ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO
(toinen jaosto)
12 päivänä syyskuuta 2007
Asia T-249/04
Philippe Combescot
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio
Henkilöstö – Virkamiehet – Työpaikkakiusaaminen – Avustamisvelvollisuus – Urakehitystä koskeva kertomus vuosilta 2001/2002 – Kumoamiskanne – Oikeussuojan tarpeen puuttuminen – Vahingonkorvauskanne
Aihe: Kanne, jolla vaaditaan yhtäältä kantajan esimiesten toiminnan lainvastaisuuden toteamista, kantajalla avustukseen olevan oikeuden toteamista ja kantajasta ajanjaksolta 1.7.2001–31.12.2002 laaditun urakehitystä koskevan kertomuksen kumoamista sekä toisaalta korvauksen maksamista kantajalle väitetysti aiheutuneista vahingoista.
Ratkaisu: Kanne hylätään. Asianosaiset vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Tiivistelmä
1. Oikeudenkäyntimenettely – Asianosaisten edustajat
2. Henkilöstö – Kanne – Vahingonkorvauskanne – Oikeudenkäyntiä edeltävä menettely
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
3. Henkilöstö – Kanne – Oikeussuojaintressi
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
4. Henkilöstö – Kanne – Kumoamisvaatimukseen liittyvä vahingonkorvausvaatimus
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
5. Henkilöstö – Arviointi – Virkamiehen ja tämän esimiehen väliset erimielisyydet
(Henkilöstösääntöjen 14 ja 43 artikla)
6. Henkilöstö – Arviointi – Urakehitystä koskeva kertomus
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
7. Henkilöstö – Arviointi – Urakehitystä koskeva kertomus
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
8. Henkilöstö – Arviointi – Urakehitystä koskeva kertomus
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
9. Henkilöstö – Arviointi – Urakehitystä koskeva kertomus
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
1. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa sovellettavien menettelysääntöjen vastaista ei ole se, että asianosainen laatii yhden ainoan valtakirjan, joka kattaa useita häntä koskevia asioita, joihin hän aikoo osallistua, eikä siten myöskään se, että hänen edustajansa esittää saman valtakirjan useiden eri kanteiden yhteydessä.
(ks. 22 kohta)
2. Virkamies, joka aikoo riitauttaa häntä koskevan toimenpiteen voi tehdä nimittävälle viranomaiselle suoraan henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun valituksen ja tämän jälkeen, jos hänen valituksensa hylätään, nostaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteen, jossa hän vaatii häntä koskevan toimenpiteen kumoamista, vahingonkorvauksen maksamista tai molempia.
Sitä vastoin jos virkamies vetoaa vahinkoon, jota ei ole aiheutunut häntä koskevasta toimenpiteestä, hän voi aloittaa menettelyn ainoastaan tekemällä nimittävälle viranomaiselle henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun hakemuksen, jonka mahdollinen hylkääminen on häntä koskeva päätös, josta hän voi tehdä valituksen, joka voi tarvittaessa olla kumoamiskanteen ja/tai vahingonkorvauskanteen kohteena.
Virkamiehen esittämä vaatimus oikeudestaan avustukseen ei kohdistu häntä koskevaan toimenpiteeseen eikä sen voida näin ollen katsoa olevan henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu valitus. Se on henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu hakemus, sen nimestä huolimatta, eikä virkamiehen sille valitsema nimitys sido ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta.
(ks. 30–32 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑406/03, Ravailhe v. alueiden komitea, 14.2.2005 (Kok. H. 2005, s. I‑A‑19 ja II‑79, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja asia T‑285/04, Andrieu v. komissio, 13.7.2006 (133 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
3. Jotta eläkkeelle siirretty virkamies voisi ajaa nimittävän viranomaisen päätöksen kumoamista koskevaa kannetta, hänellä on edelleen oltava henkilökohtainen intressi riitautetun päätöksen kumoamiseen.
Urakehitystä koskevalla kertomuksella, joka on sisäinen asiakirja, jonka ensisijainen tehtävä on taata hallintoviranomaiselle jaksoittaista tietoa siitä, miten virkamiehet suoriutuvat tehtävistään, on tärkeä tehtävä virkamiehen urakehityksessä pääasiallisesti siirtojen ja ylennysten alalla. Näin ollen se koskettaa lähtökohtaisesti arvioidun henkilön intressejä ainoastaan tämän tehtävien lopulliseen päättymiseen asti.
Näin ollen kanteen nostamisen jälkeen pysyvän ja täydellisen työkyvyttömyyden perusteella eläkkeelle siirretyn virkamiehen urakehitystä koskevasta kertomuksesta esittämä kumoamisvaatimus on jätettävä tutkimatta jos yhtäältä eläkkeelle siirtämistä koskevasta päätöksestä on tullut lopullinen ja toisaalta jos mistään ei käy ilmi, että olisi todennäköistä, että hänen terveydentilansa tulisi paranemaan siten, että hän voisi palata toimielimen palvelukseen.
Vaikka asianomaisella ei olekaan enää mitään oikeutettua intressiä vaatia kertomuksen kumoamista, hänellä säilyy kuitenkin intressi vaatia ratkaisua kertomuksen laillisuudesta sen korvausvaatimuksen yhteydessä, joka koskee ammatilliselle asemalle ja terveydelle aiheutunutta sekä aineetonta vahinkoa, joita hän katsoo kärsineensä kyseisen toimielimen toiminnan vuoksi.
(ks. 36–38 ja 47 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑20/89, Moritz v. komissio, 13.12.1990 (Kok. 1990, s. II‑769, 18 kohta); asia T‑112/94, Moat v. komissio, 15.2.1995 (Kok. H. 1995, s. I‑A‑37 ja II‑135, 26 kohta); asia T‑6/96, Contargyris v. neuvosto, 29.5.1997 (Kok. H. 1997, s. I‑A‑119 ja II‑357, 32 kohta) ja asia T‑97/94, N v. komissio, 30.11.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑621 ja II‑1879, 25 ja 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
4. Oikeuskäytännössä vahvistetun säännön, jonka mukaan kumoamisvaatimuksen tutkimatta jättäminen saa aikaan kumoamisvaatimukseen läheisesti liittyvän korvausvaatimuksen tutkimatta jättämisen, nimenomaisena tarkoituksena on estää se, että virkamies, joka ei ole ajoissa riitauttanut häntä koskevaa nimittävän viranomaisen päätöstä, voisi kiertää tämän määräajan ylittymisen nostamalla vahingonkorvauskanteen, joka perustuu tämän päätöksen väitettyyn lainvastaisuuteen.
Näin ollen kun kyseessä on urakehitystä koskevan kertomuksen lainvastaisuudesta aiheutuneen vahingon korvaamista koskeva vaatimus, joka on esitetty kumoamiskannetta varten varatussa määräajassa, se, että kumoamisvaatimusta ei voida ottaa tutkittavaksi kanteen nostamisen jälkeen kantajan tahdosta riippumattomista syistä eli hänen eläkkeelle siirtämisensä vuoksi, ei saa aikaan vahingonkorvauskanteen tutkimatta jättämistä. Siitä, että vahingonkorvauskanne otetaan tutkittavaksi, ei näet seuraa, että kantajan sallittaisiin kiertävän tämän määräajan ylittymisen, joka johtuisi siitä, että hän ei ole noudattanut asianmukaista menettelyä voidakseen vaatia lainvastaiseksi väittämänsä toimen kumoamista.
(ks. 43, 44 ja 46 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia 59/65, Schreckenberg v. komissio, 15.12.1966 (Kok. 1966, s. 785 ja 797); asia 4/67, Collignon v. komissio, 12.12.1967 (Kok. 1967, s. 469 ja 480); asia 9/75, Meyer-Burckhardt v. komissio, 22.10.1975 (Kok. 1975, s. 1171, 11 kohta); asia 401/85, Schina v. komissio, 7.10.1987 (Kok. 1987, s. 3911, 10 ja 13 kohta) ja asia 346/87, Bossi v. komissio, 14.2.1989 (Kok. 1989, s. 303, 31 ja 34 kohta).
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑309/03, Camós Grau v. komissio, 6.4.2006 (Kok. 2006, s. II‑1173, 76 kohta).
5. Vaikka ei voitaisikaan sulkea pois sitä, että virkamiehen ja hänen esimiehensä väliset erimielisyydet voivat herättää tiettyä ärtymystä esimiehessä, tämä mahdollisuus ei sellaisenaan osoita, että esimies ei enää pysty arvioimaan objektiivisesti asianomaisen ansioita.
Lisäksi vaikka oletettaisiinkin, että esimiehellä on tiettyä ärtymystä arvioitavaa virkamiestä kohtaan, komission henkilöstösääntöjen 43 artiklan yleisillä täytäntöönpanosäännöksillä toteuttamassa arviointijärjestelmässä toisen arvioijan ja arvioinnin vahvistajan osallistuminen menettelyyn on omiaan tasapainottamaan tätä seikkaa. Järjestelmän, jossa säädetään arvioinnin vahvistajan osallistumisesta arviointimenettelyyn, on näet katsottava takaavan sen, ettei arvioijan henkilöä koskevaa mahdollista vaaraa eturistiriidasta synny.
(ks. 71 ja 75 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑7/98, T‑208/98 ja T‑109/99, De Nicola v. EIP, 23.2.2001 (Kok. H. 2001, s. I‑A‑49 ja II‑185, 188 kohta) ja asia T‑157/04, De Bry v. komissio, 12.7.2005 (Kok. H. 2005, s. I‑A‑199 ja II‑901, 46 kohta).
6. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi korvata omalla arvioinnillaan niiden henkilöiden arviointia, joiden tehtävänä on arvioida arvioitavan henkilön työtä. Yhteisöjen toimielimillä on näet laaja harkintavalta arvioidessaan virkamiestensä työtä. Urakehitystä koskeviin kertomuksiin sisältyvät virkamiehistä tehdyt arvovalinnat eivät kuulu tuomioistuinvalvonnan piiriin, sillä sen piiriin kuuluvat ainoastaan mahdolliset muotovirheet, ilmeiset tosiseikkoja koskevat virheet, jotka rasittavat hallinnon tekemiä arviointeja sekä mahdollinen harkintavallan väärinkäyttö.
(ks. 78 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: em. asia Andrieu v. komissio, 99 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.
7. Se, että arvioija ei viittaa urakehitystä koskevaan kertomukseen sisältyvissä toteamuksissaan virkamiehen itsestään tekemään arviointiin eikä yksikköään koskevaan sisäiseen kertomukseen, ei voi olla osoitus siitä, että arvioija olisi toiminut puolueellisesti tai että kyseinen toimielin olisi syyllistynyt ilmeiseen arviointivirheeseen.
Yhtäältä näet pelkästään se, että arvioijan toteamuksissa ei ole toistettu kaikkia virkamiehen omassa arvioinnissa esitettyjä seikkoja, ei riitä sellaisenaan osoittamaan, ettei toimielin olisi ottanut huomioon kaikkia asian kannalta merkityksellisiä seikkoja. Arvioinnin tekeminen menettäisi näet merkityksensä, jos arvioitavalla virkamiehellä olisi siinä hallitseva rooli ja jos arvioijalla olisi ainoastaan mahdollisuus hylätä kyseisen virkamiehen väitteet.
Toisaalta kertomus, joka on laadittu muihin tarkoituksiin kuin virkamiesten arviointia varten, ei pääsääntöisesti ole seikka, joka arvioijan on otettava huomioon urakehitystä koskevaa kertomusta laatiessaan.
(ks. 81–83 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: em. asia Andrieu v. komissio, 92 kohta.
8. Hallinnolla on velvollisuus perustella urakehitystä koskevat kertomukset riittävällä tavalla ja yksityiskohtaisesti. Tietyissä tapauksissa perustelut on laadittava erityisen huolellisesti.
Arvioijalla ei ole velvollisuutta laatia urakehitystä koskevassa kertomuksessa yksityiskohtaisempia perusteluja selostamalla konkreettisia esimerkkejä arvovalintojensa tueksi. Arvioijalla ei ole myöskään velvollisuutta perustella päätöstään poiketa arvioitavan virkamiehen omasta arvioinnista.
(ks. 84 ja 86 kohta)
Viittaukset:
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑16/03, Ferrer de Moncada v. komissio, 30.9.2004 (Kok. H. 2004, s. I‑A‑261 ja II‑1163, 49, 50, 53 ja 54 kohta).
9. Urakehitystä koskeva kertomuksen arviointia koskevat eri kohdat eivät ole täysin riippumattomia toisistaan. Virkamiehen pätevyydellä ja hänen toiminnallaan on normaalisti vaikutusta hänen tehokkuuteensa. Siltä osin kuin muilla tekijöillä saattaa olla vaikutusta suoritusten yleiseen laatuun, ei ole kuitenkaan poissuljettua, että virkamies voi tehtäviään hoitaessaan olla yhdellä alalla vähemmän hyvä kuin muilla aloilla, ja että näin ollen urakehitystä koskevaan kertomukseen voi sisältyä positiivinen arviointi yhden otsikon alla ja hyvin negatiivisia arviointeja toisten otsikkojen alla.
(ks. 87 kohta)