Asia T-156/04

Électricité de France (EDF)

vastaan

Euroopan komissio

Valtiontuet – Ranskan viranomaisten EDF:lle myöntämä tuki – Päätös, jossa tuki todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi ja määrätään perimään se takaisin – Tuensaajan menettelylliset oikeudet – Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan – Yksityinen sijoittaja -arviointiperuste

Tuomion tiivistelmä

1.      Valtiontuki – Komission suorittama tutkinta – Hallinnollinen menettely – Komission velvollisuus antaa niille, joita asia koskee, mahdollisuus esittää huomautuksensa – Tuensaajan oikeus osallistua menettelyyn asianmukaisessa määrin

(EY 88 artiklan 2 kohta; neuvoston asetuksen N:o 659/1999 6 artikla)

2.      Valtiontuki – Komission päätös – Toimen lainmukaisuuden arviointi niiden tietojen perusteella, jotka olivat käytettävissä toimen tekohetkellä

(EY 87 artikla)

3.      Valtiontuki – Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan – Kilpailua rajoittava vaikutus – Arviointiperusteet

(EY 87 artiklan 1 kohta)

4.      Valtiontuki – Käsite – Asiantunteva yksityinen sijoittaja -arviointiperusteen soveltaminen julkisiin sijoittajiin

(EY 87 artiklan 1 kohta)

5.      Valtiontuki – Käsite – Verosaatavasta luopuva jäsenvaltio, joka on sellaisen julkisen yrityksen verovelkoja ja ainoa osakkeenomistaja, jonka pääomaa korotetaan verosaatavasta luopumalla – Yksityisen sijoittajan kriteerin sovellettavuus

(EY 87 artiklan 1 kohta)

1.      Komission on EY 88 artiklan 2 kohdan mukaisessa tutkintavaiheessa varattava niille, joita asia koskee, tilaisuus esittää huomautuksensa. Vaikka ne, joita asia koskee, eivät voi vedota puolustautumisoikeuksiin, niillä on sitä vastoin oikeus osallistua komission hallinnolliseen menettelyyn siinä määrin kuin yksittäistapaukseen liittyvissä olosuhteissa on tarkoituksenmukaista. Lisäksi komission on aloitettava muodollinen tutkintamenettely ja ilmoitettava niille, joita asia koskee, jos sillä on alustavan tutkinnan päättyessä vakavia epäilyjä kyseisen rahoitustoimenpiteen soveltuvuudesta yhteismarkkinoille. Tästä seuraa, että komissiolla ei voi olla velvollisuutta esittää täydellistä arviota kyseisestä tuesta tämän menettelyn aloittamista koskevassa tiedonannossaan, vaan on riittävää, että komissio määrittää riittävästi tutkintansa puitteet, jotta niiden, joita asia koskee, oikeutta esittää huomautuksiaan ei tehtäisi tyhjäksi. Lisäksi EY 88 artiklan soveltamisesta annetun asetuksen N:o 659/1999 6 artiklan mukaan silloin, kun komissio päättää aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn, menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä voidaan rajoittua esittämään asiaan liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat lyhyesti, komission alustava arvio kyseisen valtion toimenpiteen tukiluonteesta ja syyt, joiden johdosta on syytä epäillä toimenpiteen soveltuvuutta yhteismarkkinoille.

Menettelyn aloittamista koskevan päätöksen on mahdollistettava asianomaisten osapuolten tehokas osallistuminen muodolliseen tutkintamenettelyyn, jonka aikana niillä on mahdollisuus esittää väitteensä perusteluineen. Tähän riittää se, että osapuolet tuntevat ne syyt, joiden perusteella komissio on päätynyt katsomaan toistaiseksi, että kyseinen toimenpide saattaa olla yhteismarkkinoille soveltumaton uusi tuki.

(ks. 106–110 kohta)

2.      Kumoamiskannetta käsiteltäessä yhteisön toimenpiteen lainmukaisuutta on arvioitava niiden tietojen perusteella, jotka olivat olemassa toimenpiteen toteuttamisen ajankohtana. Erityisesti on todettava, että komission monitahoisia arviointeja on tutkittava ainoastaan niiden seikkojen perusteella, jotka olivat komission tiedossa sen arvioidessa asiaa. Tältä osin komissiota ei voida arvostella siitä, ettei se ole ottanut huomioon sellaisia mahdollisia tietoja, jotka sille olisi voitu esittää hallinnollisessa menettelyssä, kun näin ei kuitenkaan ole tehty, koska komissiolla ei ole viran puolesta velvollisuutta kuvitella, mitkä ovat ne seikat, jotka sille olisi voitu esittää.

(ks. 125 ja 126 kohta)

3.      Määriteltäessä kansallista toimenpidettä valtiontueksi ei ole tarpeen osoittaa, että tuki todellisuudessa vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja että se tosiasiallisesti vääristää kilpailua, vaan on ainoastaan tutkittava, saattaako tämä tuki vaikuttaa tuohon kauppaan ja vääristää kilpailua. Komissiolla ei ole velvollisuutta tehdä taloudellista erittelyä todellisesta markkinatilanteesta, tuensaajayritysten markkinaosuudesta, kilpailijayritysten tilanteesta ja kyseisestä kaupasta jäsenvaltioiden välillä.

Kun valtion myöntämä tai sen varoista myönnetty tuki vahvistaa yrityksen asemaa jäsenvaltioiden välisessä kaupassa muihin, kilpaileviin yrityksiin verrattuna, tuen on katsottava vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tässä suhteessa se seikka, että jokin talouden ala on ollut yhteisön vapauttamistoimien kohteena, voi riittää sen toteamiseen, että tuet vaikuttavat tosiasiallisesti tai potentiaalisesti kilpailuun ja että niillä on vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Ei myöskään ole tarpeen, että tuensaajayritys itse osallistuu jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kun jäsenvaltio myöntää tuen yritykselle, jäsenvaltion sisäinen liiketoiminta voi tämän johdosta pysyä ennallaan tai lisääntyä sillä seurauksella, että muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yritysten mahdollisuudet päästä tuon jäsenvaltion markkinoille vähentyvät. Lisäksi sellaisen yrityksen vahvistuminen, joka tuohon saakka ei osallistunut jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, voi asettaa sen tilanteeseen, jossa sillä on mahdollisuus päästä toisen jäsenvaltion markkinoille.

(ks. 144–148 kohta)

4.      Kun yrityksen osakepääoma on julkisen vallan hallussa, on arvioitava, olisiko kooltaan julkista sektoria hoitaviin organisaatioihin rinnastettavissa oleva yksityinen sijoittaja, joka perustaa toimintansa odotettavissa olevaan tuottoon jättäen kaikki yhteiskunnalliset sekä aluepoliittiset ja alakohtaiset näkökannat huomioon ottamatta, tehnyt samanlaisissa olosuhteissa yhtä suuren pääomasijoituksen.

Se, että osakkeenomistajana toimivan valtion menettelytapaa arvioidaan asiantuntevan yksityisen sijoittajan käyttäytymisen perusteella, kun taas minkään yksityisen sijoittajan käyttäytymistä ei arvioida tällä tavoin, ei merkitse valtion ja tällaisen yksityisen sijoittajan yhdenvertaisuuden loukkaamista, sillä osakkeenomistajana toimiva valtio ei ole samassa tilanteessa kuin yksityinen sijoittaja. Toisin kuin yksityinen sijoittaja, joka voi luottaa sijoitustensa rahoittamiseksi ainoastaan omiin varoihinsa, valtio voi käyttää julkisen vallan käyttämisestä saamiaan varoja, erityisesti verovaroja. Näin ollen pelkästään sillä perusteella, että valtio voi käyttää julkisen vallan käyttämisestä saamiaan varoja, valtion toimintaa ei voida pitää sen julkisen vallan toimivaltuuksien käyttämisenä. Tällaisessa tilanteessa olisi vaarana, ettei asiantunteva yksityinen sijoittaja -arviointiperustetta voitaisi lainkaan soveltaa osakkeenomistajana toimivan valtion menettelytapaan tai että sen soveltamista ainakin rajoitettaisiin suhteettomasti, sillä valtiona se väistämättä käyttää julkisen vallan käyttämisestä saamiaan varoja, erityisesti verovaroja.

(ks. 230–232 kohta)

5.      Valtiontukia tarkasteltaessa on tehtävä ero kahdenlaisten tilanteiden välillä: niiden, joissa valtion toimenpide on luonteeltaan taloudellinen, ja niiden, joissa valtion toimenpide kuuluu julkisen vallan käyttöön. Jos valtion toteuttama toimenpide ei luonteensa, tarkoituksensa ja päämääränsä perusteella ole sijoitus, joka olisi yksityisen sijoittajan toteutettavissa, tämä toimenpide voi merkitä valtion julkisen vallan haltijana toteuttamaa toimenpidettä, jolloin asiantunteva yksityinen sijoittaja -arviointiperustetta ei voida soveltaa. Sitä vastoin tilanteessa, jossa valtion toteuttama toimenpide on luonteensa, tarkoituksensa ja päämääränsä perusteella sijoitus, joka on rinnastettavissa yksityisen sijoittajan toteuttamaan sijoitukseen, tätä toimenpidettä tutkittaessa on sovellettava asiantunteva yksityinen sijoittaja -arviointiperustetta. Tässä tutkimuksessa on tarkistettava, olisiko tällainen sijoittaja tehnyt samanlaisissa olosuhteissa odotettavissa olevan tuoton perusteella yhtä suuren pääomasijoituksen riippumatta tämän valtion toteuttaman toimenpiteen muodosta ja siitä, että valtio voi käyttää julkisen vallan käyttämisestä saamiaan varoja, kuten verovaroja, joita yksityisellä sijoittajalla ei voi olla käytettävissään.

Toisin sanoen toimenpidettä ei ole tutkittava pelkästään sen muodon perusteella vaan sen luonteen, tarkoituksen ja päämäärien perusteella, mikä edellyttää sen arvioimista kaikilta kannoilta sekä sen asiayhteyden huomioon ottamista. Näin ollen se, että valtion toimenpide toteutetaan lain muodossa, ei yksinään riitä sulkemaan pois sitä, että valtion yrityksen pääoman osalta toteuttamalla toimenpiteellä on taloudellinen päämäärä, jota myös yksityinen sijoittaja saattaisi tavoitella.

Näin ollen kunkin yksittäistapauksen olosuhteissa on selvitettävä, onko julkisen vallan osakkuudella tuensaajayrityksen pääomasta tai sen tämän pääoman osalta toteuttamalla toimenpiteellä taloudellinen päämäärä, jota myös yksityinen sijoittaja saattaisi tavoitella, ja onko valtio siten toteuttanut sen taloudellisena toimijana samoin perustein kuin yksityinen toimija vai onko se sen sijaan perusteltu yleistä etua koskevan tavoitteen vuoksi ja onko sitä pidettävä valtion keinona puuttua tilanteeseen julkisen vallan haltijana, jolloin valtion menettelytapaa ei voida rinnastaa yksityisen toimijan tai markkinataloussijoittajan menettelytapaan.

Tämän vuoksi on tutkittava, voiko jäsenvaltio, joka on samalla julkisen yrityksen verovelkoja ja sen ainoa osakkeenomistaja, vedota pätevästi yksityinen sijoittaja -arviointiperusteen soveltamiseen, kun se korottaa tämän yrityksen pääomaa luopumalla verosaatavasta, vai onko komissiolla katsottava olleen oikeus jättää soveltamatta tätä arviointiperustetta kyseiseen pääomankorotukseen saatavan verotuksellisen luonteen vuoksi ja sen vuoksi, että valtio on käyttänyt julkisen vallan toimivaltuuksiaan tästä saatavasta luopuessaan.

Silloin kun valtio korottaa yrityksen ainoana osakkeenomistajana sen pääomaa korjatakseen tämän yrityksen taseeseen vaikuttavan epätasapainon, se omaksuu menettelytavan, joka voisi olla yksityisellä sijoittajalla, eikä lähtökohtaisesti voida pitää pois suljettuna, että se voi toimia tällaisen yksityisen sijoittajan tarkoitukseen rinnastettavassa tarkoituksessa. Sen selvittämiseksi, onko näin todella ollut, jolloin riidanalaista toimenpidettä ei voitaisi pitää valtiontukena, on tutkittava, täyttyikö yksityinen sijoittaja -arviointiperuste vai ei.

(ks. 223, 233–237, 246 ja 258 kohta)