Väliaikainen versio
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
ANTHONY M. COLLINS
11 päivänä huhtikuuta 2024 (1)
Asia C-710/22 P
JCDecaux Street Furniture Belgium
vastaan
Euroopan komissio
Muutoksenhaku – Valtiontuet – SEUT 107 artiklan 1 kohta – Belgian viranomaisten JCDecaux Street Furniture Belgiumin hyväksi toteuttama tuki – Vuokrien ja verojen maksamatta jättäminen Brysselin kaupungin (Belgia) alueelle pystytetyistä mainostelineistä – Taloudellinen etu – Korvausmekanismi – Komission päätös, jolla tuki todetaan sisämarkkinoille soveltumattomaksi ja määrätään perittäväksi takaisin – Perusteluissa ei ole ristiriitaisuuksia – Unionin tuomioistuin ei valvo tosiseikkojen ja selvitysaineiston arviointia niiden vääristyneellä tavalla huomioon ottamista lukuun ottamatta
Johdanto
1. JCDecaux Street Furniture Belgium (jäljempänä JCDecaux) vaatii nyt käsiteltävässä muutoksenhakuasiassa kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-642/19(2) antaman tuomion, jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi JCDecaux’n kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan valtiontuesta SA.33078 (2015/C) (ex 2015/NN), jonka Belgia on pannut täytäntöön JCDecaux Belgium Publicitén hyväksi, 24.6.2019 annettu komission päätös (EU) 2019/2120.(3) Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuin saa erityisesti tilaisuuden lausua muutoksenhakuasiassa harjoittamansa tuomioistuinvalvonnan luonteesta ja laajuudesta.
Asian tausta
2. Brysselin kaupunki (Belgia) ja JCDecaux tekivät kaksi peräkkäistä sopimusta, joista kumpikin oli voimassa 15 vuotta ja jotka koskivat sellaisten mainostilaa sisältävien pysäkkikalusteiden ja kaupunkiympäristön tiedotuskalusteiden (jäljempänä mainoskalusteet) asentamista Brysselin kaupungin alueelle, joista osaa voitiin hyödyntää mainostarkoituksessa.(4)
3. Ensimmäinen sopimus tehtiin 16.7.1984 (jäljempänä vuoden 1984 sopimus), ja se koski mainostilaa sisältäviä pysäkkikalusteita sekä mainoskalusteita, jotka säilyivät JCDecaux’n omistuksessa. Sopimuksen mukaan JCDecaux ei suorittanut Brysselin kaupungille minkäänlaista maksua vuokrina, hallintamaksuina tai käyttömaksuina pysäkkikalusteista eikä mainoskalusteista, mutta sen piti tarjota Brysselin kaupungille tietty määrä luontoisetuja eli antaa maksutta käyttöön roskakoreja, julkisia käymälöitä ja sähköisiä sanomalehtiä sekä laatia kaupungin yleiskartta, matkailu- ja hotellikartta sekä jalankulkukartta. Vastineeksi JCDecaux sai luvan hyödyntää tiettyjä sen toimittamiin pysäkki- ja mainoskalusteisiin kuuluvia sekä erillisiä telineitä mainostarkoituksessa. Jokaista telinettä voitiin hyödyntää 15 vuoden ajan molempien osapuolten yhteisesti laatimaan pöytäkirjaan merkitystä käyttöönottopäivästä lukien.(5)
4. Brysselin kaupunki käynnisti vuonna 1998 tarjouskilpailun, joka koski sellaisten mainoskalusteiden, matkustajakatosten ja julistekannattimien valmistamista, toimitusta, pystytystä, käyttöönottoa, ylläpitoa ja huoltoa, joista osaa voitiin käyttää mainostarkoituksessa. Vuoden 1984 sopimukseen perustuvien sopimusvelvoitteidensa noudattamiseksi ja tarjouskilpailun läpinäkyvyyden varmistamiseksi Brysselin kaupunki merkitsi kyseisen tarjouskilpailun erityisehtojen liitteeseen 10 (jäljempänä liite 10) 282 pysäkkikalustetta ja 198 mainoskalustetta, joihin sovellettiin vuoden 1984 sopimusta (jäljempänä liitteeseen 10 kirjatut telineet) ja joiden osalta JCDecaux’n hyödyntämisoikeus ei ollut vielä päättynyt vuoden 1984 sopimukseen sisältyvien sopimusehtojen mukaisesti, sekä ilmoitti kunkin kalusteen sijainnin ja hyödyntämisoikeuden päättymispäivän.
5. JCDecaux voitti tarjouskilpailun, joten toinen sopimus tehtiin 14.10.1999 sen ja Brysselin kaupungin välillä (jäljempänä vuoden 1999 sopimus). Kyseinen sopimus muodostui ostotilauksesta, tarjouskilpailun erityisehdoista ja näiden liitteistä, mukaan lukien liite 10, ja se korvasi vuoden 1984 sopimuksen. Kyseisen sopimuksen mukaan Brysselin kaupungista tuli käyttöön otettavien kaupunkikalusteiden omistaja maksamalla kiinteän nettohinnan kustakin kalusteesta, kalusteet toimitettiin täysin varustettuina, pystytettyinä ja toimintakuntoisina, ja JCDecaux’n oli maksettava kuukausivuokraa näiden kaupunkikalusteiden käytöstä mainostarkoituksessa.
6. Vuoden 1999 sopimuksen soveltamisen aikana osa liitteeseen 10 kirjatuista telineistä poistettiin käytöstä ennen kyseisen liitteen mukaisia määräpäiviä, ja osa näistä telineistä (jäljempänä riidanalaiset telineet) säilytettiin ja JCDecaux jatkoi niiden hyödyntämistä vielä kyseisten määräpäivien jälkeen. Brysselin kaupunki ei vaatinut näistä telineistä mitään vuokria tai veroja. Kyseinen tilanne päättyi vuoden 2011 elokuussa, kun viimeiset liitteeseen 10 kirjatut telineet purettiin pois.
7. Clear Channel Belgium (jäljempänä CCB) teki 19.4.2011 komissiolle kantelun, jossa se väitti JCDecaux’n saaneen sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea, kun JCDecaux oli jatkanut riidanalaisten telineiden hyödyntämistä sovittujen määräpäivien jälkeen maksamatta Brysselin kaupungille vuokraa tai veroa.
8. Komissio aloitti 24.3.2015 SEUT 108 artiklan 2 kohdan mukaisen muodollisen tutkintamenettelyn ja kehotti Belgian kuningaskuntaa ja muita asianomaisia esittämään huomautuksensa. Komissio vastaanotti huomauksia Belgian kuningaskunnalta, CCB:ltä ja JCDecaux’lta. Komissio kävi niiden kanssa lisäkeskusteluja ja vaihtoi niiden kanssa lisätietoja.
9. Belgian viranomaiset kertoivat huomautuksissaan hyväksyneensä riidanalaisten telineiden säilyttämisen ja hyödyntämisen liitteen 10 mukaisten määräpäivien jälkeen vuoden 1984 sopimuksen taloudellisen tasapainon säilyttämiseksi, sillä osa kyseiseen liitteeseen kirjatuista telineistä oli poistettu ennenaikaisesti Brysselin kaupungin pyynnöstä erityisesti ulkonäköön liittyvistä syistä, koska kaupunki halusi ottaa käyttöön toisenmalliset telineet. Viranomaisten mukaan JCDecaux’lle oli aiheutunut tästä ennenaikaisesta käytöstä poistamisesta haittaa, joten oli hyväksyttävää, että tämän haitan korvaamiseksi JCDecaux pystyi säilyttämään muita telineitä sovittua pidempään eikä siltä vaadittaisi näistä mitään vuokraa tai veroja.(6) Belgian viranomaiset ovat myöntäneet, että ennenaikaisesti poistettujen telineiden määrä ja määräpäivien jälkeen säilytettyjen telineiden määrä eivät vastanneet ihan täysin toisiaan. Kun lasketaan erotus niiden veroista ja maksuista muodostuvien säästöjen, joista JCDecaux oli luopunut suostumalla kyseisiin ennenaikaisiin poistoihin, sekä niiden verosta ja maksuista muodostuvien säästöjen, jotka JCDecaux oli saanut säilyttäessään muita telineitä käytössä määräpäivien jälkeen, välillä, JCDecaux’n vuoden 1999 joulukuusta vuoteen 2011 saama taloudellinen etu oli enintään 100 000–150 000 euroa.(7) Kyseinen toimenpide voi siis olla [SEUT 107 ja SEUT 108 artiklan] soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen 15.12.2006 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 1998/2006 tarkoitettua vähämerkityksistä tukea.(8)
10. Komissio antoi riidanalaisen päätöksen 24.6.2019.
11. Komissio rajaa riidanalaisen päätöksen 66–69 perustelukappaleessa arviointinsa kohdetta täsmentämällä erityisesti, että [SEUT] 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13.7.2015 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589(9) 17 artiklan mukaiset vanhentumissäännöt huomioon ottaen kyseinen arviointi koskee vain toimenpidettä, jossa riidanalaisten telineiden säilyttäminen maksamatta vuokraa tai veroa liitteen 10 mukaisten määräaikojen päättymisen jälkeen katsotaan 15.9.2001 jälkeen olevan JCDecaux’lle myönnettyä valtiontukea.
12. Komissio tarkastelee riidanalaisen päätöksen 72–81 perustelukappaleessa valtion toiminnaksi katsomiseen ja valtion varojen siirtämiseen liittyviä edellytyksiä. Se korostaa erityisesti, etteivät Belgian viranomaiset kiistä sitä, että kyseinen toimenpide on niiden toteuttama tai että kyseinen toimenpide aiheutti tulonmenetystä Brysselin kaupungille riidanalaisista telineistä perimättä jääneinä vuokrina ja veroina, sillä tavallisesti nämä telineet olisi vaihdettu vuoden 1999 soveltamisalaan kuuluneisiin telineisiin.
13. Komissio tarkastelee riidanalaisen päätöksen 82–96 perustelukappaleessa taloudellisen edun olemassaoloon liittyvää edellytystä.
14. Tältä osin komissio huomauttaa aluksi, että JCDecaux oli jatkanut vuodesta 1999 alkaen ja sen mukaan, miten vuoden 1984 sopimukseen perustuneet luvat erääntyivät, mainostelineiden hyödyntämistä Brysselin kaupungin alueella maksamatta vuokria tai veroja, vaikka vuoden 1999 sopimuksen mukaan nämä telineet olisi pitänyt poistaa käytöstä. Kyseisen sopimuksen mukaisesti nämä telineet korvaavien uusien mainostelineiden hyödyntämisestä oli maksettava vuokria ja veroja.(10)
15. Sitten komissio huomauttaa Belgian viranomaisten myöntäneen, että ”kaiken kaikkiaan” JCDecaux oli saanut taloudellista etua, ja kiistäneen pelkästään tuen suuruuden. Komissio muistuttaa korvausmekanismin olemassaoloa koskevan Belgian viranomaisten väitteen osalta tuomioon Orange v. komissio(11) viitaten, että tuomiosta Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg(12) ilmenevässä oikeuskäytännössä vahvistettujen arviointiperusteiden mukaisesti valtion toimenpide jää kuulumatta SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan vain, jos sitä on pidettävä korvauksena, joka on vastike yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottavien yritysten suorittamasta julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä. Vuoden 1984 sopimus ja vuoden 1999 sopimus olivat puhtaasti kaupallisia sopimuksia, eikä niiden määräyksissä annettu JCDecaux’n hoidettavaksi julkisen palvelun tehtävää. Väitetystä korvauksesta aiheutui siis väistämättä etua JCDecaux’lle, ”vaikka oletettaisiin, että sen tarkoituksena on tosiasiallisesti ollut korvata se haitta, joka liittyy mahdolliseen velvollisuuteen poistaa tietyt telineet käytöstä ennenaikaisesti”. Tämä päätelmä on sitäkin ilmeisempi, kun otetaan huomioon, että ”on vaikeaa nähdä, että [JCDecaux’lle] olisi koitunut rakenteellista haittaa, koska [se] suostui oma-aloitteisesti poistamaan käytöstä kyseiset telineet ja koska Belgian viranomaiset lisäksi itse myönsivät, että kyseinen korvaus oli ylittänyt oletetun haitan korvaamiseksi tarvitun määrän”.(13) Komissio tuo lisäksi esille, ettei käsiteltävässä asiassa ollut kyseessä yksikään [SEUT] 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä annetun komission tiedonannon(14) 69 ja 71 kohdassa mainituista tapauksista, ja se toistaa erityisesti, että JCDecaux oli suostunut ”oma-aloitteisesti” poistamaan käytöstä tietyt vuoden 1984 sopimuksen soveltamisalaan kuuluneet telineet.(15) Komissio lisää, ettei Brysselin kaupungin voida katsoa toimineen yksityisen markkinataloustoimijan tavoin. Väitettyä korvausmekanismia ei nimittäin ollut hyväksytty virallisesti eikä sen toteutumista seurattu mitenkään, mistään komissiolle toimitetuista tiedoista ei käy ilmi, että Brysselin kaupunki ja JCDecaux olisivat käyneet tästä mekanismista minkäänlaisia neuvotteluja, eikä mistään tiedoista ilmene, että Brysselin kaupunki olisi laatinut arvion siitä, ”millaisia ne [JCDecaux’n] tulonmenetykset olisivat, jotka liittyisivät tiettyjen vuoden 1984 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien telineiden ennenaikaisiin korvaamisiin, ja miten kyseiset menetykset vertautuisivat toisten saman sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien telineiden ylläpidosta saatavaan tuloon. Telineistä on sitä paitsi jo tehty täydet poistot (loogisesti näiden kylttien kustannukset oli nimittäin korvattu kokonaisuudessaan, [JCDecaux’n] marginaali mukaan lukien, koska niitä on hyödynnetty vuoden 1984 sopimuksen laillisena voimassaoloaikana)”.(16)
16. Komissio toteaa vielä, että sen näkemys edun olemassaolosta saa tukea cour d’appel de Bruxellesin (Brysselin ylioikeus, Belgia) 29.4.2016 antamasta tuomiosta,(17) jossa todetaan, ettei JCDecaux ollut noudattanut riidanalaisten telineiden osalta liitteen 10 mukaisia määräpäiviä, vaan se oli hyödyntänyt niitä oikeudettomasti Brysselin kaupungin julkisella alueella. Komission mukaan cour d’appel de Bruxelles oli todennut, että JCDecaux oli harjoittanut objektiivisesti arvioituna laitonta toimintaa rehellisten markkinakäytäntöjen sijaan, sillä hyödyntämällä mainostelineitä, joita sen mainostelineverkostoon ei pitäisi (ainakaan enää) kuulua, JCDecaux oli saanut laitonta kilpailuetua, jonka seurauksena sen kilpailija CCB oli voinut menettää mainostajia.
17. Komissio toteaa edellä esitettyjen seikkojen perusteella, että se, että JCDecaux säilytti riidanalaiset telineet ja hyödynsi niitä vuosina 1999–2011 liitteen 10 mukaisten määräaikojen päätyttyä maksamatta niistä vuokraa tai veroa, on johtanut niiden kustannusten alentumiseen, jotka tavallisesti olisivat kuuluneet JCDecaux’n vastattaviksi osana sen harjoittamaa toimintaa, ja kyseessä on näin ollen taloudellinen etu.
18. Komissio tarkastelee riidanalaisen päätöksen 97–102 perustelukappaleessa edun valikoivuuteen liittyvää edellytystä. Se huomauttaa erityisesti, että kyseinen toimenpide on perusolemukseltaan yksittäistoimenpide ja että tällaisessa tilanteessa edun määrittäminen antaa lähtökohtaisesti syyn olettaa, että etu on valikoiva.
19. Komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 103–121 perustelukappaleessa, että kyseinen toimenpide oli omiaan vääristämään kilpailua ja vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Se hylkää erityisesti Belgian viranomaisten väitteen, jonka mukaan kyseinen toimenpide voisi olla asetuksessa N:o 1998/2006 tarkoitettua vähämerkityksistä tukea.
20. Komissio päättelee riidanalaisen päätöksen 122 perustelukappaleessa kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella, että kyseinen toimenpide on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea.
21. Todettuaan riidanalaisen päätöksen 123 ja 124 perustelukappaleessa, että kyseinen toimenpide on sääntöjenvastaista valtiontukea, koska siitä ei ollut ilmoitettu komissiolle, ja kyseisen päätöksen 125–130 perustelukappaleessa, ettei kyseisen tuen voida katsoa soveltuvan sisämarkkinoille, komissio tarkastelee kyseisen päätöksen 131–144 perustelukappaleessa kysymystä takaisin perittävän sääntöjenvastaisen tuen määrästä. Se selittää tältä osin, että kyseisen määrän laskennassa sovellettava ”yleinen periaate” on arvioida niiden vuokrien ja verojen määrä, jotka Brysselin kaupungin olisi pitänyt periä ilman kyseistä toimenpidettä, ja se täsmentää, että kyseinen laskenta on tehtävä ”kunkin vuoden 1984 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan ja vielä [15.9.2001] jälkeen ylläpidetyn telineen osalta niin, että laskelman lähtökohtana käytetään vuoden 1999 sopimuksen nojalla maksettavaksi kertyneitä vuokria ja mainostelineisiin yleisesti sovellettuja veroja alun perin määrätyn poistamisajankohdan (jos se on [15.9.2001] jälkeen) tai [15.9.2001] (jos alun perin määrätty poistamisajankohta oli ennen [15.9.2001]) ja tosiasiallisen poistamisajankohdan väliseltä ajalta”.(18) Muistutettuaan pitävänsä Belgian viranomaisten esittämää korvausmekanismiin liittyvää väitettä perusteettomana komissio katsoo, että ”JCDecaux’lle myönnetty etu vastaa niiden säästöjen kokonaismäärää, jotka yritykselle koituvat siitä, että se jatkoi vuoden 1984 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien telineiden hyödyntämistä sen sijaan, että se olisi korvannut ne vuoden 1999 sopimuksen mukaisilla telineillä”.(19) Tuen määrän laskenta oli siis toteutettava ”huomioimatta minkäänlaista korvauslogiikkaa” ja ottamalla huomioon ”kunkin kyseisen telineen ja kunkin merkityksellisen ajanjakson osalta samankokoisiin telineisiin sovelletut vuokrat ja vuoden 2001 veropäätökseen ja sitä myöhempiin veropäätöksiin perustuvat verot”.(20)
Asian käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
22. JCDecaux nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 25.9.2019 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati riidanalaisen päätöksen 1–4 artiklan kumoamista. Unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 22.4.2020 antamallaan määräyksellä CCB:n väliintulijaksi tukemaan komission vaatimuksia.
23. JCDecaux esitti kanteensa tueksi neljä kanneperustetta, joista ensimmäinen esitettiin ensisijaisesti ja kolme muuta toissijaisesti. Se väitti ensimmäisessä kanneperusteessaan, joka jakautui kolmeen osaan, että komissio oli tehnyt ilmeisen arviointivirheen sekä oikeudellisen virheen katsoessaan, että riidanalaisten telineiden hyödyntäminen liitteen 10 mukaisten määräpäivien jälkeen oli antanut edun. Ensimmäisessä osassa se väitti komission hylänneen korvausmekanismin virheellisesti. Toisessa osassa se väitti komission käyttäneen virheellistä kontrafaktuaalista skenaariota katsoessaan, että vuokraa ja veroja olisi pitänyt periä riidanalaisista telineistä, jotka säilytettiin käytössä niitä koskevien määräpäivien jälkeen. Kolmannessa osassa se väitti komission tehneen virheen luonnehtiessaan vuoden 1984 sopimusta puhtaasti kaupalliseksi ja kieltäytyessään siten soveltamasta tuomiossa Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg(21) vahvistettuja edellytyksiä. Toisessa kanneperusteessa JCDecaux väitti, että hypoteettinen valtiontuki soveltui sisämarkkinoille julkisesta palvelusta maksettavana korvauksena myönnettävää valtiontukea koskevista Euroopan unionin puitteista annetun komission tiedonannon(22) sekä [SEUT] 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen 20.12.2011 annetun komission päätöksen 2012/21/EU(23) perusteella. Kolmas kanneperuste jakautui kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa JCDecaux arvosteli komissiota siitä, ettei tämä ollut vastannut riittävällä tavalla osapuolten esille ottamiin seikkoihin, että tämä oli esittänyt lehdistötiedotteessaan ennakkokäsityksen takaisin perittävän tuen määrästä ja että tämä oli rikkonut omia sisäisiä menettelysääntöjään. Toisessa osassa JCDecaux väitti muun muassa, että väitetyn edun määrän määrittäminen oli mahdotonta, sillä vuoden 1984 sopimuksessa ei määrätty minkäänlaisesta vuokrasta, hallintamaksusta tai käyttömaksusta. Neljännessä kanneperusteessa JCDecaux esitti väitetyn valtiontuen olevan joka tapauksessa vanhentunut.
24. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisessa tuomiossa nämä neljä kanneperustetta ja siten kanteen kokonaisuudessaan, määräsi JCDecaux’n vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoitti sen korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut ja määräsi CCB:n vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.
25. Nyt käsiteltävän muutoksenhakuasian kannalta olennaisilta osiltaan merkityksellisiä ovat unionin yleisen tuomioistuimen näkemykset, jotka koskevat ensimmäisen kanneperusteen ensimmäistä ja toista osaa sekä kolmannen kanneperusteen toista osaa.
26. Unionin yleinen tuomioistuin totesi ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisestä osasta, että komission oli perusteltua katsoa, että se, että JCDecaux oli säilyttänyt ja hyödyntänyt riidanalaisia telineitä liitteen 10 mukaisten määräpäivien jälkeen, muodosti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun, ”vaikka tämä säilyttäminen oli vuoden 1984 sopimukseen liittynyt korvausmekanismi”.(24)
27. Unionin yleinen tuomioistuin muistutti tältä osin ensinnäkin, että valtiontuen käsite on objektiivinen oikeudellinen käsite, joka määritellään suoraan SEUT 107 artiklan 1 kohdassa, jossa ei tehdä eroa valtion toimenpiteiden perusteiden tai tavoitteiden perusteella vaan määritellään toimenpiteet niiden vaikutusten perusteella, joten sen perusteella, että valtion toimenpiteen tavoitteena on ollut säilyttää vuoden 1984 sopimuksen taloudellinen tasapaino tai että kyseinen tavoite on ollut kansallisen oikeuden periaatteiden mukainen, ei voida poissulkea ab initio tällaisen toimenpiteen luonnehtimista valtiontueksi.(25)
28. Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin totesi, että riidanalaisten telineiden hyödyntämisen jatkaminen vielä liitteen 10 mukaisten määräpäivien jälkeen maksamatta vuokraa tai veroja Brysselin kaupungille oli vähentänyt JCDecaux’n vastattaviksi kuuluneita kustannuksia.(26) Unionin yleinen tuomioistuin huomautti, että osapuolten välillä oli näet riidatonta, että vuoden 1999 sopimuksen tekemisen jälkeen JCDecaux saattoi pystyttää Brysselin kaupungin alueelle kaupunkikalusteita ja hyödyntää niitä vain kyseisessä sopimuksessa määrätyin ehdoin, joiden mukaan sen oli maksettava vuokraa ja veroja. Unionin yleinen tuomioistuin totesi myös, että liitteen 10 mukaan vuoden 1999 sopimuksen ehdoista poiketen JCDecaux saattoi jatkaa kyseiseen liitteeseen kirjattujen telineiden hyödyntämistä vuoden 1984 sopimuksen mukaisin ehdoin, kuitenkin ainoastaan kyseisen liitteen mukaisiin määräpäiviin saakka. Se lisäsi, että kyseisten määräpäivien jälkeen nämä telineet oli korvattava uusilla telineillä, jotka kuuluivat vuoden 1999 sopimuksen soveltamisalaan ja joista oli siten velvollisuus maksaa veroja ja vuokraa.(27) Se päätteli, että se, että JCDecaux jatkoi riidanalaisten telineiden hyödyntämistä vuoden 1984 sopimuksen mukaisin ehdoin edellä mainittujen määräpäivien jälkeen, antoi JCDecaux’lle mahdollisuuden välttää vuoden 1999 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien uusien telineiden pystyttämisen ja hyödyntämisen ja siten sen maksettaviksi viimeksi mainitun sopimuksen mukaisesti kuuluneiden vuokrien ja verojen maksamisen.(28) Unionin yleinen tuomioistuin muistutti myös muutamista toteamuksista, jotka cour d’appel de Bruxelles oli esittänyt 29.4.2016 antamassaan tuomiossa.(29)
29. Kolmanneksi(30) unionin yleinen tuomioistuin katsoi komission vedonneen perustellusti tuomioon Orange v. komissio(31) ja tuomioon Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg.(32)
30. Neljänneksi unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi olennaisin osin komission tästä kysymyksestä esittämät seikat(33) ja vahvisti komission päätelmän, jonka mukaan väitettyä korvausmekanismia ei voitu pitää markkinataloustoimijan tavanomaista toimintaa koskevan edellytyksen mukaisena.(34)
31. Unionin yleinen tuomioistuin totesi ensimmäisen kanneperusteen toisesta osasta, ettei komissio ollut tehnyt arviointivirhettä katsoessaan, että JCDecaux oli hyötynyt edun muodostavista vuokra- ja verosäästöistä.(35) Unionin yleinen tuomioistuin toisti perimättä jääneiden vuokrien osalta, että vuoden 1999 sopimuksen voimaantulon jälkeen JCDecaux saattoi pystyttää Brysselin kaupungin alueelle kaupunkikalusteita ja hyödyntää niitä vain kyseisessä sopimuksessa määrätyin ehdoin, joiden mukaan sen oli maksettava vuokraa ja veroja.(36) Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi perimättä jääneiden verojen osalta JCDecaux’n väitteen, jonka mukaan koko valtion alueen tai edes Brysselin pääkaupunkiseudun hallintoalueen kattavan yhtenäisen verotusjärjestelmän puuttuessa Brysselin kaupungin antamat veropäätökset eivät voineet muodostaa viitejärjestelmää. Se katsoi, että kyseinen väite on hylättävä, jos sen on tulkittava liittyvän toimenpiteen valikoivaan luonteeseen, sillä kun kyseessä on yksittäinen toimenpide, taloudellinen etu oletetaan valikoivaksi.(37) Joka tapauksessa Belgian viranomaiset eivät olleet kiistäneet oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä sitä, että nämä päätökset muodostivat verotuksen viitejärjestelmän.(38) Se katsoi niin ikään, että komissio oli todennut perustellusti, että Brysselin kaupungin vuodesta 2001 alkaen antamia veropäätöksiä olisi pitänyt soveltaa määräpäivien jälkeen käytössä säilytettyihin riidanalaisiin telineisiin ja että Brysselin kaupungin ennen verovuotta 2009 soveltama verovapautus oli viitejärjestelmää koskeva poikkeus, joka merkitsi Brysselin kaupungin valtion varoista myöntämää etua.(39) Unionin yleinen tuomioistuin totesi, etteivät tribunal de première instance francophone de Bruxellesin (Brysselin ranskankielinen alioikeus, Belgia) 4.11.2016 antamat kaksi tuomiota,(40) jotka osoittavat, ettei JCDecaux ollut velvollinen maksamaan kunnallisia mainosveroja vuoden 1999 sopimuksen osalta, olleet kyseisen toimenpiteen valtiontueksi luonnehtimisen kannalta merkityksellisiä.(41)
32. Unionin yleinen tuomioistuin toi esille kolmannen kanneperusteen toisesta osasta, että komissio oli selittänyt syyt, joiden vuoksi JCDecaux’n saama etu oli komission mukaan Belgian viranomaisten arviota suurempi.(42) Lisäksi se hylkäsi JCDecaux’n väitteen siitä, että kyseisen edun määrän määrittäminen oli mahdotonta, minkä vuoksi JCDecaux’n puolustautumisoikeuksia oli loukattu, koska se katsoi kyseisen väitteen perustuvan siihen virheelliseen lähtökohtaan, että riidanalaisten telineiden säilyttämisestä ja hyödyntämisestä sovittujen määräpäivien jälkeen aiheutuisi etua vain siinä tapauksessa, että kyseinen säilyttäminen ylittäisi korvausmekanismista annettavan korvauksen.(43)
Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten vaatimukset
33. JCDecaux teki käsiteltävänä olevan valituksen unionin tuomioistuimen kirjaamoon 17.11.2022 toimittamallaan kirjelmällä. Se vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen tuomion, hyväksymään sen ensimmäisessä oikeusasteessa esittämät vaatimukset kumoamalla riidanalaisen päätöksen 1–4 artiklan ja velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Komissio vaatii vastineessaan, joka toimitettiin unionin tuomioistuimen kirjaamoon 1.2.2023, unionin tuomioistuinta hylkäämään valituksen ja velvoittamaan JCDecaux’n korvaamaan oikeudenkäyntikulut. CCB luopui vastineen toimittamisesta.
34. Istunnossa, joka järjestettiin 17.1.2024, kuultiin JCDecaux’n, komission ja CCB:n suulliset lausumat ja niiden vastaukset unionin tuomioistuimen esittämiin kirjallisiin ja suullisiin kysymyksiin. CCB vaatii valituksen hylkäämistä, muttei ota kantaa oikeudenkäyntikuluihin.
Asian tarkastelu
35. JCDecaux esittää valituksensa tueksi kaksi valitusperustetta, joista ensimmäinen koskee valituksenalaisen tuomion ristiriitaisia perusteluja sekä oikeudellista virhettä, joka tehtiin tulkittaessa ja sovellettaessa SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun käsitettä, ja toinen tosiseikkojen sekä sovellettavien oikeussääntöjen ottamista huomioon ilmeisen vääristyneellä tavalla.
Ensimmäinen valitusperuste
Asianosaisten lausumat
36. JCDecaux väittää tässä ensisijaisesti esittämässään valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin esitti ristiriitaisia perusteluja ja tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan taloudellisen edun olemassaolon. JCDecaux’n mukaan unionin yleinen tuomioistuin toistaa kyseisen tuomion 31 ja 40 kohdassa toteamukset, jotka cour d’appel de Bruxelles esitti 29.4.2016 antamassaan tuomiossa ja joiden mukaan JCDecaux ei ”ollut saanut Brysselin kaupungilta nimenomaista lupaa”, vaan se oli hyödyntänyt ”oikeudettomasti” osaa liitteeseen 10 kirjatuista telineistä Brysselin kaupungin alueella. JCDecaux’n mukaan unionin yleinen tuomioistuin toteaa kyseisen tuomion 42 kohdassa ”ainoastaan tämän perusteella”, että se, että JCDecaux oli säilyttänyt ja hyödyntänyt riidanalaisia telineitä liitteen 10 mukaisten määräpäivien jälkeen, muodosti taloudellisen edun. JCDecaux’n mukaan cour d’appel de Bruxelles oli todennut, että kyseisiä telineitä oli säilytetty oikeudettomasti, vain siksi, että se oli todennut, ettei Brysselin kaupungilta ollut saatu nimenomaista – eikä implisiittistä – lupaa mainostelineiden vaihtamiseen.(44) Koska viranomaiset eivät olleet tehneet päätöstä eivätkä toteuttaneet toimea, ei kyseessä voi olla lähtökohtaisesti valtiontuki, sillä valtiontuki edellyttää vähintäänkin viranomaisten toimea tai toimimatta jättämistä. Jos JCDecaux’n oletetaan saaneen etua, tämä etu johtuu siitä, että JCDecaux on hyödyntänyt omin luvin riidanalaisia telineitä, jotka sijaitsivat laittomasti julkisella alueella. Tällaisen menettelyn perusteella ei voida todeta ilman ilmeistä ristiriitaa, että viranomaiset olivat myöntäneet taloudellisen edun.
37. Toissijaisesti JCDecaux väittää unionin yleisen tuomioistuimen perustelleen valituksenalaista tuomiota ristiriitaisesti myös esittäessään kyseisen tuomion 42 kohdassa, että Brysselin kaupungin JCDecaux’lle myöntämä etu oli tukea, vaikka riidanalaisten telineiden säilyttämisen katsottiin olevan ”vuoden 1984 sopimukseen liittynyt korvausmekanismi”. JCDecaux arvostelee sitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin tee tästä toteamuksesta mitään johtopäätöstä, joka kyseenalaistaisi sekä komission esittämän oikeudellisen luonnehdinnan että takaisin perittävän tuen määrän laskennassa käytetyn menetelmän.(45) Kyseinen tuomio johtaa näet siihen, että väitetty etu peritään takaisin kokonaan eli ottamatta huomioon kustannuksia, joita JCDecaux’lle oli aiheutunut tiettyjen liitteeseen 10 kirjattujen telineiden ennenaikaisen käytöstä poistamisen ja sopimukseen perustuvan vahingon vuoksi. JCDecaux’n mukaan on niin, että jos unionin yleinen tuomioistuin myöntää, että riidanalaisten telineiden säilyttäminen voi olla korvaus, mahdollisesti myönnettyä taloudellista etua ei voida pitää automaattisesti kokonaan valtiontukena.
38. Komissio väittää ensinnäkin, että JCDecaux pyrkii väitteillään lähinnä siihen, että tosiseikat ja erityisesti sen teoria korvausmekanismista, jonka sekä kansallinen tuomioistuin että unionin yleinen tuomioistuin ovat hylänneet, arvioitaisiin uudelleen. Unionin tuomioistuimella ei ole kuitenkaan toimivaltaa arvioida tosiseikkoja uudelleen muutoksenhakuasiassa.
39. Sitten komissio toistaa muutamia valituksenalaisessa tuomiossa esille otettuja seikkoja, jotka käydään lyhyesti läpi edellä tämän ratkaisuehdotuksen 27–30 kohdassa, ja väittää unionin yleisen tuomioistuimen todenneen perustellusti, ettei korvausmekanismi ollut merkityksellinen.
40. Lisäksi komissio tuo esille JCDecaux’n tekemästä viittauksesta cour d’appel de Bruxellesin 29.4.2016 antamaan tuomioon, että unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnit kansallisesta oikeudesta ovat tosiseikkojen arviointia, joka ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan muutoksenhakuasiassa, paitsi jos kansallinen oikeus on otettu huomioon vääristyneellä tavalla. JCDecaux valittaa kuitenkin vain kyseisen tuomion sisällöstä ja laajuudesta. Lisäksi on epäasianmukaista väittää, että unionin yleinen tuomioistuin käytti yksinomaan kyseistä tuomiota perusteena edun olemassaolon osoittamiseksi. JCDecaux’n väite, jonka mukaan viranomaisten toteuttamaa toimea ei ole olemassa, on jätettävä tutkimatta, koska se liittyy kyseessä olevan toimenpiteen johtumista valtiosta koskevaan edellytykseen, jota ei ollut riitautettu ensimmäisessä oikeusasteessa. Kyseinen väite on joka tapauksessa ilmeisen perusteeton, sillä käsiteltävässä asiassa on kyse siitä, ettei Brysselin kaupunki ole toiminut, vaan se on antanut riidanalaisten telineiden hyödyntämisen jatkua pyrkimättä perimään vuokraa ja veroa.
41. Komissio korostaa vielä, että toimenpiteen luonnehtiminen valtiontueksi ja sen määrän määrittäminen ovat kaksi erillistä kysymystä. Komission mukaan korvausmekanismia koskevan teorian huomioon ottaminen ei voi johtaa riidanalaisessa päätöksessä vahvistetun, tuen takaisin perinnässä käytetyn laskentamenetelmän uudelleen arviointiin. Komissio lisää, että Brysselin kaupungin olisi pitänyt arvioida JCDecaux’lle väitetysti aiheutunut vahinko, jotta kyseessä olevaa toimenpidettä ei luonnehdittaisi valtiontueksi. Koska Brysselin kaupunki ei tehnyt tällaista arviointia, takaisin perittävä tuen määrä vastaa vuokria ja veroja, jotka JCDecaux’n olisi pitänyt maksaa siltä ajalta, kun riidanalaisia telineitä hyödynnettiin niiden lopulliselle käytöstä poistamiselle sovittujen määräaikojen jälkeen. Vaikka korvausmekanismi olisi ollut olemassa – quod non – se ei voisi kyseenalaistaa JCDecaux’n saaman edun oikeudellista luonnehdintaa eikä takaisin perittävän tuen määrän laskentaa.
Asian tarkastelu
42. Muistutan, että SEUT 256 artiklan 1 kohdan ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta. Ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen yhtäältä määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitettu näyttö on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin. Kun unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja unionin yleisen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa.(46)
43. Toisin kuin komissio esittää, väitteillä, jotka JCDecaux esittää ensimmäisen valitusperusteensa tueksi, ei pyritä mielestäni saamaan unionin tuomioistuimelta uutta arviointia korvausmekanismia tai kansallista oikeuskäytäntöä koskevista tosiseikoista. Kuten JCDecaux korostaa vastauksessaan, sen esittämä ”perustava väite” ei koske unionin yleisen tuomioistuimen tekemää tosiseikaston arviointia eikä kansallisen oikeuden tulkintaa vaan valituksenalaisen tuomion perustelujen väitettyä ”perustavanlaatuista ristiriitaisuutta”. Tästä on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kysymys unionin yleisen tuomioistuimen tuomion perustelujen ristiriitaisuudesta on oikeuskysymys, minkä vuoksi se voi olla muutoksenhaun kohteena.(47)
44. Perustelujen ristiriitaisuus, johon JCDecaux ensisijaisesti vetoaa, syntyy JCDecaux’n mukaan siitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin voi väittää cour d’appel de Bruxellesin 29.4.2016 antamaan tuomioon tukeutuen JCDecaux’n hyödyntäneen riidanalaisia telineitä oikeudettomasti ja vahvistaa samanaikaisesti komission päätelmää valtiontuen olemassaolosta, sillä valtiontuen olemassaolo edellyttää lähtökohtaisesti viranomaisen päätöstä tai toimea, jolla etu myönnetään. JCDecaux’n toissijaisesti esittämä perustelujen ristiriitaisuus syntyy puolestaan siitä, että unionin yleinen tuomioistuin katsoo valituksenalaisen tuomion 42 kohdassa, että väitetty etu on tukea, mutta myöntää samalla, että riidanalaisten telineiden säilyttäminen saattoi olla vuoden 1984 sopimukseen liittynyt korvausmekanismi. JCDecaux ei nähdäkseni kyseenalaista näillä väitteillä cour d’appel de Bruxellesin 29.4.2016 antaman tuomion sisältöä eikä laajuutta, sellaisina kuin unionin yleinen tuomioistuin ne toteaa. Se päinvastoin yhtyy näihin toteamuksiin tukeakseen ensisijaisesti esittämiään väitteitä. Huomautan lisäksi, että väittäessään korvausmekanismin olevan olemassa JCDecaux ei kiistä kirjelmissään kuitenkaan millään tavoin arviointeja, jotka esitetään valituksenalaisen tuomion 25 ja 26 kohdassa sekä 34–41 kohdassa ja joissa vahvistetaan komission päätelmä, jonka mukaan kyseinen mekanismi – jos se näytetään toteen – ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että JCDecaux’lle on myönnetty etua.
45. Nähdäkseni myös toinen komission esittämä tutkimatta jättämistä koskeva väite, jonka mukaan JCDecaux riitauttaa toimenpiteen johtumista valtiosta koskevan edellytyksen viranomaisten toimen puuttumista koskevalla väitteellään ensimmäisen kerran vasta muutoksenhakuvaiheessa, on hylättävä. Vaikka on totta, ettei JCDecaux vaikuta esittäneen kyseistä väitettä tämän sisältöisenä unionin yleisessä tuomioistuimessa, valituksesta ilmenee kuitenkin, ettei se ole uusi erillinen oikeudellinen peruste, joka on jätettävä tutkimatta siksi, että se esitetään ensimmäisen kerran, vaan se on pelkästään argumentti, joka esitetään sen oikeudellisen perusteen tueksi, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin vahvisti valtiontuen olemassaolon väitetysti ristiriitaisen päättelyn pohjalta.
46. Tästä huolimatta olen toista mieltä kuin JCDecaux, joka väittää unionin yleisen tuomioistuimen todenneen, että käsiteltävässä asiassa on kyse taloudellisesta edusta, ainoastaan kyseisten cour d’appel de Bruxellesin toteamusten perusteella. Unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyn ensimmäisen kanneperusteen arvioinnin tarkastelusta(48) ilmenee, että unionin yleisen tuomioistuimen näkemyksen mukaan se, että JCDecaux säilytti riidanalaiset telineet ja jatkoi niiden hyödyntämistä liitteen 10 mukaisten määräpäivien jälkeen maksamatta vuokraa tai veroja, on vähentänyt JCDecaux’n vastattaviksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia. Tämä arvio perustuu erityisesti vuoden 1984 sopimuksen ja vuoden 1999 sopimuksen (jonka osa liite 10 on) sopimusehtojen, riidanalaisessa päätöksessä mainittujen Brysselin kaupungin antamien veropäätösten merkityksellisten säännösten sekä Belgian viranomaisten oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä esittämien huomautusten tarkasteluun. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei korvausmekanismi, johon kyseiset viranomaiset ja JCDecaux vetoavat, sulje pois edun olemassaoloa, ja näin on useista syistä, jotka käydään lyhyesti läpi edellä tämän ratkaisuehdotuksen 27–30 kohdassa. Unionin yleisen tuomioistuimen tässä yhteydessä tekemät viittaukset cour d’appel de Bruxellesin toteamuksiin ovat siis vain yksi seikka kaikkien niiden muiden seikkojen joukossa, jotka se oli ottanut huomioon edun olemassaolon todetessaan.
47. Mielestäni molemmat JCDecaux’n väittämät ristiriitaisuudet ovat perusteettomia.
48. Yhtäältä on totta, että cour d’appel de Bruxelles totesi 29.4.2016 antamassaan tuomiossa, ettei JCDecaux ollut saanut ”Brysselin kaupungilta nimenomaista lupaa mainostelineiden ’vaihtamiseen’” ja että ”[viimeksi mainitun] reagoimatta jättämistä [mainoskalusteiden] säilyttämiseen paikoillaan kullekin kalusteelle sovitun määräpäivän jälkeen ei voida tulkita siten, että kyseessä on varmuudella annettu viranomaisen implisiittinen suostumus kullekin telineelle sovitusta määräpäivästä poikkeamiseen”. On kuitenkin pidettävä mielessä, että cour d’appel de Bruxelles lausui kyseisessä tuomiossa yksinomaan kaupan alalla noudatettavista menettelytavoista sekä kuluttajille annettavista tiedoista ja kuluttajansuojasta 14.7.1991 annetusta Belgian laista (loi sur les pratiques du commerce et sur l’information et la protection du consommateur),(49) koska sitä oli pyydetty ratkaisemaan, oliko se, että JCDecaux säilytti osan telineistä paikoillaan ja jatkoi niiden hyödyntämistä ilman tarvittavia lupia, kyseisen lain 94 §:ssä tarkoitettu hyvän liiketavan vastainen toimi, joka saattaa aiheuttaa vahinkoa JCDecaux’n kilpailijan, CCB:n, liiketoiminnallisille eduille. Tässä asiayhteydessä cour d’appel de Bruxellesin toteamukset on ymmärrettävä nähdäkseni siten, että niillä viitataan Belgian hallintooikeudessa tarkoitetun luvan puuttumiseen.(50) Tämä ei estä millään tavalla sitä, että unionin valtiontukisääntöjen näkökulmasta(51) Brysselin kaupungin kielteinen asenne tai vähintäänkin passiivisuus, joka muodostuu siitä, että se on asiasta täysin tietoisena jättänyt vastustamatta sitä, että JCDecaux säilyttää tietyn määrän mainostelineitä ja hyödyntää niitä sen alueella sovittujen määräaikojen jälkeen, ja ennen kaikkea pidättynyt perimästä tavallisesti perittäviä vuokria ja veroja, voi merkitä SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen olemassaoloa.(52) Lisään, ettei JCDecaux voi väittää, kuten se tekee vastauksessaan, että komissio on esittänyt muutoksenhakuasiassa uuden väitteen luonnehtiessaan Brysselin kaupungin tällaista menettelyä vastineessaan ”toimimatta jättämiseksi”. Komissio näet vastaa vain argumenttiin, jonka JCDecaux esittää ensimmäisen valitusperusteensa pääväitteen tueksi.
49. Toisaalta vaikuttaa siltä, että toissijaisesti esitetty väite perustelujen ristiriitaisuudesta johtuu virheellisestä tulkinnasta, jonka JCDecaux tekee valituksenalaisen tuomion 42 kohdasta. Kuten komissio vahvisti istunnossa vastatessaan unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen, unionin yleinen tuomioistuin halusi ilmaista kyseisessä kohdassa, että vaikka korvausmekanismin tosiasiallisuus ja Brysselin kaupungin halu noudattaa kyseistä mekanismia näytettäisiin toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla, ei tämä estäisi päättelemästä, että JCDecaux on saanut taloudellisen edun, sillä kyseinen mekanismi ei täytä etenkään tuomioon Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg(53) perustuvassa oikeuskäytännössä vahvistettua ensimmäistä edellytystä eikä sitä voida pitää markkinataloustoimijan tavanomaisena toimintana. Tämä ilmenee sitä paitsi selvästi, kun valituksenalaisen tuomion 42 kohta luetaan yhdessä sitä edeltävästi esitettyjen seikkojen kanssa.(54) Koska unionin yleinen tuomioistuin kiisti esille otetun korvausmekanismin merkityksellisyyden, unionin yleistä tuomioistuinta ei voida arvostella myöskään siitä, ettei se tutkinut riidanalaisessa päätöksessä vahvistettua takaisin perittävän tuen laskentamenetelmää uudelleen kyseisen mekanismin huomioon ottaen.
50. Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen valitusperuste on nähdäkseni tutkittava mutta hylättävä perusteettomana.
Toinen valitusperuste
Asianosaisten lausumat
51. JCDecaux väittää tässä valitusperusteessa, joka jakautuu kahteen osaan, että unionin yleinen tuomioistuin otti tosiseikat ja sovellettavat oikeussäännöt huomioon ilmeisen vääristyneellä tavalla katsoessaan, että riidanalaiset telineet, jotka oli säilytetty liitteen 10 mukaisten määräpäivien jälkeen, kuuluivat ipso facto vuoden 1999 sopimuksen soveltamisalaan ja niistä oli siten maksettava vuokraa ja veroja.
52. Ensimmäisessä osassa JCDecaux kiistää näkemykset, jotka unionin yleinen tuomioistuin esittää valituksenalaisen tuomion 29 ja 30 kohdassa. Tältä osin se tuo ensin esille, että ”sopimusoikeuden perusperiaatteiden” mukaisesti vuoden 1984 sopimuksen nojalla pystytettyihin telineisiin sovellettiin edelleen kyseistä sopimusta aina siihen asti, kunnes ne poistettiin lopullisesti käytöstä, vaikka käytöstä poistaminen tapahtui liitteen 10 mukaisten määräpäivien jälkeen, ja ne pysyivät JCDecaux’n omistuksessa eikä niihin liittynyt mitään velvollisuutta maksaa vuokraa tai veroja.(55) JCDecaux korostaa saaneensa vastikkeeksi huomattavasta investoinnista, joka muodostui Brysselin kaupungin käyttöön annettujen pysäkki- ja mainoskalusteiden suunnittelusta, valmistuksesta, pystytyksestä ja ylläpidosta, oikeuden hyödyntää kyseisiä kalusteita mainostarkoituksessa ja että kyseisen sopimuksen taloudellinen tasapaino perustui täsmällisiin sopimusvelvoitteisiin. Sitten JCDecaux väittää, ettei yhdessäkään vuoden 1999 sopimukseen sisältyvässä sopimusehdossa määrätä vuoden 1984 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien telineiden tai muiden olemassa olevien kaupunkikalusteiden automaattisesta käytöstä poistamisesta, vaan vuoden 1999 sopimuksessa määrätään päinvastoin nimenomaisesti, että vuonna 1999 pystytettyjä telineitä voidaan ja jopa täytyy käyttää liitteeseen 10 kirjattujen telineiden rinnalla ilman viimeksi mainittuihin telineisiin sovellettujen sopimusehtojen muuttamista tämän mukaisesti. Se lisää, ettei sillä ollut myöskään mitään velvollisuutta korvata vuoden 1984 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvia telineitä yksitellen pystyttämällä samoille paikoille(56) vuoden 1999 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvia uusia telineitä. Tiettyjen vuoden 1984 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien telineiden, jotka se itse omisti, säilyttäminen ei siis johtanut siihen, että JCDecaux välttyisi pystyttämästä ja hyödyntämästä muita telineitä, jotka omisti Brysselin kaupunki. JCDecaux huomauttaa vielä, että kyseisissä sopimuksissa on perustavanlaatuisia eroja niiden taustalla olevan taloudellisen logiikan ja sopimusehtojen suhteen. JCDecaux’n mukaan unionin yleisen tuomioistuimen ei ollut perusteltua ”olettaa hypoteettisesti”, että jos JCDecaux olisi poistanut riidanalaiset telineet liitteen 10 mukaisina määräpäivinä, se olisi pystyttänyt samoille paikoille yhtä monta vuoden 1999 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvaa telinettä ja maksanut Brysselin kaupungille vuokraa ja veroja merkittävästi erilaisista, viimeksi mainitun sopimuksen mukaisista suoritteista. JCDecaux lisää vastauksessaan, että komission vastineessaan esittämästä argumentoinnista ilmenee, että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat ristiriitaiset, koska samanaikaisesti ei voida väittää, että vuoden 1984 sopimuksen nojalla pystytetyt telineet kuuluvat jonkin muun kuin vuoden 1999 sopimuksesta muodostuvan oikeudellisen järjestelmän soveltamisalaan ja että kyseisistä telineistä olisi pitänyt maksaa viimeksi mainitun sopimuksen mukaisia vuokria ja veroja.
53. Toisessa osassa JCDecaux väittää, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 53, 54 ja 56 kohdassa sovellettavat oikeussäännöt huomioon vääristyneellä tavalla liitteen 10 mukaisten määräpäivien jälkeen säilytettyjen riidanalaisten telineiden hyödyntämisen verottamisen osalta.
54. Tässä yhteydessä JCDecaux väittää yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin ”tulkitsee oikeussääntöjä perusteettomalla tavalla”, kun se toteaa valituksenalaisen tuomion 54 kohdassa, ettei komissio ollut tehnyt arviointivirhettä ottaessaan viitejärjestelmäksi kyseisen tuomion 56 kohdassa mainitut Brysselin kaupungin antamat veropäätökset, sillä perusteella, etteivät Belgian viranomaiset olleet kiistäneet oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä sitä, että nämä veropäätökset muodostivat Brysselin kaupungin alueella tapahtuvan mainostelineiden hyödyntämisen verottamista koskevan verotuksen viitejärjestelmän. Unionin yleinen tuomioistuin ei siis JCDecaux’n mukaan ottanut huomioon, että kunnilla on verotuksellinen autonomia, joka vahvistetaan Belgian perustuslain (Constitution belge) 170 §:n 4 momentissa,(57) eikä koko valtion alueella tai Brysselin pääkaupunkiseudulla ole siten yhtenäistä verotusjärjestelmää. Brysselin kaupunki on sitä paitsi antanut mainontaa koskevia veropäätöksiä vasta vuodesta 2001 alkaen. JCDecaux päättelee tästä, ettei unionin yleinen tuomioistuin voinut katsoa, että pelkät komission mainitsemat kyseisen kaupungin antamat veropäätökset muodostivat viitejärjestelmän, etenkään koska tribunal de première instance francophone de Bruxellesin 4.11.2016 antamista kahdesta tuomiosta(58) ilmenee, että vuoden 1999 sopimuksen soveltamisalaan kuuluneet mainostelineet oli vapautettava mainosverosta.
55. Toisaalta JCDecaux väittää, ettei sitä, ettei sen ole tarvinnut maksaa veroja telineistä, joita se hyödynsi mainostarkoituksessa Brysselin kaupungin alueella, voida katsoa valikoivaksi eduksi, sillä CCB:llä ei ollut useiden vuosien aikana samanlaisia telineitä, joista olisi peritty tällainen vero. Se lisää, että kun CCB:n hyödynsi myöhemmin vastaavan kaltaisia telineitä kyseisellä alueella, se riitautti 15.12.2008 annetun veropäätöksen laillisuuden belgialaisissa tuomioistuimissa, jotka totesivat päätöksen perustuslain vastaiseksi ja kumosivat CCB:ltä perityt verot vuoden 2009 osalta. JCDecaux viittaa tältä osin cour d’appel de Bruxellesin 4.9.2018 antamaan tuomioon, jonka JCDecaux kertoo löytäneensä sattumalta ja joka oli pysytetty muutoksenhaussa cour de cassationin (ylin tuomioistuin, Belgia) 1.10.2021 antamalla tuomiolla.(59)
56. Komissio väittää ensinnäkin, että JCDecaux pyrkii väitteillään todellisuudessa siihen, että tosiseikat arvioidaan uudelleen, osoittamatta unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen tosiseikat huomioon vääristyneellä tavalla. Toisen valitusperusteen molemmat osat ovat joka tapauksessa perusteettomia. Ensimmäisen osan osalta komissio myöntää, ettei vuoden 1999 sopimukseen sisälly mitään sopimusehtoa, jossa määrättäisiin vuoden 1984 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien mainostelineiden automaattisesta käytöstä poistamisesta. Vuoden 1984 sopimuksen nojalla pystytettyihin ja liitteeseen 10 kirjattuihin telineisiin sovellettiin edelleen kyseisen sopimuksen määräyksiä jopa vuoden 1999 sopimuksen voimaantulon jälkeen mutta ainoastaan edellä mainitun liitteen mukaisiin määräpäiviin saakka. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin toi esille valituksenalaisen tuomion 29 kohdassa ja selvensi kyseisen tuomion 48 ja 49 kohdassa, että JCDecaux’n olisi pitänyt maksaa vuokraa viimeksi mainittujen telineiden hyödyntämisestä, kuten vuoden 1999 soveltamisalaan kuuluvien telineiden hyödyntämisestäkin. Valituksenalaisen tuomion 30 kohdassa esitetty toteamus on siis perusteltu. Todetessaan näin unionin yleinen tuomioistuin ei katso millään muotoa, että sovittujen määräpäivien jälkeen säilytettyjen riidanalaisten telineiden pitäisi kuulua ipso facto vuoden 1999 sopimuksesta muodostuvan oikeudellisen järjestelmän soveltamisalaan. Toisen osan osalta komissio väittää ensinnäkin, ettei Belgian perustuslain 170 §:n 4 momenttia koskevaa JCDecaux’n väitettä voida tutkia, sillä kansallisen oikeuden tulkinta on tosiseikaston arviointia, joka kuuluu yksin unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Belgian viranomaiset eivät olleet myöskään kiistäneet oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn aikana, että Brysselin kaupungin antamat veropäätökset muodostavat viitejärjestelmän. Sitten komissio väittää valituksenalaisen tuomion 63 kohtaan viitaten, ettei se jättänyt ottamatta huomioon tribunal de première instance francophone de Bruxellesin 4.11.2016 antamia kahta tuomiota vaan se kiisti niiden merkityksellisyyden valtiontuen käsitteen arvioinnin kannalta, sillä kyseiset tuomiot koskivat vuoden 1999 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvia, Brysselin kaupungin omistamia kaupunkikalusteita. Se esittää vielä, ettei sillä, että CCB on saanut vapautuksen veroista muissa Belgian kunnissa, ole merkitystä JCDecaux’n saaman taloudellisen edun arvioinnin kannalta.
Asian tarkastelu
57. Edellä tämän ratkaisuehdotuksen 42 kohdassa esitetyn lisäksi unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että tosiseikaston ja selvitysaineiston arvioiminen ei ole, lukuun ottamatta sitä tapausta, että ne on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, oikeuskysymys, joka sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhakuasiassa harjoittaman valvonnan piiriin, ja että selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, jos ilman uutta selvitysaineistoa on selvää, että olemassa olevaa selvitysaineistoa on arvioitu ilmeisen virheellisesti. Tämän selvitysaineiston huomioon ottamisen vääristyneellä tavalla on kuitenkin ilmettävä asiakirja-aineistosta selvästi ilman, että on tarpeen ryhtyä uudelleen arvioimaan tosiseikastoa ja selvitystä.(60) Tästä on kyse myös silloin, kun unionin yleinen tuomioistuin on selvästi ylittänyt selvitysaineiston asianmukaisen arvioinnin rajat.(61)
58. Nyt käsiteltävässä asiassa JCDecaux väittää valitusperusteen ensimmäisessä osassa, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 30 kohdassa esittämä päätelmä, jonka mukaan ”se, että kantaja jatkoi tiettyjen liitteeseen 10 kirjattujen telineiden hyödyntämistä vuoden 1984 sopimuksen mukaisin ehdoin kyseisen liitteen mukaisten määräpäivien jälkeen, antoi [JCDecaux’lle] mahdollisuuden välttää vuoden 1999 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien uusien telineiden pystyttämisen ja hyödyntämisen ja siten sen maksettaviksi viimeksi mainitun sopimuksen mukaisesti kuuluneiden vuokrien ja verojen maksamisen”, perustuu tosiseikaston ja sovellettavien oikeussääntöjen ottamiseen huomioon ilmeisen vääristyneellä tavalla. Valituksenalaisen tuomion 30 kohdasta ilmenee, että kyseinen päätelmä perustuu kolmivaiheiseen päättelyyn, jonka unionin yleinen tuomioistuin esittää kyseisen tuomion 29 kohdassa.
59. Katson tältä osin ensinnäkin, että toisin kuin JCDecaux väittää, unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut tosiseikkoja huomioon vääristyneellä tavalla todetessaan valituksenalaisen tuomion 29 kohdassa ensimmäiseksi, että ”osapuolten välillä on – – riidatonta, että vuoden 1999 sopimuksen tekemisen jälkeen [JCDecaux] saattoi pystyttää Brysselin kaupungin alueelle kaupunkikalusteita ja hyödyntää niitä vain kyseisessä sopimuksessa määrätyin ehdoin, joiden mukaan [sen] oli maksettava vuokraa ja veroja”. Asiakirja-aineistoon sisältyvät tiedot osoittavat päinvastoin selvästi, että tämä näkemys on perusteltu. Yhtäältä, kuten olen esittänyt edellä tämän ratkaisuehdotuksen 60 kohdassa, vuoden 1984 sopimuksen soveltaminen päättyi liitteen 10 mukaisten määräpäivien jälkeen. Toisaalta uusien telineiden pystyttäminen Brysselin kaupungin alueelle ja niiden hyödyntäminen saattoivat tapahtua vuoden 1999 jälkeen vain vuoden 1999 sopimuksen mukaisessa järjestelmässä. Tältä osin on merkityksellistä tuoda esille, kuten komissio muistutti istunnossa, että tarjouskilpailun erityisehtojen 1 kohdan g alakohdassa(62) määrätään, että tarjouskilpailun voittaja – tässä tapauksessa JCDecaux – saa yksinoikeuden mainostelineiden hyödyntämiseen Brysselin kaupungin alueella sopimuksen voimassaolon ajaksi. Vain kyseisen sopimuksen mukaista järjestelmää voitiin siis soveltaa.
60. JCDecaux ei ole nähdäkseni osoittanut, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi tosiseikastoa tai selvitysaineistoa ilmeisen virheellisesti päätellessään valituksenalaisen tuomion 29 kohdassa toiseksi, että ”liitteen 10 mukaan vuoden 1999 sopimuksen ehdoista poiketen [JCDecaux] saattoi jatkaa kyseiseen liitteeseen kirjattujen telineiden hyödyntämistä vuoden 1984 mukaisin ehdoin eli maksamatta vuokraa ja veroja, kuitenkin ainoastaan kyseisen liitteen mukaisiin määräpäiviin saakka”. JCDecaux’n väitteistä ilmenee, että se riitauttaa tämän seikan vain siltä osin kuin liitteeseen 10 kirjattuihin telineisiin sovellettiin sen mukaan edelleen vuoden 1984 sopimukseen perustuvaa järjestelmää siihen saakka, kunnes ne poistettiin lopullisesti käytöstä, vaikka tämä käytöstä poisto tapahtuisi kyseisten määräpäivien jälkeen. Kuten komissio tuo perustellusti esille, yksikään asiakirja-aineistoon sisältyvä asiakirja ei tue tällaista väitettä etenkään ilmeisellä tavalla. Osassa näistä asiakirjoista päinvastoin kiistetään se suoraan. Muistutan, että cour d’appel de Bruxelles totesi 29.4.2016 antamassaan tuomiossa, että JCDecaux on hyödyntänyt riidanalaisia telineitä niitä koskevien määräpäivien jälkeen oikeudettomasti, mikä estää nähdäkseni lähtökohtaisesti sen, että tähän hyödyntämiseen voitaisiin soveltaa vuoden 1984 sopimusta. Lisäksi minusta vaikuttaa siltä, että liitteessä 10 määrätään kullekin siihen kirjatulle telineelle oma käytöstä poistamisen määräaika siksi, että jokainen kyseisistä telineistä oli poistettava paikoiltaan viimeistään kyseisenä päivänä, joten tuosta ajankohdasta lähtien vuoden 1984 sopimuksen määräyksiä ei voitu enää soveltaa niihin. Toisin sanoen liitteeseen 10 kirjattuja telineitä voitiin säilyttää vuoden 1999 sopimuksen nojalla pystytettyjen telineiden rinnalla vain kyseisiin määräpäiviin saakka ilman ensin mainittuihin telineisiin sovellettavien sopimusehtojen muuttamista. Tällainen näkemys, joka ei ole millään tavalla vastoin ”sopimusoikeuden perusperiaatteita”, joihin JCDecaux vetoaa, vaikuttaa minusta todellisuudessa olevan ainoa kyseisten periaatteiden mukainen ratkaisu.
61. Mielestäni JCDecaux ei osoita myöskään, että unionin tuomioistuin olisi arvioinut selvitysaineistoa ilmeisen virheellisellä tavalla todetessaan valituksenalaisen tuomion 29 kohdassa kolmanneksi, että liitteen 10 mukaisten määräpäivien jälkeen kyseiseen liitteeseen kirjatut telineet ”oli korvattava uusilla telineillä, jotka kuuluivat vuoden 1999 sopimuksen soveltamisalaan ja joista oli siten velvollisuus maksaa veroja ja vuokraa”. Unionin yleinen tuomioistuin halusi ilmaista tällä toteamuksella nähdäkseni pelkästään sen, että kyseisten määräpäivien jälkeen JCDecaux’n oli pitänyt yhtäältä poistaa liitteeseen 10 kirjatut telineet käytöstä ja toisaalta pystyttää uudet telineet vuoden 1999 sopimuksen mukaisesti. Huomautan tästä viimeksi mainitusta seikasta, että vuoden 1999 sopimukseen liitetystä ostotilauksesta ilmenee, että JCDecaux oli sitoutunut ”noudattamaan tunnollisesti kaikkia hankintaa koskevia ehtoja”, joihin kuului 280 julistekannattimen asentaminen eri puolille Brysselin kaupungin aluetta ”kahdeksan kalenterikuukauden kuluessa ostotilauksen vastaanottamisesta”. Toisin kuin JCDecaux väittää, en usko unionin yleisen tuomioistuimen kuitenkaan katsoneen, että JCDecaux’lla oli ollut velvollisuus korvata jokainen riidanalainen teline automaattisesti paikka paikalta vastaavalla määrällä vuoden 1999 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvia telineitä.(63) Sitä paitsi komissio ei ole käyttänyt tällaista hypoteesia riidanalaisen päätöksen perusteena.
62. Katson, että valituksenalaisen tuomion 30 kohdassa esitetty unionin yleisen tuomioistuimen toteamus, joka toistetaan edellä tämän ratkaisuehdotuksen 58 kohdassa, on pelkkä looginen päätelmä edellä tämän ratkaisuehdotuksen 59–61 kohdassa esille otetuista näkemyksistä eikä sen voida siis katsoa perustuvan tosiseikkojen tai selvitysaineiston ilmeisen virheelliseen arviointiin. Toisin kuin JCDecaux väittää, unionin yleinen tuomioistuin katsoo nähdäkseni, kun se toteaa valituksenalaisen tuomion 30 kohdassa, että JCDecaux oli voinut välttää vuoden 1999 sopimuksen mukaisesti sille kuuluneiden vuokrien ja verojen maksamisen, että riidanalaiset telineet, jotka säilytettiin paikoillaan ja joita hyödynnettiin liitteen 10 mukaisten määräpäivien jälkeen, kuuluivat ipso facto vuoden 1999 sopimuksen soveltamisalaan. Kuten komissio on tuonut esille unionin tuomioistuimelle esittämissään kirjelmissä sekä istunnossa, juridiselta kannalta kyseiset telineet eivät kuuluneet vuoden 1984 sopimuksen eivätkä vuoden 1999 sopimuksen soveltamisalaan. Kuten belgialaiset tuomioistuimet ovat erityisesti todenneet, riidanalaiset telineet säilytettiin ja niitä hyödynnettiin määräpäivien jälkeen kuitenkin laittomasti. Kun otetaan huomioon tämä tosiseikka, jonka ansiosta JCDecaux sai huomattavasti mainostuloja ilman, että sen tarvitsi maksaa vuokraa ja veroja, komission oli edun olemassaoloa arvioidessaan tutkittava ”kontrafaktuaalinen skenaario”, jollaiseksi komissio sitä itse nimitti istunnossa.(64) Unionin yleinen tuomioistuin ei nähdäkseni ylittänyt selvästi tosiseikkojen ja selvitysaineiston kohtuullisen arvioinnin rajoja, kun se vahvisti tässä yhteydessä komission käyttämän skenaarion, jossa sovellettiin viitteenä riidanalaisten tosiseikkojen tapahtuma-aikaan voimassa ollutta säännöstöä eli vuoden 1999 sopimuksesta muodostuvaa oikeudellista järjestelmää. Muistutan nimittäin, että kyseiseen sopimukseen sisältyvä yksinoikeuslauseke huomioon ottaen kyseessä oli ainoa järjestelmä, jota voitiin soveltaa kyseessä olevan tyyppisten telineiden hyödyntämiseen mainostarkoituksessa Brysselin kaupungin julkisella alueella.
63. Lisään, ettei se, että kaupunkikalusteiden omistus siirtyi vuoden 1999 sopimuksen yhteydessä – toisin kuin vuoden 1984 sopimuksen yhteydessä – Brysselin kaupungille, ole itsessään määräävä seikka vuokran maksamista koskevan kysymyksen osalta, kuten komissio ja CCB ovat tuoneet istunnossa esille. Käsiteltävässä asiassa kyse on näet vuokrista, joita peritään julkisella alueella sijaitsevien telineiden hyödyntämisestä mainostarkoituksessa, ei varsinaisesta kaupunkikalusteiden vuokraamisesta.(65)
64. Valitusperusteen toinen osa kohdistuu valituksenalaisen tuomion 53, 54 ja 56 kohtaan, ja sen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on ottanut sovellettavan oikeudellisen järjestelmän huomioon vääristyneellä tavalla viitejärjestelmän muodostamisen ja riidanalaisten telineiden hyödyntämisen verottamisen osalta.
65. Huomautan aluksi, ettei tämän toisen osan tueksi esitetystä JCDecaux’n argumentoinnista ilmene selkeästi – kuten ei ilmennyt myöskään unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn menettelyn aikana – kyseenalaistaako se taloudellisen edun olemassaoloon liittyvät näkökohdat vai toimenpiteen valikoivuuteen liittyvät näkökohdat.(66) Jos oletetaan, että kyse on jälkimmäisestä, minusta vaikuttaa siltä, että valituksenalaisen tuomion 53 kohdassa esitetty toteamus, jonka mukaan JCDecaux’n väite on hylättävä, sillä kun kyseessä on yksittäinen toimenpide, taloudellinen etu oletetaan valikoivaksi, on täysin perusteltu.(67) Nyt käsiteltävässä asiassa on kyseessä yksittäinen tuki, ei yleinen tukiohjelma.
66. Katson joka tapauksessa, ettei JCDecaux ole esittänyt mitään todistetta, josta ilmenisi selvästi, että unionin yleinen tuomioistuin otti niissä valituksenalaisen tuomion kohdissa, joita JCDecaux arvostelee, asian kannalta merkityksellisen kansallisen oikeuden sisällön huomioon vääristyneellä tavalla tai esitti kyseisen oikeuden sisällön vastaisia toteamuksia tai arviointeja.
67. Valituksenalaisen tuomion 54 kohdan osalta on todettava, ettei JCDecaux’n väitteistä vaikuta ilmenevän, että JCDecaux kyseenalaistaa sellaisenaan unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan Belgian viranomaiset eivät kiistäneet oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä, että Brysselin kaupungin antamat veropäätökset muodostivat verotuksen viitejärjestelmän. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, ettei unionin yleinen tuomioistuin esittänyt arviota, joka on ilmeisellä tavalla Belgian perustuslain 170 §:n 4 momentin sisällön vastainen, kun se vahvisti komission kannan, jonka mukaan kyseisiä päätöksiä oli käytettävä viitejärjestelmänä. Kyseisessä momentissa vahvistetaan Belgian kuntien verotuksellinen autonomia, niin että mainostelineiden hyödyntämistä koskeva verotusjärjestelmä voi vaihdella kunnasta toiseen, joten en ymmärrä, miten tämä olisi voinut estää komissiota ottamasta huomioon Brysselin kaupungin alueella sovellettavia verotussääntöjä, kun se arvioi edun olemassaoloa käsiteltävässä asiassa.
68. JCDecaux’n väitteestä, joka koskee tribunal de première instance francophone de Bruxellesin 4.11.2016 antamia kahta tuomiota, olen samaa mieltä kuin komissio, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei sivuuta näitä tuomioita valituksenalaisen tuomion 63 kohdassa, vaan se kiistää niiden merkityksellisyyden kyseessä olevan toimenpiteen valtiontueksi luonnehtimisen kannalta. Tribunal de première instance francophone de Bruxelles katsoi kyseisissä tuomioissa, ettei JCDecaux ollut velvollinen maksamaan 20.12.2010 ja 5.12.2011 annettujen veropäätösten mukaista veroa mainostelineistä, koska kyseisten päätösten 9 §:n ensimmäisessä luetelmakohdassa Brysselin kaupungin omistamat mainostelineet vapautettiin tästä verosta. Vaikka vuoden 1999 sopimuksen soveltamisalaan kuuluneet telineet olivat tosiasiallisesti Brysselin kaupungin omistamia, näin ei ollut vuoden 1984 sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien telineiden kohdalla, jotka JCDecaux omisti. Riidanalaiset telineet, jotka JCDecaux oli säilyttänyt ja joiden hyödyntämistä se oli jatkanut liitteen 10 mukaisten määräpäivien jälkeen, pysyivät JCDecaux’n omistuksessa, mutta kuten edellä tämän ratkaisuehdotuksen 60 kohdassa tuodaan esille, niiden hyödyntämiseen ei sovellettu enää vuoden 1984 sopimusta. Kyseisten määräpäivien jälkeen niihin sovellettiin siis Brysselin kaupungin antamia veropäätöksiä vuodesta 2001 alkaen. Unionin yleisen tuomioistuimen ei voida siten väittää ottaneen sovellettavan kansallisen lainsäädännön tai siihen liittyvän kansallisen oikeuskäytännön huomioon ilmeisen vääristyneellä tavalla.
69. Olen samaa mieltä kuin komissio myös siitä, ettei sillä seikalla, ettei CCB ollut useiden vuosien aikana velvollinen maksamaan veroa mainostelineistä, joita se oli hyödyntänyt muiden kuntien alueella, ole merkitystä arvioitaessa JCDecaux’n saamaa SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua etua. Toisin sanoen JCDecaux’lle Brysselin kaupungissa myönnettyä verovapautusta ei voida jättää luonnehtimatta valtiontueksi sillä perusteella, että CCB on joka tapauksessa saanut verovapautuksen muissa kunnissa. Se, ettei unionin yleinen tuomioistuin tarkastellut nimenomaisesti tätä kysymystä valituksenalaisessa tuomiossa, ei riitä osoittamaan, että tosiseikat tai sovellettavat oikeussäännöt on otettu huomioon ilmeisen vääristyneellä tavalla. Tosiseikkojen ottamisena huomioon ilmeisen vääristyneellä tavalla ei voida pitää myöskään sitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin ottanut huomioon cour d’appel de Bruxellesin 4.9.2018 antamaa tuomiota, jonka cour de cassation pysytti muutoksenhakuasiassa 1.10.2021 antamassaan tuomiossa, sillä asiakirja-aineistosta ei ilmene, että nämä tuomiot olisi otettu esille unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä.
70. Edellä esitetyn perusteella toinen valitusperuste on mielestäni niin ikään hylättävä perusteettomana.
Ratkaisuehdotus
71. Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen kokonaisuudessaan ja velvoittaa unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan mukaisesti JCDecaux Street Furniture Belgiumin korvaamaan Euroopan komissiolle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Clear Channel Belgium, joka on ollut väliintulijana ensimmäisessä oikeusasteessa, on osallistunut asian käsittelyn suulliseen vaiheeseen unionin tuomioistuimessa, mutta se ei ole vaatinut, että JCDecaux velvoitettaisiin korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut. Tämän vuoksi se on määrättävä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 4 kohdan mukaisesti maksamaan muutoksenhakuasiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulunsa.