Väliaikainen versio
UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
30 päivänä huhtikuuta 2024 (*)
Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – SEUT 259 artikla – Direktiivi 2014/49/EU – Talletusten vakuusjärjestelmät – 14 artiklan 3 kohta – Luottolaitoksen toiminnan siirtäminen tietyn jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmästä toisen jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmään – Kotijäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmään toiminnan siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden aikana maksettujen kannatusmaksujen siirto vastaanottavan jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmään – Velvollisuus – Kannatusmaksujen siirtämättä jättäminen – Tehokas vaikutus – Vilpittömän yhteistyön periaate
Asiassa C‑822/21,
jossa on kyse SEUT 259 artiklaan perustuvasta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevasta kanteesta, joka on nostettu 30.12.2021,
Latvian tasavalta, asiamiehinään J. Davidoviča, K. Pommere ja I. Romanovska,
kantajana,
jota tukevat
Viron tasavalta, asiamiehenään M. Kriisa,
Liettuan tasavalta, asiamiehinään K. Dieninis ja V. Kazlauskaitė-Švenčionienė, ja
Euroopan komissio, asiamiehinään E. Ljung Rasmussen, A. Nijenhuis, K. Simonsson ja D. Triantafyllou,
väliintulijoina,
vastaan
Ruotsin kuningaskunta, asiamiehinään H. Shev ja O. Simonsson,
vastaajana,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Arabadjiev sekä tuomarit T. von Danwitz, P. G. Xuereb (esittelevä tuomari), A. Kumin ja I. Ziemele,
julkisasiamies: J. Richard de la Tour,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 7.9.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Latvian tasavalta vaatii kanteellaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että Ruotsin kuningaskunta ei ole noudattanut talletusten vakuusjärjestelmistä 16.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/49/EU (EUVL 2014, L 173, s. 149) 14 artiklan 3 kohdan ja SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
2 Direktiivin 2014/49 johdanto-osan 3 ja 37 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(3) Tämä direktiivi on olennainen väline sisämarkkinoiden toteuttamisessa luottolaitosten alalla sekä sijoittautumisvapauden että rahoituspalvelujen tarjoamisen vapauden kannalta, ja sillä lisätään pankkijärjestelmän vakautta ja tallettajien suojaa. Kun otetaan huomioon luottolaitoksen maksukyvyttömyyden kokonaistaloudelliset kustannukset ja kielteiset vaikutukset rahoitusvakauteen sekä tallettajien luottamukseen, olisi tallettajille tarjottavien korvaustoimintojen lisäksi sallittava jäsenvaltioille riittävästi joustoa, jotta talletusten vakuusjärjestelmät voisivat toteuttaa toimenpiteitä talletusten vakuusjärjestelmiin kohdistuvien tulevien vaatimusten todennäköisyyden pienentämiseksi. Kyseisissä toimenpiteissä olisi joka tapauksessa noudatettava valtiontukisääntöjä.
– –
(37) Talletusten suojaaminen on olennainen tekijä sisämarkkinoiden toteuttamisessa ja korvaamaton täydennys luottolaitosten valvontajärjestelmään ottaen huomioon sen luoma yhteisvastuullisuus samoilla rahoitusmarkkinoilla toimivien laitosten välillä, jos jokin niistä ajautuu maksukyvyttömäksi. Sen vuoksi jäsenvaltioiden olisi voitava sallia, että talletusten vakuusjärjestelmät lainaavat rahaa toisilleen vapaaehtoisesti.”
3 Direktiivin 2014/49 10 artiklan, jonka otsikko on ”Talletusten vakuusjärjestelmien rahoittaminen”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että talletusten vakuusjärjestelmillä on käytössään asianmukaiset järjestelmät mahdollisten sitoumustensa määrittämiseksi. Talletusten vakuusjärjestelmien käytettävissä olevien rahoitusvarojen on oltava oikeassa suhteessa näihin sitoumuksiin.
Talletusten vakuusjärjestelmien on hankittava käytettävissä olevat rahoitusvarat kannatusmaksulla, joka sen jäsenten on maksettava vähintään vuosittain. Tämä ei estä hankkimasta lisärahoitusta muista lähteistä.
2. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että talletusten vakuusjärjestelmän käytettävissä olevien rahoitusvarojen on oltava tavoitetasoltaan vähintään 0,8 prosenttia sen jäsenten suojattujen talletusten määrästä viimeistään 3 päivänä heinäkuuta 2024.
Jos rahoituskyky jää tavoitetason alapuolelle, kannatusmaksujen maksamista jatketaan siihen asti, kun tavoitetaso on jälleen saavutettu.
Jos käytettävissä olevia rahoitusvaroja on ensimmäisen tavoitetason saavuttamisen jälkeen vähennetty alle kahteen kolmasosaan tavoitetasosta, säännöllinen kannatusmaksu on asetettava tasolle, joka mahdollistaa tavoitetason saavuttamisen kuuden vuoden kuluessa.
Säännöllisessä kannatusmaksussa on otettava asianmukaisesti huomioon suhdannevaihe sekä ne vaikutukset, joita myötäsyklisillä kannatusmaksuilla saattaa olla vuotuisten kannatusmaksujen vahvistamiseen tämän artiklan yhteydessä.
Jäsenvaltiot voivat pidentää ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua alkuvaihetta enintään neljällä vuodella siinä tapauksessa, että talletusten vakuusjärjestelmästä suoritettujen maksujen kokonaismäärä on ylittänyt 0,8 prosenttia suojattujen talletusten määrästä.”
4 Kyseisen direktiivin 14 artiklan, jonka otsikko on ”Unionissa tehtävä yhteistyö”, 3 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:
”3. Jos luottolaitoksen jäsenyys talletusten vakuusjärjestelmässä päättyy ja luottolaitos liittyy toiseen talletusten vakuusjärjestelmään, kannatusmaksut, jotka on maksettu jäsenyyden päättymistä edeltävien 12 kuukauden aikana, on siirrettävä kyseiseen toiseen talletusten vakuusjärjestelmään, 10 artiklan 8 kohdan mukaisia ylimääräisiä kannatusmaksuja lukuun ottamatta. Tätä ei sovelleta, jos luottolaitos on erotettu järjestelmästä 4 artiklan 5 kohdan nojalla.
Jos jokin luottolaitoksen toiminnoista siirretään toiseen jäsenvaltioon ja se näin siirtyy toiseen talletusten vakuusjärjestelmään, kannatusmaksut, jotka luottolaitos on maksanut siirtoa edeltävien 12 kuukauden aikana, on [siirrettävien suojattujen talletusten osuutta vastaavassa määrin] siirrettävä kyseiseen toiseen talletusten vakuusjärjestelmään, 10 artiklan 8 kohdan mukaisia ylimääräisiä kannatusmaksuja lukuun ottamatta.
4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kotijäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmät vaihtavat 4 artiklan 7, 8 ja 10 kohdassa tarkoitettuja tietoja vastaanottavan jäsenvaltion vastaavien järjestelmien kanssa. Tällöin sovelletaan mainitussa artiklassa asetettuja rajoituksia.
Jos luottolaitos aikoo siirtyä toiseen talletusten vakuusjärjestelmään tämän direktiivin mukaisesti, sen on ilmoitettava siitä vähintään kuusi kuukautta etukäteen. Luottolaitos on velvollinen tämän ajanjakson ajan maksamaan kannatusmaksuja alkuperäiselle talletusten vakuusjärjestelmälleen 10 artiklan mukaisesti sekä ennakko- että jälkirahoituksen osalta.”
Ruotsin oikeus
5 Ruotsin 20.12.1995 annetun talletussuojalain (lag om insättningsgaranti, SFS 1995, nro 1571) 13 §:ssä säädetään, että Ruotsin talletussuojaviranomainen päättää vuosittain kannatusmaksujen määrästä ja että ne on maksettava kuukauden kuluessa kyseisen päätöksen tekopäivästä.
6 Kyseisen lain 14 §:ssä säädetään, että jos luottolaitos siirretään kokonaan tai osittain ja se liittyy toiseen talletusten vakuusjärjestelmään, kannatusmaksut, jotka se on maksanut siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden aikana, on siirrettävä tähän toiseen talletusten vakuusjärjestelmään.
Asian tausta
7 Nordea Bank AB on eurooppalainen finanssipalvelukonserni, jonka kotipaikka on Ruotsissa ja joka kuuluu Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään. Konserni toimi 30.9.2017 saakka Virossa, Latviassa ja Liettuassa sivuliikkeiden välityksellä.
8 Nordea Bank siirsi näissä kolmessa jäsenvaltiossa sijaitsevien sivuliikkeidensä toiminnan 1.10.2017 mainituissa valtioissa sijaitseville DNB Banka AS:n tytäryhtiöille. Kyseisten sivuliikkeiden toiminta siirtyi samana päivänä Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmästä Viron, Latvian ja Liettuan talletusten vakuusjärjestelmiin.
9 Ruotsin talletussuojaviranomainen päätti 3.10.2017 tekemällään päätöksellä olla siirtämättä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään kannatusmaksuja, jotka Nordea Bank oli maksanut Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään Latvian sivuliikkeensä toimintaan liittyvien talletusten osalta (jäljempänä Ruotsin talletussuojaviranomaisen 3.10.2017 tekemä päätös). Kyseinen viranomainen katsoi päätöksessään, että Nordea Bank ei ollut maksanut kannatusmaksuja Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään sivuliikkeensä toimintojen Latvian talletusten vakuusjärjestelmään siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden aikana eli 1.10.2016 ja 30.9.2017 välisenä aikana, joten direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdassa säädetyt kannatusmaksujen siirtämisen edellytykset eivät täyttyneet.
10 Ruotsin oikeuden mukaan Nordea Bankilla oli kustakin Ruotsin talletussuojaviranomaisen päätöksestä laskettava yhden kuukauden määräaika vuotuisen kannatusmaksunsa suorittamista varten. Vuoden 2016 osalta kyseisen viranomaisen vuosittainen päätös tehtiin 2.9.2016, ja Nordea Bank maksoi kannatusmaksunsa Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään 30.9.2016. Vuoden 2017 osalta Nordea Bank maksoi kannatusmaksunsa 13.10.2017 mainitun viranomaisen 14.9.2017 tekemän vuosittaisen päätöksen mukaisesti. Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään ei siten maksettu 1.10.2016 ja 30.9.2017 välisenä aikana eli siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden aikana lainkaan kannatusmaksuja.
11 Edellä 9 kohdassa mainitun kaltaisilla päätöksillä Ruotsin talletussuojaviranomainen päätti myös olla siirtämättä Nordea Bankin Viron ja Liettuan sivuliikkeidensä osalta Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään maksamia kannatusmaksuja Viron ja Liettuan talletusten vakuusjärjestelmiin.
12 Latvian tasavalta ei ole riitauttanut Ruotsin talletussuojaviranomaisen 3.10.2017 tekemää päätöstä Ruotsin tuomioistuimissa.
13 Latvian talletussuojaviranomainen pyysi kuitenkin 27.3.2019 päivätyllä kirjeellä Euroopan komissiota esittämään näkemyksensä direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan tulkinnasta.
14 Komissio esitti 9.10.2020 päivätyllä kirjeellä antamassaan vastauksessa, että kyseisen säännöksen sanamuoto oli epätäydellinen eikä siinä säädetä erityisistä toimintavaihtoehdoista niissä tapauksissa, joissa kansallinen talletussuojaviranomainen tekee päätöksen kannatusmaksujen maksamiselle asetetun määräajan pidentämisestä, vaan jätetään mahdollisuus mainitun säännöksen toisistaan poikkeaviin tulkintoihin.
15 Kolmen Baltian valtion talletussuojaviranomaiset aloittivat Ruotsin talletussuojaviranomaisen kanssa sovittelumenettelyn Euroopan pankkiviranomaisessa (EPV), joka päätti asian käsittelyn vuonna 2019 ilman, että osapuolet olisivat päässeet sovintoon.
Oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely
16 Latvian tasavalta teki 10.5.2021 SEUT 259 artiklan toisen kohdan nojalla komissiolle kantelun, jossa se vaati tätä antamaan perustellun lausunnon sillä perusteella, että Ruotsin kuningaskunta oli rikkonut unionin oikeutta ja erityisesti direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaa kieltäytymällä siirtämästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään kannatusmaksuja, jotka Nordea Bankin Latvian sivuliike oli maksanut kyseisen sivuliikkeen toiminnan siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden aikana.
17 Komissio kehotti SEUT 259 artiklan kolmannen kohdan mukaisesti Ruotsin kuningaskuntaa esittämään huomautuksensa kantelusta.
18 Ruotsin kuningaskunta toimitti kirjalliset huomautuksensa komissiolle 22.6.2021.
19 Komissio kuuli Latvian tasavaltaa ja Ruotsin kuningaskuntaa 1.7.2021. Ruotsin kuningaskunta esitti, että jos talletusten vakuusjärjestelmän vaihtumista edeltäneiden 12 kuukauden aikana olisi maksettu kannatusmaksuja, Latvian talletusten vakuusjärjestelmään siirrettävien kannatusmaksujen määrä olisi ollut noin 500 000 euroa.
20 Komissio antoi 30.7.2021 perustellun lausunnon, jossa se totesi yhtäältä, että Ruotsin kuningaskunta oli rikkonut direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaa, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 10 artiklan 1 kohdan kanssa, ja toisaalta, että se ei ollut rikkonut SEU 4 artiklan 3 kohtaa.
Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa
21 Latvian tasavalta nosti unionin tuomioistuimen kirjaamoon 30.12.2021 toimittamallaan kannekirjelmällä nyt käsiteltävän SEUT 259 artiklaan perustuvan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen.
22 Kanteessaan se vaatii, että unionin tuomioistuin
– toteaa, että Ruotsin kuningaskunta ei noudattanut direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan, koska se kieltäytymällä siirtämästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään kannatusmaksuja, jotka Nordea Bankin Latvian sivuliike oli suorittanut Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään sen toiminnan siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden ajalta, toimi vastoin direktiivin 2014/49 tavoitetta eikä taannut mainitun direktiivin säännösten tehokasta vaikutusta
– toteaa, että Ruotsin kuningaskunta ei noudattanut SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se kieltäytymällä siirtämästä direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti Latvian talletusten vakuusjärjestelmään kannatusmaksuja, jotka Nordea Bankin Latvian sivuliike oli suorittanut Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään sen toiminnan siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden ajalta, vaikutti kielteisesti yhteismarkkinoiden integraatioon ja heikensi siten Euroopan unionin jäsenvaltioiden keskinäistä luottamusta, joka on ennakkoedellytys rajat ylittävälle integraatiolle.
Jos unionin tuomioistuin toteaa, että Ruotsin kuningaskunta ei ollut noudattanut direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan ja SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan, sen on
– velvoitettava Ruotsin kuningaskunta korjaamaan rikkominen suorittamalla Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään Nordea Bankin Latvian sivuliikkeen suorittamien kannatusmaksujen yhteismäärä laskettuna kyseisen sivuliikkeen toiminnan siirtoa edeltäneiltä 12 kuukaudelta direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti
– siinä tapauksessa, että direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaa voitaisiin tulkita suppeasti, toteamaan tällaisen tulkinnan direktiivin 2014/49 tavoitteen mukaiseksi ja velvoittamaan Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmän siirtämään Nordea Bankin Latvian sivuliikkeen suorittamat kannatusmaksut Latvian talletusten vakuusjärjestelmään, sekä
– velvoittamaan Ruotsin kuningaskunnan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
23 Viron tasavalta, Liettuan tasavalta ja komissio hyväksyttiin 19.5., 25.5. ja 30.5.2022 tehdyillä päätöksillä väliintulijoiksi tukemaan Latvian tasavallan vaatimuksia.
24 Viron tasavalta tukee kannekirjelmän ensimmäistä, kolmatta ja viidettä vaatimusta.
25 Liettuan tasavalta tukee kaikkia kannekirjelmässä esitettyjä vaatimuksia.
26 Komissio tukee kannekirjelmän ensimmäistä vaatimusta.
27 Ruotsin kuningaskunta vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää Latvian tasavallan kanteen
– velvoittaa Latvian tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Kanteen tarkastelu
Tutkittavaksi ottaminen
Asianosaisten lausumat
28 Ruotsin kuningaskunta väittää ensinnäkin, ettei nyt käsiteltävä kanne täytä miltään osin tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. Se katsoo lähinnä, että direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan tulkintaa ei voida kyseenalaistaa SEUT 259 artiklan mukaisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä. Yhtäältä kyseisessä direktiivissä säädetään Ruotsin kuningaskunnan mukaan ainoastaan vähimmäistason yhdenmukaistamisesta. Toisaalta se korostaa – joskin tunnustaen, ettei SEUT 259 artiklassa edellytetä, että kaikkia kansallisia oikeussuojakeinoja on jo käytetty –, että Latvian tasavalta ei ole riitauttanut Ruotsin talletussuojaviranomaisen 3.10.2017 tekemää päätöstä ruotsalaisissa tuomioistuimissa.
29 Ruotsin kuningaskunta muistuttaa lisäksi, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen tarkoituksena on sen toteaminen, että jäsenvaltio on rikkonut unionin oikeutta, sekä rikkomisen saaminen lopetetuksi ja että kanne on jätettävä tutkimatta, jos siinä vaaditaan ainoastaan unionin oikeuden tulkintaa. Latvian tasavallan nostamalla kanteella pyritään Ruotsin kuningaskunnan mukaan ennen kaikkea direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan tulkinnan selventämiseen.
30 Toiseksi Ruotsin kuningaskunta esittää direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan rikkomista koskevan ensimmäisen vaatimuksen osalta, että vaikka Latvian tasavalta vetosi komission 1.7.2021 järjestämässä kuulemisessa direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaan ja 10 artiklaan, se ei väitä kannekirjelmänsä vaatimusosassa, että Ruotsin kuningaskunta ei olisi noudattanut viimeksi mainitun säännöksen mukaisia velvoitteitaan. Niinpä unionin tuomioistuin ei voi Ruotsin kuningaskunnan mukaan tutkia, onko se jättänyt noudattamatta mainitun säännöksen mukaisia velvoitteitaan.
31 Toisen vaatimuksen, joka koskee SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrätyn vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaamista, ja kyseisen vaatimuksen tueksi esitettyjen perustelujen osalta Ruotsin kuningaskunta esittää, että Latvian tasavalta vetosi hallinnollisen menettelyn aikana yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen sillä perusteella, että Suomen tasavallan tilanne oli rinnastettavissa Latvian tasavallan tilanteeseen. Latvian tasavalta katsoo tämän seuranneen siitä, että Nordea Bank siirsi 1.10.2018 kotipaikkansa Suomeen ja että Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden aikana maksetut kannatusmaksut siirrettiin Ruotsin talletussuojaviranomaisen päätöksellä Suomen talletusten vakuusjärjestelmään. Kannekirjelmässään Latvian tasavalta kuitenkin väittää kyseisen vaatimuksensa tueksi, että Ruotsin kuningaskunta loukkasi vilpittömän yhteistyön periaatetta tulkitsemalla virheellisesti direktiiviä 2014/49. Niinpä Ruotsin kuningaskunta katsoo, että Latvian tasavalta on muuttanut perustelujaan verrattuna hallinnollisessa menettelyssä esittämiinsä perusteluihin ja että kyseinen vaatimus, sellaisena kuin se on muotoiltu, on siis jätettävä tutkimatta.
32 Ruotsin kuningaskunta väittää kolmannesta vaatimuksesta, jolla Latvian tasavalta vaatii unionin tuomioistuinta velvoittamaan Ruotsin kuningaskunnan maksamaan kyseessä olevat kannatusmaksut Latvian talletusten vakuusjärjestelmään, että tällä kolmannella vaatimuksella vaaditaan oikeastaan sitä, että unionin tuomioistuin velvoittaa Ruotsin kuningaskunnan maksamaan vahingonkorvauksen. Koska tällainen vaatimus ei voi olla jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen kohteena, tämä vaatimus on jätettävä tutkimatta.
33 Latvian tasavalta vastaa ensimmäiseksi, että Ruotsin kuningaskunnan väite, jonka mukaan direktiivissä 2014/49 säädetään vain vähimmäistason yhdenmukaistamisesta, ei koske tutkittavaksi ottamista vaan asiakysymystä.
34 Toiseksi se väittää, ettei yhdessäkään unionin oikeuden säännöksessä tai määräyksessä edellytetä kaikkien kansallisten oikeussuojakeinojen käyttämistä ennen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen nostamista unionin tuomioistuimessa.
35 Kolmanneksi se mainitsee, että sen nostama jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne perustuu direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin 10 artiklan 3 kohdan kanssa, rikkomiseen, ja esittää pyytäneensä 10.5.2021 päivätyssä kantelussaan komissiota antamaan SEUT 259 artiklan kolmannen kohdan nojalla perustellun lausunnon siitä, että Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmällä oli velvollisuus siirtää Nordea Bankin Latvian sivuliikkeen maksamat, siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden ajalta lasketut kannatusmaksut direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti Latvian talletusten vakuusjärjestelmään. Niinpä se ei mielestään ole laajentanut tai muuttanut kannekirjelmässään oikeusriidan kohdetta.
36 Neljänneksi se väittää, että se ei vaadi kolmannessa vaatimuksessaan unionin tuomioistuinta velvoittamaan Ruotsin kuningaskuntaa maksamaan vahingonkorvausta vaan määräämään sen lopettamaan todettavan rikkomisen. Latvian tasavallan mukaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, josta Ruotsin kuningaskuntaa moititaan, on nimittäin paitsi todettava, myös lopetettava. Tämä lopettaminen voi käsiteltävässä asiassa tapahtua ainoastaan siten, että kannatusmaksut, joiden siirtämisestä kieltäydyttiin, siirretään Latvian talletusten vakuusjärjestelmään, mikä ei merkitse vahingonkorvausta.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
37 Siltä osin kuin on ensinnäkin kyse siitä, täyttääkö nyt käsiteltävä kanne kokonaisuudessaan tutkittavaksi ottamisen edellytykset, on todettava ensinnäkin siitä Ruotsin kuningaskunnan väitteestä, jonka mukaan direktiivissä 2014/49 säädetään vain vähimmäistason yhdenmukaistamisesta, että tämä väite, joka koskee kyseisen direktiivin tulkintaa, liittyy jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen asiasisällön tutkimiseen. Mainittu väite ei siis koske kanteen tutkittavaksi ottamista.
38 Toiseksi siitä, ettei Latvian tasavalta ole riitauttanut Ruotsin talletussuojaviranomaisen 3.10.2017 tekemää päätöstä ruotsalaisissa tuomioistuimissa, on riittävää todeta, että SEUT 259 artiklan nojalla nostetun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen tutkittavaksi ottaminen ei edellytä sitä, että kaikkia kansallisia oikeussuojakeinoja on jo käytetty.
39 Kolmanneksi Ruotsin kuningaskunnan väitteestä, jonka mukaan nyt käsiteltävä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne on jätettävä tutkimatta, koska sillä pyritään ennen kaikkea selventämään direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan tulkintaa, on muistutettava, että SEUT 259 artiklalla käyttöön otetun menettelyn tarkoituksena on todeta jäsenvaltion unionin oikeuden vastainen toiminta ja saada se loppumaan (ks. vastaavasti tuomio 16.10.2012, Unkari v. Slovakia, C‑364/10, EU:C:2012:630, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
40 On totta, että kyseiseen määräykseen perustuva kanne, joka koskee tulevia ja mahdollisia jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisiä tai jossa vain pyydetään unionin oikeuden tulkintaa, on jätettävä tutkimatta (ks. vastaavasti tuomio 16.10.2012, Unkari v. Slovakia, C‑364/10, EU:C:2012:630, 68 kohta).
41 Latvian tasavalta ei kuitenkaan kanteessaan pyydä vain direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan tulkintaa. On nimittäin niin, että kuten julkisasiamies olennaisilta osin esittää ratkaisuehdotuksensa 40 kohdassa, se pyytää unionin tuomioistuinta toteamaan, että Ruotsin kuningaskunta jätti noudattamatta mainitun säännöksen mukaisia velvoitteitaan kieltäytymällä siirtämästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään kannatusmaksuja, jotka Nordea Bankin Latvian sivuliike oli suorittanut Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään kyseisen sivuliikkeen toiminnan siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden osalta, saadakseen tämän lopettamaan väitetyn rikkomisen ja että Latvian tasavalta väittää unionin tuomioistuimessa vain tässä tarkoituksessa, että Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmä tulkitsi säännöstä virheellisesti.
42 Tämä Ruotsin kuningaskunnan esittämä kolmas väite, jolla pyritään riitauttamaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen tutkittavaksi ottaminen kokonaisuudessaan, on siis hylättävä.
43 Toisekseen Latvian tasavallan esittämien vaatimusten tai perusteluiden tutkittavaksi ottamisen osalta on muistutettava ensinnäkin sen Ruotsin kuningaskunnan väitteen osalta, jonka mukaan Latvian tasavalta ei voi vedota kanteessaan direktiivin 2014/49 10 artiklan noudattamatta jättämiseen, että SEUT 259 artiklan nojalla nostettavan kanteen kohde rajataan kyseisessä artiklassa tarkoitetussa oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä ja että kanteen on perustuttava samoihin syihin ja perusteisiin kuin ne, jotka on esitetty oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn aikana, joten moite, jota ei ole esitetty komissiolle toimitetussa kantelussa, on jätettävä tutkimatta unionin tuomioistuimessa käytävässä menettelyssä (ks. analogisesti tuomio 10.5.2012, komissio v. Alankomaat, C‑368/10, EU:C:2012:284, 78 kohta ja tuomio 17.4.2018, komissio v. Puola (Białowieżan metsä), C‑441/17, EU:C:2018:255, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
44 Tämä vaatimus ei kuitenkaan voi merkitä sitä, että komissiolle tehdyssä kantelussa esitettyjen moitteiden ja kannekirjelmässä esitettyjen vaatimusten pitäisi kaikissa tilanteissa olla täysin yhteneviä, kunhan kantelussa määritettyä oikeusriidan kohdetta ei ole laajennettu tai muutettu (ks. analogisesti tuomio 17.4.2018, komissio v. Puola (Białowieżan metsä), C‑441/17, EU:C:2018:255, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
45 Nyt käsiteltävässä asiassa on katsottava, kuten julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 48 kohdassa, että Latvian tasavalta vetosi komissiossa käydyssä hallinnollisessa menettelyssä direktiivin 2014/49 10 artiklan 1 kohtaan yksinomaan kyseisen direktiivin 14 artiklan 1 kohtaa koskevan tulkintansa tueksi osoittaakseen viimeksi mainitun säännöksen rikkomisen, kuten komission perustellusta lausunnosta ilmenee. Kantaja vetoaa kannekirjelmässä myös mainitun direktiivin 10 artiklan 1 kohtaan direktiivin 2014/49 14 artiklan 1 kohdan asiayhteyteen liittyvänä seikkana, joka tukee sen tulkintaa viimeksi mainitusta säännöksestä, jonka rikkomisen se vaatii ensimmäisellä vaatimuksellaan unionin tuomioistuinta toteamaan.
46 Vetoamalla kannekirjelmänsä perusteluissa kyseisen direktiivin 10 artiklan 1 kohtaan tukeakseen tulkintaansa mainitun direktiivin 14 artiklan 1 kohdasta Latvian tasavalta ei siten laajentanut oikeudenkäynnin kohdetta, joka määritettiin komissiossa käydyssä hallinnollisessa menettelyssä.
47 Toiseksi on muistutettava siitä Ruotsin kuningaskunnan väitteestä, jonka mukaan toinen vaatimus, sellaisena kuin se on esitetty kannekirjelmässä, on jätettävä tutkimatta, koska Latvian tasavalta muutti kannekirjelmässään kyseisen vaatimuksen tueksi esittämiään perusteluja verrattuna siihen, mitä se oli väittänyt komissiossa, että tällä vaatimuksellaan Latvian tasavalta väittää olennaisilta osin, että Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmän kieltäytyminen siirtämästä kyseessä olevia Nordea Bankin Latvian sivuliikkeen Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään suorittamia kannatusmaksuja Latvian talletusten vakuusjärjestelmään on vilpittömän yhteistyön periaatteen ja yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista, kun otetaan huomioon, että Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmä oli vastaavassa oikeudellisessa tilanteessa siirtänyt saamansa kannatusmaksut Suomen talletusten vakuusjärjestelmään direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti.
48 Latvian tasavalta väitti 10.5.2021 päivätyssä kantelussaan myös, että kieltäytymällä siirtämisestä kyseessä olevia kannatusmaksuja Ruotsin kuningaskunta loukkasi SEUT 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua vilpittömän yhteistyön periaatetta ja jäsenvaltioiden talletusten vakuusjärjestelmien yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.
49 Toisin kuin Ruotsin kuningaskunta väittää, Latvian tasavalta ei siten kannekirjelmässään muuttanut tätä vaatimusta tukevia perustelujaan verrattuna siihen, mitä se oli väittänyt komissiossa käydyssä hallinnollisessa menettelyssä.
50 Kolmanneksi siitä Ruotsin kuningaskunnan väitteestä, että kolmas vaatimus, jonka mukaan unionin tuomioistuimen on velvoitettava Ruotsin kuningaskunta maksamaan vahingonkorvaus, on jätettävä tutkimatta, on todettava, että tällä vaatimuksellaan Latvian tasavalta vaatii lähinnä, että unionin tuomioistuin velvoittaa Ruotsin kuningaskunnan lopettamaan todettavan rikkomisen siirtämällä Nordea Bankin Latvian sivuliikkeen direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulta 12 kuukauden ajanjaksolta Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään suorittamien kannatusmaksujen kokonaismäärän Latvian talletusten vakuusjärjestelmään.
51 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa kanteessa ei voida vaatia muuta kuin väitetyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista sen lopettamiseksi. Niinpä unionin tuomioistuinta ei voida jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä esimerkiksi vaatia velvoittamaan jäsenvaltiota tietynlaiseen toimintaan unionin oikeuden noudattamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 2.4.2020, komissio v. Puola, Unkari ja Tšekki (Tilapäinen mekanismi kansainvälisen suojelun hakijoiden siirtämiseksi), C‑715/17, C‑718/17 ja C‑719/17, EU:C:2020:257, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
52 Koska Latvian tasavalta vaatii kolmannella vaatimuksellaan unionin tuomioistuinta velvoittamaan Ruotsin kuningaskunnan maksamaan sille kyseessä olevat kannatusmaksut, tällä vaatimuksella ylitetään se, mitä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä voidaan vaatia – kuten julkisasiamies on olennaisilta osin esittänyt ratkaisuehdotuksensa 42 kohdassa –, ja se on siten jätettävä tutkimatta.
53 Edellisessä kohdassa esitetty toteamus ei vaikuta jäsenvaltion SEUT 260 artiklan 1 kohtaan perustuvaan velvollisuuteen toteuttaa unionin tuomioistuimen tuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet, jos unionin tuomioistuin toteaa, että kyseinen jäsenvaltio on jättänyt noudattamatta sille perussopimusten mukaan kuuluvaa velvoitetta.
54 Neljännestä vaatimuksesta on lopuksi todettava, että Latvian tasavalta vaatii siinä unionin tuomioistuinta ”siinä tapauksessa, että direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaa voitaisiin tulkita suppeasti, toteamaan, että tällainen tulkinta on sopusoinnussa kyseisen direktiivin tavoitteen kanssa ja että Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmällä on velvollisuus siirtää Nordea Bankin Latvian sivuliikkeen suorittamat kannatusmaksut Latvian talletusten vakuusjärjestelmään”.
55 Tältä osin on muistutettava, että koska kanteen ja siinä esitettyjen väitteiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset ovat ehdottomia prosessinedellytyksiä, unionin tuomioistuin voi työjärjestyksensä 150 artiklan nojalla tutkia ne viran puolesta (ks. vastaavasti tuomio 29.4.2010, komissio v. Saksa, C‑160/08, EU:C:2010:230, 40 kohta).
56 Kannekirjelmän neljännen vaatimuksen sisältö ylittää kuitenkin sen, mitä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä voidaan edellä 51 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella vaatia.
57 Niinpä myös neljäs vaatimus on jätettävä tutkimatta.
Asiakysymys
58 Latvian tasavalta vetoaa kanteensa tueksi kahteen kanneperusteeseen. Ensimmäisellä kanneperusteellaan se moittii Ruotsin kuningaskuntaa siitä, ettei tämä noudattanut direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan. Toisella kanneperusteellaan se moittii jälkimmäistä SEU 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaamisesta.
Direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan rikkomista koskeva ensimmäinen kanneperuste
– Asianosaisten lausumat
59 Latvian tasavalta täsmentää aluksi, ettei se riitauta sitä, miten direktiivi on 2014/49 saatettu osaksi Ruotsin oikeutta, vaan katsoo, ettei Ruotsin kuningaskunta soveltanut asianmukaisesti kyseisen direktiivin 14 artiklan 3 kohdan mukaisia vaatimuksia, koska se kieltäytyi siirtämästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään Nordea Bankin Latvian sivuliikkeen Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään suorittamia, kyseisen sivuliikkeen toiminnan siirtoa Latvian talletusten vakuusjärjestelmään edeltäneiltä 12 kuukaudelta laskettuja kannatusmaksuja.
60 Tältä osin Latvian tasavalta väittää väliintulijoiden tukemana aluksi, että mainittua säännöstä ei pidä tulkita suppeasti ja että sitä on tulkittava siten, että talletusten vakuusjärjestelmän, jonka uusi jäsen luottolaitoksesta tulee, on saatava luottolaitokselta kyseiseen talletusten vakuusjärjestelmään siirtoa edeltäneiltä 12 kuukaudelta lasketut ja suoritetut kannatusmaksut riippumatta siitä, milloin ne on tosiasiallisesti maksettu. Ratkaisevaa on siis se, että luottolaitoksen alkuperäiseen talletusten vakuusjärjestelmään maksamat kannatusmaksut on laskettu ja vaadittu maksettavaksi kyseessä olevalta ajanjaksolta, eikä ratkaiseva ole se ajankohta, jolloin maksettavaksi vaaditut kannatusmaksut on suoritettu tai kirjattu kyseisen talletusten vakuusjärjestelmän kirjanpitoon.
61 Tämän jälkeen se väittää väliintulijoiden tukemana, että asettamalla etusijalle direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan sanamuodon mukaisen tulkinnan ja kieltäytymällä siirtämästä asianomaisia maksuja Latvian talletusten vakuusjärjestelmään Ruotsin kuningaskunta ei varmistanut kyseisen säännöksen tehokasta vaikutusta ja vaaransi kyseisen direktiivin tavoitteiden, joita ovat sen johdanto-osan kolmannen perustelukappaleen mukaan sijoittautumisvapauden ja finanssipalvelujen tarjoamisen vapauden toteuttaminen sekä pankkijärjestelmän vakauden ja tallettajien suojan lisääminen, saavuttamisen.
62 Sen mukaan Ruotsin kuningaskunnan lähestymistapa heikentää lisäksi jäsenvaltioiden keskinäistä luottamusta, koska jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmä, johon toisen jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmän jäsen aikoo liittyä, ei voi enää luottaa kyseisen toisen jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmään suoritettujen maksujen siirtämiseen.
63 Latvian tasavalta väittää lopuksi, että yleinen velvollisuus maksaa vuotuisia kannatusmaksuja seuraa myös direktiivin 2014/49 10 artiklan 1 kohdasta, jossa velvoitetaan jäsenvaltioiden talletusten vakuusjärjestelmät hankkimaan käytettävissä olevat varansa kannatusmaksulla, joka sen jäsenten on maksettava vähintään vuosittain. Sen mukaan komission perustellusta lausunnosta ilmenee, että Ruotsin kuningaskunnan tulkinta direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdasta ja 10 artiklan 1 kohdasta loukkaa vastaanottavan jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmän (jäljempänä vastaanottava talletusten vakuusjärjestelmä), jonka on siirtämisajankohdasta lähtien vastattava luottolaitoksen suojatuista talletuksista, oikeuksia.
64 Viron tasavalta täsmentää ensiksi, että vaikka kyseisen direktiivin 10 artiklan 1 kohdasta seuraa, että jäsenvaltioiden tehtävänä on päättää, millä tiheydellä ja milloin kannatusmaksut on suoritettava, on selvää, että kannatusmaksujen perimisen ja maksamisen on tapahduttava vähintään kerran vuodessa. Jos jäsenvaltio ei huolehdi siitä, että kannatusmaksut peritään ja maksetaan vähintään vuosittain, se ei siten voi noudattaa mainitun direktiivin 14 artiklan 3 kohdasta ilmenevää velvollisuuttaan huolehtia siitä, että jos luottolaitos siirtyy sen talletusten vakuusjärjestelmästä toisen jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmään, sen alkuperäiseen talletusten vakuusjärjestelmään kuulumisen päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana maksamat kannatusmaksut siirretään vastaanottavaan talletusten vakuusjärjestelmään.
65 Nyt käsiteltävässä asiassa kannatusmaksut suoritettiin kuitenkin Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään sääntöjenvastaisesti, sillä sille ei maksettu lainkaan kannatusmaksuja Nordea Bankin Latvian sivuliikkeen toimintojen siirtoa Latvian talletusten vakuusjärjestelmään edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Ruotsin kuningaskunnan olisi siis pitänyt direktiivin 2014/49 10 artiklan 1 kohdan ja 14 artiklan 3 kohdan mukaisten velvoitteidensa täyttämiseksi katsoa, että kannatusmaksuja oli maksettu kyseisen 12 kuukauden ajanjakson aikana.
66 Viron tasavalta väittää tämän jälkeen, että kun otetaan huomioon kyseisen direktiivin 14 artiklan 4 kohta, jossa säädetään, että jos luottolaitos aikoo siirtyä talletusten vakuusjärjestelmästä toiseen mainitun direktiivin mukaisesti, sen on ilmoitettava aikomuksestaan vähintään kuusi kuukautta etukäteen, Ruotsin talletussuojaviranomaisella oli hyvissä ajoin ennen siirtämisajankohtaa tieto siitä, että Nordea Bankin sivuliikkeen toiminnot siirrettäisiin Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään. Se olisi siis voinut valvoa kannatusmaksujen perimistä siten, että direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaan perustuva velvollisuus olisi voitu täyttää.
67 Viron tasavalta muistuttaa vielä, että EPV korosti talletusten vakuuskelpoisuudesta, talletussuojan tasosta ja talletussuojajärjestelmien välisestä yhteistyöstä 8.8.2019 antamassaan lausunnossa, joka on saatavilla kyseisen viranomaisen verkkosivustolla, että ajankohta, jona luottolaitos päättää suorittaa kannatusmaksunsa, aiheuttaa käytännössä ongelmia. Niinpä EPV ehdotti lausunnossaan direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan muuttamista – mitä Viron tasavalta kannattaa – oikeudellisen selkeyden takaamiseksi ja nyt käsiteltävässä asiassa esiin tulleiden ongelmien kaltaisten ongelmien välttämiseksi.
68 Komissio lisää, että kannatusmaksuja, jotka jäsenten on vuosittain suoritettava talletusten vakuusjärjestelmään direktiivin 2014/49 10 artiklan 1 kohdan nojalla, voidaan pitää vastikkeena talletusten vakuudesta tietyllä ajanjaksolla. Direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdassa säädetty velvollisuus siirtää kannatusmaksut, kun osa luottolaitoksen toiminnoista siirtyy toiseen talletusten vakuusjärjestelmään, perustuu siten järjestelmän rahoitusta koskevaan perussääntöön, josta säädetään kyseisen direktiivin 10 artiklan 1 kohdassa. Unionin lainsäätäjän tarkoituksena on nimittäin ollut, että pankin uudelleenjärjestelyn tapauksessa varoja olisi aina käytettävissä niiden siirtämiseksi vastaanottavaan talletusten vakuusjärjestelmään, jotta tämä voi täyttää sille kyseisessä järjestelmässä kuuluvat velvoitteet.
69 Lisäksi komissio katsoo, että direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdalla pyritään kompensoimaan vastaanottavan talletusten vakuusjärjestelmän taloudellisen riskin kasvua siinä tapauksessa, että osaan luottolaitoksen suojatuista talletuksista kohdistuva taloudellinen vastuu siirtyy talletusten vakuusjärjestelmästä toiseen, esimerkiksi luottolaitoksen uudelleenjärjestelyn seurauksena. Muunlaisella tulkinnalla olisi sen mukaan vakavia seurauksia sisämarkkinoiden toteutumiselle ja se heikentäisi luottamusta talletusten vakuusjärjestelmää ja jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välistä yhteistyötä kohtaan.
70 Ruotsin kuningaskunta vastaa ensinnäkin, että direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan sanamuoto on selkeä ja yksiselitteinen. Siinä säädetään, että siirtoa vastaanottavaan talletusten vakuusjärjestelmään edeltävien 12 kuukauden aikana maksetut kannatusmaksut siirretään vastaanottavaan talletusten vakuusjärjestelmään. Kyseinen säännös kattaa siis mainittuna aikana maksettujen kannatusmaksujen kokonaismäärän riippumatta siitä, mihin ajanjaksoon ne liittyvät.
71 Toiseksi myöskään asiayhteys, johon direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohta kuuluu, ei Ruotsin kuningaskunnan mukaan tue Latvian tasavallan ja väliintulijoiden puolustamaa tulkintaa.
72 Se, että kyseisen direktiivin 10 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kannatusmaksut on maksettava vähintään vuosittain, ei merkitse sitä, että maksetun kannatusmaksun voitaisiin katsoa liittyvän tiettyyn 12 kuukauden ajanjaksoon. Ei ole myöskään mahdollista katsoa, että direktiivin 2014/49 10 artiklan 1 kohdassa asetetaan erityinen maksamisajankohta 12 kuukauden ajanjaksoon nähden.
73 Lisäksi sen mukaan kyseisen direktiivin 10 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että talletusten vakuusjärjestelmän käytettävissä olevien rahoitusvarojen on oltava tavoitetasoltaan vähintään 0,8 prosenttia sen jäsenten suojattujen talletusten määrästä viimeistään 3.7.2024. Niinpä kyseisellä direktiivillä annetaan jäsenvaltioille laaja harkintavalta kannatusmaksun määrän määrittämisessä ja lisäksi mahdollisuus olla perimättä maksuja tavoitetason saavuttamisen jälkeen. Sen mahdollisuuden soveltaminen, että kannatusmaksuja lakataan perimästä tavoitetason saavuttamisen jälkeen, voi nimittäin johtaa tilanteisiin, joissa maksuja ei ole siirrettävä toiminnan siirtämisen yhteydessä. Toisin kuin komissio väittää, direktiivin 2014/49 10 artiklan 2 kohdassa ei siis taata, että varoja on aina käytettävissä vastaanottavaan talletusten vakuusjärjestelmään siirrettäväksi.
74 Kolmanneksi Ruotsin kuningaskunnan mukaan on olemassa yleisiä ja systeemisiä syitä soveltaa direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaa sen sanamuodon mukaisesti. Tällainen soveltaminen nimittäin selkeyttää tilannetta niiden varojen osalta, jotka voivat olla siirtämisen kohteena. Sitä vastoin tulkinta, jonka mukaan kyseisen säännöksen on katsottava koskevan myös kannatusmaksuja, joita ei ole suoritettu siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden aikana, olisi moniselitteinen ja sitä olisi vaikea soveltaa.
75 Neljänneksi Ruotsin kuningaskunta esittää, että edellä 67 kohdassa mainitusta EPV:n 8.8.2019 päivätystä lausunnosta ilmenee, että talletusten vakuusjärjestelmän direktiivin 2014/49 nojalla jäseniltään perimien kannatusmaksujen yhteydessä ei oteta täysimääräisesti huomioon vastuita, jotka voidaan siirtää eri talletusten vakuusjärjestelmien välillä. Kyseisestä lausunnosta ilmenee sen mukaan myös, että kyseisen direktiivin 14 artiklan 3 kohdassa ei säädetä tyhjentävästä ratkaisusta varainsiirtojen osalta ja että EPV on tässä yhteydessä suositellut kyseisen säännöksen muuttamista. Niinpä kyseisen säännöksen aukkoja ei voida korjata tulkitsemalla olemassa olevia säännöksiä.
76 Ruotsin kuningaskunta esittää viidenneksi, että – kuten komission perustellusta lausunnosta ilmenee – komissio korosti kolmen Baltian valtion talletussuojaviranomaisten ja komission välillä lokakuussa 2020 käydyissä keskusteluissa, että mainitussa direktiivissä säädetään kannatusmaksujen siirtoa koskevasta vähimmäistason yhdenmukaistamisesta. Kyseistä säännöstä ei siis ole syytä tulkita muutoin kuin sen sanamuodon perusteella.
77 Kuudenneksi se väittää yhtäältä, että toisin kuin komissio väittää, direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan sanamuodon mukaisella tulkinnalla ei ole vakavia seurauksia sisämarkkinoiden toteuttamiselle. Kannatusmaksut, jotka voidaan siirtää kyseisen direktiivin nojalla, ovat harvoin niin suuria, että niitä voitaisiin pitää olennaisina sitä varten, että vastaanottava talletusten vakuusjärjestelmä voi täyttää velvollisuutensa. Niinpä se, että Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmä ei siirtänyt kannatusmaksuja Latvian talletusten vakuusjärjestelmään, ei johtanut Latvian talletusten vakuusjärjestelmän perimien maksujen vastaavaan korottamiseen.
78 Toisaalta Ruotsin hallituksen puoltama tulkinta ei sen itsensä mielestä merkitse perusteetonta etua Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmälle. Se muistuttaa tässä yhteydessä, että Nordea Bankin toimintojen siirto Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmästä Suomen talletusten vakuusjärjestelmään johti siihen, että Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmästä suoritettiin kannatusmaksuja Suomen talletusten vakuusjärjestelmään, koska Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmä oli vastaanottanut kannatusmaksuja siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Mainitun direktiivin 14 artiklan 3 kohdan johdonmukainen soveltaminen yksinkertaisesti johti siten erilaiseen lopputulokseen erilaisten tosiasiallisten olosuhteiden vuoksi.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
79 Ensimmäisellä kanneperusteellaan Latvian tasavalta, jota väliintulijat tukevat, moittii Ruotsin kuningaskuntaa siitä, että se ei noudattanut direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se kieltäytyi kyseisen säännöksen virheellisen tulkinnan ja soveltamisen perusteella siirtämästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään kannatusmaksuja, jotka Nordea Bank oli maksanut Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään Latvian sivuliikkeensä toimintaan liittyvien talletusten perusteella kyseisen sivuliikkeen toimintojen siirtämistä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään edeltäneiden 12 kuukauden ajalta.
80 Ruotsin kuningaskunta katsoo, ettei kieltäytyminen merkitse jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä, koska direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdassa edellytetään, että siirrettävät kannatusmaksut on maksettu siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Koska Nordea Bank ei ollut maksanut kannatusmaksuja Latvian sivuliikkeensä toiminnan osalta kyseisenä aikana, kyseisen säännöksen mukaiset edellytykset eivät Ruotsin kuningaskunnan mukaan täyttyneet.
81 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä säännöstöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on (tuomio 21.12.2023, G. K. ym. (Euroopan syyttäjävirasto), C‑281/22, EU:C:2023:1018, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
82 Direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan sanamuodon osalta on muistutettava, että kyseisen alakohdan mukaan on niin, että jos jokin luottolaitoksen toiminnoista siirretään toiseen jäsenvaltioon ja se näin siirtyy toiseen talletusten vakuusjärjestelmään, kannatusmaksut, jotka luottolaitos on maksanut siirtoa edeltävien 12 kuukauden aikana, on siirrettävien suojattujen talletusten osuutta vastaavassa määrin siirrettävä kyseiseen toiseen talletusten vakuusjärjestelmään – tiettyjä ylimääräisiä kannatusmaksuja lukuun ottamatta.
83 Ilmaisusta ”maksetut kannatusmaksut” ilmenee, että kyseinen säännös perustuu olettamukseen, jonka mukaan maksuja on lähtökohtaisesti maksettu kyseisen 12 kuukauden ajanjakson aikana ja ne on siten siirrettävä vastaanottavalle talletusten vakuusjärjestelmään siinä tapauksessa, että toimintoja siirretään toiseen jäsenvaltioon. Tätä tulkintaa tukee ilmaisu ”vastaavassa määrin”, joka muodostaa erittäin selvän yhteyden kannatusmaksujen siirron ja talletussuojan välille.
84 Kyseisen säännöksen sanamuodon perusteella ei siis voida sulkea pois sitä, että siirtoa edeltäneeseen 12 kuukauden ajanjaksoon liittyvät mutta Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmän kyseisen ajanjakson ulkopuolella vastaanottamat kannatusmaksut on siirrettävä vastaanottavaan talletusten vakuusjärjestelmään.
85 Asiayhteyden, johon direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohta kuuluu, osalta on mainittava, että kyseistä säännöstä on tulkittava siten, että otetaan huomioon kyseisen direktiivin 10 artiklan 1 kohta, jossa määritellään talletusten vakuusjärjestelmien rahoitusta koskevat yksityiskohtaiset säännöt.
86 Mainitun direktiivin 10 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan talletusten vakuusjärjestelmien on hankittava käytettävissä olevat rahoitusvaransa kannatusmaksulla, joka sen jäsenten on maksettava vähintään vuosittain. Kuten komissio esittää, kyseisestä säännöksestä seuraa, että jäsenten talletusten vakuusjärjestelmään suorittamia kannatusmaksuja voidaan pitää vastikkeena vakuudesta talletuksille tiettynä aikana.
87 Olisi siis talletusten vakuusjärjestelmän systematiikan mukaista, että siinä tapauksessa, että luottolaitoksen tietyt toiminnot siirretään toiseen jäsenvaltioon ja suojattuja talletuksia koskeva vastuu siirtyy näin kyseisen toisen jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmälle, myös talletusten vakuudesta suoritettava vastike siirtyisi vastaanottavaan talletusten vakuusjärjestelmään.
88 Direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan tehokas vaikutus edellyttää siten, että Ruotsin talletussuojaviranomainen siirtää kyseisestä säännöksestä johtuvan velvoitteen noudattamiseksi Latvian talletusten vakuusjärjestämään Nordea Bankin sille maksamat kannatusmaksut, jotka liittyvät Nordea Bankin toimintojen siirtoa Latvian talletusten vakuusjärjestelmään edeltäneisiin 12 kuukauteen, ottaen huomioon ajanjaksot, joihin Nordea Bankin suorittamat kannatusmaksut liittyvät, eikä täsmällistä ajankohtaa, jona kyseiset maksut suoritettiin sille.
89 On totta, että mainitun direktiivin 10 artiklan 2 kohdan, johon Ruotsin kuningaskunta vetoaa kirjelmissään, mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että viimeistään 3.7.2024 talletusten vakuusjärjestelmän käytettävissä olevat varat ovat vähintään 0,8 prosenttia sen jäsenten suojattujen talletusten määrästä. Niinpä jäsenvaltiot voivat päättää olla perimättä kannatusmaksuja sen jälkeen, kun tavoitetaso on saavutettu. Jos jäsenvaltio tekisi tällaisen päätöksen, kyseisen jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmällä ei välttämättä olisi siinä tapauksessa, että jonkin sen jäsenen toiminta siirretään toisen jäsenvaltion talletusten vakuusjärjestelmään, mitään kannatusmaksuja vastaanottavalle talletusten vakuusjärjestelmään siirrettäväksi, koska se ei itse olisi vastaanottanut niitä.
90 Ruotsin kuningaskunnan puolustama tulkinta direktiivin 2014/49 10 artiklan 2 kohdasta edellyttää kuitenkin yhtäältä, että tavoitetaso saavutetaan, ja toisaalta – poikkeuksena periaatteesta, jonka mukaan luottolaitos maksaa vähintään vuosittain kannatusmaksun sille talletusten vakuusjärjestelmään, jonka jäsen se on –, että jäsenvaltio päättää olla perimättä kannatusmaksuja. Se, että tällaisessa tilanteessa siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden aikana kannatusmaksuja ei ole maksettu eikä niitä voida siirtää, on looginen seuraus tällaisesta päätöksestä olla perimättä kannatusmaksuja, eikä sillä ole merkitystä tilanteissa, joissa jäsenvaltio sitä vastoin ei ole tehnyt tällaista päätöstä vaan vaatinut kannatusmaksujen suorittamista siirtoa edeltäneeltä 12 kuukauden ajanjaksolta.
91 Direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan tavoitteen osalta on mainittava, että kyseisellä säännöksellä pyritään kompensoimaan vastaanottavalle talletusten vakuusjärjestelmälle se taloudellinen riski, joka liittyy luottolaitoksen suojattujen talletusten siirtoon. Tavoite tukee tulkintaa, jonka mukaan Ruotsin kuningaskunnan olisi pitänyt ottaa huomioon ajanjaksot, joihin Nordea Bankin suorittamat kannatusmaksut liittyvät, eikä maksujen tarkkaa suorittamisajankohtaa. Tämä tulkinta on nimittäin ainoa, jolla voidaan taata se, että alkuperäinen talletusten vakuusjärjestelmä, joka ei joudu enää kantamaan muuhun jäsenvaltioon kuin alkuperäisen talletusten vakuusjärjestelmän jäsenvaltioon siirrettyihin suojattuihin talletuksiin liittyvää riskiä, ei pidä itsellään kannatusmaksuja, jotka liittyvät siirtoa edeltäneeseen 12 kuukauden ajanjaksoon, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, pelkästään sillä perusteella, että ne on maksettu kyseiseen talletusten vakuusjärjestelmään kyseisen ajanjakson jälkeen.
92 Lisäksi on muistutettava, että – kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan kolmannesta perustelukappaleesta ilmenee – kyseisellä direktiivillä pyritään yleisemmin yhtäältä suojaamaan tallettajia siinä tapauksessa, että talletusten vakuusjärjestelmään kuuluvaan luottolaitokseen tehtyjä talletuksia ei kyetä maksamaan, ja toisaalta turvaamaan pankkijärjestelmän vakaus välttämällä laajamittainen talletusten nosto paitsi vaikeuksissa olevasta luottolaitoksesta myös terveistä luottolaitoksista sen seurauksena, että yleisö menettää luottamuksensa kyseisen järjestelmän vakauteen (ks. analogisesti tuomio 25.3.2021, Balgarska Narodna Banka, C‑501/18, EU:C:2021:249, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
93 Ainoastaan tulkinnalla, jonka mukaan siinä tapauksessa, että luottolaitoksen toimintoja siirretään toiseen jäsenvaltioon, kotijäsenvaltion, joka ei enää vastaa siirrettyihin suojattuihin talletuksiin liittyvästä riskistä, on siirrettävä vastaanottavaan talletusten vakuusjärjestelmään kaikki kyseisen luottolaitoksen sille suorittamat kannatusmaksut, jotka liittyvät kyseistä siirtoa edeltävään 12 kuukauden ajanjaksoon, edistetään näiden kahden tavoitteen saavuttamista, koska tämä tulkinta mahdollistaa sen, että vastaanottava talletusten vakuusjärjestelmä saa vastikkeen siirrettäviin talletuksiin liittyvästä riskistä, mikä edistää sen rahoituksellista vakautta ja sen jäseninä olevien luottolaitosten tallettajien suojaa.
94 Tätä tulkintaa tukee myös direktiivin 2014/49 johdanto-osan 37 perustelukappale, jossa viitataan yhteisvastuullisuuteen samoilla rahoitusmarkkinoilla toimivien laitosten välillä. Luottolaitoksen liittyminen uuteen talletusten vakuusjärjestelmään nimittäin kasvattaa automaattisesti sen suojattujen talletusten kokonaismäärää, minkä seurauksena kyseisessä talletusten vakuusjärjestelmässä voidaan vaatia kannatusmaksuja. Uuden luottolaitoksen liittymisen yhteydessä kannatusmaksut, jotka se on maksanut alkuperäiseen talletusten vakuusjärjestelmään ja jotka liittyvät siirtoa edeltäneeseen 12 kuukauden ajanjaksoon, olisi siten siirrettävä, jotta kyseinen luottolaitos voi osaltaan edistää yhteisvastuuta vastaanottavan talletusten vakuusjärjestelmän sisällä.
95 Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen kanneperuste on hyväksyttävä ja on todettava, että Ruotsin kuningaskunta ei noudattanut direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se kieltäytyi siirtämästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään kannatusmaksuja, jotka Nordea Bankin Latvian sivuliike oli maksanut Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään ja jotka liittyvät kyseisen sivuliikkeen toimintojen siirtoa Latvian talletusten vakuusjärjestelmään edeltäneeseen 12 kuukauden ajanjaksoon.
Toinen kanneperuste, joka koskee SEU 4 artiklan 3 kohdan rikkomista ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista
– Asianosaisten lausumat
96 Latvian tasavalta, jota Liettuan tasavalta tukee, väittää, että Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmän kieltäytyminen siirtämästä Nordea Bankin Latvian sivuliikkeen suorittamia kannatusmaksuja Latvian talletusten vakuusjärjestelmään direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulta ajanjaksolta, on vilpittömän yhteistyön periaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaista, koska Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmä siirsi vastaavassa oikeudellisessa tilanteessa Nordea Bankilta saamansa kannatusmaksut Suomen talletusten vakuusjärjestelmään direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti Nordea Bankin kotipaikan Suomeen siirtämisen jälkeen.
97 Ruotsin kuningaskunta vastaa, että koska Nordea Bankin kotipaikka siirrettiin Suomeen 1.10.2018 ja koska kannatusmaksut maksettiin Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään 13.10.2017 ja 28.9.2018, ne maksettiin siirtoa edeltäneiden 12 kuukauden aikana eli 1.10.2017 ja 30.9.2018 välisenä aikana. Ruotsin talletussuojaviranomainen sovelsi siten myös kyseisessä tapauksessa direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohtaa sen sanamuodon mukaisesti ja johdonmukaisesti sen kanssa, miten kyseistä säännöstä oli sovellettu Ruotsin talletussuojaviranomaisen 3.10.2017 tekemässä päätöksessä. Todettu ero lopputuloksessa johtuu siis yksinomaan siitä ajankohdasta, jona maksut suoritettiin. Ruotsin kuningaskunta kiistää siten Latvian tasavallan väitteen, jonka mukaan se olisi toiminut vilpillisesti, ja katsoo soveltaneensa kyseistä säännöstä johdonmukaisesti.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
98 On muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan SEU 4 artiklan 3 kohtaan perustuvan yleisen vilpitöntä yhteistyötä koskevan velvoitteen noudattamatta jättäminen voidaan todeta vain siltä osin kuin se koskee erityisten velvoitteiden laiminlyöntiä, josta jäsenvaltiota moititaan, merkitsevästä toiminnasta erillistä toimintaa (tuomio 14.7.2022, komissio v. Tanska (SAN Feta), C‑159/20, EU:C:2022:561, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
99 Kuten julkisasiamies olennaisilta osin esittää ratkaisuehdotuksensa 80 kohdassa, edellä 96 kohdassa tiivistetysti esitetyistä Latvian tasavallan perusteluista ilmenee, että ne liittyvät sen toisen kanneperusteen, joka koskee SEU 4 artiklan 3 kohdan rikkomista, yhteydessä siihen, että Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmä kieltäytyi siirtämästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään Nordea Bankin Latvian sivuliikkeen maksamia kannatusmaksuja direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulta ajalta, eli ne koskevat samaa toimintaa, joka merkitsee kyseiseen säännökseen sisältyvän velvoitteen laiminlyöntiä.
100 Niinpä ei ole voida todeta sellaista SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrätyn yleisen velvoitteen noudattamatta jättämistä, joka olisi erillinen jo todettuun erityisen velvoitteen, joka Ruotsin kuningaskunnalla oli direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan nojalla, noudattamatta jättämiseen nähden.
101 Myös niiden Latvian tasavallan perustelujen, jotka koskevat yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista, kohteena on se, että Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmä kieltäytyi siirtämästä kyseessä olevia kannatusmaksuja Latvian talletusten vakuusjärjestelmään, joten myöskään tältä osin ei ole aihetta todeta erillistä kyseisen periaatteen loukkaamista, kuten julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 81 kohdassa.
102 Edellä esitetystä seuraa, että toinen kanneperuste on hylättävä.
103 Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, että Ruotsin kuningaskunta ei noudattanut direktiivin 2014/49 14 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se kieltäytyi siirtämästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään kannatusmaksuja, jotka Nordea Bankin Latvian sivuliike oli maksanut Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään ja jotka liittyvät kyseisen sivuliikkeen toimintojen siirtoa Latvian talletusten vakuusjärjestelmään edeltäneeseen 12 kuukauden ajanjaksoon.
Oikeudenkäyntikulut
104 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan, jollei unionin tuomioistuin pidä asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi perusteltuna, että asianosainen vastaa omien kulujensa lisäksi osasta toisen asianosaisen kuluja.
105 Nyt käsiteltävässä asiassa sekä Latvian tasavalta että Ruotsin kuningaskunta ovat vaatineet vastapuolen velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulunsa. Lisäksi Ruotsin kuningaskunta on hävinnyt asian Latvian tasavallan esittämän ensimmäisen kanneperusteen osalta ja Latvian tasavalta toisen kanneperusteensa osalta.
106 Näin ollen on päätettävä, että Latvian tasavalta ja Ruotsin kuningaskunta vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
107 Saman työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan, jonka mukaan jäsenvaltiot ja toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, mukaisesti Viron tasavalta, Liettuan tasavalta ja komissio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Ruotsin kuningaskunta ei noudattanut talletusten vakuusjärjestelmistä 16.4.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/49/EU 14 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se kieltäytyi siirtämästä Latvian talletusten vakuusjärjestelmään kannatusmaksuja, jotka Nordea Bank AB:n Latvian sivuliike oli maksanut Ruotsin talletusten vakuusjärjestelmään ja jotka liittyvät kyseisen sivuliikkeen toimintojen siirtoa Latvian talletusten vakuusjärjestelmään edeltäneeseen 12 kuukauden ajanjaksoon.
2) Kanne hylätään muilta osin.
3) Latvian tasavalta, Ruotsin kuningaskunta, Viron tasavalta, Liettuan tasavalta ja Euroopan komissio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Allekirjoitukset