjakson osalta. Kyseisestä tuomiosta ei käy suoraan ilmi, miten oikeutettu tavoite kannustaa maksamisvelvoitteiden noudattamista saavutetaan asettamalla velvollisuus maksaa viivästyskorkoa tuomion julistamista edeltävän ajanjakson osalta, toisin kuin velvollisuus maksaa viivästyskorkoa tuomion julistamisesta lukien.(52) Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 48 ja 49 kohdassa huomautetaan, tämä päätelmä ei saa tukea SEUT 266 artiklasta.
64. Tuomiossa Wortmann unionin tuomioistuin ei hyväksynyt väitettä, jonka mukaan sen jälkeen, kun unionin tuomioistuimet ovat kumonneet asetuksen, kansallisten viranomaisten on maksettava viivästyskorkoa polkumyyntitulleille, joita ne olivat kantaneet perusteettomasti kyseisen asetuksen nojalla.(53) Se katsoi sen sijaan, että ”toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on palautettava kyseiselle yritykselle tullien määrät korkoineen”.(54) Julkisasiamies Campos Sánchez-Bordona on myös todennut, että tuomiota IPK International on tulkittava ottamalla huomioon kyseisen riita-asian erityispiirteet eikä sen perusteella voida päätellä poikkeusta viivästyskoron määritelmää koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.(55) Hän totesi myös, että vaikka unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on vahvistettu unionin oikeuden periaate, jonka mukaan unionin oikeuden vastaisesti perittyjen määrien palauttaminen koskee paitsi perusteettomasti maksettuja määriä, myös perusteettoman maksun maksamishetkestä lähtien kertyviä korkoja, tästä ei seuraa, että viivästyskorkoa olisi maksettava kyseisestä ajankohdasta lukien.(56)
65. Valituksenalaisessa tuomiossa viitataan myös unionin tuomioistuimen tuomioon Guardian Europe. Marraskuussa 2014 hyväksyttiin Guardian Europen kanne, jossa se vaati alentamaan komission sille vuonna 2007 määräämää sakkoa.(57) Joulukuussa 2014 komissio palautti sakon sen osan, joka oli kumottu, ja sille korkoa 988 620 euroa delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdan mukaisesti.(58) Tämän jälkeen Guardian Europe nosti Euroopan unionia vastaan kanteen, jossa se vaati korvausta oikeudenkäynnin kestosta väitetysti aiheutuneista vahingoista. Kyseinen vahingonkorvauskanne otettiin tutkittavaksi, koska siinä ei riitautettu joulukuussa 2014 annettua päätöstä, josta oli tullut lainvoimainen.(59) Unionin yleinen tuomioistuin velvoitti Euroopan unionin maksamaan korvausta aineellisesta vahingosta 654 523,43 euroa lisättynä ”hyvityskoroilla”, jotka lasketaan tuomion julistamiseen asti siinä jäsenvaltiossa, johon Guardian Europe on sijoittautunut, kyseisen ajanjakson osalta toteaman vuotuisen inflaatioprosentin mukaisesti. Se myös velvoitti Euroopan unionin maksamaan tälle määrälle viivästyskorkoa kyseisen tuomion julistamisesta lukien maksun saamiseen asti.(60)
66. Muutoksenhakumenettelyssä Euroopan unioni väitti, että unionin yleinen tuomioistuin oli tehnyt oikeudellisen virheen hylätessään sen oikeudenkäyntiväitteen, jonka mukaan kannetta ei voida ottaa tutkittavaksi. Vaikka unionin tuomioistuin vahvisti unionin yleisen tuomioistuimen tästä seikasta esittämän toteamuksen,(61) se vaikuttaa tulkinneen sen tuomiota virheellisesti siltä osin kuin siinä todettiin, että 988 620 euron määrä oli ”viivästyskorkoa”,(62) kun se tosiasiassa vastasi ”kertyneitä korkoja”, jotka komissio oli maksanut delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdan mukaisesti.(63) Unionin tuomioistuin päätyi siihen lopputulokseen, että unionin yleinen tuomioistuin oli tehnyt oikeudellisen virheen velvoittaessaan Euroopan unionin maksamaan korvausta Guardian Europelle, ja hylkäsi vahingonkorvauskanteen.(64)
67. Tuomio Printeos, johon valituksenalaisessa tuomiossa viitataan, vaikuttaa olevan viimeisin merkittävä tuomio, jossa tämä oikeuskäytäntö toistetaan. Komissio määräsi Printeosille kilpailusääntöjen rikkomisesta sakon, jonka kyseinen yritys maksoi väliaikaisesti.(65) Kyseisen päätöksen kumoamisen jälkeen komissio palautti sakon kokonaisuudessaan ilman korkoja, koska rahaston, johon se oli sijoittanut sakon,(66) tuotto oli negatiivinen.(67) Printeos nosti vahingonkorvauskanteen SEUT 266 artiklan toisen kohdan, luettuna yhdessä SEUT 340 artiklan toisen kohdan kanssa, nojalla.(68) Istunnossa Printeos väitti, että sen hyvityskoron maksamista koskevan vaatimuksen olisi ymmärrettävä tarkoittavan viivästyskoron maksamista. Vaikka Printeos lisäksi totesi, ettei se enää vetoa SEUT 266 artiklan ensimmäiseen kohtaan korvausvaatimuksensa ensisijaisena oikeudellisena perusteena,(69) unionin yleinen tuomioistuin perusti tarkastelunsa kyseiseen määräykseen.(70) Unionin yleinen tuomioistuin nojautui unionin tuomioistuimen tuomioon IPK International ja julkisasiamies Botin samassa asiassa esittämään ratkaisuehdotukseen(71) ja katsoi, että SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla komissio oli velvollinen palauttamaan sakon pääoman ja maksamaan viivästyskorkoa kiinteämääräisenä hyvityksenä siitä, ettei Printeos voinut käyttää kyseistä määrää, sakon alustavasta perimispäivästä sakon pääoman takaisinmaksupäivään.(72)
68. Tuomiossa Printeos todettiin, että sen periaatteen, jonka mukaan tuomioistuin tuntee lain (iura novit curia ‑periaate), mukaisesti unionin yleisellä tuomioistuimella oli oikeus luonnehtia vaadittuja korkoja viivästyskoroiksi eikä hyvityskoroiksi, kuten kantajan alkuperäisessä vaatimuksessa.(73) Asiakysymyksen osalta unionin tuomioistuin erotti viivästys- ja hyvityskoron toisistaan. Viivästyskoroilla on tarkoitus hyvittää kiinteämääräisesti sitä, ettei velkoja ole voinut käyttää saatavaa, ja kannustaa velallista täyttämään tämän saatavan maksamisvelvoitteensa mahdollisimman nopeasti,(74) kun taas hyvityskorkojen tarkoituksena on hyvittää ajankulua siihen asti, kunnes vahingon määrä on arvioitu oikeudessa, riippumatta velallisesta johtuvasta viivästymisestä.(75) Unionin tuomioistuin katsoi näin ollen, että unionin yleinen tuomioistuin ei ollut tehnyt oikeudellista virhettä velvoittaessaan komission maksamaan viivästyskorkoa.(76) Koska asia koski kiinteän määrän, nimittäin Printeosille määrätyn ja myöhemmin kumotun sakon, palauttamista, kyse ei voinut olla hyvityskorkojen maksamisesta.(77)
69. Esitän tuomiosta Printeos seuraavat neljä huomautusta.
70. Ensinnäkin unionin tuomioistuin on käsitteellistänyt hyvityskoron liian suppeasti viittaamalla SEUT 266 artiklan toiseen kohtaan, luettuna yhdessä SEUT 340 artiklan toisen kohdan kanssa, siten, että sillä pelkästään hyvitetään ajankulun seurauksena aiheutunutta vahinkoa. Korvauksen myöntämisen tietyn rahamäärän aiheettoman maksamisen perusteella voivat oikeuttaa useat erilaiset syyt, kuten tietyn liiketoimintamahdollisuuden menettäminen, koska kyseisiä varoja ei ollut käytettävissä; Deutsche Telekom ei pystynyt osoittamaan tätä väitettä toteen unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjen tosiseikkojen perusteella.(78)
71. Toiseksi unionin tuomioistuin viittasi tuomioon IPK International(79) sen näkemyksen tueksi, että viivästyskoroilla on tarkoitus hyvittää kiinteämääräisesti sitä, ettei velkoja ole voinut käyttää saatavaansa. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 63 kohdassa huomautetaan, tämä toteamus vaikuttaa pohjautuvan julkisasiamies Botin samassa asiassa esittämään ratkaisuehdotukseen,(80) jossa ei viitattu tältä osin mihinkään oikeuslähteeseen eikä esitetty mitään selitystä sen tueksi. Oikeuskirjallisuudessa tätä oikeuskäytäntöä on arvosteltu siitä, että siinä hämärretään viivästys- ja hyvityskoron välistä jaottelua muuttamalla viivästyskoron määritelmää.(81) Samaan tapaan oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että kyseisessä oikeuskäytännössä sekoitetaan viivästys- ja hyvityskoron välinen ero.(82) Viivästyskorolla kannustetaan täyttämään saatavan maksuvelvoite nopeasti, ja se lasketaan sen tuomion antamispäivästä, jossa korvauksen määrä vahvistetaan, korvauksen maksamiseen saakka, kun taas hyvityskorossa otetaan huomioon tuomion antamista edeltävä ajanjakso, koska sen tarkoituksena on hyvittää siitä aiheutunut vahinko, ettei saatava ollut velkojan käytettävissä.(83) Nämä huomautukset tarjoavat mielestäni viivästys- ja hyvityskoron välisen eron olemassaololle vakuuttavan selityksen, joka puuttuu täysin oikeuskäytännöstä, johon tämä arvostelu kohdistuu.
72. Kolmanneksi vastauksena arvosteluun, jonka mukaan viivästyskorkojen maksamisvelvollisuudella ei kannusteta noudattamaan tuomiota, kun ne lasketaan sakon alustavan maksamisen päivästä alkaen, unionin tuomioistuin totesi, että tämä kannustin on vain toinen viivästyskorkojen maksamisen kahdesta tavoitteesta, joista toinen on kiinteämääräisen korvauksen maksaminen siitä, ettei yritys voinut käyttää varojaan.(84) Tässäkin vastauksessa sekoitetaan yksinkertaisesti viivästys- ja hyvityskoron käsitteet toisiinsa esittämättä sille mitään perustetta tai selitystä.(85) Hyvityskoron tarkoitus on korvauksen maksaminen. Viivästyskoron tavoitteena on varmistaa erääntyneiden saatavien maksaminen nopeasti. Näiden kahden käsitteen välistä eroa ei voida poistaa pelkästään toivomalla.
73. Neljänneksi unionin tuomioistuin lisäsi, että velvollisuus maksaa viivästyskorkoja, jotka lasketaan sakon väliaikaisen maksamisen päivästä lukien, ”kannustaa kyseistä toimielintä olemaan erityisen huolellinen tehdessään tällaisia päätöksiä”.(86) Tässä vastauksessa jätetään huomiotta arvostelu, joka kohdistui siihen, että velvollisuus maksaa viivästyskorkoa tuomion antamista edeltävän ajanjakson osalta ei voi kannustaa noudattamaan tuomiota mahdollisimman pian, vaikka tämä kannustaminen on viivästyskoron olennainen ominaispiirre. Unionin tuomioistuimen mukaan altistumisen riskille siitä, että syntyy velvollisuus maksaa viivästyskorkoa, pitäisi johtaa siihen, että komissio on erityisen huolellinen, jotta se ei toimi lainvastaisesti sakkoja määrätessään. Unionin toimielimillä, unionin tuomioistuin mukaan lukien, on yleinen velvollisuus olla syyllistymättä lainvastaisuuksiin. Kun lainvastaisuuksia kuitenkin ilmenee, perussopimuksissa määrätään, että SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan mukainen palautus ja saman artiklan toisen kohdan, luettuna yhdessä SEUT 340 artiklan toisen kohdan kanssa, mukainen vahingonkorvaus ovat asianmukaisia oikeussuojakeinoja.
74. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön, sellaisena kuin se on tuomion Printeos antamisen jälkeen, perusteella vaikuttaa siltä, että ”viivästyskoron”, jota peritään aiheettoman maksun suorittamispäivästä lukien sen palauttamiseen saakka, tarkoituksena on samanaikaisesti a) suorittaa kiinteämääräinen hyvitys siitä, ettei saatava ollut velkojan käytettävissä, b) kannustaa noudattamaan tuomiota ja c) kannustaa unionin toimielimiä olemaan erityisen huolellisia tällaisia päätöksiä tehdessään. Tässä ratkaisuehdotuksessa huomautetaan, että ”viivästyskorko” ei ole palautettavaan määrään liittyvä korko, jota on maksettava SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla, eikä hyvityskorko, jota voidaan SEUT 266 artiklan toisen kohdan nojalla maksaa.(87) Perussopimuksissa ei ole oikeusperustaa sellaisen koron maksamisen vaatimiselle, jollaista tuomiossa Printeos on ilmeisestikin tarkasteltu. Lukuun ottamatta sitä, kun tällaista ”viivästyskorkoa” peritään tuomion antamisen jälkeiseltä ajalta, se ei myöskään voi kannustaa noudattamaan tuomiota ennen sen antamista, mikä on lisäksi edellytys SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan soveltamiselle. Väitteellä, jonka mukaan tällainen ”viivästyskorko” kannustaa noudattamaan lainsäädäntöä, paitsi esitetään eriskummallinen käsitys, jossa unionin tuomioistuin hoitaa jonkinlaista kurinpitotehtävää muistuttaakseen unionin toimielimiä velvollisuuksien noudattamisesta, myös otetaan käyttöön rankaiseva osatekijä, jolle ei ole minkäänlaista oikeusperustaa SEUT 266 artiklan ensimmäisessä kohdassa. Perussopimuksissa ei myöskään aseteta velvollisuutta maksaa kiinteämääräistä sakkoa. Vaatimusta maksaa korkoa on arvioitava – olosuhteiden mukaan – yhden tai useamman niiden neljän oikeudellisen velvollisuuden perusteella, joihin osapuoli voi vedota tässä tarkoituksessa: suorittaa palautus, maksaa hyvitystä, hyvittää perusteettomasti saatu etu ja maksaa tällaiset määrät nopeasti.
75. Äskettäisessä tuomiossaan Gräfendorfer unionin tuomioistuin totesi, että jokaisella yksityisellä, jonka maksettavaksi kansallinen viranomainen on unionin oikeuden vastaisesti määrännyt veron, tullin tai muun maksun, on unionin oikeuden nojalla oikeus saada asianomaiselta jäsenvaltiolta takaisin vastaava rahamäärä ja myös korkoa, jolla pyritään korvaamaan se, ettei rahamäärä ole ollut käytettävissä.(88) Kyseisestä tuomiosta ilmenee, että siitä, että aiheettomasti maksetut määrät eivät ole käytettävissä, aiheutuvat menetykset voidaan saada katettua viittaamalla vaatimukseen saada palautus ja/tai hyvitystä. Mikään kyseisessä tuomiossa ei tue sitä ajatusta, että unionin oikeudessa edellytetään kansallisten viranomaisten maksavan unionin oikeuden vastaisesti maksetulle rahamäärälle viivästyskorkoa, joka lasketaan sen maksamisesta lukien. Unionin tuomioistuimen tuomiossaan Gräfendorfer omaksuman lähestymistavan seurauksena ollaan päädytty siihen jokseenkin epätavalliseen tilanteeseen, jossa unionin toimielimen, jonka on todettu saaneen aiheettomasti tietyn rahamäärän, on maksettava viivästyskorkoa, joka lasketaan tämän määrän vastaanottamisajankohdasta sen palauttamisajankohtaan saakka, kun taas kansallisen viranomaisen, joka vastaanottaa määriä vastaavissa olosuhteissa, edellytetään pelkästään hyvittävän sen, etteivät aiheettomasti maksetut määrät olleet käytettävissä. Tälle erilaiselle kohtelulle ei ole esitetty mitään perusteita, eikä ole lainkaan selvää, miten se voitaisiin oikeuttaa.
76. Se, että unionin oikeuden tulkinnasta ja soveltamisesta on oikeutettuja mielipide-eroja, on tavallista unionin tuomioistuimen muutoksenhakumenettelyssä.(89) Viivästyskoron maksamista koskevan velvollisuuden asettaminen komissiolle silloin, kun se on noudattanut tuomiota määräajassa, vaikuttaa erityisen epäasianmukaiselta silloin, kun menettely unionin tuomioistuimissa voi jatkua huomattavan pitkän ajan, mihin komissio ei voi vaikuttaa.(90) Täydellisyyden vuoksi lisään, että toisin kuin Deutsche Telekom väittää, komissio ei voi voimassa olevan lainsäädännön nojalla lykätä sakon perimistä siihen saakka, kun menettely unionin tuomioistuimissa on saatu päätökseen.(91) Varainhoitoasetuksen 78 artiklan 2 kohdan mukaan komission käyttöön asetetut omat varat sekä kaikki saamiset, jotka ovat selvät, ”vahvistetaan” perintämääräyksellä. Delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 1 kohdassa säädetään lisäksi, että jos unionin tuomioistuimessa nostetaan kanne sellaista komission päätöstä vastaan, jossa määrätään sakosta, velallinen joko maksaa asianomaiset saamiset alustavasti tai antaa tilinpitäjän vakuuden. Näissä säännöksissä ei anneta komissiolle toimivaltaa lykätä sakon perimistä tuomioistuimenettelyyn päättymiseen saakka.
77. Yhteenvetona voidaan todeta, että jos yrityksen todetaan suorittaneen aiheettoman maksun unionin toimielimelle, määrä, joka kyseisen toimielimen on lain mukaan palautettava, on laskettava ottaen huomioon seuraavat neljä vaatimusta:
– sen varmistaminen, että yritys saa täsmälleen saman rahallisen arvon kuin sen maksama määrä (restitutio in integrum) SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti
– korvauksen maksaminen yritykselle menetyksistä, joita sille aiheutui siitä, etteivät varat olleet sen käytettävissä, SEUT 266 artiklan toisen kohdan, luettuna yhdessä SEUT 340 artiklan toisen kohdan kanssa, mukaisesti
– unionin toimielimen mahdollisesti saaman perusteettoman edun hyvittäminen delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdan mukaisesti;
– kun nämä määrät on määritetty, ne on palautettava viipymättä, jotta unionin toimielin ei riko SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisia velvoitteitaan.
78. Arvioin seuraavaksi ensimmäistä valitusperustetta näiden päätelmien valossa.
– Valituksen arviointi
79. Viivästyskoron tarkoituksena on kannustaa velallista noudattamaan unionin tuomioistuinten tuomiota viipymättä. Komissio noudatti vuoden 2018 tuomiota helmikuussa 2019 palauttamalla sakon kumotun osan. Tästä seuraa, että ainoa viivästyskorko, jota komissio voisi olla velvollinen maksamaan, koskee näiden kahden ajankohdan välistä ajanjaksoa. Siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin vahvisti valituksenalaisessa tuomiossa velvollisuuden maksaa viivästyskorkoa vuoden 2018 tuomion antamisajankohtaa edeltävältä ajanjaksolta, unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen. Tämä päätelmä ei vaikuta komission velvollisuuteen noudattaa restitutio in integrum ‑periaatetta, johon sisältyy velvollisuus maksaa takaisin määrä, jossa otetaan huomioon rahan arvon aleneminen,(92) Deutsche Telekomin oikeuteen vaatia korvausta vahingosta, jota sille on saattanut aiheutua sakon väliaikaisen perimisen seurauksena, (ja se myös käytti tätä oikeuttaan) tai mihin tahansa argumenttiin, joka voi perustua komission saamaan perusteettomaan etuun. Ehdotan näin ollen unionin tuomioistuimelle, että ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on perusteltu.
80. Väitteestä, jonka mukaan valituksenalainen tuomio on ristiriidassa tuomiota Printeos edeltävän oikeuskäytännön kanssa, huomautan, että varhaisessa oikeuskäytännössä erotettiin selkeästi viivästyskorko hyvityskorosta. Tuomiosta Corus alkoi prosessi, jossa viivästyskoron käsitettä käytettiin ensin kuvaamaan jotakin sellaista, jota se ei ollut, ennen kuin tuomiossa IPK International viivästys- ja hyvityskoron välinen ero hämärtyi siinä määrin, että se hävisi kokonaan. Voidaan lisätä, kuten komissio perustellusti huomauttaa, että unionin tuomioistuimen tuomio Guardian Europe ei tue näkemystä, jonka mukaan komissio on velvollinen maksamaan viivästyskorkoa, koska kyseisessä asiassa se oli maksanut korkoa delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdan mukaisesti, mistä unionin tuomioistuin ei moittinut komissiota. Ehdotan näin ollen unionin tuomioistuimelle, että ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on perusteltu.
81. Komissio väittää, että valituksenalaisessa tuomiossa olisi pitänyt tutkia lainvastaisuusväite, jonka Deutsche Telekom esitti delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohdasta, koska kyseinen säännös on suunniteltu juuri käsiteltävän asian olosuhteisiin.(93) Delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan 4 kohta ei vaikuta velvollisuuksiin, joita SEUT 266 artiklan ensimmäisessä kohdassa asetetaan komissiolle, koska kyseisellä säännöksellä ei ole tarkoitus varmistaa mainitun EUT-sopimuksen määräyksen noudattamista eikä sillä itse asiassa voida tehdä sitä. Ehdotan näin ollen unionin tuomioistuimelle, että ensimmäisen valitusperusteen kolmas osa hylätään.
82. Tämän ratkaisuehdotuksen 47–50 ja 69–74 kohdassa esitetyistä syistä se, että komissio vastaanotti väliaikaisesti maksetun sakon, ei merkinnyt – luonteeltaan riittävän ilmeistä tai muunlaista – lainsäädännön rikkomista, joka olisi voitu määrittää ennen vuoden 2018 tuomion antamista. Komissio ei siten ollut velvollinen maksamaan Deutsche Telekomille viivästyskorkoa kyseisen tuomion antamista edeltäneen ajanjakson osalta. Pelkästään tämän perusteella – ja ilman, että on tarpeen tutkia komission esittämiä muita väitteitä – ehdotan unionin tuomioistuimelle, että ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa on perusteltu.
83. Ensimmäisen valitusperusteen viidennen osan mukaan vuoden 2018 tuomion takautuvat vaikutukset eivät edellytä, että komissio maksaa viivästyskorkoa sakon väliaikaisesta perimisestä lukien. SEUT 299 artiklan mukaan komission päätökset, joissa määrätään maksuvelvollisuus yritykselle, ovat välittömästi täytäntöönpanokelpoisia. Vuoden 2018 tuomion, jolla alennettiin sakon määrää, takautuvat vaikutukset edellyttivät, että komissio palauttaa Deutsche Telekomille määrän, jonka ensiksi mainitun katsottiin perineen lainvastaisesti. Tätä määrää palauttaessaan komission oli SEUT 266 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla otettava huomioon rahan arvon aleneminen sakon väliaikaisen perimisen ajankohdan ja vuoden 2018 tuomion antamisajankohdan välisenä aikana. Tähän ei sisältynyt komission velvollisuus maksaa Deutsche Telekomille viivästyskorkoa, joka lasketaan sakon väliaikaisesta maksamisesta lukien vuoden 2018 tuomion antamisajankohtaan saakka. Ehdotan näin ollen unionin tuomioistuimelle, että ensimmäisen valitusperusteen viides osa hyväksytään.
84. Oikeuskäytännössä on todettu, että komissiolla on oikeus harjoittaa politiikkaa, jolla varmistetaan, että sen unionin kilpailulainsäädännön rikkomisesta määräämillä seuraamuksilla on varoittava vaikutus.(94) Tällainen politiikka ei voi vaikuttaa mitenkään komission velvollisuuteen maksaa viivästyskorkoa tapauksissa, joissa se ei noudata tuomiota viipymättä. Ehdotan näin ollen unionin tuomioistuimelle, että se hylkää ensimmäisen valitusperusteen kuudennen osan.
85. Ehdotan, että unionin tuomioistuin hyväksyy ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen, toisen, neljännen ja viidennen osan ja hylkää ensimmäisen valitusperusteen muilta osin.
2. Oikeudellinen virhe määritettäessä maksettavan viivästyskoron korkokantaa
– Asianosaisten lausumat
86. Komissio esittää neljä perustelua toisen valitusperusteensa tueksi, jonka mukaan valituksenalaista tuomiota rasittaa oikeudellinen virhe siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin sovelsi delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohtaa analogisesti katsoessaan, että maksettava viivästyskorko on laskettava käyttämällä perusteena korkokantaa, jota EKP sovelsi perusrahoitusoperaatioihinsa, korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä.
87. Ensinnäkin delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetään viivästyskoron maksamisesta silloin, kun velalliset maksavat saatavansa komissiolle myöhässä, sellaisen veloitusilmoituksen perusteella, jonka on sisällettävä tietyt tiedot. Viivästyskorko on luonteeltaan sellainen, ettei sitä voida periä ennen kuin velvollisuus maksaa pääsaatava on syntynyt.
88. Toiseksi unionin tuomioistuimen tuomioon Guardian Europe(95) sisältyvä viittaus viivästyskorkoon oli virheellinen, koska kyseinen asia koski sellaisten ”kertyneiden korkojen” maksamista, jotka laskettiin delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan mukaisesti, minkä unionin tuomioistuin hyväksyi.
89. Kolmanneksi valituksenalaisessa tuomiossa tulkitaan virheellisesti tuomiota Printeos, jossa unionin tuomioistuin velvoitti Printeosin vaatimuksesta komission maksamaan korkoa EKP:n pääasiallisissa jälleenrahoitusliiketoimissaan soveltaman korkokannan, korotettuna 2 prosenttiyksiköllä, mukaan. Sen enempää unionin yleinen tuomioistuin kuin unionin tuomioistuinkaan ei velvoittanut komissiota maksamaan viivästyskorkoa delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohdassa vahvistetun korkokannan mukaisesti sakon väliaikaisesta perimisestä lukien.
90. Neljänneksi valituksenalaisen tuomion 135 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen rinnastaessaan Deutsche Telekomin tilanteen siinä tapauksessa, että se olisi jättänyt sakon maksamatta, ja tilanteen, jossa komissio oli vuoden 2018 tuomion antamisen jälkeen. Nämä tilanteet eivät ole rinnastettavissa toisiinsa. Deutsche Telekomin oli maksettava sakko vuoden 2014 päätöksen nojalla, jonka oletettiin olevan pätevä, kunnes se kumottiin osittain vuoden 2018 tuomiolla, kun taas komissiolla ei ollut velvollisuutta palauttaa väliaikaisesti perityn sakon osaa ennen vuoden 2018 tuomion antamista.
91. Siltä varalta, että unionin tuomioistuin hylkää nämä argumentit, komissio esittää, että viivästyskorko olisi laskettava sen korkokannan mukaan, jota EKP sovelsi perusrahoitusoperaatioihinsa, korotettuna 1,5 prosenttiyksiköllä delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 4 kohdan mukaisesti, jota sovelletaan, kun velallinen ei anna vakuutta asianomaiseen määräaikaan mennessä. Toissijaisesti komissio vaatii unionin tuomioistuinta määrittämään asianmukaiseksi katsomansa korkokannan, jonka on oltava pienempi kuin viivästyskorkokanta, koska viimeksi mainittu on seuraamusluonteinen.
92. Deutsche Telekom väittää, että toinen valitusperuste olisi hylättävä siltä osin kuin tuomiossa Printeos todetaan yksiselitteisesti, että komission on maksettava viivästyskorkoa EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltaman korkokannan mukaan korotettuna 3,5 prosenttiyksiköllä delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti. Unionin yleisellä tuomioistuimella ei siten ollut tältä osin harkintavaltaa antaessaan valituksenalaisen tuomion. Unionin tuomioistuimen tuomiossa Guardian Europe viitataan ”viivästyskorkoihin” eikä ”kertyneisiin korkoihin” delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 90 artiklan soveltamisen yhteydessä.
93. Deutsche Telekom väittää myös, että delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 4 kohdassa säädettyä viivästyskorkokantaa ei voida soveltaa analogisesti, koska pankkivakuuden antamatta jättäminen ei ole rinnastettavissa velvollisuuteen maksaa viivästyskorkoa aiheettomasti maksetulle määrälle. Tämä johtuu siitä, että yritykselle, joka antaa vakuuden sakon väliaikaisen maksamisen sijasta, aiheutuu merkittäviä liitännäiskustannuksia, joita se ei voi periä komissiolta, vaikka unionin tuomioistuimet myöhemmin kumoaisivat sakon tai alentaisivat sitä.
– Arviointi
94. Jos unionin tuomioistuin hyväksyy ensimmäisen valitusperusteen, ehdotan, että myös toinen valitusperuste on todettava perustelluksi, koska viivästyskorkoa ei voida soveltaa käsiteltävässä asiassa tämän ratkaisuehdotuksen 47–50 ja 69–74 kohdassa esitetyistä syistä. Joka tapauksessa, vaikka delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetään viivästyskorkokannasta, sitä on tarkoitus soveltaa olosuhteissa, joista käsiteltävässä asiassa ei ole kyse. Delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 1 kohdasta, luettuna yhdessä 80 artiklan 3 kohdan b ja c alakohdan kanssa, ilmenee, että viivästyskorkoa on maksettava ainoastaan komission saatavan maksamiselle asettaman eräpäivän jälkeen. Tätä ei voida soveltaa analogisesti saatavien korkojen laskemiseen ennen sellaisen unionin tuomioistuinten tuomion antamista, jossa todettiin sekä saatavan olemassaolo että sen määrä. Delegoidun asetuksen N:o 1268/2012 83 artiklan 2 kohdan b alakohtaan sisältyvä viivästyskorkokanta on siten merkityksetön sen korkokannan kannalta, jota tällaisesta määrästä voitaisiin periä.
95. Ehdotan unionin tuomioistuimelle, että se hyväksyy toisen valitusperusteen ja näin ollen kumoaa valituksenalaisen tuomion.
IV. Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne
96. Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan toisen virkkeen mukaan unionin tuomioistuin voi, jos unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumotaan, itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen.
97. Tämän ratkaisuehdotuksen 79–85 sekä 94 ja 95 kohdassa esitetyt näkökohdat huomioon ottaen ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää valituksenalaisessa tuomiossa käsitellyn kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan riidanalainen päätös ja velvoittamaan komissio maksamaan vahingonkorvauksia myöhemmin kumotun sakon määrälle kertyneiden viivästyskorkojen, jotka lasketaan sakon väliaikaisesta perimisestä lukien, muodossa.
V. Oikeudenkäyntikulut
98. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.
99. Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
100. Saman artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan. Unionin tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että asianosainen vastaa omien kulujensa lisäksi osasta toisen asianosaisen kuluja, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi.
101. Kysymyksiä, joita komissio tuo esille tämän valituksen yhteydessä, käsitellään useissa kanteissa, joita on vireillä sekä unionin yleisessä tuomioistuimessa(96) että unionin tuomioistuimessa,(97) ja tuomio, jonka unionin tuomioistuin antaa tässä muutoksenhakumenettelyssä, on todennäköisesti ratkaiseva niiden kannalta. Siten on sattumanvaraista, että Deutsche Telekom päätyi toimimaan legitimus contradictorin roolissa, joka on tehtävä, jossa sen edustajat ovat onnistuneet hyvin. Tässä tilanteessa olisi nähdäkseni suhteetonta laittaa yksi ainoa yritys vastaamaan kaikista oikeudenkäyntikuluista tapauksessa, joka saattaa hyvinkin osoittautua jonkinlaiseksi pilottitapaukseksi. Oikeuden nykytila näyttää tehneen näissä liitännäisissä menettelyissä ratkaistavana olevista kysymyksistä tarpeettoman monimutkaisia, joten katson, että Deutsche Telekom toimi perustellusti nostaessaan kanteen riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi ja komissio toimi samoin perustellusti valittaessaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomiosta, jossa kyseinen kanne otettiin tutkittavaksi. Ehdotankin, että unionin tuomioistuin velvoittaa kummankin asianosaisen vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan koko menettelyssä.
VI. Ratkaisuehdotus
102. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin
1) kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen 19.1.2022 antaman tuomion Deutsche Telekom vastaan komissio (T‑610/19, EU:T:2022:15)
2) hylkää asiassa T‑610/19, Deutsche Telekom vastaan komissio, nostetun kanteen
3) määrää, että Deutsche Telekom AG ja Euroopan komissio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan asiassa T‑610/19, Deutsche Telekom vastaan komissio, ja asiassa C‑221/22 P, komissio vastaan Deutsche Telekom.